Search

Helena Ristaniemen essee käsittelee historian merkityksiä saamelaistyttöjen elämässä. Essee pohjautuu hänen tuoreeseen väitöskirjaansa (2023) ”Täällä on merkitystä mihin sukuun synnyt, se vaikuttaa kaikkeen.” Historiatietoisuuden muotoutuminen ja merkitykset Suomen saamelaisalueen tyttöjen elämässä.

Tiedosta ja tietämisestä puhutaan nykyään paljon. On kilpailevia tietoja, valetietoja, misinformaatiota ja disinformaatiota. Vaikka näiden ilmiöiden näkyvyys korostuu nykyisessä mediakentässä, moninaisia tietoja on levinnyt pitkin historiaa. Tämä näkyi jo esimerkiksi 1830-luvulla, kun Britanniassa keskusteltiin Uuden-Seelannin kolonisoimisesta, mistä saa perspektiiviä myös nykypäivään.

Karelia has long had a passive role in Finnish public discourse. Research in Finnish history and memory politics has characterized the Finnish national narrative as patriotic and nationalistic, in which the role of Karelia has been reduced to a lost and utopian Finnish region, and the role of Karelians either as evacuees or as a Finnish tribe. As such, Finland can be seen to have forgotten Karelia in its collective remembering. The Finnish nationalistic perceptions of Karelia, Karelians, and Karelianness have also pierced the field of Karelia research until recent years, and especially post-colonial research, and research on the collective memory, experiences, and realities of young Karelians are still in its infancy. In this master's thesis, I examine how Finnish politics of forgetting has affected young Karelians. More precisely, I study the collective memory of the members of Karjalazet Nuoret Suomes (KNŠ) (a Karelian youth association), the process of its construction and the collective burdens created by Finnish politics of forgetting. The topic is also personal, as I am a young Karelian and a member of the KNŠ. Considering the marginalized position of Karelians in the Finnish national narrative, research, and society, my research is collaborative in nature, and uses indigenous methodology even though Karelians are not considered indigenous in Finland. I interviewed seven young Karelians for the research. The effects of Finnish politics of forgetting have colonial tendencies, and are violent in an epistemic manner, as young Karelians had internalized a Finnish perception of Karelianness until their teenage years and even adulthood. In the childhood of the interviewees, Karelianness was hidden in plain sight, and was only visible at school and in the surrounding society as either Finnishness or Russianness. The real meaning of one's Karelianness had been realized only when young Karelians found others like them on social media. With the realization came also the need to understand why Karelianness has been silenced at home and in the Finnish society. As a result, young Karelians have constructed a new collective memory that corresponds to the short-comings of the Finnish national narrative. In this Karelian counter-memory, Finland is seen as a colonial state, and is considered to have systematically assimilated, silenced, and forgotten Karelians. In the KNŠ collective memory, Karelians are seen as a people and a nation, torn apart since the treaty of Nöteborg in 1323. Thus, KNŠ collective memory offers a decolonizing perspective on the past and present of Finland and Karelia, that resists the Finnish nationalistic interpretation of the past. Young Karelians also carry collective burdens related to the Finnish politics of forgetting and its structural violence. Experiences of discrimination have been passed down through generations in the families of young Karelians, and the experiences reflect the wide-ranging lack of knowledge Finnish people have about Karelia and the Finnish-Karelian history. Due to the forgetting and discrimination, the roots, i.e., the connection to Karelian language and culture, had been broken in the families of many young Karelians, leading them to believe that they are not Karelian enough. Due to the lack of structural support and recognition, such as a language act, the burden of rehabilitation of Karelian language and culture also rests largely on the shoulders of young Karelians. On the other hand, the KNŠ community functions as a safe space for speaking the truth and reconnecting with Karelianness, where the Finnish influences on one's own perceptions of Karelianness can be dismantled, and the language and culture can be relearned. As such, KNŠ can be considered to contribute to reconciling with the past injustices, and healing from burdens. However, without a diverse and inclusive remembrance and structural support, Karelian burdens cannot be sustainably healed.

Kollektiivinen artikkelimme on sommitelma, jonka tarkoitus on tutkia antroposeeniksi nimetyn hetken kulttuuriperintöä ja antikolonialistisen taidepedagogiikan mahdollisuuksia taidemuseossa. Olemme joukko kuvataidekasvatuksen opiskelijoita, tutkijoita ja taidemuseon pedagogeja. Kerromme toteuttamastamme puolen vuoden mittaisesta opinto- ja tutkimusprojektista, joka rakentui Helsingissä syksyllä 2020 Amos Rex -taidemuseossa avatun Egyptin loisto -näyttelyn ympärille. Antroposeeni, ”ihmisen aika”, on paitsi ympäristökriisi myös ontologinen kriisi, sillä se pakottaa (länsimaisen) ihmisen itseymmärryksen kokonaisvaltaiseen uudelleen arviointiin. Museoilla on perinteisesti nähty olevan tehtävänä ja vastuuna välittää kulttuuriperintöä uusille sukupolville. Kysymme, miten museopedagogiikassa voidaan käsitellä perintöä, jonka alamme yhä paremmin ymmärtää kolonialistisen riiston ja länsimaisen valkoisen ihmisen etuoikeuksien tuotteeksi. Tuo perintö on myös tuottanut tämänhetkiset ympäristö- ja yhteiskunnalliset kriisit. Antroposeenin ja koronapandemian värittämään hetkeen tiivistyy erityistä outoutta, epävarmuutta ja herkkyyttä. Kuvaamme tässä artikkelissa kriittistä prosessia, jonka aikana siirrymme tekstejä korostavasta lähestymistavasta kohti ihmistä laajempaa metodologiaa: aistimaan ja havainnoimaan näyttelyesineiden, näyttelytilan, historioiden ja tulevaisuuksien välille muodostuvia suhteita, tunnelmia ja ilmapiirejä. Tutkimuksellisesti artikkelimme esittelee ajatuksen ilmapiiristä posthumanistisen ja kriittisen museotutkimuksen metodina, jolla voi toisaalta herkistyä antroposeenin tunnetapahtumalle, toisaalta lähestyä ihmistä laajempaa suhteisuutta. Pedagogisella tasolla erittelemme museopedagogisten toteutusten syntyprosesseja, joita leimasi tietoisuus uudenlaisesta vastuusta., The Anthropocene, ”The age of Humans”, is not only an environmental crisis but also an ontological one, because it puts the (Western) humankind in need to radically redefine its self-understanding and cultural heritage. Museums have long been seen as custodians of cultural heritage. We ask how to enact museum pedagogies involving heritages that are more and more clearly understood as produced by colonial extraction and white Western privilege. This very inheritance has also created the societal and environmental crises of our era. The purpose of this collective assemblage is to examine the cultural inheritance of the Anthropocene, and to explore the potentials for anticolonial art pedagogy in museums. We are a group of art education students, researchers, and museum pedagogues. In our article, we describe a six-month learning and research project that took place in fall 2020 around the Egypt of Glory exhibition at the Amos Rex Art Museum. Our research coincided with the Covid-19 pandemic, which affected practices and created atmospheres of specific oddities, insecurities and sensitivities. We describe a process of critical inquiry, during which we moved from discursive critique towards a more-than-human approach: towards sensing and observing relations, feelings and atmospheres among the exhibition space, the exhibited objects, bodies, histories, and futures. Methodologically, our article presents the atmospheric approach as a method for posthumanist and critical museum research. This approach can both help researchers to become sensitized to the emotional event of the Anthropocene and to pay attention to more-than-human relationality. Pedagogically, we offer a closer analysis of selected pedagogical activities developed during the project, ones that reflect a new sense of responsibility.

Rasismi, valta ja vastarinta. Toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula & Faith Mkwesha. Gaudeamus. 287 s.

Arvioitu teos: Kujala, Antti 2019. Kivenmurskaajat. Kolonialismin historia. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Lectio praecursoria: Johanna Turunen's contemporary cultural studies dissertation “Unlearning narratives of privilege: A decolonial reading of the European Heritage Label” was examined at the University of Jyväskylä on the 24th September 2021. The opponent was Dr. Jasper Chalcraft (European University Institute) and the custos was Associate Professor Tuuli Lähdesmäki (University of Jyväskylä)., Lectio praecursoria: Johanna Turunens avhandling i samtida kulturstudier “Unlearning narratives of privilege: A decolonial reading of the European Heritage Label” examinerad vid Jyväskylä Universitet 24.9.2021. Motståndaren var Dr. Jasper Chalcraft (European University Institute) och custos var professori Tuuli Lähdesmäki (Jyväskylä Universitet)., Lectio praecursoria: Johanna Turusen nykykulttuurin väitös “Unlearning narratives of privilege: A decolonial reading of the European Heritage Label” tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 24.9.2021. Vastaväittäjänä toimi Dr. Jasper Chalcraft (European University Institute) ja kustoksena professori Tuuli Lähdesmäki (Jyväskylän yliopisto).

Though there has been improvement in recent years, knowledge of the Sámi in the Finnish society in general and in the educational system is low. Among the Sámi this has been recognised as an issue decades ago, but only recently have the European Commission against Racism and Intolerance and government reports also made similar conclusions. General knowledge of the Sámi, of their histories and especially their rights are simply not known. When their perspectives go misreported and misunderstood, stereotypes have fertile ground and the Sámi face hate speech, discrimination and racism. Abuse of power is also possible and Sámi rights continue to be infringed upon. Various Sámi actors have however done much to improve the situation. One of these is the Dihtosis project, which holds workshops in school and produces materials to educate the majority about the Sámi. This thesis is a collaborative study with the Dihtosis project, which employs indigenous research and collaborative ethnography to better ensure ethical production of knowledge. By interviewing teachers and having discussions with the project, I examined the societal meaning of Dihtosis. More specifically, this thesis examined the teachers’ experiences of Dihtosis and the educational system regarding teaching about the Sámi. According to teachers the system provides little support for teachers despite some improvement, and leaves them responsible in bringing up the topic. Moreover, the responsibility structure is unclear and teachers are already over-whelmed by the flood of topics and shortage of time, which hinders teachers looking into the topic themselves to know more about it and also to figure out how to talk about such a topic as a member of the majority. Simultaneously, Sámi perspectives have not been taken into consideration in the making of the curriculum. Some teachers were also concerned whether they can do so considering the attitude climate. In other words, the situation is epistemically violent to-wards the Sámi but also to some degree towards those who are sympathetic—also the proactive agency of teachers is hindered. The teachers themselves explained the lack of knowledge through the cycle of structural unawareness and power and politics. The majority Finnish regimes of truth are held onto as on the societal level the Sámi are left out of master narratives and memories and are institutionally forgotten. In this way the current power structures, colonialism, different forms of violence and racism in its many forms are maintained. Through Sámi proactive agency, for instance in the form of Dihtosis, the hierarchy of knowledge can be broken and the teachers can be provided with aids to act proactively. Dihtosis highlights self-determination of knowledge by providing the knowledge that the Sámi want to be presented and in the form they would like it presented. Moreover, they draw from Sámi education, having a strong foundation on involvement, indirect learning and Sámi values, while it also employs principles of peace education and anti-prejudice methods. Most importantly Dihtosis has answered a need and it was found practical in the school context. However, it is still limited by scope, state structures and resources, also in which wider action is called for while considering self-determination and the context of teachers. In essence, through these notions and bringing out dangerous memories, Dihtosis can be seen as efforts of everyday peace building and decolonisation. Suomenkielinen tiivistelmä: https://nuor.fi/wp-content/uploads/2022/06/finaldihtosistiivistelma.pdf Inarinsaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/is/news-article/system-lii-piattam-meiddei-valduaalmug-dihtosis-haaha-sammilijd-lohtaseijee-tietimettumvuoda-raccon/?fbclid=IwAR2BB4aSWI_ryHyfZDgYKBxUtAp00LGvwuR_2YeUndpQWLdJ9kbZFC4NKmc Koltansaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/ks/news-article/systee%ca%b9m-lij-maannam-se-va%ca%b9lddnarood-dihtosis-ha%ca%b9n%c7%a9%c7%a9os-sa%ca%b9mmlaid-koll%ca%bcjeei-teadate%ca%b9mesvuod-pu%ca%b9r%c7%a7%c7%a7ee%ca%b9jen/?fbclid=IwAR3CT2zda6-MXvj0fbbZpKMEin7zftXF2Z_WrwIV3AYqGj9mpm4xf3pUxF0 Pohjoissaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/ps/news-article/systema-lea-beahttan-valdoalbmogage-dihtosis-proseakta-sapmelaccaide-laktaseaddji-diehtemeahttunvuoda-burgin/?fbclid=IwAR1DmnZJxVZYZSOSfYp2pSk9SyD7AokVWIr1cUbJC2vDRVZNL1HWXsELrvs

Kollektiivinen artikkelimme on sommitelma, jonka tarkoitus on tutkia antroposeeniksi nimetyn hetken kulttuuriperintöä ja antikolonialistisen taidepedagogiikan mahdollisuuksia taidemuseossa. Olemme joukko kuvataidekasvatuksen opiskelijoita, tutkijoita ja taidemuseon pedagogeja. Kerromme toteuttamastamme puolen vuoden mittaisesta opinto- ja tutkimusprojektista, joka rakentui Helsingissä syksyllä 2020 Amos Rex -taidemuseossa avatun Egyptin loisto -näyttelyn ympärille. Antroposeeni, ”ihmisen aika”, on paitsi ympäristökriisi myös ontologinen kriisi, sillä se pakottaa (länsimaisen) ihmisen itseymmärryksen kokonaisvaltaiseen uudelleen arviointiin. Museoilla on perinteisesti nähty olevan tehtävänä ja vastuuna välittää kulttuuriperintöä uusille sukupolville. Kysymme, miten museopedagogiikassa voidaan käsitellä perintöä, jonka alamme yhä paremmin ymmärtää kolonialistisen riiston ja länsimaisen valkoisen ihmisen etuoikeuksien tuotteeksi. Tuo perintö on myös tuottanut tämänhetkiset ympäristö- ja yhteiskunnalliset kriisit. Antroposeenin ja koronapandemian värittämään hetkeen tiivistyy erityistä outoutta, epävarmuutta ja herkkyyttä. Kuvaamme tässä artikkelissa kriittistä prosessia, jonka aikana siirrymme tekstejä korostavasta lähestymistavasta kohti ihmistä laajempaa metodologiaa: aistimaan ja havainnoimaan näyttelyesineiden, näyttelytilan, historioiden ja tulevaisuuksien välille muodostuvia suhteita, tunnelmia ja ilmapiirejä. Tutkimuksellisesti artikkelimme esittelee ajatuksen ilmapiiristä posthumanistisen ja kriittisen museotutkimuksen metodina, jolla voi toisaalta herkistyä antroposeenin tunnetapahtumalle, toisaalta lähestyä ihmistä laajempaa suhteisuutta. Pedagogisella tasolla erittelemme museopedagogisten toteutusten syntyprosesseja, joita leimasi tietoisuus uudenlaisesta vastuusta.

Valloitettuaan Keski- ja Etelä-Amerikan 1500-luvun alkupuolella espanjalaiset alkoivat hyödyntää tarmokkaasti valloitettujen alueiden hopeamalmiesiintymiä. Hopean tuotanto ajautui kuitenkin muutamassa vuosikymmenessä kriisiin, kun rikkaat, runsaasti hopeaa sisältävät pintamalmit oli louhittu loppuun. Käytetyt hopean erottamismenetelmät malmista eivät olleet taloudellisesti kovinkaan kannattavia syvemmällä sijaitsevien heikkolaatuisten, vähemmän hopeaa sisältävien malmien hyödyntämisessä. Pelastukseksi koitui Bartolomé de Medinan kehittämä patio-menetelmä (beneficio de patio), joka otettiin käyttöön Meksikossa 1550-luvulla ja Perussa 1570-luvulla. Patio-menetelmä mullisti Espanjan Amerikan siirtomaiden hopeatuotannon. Se mahdollisti heikompilaatuisten hopeamalmien käsittelyn taloudellisesti kannattavalla tavalla.

Utilizing such concepts as “colonial complicity” and “colonialism without colonies”, this chapter examines the case of Finns and Finland as a nation that was once oppressed but also itself complicit in colonialism. It argues that although the Finnish nation has historically been positioned in Europe between western and eastern empires, Finns were not only passive victims of (Russian) imperial rule but also active participants in the creation of imperial vocabulary in various colonial contexts, including Sápmi in the North.This chapter argues that although Finns never had overseas colonies, they were involved in the colonial world, sending out colonizers and producing images of colonial “others”, when they, in the late nineteenth and early twentieth century, felt the need to project themselves as white and European (not Russian or non-white, such as Mongols). Finns adopted, adapted, and created common European knowledge about colonized areas, cultures, and people and participated in constructing racial hierarchies. These racialized notions were also applied to the Sámi. Furthermore, Finns benefitted economically from colonialism, sent out missionaries to Owambo in present-day Namibia to spread the ideas of Western/White/Christian superiority and instruct the Owambo in European ways. Finns were also involved in several colonial enterprises of other European colonizing powers, such as in the Belgian Congo or aboard Captain Cook’s vessel on his journey to the Antipodes.

The transformation of Musée Guimet and the transition of museums in the ‘countries of origin’ of its collections elucidates how white-cube crystallises Western cultural hegemony by erasing the colonial past of the objects and by representing the physical form of modernity. It contributes as well to nullifying the demand of repatriation, which seems to merely raise new power struggles rather than to recover indigenous beliefs (or identities). Through such a muséographie, the deities of the Other are ‘elevated’ from ethnographic specimen into art in the West while ‘diminished’ from sacred icons into art or historical artefacts in Asia. Museumification as such constitutes a whitening (Westernisation) heritage process that physically and epistemologically secularises non-Western faiths. Although the temple-simulated design is applied and limited Buddhist practice allowed in certain exhibition milieu or tourism destination, the phenomenon of museum coloniality is to be further studied should cultural diversity be indispensable for better heritage futures. peerReviewed

Kirja-arvostelu: Antti Kujala, Kivenmurskaajat - kolonialismin historia. Atena kustannus 2019. Kirja-arvostelu, jossa tarkastellaan Kujalan kirjaa kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Non

Syrjinnänvastaiset protestit ovat nostaneet rasismin historian huomion keskipisteeksi eri puolilla maailmaa. Patsaiden ja muiden kulttuuristen symboleiden sijaan mielenosoituksen perimmäisenä kohteena on laajalle levinnyt rakenteellinen rasismi, joka on keskeinen osa myös suomalaista yhteiskuntaa. nonPeerReviewed

Arvio teoksesta Kujala, Antti. Kivenmurskaajat. Kolonialismin historia. Jyväskylä: Atena. 2019. 350 s. ISBN 978-952-3005-34-1. nonPeerReviewed

Museoilla on ollut historiallisesti keskeinen rooli kansallisuuden ja kansallisen kuvaston tuottajina ja kulttuuriperinnön ylläpitäjinä. Osana kansallisen identiteetin rakentamisprojektia museot ovat osallistuneet myös eksotisoivan kuvaston ja toiseuden tuottamiseen ja toiminnallaan vahvistaneet kolonialistisia erontekoja. Tässä artikkelissa otamme erityiseen tarkasteluun Gallen-Kallela Museon Afrikka-kokoelman näyttelyhistorian ja pohdimme, miten museo on kokoelmaa esittäessään osallistunut kolonialistisen kuvaston tuottamiseen ja uudelleen tulkitsemiseen. Tutkimuksessa esiin nostamamme näyttelyt jakautuvat neljälle vuosikymmenelle (vuosille 1972, 1987, 1993, 2003). Aineistonamme on kirjallista näyttelytuotannon materiaalia Gallen-Kallela Museon arkistoista sekä aikalaislehdistön julkaisuja. Lähestymme näyttelytuotannon prosesseja museon aktiivisen toimijuuden kautta ja kysymme, millaisia eksotisoivia diskursseja Gallen-Kallela on käyttänyt Afrikka-kokoelmaa käsittelevissä näyttelyissä ja miten nämä diskurssit näkyvät aineistossa. Yhdistämme menetelminä lähdekriittistä luentaa ja näyttelytuotannon analyysiä. Artikkeli korostaa kokoelmia ympäröivän tiedontuotannon tärkeyttä. Tutkimuksessa esitämme, kuinka museo osallistuu näyttelytuotannon kautta instituutiona toiseuden ja erontekojen tuottamiseen, ja heijastelee näin tehdessään yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevia arvoja. Museums have historically played a central role in the formation of national imaginaries and national identity. As a part of this national project, museums have actively participated in the (re)production of otherness through exhibiting colonial imagery and artefacts. This article scrutinizes the Gallen-Kallela Museum’s Africa collection’s exhibition history from a colonial perspective, and elaborates how this particular museum has exhibited the collection and communicated about the collection’s colonial entanglements to the public. Through critical analysis of exhibitions from four decades (the years 1972, 1987, 1993 and 2003) we investigate what kind of a role the Gallen-Kallela Museum has played as a producer of colonial knowledge. The data includes different exhibition documentation from the museums’s archive and media publications related to the exhibitions. By focusing on the agency of the museums, we analyse how exoticism is used in the exhibitions in different decades and how these exhibitionary discourses develop over time. We argue that explicit focus on the processes of knowledge production around colonial collections can enable making the intangible heritage of colonialism visible. Addressing power hierarchies and embedded colonial ideologies is the first step in starting to overcome the colonial legacies entangled in these collections. peerReviewed

The dominant understanding of trauma as an epistemological crisis that can be mimetically passed on to readers has in the twenty-first century been criticized for its apolitical and ahistorical ori...

Non

Kirja-arvostelu teoksesta Petina Gappah, Pimeydestä loistaa valo, Tammi, s.359, suom. Aleksi Milonoff nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

My research deals with the valuation of cultural heritage, knowledge production practises, illicit trade in antiquities and colonialism in archaeology. The research material covers source literature, online material and questionnaires on the subject. The material is examined and analysed from an ethical and historical perspective, mainly within a postcolonial theoretical framework. I highlight one-sided paradigms and operating practices in past research. I also examine the concepts of heritage discourse and the values of heritage. In my research, I make evident how colonial practices have had an impact in archaeology, research publications and accessibility to knowledge. These impacts extend widely to the appraisal and exploitation of material cultural heritage. Colonial practices, such as the export of archaeological data and objects from research locations to overseas collections and centres of science, have had an adverse effect on the information available to locals about their ancient past. The trade of antiquities has contributed to an increase in the monetary valuation of archaeological heritage. Ancient objects disappear into private collections, which reduces the possibility to learn about heritage. An example of this is the illegal trade in bronze objects in the region of Lorestan in Iran, which has been going on for almost a century. These artefacts are still on sale in Western antique markets and widely on the Internet. However, the lack of contextual information reduces them to mere visual exhibits, even when they are in the museums. Most people value cultural heritage as collective heritage. This is also shown by a survey I completed amongst upper secondary school students in Oulu, Finland; the majority of the respondents felt that antiquities belong in the public domain, accessible to the general public and researchers. The appreciation of tangible heritage requires, among other things, the accessibility of knowledge received from archaeological studies. Ease of access entails informing and publishing in the languages of the areas of investigation. The diversity of research and interpretations, and the dissemination of information broaden the influence of knowledge acquired. They increase interest in the past and protection of its heritage, as well as strengthen the public’s participation in the cultural heritage process. Tiivistelmä Tutkimukseni käsittelee kulttuuriperinnön arvottamista, tiedon tuotannon käytäntöjä ja muinaisesineistön laitonta kauppaa sekä kolonialismia arkeologiassa. Tutkimusaineisto käsittää aihepiirin liittyvää lähdekirjallisuutta, verkkomateriaalia ja kyselyjä. Tarkastelen ja analysoin aineistoa eettisestä sekä historiallisesta näkökulmasta, pääosin jälkikoloniaalisessa viitekehyksessä. Tuon esille menneisyyden tutkimuksen epäsuhtaisia ajatusmalleja ja toimintatapoja. Lisäksi tarkastelen perintödiskurssin käsitteitä ja kulttuuriperinnön merkityksiä suuren yleisön kannalta. Tutkimuksessani tuon ilmi, miten kolonialistiset käytänteet ovat vaikuttaneet arkeologiassa ja tutkimustiedon julkaisussa ja sen saavutettavuudessa. Vaikutukset ulottuvat laajalle materiaalisen kulttuuriperinnön arvostukseen ja hyödyntämiseen. Kolonialistiset käytänteet, kuten arkeologisen datan ja esineistön vienti tutkimuskohteista ulkomaisiin kokoelmiin ja tieteen keskuksiin, ovat heikentäneet paikallisten tiedonsaantia menneisyyden tutkimuksista. Muinaisesineistön osto ja myynti ovat vaikuttaneet arkeologisen perinnön rahallisen arvottamisen kasvuun. Muinaisesinekauppaa edeltää ryöstökaivu ja sitä seuraa esineiden katoaminen yksityisiin kokoelmiin, mikä tuhoaa arkeologista aineistoa ja vähentää ihmisten mahdollisuutta tutustua kulttuuriperintöön. Tästä esimerkkinä Iranin Lorestanin alueen pronssiesineiden laiton kauppa, joka on jatkunut lähes vuosisadan ajan. Esineitä on edelleen myynnissä länsimaiden antiikkimarkkinoilla ja laajalti internetissä. Muinaisesineiden kontekstitietojen puuttuessa ne ovat museoissakin pelkkiä visuaalisia näyttelyesineitä. Suuri osa ihmisistä arvostaa kulttuuriperintöä kollektiivisena perintönä. Tämän osoittaa myös lukiolaisnuorille tekemäni kysely; enemmistö vastaajista katsoi muinaisesineiden kuuluvan julkisiin tiloihin, suuren yleisön ja tutkijoiden saavutettaville. Aineellisen kulttuuriperinnön arvostus edellyttää muun muassa arkeologisista tutkimuksista saadun tiedon saavutettavuutta, mikä tarkoittaa myös tutkimusalueiden kielillä tiedottamista ja julkaisemista. Tutkimuksen ja tulkintojen moninaisuus, osallistaminen ja tiedon levittäminen laajentavat hankitun tiedon vaikuttavuutta. Ne lisäävät kiinnostusta menneisyyteen ja sen perinnön suojeluun. Ennen kaikkea ne vahvistavat suuren yleisön mahdollisuuksia osallistua kulttuuriperintöprosessiin.

The dominant understanding of trauma as an epistemological crisis that can be mimetically passed on to readers has in the twenty-first century been criticized for its apolitical and ahistorical orientations. As a way to assess this criticism, this article examines trauma and storytelling in Betty Louise Bell’s Faces in the Moon (1994), a novel which places the trauma of sexual violence in a broader context of settler colonialism. Reading the novel in dialog with American Indian studies and research on the writings of women of color offers an exploration of key aspects of trauma theory, such as the notions of unrepresentability, punctuality, transmissibility, belatedness, and passive witnessing. Ultimately, the novel not only anticipates today’s increased mainstream recognition of gender violence against indigenous women, but serves as a potential harbinger of future political action through politically engaged reading. peerReviewed

Tutkielmassa tutustutaan suomalaisessa lehdistössä 1800-luvun lopulla julkaistuihin kuvauksiin siirtomaavallasta Afrikassa. Tutkittavana ovat Suomessa esiintyneet afrikkalaisia koskeneet diskurssit aikakaudella, jolloin Euroopan suurvallat levittivät omia, kolonialismin oikeuttamiseen tähdänneitä näkemyksiään laajalti. Keskeinen kysymys on, kuinka nämä mielipiteet näkyivät Suomessa – mitä hyväksyttiin kyseenalaistamatta, mitä kiellettiin ja mistä siirtomaavallan piirteistä muodostettiin omintakeisia diskursseja. Diskurssianalyysin menetelmin tutustutaan tutkittavan ajanjakson merkittävimpiin sanomalehtiin ja Suomen Lähetysseuran aikakausijulkaisuihin niin, että ensimmäinen käsittelyluku keskittyy Suomen Lähetyssanomiin ja Missionstidning för Finlandiin ja erittelee, millainen oli lähetyssaarnaajien Afrikasta ja afrikkalaisista luoma mielikuva. Toisessa käsittelyluvussa todetaan, että uskonnollis-eettinen näkemys kantautui myös maalliseen lehdistöön, ja Suomessa yleisesti hyväksyttiin käsitys, jonka mukaan oli eurooppalaisten velvollisuus viedä sivistystä Afrikkaan. Pakanallisuuden sijaan afrikkalaisten ongelmaksi maallisessa lehdistössä nähtiin kuitenkin kyvyttömyys omaehtoiseen kehitykseen. Kolonialismissa nähtiin myös useita ongelmia, jotka liittyivät ennen kaikkea siitä seuranneeseen kansainvälisten suhteiden kiristymiseen ja voimatasapainon horjumiseen. Britannian nähtiin saaneen monopolistisen aseman siirtomaapolitiikassa ja estävän muita kansakuntia toteuttamasta jokamiehenoikeuttaan Afrikassa. Vastauksena tähän Suomessa haaveiltiin yleiseurooppalaisesta yhteistyöstä, jonka toivottiin toteutuvan Belgian kuningas Leopold II:n Kongon hankkeen myötä. 1890-luvun monien siirtomaaskandaalien tullessa ilmi Suomessa alettiin yleisesti kyseenalaistaa siirtomaajärjestelmää, mutta tässäkään vaiheessa käsitykset afrikkalaisista eivät juuri muuttuneet, vaan kyseenalaiseksi tuli eurooppalaisten oma siveellisyys. Kolonisaation taustalla olevat itsekkäät motiivit saivat sivistystehtävää suuremman roolin ja omaneduntavoittelun kritiikki ulottui lopulta myös Afrikan ainoaan suomalaiseen toimijaan, Lähetysseuraan.

Raamatun tulkinnoilla on historian saatossa perusteltu rasismia, kansanryhmien orjuuttamista ja väkivaltaa. Toisaalta Raamattu edustaa sorron vastustamista ja kaikkien ihmisten yhtäläisiä oikeuksia. Jo alkukirkon aikana kirkon katsottiin murtavan etnisten ryhmien väliset raja-aidat, mutta samalla mustan afrikkalaisen sielun tuli muuttua valkoiseksi kasteella tai viimeistään matkalla taivaaseen. Raamatulla on perusteltu afrikkalaisten apartheidia, mutta Raamattuun tukeutuivat myös orjuuden vastustajat ja mustien kansalaisoikeusliikkeen keulahahmo Martin Luther King. Raamatulla on puolustettu niin juutalaisvihaa kuin juutalaisen kansan erityisasemaakin. Suomessa erityisesti venäläisvihaa ja saamelaisiin kohdistuneita ennakkoluuloja on perusteltu Raamattuun ja kristinuskoon vedoten. Raamattu ja rasismi teoksessa TT Minna Heimola kuvaa, miten Raamattu on taipunut yhtä lailla kolonialismin ja sorron kuin ihmisoikeuksien puolustamisen työkaluksi. Kirja herättää pohtimaan Raamatun tulkintojen moninaisuutta ja tulkitsijan etiikkaa. Alunperin julkaistu 2017 (2. p.); ensimmäinen painos 2016 2. painos

This article discusses settler identity formation, in the colonial polity known as Rhodesia, using Finnish nationals as a case study. It studies the involvement of Finns in natural resource extraction in Rhodesia at a time when the colonial economy and settler domination were still in their infancy, and examines both Finnish participation in colonial practices and the limitations of Finns as colonialists. White settlers in Rhodesia have typically been categorised as ‘Europeans’ partly because of their sense of representing a generalised idea of Western civilisation and partly in order to underline contrasts between black and white experiences in the history of colonialism. By focusing on the more specific provenance of the settlers (their nationality and country of origin), it is possible to reveal idiosyncrasies through which we can appreciate settler identity formation more precisely. Finnish settlers, in their various capacities as prospectors, soldiers, hunters and planters, adapted ideas and identities that cannot easily be disentangled from those of colonisers. peerReviewed

Tutkielmassa tarkastellaan, miten Saksan keisarikunnan valtiopäivät eli Reichstag keskusteli sodasta ja ulkopolitiikasta vaalikaudella 1903–1906. Päälähteenä ovat Reichstagin täysistuntojen pöytäkirjat. Tutkielma on poliittisen keskustelun aatehistoriaa, missä tutkitaan, millaisiin argumentteihin puhujat vetosivat puheenvuoroissaan. Reichstag oli keisarikunnassa tärkeä poliittisen keskustelun ja yleisen mielipiteen areenana. Parlamenttiväittelyitä tutkimalla voidaan tarkastella aitoja tilanteita, joissa poliittisia käsityksiä esitettiin. Tutkittu ajanjakso sijoittuu imperialismin aikakaudelle ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tarkastelun kohteena ovat ensimmäinen Marokon kriisi, Venäjän–Japanin sota ja samanaikaiset Venäjän sisäiset levottomuudet sekä Saksan siirtomaakapinat Afrikassa. Näiden tapahtumien kautta tutkielmassa käsitellään suurvaltojen välistä konfliktia, siirtomaasotaa sekä valtion sisäistä vallankumouksellista liikehdintää. Reichstagin ulkopoliittinen aktiivisuus oli tutkitulla vaalikaudella selvästi kasvamassa. Saksan ulkopoliittinen eristyminen ja kriisit siirtomaissa pakottivat poliitikot arvioimaan uudelleen Saksan maailmanpolitiikan (Weltpolitik) keinoja ja päämääriä. Poliittinen vasemmisto halusi lisätä väittelyitä ulkopolitiikasta, kun taas oikeisto suhtautui aiheeseen varovaisemmin. Tärkeimpänä tutkimustuloksena Reichstagissa ei ollut vaalikaudella nähtävissä minkäänlaista sotainnostusta, vaan suurvaltojen välistä sotaa pidettiin epätoivottavana ja tuhoisana. Silti vasemmistoa lukuun ottamatta lähes kaikki puhujat pitivät sotilaallista varustautumista tärkeänä ja välttämättömänä. Mahdollista suurvaltojen välistä sotaa pidettiin pelottavana, mutta sen sijaan siirtomaasotia pidettiin välttämättömänä pahana. Aikakaudelle tyypillinen rasismi oikeutti afrikkalaisten eriarvoisen kohtelun, mutta kun saksalaisten sodankäynti Lounais-Afrikassa sai kansanmurhan piirteitä, kovia otteita myös kritisoitiin. Käsiteltyjä Reichstagin väittelyitä hallitsi erityisesti vastakkainasettelu sosiaalidemokraattien ja kaikkien muiden puolueiden välillä. Sosialistit vastustivat voimakkaasti Saksan maailmanpolitiikkaa, asevarustelua ja kolonialismia. Valtaapitävät tahot taas pelkäsivät sosialistista vallankumousta ja yrittivät ajaa sosiaalidemokraatit poliittiseen marginaaliin. Reichstag oli tärkeä yleisen mielipiteen kannalta, mutta politiikan määrittäjänä parlamentin rooli oli niin rajattu, ettei sillä ollut polttavaa tarvetta saavuttaa debatin kautta käytännöllisiä ja tehokkaita kompromisseja. Tämä näkyi väittelyissä, missä syvät ideologiset periaatteet vallitsivat. Reichstagin väittelyiden lisäksi tutkielman liitteessä tarkastellaan, miten Reichstagin pöytäkirjojen digitointi on toteutettu ja millaisia mahdollisuuksia ja haasteita parlamenttiaineistojen ja yleisesti fraktuuralla painettujen paperiaineistojen digitoinnissa on nähtävissä.

peerReviewed

Recent research has begun to highlight the complex connections between colonialism, medical and scientific knowledge-production, and commercial interests. This article analyses colonial ‘bioprospecting’ through a case study of Strophanthus kombe. Used locally as an arrow poison, Strophanthus was ‘discovered’ in Malawi during David Livingstone’s Zambesi expedition. After investigation and experimentation it was subsequently used to produce a cardiac drug. The Malawian case study complements previous work on Strophanthus from West Africa. It uncovers the early Scottish-Central African networks that linked the Shire valley, (the source of Malawian kombe seeds) with medical research in Edinburgh and Burroughs Wellcome and Co., the first commercial manufacturer of drugs derived from Strophanthus. The article also analyses Burroughs Wellcome’s use of scientific and local knowledge in the early marketing of its first original drugs. peerReviewed