Search

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, miten neljä nuorta aikuista kuvaavat kokemuksiaan kehityksellisen änkytyksen vaikutuksista heidän elämäänsä. Kansainvälisesti änkyttävien aikuisten kokemuksia on tutkittu haastattelu- ja kyselytutkimusten sekä valmiiden arviointimenetelmien avulla, mutta aiheesta ei ole tehty aiemmin suomalaista tutkimusta. Kansainvälisen tutkimustiedon perusteella kehityksellisen änkytyksen voidaan olettaa vaikuttavan kokonaisvaltaisesti änkyttävän aikuisen elämään ja arkeen. Tutkimus oli monitapaustutkimus, jonka video- ja audioaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ryhmäkeskustelun muodossa. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisen teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen kansainvälistä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitusta (International Classification of Functioning, Disability and Health, ICF) viitekehyksenä. Kehityksellinen änkytys vaikutti tutkittavien elämään kokonaisvaltaisesti vielä aikuisuudessakin. Tutkittavien puheenvuoroissa korostui etenkin kehityksellisen änkytyksen yhteys mielen toimintoihin. Tutkittavat kertoivat änkytyksen vaikutuksista minäkokemukseen, kuvaten erityisesti minäkuvan ja tunteiden kokemista. Lisäksi tutkittavat kuvasivat runsaasti kokemuksiaan kehityksellisen änkytyksen vaikutuksista suorituksiin ja osallistumiseen, painottuen henkilöiden väliseen vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin sekä eri elämänalueisiin. Tutkittavien puheenvuorojen perusteella kommunikointikumppanilla ja viestintätyylillä oli yhteys heidän viestintäkokemuksiinsa ja änkytyksen koettiin vaikuttanee opiskelu- ja työelämään. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että aikuisuudessa kehityksellisen änkytyksen aiheuttama psykososiaalinen haitta voi olla merkittävä. Tutkimus lisää ymmärrystä kehityksellisen änkytyksen pitkittäisvaikutuksista. Tutkimus antaa puheterapeuteille ja aiheesta kiinnostuneille tutkijoille uutta näkökulmaa änkytyksen kuntoutuksen kehittämiseen, sillä tutkimus tuo esiin asiakkaan kokemuspohjaa., of developmental stuttering on their lives. Previous studies have used interviews, surveys, and clinical assessments, but no Finnish research has been conducted of this subject before. Based on international studies, developmental stuttering can be expected to have a holistic impact on the life and daily life of adults who stutter. This study was a multi-case study, where video and audio material were collected through a semi-structured thematic interview in the form of a group discussion. The material was analyzed using qualitative theory-based content analysis, using the International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF) as a reference framework. Developmental stuttering affected the subjects’ lives even in adulthood. In the subjects’ narratives, the connection between developmental stuttering and mental functions was especially emphasized. Subjects reported the effects of stuttering on self-experience, describing the experience through self-image and emotions. In addition, subjects described their experiences of the effects of developmental stuttering on performance and participation, with an emphasis on interpersonal interaction and interpersonal relationships as well as different areas of life. Based on the interviews, the communication partner and communication style were related to subjects’ communication experience, and stuttering was felt to have affected their studies and working life. The results of this study showed that the psychosocial harm caused by developmental stuttering in adulthood may be significant. Research increases understanding of the longitudinal effects of developmental stuttering. The research gives speech therapists new perspectives to the rehabilitation of developmental stuttering, as the research highlights the client’s experience.

Tässä artikkelissa tarkastellaan opiskelijan ja työelämäkumppanin näkökulmasta asiantuntijuutta ja erityisesti asiantuntijuuden kokemusta: milloin opiskelija on kokenut olevansa asiantuntija alallaan ja millaisena asiantuntijana työelämäkumppani näkee opiskelijan? Tutkimuksen kontekstina on yliopiston työelämäkurssi, ja aineiston muodostavat verkkokyselyjen avovastaukset, jotka on analysoitu sisällönanalyysin menetelmin aineistolähtöisesti. Havaintoja peilataan työelämäkumppanilta saatuihin näkemyksiin. Avovastausten perusteella opiskelijat kokivat olevansa asiantuntijoita, kun he olivat vuorovaikutuksessa jonkun oman alan ulkopuolisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolinen tunnistaa asiantuntijuuden ja antaa asiantuntijan roolin opiskelijalle, tai opiskelija voi tunnistaa asiantuntijuutensa itsenäisesti. Asiantuntijuus näyttäytyi vastaajille myös saavuttamattomana, ja erityisesti tiedollinen osaaminen koettiin puutteellisena. Osalle vastaajista saattoi myös olla epäselvää, mitä alan asiantuntijalta vaaditaan, jolloin on vaikea arvioida asiantuntijuuttaan. Työelämäkumppanin näkökulmasta asiantuntijuus välittyi asiantuntijamaisissa työtavoissa ja laadukkaana työnä. Opiskelijoiden vastausten perusteella opinnoissa asiantuntijuuden kokemusta tukevat esimerkiksi monialaiset kurssit ja opiskelutoverit harjoittelun ja työelämäkurssien lisäksi. Myös se, miten yliopistoyhteisössä annetaan tunnustusta opiskelijoiden osaamiselle, vaikuttaa asiantuntijuuden kokemukseen., This study examines professional expertise from the perspective of university students and their collaborating company, and asks: In what situations do students feel like experts in their field and how do the collaborating company describe students’ professional expertise? The context of this study is a work-related university course and the data consist of open-ended survey questions. The method of analysis is content analysis. The results are compared with interviews with representatives of the collaborating company. According to the survey data, students felt they had expertise when interacting with people from outside their field. In these situations, the student’s expertise is recognised and the role of expert is assigned by others, or students recognise their own expertise independently. Students also experienced expertise as being out of their reach and were aware of their limitations, especially in terms of subject knowledge. Students reported uncertainty about the expected level of performance in the field, which made it difficult for them to assess their own expertise. From the perspective of the partner enterprise, professional competence was conveyed through a professional approach, professional working methods and the quality of the final product. According to the survey data, the experience of being and becoming an expert can be supported at university through multidisciplinary courses and peer groups, in addition to internships and work-related courses. The way in which the university community of practice recognises students’ skills and competences influences how students experience their own professional expertise.

Alle 35-vuotiaiden työssä käyvien aikuisten mielenterveyden haasteet ovat kasvaneet voimakkaasti Suomessa ja muissa länsimaissa. Tutkimus on painottunut työelämän riskitekijälähtöiseen tarkasteluun, ja ratkaisujen etsinnässä on korostunut sekä lääketieteellinen että yksilölähtöinen viitekehys. Tässä artikkelissa tarkastellaan nuorten työntekijöiden työkykyä työelämän ja kulttuurisen muutoksen näkökulmasta. Lisäksi pyritään rakentamaan uudenlaista tutkimusperustaista näkökulmaa mielenterveyteen liittyvän työkyvyn tukemiseksi. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Työterveyslaitoksen ”Mitä jos mielen hyvinvointia rakennettaisiin uudestaan?” -hankkeessa pääkaupunkiseudun kunta-alalta vuonna 2021 kerättyä haastatteluaineistoa (N = 70), jossa on haastateltu nuoria aikuisia, työterveyshuoltojen edustajia sekä esihenkilöitä. Tutkimusaineiston sisältöanalyysissä hyödynnetään Margaret Archerin teoriaa toimijuuden muodostumisesta refleksiivisen harkinnan kautta. Tuloksissa esitellään seitsemän erilaista nuorten työntekijöiden mielenterveyden toimijahahmoa. Kukin toimijahahmo pyrkii mielekkääseen toimintaan ja ratkaisuun omista arvoistaan, normeistaan ja moraalisista lähtökohdistaan käsin. Toimintaa raamittavat käytettävissä olevat resurssit. Hahmotypologia osoittaa, että mielenterveyskategorian alle on kertynyt joukko erilaisia yhteiskuntaan, työelämään ja yksilön elämänkulkuun kietoutuvia haasteita, joita ratkotaan työterveyshuollossa yksilötasolla. Hahmojen sosiaalisen ja rakenteellisen taustan moninaisuus korostaa sitä, kuinka mielenterveyteen liittyvä työkyky jäsentyy osaksi sosiaalista ja institutionaalista toimintaa. Tällöin on syytä myös kysyä, onko perusteltua pyrkiä ratkomaan nuorten työntekijöiden mielenterveyden haasteita pääsääntöisesti yksilötasolla diagnostisin käsittein ja hoitomuodoin. Abstract Social characters of mental health. A qualitative study of young employees in the municipal sector. The mental health challenges faced by working adults aged under 35 have grown rapidly in Finland and other Western countries. Studies have emphasized risk-based observation of work life, and the search for solutions has centered around two frameworks: medical and individual oriented. This article examines the work ability of young employees from the viewpoint of work life and cultural change. It also attempts to build a new kind of study-based viewpoint to support mental health-related work ability. The data used in this study were collected during the What if mental health could be constructed differently? project of the Finnish Institute of Occupational Health, in which young adults, occupational health service representatives, and supervisors (N=70) from the municipal sector in the capital area were interviewed in the year 2021. Content analysis of the study data used formation through reflexive deliberation from Margaret Archer’s theory of agency. Seven different social characters of young employee’s mental health are presented in the results. Every social character strives towards meaningful action and a solution based on their own values, norms, and moral starting points. Action takes place within the limits of available resources. The character typology shows that the mental health category has accumulated many different challenges, which are intertwined with society, work life and the individual life course, and are solved on an individual level by occupational health services. The diversity of a characters’ social and structural background highlights how mental health-related work ability is structured as part of social and institutional action. Thus, we may ask whether striving to resolve the mental health challenges of young employees on mainly an individual level, using diagnostic terms and types of treatment, is justified. Keywords: qualitative research, young adults, mental health, human agency, municipal sector

Työnohjaajan ja ohjattavien luottamuksellinen, tasavertainen suhde on perinteisesti toteutunut kasvokkain keskustelemalla. Digitalisaation lisääntyminen on tuonut digivälineitä ja -ohjelmia sekä uusia tapoja tehdä työtä ja tarjota palveluja. Covid-19-pandemia pakotti ihmiset tietokoneen äärelle huolimatta siitä, koettiinko se luontevaksi tavaksi toimia tai oliko henkilöillä riittäviä taitoja ja välineitä työn tekemiseen. Usein jouduttiin eristäytymään työkavereista, johtoportaasta ja asiakkaista. Artikkelissa tarkastellaan työnohjaajien kokemuksia eri ammattialojen johtamistyön työnohjauksista digiaikana. Tavoitteena on kehittää työnohjauksen käytänteitä muuttuviin konteksteihin soveltuviksi. Tutkimuskysymykset ovat: A) Mitkä ovat työnohjaajien näkemykset etänä toteutettavan johtamistyön työnohjauksen erityispiirteistä? B) Minkälaiset tekijät edistävät johtamistyön etätyönohjauksen onnistumista? Analyysin perusteella koottiin SWOT-nelikenttää hyödyntäen digivälitteisesti toteutetun työnohjauksen erityispiireet. Sisäisinä tekijöinä toimivat vuorovaikutuksen erityispiirteet ja työnohjaajan aktiivinen rooli dialogin ja tasapuolisen osallistamisen varmistamiseksi. Ulkoisista tekijöistä korostuu etäyhteyksien, laitteiden ja ohjelmien laatu sekä turvallisuus ja käyttövalmius. Hybridi- ja monipaikkainen työnohjaus tuo uusia mahdollisuuksia etä- ja lähikontaktien toteuttamiseen. Luottamuksen rakentuminen ja sitoutuminen etätyöskentelyyn vaativat erityistä huomiota ohjaajalta ja tilaajaorganisaatiolta.

Digitalisaatio muuttaa tutkitusti työelämää niin työn tekemisen kuin työhön suhtautumisenkin osalta. Muutoksessa onnistumisessa olennaista on työhyvinvoinnin huomioiminen ja ymmärrys digitalisaation vaikutuksista työhyvinvointiin. Digitalisaatio ei automaattisesti joko lisää tai heikennä työhyvinvointia, mutta vaikutusta sillä on aina jompaankumpaan suuntaan. Tutkimukseni on selvittänyt digitalisaation ja työhyvinvoinnin rajapintoja toisiinsa nähden. Tutkimukseni on toteutettu koronapandemian jälkeisessä ajassa, mikä näkyy vääjäämättä myös tuloksissa. Olen selvittänyt laadullisen tutkimuksen keinoin, miten osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä on onnistunut kehittämään digitalisaatiota samalla työhyvinvointia edistäen. Olen haastatellut kuuden pk-yrityksen edustajaa hyvin eri toimialoilta. Haastattelemieni yritysten edustajat olivat digitalisaation kehittämisestä kiinnostuneita ja edustivat edelläkävijämäisesti ajattelevia organisaatioita. Yritysten edelläkävijyys näkyi muun muassa uteliaisuutena ja haluna hyödyntää ja ottaa käyttöön digitaalisia työvälineitä. Tekemieni haastatteluiden tuloksia olen läpikäynyt sisällönanalyysin keinoin ja muodostanut näistä teemoja, joista on selvästi löydettävissä yhtäläisyyksiä niin onnistumisten kuin haasteiden voittamisen osalta. Tutkimukseni pohjalta voin todeta, että digitalisaation kehittäminen organisaatioissa on mahdollista myös työhyvinvointia edistäen. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvyys, vaan edellyttää selkeitä tavoitteita, johdonmukaisia ja sujuvia prosesseja sekä henkilöstön vahvaa mukaan ottamista kehittämistyöhön. Digitalisaation kehittämisessä erityisesti on ymmärrettävä, että prosessi on jatkuva ja korjausliikkeitä on matkan varrella uskallettava tehdä saadun palautteen perusteella. Virheitä ei tule pelätä tai peitellä. Oman tutkimukseni tulokset tukivat aiempaa tutkimustietoa, jonka mukaan digitalisaatiomurroksen onnistumisen edellytyksinä pidettiin osaavaa henkilöstöä, hyviä digikumppaneita sekä rohkeutta toteuttaa ketteriä kokeiluja ja taitoa hyödyntää niistä saatuja oppeja. Lisäksi tarvittiin johdonmukainen kehittämisprosessi, nimetyt vastuuhenkilöt ja selkeät roolit eri toimijoiden kesken. Onnistumisen kannalta olennaista oli, että haastattelemani organisaatiot olivat sisäistäneet työhyvinvoinnin käsitteen ja jalkauttaneet työhyvinvoinnin kehittämisen osaksi omaa toimintaansa. Digitalisaation kehittämisen osalta noudatettiin samaa käytäntöä. Työhyvinvoinnin ymmärrys ja tukeminen olivat siis merkittäviä tekijöitä myös digitalisaation kehittämisen onnistumisessa. Ydin onkin työn kehittämisessä hyvinvointia tukevaksi eikä itse digitalisaation kehittämisessä. Haastattelemissani organisaatioissa kannustettiin henkilöstöä avoimuuteen ja jatkuvaan vuoropuheluun, henkilöstöltä kerättiin säännönmukaisesti palautetta ja annettuun palautteeseen reagoitiin. Henkilöstöä kuultiin laajasti ja osaamista arvostettiin. Henkilöstö nähtiin selvästi arvokkaana voimavarana. Huomioitavaa onkin, että digitalisaatiolla ja työhyvinvoinnilla on selvä yhteys eikä niitä voi irrottaa toisistaan, mikäli digitalisaatiomuutos halutaan viedä organisaatiossa läpi onnistuneesti, mutta myös tuottavasti.

Tämän pro gradu–tutkielman tarkoituksena oli tarkastella, miten korkeakouluopiskelijoiden uraohjaus vastaa opiskelijoiden kokemiin ohjaustarpeisiin ja millaisia kehitystarpeita uraohjauksella on. Tutkimukseni toteutettiin laadullisena tutkimuksena fenomenologisella lähestymistavalla ja sen aineistolähtöisenä teoreettisena taustana toimivat A. De Vosin, B. Van der Heijdenin ja J. Akkermanin ym. (2020) kestävän uran prosessimalli sekä L. Penttisen, T. Skaniakosen, M. Lairion ja J. Ukkolan (2011) pedagoginen työelämähorisontti. Tutkimusaineistona toimivat Työelämäpedagogiikka-hankkeen kyselyn avovastaukset, jotka analysoitiin aineistolähtöisesti temaattisella analyysilla. Yläteemoiksi muodostuivat saatavuus, hyvinvointi, opintojen suunnittelu ja työnhaku. Tutkimustulosteni perusteella korkeakouluopiskelijoilla oli vaihtelevia kokemuksia uraohjauksesta ja keskenään ristiriitaisiakin kehitysehdotuksia. Siinä, missä osa opiskelijoista ei kokenut tarvitsevansa lainkaan uraohjausta, toiset olivat tyytyväisiä tai tyytymättömiä saamaansa ohjaukseen. Korkeakouluopiskelijoiden uraohjausta toivottiin kehitettävän sekä vapaaehtoiseen että pakolliseen suuntaan. Uraohjauksen resurssit, markkinointi, henkilöstön ohjausosaaminen ja matalan kynnyksen ohjaus tuotiin esille kehityskohteina. Henkilökohtaista ohjausta tarvittiin enemmän. Ohjaukselta kaivattiin tukea työelämäorientaation ja kestävän uran suunnittelun tukemiseen, minkä edistämiseksi esitettiin kehitysehdotuksena alakohtainen uraohjaus.

Eri toimijoiden välisen yhteistoimijuuden on todettu edesauttavan työuravaikutusten syntymistä. Työterveysneuvottelu on tärkeä työntekijän, työpaikan, työterveyshuollon yhteistyön ja kuntoutuksen yhteistyöfoorumi. Sen tavoitteena on tukea työntekijän työssä jatkamista ja työurien pidentymistä. Tässä artikkelissa tarkastellaan yhteistoimijuuden ilmenemisen tapoja sekä sen toteutumisen esteitä työterveysneuvottelussa. Tutkimus oli moniaineistoinen monitapaustutkimus. Neljäntoista tapauksen aineiston muodostivat työterveysneuvotteluun osallistuvien ennakkokysely ja neuvottelun jälkeinen haastattelu, neuvottelun videotaltiointi, neuvottelun muistio sekä kyseisen työpaikan työkyvyn tuen kirjalliset mallit. Moninäkökulmainen aineisto kerättiin neuvotteluun osallistuneelta työntekijältä, esihenkilöltä ja työterveyslääkäriltä sekä videotaltioinnin osalta kaikilta neuvotteluun osallistuneilta. Aineisto analysoitiin sisällön- ja keskustelunanalyysillä. Yhteistoimijuus ilmeni institutionaalisena, emotionaalisena, kommunikatiivisena ja supportiivisena ulottuvuutena. Institutionaalinen ulottuvuus ilmeni esimerkiksi toimijoiden roolien selkeytenä, emotionaalinen ulottuvuus kuulluksi tulemisena, kommunikatiivinen ulottuvuus yhteisenä päätöksentekona ja supportiivinen työntekijän tukemisena. Yhteistoimijuuden toteutumista estivät epäselvyys eri toimijoiden rooleista ja yhteisen näkemyksen tai yhteisen päätöksenteon puuttuminen. Kestävän työhönpaluun onnistumiseksi työntekijän toimijuutta tulisi tukea yhteistoimijuuden keinoin. Yhteistoimijuuden rakentumisen kannalta keskeistä oli tunnistaa työterveysneuvottelutilanne julkiseksi neuvotteluksi. Abstract Multi-actor shared agency at joint negotiations on the employee’s return-to-work Collaboration between workplace, health care and rehabilitation actors has been shown to contribute to the working career impact. Joint negotiations on the employee’s return-to-work solutions is one key forum for co-operation between an employee, workplace’s actors, and actors of occupational health care and rehabilitation services. The aim of this collaboration is to support job retention and to prolong working careers. This article discusses which forms of multi-actor shared agency took place and what kind of obstacles to collaboration were found in the joint negotiations on the employee’s return-to-work. The study was a multiperspective, multi-data study on multiple, altogether 14 joint negotiation, cases. Data on each case consisted of the questionnaire collected before the negotiation, the video-recorded data of the joint negotiation, three interviews after the negotiation, the negotiation memo and the workplace’s model of work ability support. The questionnaires and interviews were collected from employees, supervisors and occupational health physicians and video-recorded data was collected from all participants in the joint negotiation. The data was analyzed by a multidisciplinary research team with content and discussion analysis. Multi-actor shared agency was definable to institutional, emotional, communicative and supportive dimensions. New institutional dimension included elements of clarity of the roles of the actors. The emotional dimension included experiences of being heard and of confidentiality. The communicative dimension included elements of collaborative decision-making, and last, the supportive dimension included elements of employee’s support. The lack of clarity regarding the roles of the various actors, secondly, the lack of a shared target and collaborative decision-making prevented the realization of the multi-actor shared agency. In order to succeed in returning to work, the employee's agency should be supported by the multi-actor shared agency means. It was essential for the multi-actor shared agency to recognize that negotiations with workplace actors on return to work are held, instead of internal health care platforms, in a public platform. Keywords: agency, multi-actor shared agency, collaboration, work-related rehabilitation, joint negotiation, returning to work, vocational rehabilitation, occupational health care, multiple case study, qualitative research

Tutkimuksessa tarkasteltiin rajoituksiin liittyvää keskustelua muistisairaita hoivakotiasukkaita koskevissa hoitoneuvotteluissa, joissa hoitajat ja asukkaan omaiset sopivat asukkaan hoitoa koskevista periaatteista. Rajoituksista keskusteleminen on arkaluontoinen ja haastava osa hoitoneuvotteluja, sillä rajoitustoimenpiteillä kajotaan lain takaamaan asukkaan itsemääräämisoikeuteen estämällä tätä toimimasta oman tahtonsa mukaisesti. Eduskunnan oikeusasiamiehen ja Valviran antamien ohjeistusten mukaan rajoittaminen on sallittua vain silloin, kun se on asukkaan oman turvallisuuden, terveyden tai ihmisarvon vuoksi välttämätöntä. Tutkimuksen aineistona on 16 autenttista hoitoneuvottelua, joita analysoimme keskustelunanalyyttisesti. Tuloksemme osoittavat, että omaisen rooli päätöksenteossa on suhteellisen kapea: omaisen tehtäväksi rakentuu kuulla ja hyväksyä hoivakodin linjaukset. Keskustelussa hoitajien ja omaisten yhteisinä projekteina korostuvat rajoitusten tilapäisyys ja välttämättömyys asukkaan hyvinvoinnin näkökulmasta. Omaisen ilmaisema vastarinta tai huoli eivät kuitenkaan saa aikaan neuvottelua, vaan hoivakodin henkilöstö kehottaa omaista kääntymään myöhemmin lääkärin puoleen. Tästä seuraa, ettei omaisella ole hoitoneuvottelussa aitoa mahdollisuutta vaikuttaa rajoituskäytäntöihin. Kun omaisen pääsy tietoon ja päätöksiin on hankalaa, vaarana on, että prosessi itsessään heikentää muistisairaan hoivakotiasukkaan haavoittuvaa asemaa sen sijaan että kompensoisi sitä. Discussing limitations of autonomy in care negotiation meetings between nurses and nursing home residents’ family members In planning discussions in dementia care, family members often act as advocates for nursing home residents. Drawing on multimodal conversation analysis and on 14 hours and 24 minutes of conversational data featuring caregivers and family members of persons with dementia, we consider the role of family members in discussions about limitations to the residents’ autonomy. Our analysis demonstrates a restricted role of family members in these discussions. Professional caregivers typically mention the residents’ well-being and the necessity of restrictions as a justification for the limitations, resulting in family members agreeing with the presented care plan. In cases of resistance from family members, caregivers tend to refer to non-present medical professionals as authorities of the decisions, thereby eliminating family members’ opportunity to negotiate terms or demand changes of the care plan. Our study demonstrates the importance of assessing the vulnerability of persons with dementia as dependent of factors in the environment.

Johdanto: Tavoitteiden asettaminen on tärkeä osa mielenterveyskuntoutusta. Nuorilla mielenterveyshäiriöt voivat vaikeuttaa kehitystehtävien saavuttamista, joten kuntoutuksen tavoitteiden tulee mukailla niitä. Aiemmat tutkimukset korostavat, että kuntoutuksessa on tärkeää huomioida kuntoutujan henkilökohtaiset tavoitteet yhteiskunnallisten resurssien lisäksi. Tavoite ja menetelmä: Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla nuorten mielenterveyskuntoutuksen tavoitteita ja tämän myötä lisätä ymmärrystä tavoitteiden merkityksestä ja kehittää tavoitteiden asettelua. Tutkimuksen aineistona olivat 18–29-vuotiaiden nuorten (n = 16) asumiskuntoutuksessa laaditut kuntoutustiedotteet. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällön analyysillä. Tulokset: Mielenterveyskuntoutuksen tavoitteiden pääkategoriat olivat: ikätasoiset toiminnalliset roolit, sosiaalinen osallisuus sekä sisäinen resilienssi. Yksilön toimiessa ikätasoisten toiminnallisten rooliensa mukaisesti yksilö kykenee suuntautumaan kehitystehtäviinsä. Sosiaalinen osallisuus on mahdollisuutta osallistua sosiaalisiin ympäristöihin. Sisäinen resilienssi tarkoittaa yksilön kykyä vaikeissa tilanteissa käyttää vahvuuksiaan. Aineistosta nousi esille myös nuoren ja ammattilaisen välinen vuorovaikutussuhde kuntoutusprosessin aikana. Pohdinta: Tässä tutkimuksessa löydetyt pääkategoriat ovat aiemman tutkimustiedon perusteella yhteydessä valtaistumiseen, kuntoutumiseen ja toipumiseen. Tulosten perusteella ammattilaisen ja nuoren välinen vuorovaikutussuhde on tärkeä osa kuntoutusta ja kuntoutujan osallisuutta tavoitteiden asettelussa tulee vahvistaa. Toipumisorientaation laajempi käyttö mielenterveyspalveluissa voisi mahdollistaa tätä kehitystä. Abstract Goals in Adolescents` Mental Health Rehabilitation Introduction: Goal setting is a central part of mental health rehabilitation. Especially among young people mental health disorders may delay achieving developmental tasks. Goals of rehabilitation should be in concordance with developmental tasks. According to rehabilitation impact studies, it is important to consider the rehabilitees’ goals in addition to the social and financial perspectives. Purpose and method: The purpose of this study was to increase the understanding of goals set in adolescents’ mental health rehabilitation and develop goal setting. The aim of the study was to describe the goals set in adolescent’s mental health rehabilitation. The study participants were rehabilitees between 18 - 29 years in residential rehabilitation (n=16) and the data was register information. The analyze method was content analysis. Results: The main categories of goals were: age-level occupational roles, social inclusion and inner resilience. When acting according to the age-level occupational roles, people are pursuing their developmental tasks. Social inclusion is the possibility to participate in the social environment. Inner resilience is a psychological process which helps the individual to cope with difficult situations by using their personal skills. The data shows also the importance of collaborative relationship between the professional and the young person during the process of recovery. Discussion: Prior research shows that the main categories are connected to empowerment, rehabilitation and recovery. It is important to support the collaborative relationship between the professional and the adolescent by increasing methods that supports adolescent`s participation in the process of goal setting. Wider use of recovery orientation in mental health services could support this development. Keywords: youth, young adults, adolescent`s, mental health disorders, metal health rehabilitation, goals, register information, qualitative study, retrospective study

Lectio praecursoria kasvatustieteen väitöskirjaan "Draw with words, write myself" – Supporting teachers’ professional development in creative writing communities" Jyväskylän yliopistossa 25.9.2021.

Researchers are disincentivized from conducting urgently needed qualitative research, argues Veli-Matti Karhulahti. He recommends the adoption of registered reports for qualitative research as a remedial course of action. nonPeerReviewed

Pula sairaanhoitajista on pahentunut Suomessa. Tulevaisuudessa terveydenhuollon haasteita tulevat olemaan suuri työvoimapula, henkilöstömitoituksen lisäyksen aiheuttama työntekijöiden lisätarve, väestön ikärakenne ja Covid-19-pandemian aiheuttama hoitovelka. Terveydenhuollon kuormitus tulee jatkumaan monin eri tavoin vielä pitkään ja pahimmillaan pitkittynyt työntekijöiden kokema kuormitus voi ajaa sairaanhoitajia pois alalta. Sairaanhoitajien työhön sitoutumisen parantaminen ja urakehityksen tukeminen ovat edellä mainittujen muutosten takia entistä tärkeämpää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ja tuottaa tietoa sairaanhoitajien työhön sitoutumista ja urakehitystä edistävistä ja heikentävistä tekijöistä. Tutkimusaineisto kerättiin touko-kesäkuussa 2022 eräästä sairaanhoitopiiristä haastattelemalla. Tutkimukseen osallistui kahdeksan sairaanhoitajaa ja heillä oli työkokemusta valmistumisensa jälkeen 3–7 vuotta. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tulosten perusteella työhön sitoutumista edistäviin tekijöihin kuului mahdollisuus työssä kehittymiseen, työnkuvan autonomia, kokemus sairaanhoitajan työn merkityksellisyydestä, hyvän lähijohtamisen ja toimivan työyksikön tärkeys sekä työn ja vapaa-ajan yhdistettävyys. Työhön sitoutumista heikentäviin tekijöihin kuului suuren organisaation haasteet, työn liiallinen kuormittavuus, kokemus työn vaativuutta vastaamattomasta palkkauksesta ja sairaanhoitajien potentiaalin hyödyntämättä jääminen. Urakehitystä edistäviä tekijöitä olivat sairaanhoitajien oma halukkuus urakehitykseen, sairaanhoitajan työn monipuolisuus, mahdollisuus kehittyä työssä omassa organisaatiossa, hyvän lähijohtamisen tärkeys ja työyksikön sosiaalisen tuen merkitys. Urakehitystä heikentäviin tekijöihin kuului tyytymättömyys organisaation toimintaan, kokemukseen työstä saadun palkan riittämättömyydestä ja riittämättömät resurssit työn tekemiseen. Heikentäviä tekijöitä olivat myös kokemus koulutuksista saadun hyödyn vähäisyydestä ja haluttomuus urakehitykseen omassa organisaatiossa. Tutkimuksen tulokset olivat monelta osin yhteneviä aikaisempien tutkimusten kanssa. Tulosten perusteella työhön sitoutuminen ja urakehitys ovat yhteydessä toisiinsa ja parantamalla sairaanhoitajien ilmi tuomia tekijöitä voidaan edistää sekä työhön sitoutumista että urakehitystä. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollon organisaatioissa sairaanhoitajien johtamisessa, sekä uudenlaisten toimintatapojen kehittämisessä.

Objective The aim of the study was to facilitate the understanding and interpretation of multiple aspects of working with mothers by examining Finnish mothers' mothering discourses and the interplay among these discourses. Background According to relational dialectics theory, discourses are systems of meaning that are coproduced in interaction. Although discursive research on motherhood has identified various discourses, research on the interplay among competing motherhood discourses is in its infancy. Method Qualitative questionnaire data from 479 Finnish mothers of infants were analyzed using contrapuntal analysis. Mothers' responses to three open-ended questions were analyzed inductively. Emerging themes were identified so as to represent different motherhood discourses, and the power struggle among discourses was addressed. Results Four discourses were identified. In the Equality discourse, parenting was presented as ideally shared between co-parents, and equality between family members and various family forms was promoted. In the Familistic discourse, traditional stay-at-home mothering, good housekeeping, and the unity of the family were emphasized. In the Intensive Mothering discourse, the importance of the mother to her child was highlighted. In the Balance discourse, the needs of all family members were presented as equally important, and flexibility in parenting choices was promoted. The results demonstrated discursive struggles within mothers' answers, suggesting that contemporary Finnish motherhood is a contested terrain of competing ideologies. Conclusion The findings suggest that Finnish mothers' mothering discourses are multivocal and often competing. The results contribute to the current understanding of motherhood ideologies and provide new insights to be utilized in counseling and clinical practice. peerReviewed

Koronapandemian leviämisen estämiseksi asetetut rajoitukset ovat kohdistuneet erityisesti ikäihmisiin, joille tauti on vaarallisin. Miten korona-aika rajoituksineen on näkynyt ikääntyneiden elämässä ja hyvinvoinnissa? Tutkimuksemme aineistona on 31 kesällä 2020 tehtyä puhelinhaastattelua. Korona-aika rajoituksineen oli vaikuttanut haastateltujen arkeen ja hyvinvointiin eri tavoin. Suuri osa koki arkensa muuttuneen vain vähän tai ei ollenkaan, osa taas koki hyvinvointinsa huonontuneen merkittävästi. Jotkut kokivat arkensa jopa parantuneen. Niillä, joilla arki ei ollut juuri muuttunut, elämä oli saattanut olla jo ennestään rajoittunutta huonon toimintakyvyn ja vähäisten sosiaalisten kontaktien vuoksi. Osa haastatelluista oli kyennyt joko yksin tai muiden ihmisten tuella kehittämään uusia tapoja toimia, jolloin oli ollut mahdollista säilyttää arki lähes ennallaan. Ympäristön, kuten kävelyreittien ja viheralueiden, merkitys hyvinvoinnin ylläpitäjänä korostui pandemia-aikana. Yhteydenpito muihin ihmisiin puhelimitse oli tärkeä keino ylläpitää hyvinvointia. Uusi teknologia oli korvannut kasvokkaisia tapaamisia lähinnä niillä, joilla oli ennestään kokemusta sen käytöstä. Ikääntyneiden korona-arjessa korostuivat sopeutuminen, joustavuus ja elämänkokemuksen pohjalta syntyneet valmiudet pandemia-ajan kohtaamiseen.

Työ on olennainen osa useimpien ihmisten elämää. Se kiinnittää ihmiset yhteiskuntaan ja luo elämään sisältöä, hyvinvointia ja iloa. Toisaalta se luo myös pahoinvointia kuten ajankäytön ongelmia, stressiä, työuupumusta, vuorovaikutushaasteita, motivaation puutetta sekä fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Sekä työntekijöiden että esimiesten perusoikeuksiin kuuluu fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti terve työympäristö, jossa on mahdollista työskennellä ja voida hyvin. Työhyvinvointia kehittämällä voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi terveeseen ja tuottavaan työympäristöön. Työhyvinvoinnin tutkimus on laajentunut viime vuosikymmeninä psyykkisen työsuojelun alueelle nostaen kehittämisen keskiöön henkilöstön hyvinvoinnin, oppimisresurssien käyttöönoton, työssä jaksamisen sekä johtamisen ja esimiestyön. Työhyvinvointia voidaan kehittää työhyvinvoinnin kehittämisen menetelmillä kuten työnohjauksella. Tässä väitöstutkimuksessa tarkastellaan ratkaisukeskeistä ryhmätyönohjausta esimiesten ja asiantuntijoiden kokemuksellisen oppimisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen menetelmänä. Laadullinen tapaustutkimus toteutettiin ICT- sekä sosiaali- ja terveysalan kolmessa organisaatiossa. Aineistonkeruu suoritettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen aineisto koostui Tampereen yliopiston ”Tietotyö -projektiin” kuuluvan ”Prosessi-intensiivisen esimiestyön kehittämisohjelman” ryhmätyönohjauksista (CaseA, CaseB) kerätyistä ja litteroiduista keskusteluista. Toisen vaiheen aineistoon kuului asiantuntijoiden ryhmätyönohjausistunnoista (CaseC) kerätyt ohjaajan muistiinpanot. Kaikkien tapausten osalta aineistona toimivat myös ohjattavien kirjoittamat tapauskertomukset sekä heidän loppuarviointinsa ohjausprosesseista. Tutkija akateemisesti koulutettuna työnohjaajana toimi työnohjausten vetäjänä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu työhyvinvointiin, positiiviseen psykologiaan, ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan sekä kokemukselliseen oppimiseen ja ongelmanratkaisuun liittyviin teorioihin. Keskeisimpänä edellisistä on Kolbin kokemuksellisen oppimisen kehä, joka todettiin tutkimuksen alussa kuitenkin yksinään riittämättömäksi mallintamaan kattavasti ohjattavien oppimis- ja ongelmanratkaisuprosessia työnohjauksessa. Tutkija päätyikin kehittämään aiempien teorioiden pohjalta uuden teoreettisen mallin nimeltä "Kokemuksellisen oppimisen ja ongelmanratkaisun synteesimalli ryhmätyönohjauksessa (KIRSTU)". KIRSTU-ryhmätyönohjausmallin ensimmäistä versiota kutsutaan K1-malliksi ja se pohjautuu kokemuksellisen oppimisen kehän lisäksi kolmeen muuhun oppimisteoriaan. Samankaltaista teoriamallinnusta esimiesten ja asiantuntijoiden ryhmätyönohjauksesta ei ole aiemmin esitetty. K1-mallia käytettiin pohjana aineiston laadullisessa, teorialähtöisessä sisällönanalyysissa. Tarkastelun keskiössä oli ohjattavien istunnoissa esiin nostamien työelämän haastavien kokemusten/tapauskertomusten käsittely dialogisesti keskustelemalla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten K1-malli toimi taustateoriana ohjatuissa ryhmätyönohjauksissa, miten istunnot etenivät konkreettisesti, mitä niissä käsiteltiin, millaisia yhtäläisyyksiä ja poikkeamia havaittiin K1-mallin ja käytännön välillä, miten KIRSTU-ryhmätyönohjausmallia kehitettiin sekä millä tavoin se toimi ratkaisukeskeisenä työhyvinvoinnin kehittämisen menetelmänä. Tutkimuksen tärkein tulos on K1-mallin ja empirian sisällöllisen tarkastelun pohjalta kehitetty ratkaisukeskeisen KIRSTU-ryhmätyönohjausmallin jatkokehitysversio eli K2-malli. Tämä 5-osainen K2-malli lähtökohta-; tilanne-; ongelma-; ratkaisu-; toteutus- & arviointianalyysivaiheineen kuvaa K1-mallia tarkemmin ohjattavien tapauskertomusten käsittelyvuota käytännössä. K2-malliin liitettiin myös osa-alueiden ja osatekijöiden tarkat kuvaukset ja kaksi vaihtoehtoista etenemistapaa (1&2) riippuen siitä, halusiko ohjattava soveltaa kokemukseensa ratkaisua omassa työssään vai ei. Tutkimusaineiston laadullisen sisällönanalyysin pohjalta osoittautui, että KIRSTU-ryhmätyönohjausmalli tarjosi ohjattaville yhteisiä sosiaalisia ja reflektiivisiä kollegafoorumeita luottamuksellisiin keskusteluihin. Ohjausprosessit mahdollistivat työhön liittyvistä haasteista puhumisen niiden ”oikeilla nimillä”, näiden haasteiden reflektoinnin, kokemuksista oppimisen sekä ratkaisujen ja tuen saamisen. Ohjattavien istunnoista saamia työhyvinvointia lisääviä oppimiskokemuksia olivat oman toiminnan tarkastelun sekä rohkeuden lisääntyminen työn haasteisiin puuttumisessa ja rajojen asettamisessa, omista voimavaroista huolehtimisen paraneminen, vuorovaikutustaitojen kehittyminen ja työkalujen saaminen ajankäyttöön. Positiivisina psyykkisinä muutoksina ilmeni innostuksen, ilon, myötätunnon ja positiivisen energian lisääntymistä. Työnohjaus koettiin myös ”henkisesti kasvattavana kokemuksena”. Tutkimuksen uutuusarvo työelämälle on kehitetty ja testattu KIRSTU-ryhmätyönohjausmalli, jota pystytään hyödyntämään käytännön työnohjauksissa sekä työnohjauksen ja -ohjaajien opetustyössä. Tulosten keskeisimpänä kohderyhmänä ovat kuitenkin turbulentissa toimintaympäristössä työskentelevät esimiehet ja asiantuntijat, joiden työhyvinvoinnin kehittämiseen tämä tutkimus tarjoaa käytännön työkaluja. Work is an integral part of most of our lives. It connects us to society and creates content, well-being, and happiness, but it also creates time management problems, stress, burnout, challenges of interaction, lack of motivation, as well as physical and mental symptoms. The fundamental rights of both leaders and workers include a physically, mentally, and socially healthy conditions for working and feeling well. Developing well-being at work preventively secures a healthy and productive work environment. In the last decades, research on well-being at work has expanded into the field of mental health and safety, focusing more on the well-being of personnel, the utilization of learning resources, coping at work, and issues of leadership. Wellbeing at work can be developed with methods for guidance like work counselling. This dissertation examines solution-focused group work counselling based on experiential learning as a method to develop learning and well-being of leaders and professionals. This qualitative case study was carried out in three organizations positioned in the ICT as well as social and health care sectors. Data collection was accomplished in two phases. The first data set included the transcribed conversations collected from two work counselling processes that were organized for the leaders (CaseA, CaseB) as a part of the “Process-Intensive Leadership Development Program” of the “Knowledge Work” project led by the University of Tampere. The second data set consisted of the counsellor´s notes collected from the work counselling process organized for a group of professionals (CaseC). In all these cases, the research data was complemented with the case stories written by the counsellees as well as their selfassessments of the counselling processes. The researcher, as an academically educated work counsellor, counselled all the work counselling processes. The theoretical framework of this research is based on well-being at work, positive psychology, solution-focused approach, experiential learning, and problem solving, out of which experiential learning cycle by Kolb was in the focal point. However, Kolb’s learning cycle was soon found out to be deficient for modelling precisely experiential learning and problem-solving processes of the work counsellees. Therefore, the researcher ended up developing a novel theoretical model called “The synthesis model of experiential learning and problem solving in group work counselling (KIRSTU)”. The first version of the KIRSTU group work counselling model is called K1-model. It is based on three other learning theories in addition to the experiential learning cycle. To the best of the author’s knowledge, this is the most comprehensive theoretical model created for leaders’ and professionals’ group work counselling sessions. The K1-model was used as a basis for analyzing the qualitative research data with theory-based content analysis. Counsellees’ challenging experiences (case stories) were examined by focusing on their dialogical conversations. The aim of this study was to find out how the K1-model worked as a background theory of the conducted group work counselling sessions, how the sessions proceeded concretely, what kind of topics were discussed, and what kind of similarities and differences were found between K1-model and work counselling sessions in practice. The goal was also to examine how KIRSTU model was developed and how it served as a solution-focused method for developing well-being at work. The main result of this thesis is the second version of KIRSTU model called K2- model that was developed by refining the K1-model with essential research findings. This 5-piece K2-model is made up of basis; situation; problem; solution; implementation & assessment analysis. It goes beyond the K1-model by giving a comprehensive “flow” for dealing with the case stories of the counsellees in practice and by specifying detailed fields and elements. It also introduces two optional ways (branches 1&2) for case counsellee to implement a solution to the experience or not. The qualitative content analysis of the research data showed that KIRSTU model provided counsellees with shared social and reflective colleague forums for discussions on the challenging work-related matters “by calling a spade a spade”. It also created conditions for reflecting the challenges, learning from experiences, and getting solutions and support from the others. The learning experiences for boosting well-being at work included an increased awareness of reflecting one´s own behavior, increased courage to intervene work challenges and to set own boundaries, development of interpersonal skills, improvement in taking care of own resources, and tools for time management. Enthusiasm, joy, compassion, and positive energy were also found as positive mental changes of the counsellees. The main contribution of the research for the working life is the developed KIRSTU model that can be used for teaching work counselling/counsellors. The main target group is made up of the leaders and professionals who work in the turbulent environment and whose well-being can be developed with this practical tool.

Analysoin artikkelissa 44 ammatillisen opettajan ja opiskelijahuollon työntekijän näkemyksiä siitä, mistä lähtökohdista he tekevät työtään ja mitä positiivisia ja negatiivisia puolia he työssään kokevat. Peilaan tuloksia meneillään olevan ammatillisen koulutuksen reformiin sekä aiempiin ammatillisen koulutuksen uudistuksiin. Analyysin perusteella ammatillisen koulutuksen työntekijät toimivat paljolti reformin tavoittelemien opiskelijalähtöisyyden, henkilökohtaisuuden ja osaamisperusteisuuden periaatteiden mukaan. Sen sijaan opettajien arkityön organisointi ei tue parhaalla tavalla opiskelijalähtöisen perustehtävän toteuttamista. Opettajien työnkuva on liian hajanainen ja täynnä muutoksia, jolloin opiskelijalähtöinen toiminta hukkuu muiden tehtävien sekaan. Myöskään oppilaitosorganisaatioiden johtamisen ei koeta tukevan riittävästi arjen työtä ja sen muutoksia. Analyysin valossa reformin toimeenpanon kynnyskysymykset liittyvät ensi sijassa opettajien arkityön organisointiin, mikä on havaittu myös aiempien uudistusten yhteydessä. Opettajille on syytä turvata riittävästi aikaa toteuttaa opiskelijalähtöistä perustehtäväänsä ja samalla toimeenpanna reformin muutoksia ilman, että työ ja arki hajoavat liiaksi. Artikkelin valossa eräs keino tämän toteuttamiseen on opetuksen tiimimuotoinen organisointi, mihin tarvitaan tukea myös oppilaitosorganisaatioilta., In the article, I analyze 44 vocational teachers' and student welfare service professionals' experiences of their everyday work and its positive and negative aspects. I relate the results to the ongoing and previous reforms of Finnish vocational upper secondary education. According to the analysis, vocational education professionals have fairly well followed the principles of customer-based and competence-based teaching from the early days of the reform. By contrast, there are great challenges in the organization of these professionals' everyday working conditions which makes it often difficult to work with customer-students in an appropriate manner. Teachers' and other professionals' work processes are often disjointed and change quickly according to changing administrative and economic factors. Thus, the main question in the implementation of the reform is the organization of the professionals' everyday work and work processes. This is perceived also in the evaluation of previous educational reforms. In light of the article, a promising means for such a reorganization would be a team-based organization of vocational teaching. However, this requires support for teachers from vocational education organizations.

Kehittelemme artikkelissa lähestymistapaa, joka rakentaa ilmiöitä tutkittaviksi moninaisina, ilman niistä itsestään juontuvia rajauksia. Kutsumme lähestymistapaamme monipaikkaiseksi kehystymistutkimukseksi (MKT). Lähestymme ilmiöitä monipaikkaisesti, toisistaan erillisten sijaintien – ilmiön lokalisoitujen toimeenpanojen – kautta. Tarjoamme MKT:n operationalisoimisen avuksi käsiteparia kehystyminen ja kesyttäminen. Erving Goffmanin työhön tukeutuva kehystymisen käsite ohjaa kiinnittämään huomion arkisiin ja pohtimattomiin kehystymisen prosesseihin, joissa tilanteet muodostuvat merkityksellisiksi. Ian Hackingiltä lainaamamme kesyttämisen käsite puolestaan kohdentaa tutkimusta aktiiviseen ja tiedostettuun kesyttämistyöhön. Ilmiöt yhtäältä muodostuvat eri sijainneissa havaittavien kehystymisten ja kesyttämisten yhteenliittymiksi. Toisaalta ilmiöt välittävät niitä kehystymisiä ja kesyttämisiä, joita tapahtuu eri sijainneissa. Välittyminen ei ole neutraalia vaan kantaa ja muodostaa myös eriparisuuksia ja valtasuhteita: yhteenliittymän yhdessä sijainnissa tehty aktiivinen kesyttämistyö koettelee toisessa sijainnissa muodostunutta kehystymistä. Vastaamme myös inhimillisen toimijuuden laajentamisen haasteeseen tuomalla erilaiset välineet ja järkeilytyylit mukaan kehystymisten ja kesyttämisten tarkasteluun. Käsitteellisen työn lisäksi sovellamme tutkimustapaamme energiainfrastruktuurin muotoutumista tarkastelevassa esimerkkitutkimuksessa. Keskustelemme lopuksi esimerkkimme poh- jalta MKT:n haasteista ja kehittämisen mahdollisuuksista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumista sairaanhoitajan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa ajankohtaista tietoa sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumisesta terveydenhuollon päättäjien työn tueksi, ymmärtää ja jäsentää sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumisen taustalla olevia tekijöitä. Aineiston muodostivat kuuden sairaanhoitajan litteroidut teemahaastattelut. Haastateltavat rekrytoitiin harkinnanvaraista lumipallo-otantaa käyttäen. Haastattelut toteutettiin maaliskuussa 2020. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumista edistää työn mielekkyys, mikä koostuu kertyneestä työkokemuksesta ja merkityksellisestä potilastyöstä. Työn arvomaailmaa kuvaavat organisaation arvomaailma ja hoitotyön arvomaailma. Mahdollisuus laadukkaaseen työskentelyyn sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumista edistävänä tekijänä muodostuu työhön sitoutumista edistävästä työyhteisöstä, työelämän joustavuudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa hoitotyön sisältöön. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutuminen merkitsee sairaanhoitajille sitoutumista työyhteisöön ja sen arvomaailmaan. Sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutuminen mahdollistaa hoitotyön sisältöön vaikuttamisen ja työyhteisön yhteenkuuluvuuden tunteen. Työyhteisön merkitys syvenee yhteisten työvuosien myötä. Kollegoiden arvostava kohtaaminen ja luottamus ammattitaitoon syventävät tätä suhdetta. Merkityksellinen potilastyö on yhdessä jaettu palkitseva työsarka. Tuloksia voidaan hyödyntää sairaanhoitajien työhön ja organisaatioon sitoutumisen edistämiseksi.

Non

The increasing popularity of JavaScript has led to a variety of JavaScript frameworks that aim to help developers to address programming tasks. However, the number of JavaScript frameworks has risen rapidly to thousands of versions. It is challenging for practitioners to identify the frameworks that best fit their needs and to develop new ones which fit such needs. Furthermore, there is a lack of knowledge regarding what drives developers towards the choice. This paper explores the factors and actors that lead to the choice of a JavaScript framework. We conducted a qualitative interpretive study of semi-structured interviews. We interviewed 18 decision makers regarding the JavaScript framework selection, up to reaching theoretical saturation. Through coding the interview responses, we offer a model of desirable JavaScript framework adoption factors. The factors are grouped into categories that are derived via the Unified Theory of Acceptance and Use of Technology. The factors are performance expectancy (performance, size), effort expectancy (automatization, learnability, complexity, understandability), social influence (competitor analysis, collegial advice, community size, community responsiveness), facilitating conditions (suitability, updates, modularity, isolation, extensibility), and price value. A combination of four actors, which are customer, developer, team, and team leader, leads to the choice. Our model contributes to the body of knowledge related to the adoption of technology by software engineers. As a practical implication, our model is useful for decision makers when evaluating JavaScript frameworks, as well as for developers for producing desirable frameworks., 34 pages, 2 figures. Minor Revisions at Empirical Software Engineering journal