Search

Purpose: To investigate differences in athletes’ knowledge, beliefs, and training practices during COVID-19 lockdowns with reference to sport classification and sex. This work extends an initial descriptive evaluation focusing on athlete classification. Methods: Athletes (12,526; 66% male; 142 countries) completed an online survey (May–July 2020) assessing knowledge, beliefs, and practices toward training. Sports were classified as team sports (45%), endurance (20%), power/technical (10%), combat (9%), aquatic (6%), recreational (4%), racquet (3%), precision (2%), parasports (1%), and others (1%). Further analysis by sex was performed. Results: During lockdown, athletes practiced body-weight-based exercises routinely (67% females and 64% males), ranging from 50% (precision) to 78% (parasports). More sport-specific technical skills were performed in combat, parasports, and precision (∼50%) than other sports (∼35%). Most athletes (range: 50% [parasports] to 75% [endurance]) performed cardiorespiratory training (trivial sex differences). Compared to prelockdown, perceived training intensity was reduced by 29% to 41%, depending on sport (largest decline: ∼38% in team sports, unaffected by sex). Some athletes (range: 7%–49%) maintained their training intensity for strength, endurance, speed, plyometric, change-of-direction, and technical training. Athletes who previously trained ≥5 sessions per week reduced their volume (range: 18%–28%) during lockdown. The proportion of athletes (81%) training ≥60 min/session reduced by 31% to 43% during lockdown. Males and females had comparable moderate levels of training knowledge (56% vs 58%) and beliefs/attitudes (54% vs 56%). Conclusions: Changes in athletes’ training practices were sport-specific, with few or no sex differences. Team-based sports were generally more susceptible to changes than individual sports. Policy makers should provide athletes with specific training arrangements and educational resources to facilitate remote and/or home-based training during lockdown-type events.

• Lasten ja nuorten oppimiseen ja hyvinvointiin liittyvät oikeudet vaarantuivat korona-aikana. • Osa lapsista ja nuorista ei saanut tarvitsemaansa ja toivomaansa tukea. • Lasten ja nuorten väliset erot hyvinvoinnissa kasvoivat. • Korona-aika lisäsi lasten ja nuorten yksinäisyyden kokemuksia. • Tulevissa etäopetustilanteissa tulisi huolehtia siitä, että lasten ja nuorten hyvinvointia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tuetaan vahvemmin. nonPeerReviewed

This concluding chapter summarizes the key findings of the individual chapters. It recaps the diverse conceptualizations of civic space used, as well as the restrictions and civil society responses identified. The chapter concludes with reflections on other perspectives not elaborated in this particular volume and on potential agendas for future research.

The current approach to “aging well” emphasizes the importance of active leisure participation in late adulthood. This relates to the view that leisure activities enable older adults to stay physically, mentally, and socially active, and they thereby contribute to wellbeing. In spring 2020, leisure activity engagement was significantly hampered by the COVID-19 pandemic. This study explores leisure-related experiences and adaptation strategies among Finnish older adults during the period of strict physical distancing. The data comprises letters (N = 77) written by Finnish people (aged 70–93) that were analyzed using content analysis. The study suggests that the reorganization of leisure was particularly influenced by the social significance of leisure activities, the age identities of the participants, and the prevailing ideals of active aging. The paper introduces three strategies of leisure adjustment: building new routines, maintaining activeness, and enjoying slow leisure. The article highlights the importance of investing in older adults’ leisure participation in the aftercare of the pandemic. The current approach to “aging well” emphasizes the importance of active leisure participation in late adulthood. This relates to the view that leisure activities en- able older adults to stay physically, mentally, and socially active, and they thereby contribute to wellbeing. In spring 2020, leisure activity engagement was significantly hampered by the COVID-19 pandemic. This study explores leisure-related experiences and adaptation strategies among Finnish older adults during the period of strict physical distancing. The data comprises letters (N = 77) written by Finnish people (aged 70–93) that were analyzed using content analysis. The study suggests that the reorganization of leisure was particularly influenced by the social significance of leisure activities, the age identities of the participants, and the prevailing ideals of active aging. The paper introduces three strategies of leisure adjustment:building new routines, maintaining activeness, and enjoying slow leisure. The article highlights the importance of investing in older adults’ leisure participation in the aftercare of the pandemic.

Background The COVID-19 pandemic has had implications for adolescents’ interpersonal relationships, communication patterns, education, recreational activities and well-being. An understanding of the impact of the pandemic on their mental health is crucial in measures to promote the post-pandemic recovery. Using a person-centered approach, the current study aimed to identify mental health profiles in two cross-sectional samples of Finnish adolescents before and after the peak of the pandemic, and to examine how socio-demographic and psychosocial factors, academic expectations, health literacy, and self-rated health are associated with the emerging profiles. Methods and findings Survey data from the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study conducted in Finland in 2018 (N = 3498, age M = 13.44) and 2022 (N = 3838, age M = 13.21) were analyzed. A four-profile model using cluster analysis was selected for both samples. In Sample 1, the identified profiles were (1) “Good mental health”, (2) “Mixed psychosocial health”, (3) “Somatically challenged”, and (4) “Poor mental health”. In Sample 2, the identified profiles were (1) “Good mental health”, (2) “Mixed psychosomatic health”, (3) “Poor mental health and low loneliness”, and (4) “Poor mental health and high loneliness”. The results of the mixed effect multinomial logistic regression analysis showed that in both samples, being a girl and reporting lower maternal monitoring; lower family, peer, and teacher support; higher intensity of online communication; a less positive home atmosphere and school climate; and poor self-rated health were most strongly linked to belonging to a poorer mental health profile. In addition, in Sample 2, low subjective health literacy was a key factor associated with poorer mental health profiles, and teacher support was more important than before COVID. Conclusions The current study stresses the importance of identifying those vulnerable to developing poor mental health. To maximize post-pandemic recovery, the role of schools, especially teacher support and health literacy, along with the factors that remained important over time should be taken into account in public health and health promotion interventions.

Tässä pro gradussa tutkitaan koronavirusepidemian vaikutuksia Tampereen kaupunginkirjaston toimintoihin. Tutkimus lähti liikkeelle kirjoittajan omasta ideasta ja kiinnostuksesta koronavirusepidemian aiheuttamiin poikkeuksellisiin seurauksiin. Tutkimuksen pohjana käytetään kirjastolaissa mainittuja toimintoja ja sen tutkimusote on laadullinen. Tutkimuksen teoreettisena taustana käytetään kontingenssiteoriaa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena loppusyksystä 2022 ja siihen kerättiin vastauksia Tampereen kaupunginkirjaston esihenkilöiltä ja muilta työntekijöiltä. Kuitenkin ainoastaan työntekijöille suunnattuun kyselyyn tuli riittävästi vastauksia, joten tutkimustuloksissa otettiin vain ne huomioon. Esihenkilöille suunnattu kysely kaatui monitulkintaisuuteen ja vaikeisiin kysymyksiin. Tutkimustuloksista ilmenee selkeä yhteys kontingenssiteorian ja kyselyvastausten välillä. Vastauksista oli pääteltävissä, että tiukempien rajoitusten aikaan tilanne oli rakenteellisen kontingenssiteorian mukainen, sillä Tampereen kaupunginkirjastolla ei ollut yhtä paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa kuin lievempien rajoitusten aikaan, vaan pikemmin täytyi sopeutua kullakin hetkellä vallinneeseen tilanteeseen. Myös keskinäisen riippuvuuden teoria toteutuu tuloksissa siten, että tiukempien rajoitusten aikaan Tampereen kaupunginkirjasto oli selvästi riippuvaisempi aluehallintoviraston, kaupungin ja THL:n tekemistä päätöksistä. Tutkimus jäi suunniteltua suppeammaksi aikatauluhaasteiden vuoksi. Jatkotutkimuksia aihe jää kyllä kaipaamaan runsaasti, erityisesti ylempien työntekijöiden näkökulman ja vertailunäkökulman osalta. Esimerkiksi muiden kuntien kirjastoista voisi tehdä vastaavanlaisia tutkimuksia. In this master’s thesis, the effects of the COVID-19 epidemic to the functions of Tampere City Library are researched. The research started from the author’s own idea and inter-est in the exceptional consequences related to the epidemic. The functions mentioned in the library law are used as the basis of the research and the research extract is quali-tative. Contingency theory is used as the theoretical background for the research. The research was implemented as a survey near the end of 2022 and answers for that were collected from the forepersons and other workers of Tampere City Library. How-ever, enough answers came only to the survey directed to other workers so only that was considered in the research results. The survey directed to the forepersons fell in ambiguity and difficult questions. It appears from the results that there is a clear connection between contingency theory and the survey answers. It was figured from the answers that during stricter restrictions, the situation was adequate to the structural contingency theory as Tampere City Library didn’t have as many chances to influence its own operations as during the milder re-strictions, but they had to get acquainted with the ongoing situation at the responding moments. Also, the theory of interdependence is realized in the results so that at the time of stricter restrictions, the Tampere City Library was clearly more dependent on the decisions made by the regional administration, the city and THL. The research was shorter than planned due to scheduling challenges. The subject needs further research, especially about the perspective of senior employees and the compar-ative perspective. For example, similar studies could be done on the libraries of other municipalities.

Viranomaisten toiminta on määritelty lainsäädännön kautta, jossa viranomaisten menettelymuotojen perusteet, tavoitteet ja rajat määritellään tarkasti. Onnistuakseen yhteiskunnan asettamissa toimintavaatimuksissa turvallisuusviranomaisilla pitää olla tarkoituksenmukaiset resurssit, toimivat reagointi- ja yhteistyöprotokollat sekä asiaankuuluvat toimivaltuudet. Usein tehtävässä onnistuminen edellyttää myös viranomaisten välistä yhteistyötä. Tällaisen yhteistyön rooli korostuu, kun toimitaan poikkeusoloissa. Samalla myös viranomaisten toimintaa normittava lainsäädäntö muuttuu tietyiltä osin. Tutkimukseni tavoitteena on oikeusteoreettisesti selvittää asettaako lainsäädäntömme vaikeuksia tai hidasteita määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumiselle poikkeusoloissa tai sellaiseen rinnasteisissa tilanteissa. Tutkimuksessani rajaan ensilinjan turvallisuusviranomaisiksi poliisin, pelastustoimen, ensihoidon, puolustusvoimat sekä rajavartiolaitoksen. Tutkimuksellani on julkisoikeudellinen pääpaino, johon liittyy hallinto- ja valtiosääntöoikeudellisia näkökulmia. Tutkimustyötäni ohjaavat kolme alatutkimuskysymystä tarkentavat, onko määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumisessa hallinto-oikeudellisesti merkittäviä eroja, onko turvallisuusviranomaisilla keskenään merkittäviä toimivaltaeroja ja kuinka turvallisuusviranomaisten yhteistyö toteutuu poikkeusoloissa teoreettisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin metodeilla ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäiseen virka-avun antamiseen liittyvää poikkeusolojen lainsäädäntöä. Tutkimuksessa myös lainopillisesti tarkastellaan, miten perustus- ja valmiuslakimme poikkeustilamekanismit käynnistyvät ja millaisia vaikutuksia niillä on ensilinjan turvallisuusviranomaisiin. Lisäksi tutkitaan näiden viranomaisten toimialoja tarkemmin määrittävää substanssilainsäädäntöä. Lähdeaineistona toimii ensilinjan turvallisuusviranomaisia normittavien lakikokonaisuuksien taustamateriaalit, eli hallituksen esitykset, valtioneuvoston ja ministeriöiden julkaisut sekä väitöskirjat ja oikeustieteelliset artikkelit. Lisäksi työssä hyödynnetään kahta avointa asiantuntijahaastattelua, joiden näkökulmat auttoivat tutkimuksen viitekehyksen taustoittamista. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että viranomaisyhteistyön rajat ja menettelytavat ovat lainsäädännössämme varsin selkeät, eikä viranomaisten kesken virka-avun pyytämisessä tai sen antamisessa ole merkittäviä eroja. Lainsäädännössämme on selkeästi säädetty ja siten määritelty ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäisestä toiminnasta ja virka-avusta myös poikkeusoloissa. Samoin poikkeusolojen määritelmät on kattavasti tarkennettu ja päivitetty valmiuslain 3 §:ssä. Rajatun toimintakenttänsä perusteella ensilinjan turvallisuusviranomaisten kesken ei tapahdu toimivaltakollisiota, sillä jokaisen viranomaisen yksiselitteisen roolituksen kautta tuleva johtaja–johdettava asetelma ei jätä epäselvyyksille tai tulkinnanvaraisuuksille tilaa. Samalla tämä asetelma määrittää virka-avun pyytämiseen ja antamiseen oikeutetut tahot.

This open access book contributes to thriving debates in academic as well as professional circles about the role of civil society in shrinking civic spaces, rising authoritarianism and right-wing populism, conflicts, fragile states, and most lately, the global COVID-19 pandemic. This is one of the first books to address the implications of changing civic spaces for civil society organizations worldwide. It offers a unique overview of how social movements and civil society groups in very different settings are responding to state-imposed restrictions of basic civic freedoms. The authors are all experts in the field, and their analyses are based on original and onsite research. This unique book also contributes to a better understanding of the conceptualizations and practices of civil society. It is of keen interest to academic scholars, students, civil society practitioners, and policy makers in the field of international development research and civil society action. peerReviewed

peerReviewed

Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman Resilientti koulu ja koulutus (EduRESCUE) -hankkeen tutkijoiden kirjoittamassa raportissa tarkastellaan nuorten kokemuksia koronapandemian vaikutuksista hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin ja oppimiseen. Erityinen huomio on niin sanottujen ”hiljaisten äänten” kuulemisessa eli sellaisten nuorten kokemuksissa, jotka usein jäävät yhteiskunnallisessa päätöksenteossa huomiotta. Verkkopohjainen kysely laadittiin yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. EduRESCUE-hankkeen yhteistyötahot Autismiliitto, HelsinkiMissio, Kuurojen Liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Suomen Vanhempainliitto ja Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt jakoivat kyselyä sosiaalisen median eri kanavissa. Kyselyyn vastasi 534 Suomessa asuvaa nuorta, jotka olivat iältään keskimäärin 18,24 vuotta (keskihajonta 3,88 vuotta ja vaihteluväli 9–28 vuotta). Tämän lisäksi nuorten ääniä kuultiin yhteistyössä heitä edustavien järjestöjen, esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen kanssa järjestetyn nuorten digiraadin ja Autismiliiton toteuttamien nuorten haastattelujen, kautta. Raportissa hyödynnetään myös nuorten ja perheiden kanssa työskentelevien järjestöjen korona-aikana keräämää tietoa ja muita aiheeseen liittyviä selvityksiä. Raportissa kuvataan nuorten kokemuksia hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja yksinäisyyden, koulunkäynnin sekä oppimisen haasteista koronapandemian aikana, mutta myös pandemia-ajan tuomista myönteisistä puolista. Raportin tulosten kautta saadaan lisää tietoa siitä, miten vastaavien kriisitilanteiden aikaista resilienssiä – eli joustavuutta ja kykyä toipua vastoinkäymisistä – voitaisiin sekä yksilö- että yhteisötasolla vahvistaa. Raportin tulosten pohjalta esitetään suosituksia esimerkiksi opettajille, opetuksen järjestäjille, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville sekä päättäjille. nonPeerReviewed

The article addresses Giorgio Agamben’s critical commentary on the global governance of the Covid-19 pandemic as a paradigm of his political thought. While Agamben’s comments have been criticized as exaggerated and conspiratorial, they arise from the conceptual constellation that he has developed starting from the first volume of his Homo Sacer series. At the centre of this constellation is the relation between the concepts of sovereign power and bare life, whose articulation in the figure of homo sacer Agamben traces from the Antiquity to the present. We shall demonstrate that any such articulation is impossible due to the belonging of these concepts to different planes, respectively empirical and transcendental, which Agamben brings together in a problematic fashion. His account of the sovereign state of exception collapses a plurality of empirical states of exception into a zone of indistinction between different exceptional states and the normal state and then elevates this very indistinction to the transcendental condition of intelligibility of politics as such. Conversely, the notion of bare life, originally posited as the transcendental condition of possibility of positive forms of life, is recast as an empirical figure, whose sole form is the absence of form. We conclude that this problematic articulation should be abandoned for a theory that rather highlights the non-relation between sovereign power and bare life, which conditions the possibility of resistance and transformation that remains obscure in Agamben’s thought.

Käsillä olevassa artikkelissa tarkastellaan taiteen ja kulttuurin asemaa kotimaisella tiedekentällä ja suomalaisessa yhteiskunnassa; erityisesti niiden aikaansaamaan hyvinvointiin kytkeytyvän tutkimuksen ja sen käsitysten valossa. Artikkeli esittelee taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten tutkimusta, sen kenttää ja kulttuurireseptin käyttöönoton mahdollisuutta. Kulttuurireseptillä esimerkiksi mielenterveyden ongelmista tai syrjäytymisestä kärsivä henkilö voidaan ohjata yhteisöllisen taide- ja kulttuuritoiminnan pariin. Samalla tarkastellaan koronapandemian vaikutuksia taide- ja kulttuurialaan ja sen taloudelliseen tilanteeseen. Artikkelin lopuksi pohditaan, kuinka akateemiseen tutkimukseen olennaisesti kuuluvaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta voitaisiin hyödyntää tutkimustulosten esittelyssä niin, että tulokset tavoittaisivat rahoittajat ja päättäjät entistä tehokkaammin. peerReviewed

COVID-19-era lockdown policies resulted in many older persons entering unemployment, facing financial difficulties and social restrictions, and experiencing declining health. Employing the Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe's first COVID-19 module (summer 2020) (N = 11,231) and the Karlson-Holm-Breen method for decomposition of effects within non-linear probability models (logistic regression modelling), we examined associations of pandemic-era lost work with older Europeans' (50–80 years of age) self-assessed health, depressive symptoms, and anxiety symptoms, and mediation through households' difficulties making ends meet, loneliness, and curtailed face-to-face contact with non-relatives. We find that lost work was associated with detriments in all three health outcomes. Total mediation was 23% for worsened self-assessed health, 42% for depressive symptoms, and 23% for anxiety symptoms. In all cases, combined mediation through the two social activity variables was approximately twice the magnitude of mediation through household financial difficulties. This evidence highlights the extent of employment's value for friendship formation and sustenance, and social activity, during the pandemic-era social restrictions. This might be accentuated among older persons because of the social constrictions often concomitant to advancing age. These results emphasize that the social correlates of lost employment, beyond the financial concomitants, should receive thorough research and policy attention, perhaps especially for older adults during public health crises. peerReviewed

Maaliskuussa 2020 valtioneuvosto piti pääministeri Sanna Marinin johdolla tiedostustilaisuuden poikkeusoloihin siirtymisestä sekä niistä toimenpiteistä, joita akuutissa tilanteessa Suomi oli päättänyt koronaviruspandemian levitessä ottaa käyttöön. Yhtenä toimenpiteenä oli toteamus siitä, kuinka julkisen sektorin työnantajat tekevät päätökset, joilla ne julkisen sektorin työntekijät, joiden työt sen sallivat, siirtyvät etätöihin. Tässä artikkelissa tarkastellaan kysymystä siitä, miten kuntien olisi tähän ilmoitukseen tullut reagoida. Tarkastelu on toteutettu ikään kuin tuota tilannetta simuloiden, joskin kirjoitushetkellä voimassa ollutta lainsäädäntöä käsitellen. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on se, että vastoin kuin ehkä aiemmin on ajateltu, kyse ei ole vain palvelussuhdeoikeudellisesta kysymyksestä, vaan esimerkiksi kunnan järjestämisvastuu aiheuttaa sen, ettei etätyöhön siirtymistä voi tehdä selvittämättä vaikutuksia myös kunnan palvelutuotantoon. Laajemmin artikkelissa esitetään puoltavia näkemyksiä sille, miten kunnassa tämäntyyppisten herätteiden käsittely tulisi suorittaa, jotta kunta toimenpiteiden seurauksena pystyy edelleen pitämään toimintansa kokonaisuudessaan lainmukaisena. Tutkimus on toteutettu menetelmältään lainopillisena eli siinä tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevaa oikeutta.

Henkilökunnan hyvinvointi on yhteydessä johtamiseen, mutta koulukontekstissa johtajuuden merkitystä henkilökunnan hyvinvoinnille (ja sitä kautta oppilaiden hyvinvoinnille) tunnetaan heikosti. Tässä tutkimuksessa keskitymme kolmeen johtajuusominaisuuteen, jotka kirjallisuuden perusteella näyttäytyvät potentiaalisina hyvinvointijohtamisen tekijöinä koulukontekstissa: palveleva johtaminen, henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen ja jaettu vastuu. Tutkimme, ovatko nämä tammi-helmikuussa 2020 (n=437, 48 koulua) ennen etäkoulua Keski-Suomen koulujen henkilökunnan arvioimat johtajuustekijät yhteydessä heti etäkoulun päättyessä toukokuussa 2020 (n=270, 27 koulua) arvioituun henkilöstön hyvinvointiin. Molempiin mittauksiin vastanneita oli 86. Kolmella johtajuustekijällä selitimme henkilökunnan työuupumusta, työn imua sekä kyvykkyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Palveleva johtaminen oli yhteydessä henkilöstön etäkoulun aikaiseen korkeampaan työn imuun ja yhteisöllisyyden kokemukseen, vaikka henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtiminen ja jaettu vastuu oli kontrolloitu. Muut johtamistekijät eivät olleet itsenäisesti yhteydessä henkilöstön työhyvinvointiin. Palveleva johtajuus ja erityisesti yhteiseen hyvään huomion kiinnittäminen näyttäisivät edistävän koulujen henkilöstön työhyvinvointia, kuten työn imua, etäkoulun aikana. The significance of leadership on school personnel well-being has not been widely studied. This study focuses on three leadership qualities that according-to previous literature and potentially significant for school personnel well-being, servant leadership, supporting personnel well-being and shared responsibility. We study whether these leadership factors, estimated by elementary school personnel in central Finland before remote school in January-February 2020 (n=437, 48 schools), explain the school personnel well-being that was estimated after remote school in May 2020 (n=270, 27 schools). 86 informants took part in these surveys. The aforementioned three leadership factors were used to explain personnel burnout, work engagement, as well as the sense of competence and belongingness. Servant leadership explained higher work engagement and sense of belongingness, independently of supporting personnel well-being and shared responsibility. Servant leadership seems to promote school personnel well-being during remote school. peerReviewed

Vanhemmuuden uupumus on lisääntynyt ja vanhempien väliset hyvinvointierot polarisoituneet ­koronakriisin aikana. Erityinen huoli kohdistuu heikommassa asemassa oleviin perheisiin ja lapsiin, joilla riskitekijät ovat voineet kasautua ja haasteet kärjistyä. Kotona opiskelu on heikentänyt merkittävästi opettajien ja muun kouluhenkilökunnan ­mahdollisuuksia turvata kaikille oppilaille yhdenvertainen oikeus opetukseen. Etäopiskelu rajoittaa oppilaan sivistyksellisiä oikeuksia ja voi heikentää myös lapsen muiden ­oikeuksien toteutumista vaikuttamalla perheiden jaksamiseen. Rajoitusten suhteellisuusvaatimusta arvioitaessa tulisi huomioida rajoitusten moninaiset vaikutukset lasten ja perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin nonPeerReviewed

The COVID-19 pandemic exposes uncertainty, instability and glaring inequality that requires urgent global policy decisions. Historically, bureaucrats regard uncertainty as the enemy and look for tested solutions (Stevens, 2011). In contrast, Fielding & Moss (2010) acknowledge an uncertain future and encourage shifting policy making towards the search for possibilities instead of replicating singular solutions. Escobar (2020) advocates for pluriversal politics, with many possibilities created through collective decision-making by autonomous interlinked networks. In this paper, I combine autoethnography with policy analysis drawing on my own experience in South African early childhood policy making. I argue for a fresh decolonial debate about early childhood policy to replace dominant imported evidence-based narratives. I pay attention to power relations and examine, not only the content of evidence, but who has authority to speak (Mignolo, 2007). I introduce the bottom-up appreciative participatory dialogical policy making in the Gauteng Impilo project (1996 - 2000), as one attempt to resist the dominant policy trajectory. Local networks, that can inform policy making and resource allocation though conversation and action, emerged from this experience. This article invites urgent inclusive policy debate that expands choices and can produce cumulative worthwhile change and new learnings to birth a better society.

nonPeerReviewed

This study examined teachers’ occupational well-being by identifying profiles based on teachers’ self-ratings of work engagement as well as work-related effort and reward. It also did so by examining whether the identified subgroups differed with respect to teachers’ self-reported occupational stress and emotional exhaustion as well as with respect to work-related resources such as the individual resource of work meaningfulness and the leader-level resource of the leader–follower relationship. The participants in the study were 321 Finnish elementary school teachers. The data were collected in spring 2021, that is, at the time when the COVID-19 pandemic was present, yet there were no national school closures. Three groups of teachers were identified with latent profile analysis: (1) teachers recognized as being poorly engaged with the highest effort and lowest reward (4.7%); (2) teachers recognized as being averagely engaged with higher effort than reward (32.1%); and (3) teachers recognized as being highly engaged with higher reward than effort (63.2%). The subsequent analyses examining the differences among the profile groups revealed, for example, that each profile group differed with respect to the individual resource of work meaningfulness and profile groups 2 and 3 differed with respect to the leader-level resource of the leader–follower relationship. Thus, the findings indicate that there are differences in the ways in which teachers are able to benefit from the work-related resources and how they cope with job-related demands during the COVID-19 pandemic. peerReviewed

During the coronavirus disease 2019 (COVID-19) crisis, different personality characteristics may have influenced parental well-being in different ways. In the present study, we combined variable and person-oriented approaches and examined relationships between resilience, parental burnout, and perfectionism during the lockdown. We first used structural equation modeling to assess the paths between variables. We then used latent profile analysis to examine different profiles of parents based on resilience, perfectionism, and symptoms of parental burnout. Finally, we examined how these profiles differ in terms of relevant background variables. The results showed that resilience predicted parental burnout negatively even after controlling for multidimensional perfectionism. Parents’ age, children's age, children's special needs, and the increase in time spent with children due to lockdown contributed independently to burning out as a parent. Three profiles were found: a resilient profile, perfectionist profile, and burned-out profile. Resilient parents were likely to be men, older, and with less financial difficulties than parents in the other two profiles, and less likely to spend increased time with their children due to lockdown than the burned-out parents. Perfectionist parents, in turn, had older children than the burned-out parents did. These results suggest that resilience may help parents overcome burnout at times of crisis.

In this paper, we have used the exceptional circumstances created by the COVID-19 pandemic as a window for investigating the ambivalent, stereotypical and often-incongruent portrayals of exceptional vulnerability and resilient self-management that define the self-constructions available for older adults. From the onset of the pandemic, older adults were publicly and homogenously presented as a biomedically vulnerable population, and the implementation of restrictive measures also raised concerns over their psychosocial vulnerability and wellbeing. Meanwhile, the key political responses to the pandemic in most affluent countries aligned with the dominant paradigms of successful and active ageing that build on the ideal of resilient and responsible ageing subjects. Within this context, in our paper we have examined how older individuals negotiated such conflicting characterisations in relation to their self-understandings. In empirical terms, we drew on data comprising written narratives collected in Finland during the initial stage of the pandemic. We demonstrate how the stereotypical and ageist connotations associated with older adults' psychosocial vulnerability may have paradoxically offered some older adults novel building blocks for positive self-constructions as individuals who are not exceptionally vulnerable, despite ageist assumptions of homogeneity. However, our analysis also shows that such building blocks are not equally distributed. Our conclusions highlight the lack of legitimate ways for people to admit to vulnerabilities and voice their needs without the fear of being categorised under ageist, othering and stigmatised identities. publishedVersion

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan koronaepidemian ja sen rajoittamistoimien välittömiä vaikutuksia yksinäisyyden tunteen lisääntymiseen ja yksinäisyyden yleisyyttä 18–34-vuotiailla korkeakouluopiskelijoilla helmi-maaliskuussa 2021. Tutkimuksessa selvitetään psyykkisen kuormittuneisuuden yhteyttä yksinäisyyden kokemukseen korkeakouluopiskelijoilla. Osana psyykkisen hyvinvoinnin suojatekijöitä tarkastellaan sosiaalisten verkostojen mahdollista roolia yksinäisyyden ja psyykkisen kuormittuneisuuden välisessä yhteydessä. peerReviewed

Keväällä 2020 Suomen hallitus julisti poikkeusolot maailmanlaajuisen COVID-19-epidemian hillitsemiseksi. Poikkeusolot tarkoittivat muun muassa valtaosan julkisten palveluiden ja tilojen sulkemista sekä fyysisten sosiaalisten kontaktien minimoimista. Viestinnän asiantuntijat siirtyivät täysipäiväiseen etätyöhön ja toimivat kriittisessä roolissa sekä organisaatioiden sisäisessä että ulkoisessa kriisinhoidossa. Maailmanlaajuinen mullistus kasvatti viestinnän asiantuntijoiden työtehtäviin liittyvää aikapainetta, lisäsi merkittävästi työn määrää ja epävarmuutta tilanteiden muuttuessa jopa päivätasolla. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää supportiivisen viestinnän merkityksiä viestinnän asiantuntijoille tuona erityisenä ajanjaksona. Viestinnän asiantuntijoiden kokemusten tarkastelu on perusteltua, sillä heidän yksi tärkeimmistä tehtävistään on rakentaa ja ylläpitää yhteiskunnan jäsenten ja erilaisten sidosryhmien luottamusta (European Communication Monitor 2019). Terveyttä uhkaavan kriisin kohdalla organisaatioiden viestinnässä korostui sosiaalisen tuen viestiminen. On siis kiinnostavaa selvittää, millaista tukea supportiivista viestintää tekevät viestinnän asiantuntijat itse tarvitsivat ja saivat. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten tuen tarve ja saaminen muuttuivat kriisin myötä. Anttosen ja Räsäsen (2009) mukaan hyvinvoivat työntekijät ovat tehokkaampia, innovatiivisempia ja tuloksellisempia, joten on perusteltua tarkastella juuri tämän strategisesti vaikuttavan ja yhteiskunnan toimia tukevan tahon työssä jaksamista poikkeusolojen aikana. Lisäksi pohditaan viestinnän asiantuntijuuden yhteyksiä supportiivisuuden kokemukseen. Aineisto kerättiin kymmenen viestinnän asiantuntijan teemahaastattelun avulla, ja se analysoitiin yhdistäen teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tuloksista havaittiin, että viestinnän asiantuntijat sekä tarvitsivat että saivat runsaasti emotionaalista, instrumentaalista ja informatiivista tukea. Terveyttä uhkaavan kriisin vuoksi korostui erityisesti emotionaalinen tuki. Työyhteisössä saatu emotionaalinen tuki jakautui vertais- ja arvonannontukeen. Mielenkiintoiseksi havainnoksi nousi työyhteisön ulkopuolisen, kuten puolison tarjoama instrumentaalisen tuen merkittävyys. Myös emotionaalista tukea tarvittiin kokonaistilanteen aiheuttaman epävarmuuden hallintaan, jonka koettiin vaikuttavan työssä jaksamiseen. Tuloksista havaittiin, että tuki saa toisinaan samanaikaisesti kaksikin funktiota niin sanotusti kaksoisfunktion vastatessaan tehtävä- ja suhdetason supportiivisiin tavoitteisiin. Viestinnän asiantuntijuuteen supportiivisuus kytkeytyi kolmitasoisesti työn sisältönä, työvälineenä ja työteonpaikkana, josta johtuen viestinnän asiantuntijat kokivat vastuuta antaa tukea työyhteisössään sekä sanoittaa omaa tuen tarvettaan voidakseen toimia siten esimerkillisesti ja rakentaa supportiivista toimintakulttuuria työyhteisössä.

Social distancing during the COVID-19 pandemic decreased older people’s opportunities to lead an active life. The purpose of this study was to investigate whether walking difficulties predict changes in leading an active life during the COVID-19 social distancing recommendation compared to 2 years before, and whether self-rated resilience moderates this association among older people. Data were collected during social distancing recommendation in May and June 2020 and 2 years before (2017–18) among community-living AGNES study participants initially aged 75, 80, or 85 years (n = 809). Leading an active life was assessed with the University of Jyväskylä Active Aging Scale (UJACAS; total score range 0–272) and resilience with the 10-item Connor-Davidson Resilience Scale (0–40). Self-reported walking difficulties over a 2 km distance were categorized into no difficulty, difficulty, and unable to walk. The total UJACAS score declined 24.9 points (SD 23.5) among those without walking difficulty, 27.0 (SD 25.0) among those reporting walking difficulty and 19.5 (SD 31.2) among those unable to walk 2 km. When adjusted for baseline UJACAS score, those unable to walk 2 km demonstrated the greatest decline. Baseline resilience moderated this association: Higher resilience was associated with less declines in UJACAS scores among persons with or without walking difficulty, and with more declines among persons unable to walk 2 km. When opportunities for leading an active life are compromised, those with less physical and psychological resources become particularly vulnerable to further declines in activity.

Agile companies are not uniform. Consequently, agile transformations are conceived broadly, ranging from adopting agile methods and practices in software development teams or functions to building all-encompassing enterprise agility. Moreover, the targeted effects of agility may vary, and the success of transformations and the attainment of agility are measured in various ways. In this paper, based on a recent industrial survey study, we scrutinize holistically why companies want to transform, what types of agility they are aiming at, and how they gauge transformations. The survey data was collected during the COVID-19 pandemic in 2020. Most of the respondents were in large or very large companies in Finland and Sweden in diverse industry domains. The main findings indicate that there are many reasons for companies to transform both to improve external outcomes (fore mostly responsiveness) and to develop internal capabilities (adaptability, organizational learning). Companies seemed to have aims and goals with respect to all types of agility, including business agility. As the nature of transformations and the companies’ aims and goals vary, the transformations follow various means and measures. As a conclusion, for the hybrid era, we advise companies to consider how agility has benefited during the pandemic era, how hybrid work possibly affects the goals for agile transformations and the different facets of agility, and how to sustain agility in hybrid work. peerReviewed

peerReviewed

Suomessa asetettiin keväällä 2020 covid-19-pandemiasta johtuen poikkeusolot, jolloin kunnat vapautettiin varhaiskasvatuksen järjestämisvastuusta ja suositeltiin lasten jäämistä kotiin varhaiskasvatuksesta, jos se perheille oli mahdollista. Enemmistö lapsista jäi kotiin ja heille järjestettävästä varhaiskasvatustoiminnasta tehtiin ratkaisuja paikallisesti. Tämä on saattanut asettaa lapsia eriarvoiseen asemaan. Tutkimuksessamme tarkastelemme, kuinka päiväkodit huomioivat poikkeusolojen aikana päiväkodista kotiin jääneitä lapsia sekä mitkä lapseen tai perheeseen liittyvät tai kontekstuaaliset tekijät selittivät huomioinnin todennäköisyyttä. Analysoimme 5-6-vuotiaiden lasten vanhemmilta syksyllä 2020 kerättyä kyselyaineistoa (N=994) binäärisen logistisen regressioanalyysin ja keskimääräisten marginaaliefektien avulla. Noin puolta päiväkodeista kotiin jääneistä lapsista huomioitiin kotihoidon aikana; huomioinnin tavat ja määrä kuitenkin vaihtelivat. Useimmin huomioinnin tavat liittyivät varhaiskasvatuksen kasvatukselliseen vastuuseen. Lasten vertaissuhteita tukevaa toimintaa tarjottiin vähiten. Lapsi huomioitiin todennäköisemmin, jos hän oli yksityisessä päiväkodissa tai asui korkeamman covid-19-ilmaantuvuusluvun kunnassa. Mitkään tutkituista lapseen tai perheeseen liittyvistä tekijöistä (lapsen tuen tarve, terveydentila, asuinpaikka, vanhemman koulutustaso tai synnyinmaa) eivät ennustaneet huomiointia. Tuloksemme osoittavat tarpeen kehittää valtakunnalliset toimintakäytännöt varhaiskasvatukseen vastaavien kriisitilanteiden varalle lasten eriarvoisen kohtelun välttämiseksi. In March 2020, the Finnish municipalities were exempted from their responsibility to provide early childhood education and care (ECEC), and children were recommended to remain in-home care The decisions concerning distance ECEC services were made locally. This article examines 1) what types of support ECEC centres provided for the children who remained in-home care and 2) which child and family-related and contextual factors explained the likelihood of receiving support' The survey data of parents (N=994) showed that half of the 5-6-year-old children received support from their ECEC centres. Most often, the support comprised educational activities. Children’s peer relationships and play activities were supported rarely. A child received support more likely if s/he was in a private ECEC centre instead of a municipal on-e and if s/he lived in a municipality with a higher COVID-19 incidence. None of the child or family-related factors predicted receiving support. Our results show the need to develop national guidelines in ECEC for future crisis situations in order to avoid children's inequality. peerReviewed

Background: The uncertain and stressful global situation caused by the COVID-19 pandemic has the potential to cause anxiety and impact people's mental health. Simultaneously, social distancing policies have isolated people from their normal social interactions. These societal changes have inevitably influenced gambling and gaming practices, and many people may have turned to betting or gaming as a means of social exchange. This study examined the influence of COVID-19 anxiety on increased mental health problems and their relationship to gambling and gaming problems. The mediating role of social motives for gambling and gaming was also investigated. Material and methods: Finnish adults (N = 1530; Mage = 46.67; 50.33% male) were recruited from a volunteer participant panel to participate in a survey study. COVID-19 anxiety was assessed using a scale adapted from the Spielberger State–Trait Anxiety Inventory. Mental health problems were evaluated with the five-item Mental Health Inventory. Gambling problems were measured using the Problem Gambling Severity Index, and gaming problems were measured with the Internet Gaming Disorder Test. Social motives for gaming were evaluated using a single-item measure. Analyses used generalised structural equation modelling. Results: COVID-19 anxiety predicted increased mental health problems, which were associated with heightened gambling and gaming problems. Social motives for gambling and gaming were a significant mediator, suggesting that gambling and gaming problems are emphasized markedly among those who are socially motivated by and involved in such games. Conclusions: Mental health problems experienced during the pandemic and the social properties of games might accentuate gambling and gaming problems. publishedVersion

The COVID-19 pandemic forced teachers to undergo a sudden shift toward technology-enhanced teaching and learning, challenging their capacities for change in many ways. This study explores those factors constraining teachers’ wellbeing and agency that influenced their capacities as teachers in a Finnish university during the first year of the pandemic. Two sets of data were collected, with an online survey in the spring (n = 297) and autumn (n = 246) of 2020. At both times, challenges with workload, time management, and interactions with colleagues were found to be the most constraining factors. Difficulties with work–life balance and home office facilities seemed more of an issue in the spring, whereas transforming teaching and adopting new technological tools were reported as more burdensome in the autumn. The findings show the need for teachers to be heard and holistically supported, particularly when extensive changes in teaching arrangements are expected on a rapid schedule. peerReviewed

Koronapandemia on lisännyt vanhempien uupumusta. Varsinkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olleet vanhemmat ovat olleet erityisen suuressa vaarassa uupua. Uupumuksen on osoitettu lisäävän vanhempien päihteiden käyttöä, itsetuhoisia ajatuksia sekä lapsiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua. Siksi uupuneiden vanhempien kriisi on vääjäämättä ollut myös lasten kriisi, sanoo Matilda Sorkkila, hyvinvoinnin psykologian dosentti Jyväskylän yliopistosta. nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään kunnissa COVID-19-pandemian poikkeusoloissa syntyneiden innovaatioiden luonnetta ja niiden käyttötarkoituksia. Poikkeusolojen innovaatioiden luonnetta tarkastellaan suhteessa Innovaatiobarometri 2018:an vertailuaineistoon ja OECD:n innovaatiomallin innovaatiotoiminnan innovaatiotyyppeihin. Tutkimuksen aineisto sijoittuu pandemia-ajan poikkeusoloihin keväälle 2020. Poikkeusolot keskeyttivät tavanomaisen arjen, minkä vuoksi kuntien tuli kohdistaa toimintojaan hyvin nopeasti turvatakseen lakisääteiset peruspalvelut. Kuntien innovaatiotoiminta on tavanomaisesti suunniteltua ja organisoitua. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena pohjautuen Innokylän (www.innokyla.fi) kokonaisuussivustoon Kuntien käytännöistä koronaepidemian ja poikkeusolojen aikana. Tutkimuksen aineisto käsittää 31 kunnissa pandemia-ajan poikkeusoloissa toteutettua innovaatiota. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että pandemia-ajan poikkeusolojen innovaatiot poikkesivat tyypeiltään normaalioloista. Innovaatiot olivat täsmällisiä ja niiden tarkoituksena oli ratkaista poikkeusolojen esiin tuoma yhteiskunnallinen haaste. Pandemia-ajan innovaatiot olivat pääosin mukautuvia tehtäväkeskeisiä palveluinnovaatioita, joissa palveluita järjesteltiin uudelleen saavutettavuutta ja esteettömyyttä parantaen. Kunnat toteuttivat innovaatioita paikallisten toimijoiden kanssa yhteistyössä. Poikkeusoloissa ei otettu käyttöön uusia laitteita eikä pyritty optimoimaan kuntien organisatorisia toimintoja. Poikkeusolojen yllättävyyden vuoksi kuntien innovaatiotoiminta oli reaktiivista, ja innovaatioiden tarkoituksena oli mukauttaa kuntien ylläpitämiä palveluita, jotta peruspalveluiden järjestäminen pystyttiin turvaamaan. Useat innovaatioista hyödynsivät toiminnassaan digitaalisia ratkaisuja. Innovaatioissa kiinnitettiin myös huomiota kuntalaisten hyvinvointiin ja sosiaalisten kontaktien vahvistamiseen. Innovaatioiden avulla tavoiteltiin kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista pandemia-ajan poikkeusoloissa.

This study examined profiles of teachers’ occupational well-being during the COVID-19 pandemic. The data were collected from 279 Finnish primary school teachers during the spring of 2020. Four groups of teachers were identified by using Latent Profile Analysis: 1) teachers with mediocre stress and work engagement (34.4%);2) teachers with mediocre stress and lowest work engagement (11.5%);3) teachers with highest stress and work engagement (26.5%);and 4) teachers with lowest stress and highest work engagement (27.6%). The findings indicated that teachers’ occupational well-being was individually constructed, and there was a diversity with ways how negative and positive aspects of occupational well-being were drawn into patterns. The profile groups were further analyzed with respect to teachers’ experiences of emotional exhaustion, recovery from work, and interactional styles of teaching. The results revealed that during the first few months of the COVID-19 pandemic many teachers experienced occupational stress as well as some increase in stress due to the pandemic. In addition, the findings provided new insights concerning how teachers’ work engagement was perhaps not severely affected during the first few months of the pandemic, and on how different teaching styles were associated specifically with different aspects of occupational well-being. © Copyright © 2021 Poysa, Pakarinen and Lerkkanen.

Beyond immediate health risks, the COVID-19 pandemic poses a variety of stressors, which may require expensive or unavailable strategies during a pandemic (e.g., therapy, socialising). Here, we asked whether musical engagement is an effective strategy for socio-emotional coping. During the first lockdown period (April–May 2020), we surveyed changes in music listening and making behaviours of over 5000 people, with representative samples from three continents. More than half of respondents reported engaging with music to cope. People experiencing increased negative emotions used music for solitary emotional regulation, whereas people experiencing increased positive emotions used music as a proxy for social interaction. Light gradient-boosted regressor models were used to identify the most important predictors of an individual’s use of music to cope, the foremost of which was, intriguingly, their interest in “coronamusic.” Overall, our results emphasise the importance of real-time musical responses to societal crises, as well as individually tailored adaptations in musical behaviours to meet socio-emotional needs.

The COVID-19 crisis has disrupted when, where, and how employees work. Drawing on a sample of 5452 Finnish employees, this study explores the factors associated with employees’ abrupt adjustment to remote work. Specifically, this study examines structural factors (i.e., work independence and the clarity of job criteria), relational factors (i.e., interpersonal trust and social isolation), contextual factors of work (i.e., change in work location and perceived disruption), and communication dynamics (i.e., organizational communication quality and communication technology use (CTU)) as mechanisms underlying adjustment to remote work. The findings demonstrate that structural and contextual factors are important predictors of adjustment and that these relationships are moderated by communication quality and CTU. Contrary to previous research, trust in peers and supervisors does not support adjustment to remote work. We discuss the implications of these findings for practice during and beyond times of crisis. publishedVersion

International audience; Close to 200 countries have implemented school closures to decrease the spread of the COVID-19 coronavirus. Though the closures have seemed necessary, their effects on the wellbeing of children and adolescents have raised serious concerns. To truly understand the impact of such disruption on young people’s wellbeing, and their views on how to move towards a new normal, we must adopt different approaches to gather the data to secure children’s and adolescents’ rights to be heard in the issues that concern their lives. Current ways to examine the impacts of school closure have been dominated by gathering information concerning the children and adolescents, using mainly existing wellbeing indicators and related questionnaire surveys. Although such sources of information are important, they provide limited understanding of how children and adolescents have experienced school closures, especially if they have been produced using measures developed purely by adults. There is a need for information produced by children and adolescents themselves, which may require going beyond existing and pre-COVID theoretical wellbeing frameworks. By capturing information produced by children and adolescents, we can more effectively guide the development and evaluation of public health policies and identify solutions to mitigate the negative impacts of school closure, or to acknowledge the possible positive effects, and respond accordingly.

Involvement in sport and exercise not only provides participants with health benefits but can be an important aspect of living a meaningful life. The COVID-19 pandemic and the temporary cessation of public life in March/April/May 2020 came with restrictions, which probably also made it difficult, if not impossible, to participate in certain types of sport or exercise. Following the philosophical position that different types of sport and exercise offer different ways of “relating to the world,” this study explored (dis)continuity in the type of sport and exercise people practiced during the pandemic-related lockdown, and possible effects on mood. Data from a survey of 601 adult exercisers, collected shortly after the COVID-19 outbreak in Finland, were analyzed. Approximately one third (35%) of the participants changed their “worldmaking” and shifted to “I–Nature”-type activities. We observed worse mood during the pandemic in those who shifted from “I–Me,” compared to those who had preferred the “I–Nature” relation already before the pandemic and thus experienced continuity. The clouded mood of those experiencing discontinuity may be the result of a temporary loss of “feeling at home” in their new exercise life-world. However, further empirical investigation must follow, because the observed effect sizes were small.

nonPeerReviewed

Tämä osaraportti esittelee Jyväskylän yliopiston yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa toteuttaman Varhaiskasvatus ja koronapandemia -hankkeen kyselytutkimuksen toteutuksen ja vastaajatietoja. Kysely ajoittui vuosien 2020–2021 vaihteeseen, ja sen kohderyhmänä olivat noin viisivuotiaiden lasten vanhemmat. Kysely käsitteli vanhempien työtä, työn ja perheen yhteensovittamista, vanhemmuutta, noin viisivuotiaan lapsen hoito- ja varhaiskasvatusjärjestelyjä, terveyttä ja kehitystä sekä koronapandemiaa. Kyselyssä tiedusteltiin näihin liittyviä asioita kolmelta eri ajankohdalta: vastaushetkellä eli vuoden 2020 marras–joulukuussa tai vuoden 2021 tammikuussa, kevään 2020 koronapoikkeusaikana eli huhtikuussa 2020 ja koronapoikkeusaikaa edeltäneenä aikana tammikuussa 2020. Hanketta rahoittaa Jyväskylän yliopiston osalta Opetus ja kulttuuriministeriö. THL:n osalta rahoitus perustuu lisämäärärahaan, jonka eduskunta myönsi THL:lle koronaepidemian yhteiskunnallisten vaikutusten tutkimukseen. Kysely oli suunnattu 1.10.2014–30.9.2015 välisenä aikana syntyneiden lasten vanhemmille eri puolilla Suomea. Kutsu osallistua kyselyyn lähetettiin yhteensä 8836 vanhemmalle, joilla oli yhteensä 5648 lasta. Kyselyyn vastasi 1850 vanhempaa 1603 lapselta (vanhempikohtainen vastausosuus 20,9 %; lapsikohtainen vastausosuus 28,4 %). Vastaajista enemmistö oli naisia, keskimäärin 38-vuotiaita, Suomessa syntyneitä ja korkeasti koulutettuja. Tyypillinen vastaaja asui puolison sekä useampien yhteisten lasten kanssa. Vastaajat jakautuivat maantieteellisesti koko Manner-Suomen alueelle siten, että eniten vastaajia asui Uudellamaalla, toiseksi eniten Varsinais-Suomessa ja kolmanneksi eniten Lapin maakunnassa. Lähes kaikki vastaajat asuivat kuitenkin kaupunkimaisissa kunnissa. Alle prosentilla vastaajista tai heidän perheenjäsenistään oli todettu vuoden 2020 aikana koronavirustartunta. Tutkimuksen kohteena olevien lasten ikä vaihteli viidestä vuodesta ja yhdestä kuukaudesta kuuteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen. Keskimäärin he olivat iältään viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Tyttöjä ja poikia oli lähes yhtä monta. Enemmistö lapsista asui yhdessä kahden vanhempansa kanssa. Enemmistö vastanneista vanhemmista työskenteli kokopäiväisesti. Lähes kahdella viidestä pääasiallinen toiminta oli muuttunut vuoden 2020 aikana, mutta muutoksen kokeneista vanhemmista vain kolmanneksella muutos oli johtunut koronapandemiasta. Huhtikuussa erityisesti lastaan kotona hoitavien sekä lomautettujen osuudet olivat suurempia verrattuna tammikuuhun ja loppuvuoden vastaushetkeen. Kokopäiväisen työskentelyn osuus sen sijaan oli pienempi huhtikuussa kuin tammikuussa. Vastanneet vanhemmat olivat tyypillisesti vakituisessa työsuhteessa ja tekivät säännöllistä päivätyötä. Joka kymmenellä työtehtävät olivat muuttuneet koronapandemian seurauksena. Vanhemmista viidennes kertoi perheen tulojen laskeneen jonkin verran tai huomattavasti koronapandemian seurauksena.

Tämä osaraportti esittelee Jyväskylän yliopiston yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa toteuttaman Varhaiskasvatus ja koronapandemia -hankkeen kyselytutkimuksen perusteella noin viisivuotiaiden lasten hoito- ja varhaiskasvatusjärjestelyitä vuoden 2020 aikana. Hanketta rahoittaa Jyväskylän yliopiston osalta Opetus ja kulttuuriministeriö. THL:n osalta rahoitus perustuu lisämäärärahaan, jonka eduskunta myönsi THL:lle koronaepidemian yhteiskunnallisten vaikutusten tutkimukseen. Kysely ajoittui vuosien 2020–2021 vaihteeseen, ja sen kohderyhmänä olivat 1.10.2014–30.9.2015 välisenä aikana syntyneiden lasten vanhemmat. Kyselyssä tarkasteltiin lasten hoito- ja varhaiskasvatusjärjestelyitä kolmessa aikapisteessä: tammikuussa 2020 ennen koronapoikkeusaikaa, huhtikuussa 2020 koronapoikkeusaikana sekä vastaushetkellä eli 16.11.2020–15.1.2021 välisenä aikana. Kuvailevien tunnuslukujen ja suorien jakaumien esittelyn lisäksi aineistoa analysoitiin ristiintaulukoinnin ja χ2 -riippumattomuustestin avulla. Sekä tammikuussa 2020 että vastaushetkellä enemmistö lapsista osallistui varhaiskasvatukseen kunnallisessa päiväkodissa viitenä päivänä viikossa. Useimmilla lapsista hoitojärjestelyt olivat samat tai lähes samat tammikuussa kuin vastaushetkellä. Erona saattoi olla esimerkiksi hoitopaikan muutos johtuen muutosta tai esiopetuksen aloittamisesta. Kevään 2020 aikana Suomessa vallitsivat poikkeusolot ja hallitus suositteli vanhempia hoitamaan varhaiskasvatusikäisen lapsensa kotona 16.3.–13.5. välisenä aikana, mikäli se oli mahdollista. Varhaiskasvatuspaikat pidettiin kuitenkin auki, millä pyrittiin muun muassa takaamaan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien työssäkäynti. Hallituksen kotihoitosuositus näkyi tutkimuksessamme siten, että enemmistö lapsista jäi väliaikaisesti lyhyt- tai pitkäaikaiselle tauolle varhaiskasvatuksesta kevään 2020 poikkeusolojen aikana. Yhtäjaksoisen tauon pituus vaihteli suuresti yhdestä neljäänkymmeneen viikkoon keskiarvon ollessa hieman yli 10 viikkoa. Kolmanneksella lapsista ei hoitojärjestelyissä tehty minkäänlaisia muutoksia kevään 2020 poikkeusolojen aikana. Tyypillisin melko tai erittäin tärkeäksi koettu syy varhaiskasvatuksessa jatkamiselle ilman taukoa poikkeusolojen aikaan oli vanhemman työ tai opiskelu. Muita tärkeäksi raportoituja seikkoja olivat varhaiskasvatuspaikan pysyminen auki, lapsen kasvun ja oppimisen tukeminen, vanhemman oma halu lapsen käymiseen varhaiskasvatuksessa tavalliseen tapaan ja lapsen tarve aktiiviseen toimintaan. Varhaiskasvatuksesta tilapäiselle tauolle jäämisen melko tai erittäin tärkeäksi syyksi raportointiin useimmin hallituksen antama suositus lapsen jäämisestä kotiin. Muita tyypillisiä syitä lapsen tauolle jäämiseen olivat vanhemman halu pitää lapsi turvassa kotona sekä varhaiskasvatuksesta annettu suositus lapsen kotiin jäämisestä. Useat eri tekijät olivat yhteydessä siihen, jäikö lapsi tauolle varhaiskasvatuksesta vai jatkoiko hän siellä ilman taukoa. Päiväkodista jäätiin perhepäivähoitoa useammin tauolle. Sen sijaan palveluntarjoajien (kunnallinen vs. yksityinen) välillä ei ollut eroa siinä, kuinka moni palvelun piirissä olevista lapsista jäi tauolle. Lapset, joilla oli sisaruksia, jäivät useammin tauolle kuin lapset, joilla ei ollut sisaruksia. Vanhemman koulutus ja työ olivat yhteydessä lapsen tauolle jäämiseen siten, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden vanhempien lapset jäivät muita useammin tauolle. Sen sijaan ammattikoulututkinnon suorittaneiden vanhempien lapsille oli muita tyypillisempää jatkaa varhaiskasvatuksessa ilman taukoa. Lisäksi työttömien ja enimmäkseen tai ainoastaan etänä työskentelevien vanhempien lapset jäivät useammin tauolle kuin työpaikallaan työskentelevien vanhempien lapset. Kunnan koronavirustartuntojen ilmaantuvuus oli yhteydessä lapsen jäämiseen tauolle varhaiskasvatuksesta siten, että ilmaantuvuusluvun ollessa 25 tai yli, jäivät lapset muita useammin tauolle varhaiskasvatuksesta. Sen sijaan 10–24 ilmaantuvuusluvun kunnissa jatkettiin muita useammin varhaiskasvatuksessa ilman taukoa. Alle 10 ilmaantuvuusluku ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä siihen, jäikö lapsi tauolle varhaiskasvatuksesta vai ei. Myöskään vanhemman arvio omasta ja lapsensa terveydentilasta tai lapsen tuentarpeisuus eivät olleet yhteydessä siihen, jäikö lapsi tauolle varhaiskasvatuksesta vai ei. Kaikkiaan tutkimuksen kohdelapsilla oli vuoden 2020 aikana 10 erilaista hoitopolkua, kun tarkastelussa huomioitiin tammikuun ja vastaushetken osalta ainoastaan se, oliko lapsi varhaiskasvatuksen piirissä vai ei ja huhtikuun osalta varhaiskasvatuksesta tauolle jääminen, varhaiskasvatuksessa jatkaminen tai kotihoidossa oleminen. Yleisin hoitopolku oli osallistua varhaiskasvatukseen tammikuussa, jäädä sieltä tauolle poikkeusolojen aikaan ja osallistua jälleen varhaiskasvatukseen vastaushetkellä. Based on the survey results of the Early Childhood Education and Care and the COVID-19 Pandemic project, implemented by the University of Jyväskylä in cooperation with the Finnish Institute for Health and Welfare (THL), this sub-report describes the childcare and early childhood education and care (ECEC) arrangements for approximately five-year-old children in 2020. The project funding for the University of Jyväskylä comes from the Ministry of Education and Culture. For THL, the funding is based on a supplementary appropriation granted by the Parliament of Finland for research on the social impacts of the coronavirus epidemic. The survey was carried out at the turn of 2020 and 2021, and its target group comprised parents of children born between 1 October 2014 and 30 September 2015. The survey focused on the arrangement of childcare and participation in ECEC at three different points of time: in January 2020 before the exceptional circumstances due to the coronavirus pandemic, in April 2020 during the pandemic, and at the time of responding to the survey, that is, between 16 November 2020 and 15 January 2021. In addition to presenting descriptive statistics and frequency distributions, the data were analysed using cross-tabulation and the Chi-square test of independence. Both in January 2020 and at the time of responding, most of the children participated in ECEC at a municipal ECEC centre five days a week. For most of them, the care arrangements were similar or nearly similar in January and at the time of responding. Possible changes in ECEC setting could be related to, for example, relocation or the start of pre-primary education. Because of Finland’s lockdown in spring 2020, the Finnish Government recommended that parents look after their children of ECEC age at home between 16 March and 13 May, if possible. However, the early childhood education and care settings remained open to, for example, ensure that parents employed in fields critical for the operation of society could continue to work. The home-care recommendation of the Government was visible in our survey so that the majority of children had a temporary, short- or long-term break from ECEC services during the lockdown of spring 2020. The length of an uninterrupted break varied considerably – from 1 to 40 weeks, the average being slightly over 10 weeks. No changes were made to the care arrangements of a third of the children during the spring 2020 lockdown. Various reasons were reported as fairly or very important for continuing in ECEC without a break during the lockdown. The most typical of these reasons was parents’ work or studies. Other reasons reported as important were that the ECEC setting remained open, parents wanted to support the child’s growth and learning, parents wanted the child to attend ECEC as usual, and children were keen to participate in various activities. The respondents mostly reported the Government’s recommendation for children to stay at home as a fairly or very important reason for taking a temporary break from ECEC. Other typical reasons for temporary breaks were parents’ desire to keep their children safe at home, as well as the recommendation by ECEC providers for children to stay at home. Various factors determined whether a child would have a break from ECEC or continue uninterrupted. Breaks from ECEC centres were more common than those from family day care. Between municipal and private service providers, instead, there were no differences in this respect. Children with siblings remained at home more often than those with no siblings. Parents’ education and work had an impact on children interrupting ECEC: the children of parents with a higher university degree remained more often in home care. Children whose parents had completed a vocational qualification, instead, more typically continued in ECEC with no break. In addition, the children of unemployed parents and parents working mainly or only remotely more often had a break from ECEC than children whose parents worked at the workplace. The incidence of COVID-19 infections in a municipality was connected to children’s breaks from ECEC: when the incidence rate was 25 or higher per 100,000 persons, children more often had a break. In municipalities with an incidence rate of 10–24, instead, children more often continued in ECEC without a break. An incidence rate lower than 10 had no statistical significance in this respect. Furthermore, the parents’ estimate of their own health, their child’s health, or of the child’s support needs was not related to whether or not the child continued uninterrupted in ECEC. Altogether, the children included in the survey had 10 different childcare pathways during 2020. In the analysis for January and the time of responding, we only considered whether a child participated in ECEC, and for April whether ECEC was interrupted/continued or whether the child was looked after at home. The most common childcare pathway was to participate in ECEC in January, take a break during the lockdown, and again participate in ECEC at the time of responding.

The paper addresses a puzzle resulting from the current global state of alert: the coronavirus pandemic brought us back to the world of the allegedly sovereign nation states with borders and national governments in charge, yet in fact, this retrieved sovereignty looks very vulnerable and precarious. We explain this controversy through a triad of concepts—sovereignty, governmentality, and post-liberalism—that we apply to an analysis of a corona-imposed state of emergency in Estonia and Finland. Based on comparative case study research, we posit that sovereignty is precarious in post-liberalism due to its large dependence on the technologies of responsibilization and agency. From a biopolitical perspective, a major point in the anti-crisis management is to convince people to sacrifice personal liberties for the sake of public safety. These issues of governmentality will be dealt with based on critical discourse analysis and media analysis in Estonia and Finland. peerReviewed

nonPeerReviewed

Covid-19-pandemian vaikutuksia elämän eri osa-alueille on jo tutkittu ympäri maailman. Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa haluttiin saada parempi käsitys pandemian ja siitä aiheutuneiden poikkeusolojen vaikutuksista jatko-opintoihin ja niiden suorittamiseen. Niinpä tiedekunnassa päätettiin toteuttaa keväällä 2020 jatko-opiskelijoille suunnattu kysely, jossa selvitettiin esimerkiksi poikkeusolojen vaikutuksia opintojen edistämiseen ja vastaajien poikkeusolojen aikana kohtaamia haasteita jatko-opintojen eri osa-alueilla. Kyselyyn vastasi 164 jatko-opiskelijaa tiedekunnan eri laitoksilta. Koska poikkeusolot pitkittyivät, tiedekunnassa päätettiin toistaa kyselytutkimus vuotta myöhemmin, keväällä 2021. Tähän kyselyyn vastasi 78 jatko-opiskelijaa. Tässä raportissa esitellään kootusti kummankin kyselyn tulokset ja niiden pohjalta koostetut ehdotukset toiminnan kehittämiseksi. Kyselyvastausten perusteella voidaan sanoa, että pandemian ja sen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutus jatko-opintoihin polarisoituu: Toisten opintoihin poikkeusolot ovat vaikuttaneet merkittävästi, kun taas toisten mielestä vaikutuksia on ollut vain vähän tai ei lainkaan. Myös vaikutusten koettu laatu vaihtelee vastaajittain: Jotkut vastaajista kokivat pandemian vaikuttaneen positiivisesti esimerkiksi niin, että tutkimukseen keskittyminen on mahdollista aiempaa paremmin. Toisille poikkeusoloista on ollut huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä, ja pandemian takia on voinut joutua esimerkiksi keskeyttämään aineistonkeruun tai ulkomaille suuntautuneen tutkimusvierailun. Keskeisimmäksi pandemian haittavaikutukseksi jatko-opintojen kannalta nousi niin paikallisen, kansallisen kuin kansainvälisenkin verkostoitumisen mutkistuminen. Lisäksi poikkeusolojen pitkittyminen on lisännyt verkostoitumiseen liittyviä haasteita. Kyselyiden tulosten perusteella näyttää siltä, että olisi hyvä tarttua kehittämismielessä ainakin seuraaviin kysymyksiin: 1. Pandemiasta riippumatta jatko-opintojaan etäyhteyksien kautta edistävien opiskelijoiden lisätuen tarve ja yliopistoyhteisöön sitoutuminen 2. Tarvittaessa tarjottava matalan kynnyksen etäohjaus, jossa keskiössä jatko-opiskelijan hyvinvointi 3. Yliopistoyhteisöön kuulumisen kokemuksen lisääminen vertaistuella 4. Poikkeusolojen aikana hyväksi havaittujen käytäntöjen säilyttäminen jatkossakin.

Pitkälle edennyt vuosi on jatkunut varsin epävarmana ja kaiken suunnittelu yli kahden viikon päähän tuntuu turhalta. Tätä kirjoitettaessa uudet liikuntasuositukset oli juuri julkaistu ja ylioppilaskirjoitukset oli saatu päätökseen. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Raportissa esitellään varhaiskasvatuksen lähiesihenkilöille syksyllä 2020 toteutetun kyselyn tuloksia varhaiskasvatuspalveluiden tuottamisesta koronaviruspandemian aikana. Normaalioloissa kansallinen lainsäädäntö määrittelee varhaiskasvatustoiminnan reunaehdot. Keväällä 2020 koronaviruspandemian vuoksi voimaan astuneen poikkeustilan aikana kunnat kuitenkin vapautettiin varhaiskasvatuslain mukaisesta varhaiskasvatuksen järjestämisvastuusta, mikäli lapsen vanhempien tai huoltajien oli mahdollista järjestää lapsen hoito muulla tavalla. Tässä tilanteessa kunnissa ja varhaiskasvatusyksiköissä tehtiin erilaisia ratkaisuja varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ja tarjoamisesta kotihoitoon siirtyneille lapsille. Raportissa tarkastellaan päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa tapahtuneita muutoksia ja niissä tehtyjä ratkaisuja poikkeustilan aikana varhaiskasvatuksen esihenkilöille suunnatun kyselyn perusteella. Tutkimus on osa Varhaiskasvatus ja koronapandemia –hanketta, jonka toteutuksessa on tehty yhteistyötä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama. Kysely lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin (N = 294) edelleen välitettäväksi päiväkotien ja perhepäivähoidon lähiesihenkilöille. Kyselyyn vastasi 727 varhaiskasvatuksen lähiesihenkilöä, joista osa toimi päiväkodin, osa perhepäivähoidon ja osa molempien lähiesihenkilönä. Vastaajista 662 vastasi päiväkoteja ja 119 perhepäivähoitoa koskeviin kysymyksiin. Tutkimuksessa saatiin tietoa noin 18 % Suomen päiväkodeista. Kyselyyn vastanneiden perhepäivähoidon lähiesihenkilöiden alaisuudessa toimi noin 15 % Suomessa toimivista perhepäivähoitajista. Kyselyyn vastanneet lähiesihenkilöt työskentelivät 198 kunnassa. Päiväkotien lähiesihenkilöt edustivat kaikkia Suomen maakuntia, eniten vastauksia tuli väkirikkaimmista maakunnista. Perhepäivähoidon lähiesihenkilöt vastasivat aktiivisimmin Pohjois-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen maakunnista, kun taas Kymenlaaksosta kyselyyn ei vastannut yksikään perhepäivähoidon lähiesihenkilö. Tulokset osoittivat, että koronaviruspandemian aikainen poikkeustila ja siihen liittyvä hallituksen kehotus lasten siirtymisestä kotihoitoon laskivat merkittävästi lasten osallistumista varhaiskasvatukseen. Perhepäivähoidon piirissä olevat lapset osallistuivat varhaiskasvatukseen poikkeustilan aikana useammin kuin päiväkotien lapset. Lähes kaikki vastaajat kertoivat, että poikkeustilan aikana kotihoitoon siirtyneiden lasten perheille tarjottiin maksuhyvityksiä. Vain noin joka kolmannes lähiesihenkilöistä kertoi maksuhyvitykseen liittyneen erityisehtoja. Koronaviruspandemian poikkeustilan aikana päiväkodit pysyivät Suomessa pääosin auki, mutta toiminnassa tehtiin muutoksia. Päiväkotien toimintaa sopeutettiin vallitsevaan tilanteeseen tyypillisimmin lisäämällä ulkona järjestettävää toimintaa, rajoittamalla ryhmien välistä toimintaa sekä järjestelemällä uudelleen arjen rutiineja. Henkilökuntaa siirrettiin poikkeustilan aikana harvoin päiväkodista toiseen, mutta siirtoja tehtiin jonkin verran ryhmien välillä. Lisäksi useista päiväkodeista siirrettiin henkilökuntaa toisiin tehtäviin, kuten kotipalveluun. Kuntien ja yksityisten toimijoiden ohjeistukset varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämisestä kotiin jääneille lapsille sekä yhteydenpidosta näiden lasten vanhempiin vaihtelivat. Myös päiväkodeissa yhteisistä toimintatavoista sovittiin vaihtelevasti, kun taas perhepäivähoidossa sopimuksia tehtiin vain harvoin. Yhdeksän kymmenestä päiväkodin lähiesihenkilöstä raportoi etäesiopetuksen järjestämisestä. Sen sijaan alle esiopetusikäisille lapsille järjestettiin etävarhaiskasvatusta huomattavasti harvemmin. Alle puolet päiväkotien ja neljännes perhepäivähoidon lähiesihenkilöistä kertoi, että kotiin jääneille lapsille tarjottiin varhaiskasvatusta. Kotihoitoon siirtyneitä lapsia ja perheitä tuettiin tyypillisimmin pitämällä yhteyttä puhelimitse ja sähköisin viestein. Varhaiskasvatus- ja esiopetustoimintaa toteutettiin useimmiten tarjoamalla kotiin haettavia tehtäväpaketteja sekä järjestämällä videovälitteistä toimintaa ja toimintamahdollisuuksia, joita perheet pystyivät hyödyntämään itsenäisesti. Yksityisten päiväkotien lapsille tarjottiin varhaiskasvatusta korvaavaa toimintaa useammin kuin kunnallisten päiväkotien lapsille. Tuen muodoissa oli myös havaittavissa eroja eri kuntaryhmien välillä. Syksyllä 2020 suurimmassa osassa päiväkodeista noudatettiin edelleen varotoimenpiteitä koronaviruksen vuoksi. Varotoimenpiteet olivat tyypillisimmin toimia, joilla rajoitettiin lapsiryhmien lähikontakteja esimerkiksi toimintoja porrastamalla, arjen rutiineja järjestelemällä ja ryhmien välistä yhteistoimintaa rajoittamalla. Lisäksi ulkoisia kontakteja vähennettiin keskittämällä henkilökunnan työskentelyä vain oman päiväkodin tiloihin sekä rajaamalla päiväkodin sisätilojen käyttö vain päiväkodin lapsille ja henkilökunnalle. Syksyllä 2020 mahdollisiin tulevaisuuden vastaaviin poikkeustilanteisiin varautuminen oli varhaiskasvatuksen lähiesihenkilöiden vastausten perusteella vähäistä. Vähemmistö heistä raportoi, että kunta tai yksikkö oli laatinut suunnitelman koronapandemian poikkeustilan kaltaisten kriisitilanteiden varalta tulevaisuudessa The report presents the results of a survey carried out in autumn 2020 for the heads of early childhood education and care (ECEC) units regarding the provision of ECEC services during the Covid-19 pandemic. In normal circumstances, the national legislation determines the preconditions for ECEC. During the coronavirus state of emergency in spring 2020, however, Finnish municipalities were exempted from the responsibility to provide ECEC in compliance with the Act on Early Childhood Education and Care, if the child’s guardians were able to organise childcare in other ways. In this situation, municipalities and ECEC units adopted different solutions for implementing and offering ECEC for children who remained at home. Based on a questionnaire sent to the heads of ECEC units, this report examines the changes that took place and solutions that were made in ECEC centres and family day care during the state of emergency. The survey is part of the Early Childhood Education and Care and the COVID-19 Pandemic project, which has been implemented in cooperation with the Finnish Institute for Health and Welfare (THL). The project is funded by the Ministry of Education and Culture. The questionnaire was sent to all municipalities in mainland Finland (N = 294) to be forwarded to the heads of ECEC centres and family day care. The questionnaire was answered by 727 heads of ECEC units, some of whom worked at day-care centres, some in family day care, and some in both types of ECEC. Among the respondents, 662 answered questions about ECEC centres and 119 about family day care. The survey provided information on approximately 18% of Finland’s ECEC centres. About 15% of Finland’s family day care providers worked under the heads of family day care who answered the questionnaire. The heads who responded to the questionnaire worked in 198 municipalities. The heads of ECEC centres represented all Finnish regions, and the regions with the largest population numbers gave the most answers. The most actively responding heads of family day care came from the regions of North Ostrobothnia, Southwest Finland and Central Finland, whereas no heads of family day care answered in Kymenlaakso. The results demonstrated that the state of emergency during the coronavirus pandemic and the government’s request for children to remain in home care significantly reduced children’s participation in ECEC. Children in family day care participated in ECEC more often than did those in ECEC centres. Nearly all respondents reported that the families of children in home care during the state of emergency were offered compensation for their usual ECEC fees. Only about one third of the heads of ECEC reported that the compensation was subject to special conditions. During the lockdown measures imposed in response to the COVID-19 pandemic, most ECEC centres remained open in Finland, but they modified their activities. The adaptation to the situation typically included an increase in outdoor activities, restricting the activities between different groups of children, and the reorganisation of daily routines. Staff were seldom transferred between ECEC centres during the lockdown, but some transfers were made between the groups. In addition, staff were transferred to other duties, such as home-help services, from several ECEC centres. The instructions given to municipalities and private service providers varied regarding the arrangement of ECEC and pre-primary education for children who stayed at home, as well as regarding the contacts with the parents of these children. Agreements on common ways of working varied also between the ECEC centres; in family day care, agreements were only seldom made. Nine out of ten heads of day-care centres reported having organised pre-primary education remotely. For children younger than pre-primary education age, instead, remote ECEC was organised considerably more seldom. Less than half of the heads of ECEC centres and one fourth of the heads of family day care reported having provided ECEC for children who remained at home. The children in home care and their families were typically supported by phone and email. ECEC and pre-primary education were mostly implemented by providing task packages to be brought home by the families, and by organising video-mediated activities and activities that the families could utilise independently. Children in private ECEC centres were provided with activities replacing ECEC more often than were those in municipal ECEC centres. Differences were observed also in the forms of support between different groups of municipalities. In autumn 2020, most ECEC centres continued to take precautions due to the coronavirus pandemic. The most typical precautions were aimed at restricting close contacts between the groups of children by, for example, phasing activities, rearranging routines, and limiting the amount of cooperation between groups. External contacts were also reduced by centralising the staff’s duties to the premises of their own ECEC centre and by ensuring that only the children and staff used the indoor premises of the ECEC centre. According to the answers of the heads of the ECEC units, precautionary measures for potential future lockdowns were uncommon in autumn 2020. A minority of them reported that the municipality or unit had devised a plan for future crises similar to the coronavirus state of emergency.

The COVID-19 pandemic has made it clear that the traditional “booth, ballot, and pen” model of voting, based on a specific location and physical presence, may not be feasible during a health crisis. This situation has highlighted the need to assess whether existing national electoral legislation includes enough instruments to ensure citizens’ safety during voting procedures, even under the conditions of a global pandemic. Such instruments, often grouped under the umbrella of voter facilitation or convenience voting, range from voting in advance and various forms of absentee voting (postal, online, and proxy voting) to assisted voting and voting at home and in hospitals and other healthcare institutions. While most democracies have implemented at least some form of voter facilitation, substantial cross-country differences still exist. In the push to develop pandemic-sustainable elections in different institutional and political contexts, variation in voter facilitation makes it possible to learn from country-specific experiences. As accessibility and inclusiveness are critical components of elections for ensuring political legitimacy and accountability these lessons are of utmost importance. In this study, we focus on Finland, where the Parliament decided in March 2021 to postpone for two months the municipal elections that were originally scheduled to be held on April 18. Although the decision was mostly justified by the sudden and dramatic daily increase in new COVID-19 infections, the inability to guarantee the opportunity to vote for those in quarantine was included among the likely risks. The failure to organize health-safe voting procedures to accommodate the original schedule emphasizes a certain paradox in the Finnish electoral legislation: caution in introducing new facilitation instruments has led to lower levels of preparedness and flexibility in crisis situations. Although a forerunner in implementing extensive advance voting opportunities, Finland has only recently introduced postal voting, which is restricted to voters living abroad. Hence, we ask: what can be learned from this form of convenience voting if expanded to all voters to enhance the sustainability of elections? Our analyses are based on a survey conducted among non-resident voters (n = 2,100) after the 2019 parliamentary elections in which postal voting from abroad was allowed for the first time. Our results show that whereas trust in the integrity of postal voting is quite high, various efforts needed from individual voters substantially increase the costs of postal voting. Postal operations also raise concerns. Furthermore, voters felt that requiring two witnesses made postal voting cumbersome, an issue that needs to be resolved, particularly if applying postal voting in the context of a pandemic. The Finnish case constitutes a concrete example of a situation in which voter facilitation targeted to a particular segment of society may become a testbed for electoral engineering that will improve voting opportunities for everyone. peerReviewed

nonPeerReviewed