Search

Cardiovascular (CV) diseases are the number one cause of mortality worldwide, causing nearly 19 million deaths in 2019. Estimating the individual CV risk is essential for targeting the preventative interventions more effectively. Currently, international guidelines recommend using standardized risk calculators for estimating the patient’s future risk of a CV event. In “borderline” risk individuals, these guidelines further recommend using additional clinical tests, such as coronary artery calcium score, for refining the risk estimation and guiding the clinical treatment decisions. Relatively little is known about much simpler and safer clinical tests in CV risk assessment. The aim of the current study was to explore whether plasma resistin concentration, carotid or femoral bruits, or ultrasonographically assessed carotid intima-media thickness (IMT) and abdominal aorta plaques could provide additional prognostic information beyond traditional CV risk factors in individual risk assessment. The study population consisted of middle-aged and elderly Finnish subjects participating in the Oulu Project Elucidating Risk of Atherosclerosis (OPERA) project. Our results show that increasing plasma resistin concentration is associated with significantly increased risk of all-cause mortality in elderly Finnish participants. Similarly, our results show that an audible bruit from either carotid or femoral arteries is a strong predictor of fatal CV events in a middle-aged population. Ultrasonographically assessed carotid IMT is a controversial surrogate marker of subclinical atherosclerosis, and our results indicate that it does not predict CV events after adjusting for other CV risk factors. On the other hand, our results show that ultrasonographically measured abdominal aorta plaque length is a strong predictor of future CV events and provides prognostic information in addition to traditional CV risk factors during a follow-up period of over 20 years. In conclusion, this study is the first long-term prospective setting exploring the aforementioned clinical parameters in CV risk assessment in a general population. Our findings suggest that the studied parameters might be considered as clinical tools helping in individual CV risk estimation. Tiivistelmä Sydän- ja verisuonisairaudet (SV) ovat maailman yleisin kuolleisuuden syy aiheuttaen lähes 19 miljoonaa kuolemaa vuonna 2019. Yksilöllinen SV-sairauksien riskinarvio on ensiarvoisen tärkeää ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tehokkaassa kohdentamisessa. Kansainväliset suositukset suosittelevat riskilaskureiden käyttöä potilaan tulevan SV-tapahtuman riskinarviossa. Samat suositukset kehottavat käyttämään tarkentavia kliinisiä tutkimuksia, kuten sepelvaltimoiden kalsifikaatioiden pisteytystä, riskinarvion ja kliinisten hoitopäätösten tukena yksilöillä, joiden SV-tapahtuman riski on ”rajaviivalla”. Verrattain vähän tiedetään paljon yksinkertaisemmista kliinisistä testeistä SV-tapahtumien riskinarviossa. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää tuovatko plasman resistiinipitoisuus, kaula- tai reisivaltimosta kuullut suhinat tai ultraäänellä määritetty kaulavaltimon intima-media paksuus (IMT) ja vatsa-aortan plakkien pituus prognostista informaatiota tavanomaisten SV-sairauksien riskitekijöiden lisäksi yksilöllisessä riskinarviossa. Tutkimuksen aineisto koostuu keski-ikäisistä ja iäkkäistä suomalaisista, jotka osallistuivat Oulu Project Elucidating Risk of Atherosclerosis (OPERA) -projektiin. Tuloksemme osoittavat, että kohonnut plasman resistiinipitoisuus on yhteydessä merkittävästi kohonneeseen kuolleisuuteen iäkkäillä henkilöillä. Vastaavasti tuloksemme osoittavat, että joko kaula- tai reisivaltimosta auskultoiden kuultu suhina on voimakas fataalien SV-tapahtumien ennustaja keski-ikäisillä henkilöillä. Ultraäänellä määritetty kaulavaltimon IMT on kiistanalainen subkliinisen ateroskleroosin mitta, ja tuloksemme näyttivät, ettei se ennustanut tulevia SV-tapahtumia, kun riskimalli vakioitiin tavanomaisilla riskitekijöillä. Sen sijaan tuloksemme näyttivät, että ultraäänellä määritetty vatsa-aortan plakkien pituus on voimakas tulevien SV-tapahtumien ennustaja ja plakkien pituus antaa prognostista informaatiota tavanomaisten SV-riskitekijöiden lisäksi yli 20 vuoden seuranta-aikana. Tämä on ensimmäinen valtaväestössä toteutettu pitkäaikainen prospektiivinen tutkimus, jossa tutkittiin edellä mainittuja kliinisiä parametreja SV-tapahtumien riskinarviossa. Tuloksiemme perusteella kyseisiä parametreja voidaan harkita käytettäväksi kliinisinä apuvälineinä yksilöllisessä SV-tapahtumien riskinarviossa.

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Toistaiseksi siihen ei ole onnistuttu kehittämään parantavaa tai taudin etenemistä hidastavaa hoitoa. Nivelrikon riskitekijät tunnetaan hyvin, mutta niiden yhteys tautiprosessiin on monelta osin tuntematon. Nivelrikkoa hidastavien lääkeaineiden kehityksen kannalta on tärkeää saada uutta tietoa nivelrikkoon johtavista molekyylitason mekanismeista. Lihavuus on merkittävä nivelrikon riskitekijä. Lihavuuden yhteyttä nivelrikkoon selittää osin kantaville nivelille kohdistuva ylimääräinen kuorma. Lihavuus on kuitenkin myös sorminivelrikon riskitekijä. Tämä viittaa siihen, että on olemassa jokin lihavuuteen liittyvä metabolinen tekijä (tai tekijöitä), joka välittää lihavuuden vaikutuksen niveliin systeemisesti, ts. verenkierron, ja edelleen nivelnesteen kautta. Adiposytokiinit, eli adipokiinit, ovat rasvakudoksen erittämiä hormoneja. Alun perin adipokiinien havaittiin säätelevän ruokahalua ja toimivan kehon energiatasapainoa säätelevinä molekyyleinä. Sittemmin adipokiinien on huomattu säätelevän myös muita kehon toimintoja, kuten tulehdusreaktiota. Adipokiineja on löydetty myös nivelrikkonivelistä, ja niiden on hypotisoitu osallistuvan nivelsairauksien patogeneesiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kolmen adipokiinin, adiponektiinin, leptiinin ja resistiinin merkitystä nivelrikon patogeneesissa, ja niiden roolia lihavuutta ja nivelrikkoa yhdistävinä tekijöinä. Tavoitteena oli näin tuottaa uutta tietoa mahdollisista uusista nivelrikon lääkehoidon kohteista. Tutkimusta varten kerättiin poikkileikkausaineisto sadalta polven tekonivelleikkauspotilaalta, sisältäen kliiniset tiedot, veri- ja nivelnestenäytteet, sekä rustonäytteet rustoviljelmää varten. Näytteistä analysoitiin adiponektiinin, leptiinin ja resistiinin pitoisuudet, ja verrattiin niitä nivelrikon patogeneesin kannalta tärkeiden tulehduksellisten välittäjäaineiden, mukaan lukien typpioksidin (engl. nitric oxide, NO), interleukiini-6:n (IL-6), ja katabolisten rustoa hajottavien entsyymien, matriksimetalloproteinaasien (MMP), pitoisuuksiin. Aineiston perusteella tutkittiin myös adipokiinien yhteyttä nivelrikon radiologiseen vakavuusasteeseen, nivelrikon biomarkkereihin sekä nivelrikon kliiniseen vaikeusastemittariin (Knee Society Score, KSS). Lisäksi adiponektiinin ja leptiinin vaikutuksia, sekä niitä välittäviä solunsisäisiä signalointireittejä ja säätelymekanismeja tutkittiin nivelrikkorusto- ja rustosoluviljelmissä. Adiponektiini- ja leptiinipitoisuudet verenkierrossa ja nivelnesteessä, ja kaikkien kolmen adipokiinin pitoisuudet rustoviljelmässä olivat suurempia naisilla kuin miehillä. Leptiini korreloi vahvasti painoindeksin (BMI, body mass index) kanssa niin verenkierrosta, kuin myös nivelnesteestä ja rustoviljelmästä mitattuna. Adiponektiinipitoisuus korreloi NO:n, IL-6:n, MMP-1:n, MMP-3:n ja MMP-13:n kanssa nivelnesteessä ja/tai rustoviljelmän elatusnesteessä. Adiponektiini lisäsi näiden tekijöiden tuottoa viljellyssä nivelrikkorustossa ja rustosoluissa. Vaikutusta välitti solunsisäinen MAPK (engl. mitogen-activated protein kinase) signalointireitti. Adiponektiini assosioitui myös nivelrikon verestä mitattaviin biomarkkereihin, COMP:iin (eng. cartilage oligomeric matrix protein) ja MMP-3:een sekä nivelrikon radiologiseen vaikeusasteeseen. Leptiini korreloi MMP-1:n ja MMP-3:n pitoisuuksien kanssa nivelnesteessä lihavilla (BMI > 30 kg/m2) nivelrikkopotilailla. Leptiinipitoisuudet olivat korkeampia potilailla, joilla oli vakavampi nivelrikko KSS-luokituksen mukaisesti. Leptiini lisäsi NO:n, IL-6:n, IL-8:n, prostaglandiini E2 (PGE2):n, MMP-1:n, MMP-3:n ja MMP-13:n tuottoa rustoviljelmissä. Vaikutusta välittivät solunsisäiset MAPK, proteiinikinaasi C (PKC), janus kinaasi 3 (JAK3) ja NF-κB (engl. nuclear factor κB) -signalointireitit. Aiemmin sytokiinien vaikutuksia säätelevänä tunnetun solunsisäisen proteiinin, SOCS-3:n (engl. suppressor of cytokine signaling-3), todettiin estävän tutkimuksessa löydettyjä leptiinin haitallisia vaikutuksia rustosoluissa. SOCS-3:n ilmentyminen nivelrikkopotilaiden rustossa, kuten myös bioaktiivista leptiiniä sitovan liukoisen leptiinireseptorin (sOb-R:n) pitoisuus, olivat pienempiä lihavilla potilailla verrattuna muuhun potilasjoukkoon. Nivelrikkoruston todettiin vapauttavan resistiiniä. Resistiinipitoisuus korreloi NO:n, IL-6:n, MMP-1:n, MMP-3:n ja MMP-13:n pitoisuuksiin nivelnesteessä ja/tai rustoviljelmän elatusnesteessä. Tutkimuksessa löydetyt korrelaatiot adipokiinien ja tulehduksen välittäjäaineiden sekä rustoa hajottavien entsyymien välillä sekä havaitut adiponektiinin ja leptiinin tulehdusta lisäävät ja rustotuhoa voimistat vaikutukset viittaavat siihen, että näillä kolmella adipokiinilla on yhteys ja todennäköisesti haitallinen rooli nivelrikon taudinkulussa. Leptiini korreloi vahvasti painoindeksiin ja sen löydetyt yhteydet katabolisiin entsyymeihin riippuivat painoindeksistä. Tämä viittaa siihen, että leptiini on haitallinen tekijä nivelrikon kannalta etenkin lihavilla yksilöillä. Lihavilla potilailla havaittiin myös häiriytyneitä mekanismeja puskuroida leptiinin vaikutuksia: pienempi sOb-R-pitoisuus ja matalampi SOCS-3:n ilmentyminen rustossa muuhun potilasjoukkoon (BMI < 30 kg/m2) verrattuna. Tämä viittaa siihen, että lihavat henkilöt voivat ovat erityisen alttiita leptiinin haitallisille vaikutuksille. Tutkimus loi uutta tietoa nivelrikon mekanismeista sekä lihavuuden, adipokiinien ja nivelrikon yhteyksistä. Tutkituilla adiponiineilla havaittiin olevan nivelrustovauriota edistäviä vaikutuksia ja kyseisiä adipokiineja sekä niiden vaikutusreittejä kannattaa jatkossa tutkia uusina lääkevaikutuskohteina nivelrikon ehkäisyssä / hoidossa, leptiiniä erityisesti lihavilla yksilöillä. Osteoarthritis (OA) is the most common joint disease in the world, but at present, there are no disease modifying drugs available. Although the risk factors of OA are well known, the detailed mechanisms underpinning the disease are poorly understood. There is a clear need to clarify the molecular pathways in the pathogenesis of OA in order to discover novel targets for drug development. Obesity is a significant risk factor of OA; the increased load on weight-bearing joints partly explains this connection. However, obesity is also a risk factor for hand OA. This points to the existence of some obesity-related metabolic factor(s) that could systemically mediate the effect of obesity on joints. Adipocytokines, also known as adipokines, are hormones produced by adipose tissue. Adipokines were originally discovered as regulators of food intake and energy expenditure. More recently, they have been observed also to participate in the regulation of other body functions, such as in the regulation of the immune system. Adipokines have also been detected in osteoarthritic joints and they have been hypothesized to have a role in the pathogenesis of joint diseases. The aim of the present study was to investigate the role of three adipokines i.e., adiponectin, leptin and resistin, in OA and to consider the possibility that they act as mediators between obesity and OA. The ultimate goal of this study was to produce information on possible novel drug targets for the treatment or prevention of OA. Blood, cartilage and synovial fluid samples as well as clinical data from 100 OA patients undergoing knee replacement surgery in Coxa hospital for Joint Replacement, Tampere, Finland were collected for the study. In addition, intracellular mechanisms were investigated in additional cartilage and cell cultures. Adiponectin and leptin concentrations in synovial fluid and in the circulation, and the levels of all three adipokines released from cultured cartilage were higher in females than males. The leptin concentration in all compartments correlated strongly with body mass index (BMI). Adiponectin levels correlated with nitric oxide (NO), interleukin-6 (IL-6) and matrix metalloproteinase (MMP) enzymes MMP-1, MMP-3 and MMP-13 measured in the synovial fluid or in the cartilage culture media. Adiponectin increased the production of these factors in cultured OA cartilage and chondrocytes through mitogen-activated protein kinase (MAPK) mediated signaling pathways. Adiponectin was associated with circulating biomarkers of OA, namely cartilage oligomeric matrix protein (COMP) and MMP-3, as well as with the radiographic severity of OA. Leptin concentration correlated with those of MMP-1 and MMP-3 in synovial fluid from obese (BMI > 30 kg/m2) OA patients. The leptin level was higher in patients with more severe findings/symptoms of OA as assessed by the Knee Society Score (KSS) rating of OA. Leptin increased the production of NO, IL-6, IL-8, prostaglandin E2 (PGE2), MMP-1, MMP-3 and MMP-13 in cartilage cultures through MAPK, protein kinase C (PKC), janus kinase 3 (JAK3) and nuclear factor κB (NF-κB) signaling pathways. Suppressor of cytokine signaling-3 (SOCS-3) was identified as a novel factor downregulating leptin responsiveness in chondrocytes. The expression of SOCS-3 and the level of soluble leptin receptor (sOb-R) that binds active free leptin into an inactive complex, were found to be lower in obese (BMI > 30 kg/m2) than in non-obese (BMI < 30 kg/m2) OA patients. Resistin was present in OA synovial fluid and it was released from cultured OA cartilage. The levels of resistin correlated with those of NO, IL-6, MMP-1, MMP-3 and MMP-13 in synovial fluid and/or in cartilage culture media. The correlations of all studied adipocytokines with proinflammatory and catabolic factors, as well as the proinflammatory and catabolic effects of adiponectin and leptin on cartilage, point to detrimental role for these adipokines in the pathogenesis of OA. Since the leptin concentration correlated with BMI and showed BMI-dependent clinical associations, it seems reasonable to postulate that it may act as a metabolic mediator between obesity and OA. Obese patients had also disturbed mechanisms to buffer leptin’s actions, i.e. decreased sOb-R concentrations and SOCS-3 expression, suggesting that obese individuals might be particularly prone to the detrimental effects of leptin. The findings propose that the studied adipokines could be investigated as novel drug targets in the prevention/treatment of OA in the future, especially leptin in obese individuals.

Metabolic syndrome is a constellation of metabolic abnormalities including abdominal obesity, glucose intolerance, insulin resistance, hypertension and dyslipidemia. Metabolic syndrome increases the risk of cardiovascular diseases and type 2 diabetes mellitus. A unifying pathophysiological mechanism behind these abnormalities has not been detected. The prevalence of cardiovascular diseases and type 2 diabetes mellitus is increasing all over the world. It is important to identify the factors contributing to these diseases. The aim of this thesis was to study how the peptide hormone resistin is associated with metabolic syndrome and find out whether intrauterine growth restriction predisposes to adverse changes in lipid and glucose metabolism and peptide hormones in a rat model. Resistin is secreted mainly from macrophages in humans. It possesses proinflammatory properties. Controversial results about its role on obesity, insulin resistance and metabolic syndrome have been reported. In the first study of this thesis, resistin levels were measured from 1500 Finnish subjects in the cross-sectional Health 2000 study. Higher resistin levels were detected in subjects fulfilling the criteria for metabolic syndrome compared to subjects without metabolic syndrome. Resistin was associated with several components of metabolic syndrome. Data derived from epidemiological studies show that low birth weight is associated with an increased risk for chronic diseases in adulthood. A rat model of intrauterine growth restriction was created. In the second study, unfavorable changes in the peptide hormones resistin and adiponectin were detected that may predispose rats to subsequent insulin resistance. In addition to intrauterine growth restriction, the effect of postnatal fructose-rich diet was explored in the third study. Intrauterine growth restriction and postnatal fructose diet decreased body weight and induced adverse changes in lipid and glucose metabolism in offspring. However, fetally growth-restricted rats were not more susceptible to the adverse effect of fructose diet. In conclusion, this study demonstrates that resistin is associated with metabolic syndrome and is increased by intrauterine growth restriction. Restricted maternal diet during pregnancy influences weight and lipid metabolism in rat offspring. Tiivistelmä Metaboliseksi oireyhtymäksi kutsutaan sydän- ja verisuonitautien sekä tyypin 2 diabeteksen riskitekijöiden kasaumaa. Näitä riskitekijöitä ovat keskivartalolihavuus, heikentynyt glukoosin sieto, insuliiniresistenssi, korkea verenpaine sekä rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, erityisesti korkea triglyseridipitoisuus ja matala HDL-taso. Näiden tekijöiden taustalta ei ole löydetty selkeää yhdistävää mekanismia. Tämän väitöskirjan tavoitteena oli tutkia resistiinin yhteyttä metaboliseen oireyhtymään sekä selvittää, altistaako raskauden aikainen aliravitsemus ja siihen liittyvä alhainen syntymäpaino häiriöille rasva- ja glukoosiaineenvaihdunnassa sekä peptidihormoneissa rotalla. Resistiini erittyy ihmisellä pääasiassa tulehdussoluista, erityisesti makrofageista. Sillä on todettu olevan tulehdusta edistäviä vaikutuksia. Resistiinin yhteydestä lihavuuteen, insuliiniresistenssiin ja metaboliseen oireyhtymään on julkaistu ristiriitaisia tuloksia. Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä plasman resistiinipitoisuudet määritettiin 1500 suomalaiselta poikkitieteellisessä Terveys 2000 -tutkimuksessa. Havaittiin, että resistiinipitoisuudet olivat korkeammat niillä tutkimushenkilöillä, joilla oli metabolinen oireyhtymä verrattuna henkilöihin, joilta oireyhtymä puuttui. Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu, että alhainen syntymäpaino on yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua moniin kroonisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin aikuisiässä. Toisessa ja kolmannessa osatyössä tutkittiin rottamallissa raskauden aikaisen ravintorajoituksen vaikutusta jälkeläisten kasvuun, rasva- ja sokerimetaboliaan sekä peptidihormoneihin. Toisessa osatyössä todettiin, että rajoitettu ravinto raskauden aikana aiheutti haitallisia muutoksia resistiini- ja adiponektiinipitoisuuksissa altistaen jälkeläiset insuliiniresistenssille. Kolmannessa osatyössä tutkittiin lisäksi syntymänjälkeisen fruktoosipitoisen ravinnon vaikutuksia. Raskauden aikaisen aliravitsemuksen ja fruktoosiravinnon vaikutuksesta rotat olivat aikuisena pienempiä ja niillä havaittiin häiriöitä rasva- ja sokeriaineenvaihdunnassa. Tutkimus osoittaa, että korkea plasman resistiini-pitoisuus liittyy metaboliseen oireyhtymään. Lisäksi voidaan todeta, että rajoitettu ravinto raskauden aikana aiheuttaa rotalla korkeamman resistiini-pitoisuuden lisäksi muutoksia painossa ja rasva-aineenvaihdunnassa.

Resistin was discovered in the year 2000. In the mouse, it was reported to be produced by adipocytes and to be linked with insulin resistance and obesity. Human resistin has been shown to be produced by leucocytes but the literature contains contradictory results on its association with obesity and type 2 diabetes. Aim of this study was to clarify the role of resistin in the human context especially in type 2 diabetes and atherosclerosis. The first study examined the possible association of human resistin gene variants with type 2 diabetes. The studied three variants were not associated with type 2 diabetes though they were demonstrated in the second study to be associated with the plasma resistin concentration. However, two gene variants were associated with the prevalence of cerebrovascular disease in subjects with type 2 diabetes. In the third work, the association of the plasma resistin level with the risk factors of atherosclerosis and early atherosclerosis measured with carotid artery intima-media thickness (IMT) were studied. Plasma resistin level was not associated with IMT independently from the known risk factors of atherosclerosis. However, resistin was associated with inflammatory markers highly sensitive CRP and the number of leucocytes whereas insulin resistance did not associate with resistin. In the fourth study, resistin expression in different leucocytes and its modulation, as well as the effect of resistin on monocyte adhesion to endothelium were evaluated. The novel discovery was that resistin is expressed in all the main leucocyte lineages, with monocytes and neutrophils exhibiting the highest relative mRNA and protein levels of resistin. Resistin expression was up-regulated by pro-inflammatory factors in the cells of both innate and adaptive immunity. The present results demonstrating that resistin increases adhesion and expression of some adhesion molecules support the hypothesis that resistin may be involved in the development of atherosclerosis. The above results indicate that resistin is widely produced by leucocytes and therefore may participate in inflammatory processes. Since it may be considered as an inflammatory cytokine, resistin may also influence the development of atherosclerosis. In the future, resistin could possibly be used as a marker of inflammation. Tiivistelmä Vereen erittyvä uusi hormoni, resistiini, löydettiin vuonna 2000. Hiirellä resistiinin on havaittu erittyvän rasvasoluista ja sen on arveltu toimivan linkkinä lihavuuden ja insuliiniresistenssin välillä. Ihmisellä resistiinin tehtävä on toistaiseksi huomattavasti epäselvempi ja toisin kuin hiirellä ihmisen resistiinin korkein ilmentymistaso on valkosoluissa. Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ihmisen resistiinin toimintaa ja erityisesti sen liittymäkohtia tyypin 2 diabetekseen ja ateroskleroosiin. Ensimmäisessä osatyössä on selvitetty resistiini-geenin nukleotidimuuntelun yhteyttä tyypin 2 diabetekseen ja siihen liittyviin tekijöihin diabetespotilasaineistossa. Resistiinin geenimuuntelu ei tulosten perusteella ole yhteydessä tyypin 2 diabetekseen, vaikka sillä näyttääkin olevan vaikutusta plasman resistiini-pitoisuuteen, mikä havaittiin toisessa osatyössä. Geenimuuntelulla oli havaittavissa yhteyttä aivovaltimosairauteen. Kolmannessa osatyössä plasman resistiinipitoisuuden yhteyttä valtimonkovettumatautiin ja sen riskitekijöihin tutkittiin Pohjois-Pohjanmaalta kerätyssä aineistossa (n = 525). Plasman resistiinipitoisuudella ei havaittu itsenäistä yhteyttä kaulavaltimonseinämänpaksuuteen, joka kuvastaa alkuvaiheen valtimokovettumataudin tasoa. Tulehdukselliset merkit kuten veren valkosolujen määrä ja plasman CRP-pitoisuus liittyivät suurentuneeseen plasman resistiinipitoisuuteen mutta insuliiniresistenssimuuttujat eivät. Neljännessä osatyössä tutkittiin resistiinin ilmentymistä. Resistiinin havaittiin ilmentyvän kaikissa keskeisissä valkosolutyypeissä ja lisäksi tulehdustekijät lisäsivät sen tuottoa. Erityisesti neutrofiileissä ja monosyyteissä resistiinin ilmentymistasot olivat korkeita. Endoteelisoluilla selvitettiin resistiinin vaikutuksia ateroskleroosiin liittyviin muutoksiin. Resistiini lisäsi monosyyttien kiinnittymistä endoteelisoluihin, mikä on tyypillinen ilmiö varhaiselle ateroskleroosille. Tämän työn tulosten perusteella ihmisen resistiinillä ei ole merkittävää yhteyttä insuliiniresistenssiin ja tyypin 2 diabetekseen. Sen sijaan havainto resistiinin ilmentymisestä useammissa valkosolutyypeissä, kuin mitä aikaisemmin on raportoitu, ja yhteys tulehdustekijöihin osoittaa, että ihmisen resistiinin toiminta liittyy tulehdustiloihin. Resistiini aiheuttaa myös endoteelisoluissa samanlaisia ateroskleroosille altistavia muutoksia kuin muutkin tulehdustekijät. Tulevaisuudessa plasman resistiini-pitoisuutta voidaan mahdollisesti käyttää tulehdustilojen arvioinnissa.