Search

Pula sairaanhoitajista on pahentunut Suomessa. Tulevaisuudessa terveydenhuollon haasteita tulevat olemaan suuri työvoimapula, henkilöstömitoituksen lisäyksen aiheuttama työntekijöiden lisätarve, väestön ikärakenne ja Covid-19-pandemian aiheuttama hoitovelka. Terveydenhuollon kuormitus tulee jatkumaan monin eri tavoin vielä pitkään ja pahimmillaan pitkittynyt työntekijöiden kokema kuormitus voi ajaa sairaanhoitajia pois alalta. Sairaanhoitajien työhön sitoutumisen parantaminen ja urakehityksen tukeminen ovat edellä mainittujen muutosten takia entistä tärkeämpää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ja tuottaa tietoa sairaanhoitajien työhön sitoutumista ja urakehitystä edistävistä ja heikentävistä tekijöistä. Tutkimusaineisto kerättiin touko-kesäkuussa 2022 eräästä sairaanhoitopiiristä haastattelemalla. Tutkimukseen osallistui kahdeksan sairaanhoitajaa ja heillä oli työkokemusta valmistumisensa jälkeen 3–7 vuotta. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tulosten perusteella työhön sitoutumista edistäviin tekijöihin kuului mahdollisuus työssä kehittymiseen, työnkuvan autonomia, kokemus sairaanhoitajan työn merkityksellisyydestä, hyvän lähijohtamisen ja toimivan työyksikön tärkeys sekä työn ja vapaa-ajan yhdistettävyys. Työhön sitoutumista heikentäviin tekijöihin kuului suuren organisaation haasteet, työn liiallinen kuormittavuus, kokemus työn vaativuutta vastaamattomasta palkkauksesta ja sairaanhoitajien potentiaalin hyödyntämättä jääminen. Urakehitystä edistäviä tekijöitä olivat sairaanhoitajien oma halukkuus urakehitykseen, sairaanhoitajan työn monipuolisuus, mahdollisuus kehittyä työssä omassa organisaatiossa, hyvän lähijohtamisen tärkeys ja työyksikön sosiaalisen tuen merkitys. Urakehitystä heikentäviin tekijöihin kuului tyytymättömyys organisaation toimintaan, kokemukseen työstä saadun palkan riittämättömyydestä ja riittämättömät resurssit työn tekemiseen. Heikentäviä tekijöitä olivat myös kokemus koulutuksista saadun hyödyn vähäisyydestä ja haluttomuus urakehitykseen omassa organisaatiossa. Tutkimuksen tulokset olivat monelta osin yhteneviä aikaisempien tutkimusten kanssa. Tulosten perusteella työhön sitoutuminen ja urakehitys ovat yhteydessä toisiinsa ja parantamalla sairaanhoitajien ilmi tuomia tekijöitä voidaan edistää sekä työhön sitoutumista että urakehitystä. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollon organisaatioissa sairaanhoitajien johtamisessa, sekä uudenlaisten toimintatapojen kehittämisessä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, miten sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa, kuten kotisairaanhoidossa, kotisairaalassa tai palvelutalossa, työskentelevät sairaanhoitajat kokevat asiakas- ja potilastietojärjestelmien käytön työssään ja miten tietojärjestelmien käyttö eroaa eri toimintaympäristöissä. Sairaanhoitajaliiton, Tehyn sekä Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry:n (TAJA) jäsenrekistereihin kuuluneilta sairaanhoitajilta, kätilöiltä tai terveydenhoitajilta kerättiin sähköisellä kyselyllä kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä keväällä 2020. Kysely osoitettiin julkisessa terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa tai yksityisellä sektorilla toimiville. Kyselyyn vastasi 3610 sairaanhoitajaa. Vastaajista poimittiin sairaanhoitajat, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa joko kotisairaanhoidossa, kotisairaalassa tai palvelutalossa (n=370), ja heidän kokemuksiaan verrattiin terveydenhuollossa (n=3240) toimivien käyttökokemuksiin. Analyysimenetelmänä käytettiin ordinaalista logistista regressioanalyysia. Lisäksi analysoitiin yhteisissä palveluissa toimivien avovastausten tietojärjestelmäpalautetta. Yhteisissä palveluissa sairaanhoitajien käyttämistä asiakas- tai potilastietojärjestelmistä 13 oli samoja tuotemerkkejä kuin terveydenhuollossa toimivilla sairaanhoitajilla oli käytössä. Tietojärjestelmien käyttäjät arvioivat taitonsa hyviksi, mutta työnantajan tarjoamaa perehdytystä oli ollut liian vähän. Erityisesti yhteisissä palveluissa työskentelevät kokivat saaneensa heikompaa perehdytystä kuin terveydenhuollossa työskentelevät. Yhteisissä palveluissa työskentelevien kokemukset rakenteisen kirjaamisen tietojen hyödyntämisestä ja hoitokertomuksen saatavuudesta olivat myönteisempiä terveydenhuollossa toimiviin verrattuna. Molemmat vastaajaryhmät kokivat, että potilastietojen saaminen toisesta organisaatiosta vie usein liikaa aikaa. Yhteisissä palveluissa toimivat sairaanhoitajat käyttivät puhelinta tietojen hankintaan päivittäin tilastollisesti enemmän terveydenhuollossa toimiviin verrattuna. Molemmat vastaajaryhmät käyttivät Kanta-palveluja niukasti. Tietojärjestelmien kehittämistä tukemaan sairaanhoitajien työtä erilaisissa toimintaympäritöissä on edelleen syytä jatkaa. Työnantajien on jatkossa syytä vahvistaa perehdytystä ajoituksen, sisällön ja määrän suhteen, jotta järjestelmien hyödyt ja tuki työlle saadaan esiin., The purpose of this study was to assess how nurses working in health care and joint health care and social welfare services, such as home nursing or home hospital services and sheltered home, use patient and client information systems in their work and how the systems’ usage differs in different settings. An electronic questionnaire was sent to nurses who were members of the Finnish Nurses Association, TEHY, and AKAVA Nursing Professionals working in the public health and social sector as well as the private sector in spring 2020. A total of 3,610 registered nurses, including midwives and public health nurses, responded to the questionnaire. The responses of those nurses working in the joint health care and social welfare services, e.g. home nursing, home hospital services, or sheltered home (n=370), were extracted from the data, and their experiences were compared to the experiences of registered nurses working in health care settings (n=3,240). Ordinal logistic regression analysis was used for data analysis. Further, the feedback concerning information system usage in an open-ended question was analyzed. Registered nurses used 13 same brads of patient and client information systems in joint health care and social welfare services as their’ colleagued used in health care. Registered nurses regarded themselves as proficient users, but the in-service training had not been sufficient. Those working in the joint services especially felt that the in-service training had been more unsatisfactory than those working in the health care settings. The positive experiences of registered nurses using structured documentation (OR 1.30, p=0.049) and nursing records (OR 1.37, p=0.008) in the joint services differed significantly from those working in health care settings. Both groups felt that receiving patient data from other organizations often takes too long. Registered nurses working in the joint services made significantly more phone calls daily (OR 1.77, p< 0.001) to acquire data than registered nurses in health care. Both groups used Kanta services occasionally. The development of information systems to support the work of nurses in different operating environments should be continued. In the future, there is a need to strengthen in-serve training in terms of timing, content, and length to enhance and support registered nurses’ work.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumista sairaanhoitajan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa ajankohtaista tietoa sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumisesta terveydenhuollon päättäjien työn tueksi, ymmärtää ja jäsentää sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumisen taustalla olevia tekijöitä. Aineiston muodostivat kuuden sairaanhoitajan litteroidut teemahaastattelut. Haastateltavat rekrytoitiin harkinnanvaraista lumipallo-otantaa käyttäen. Haastattelut toteutettiin maaliskuussa 2020. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumista edistää työn mielekkyys, mikä koostuu kertyneestä työkokemuksesta ja merkityksellisestä potilastyöstä. Työn arvomaailmaa kuvaavat organisaation arvomaailma ja hoitotyön arvomaailma. Mahdollisuus laadukkaaseen työskentelyyn sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumista edistävänä tekijänä muodostuu työhön sitoutumista edistävästä työyhteisöstä, työelämän joustavuudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa hoitotyön sisältöön. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutuminen merkitsee sairaanhoitajille sitoutumista työyhteisöön ja sen arvomaailmaan. Sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutuminen mahdollistaa hoitotyön sisältöön vaikuttamisen ja työyhteisön yhteenkuuluvuuden tunteen. Työyhteisön merkitys syvenee yhteisten työvuosien myötä. Kollegoiden arvostava kohtaaminen ja luottamus ammattitaitoon syventävät tätä suhdetta. Merkityksellinen potilastyö on yhdessä jaettu palkitseva työsarka. Tuloksia voidaan hyödyntää sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumisen edistämiseksi.

The purpose of this study was to describe and explain nurse mentors’ competence in mentoring nursing students and to evaluate the effects of an educational intervention on nurse mentors’ competence in mentoring. The purpose was to also evaluate the reliability of an instrument measuring competence in mentoring nursing students. The study aimed to develop new knowledge on nurse mentors’ competence that can be used to improve mentoring education. This study included four phases. In the first phase, nurse mentors’ experiences of mentoring nursing students were described using a systematic review. Data were collected from seven electronic databases and were selected by titles, abstracts and full-texts. The quality of the included studies (n=21) was evaluated and the Joanna Briggs Institute Qualitative Assessment and Review Instrument (JBI-QARI) extraction tool was used to extract and synthesize the studies. In the second phase, the psychometric properties of Mentor Competence Instrument (MCI) were tested. Data were collected from mentors (n=3355) at five university hospitals in Finland using an electronic version of the MCI. The construct validity and reliability of the instrument were tested using exploratory factor analysis (EFA) and Cronbach’s alpha. In the third phase, mentors’ level of competence in mentoring and distinct mentor profiles were identified using a cross-sectional study. The same data were used as in the second phase of this study and analyzed using multivariate statistical methods. In the fourth phase, the effect of mentoring education on nurse mentors’ competence in mentoring nursing students was evaluated using a quasi-experimental study. Data were collected from nurses (n=150) using the MCI instrument before and after mentoring education. Data were analyzed using statistical methods. According to the systematic review, nurse mentors’ competence in mentoring nursing students contained eight competence areas. The MCI instrument exhibited acceptable psychometric properties. Nurse mentors evaluated their level of competence in various categories from satisfactory to good. Three distinct profiles of mentor competence were identified from skilled developer, competent adapter and beginner. Mentoring education had an effect on mentoring competence. Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamista sekä arvioida ohjaajakoulutuksen vaikutuksia sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamiseen. Lisäksi tarkoituksena oli arvioida opiskelijaohjausosaamisen mittarin luotettavuutta. Tavoitteena oli vahvistaa hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa opiskelijaohjaajien osaamisesta ohjaajakoulutuksen kehittämiseksi. Tutkimus oli nelivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kuvailtiin järjestelmällisen katsauksen avulla sairaanhoitajien kokemuksia opiskelijoiden ohjaamisessa tarvittavasta osaamisesta ammattitaitoa edistävän harjoittelun aikana. Tiedonhaku toteutettiin seitsemästä tietokannasta. Aineisto valittiin otsikoiden, tiivistelmien ja koko tekstien perusteella. Mukaan otettujen alkuperäistutkimusten (n=21) laatu arvioitiin sekä tulosten yhdistämisessä ja analyysissä käytettiin apuna Joanna Briggs Instituutin JBI-QARI -uuttamismenetelmää. Toisessa vaiheessa arvioitiin opiskelijaohjausosaamista arvioivan mittarin luotettavuutta. Aineisto kerättiin poikkileikkaustutkimuksena Suomen viidessä yliopistollisessa sairaalassa työskenteleviltä sairaanhoitajilta (n=3355) sähköisesti opiskelijaohjausosaamisen mittarilla. Mittarin rakennevaliditeettia arvioitiin eksploratiivisella faktorianalyysillä ja sisäistä johdonmukaisuutta Cronbachin Alfa -kertoimella. Kolmannessa vaiheessa kuvattiin sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamisen tasoa ja selitettiin profiileita poikkileikkaustutkimuksella. Aineisto oli sama kuin tutkimuksen toisessa vaiheessa. Aineisto analysoitiin tilastollisilla monimuuttujamenetelmillä. Neljännessä vaiheessa arvioitiin ohjaajakoulutuksen vaikutuksia sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaamiseen kvasikokeellisella tutkimusasetelmalla. Aineisto kerättiin sairaanhoitajilta (n=150) Opiskelijaohjausosaaminen -mittarilla ennen ja jälkeen koulutuksen. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Järjestelmällisen katsauksen mukaan sairaanhoitajien opiskelijaohjausosaaminen muodostui seitsemästä osaamisen alueesta. Opiskelijaohjausosaamisen mittarin psykometriset ominaisuudet todettiin hyviksi. Sairaanhoitajat arvioivat opiskelijaohjausosaamisen tason tyydyttäväksi tai hyväksi. Sairaanhoitajat profiloituivat ohjausosaamisensa osalta taitavaan kehittäjään, osaavaan soveltajaan ja aloittelijaan. Ohjaajakoulutus edisti ohjausosaamista.

Potilaiden parasta hoitoa varten on oltava riittävä määrä osaamisvaatimukset täyttävää hoitohenkilöstöä ja jatkuva puute sairaanhoitajista on pakottanut terveydenhuollon organisaatiot kehittämään keinoja riittävän henkilöstön turvaamiseksi. Lainavuoroilla organisaation olemassa olevaa henkilökuntaa hyödynnetään äkillisten poissaolojen korvaamisessa tai työyksiköiden kuormittuneisuuden tasaamisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata sairaanhoitajien kokemuksia äkillisten lainavuorojen tekemisestä. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa sairaanhoitajien kokemuksista ja tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Internetpohjaisen lomakkeen avoimen kysymyksen avulla kerätty tutkimusaineisto, joka muodostuu sairaanhoitajien (n=75) vastauksista, on analysoitu induktiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneista sairaanhoitajista valtaosa oli naisia ja työskenteli vakituisessa tai toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Osallistujien keski-ikä oli 35 vuotta ja he olivat tehneet keskimäärin 4 lainavuoroa viimeisen vuoden aikana. Sairaanhoitajat kokivat lainavuorot toimintamallina epävarmaksi eivätkä sairaanhoitajat tunteneet lainaavaa yksikköä. Työnantajan koettiin päättävän lainavuoroista ja lainavuorot aiheuttivat epävarmaa oloa sairaanhoitajille sekä lisäsi heidän kuormittuneisuuttaan. Sairaanhoitajat kokivat myös, etteivät he jääneet lainavuoroissa yksin ja käytännön hoitotyö koettiin lainavuoroissa kevyemmäksi. Lainavuorojen tekeminen koettiin myös mukavaksi ja voimaannuttavaksi. Tutkimustulosten perusteella lainavuorojen organisoinnissa sekä lainavuoromallien kehittämisessä tulisi antaa erityistä painoarvoa perehdytykselle ja tiedonsiirrolle, työntekijän vaikuttamismahdollisuuksille sekä oppimisen ja kehittymisen näkökulman vahvistamiselle. ABSTRACT Nurses' experience in floating For the best care of the patients, there must be enough qualified medical personnel and the continuing lack of nurses has forced health care organizations to develop ways to secure adequate staff. With floating, the organization's existing staff is utilized to compensate for sudden absences or to offset the workload of the work units. The purpose of this study is to describe the experiences of nurses in floating. The aim of the study is to produce information about the experiences of nurses and research has been carried out as a qualitative study. The research data, which has been collected through the open question of the Internet-based form, consists answers of nurses' (n = 75) and it has been analyzed by inductive content analysis. Most nurses participating in the study were women and worked in a permanent relationship. The average age of the participants was 35 years and they had floated average 4 times over the past year. Nurses felt floating as an uncertain operating model and nurses were not familiar with the lending unit. Nurses felt that the employer rule about floating and loan shifts caused uncertainty for nurses and increased their workload. The nurses also felt that they were not alone while floating and that the practical nursing care was considered lighter in the loan shifts. Floating was also perceived as nice and an empowering. Based on the research results, special attention should be given to the orientation and transfer of information, the employee's opportunities to influence and to strengthen the perspective of learning and development in the organization of floating and the development of floating models.

Syöpään sairastuu joka vuosi yhä enemmän ihmisiä, ilmiö on maailmanlaajuinen. Syöpään sairastuminen aiheuttaa monenlaisia psykososiaalisia tukitarpeita, joihin terveydenhuoltojärjestelmämme ei kykene yksin vastaamaan. Myös kolmannen sektorin toimijat, kuten syöpäjärjestöt ja -yhdistykset mahdollistavat sairastuneille erilaisia tukipalveluja, joiden tarkoituksena on parantaa heidän elämänlaatuaan ja auttaa heitä selviytymään elämästään syöpäsairauden kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syöpäpotilaan psykososiaalista tukea ja siihen liittyviä haasteita syövänhoidon sairaanhoitajien ja syöpäjärjestön neuvontahoitajien määrittelemänä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä syöpäpotilaan palveluketjussa toimivien sairaanhoitajien antamaa psykososiaalista tukea. Tutkimus oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluin 12/17–9/18 välisenä aikana. Haastatteluteemat muodostettiin kirjallisuuteen perustuen. Haastattelut toteutettiin sairaanhoitajien yksilöhaastatteluina (n=17). Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Sairaanhoitajien kuvaamana syöpäpotilaan kokonaisvaltainen ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaava psykososiaalinen tuki oli informatiivista ja psyykkistä tukea, sekä asiantuntemusta syövästä ja sen hoidosta. Se oli myös saatavilla olemista, sairauden ja hoitojen eri vaiheissa annettavaa pitkäaikaista tukea, elämäntilanteen ja arkielämän tarpeiden ymmärtämistä, sekä erilaisten verkostojen ja yhteistyön kautta mahdollistettua tukea. Psykososiaalisen tuen haasteet liittyivät informatiiviseen ja psyykkiseen tukeen, taustatekijöiden moninaisuuteen, sairaalan käytänteisiin ja tiloihin, sekä syöpäpotilaan palveluketjuun ja verkostotyöhön. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että syöpäpotilailla on moninaisia ja yksilöllisiä psykososiaalisen tuen tarpeita ja tuen saamiseen liittyviä haasteita. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistivat aikaisempaa tutkittua tietoa aiheesta. Uutena löydöksenä tässä tutkimuksessa korostui syövänhoidossa ja syöpäjärjestöissä työskentelevien sairaanhoitajien tekemän yhteistyön merkitys syöpäpotilaan yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tuen saamista mahdollistavana tekijänä. Tulosten mukaan syöpäpotilaiden tuen saaminen mahdollistuisi paremmin, jos syöpäpotilaan palveluketjussa toimivat tahot olisivat tietoisempia toistensa tarjoamasta tuesta ja tekisivät enemmän yhteistyötä, tukitoimet ja niiden vastuualueet olisi määritelty tarkemmin, tukitarpeita kartoitettaisiin syövänhoidossa systemaattisemmin, syöpäpotilaan tukemiseen olisi syövänhoidossa riittävästi resursseja, esimerkiksi akuutin kriisin hoitoon, vähemmistöjen, sekä maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvien tukipalveluiden saatavuuteen kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomioita, ja vertaistuki kyettäisiin mahdollistamaan kaikille syöpäpotilaille sairauden ja hoitojen eri vaiheissa. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä syöpäpotilaan palveluketjussa toimivien sairaanhoitajien antamaa psykososiaalista tukea. Kehitystyössä tulee huomioida muun muassa hoitajien ammatillisen osaamisen kehittämisen tarve, esimerkiksi psyykkisen tuen antamiseen, sekä syövänhoidon hoitajille kohdennettu lisäkoulutus kolmannen sektorin tarjoamasta tuesta. ABSTRACT Cancer patients’ psychosocial support from nursing perspective The number of people getting cancer diagnosis increases every year. This is a worldwide phenomenon. Beside actual cancer treatments, cancer patients need different kind of psychosocial support which our health care system alone is unable to provide. Therefore, the third sector actors such as different cancer institutes and organisations play an important role in offering and arranging cancer patients and their families different support services, the aim of which is to improve the quality of life for those struggling with cancer and to help them to cope with the illness in their everyday life. The purpose of this study was to describe cancer patients’ psychosocial support and the challenges related to it from cancer treatment nurses’ and advice service oncology nurses’ perspective. The aim was to generate information which can be useful in developing the psychosocial support nurses provide to cancer patients in different phases and areas of the illness. The study design was qualitative. The data was gathered using theme interviews during 12/17 and 9/18. The themes were formed based on the relevant literature. The interviews were conducted as individual interviews with nurses (n=17). The data was analysed using inductive content analysis. As described by the nurses, the overall psychosocial support with individual needs was informative and emotional, including information about the cancer and the treatment. Furthermore, it included being available when needed, longterm support in the different phases and treatments of the illness, and understanding the everyday needs and life situation of the patient. Support arranged by different networks and cooperations was also mentioned. The challenges the nurses met when offering psychosocial support were related to giving informative and emotional support itself, the diversity of background factors, hospitals’ policy and premises as well as the service chain and network of the cancer patient. The results indicate that cancer patients not only have different individual psychosocial needs but also face different challenges in receiving the support services. The results are in line with other studies conducted on the subject. A new finding was the relevance of the cooperation between cancer treatment nurses and nurses acting in different cancer organisations in guaranteeing a cancer patient’s overall support with special needs. According to the results, the support services would be more easily available for patients if the actors in the service chain were more aware of the support services each actor in the chain offers and they cooperated more, the services themselves and the areas of responsibility were defined more specifically, a patient’s needs for different support were examined more systematically and there were enough resources to meet these needs, for example in an acute crisis, the needs of patients belonging to different minority groups or living in rural areas were paid a special attention to, and if it was possible to arrange peer support for each cancer patient in each phase of the illness and treatment. The results are beneficial in developing the psychosocial support nurses give to cancer patients. In the development process, the nurses’ need for further education for achieving vocational competence should be emphasized, especially regarding education in emotional support given to the patient as well as information about different support services offered by the third sector.

Loppukäyttäjien osallistuminen potilastietojärjestelmien kehittämiseen on keskeistä, jotta järjestelmiä voidaan kehittää heidän tarpeitaan vastaaviksi ja työtehtäviin sopiviksi. Sairaanhoitajien ja lääkärien osallistumista käyttämiensä tietojärjestelmien kehittämistyöhön selvitettiin valtakunnallisten kyselytutkimusten avulla. Sairaanhoitajien aineisto kerättiin keväällä 2017. Lääkärien kyselytutkimus toteutettiin samoin keväällä 2017 ja lisäksi vuosina 2014 ja 2010, tosin vuonna 2017 lääkäreiltä ei kysytty kehittämiseen osallistumisen tavoista. Kyselyyn vastanneista sairaanhoitajista 46 % ja lääkäreistä 49 % kertoi osallistuneensa tietojärjestelmien kehittämistyöhön. Sairaanhoitajista 21 % oli valmiita osallistumaan kehittämisryhmiin ja vain 20 % ei ollut lainkaan kiinnostuneita osallistumaan; vuoden 2014 kyselyssä lääkäreillä vastaavat osuudet olivat 18 % ja 16 %. Ohjelmistotoimittajien ei koettu olevan kiinnostuneita loppukäyttäjien näkemyksistä eikä kehittämisehdotuksia toteutettu toivotulla tavalla eikä ripeydellä. Verrattuna vuosiin 2010 ja 2014 lääkärien arviot eivät olleet muuttuneet positiivisemmiksi. Loppukäyttäjistä suuri osa olisi halukkaita osallistumaan kehittämistyöhön jollakin tavalla, mutta ohjelmistokehitys ei ole toistaiseksi löytänyt parhaita tapoja heidän osallistumisensa mahdollistamiseen. On ilmeistä, että loppukäyttäjät eivät koe pystyvänsä vaikuttamaan ohjelmistokehitykseen toivotulla tavalla. Osallistamisen on myös oltava mahdollista osana jokapäiväistä työtä. Terveydenhuollon organisaatioiden on tunnistettava kehittämistyöhön osallistumisen merkitys ja mahdollistettava esimerkiksi tietojärjestelmälääkärien ja -hoitajien urapolut. Tärkeää on, että tietojärjestelmiä kehittävien lääkäreiden ja sairaanhoitajien kliininen työ jatkuu tietojärjestelmien kehittämisen rinnalla, jotta näkemys työhön, missä järjestelmiä käytetään, säilyy., End user participation in healthcare IT system development is essential in order to develop systems that fit together with healthcare professionals’ work tasks and needs. National questionnaire studies were conducted to explore how nurses and physicians participate in system development and what kind of experiences they have on participation. The questionnaire to nurses was conducted in spring 2017. Similarly, the questionnaire to physicians was conducted in spring 2017 but also earlier in 2010 and in 2014. The number of respondents was 4018 for physicians and 3607 for nurses. Participation rates in the system development were following: 46% of the nurses and 49% of the physicians had participated in the system development. 21% of the nurses were willing to participate in the development groups and 20% were not willing to participate at all. The physicians’ rates were 18% and 16% in 2014, respectively. Depending on the used software, 43 - 93 % of the respondents felt that software vendors were not interested in the views and opinions of the end users, nor did the proposed improvements take place in the desired manner or quick enough. Compared to years 2010 and 2014, physicians’ opinions had not changed more positive. The study results indicate that a large number of the end users would be willing to participate in healthcare IT system development. However, suitable methods and appropriate practices on how to involve end users in development work seem to be lacking. The results indicate that end users feel not to be able to influence to the development in the way they wish. The participation should take place as a part of the daily work. Healthcare organisations need to recognise the importance of participating in development work and, for example, enable career paths for IT physicians and nurses. It is important that the clinical work of physicians and nurses who develop information systems, will continue alongside the development to keep the practical “touch” to work in which systems are being used.

Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa hoitotyön ja sen toimintojen muotoutumista kuvaileva tilastollinen hoitotyön malli. Lisäksi tavoitteena oli kuvata seurantatutkimuksena Virossa tehtävän hoitotyön toimintoja potilaiden hyvinvoinnin kannalta sekä organisaatiokulttuurin ja toimintaympäristön yhteyksiä hoitotyöhön sairaanhoitajien näkökulmasta. Tutkimuksen painopiste on sairaanhoitajan ammatillinen toiminta, jota tarkasteltiin sairaanhoitajien toteuttamien hoitotoimintojen (fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset, hengelliset) kautta. Lisäksi tarkasteltiin sairaanhoitajien arvioita hoitotoimintoihin käytetystä ajasta ja hoitoalan kehitystä. Tutkimus on peruslähtökohdiltaan hoitotieteellinen, mutta siinä on hyödynnetty monitieteellistä lähestymistapaa, erityisesti yhteiskuntatieteellistä ja kasvatustieteellistä tutkimusta. Tutkimuskohteena olivat sairaanhoitajien ammatillinen toiminta, työolosuhteet ja organisaatiokulttuuri sairaanhoitajien näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin kvantitatiivista lähestymistapaa. Tutkimus perustui The Baltic-Finland NuRsE -projektin puitteissa Virosta kerättyyn aineistoon ja sen analyysiin. Projektiin osallistui Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan hoitoalan asiantuntijoita ja työtä koordinoi projektityöryhmä. Tutkimuksessa käytettiin mittarina kyselyä, joka laadittiin vuonna 1997 ja pilotoitiin vuonna 1998, minkä jälkeen sitä muokattiin. Tutkimus toteutettiin seurantatutkimuksen mukaisesti kaksivaiheisena vuosina 1999 ja 2009. Alkuperäinen kyselylomake koostui 42 kysymyksestä, joista tässä tutkimuksessa on tutkimustavoitteiden mukaisesti käytetty 35 kysymystä. Vuonna 1999 tutkimukseen otettiin Viron 14 sairaalaa, jossa oli sisätautien ja kirurgian osastot. Kyselylomake lähetettiin 640 sairaanhoitajalle, joilla oli vähintään yhden vuoden työkokemus. Lomakkeita palautettiin 579 (vastausprosentti oli 94). Analyysiin hyväksyttiin 517 lomaketta, joten lopullinen vastausprosentti oli 81. Vuonna 2009, jolloin tehtiin uusi mittaus, Viron terveydenhuoltojärjestelmän rakenne oli uusittu ja sairaaloita vähennetty. Lomakkeita lähetettiin 260 kappaletta kuuteen sairaalaan, ja niistä palautettiin 244 (vastausprosentti oli 94). Analyysiin otettiin 215 lomaketta, joten lopulliseksi vastausprosentiksi muodostui 83. Kaikki aineiston käsittely toteutettiin Stata 14.2 tilasto-ohjelmistolla. Kahdessa tutkimusvaiheessa mitattuja muuttujia vertailtiin keskenään. Keskiarvojen vertailuun käytettiin t-testiä, mediaanien vertailuun Wilcoxonin testiä, jakaumien vertailuun khiin neliö -testiä (χ2) ja Kolmogorov-Smirnovin testiä. Eri tutkimusvaiheissa mitattuja muuttujia pidettiin merkitsevästi erilaisina, jos testin laskemalla saatu merkitsevyyden todennäköisyys sai arvon p < 0.05. Tulokset luonnehtivat vastaajien arvioita fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten ja hengellisten hoitotoimintojen tärkeydestä potilaiden hyvinvoinnin takaamisessa. Muuttujat muodostettiin pääkomponenttianalyysilla. Tämän jälkeen laadittiin lineaariset regressiomallit, joilla selvitettiin eri taustamuuttujien vaikutusta potilaiden hyvinvoinnin takaavista hoitotoiminnoista esitettyihin tärkeysarvioihin molemmissa tutkimusvaiheissa. Aineiston analyysin tuloksena laadittuun tilastolliseen toimintamalliin valittiin ne riippumattomat muuttujat, joilla oli analyysin perusteella tilastollisesti merkitsevä vaikutus riippuviin muuttujiin. Tutkimuksen tuloksena saatiin tietoa Viron sairaanhoidon kehityksestä ja sairaanhoitajien ammatillisesta toiminnasta sairaanhoitajien näkökulmasta vuosina 1999 ja 2009. Lisäksi saatiin tietoa hoitotyön tavoitteista, potilaiden fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä hyvinvoinnista sekä ongelmista ja niihin liittyvistä hoitotoiminnoista, organisaatiokulttuurista ja toimintaympäristöstä. Kaksivaiheisen tutkimuksen tulosten perusteella laadittu tilastollinen hoitotyön toimintamalli esittää hoitotoimintojen merkittävät komponentit ja niihin vaikuttavat tekijät potilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Potilaiden hyvinvointiin merkittävimmin liittyneet tekijät voi jakaa viiteen ryhmään: sairaanhoitajien työkokemus, organisaatiotekijät, hoitotoimintoihin kulunut aika ja potilailla esiintyvien hengellisten ja psyykkisten ongelmien tiedostaminen. Tutkimustuloksista saatua tietoa voidaan hyödyntää opiskelijoiden oppimis- ja tutkijoiden tutkimisprosessin tukemisessa, käytännön hoitotyön kehittämisessä sekä hoitotyön historiallisen näkökulman ymmärtämisessä ajassa ja yhteiskunnallisessa muutoksessa. Laaja, koko Viron kattava tutkimus antaa huomattavan panoksen hoitoalan koulutukseen perus-, maisteri- sekä tohtoritasolla, ja tukee hoitotieteen kehitystä Virossa. Tutkimuksella on kansainvälistä merkitystä, sillä se tarjoaa kokonaiskatsauksen Virossa viime vuosikymmeninä tehtyyn hoitotyöhön ja sen tulevaisuudennäkymiin. Lisäksi tutkimus antaa lisätietoa hoitotyön prosessiin sisältyvistä monimutkaisista yhteyksistä. The purpose of the present study was to produce a statistical nursing model describing nursing care and its different functions. It also included a follow-up study designed to depict nursing practices employed in Estonia from the patient well-being viewpoint, and to examine registered nurses’ opinions on the interrelation between organisational culture and nursing environment. The research focused on registered nurses' professional activities, which were examined through nursing care (physical, mental, social, religious) activities. In addition, the nurses were asked to evaluate the time used on the different treatments and to analyse the development in the field. Although the study is based on nursing sciences, it is multidisciplinary in nature, drawing particularly from social sciences and pedagogical research. The research addressed nurses' professional activities, working conditions and organisational culture from the point of view of registered nurses. The study employed a quantitative approach. It was based on data collected in Estonia during the Baltic-Finland NuRsE -project. The project involved nursing professionals from Finland, Estonia, Latvia and Lithuania, and was coordinated by a working group.The indicator questionnaire used in the study was drawn up in 1997, piloted in 1998 and consequently modified. The study was conducted in two phases: the first phase in 1999 and a follow-up in 2009. The original questionnaire consisted of 42 questions, of which 35 were selected for the present study in line with its objectives. The 1999 research covered 14 Estonian hospitals with internal medicine and surgical departments. The questionnaire was sent to 640 registered nurses with a minimum of one year of work experience. Of the 579 questionnaires returned (response rate 94), 517 were accepted for analysis, making the final response rate 81. The questionnaire was repeated in 2009 after the restructuring of the Estonian health care system and reduction of hospitals. A total of 260 questionnaires were sent to six different hospitals, of which 244 were returned (response rate 94). Analysis was performed on 215 forms, making the final response rate 83. The data were analysed with the Stata 14.2. statistical analysis software. The variables measured during the two phases of the study were compared with each other. Mean values were compared with the t-test, medians with the Wilcoxon test, and distributions with the chi-squared test (χ2) and the Kolmogorov-Smirnov test. The variables measured during the different phases were considered significantly different, if the likelihood of statistical significance was p < 0.05. The results described the respondents' assessment regarding the importance of somatic, mental, social and religious nursing treatments on the well-being of the patients. The variables were formed by main component analysis. The next step was to develop linear regression models in order to examine the impact of various background variables on importance assessments of the different nursing treatments on patients' well-being in both research phases. The statistical nursing model created based on data analysis includes all independent variables, which impact on dependent variables was found to be statistically significant. The results offer an insight into nurses' perception of the development of Estonian nursing care and their own nursing activities in 1999 and 2009. In addition, the study provides information on the objectives of nursing, on patients' physical, mental, social and religious well-being, problems and related nursing treatments, as well as on organisational culture and nursing environment. The statistical nursing model created on the basis of the results of the two-phase research presents the most significant nursing care components and related factors from the patient well-being point of view. On the basis of the analysis, the most significant factors affecting the well-being of patients can be divided into five groups: nurses’ work experience, organisational factors, estimated time used on nursing care, and the awareness of any religious and mental problems experienced by the patients. The information obtained may be utilised in future learning and research processes, help in developing practical nursing skills, and provide understanding of nursing in both a historical context and in the context of social change.The study is comprehensive and covers the whole of Estonia, and can thus contribute greatly to nursing education on basic, master's and doctorate levels, and support the development of nursing sciences in Estonia. It carries international value by providing a synoptic view on the nursing care provided in Estonia in the past few decades as well as its future prospects, and by offering additional information on the complex relations involved in nursing processes.

Nuorten sairaanhoitajien aikomukset lähteä ammatistaan on aiheena ajankohtainen, koska erityisesti nuorten sairaanhoitajien tyytymättömyys sairaanhoitajan ammattia ja työoloja kohtaan on jatkuvasti lisääntynyt. Työvoimana nuoret sairaanhoitajat edustavat suurta määrää terveydenhuollon toimijoista, jonka vuoksi terveydenhuollolla ei ole varaa menettää heitä muille aloille hoitoalan työoloihin liittyvän tyytymättömyyden vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata nuorten, 29-vuotiaiden ja sitä nuorempien, sairaanhoitajien aikomuksia lähteä ammatistaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisenä kyselynä E-lomakkeella tammikuussa 2018 vapaaehtoisilta nuorilta sairaanhoitajilta erilaisten interaktiivisten sivustojen välityksellä. Tutkimusaineisto (n = 166) muodostui yhden avoimen kysymyksen vastauksista. Tutkimuksen osallistujat olivat iältään 22–29-vuotiaita. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä ja tämän lisäksi aineisto kvantifioitiin. Tutkimuksen mukaan nuorten sairaanhoitajien aikomukseen lähteä ammatistaan vaikuttavia tekijöitä olivat palkkatyytymättömyys, kohtuuttomat työn vaatimukset, puutteellinen perusta omalle työlle hoitoalalla, oman jaksamattomuuden uhka sekä huonot työskentely olosuhteet. Palkkaan liittyvä tyytymättömyys oli yksittäinen ja suurin nuorten sairaanhoitajien ammatista lähtöaikomukseen vaikuttava tekijä. Nuoret sairaanhoitajat kokivat sairaanhoitajan työstä maksettavan palkan olevan minimaalinen ja huono sairaanhoitajan koulutukseen, työn vaatimuksiin ja työssä otettavaan vastuuseen nähden. Heidän mielestään sairaanhoitajan työssä oli kohtuuttomia vaatimuksia työkuormituksen ja työlle uhrautumisen muodossa. Sairaanhoitajuuden puutteellinen arvostus, heikkotasoinen johtaminen ja puutteellinen perehdytys olivat hoitoalaan liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttivat myös nuorten sairaanhoitajien aikomukseen lähteä ammatistaan. Edellä mainittujen lisäksi nuoret sairaanhoitajat kokivat työhön liittyvän erilaisia uhkia sekä työskentelyolosuhteet koettiin huonoiksi. Tutkimus tuo nuorten sairaanhoitajien äänen kuuluville ammatista lähtemisen aikomusten osalta. Tutkimustietoa voidaan hyödyntää hoitotyön organisaatioissa ja sen avulla on mahdollista tunnistaa sellaisia työyhteisössä tai organisaatiossa olevia tekijöitä, joihin puuttumalla saatetaan estää nuorten sairaanhoitajien päätös jättää ammattinsa. Tiedon avulla voidaan mahdollisesti myös lisätä nuorten sairaanhoitajien ammattiin sitoutumista. ABSTRACT Young registered nurses intend to leave the profession in Finland The intention of young nurses' to leave their profession is topical and important because the dissatisfaction of young nurses' with nurses' work and working conditions has been constantly increasing. As a labor force, young nurses represent a large number of health-care providers and therefore health-care cannot afford to lose them in other areas due to dissatisfaction with working conditions in the care field. The purpose of this thesis was to describe young nurse's (nurses under 29 year) intention to leave the profession. The data was collected through an electronic questionnaire (n = 166) January in 2018. This study was consisted of one open-ended question. The inductive content analysis method was used for data analysis. According to the study, young nurses' intentions to leave the profession include unpaid pay, unreasonable job demands, lack of foundation for their own work in the health-care field, threat of their own lack of self-sufficiency, and poor working conditions. Wage-related dissatisfaction was the main factor affecting the vocation of the young nurses profession. Young nurses felt that nursing salary was minimal and poor when they comparing salary to nursing education, job demands, and work responsibilities. They felt that the nurse's work was unreasonable in terms of workload and sacrifice. Inadequate appreciation of the nursing care, poor management and inadequate orientation were factors related to the health-care sector, which influenced the intention of young nurses to pursue their profession. In addition, young nurses experienced a variety of threats to work and poor working conditions. The study bought out young nurse's voice for intention to leave the profession in Finland. There is a lot of information that health-care organizations can use when develop effective strategies to reduce turnover in this youngest generation of the nursing workforce.

Motivaatio voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Ulkoisesti motivoitunut työntekijä työskentelee velvollisuuden tunteesta tai saavuttaakseen menestystä ja taloudellisia palkkioita. Sisäisesti motivoitunut työntekijä työskentelee työn innostamana. Sairaanhoitajien työmotivaatioon on aikaisemmin todettu olevan yhteydessä työtehtävät, henkilökohtaiset arvot ja persoonallisuuden piirteet sekä työpaikka. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata erikoissairaanhoidossa työskentelevien sairaanhoitajien työmotivaatiota. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella huhti-toukokuussa 2018. Vastaajina toimivat yhden sairaanhoitopiirin sairaanhoitajat (N=1468), vastausprosentti 20,7 % (n=304). Kyselylomake muodostui taustakysymyksistä sekä työmotivaation tutkimiseen tehdystä Gagnén ym. kehittämästä Multidimentional Work Motivation Scale (MWMS) –mittarista. Työmotivaatiota kuvataan sisäisen motivaation (3 väittämää) sekä ulkoisen motivaation osa-alueiden, tunnistetun sääntelyn (3 väittämää), sisäistetyn sääntelyn (4 väittämää) ja ulkoisen sääntelyn (sosiaalinen 3 väittämää, materiaalinen 3 väittämää) näkökulmista. Lisäksi kuvataan motivaation puutetta (3 väittämää). Mittari muodostui väittämistä, joihin samaistumista sairaanhoitajat arvioivat seitsemänportaisella Likert-asteikolla. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Erikoissairaanhoidossa työskentelevien sairaanhoitajien työmotivaatio oli tutkimuksen mukaan korkealla tasolla. Työmotivaation osa-alueista sisäinen motivaatio, tunnistettu sääntely ja sisäinen sääntely olivat korkealla tasolla. Ulkoinen sääntely oli alhaisinta ollen kohtalaisen korkealla tasolla. Nuorten, määräaikaisessa työsuhteessa olevien ja vähän työkokemusta omaavien sairaanhoitajien sekä naissairaanhoitajien työmotivaatio oli korkeaa. Työmotivaatio oli korkeaa myös silloin, kun sairaanhoitaja pystyi vaikuttamaan omiin työvuoroihinsa ja koki pystyvänsä hyvin yhdistämään työn ja vapaa-ajan. Toiminta-alueita verratessa työmotivaatio oli lasten- ja naistentautien sekä synnytyksen ja operatiivisella toiminta-alueilla työskentelevillä sairaanhoitajilla muita toiminta-alueita korkeampaa. Työpaikasta tai ammatista lähtemisaikeita oli vähemmän niillä sairaanhoitajilla, joilla työmotivaatio oli korkea. Vanhempien, pidemmän työkokemuksen omaavien ja vakituisessa työsuhteessa olevien sairaanhoitajien työmotivaatiota tulee jatkossa parantaa. Myös keinoja vaikuttaa omiin työvuoroihin, tulee edelleen kehittää ja lisätä. Jotta sairaanhoitajien työ säilyy vetovoimaisena ja potilaat saavat hyvää hoitoa tulevaisuudessakin, sairaanhoitajien työmotivaation ylläpitämiseen ja parantamiseen tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota suunnittelemalla pitkäkestoisia työmotivaatiota ylläpitäviä ja kehittäviä toimintatapoja. ABSTRACT Nurses’ work motivation in specialized medical care Motivation can be divided into intrinsic and extrinsic motivation. An extrinsically motivated employee is working out of a sense of duty and to gain success and rewards. An intrinsically motivated employee is working filled with enthusiasm. Previous studies have shown that nurses’ assignments, their personal values and personality as well as the characteristics of the work place are connected with work motivation. The purpose of the study was to describe nurses’ work motivation in specialized medical care. The data were collected between April and May in 2018 via an electronic questionnaire. The target population were nurses (N=1468) in one hospital district in Finland, with a response rate of 20,7 % (n=304). The questionnaire included background questions and Work motivation was assessed using a measure for motivation at work with Multidimentional Work Motivation Scale (MWMS) instrument developed by Gagné et al. Work motivation is defined in terms of the categories intrinsic motivation (3 statements), identified regulation (3 statements), introjected regulation (4 statements), external regulation (social 3 statements, material 3 statements) and amotivation (3 statements). The respondents rated their level of agreement with the statements by way of seven-point Likert-scale. The data were analyzed using statistical methods. According to this study nurses’ work motivation in specialized medical care was at a high level. The subcategories of intrinsic motivation, identified regulation and introjected regulation were at a high level. External regulation was lowest however being moderate high. Younger nurses, nurses in a temporary position, nurses with less work experience and female nurses had high levels of work motivation. Similarly work motivation was high when nurse experienced autonomy in rota planning and a good work-life balance. When comparing different areas of specialization, work motivation was highest with nurses working in the medical care of children, in gynecology and maternity care and in operational division. When having high work motivation nurses seldom had intentions to quit the profession or leave the current employer. The work motivation of older nurses, with long work experience and permanent position must be improved further. In addition, nurses’ autonomy in rota planning must be increased and improved. In order to maintain the attractiveness of the nursing profession and the quality of good patient care, more attention must be paid to maintaining and improving nurses’ work motivation and to long-term hospital policies that increase and maintain nurses’ work motivation.

Sairaanhoitajat ovat määrällisesti terveydenhuoltoalan suurin ammattiryhmä. Sairaanhoitajien työpanoksella ja korkeatasoisella osaamisella on ratkaiseva vaikutus potilaiden terveydelle laadukkaan hoitotyön myötä. Työelämä ja muuttuva yhteiskunta muokkaavat osaamisvaatimuksia jatkuvasti. Terveydenhuollon kehittyessä ja laatuvaatimusten kasvaessa myös osaamisvaatimukset muuttuvat. Sairaanhoitohenkilöstön osaamisen tulee perustua jatkuvasti uusiutuvaan ja laaja-alaiseen tietoperustaan. Terveydenhuollon organisaation tehtävä on tarkkailla ja varmistaa työntekijöidensä riittävä hoitotyön osaaminen, tunnistaa kehittämiskohteet ja mahdollistaa ammattitaidon kehittäminen tunnistettujen tarpeiden mukaisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata erään erikoissairaanhoidon organisaation sairaanhoitajien itsearvioimaa ammattipätevyyttä osana suurempaa hanketta, jonka tarkoituksena on kehittää ja arvioida hoitohenkilökunnan ammattipätevyyttä, työhyvinvointia ja työhön sitoutumista. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa mahdollisia sairaanhoitajien osaamisen kehittämiskohteita ja tuottaa tietoa sairaanhoitajien ammatillisen koulutuksen kehittämistarpeista. Tutkielman itsearvioinnissa käytettiin 73 tutkimusmuuttujaa sisältävää Nurse competence scale -mittaria (NCS). Aineisto kerättiin viidessä eri vaiheessa kahdeksan eri yksikön vakinaisessa tai pitkässä työsuhteessa olevilta sairaanhoitajilta. Sähköinen linkki tutkimukseen lähetettiin 283 sairaanhoitajalle, joista kyselyyn vastasi 165 (n=165) henkilöä, täten kyselyn vastausprosentiksi muodostui 58.3%. Aineisto analysoitiin SPSS (Statistical package for the social sciences) 24.0 for Windows -ohjelmistolla. Sairaanhoitajat arvioivat ammatillisen pätevyytensä kokonaisuudessaan hyväksi. Vahvimmiksi kokonaisammattipätevyyden osa-alueiksi nousivat auttaminen, tarkkailutehtävät ja tilannehallinta, jotka koetaan hoitotyön pääasialliseksi jatkuvasti toistuvaksi tehtäväksi. Heikoimmat taidot kuvattiin olevan hoitotoimien hallinta ja laadun varmistus osa-alueilla. Pääsääntöisesti taidot, joiden esiintymistiheys oli omassa yksikössä harvempi, koettiin heikompana. Samanlaisia tuloksia on saatu myös aiemmissa tutkimuksissa. Tarkasteltaessa taustatekijöiden yhteyttä ammattipätevyyteen havaittiin vastaajan iän ja työkokemuksen vaikuttavan jonkin verran ammattipätevyyden arviointiin, mutta eroilla ei ollut tilastollista merkitsevyyttä. Tämän tutkielman perusteella sairaanhoitajien ammattipätevyydestä erikoissairaanhoidossa voidaan todeta, että sairaanhoitajien itsearvioitu ammatillinen pätevyys ja eettinen toiminta ovat erikoissairaanhoidossa tasoltaan hyvää tai erittäin hyvää. Sen sijaan ohjauksen ja opettamisen osa-aluetta, oman työn arviointia ja kehittämistä sekä tutkimustiedon käyttöä hoitotyön kehittämisen perustana tulisi vahvistaa. Hoitotyön kehittäminen ja kehittyminen edellyttää oman työn jatkuvaa arviointia ja ajantasaisen tutkitun näyttöön perustuvan tiedon hankintaa ja sen käyttöä. Jatkossa hoitotyön kehittämiselle voisi olla hyötyä tutkimuksesta myös muualta kuin erikoissairaanhoidon ympäristöistä sekä itsearviointeihin liitetyistä esimiehen rinnakkaisarvioinneista itsearviointiin osallistuneissa yksiköissä.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutukselle asetettujen tavoitteiden toteutuminen sairaalassa työskentelevien hoitajien työssä koulutuksen jälkeen. Tavoitteena on tuottaa tietoa koulutuksessa saaduista taidoista hoitajien näkökulmasta. Tutkimustehtävinä oli kuvata Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutuksen käyneiden hoitajien kohtaamista perheiden kanssa, eritystukea vaativan perheen tunnistamista, hoitajien saavuttamien taitojen kuvamista koulutuksen käymisen jälkeen ja tarkastella hoitajien saavuttamia taitoja suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin. Laadulliseen tutkimukseen osallistui Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutuksen käyneet hoitajat (N=11). Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutuksen käyneiden hoitajien kohtaaminen perheiden kanssa oli vauvan äänenä toimimista, yhteyden mahdollistamista, vanhemmuutta vahvistavaa, vanhempien kunnioittamista, rinnalla kulkemista ja kotiarkeen ohjaavaa. Erityistukea vaativan perheen tunnistamiseen liittyi vanhemman välttelevä suhde lapseen, kaltoinkohtelun merkkien toteaminen ja perhetilanteen haasteellisuus. Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutuksessa saavutettuja taitoja olivat vuorovaikutusosaamisen lisääntyminen, kommunikointitaidot, vanhemmuuden tukemisen taidot ja rohkaistuminen omien kykyjen käyttöön. Hoitajat kokivat saaneensa eniten valmiuksia aitoon kohtaamiseen ja vähiten valmiuksia keskittyä vanhempien tarjoamiin ratkaisuvaihtoehtoihin ja ongelmille alttiiden perheiden tunnistamiseen. Hoitajien vastausten mukaan heidän työssä toteutuvat kaikki koulutukselle asetetut tavoitteet. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutuksen käyneet hoitajat käyttävät hoitotyön arjessa perhettä kunnioittavia, kumppanuuteen ja vuorovaikutuksen tukemiseen tähtääviä menetelmiä. Tuloksia voidaan käyttää Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -koulutuksen sisällön arvioimiseen ja kehittämiseen.

Tämä pro gradu -tutkielma koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsaus ja toinen osa on tieteellisen aikakauslehden julkaisuharkintaan lähetetty tutkimusartikkeli (Huttunen R., Joronen K. ja Rantanen A.: Väkivaltatilanteet sairaanhoitajan työturvallisuusuhkana päivystyspoliklinikalla, Rekisteritutkimus). Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota kansainvälisiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa sairaanhoitajan kohtaamasta väkivallasta päivystyspoliklinikalla. Väkivaltaa kohdattiin päivystyspoliklinikalla usein ja etenkin verbaalinen väkivalta oli yleistä. Suuri osa päivystyksen henkilökunnasta ei raportoinut esimiehille kohtaamiaan väkivaltatilanteita. Väkivallan tapahtumisen syinä oli useimmiten odotusaika, päihteet, väärinkäsitykset, tiedonpuute tai mielenterveyspotilaiden hoitaminen. Väkivaltatilanteita tapahtui päivystyspoliklinikalla usein arkiajan ulkopuolella ilta- ja yövuoroissa ja väkivaltaa ilmaantui odotusalueilla, triagessa ja potilaan hoitotiloissa. Väkivaltatilanteiden hallitsemisessa korostuivat päivystyspoliklinikan turvallisuusjärjestelyt ja kommunikaatio potilaan sekä omaisen kanssa. Artikkelissa kuvattiin sairaanhoitajien työturvallisuutta vaarantavien väkivaltatilanteiden esiintymistä päivystyspoliklinikalla vuoden aikana. Tutkimusaineisto kerättiin yliopistosairaalassa toimivan turvallisuuspalveluyrityksen tehtävärekisteristä (N=1996) ja itse tutkimusaineiston muodostivat tehtävät, joissa sairaanhoitajan työturvallisuus oli vaarantunut joko verbaalisen tai fyysisen väkivallan takia (n=487). Väkivaltatilanteiden aineisto analysoitiin tilastollisesti. Vuoden aikana tapahtui yhteensä 304 verbaalisen väkivallan ja 183 fyysisen väkivallan tilannetta. Potilas oli tekijänä valtaosassa tilanteista. Väkivaltatilanteita tapahtui eniten yö- ja iltavuoroissa. Yli puolet kaikista väkivaltatilanteista tapahtui perusterveydenhuollon hoitotiloissa. Verbaalisen väkivallan tilanteista yli puolet rauhoitettiin järjestyksenvartijan keskustelun keinoin ja lähes puolet fyysisen väkivallan tilanteista johti potilaan rajoittamiseen voimankäytön keinoin. Tämän pro gradu -tutkielman rekisteritutkimuksen tuloksena saatiin ajankohtaista kotimaista tietoa väkivaltatilanteiden esiintymisestä ja kirjallisuuskatsaus kokosi kansainvälistä tutkimustietoa väkivallasta päivystyspoliklinikalla. Väkivalta päivystyspoliklinikalla on kansainvälinen ongelma ja etenkin hoitohenkilökunta altistuu väkivallalle usein. Järjestyksenvalvojat ovat korvaamaton ammattiryhmä päivystyspoliklinikalla väkivallan hallitsemisessa. Lisää tutkimustietoa tarvitaan väkivallan esiintymisestä ja väkivallan ilmenemiseen yhteydessä olevista tekijöistä, jotta hoitohenkilökunnan turvallisuutta voidaan parantaa päivystyspoliklinikoilla.

Tämän tutkimuksen kokonaistarkoituksena oli kuvata terveydenhuoltohenkilöstön potilasturvallisuutta koskevaa tietoa, asenteita ja taitoja ja selittää niiden yhteyksiä. Tavoitteena oli tunnistaa tämänhetkinen tieto ja miten tieto, asenteet ja taidot ovat yhteydessä, jotta meillä olisi syvällinen perusta parantaa terveydenhuoltohenkilöstön potilasturvallisuutta koskevia tietoja, asenteita ja taitoja. Koko tutkimusprosessi kesti 2012 - 2015 ja se oli kaksivaiheinen. Vaiheena I oli laadullinen systemaattinen kirjallisuuskatsaus pohjautuen 18 artikkeliin, joissa tarkasteltiin terveydenhuoltohenkilöstön tietoa, asenteita ja taitoja potilasturvallisuudesta. Vaiheessa II tehtiin määrällinen kuvaileva empiirinen poikkileikkaustutkimus kolmessa alueellisessa sairaalassa Liettuassa. Tutkimus koski koko terveydenhuoltohenkilöstöä (n=1082) joka työskenteli aikuispotilaiden kanssa. Yleisesti todeten, terveydenhuoltohenkilöstöllä oli matala tiedontaso potilasturvallisuudesta, mutta henkilöillä oli positiiviset asenteet ja he ovat kompetentteja potilasturvallisuutta koskevilta taidoiltaan. Terveydenhuoltohenkilöstön potilasturvallisuutta koskeva tieto, asenteet ja taidot osoittivat olevan positiivisesti tai negatiivisesti yhteydessä taustamuuttujiin, kuten koulutukseen, työskentelyn pituuteen omalla erityisalueella tai työskentelyn pituuteen ylipäätään ja potilasturvallisuutta koskevaan tietoon, mikä oli saatu joko ammatillisen tai täydennyskoulutuksen aikana. Myös tilastollisesti merkitseviä eroja oli terveydenhuoltohenkilöstön tiedoissa, asenteissa ja taidoissa potilasturvallisuudesta ammattiryhmittäin, sairaaloittain ja osastoittain tarkastellen ja myös yhteydessä viimeisen vuoden aikana raportoituihin potilasturvallisuutta koskeviin haittatapahtumiin. Empiirisen tutkimuksen tulosten mukaan terveydenhuoltohenkilöstön potilasturvallisuutta koskeva tieto oli positiivisesti yhteydessä kaikkiin tässä arvioinnissa olleisiin asenteiden ja taitojen osa-alueisiin, joten tutkimukselle asetettu hypoteesi sai vahvistusta. Tämän tutkimuksen päätelmät kohdentuvat käytäntöön, johtamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Tutkimustulosten perusteella on ilmeistä, että jotkut parannukset ovat tarpeen ja tutkijoiden, sairaalan johtajien, lääkäreiden, sairaanhoitajien ja lähihoitajien tulisi kaikkien olla mukana kehittämässä tätä tärkeää aluetta, potilasturvallisuutta. Erityisesti potilasturvallisuutta koskevia taitoja ja tietoja olisi parannettava ammatillisen koulutuksen avulla. Nykyiset opetussuunnitelmat olisi tarpeen arvioida ja sisällyttää potilasturvallisuutta koskevat aiheet tarvittaessa. Sekä ammatillisessa että täydennyskoulutuksessa toimivien opettajien tulisi keskittyä opettamaan näyttöön pohjautuvaa käytäntöä ja moniammatillisuutta, jotta kehitetään terveydenhuoltohenkilöstön taitoja työskennellä koordinoituna tiiminä potilasturvallisuuden varmentamiseksi. Myös täydennyskoulutuksessa käsiteltävien aiheiden tulisi kohdentua enemmän potilasturvallisuusaiheisiin. Täydennyskoulutuksen ja johtamisen säädöksiä tarkasteltaessa olisi kiinnitettävä huomiota niiden edistävän potilasturvallisuutta. Jatkossa tarvitaan tutkimusta kohdentuen terveydenhuoltohenkilöstön spesifisiin potilasturvallisuutta koskeviin tietoihin ja taitoihin. Tässä tutkimuksessa yhdistetään aikaisempaa tutkimustietoa ja empiiristä alueellista tietoa ja siten tutkimus tuo uutta tärkeää tietoa evidenssiin, terveydenhuoltohenkilöstön yleisestä tiedosta, asenteista ja taidoista potilasturvallisuudesta ja lisää arvokasta tietoa tästä tutkimusalueesta. Tärkeää on, että käytännön näkökulmasta tarkastellen tutkimus luo pohjan, jonka avulla sairaaloiden johtajat voivat kehittää potilasturvallisuutta. Oppimisnäkökulmasta tarkastelleen kaikilla tähän tutkimukseen osallistuneilla terveydenhuollon ammattiryhmillä on aukkoja potilasturvallisuutta koskevissa tiedoissa, jolloin tämä haastaa johtajat luomaan henkilökunnalle mahdollisuuksia potilasturvallisuutta omalla työskentelyalueella koskevien tietojensa ja taitojensa päivittämiseen. The overall purpose of this study was to describe the knowledge, attitudes and skills of health care professionals regarding patient safety, and to explain their relationships. The aim of the study was to uncover knowledge of the present situation and how knowledge, attitudes and skills are related, in order to have an advanced basis on which to improve the knowledge, attitudes and skills of health care professionals regarding patient safety. The overall study process took place from 2012 to 2015 and was divided into two phases. In Phase 1, a qualitative systematic literature review of 18 articles concerning health care professionals’ knowledge, attitudes and skills regarding patient safety was undertaken. In Phase 2, a quantitative descriptive cross-sectional empirical study was conducted in three regional hospitals in Lithuania, involving all of the health care professionals (n=1082) who worked with adult patients. Overall, it was seen that health care professionals have a low level of safety knowledge, but positive safety attitudes and they are competent regarding safety skills. The health care professionals’ safety knowledge, attitudes and skills showed several positive and negative associations with background factors such as their education, length of experience in their primary speciality or work experience in general, and the information they had received about patient safety during their vocational or continuing education. Also, significant differences were found in health care professionals’ knowledge, attitudes and skills regarding patient safety when comparing their profession, the results between hospitals and working units, and the incidents which were reported during the last year. Based on this empirical study, health care professionals’ safety knowledge had significant positive associations with all of the safety attitudes and safety skills scales used in the evaluation, thus supporting the offered hypothesis. This study offers implications for practice, management, education and research. Based on results, it can be seen that some improvements are needed, and that researchers, hospital managers, physicians, nurses and nurse assistants should be involved in developing this important area. Especially, safety skills and knowledge should be improved by way of vocational education, including an evaluation of current curriculums and the incorporation of patient safety issues in education programmes where needed. In both vocational and continuing education, educators should focus on evidence-based practice and include multi-professional learning in order to develop health care professionals’ skills to work as coordinated team to ensure patient safety. Also, in the continuing education setting the topics covered should give more focus to related patient safety issues. In continuing education and management practice, regulations should be considered which promote patient safety. Thus, further research is needed which is focused on specific areas related to health care professionals’ knowledge and skills related to patient safety. Based on existing knowledge drawn from previous studies and also the regional evidence offered in this dissertation, this study reveals new important information about health care professionals’ general knowledge, attitudes and skills regarding patient safety, and adds valuable information to the current research corpus. Importantly, from a practical perspective it offers a much needed foundation on which hospital managers can develop patient safety improvements. From a learning and informational perspective, all of the health care professional groups in this study had gaps in their knowledge of patient safety issues, and this challenges managers to create opportunities for the staff to update their knowledge and skills regarding patient safety in their working area.

Tehohoidon ympäristöineen on todettu olevan stressaava potilaalle. Psyykkiset stressitekijät voivat saada aikaan elintoimintojen muutoksia, pidentää hoitoaikaa, lisätä hoitotyönresurssien määrää sekä vaikuttaa potilaan selviytymiseen hoidon jälkeen. Sairaanhoitajien rooli potilaan psyykkisten stressitekijöiden minimoimisessa, arvioinnissa ja hoidossa on tärkeää ja siksi heidän tulisikin olla tietoisia tehopotilaiden kokemista stressitekijöistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata potilaiden tehohoidon aikaisia psyykkisiä stressitekijöitä potilaiden ja sairaanhoitajien näkökulmasta sekä kuvata taustamuuttujien yhteyttä psyykkisiin stressitekijöihin. Stressitekijöiden mittaamiseen käytettiin The Environmental Stressor Questionnaire (ESQ) -mittaria. Aineisto kerättiin antamalla tehohoidossa olleille potilaille (N=170) sekä siellä työskenteleville sairaanhoitajille (N=200) kyselylomake. Aineisto analysoitiin tilastollisesti. Tutkimukseen vastasi 28 % potilaista ja 45 % sairaanhoitajista. Keskiarvo stressitekijöiden kokonaispistemäärästä oli vastanneilla potilailla 66 ja sairaanhoitajilla 130. Potilaiden mukaan kolme eniten haittaa aiheuttanutta stressitekijää oli: Janoisuuden tunne, rajoittuminen hengitysputkeen ja /tai erilasiin johtoihin ja kipujen tunteminen. Sairaanhoitajien mukaan kolme eniten haittaa aiheuttanutta tekijää oli: Kykenemättömyys nukkua, kykenemättömyys kommunikoimiseen sekä rajoittuminen hengitysputkeen ja /tai erilaisiin johtoihin. Vähiten stressitekijöistä haittaa aiheutti potilaiden mukaan toisille potilaille annettujen hoitojen näkeminen sekä tunne hoitotoimenpiteisiin painostuksesta. Hoitajat arvioivat potilaille vähiten stressitekijöitä aiheuttavan: verenpaineen mittaaminen sekä miesten ja naisten oleminen samassa tilassa. Potilaiden ja sairaanhoitajien taustamuuttujilla ei ollut yhteyttä koettuihin ja arvioituihin kokonaisstressimääriin. Tulokset osoittavat tehopotilaiden kokevan stressitekijöitä teho-osastolla. Sairaanhoitajat arvioivat potilaiden stressitekijät enemmän haittaa aiheuttaviksi kuin itse potilaat. Potilaiden ja sairaanhoitajien näkemyksissä potilaiden stressitekijöihin liittyen on eroavaisuuksia. Aihetta ei ole tiettävästi vielä Suomessa tutkittu joten saatu tieto aiheesta on tärkeää. Saatuja tuloksia voidaan hyödyntää käytännön tehohoitotyön kehittämisessä.

Sairaanhoitajien työssä fyysistä ja psyykkistä kuormitusta aiheuttavat muun muassa huonot työolosuhteet, huono työn suunnittelu, ihmissuhdeongelmat ja vähäiset palkkiot. Seurauksena voi olla toimintakyvyn heikkeneminen tai sairastuminen. Lisää tietoa tarvitaan työkuormituksen pitkän ajan vaikutuksista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien keski-ikäisenä kokeman fyysisen ja psyykkisen työkuormituksen yhteyttä vanhuuden toimintakykyyn. Tutkimuksessa käytettiin Työterveyslaitoksen suomalaisia kunta-alan työntekijöitä koskevaa pitkittäistutkimusaineistoa, josta tarkasteltavaksi valittiin ammattinimikkeiden perusteella osastonhoitajat, mielisairaanhoitajat, muut sairaanhoitajat, poliklinikalla ja leikkausosastolla työskennelleet sairaanhoitajat. Lähtötilanteessa, vuonna 1981, kyselyyn osallistui 672 sairaanhoitajaa (naisia 88,5 %, iältään 45–58 vuotta, keski-ikä 49,8 vuotta). Vuoden 2009 seurantatutkimukseen osallistui 406 sairaanhoitajaa (iältään 73–86 vuotta, keski-ikä 77 vuotta). Tutkimuksen tilastollisena analyysimenetelmänä käytettiin binaarista logistista regressioanalyysiä. Puuttuvien tietojen vuoksi lopullisessa analyysissä oli mukana 369–373 sairaanhoitajan tiedot. Keski-iän työn fyysistä ja psyykkistä kuormitusta mitattiin sairaanhoitajien itsearvioinnilla. Muuttujat luokiteltiin analyysiä varten kevyeksi/sopivaksi työksi ja raskaaksi työksi. Vanhuuden toimintakykyä mitattiin koetuilla päivittäisten perus- ja välinetoimintojen vaikeuksilla, luokiteltuna ei/vähän vaikeuksia ja vaikeuksia. Työn fyysisen kuormituksen keski-iässä raskaaksi kokeneiden hoitajien todennäköisyys vanhuuden päivittäisten perustoimintojen vaikeuksiin oli 2,6-kertainen (p=0,004) verrattuna työn sopivaksi tai kevyeksi kokeneisiin hoitajiin, kun mallissa huomioitiin ikä, päivittäinen tupakointi ja liikunnan harrastaminen sekä ihosairaudet. Välineellisten arkitoimintojen vaikeuksien osalta todennäköisyys oli 1,6-kertainen (p=0,031), kun mallissa huomioitiin ikä, päivittäinen tupakointi ja liikunnan harrastaminen. Fyysisen työkuormituksen tilastollisesti merkitsevä yhteys välineellisten toimintavaikeuksien kanssa hävisi kun malliin otettiin mukaan edellä mainittujen muuttujien lisäksi perussairaudet. Keski-iässä koetun työn psyykkisen kuormituksen ja päivittäisten perustoimintojen tai välineellisten toimintojen välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Sairaanhoitajien fyysisen työkuormituksen havaittiin lisäävän toimintavaikeuksien riskiä työuran jälkeenkin, 28 vuotta myöhemmin. Tulevaisuudessa tarvitaan monipuolisia ja yksilöllisiä ratkaisuja työkuormituksen ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä. Physical and psychological workload in nursing is caused by poor working conditions, poor work planning, problems with interpersonal relationships and lack of rewards. Physical and psychological workload may cause functional disabilities and illnesses. More information is needed about the long-term effects caused by different levels of workloads in the nursing profession. The purpose of this master’s thesis was to examine physical and psychological workloads and the connection to functional ability in old age. The study utilizes the Finnish Longitudinal Study on Municipal Employees, which was initiated by the Finnish Institute of Occupational Health. The following groups of professional nurses were selected for the study: head nurses, mental health nurses, ward nurses and outpatient department nurses or operating theatre nurses. In 1981, the baseline cohort consisted of 672 nurses (88,5 % of which were female with a mean age 49,8 years). In 2009 the follow-up cohort consisted of 406 nurses (aged between 73-86 years of age. Their mean age was 77 years). Binary logistic regression analysis was used for statistical analysis. Due to missing data at the follow-up, 369-373 nurses were included in the final analysis. The physical and psychological workload was measured by a self-reported questionnaire. The items were categorized as a light/suitable workload or a heavy workload. Disability in old age was measured by the self-reported basic and instrumental activities of daily living and items were categorized as no/little difficulties or difficulties. Nurses who experienced a heavy physical workload were 2,6 times (p=0,004) more likely to have disabilities which affected their basic activities of daily living in old age compared to the nurses who experienced a light or suitable physical workload when the model was adjusted for age, daily smoking habits, exercise and skin disease. Furthermore nurses who experienced a heavy physical workload, were 1,6 times (p=0,031) more likely to have disabilities with instrumental activities of daily living. The association remained statistically significant when adjusted for age, daily smoking habits and exercise. However the association between heavy physical workload and instrumental activities of daily living did not reach statistical significance after adjustment for the variables listed above and for basic diseases. Psychological workload was not associated with statistically significantly to basic or instrumental activities of daily living in old age. Middle aged nurses physical workload was found to increase the likelihood of disabilities in old age even 28 years later. In the future there is a need for diverse and individual solutions for minimizing the workload and its effects.

Sairaalahoidossa saatu tuki on olennaista potilaan hyvinvoinnin kannalta. Erityisesti tuki toteutuu sairaalahoidon aikana hoitaja-potilassuhteessa. Tämän artikkelin tavoitteena on tarkastella, millainen vuorovaikutussuhde potilas-hoitajasuhde on, ja pohtia, miten hoitosuhteen tekijät heijastuvat potilaalle osoitettuun tukeen. Hoitaja-potilassuhdetta lähestytään kuvaamalla sairaanhoitajien käsitystä suhteen rakentumisesta empiirisen aineiston kautta. Tutkimuksen aineistona on 12 teemahaastattelua. Hoitajien käsitysten mukaan hoitosuhteen keskeiset tekijät ovat tavoitteiden vastavuoroinen rakentuminen, tasavertaisuus, henkilökohtaisuus ja turvallisuus. Nämä tekijät voivat selittää sitä, miksi tuki ei aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla hoitajan ja potilaan vuorovaikutuksessa. Haastatteluaineistosta nousevien käsitysten valossa pohditaankin sitä, millaisen kontekstin hoitosuhde luo tuen osoittamiselle ja millaisia haasteita hoitosuhteessa syntyy tuen välittymiselle. Hoitosuhteen relationaaliset tekijät nostavat esille kysymyksen, koetaanko supportiiviseksi hoitosuhde sinänsä vai siinä syntyvä supportiivinen viestintä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä maahanmuuttajasairaanhoitajien perehdyttämisestä. Ymmärryksen lisäämisen kautta saadaan myös lisäkontribuutiota perehdyttämisen kehittämiseen. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää maahanmuuttajasairaanhoitajien kokemuksia perehdyttämisestä suomalaisessa terveydenhuollossa. Kokemuksia kerättiin haastattelemalla maahanmuuttajasairaanhoitajia heidän tuntemuksistaan perehdyttämisprosessin aikana. Haastattelut tehtiin vuoden sisällä Suomeen saapumisesta ja työn aloittamisesta suomalaisessa perusterveydenhuollossa. Tutkimustulokset perustuvat haastattelussa saatuihin kokemuksellisiin kertomuksiin. Ne on analysoitu yhdessä teorian kanssa vuoropuhelua tehden. Maahanmuuttajien määrä suomalaisessa työelämässä on kymmenkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana, mikä näkyy työyhteisöjen monikulttuurisuuden lisääntymisenä. Kasvatustieteeseen tarvitaan tieteellistä tietoa maahanmuuttajasairaanhoitajien perehdyttämisestä. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden pätevyydet ovat usein kunnossa, mutta työskentelyn aloitus vieraassa ympäristössä, uudessa hoitokulttuurissa ja vieraalla kielellä voi tuoda haasteita yhteistyöhön. Moninaisuuden huomioiminen luo omat vaatimuksensa sekä työyhteisön jäsenille että esimiehille. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää tuoda esiin myös maahanmuuttajien näkökulmaa suomalaiseen työyhteisöön saapumisesta ja työn aloittamisesta suomalaisessa hoitoympäristössä. Tämä tutkimus perustuu fenomenografiseen tarkasteluun, jolla pyritään tutkimaan henkilökohtaisten käsitysten eroja sekä löytämään mahdollisia yhtäläisyyksiä eri ihmisten kokemusten välillä. Tavoitteena on kuvata erilaiset kokemukset ja käsitykset sekä niihin vaikuttavat käsitteet ja ilmiöt. Tulokset jaettiin kahteen pääteemaan. Organisaatiotason pääluokiksi muodostui työkulttuuri ja perehdyttämisprosessi, kun taas subjektiivisen tason pääluokkia ovat vuorovaikutus ja persoonalliset tekijät. Maahanmuuttajasairaanhoitajat ovat kokeneet runsaasti haasteita perehdyttämisprosessiensa aikana. Työyksikön huono ilmapiiri aiheuttaa työn aloittamiselle suuria paineita ja voi johtaa jopa kiusaamiseen ja työyhteisöstä eristämiseen. Kaksisuuntaisella perehdyttämisellä ja inhimillisellä kohtaamisella saadaan maahanmuuttajasairaanhoitajien osaaminen tehokkaasti käyttöön Jatkotutkimusta tulisi tehdä organisaatiotasolla, jossa olisi mielenkiintoista selvittää johdon, lähiesimiesten ja työyhteisön jäsenten arvoja ja asenteita koskien työperäistä maahanmuuttoa maahanmuuttajasairaanhoitajien rekrytointiin liittyen. Olisi mielenkiintoista tutkia myös erilaisia perehdyttämismalleja ja niiden toimivuutta juuri maahanmuuttajasairaanhoitajille. Tämän lisäksi tarvetta on kokonaisvaltaiselle tutkimukselle, joka selvittäisi lähiesimiesten ja kollegoiden perehdyttämiskokemuksia yhtäaikaisesti maahanmuuttajasairaanhoitajien kanssa.

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV: To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of patients receiving PCT were treated during the last month of life. This group of patients had more hospital admissions, were less likely to die at home, and had fewer instances of documentation of the decision to cease PCT. The questionnaire developed in Study II was shown to have acceptable psychometric qualities such as reliability, validity, and sensitivity to detect deterioration in performance status. Study IV showed that the questionnaire gave nurses valuable information about patients’ performance status. The results also showed that 97% of nurses and 48% of physicians documented their patients’ performance status in the medical records. Study III demonstrated that when nurses administered PCT they considered futile, they could experience dilemmas created by the unforeseeable outcomes of PCT or stemming from insufficient communication between nurses, patients, next-of-kin, and physicians. Conclusions Administration of PCT can create dilemmatic situations for both the patient and medical staff when approaching end-of-life. This is underlined by the finding that some 25% of treated patients received their last round of PCT as late as during the last month of life. The decisions to cease PCT were less likely to be documented for patients who had received PCT within a month before death. Nurses described situations where they felt they were in the middle of the decision-making process regarding whether or not to continue PCT. They found the treatments were given on the authority of someone else; the physician’s recommendation or the patient’s and/or relatives’ request. The unpredictability of PCT was a continuous theme in the work described in this thesis, emphasizing the necessity of individually assessing every patient before PCT in order to minimize the risk of futile treatments. The attempt to develop a reliable and valid questionnaire for systematic assessment of performance status has increased future possibilities to monitor this parameter in PCT when approaching end-of-life. The questionnaire developed as part of this thesis has provided nurses with increased knowledge of patients’ performance status. If routinely used, it may help decrease the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, though this remains to be rigorously proven. Further research efforts are needed to progress in the task of optimizing rather than maximizing the use of PCT when approaching end-of-life. Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät utformad för bedömning av patientens allmäntillstånd vid palliativ cytostatikabehandling. Att identifiera situationer som sjuksköterskor kan uppleva som utmanande vid cytostatikabehandling av palliativa patienter med cancer. Att undersöka om rutinmässig användning av enkäten utvecklad i studie II påverkat andelen patienter som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden, andel sjukhusinläggningar, dokumentation av allmäntillstånd, dokumentation av avslutande av behandling i journal och/eller dödsplats. Metod Alla inkluderade patienter i studierna hade cytostatikabehandlats med anledning av obotlig, epitelial cancer (utgående från organens slemhinneceller) och var 20 år eller äldre. Deltagande sjuksköterskor arbetade på cytostatikabehandlingsmottagningar/avdelningar. Både pati-enter och sjuksköterskor kom från Jämtland, Västerbotten och/eller Norrbotten. I studie I jämfördes journaldata från avlidna patienter som cytostatikabehandlats under sista levnadsmånaden med dem som avslutat behandlingarna tidigare. I studie II erbjöds patienter att delta i utvecklingen av en enkät som tagits fram för att mäta allmäntillståndet före cytostatikabehandling. I studie III intervjuades sjuksköterskor som arbetar med att ge cytostatika och deras berättelser analyserades med narrativ metod. I studie IV jämfördes journaldata för avlidna patienter som använt enkäten från studie II med matchade kontroller och i tillämpliga frågor data från studie I. Resultat Studie I visade att 23 % av alla patienter som cytostatikabehandlats någon gång under sista året före sin död även fick cytostatikabehandling under sista levnadsmånaden. Studien visade också en samvariation mellan behandling sista levnadsmånaden och fler sjukhusvistelser inom en månad efter sista behandling, färre dokumenterade beslut att avsluta behandlingen samt att färre patienter från denna grupp avled i hemmet. I Studie II konstaterades att den utformade enkäten uppvisade tecken på såväl reliabilitet, validitet som förmåga att detektera när patientens allmäntillstånd försämrades. Studie III visade att palliativa cytostatika kan upplevas som potenta och oförutsägbara läkemedel, som kan skapa dilemman för de sjuksköterskor som genomför behandlingarna när de ges till patienter som är försvagade av sin cancersjukdom. Sjuksköterskorna upplevde att de ibland stod mitt emellan läkare, patienter och närstående inför behandlingsbeslut. Studie IV visade ingen statistiskt säkerställd effekt av rutinmässig monitorering av allmäntillståndet med det i studie II framtagna formuläret. Varken behandling under sista månaden i livet, sjukhusvistelser, dokumenterade beslut att avsluta behandling eller dödsplats påverkades. Däremot rapporterade sjuksköterskorna att formuläret gav dem värdefull information om patientens allmäntillstånd inför behandling. Klinisk nytta för framtiden Fynden i studien kan vara till nytta för alla inblandade i cytostatikabehandlingen; patienten, närstående, sjuksköterskan och läkaren. Särskilt i beslutsprocessen om cytostatikabehandlingen ska fortsättas eller avbrytas. Metoder för att bättre bedöma prognostiska faktorer inför cytostatikabehandling behöver utvecklas ytterligare. I en framtida studie skulle formuläret kunna vidareutvecklas för datoriserad användning så resultaten förs in i patientjournalen, där både sjuksköterska och läkare enklare skulle ha tillgång till dem innan behandlingsbeslut. Slutsatser Behandling med palliativ cytostatika nära livets slutskede kan skapa situationer som upplevs som dilemman, både för patienten och för vårdpersonalen. I studierna behandlades 23-25 % av patienterna med cytostatika under sista levnadsmånaden. Dessa patienter vårdades oftare på sjukhus och färre av dem dog i hemmet. Sjuksköterskorna beskrev att de i vissa fall upplevde sig vara "mitt i mellan" i beslutsprocessen om cytostatikabehandling skulle ges eller inte. Cytostatikabehandlingens oförutsägbarhet visade sig vara ett genomgående tema i avhandlingen. Oförutsägbarheten leder till att individanpassning för varje enskild patient är av största vikt. Försöket till formulärutveckling skulle kunna öka möjligheten att mer objektivt använda allmäntillstånd som en parameter inför behandlingsbeslut när patienten nalkas livets slut. Formuläret visade sig ge sjuksköterskorna värdefull information om patienternas upplevda allmäntillstånd även om denna studie inte visade statistiskt säkerställda skillnader mellan de som använde formuläret och kontrollgruppens patienter. För att ytterligare optimera beslutsfattandet vid palliativ cytostatikabehandling när livets slutskede nalkas krävs fortsatt forskning. Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho. Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoitoa viimeisen elinkuukautensa aikana sekä löytää tämän potilasryhmän erottavat tekijät. Kehittää ja testata psykometrisesti lyhyt lomake, jolla mitataan potilaan yleistila palliatiivisen sytostaattihoidon yhteydessä. Tunnistaa tilanteita, jotka sairaanhoitajat voivat kokea ongelmallisina syöpäpotilaille annettavan palliatiivisen sytostaattihoidon yhteydessä. Tutkia, onko tutkimuksessa II laaditun lomakkeen rutiininomainen käyttö vaikuttanut viimeisen elinkuukautensa aikana sytostaattihoitoa saavien potilaiden osuuteen, sairaalahoitojaksojen osuuteen, yleistilan dokumentointiin, päättyneen lääkityksen dokumentointiin potilaskertomuksessa ja/tai kuolinpaikkaan. Menetelmä Kaikki tutkimuksen potilaat olivat saaneet sytostaattihoitoa parantumattomaan, elinten limakalvosoluista lähtöisin olevaan epiteelisyöpään. Potilaat olivat 20 vuotta täyttäneitä ja asuivat Jämtlannin, Västerbottenin tai Norrbottenin alueella. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat työsken-telivät saman alueen sytostaattivastaanotoilla tai -osastoilla. Tutkimuksessa I verrattiin tilastollisia menetelmiä käyttäen kuolleiden, viimeisen elin-kuukautensa aikana sytostaattihoitoa saaneiden potilaiden potilaskerto-mustietoja niihin potilaisiin, joiden hoito oli lopetettu ennen viimeistä elinkuukautta. Tutkimuksessa II potilaille tarjottiin mahdollisuus osallistua sellaisen lomakkeen kehittämiseen, joka on laadittu mittaamaan potilaiden yleistilaa ennen sytostaattihoitoa. Tutkimuksessa III haastateltiin sairaan-hoitajia, ja heidän kertomuksensa analysoitiin narratiivisia menetelmiä käyttäen. Tutkimuksessa IV verrattiin kuolleiden, tutkimuksen II lomaketta käyttäneiden potilaiden potilaskertomustietoja sopivaan vertailuryhmään ja soveltuvissa osin tutkimuksen I tietoihin. Tulokset Tutkimus I osoitti, että 23 % kaikista potilaista, jotka olivat saaneet sytostaattihoitoa viimeisen elinvuotensa aikana, saivat sitä myös viimeisenä elinkuukautenaan. Tutkimus osoitti myös, että viimeisen elinkuukauden aikana annetulla sytostaattihoidolla oli yhteisvaihtelua seuraavien tekijöiden kanssa: useat sairaalahoidot kuukauden sisällä viimeisestä sytostaatti-hoidosta, vähemmän hoidon lopettamispäätöksiä ja harvemmat ryhmään kuuluvista potilaista kuolivat kotona. Tutkimuksessa II todettiin, että laadittu lomake osoitti merkkejä sekä reliabiliteetista, validiteetista että kyvystä havaita erot sellaisten potilaiden välillä, joiden yleistila heikkeni tutkimuksen aikana. Tutkimus III osoitti, että palliatiiviset sytostaatit voidaan kokea potentteina ja ennalta arvaamattomina lääkkeinä. Ne voivat kuitenkin olla ongelmallisia hoitaville sairaanhoitajille silloin, kun sytostaattihoitoa annetaan potilaille, jotka ovat syöpäsairautensa heikentämiä. Sairaanhoitajat kokivat, että he joskus hoitopäätöksiä tehtäessä joutuivat lääkäreiden, potilaiden ja läheisten "väliin" olematta kuitenkaan itse osallisia kommunikaatiosta. Tutkimus IV ei osoittanut, että tutkimuksessa II laaditun lomakkeen avulla suoritetulla rutiininomaisella yleistilan monitoroinnilla olisi mitään tilastollisesti osoitettavaa tehoa. Sillä ei ollut vaikutusta viimeisen elin-kuukauden aikana annettuun hoitoon, sairaalahoitojaksoihin, doku-mentoituihin hoidon lopettamispäätöksiin tai potilaan kuolinpaikkaan. Sairaanhoitajat ilmoittivat kuitenkin, että lomake antoi heille arvokasta tietoa potilaan yleiskunnosta ennen hoitoa. Kliininen hyöty tulevaisuudessa Tutkimuksen tuloksista voivat hyötyä kaikki sytostaattihoitoon osalliset, potilas, läheiset, sairaanhoitaja ja lääkäri; päätösprosessissa, joka koskee hoidon jatkamista tai lopettamista. On kehitettävä entistä parempia menetelmiä yleistilan arvioimiseksi ennen sytostaattihoidon aloittamista. Tulevassa tutkimuksessa voitaisiin tutkimuksen lomakkeesta kehittää sähköinen lomake, jolla tulokset kirjataan potilaskertomukseen, josta sekä sairaanhoitajat että lääkärit saavat tiedot ennen hoitopäätösten tekemistä. Johtopäätökset Elämän loppuvaiheessa annettu palliatiivinen sytostaattihoito voi aiheuttaa tilanteita, jotka voidaan kokea ongelmallisina sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kannalta. Tutkimuksissa 23–25 % potilaista sai sytostaatti-hoitoa viimeisen elinkuukautensa aikana. Näitä potilaita hoidettiin useammin sairaalassa ja harvemmat heistä saivat kuolla kotonaan. Omien kuvaustensa mukaan sairaanhoitajat kokivat tietyissä tapauksissa joutuneensa "väliin" sytostaattihoidon jatkamista tai lopettamista koske-vassa päätösprosessissa. Sytostaattihoidon ennalta arvaamattomuus osoittautui tutkielman läpikäyväksi teemaksi. Tämä ennalta arvaamattomuus merkitsee sitä, että on erittäin tärkeä räätälöidä hoito jokaiselle potilaalle yksilöllisesti. Tutkielman puitteissa laadittu lomake voisi antaa lisämahdollisuuksia käyttää entistä objektiivisemmin yleistilaa parametrina, kun tehdään hoitopäätöksiä potilaan elämän loppuvaiheessa. Osoittautui, että lomake antaa sairaanhoitajille tärkeää tietoa potilaiden kokemasta yleistilasta vaikka tämä tutkimus ei osoittanutkaan tilastollisesti vahvistettavia eroja lomaketta käyttäneiden ja vertailuryhmän potilaiden välillä. Vaaditaan lisätutkimusta, jotta voitaisiin optimoida päätökset, jotka koskevat palliatiivista sytostaatti-hoitoa elämän loppuvaiheen lähestyessä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajayrittäjien kokemuksia yrittäjyysvalmiuksistaan hoivayrittäjänä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa hoivayrittäjien valmiuksista. Saadun tiedon avulla voidaan kehittää sosiaali- ja terveysalan koulutuksen yrittäjyyskasvatusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin tammi- toukokuun välisenä aikana 2013 kymmeneltä sairaanhoitajalta, jotka toimivat yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajina. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Hoivayrittäjänä toimivien sairaanhoitajien kokemukset yrittäjyysvalmiuksista olivat hoitotyön johtaminen, itsensä johtaminen ja liiketoiminnan johtaminen. Sairaanhoitajayrittäjät kuvasivat hoitotyön johtamisen hoitotyön osaamisena, henkilökunnan johtamisena sekä haluna ja kykynä toimia eri sidosryhmien kanssa. Itsensä johtaminen vaati tietoa hoivayrittäjänä toimimiseen, jatkuvaa tiedonhakua sekä taitoa laaja-alaiseen vapauteen ja vastuuseen. Liiketoiminnan johtaminen tarkoitti tavoitteellisen liiketoiminnan hallintaa, jossa heidän tuli toimia luovasti ja rohkeasti. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelman kehittämiseen. Nurse entrepreneurs` experiences of required readiness as care entrepreneurs The purpose of this thesis was to describe nurse entrepreneurs' experiences of required readiness as care entrepreneurs. The aim of the thesis was to generate information about care entrepreneurs' readiness. With the help of the received information one can develop entrepreneurship education in the social and health care service education. The data for the thesis was collected between January and May in 2013 from ten nurses who work as private producers in social and health care services. The research material was collected using a theme interview and it was analyzed by an inductive content analysis. Nurses who work as care entrepreneurs experienced that readiness to entrepreneurship were care work management, self management and business activity management. Nurse entrepreneurs described care work management as to know care work, as personnel management and as willingness and ability to work in co-operation with different interest groups. Self management required information about how to work as care entrepreneur, how to constantly search for information and skills for extensive freedom and responsibility. Business activity management meant to master target-oriented business activity, in which they had to work creatively and bravely. The results of the thesis can be used in the social and health care service education to develop the entrepreneurship education curriculum.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena kuntoutumista edistävä hoito ja sen opettaminen näyttäytyy sairaanhoitajien ammattikorkeakoulutuksessa. Tulevaisuudessa ikääntyneitä on entistä enemmän ja hoitajia tarpeeseen nähden liian vähän. Miten voidaan turvata ikäihmisille tarvittavat hoidon- ja kuntoutuksen palvelut? Ikääntyneiden tulisi olla hoidettaessa omatoimisempia. Hoitotyössä tulisi käyttää kaikkia keinoja, joilla voidaan edistää iäkkään henkilön toimintakykyä ja kuntoutumista. Yksi keinoista on kuntoutumista edistävä hoitotyö. Koska sairaanhoitajien koulutuksessa tulisi oppia ikääntyneiden omatoimisuuteen tähtäävä työtapa, on tärkeä selvittää millaisen käsityksen tulevat sairaanhoitajat ovat koulutuksestaan saaneet ja millaisin ajatuksin he työelämään siirtyvät. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voi hyödyntää kehitettäessä sairaanhoitajien koulutukseen kuuluvaa kuntoutumista edistävää hoitoa, sen opetusta ja oppimista. Tutkimukseen haastateltiin kahden suomalaisen ammattikorkeakoulun valmistuvia sairaanhoitajia neljässä ryhmässä (n=20) syksyllä 2011. Haastattelujen teemoina olivat kuntoutumista edistävä hoito, sen opetus sairaanhoitajien ammattikorkeakoulutuksessa ja opetuksen kehittäminen. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tutkimuksen aineisto analysoitiin fenomenografisen lähestymistavan mukaan. Käsityksiä eli merkityskokonaisuuksia tutkittaessa painotettiin osallistujien käsitysten eroja, suhteellisuutta ja kontekstuaalisuutta. Osallistujien yksittäisistä käsityksistä luotiin toisiinsa nähden hierarkkisesti muodostuneet kuvaus- ja käsityskategoriat, jotka muodostivat käsityskategoriajärjestelmän. Valmistuvien sairaanhoitajien käsityksen mukaan kuntoutumista edistävä hoito ammattikorkeakoulussa jakautuu kuntoutumista edistävään hoitoon ja sen oppimiseen. Kuntoutumista edistävä hoito muodostuu opiskelijoiden käsityksen mukaan hoitajan fyysisestä jaksamisesta, asennoitumisesta kuntoutumista edistävään hoitoon, yhteistyöstä ja hyvästä hoidosta. Oppimisessa korostuvat hoidon näkökulma kuntoutukseen, itseohjautuvuus ja ammatillinen kasvu. Opiskelijoiden käsityksissä kuntoutumista edistävässä hoidossa korostuu hyvä hoito ja ammattitaito. Siinä toteutuu yhteistyö ja ammatillinen kasvu. Opiskelijat ovat valmiita toteuttamaan kuntoutumista edistävää hoitoa, jos heille annetaan siihen työssä mahdollisuus.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten sairaanhoitajan ammatti näyttäytyy sairaanhoitajien ammattilehdessä, Sairaanhoitaja–lehdessä. Tutkielman lähtöolettamuksena oli, että sairaanhoitajien ammattikulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti sairaanhoitajan historiallinen luonne kutsumusammattina. Kutsumustyö perustui kristillisiin ihanteisiin ja Jumalan palvelemiseen. Sairaanhoitajien ammattikulttuuriin on 1980-luvulta alkaen vaikuttanut kehittyvä hoitotiede, joka on muuttanut ammatin luonnetta itsenäisemmän profession suuntaan. Kirjallisuuden mukaan sairaanhoitajan ammatin ihannemallina pidetään edelleen Florence Nightingalea, joka edusti kutsumusajattelua ja potilaiden puolesta ”uhrautuvaa” sairaanhoitajuutta. Toisaalta sairaanhoitajien ammattikulttuurissa on viime aikoina ollut osoitettavissa aktivoitumista palkkavaatimuksien suhteen ja se saattaa olla merkkinä muuttuvasta sairaanhoitajaihanteesta. Olettamuksenani oli, että Sairaanhoitaja-lehti on kanava, jonka välityksellä ammattikulttuuri ja siihen vaikuttavat ihannemallit siirtyvät eteenpäin. Sairaanhoitaja-lehti voi siis argumentoinnillaan vaikuttaa siihen, minkälainen sairaanhoitajan ihannekuva kulloinkin on. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä sekä diskurssianalyysiä. Aineistonani oli Sairaanhoitaja-lehden pääkirjoitukset (N=97) vuosilta 1997-2007. Sairaanhoitajien ammattia voidaan kuvata neljän erilaisen näkökulman kautta. Nimitän niitä tutkielmassani orientaatioiksi. ”Sisar hento valkoinen” –orientaatio korostaa sairaanhoitajan työn kutsumuksellista luonnetta. Sairaanhoitaja eettisenä toimijana –orientaatio korostaa eettisten arvojen merkitystä postmodernissa maailmassa ja sairaanhoitajan työssä. Perussairaanhoitaja –orientaatio korostaa sairaanhoitajan työn luonnetta ammattityönä. Sairaanhoitaja tieteellistyneenä ammattina -orientaatio korostaa hoitotieteellisen tiedon merkitystä ja tieteellistä argumentaatiota sairaanhoitajan työssä. Sairaanhoitajan työstä nousee edelleen esiin kutsumustyön käsite. Se ei ole välttämätöntä, eikä se perustu Jumalan palvelemiseen. Se kuitenkin toimii tärkeänä motivaatiotekijänä työntekijälle itselleen, koska sen kautta työn merkitys korostuu muutoin kuin rahallisen korvauksen muodossa. Eettinen pohdinta sairaanhoitajan ammatissa on lisääntynyt, ja sairaanhoitajalla on vahva moraalinen velvoite noudattaa sairaanhoitajien eettistä ohjeistoa. Sairaanhoitaja toimii voimakkaasti potilaan asialla. Potilaan auttamiseen tähtäävät keinot ja näkökulmat saattavat vaihdella, mutta hoitotyön perusajatus potilaan parhaaksi toteutettavasta työstä toimii työn periaatteena. Aktiivisuuden vaatimus ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen tärkeys korostuvat. Tärkeimpiä lähteitä tutkielmassani olivat: Kalkas,Hertta & Sarvimäki, Anneli 1987): Hoitotyön eettiset perusteet; Juhila, Kirsi & Suoninen Eero: Kymmenen kysymystä diskurssianalyysistä. Teoksessa: Diskurssianalyysi liikkeessa; Jokinen, Arja (1999): Vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan analysoiminen. Teoksessa Diskurssianalyysi liikkeessä; Hänninen, Vilma(1999): Sisäinen tarina,elämä ja muutos; Pietilä, Veikko (1976): Sisällön erittely; Alasuutari, Pentti (1994): Laadullinen tutkimus; Bauman, Zygmund (1996):Postmodernin lumo; Sorvettula, Maija (1998): Suomalaisen hoitotyön historia; Pelttari, Paula (1997): Sairaanhoitajan työn nykyiset ja tulevaisuuden kvalifikaatiovaatimukset