Search

This article studies the history of playgrounds in Finland and focuses on the emergence and implementation of the objectives of the international playground movement in the early twentieth century. Specifically, it examines the relations between supervised playgrounds, women’s emancipation, child welfare policies, and political discussion on social class. In doing so, the article illustrates the transnational circulation and implementation of early twentieth century “child-saving” ideas, such as the playground reform. The analysis is done by cross and close reading a wealth of contemporary texts on playgrounds, such as magazines, newspapers, and archival materials. By tracing the interwoven aspects of the playground movement and the history of Finland, especially the significance of the Civil War of 1918, this article argues that supervised playgrounds were utilised in reconciling the socio-political issues of the newly independent state. peerReviewed

Vanajan avovankilan perheosasto on uniikki lastensuojeluyksikkö, jonne vankeusrangaistustaan suorittava vanhempi voi sijoittua yhdessä pienen lapsensa kanssa. Perheosastolla tuetaan vanhemmuutta sekä vahvistetaan vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Tutkielman tarkoituksena on kuvata lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sekä perheosaston perhetyön toimintajärjestelmien välille rakentuvaa yhteistyötä sekä tarkastella yhteistyössä muodostuvaa toiminnan kohdetta. Tutkielmassa hyödynnetään toiminnan teoriaa. Tutkimuskysymyksinä tutkielmassa on 1) millainen toiminnan ja vuorovaikutuksen käsikirjoitus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja vankilan perheosaston perhetyöntekijöiden ja -ohjaajien toimintajärjestelmien välisessä yhteistyössä rakentuu sekä 2) millaiset tekijät haastavat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sekä vankilan perheosaston perhetyöntekijöiden ja -ohjaajien toimintajärjestelmien käsikirjoituksen ylläpitämistä rajapintatyöskentelyssä. Aineistona tutkielmassa toimii kolmen lastensuojelun sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelut sekä perheosaston työntekijöiden ryhmähaastattelu. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineiston analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysia. Tutkielma auttoi ymmärtämään yhteistyön rakentumista lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sekä perhetyön välillä Vanajan avovankilan perheosaston sijoituksissa. Perheosaston perhetyön sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toimintajärjestelmissä on paljon yhtäläisyyksiä ja molemmat toimintajärjestelmät suuntaavat toimintaansa vahvasti samaan toiminnan kohteeseen, joka luo toimintajärjestelmien väliselle yhteistyölle yhteisesti jaettua merkityksellisyyttä. Yhteiseen toiminnan kohteeseen suuntautuneessa toiminnassa toimintajärjestelmien väliselle yhteistyölle muodostuu yhteistyön tukevista tekijöistä yhteisesti jaettu toiminnan ja vuorovaikutuksen käsikirjoitus. Lapsen edun konstruktiot muodostuvat toimijoiden kertomana miltei yhtäläisiksi ja selittävät yhteistä toiminnan kohdetta. Konstruktioiden pienet näkökulmaerot muodostuvat toimijoiden edustaman organisaation erilaisesta asemasta yhteiskunnassa ja roolista suhteessa lapseen. Toimintajärjestelmien yhteistyössä jännitteet liittyvät huolen käsitteeseen sekä kuvaavat, miten vankilan perheosaston konsepti ei ole vielä täysin vakiintunut lastensuojelun toimintakäytäntöihin.

Purpose While studies on service users’ participation and their perceptions on the quality of services exist, agreement between family members’ and practitioners’ assessments of the family’s situation has received less interest. The purpose of this paper is to investigate agreement and its effect on outcomes by comparing the viewpoints of three groups of informants (children, mothers and practitioners) in the context of statutory child protection in two study groups – one applying a systemic approach (SPM) and a service-as-usual control group (SAU). Design/methodology/approach A quasi-experimental repeated-measures study design was applied. Outcome data comprised 112 cases (SPM cases n = 56 and SAU cases n = 56) at three sites. Data was collected from all participants at baseline and six months later. Findings First, practitioners’ analyses of a child’s need for protection did not meet family members’ expressed need for help. Second, child–mother agreement on the need for service intervention at T1 predicted a decrease in practitioner-assessed abuse or neglect from T1 to T2. In this sample, no differences were found between the two groups. Originality/value This study highlights the importance of making explicit the viewpoints of children, parents and practitioners in casework and research to improve understanding of how their perspectives differ over the course of the process and how possible initial disagreements affect outcomes.

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee johtamisen vaikutusta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koettuun työhyvinvointiin. Tutkimustehtävänä on kartoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia johtamisen ja esihenkilötyön näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten johtamisella ja esihenkilötyöllä voitaisiin lisätä sosiaalityöntekijöiden kokemaa työhyvinvointia. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen lastensuojeluun, työhyvinvointiin ja johtamiseen liittyvää tutkimusta. Käsitellyiksi tulevat erityisesti sosiaalityön johtamiseen ja työhyvinvoinnin johtamiseen sosiaalityössä liittyvät teemat sekä eettinen johtaminen. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuksen metodologinen aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta lastensuojelun sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät eräässä suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimuksen tulokset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastatteluaineiston sisällönanalyysin perusteella sain muodostettua neljä yläluokkaa: esihenkilön johtamisosaaminen, esihenkilön henkilökohtaiset ominaisuudet, substanssiosaaminen ja lastensuojelukentän tunteminen ja työhyvinvoinnin johtamisen kehittäminen. Näiden yläluokkien jälkeen muodostettiin haastatteluaineistosta edelleen alaluokkia, ja aineiston analyysit suoritettiin alaluokittain. Analyysin perusteella tunnistettiin esihenkilön johtamistyöhön liittyviä tekijöitä, joilla voitiin olevan merkitystä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin. Johtamisella ja työhyvinvoinnilla on keskenään hyvin voimakas suhde ja johtamisosaamiseen liittyvät teemat nousivat tutkimuksessa eniten esille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille vaikuttaa olevan merkittää vaikutusta esihenkilön osoittamalla tuella ja esihenkilön ja alaisten välisellä keskinäisellä luottamuksella. Tutkimuksen keskeisimpänä löydöksenä voidaan pitää sitä huomiota, että esihenkilön tulisi tunnistaa oman johtamistyönsä ja johtamistyylinsä merkitys ja yhteys lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää lastensuojelun johtamisen kehittämisessä. Tulosten perusteella voidaan tarkemmin kiinnittää huomiota niihin tekijöihin johtamisessa, jotka tukevat sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee sosiaalityöntekijöiden kokemuksia perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapinnalla työskentelystä ja siihen liittyvistä tunteista. Aihe on ajankohtainen, koska perhesosiaalityön ja lastensuojelun eriyttäminen on suhteellisen tuore rakenteellinen muutos, joka vaikuttaa työn käytäntöihin, asiakkaiden asemaan ja työntekijöiden jaksamiseen. Tarkoituksena on ollut selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät jäsentävät perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajaa, ja miten sosiaalityöntekijät kokevat asiakkuuksien määrittämiseen tähtäävät neuvottelut eli rajatyön. Olen tarkastellut sosiaalityöntekijöiden rajatyön kokemuksia siihen liittyvien tunteiden kautta. Tutkimuksen aineisto koostuu 13 sosiaalityöntekijän teemahaastatteluista, jotka on analysoitu teemoittelemalla. Tutkimus on kvalitatiivinen ja kuuluu fenomenologisen eli kokemustutkimuksen piiriin. Sosiaalityöntekijöiden kokemuksista muodostui viisi yläteemaa: eronteon tavat, eronteon vaikeudet, erottava rajapinta, jaettu yhdyspinta ja tunteikas raja. Näistä ensimmäiset kaksi kuvaavat, kuinka sosiaalityöntekijät työssään hahmottavat perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajaa ja toisaalta, kuinka se ei aina ole helppoa rajan hämäryyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Erottava rajapinta ja jaettu yhdyspinta kuvaavat toisaalta rajapinnan haasteita ja vastakkainasettelua perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon välillä, toisaalta toimiviksi koettuja käytäntöjä ja hedelmällistä rajapinnalla tehtävää yhteistyötä. Tunteikkaan rajan teemaan sisältyvät sosiaalityöntekijöiden kuvaamat rajapinnan ja sillä työskentelyn herättämät tunteet. Ne liittyvät asiakkaisiin ja asiakastyöhön, organisaatioon ja työyhteisöön sekä omaan itseen ja ammatillisuuteen. Lisäksi teema sisältää sosiaalityöntekijöiden kokemuksia näiden tunteiden säätelystä ja niiden kuormittavuudesta. Aineiston sosiaalityöntekijät pitivät tutkimusaihetta tärkeänä ja ajankohtaisena. Tutkielma osoittaa, että perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapinta koetaan tulkinnanvaraisena ja melko jännitteisenä. Perhesosiaalityön tarkoitus on jäänyt jokseenkin epäselväksi samalla kun lastensuojelun viimesijaisuus on korostunut. Lisäksi niin perhesosiaalityön kuin lastensuojelun resursseissa koetaan alueellisesti vaihtelevia suuriakin puutteita. Tilanne aiheuttaa perhesosiaalityössä keinottomuutta kasvavan ja haastavammaksi muuttuvan asiakaskunnan tarpeisiin vastaamisessa. Lisäksi suuri osa perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöistä kokee perhesosiaalityön ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöiden olevan kokonaisvaltaisesti alisteisessa asemassa lastensuojeluun ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin nähden. Tutkimuksen perusteella on tärkeää selkiyttää perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon tarkoitusta ja sisältöä niin lainsäädännön kuin organisaatioiden tasolla, jotta asiakkuuksien kriteerien arvioiminen selkiytyisi ja yhdenmukaistuisi. Tämä olisi niin asiakkaiden kuin sosiaalityöntekijöiden etu. Niin perhesosiaalityön kuin lastensuojelun avohuollon asianmukainen resursointi tulee turvata, jotta asiakkaat saavat oikeanlaista apua oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti. Perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon välistä vastakkainasettelua ruokkivia käytäntöjä organisaatio- ja työyhteisötasolla tulee purkaa ja välttää. Perhesosiaalityön tutkimuksen lisääminen on tärkeä osa sen aseman vakiinnuttamista sosiaalityön kentällä. This master's thesis addresses social workers' experiences of working at the interface of family welfare and child protection and related emotions. The topic is current because the differentiation of family welfare and child protection is a relatively recent structural change that affects work practices, the status of clients and the ability of employees to cope. The purpose has been to find out how social workers structure the boundary between family welfare and child protection, and how social workers experience the negotiations aimed at defining clientship, i.e. boundary work. I have examined the experiences of social workers' boundary work through the emotions associated with it. The material of the study consists of theme interviews of 13 social workers, which have been analyzed by thematization. The research is qualitative and falls within the scope of phenomenological, i.e. experience research. Five overarching themes were formed from the social workers' experiences: ways to distinguish, difficulties in distinguishing, separating boundary, shared interface and emotional boundary. The first two of these describe how social workers in their work perceive the boundary between family welfare and child protection and, on the other hand, how it is not always easy due to the blurring of the boundary and the possibility of interpretation. The separating boundary and the shared interface describe, on the one hand, the challenges of the interface and the confrontation between family welfare and child protection, and on the other hand, functional practices and fruitful cooperation at the interface. The emotional boundary theme contains the emotions evoked by the interface and working at its proximity. They are related to clients and client work, the organization and the working community, as well as one's self and professionalism, as described by social workers. In addition, the theme contains social workers' experiences of regulating these emotions and how they create strain. The social workers in the data considered the topic important and current. The study showed that the interface between family welfare and child protection is perceived as ambiguous and rather tense. The purpose of family welfare has remained somewhat unclear at the same time that the last priority of child protection has been emphasized. In addition, regionally varying large deficits are experienced in the resources of both family welfare and child protection. The situation causes family welfare to be unable to respond to the needs of a growing and more challenging clientele. In addition, a large part of family welfare social workers feel that family welfare and family welfare social workers are in an overall subordinate position compared to child protection and child protection social workers. Based on this thesis, it is important to clarify the purpose and content of family welfare and child protection, both at the level of legislation and organizations, so that the evaluation of client criteria could be clarified and harmonized. This would benefit both clients and social workers. Appropriate resourcing of both family welfare and child protection must be secured so that clients receive the right kind of help in a timely and equal manner. Practices that fuel the confrontation between family welfare and child protection at the organizational and work community level should be dismantled and avoided. Increasing family welfare research is an important part of establishing its position in the field of social work.

Tutkimuksessa tarkastellaan yleisesti lapsen tiedonsaantioikeutta ja erityisesti Euroopan yleisessä tietosuoja-asetuksessa säädettyä oikeutta saada pääsy tietoihin lastensuojelun kontekstissa. Jokaiselle luonnolliselle henkilölle katsotaan yleisesti ottaen kuuluvaksi rekisteröidyn oikeudet ja näin ollen oikeus saada pääsy tietoihin koskee kaikkia rekisteröityjä, myös lapsia. Rekisteröidyn oikeudesta päästä omiin tietoihin säädetään tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa. Lastensuojelulaissa on annettu myös alle 12-vuotiaalle puhevaltaa. Lastensuojelulain 21 §:n mukaan lapsella, joka on 12 vuotta, tulee olla oikeus puhevallan käyttöön erikseen huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella. Tämän säännöksen perusteella voidaan todeta, että myös lapsella on tarkastusoikeus tietoihinsa. Lapsi omaa oikeuden tarkastaa itseään koskevat henkilötiedot, jos hän ikäänsä, kehitystasoonsa ja asian laatuun verrattuna pystyy ymmärtämään asian merkityksen. Näiden kriteerien toteutuminen perustuu ensi sijassa rekisterinpitäjän arvioon. Viime kädessä asiasta antaa ratkaisun tuomioistuin. Pääsääntönä on aina rekisteröidyn oikeuksien toteuttaminen eli rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihinsa. Pääsääntöön on kuitenkin tietosuoja-asetuksessa ja julkisuuslaissa säädetty poikkeuksia. Henkilön oikeus itseään koskevien tietojen saantiin ei voi siis olla poikkeukseton ja on tilanteita, joissa henkilön tiedonsaantioikeus kumoutuu sitä tärkeämpien syiden vuoksi. Poikkeuksilla tarkoitetaan tilanteita, joissa rekisterinpitäjä kieltäytyy rekisteröidyn pyynnöstä. Lasten näkökulmasta merkittävin rajoitusperuste on tietosuoja-asetuksessa 15 artiklassa säädetty rajoitus, jonka mukaan rekisteröidyllä ei ole oikeutta omiin tietoihinsa, jos sen katsotaan aiheuttavan vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai rekisteröidyn tai muun henkilön oikeuksille. Tarkastusoikeuden rajoitus rekisteröidyn omien oikeuksien vaarantumisen takia antaa mahdollisuuden arvioida lapsen etua tietojen tarkastusoikeutta käytettäessä. Lisäys pitää sisällään tyypillisesti lastensuojelussa syntyvät tilanteet tietosuojalain esitöiden mukaan. Myös lastensuojelulaissa on säännelty, että lapselle ei tulisi antaa sellaisia tietoja, jotka vaarantavat hänen kehityksensä. Lapsen edun arvioiminen tällaisissa tilanteissa onkin ehdottoman tärkeää. Lapsen edun periaatetta voidaan pitää johtavana periaatteena lastensuojelussa. Lapsella saattaa olla tämän lisäksi oikeus kieltää antamasta itseään koskevia tietoja muille henkilöille. Lapsen kielto-oikeuden käytössä tulee huomioida hänen ikänsä ja kehitystaso sekä asian laatu, ellei sen katsota olevan selvästi alaikäisen edun vastaista.

Pro gradu- tutkielmani käsittelee Karjalan-Kannakselta ja Laatokan-Karjalasta talvi- ja jatkosodan aikana evakuoitujen lastenkotien sijoittamista ja evakkolastenkotien pärjäämistä sijoituspaikoissaan. Tarkastelen sitä, miten lastenkotien evakuointi tapahtui, kuka toimista vastasi ja miten lapsille kävi. Toista maailmansotaa käsittelevä tutkimus on suosittua ja myös lasten sotaa ja sotakokemuksia on tutkittu runsaasti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tutkimus ulottuu lastensuojelun kentälle monin tavoin. Niin sotalasten lähettäminen Ruotsiin kuin tarpeellisen turvan ja huolenpidon järjestäminen kaikille lapsille on ollut osa lastensuojelullisia toimia. Vaikka tutkimusta lasten sodasta ja evakkolapsista on tehty runsaasti, on lastenkotilasten sotataival jäänyt syystä tai toisesta keskustelusta syrjään. Talvisodan evakuoinneissa noudatettiin evakuointisuunnitelmia, jotka oli laadittu 1920-luvulla. Näissä suunnitelmissa ei huomioitu siviiliväestön erityistarpeita ja suunnitelmien puutteellisuus korostui laitosten evakuoinnissa, sillä ne oli tarkoitus siirtää turvaan sodan alta samaan aikaan muun väestön kanssa. Lisäksi laitosten oli määrä huolehtia itse sijoituspaikan löytämisestä, mikä osoittautui hyvin haasteelliseksi. Se, millaisia haasteita evakuointi on aiheuttanut, heijastuu myös käytettävissä olevaan aineistoon. Lastenkotien jälkeensä jättämä sota-aikainen aineisto on hajanaista paitsi ajallisesti myös alueellisesti. Aineisto koostuu pitkälti viranomaisdokumenteista, jotka oli määrä lähettää tarkasteltavaksi sosiaaliministeriöön. Sodan aikana tavoite ei ole kuitenkaan täyttynyt toivotulla tavalla, minkä seurauksena arkistoissa on esimerkiksi lastenkotien vuosikertomuksia vain rajallisesti ja kattavan kokonaiskäsityksen luominen etenkin evakuoitujen lastenkotien toiminnasta talvi- ja jatkosodan aikana on haastavaa. Viranomaisdokumenteista koostuvan aineiston avulla on kuitenkin mahdollista tarkastella lastenkodeille annettujen tavoitteiden toteutumista niin tarkoituksenmukaisten tilojen kuin riittävän, koulutetun henkilökunnan osalta. Tarkastelemalla evakuoituja lastenkoteja, erottuu kolme tarinallista päälinjaa. Osa lastenkodeista evakuoitiin turvaan isommista kaupungeista maaseudulle ja nämä lastenkodit saivat viettää, jos ei koko sodan aikaa niin ainakin pitkiä aikoja, usein itselleen tutussa ympäristössä, kuten kesäsiirtoloissa. Tällaiset lastenkodit vaikuttavat pärjänneen sodan aikana melko hyvin. Toisen ryhmän muodostavat ne lastenkodit, jotka evakuoitiin sotatoimialueelta ja löysivät sijoituspaikan heti tai asuttuaan hetkellisesti väliaikaisissa tiloissa. Kolmannen ryhmän evakkotaival oli huomattavasti haasteellisempi, sillä vakinaista asuinpaikkaa ei löytynyt sodan kuluessa. Tarkasteltaessa sota-ajan lastenkotien toimintaa on keskiössä tarkoituksenmukaiset tilat, joihin lastensuojelussa on pyritty sisällissodan vuosista alkaen – eikä tavoitetta täysin olla vieläkään saavutettu. Talvi- ja jatkosodan aikana myös riittävän ravinnon tarjoamiseen, vaatetukseen ja koulunkäyntiin liittyi haasteita, joita ei kaikissa tapauksissa saatu ratkaistua. Myös tältä osin tarpeellisen hoivan tarjoaminen noudatteli edellä mainittua kolmijakoa. Vaikka lastenkotien toiminnassa, ja lastensuojelussa kaikkineen, ei talvi- ja jatkosodan aikana kyetty täyttämään toiminnalle asetettuja keskeisiä tavoitteita, ei kyse ole piittaamattomuudesta lasten hyvinvointia kohtaan. Vaikuttaakin siltä, että tavoitteisiin pyrittiin pääasiallisesti hyvin sinnikkäästi, onnistuttiin tavoitteiden täyttämisessä tai ei.

peerReviewed

Katsauksessa tarkastellaan työskentelyä lastenpsykiatrian ja lastensuojelun rajapinnalla aiheesta löytyvän suomenkielisten aineistojen pohjalta. Vaikka alat työskentelevät samankaltaisten ongelmien ja osittain myös samojen asiakkaiden parissa, ei yhteistyötä ole juurikaan aiemmin tutkittu. Yhteistyötä ei myöskään toteuteta käytännössä riittävissä määrin, vaikka molemmat alat tunnistavat yhteistyön tärkeyden ja tarpeen. Lapsen henkistä pahoinvointia aiheuttavat monet perheestä ja kasvuympäristöstä kumpuavat syyt kuten vanhempien päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat, huono taloudellinen tilanne ja huonosti toimiva perhedynamiikka. Lastenpsykiatrian ja lastensuojelun palveluiden tarpeen kulkeminen rinnakkain on siis varsin yleistä. Erityisesti perheen ulkopuolelle sijoitetut lapset tarvitsevat usein lastenpsykiatrian palveluita. Lastenpsykiatrian ja lastensuojelun asiakkuudet ovat myös usein kestoltaan vuosien mittaisia, joten palvelut ja työntekijät saattavat vaihtua useaan otteeseen. Palveluiden kokonaisuuden koordinointia ja alojen välistä yhteistyötä tarvittaisiin enemmän, jotta työnjako eri palveluiden välillä olisi selkeämpää ja perheen eri palveluiden tarpeesta ja toteutumisesta muodostuisi tarkempi kokonaiskuva. Vaikka rajapintatyöskentely on kehittynyt toimivampaan suuntaan, yhteistyötä tarvittaisiin enemmän. Positiivista on ollut rajapintatyöskentelyn kehittyminen lapsilähtöisempään suuntaan, mikä tarkoittaa, että lapsi saa itse olla mukana vaikuttamassa omaan palvelukokonaisuuteensa sen sijaan, että häntä vain määräiltäisiin palvelusta toiseen. Merkittäviä ongelmakohtia ovat esimerkiksi lastenpsykiatrian työntekijäpula ja hidas hoitoon pääseminen sekä lastensuojelun lapsen tai perheen oman työntekijän vaihtuvuus, vaikka tutun ja luotettavan aikuisen tuki olisi lapselle tärkeää. Keinoja parantaa alojen välistä yhteistyötä voisivat olla esimerkiksi siirtyminen koordinoituun moniammatilliseen tiimimalliin (systeeminen malli), alojen rajat ylittävä johto, alojen välisen kommunikaation edistäminen ja lasten ja nuorten mielenterveystyön painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisevämpään suuntaan.

Koronapandemia ei vaikuttanut kaikkiin samalla tavalla. Erityisen ankarasti se vaikutti haavoittuvassa asemassa vankiloissa, lastensuojelulaitoksissa ja kehitysvammalaitok-sissa oleviin, kun yhteydenpitoa rajoitettiin, tapaamiset kiellettiin tai siirrettiin etätapaa-miseksi. Rajoitukset kohdistuivat myös laitoksissa olevien henkilöiden lapsiin, joten perhe- ja yksityiselämän suojaa rajoitettiin. Julkisella vallalla on perustuslain mukaan velvollisuus turvata jokaisen oikeus elämään ja velvollisuus edistää väestön terveyttä ja turvata riittävät terveyspalvelut. Tämä oli perus-teena omaisten vierailujen rajoituksille. Koronapandemia olisi voinut levitä laitoksissa ja olla huonon terveydentilan omaaville kohtalokasta. Monet rajoitukset olivat välttämättö-miä. Eri asia on, millaisia muotoja noudattaen ne toteutettiin, ei välttämättä lailla, kuten pitäisi. Kaikissa laitoksissa syntyi perus- ja ihmisoikeuksia koskevia ongelmia, mutta vähän erilaisia. Julkaisu käsittelee vankiloissa, lastensuojelulaitoksissa ja kehitysvammaisten laitoksissa pandemian aikana syntyneitä perus- ja ihmisoikeusongelmia lasten oikeuksien näkökulmasta. Perusperiaate on sama kaikissa. Pitää löytää tasapaino perhe-elämän suojan ja hengen suojaamisvelvollisuuden ja terveyden edistämisen välillä pandemian aikana.

Encountering domestic violence victims, perpetrators and witnesses in the multiprofessional fields of health and social care and policing includes various challenges. Each professional group perceives domestic violence from its own perspective, linked to its position in the field, core tasks, institutional practices and organizational structures. In this study, we examine interprofessional collaboration among Finnish social and health care professionals and police officers, focusing on the practices and conceptions concerning domestic violence interventions. The data consists of 16 focus group interviews, involving a total of 67 interviewees from social and health care professions and the police. The results indicate that successful interprofessional collaboration requires comprehensive knowledge and education on domestic violence as a phenomenon, on the tasks and the duties of different professionals, as well as tolerance and flexibility in their joint efforts. However, the emphasis on professional relationships often shifts the focus from the institutional and structural challenges of interprofessional collaboration to individual interactions. Organizational barriers and differences in goals may impede good intentions from being materialized into concrete outcomes. These findings challenge all organizations and professionals working on domestic violence intervention to reconsider their training, practices and organizational arrangements. publishedVersion

Tässä pro-gradu tutkielmassa tarkastellaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten kokemuksia lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina. Tutkielman tarkoitus on tarkastella nuorten ja heidän asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän välisen suhteen merkityksiä nuorille. Nuoren kohtaaminen sosiaalityön asiakkaana on ajankohtainen sekä yhteiskuntatasolla keskustelua herättävä aihe. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto koostuu 59 kirjeestä yhteensä 84 sivusta. Kyseinen aineisto on 101- kirjettä – julkaisu, joka on Pesäpuu ry:n (2020) toimittama. Aineisto on analysoitu toteuttamalla soveltaen sekä viisivaiheista Amedeo Giorgin (1995) fenomenologista aineiston analyysiä, että eksistentiaalista Juha Perttulan (1998) fenomenologisen analyysin muunnosta. Tutkimustulokset osoittavat asioista vastaavan sosiaalityöntekijän näyttäytyvän kodin ulkopuolelle sijoitetulle nuorelle hyvin etäisenä henkilönä. Tutkimuksen mukaan nuoren ja sosiaalityöntekijän tapaamiset painottuvat hyvin asiakassuunnitelmakeskeisinä. Sosiaalityöntekijän ja nuoren kahdenkeskiset tapaamiset eivät toteutuneet lastensuojelulain (417/2007) 53 §:n mukaisesti. Tutkimustuloksissa painottuu nuorten kokemukset siitä, että sosiaalityöntekijä ei kohtaa heitä. Nuorten kokemuksen mukaan kohtaamattomuuteen vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät sekä työntekijöiden suuri vaihtuvuus. Nuoret kokivat sosiaalityöntekijän olevan vaikutusvaltainen ihminen heidän elämässään. Se, että sosiaalityöntekijä ei tunne nuorta, luo nuoressa turvattomuuden tunnetta. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi nousi nuorten toive kohtaamiselle, osallisuudelle ja työntekijän pysyvyydelle. Nuoret toivoivat kohtaamiselta sosiaalityöntekijän kanssa vastavuoroisuutta sekä sosiaalityöntekijän läsnäoloa. Nuoret kuvailivat sosiaalityöntekijän yhteydenpidon sekä kahdenkeskisten tapaamisten lisäävän osallisuuden kokemusta heidän omaan elämäänsä liittyvässä päätöksenteossa. Tutkimustulokset osoittivat, että on tärkeää pohtia nuorten ja sosiaalityöntekijöiden välisten suhteiden merkityksiä. Yhteiskunnassa tulisi herätä näiden merkityksien pitkäkestoisille vaikutuksille ja pohtia sitä, miten tilanteeseen voidaan yhteiskunnassamme vaikuttaa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia miten sosiaalityöntekijät selvittävät alle kouluikäisen lapsen mielipiteen sijaishuoltopaikan muutosta koskevassa päätöksenteossa ja millaiset tekijät vaikuttavat mielipiteen selvittämiseen sekä lapsen osallisuuden toteutumiseen. Lastensuojelulain mukaan lapsen mielipide tulee selvittää kaikissa lasta koskevassa lastensuojelun päätöksen teossa ja lapsen mielipide tulee ottaa huomioon päätöksen teossa, kun arvioidaan lapsen etua. Teoreettisesti tutkielmani asettuu lapsen osallisuutta koskevaan lainsäädäntöön sekä aikaisempaan tutkimuskeskusteluun, jonka mukaan lapsen osallisuus ei kiistattomasti vahvasta lainsäädännöstä huolimatta pienten lasten kohdalla toteudu. Tutkimusaineistoni koostui kuudesta lastensuojelun sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Aineiston analysoinnissa käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aikaisemmista tutkimuksista huolimatta tulokset ovat valoisia alle kouluikäisten lasten osallisuuden näkökulmasta. Alle kouluikäiset lapset ovat olleet osallisina omassa asiassaan, heidän mielipiteensä on kuultu ja usein mielipiteelle on annettu merkittävästi painoarvoa. Lapsen mielipide selvitettiin kysymällä suoraan, leikin ja keskustelun kautta, havainnoimalla ja keräämällä tietoa muilta aikuisilta. Sosiaalityöntekijät pitivät lapsen mielipiteen selvittämistä paitsi lakisääteisenä velvoitteena, myös oikeana ja eettisenä tapana tehdä työtä. Lapsen mielipiteen selvittämiseen vaikuttivat lapsen tuntemisen, lapsen kehityksen ja käytettävissä olevan ajan lisäksi oleellisesti sosiaalityöntekijän vuorovaikutustaidot. Sosiaalityöntekijän taidoilla olla vuorovaikutuksessa pienen lapsen kanssa oli vaikutusta siihen, miten lapsen osallisuus toteutui ja minkälainen painoarvo lapsen mielipiteelle annettiin.

Jokaisella aikakaudella on esiintynyt jokin aikalaisille erityistä päävaivaa aiheuttanut poikkeavien lasten ja nuorten kategoria. Nämä kategoriat ovat muuttuneet, ketjuuntuneet ja kerrostuneet, mutta silti säilyttäneet aikaisempia alaikäisen lainrikkomuksiin liittyviä selitys- ja ratkaisumalleja. Tämän ansiosta voimme edelleen havaita yli sata vuotta vanhojen selitysmallien kytevän nykyisten alaikäisten lainrikkomuksiin liittyvien oppien ja käsitteiden taustalla. nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lapsen monipaikkaisen institutionaalisen polun rakentumista lastensuojeluasiakkuuden aikana. Tutkielmassa lapsen asuinpaikkojen muutoksia seurataan institutionaalisten siirtymien ja monipaikkaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa analysoidaan millainen monipaikkainen institutionaalinen asumispolku asiakkaalle rakentuu lastensuojeluasiakkuuden aikana. Tutkimuksen sisältöteoreettinen viitekehys paikantuu asumispolkujen rakentumisen kautta lapsen monipaikkaiseen asumiseen. Tässä tutkimuksessa monipaikkaisena institutionaalisena asumispolkuna tarkoitan lapsen toistuvia siirtymiä lastensuojelulaitosten ja muiden instituutioiden välillä. Sisällytän institutionaalisiin siirtymiin myös lastensuojeluasiakkuuden aikana tapahtuvat siirtymät lastensuojelulaitoksesta kotiin, sillä siinäkin tilanteessa siirtymä toteutuu sosiaalityöntekijän päätöksellä. Tutkielmassa käytetyt keskeiset käsitteet, jotka ovat lastensuojeluasiakkuus ja institutionaaliset paikat, liittyvät lastensuojelun toimintaympäristöön. Lastensuojelun toimintaympäristön kautta tarkastellaan lapsen monipaikkaisen institutionaalisen asumispolun rakentumista. Tutkielman aineisto muodostuu yhden asiakkaan lastensuojeluasiakkuuden aikana dokumentoidusta asiakaskertomuksesta. Aineisto sisältää 382 sivua lastensuojelun asiakirjoja, joihin kuuluvat dokumentoituna kaikki lastensuojelutoimenpiteet, sisältäen niiden suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan. Lisäksi asiakirjat sisältävät kaikki asiakkuuden aikana toteutettu työskentely sekä viranhaltijapäätökset. Aineisto on kerätty yhdestä keskisuuresta suomalaisesta kunnasta. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa aineisto analysoidaan narratiivisen juonianalyysin keinoin. Analyysin tuloksena syntyi kolmeen osaan jaettu tarina ajasta ennen huostaanottoa, ajasta, jolloin huostaanotolla pyritään hakemaan ratkaisua sekä ajasta monen kodin kautta täysi-ikäiseksi. Tuotin edellä kuvatun ajallisen tarinan läpäisevän erillisen tarinan lapsen ottaessa toimijuuden omiin käsiin hatkareissujen myötä. Analyysin avulla aineistosta löytyi yhteensä 13 siirtymää ja muuttoa instituutioiden välillä lastensuojeluasiakkuuden aikana. Lisäksi aineistosta oli tunnistettavissa nuoren elämässä monia lyhyitä ajanjaksoja eri yhteiskunnan instituutioissa kuten esimerkiksi sairaalassa. Monipaikkaisuuden ja asumispolun lisäksi tutkielma tekee näkyväksi asiakaskertomuksen moniäänisyyttä. Olen kiinnostunut selvittämään, kenen ääni asiakirjoissa näkyy ja miten « äänenkäyttö » jakaantuu eri osapuolten kesken. Tulkitsen aineistoa Kääriäisen (2003) määrittelemän asiakirjoihin sisältyvän moniäänisyyden näkökulmasta. Hän on määritellyt asiakirjoista kolme eri puhetyyppiä: asiakaspuheen, työpuheen ja viranomaispuheen. Aineiston tulkinnan mukaan löysin asiakirjoista tasapuolisesti sosiaalityöntekijän kirjaamana kaikkien asianosaisten ajatuksia ja näkökulmia. Asiakirjateksteissä kulki rinnakkain niin sosiaalityöntekijän omat ajatukset kuin eri osallistenkin näkemykset. Moniäänisyyden näkökulmasta havaitsin, että lapsen ääni tulee kirjattua mielipiteenä sekä lapsen toimijuuden esittämisenä. Esimerkiksi lapsen vastustaessa toistuvia asuinpaikan vaihdoksia, ilmaisi hän mielipiteensä poistumalla luvattomasti lastensuojelulaitoksesta. Moniäänisyyden näkökulmasta loppupäätelmänä voidaan todeta, että asiakirjat sisältävät rinnakkain toimijoiden sekä asiakkaan vuoropuhelua. In this master’s thesis I will analyse the path of a child through an institutional multi-local residency child welfare program. In this thesis the changes in the growth environment of a child will be followed and scrutinized from the point of view of changes in housing and multi-local residency programs. I will study how the path of a client evolves during child welfare programs, specifically the path of a child in multi-local residency programs. The theoretical framework of this thesis is based on the course of one’s life and their path through housing programs that are multi-local in nature. In this thesis the pathway of a child through institutional multi-local housing programs is defined by the recurring changes in the housing of a child as they are a client in child welfare programs. This study will also include the changes in the housing of a child as their living conditions change including periods where they live at home, as even in those situations the decision is made by a social worker. The essential concepts and terms used in this study are specifically the institutional child welfare programs and institutional housing programs which are closely related to the environment of child welfare programs. How the path of a child evolves during their placement in multi-local residency programs will be analysed from the point of view of child welfare environments. The data in this study is gathered from one individual as they are a client in child welfare programs specifically from the documented child welfare reports. The data contains 382 pages of child welfare documents, which include all documented decisions and actions, as well as their planning and implementation during the placement of a child in welfare programs. In addition, the documents contain all decisions and actions by welfare workers holding office. The data was gathered from one specific middle-sized Finnish municipality. The thesis is a qualitative case study, where the data is analysed through a narrative plot analysis. As the result of the analysis a story was formed and divided into three sections. These were the time before placement in foster care, the time where solutions and actions were taken by social workers, and the time spent in multi-local residency programs as the child becomes an adult. In addition to the above-mentioned narrative analysis, a story that penetrates through the whole story was formed from the times the client took agency by escaping from foster care. In the analysis 13 changes in housing throughout their time as a client in child welfare programs were found. As well as several short periods throughout their life where they spent time in social institutions, such as hospitals. In addition, by analysing multi-local housing and the housing path of an individual this thesis makes visible the multi-voiced nature of client reports. A point of interest is studying whose voice is visible in the documentation. And how the space of visible voices is formed and divided between parties. I will be interpreting the data based on the theoretical framework in Kääriäinen (2003) definition of the multi-voiced nature of documentation. This framework defines three different types of voice, the clients voice, working voice, and formal office holders’ voice. Throughout the analysis, an even spread of voices, thoughts and viewpoints of all affected parties documented by social workers was found. Throughout the documentation, in addition to the social workers thoughts, the views of all affected parties were observed. From the point of view of multi-voiced analysis, it was observed that the child’s voice is documented as an opinion and a presentation of the child’s agency. As an example, when the child resists recurring changes in housing, they present their agency by leaving the child caring institution they were placed in without permission. Finally, it was observed that the documentation presents a discourse between those taking action and the affected parties, when studied from the point of view of multi-voiced analysis.

publishedVersion