Search

Straipsnyje nagrinėjamos 2-os klasės mokinių ir jų tėvų įsitikinimų apie lietuvių kalbos mokymąsi sąsajos su mokinių pasiekimais. Nustatyta, kad mokinių įsitikinimai apie savo gebėjimus, susidomėjimas lietuvių kalba, tėvų lūkesčiai bei 2-os klasės pasiekimai tarpusavyje siejasi teigiamais ryšiais. Kontroliuojant vaiko lytį, tėvų išsilavinimą bei 1-os klasės pasiekimus, geresnius pasiekimus 2-oje klasėje prognozuoja aukštesni tėvų lūkesčiai ir geresni vaikų savų gebėjimų vertinimai. Esminiai žodžiai: įsitikinimai apie gebėjimus, užduoties vertė, tėvų lūkesčiai, lietuvių kalbos pasiekimai. Previous studies have shown that as early as elementary school, children’s language skills are determined not only by cognitive factors, but also by their learning motivation. According to Expectancy-Value theory (Eccles et al., 1983), children’s motivation is a function of two motivational beliefs, that is, ability self-concept and subjective values, that are shaped by various social influences, such as their parents’ expectations. The aim of the present study was to evaluate the relationships between Lithuanian language achievement in second grade and students’ and their parents’ beliefs in Lithuanian language, that is, students’ ability beliefs, interest, and parents’ expectations. 536 Grade 2 children (285 boys and 251 girls) as well as 536 of their parents participated in the study. Children’s motivational beliefs about Lithuanian language were measured by Self-Concept of Ability scale (Viljaranta et al., 2016) and Task-Value Scale for Children (TVS-C; Aunola et al., 2006); parents’ expectations were measured by Parental Beliefs scale (Aunola et al., 2002); children’s first and second grade end-of-year marks in Lithuanian language were used as a measure of their Lithuanian language achievement. Results showed that children’s ability beliefs, interest, parents’ expectations, and Grade 2 achievement were positively related to each other. Lithuanian language achievement in Grade 2 was predicted by Grade 1 achievement, parents’ expectations, beliefs about one’s ability, child’s gender, and parents’ education level. Keywords: ability beliefs, task value, parents’ expectations, Lithuanian language achievement.

Artikkelissa tarkastellaan perusopetuksen pandemian ensimmäistä etäopetusjaksoa vanhempien kokemana. Aineisto kerättiin maalis-huhtikuussa 2020 sosiaalisessa mediassa jaetulla kyselyllä. Laadulliseen tutkimukseen valittiin aineistoksi vastaukset, joissa vanhemmat (N=317) kuvailivat voimavarojaan ja huolenaiheitaan etäopetusaikaan liittyen. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti hyödyntäen Biesta, Priestley ja Robinsonin (2015) ekologista mallia, jossa toimijuutta jäsennetään kolmella ulottuvuudella: aiemmilla elämänkokemuksilla, koetulla nykyhetkellä ja tulevaisuuden näkymillä. Vanhempien kyvykkyyden tunnetta lastensa etäopetuksen tukijoina vahvistivat koulutus, työkokemus, vanhemmuudesta karttunut asiantuntijuus ja toimivat ihmissuhteet. Toimijuuden kokemusta puolestaan vahvistivat tilaisuudet vaikuttaa arjen uudelleenorganisoimiseen, esimerkiksi etätyön mahdollistamana. Yhteistyö koulun kanssa koettiin usein yksisuuntaisena ja puutteellisena; vanhemmat kokivat toimijuuttaan koskevat odotukset epäselviksi. Tulevaisuutta koskevat huolet olivat harvinaisia vanhempien ajatuksien ollessa enimmäkseen nykyhetkessä ja etäopetusajasta selviämisessä. Tulokset haastavat pohtimaan, kuinka vanhempien aktiivista toimijuutta lastensa koulunkäynnin tukijoina voitaisiin vahvistaa niin kriisitilanteissa kuin normaalissa kouluarjessakin.

Artikkelissa tarkastellaan muutosta perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käsiteavaruudessa. Aineistona ovat vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelma-uudistusta koskeva muistio sekä perusopetusta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskeva lainsäädäntö. Analysoimme käsitteellistä muutosta määrällisesti ja laadullisesti ottaen huomioon myös käsitteiden historialliset kerrostumat. Analyysi paljastaa taitekohdan suomalaisen peruskoulun yhteiskunnallista tehtävää koskevassa määrittelyssä: koulutuspoliittisiksi tavoitteiksi tasa-arvon rinnalle ovat nousseet yhdenvertaisuus ja yksilölliset oikeudet. Keskitymme erityisesti yhdenvertaisuuteen, joka kamppailee pitkään koulutuspolitiikan keskiössä olleen tasa-arvo-käsitteen kanssa asemasta keskeisimpänä arvona, periaatteena ja tavoitteena. Taitekohdassa yhteiskuntafilosofinen tasa-arvon käsite kohtaa oikeudellisesta perinteestä juontuvan yhden-vertaisuuden periaatteen. Analysoimme havaittua muutosta liberalististen poliittisten rationaliteettien sekä Nancy Fraserin kolmiulotteisen oikeudenmukaisuus-käsityksen viitekehyksessä. Havaittu muutos ilmentää tasa-arvopoliittista siirtymää kohti hajautettua ja pehmeän säätelyn keinoin ohjautuvaa uus-liberalistista hallintotapaa sekä oikeudenmukaisuuden tun-nustuksen ulottuvuuteen painottuvaa tasa-arvon edistämistä, jossa kouluyhteisöt ja yksilöt vastuutetaan tasa-arvon edistäjiksi ja eettisiksi toimijoiksi.

School discontinuation in Finland is more common among the Finnish Roma than among the population as a whole. We lack knowledge of the perspective of those of the Roma, representing a minority inside a minority, who have left compulsory school without a leaving certificate. Within a study about school experiences of imprisoned early school leavers in Finland we had six participants with a Finnish Roma background, whose experiences of relatedness, and frustration of it, we examine in this paper. We conducted narrative interviews with the participants, applying a co-operative narrative interpretation to the meanings of what was told. After the field process, we interpreted the narrative accounts focusing on experiences of relatedness, and how relationships with people in the school environment affected the participants’ sense of belonging together with the people in the school environment. Frustration of relatedness was identified at three levels. Firstly, at a general, life condition level, cultural prejudice manifested itself as a sense of not being accepted and respected as an equal with other people, the situation creating a constant need to cope with outspoken prejudices. Secondly, at a contextual-specific level in the school environment, we identified experiences of being rejected by peers and their parents, as well as some of the teachers. This was linked with a sense of loneliness and detachment from other people in the school environment. Thirdly, at a situational level, the participants described both positive relationships, such as momentary friendships, and negative experiences of being excluded from the peer group. Pathways for further inquiries are discussed.

It is essential to widely understand the processes of definition between deviant and normal taking place in the school institution. This enables pupils’ experiences of participation and, with it attachment to society rather than exclusion from it. This study set in the field of history of education participates these discussions by examining how expert discourse and practices produced boundaries between problematic and normal pupils and, furthermore, shaped perceptions of normal children and childhood. This article dissertation analyses how and what nature of problematic pupils were discursively produced in collaboration with experts in schools and child guidance clinics from 1968 to 1991. The study material consists of teachers’ statements on those pupils whom they perceived as problematic due to, for instance, a learning disability or behavior. The 365 statements compiled to the Oulu child guidance clinic forms have been analyzed with a data-driven approach using methods of scientific history. The concepts discourse, power/knowledge and governance based on Michel Foucalt’s studies were used in formulating this study’s research questions and, furthermore, as theoretical tools for analysis. The study understands deviance and problematicness as discursively produced, historically formed and contextually bound. The results of this study indicate that the line between problematic and normal pupils was drawn discursively through interaction with teachers and child guidance clinic experts. Discourse was shaped by statements and practices related to the statement process. Based on the results of this study I suggest that pupils’ problematicness was produced interactively at grassroots level in school and in a continuing process. The definition process of problematicness was affected by everyday life at school, available solution alternatives for problems along with place and time bound expectations and norms laid by society, school, and teachers. These expectations and norms included, for instance, standards of learning and what teachers regarded as acceptable. The child guidance clinic forms together with teachers’ statements that based on these forms acted as a technique for normalizing governance, i.e., as a concrete means of governance. They played a part in defining both problematic children and the contrasting normal children. Tiivistelmä Kouluinstituutiossa tapahtuvien poikkeavaksi ja normaaliksi määrittymisen prosessien ymmärtäminen laaja-alaisesti on oleellista, jotta kaikille oppilaille voidaan mahdollistaa osallisuuden kokemus ja sen kautta myös kiinnittyminen yhteiskuntaan siitä ulossulkeutumisen sijaan. Tässä kasvatuksen historian tieteenalaan sijoittuvassa tutkimuksessa osallistutaan näihin keskusteluihin selvittämällä, miten asiantuntijadiskurssi ja käytänteet tuottivat rajoja ongelmallisen ja normaalin oppilaan välille sekä muokkasivat käsityksiä normaalista lapsesta ja lapsuudesta. Artikkeliväitöskirjassa analysoidaan, miten ja millaista ongelmallista oppilasta tuotettiin diskursiivisesti koulun ja kasvatusneuvolan asiantuntijoiden välisessä yhteistyössä 1968–1991. Tutkimuksen aineistona toimivat opettajien tekemät lausunnot niistä oppilaista, jotka opettajat kokivat ongelmallisina esimerkiksi oppimisvaikeuden tai käytöksen takia. Oulun kasvatusneuvolan lomakkeelle laaditut 365 lausuntoa on analysoitu aineistolähtöisesti historiatieteellisin menetelmin. Työn kysymyksenasettelussa ja analyysin teoreettisina työkaluina on käytetty Michel Foucault’n tutkimuksiin perustuvia käsitteitä diskurssi, tieto/valta ja hallinta. Tutkimuksessa käsitetään poikkeavuus ja ongelmallisuus diskursiivisesti tuotettuna, historiallisesti muodostuneena ja kontekstisidonnaisena. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ongelmallisen ja normaalin oppilaan välinen raja piirtyi diskursiivisesti opettajien ja kasvatusneuvolan asiantuntijoiden vuorovaikutuksessa. Diskurssia muovasivat myös lausuntolomakkeet ja lausuntoprosessiin liittyvät käytänteet. Tutkimustulosten perusteella esitän, että oppilaiden ongelmallisuus tuotettiin ruohonjuuritasolla koulussa suhteisesti ja jatkuvassa prosessissa. Ongelmallisuuden määrittelyprosessiin vaikuttivat koulun arki ja käytettävissä olevat ongelmien ratkaisuvaihtoehdot sekä yhteiskunnan, koulun ja opettajan paikka- ja aikasidonnaiset odotukset ja normit, kuten oppimisen standardit ja se, mitä opettajat pitivät hyväksyttävänä. Opettajien lausunnot yhdessä niiden pohjana käytettyjen kasvatusneuvolan lomakkeiden kanssa toimivat konkreettisena hallinnan keinona: ne osallistuivat ongelmallisen lapsen ja myös sen vastapuolena olevan normaalin lapsen määrittämiseen.

Jatkuva yhteiskunnallinen, demografinen ja digitaalinen muutos haastaa koulujärjestelmiä maailmanlaajuisesti. Korona-aika on kiihdyttänyt keskustelua oppimisen tulevaisuudesta myös 50-vuotiaan peruskoulumme osalta. Erityisesti keskusteluissa on esillä opetussuunnitelma oppimisen tapojen ja tavoitteiden sekä opettajan opetustyön ohjaajana. Globaalien taloudellisten ja poliittisten toimijoiden huoli siitä, että koulu ei vastaa tulevaisuuden osaamistarpeisiin on konkretisoitunut laaja-alaisen osaamisen nostamiseen perinteisten tiedonalatietoon perustuvien oppiaineiden rinnalle myös Suomessa. Varsinaista tulevaisuudentutkimusta oppimisesta on kuitenkin vähän erityisesti peruskoulun kontekstissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen peruskoulun tulevaisuuden kehityskulkuja perustuen Delfoi-paneelin pohjalta luotuihin tule- vaisuuskuviin ja skenaarioihin. Tavoitteena on hahmottaa vaihtoehtoisia näkemyksiä siitä, mitä, miten ja mihin perustuen tulevaisuuden peruskoulussa opitaan. Erityisiksi tarkastelukulmiksi valikoituivat laaja-alaisena osaajana kehittyminen sekä opetus- suunnitelmaprosessi, joka luo puitteet myös laaja-alaisen osaamisen tavoitteille. Tule- vaisuuskuvien ja skenaarioiden toivottavuutta peilataan kasvatustieteellisen ja kehitys- psykologisen tietämyksen valossa. Tutkimuksen systeeminen viitekehys on rakennettu yhdistäen Bronfenbrennerin bioekologinen systeemiteoria ja curriculum making -systeemi. Delfoi-paneeli (n=30) koostui asiantuntijoista, jotka perinteisesti osallistuvat suomalaiseen opetussuunnitelmaprosessiin sen eri tasoilla. Paneeli otti kantaa kahteen- toista tulevaisuusteesiin argumentatiivisessa yhden kierroksen Delfoissa. Paneelin perusteella on nähtävissä, että näkemykset koulun kehityksestä ovat osin ristiriitaisia. Suurin yksimielisyys vallitsi laaja-alaisen osaamisen taitojen tärkeydestä. Aineisto analysoitiin tulevaisuustaulukkomenetelmällä ja sen tuloksena luotiin kolme vaihtoehtoista tulevaisuuskuvaa, joiden pohjalta luotiin skenaariot, jotka kuvaavat sitä, millaisilla valinnoilla ja päätöksillä tulevaisuuskuviin voidaan päätyä. Skenaario ”Fiksut pärjää aina”, rakentuu yksilölliselle, kompetenssikuvauksiin perustuvalle verkko-oppimiselle, tilanteessa, jossa koulut fyysisinä rakennuksina ovat hävinneet. ”Ajan virrassa avoimesti” -tulevaisuuskuvassa koulu on yhteiskunnallinen arvovaikuttaja korostaen toiminta- kulttuurin merkitystä ja tiedonalatietoa laaja-alaisen osaamisen pohjana. Opetus- suunnitelma päivittyy nopeasyklisesti. ”Turvallinen pesä maailman myllerryksessä” -tulevaisuuskuvassa koulu on perheiden turvaverkko tehtävänään huolehtia oppilaiden hyvinvoinnista. Kansallinen opetussuunnitelma säätelee opettaja- ja tiedonalatietokeskeistä oppimista kansallisten kokeiden arvioidessa oppimista. Skenaarioiden ja tulevaisuuskuvien tarkastelu aiemman tutkimustiedon valossa osoitti, että kaikkiin skenaarioihin sisältyy sekä toivottavia että uhkaavia piirteitä. Eriarvioistumiskehitys, koulun sivistystehtävän vaarantuminen, opettajien autonomian kaventuminen tai globaalien toimijoiden vahvistuva rooli kansallisen koulutuspolitiikan ohjajana saattaisivat olla ei-toivottuja kehityskulkuja. Ajan virrassa avoimesti -skenaariossa koulun toimintakulttuuri voisi tukea optimaalisesti oppilaiden kognitiivisen kehitystä ja laaja-alaisen osaamista. Opettajien rooli opetussuunnitelmatyössä vahvistuisi. Tutkimuksessa todetaan, että nykyiset perusopetuksen opetussuunnitelman perus- teet ohjaavat tämän tyyppisen koulun kehittämiseen, joskaan tilanne kouluissa ei vastaa kaikilta osin perusteiden kuvausta. Koulut tarvitsevat riittävästi ajallisia resursseja, kehittämisosaamista ja toimintakulttuurin vahvaa johtamista kehittyäkseen oppivina ja dialogisina yhteisöinä. Tutkimuksen johtopäätöksissä nostetaan esiin koulun tutkimusperustaisen kehittämisen tärkeys sekä koulun systeemisen luonteen huomioiminen tulevaisuutta koske- via päätöksiä tehtäessä. Erityisen tärkeää on, että oppilaiden oppimisen ja sen edellytysten ymmärtämisen tulisi olla perusta kaikille koulua koskeville ratkaisuille. Oppilaan kokemusta eri systeemien tuottamien vaateiden ja oppilaan omien edellytysten rajapinnassa kuvataan tutkimuksessa uudella oppijuuden käsitteellä. Continuous social, demographic, and digital change is challenging school systems worldwide. The COVID-19 pandemic, with its remote learning experiences, has further fuelled the debate on the future of learning, including the future of a Finnish 50-year-old comprehensive school (peruskoulu). In particular, the discussion focuses on the curriculum as a guide to learning objectives and methods and the teacher’s role. The concern of global economic and political actors that schools are not meeting the skills needs of the future has been translated into the emphasis on transversal competences alongside traditional knowledge-based subjects, also in Finland. There is limited futures research on learning in the context of comprehensive schools. This study examines future developments in Finnish comprehensive school through images of the future and scenarios created based on a Delphi panel. The aim is to outline alternative views on what and how is taught and learned in the future comprehensive school and how the curriculum guides that. The focus is on the transversal competences and the curriculum process, which also frames the objectives of the transversal competences. The systemic framework of the research is built by combining Bronfenbrenner’s bioecological systems theory with the curriculum-making system. The desirability of future images and scenarios is reflected in the light of developmental psychology and educational research. The Delfoi panel (n=30) consisted of experts traditionally involved in Finnish curriculum-making at different levels. The panel editorialised on twelve future theses in an argumentative one-round Delphi. The panel showed that views on school development are partly contradictory. The main consensus was on the importance of transversal competences. The data was analysed using the futures table method, resulting in three alternative images used to create scenarios describing the choices and decisions that could lead to these future images. The scenario ”The smart always survive” builds on personalised e-learning based on competency descriptions in a context where schools as physical buildings have disappeared. In the future vision of ”Open to the world”, schools are social value drivers, emphasising the importance of culture and knowledge as a basis for transversal competences. The curriculum is updated in a fast cycle. In the scenario of ”A safe nest in a turbulent world”, the school is a safety net for families, with a mission to ensure the well-being of pupils. The national curriculum governs teacher- and knowledge-centred learning, while national tests assess learning. A reflection of the future images and scenarios in the light of previous research showed that all scenarios have both desirable and threatening features. A trend towards inequality in learning outcomes, undermining schools’ role in providing a foundation of general knowledge and ability, a reduction in teachers’ autonomy or the increasing role of global actors in steering national education policies could be undesirable developments. In the ”Open to the world” scenario, the school culture could optimally support students’ cognitive development and transversal competences. The role of teachers in curriculum-making would be strengthened. The study concludes that the current National Curriculum for Basic Education directs the development of this type of school. However, the situation in schools does not fully correspond to the description. Schools need sufficient time resources, development skills and strong leadership to develop as learning and dialogical communities. The study’s conclusions highlight the importance of research-based school development and of considering the systemic nature of schools when making decisions for the future. It is essential that understanding of pupils’ learning and its conditions should be the basis for all decisions concerning the school. Pupils’ learning experience between their capacities and the demands of different systems is described in the study by a new concept of ’learnership’.

Kouluyhteisöt joutuvat yhä useammin ratkaisemaan tilanteita, joista ei ole aikaisempaa kokemusta. Tämä edellyttää oppivaa toimintakulttuuria, joka tukee henkilöstön kehittymistä, yhteistyötä ja toimintatapojen uudelleenarviointia, professori Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopistosta kirjoittaa. nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin ruotsinopettajien näkemyksiä sukupuolineutraalista kielestä ruotsin oppitunneilla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia näkemyksiä peruskoulun ruotsinopettajilla on sukupuolineutraalista kielestä ruotsin tunneilla ja millä tavalla sukupuolineutraalia kieltä käsitellään opettajankoulutuksessa ja oppimateriaaleissa. Tutkimusaineisto on koottu haastattelemalla viittä peruskoulun ruotsinopettajaa helmi- maaliskuussa 2023. Kerätty aineisto on litteroitu ja analysoitu hyödyntäen fenomenografiaa, joka auttaa tutkimaan haastateltujen opettajien näkemyksiä tutkittavasta aiheesta muodostamalla käsityksiä, jotka kuvastavat näitä kategorioita. Pro gradu -tutkielmani tulokset osoittavat, että ruotsinopettajien näkemysten mukaan sukupuolineutraali kieli tarkoittaa neutraalia kieltä, joka ei ota kantaa ihmisten sukupuoleen. Opettajat kokevat, että sukupuolineutraalin kielen avulla voidaan rikkoa vanhanaikaisia sukupuolirooleja, kannustaa oppilaita olemaan omia itsejään ja laajentaa heidän vaihtoehtojaan, ajatteluaan ja sanastoaan. Opettajien näkemysten mukaan on hyvä esitellä sukupuolineutraali hen-pronomini yhdessä muiden pronominien kanssa ja harjoitella sen käyttöä. Opettajien yksimielisten näkemysten mukaan sukupuolineutraali kieli tekee opetuksesta osallistavampaa, kun se ottaa huomioon kaikki ihmiset eikä sulje ketään ulkopuolelle. Opettajat kokevat, että sukupuolineutraalin kielen haittana on, jos oppilaat eivät pysty esittämään omaa sukupuoltaan ja toteuttamaan itseään. Opettajat kokevat, että on tärkeää kohdella muita neutraalilla ja oikeudenmukaisella tavalla. He kokevat kuitenkin, että joillakin opettajilla voi olla sukupuoleen liittyviä stereotyyppisiä oletuksia ja he kieltävät sukupuolen moninaisuuden. Opettajat kokevat myös, että heidän on joskus puututtava oppilaiden käyttäytymiseen ja koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen. Mitä tulee sukupuolineutraalin kielen käsittelyyn opettajankoulutuksessa, opettajat kokevat, että sukupuolineutraalia kieltä on käsitelty opettajankoulutukseen vähän tai ei ollenkaan. Opettajat kokevat myös, että he eivät ole saaneet koulutuksessaan riittäviä taitoja sukupuolineutraalista kielestä ammattinsa kannalta. Opettajat ovat suorittaneet pedagogiset opintonsa vuosina 1999–2018. Suurin osa opettajista kokee kouluttautuneensa itse aiheesta. Jotkut opettajat kertovat osallistuneensa esimerkiksi koulutuksiin, etsineensä tietoa ja keskustelemalla sukupuolivähemmistöön ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvien ystäviensä kanssa. Opettajien mielipiteiden mukaan henkilökohtaisella kiinnostuksella ja omalla toiminnalla on ollut valtava rooli kouluttautumisessa. Opettajien käsitysten mukaan opetusmateriaaleissa käytetyssä kielessä on siirrytty neutraalimpaan suuntaan. Opettajat kokevat kuitenkin, että vaikka muutosta on tapahtunut, tahti on silti ollut hyvin hidas ja tehtävää on edelleen paljon, koska sukupuolta kuvataan suhteellisen usein opetusmateriaaleissa, kuten esimerkiksi pronominien tai sukupuolta ilmaisevien sanojen kautta. Opettajien käsitysten mukaan sanastoa on päivitetty neutraalimpaan suuntaan, esimerkiksi käyttämällä hen-pronominia. Opettajat kokevat, että opetusmateriaaleissa on edelleen tiettyjä sukupuolistereotypioita, mutta niitä on myös rikottu. Opettajien käsitysten mukaan uudemmissa kirjasarjoissa on vähemmän sukupuolistereotypioita. Nämä uudemmat kirjasarjat yrittävät myös pirstoa sukupuolirooleja kuvituksen avulla. I denna pro gradu-avhandling undersöker jag svensklärares uppfattningar av könsneutralt språk under svensklektioner. Det övergripande syftet med undersökningen är att ta reda på hurdana uppfattningar svensklärare i grundskolan har av könsneutralt språk under svensklektionerna samt på vilket sätt könsneutralt språk tas upp i lärarutbildning och läromedel. Jag har samlat in mitt material genom att intervjua fem svensklärare som undervisar i grundskolan i februari–mars 2023. Det insamlade materialet har jag sedan transkriberat och analyserat med fenomenografi som hjälper att undersöka de intervjuade lärarnas uppfattningar av det forskade fenomenet genom att bilda kategorier som beskriver dessa uppfattningar. Resultatet av min pro gradu-avhandling visar att enligt svensklärarnas uppfattningar betyder könsneutralt språk sådant neutralt språk som inte tar ställning till personers kön. Lärarna uppfattar att med hjälp av könsneutralt språk kan man bryta gammaldags könsroller, uppmuntra eleverna att vara sig själva och utöka deras alternativ, tänkande och ordförråd. Enligt lärarnas uppfattningar är det bra att introducera det könsneutrala pronomenet hen tillsammans med andra pronomen och öva dess användning. Enligt lärarnas eniga uppfattningar gör könsneutralt språk undervisningen mer inkluderande när den tar hänsyn till alla människor och inte utesluter någon. Lärarna uppfattar att en nackdel med könsneutralt språk är det om elever inte kan presentera sitt eget kön och förverkliga sig själva. Lärarna uppfattar att det är viktigt att behandla andra på ett neutralt och rättvist sätt. De upplever ändå att vissa lärare ka ha stereotypa antaganden kopplade till kön och förnekar mångfalden av kön. Lärarna uppfattar även att de ibland måste ingripa eller begränsa elevers beteende och att åtgärda mobbning som händer i skolan. Gällande behandling av könsneutralt språk i lärarutbildningen uppfattar lärarna att könsneutralt språk har tagits upp i lärarutbildningen knappt eller inte alls. Lärarna uppfattar även att de inte har fått tillräckliga kunskaper om könsneutralt språk i sin utbildning med tanke på deras yrke. Lärarna har gjort sina pedagogiska studier mellan år 1999 och 2018. Största delen av lärarna uppfattar att de har fortbildat sig själva i ämnet. Några lärare berättar att de till exempel har deltagit i utbildningar, sökt information och diskuterat med vänner som tillhör en könsminoritet och/eller en sexuell minoritet. Enligt lärarnas uppfattningar har personligt intresse och egen aktivitet spelat en stor roll i att fortbilda sig. Enligt lärarnas uppfattningar har det skett en förändring mot en mer neutral riktning i språket som används i läromedel. Lärarna uppfattar dock att fast det har skett förändringar har tempot ändå varit mycket långsamt och det finns fortfarande mycket arbete kvar att göra eftersom kön framställs relativt ofta i läromedel, till exempel genom pronomen eller ord som uttrycker kön. Enligt lärarnas uppfattningar har ordförrådet uppdaterats i en mer neutral riktning, till exempel med hjälp av pronomenet hen. Lärarna uppfattar att det fortfarande finns vissa könsstereotypier i läromedel men det förekommer även att dessa stereotyper bryts. Enligt lärarnas uppfattningar finns det färre könsstereotypier i nyare bokserier. Dessa nyare bokserier försöker även splittra könsroller genom illustrationer.

The COVID-19 pandemic in Finland rapidly changed many of the established practices in Finnish schooling. Normal teaching was replaced by distance learning and many daily routines (grouping, school meals etc.) were ordered to be organised following new safety instructions. In this study, we examined how pupils’ parents in Finland have experienced the exceptional schooling practices caused by the pandemic and how their experiences and views relate to parental trust in the Finnish basic education system. The study included three research tasks: 1) to study the school-level variation in parents’ experiences of pandemic-time schooling; 2) to compare parents’ views on the schools’ safety instructions with teachers’ views; and 3) to study how parents’ experiences and views were related to trust factors in the Finnish basic education system. Our data is based on a nationwide research project, which examines the effects of the pandemic on schooling, teaching, learning and wellbeing in Finland. For this study, we utilised data from both the parental questionnaire (N=30,572) and the teacher questionnaire (N=5,797) collected in November 2020. Data were analysed with multilevel structural equation models (MSEM) conducted in the Mplus environment. Our results showed that in general the pupils’ parents were satisfied with pandemic-time schooling. The variance in parents’ views was even surprisingly small, especially when thinking of the notable differences in the schools’ readiness to organise distance learning (Vainikainen et al., forthcoming). Interestingly, the teachers evaluated the adherence to the schools’ safety instructions more critically than pupils’ parents did. As expected, positive experiences on pandemic-time schooling predicted a higher level of trust in the basic education system – especially when the parents reported that the teachers were available for their child, communicated about their child’s progress and organised distance learning with real-time interaction.

Henkilökunnan hyvinvointi on yhteydessä johtamiseen, mutta koulukontekstissa johtajuuden merkitystä henkilökunnan hyvinvoinnille (ja sitä kautta oppilaiden hyvinvoinnille) tunnetaan heikosti. Tässä tutkimuksessa keskitymme kolmeen johtajuusominaisuuteen, jotka kirjallisuuden perusteella näyttäytyvät potentiaalisina hyvinvointijohtamisen tekijöinä koulukontekstissa: palveleva johtaminen, henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen ja jaettu vastuu. Tutkimme, ovatko nämä tammi-helmikuussa 2020 (n=437, 48 koulua) ennen etäkoulua Keski-Suomen koulujen henkilökunnan arvioimat johtajuustekijät yhteydessä heti etäkoulun päättyessä toukokuussa 2020 (n=270, 27 koulua) arvioituun henkilöstön hyvinvointiin. Molempiin mittauksiin vastanneita oli 86. Kolmella johtajuustekijällä selitimme henkilökunnan työuupumusta, työn imua sekä kyvykkyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Palveleva johtaminen oli yhteydessä henkilöstön etäkoulun aikaiseen korkeampaan työn imuun ja yhteisöllisyyden kokemukseen, vaikka henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtiminen ja jaettu vastuu oli kontrolloitu. Muut johtamistekijät eivät olleet itsenäisesti yhteydessä henkilöstön työhyvinvointiin. Palveleva johtajuus ja erityisesti yhteiseen hyvään huomion kiinnittäminen näyttäisivät edistävän koulujen henkilöstön työhyvinvointia, kuten työn imua, etäkoulun aikana. The significance of leadership on school personnel well-being has not been widely studied. This study focuses on three leadership qualities that according-to previous literature and potentially significant for school personnel well-being, servant leadership, supporting personnel well-being and shared responsibility. We study whether these leadership factors, estimated by elementary school personnel in central Finland before remote school in January-February 2020 (n=437, 48 schools), explain the school personnel well-being that was estimated after remote school in May 2020 (n=270, 27 schools). 86 informants took part in these surveys. The aforementioned three leadership factors were used to explain personnel burnout, work engagement, as well as the sense of competence and belongingness. Servant leadership explained higher work engagement and sense of belongingness, independently of supporting personnel well-being and shared responsibility. Servant leadership seems to promote school personnel well-being during remote school. peerReviewed

Oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921 antamaan 7–12-vuotiaille lapsille perhetaustasta ja asuinalueesta riippumaton oikeus opetukseen ja velvollisuus nauttia sitä. Vuonna 1968 säädetty peruskoulu-uudistus laajensi oppivelvollisuuden 16-vuotiaisiin asti. Vuonna 2020 eduskunta päätti ulottaa oppivelvollisuuden aina 18-vuotiaisiin asti. Oppivelvollisuus on vuosien 1920, 1968 ja 2020 eduskuntakeskusteluissa ollut yhteisen tahdon kohde mutta samalla myös koetus. Yhteiskunnallisten ja pedagogisten aatteiden törmäykset ovat tulkittavissa valtiopäiväasiakirjoista ja aikalaisteksteistä. Vuonna 1920 elettiin sisällissodan jälkitunnelmissa ja sekä oikeiston että vasemmiston laidoilla epäiltiin koko kansan yhteisen ja yhtäläisen koulutuksen suotavuutta. Oikeiston vanhoillinen siipi pelkäsi liian opin johtavan yhteiskunnalle vaarallisten aatteiden omaksumiseen, ja jyrkin vasemmisto puolestaan kavahti kansakouluopetuksen yksipuolista kristillis-isänmaallista arvopohjaa. Oppivelvollisuus toteutui lähinnä Kansallisen Edistyspuolueen ja Maalaisliiton muodostaman keskustan ponnistuksen ansiosta. Oppositio liitätti lakiin varauksia, joiden takia syrjäseuduilla asuvat ja tarpeiltaan erityiset lapset voitiin jättää vaille koulunkäyntimahdollisuutta, ja oppivelvollisuusiän jälkeisille kahdelle ikäluokalle säädetyt jatkoluokat jäivät maaseutukunnissa usein toteuttamatta. Peruskoulun puitelaki vuonna 1968 korjasi koulutuksen yhdenvertaisuuteen liittyviä puutteita ja laajensi oppivelvollisuutta kolmella ikävuodella. Vuonna 2020 säädetty laki laajensi oppivelvollisuutta edelleen kahdella vuodella. Laajennukset kohtasivat eduskunnassa pelkoja ja odotuksia, jotka olivat paljolti kaikuja 1920-luvun alun ja 1960-luvun lopun koulutuspoliittisista keskusteluista

Vaikka yleinen oppivelvollisuus säädettiin vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla koko ikäluokkaa koskevaksi, moni poikkeavaksi katsottu oppilas jäi vielä pitkään parhaimmillaankin joko erityiskoulu- tai laitossijoitukseen ellei sitten kokonaan opetuksen ulkopuolelle (Tuunainen 2002). Sittemmin tukea tarvitsevien oppilaiden asemaa oppivelvollisuuden suorittamisen suhteen on kohennettu asteittain ja viimeisenä ryhmänä yhtenäiskoulun piiriin siirtyivät vaikeimmin kehitysvammaiset oppilaat syksyllä 1997 (Jahnukainen & Korhonen 2003). Oppivelvollisuuden ja samalla tuen kestolla on erityisopetuksen kannalta ollut merkittävä funktio: osa vammaisoppilaista opiskelee pidennetyn, eli vuotta aiemmin alkavan ja vuoden pidempään kestävän 11-vuotisen oppivelvollisuuden mukaisesti. Päätökset oppivelvollisuuden pituudesta tehdään yksilöllisesti. Oppivelvollisuuden pituuden säätely, samoin kuin oppimäärien yksilöllistäminen (Jahnukainen ym. 2020), ovat siis olleet osana eriyttämisen keinovalikoimaa. Yleisellä tasolla kuitenkin suomalainen perusopetusjärjestelmä on toimintamalliltaan varsin yhtenäinen ja reittien jakautuminen alkaakin nykyisellään siirtymässä oppivelvollisuuskoulusta toiselle asteelle (Jahnukainen ym. 2018). Oppivelvollisuusiän korottaminen ja oppivelvollisuuden laajentaminen on ollut pitkän linjan poliittinen hanke, joka nykyisellä Sanna Marinin hallituskaudella on muodostunut keskeiseksi koulutuspoliittiseksi hankkeeksi ja jossa tukea tarvitsevilla oppilailla on ollut keskeinen rooli.

Ympäristöopissa kuvilla voidaan esittää sisältöjä, jotka eivät näyttäydy arkikokemukselle. Artikkelissa tarkastellaan monilukutaitoa peruskoulun ympäristöopin oppikirja-aukeaman äärellä verbaalisen ja visuaalisen modaliteetin työnjakoon fokusoiden. Peruskoulun toisen ja viidennen luokan oppilailta (N = 20) kysyttiin oppimateriaaliaukeaman avulla heidän silmäily- ja lukustrategioitaan. Tulokset osoittavat, että toisluokkalaisten silmäilyreitit ovat yhdenmukaisempia kuin viidesluokkalaisten. Useimmat oppilaat silmäilevät oppimateriaalia kuvavetoisesti, mutta kuvilla ei ole yhtä keskeistä roolia lukemisstrategioita kuvattaessa. Viidesluokkalaisten vastauksissa on havaittavissa enemmän tekstilajiin ja tekstin rakenteeseen liittyvistä kielennyksiä kuin kannanottoja kuvien tehtäviin. Oppilaat mielsivät tärkeimmän tiedon löytyvän sanallisesta tekstistä eivätkä he yhdistäneet kuvaa ja sanaa. Tulokset viittaavat tarpeeseen kehittää tietoisesti eri modaliteettien yhteen lukemisen strategioita. Multiliteracy when reading a school textbook: How do primary school pupils read the many modes in environmental studies textbook pages? Abstract This article approaches multiliteracies in primary school environmental studies (science), focusing on the interaction between verbal and visual modalities. Primary school pupils, year 2 (8-year-olds) and 5 (11-year-olds) (N = 20), were asked to demonstrate and explain their scanning and reading paths while multireading environmental studies textbooks. The majority of students browsed the actual material with an image-driven style while images did not play a central role when explaining reading patterns. The students thought that the most important information was found in the verbal text and did not combine the image with the written word. The results suggest a need to develop explicit instructional strategies for multiliteracies to enhance multimodal combining in making sense of texts. Keywords: Multiliteracy, multimodality, textbook, environmental studies, science, primary school

Koulujen suureneminen sekä koulun johtajien työnkuvan haasteellisuus ovat aiheuttaneet muutospaineita peruskoulujen johtamisjärjestelmiin. Yhden rehtorin johtajuus on haastavaa, minkä vuoksi ratkaisuja vastuun jakamiseksi kouluissa on löydettävä. Yksi johtamisjärjestelmän muutos on johtajuuden jakaminen useammalle henkilölle, yhden ihmisen sijaan. Tutkimus tutkii sitä, miten johtajuutta nykypäivän peruskouluissa jaetaan sekä millaisia haasteita ja mahdollisuuksia johtamisen jakamiseen liittyy. Jaetun johtajuuden tutkimus koulun kentällä auttaa rehtoreita hyödyntämään jaettua johtajuutta ja ratkaisemaan siihen liittyviä käytännön haasteita. Tähän tutkimukseen osallistuneita rehtoreita haastattelemalla saatiin arvokasta tietoa siitä, miten jaettua johtajuutta voi hyödyntää koulujohtamisessa. Tutkimusta ohjasi sosiaalinen konstuktionismi. Sosiaalisen konstruktionismin perusajatuksena on se, että tieto rakentuu sosiaalisen sekä kielellisen vuorovaikutuksen tuloksena. Ei ole olemassa yhtä absoluuttista totuutta, vaan totuus rakentuu erilaisten selitystapojen ja kertomusten tuotoksena. Tässä tutkimuksessa käsitys jaetun johtajuuden toimintamalleista, haasteista ja mahdollisuuksista rakentuu siis rehtoreiden näkemysten pohjalta. Tutkimuksen aineisto analysoitiin laadullista teoriasidonnaista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkimuksen aineisto koostui seitsemästä yksilöhaastattelusta, joihin osallistui rehtoreita Pirkanmaan peruskouluista. Tutkimuksessa selvisi, että peruskouluissa johtajuutta jaetaan pääasiassa johtoryhmän ja erilaisten tiimien avulla. Jaetun johtajuuden haasteiksi koettiin työtehtävien ja toimenkuvan epäselvyys, käytettävissä oleva aikaresurssi, yhteisen ymmärryksen puute, johtamistaidot sekä henkilöstön hyvinvointi. Jaetun johtajuuden mahdollisuuksiksi koettiin vastarinnan väheneminen, työssä kehittyminen, työn joustavuus, tietoisuuden ja asiantuntemuksen lisääntyminen sekä henkilöstön motivaation kasvu. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että jaettu johtajuus vaatii perehtyneisyyttä, johtamistaitoja, jaettua johtajuutta tukevan johtamisjärjestelmän, työtehtävien ja toimenkuvan selkeää määrittelyä, yhteisen ymmärryksen luomista sekä aikaresurssia.

Tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa on kartoitettu kokkolalaisten huoltajien kouluvalintoja ohjaavia arvoja sekä kuvailtu näiden huoltajien näkemyksiä peruskoulun tärkeimmästä tehtävästä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selittää ja kuvata tätä kouluvalintaan liittyvää ilmiötä kokkolalaisten huoltajien näkökulmasta mahdollisimman kattavasti. Aineistosta etsittiin vastauksia siihen, minkälaiset arvot ohjaavat huoltajia lasten kouluvalinnoissa ja ilmeneekö valintoja ohjaavilla arvoilla yhteneväisyyksiä huoltajien koulutustaustaan sekä millaisia tavoitteita huoltajat kuvaavat peruskoulun tärkeimmiksi tehtäviksi ja tuleeko esille edellä mainittuihin arvoihin tai koulutustaustaan liittyviä painotuksia. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kirjoituspyynnöllä ja se käsittää kaikkiaan 72 kirjallista vastausta. Tutkimukseen osallistuneet ovat kokkolalaisia peruskoululaisten (1–6 lk.) huoltajia, jotka ovat hakeneet lapselleen/lapsilleen painotettua perusopetuspaikkaa. Ei-korkeakoulutettujen huoltajien osuus osallistujista oli 24 % kun taas korkeakoulutettujen huoltajien osuus oli 76 %. Tutkimuksessa arvojen käsitteellistämiseen käytetään professori Shalom H. Schwartzin arvoteoriamallia, johon sisältyy kymmenen ylikulttuurisesti tunnistettua perusarvoa: itseohjautuvuus, hyväntahtoisuus, suoriutuminen, valta, hedonismi, universalismi, perinteet, turvallisuus, virikkeisyys ja yhdenmukaisuus. Tutkimusaineisto analysointiin käyttämällä sekä teorialähtöistä että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Huoltajien kouluvalinnan taustalla voidaan aineiston perusteella nähdä vaikutusta kaikista Schwartzin arvoteorian perusarvoista, universalismi pois lukien. Aineiston analyysin perusteella koulutustaustalla ja huoltajien nimeämillä arvoilla ei ollut yhteneväisyyksiä. Huoltajat nimesivät peruskoululle kymmenen erilaista tehtävää: tietojen ja taitojen opettaminen, lasten ajattelun kehittäminen, lasten kehityksen tukeminen, lasten oppimisen edistäminen, opetuksen yksilöllinen järjestäminen, jatko-opintoihin valmistaminen, uuden opettaminen, lasten kasvattaminen yhteistyössä kotien kanssa, ekososialisaatio ja työelämävalmiuden opettaminen. Lasten kehityksen tukemista, uuden opettamista, oppimisen edistämistä sekä kodin kanssa yhteistyössä kasvattamista painottivat kertomuksissaan korkeakoulutetut huoltajat. Kasvatustehtävää ei mainittu ei-korkeakoulutettujen ryhmässä lainkaan. Ei-korkeakoulutetut painottivat kertomuksissaan työelämävalmiuksia, jatko-opintoja sekä yksilöllistä opetusta. Arvoista ainoastaan hedonismi ja valta jäivät nimeämättä peruskoulun tärkeintä tehtävää käsittelevissä kertomuksissa.

Tässä maisterintutkielmassa selvitettiin, millaisia käsityksiä tytöillä on omasta toimijuudestaan ja kuinka tytöt käsittivät koulun tukevan ja/tai rajoittavan heidän toimijuuttaan. Tutkimus toteutettiin yhdessä pirkanmaalaisessa peruskoulussa. Tutkimukseen saivat osallistua kaikki itsensä tytöksi identifioivat 9. luokkalaiset henkilöt. Tutkimuksessani analysoin tyttöjen käsityksiä heistä itsestään fenomenografisella tutkimusotteella konstruktivistisen tietokäsityksen mukaisesti ja aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä. Eläytymismenetelmässä varioitiin kahta kehyskertomusta, josta toisessa analysoitiin tyttöjen käsityksiä paljon esillä olevasta tytöstä toimijana ja toisessa tyttöjen käsityksiä vain vähän esillä olevasta tytöstä toimijana. Tulosten mukaan tyttöjen toimijuus ilmenee kahdella tavalla, jotka ovat passiivinen toimijuus sekä aktiivinen toimijuus. Passiivisen toimijuuden sekä aktiivisen toimijuuden alakategorioiksi muodostuivat aktiivispassiivinen toimija, sosiaalisen pääoman hallitseva toimija, valikoiva toimija, hyväksyntää hakeva toimija sekä etuoikeutettu toimija. Lisäksi tulokset osoittivat, että tyttöjen toimijuutta tuetaan ja rajoitetaan koulussa työskentelevien aikuisten, muiden oppilaiden sekä tyttöjen itsensä aiheuttamana. Kertomuksista ilmeni neljä alakategoriaa, joilla tyttöjen toimijuutta rajoitettiin ja vain yksi alakategoria, joilla tyttöjen toimijuutta tuettiin. Toimijuuden rajoittamisen sekä tuen alakategoriat saivat nimikseen huomiotta jätetyt, koulussa vallitsevan hierarkian uhrit, olettamuksilla rajoitetut, suoran poikavallan alistamat sekä toimijuuden tukitoimet. Tutkimustulokset osoittavat, että tytöillä on hyvin kapea-alainen tila toteuttaa omaa toimijuuttaan. Suomalaisessa peruskoulussa olisi tarve tukea tyttöjen toimijuutta enemmän kuin miten se tämän päivän koulumaailmassa toteutuu. Tytöt kohtaavat koulussa kovaa kamppailua toimijuudestaan arjen erilaisissa tilanteissa. Tyttöjen oikeus on tulla koulussa kuulluiksi ja nähdyiksi sekä harjoittaa omanlaistaan toimijuutta.

Kevään 2020 koronaviruspandemian vuoksi koulut siirtyivät etäopetukseen lyhyellä varoitusajalla. Siirtymän myötä opettajat joutuivat tilanteeseen, josta heillä ei ollut aiempaa kokemusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kyläkouluopettajien kokemuksia etäopetusarkeen siirtymisestä sekä kyläkoulun tarjoamia valmiuksia etäopetusjaksolle. Tutkimuskysymykset olivat 1. Miten siirtyminen etäopetukseen vaikutti alakoulun kyläkouluopettajien arjen työhön ja kokemukseen siitä? sekä 2. Millaiset valmiudet opettajat kokivat kyläkoulun tarjonneen etäopetusjaksolle? Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka pohjautuu fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan. Aineistoa varten haastateltiin kevään ja syksyn 2021 aikana viittä alakoulun kyläkoulunopettajaa ympäri Suomea. Haastatellut kyläkoulun opettajat opettivat kukin yhdysluokkaa. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ja aineisto on analysoitu mukaillen IPA-menetelmää (Interprative Phenomenological Analysis). Tulosten mukaan kokemuksiin vaikuttaneet tekijät oli jaettavissa arjen työhön, yhteisöllisyyteen sekä kyläkouluun työympäristönä. Opettajat jakoivat yksimielisesti kokemuksen etäopetusjakson raskaudesta sekä työmäärän lisääntymisestä ja työpäivän pitenemisestä. Opetuksen ja opetusmateriaalin suunnitteluun, oppilaiden tehtävien tarkistamiseen sekä oppilaiden ohjaamiseen kului huomattavasti lähiopetusarkea enemmän aikaa. Lisäksi opettajat kertoivat työajan ja vapaa-ajan sekoittumisesta toisiinsa. Kokemukset eivät olleet kuitenkaan ainoastaan negatiivisia ja opettajat kuvailivat myös oppineensa uutta sekä ammattitaitonsa vahvistumista. Kyläkoulun valmiuksiksi opettajat kuvailivat kyläkoulun yhteisöllisyyttä yksimielisesti. Kyläkoulujen teknologisissa resursseissa oli hajontaa, mutta pääsääntöisesti nekin koettiin hyviksi. Kevään 2020 etäopetusjakso on edelleen verrattain uusi ilmiö eikä kyläkouluopettajien kokemuksista etäopetusjaksoon liittyen ole aiempaa tutkimusta ennen tätä tutkimusta vielä lainkaan. Lisätutkimus opettajien kokemuksista etäopetusjaksosta niin kyläkouluissa kuin suuremmissakin kouluissa on edelleen tarpeen siitä huolimatta, että tutkimusta on tehty ahkerasti viime vuosina.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia Suomeen muuttaneiden nuorten osallisuutta peruskoulussa sekä heidän toimijuuttaan nuorena aikuisena. Tutkielmani pyrkii vastaamaan siihen, miten maahanmuuttaneiden nuorten osallisuutta ja toimijuutta voitaisiin tukea niin peruskouluaikana kuin muuten suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kotoutumista, koulutuksen moninaisuutta sekä osallisuutta ja toimijuutta koskevat tieteelliset keskustelut. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat 18–27-vuotiaita maahanmuuttaneita nuoria, jotka ovat muuttaneet Suomeen joko kesken peruskouluajan tai varhaislapsuudessaan. Heistä viisi on miehiä, kolme naisia. Haastateltavat ovat kotoisin Afganistanista, Iranista, Turkista, Somaliasta tai Sudanista. Peruskoulussa kokemukset osallisuudesta ja kuulumisesta sekä vaikuttamismahdollisuuksista ovat keskeisiä. Vaikka nuoret kertoivat pääasiassa löytäneensä tärkeitä ihmisiä ympärilleen, oli heistä osa kokenut itsensä ulkopuoliseksi ja erilaiseksi valtaväestöön nähden. Etenkin tytöt olivat tulleet peruskouluaikanaan kiusatuiksi, mikä oli osaltaan lisännyt ulkopuolisuudentunnetta. Nuoret kertoivat opettajilta saamastaan tuesta sekä korostivat tasavertaisia mahdollisuuksiaan suhteessa valtaväestöön, mutta siitä huolimatta kertoivat kohdanneensa eriarvoistavia käytäntöjä erityisesti opinto-ohjauksen yhteydessä. Nuorista oli tehty heidän taustoihinsa perustuvia olettamuksia ja osaa oli ohjattu ikään kuin helpoilta tuntuviin vaihtoehtoihin nuorten omia toiveita kuulematta. Tutkielmani nostaa esiin koulumaailmassa edelleen vaikuttavia rasistisia käytäntöjä. Nuoret ovat olleet eriarvoisessa asemassa siinäkin mielessä, etteivät heidän vanhempansa tunne suomalaista koulutusjärjestelmää kovin hyvin. Osa nuorista on kuitenkin saanut vanhemmiltaan emotionaalista tukea ja kannustusta, toiset taas kertoivat itse kannatelleensa perhettään. Tutkielmani nostaa esille myös kolmannen sektorin tekemän nuorisotoiminnan tärkeyden niin kannustavien sanojen kuin konkreettisen avun muodossa. Haastateltavien toimijuus nuorena aikuisena näyttää aineiston valossa vahvalta. He ovat kaikki joko työelämässä tai opiskelevat, ja heidän luottamuksensa omia taitojaan kohtaan on vankka. Nuoret ovat oppineet myöhäismodernin yhteiskunnan vaatimusten tapaan korostamaan sitä, miten onnistuminen on heistä itsestään kiinni. Heillä on vertailukohtanaan muut maat, ja heidän puheissaan korostuu kiitollisuus Suomen tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan siitäkin huolimatta, ettei heitä ole aina kohdeltu reilusti. Konstruktionistisesta näkökulmasta tuloksia voidaan tulkita niin, että nuoret tietävät, miten heidän odotetaan puhuvan, eivätkä ne välttämättä kerro koko totuutta siitä, miten asiat ovat. Peruskouluaikaiset osallisuuden kokemukset ovat merkittäviä niin kotoutumisen kuin uuteen yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta. Osallisuuden luodessa toimijuudelle pohjan, vaikuttavat kokemukset myös nuorten tulevaisuuden suunnitelmiin. Tutkielmani nostaa esiin opinto-ohjaukseen liittyviä epäkohtia, samalla kuitenkin korostaen ohjauksen tärkeyttä Suomeen muuttaneiden nuorten kohdalla. Järjestelmän ollessa vanhemmille vieras, nousee opinto-ohjauksen rooli keskeiseksi. Ohjauksen tulisi olla yksilölähtöisempää, mihin on kiinnitettävä erityistä huomiota uuden oppivelvollisuuslain astuttua voimaan. Tutkielmani nostaa esille lisäksi kodin ja koulun välisen yhteistyön sekä kolmannen sektorin tekemän nuorisotoiminnan tärkeyden uuteen järjestelmään ja suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa.

The insights emerging from embodied (or 4E) cognition (Newen, et al., 2018) hold considerable promise for education, but thus far have had little impact. The widespread implementation of digital technologies in classrooms presents a timely occasion to remedy this situation. The increasing abstraction entailed in the transition from pen and paper to keyboards, and from reading in print books to reading on screens, warrants supplementing extant perspectives on learning and technologies as they are currently represented in curricula and educational policy documents. This chapter helps educators to rethink and redefine the role and meaning of technology in education broadly speaking, and describes how the use of digital technologies in the acquisition of basic skills like reading and writing specifically impacts learning from an embodied perspective. Drawing on examples from Nordic school contexts, we illustrate how 4E cognition can be pursued to benefit the learning experience in our digital age. For us, as human beings, the skills of reading and writing are not innate — meaning, there is no genetic blueprint for reading or writing (Wolf et al., 2012). Whereas children normally develop the ability to speak and communicate by means of language socialization, both reading and writing require systematic training over an extended period of time to develop. Helping children learn to read and write is one of the major tasks of basic education. A recent study using functional magnetic resonance imaging found that both reading and writing are multisensory experiences (Smith et al., 2018). Yet the ongoing digitalization poses new challenges for researchers and schools concerned with students’ literacy skills. As advances in technology in classroom applications become more mainstream, the way in which children engage in reading and writing is changing. Therefore, we argue that the theory of embodied cognition (4E) should be acknowledged when considering the strengths and weaknesses of various technologies in supporting different aspects of reading (e.g., low-level processes such as letter-sound correspondences, and high-level processes such as inference-based comprehension skills) and writing. peerReviewed

Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää peruskoulun kahdeksannelle luokalle toiminnallinen opetusjakso, jonka aikana oppilaat tutustuisivat ennestään tuntemattomiin matematiikan aiheisiin toimintamateriaalien ja tekemisen kautta. Tehtäväkokonaisuus opetusjaksolle rakennettiin matematiikan kielentämisen avulla keskittyen oppilaan matemaattisen ymmärryksen tukemiseen. Tavoitteena oli kehittää osaksi muuta opetusta toiminnallisia työskentelytapoja, joissa oppilas on aktiivisena oppijana ja luoda näin ollen oppilaille pysyviä muistijälkiä käsiteltävästä aiheesta. Tehtäväkokonaisuudessa toiminnallisuus toteutui toimintamateriaalien ja pelillistämisen keinoin. Testijaksolle kehitetty toiminnallinen opetuskokonaisuus on sovellettavissa myös muihin matematiikan aihealueisiin sisältöä muokkaamalla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena ja empiirisenä tapaustutkimuksena. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita kehitetyn toimintamateriaalin soveltuvuudesta matematiikan opetukseen sekä oppilaan matemaattisen osaamisen ja motivaation kehittymisestä opetusmenetelmän avulla. Tutkimuksessa oppilaan näkökulma oman osaamisensa ja motivaationsa kehittymiseen painottui, minkä lisäksi osaamista tarkastellaan myös opettajan koearvioinnin perusteella. Oppilaiden taustatekijöistä ollaan kiinnostuneita aiemman opintomenestyksen vaikutuksesta oppilaan omaan kokemukseen matemaattisen osaamisen ja motivaation kehittymisestä sekä opettajan arvion pohjalta saadun aineiston vertaamisessa edellä mainittuihin. Aineisto kerättiin keväällä 2022 Länsi-Suomessa sijaitsevan koulun kolmelta kahdeksannelta luokalta. Tutkimuksen kokeilujakson aikana aineistoa kerättiin havainnoimalla luokkatilanteita, minkä lisäksi kokeilujakson päätteeksi aineistoa kerättiin oppilailla (N=34) teetetyllä sähköisellä kyselylomakkeella sekä lukuvuosisuunnitelman mukaisesti järjestetyllä kokeella. Lomake sisälsi väittämiä ja avoimia kysymyksiä, joiden teemoina oli motivaatio, matemaattinen osaaminen sekä menetelmän soveltuvuus opetukseen. Tutkimuksen mukaan oppilaat kokivat oman matemaattisen osaamisen kehittyneen tutkimusjakson aikana. Matemaattisen osaamisen kannalta varsinaista merkittävää kehitystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa koetulosten perusteella, vaikka oppilaiden itsearviot omasta oppimisestaan olivatkin positiiviset. Tulokset oppilaiden motivaatioon liittyen olivat hyviä ja oppilaiden itsearvion perusteella vaikuttaa siltä, että kokeilun aikana on onnistuttu motivoimaan oppilaita toiminnallisilla opetusmenetelmillä. Oppilaista neljä viidesosaa oli sitä mieltä, että toiminnalliset oppitunnit motivoivat matematiikan oppimiseen, minkä lisäksi he kokivat tunnit mielekkäiksi ja saapuminen tunnille oli miellyttävää. Oppilaiden itsearvioinneista saatujen tulosten ja testijakson aikana tekemieni havaintojen perusteella voidaan todeta toiminnallisten tehtävien lisäävän heikompien oppilaiden aktiivisuutta matematiikan tehtävien ratkaisemisen suhteen. Otoskoon ollessa pieni, ei tuloksia voida laajemmin yleistää, mutta yläkoulun matematiikan opetukseen soveltuvuuden osalta tulokset ovat kuitenkin positiivisia ja antavat perusteluja opetusmenetelmän käytölle osana opetusta.

Tässä tutkimuksessa tarkoituksena on saada tietoa siitä, miten moninaisen taustan omaavat oppilaat kokevat osallisuuttaan peruskoulussa. Tutkimus toteutettiin osana Children hybrid integration (Child-up) tutkimushanketta, jota toteutetaan seitsemässä eri Euroopan valtiossa (1.1.2019–30.6.2022). Tutkimuksessa pyrin selvittämään oppilaiden kokemuksia osallisuudesta sekä tuomaan esiin niitä keinoja, joita koulussa on käytetty heidän osallistamiseensa. Tarkastelen osallisuuden käsitettä kuulumisen tunteen kautta. Kun lapsella on koettua osallisuutta johonkin yhteisöön, luo se halun vaikuttaa ja olla aktiivinen toimija. Moninaisen taustan omaavilla lapsilla voi olla erilaisia haasteita, jotka saattavat olla hidaste toiminnalliselle osallisuudelle, vaikka koettua osallisuutta olisi. Osallisuuden käsite on ollut esillä Suomessa viime vuosina. Erilaisilla osallisuusprojekteilla on pyritty edistämään lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. YK:n lasten oikeuksia koskeva yleissopimus on lähtökohta osallisuus käsitteen konkreettiselle toteutukselle. Aihe on tärkeä, sillä osallisuus nähdään merkittävänä osana kasvatuksessa. Tutkimus kohdistuu monikulttuurisen perhetaustan omaavien lasten ja nuorten osallisuuden ja osattomuuden kokemuksiin koulussa. Tätä kokemustietoa peilataan ko. koulun osallisuusstrategioihin eli siihen, miten koulut pyrkivät osallistamaan oppilaita kulttuurisen sensitiivisyyden näkökulma mukaan lukien. Aineisto on kerätty toukokuussa 2021 pirkanmaalaisessa peruskoulussa. Haastatteluun osallistui kuusi oppilasta 7.–9. vuosiluokilta. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että moninaisen taustan omaavat oppilaat kokevat osallisuutta, vaikka he eivät osallisuutta terminä tunnistaneet. Käsitteen vieraudesta huolimatta oppilaat kokivat osallisuuden kuulumisen tunteena, vaikka he eivät pysty vaikuttamaan mielipiteillään kouluyhteisön asioihin. Yhdeksi haasteeksi osoittautui opettajien kapeat osallistamismahdollisuudet, kuten oppilaan osallistaminen vain tuntisuunnitteluun. Toisena haasteena nähtiin oppilaiden kokemus siitä, ettei heidän ajatuksillaan tai mielipiteellään ollut vaikutusta eikä arvoa. The study explores how youths with diverse backgrounds experience belonging and participation in the Finnish school. It was carried out as part of the Children Hybrid Integration (Child-up) research project, covering seven European countries (1 January 2019 to 30 June 2022). Specifically, I set out to study students' experiences of inclusion and the means by which they have been included in schools, following the children's rights principle on participation. The UN Convention on the Rights of Children (1989) is a starting point for the concrete implementation of inclusion. In Finland, the idea of inclusion has been established in legislations, curricula and institutional practices over several decades, and various projects have aimed at promoting participation and offering civic opportunities to children and young people. Yet the topic of my research is important: while inclusion is seen as a major part of education and upbringing in schools, its implementation is not taking place equally. I approach inclusion through the analytical concept of 'sense of belonging', including a presumption that, when a child has a experienced community involvement her or his desire to influence and take active positions in the society are increased. Children with multicultural backgrounds often face challenges in this as their participation may be hindered in many ways, even if they have perceived inclusion. The study focuses on the experiences of inclusion and noninvolvement of children and young people with multicultural family backgrounds, in the school context. Their experiential knowledge is mirrored with the school's inclusion strategies, i.e., how schools seek to engage students, including the cultural sensitiveness aspect. The research materials consist of interviews accomplished in a secondary school in Pirkanmaa, in May 2021. In-depth interviews were carried out with six interviewees ranging from 7th to 9th grades. The results of the study indicate that students with diverse backgrounds do experience inclusion in different ways, even if they may not identify with inclusion as a term. Despite the alienation of the concept, the participating students felt inclusiveness as a sense of belonging. However, they felt negatively about the opportunities to express their opinions or influence the matters of the school community. One highlighted challenge was narrow participation opportunities offered by teachers, such as engaging students in the planning of the lessons. Another challenge was reflected by the students' experiences that their thoughts or opinions had no effect or value. In all, the study confirms the existing understanding that inclusion of students with multicultural backgrounds requires more attention from the school.

Yli puolet suomen peruskouluista on lakkautettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Koululakkautuksia on perusteltu ikäluokkien pienenemisellä ja säästösyillä. Koulukoot ovat samalla ajanjaksolla kasvaneet selvästi, eli ikäluokat eivät ole pienentyneet samassa suhteessa kuin kouluja on lakkautettu. Yhdessäkään suomalaisessa tutkimuksessa ei ole tilastollisin menetelmin tutkittu, onko lakkautuksilla saatu säästöjä. Koululla on olosuhteiden mukaan vaihteleva optimikoko, johon vaikuttavat niin kustannustekijät kuin koulukoon ja sijainnin vaikutus oppimisen tehokkuuteen. Lisäksi optimikokoon vaikuttaa joukko muita tekijöitä, kuten koulurakennusten käyttö muiden palveluiden tuottamiseen ja koulujen vaikutus alueiden vetovoimaan. Optimikoko kasvaa alueen oppilastiheyden ja oppilaiden sosioekonomisen aseman kasvaessa. Suuruuden etuja on saavutettavissa, kun koulun kokoa kasvatetaan nollasta optimikokoon. Optimikoon ylityttyä lakkautuksista aiheutuu suuruuden haittoja. Tutkimatta ei voida tietää, onko Suomessa keskimäärin jo saavutettu peruskoulun optimikoko, vai onko suuruuden etuja vielä löydettävissä. Tutkielmassa selvitettiin, onko vuosien 2006–2018 koululakkautuksilla saatu säästöjä Manner-Suomen kunnissa, ja mistä perusopetuksen käyttömenojen alalajeista säästöjä on tullut. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisissa kunnissa on tehty paljon lakkautuksia, ja selvitettiin lakkautusten mahdollisia syitä. Aineistona käytettiin Opetushallituksen kuntakohtaista paneeliaineistoa perusopetuksen toiminnan tunnusluvuista ja oppilaskohtaisista yksikkökustannuksista vuosilta 2005–2018. Tähän aineistoon yhdistettiin tilastokeskukselta kuntien tilinpäätöstietoja, avainlukuja, demografisia tunnuslukuja ja asukkaiden tulotasoon liittyviä tietoja, sekä maanmittauslaitokselta tiedot kuntien pinta-alasta. Koeryhmän muodostivat kunnat, jotka lakkauttivat yli 20 % kouluistaan yhtenä vuonna vuosien 2006–2018 aikana, ja kontrolliryhmän kunnat, jotka eivät minään tutkituista vuosista lakkauttaneet yli 20 % kouluistaan. Event study -analyysin perusteella koeryhmän kunnissa saatiin tilastollisesti merkitseviä säästöjä neljänä kuudesta lakkautuksia seuranneesta vuodesta. Vuosittaiset oppilaskohtaiset säästöt olivat välillä 349–424 euroa, mikä oli noin 4 % perusopetuksen oppilaskohtaisista toiminnan vuosittaisista käyttömenoista. Kuvailevan analyysin perusteella havaittiin, että koeryhmän kunnat olivat monilla taloudellisilla mittareilla mitattuna muita kuntia heikommassa asemassa. Event studyn perusteella ei löytynyt yksittäisiä syitä lakkautuksille esimerkiksi kuntien lakkautuksia edeltäneestä menokehityksestä. Ennemminkin lakkautukset näyttäytyivät yhtenä osana kuntien kokonaisvaltaisempia talouden sopeutuspyrkimyksiä. Tämä tutkielma ei anna vastausta siihen, ovatko koululakkautukset kasvattaneet yhteiskunnan tai kunnan asukkaiden kokonaishyvinvointia. Jos lakkautusten vaikutuksia halutaan arvioida kattavammin, tarvitaan tarkempi tutkimus aineistolla, jossa on mukana lakkautettujen koulujen oppilasmäärät ja tietoja koulukuljetusmatkojen kehityksestä ja peruskouluihin liittyvistä investointikustannuksista. Myös lakkautusten vaikutuksista oppimistuloksiin ja oppilaiden elämään, kuntalaisiin sekä kuntien elinvoimaan olisi hyvä saada lisää tietoa. Koska koulun koolla on optimipiste, ei saaduista säästöistä voida päätellä, että lakkautuksia jatkamalla saadaan vääjäämättä lisää säästöjä. Mitä enemmän lakkautuksia on tehty, ja mitä suuremmaksi koulujen koot ovat kasvaneet, sitä vähemmän tulevilla lakkautuksilla on säästöpotentiaalia.

Competence-based education is a widely implemented educational approach, but more research is needed into the relationship between transversal competences and individual disciplines. In this article, we present the results of a study focusing on how the transversal competence of multiliteracy is contextually defined in Finnish local curricula in the disciplines of mathematics and social studies. The article offers new insights into the discussion between content- and competence-based educations by introducing the concept of disciplinary contextualisation. Based on the qualitatively analysed data, four different types of disciplinary contextualisation are presented and further discussed. The study also engages with the discussion in the field of multiliteracy by offering insights into the ways in which multiliteracy is rationalised, defined, and developed in the analysed disciplines. Multiliteracy contextualisations share features, but also differences, between the disciplines, illustrating the importance of taking into account the disciplinary perspective when discussing the development of competences in basic education. peerReviewed

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrän kasvu näkyy kouluissa kielten moninaisuuden lisääntymisenä. Tämä on vaikuttanut myös suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -opettajien työnkuvaan, erityisesti kielitaidon arviointiin. Tässä tutkimuksessa selvitetään opettajien käsityksiä suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän (jatkossa S2) arvioinnista ja arviointiprosessiin liittyvistä tekijöistä perusopetuksen päättyessä. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan arvioinnissa tapahtuneita muutoksia kahden eri aineiston avulla. Tämä tutkimus tuo tietoa lähes tutkimattomasta alueesta, eli opettajien käsityksistä S2-oppimäärän arvioinnista. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta teemahaastattelusta, vuosilta 2017 ja 2021. Samat S2-opettajat osallistuivat molempiin haastatteluihin. Ensimmäinen teemahaastattelu (N=10) toteutettiin vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2004) aikana, ja toinen teemahaastattelu (N=9) voimassa olevan opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) aikana. Aineistot analysoitiin fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että opettajien käsitykset kielitaidosta ja sen arvioinnista ovat muuttuneet. Opettajien arviointityötä ohjaavat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2004; 2014; 2020a), eurooppalaisen kielitaidon viite- kehyksen suomalainen sovellus (2003), opettajankoulutuksessa saadut teoreettiset suuntaviivat kielen opettamisesta ja arvioinnista sekä työssä kehittynyt ammatillinen arviointiosaaminen. Opettajien mukaan S2-oppimäärän arviointi tarvitsee selkeitä ohjeita muun muassa oppilaan kielitaidon tason määrittämiseen kielitaidon eri osa- alueilla ja maassaoloajan huomioimiseen erityisesti päättöarvioinnissa. Näiden toimenpiteiden kautta on mahdollista parantaa kielitaidon arvioinnin luotettavuutta ja yhdenmukaisuutta. Lisäksi arvioinnin ja opettajien arviointiosaamisen kehittäminen edellyttää koko työyhteisön sitoutumista sekä arviointikulttuurin muutosta laajemmin suomalaisen perusopetuksen kontekstissa. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää opetussuunnitelmien, peruskoulun arviointikulttuurin ja opettajien arviointiosaamisen kehittämisessä sekä opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen suunnittelussa. This dissertation focuses on teachers' perceptions of what factors influence the process of assessing the Finnish language skills of students with an immigrant background. The target group of the study are teachers of Finnish as a Second Language and Literature subject (hereinafter FSLL). This study was conducted during two national core curriculums called POPS 2004, POPS 2014 and POPS 2020. In more detail, this study examines teachers' perceptions of the assessment practices of the FSLL curriculum and the assessment process during the curriculum in question, but also the changes in assessment activities during the curriculum reform. The study was launched in 2017 and the first thematic interview was conducted (N=10). The follow-up interview was conducted in 2021 (N=9). In particular according to the 2017 data, assessment activities were guided by national guidelines, but teachers indicated that assessment criteria are open to interpretation. Teachers sought justifications for the assessment decision from e.g., test scores and/or skill level scale. In the teachers' view, F2 assessment activities were also linked to the school's assessment culture and the practices that guide assessment there. According to a follow-up interview (2021), the 2014 curriculum reform had enabled diverse teaching methods and increased interaction between both students and teachers. Teachers' assessment activities had been shaped close to a comprehensive assessment of language skills. The information provided by the school-based assessment was retained, but its importance had decreased. Assessment during the studies had facilitated the whole assessment process towards the final grade. The importance of pedagogical leadership in the organization was emphasized. In this study, teacher assessment activities and their processes appeared to be multi-threaded and a sum of many things. Assessment skills develop with work experience. Teachers' assessment activities consist of assessment experiences since their own school days and information acquired in basic and in-service training. Assessment and the related assessment culture are built in the everyday life of the school from everyday solutions among the work community. Further research is needed from the perspective of the development and monitoring of both teaching and assessment-related processes and assessment expertise. Teachers are informed about key assessment concepts and assessment methods through the curriculum and the criteria set out in it. Their impact is concretized in the evaluation work and in making evaluation decisions. From these premises, the aim for this research is to stimulate new research but also discussion around the role of the teachers in school- based assessment, equality in assessment and assessment culture. It would be important to study further and understand the external and internal conditions related to teachers' teaching, which affect the teacher's pedagogical activities, such as teaching planning and thus also assessment activities.

This paper describes the development of an objective curriculum- and performance-based health literacy (HL) measurement instrument to assess Finnish 9th graders’ learning outcomes in the school subject termed Health Education (HE). There were four phases: (i) construction of the theoretical framework for the measurement, (ii) item generation, (iii) the field test (n = 252), and (iv) item analysis and item selection for the main study, in which 3652 ninth grade pupils (aged 15–16) participated. Initially, 303 HL test items were formulated, of which 107 were tested in two different field test versions. Both versions exhibited high reliability as measured by Cronbach’s alpha coefficient. The main study contained 55 items. Testing and item analysis enabled the development of a comprehensive competence- and curriculum-based HL measurement instrument for school-aged children. Measurement of HL in schools provides information for national policies, and for developing HE as a school subject. peerReviewed

Peruskoulu on yleinen julkisen keskustelun aihe. Peruskoulun kehittämiseen viitataan myös usein osana erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua. Tässä tutkielmassa tarkastellaan opettajien roolia tässä keskustelussa. 2000-luvun opettajaideaaliin kuuluu ajatus opettajasta yhteiskunnallisena vaikuttajana ja julkisena intellektuellina. Suomessa opettajat ovat kuitenkin perinteisesti muodostaneet poliittisesti pidättyväisen ja yhteiskunnallisesti passiivisen ammattikunnan. Kuuluuko ammattikunnan ääni siis julkisessa keskustelussa siten kuin sen ideaalin mukaan pitäisi? Tässä tutkielmassa asiaa käsitellään Helsingin Sanomissa julkaistujen, opettajien kirjoittamien mielipidekirjoitusten kautta. Tutkimusaineisto koostuu 47 peruskoulua käsittelevästä kirjoituksesta aikavälillä elokuu 2018 – heinäkuu 2019. Tutkielma on laadullinen. Aineistoa analysoidaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) määriteltyjen peruskoulun tehtävien ja arvoperustan näkökulmasta sisällönanalyysin keinoin. Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä selvitetään aineistolähtöisesti opettajien näkemyksiä peruskoulun haasteista, ja toisessa ja kolmannessa teorialähtöisesti, millaisia tehtäväkäsityksiä ja arvoja kirjoituksissa esiintyy. Opetussuunnitelman mukaan peruskoululla on neljä sen arvoperustaan pohjautuvaa tehtävää: opetus- ja kasvatustehtävä, yhteiskunnallinen tehtävä, kulttuuritehtävä ja tulevaisuustehtävä. Opettajien perustehtäväkäsitykset ovat perinteisesti mukailleet tällaisia valtakunnallisia normeja. Tämän tutkielman tuloksissa opettajien mainitsemat keskeisimmät haasteet liittyivät digi- ja ilmiöopetukseen, koulun rauhattomaan ilmapiiriin ja omaan työssä pärjäämiseensä. Tehtävä- ja arvokäsityksissä korostuivat oppilaskeskeisyys, hyvän opetuksen antaminen ja pyrkimys tasa-arvoon. Tulosten perusteella voidaan esittää argumentteja sekä opettajien julkisen vaikuttajaroolin toteutumisen puolesta että sitä vastaan. Opettajat vaikuttivat ainakin kirjoitusmäärällisesti aktiivisilta keskustelijoilta, minkä lisäksi he kritisoivat asiantuntevasti digi- ja ilmiöopetuksen sekä inkluusion kaltaisia koulutuspoliittisia suuntauksia. Toisaalta opettajien rooli näyttäytyi joissain määrin luokkahuoneeseen rajoittuvalta. Aineistossa korostui selkeästi enemmän reagointi omasta opettajapositiosta kuin keskustelunavaukset kasvatuksen ja opetuksen asiantuntija-asemasta käsin.

This study examined moderate-to-vigorous physical activity (MVPA) trends in physical education (PE) classes and beyond school hours in children's need satisfaction profiles over 3 years. Participants were 445 (girls 256, boys 189) Finnish schoolchildren ( Mage = 11.26 ± 0.32 years). Need satisfaction self-reports and accelerometer-based MVPA data were collected in 17 comprehensive schools over four assessment phases. Four latent profiles based on the need satisfaction trends over time were found: Profiles with Large Decrease, Small Decrease, Small Increase, and Large Increase. The children with the most prominent need satisfaction decreases showed a significant decline in out-of-school MVPA. All the children, irrespective of their need satisfaction profile, exhibited similar patterns of MVPA in PE over the 3-year follow-up. Developing need satisfactions and out-of-school MVPA of the children with the greatest need satisfaction decreases may require enhancements in need-supportive PE activities.