This thesis examines the challenges that might arise when caregivers combine work and care from the authorities’ perspective. The changes in the welfare state have led to the increased emphasis on individual responsibility, and caregiving is even seen as an extension to the public care services, and as an alternative to expensive institutional care, which the state and municipalities cannot afford due to the shift in population structure and the tilt in the care balance. At the same time, active labour market policies aim for higher employment rates and for the non-active citizens to be available to the labour markets. Caregiving is exceptionally located between formal and informal care, and this position generates contradictions in the carers’ employment targets and in the combining of work and care. The employment should be supported with special services for caregivers. However, these support functions are not experienced to be sufficient. In the thesis, the theme of combining work and care is approached by asking “How do the authorities perceive the combining of care and employment of caregivers?” By interviewing different social work authorities who work with caregivers, it is possible to achieve a more institutional perspective to the spectrum of challenges in combining employment and care. Six semi-structured authority interviews were conducted for the study. The interviewees are representatives of caregiver support services, employment services, and the Social Insurance Institution. Caregivers might deal with all of these service and support providers during their care periods or employment processes. In addition to that, one of the interviewees had acted as a caregiver supervisor but worked in the mental health and substance abuse services at the time of the interview. Based on the data, five themes are formed that describe the authorities’ perceptions on why the caregivers work alongside caregiving, the challenges in combining employment and care, and the means to enable the combining employment and care better. These five themes are the caregivers' need for livelihood, their difficulties finding employment, their coping, the binding nature of caregiving which calls for flexibility in employment, and the services as enablers in the combining of employment and care. According to the findings of this study, livelihood issues often force caregivers to find employment beside caregiving. Based on the interviewees’ statements, employers’ attitudes, prolonged time outside working life, and the deficiencies in skills and know-how, among other things, cause difficulties in finding employment. On the other hand, from the perspective of the authorities, it is also problematic that the caregivers cannot obtain the status of unemployed jobseeker, since caregiving prevents them from accepting a full-time job. The strenuousness of caregiving and the coping of carers might prevent employment but employment can also help the caregiver by offering variety in the daily caregiving. Caregiving is often quite binding which is why the authorities suggest that substitute caring could be a primary way of enabling the combining of employment and caregiving. Also other services targeted at caregivers would support the combining of work and care, as well as the improving of the caregivers wellbeing. The interviews also imply that the authorities see caregivers to be in a contradictory position, and that there are conflicting objectives directed at them. Tutkielmassa tarkastellaan omaishoitajien työn ja hoivan yhdistämiseen liittyviä haasteita viranomaisten näkökulmasta. Hyvinvointivaltion muutos on johtanut siihen, että yksilöiden vastuuta läheisistä korostetaan enemmän, ja omaishoito nähdään jopa julkisten hoivapalveluiden jatkeena, vaihtoehtona kalliille laitoshoivalle, johon valtiolla ja kunnilla ei väestörakenteen muutoksen ja hoivatasapainon kallistumisen takia ole enää samalla lailla varaa. Samaan aikaan aktiivinen työvoimapolitiikka tähtää korkeampaan työllisyyteen ja siihen, että ei-aktiiviset kansalaiset saataisiin työmarkkinoiden käyttöön. Omaishoito sijaitsee mielenkiintoisesti formaalin ja informaalin hoivan välimaastossa, ja tämä asema asettaa ristiriitoja omaishoitajien työllistämistavoitteisiin ja työn ja hoivan yhdistämiseen. Työllistämistä tulisi tukea omaishoitajille suunnatuin palveluin ja tukitoimin, joita ei kuitenkaan tällä hetkellä koeta riittäviksi. Työn ja hoivan yhdistämisen teemaa lähestytään tutkielmassa kysymällä ”Miten viranomaiset hahmottavat omaishoitajien hoivan ja ansiotyön yhdistämisen?” Eri omaishoitajien kanssa työskenteleviä sosiaaliviranomaisia haastattelemalla saavutetaan institutionaalisempi näkökulma siihen, millaisia haasteita työn ja hoivan yhdistämisessä saattaa olla. Tutkielmaa varten kerättiin kuusi puolistrukturoitua viranomaishaastattelua. Haastateltavat edustavat omaishoidon tuen palveluja, työllisyyspalveluja sekä Kansaneläkelaitosta, joiden kaikkien kanssa omaishoitajat saattavat hoivausjaksonsa tai työllistymisprosessinsa aikana asioida. Lisäksi yksi haastateltavista oli toiminut omaishoitajien työnohjaajana, mutta työskenteli mielenterveys- ja päihdepalveluissa haastatteluajankohtana. Aineiston perusteella tutkielmassa muodostetaan viisi teemaa, jotka kuvaavat viranomaisten näkemyksiä siitä, miksi omaishoitajat tekevät ansiotyötä omaishoidon rinnalla, työn ja hoivan yhdistämiseen liittyviä haasteita, sekä keinoja, joilla työn ja hoivan yhdistäminen paremmin mahdollistetaan. Nämä viisi teemaa ovat omaishoitajien tarve toimeentuloon, omaishoitajien vaikeudet työllistyä, omaishoitajien jaksaminen, omaishoidon sitovuus vaatii työn joustoja, sekä palvelut työn ja hoivan yhdistämisen mahdollistajina. Tutkielman tulosten mukaan toimeentulon ongelmat pakottavat omaishoitajat usein etsimään ansiotyötä omaishoidon rinnalle. Vaikeuksia työllistymisessä aiheuttavat viranomaisten mukaan muun muassa työnantajien asenteet, pitkittynyt tauko työelämästä sekä puutteet osaamisessa ja taidoissa. Toisaalta viranomaisten näkökulmasta ongelmallista on myös se, että omaishoitajat eivät voi saada työttömän työnhakijan statusta, koska omaishoito estää heitä vastaanottamasta kokoaikaista työtä. Omaishoidon raskaus ja hoivaajien jaksaminen voivat olla esteenä työllistymiselle, mutta ansiotyö voi myös auttaa omaishoitajaa jaksamaan tarjoamalla vaihtelua hoiva-arkeen. Omaishoito on usein hyvinkin sitovaa, ja siksi viranomaisten näkökulmasta sijaishoito voisi olla ensisijainen keino työn ja hoivan yhdistämisen mahdollistamisessa. Myös muunlaiset omaishoitajille kohdistetut palvelut tukisivat työn ja hoivan yhdistämisessä sekä omaishoitajien hyvinvoinnin kohentamisessa. Haastatteluista käy ilmi, että viranomaiset näkevät omaishoitajien olevan ristiriitaisessa asemassa, ja heihin kohdistetaan ristiriitaisia tavoitteita.