Search

Tutkimme Keski-Suomessa pitkään jatkunutta turvekiistaa selvittämällä kyselyllä ja haastatteluilla kansalaisten käsityksiä turvetuotannosta ja sen vesistövaikutuksista. Tutkimuksemme osoittaa, että poliittis-hallinnollinen järjestelmä ei ole kyennyt täyttämään ympäristönsuojelulain tavoitetta turvata kansalaisille terveellinen ja viihtyisä ympäristö ja parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Lailla ei ole edellytyksiä säännellä kaikkia niitä luontoa hyödyntäviä toimintoja, joiden kansalaiset kokevat saastuttavan vesiympäristöään. Tämä puute näkyy esimerkiksi turpeennoston kaltaisissa toiminnoissa, jotka aiheuttavat vesistöjen hajakuormitusta eri paikoista ja eri tavoin. Maaseudun asukkaat pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, että heidän vesiympäristöään saastutetaan, jotta kaupunkeihin saadaan halpaa lämpöenergiaa. Epäoikeudenmukaisuuden tunne johtuu seuraavista tekijöistä: (1) Viranomaiset perustavat vesien tilan arvioinnin tieteelliseen ja tekniseen tietoon ja sulkevat pois ristiriitaiset tiedot ja kansalaisten kokemukset. (2) Vesien pilaantumisesta kärsiviä ihmisiä ei tunnusteta turpeenottoa koskevan sääntelykehyksen osallistujiksi. (3) Kansalaisiin vaikuttaa viranomaisten ja poliitikkojen välinpitämättömyys vesien tilasta kärsivien ihmisten huolia kohtaan. (4) Ihmisten välittömään ympäristöön liitettyjä kulttuurisia ja sosiaalisia arvoja ei pidetä merkityksellisinä turpeenottoa koskevassa sääntelykehyksessä. Turvekiistan analyysi paljastaa tarpeen parantaa deliberatiivisen demokratian toimintaa ympäristöhallinnossa., We investigated the long-standing peat dispute in Central Finland by conducting a survey and interviews to determine citizens' perceptions of peat extraction and its impact on water bodies. The analysis reveals that the political-administrative system has not been able to safeguard the purpose of the Environmental Protection Act to ensure a healthy and pleasant environment for citizens and to improve the opportunities of citizens to affect decision-making concerning the environment. This shortcoming is reflected in activities such as peat extraction, which causes diffuse pollution of water bodies. The sense of injustice arises from the following factors: (1) The authorities base the assessment of the status of waters on scientific and technical information and exclude conflicting information and public experience. (2) People affected by water pollution are not recognized as participants in the regulatory framework for peat extraction. (3) Citizens are affected by indifference on the part of public authorities and politicians towards people concerned about the state of waters. (4) The cultural and social values people attach to their environment are not considered relevant in the regulatory framework for peat extraction. The analysis of the peat dispute reveals the need to improve the functioning of deliberative democracy in environmental governance.

Ajallemme tyypillisiä toisiinsa kieto​​utuneita ekologisia ja sosiaalisia ongelmia ratkotaan yhdistämällä eri näkökulmia ja muodostamalla yhteistä näkemystä. Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteenamme oli tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI) toiminta, joka voi vastata kompleksisiin ekososiaalisiin ongelmiin monialaisessa ammattikorkeakoulukontekstissa. Teemahaastatteluilla kerätty aineisto (n=27) koostui eri aloja edustavien ammattikorkeakoulutoimijoiden tuottamasta informaatiosta. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tuloksemme täydentävät aiempaa tutkimusta kuvaamalla sitä, mitä piirteitä osallistuvaan TKI-kumppanuuteen liittyy nimenomaan ammattikorkeakoulukontekstissa. Tulostemme mukaan osallistuvan TKI-kumppanuuden ydintekijät ovat yhdenvertainen osallistuminen, moninainen osaaminen ja systeeminen kehkeytyminen. Osallistuva TKI-kumppanuus rakentuu monitoimijaiseksi ja monimuotoiseksi toimintakokonaisuudeksi, jolle on ominaista epälineaarinen, vuorovaikutteinen ja jatkuva kehkeytyminen erilaisissa toimintaympäristöissä. Uuteen tietoon syntyy eri toimijoiden kesken jaettua omistajuutta ja osallistujille yhteisesti kertyvää sosiaalista pääomaa. Eettinen kestävyysosaaminen syntyy siitä, että jatkuvassa muutoksessa toimivat TKI-kumppanit oppivat yhdessä tuottamaan ja käyttämään uutta tietoa kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi. Siksi osallistuvalla TKI-kumppanuudella on potentiaalia toimia yhteiskunnallisen uudistumisen katalyyttinä nykyajan kompleksisia ekososiaalisia haasteita ratkottaessa., The intertwined ecological and social problems of our time are solved by combining different perspectives and forming a joint vision. In this study, our focus was on research, development and innovation (RDI) activities that can answers to complex eco-social problems in the transdisciplinary university of applied sciences (UAS) context. The data, collected through thematic interviews (n=27), consisted of information produced by actors representing different fields in the UAS. The data was analyzed using content analysis. Our results complement previous research by describing the features of participatory RDI partnership specifically in the context of UAS. According to our results the core elements of participatory RDI partnership are equal participation, diverse competences, and systemic development. The participatory RDI partnership evolves into a multi-actor and multi-faceted set of activities, characterized by non-linear, interactive, and continuous development in different environments. New knowledge creates shared ownership between different actors and social capital accumulated jointly by the participants. Ethical sustainability expertise arises from RDI partners operating in constant change, learning to produce and use new information to promote sustainable well-being. Therefore, the participatory RDI partnership has the potential to act as a catalyst for societal renewal in addressing today’s complex eco-social challenges.

The United Nations’ Sustainable Development Goals (SDGs) are based on the Agenda 2030 according to which ‘no one is left behind’, highlighting the need for inclusive citizenship at all levels. This article examines self-help groups in rural Tanzania as potential arenas for inclusive citizenship, which is defined as bottom-up practices of membership, participation, and livelihood enhancement. However, inclusive citizenship is also characterised by exclusions. Therefore, while acknowledging the important contribution of self-help groups for development, this article scrutinises the question of patterns of exclusion, first, in practices of self-help groups, and second, in the relationships between self-help groups and their wider environments. Based on participant observation, individual interviews, and focus groups discussions in three villages in Mpwapwa District in Tanzania, we found exclusions in the process of establishing groups, while participating in the groups, and in relation to the community and the wider socio-economic system. The findings show how less privileged members of a community are easily excluded from the groups based on criteria related to wealth and perceived trustworthiness, and how the improvements in livelihoods, capacities, and collective action remain local, and do not expand to engagement in wider decision-making nor to addressing the root causes of poverty. peerReviewed

Background Life-space mobility is defined as the size of the area in which a person moves about within a specified period of time. Our study aimed to characterize life-space mobility, identify factors associated with its course, and detect typical trajectories in the first year after ischemic stroke. Methods MOBITEC-Stroke (ISRCTN85999967; 13/08/2020) was a cohort study with assessments performed 3, 6, 9 and 12 months after stroke onset. We applied linear mixed effects models (LMMs) with life-space mobility (Life-Space Assessment; LSA) as outcome and time point, sex, age, pre-stroke mobility limitation, stroke severity (National Institutes of Health Stroke Scale; NIHSS), modified Rankin Scale, comorbidities, neighborhood characteristics, availability of a car, Falls Efficacy Scale-International (FES-I), and lower extremity physical function (log-transformed timed up-and-go; TUG) as independent variables. We elucidated typical trajectories of LSA by latent class growth analysis (LCGA) and performed univariate tests for differences between classes. Results In 59 participants (mean age 71.6, SD 10.0 years; 33.9% women), mean LSA at 3 months was 69.3 (SD 27.3). LMMs revealed evidence (p ≤ 0.05) that pre-stroke mobility limitation, NIHSS, comorbidities, and FES-I were independently associated with the course of LSA; there was no evidence for a significant effect of time point. LCGA revealed three classes: “low stable”, “average stable”, and “high increasing”. Classes differed with regard to LSA starting value, pre-stroke mobility limitation, FES-I, and log-transformed TUG time. Conclusion Routinely assessing LSA starting value, pre-stroke mobility limitation, and FES-I may help clinicians identify patients at increased risk of failure to improve LSA.

Tutkin artikkelissa, millaisia kulttuurisia resursseja kaupunginosa-aktiiveilla on oman asuinalueensa täydennysrakentamisen suunnitteluun osallistumiseen. Tarkastelen kulttuurisia resursseja Pierre Bourdieun kulttuurisen pääoman käsitteestä johdettujen tapojen resurssien, symbolisten resurssien ja institutionaalisten resurssien kehysten avulla. Tapaustutkimukseni kohteena on Arabian alue Helsingissä, jossa on ollut aktiivista kansalaistoimintaa kaupunkisuunnitteluun liittyen koko 2010-luvun ajan. Tutkimusaineistona ovat kaupunginosa-aktiivien tuottamat kirjalliset dokumentit ja teemahaastattelut. Kehysanalyysin tulokset osoittavat, että kaupunginosa-aktiiveilla on osaamista kaupunkisuunnittelun käytännöistä ja tietoa alueen arjesta, jaettu käsitys, miten aluetta tulisi kehittää ja osallistumisen uskottavuutta lisäävää asiantuntijuutta. Kaupunginosa-aktiivit näyttäytyvät koko alueen asukkaille hyödyllisinä tulkkeina kaupunkisuunnittelun kysymyksissä, mutta pienen osallistujajoukon vuoksi toiminnan edustavuus alueen asukkaiden äänenä voidaan kyseenalaistaa., In the article I examine what kinds of cultural resources do the neighbourhood activists have in the participation in the planning of the urban infill of their own living environment. I scrutinize the cultural resources with the help of Pierre Bourdieu’s concept of cultural capital and its by-products habitual resources, symbolic resources and institutional resources. The data consists of the written documents and the theme interviews of the neighbourhood activists at the Arabia area, Helsinki. As a method I use frame analysis. The results show that the neighbourhood activists have know-how of the practices of urban planning and experience-based knowledge of the everyday life in the area, shared understanding of how the area should be developed and expertise which enhances the credibility of the participation. The neighbourhood activists seem like beneficial knowledge brokers for the whole neighbourhood, but the limited number of participants questions the representativeness of the activity as a voice of the inhabitants.

Sustainability transitions governance needs to be inclusive and participatory and the question of justice is crucial for making effective and acceptable changes possible. But how do we ensure adequate participation in governance processes and enable reconciliation between competing goals in relation to sustainability transitions? Transition management highlights the need for participatory and reflexive governance processes to enable sustainability transitions. However, due to participant selection and limitations in chosen approaches, deliberative and participatory forums may have difficulties ensuring justice and legitimacy. A systemic and practice-oriented perspective on deliberation points to the need to widen deliberative activities and analysis on multiple sites, but the connection to transition governance and justice remains weak. In the context of food systems, various movements and networks, such as alternative food networks, food-policy councils, and food-sovereignty movements, work to create a more just and sustainable food system. They form an interesting manifestation for participation in just food governance and can provide new ideas for the development of more equitable governance practices. We analyze studies on civil society participation in food-system transitions to develop understanding of how to improve just transition governance. Based on this investigation, more just sustainability transition governance requires systemic and reflexive deliberation that is also capable of accounting for the role of social movements. There furthermore is a need for institutional arrangements to support this kind of decision making. peerReviewed

The current approach to “aging well” emphasizes the importance of active leisure participation in late adulthood. This relates to the view that leisure activities enable older adults to stay physically, mentally, and socially active, and they thereby contribute to wellbeing. In spring 2020, leisure activity engagement was significantly hampered by the COVID-19 pandemic. This study explores leisure-related experiences and adaptation strategies among Finnish older adults during the period of strict physical distancing. The data comprises letters (N = 77) written by Finnish people (aged 70–93) that were analyzed using content analysis. The study suggests that the reorganization of leisure was particularly influenced by the social significance of leisure activities, the age identities of the participants, and the prevailing ideals of active aging. The paper introduces three strategies of leisure adjustment: building new routines, maintaining activeness, and enjoying slow leisure. The article highlights the importance of investing in older adults’ leisure participation in the aftercare of the pandemic. The current approach to “aging well” emphasizes the importance of active leisure participation in late adulthood. This relates to the view that leisure activities en- able older adults to stay physically, mentally, and socially active, and they thereby contribute to wellbeing. In spring 2020, leisure activity engagement was significantly hampered by the COVID-19 pandemic. This study explores leisure-related experiences and adaptation strategies among Finnish older adults during the period of strict physical distancing. The data comprises letters (N = 77) written by Finnish people (aged 70–93) that were analyzed using content analysis. The study suggests that the reorganization of leisure was particularly influenced by the social significance of leisure activities, the age identities of the participants, and the prevailing ideals of active aging. The paper introduces three strategies of leisure adjustment:building new routines, maintaining activeness, and enjoying slow leisure. The article highlights the importance of investing in older adults’ leisure participation in the aftercare of the pandemic.

Successful Participatory Budgeting – What, How and for Whom?This article discusses participatory budgeting (PB), and especially the ways it can be deemed successful. Despite PB’s noteworthy global diffusion, the ways to assess its successes have not evolved at the same pace. Specific basic requirements have been set out for PB, as well as ways of measuring different aspects of PB, but no deeper knowledge on the evaluation for successful PB has been developed. In this paper we approach this matter via a case-study that we use to identify the different success-factors of PB. This mixed-methods study affirms previous studies results on the meaningfulness of early goal setting in PB, and also the diverse ways in which PB can be viewed as a success or failure.

This study explores young children’s possibilities for influence in situations of child–educator disagreement in Finnish early childhood education and care (ECEC). Data were gathered from observations conducted in four ECEC groups of under three year-olds. A total of 112 child–educator disagreements were analysed qualitatively using reflexive thematic analysis. Children’s influence was rather limited in most disagreements, as these involved the established institutional order as manifested in the rules and norms of daily activities and educators’ control over children’s bodies and material resources. However, disagreements over social rules and the ongoing social situation often allowed children to negotiate and contribute to the outcomes. By identifying the difficulties young children may face in resisting the institutional order, the study highlights the importance of developing practices that enable discussion of the settled rules of ECEC and thus regard young children’s right to have their views heard and considered in matters affecting them. peerReviewed

This article provides insights from an empirical study on the meaning of social inclusion for Finnish athletes with intellectual disabilities (ID) who participate in Special Olympics (SO). A further objective was to explore the athletes’ perceptions of the role SO has played in their lives regarding their personal experiences of social inclusion. Data were transcripts of five focus group interviews carried out with a total of 31 participants during the last SO World Winter Games in 2017. The content was analysed with the aim of identifying the main themes in the athletes’ conversations about social inclusion. Three main themes were identified: inclusion as a contrast to past discrimination; inclusion as receiving and providing assistance; and inclusion as participation in teamwork. The results indicate that SO and arguably sport more generally can assist people with ID in moving forward on a path from being excluded toward social inclusion. peerReviewed

Kotoutumiskoulutuksen uudessa perusteasiakirjassa korostuu osallisuuden käsite. Se jää kuitenkin määrittelemättä: osallisuuteen viitataan sekä kapearajaisesti työmarkkinaosallisuutena että epäsuorasti niin, että käsitteen varsinainen merkitys jää avoimeksi. Tutkimuskirjallisuudessa osallisuus edellyttää laaja-alaista sosiaalis-yhteiskunnallista kuulumista ja yhdenvertaisuutta. nonPeerReviewed

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa. Urheiluseuratoiminta on aina perustunut vahvasti kansalaistoimintaan ja vapaaehtoistyöhön, joiden ansiosta sitä on ollut mahdollista järjestää. Nykypäivän monipuolistunut urheilukulttuuri, kansainvälistyminen ja lajien suurempi kirjo haastavat urheiluseuroja aiempaa enemmän kohti ammattimaisempaa toimintaan. Kyselyaineiston ja tutkimuskirjallisuuden avulla pyritään löytämään sosiaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat seurojen sisäiseen koheesioon ja sosiaalisiin voimavaroihin sekä muodostetaan erilaisia kuvakulmia urheiluseurojen vapaaehtoistoiminnasta ja sen muutoksista. Aineiston muodostavat kyselyaineisto ja kaksi podcast-jaksoa, jotka sisältävät asiantuntijahaastattelut. Kyselyaineisto on kerätty urheiluseuroilta eri puolilta Suomea, painottuen kuitenkin Keski- ja Etelä-Suomeen. Kyselyyn vastasi 15 seuratoimijaa. Seurojen ikäprofiili painottui perinteisempiin, vanhempiin seuroihin. Kyselyaineistosta yhdeksän seuraa on perustettu ennen vuotta 1950. Näyte muodostui erikokoisista seuroista, painottuen hieman suurempiin seuroihin, mutta joukossa on myös viisi alle 300 jäsenen seuraa. Toinen aineisto-osuus koostui kahdesta asiantuntijahaastattelusta. Haastatteluissa oli mukana yhteensä kolme eri urheiluseuratoiminnan ammattilaista. Asiantuntijahaastattelut on kerätty valmiina aineistoina kahdesta eri podcast-jaksosta. Aineistot on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkielman kirjallisuuden ja empirian vuoropuhelulla on tarkoitus tutkia vapaaehtoistyön ilmiötä mahdollisimman laaja-alaisesti. Analyysin avulla löytyi merkkejä siitä, että vapaaehtoistyö tarjoaa sosiaalisesti arvokkaan tutkimusalustan. Esimerkiksi lapsen harrastuksen kautta vanhemmat osallistuvat matalammalla kynnyksellä toimintaan. Yhteistoimintaan lähdettiin myös paremmin, jos kyseessä oli jokin isompi sosiaalisesti virittynyt turnauspäivä, ja jolla oli merkitystä lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkumiseen. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että nykypäivän vapaaehtoistyöntekijän tulee olla yleishenkilö, joka taitaa niin ryhmädynamiikan kuin myös koordinaattorin taidot ja markkinoinnin. Yhteisöllinen ja vastavuoroinen toiminta näyttää hyödyntävän urheiluseuran sisäistä sosiaalista koheesiota. Tutkimus osoittaa, että aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä löytyy marginaalisesti. Koulutetummat ja kokemusta omaavat vapaaehtoiset ovat valtavan arvokas henkilöstöresurssi urheiluyhteisöille. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että vapaaehtoisten työtehtävät ovat laajentuneet. Laajemmat vapaaehtoistyöt haastavat ja vaativat urheiluseuroilta uudenlaista adaptoitumista kehittää olosuhteita niin, että urheiluseura voi pärjätä esimerkiksi kansallisissa kilpailuissa. Ihmisten haluttomuuteen osallistua vapaaehtoistoimintaan voi olla monia syitä, mutta yhtenä yleisimpänä nähtiin aineiston mukaan esimerkiksi kasvanut tulostaso. Talkootöiden korvaamista rahalla pohditaan yhä useammin. Lisäksi vähentyneen aktiivisuuden taustalla voi olla lisääntynyt vapaa-ajan ihannointi ja valinnanvapautta –korostava ajattelu. Nuoremmissa sukupolvissa individualismi näkyy vapaaehtoistyöhön osallistumisessa. Nykypäivänä painotetaan enemmän sitä, että valinnat ovat omalla vastuulla ja oman edun tavoittelu näkyy myös seuratoiminnassa, kuten kaikkialla yhteiskunnassa.

This phenomenological research examines democracy education and the conditions contributing to young students’ democratic agency. The dataset includes interview and observation data from a school and educational decision-makers. The findings from the iterative analysis highlight the contradictions between democracy education as an ideal and opportunities for democratic agency. One significant contradiction was the expectation that young pupils should be competent democratic agents before being offered opportunities to act democratically. Young students deemed to possess the greatest competencies were offered opportunities to learn about democracy in action, whereas most students were expected to focus on their individual labour. Within these conditions, teachers remained in charge of sharing important information, deciding the contents of education and the organisation of the public, socio-political life in school. This study highlights the need to go beyond espoused ideals of democracy education and to re-consider the conditions for developing democratic agency in Finnish primary-school education. peerReviewed

Citizens are called upon to become active participants in creating a more sustainable food system. As food citizens, people participate in defining and constructing their food systems according to their needs and values. In food policies, the concept of food citizenship is often left undefined or with reference only to individual activities. In the food citizenship literature, the role of nonhuman agency in constituting food citizenship needs more examination. Here we investigate food citizenship activities in a citizen-led community-supported agriculture group and explore the role of materiality in constituting food citizenship. We ask (1) what is the role of material-discursive arrangements in community-supported agriculture activities, and (2) how does materiality constitute food citizenship? We analyze semi-structured interviews, as well as observation and visual material, using qualitative content analysis. Our findings indicate that materialities, such as the field, time, and body, play a central role in community-supported agriculture activities. With materialities, food citizenship is understood as collective and active doing, aiming to change the food system. Instead of endorsing food citizenship as a human trait or status, we claim that it is more productive to regard it as a phenomenon, produced in intra-action with(in) material-discursive arrangements. Acknowledging nonhuman agency emphasizes the political, collective, and responsible nature of citizenship as well as the power relations behind the constitution of citizenship. We conclude that in food policies more attention should be paid to collective ways of civic participation and to the materiality of becoming a food citizen. peerReviewed

Lasten ja nuorten hyvinvointi on ajankohtainen keskustelun aihe, ja sen vahvistamiseksi pyritään tekemään toimenpiteitä myös kaupunkitason päätöksenteossa. Hyvinvoinnin käsite on kuitenkin laaja ja monimutkainen. Mikäli pelkästään hallinnon edustajat määrittelevät hyvinvointia päätöksenteossa, kansalaisten omat näkemykset saattavat jäädä varjoon. Tämän tutkielman tarkoituksena on laajentaa ymmärrystä kansalaisten omista hyvinvointikäsityksistä. Tutkielman konteksti liittyy osallistuvaan budjetointiin. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat osallistuvat suunnittelemaan, millaiseen toimintaan kaupungin varoja käytetään. Tämän tutkielman aineisto perustuu Tampereella vuosina 2020–2021 toteutettuun ”Mun Tampere” -osallistuvaan budjetointiin, jossa osallistujat ehdottivat ideoita lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käsityksiä lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja sen osatekijöistä ”Mun Tampere” -osallistuvaan budjetointiin lähetettyjen ideoiden kuvauksissa ilmaistaan. Kuvauksista muodostettuja hyvinvointikäsityksiä peilataan myös vakiintuneisiin hyvinvointiteorioihin. Tutkielmassa käytettävät hyvinvointiteoriat ovat Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien teoria, Len Doyalin ja Ian Goughin tarveteoria, sekä Amartya Senin alun perin kehittämä ja Martha Nussbaumin jatkama toimintamahdollisuuksien teoria. Aineistona tutkielmassa käytetään ”Mun Tampere” -osallistuvaan budjetointiin lähetettyjen ideoiden kuvauksia, joita on yhteensä 385 kappaletta. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa hyödynnetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysissa ideoiden kuvauksista muodostetaan ensin pelkistettyjä ilmaisuja, jonka jälkeen ilmaisut luokitellaan hyvinvointia kuvaaviin kategorioihin. Näitä kategorioita yhdistelemällä määritellään kaksi hyvinvointikäsitystä. Aineistosta johdettujen hyvinvointikäsitysten sisältämiä kategorioita peilataan hyvinvointiteorioihin. Ideoiden kuvauksista johdetut hyvinvointikäsitykset nimetään itsenä olemisen mahdollisuuksien hyvinvointikäsitykseksi sekä suhteessa ympäristöön olemisen hyvinvointikäsitykseksi. Ensimmäisenä mainitussa käsityksessä hyvinvoinnin nähdään syntyvän yksilön itsensä toteuttamisen ja omannäköisen elämisen mahdollisuuksien kautta. Toisessa käsityksessä hyvinvointi liittyy enemmän yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen suhteeseen, ja hyvinvointi syntyy ympäristössä. Nämä hyvinvointikäsitykset ovat pääsääntöisesti samansuuntaisia hyvinvointiteorioiden kanssa. Luonnon ja ympäristönsuojelun hyvinvointivaikutusten rooli korostuu hyvinvointikäsityksissä enemmän kuin hyvinvointiteorioissa. Tästä voidaan päätellä, että nykyaikaisessa hyvinvointikäsityksessä luonnon ja ympäristön merkitys on entistä olennaisempi. Kaikkiaan tutkielma osoittaa myös, että asukkaiden osallistumisen kautta saadun tiedon avulla voidaan selvittää heidän näkemyksiään myös hyvinvoinnin kaltaisista laajemmista teemoista. Tällöin heidän käsityksensä voidaan sisällyttää osaksi tiedon yhteistuotantoa.

This systematic literature review aimed to ascertain what participatory methods for young children have been used in peer-reviewed empirical articles. A systematic literature search yielded 75 articles. Based on their methodology, the studies were divided into six categories: (1) multi-method and the Mosaic approach, (2) observation and ethnography, (3) language-based methods, (4) visual methods, (5) creative and playful methods, and (6) children as co-researchers. The participatory features of these methods were then analyzed. The articles foregrounded the importance of the reflective use of methods, ethically grounded research practices, and carefully considering young children’s participation from multiple perspectives. peerReviewed

This paper examines children's opportunities to participate in everyday child–parent conflicts as revealed in young boys' fictional narratives. The data were collected from 19 boys aged 3–6 years using the Story Magician's Play Time method. Narrative analysis yielded four story types: ignored participation stories, parent-directed participation stories, child-directed participation stories and dialogical participation stories. The study illustrates that when considering children's participation in child–parent conflicts, differences between children in their opportunities to participate in resolving conflicts should be taken into account. The boys' stories draw attention to the importance of children's right to a voice and influence in child–parent conflicts. peerReviewed

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella Euroopan tulevaisuuskonferenssin digitaalisella foorumilla esitettyjä kansalaisten näkemyksiä eurooppalaisesta demokratiasta. Euroopan tulevaisuuskonferenssi oli Euroopan unionin neuvoston, Euroopan komission ja Euroopan parlamentin järjestämä noin vuoden kestänyt tapahtuma, jonka tavoitteena oli kuulla eurooppalaisten näkemyksiä Euroopan tulevaisuudesta. Tulevaisuuskonferenssi tarjosi kansalaisille tilaisuuden osallistua kaikille avoimella digitaalisella foorumilla, missä he voivat julkaista ideansa Euroopan tulevaisuudesta ja osallistua keskusteluun muiden käyttäjien kanssa. Tutkimuksen näkökulmana tulevaisuuskonferenssiin on kansalaisten osallistuminen digitaalisella foorumilla sekä heidän näkemyksensä eurooppalaisesta demokratiasta ja sen muutostarpeista. Eurooppalaista demokratiaa ja erityisesti Euroopan unionin demokratiavajetta on käsitelty tutkimuskirjallisuudessa laajasti. EU:n demokratiavajeelle, sen vakavuudelle tai korjauskeinoille ei ole yksimielistä määritelmää, mutta yleisesti EU:n demokratiavajeen on tulkittu viittaavan kansalaisten kokemukseen EU-päätöksenteon etäisyydestä. Tarkastelemalla kansalaisten näkemyksiä eurooppalaisesta demokratiasta hahmotan sitä, mitä asioita kansalaiset pitävät EU:n demokraattisuudessa ongelmallisina. Tutkimuksen aineisto koostuu Euroopan tulevaisuuskonferenssin digitaalisella foorumilla eurooppalaisen demokratian aihepiirissä julkaistuista ideoista. Eurooppalainen demokratia oli digitaalisen foorumin kymmenestä aihepiiristä aktiivisin julkaistujen ideoiden, kommenttien ja tapahtumien yhteismäärässä mitattuna. Eurooppalaisen demokratian aihepiirissä julkaistuista 2538 ideasta tutkimuksen aineistoksi rajattiin 250 foorumin osallistujilta eniten suosituksia saanutta ideaa. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisen laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä mahdollistettiin huomion keskittäminen kansalaisten ideoiden sisältöön, ideoissa esitettyihin näkemyksiin ja niiden perusteluihin. Aineistosta tehdyt havainnot keskittyivät viiteen teemaan: EU:n instituutioihin ja niiden päätöksentekoon, eurooppalaiseen yhtenäisyyteen, Euroopan parlamentin vaaleihin ja eurooppalaisiin puolueisiin, kansalaisten poliittiseen osallistumiseen sekä EU:n integraatioon. Analyysin perusteella havaittiin, että osallistujat toivoivat eurooppalaisen demokratian lisäämistä ja vahvistamista erilaisten uudistusten avulla. Osallistujien näkemyksissä ehdotettiin uudistuksia, joilla selkeytettäisiin EU:n institutionaalista järjestelmää ja päätöksentekoa. Ideoissa kannustettiin lisäämään eurooppalaista yhtenäisyyttä ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksia sekä syventämään EU:n integraatiota. Euroopan parlamentin vaalien pääpainon toivottiin siirtyvän kansallisista kysymyksistä eurooppalaisiin teemoihin. Osallistujat toivoivat myös eurooppalaisen puoluejärjestelmän kehittämistä.

Tarkastelen tässä tutkielmassa, miten lapsiystävällisten kuntien paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat ohjaavat varhaiskasvatuksen henkilöstöä lasten sosiaalisen osallisuuden edistämiseen. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu sosiaalipedagogiseen osallisuusnäkemykseen, jonka mukaan osallisuus on kuulumista yhteisöön ja toimimista siinä niin mielekkäällä tavalla, että tuntee olevansa yhteisön jäsen. Liitän teoreettiseen viitekehykseen myös diskurssianalyysin oletukset, että kieltä käyttäessämme tulemme rakentaneeksi sosiaalista todellisuutta ja että siihen liittyy diskurssien eli merkityssysteemien kilpailua. Tutkielmani kontekstina on varhaiskasvatus, tutkimusotteena laadullinen tutkimus ja menetelmänä dokumenttianalyysi. Tutkimusaineistoni koostuu harkinnanvaraisesti valikoimastani näytteestä (n=13) kunnallisia varhaiskasvatussuunnitelmia valtakunnallisine perusteineen (Opetushallitus, 2018). Aineiston varhaiskasvatussuunnitelmat ovat sellaisista suomalaisista kunnista, jotka ovat saaneet UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen ajanjaksolla 2012–2019. Oletan, että lapsiystävällisten kuntien varhaiskasvatussuunnitelmat ohjaavat lasten sosiaalisen osallisuuden edistämiseen ainakin yhtä tavoitteellisesti kuin kuntiemme varhaiskasvatussuunnitelmat keskimäärin, sillä lapsiystävällisissä kunnissa on sitouduttu lapsen oikeuksien toteutumiseen ja syrjimättömyys kuuluu lapsen oikeuksiin. Dokumenttianalyysini seuraa Pynnösen (2013) esittämää diskurssianalyysin prosessimallia; lähden liikkeelle tekstin tasolta, josta jatkan tulkinnan tasolle ja päädyn muutosta etsivän kritiikin tasolle. Analyysin tuloksena löydän aineistosta varhaiskasvatuksessa lasten sosiaalista osallisuutta edistävän henkilöstön työtä ohjaavia diskursseja ja identiteettejä. Keskeisin löytöni on kuitenkin moniäänisestä aineistosta kuuluva taistelu, jonka tulkitsen kertovan mahdollisuudesta kehittää varhaiskasvatusta yhä paremmin kaikkien lasten sosiaalista osallisuutta edistäväksi. Näen, että sen voisi toteuttaa rakentamalla toimintatutkimusverkosto, joka suuntaisi yhteistä kehittämistä lasten monipuolisten vertaissuhteiden tavoitteelliseen edistämiseen ja tutkivaan oppimiseen. Yksinäisyys synnyttää eriarvoisuutta, pahaa mieltä, ahdistusta ja itsearvostuksen heikkenemistä sekä haittaa hyvinvointia ja kehitystä. Siksi tarvitsemme lasten sosiaalista osallisuutta edistävän toimintakulttuurin kehittämistä varhaiskasvatuksessa. Siellä tutuiksi tulleet diskurssit voivat kulkea lasten ja aikuisten mukana myös muualle rakentamaan entistä yhdenvertaisempaa ja turvallisempaa sosiaalista todellisuutta. This study examines how local curricula for early childhood education and care in municipalities in Finland guide personnel to promote children’s social participation. The theoretical framework in this study is primarily based on an educational view that sees social participation as belonging in a group and being active in it in a meaningful way, so that one has a feeling of membership. It is necessary to develop educational patterns that promote relationships between children and a sense of togetherness among them. If not, loneliness leads to discomfort and anxiety, weakens self-appreciation, disrupts well-being and development, and gives rise to inequality. The context of this study is early childhood education and care in Finland. The research approach is qualitative, and the method is document analysis. The documents, fourteen in all, are curricula for early childhood education and care, including the national core curriculum and thirteen local curricula. The local curricula have been selected with discretion from municipalities that have been recognized by UNICEF between 2012 and 2019 as child-friendly cities. This model of child-friendly cities seeks to promote children’s rights in decision-making, in administration and in practical implementation. It is presumable, then, that curricula in the selected municipalities give guidelines for a goal-oriented approach in promoting the social participation of children. The document analysis follows a procedure of discourse analysis presented by Pynnönen (2013). The analysis begins on a textual level, then proceeds to interpretation and concludes with critique that seeks change. The products of this analysis are discourses and identities to guide personnel working to promote children’s social participation in early education. Perhaps the most important finding in this study is the recognition of conflict between discourses and within them. The social participation of children could be promoted with a network of research that would steer educational development to building peer relationships among children and promoting learning by progressive inquiry.

Ihmisten yhdenvertaisuuden esteitä tutkitaan yhä useammin osallistavin menetelmin ja kanssatutkimuksen keinoin. Kanssatutkimuksessa tutkimukseen osallistuviin ihmisiin suhtaudutaan oman elämänsä asiantuntijoina ja tasavertaisina tutkimuskumppaneina. Tällöin tutkimuksen lähtökohtana ovat ihmisten itse määrittämät tutkimusongelmat, tutkimusprosessille asetetut toiveet ja kaikkien osapuolten intressit huomioon ottava aktiivinen kumppanuus. Osallistumista tukevia menetelmiä hyödynnetään kanssatutkimuksessa erityisesti rakenteellisesti haavoittuvassa tai alisteisessa asemassa olevia ryhmiä koskevan tutkimustiedon syvemmäksi kontekstualisoimiseksi ja perinteisiin tutkimusasetelmiin liittyvien valtapositioiden horjuttamiseksi. Kanssatutkimuksessa tutkimukseen osallistuvien ihmisten rooli on keskeisempi kuin perinteisemmässä tutkimuksessa. Kanssatutkimuksen yksi keskeisimmistä periaatteista on se, että kanssatutkijoilla a) voi olla erilaisia rooleja, b) heillä on mahdollisuus osallistua tutkimuksen eri vaiheisiin oman kiinnostuksensa ja resurssiensa mukaan ja c) kanssatutkijoiden osallistuminen voi olla monenlaista, eroja on muun muassa osallistumisen intensiteetissä. Ajatuksena on tarjota yhä useammille ihmisille mahdollisuuksia osallistua heitä itseään ja yhteisöjään koskevan tiedon tuottamiseen omista lähtökohdistaan käsin. Kanssatutkimus nähdään myös mahdollisuutena parantaa tutkimustiedon tarkoituksenmukaisuutta ja hyödynnettävyyttä. Kanssatutkimuksen tarkoituksena on aidosti lisätä vuorovaikutusta ja avoimuutta sekä laajentaa tieteen yhteiskuntavastuuta. Tässä teoksessa lähestymme kanssatutkimusta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä, yhteiskuntaan vaikuttavana toimintana ja tieteen yhteiskuntavastuun edistäjänä. Puntaroimme kanssatutkimuksellisen tutkimusprosessin ihanteita suhteessa tutkimuksen arjesta kumpuaviin haasteisiin ja käytäntöihin. Ennen kaikkea tarjoamme omissa hankkeissamme tuotettua tietoa ja kokemusta kanssatutkimuksellisia tutkimushankkeita suunnittelevien tai niitä jo toteuttavien tueksi. Painettu teos on tilattavissa verkkokaupoista (mm. Booky.fi, Suomalainen.com ja Adlibris.com) Sisällys 1 Mitä on kanssatutkimus? / Meri Kulmala, Sanna Spišák, Satu Venäläinen, Marjukka Laiho, Katariina Hakala ja Tiina Rättilä 2 Kanssatutkimuksen tietoteoreettiset taustat / Hanna-Kaisa Hoppania ja Satu Venäläinen 3 Kanssatutkimus demokraattisena osallistumisena ja osallisuuden kokemuksena / Tiina Rättilä, Päivi Eriksson, Caterina Bettin ja Päivi Honkatukia 4 Kanssatutkimus ja valta: Auktoriteetista tasavertaisuuden ihanteeseen / Marjukka Laiho, Nina Tokola ja Päivi Eriksson 5 Tutkimuskohteesta tutkimuksen toteuttajaksi: Vertaisuuden rakentuminen kanssatutkimuksessa / Outi Hietala, Meri Kulmala, Reetta Mietola, Tiina Sotkasiira ja Mari Turja 6 Tutkimuseettinen sääntely ja kanssatutkimuksen arjen tilanteinen etiikka / Sanna Spišák, Päivi Eriksson, Kaijus Ervasti, Katariina Hakala, Saana Raittila-Salo ja Iiris Vainio 7 Kanssatutkimusta tutkimuspoliittisten intressien ristivedossa / Kirjoittajakollektiivi Participatory approaches and co-research are increasingly employed in the current moment for exploring barriers to equality. Co-research treats research participants as experts in their own lives and as equal research partners. Research conducted with this orientation is based on research problems drafted by the research participants themselves from their aspirations regarding the research process and an active partnership that considers the interests of all parties involved. Participatory methods are used in co-research, particularly for the purpose of deepening the contextualisation of research knowledge about structurally vulnerable or subordinated groups and to challenge the power positions associated with traditional research designs. In co-research, the role of the people involved in the research is more central than in more traditional research. One of the key principles of co-research is that co-investigators (a) can participate in various roles, (b) have the opportunity to participate in different phases of the research according to their own interests and resources, and (c) co-investigators' participation can take many forms, including differences in intensity. The idea is to provide more people with opportunities to contribute to the knowledge production about themselves and their communities from their respective perspectives and interests. Co-research is also seen as an opportunity to improve the relevance and usefulness of scientific knowledge. It aims to genuinely increase interaction and openness and extend science's societal responsibility. In this book, we approach co-research as a means to promote social justice, as an action with a societal impact contributor to social impact and as a means to promote the societal responsibility of science. We discuss and evaluate the ideals of the co-research process concerning the everyday challenges and practices in research. Above all, we offer the knowledge and experience generated by our own projects to support those planning or already implementing co-research projects. Available in print from online bookstores (e.g. Booky.fi, Suomalainen.com and Amazon Europe).

Artikkelin tavoitteena on tarkastella, miten kouludemokratian laveus, syvyys ja vaikuttavuus toteutuvat tulevaisuusverstastyöskentelyssä, ja mitkä tekijät mahdollistavat sen. Tutkimusaineisto koostuu yhden alakoulun rehtorin, opettajien ja oppilaiden teemahaastatteluista. Haastatteluita on analysoitu fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen. Analyysin perusteella tulevaisuusverstas on lupaava menetelmä kouludemokratian eri ulottuvuuksien toteutumiseen. Tutkimuskoulussa kaikki oppilaat pääsivät mukaan tulevaisuusverstastyöskentelyyn, oppilaat pystyivät vaikuttamaan moneen kouluyhteisönsä asiaan, ja heillä oli mahdollisuus nostaa haluamansa asiat päätöksentekoon. Kouludemokratian eri ulottuvuuksien toteutumisen mahdollistivat rehtorin antama tuki, asiantuntijaopettajan rooli muutoksen käynnistäjänä, oppilaiden vaikutusmahdollisuuksien kirjaaminen koulun opetussuunnitelmaan, velvoittavat vaikuttamisrakenteet, opettajien ohjaava rooli sekä kehittymishaluinen ja oppilasmyönteinen toimintakulttuuri. Tulosten perusteella tulevaisuusverstasta kannattaisi kokeilla muissakin alakouluissa. Future workshop as a tool for promoting school democracy in elementary school Abstract This study explores future workshop (FW) as a tool for promoting the breadth, depth, and range of school democracy. The data consists of one elementary school’s teachers’, principal’s, and students’ thematic interviews and it was analyzed using research methods typical for a phenomenographic study. The analysis suggests that FW is a good method to promote school democracy. FW involves all the students, and students have been able to affect schools’ matters and bring many matters into consideration. FW needs e.g. principal’s support, binding structures for student participation, and development-oriented school culture, to promote school democracy. FW could be tested more widely in elementary schools. Keywords: future workshop, participation, school democracy

Funding Information: This work was supported by the Strategic Research Council of Finland consortium 293405 “Smart Energy Transition: Realizing its Potential for Sustainable Growth for Finland’s Second Century (SET)” and the Strategic Research Council of Finland consortium 313013/313014 “Collaborative Remedies for Fragmented Societies—Facilitating the Collaborative Turn in Environmental Decision-making (CORE),” Academy of Finland profiling funding Profi 6 336454 and Academy of Finland consortium Digitally Mediated Decarbon Communities in Energy Transition 348197. Publisher Copyright: © 2022 The Author(s). Published by Informa UK Limited, trading as Taylor & Francis Group. Learning is commonly presented as one of the key premises of transitions governance. Empirical literature on learning in a sustainability transition context often remains on a generic level, without an in-depth analysis of what is learned and by whom. In this article, we address the study of learning in transition-related multi-party processes. We analyze a transition arena specifically designed to support the participants’ learning and the possibilities to study it. Its focus was on urban citizen energy, increasing renewable energy production via solar panels, heat pumps, and other on-site solutions in detached apartment buildings. We investigate the process through the learning levels (learning loops) framework within which we were able to examine if and what kind of learning can be inferred to have happened and show what kind of data and analysis such inferences minimally require. Our results demonstrate that all participants reported learning from the arena process. This learning was predominantly first-order learning within participants’ already pro-transition orientation. Half of the participants also reported some second-order learning, changing one’s interpretative framing about citizen energy. Overall, the multi-party envisioning process supported participants’ ongoing transformation efforts more than it resulted in transformative learning. Our results provide a basis for further development of a learning-sensitive approach enabling identification and consideration of methodological challenges involved in inferring learning in transitions research.

Highlights •We compare the use of PPGIS and Flickr in landscape value assessments. •Landscape values and their spatial patterns are compared across sites. •We find more cross-site differences than similarities both in spatial patterns and value types. •PPGIS elicits a wider spectrum of values, while Flickr mainly elicits relationships to and with landscapes. •We recommend a complementary use in future landscape value studies. Abstract In this study, we bring together participatory mapping and analysis of geolocated social media content from the Flickr platform in an assessment of similarities and differences in their utility for landscape value elicitation. We do so in a Pan-European context comparing types of landscape values and their spatial patterns across 19 case sites in 11 European countries. Across these sites, we find great variety in volume, types and spatial patterns of landscape values elicited from participatory mapping by local people and opportunistic use of tags and image locations crowdsourced from Flickr. Most agreement in spatial patterns across the two data sets are found in densely populated landscapes; however, comparison of types of perceived landscape values is challenged by the differing assumptions of each value elicitation technique. We argue for the complementary potential of both approaches and highlight the strengths and weaknesses of using the two together in landscape research, planning and management. An integrated approach is likely to increase the inclusiveness of landscape value assessments.

In this article, we address the social vulnerability of people to climate mitigation policies and contribute to assessing the social impacts of climate policies by introducing a matrix tool for conducting vulnerability assessments and participatory climate policy planning. The matrix serves as a methodological tool for identifying social groups in their social spaces. First, we lay the foundation for the matrix by linking social vulnerability to equality and justice, demonstrating the importance of addressing social vulnerability in climate policy design and research. Next, we introduce the ways in which social vulnerability has been addressed in the integration of social and climate policy dimensions in the Nordic welfare states that also serve as the test bed for our contribution. We then establish a methodological tool for assessing and discussing social vulnerability to climate policies, especially with relation to policy impacts on equal opportunities for well-being, and fostering participation in policy planning; a vulnerability matrix. The matrix is flexible, and adjustable to different policy contexts and governance levels. We demonstrate matrix use in the Nordic context, reflect on its potential uses and discuss the benefits and limitations of the matrix as a tool for addressing social vulnerability to climate policies. peerReviewed

This is a case study, carried out with a strategy of action research. This study concerns the organizational model of citizen participation in the city of Vantaa. The research questions are: What are the incentives for developing citizen participation in municipalities, and how is the multifarious participation carried out in municipality. The data consists of interviews of key actors (8), documents, diaries, and a workshop diary. An important incentive for development seems to be regulation concerning participation, the general and local discussion concerning democracy and the experiences from already existing variety of participation activities. When it comes to the process of development good pilots and adequate support and activity are important factors. Structural solutions are needed but at the same time there is an attempt to keep participation as resilience as possible. The results conclude, that development of participation can be observed as an institutional change.

This comparative study looks into Russian speakers’ acculturation in Finland and Latvia by contrasting their cultural involvement and cultural preference Carlson and Güler (J Int Migr Integr 19:625–647, 2018. 10.1007/s12134-018-0554-4) with their self-reported news media use. Drawing on survey data collected from both countries (N = 224), the findings show that participants in both countries scored closer to biculturalism than monoculturalism. Majority of the respondents report predominantly engaging with non-Russian news media sources. However, regardless of the societal context, respondents who were more engaged with Russian news media sources also scored higher on cultural preference (towards Russian culture of origin). Further significant differences and implications are discussed.

Purpose Children are gradually attaining recognition as service users and their involvement in service development has been advanced in recent years. This study draws on empirical research in social and health-care services designed for children and families. The purpose of this paper is to analyse how professionals understand children’s involvement as experts by experience. The focus is on professionals’ views and intergenerational relations. Design/methodology/approach The research data comprise 25 individual and 10 group interviews with managers and professionals working in social and health-care services in one Finnish province. The data were analysed using qualitative thematic analysis. Findings The professionals recognised the value of children’s service user involvement. However, they concentrated more on the challenges than the possibilities it presents. Health-care professionals emphasised parental needs and children’s vulnerability. In turn, the professionals from social services and child welfare non-governmental organisations perceived children as partners, although with reservations, as they discussed ethical issues widely and foregrounded the responsibilities of adults in protecting children. In general, the professionals in both domains saw themselves as having ethical responsibility to support children’s service user involvement while at the same time setting limits to it. Originality/value This study confirmed the importance of taking intergenerational relations into account when developing children’s service user involvement. The results indicate that professionals also need to reflect on the ethical challenges with children themselves as, largely owing to the generational position of children as minors, they rarely perceive them as partners in ethical reflection.

The Central African Republic's Special Criminal Court (SCC), the latest hybrid criminal tribunal, may be considered an important legal development concerning victims of mass atrocities in international criminal justice mechanisms due to certain characteristics. Yet there is no academic commentary on victims at the SCC; this piece seeks to fill the gap. First it considers restorative justice as a general framework for victims’ roles and rights in criminal justice in contexts of mass atrocities. Second, victim matters at the SCC are examined: victim protection, victims as civil parties, and reparations. Overall, this paper argues that provisions on victims’ roles and rights contained in SCC instruments are consistent with restorative justice and international law, but that there are major challenges ahead. peerReviewed

Tarkastelemme artikkelissamme suomalaisten eläkkeensaajien taide- ja kulttuuriosallistumista ja osallisuutta hyvinvoinnin ja osallisuuden viitekehyksessä. Tutkimme, millaisena eläkeläisten taidetoimijuus näyttäytyy vanhuuseläkesiirtymässä sekä miten taidetoimijuuden aktiivisuus tai passiivisuus suhteutuu nykyisiin käsityksiin vanhuuden ikäkauteen kuuluvasta merkityksellisestä toiminnasta. Aineistona on eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen asiakkaille toteutettu kysely (N=510), jossa selvitettiin vastaajien taide- ja kulttuuriosallistumisen tapoja sekä arvioita omasta hyvinvoinnistaan. Kyselyyn vastanneet jakautuivat neljään taidetoimijuusprofiiliin. Sosioekonomisilla tekijöillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä taidetoimijuuden asteeseen. Sen sijaan vastauksissa korostui kokemus taiteiden ja kulttuurin merkityksestä omalle hyvinvoinnille taide- ja kulttuuriosallistumista selittävänä tekijänä. Hyödynnämme artikkelissamme myös kyselyä syventäviä, taiteisiin ja kulttuuriin passiivisesti suhtautuneiden vastaajien haastatteluja. Havaintojemme perusteella ehdotamme ja perustelemme toimenpiteitä taidetoimijuuden vahvistamiseksi työelämästä eläkkeelle siirtymisen vaiheessa. Art agency in retirement transition This article examines participation in the arts and culture among Finnish pensioners in the framework of wellbeing. We study the emergence of art agency in the retirement transition and how it relates to current conceptions of the roles and meaningful participation of the ageing population. The data consists of a survey for the clients of the pension insurance company Ilmarinen (N = 510), which investigated the ways of participation in the arts and culture and the respondents’ assessment of their own well-being. In our analysis, respondents are divided into four art agency profiles. Socioeconomic factors had no statistically significant association with the degree of art agency. Instead, the experienced significance of the arts and culture for one's own well-being was highlighted in the responses as an explanatory factor for participation in the arts and culture. Based on our findings, we propose and justify measures to strengthen art agency in the retirement transition.

Nuorten osallistumisen ja osallisuuden lisäämisestä on tullut tärkeä yhteiskunnallinen tavoite, jota yritetään edistää erilaisten ohjelmien ja projektien kautta. Tarkastelemme artikkelissa osallistamista tutkimalla nuorille vuosina 2017­–2018 suunnattua kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa Keski-Suomessa. Tutkimme, miten kulttuuriin liittyvällä toiminnalla pyritään edistämään nuorten laajempaa yhteiskunnallista osallistumista ja osallisuutta. Olemme haastatelleet 15 projekteissa työskentelevää tai vapaaehtoisena toimivaa henkilöä, ja analysoineet aineistoa osallistumisen kulttuurisen, sosiaalisen, taloudellisen ja poliittisen ulottuvuuden kautta. Tulosten mukaan nuorten osallistumista tutkittaessa on tärkeää nähdä kulttuuriin osallistuminen laajan määritelmän kautta, jotta voidaan tunnistaa myös ne osallistumisen tavat ja muodot, jotka jäävät helposti virallisten tarkastelujen ulkopuolelle. Nuorten osallistumisen ja osallisuuden rakentuminen on moninainen ja pienistä askelista rakentuva prosessi., Increasing the young adults participation has become an important goal in society, which is promoted through various forms of programmes and projects. We explore participation in reference to different types of participatory cultural projects and leisure activities that are designed for young adults in 2017–2018 in the Middle-Finland. We interviewed 15 persons, who are employees or voluntary workers in these projects. We study how cultural activities aim to promote greater participation and inclusion of young people in society. The analysis was based on cultural, social, economic, and political dimension of participation. As a result, we suggest that cultural participation should be perceived from the wider perspective, which enables us to consider also those (informal) forms of participation, which are often misrecognized. Young adults’ participation can be viewed as a process, which involves small advancements and the development of new skills and networks.

Nuorten osallisuuden toteutumista kehittämistoiminnassa haastavat usein hanketoiminnan lähtökohdat, joissa tavoitteet ja toiminnot on ainakin osittain määritelty ennen nuorten osallistamista. Pelillistäminen on keino motivoida ja innostaa nuoria toimintaan. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten nuorten osallistumista tuettiin Matti – Miesten matkat työhön (ESR 2016–2018) ja Versus (THL Terveyden edistämisen määräraha 2017–2019) -hankkeissa. Artikkelissa tarkastellaan, miten osallisuus ja kokemus osallisuudesta kehittyivät osallistumisen myötä. Tutkimuskysymyksenä on, onko hankkeissa toteutettu pelillisyys vahvistanut osallistujien osallisuutta, ja jos on, millä tavoilla. Käytämme tässä artikkelissa molemmissa hankkeissa kerättyä aineistoa. Matti-hankkeessa tuotettiin aineistoa hankearviointia varten haastattelemalla nuoria ja samaa aineistoa käytettiin myös tässä tutkimuksessa. Versus-hankkeessa osallistettiin nuoria mukaan kehittämistyöhön palautekyselyjen ja ryhmähaastattelujen avulla. Versus-hankkeen palauteaineistoa otettiin tarkempaan analyysiin osallisuuden kokemuksen tunnistamiseksi. Aineisto osoittaa, että osallisuuden kokemus on nuorille monimuotoinen. Osallistuminen tuotti heille uuden oppimista ja kompetenssia, omaehtoisuutta ja autonomiaa, vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta., The participation of young people does often challenge the starting points of the projects, where the goals and activities are, at least partly, defined before the involvement of the young people. Gamification is a tool for motivate and inspire them to act. In this article will be narrated how the participation is taken in the account in projects Matti - Men`s journey to work (ESF 2016–2018) and in Versus (THL Health promotion grant 2017–2019). In this article, was examined how participation and experiences of participation were developed by answering the following question: has gamification enhanced participation and if yes, in which way? In this article we used data, which was gathered in both projects. In the Mattiproject was produced data for the evaluation of the project by interviewing young people and the same data was used in this research. In the Versus-project, the young people were involved to developing work by a feedback questionnaire and group interviews. The feedback data was analyzed more closely to recognize the feeling of participation. The data indicates that the experience of participation is manifold. Participation has given them learning experiences and competence, independency and autonomy, possibilities to influence and solidarity.