Search

Ulkomaalaislainsäädäntöä on tiukennettu viime vuosina varsinkin kansainvälistä suojelua saavien osalta niin, että on perusteltua puhua kansainvälisen suojelun heikentymisestä. Tämä käänne näkyy myös perheenyhdistämislainsäädännössä, jota tiukennettiin vuonna 2016. Tutkijat ja aktivistit ovat kiinnittäneet huomiota tiukennusten vaikutuksiin niin hyvinvoinnin, kotoutumisen kuin yhteiskuntaan kuulumisen näkökulmasta. Joihinkin epäkohtiin onkin lainsäädännöstä vastaavassa sisäministeriössä haluttu muutosta, mutta lakiehdotuksen käsittely on venynyt ja kohdannut vastustusta. Tässä kirjoituksessa teen katsauksen perheenyhdistämiseen kaavailtuihin lainsäädäntömuutoksiin ja niistä eduskunnassa käytyyn keskusteluun. Alun perin muutosten tarkoitus oli poistaa toimeentuloedellytys kaikilta kansainvälistä suojelua saavilta, mutta välikysymys säikäytti hallituksen. Nyt ehdotetaan helpotusta vain alaikäisten perheenyhdistämisen edellytyksiin. Toteutuessaan nämäkään muutokset eivät kuitenkaan tule auttamaan kaikkia alaikäisenä tulevia tai tulleita turvapaikanhakijoita. Monen perheenjäsenet tarvitsevat apua ja jopa kansainvälistä suojelua, mutta lailliset keinot perheen yhteen saattamiseksi ovat kiven takana. Yleisesti ottaen perheenyhdistämisen käyttäminen kansainvälisen suojelun saamisen strategiana on vaikeutunut eikä lainsäätäjällä tunnu olevan halua edistää humanitaarista maahanmuuttoa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on osallistua aiheesta käytyyn keskusteluun ja tuoda siihen uusia avauksia.

Artikkelissa tarkastellaan muutosta perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käsiteavaruudessa. Aineistona ovat vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelma-uudistusta koskeva muistio sekä perusopetusta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskeva lainsäädäntö. Analysoimme käsitteellistä muutosta määrällisesti ja laadullisesti ottaen huomioon myös käsitteiden historialliset kerrostumat. Analyysi paljastaa taitekohdan suomalaisen peruskoulun yhteiskunnallista tehtävää koskevassa määrittelyssä: koulutuspoliittisiksi tavoitteiksi tasa-arvon rinnalle ovat nousseet yhdenvertaisuus ja yksilölliset oikeudet. Keskitymme erityisesti yhdenvertaisuuteen, joka kamppailee pitkään koulutuspolitiikan keskiössä olleen tasa-arvo-käsitteen kanssa asemasta keskeisimpänä arvona, periaatteena ja tavoitteena. Taitekohdassa yhteiskuntafilosofinen tasa-arvon käsite kohtaa oikeudellisesta perinteestä juontuvan yhden-vertaisuuden periaatteen. Analysoimme havaittua muutosta liberalististen poliittisten rationaliteettien sekä Nancy Fraserin kolmiulotteisen oikeudenmukaisuus-käsityksen viitekehyksessä. Havaittu muutos ilmentää tasa-arvopoliittista siirtymää kohti hajautettua ja pehmeän säätelyn keinoin ohjautuvaa uus-liberalistista hallintotapaa sekä oikeudenmukaisuuden tun-nustuksen ulottuvuuteen painottuvaa tasa-arvon edistämistä, jossa kouluyhteisöt ja yksilöt vastuutetaan tasa-arvon edistäjiksi ja eettisiksi toimijoiksi.

Kirjoitus käsittelee sananvapauden kehitystä 2000-luvun aikana. Tänä aikana painettujen lehtien rinnalle ovat tulleet verkkolehdet. Televisiokanavat ovat laajentaneet tarjontaansa verkkoon ja elokuvien jakelu on siirtynyt teattereista dvd-levyille ja verkkoon. Lisäksi sosiaalisen median palvelut ovat tarjonneet alustoja ja palveluita ihmisten keskinäiseen viestintään ja keskusteluihin. Suomessa rikoslaki on tarjonnut ja tarjoaa edelleenkin keskeiset välineet haitallisen ja ei-toivotun viestinnän torjuntaan. Kirjoitus käsitteleekin kunnianloukkausta koskevan oikeuskäytännön muutosta ja kehittymistä sekä vihapuheen ja uhkailuja koskevan käytännön muutosta 2000-luvulla. Lisäksi käydään läpi joitain internetin ja sosiaalisen median muutoksen mukanaan tuomaa oikeuskäytäntöä näiden välineiden kannalta. nonPeerReviewed

Raportti käsittelee maisemaosallisuuden toteutumista kansallisissa ohjelmissa ja strategioissa sekä havainnollistaa ajankohtaista keskustelua kokemuksellisesta tiedosta neljän tapausesimerkin avulla. Selvitys nostaa esille neljä ajankohtaista kehittämiskohdetta Euroopan neuvoston maisemayleissopimuksen (Council of Europe Landscape Convention, CoELC) edistämiseksi ja samalla maisemademokratian ja kansalaisten osallistumisen turvaamiseksi: 1) Maisemakäsityksen ja maisematiedon laajentaminen ja kohdentaminen siten, että kokemuksellinen tieto integroituu ja käsitteellistyy ympäristösuunnittelun prosesseissa ja eri tietoarkkitehtuureissa, 2) arvoja törmäyttävien, kokemuksellista tietoa esille tuovien ja maisemademokratian toteutumisen kannalta oikea-aikaisten suunnittelu- ja osallisuuskäytäntöjen valtavirtaistaminen, 3) maisemapolitiikan hallinnon rakenteiden kehittäminen siten, että maisemademokratia sisältyy rakenteisiin läpileikkaavana teemana käytetyissä käsitteissä, suunnittelussa, seurannan kriteereissä, alueiden käytön ohjeissa, ympäristövaikutusten arvioinnissa ja muissa maisemaan liittyvissä prosesseissa sekä 4) maisemapolitiikkaa, maisemaa ja kulttuuriympäristöä tutkivien tieteen ja hallinnon alojen tutkimuksen, koulutuksen mallien ja rahoituksen kehittäminen. Maisemapoliittisen tarkastelun tavoitteena tulee olla entistä moniäänisempi, joustavampi ja kokemuslähtöisempi tapa hahmottaa maisemaa ja sen arvoja kaikilla maankäytön osa-alueilla. The report discusses the inclusion of landscape in national programmes and strategies and sums up the current discussion on experiential knowledge through four case examples. The report raises four topical development themes to promote the implementation of the Council of Europe Landscape Convention, CoELC while at the same time ensuring public participation and landscape democracy: 1) Expanding and targeting the conceptual framework on landscape understanding of landscape in such a way that experiential knowledge becomes adequately conceptualised and integrated in environmental planning processes and different information architectures, 2) mainstreaming of planning and inclusion practices to facilitate valuation processes, building on experiential knowledge and enhancing landscape democracy, 3) developing the governance structures of landscape policy in such a way that landscape democracy underpins them as cross-cutting theme, informing concepts used in planning, monitoring criteria, land use guidelines, environmental impact assessment and other processes related to landscape, and 4) developing research, education models and financing for relevant fields of research and governance dealing with landscape policy, landscape and cultural environment. The aim is set to be an increasingly polyphonic, flexible and experience-driven landscape policy, fully embracing landscape and its values in all land use sectors. nonPeerReviewed

Viranomaisten toiminta on määritelty lainsäädännön kautta, jossa viranomaisten menettelymuotojen perusteet, tavoitteet ja rajat määritellään tarkasti. Onnistuakseen yhteiskunnan asettamissa toimintavaatimuksissa turvallisuusviranomaisilla pitää olla tarkoituksenmukaiset resurssit, toimivat reagointi- ja yhteistyöprotokollat sekä asiaankuuluvat toimivaltuudet. Usein tehtävässä onnistuminen edellyttää myös viranomaisten välistä yhteistyötä. Tällaisen yhteistyön rooli korostuu, kun toimitaan poikkeusoloissa. Samalla myös viranomaisten toimintaa normittava lainsäädäntö muuttuu tietyiltä osin. Tutkimukseni tavoitteena on oikeusteoreettisesti selvittää asettaako lainsäädäntömme vaikeuksia tai hidasteita määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumiselle poikkeusoloissa tai sellaiseen rinnasteisissa tilanteissa. Tutkimuksessani rajaan ensilinjan turvallisuusviranomaisiksi poliisin, pelastustoimen, ensihoidon, puolustusvoimat sekä rajavartiolaitoksen. Tutkimuksellani on julkisoikeudellinen pääpaino, johon liittyy hallinto- ja valtiosääntöoikeudellisia näkökulmia. Tutkimustyötäni ohjaavat kolme alatutkimuskysymystä tarkentavat, onko määriteltyjen turvallisuusviranomaisten keskinäisen virka-avun toteutumisessa hallinto-oikeudellisesti merkittäviä eroja, onko turvallisuusviranomaisilla keskenään merkittäviä toimivaltaeroja ja kuinka turvallisuusviranomaisten yhteistyö toteutuu poikkeusoloissa teoreettisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin metodeilla ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäiseen virka-avun antamiseen liittyvää poikkeusolojen lainsäädäntöä. Tutkimuksessa myös lainopillisesti tarkastellaan, miten perustus- ja valmiuslakimme poikkeustilamekanismit käynnistyvät ja millaisia vaikutuksia niillä on ensilinjan turvallisuusviranomaisiin. Lisäksi tutkitaan näiden viranomaisten toimialoja tarkemmin määrittävää substanssilainsäädäntöä. Lähdeaineistona toimii ensilinjan turvallisuusviranomaisia normittavien lakikokonaisuuksien taustamateriaalit, eli hallituksen esitykset, valtioneuvoston ja ministeriöiden julkaisut sekä väitöskirjat ja oikeustieteelliset artikkelit. Lisäksi työssä hyödynnetään kahta avointa asiantuntijahaastattelua, joiden näkökulmat auttoivat tutkimuksen viitekehyksen taustoittamista. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että viranomaisyhteistyön rajat ja menettelytavat ovat lainsäädännössämme varsin selkeät, eikä viranomaisten kesken virka-avun pyytämisessä tai sen antamisessa ole merkittäviä eroja. Lainsäädännössämme on selkeästi säädetty ja siten määritelty ensilinjan turvallisuusviranomaisten keskinäisestä toiminnasta ja virka-avusta myös poikkeusoloissa. Samoin poikkeusolojen määritelmät on kattavasti tarkennettu ja päivitetty valmiuslain 3 §:ssä. Rajatun toimintakenttänsä perusteella ensilinjan turvallisuusviranomaisten kesken ei tapahdu toimivaltakollisiota, sillä jokaisen viranomaisen yksiselitteisen roolituksen kautta tuleva johtaja–johdettava asetelma ei jätä epäselvyyksille tai tulkinnanvaraisuuksille tilaa. Samalla tämä asetelma määrittää virka-avun pyytämiseen ja antamiseen oikeutetut tahot.

Tutkimuksessa tarkastellaan yleisesti lapsen tiedonsaantioikeutta ja erityisesti Euroopan yleisessä tietosuoja-asetuksessa säädettyä oikeutta saada pääsy tietoihin lastensuojelun kontekstissa. Jokaiselle luonnolliselle henkilölle katsotaan yleisesti ottaen kuuluvaksi rekisteröidyn oikeudet ja näin ollen oikeus saada pääsy tietoihin koskee kaikkia rekisteröityjä, myös lapsia. Rekisteröidyn oikeudesta päästä omiin tietoihin säädetään tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa. Lastensuojelulaissa on annettu myös alle 12-vuotiaalle puhevaltaa. Lastensuojelulain 21 §:n mukaan lapsella, joka on 12 vuotta, tulee olla oikeus puhevallan käyttöön erikseen huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella. Tämän säännöksen perusteella voidaan todeta, että myös lapsella on tarkastusoikeus tietoihinsa. Lapsi omaa oikeuden tarkastaa itseään koskevat henkilötiedot, jos hän ikäänsä, kehitystasoonsa ja asian laatuun verrattuna pystyy ymmärtämään asian merkityksen. Näiden kriteerien toteutuminen perustuu ensi sijassa rekisterinpitäjän arvioon. Viime kädessä asiasta antaa ratkaisun tuomioistuin. Pääsääntönä on aina rekisteröidyn oikeuksien toteuttaminen eli rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihinsa. Pääsääntöön on kuitenkin tietosuoja-asetuksessa ja julkisuuslaissa säädetty poikkeuksia. Henkilön oikeus itseään koskevien tietojen saantiin ei voi siis olla poikkeukseton ja on tilanteita, joissa henkilön tiedonsaantioikeus kumoutuu sitä tärkeämpien syiden vuoksi. Poikkeuksilla tarkoitetaan tilanteita, joissa rekisterinpitäjä kieltäytyy rekisteröidyn pyynnöstä. Lasten näkökulmasta merkittävin rajoitusperuste on tietosuoja-asetuksessa 15 artiklassa säädetty rajoitus, jonka mukaan rekisteröidyllä ei ole oikeutta omiin tietoihinsa, jos sen katsotaan aiheuttavan vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai rekisteröidyn tai muun henkilön oikeuksille. Tarkastusoikeuden rajoitus rekisteröidyn omien oikeuksien vaarantumisen takia antaa mahdollisuuden arvioida lapsen etua tietojen tarkastusoikeutta käytettäessä. Lisäys pitää sisällään tyypillisesti lastensuojelussa syntyvät tilanteet tietosuojalain esitöiden mukaan. Myös lastensuojelulaissa on säännelty, että lapselle ei tulisi antaa sellaisia tietoja, jotka vaarantavat hänen kehityksensä. Lapsen edun arvioiminen tällaisissa tilanteissa onkin ehdottoman tärkeää. Lapsen edun periaatetta voidaan pitää johtavana periaatteena lastensuojelussa. Lapsella saattaa olla tämän lisäksi oikeus kieltää antamasta itseään koskevia tietoja muille henkilöille. Lapsen kielto-oikeuden käytössä tulee huomioida hänen ikänsä ja kehitystaso sekä asian laatu, ellei sen katsota olevan selvästi alaikäisen edun vastaista.

Vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muutos vakituiseksi asuinrakennukseksi on maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittama rakennuksen muutostyö, johon tulee soveltaa rakentamisesta annettuja määräyksiä. Ranta-alueella sijaitsevan loma-asunnon käyttötarkoituksen muutos vaatii, että muutostyölle on edellytykset vakituiselle asuinkäytölle rakennuspaikan maankäytön vaatimusten sekä rakennuksen teknisten ominaisuuksien puolesta. Näiden vaatimusten täyttämistä tulkitaan rakentamisen lupamenettelyssä, jossa rakennusvalvonnalla on oltava varmuus siitä, että aiottu muutostoimenpide täyttää nämä edellytykset. Rakennetun ympäristön kehitys, lainsäädännön muutokset ja rakentamisen trendit vaikuttavat rakentamisen ohjauksen tarpeeseen ja käytettäviin menetelmiin, joilla varmistetaan suunnitelmallinen maankäyttö paikallisesti ja valtakunnallisesti. Rakentamisen valvonnassa ja ohjaamisessa on tunnettava noudatettava lainsäädäntö, rakennustekniikka ja hallinnolliset päätöksentekomenetelmät. Päätöksenteko-organisaatioiden muutokset ja määrittelemättömät tavoitteet tekevät paikallisia eroja käyttötarkoituksen muutoksiin, mikä aiheuttaa rakennusten omistajille epävarmuutta ja -tietoisuutta. Kaavoituksen ohella voidaan maankäytön vaatimuksia tulkita myös tapauskohtaisesti etenemällä muutostoimenpiteen yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain mahdollistaman poikkeamismenettelyn mukaisesti, varsinkin ranta-alueella sijaitsevien vapaa-ajan asuntojen osalta. Rakennuslupakäsittelyn tarkoituksena on varmistaa, että rakennus täyttää turvallisuuden, toiminnallisuuden ja kestävän kehityksen asettamat vaatimukset. Käyttötarkoituksen muutostoimenpiteen yhteydessä on esitettävä, että rakennuksen tekniset rakenteet ja järjestelmät ovat käyttötarkoitus huomioiden kantavia, paloturvallisia ja energiatehokkaita. Käyttäjille tilojen on oltava terveellisiä, turvallisia, esteettömiä ja toimivia, eikä rakennus saa heikentää käyttäjiensä olosuhteita huonoilla ominaisuuksilla. On tunnistettava rakennukset omina toimivina kokonaisuuksinaan sekä tunnettava uudis- ja korjausrakentamisen tavoitteiden ja menetelmien merkittävimmät eroavaisuudet. Rakennusvalvonnan lupakäsittelyn vaatimuksia ja haasteita tutkittiin niin ikään rakennusvalvonnan viranhaltijana toimimalla kuin muutostyön suunnittelutehtäviä hoitamalla. Käsittelyvaiheiden ja -menetelmien osalta tehtiin havaintoja, joiden pohjalta selvitettiin lainsäädännön sallimat mahdollisuudet yksinkertaistaa ja sujuvoittaa lupamenettelyä sekä rakentamisen ohjausta muutettaessa loma-asuntoa vakituiseksi asuinrakennukseksi. Lainsäädännöllä ja tulkintaohjeilla määritellään mahdollisuudet ja rajoitukset, joiden mukaan rakentamisen lupakäsittelyä tehdään ymmärrettävämmäksi, avoimemmaksi ja näin tasa-arvoisemmaksi. Viranomaistoimintaa on mahdollista nopeuttaa ja tehostaa erilaisilla lupakäsittelyn vaatimusten määrittelyillä ja toimintaohjeilla. Aihetta tutkittiin lainsäädännön, asetusten ja ohjeistusten sekä virkatehtävien hoitamisen ja casekohteen avulla. Näiden pohjalta määriteltiin pääpainoarvot käyttötarkoituksen muutoskäsittelylle sekä asetetuille vaatimuksille. Rakennuspaikan soveltuvuus ja rakennuksen energiatehokkuus ovat merkittävimpiä käyttötarkoituksen muutoksen vaatimuksia. Työn tuloksena esitettiin mahdollisuudet tehdä viranomaistoimintaan muutoksia, joilla käyttötarkoituksen muutostoimenpidettä voidaan nopeuttaa ja tulkita määrätietoisemmin paikallisten olosuhteiden ja lainsäädännön mahdollistamissa rajoissa. Lisäksi määriteltiin rakennusvalvontaviranomaiselle toimenpiteet, joita se voi hyödyntää ja ottaa käyttöön toiminnassaan.

Poliisimiehen henkilöllisyyden suojaamisella tarkoitetaan niitä voimassa olevan lainsäädännön keinoja, joilla voidaan suojella poliisimiehen henkilöllisyyttä poliisitehtävillä. Avoimuus ja luottamus ovat keskeisessä roolissa poliisin toiminnassa, joten yleisesti omilla kasvoilla ja nimellä toimiminen ovat osa poliisimiehen henkilökohtaista vastuuta virkatoimistaan. Poliisissa on erilaisia toimenkuvia ja tehtäviä korostettuineen vaatimuksineen. Tämän takia tarkastelenkin asiaa nimenomaan poliisin erityistehtävissä työskentelevien poliisimiesten näkökulmasta. Erityistehtävissä toimivien poliisimiesten tehtävät kohdistuvat pääasiassa vakavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jengirikollisuuteen ja terrorismiin, joten henkilöllisyyden suojaamiselle on olemassa painavia intressejä. Poliisin toiminnan kohteen oikeusturvan (PL 21 §) kannalta keskeistä on, että poliisimies on tunnistettavissa poliisiksi virkatehtävillä ja poliisimies on yksilöitävissä jälkikäteen. Tarkastelen niitä vaatimuksia, mitä poliisiksi tunnistautuminen ja yksilöintivaatimus edellyttävät. Poliisin toiminnan kohteen oikeusturvaa ja sen keskeistä sisältöä lähestyn perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Vasta-argumenttina toimivat poliisimiehen yksilölliset perusoikeudet ja niiden tulkinnallinen kehittäminen positiivisessa mielessä. Poliisimiehen yksilöllisistä oikeuksista tutkielman kannalta keskeisiä ovat oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (PL 7 §) ja oikeus yksityiselämän suojaan (PL 10 §). Tämän hetkinen oikeustila ei käytännössä anna painoarvoa poliisimiehen yksilöllisille oikeuksille, joita henkilöllisyyden tehokas suojaaminen edellyttäisi. Erityistehtävissä toimivilla poliisimiehillä on yhtäläinen velvollisuus esittää identifioivat tiedot sisältävä virkamerkki poliisin toiminnan kohteelle, kuin tavanomaisissa tehtävissä toimivilla poliisimiehillä. Tarkastelen poliisin toiminnan kohteen ja poliisimiehen yksilöllisten oikeuksien välistä perusoikeuskonfliktia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ilmentyneen yhtenäisen harkinnan kautta. Pyrin esittämään perustellun poliisilainsäädäntöä koskevan kehitysehdotuksen siten, että erityistehtävissä toimivilla poliisimiehillä olisi tulevaisuudessa tosiasiallinen mahdollisuus suojata omaa henkilöllisyyttään tehtävillä, oman ja läheisten turvallisuuden vuoksi.

In this work the Frestems ProMIL O2 Oxygen Monitoring Unit -device and the ProMIL O2 Oxygen System were researched. The aim of this work was to figure out how well the device and the system fulfil the requirements set by regulations and standards. The work was done as a paid commission for Frestems Oy. In the theoretical portion of this work a literature review into the usage of oxygen was done and the applied standards and laws were presented. The most important findings of the literature review were that supplemental oxygen is used to treat many illnesses in which it is unnecessary, and that despite the widespread usage of oxygen in various fields of medicine, the us-age of oxygen has not been widely researched. ProMIL O2 Oxygen Monitoring Unit was classified as Class I under the European Medical Device Regulation, and ProMIL O2 Oxygen System as class II b according to the highest classified part of the system. A risk analysis according to ISO 14971 was done for the system, in which the weakest part of the system was found to be its software. It is likely that in the future development of the device the software will be wholly redesigned. In that case it would also be possible to apply the standards ISO 62304 and ISO 62366. During this work no tests were conducted. To ensure the adherence to standards the device would need to be tested at least against the demands of IEC 60601-1. The key results of this work were the classification of ProMIL O2 Oxygen Monitoring Unit as Class I and Oxygen System as Class II b, as well as the results of the risk analysis, in which the system was declared safe except for the software. Redesign of the software is likely necessary for the device to enter market. Tässä työssä tutkittiin Frestems Oy:n ProMIL O2 Oxygen Monitoring Unit -laitetta ja ProMIL O2 Oxygen System -järjestelmää. Työn tavoitteena oli selvittää, miten hyvin laite ja järjestelmä täyttävät standardien ja lainsäädännön vaatimukset. Työ toteutettiin palkallisena toimeksiantona Frestems Oy:lle. Työn teoriaosuudessa tehtiin kirjallisuuskatsaus hapen käyttöön terveydenhuollossa, ja esiteltiin sovellettavat standardit ja lainsäädäntö. Kirjallisuuskatsauksen tärkeimpiä löydöksiä olivat, että happea käytetään monien sellaisten sairauksien ja vammojen hoidossa, missä se on tarpeetonta, ja että huolimatta hapen laajamittaisesta käytöstä eri terveydenhuollon osa-alueilla, ei sen käyttöä ole laajasti tutkittu. Eurooppalaisen lääkintälaiteasetuksen alla ProMIL O2 Oxygen Monitoring Unit päädyttiin määrittelemään luokkaan I ja koko järjestelmä ProMIL O2 Oxygen System luokkaan II b järjestelmän korkeimman luokituksen omaavan osan mukaan. Järjestelmälle tehtiin ISO 14971 mukainen riskianalyysi, missä sen suurin heikkous oli sen ohjelmisto. Onkin luultavaa, että laitteen jatkokehityksessä ohjelmisto toteutetaan kokonaan uudelleen. Samalla olisi mahdollista sovel-taa standardeja ISO 62304 ja ISO 62366. Työn puitteissa ei toteutettu mitään testejä. Laitteen vaatimuksenmukaisuuden varmistamiseksi laite olisi testattava ainakin IEC 60601-1 vaatimuksia vastaan. Työn keskeisimmät tulokset olivat ProMIL O2 -laitteen luokitus luokkaan I ja laitejärjestelmän luokitus luokkaan II b, sekä riskianalyysin tulokset, missä laitejärjestelmä todettiin ohjelmistoa lukuun ottamatta turvalliseksi. Ohjelmiston jatkokehitys on tarpeen, jotta laite voidaan tuoda markkinoille.

nonPeerReviewed

Kansainvälisessä ja kansallisessa hyvinvointitutkimuksessa on todettu tarve kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin arviointimallin kehittämiseen (Fudge ym. 2021; Niemi ym. 2017). Käsitys hyvinvoinnista muuttuu ajassa (Simpura & Uusitalo 2011). Tässä artikkelissa tutkitaan, miten hyvinvointikäsite määrittyy lainsäädännössä ja kunnan toimintaa ohjaavissa asiakirjoissa valtuustokaudella 2017–2021. Artikkelin tutkimusaineisto koostuu laeista, kuntastrategioista sekä kuntien talousarvioista ja -suunnitelmista. Tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä. Aineistosta analysoidaan hyvinvointikäsitteen lisäksi terveyden, terveellisyyden, terveyden edistämisen, ehkäisyn, ennaltaehkäisyn, osallisuuden, turvallisuuden ja sosiaalisen kestävyyden hakusanojen esiintymistä. Tulosten perusteella hyvinvointikäsitteen käyttö on yleistynyt sekä lainsäädännössä että kuntien asiakirjoissa 2000-luvulla ja käsitettä leimaa moniulotteisuus. Hyvinvointikäsite sisältää ihmisten kokemuksiin, olosuhteisiin ja ympäristöön liittyviä myönteisiä tekijöitä ja on irtaantunut selvemmin terveyskäsitteestä. Yhteisen ymmärryksen vahvistamiselle ja teorioihin pohjautuvalle määrittelytyölle on tarvetta. Hyvinvointikäsitteen tutkamalli osana kuntien strategista johtamista auttaa tunnistamaan ja konkretisoimaan kuntalain mukaista kunnan tehtävää edistää asukkaidensa hyvinvointia.

Highlights •In this paper, the coordination of work with two EU directives in Nordic and Baltic countries is studied. •The potential for synergy effects is reached with varying success in the studied countries. •National legislation and organization of work affect the rate of success with coordination. •Our results confirm conclusions made by the European Commission. Abstract The European Union (EU) Water Framework Directive is of paramount importance for water management. According to the legal text, coordination with other directives like the Floods Directive is imperative and motivated by potential synergy effects. In this paper, the degree to which such coordination is achieved is evaluated for five Nordic and Baltic countries. The evaluation is based on legal documents, management plans, as well as on organizational structure in the five countries. The results show that the coordination between the Water Framework Directive and the Floods Directive (or flood management for Norway's case), have been successful for Estonia and Lithuania, whereas Norway, Finland, and especially Sweden need to improve more.