Search

Muistisairautta sairastavien ikääntyneiden kotona asuminen onnistuu usein omaishoitajien avulla, mutta tukea tarvitaan myös sosiaali- ja terveyspalveluista. Aina kaikki eivät kuitenkaan saa riittävää apua ja tukea. Niin muistisairautta sairastavat ihmiset kuin omaishoitajatkin voivat kärsiä avun riittämättömyydestä. Tässä artikkelissa tutkimme, millaista tukea muistisairaat ja heidän puolisonsa kaipaavat ja millaisia kokemuksia heillä on avun riittämättömyydestä. Tutkimuksemme mukaan muistisairautta sairastavien ikääntyneiden ja omaishoitajien kohtaama avun riittämättömyys liittyy sekä palvelujärjestelmään ja erilaisiin tukimuotoihin että henkisen tuen tarpeisiin. Muistisairautta sairastavat ja heidän omaishoitajansa eivät niinkään kohtaa tilanteita, joissa he eivät saisi lainkaan tarvitsemaansa apua, mutta saatu apu ei aina vastaa tarpeita tai se on liian vähäistä. Omaishoitajat myös paikkaavat palvelujärjestelmän puutteita ottamalla vastuun puolisonsa hoivasta tilan-teissa, joissa julkiset palvelut ovat riittämättömiä tai niitä ei ole saatavilla. Kotona asumisen tueksi tarvittava apu on riittämätöntä useammin omaishoitajien kuin heidän muistisairautta sairastavien puolisoidensa kannalta. Usein tämä tarkoittaa sitä, että omaishoitajat kantavat vastuuta hoivasta oman jaksamisensa kustannuksella. peerReviewed

nonPeerReviewed

Läheisten rooli muistisairaiden hoivaajina on jo nyt merkittävä, ja se tulee kasvamaan. Muistisairaudet yleistyvät pitkäikäisyyden lisääntyessä, ja vanhushoivapolitiikassa painotetaan kotona asumista. Tässä tutkimuksessa selvitetään muistisairaan puolisoille ja aikuisille lapsille tarjottua tiedollista tukea, palveluohjausta ja palveluja. Lisäksi tarkastellaan, millainen yhteys eri taustatekijöillä on palvelujen tarjontaan, ja miten saatu tieto ja palveluohjaus vaikuttavat tarjottuihin palveluihin. Tutkimuksen aineisto kerättiin muistisairaiden puolisoilta ja aikuisilta lapsilta sähköisellä Carer’s survey -kyselyllä. Aineiston analyysi osoittaa, että tietoa oli saatu rajallisesti ja puolisot olivat saaneet sitä enemmän kuin aikuiset lapset. Palveluohjauksen saaminen oli sattumanvaraista, vaikka palvelujen saaminen edellyttää joko tietoa palveluista ja/tai palveluohjausta. Jatkossa muistisairaan läheisten tasapuoliseen tukeen tulee kiinnittää enemmän huomiota. Erityisesti riittävään tiedon saamiseen ja palveluohjaukseen on panostettava, jotta muistisairasta läheistään hoitavat pääsevät tarvitsemansa tuen piiriin.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin, toimijuuden ja resilienssin vahvistamiseksi on Resilienssi ja tulevaisuususko RETU-hankkeessa (ESR, 2018–2020) kehitetty digitaalinen palvelutarpeen arviointiväline CREAR (https://crear.fi/). Se on tarkoitettu varhaisen tunnistamisen työkaluksi ohjaus-, opetus- ja opiskeluhuollon asiantuntijoille sekä muille tiedotus-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden ammattilaisille. CREAR auttaa tunnistamaan hyvinvointiin ja elämänhallintaan vaikuttavia tekijöitä ja sen avulla saadaan nopeasti ja luotettavasti kokonaisvaltainen kuva ihmisen sen hetkisestä tilanteesta. Tuloksen perusteella arvioidaan tuen tarve. Tässä käsikirjassa esitellään CREAR-arviointiväline sekä sen erilaiset käyttötilanteet ja soveltamistavat. Lisäksi kerrotaan arviointivälineen kehitystyön taustalla olevasta tutkimuksesta ja teoreettisesta mallinnuksesta. Julkaisussa on myös kuvattu ohjaukselle ja neuvonnalle kansallisesti ja kansainvälisesti asetettuja tavoitteita sekä sitä, miten viimeaikaiset koulutus- ja työmarkkinapoliittiset linjaukset vaikuttavat ohjauksen asemaan ja kehittämiseen ja monikanavaisten ohjauspalveluiden yhdenvertaiseen saavutettavuuteen maassamme lähivuosina. Julkaisu edesauttaa CREAR-arviointivälineen käyttöönottoa ja integroitumista osaksi ohjaus-, opetus- ja opiskelijahuollon arkea oppilaitoksissa sekä muiden neuvonta- ja ohjauspalveluiden asiakastyötä Suomessa. nonPeerReviewed

Metsäpalveluiden toimintaympäristö ja palveluiden tarjonta ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin päijäthämäläisten ja pohjoiskarjalaisten metsänomistajien tarpeita ja vaatimuksia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelulle. Tarkastelun kohteena oli erityisesti metsänvuokraus, jota verrattiin metsäomaisuuden hoitosopimuspalveluun. Tutkimus perustui metsänomistajille helmi-maaliskuussa 2016 tehtyyn kyselyyn, johon saatiin vastauksia 663 metsänomistajalta. Otos oli 2575, joten vastausprosentti oli 25,7. Kiinnostus metsänvuokrausta kohtaan oli metsänomistajien keskuudessa varsin vähäistä, sillä vain viisi prosenttia metsän­omistajista oli halukas vuokraamaan metsiään. Tulos ei ole yllättävä, sillä metsänvuokrauksessa on kyse uudesta palvelumallista, josta ei ole tuoreita kokemuksia mutta jolla on historian taakkaa ja kielteistä arvolatausta. Tulokset osoittavat kuitenkin tietyn metsänomistajasegmentin kiinnostusta uutta palvelua kohtaan. Omistajat, jotka eivät itse tee metsänhoitotöitä, tekevät puukauppaa harvoin, ovat korkeasti koulutettuja ja asuvat kaukana tilastaan ovat muita kiinnostuneempia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelusta. Luotettavan palveluntarjoajan tuottamille, vaivattomille ja uusia arvolupauksia sisältäville metsäomaisuuden kokonaisvaltaisille hoitopalveluille voidaan tulevaisuudessa arvioida olevan kasvavaa tarvetta. Metsänvuokraus metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelumallina edellyttää kuitenkin selkeitä sopimusmalleja ja konkreettisia esimerkkejä todellisista tapauksista, joissa metsänvuokraus on ollut onnistunut ratkaisu., published version, peerReviewed

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät perustelevat lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessin aikana tekemiään päätöksiä, kun lastensuojeluilmoitus on tehty vanhemman päihteidenkäytön vuoksi. Päihteidenkäytön vaikutusta lapsiin ja perheisiin on tutkittu laajasti ja päihteiden käytön negatiivisista vaikutuksista perheiden hyvinvointiin on kiistattomat tulokset. Omien työkokemusten perusteella heräsi kiinnostus tutkia lastensuojelun puuttumisen kynnystä ja sitä suhtautuvatko sosiaalityöntekijät eri tavalla alkoholin käyttäjiin ja huumeiden käyttäjiin. Tarkoituksena on tarkastella sosiaalityöntekijöiden päätöksentekoa ja sitä minkälaisena lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessi näyttäytyy kahden eri asiakasryhmän välillä. Tutkimuksen näkökulmana on tuottaa kuvaus palvelutarpeen arvioinnin prosessista ja siinä olevista eroista kahden eri asiakasryhmän välillä. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty retorista diskurssianalyysiä ja sisällönanalyysiä, jonka avulla olen analysoinut sosiaalityöntekijöiden kirjoittamia dokumentteja. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi sekä eroja kunnioitta-va sensitiivinen etiikka. Tutkimuksen aineiston muodostavat sosiaalityöntekijöiden lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessin aikana tekemät yhteenvedot ja kirjaukset. Yhteensä eri asiakastapauksia oli 26, joista 18 liittyi vanhemman alkoholinkäyttöön ja 8 vanhemman huumeidenkäyttöön. Aineiston suppeuden vuoksi aineistosta ei voi tehdä laajoja johtopäätöksiä palvelutarpeen arvioinnin prosessista. Tulokset kuitenkin tuottivat uusia kysymyksiä ja teemoja, joita tulisi jatkossa tutkia laajemmin. Tutkielman tuloksissa korostuivat erityisesti päihteidenkäytön puheeksioton vähäisyys ja erityisesti alkoholia käyttävän etävanhemman jääminen vaille sosiaalityön palveluita. Dokumentaation teossa näkyi myös eroja kahden eri asiakasryhmän välillä. Alkoholinkäyttöön liittyvissä asiakastapauksissa yhteenvetoja ei oltu aina tehty, sen sijaan huumeidenkäyttöön liittyvissä asiakastapauksissa vain yhdessä yhteenveto oli jäänyt tekemättä. Palvelutarpeen arvioinnin prosessissa olevat eroavaisuudet herättävät pohtimaan sosiaalityöntekijöiden asenteita alkoholin- ja huumeidenkäyttäjiä kohtaan, jota tulisi jatkossa tutkia enemmän.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin, millaisia palvelutarpeenarviointilomakkeita aikuissosiaalityössä on käytössä eri paikkakunnilla. Lisäksi tarkastelen, miten arviointi esiintyy uudessa sosiaalihuolto-laissa (1301/2014) ja miten aikuissosiaalityötä voidaan määritellä. Tutkielmassa verrataan kunnissa ja kaupungeissa käytössä olevia palvelutarpeenarviointilomakkeita. Tavoitteena on tutkia, miten sosiaa-lityö tulee esiin palvelutarpeenarviointilomakkeissa. Pääpaino on aikuissosiaalityössä, joka mielletään kunnissa tehtäväksi perussosiaalityöksi. Aikuissosiaalityön kohteena ovat yli 18-vuotiaat asiakkaat. Sosiaalityö on tällä hetkellä muutoksen keskellä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tuo uusia ulottuvuuksia moniammatilliseen sosiaalityöhön. Tutkimuksen teoreettisena taustana on elämänkaa-rimallinen sosiaalityö. Tässä mallissa sosiaalityö jakautuu lapsien, aikuisten sekä ikäihmisten palve-luihin. Lapsi- ja ikäihmisten palvelut ovat paljolti keskiössä ja aikuissosiaalityö jää näiden varjoon. Tämä tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä tässä tutkimukses-sa on sisällönanalyysi. Tutkimusaineisto on saatu eri kokoisista Suomen kunnista sekä kaupungeista, ja yhteensä lomakkeita on yksitoista (11) erilaista. Keskeisenä tuloksena tässä tutkimuksessa on, että kunnilla ja kaupungeilla on kirjava käytäntö palve-lutarpeen arvioinneissa. Palvelutarpeen arvioinneissa käydään läpi ihmisen moninaista elämää ja käy-dään läpi menneisyys, nykyisyys sekä tulevaisuus. Sosiaalityön rooli arvioinneissa on kuitenkin vä-häinen. Palvelutarpeenarviointilomakkeilla ei tämän tutkimuksen mukaan voida tehdä näkyväksi aikuissosiaalityön vaikuttavuutta tai moninaisuutta. Tällä tutkimuksella ei voida kuitenkaan yleistää palvelutarpeen arviointeja kokonaisuutena, koska tässä on tutkittu tyhjiä lomakkeita ja aineisto on vähäinen.

nonPeerReviewed

Suomessa varauduttiin maailmanlaajuisesti levinneeseen sikainfluenssaan aloittamalla lokakuussa 2009 Pandemrix-rokotukset väestön suojaamiseksi. Helmikuussa 2010 diagnosoitiin ensimmäinen päiväaikaista nukahtelua aiheuttava narkolepsia lapsella, joka oli saanut Pandemrix-rokotuksen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Kelalle tehtäväksi järjestää narkolepsiaan sairastuneille lapsille ja nuorille sopeutumisvalmennuskursseja. Kelan tutkimusosasto, Lapin yliopisto ja Suomen Mielenterveysseura toteuttivat tutkimuksen, jonka päätavoite oli selvittää, mitkä olivat sairastuneiden ja heidän perheidensä tarpeet ja odotukset sekä miten hyvin kurssit pystyivät vastaamaan niihin. Aineiston keruu toteutui kevään 2012 ja syksyn 2013 välisenä aikana. Narkolepsiaan liittyviä päiväaikaista nukahtelua, käyttäytymisen muutoksia ja keskittymisen vaikeuksia esiintyi lähes kaikilla tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. Muistin ja oppimisen vaikeuksia sekä katapleksiaa oli yli puolella ja harha-aistimuksia noin kolmanneksella. Käyttäytymisen ja mielialan muutokset vaikuttivat koko perheen arkeen. Vanhemmat olivat huolissaan nuoren tulevaisuudesta, omien auttamiskeinojensa riittävyydestä, sisarusten voinnista ja omasta jaksamisestaan. Perheillä oli runsaasti psykososiaalisen tuen tarpeita. Perheiden odotukset painottuivat vertaistuen saamiseen, ja kurssit vastasivat näihin odotuksiin. Enemmistö koki saaneensa jonkin verran etäisyyttä arkisiin huoliin, tukea tunteiden käsittelyyn ja sairastuneen vahvuuksien tunnistamiseen. Asiantuntijatiedon ja ammatillisen psykososiaalisen tuen tarpeeseen kurssit eivät vastanneet. Sopeutumisvalmennuskurssien toimeenpanossa ilmeni useita kehittämisen kohteita. Kurssien tavoitteiden tarkentaminen, asiantuntijatiedon vahvistaminen, yksilöllisten työmenetelmien valinnan mahdollisuus, ennakkoinformaation lisääminen sekä Kelan ja palveluntuottajan välisen yhteistyön vahvistaminen mahdollistavat kuntoutujalähtöisiin tarpeisiin vastaamisen.

Konsepti – Toimintakonseptin uudistajien verkkolehden 7 (1-2), 2012 artikkelit on julkaistu HELDA:ssa 10.3.2015 samansisältöisenä kuin Muutoslaboratorion verkkosivuilla alun perin 30.5.2012 julkaistun tuplanumeron artikkelit lukuun ottamatta ylä- ja alatunnisteita ja korjattuja linkityksiä.

Konsepti – Toimintakonseptin uudistajien verkkolehden 7 (1-2), 2012 artikkelit on julkaistu HELDA:ssa 10.3.2015 samansisältöisenä kuin Muutoslaboratorion verkkosivuilla alun perin 30.5.2012 julkaistun tuplanumeron artikkelit lukuun ottamatta ylä- ja alatunnisteita ja korjattuja linkityksiä.

Omaishoidon tuki on keino vastata kasvaviin palvelutarpeisiin. Kaikki muistisairaiden omaishoitajat eivät kuitenkaan hae tai saa omaishoidon tukea. Artikkelissa kuvataan omaishoitajien kokemuksia omaishoidon tuen hakemisesta. Tulosten mukaan omaishoidon tuen hakeminen voi olla monimutkainen prosessi, jota edistävät ja hidastavat monet tekijät. Puutteellisen palvelutarpeen arvioinnin vuoksi omaishoitajat voivat jäädä jopa kokonaan tuen ulkopuolelle. peerReviewed