Search

Rakenteisen hoitotyön luokituksen käyttö potilashoidon kirjaamisessa tekee potilaan hoidon läpinäkyväksi. Se mahdollistaa hoidon prosessien ja hoitamisen sisällön kuvaamisen sekä tiedon tuottamisen päätöksentekoa ja johtamista varten. Suomalaisen hoitotyön luokituskokonaisuuden (FinCC) rakenne jäsentää kansallisesti sovittujen hoitotyön keskeisten rakenteisten tietojen kirjaamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida FinCC:n käyttöä potilaan hoidon tarpeiden, hoitotoimien ja hoidon tulosten kirjaamisessa sähköisissä potilaskertomuksissa. Tässä kuvailevassa tutkimuksessa sovellettiin tarkoituksenmukaista otantaa kolmen sairaalan medisiinisten osastojen tietovarastoista. Tutkimusaineisto muodostui anonyymeistä osastotason tiedoista, jotka kerättiin kuuden kuukauden ajalta. Aineisto analysoitiin FinCC:n komponentti-, pää- ja alaluokkatasojen käytön jakaumien mukaan. Tulosten mukaan prosessin vaiheita hoidon tarve, hoitotoimet ja hoidon tulokset käytetään kaikissa sairaaloissa. Kaikkia FinCC:n kolmea tasoa käytettiin hoidon kirjaamiseen. Pääsääntöisesti hoidon tarpeiden ja hoitotoimien kirjaaminen tehtiin pää- ja alaluokkatasoille, lukuun ottamatta yhtä sairaalaa, jossa osa hoidon tarpeista kirjattiin käyttämällä komponenttitasoa. Lisäksi kahdessa sairaalassa hoidon tarvetta kirjattiin suoraan prosessin vaiheeseen hoidon tarve, käyttämättä komponentti-, pää- tai alaluokkatasoa. Kaikissa sairaaloissa käytettiin FinCC:n kaikkia komponentteja kuvattaessa hoidon tarpeita ja hoitotoimia, lukuun ottamatta yhtä sairaalaa, joissa komponenttia Elämänkaari ei käytetty hoitotoimien kirjaamisessa. Rakenteista ja tarkkaa potilaan hoidosta tuotettua tietoa voidaan hyödyntää toissijaisessa käytössä analysoitaessa hoitotyön prosesseja ja hoitotyön käytäntöjä. Tätä tietoa voidaan käyttää muun muassa myös henkilöstön osaamisen johtamisessa., The use of the standardized nursing terminology makes patient care transparent. It enables the description nursing care processes and generating knowledge for decision-making and management. The structure of the Finnish Care Classification (FinCC) structures the documentation of nationally agreed core nursing data: nursing diagnoses, interventions, and outcomes. The purpose is to analyze the use of FinCC to record nursing diagnoses, interventions and outcomes in electronic health records in three hospitals. In this descriptive study, appropriate sampling from data repositories in the Internal Medicine wards of three hospitals was applied. The research data consisted of anonymous ward-level data collected over a six-month period. The data was analyzed according to the distributions of the use of FinCC's component, main and subcategory levels. According to the results, the process phases of nursing diagnoses, interventions and outcomes are used in all hospitals. All three levels of FinCC (component, main and subcategories) were used to document nursing care. Mainly, the documentation of diagnoses and interventions were carried out at the main and subcategories levels, with the exception of one hospital, where part of the diagnoses were documented using the component level. In addition, in two hospitals, the diagnoses were documented directly at the diagnoses phase of the process, without using the component, main or subcategory level. All hospitals used all components of FinCC to describe diagnoses and interventions, with the exception of one hospital where the component Life Cycle was not used to document interventions. Standardized nursing data from data repositories can be used for secondary purposes to analyse care processes and care modes. This information can be further used in the management e.g., to estimate nursing care competencies and educational needs at the hospitals.

Documentation is an integral part of social work. It is a tool in client work, and it also has an accountability perspective. Documentation helps the practitioners to evaluate their own work and makes it possible to assess the impact of work and develop practices. The use of client documents for research purposes has been identified as an option, but it is still quite rare. Moreover, little attention has been paid to social work with adults in this context. The development of electronic information systems (EIS), including structured forms, presents new research opportunities. Through documentation, it is possible to make tacit information visible and obtain evidence, for example, about the effects of adult social work. The aim of this review is to examine the use of adult social work client documents in research: what kinds of documents are used as data, what are the aims and methods of the studies, and especially what opportunities and challenges are associated with the client documents as research data? The review finds that the methods and research topics are diverse. It indicates that documentation has a low status in adult social work, and recording practices are inadequate; this has implications for the client’s position and involvement, the development and monitoring of social work, and the usability of such documents for research purposes. These findings are a matter of serious concern, and they are linked to the demanding working conditions and the recording cultures that prevail in organizations, as well as problems with information systems. peerReviewed

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sairaalassa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden tekemää psykososiaalista työtä, sen määrittelemistä sekä kirjaamista potilasasiakirjoihin. Lisäksi tarkastelun kohteena on sairaalan sosiaalityön dokumentointi yleisellä tasolla. Tutkimuskysymykset ovat: mitä tietoja ja miten sairaalan sosiaalityöntekijät yleisesti kirjaavat potilasasiakirjoihin? Miten sairaalan sosiaalityöntekijät määrittelevät psykososiaalisen työn omassa työssään ja miten he kirjaavat psykososiaalista työtä potilasasiakirjoihin? Tutkielman alussa määrittelen keskeiset käsitteet, jotka taustoittavat tutkimustani. Tutkielman aineisto on kerätty erään suuren sairaalan sosiaalityöntekijöille (64) osoitetun laadullisen kyselyn avulla. Kyselylomakkeessa oli kaiken kaikkiaan 12 kysymystä, joista avoimia kysymyksiä oli 10. Kyselyyn vastasi lopulta yhteensä 14 sosiaalityöntekijää. Vaikka kyselyyn vastanneiden määrä jäi suhteellisen niukaksi, tuli aineistosta laadullisesti rikas ja monipuolinen. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keskeiset tulokset on tiivistetty kahteen kuvioon. Yleisellä tasolla sairaalan sosiaalityöntekijät kirjaavat työssään tiivistetysti, keskittyen potilaan kokonaiselämäntilanteen, tehdyn työn sekä hoidon kannalta olennaisen tiedon kirjaamiseen. Tulokset osoittavat, että tutkimani sairaalan sosiaalityöntekijät kirjaavat sekä rakenteisesti että vapaata kirjaamistapaa hyödyntäen. Jotkut sosiaalityöntekijät ovat kehittäneet omia kirjaamisrakenteita ja -tyylejä. Jotkut sosiaalityöntekijät yhdistelevät rakenteista ja vapaampaa kirjaamistapaa. Tulosten perusteella sosiaalityöntekijät tiedostavat, että rakenteiseen kirjaamistapaan pitäisi pääsääntöisesti pyrkiä, mutta siihen perehtymiseen tai sen lopulliseen hyödyntämiseen ei välttämättä ole aikaa tai jaksamista. Kirjausten tekemiseen ja niiden laajuuteen vaikuttavat ennen kaikkea yhteisesti sovitut kirjaamiskäytännöt ja kirjaamiseen käytettävissä oleva aika sekä kirjausten laaja näkyvyys muille mahdollisille yhteistyötahoille. Tulosten perusteella sairaalan sosiaalityöntekijät tietävät, mitä psykososiaalinen työ on ja he määrittelevät sen hyvin yhtäläisesti. Sosiaalityöntekijät näkevät psykososiaalisen työn hyvin samankaltaisena kuin sitä on määritelty myös aiemmissa tutkimuksissa. Psykososiaalinen työ on heidän mukaansa potilaan kohtaamista ja dialogia, terapeuttista tukemista, kokonaistilanteen huomioimista sekä konkreettista auttamista. Sairaalan sosiaalityöntekijät kirjaavat psykososiaalista työtä vaihtelevasti. Sosiaalityöntekijöiden antamissa vastauksissa korostuu kuitenkin, että psykososiaalisen työn kirjaamattomuus ei tarkoita, etteikö sitä olisi tehty. Sosiaalityöntekijät saattavat tehdä paljonkin psykososiaalista työtä, mutta se kirjataan vain lyhyesti. Virallinen, potilastietojärjestelmään kirjattu tieto on siis vain pieni osa sairaalassa tapahtuvan sosiaalityön tietoa eikä kaikkea tietoa voi tallentaa potilastietojärjestelmään. Psykososiaalisen työn kirjaamiseen vaikuttavat ennen kaikkea yhteisesti sovitut kirjaamiskäytännöt, kirjaamiseen käytettävä aika tai sen puute sekä potilaan yksityisyydensuojaan liittyvät tekijät. Psykososiaalisen työn näkyväksi tekeminen on tärkeää, jotta sen merkitys voidaan tunnistaa ja nostaa keskustelun kohteeksi. Terveydenhuollon sosiaalityöntekijöiden kannustaminen pohtimaan psykososiaalisen työn sisältöä ja sen kirjaamista voi saada heidät reflektoimaan omaa työtään ja pohtimaan, millaisena psykososiaalinen työ heidän työssään toteutuu ja kirjataanko sitä näkyviin. Tutkielmani aihe nostaa pohdinnan aiheeksi myös sen, että sosiaalityön dokumentoinnissa tulisi kiinnittää huomiota sekä siihen, mitä kirjataan, että siihen, miten kirjataan. Tutkielmani nostaa esiin myös pohdinnan siitä, kuinka hyvin potilastietojärjestelmä mahdollistaa sosiaalityön kannalta olennaisen tiedon kirjaamisen sekä toisaalta sen, miten kirjaamisen rajoitukset mahdollisesti vaikuttavat siihen, miten sosiaalityö pystyy tekemään itseään näkyväksi terveydenhuollon kontekstissa.

Perheväkivalta on maailmanlaajuinen terveysongelma ja Suomi on yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista naisille. Perheväkivalta on usein kotona tapahtuvaa perheen sisäistä väkivaltaa, jossa väkivalta kohdistuu perheen jäseneen. Perheväkivalta aiheuttaa inhimillisiä kärsimyksiä koko perheelle sekä kuormittaa terveydenhoitoa. Terveydenhuollossa potilaalle aiheutuneiden vammojen kirjaaminen on keskeistä kansainvälisen ICD-10 tautiluokituksen avulla. Tutkimuksen tarkoituksena oli muodostaa synteesi perheväkivallan kirjaamisesta terveydenhuollossa ja väkivallan yhteydestä yksilön hyvinvointiin. Väkivallan kirjaamista ja erityisesti ICD-10 tautiluokituksen sisältämien diagnoosikoodien käyttöä perheväkivaltapotilaiden hoidossa ei Suomessa ole kuvattu näin laajasti aiemmin. Lisäksi perheväkivaltaa kokeneiden tai tekijöiden perheiden toimivuudesta, terveydestä ja heidän saamastaan tuesta terveydenhuollossa on vain vähän tietoa. Tutkimusaineisto sisälsi yhteensä 1561 osallistujaa. Kirjaamisen ja sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden aineisto (N = 1302) kerättiin kahdessa eri vaiheessa erään suomalaisen keskussairaalan sähköisestä potilasrekisteristä valittujen ICD-10 diagnoosikoodien avulla ajalta 1.1.2008-31.12.2017. Toinen aineisto kerättiin perheväkivallan yhteydestä perheen toimivuuteen, terveyteen ja saatuun tukeen FAFHES-lomakkeen (Family Functioning, Health and Social Support) avulla. Ensimmäinen FAFHES-kysely kerättiin eräässä keskussairaalassa asioineilta potilailta 10/2012-03/2013 ja jatkokysely kerättiin ensimmäisen kyselyn vastaajilta 03/2015-09/2015. Monipuolisen tutkimusaineiston saamiseksi aineiston analysointi toteutettiin sekä laadullisen, että tilastollisen menetelmän avulla. Potilasrekisterin potilasasiakirjat analysoitiin laadullisesti sisällön analyysillä ja FAFHES-lomakkeet tilastollisesti SPSS ohjelmalla. Aineistosta löytyi yhteensä 206 (13%) perheväkivallan uhria tai tekijää. Suurimmassa osassa aineiston tapauksista uhrina oli nuori nainen, tapahtuma-aikana yö ja väkivaltaan liittyi alkoholi. Uhreihin kohdistettiin erilaisia väkivallan tekotapoja, jotka aiheuttivat useita eri vammoja. Väkivallan yleisyys ja roolit (uhri tai tekijä) perheessä vaihtelivat tutkimuksen aikana. Perheen toimivuus oli heikkoa väkivallan kokijoilla sekä osallistujilla, joiden perheissä väkivalta oli jatkunut. Perheiden terveys oli vaihtelevaa ja naisilla hieman heikompaa kuin miehillä. Terveydenhuollon tuki oli heikompaa sekä väkivallan kokijoilla ja osallistujilla, joiden väkivalta jatkui. Väkivallan kirjaaminen ja dokumentointi osoittautui puutteelliseksi, koska ainoastaan 34 (3%) käynneistä oli kirjattu oikean lisäkoodin avulla. Lisäkoodien määrä oli vähentynyt, vaikka merkittyjen Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely käynnit olivat lisääntyneet. Perheväkivalta on kliininen ja emotionaalinen haaste kaikille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka työssään tapaavat, tutkivat ja hoitavat perheväkivallan uhreja. Väkivallan kirjaaminen osoittautui puutteelliseksi, joten siihen tulisi panostaa enemmän osana potilaan hyvää hoitoa. Lisäksi perheväkivallan uhrien ja tekijöiden, sekä heidän perheidensä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota. Terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa ja osaamista väkivallan tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Tulosten avulla voidaan kehittää terveydenja sosiaalihuollon sekä oikeudellisten palveluiden ammattilaisten osaamista tunnistamaan paremmin mahdollinen perheväkivalta sekä huomioimaan laajemmin väkivallan uhrien tai tekijöiden ja heidän perheidensä fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Näin yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan hyvinvointia voidaan lisätä. Family violence (FV) is a serious health problem worldwide, and Finland is one of Europe’s most violent places for women. FV refers to violence within the family between any family members, usually taking place in the home. In healthcare, the documentation of injuries is critically important, using the international classification of diseases (ICD) codes. Besides the required hospital care, FV has serious effects on the health and well-being of the whole family. The purpose of this study is to form a synthesis of the documentation of FV in healthcare and the associations of FV on individual well-being. The documentation and especially the use of the ICD codes in the FV patients’ care have not been described to this extent in previous research conducted in Finland. In addition, little is known about the family functioning and health of FV perpetrators or victims and the social support they receive in healthcare settings. Hence, it is essential to learn more about these issues and their evolution. In total, the sample consisted of 1561 participants. The documentation and care of the hospitalised FV patients’ data (N = 1302) were collected twice from one Finnish central hospital database, using specific ICD-10 diagnostic codes, during the 10-year period from 1 January 2008 to 31 December 2017. The associations between FV and family functioning, health, and social support data (N = 259) were collected by using the Family Functioning, Health and Social Support (FAFHES) questionnaires from patients who visited a Finnish central hospital between October 2012 and April 2013, and follow-up surveys were collected from March 2015 to September 2015. The analysis of the data, were performed using both qualitative and quantitative methods to obtain rich data. The analysis of the register based data was performed using content analysis, and the FAFHES questionnaires were analysed with statistical analyses (unadjusted analyses and linear regression model) using the IBM SPSS programme. As a result, 206 (13%) victims or perpetrators of FV were found. The risk of violence increased with the variables of female gender, young age, alcohol, and night-time. Various acts of violence were used, causing multiple injuries. The prevalence and roles of violence varied and changed during time. Family functioning was poor among the victims and participants whose violence had continued. Family health varied and seemed to be slightly poorer among women. Social support was found to be worse for the victims and participants who continued to experience or use violence. The documentation and coding was insufficient because only 34 (3%) visits were coded with a proper perpetrator code. The amount of perpetrator codes decreased, even though the general number of assault and physical violence coded visits increased. To conclude, FV is a complex phenomenon, and various patients can have an FV background in different healthcare settings. The findings suggest a great need to improve documentation and coding in healthcare as an important part of good care. The study points to the importance of ensuring the overall well-being of FV patients or perpetrators, and their families. Healthcare professionals need the knowledge and skills to identify and intervene in FV. The findings should encourage healthcare, legal, and social service professionals to better identify and focus more broadly on the overall physical and mental well-being of the FV patients and their families. Thus, the well-being of individuals, families, and society can be improved.

Arvioitu teos Ulla Tiililä & Kati Karvinen (toim.): Elämän ja kuoleman tekstit: kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus 2017. 203 s. ISBN 978-952-5446-90-6. Kirja on luettavissa osoitteessa http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/Elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf.

Sairaalan ulkopuolinen ensihoito on yksi keskeisistä terveydenhuollon sektoreista ja osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Ensihoidon dynaaminen ja ennalta-arvaamaton toimintaympäristö asettaa toiminnalle, sekä siihen liittyvälle dokumentaatiolle erityisvaatimuksia. Ensihoitajien kirjaamat potilas- ja hoitotiedot muodostavat ensihoitokertomuksen, joka kertoo potilaan vammautumisen tai sairastumisen alkuun liittyvistä tapahtumista. Ensihoidon dokumentin perusteella saadaan informaatio, jota käytetään potilaan hoitoon liittyvän päätöksenteon pohjana. Hoidon laadun kehittäminen ensihoidossa on sekä kansallisesti että kasainvälisesti ajankohtaista. Kehittämällä sairaalan ulkopuolisen ensihoidon kirjaamista voidaan parantaa potilaiden hoidon laatua, sekä potilasturvallisuutta, kehittää näyttöön perustuvan tiedon käyttämistä ensihoidossa ja vähentää potilaiden kuolleisuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hoitotyön kirjaamista sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä rekisteritutkimuksena tilastollisin ja laadullisin menetelmin yhden sairaanhoitopiirin alueella Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin ensihoitopalvelun sähköisestä tietojärjestelmästä strukturoitua aineistokeruulomaketta käyttäen. Aineisto sisälsi ensihoidon potilaiden ensihoitokertomuksia (N=150) joulukuulta 2016. Tutkimusaineiston analyysi suoritettiin tilastollisin menetelmin IBM SPSS Statistics 23.0 Windows pohjaisella versiolla, sekä laadullisella sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan ensihoidon yksiköiden logistiikkaan liittyvät tila- ja aikatiedot olivat hyvin kirjattu. Ensihoidon kuljettamien potilaiden henkilötiedot olivat niin ikään hyvin kirjattuna, mutta potilailla joita ei kuljetettu hoitoon oli merkitsevästi enemmän puutteita henkilötiedoissa. Potilaan historiatietoihin liittyvät lääkitystiedot olivat kohtalaisesti kirjattu, mutta lääkeaineallergiat ja tiedot aikaisemmista sairauksista olivat heikosti kirjattu. Ensihoitotehtävään liittyvissä tapahtumatiedoissa oli vain vähän kirjauksia siitä, kuka apua hälytti tai millainen tilanneyhteys potilaan valittamaan oireeseen oli. Fysiologisista parametreista heikoiten oli kirjattu hengitysilman alkoholipitoisuus, potilaan hengitystaajuus ja kivun voimakkuus. Ensihoidon kuljettamilla potilailla parametrit olivat kuitenkin paremmin kirjattuna, kuin niiden potilaiden ensihoitokertomuksissa joita ei kuljetettu. Kivun laadun kuvaus puuttui lähes kaikista ensihoitokertomuksista ja kipulääkkeen vaikutus oli myös erittäin heikosti kirjattu. Potilaan läheisen huomioiminen oli jäänyt vähäiseksi kaikissa aineiston ensihoitokertomuksissa. Tutkimustulokset antavat tietoa ensihoitopalvelun kirjaamisen nykytilasta. Tutkimuksen perusteella esitetään, että ensihoitokertomuksen tulee olla sähköinen ja sisältää rakenteista tietoa. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää henkilöstön kouluttamiseen, sekä hoidon laadun ja ensihoidon johtamisen kehittämisessä.

The purpose of this study was to describe the contents of type 2 diabetes patient self-management counselling documentation, how counselling of self- management appeared in various content areas and how patients’ self- management competence developed during the counselling. The research data consisted of nurses’ documentations from type 2 diabetes patient self- management counselling situations (N = 60) in primary health care. The data was collected in 2014 from the period between the years 2005 and 2014. Data were analyzed using content analysis as well as a case study approach. The documentation of self-management counselling included entries from content areas on nutrition, exercise, weight control, substance abuse, medication, self-monitoring, foot care, mood, and follow-up treatment. There were no entries related to sleep and rest content areas. The main focus of the self-management counselling documentation was descriptive entries related to nutritional discipline and change as well as planning and following medication care. In the descriptions, patients’ knowledge and skills were described briefly while their attitudes were described in a number of ways. The support offered by nurses consisted mainly of giving information. In addition, only in scattered instances did the patients’ own experiences, understanding, and the application of their knowledge to practice appear in the entries. Entries made on the guidance offered in self-management counselling situations consisted of short references to issues that were handled. They resembled notes more than they did considerations of patients’ progress in their need to change or evaluations of changes or competence development from the previous meeting. The overall guidance of the treatment path seemed illogical and in places even contradictory because early entries were not returned to. The same issues were repeated while others remained open. These findings suggest that self-management documentation should include the patient`s point of view more often than is currently the case. Findings are useful for the development of self-management counselling documentation.

Tiivistelmä Työterveyshuollon terveystarkastuksissa kertyy tietoa työntekijöiden terveydentilasta, työ- ja toimintakyvystä sekä työolosuhteista. Halusimme kartoittaa, mitkä terveystarkastuksessa kirjattavat tiedot ovat asiantuntijoiden mielestä oleellisia työterveyshuollon tietojen vaihdossa työntekijän, työnantajan, muun terveydenhuollon ja sosiaalivakuutuksen kanssa. Tutkimuksessa käytettiin Delphi-menetelmää. Kysyimme asiaa työterveyslääkäreiltä, työterveyshoitajilta, työfysioterapeuteilta ja työterveyspsykologeilta (n=40). Tutkimusaineisto kerättiin kolmella sähköisellä kyselyllä, joista ensimmäisen vastausprosentti oli 76 %, toisen 73 % ja kolmannen 73 %. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällön analyysilla. Tärkeimmät työterveyshuollon tietojenvaihdon kannalta terveystarkastuksessa potilaskertomukseen kirjattavat tiedot olivat sairaudet ja oireilu (erityisesti työperäiset), jatkotoimenpiteet, -suunnitelma ja seuranta sekä työntekijän oma arvio työkyvystä ja työssä selviytymisestä. Tutkimus tuotti uutta tietoa työterveyshuollon kirjaamisesta terveystarkastusten näkökulmasta. Tuloksia voidaan hyödyntää työterveyshuollon tietojärjestelmien ja terveystarkastusten tietorakenteen ja -sisältöjen kehittämisessä työterveysyhteistyötä tukeviksi. Abstract Information about employees' health, work ability and functional capacity, as well as working conditions is collected in occupational health checkups. We wanted to find out, which data in occupational health checkups is regarded by the experts in occupational health services (OHS) relevant for the exchange of information between OHS and the employee, employer, other health services and social security system. The research used the Delphi method. We asked about the relevant data for the information exchange from the OH physicians, OH nurses, OH physiotherapists and OH psychologists (n = 40) with three electronic questionnaires. The response rate was 76%, 73% and 73%, respectively. The data was analyzed with content analysis. The most relevant data for the exchange of information to be documented in electronic health records in health checkups were work-related diseases and symptoms, action plan and follow-up, as well as the employee's own assessment of work ability and coping at work. The research produced new information that can be used in the development of health information systems in OHS and the data structure and contents of occupational health checkups to serve better information exchange between OHS and the employee, employer, other health services and social security system.

Pro gradu -tutkielma koostuu kirjallisesta osasta ja tieteellisen aikakauslehden julkaisuharkintaan otetusta tutkimusartikkelista (Lahtinen M, Rantanen A, Heino-Tolonen T & Joronen K: Lääkkeetön kivunlievitys ja sen kirjaaminen lasten sairaalahoidon aikana). Aineisto (n=185, vastausprosentti 67,3) kerättiin keväällä 2014 kyselylomakkeilla yhden suomalaisen yliopistosairaalan kaikista lastentautien toimintayksiköistä (N=7). Strukturoitu aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin ja avoimen kysymyksen vastaukset induktiivisella sisällönanalyysilla. Kirjallisessa osassa raportoitiin tutkimus, jonka tarkoituksena oli kuvata, mitkä tekijät edistävät tai estävät hoitajien lääkkeettömien kivunlievitysmenetelmien käyttöä. Aineisto muodostui kyselylomakkeen avoimen kysymyksen vastauksista (n=89). Tulosten mukaan edistäviä tekijöitä olivat käytännöllinen hoitoympäristö, hoitotyön arjen vaatimusten ja resurssien kohtaaminen, hoitajan hyvät kivunhoitovalmiudet, kivun hoitaminen yhteistyössä lapsen ja vanhempien kanssa ja yhtenäinen toimintakulttuuri. Lääkkeettömien menetelmien käyttöä estäviksi tekijöiksi raportoitiin epäkäytännöllinen hoitoympäristö, hektinen hoitotyön arki, hoitajan riittämättömät kivunhoitovalmiudet, yhteistyön haastavuus lapsen ja vanhempien kanssa ja yhtenäisen toimintakulttuurin puute. Artikkelissa raportoidun tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lääkkeetöntä kivunlievitystä ja sen kirjaamista lasten sairaalahoidon aikana hoitajien näkökulmasta sekä tutkia taustatekijöiden yhteyttä lääkkeettömän kivunhoidon toteuttamiseen. Tutkimustulosten mukaan hoitajat käyttivät lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä melko monipuolisesti, mutta kaikkia lääkkeettömiä menetelmiä ei vielä riittävästi hyödynnetty. Lohduttamista, rohkaisua, lapsen huomion siirtämistä pois kivusta, valmistelemista toimenpiteeseen, asentohoitoa ja auttamista päivittäisissä toiminnoissa käytettiin rutiinisti hoitotyön arjessa. Hengitysharjoituksia, rentoutusharjoituksia, kylmä- ja lämpöhoitoja sekä hierontaa käytettiin vähemmän. Lisäksi lapsen ymmärryksen varmistaminen ja lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista informoiminen toteutui harvemmin. Lääkkeettömän kivunhoidon kirjaaminen osoittautui vielä puutteelliseksi ja kirjallisia ohjeita lääkkeettömistä menetelmistä ei ollut riittävästi käytettävissä. Tutkimustulokset vahvistavat aikaisempaa tietopohjaa lasten lääkkeettömän kivunlievityksen toteuttamisesta ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä lasten lääkkeetöntä kivunhoitoa ja sen kirjaamista. Hoitokäytäntöjä tulee yhtenäistää näyttöön perustuvaa, ajan tasaista tutkimustietoa hyödyntäen ja lapsen tarpeisiin tulee vastata yksilöllisesti. Lasten kivunhoito toteutuu parhaiten moniammatillisen hoitotiimin yhteistyönä, johon myös lapsi itse ja vanhemmat osallistuvat aktiivisina toimijoina. Lasten lääkkeettömän kivunhoidon tutkimusta tarvitaan edelleen. Monet lääkkeettömät menetelmät on todettu vaikuttaviksi, mutta niiden käyttö on osin puutteellista.

Potilaslähtöinen hoitotyö ja sähköinen dokumentointi akuutin hoidon osastoilla Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden hoitoajat lyhenevät. Akuutin hoidon osastoilta potilaat kotiutetaan tai siirretään jatkohoitopaikkoihin hyvin lyhyen hoitovaiheen jälkeen. Potilaiden hoito pirstoutuu ja siihen osallistuu suuri määrä eri ammattilaisia. Näin ollen dokumentointi hoidon jatkuvuuden turvaajana on oleellista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää teoria potilaslähtöisestä hoitotyöstä ja sähköisestä dokumentoinnista akuutin hoidon osastoilla. Tutkimus toteutettiin neljällä akuutin hoidon osastolla. Aineisto kerättiin havainnoimalla päivittäistä hoitotyötä ja dokumentoinnin käytäntöjä sekä analysoimalla sähköisiä potilasasiakirjoja. Tutkimuksessa mukana olleiden potilaiden terveydentila ei ollut henkeä uhkaava, mutta heillä useimmiten oli vakava sairaus. He tulivat akuutin hoidon osastoille joko suunnitellusti tai äkillisesti (ns. päivystyspotilaina). Tulokset osoittavat, että itse kokemus sairaalassaolosta, omiin hoitovaiheisiin liittyvä tietäminen sekä läheisten tuki ja läsnäolo hoitovaiheen aikana olivat merkityksellisiä potilaille. Toimintojen ajantasaisuus ja hoitohenkilökunnan lähellä olo oli ratkaisevaa potilaiden selviytymiselle sekä sairaalassaolon aikana että tulevaisuudessa. Läheisyys hoitosuhteessa mahdollisti kohtaamisen, joka näkyi potilaan ja hoitotyöntekijän välillä tapahtuvana vuoropuheluna, potilasta kokevien tietojen ajantasaisena informointina, yhdessä tekemisenä sekä potilaiden ja hoitajien välisenä yhteisenä päätöksentekona. Etäisyys hoitosuhteessa puolestaan ilmeni käsitteenä särkynyt kohtaaminen. Se tarkoitti yksisuuntaista monologia, potilaan syrjäyttämistä ja potilaiden asioita koskevaa päätöksentekoa ilman että potilaiden kanssa neuvoteltiin. Hoitotyö ja dokumentointi liittyvät kiinteästi toisiinsa. Kun sähköinen dokumentointi tapahtui potilaan kanssa, se mahdollisti tiedon aitouden ja ajantasaisen tiedonsiirron. Näin ollen tieto oli myös välittömästi luettavissa ja käytettävissä. Läheisyys sähköisessä dokumentoinnissa mahdollistui kun tietokone oli käytössä potilaan vieressä. Läheisyyttä kuvasi myös hoitohenkilökunnan tapa kirjoittaa potilaslähtöisesti. He kirjoittivat asioita potilaiden käyttämin sanoin ja dokumentoivat yhteisesti tehtyjä päätöksiä. Etäisyyttä sähköisessä dokumentoinnissa ilmeni silloin, kun tietokoneet sijaitsivat kaukana potilaasta kuten esimerkiksi kanslioissa. Tällöin sähköinen dokumentointi ei ollut välittömästi mahdollista. Hoitotyöntekijät kirjoittivat muistiinpanoja paperilapulle, josta he myöhemmin kirjoittivat asioita sähköisiin potilasasiakirjoihin. Tämä tapa aiheutti viiveitä kirjoittamiselle ja lukemiselle. Samalla muuttuivat potilasta koskevat oleelliset tiedot. Viiveet aiheuttivat myös tilanteita, jolloin tärkeät tiedot joko puuttuivat osittain tai kokonaan. Etäisyys hoitotyöntekijöiden dokumentoinnissa ilmeni pääasiassa hoitohenkilökunnan omina näkemyksinä potilaan tilasta tai toimintojen kirjaamisesta tehtäväkeskeisesti. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että päivittäiset hoitotyön toiminnot keskeytyvät jatkuvasti akuutin hoidon osastoilla. Kehittämällä hoitotyön toimintatapoja organisaatiokeskeisyydestä potilaslähtöisyyteen voidaan osittain vähentää pirstaleisuutta. Hoitotyöntekijät työskentelevät potilaiden hoidon etulinjassa. He ovat korkeasti koulutettuja ammattilaisia ja näin ollen heillä on tärkeä asema yhteistyösuhteessa potilaiden kanssa. Potilaslähtöisen hoitotyön ja sähköisen dokumentoinnin kehittämiseksi tarvitaan organisaation jokaista tasoa. Informaatioteknologiaan liittyvät ratkaisut vaikuttavat hoitohenkilökunnan mahdollisuuteen toteuttaa potilaslähtöisyyttä. Terveydenhuoltolaki (2010/1326) edellyttää muun muassa asiakkaan aseman vahvistamista sekä erikoissairaanhoidon ja perusterveyden välisen yhteistyön kehittämistä. Lisäksi Suomessa ollaan siirtymässä Kanta-arkiston käyttöön, jonka mukaan kansalaiset voivat tarkastella omia terveystietojaan internetistä. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä yhteistyötä sekä potilaiden kanssa että terveydenhuollon yksiköiden välillä. Lisäksi tuloksia voidaan käyttää hoitotyötä ja hoitotyön dokumentointia koskevassa koulutuksessa. The reality of modern acute care is fast-paced and the processes are fragmented. The patients’ stays in hospital are short and they are quickly discharged or transferred to another health care facility. These factors require that the patient care be of a high quality and that it supports the continuity of care. The purpose of the study was to create a substantive theory of patient-focused nursing care and its documentation in electronic patient records in acute care wards. The data collection took place in the years 2007 and 2008 in four acute care wards of a Finnish tertiary-care hospital. The research method chosen was the grounded theory approach, as developed by Strauss and Corbin. The data were collected by using documentary sources and through participant observation. The data comprised the following sets: 1) forty (N=40) electronic patient records from the hospital archives; and 2) participant observation of the nursing and other professional care for forty-three patients, along with the related electronic records of the participating patients (N=43). The discovered core category of the substantive theory was ‘the significance of proximity and timeliness for patient-focused nursing care and electronic documentation in acute care wards. The patients were at the heart of the theory. The concept of patients’ endurance illustrated the participating patients’ life situations while they were hospitalised. The constructed categories showed close, deferred and distant relationships in patient care and its documentation. The concepts of interface and broken interface illustrated that the care given by nursing and other professionals had significance for the patients’ endurance during their time in hospital and in their future lives. The nursing care and related electronic documentation complemented each other, both necessary for patient-focused outcomes. The writing and reading of electronic patient records were affected by both proximity and timeliness, and they showed the significance of when, where and how the writing and reading occurred. Writing and reading about the care formed a pattern, which was influenced by— and in turn further influenced—the professionals’ way of working, eventually having an effect on the patients’ care. Constant disruptions made nursing care and its documentation difficult. Through the documentation, nurses conveyed the patients’ voice, their own view or the collaboration with the patients. Four styles of documentation were discovered: telegraphic, focused, story writing and missing documentation. All of them had consequences for the continuity of the patients’ care. According to the findings, it is crucial to keep patients as the core focus in health care. The short length of stay and fragmented care processes require that contact between the patients and health care professionals is optimised. This in turn requires that patient-focused care models are made possible and that electronic patient records can be used with the patients in real time. By developing nursing actions such that the patient is paramount, task-oriented actions and continuous disruptions can be minimised. It is essential that professionals in health care are able to use their time in direct patient care and thus improve patient- focused care and its electronic documentation. The constructed substantive theory produced insight into the reality for patients in acute care. It reveals the significance of cohesiveness or fragmentation to the patients in acute care. The findings of the study can be used to develop nursing care and its electronic documentation. They can also be beneficial in educational settings, e.g., in nursing schools. Based on the findings, several areas for further studies related to patient-focused nursing, documentation and acute care are suggested.

The purpose of this study was to describe and predict the quality of counseling of chronically ill adults in hospital. The aim of the first study was to describe the elements of the counseling of chronically ill adults using an integrated literature review (n=31). The aim of the second and third study was to describe and determine the factors predicting the quality of patient counseling. The data was collected with the CQI measurement from chronically ill adults (n=106) and analyzed using statistical methods. The aim of the fourth study was to describe the implementation of the quality of counseling based on documentation. The data were collected from patient records (n=150) and analyzed with deductive-inductive content analysis. There were three typical elements of counseling in the literature review: the counseling needs of chronically ill adults, the implementation of counseling and the impact of counseling. The counseling needs of the chronically ill included knowledge of the disease, emotions and social support. The implementation of counseling concerned need-based counseling interaction and counseling atmosphere. The impact of counseling included compliance with disease treatment and emotional well-being. Based on the survey, the content of counseling was sufficient, but there was lack of counseling about social support and disease prediction. Social support was the strongest predictor of the content of counseling. Half of the respondents received planned counseling and the interaction was good. There was lack of patient-centered counseling and counseling about disease prediction. Preplanned counseling was the strongest predictor for the implementation of counseling. The impact of counseling was the effect of attitudes and treatment, and the effects of disease treatment predicted the impact of counseling. There was little documentation of counseling in the patient records. In particular, there was a lack of counseling on chronically ill adults’ feelings during their hospital visit. They showed that counseling focused on the disease and its treatment and everyday life support. The implementation of counseling was related to the activity of the patient and evaluation of counseling as well as disease treatment and needs of emotional support. According to documentation, the benefits of counseling were seen as competence in self-care and handling symptoms. The information generated by the study may be utilized in counseling of chronically ill adults as well as in basic and continued nursing education. Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja ennustaa pitkäaikaissairaiden aikuispotilaiden ohjauksen laatua sairaalassa. Ensimmäinen osatutkimus kuvaili pitkäaikaissairaiden aikuisten ohjauksen tunnuspiirteitä integroidulla kirjallisuuskatsauksella (n=31). Toinen ja kolmas osatutkimus kuvaili ja ennusti ohjauksen laatua pitkäaikaissairaiden aikuisten arvioimana. Aineisto kerättiin Ohjauksen laatu -kyselylomakkeella pitkäaikaissairailta (n=106) ja analysoitiin tilastollisin menetelmin. Neljäs osatutkimus kuvaili pitkäaikaissairaiden aikuisten ohjauksen laatua kirjaamisen perusteella. Aineisto kerättiin potilasasiakirjoista (n=150) ja analysoitiin deduktiivis-induktiivisella sisällönanalyysillä. Kirjallisuuskatsauksen mukaan ohjauksen tunnuspiirteitä olivat ohjaustarpeet, ohjauksen toteutus ja hyödyt. Pitkäaikaissairaiden ohjaustarve liittyi tietoon sairaudesta, tunteisiin ja sosiaaliseen tukeen. Ohjauksen toteutus ilmeni yksilöllisten ohjaustarpeiden, vuorovaikutuksen ja ilmapiirin huomioimisena. Ohjauksen hyödyt olivat hoitoon sitoutuminen ja emotionaalinen hyvinvointi. Kyselyaineiston perusteella ohjaus oli sisällöllisesti riittävää, mutta sosiaalinen tuki ja tutkimustulosten ohjaus oli heikkoa. Ohjauksen sisällön laatua voimakkaimmin ennusti saatu ohjaus sosiaalisesta tuesta. Vastaajista puolet piti ohjauksen toteutusta suunnitelmallisena ja vuorovaikutusta hyvänä. Potilaslähtöisyydessä ja sairauden ennusteen ohjauksessa oli parannettavaa. Ohjauksen toteutuksen laatua voimakkaimmin ennusti ohjauksen suunnitelmallisuus. Ohjauksen hyötyjä olivat vaikutus asenteisiin ja sairauden hoitoon, ja ohjauksen hyötyä ennusti vaikutus sairauden hoitoon. Ohjausmenetelmiä ja -materiaaleja pidettiin hyvinä. Potilasasiakirjoihin ohjausta kirjattiin niukasti. Erityisesti ohjaus sairauden aiheuttamista tunteista oli vähäistä. Ohjaus oli sairauden ja sen hoidon sekä arkielämän tukea. Ohjauksen toteutus muodostui pitkäaikaissairaiden aktiivisuudesta ohjaustilanteissa ja ohjauksen arvioinnista sekä sairauteen ja emotionaaliseen tukeen liittyvistä ohjaustarpeista. Ohjauksen hyötyjä kuvattiin itsehoidon osaamisena ja sairauden oireiden hallintana. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää pitkäaikaissairaiden ohjauksen kehittämisessä sekä hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksessa.