Search

Artikkelissani tarkastelen Suomen sotienjäkeisen lyriikan puita osana 1950-luvun kirjallisuus- ja modernismikeskustelua. Erityisesti keskityn kolmeen aihealueeseen: ihmisen ja maiseman suhteeseen, havainnon ja ilmaisun puhtauden ideaaliin sekä kielen uudistamisen tarpeeseen. Lähestyn aineistoani kontrapunktisen luennan kautta ja suon tilaa erilaisten äänten vuoropuhelulle saman kokonaisuuden osina. Tarkastelemistani sotienjälkeisen ajan runoista on selvästi huomattavissa, että modernismi- ja yleisempikin kirjallisuuskeskustelu ulottuu myös metatasolla kaunokirjallisiin teksteihin. Runojen puilla osallistutaan keskusteluun monipuolisesti, näkökantoja punniten, testaten ja kommentoiden.

The Banat has been one of Europe’s most multilingual regions since the 18th century. From the 19th century European intellectuals have been engaged in building nations, which has resulted in the marginalization of multilingualism in many forms. The monolingual literary novel has been described as one of the important instruments in this process. Phenomena remaining resistant to this idea are brought into focus through the analysis of multilingualism in four novels written by authors from the Banat. In this manner, the chances of multilingualism in the context of national cultures and intellectuals are examined. As a conclusion, it is argued that the multiplicity of languages in literature presents an opportunity for a better cross-cultural understanding. peerReviewed

Non

In this article, we apply critical discourse analysis and ethnography to examine conceptionsand experiences of inclusive interaction and language use in the context of eldercare in aretirement home. Our data consist of interviews with residents, nurses and managers intwo bilingual eldercare units, as well as ethnographic observations of communication andlanguage use in these units. Our analysis focuses especially on language ideologies andmetalinguistic aspects of inclusive language in the context of eldercare. On the basis of ouranalysis, we suggest that four elements are particularly central to elderly-centric language: 1)the quality, quantity and tone of interaction; 2) the practices of addressing people and usingnames; 3) the use of mother tongue and multilingualism; and 4) the significance of touch andother multimodal interaction. The results indicate that the care units are both a home for theresidents and a working place for the nurses and managers. These diverging positions generatedifferent needs and expectations for interaction and language use: while the nurses aim tofunction well in their work in order to make everyday care sensible and efficient, the residentsdesire conversation, chatting and shared activities. Nurses emphasize understandability andclarity of speech, whereas residents focus on social bonding and interaction. The results alsoindicate that methods such as supported mutual interaction between the elderly residents, aswell as the activating use of music, could increase inclusive interaction in the retirement home.

Tarkastelen tässä tekstissä sitä, pitikö Kant kieltä ja kommunikaatiota olennaisina tekijöinä ajattelulle ja objekteja koskevien arvostelmien tekemiselle. Lähestyn Kantin käsitystä kielen ja kommunikaation suhteesta ajatteluun ja objektiiviseen arvostelemiseen sijoittamalla Kantin kahteen teoreettiseen viitekehykseen. Nämä ovat (1) Charles Taylorin kielifilosofinen erottelu HLC-teorioihin (Hobbes, Locke, Condillac) ja HHH-teorioihin (Herder, Hamann, Humboldt) sekä (2) Michael N. Forsterin vastakkainasettelu perinteisen valistuksen kielifilosofian ja Herderin ja Hamannin kielifilosofian välillä. Esitän, että ainakin loppupuolella uraansa Kant tuntuu kallistuvan sille kannalle, että kieli ja ajattelu ovat vahvasti, jopa elimellisesti, toisistaan riippuvaisia. Yhtäältä arvostelmien tai kognitioiden objektiivisuus perustaa kielen ja kommunikaation objektiivisuuden mahdollisuuden, ja vasta tämän a priori perustuksen varassa kieli ja kommunikaatio ovat mahdollisia. Toisaalta kieli ja kommunikaatio ovat kuitenkin edellytyksiä ymmärryksen objektiiviselle käytölle ja sille, että subjektit ymmärtävät omia kognitioitaan. Vaikka Kant esitti toistuvasti, että kieli on ymmärtämisen edellytys, hänen näkemyksensä mukaan peruskäsitteet eli kategoriat ovat kuitenkin kielestä riippumattomia; kieli ei determinoi kategorioita, vaan päinvastoin. Luonnollisten kielten eroista huolimatta niiden universaali kielioppi on sama ja heijastaa intuition muotoja ja kategorioita.

Suomen kielen historia liturgisena kielenä on miten tahansa mitattuna lyhyt. Silloin kun Suomen hiippakunta oli osa Venäjän ortodoksista kirkkoa, liturgisissa yhteyksissä käytettiin kirkkoslaavia. Kysymys paikallisista tarpeista heräsi Suomessa 1800-luvun puolivälissä. Vuosisadan loppuun tultaessa suurin osa liturgisista teksteistä oli käännetty suomeksi. Keskeinen toimija tässä oli rovasti Sergei Okulov, yksi Suomen ortodoksisen kirkon suurmiehistä. Kysymys liturgisesta kielestä oli osa isompaa kokonaisuutta. 1920-luvulle tultaessa kysymys liturgisesta kielestä oli kietoutunut kirkkopolitiikkaan, jota ohjailivat voimakkaasti kansalliset poliittiset pyrkimykset. Asennoituminen Suomen kielen käyttöön Suomen alueella toimivassa kirkossa muodosti jakolinjan kansallisesti suuntautuneiden pappien ja venäläismielisenä pidetyn kirkon korkeimman johdon välille. Tilanteeseen vaikuttivat myös henkilökohtaiset motiivit. Jakolinja muodostui pysyväksi, kun venäläinen munkki Kiprian syrjäytti Sergei Okulovin. Okulov kääntyi viranomaisten puoleen, jolloin opetusministeri E.N. Setälä otti keskeisen roolin venäläisen vaikutuksen torjunnassa Suomen ortodoksien keskuudessa. Kieltä käytettiin välineenä, jolla venäläisen vaikutuksen torjumiseksi sekä syrjäytettiin että valittiin kirkon johtomiehiä. Äärimmäisin esimerkki tästä oli piispa Herman Aavin valinta. Sen taustalla oli valtiovallan näkemys, että Aav olisi arkkipiispa Serafimia sopivampi henkilö johtamaan ortodoksista kirkkoa kohti kansallisia tavoitteita. Suomen ortodoksisen kirkon historia on paikoin hämmentävää. Liturgista kieltä koskeva ajattelu kumpusi alun perin 1800-luvun lopun liturgisesta liikkeestä, joka pian joutui poliittisten ja henkilökohtaisten pyrkimysten otteeseen. Yleisen mielipiteen muokkaaminen oli pitkälti Sergei Okulovin ja ministeri Setälän aikaansaamaa. Teologisten ja pedagogisten näkökohtien sijaan poliittiset intressit sanelivat kansallisen suomalaisen ortodoksisen kirkon rakentamista. Prosessia ohjasivat ja rahoittivat valtion virkamiehet. Venäläisestä suomalaiseksi kirkoksi muuttuminen esitettiin tietoisesti taisteluna itsenäisyyden ja vapauden saavuttamiseksi. Pyrkimyksen vastustajia syyllistettiin ja tuomittiin, ja kysymystä suomesta liturgisena kielenä käytettiin aseena torjuttavina pidettyjä vastustavia voimia vastaan. Olipa tällainen toiminta oikeutettua tai ei, muodostaa se joka tapauksessa kappaleen Suomen ortodoksisen kirkon historiaa., By any measure the history of Finnish as a liturgical language is brief. As a part of the Russian Orthodox Church, Finnish dioceses continued the tradition of using Slavonic for liturgical purposes. The question of local needs arose in the middle of the 19th century. By the end of the century, most of the liturgical texts had been translated intoFinnish. One of the key figures in this process was Dean Sergei Okulov – known also as the Grand Old Man of the Finnish Orthodox Church. A lack of texts translated in Finnish was only part of the problem. It has been stated that the use of Finnish for liturgical purposes was opposed by the Russians. By the 1920’s, the question of liturgical language was intertwined with church politics and was strongly guided by national political needs. The issue of Finnish as the language of the Church in Finnish territory became the dividing line between the nationally-oriented priests and the Church’s highest authority, which was considered to be oriented toward Russia. Personal motives were also involved. When Sergei Okulov was replaced by theRussian monk Kiprian, the division became final. Okulov sought help from the Finnishauthorities. The minister of education E.N. Setälä played an important role in the fight against Russian influence. The issue of language was used as an excuse to terminateor to choose hierarchs who would lead the Church out of the hands of the Russians. The most extreme example of this dynamic was the election of Bishop Herman Aav.Archbishop Serafim was remoned from office by the Finnish authorities and the moresuitable Herman was elected to lead the Church towards its nationalist goals. The written historiography of the Finnish Orthodox Church is confusing and in some cases inaccurate. The question of liturgical language was originally part of the Liturgical Movement at the end of the 19th century. This issue was soon taken over by political and personal ambitions. Public opinion was mainly machinated by Sergei Okulov and minister Setälä. Instead of theological and educational dimensions, political purposes became the guiding force in the creation of the national Finnish Orthodox Church – guided and funded by the Finnish state authorities. The transformation from a Russian into a Finnish Church was deliberately introduced as a vital struggle to gain independence and freedom. Opponents of this transformation were blamed and condemned. Finnish as a liturgical language became a weapon against foreign forces. Fair or not, this situation represents the authentic history of the Finnish Orthodox Church.

The longitudinal relations of domain-general and numerical skills at ages 6-7 years to 3 cognitive domains of arithmetic learning, namely knowing (written computation), applying (arithmetic word problems), and reasoning (arithmetic reasoning) at age 11, were examined for a representative sample of 378 Finnish children. The results showed that domain-general skills, including spatial visualization, language, rapid automatized naming, and working memory, contributed independently to arithmetic learning. These relations were mostly mediated via basic number competence (i.e., counting sequence and number system knowledge), although spatial visualization remained predictive of arithmetic outcomes. The findings underscore a similar developmental course of arithmetic learning across different cognitive domains where domain-general skills build a launchpad for advanced arithmetic via enhancing basic number competence. (PsycINFO Database Record

This article is concerned with the role of language(s) in education from the viewpoint of secondary school subject teachers in Finland at the time of transition to a new curriculum. The curriculum highlights the role of language throughout education and makes reference to changes in society that foreground multilingualism. Seven mainstream and CLIL content teachers of different subjects were interviewed and employing qualitative content analysis, the data were scrutinised under four language-related themes: multilingualism, multiliteracy, subject-specific language, and the role of language in knowledge construction. The results indicate teachers as reasonably well aware of subject-specific language of their field and of the value of multiliteracy practices. Multilingualism as the diversity of students’ languages and its impact on pedagogical practices received less attention. Overall, the teachers’ orientation to the language ideological statements in the new curriculum were widely agreed upon even if the ideas still remained somewhat abstract in the transition phase before actual implementation to the praxis.

Ruotsinsuomalaiset muodostavat nykyään vakiintuneen vähemmistöryhmän Ruotsissa. Paljon on muuttunut vuosikymmenien myötä– sekä henkilö- että yhteiskuntatasolla – verrattuna suurten muuttoaaltovuosien aikaan. Asenteet suomalaisia kohtaan ovat Ruotsissa muuttuneet positiivisemmiksi ja ruotsinsuomalaiset itse tuovat taustansa rohkeammin esille. Varsinkin toisen polven ruotsinsuomalaiset, joille Ruotsi on ollut koti jo pienestä lähtien, ovat mielenkiintoinen ryhmä tutkia. Suomenkielisten siirtolaisten lasten kokemusten tunteminen voi auttaa ymmärtämään myös muiden vähemmistöryhmien tilannetta. Tässä tutkielmassa toisen polven ruotsinsuomalaiset kertovat kyselyvastausten ja haastattelujen kautta kokemuksistaan suomalaisuudesta Ruotsissa. Aihepiireinä ovat muun muassa suomalainen tausta, oma identiteetti, suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin merkitys, sukupolvien erot sekä vaikeat ja positiiviset asiat suomalaisuudessa. Suomi ja suomalaisuus ovat tärkeitä useimmille tutkimuksen informanteista, vaikka he samalla sulautuvatkin luonnollisesti ruotsalaiseen valtaväestöön. Usealla heistä on kuitenkin lapsuudestaan kokemuksia myös erilaisuudesta ja syrjinnästä. Nykypäivänä suomalainen tausta koetaan myönteiseksi asiaksi. Internet on tuonut mukanaan suuria muutoksia, sekä ruotsinsuomalaisten kohtaamispaikkoihin että tiedonhakutapoihin. Suomi-yhteydet ovat internetin kautta tavoitettavissa aina ja missä vain.

Tampereella toimii sekä suomenkielinen, että englannin kielinen improvisaatiokenttä ja improvisaatioesiintyjiä saattaa olla molempien yhteisöjen toiminnassa mukana. Tutkimuksessa perehdytään vieraan kielen vaikutuksiin improvisaationäyttelijän työssä ja motivaatiossa improvisoida vieraalla kielellä. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: millä tavoin vieraalla kielellä esiintyminen vaikuttaa improvisoijan näyttelijäntyöhön ja miten hän on huomannut vieraan kielen vaikutukset vastanäyttelijöidensä työskentelyssä? Tutkimuksessa tuodaan myös esiin syitä siihen, miksi improvisoijat jo muiden improvisointiin liittyvien haasteiden lisäksi improvisoivat vieraalla kielellä. Tutkimusaineiston kokemuksellisuuden vuoksi ja koska tutkimusta ei voida sellaisenaan toistaa, tutkimusmenetelmäksi valikoitui Self Practice as Research -menetelmä, joka mahdollistaa vapaan analysoinnin materiaalien ja lähteiden välillä. Materiaaleina käytetyistä haastatteluista ja esitystallenteesta ilmi tulleita seikkoja analysoidaan lähdeaineiston ja länsimaisen improvisaatioteorioiden pohjalta. Teorioina on käytetty Viola Spolinin ja Keith Johnstonen oppeja improvisaatiosta sekä mm. Anne Bogartin teatteria ja taidetta koskevia ajatuksia. Tiinä Syrjän Vieras kieli suussa -väitöskirja tuo esiin näyttelijöiden kokemuksia vieraalla kielellä näyttelemisestä käsikirjoitetussa teatterissa. Improvisaation kulmakivet, moka on lahja, tyrmääminen-hyväksyminen sekä aktiivinen kuunteleminen avataan tutkimuksessa termeinä ja improvisaation sääntöinä, joihin peilataan kielen vaikutuksia improvisaatiossa. Tutkimuksessa selvisi englanninkielen välttämättömyys improvisaatiossa vankan kansainvälisen yhteistyön vuoksi. Jotta improvisaatio voi kehittyä aktiivisesti ja jalostua, tietoa jaetaan paljon eri maiden improvisaatioteattereiden kesken. Vieraan kielen käyttäminen lavalla saatettiin kokea näyttelijäntyötä yksinkertaistavana tekijänä tai fyysistä näyttelijäntyötä monipuolistavana tekijänä, mutta esitystallenteesta kävi ilmi, että vaikuttuminen näyttelijöiden keskuudessa näyttäytyi jopa syvempänä kuin tavallisesti, kun käytössä oli vieras kieli. Tärkeimpänä johtopäätöksenä nousi improvisaation monipuolinen mahdollisuus toimia viihdyttäjänä niin sisältönsä, kuin myös sen vuoksi että kyse on ennalta käsikirjoittamattomasta esittävästä taiteesta. Yleisö kokee huojennuksen tunteita oivalluksista ja nokkeluuksista, joita näyttelijät improvisoidessaan tekevät jo siitä syystä, että kyse on improvisaatiosta. Esiintyminen ja haasteiden ylittäminen puolestaan tuo mielihyvää esiintyjille ja improvisaation eteenpäin vieminen johdonmukaisesti vahvistaa onnistumisen tunnetta, jolloin sekä yleisössä, että näyttämöllä vallitsee onnistumisen tunne. Kieli on mahdollisesti vain yksi lisähaaste improvisoidessa, mutta ei määrittele koko tekemisen tapaa.

Different perspectives has been explored with the intention that the project will lead to innovation for the language culture. Traditions need to be developed over time and language modernized, for youth to be able to identify themselfs with language and therefore pass on meänkieli to the next generation of speakers. The project means to break with tradition around the minority-language meänkieli through graphic design. The range of litterature for youth is thin, today are most books for children or adults. The culture around meänkieli is often build with old traditions, which contributes to the lack of innovations. To understand how graphic design can raise language the background and relevant theories about graphic design needs to be explained. Olika perspektiv har utforskats med intentionen att projektet ska leda till innovationer för språkets kultur. Traditioner bör utvecklas över tid och språk moderniseras, för att ungdomar ska kunna identifiera sig med språk och därmed också föra meänkieli vidare till nästa generation av talare. Projektet menar att bryta traditioner kring minoritetsspråket meänkieli genom grafisk design. Utbudet av litteratur för ungdomar är tunt, i dagens läge finns flest böcker för barn eller äldre. Kulturen kring meänkieli är ofta uppbyggd på gamla traditioner, vilket bidrar till avsaknaden av innovationer. För att förstå hur grafisk design kan lyfta språket behöver bakgrunden och relevant teori om grafisk design förklaras.

Kieli, koulutus ja yhteiskunta -lehden lokakuun 2018 numero tarkasteli kielen ja nationalismin yhteyksiä. Tematiikka on kielen ja kielipolitiikan näkökulmasta tuttu. Ajankohta lokakuun nationalismi-teemanumerolle ei kuitenkaan ole sattumaa, sillä kieli ja suhtautuminen siihen heijastelevat aina suurempia yhteiskunnallisia käänteitä. Tällä hetkellä on nähtävissä selvä suuntaus: kiinnostus kansallisvaltioon on poliittisessa kasvussa Suomessa ja muualla. Suomessakin nousussa oleva keskustelu Suomen kielistä ja suomen kielestä heijastelee erilaisia poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia kehityksiä. Tarkastelen tässä artikkelissa nationalismia, jälkinationalismia ja uusnationalismia suomalaisessa kielipolitiikassa erityisesti oman erikoisalani, korkeakoulupolitiikan, näkökulmasta. nonPeerReviewed

Denna framläggning granskar användningen av den kyrilliska skriften i serbiskans nationalistiska diskurs. Fokus ligger på hur den kyrilliska skriften används som instrument, och ibland rentav slagträ, i diskursen om serbiskans ställning. nonPeerReviewed

Kansallisella heräämisellä ja kansallisen tietoisuuden vahvistumisella oli keskeinen rooli 1800-luvulla, kun Suomen suuriruhtinaskunnassa alkoi olla pyrkimyksiä suomalaisuuden ja suomen kielen aseman edistämiseksi ja Suomi alkoi etsiä itseään kansana, nationa. Sana natio on viaton latinankielinen sana, jonka merkitys on ’kansa, kansanheimo’. Tähän sanaan pohjautuva termi nationalismi on sen sijaan useimmissa yhteyksissä ruma sana, vaikka se voisi yhtä lailla olla sisällöltään neutraali tai positiivinen. Se on kulttuurinen ja poliittinen käsite, jonka ilmentymät eri aikoina näyttäytyvät eri tavoin. Sanojen merkitys nousee aina käyttöyhteyksistä, siitä, missä kontekstissa ja missä tarkoituksessa sanaa käytetään. Suhtautuminen suomen kieleen nationalistisessa hengessä on sekin vaihdellut eri aikoina ja eri ryhmien keskuudessa. Tässä kolumnissa pohditaan sitä, missä määrin suomen kielen aseman puolustamisen voi liittää tai olla liittämättä nationalismiin. nonPeerReviewed

Japanin kieltä puhuu noin 127 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa asuu Suomea hieman suuremman Japanin valtion alueella. Vaikka kielen asemaa ei ole virallistettu erillisellä kielilainsäädännöllä, on se käytännössä kansallinen kieli. Japaninpuhujia ja kielenoppijoita on myös Japanin ulkopuolella, joten puhujien määrä lienee todellisuudessa ainakin kymmenisen miljoonaa korkeampi (Gottlieb 2007: 186). Maailman puhutuimpien kielten listalla japani sijoittuu yhdeksännen sijan paikkeille. Japaniin on tavattu viitata yksikielisenä ja varsin homogeenisena valtiona. Japanin alueella on kuitenkin puhuttu ja puhutaan edelleen useita muita kieliä ja murteita, jotka jäivät 1800-luvun lopulla alkaneessa kansallisvaltion modernisaatioprosessissa yhtenäisen standardikielen kehittämisen jalkoihin. nonPeerReviewed

Bulgarian ja makedonian kirjakielten historia on hyvä esimerkki siitä, miten kansallisia identiteettejä on viimeisen kahdensadan vuoden aikana rakennettu ja muutettu – ja miten niille Balkanilla silti aina etsitään muinaisia juuria. nonPeerReviewed

The theme of language and nationalism may be approached via various routes. Among these, I choose Hangul, the invented alphabet of Korea, which, I believe, Koreans can by no means separate from the language. To the Korean people, Hangul is the very Korean language and vice versa. They tend to identify the Korean language and its alphabet as a unity, like the body and the soul. It is not rare for Korean-language teachers abroad to be misaddressed as Hangul teachers. I presume that the unity in the Korean mind has been concretely formed through the turmoil of late modern history, although Hangul has been influencing Korean society since the 1440s. To look at ‘language and nationalism’ in Korea, this article begins with the birth of Hangul. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Poliittisesti, etnisesti, kielellisesti ja uskonnollisesti pirstaleinen Etelä-Aasia ei ole koskaan tarjonnut helppoja symboleita yhtenäiselle kansalle. Lähes jokainen määritelmä kansakunnasta on merkinnyt jonkin ryhmän poissulkemista. Jako uskonnon mukaan määriteltyihin kansakuntiin piirrettiin Intian ja Pakistanin valtiollisiin rajoihin vuonna 1947. Tuolloin ei jaettu ainoastaan maata vaan myös kulttuurit, uskonnot ja kielet. Tässä artikkelissa tarkastelen, miten nationalismi on muokannut hindistä ja urdusta kaksi erillistä kieltä. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Tutkielmassa analysoidaan uutisartikkeleita, jotka käsittelevät seksuaaliseen hyväksikäyttöön kytkeytyvää ihmiskauppaa. Aineisto käsittää 17 Ylen Verkkouutisten uutisartikkelia kahden vuoden ajalta. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu ajatukseen journalismin tavasta heijastella yleisesti jaettuja tulkintoja yhteiskunnallisista ongelmista ja kielen tavasta tuottaa näitä tulkintoja. Tutkielman keskeinen käsite on kehyksen käsite ja tutkimusmenetelmänä on hyödynnetty kehysanalyysin menetelmiä. Tutkielman analyysin mukaan Ylen Verkkouutiset keskittyy kuvaamaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön kytkeytyvää ihmiskauppaa pääosin hallinnan ja rikollisuuden kehysten kautta. Ilmiö näyttäytyy tapahtumavetoisena viranomaistoimintana, ja ilmiötä pyritään hallitsemaan raporttien, pidätysten, tuomioiden ja lainsäädännön avulla. Ilmiön taustasyyksi tunnistetaan eri ihmisryhmien haavoittuvainen asema ja ongelmaksi todetaan ilmiön vaikea tunnistettavuus, mutta tarjotut ratkaisuehdotukset eivät kohtaa taustasyiden kanssa. Ihmiskaupan uhrien kuvauksissa toistuu ideaalin uhrin käsite, jossa uhri on viaton, tietämätön, heikko ja passiivinen olento, joka on täysin muiden armoilla. Ihmiskauppiaista puhutaan hyvin vähän ja ihmiskauppaa kuvataan bisnespuheen kautta. Tutkielman mukaan Ylen uutisoinnissa korostuu myös ilmiötä kuvaavien termien hajanaisuus ja ilmiön vaikeasti hahmotettava luonne.

Arabialla on virallisen kielen asema 25 maassa. Kielen eri varianttien kutsuminen arabiaksi on poliittinen päätös, mutta myös vähemmistökielten asemalla ja jopa aakkostolla on tehty politiikkaa. nonPeerReviewed

Itämeren alueen romanikielen murteissa esiintyy vaihtelua. Tätä vaihtelua on pyritty historiallisesti liittämään murteiden geneettisellä suhteella tai murrepiirteiden maantieteellisellä diffuusiolla. Tässä artikkelissa esittelemme Itämeren alueen romanikielen murteiden vaihtelun analyysin olemassa olevien lähteiden perusteella ja argumentoimme maantieteellisen diffuusion puolesta.

International audience; Intercultural cities – a joint initiative launched in 2008 by the European Commission and the Council of Europe – aims to develop a model supporting intercultural integration within diversified urban communities. This article examines, using methods of applied linguistics and discourse analysis, how intercultural urban policy is linguistically produced in the initiative. The examination indicates that the intercultural urban policy in the initiative is ‘negative politics’: the policy rhetoric commonly outlines the content of interculturalism by describing what is not included in it and what the policy is not about. The language used in the intercultural urban policy rhetoric presents the coexistence of distinct cultures as a problematic and conflicting issue. This contradicts the fundamental principle of the policy, which aims for co-operative and positive encountering between people in an urban environment.

Yhteinen kieli nähdään tärkeänä valtion yhtenäisyyden symbolina, ja kielipolitiikka ja kieli-ideologia ovat merkittäviä työkaluja, joiden avulla pyritään vahvistamaan Venäjän valtion sisäistä yhtenäisyyttä ja sen asemaa maailmanpolitiikassa. Kieli-ideologisissa näkemyksissä korostuu venäjän kielen puhtauden vaaliminen, ja kieli esitetään Venäjän federaation eri kansallisuuksia ja kansallisia kulttuureja yhdistävänä universaalina resurssina. Kieli määritellään myös ylirajaiseksi ilmiöksi, joka luo yhteisyyden kokemuksen eri puolilla maapalloa asuvien diasporien ja äiti-Venäjän välille. Ilmiö on osa laajempaa kansaa yhdistävien symbolien ja suuren kertomuksen rakentamiseen tähtäävää ohjelmaa. Tarkasteltavat esimerkit ovat peräisin Venäjän kielilainsäädännöstä, ulkopoliittisesta konseptista ja sanomalehtikirjoituksista sekä Russki mir -järjestön dokumenteista.

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö käynnisti keväällä 2016 projektin, jossa kysytään, mikä on koti ja mitä on kotoutuminen. Toinen koti -projektissa kohtaavat pakolaistaustaiset ja “kantalaiset”, Suomessa syntyneet taiteilijat. Esityksen ensi-ilta on 16. marraskuuta 2017 Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

peerReviewed

peerReviewed

Tutkielmassa tarkastellaan Giorgio Agambenin (1942 ) käsitystä eleestä ilmiönä, kokemuksena ja käsitteenä, jonka avulla voidaan ajatella ihmisen olemassaoloa. Tutkielmassa kysytään, mikä on ele suhteessa ihmisen kielen kykyyn, ihmisen potentiaalisuuteen eli kykenevyyteen toteuttaa erilaisia elämänmuotoja sekä ihmisen ajatteluun. Lisäksi kysytään, mitä on muodostaan erottamaton elämä, jota Agamben nimittää elämä-muodoksi, ja mikä on eleen suhde siihen. Tutkielmassa perustellaan väite, että ele on Agambenin filosofiaa tulkiten käsitettävissä muodostaan erottamattomaksi elämäksi. Agambenin filosofian motiivina on länsimaista ajattelua ja politiikkaa määrittävien ontologisten erottelujen purkaminen. Niin ihmisyys kuin politiikkakin on Agambenin mukaan antiikista alkaen määritelty erilaisten käsitteellisten vastakohtaparien avulla. Politiikan tehtäväksi on ymmärretty vastakohdiksi asetettujen elementtien yhteensovittaminen, joka on ratkaistu niin, että toinen elementti asetetaan toisen perustaksi ja samalla suljetaan sen ulkopuolelle. Elämä on erotettu paljaaksi elämäksi, jolle sen ulossulkevat yhteiskunnalliset elämänmuodot perustuvat. Elämän ja sen muodon erottamattomuuden ajattelu vaatii ihmisen kielen uudelleen ajattelua. Kielen merkitsevyyden on Agambenin mukaan ajateltu perustuvan elävän olennon äänen ulossulkemiseen kielestä ja samalla ajattelu on käsitetty tuon äänen etsimiseksi kielestä. Tätä traditiota vastaan Agamben käsittää ihmisen kielen opittuna, historiallisesti kehittyvänä ja kulttuurisesti periytyvänä kommunikoinnin tapana. Kielen merkitsevyys ei perustu mihinkään siitä ulossuljettuun, vaan se, mitä kielen käytössä kommunikoidaan, on kommunikoitavuus itsessään. Kielen käyttö on ele, joka tuo esiin ihmisen olemisen kommunikoinnin tavan mediumissa. Eleen Agamben määrittelee ihmisen mediaalisuuden esille asettamiseksi ja keinon tekemiseksi näkyväksi sellaisenaan. Ele tuo siten esiin ihmisen tavat pelkkinä keinoina ilman niitä oikeuttavia päämääriä ja avaa näin ihmiselle eettisen ulottuvuuden eli kokemuksen itsestään tapojensa mukaisesti toteutuvana. Länsimainen ajattelu on asettanut aktuaalisuuden ensisijaiseksi potentiaalisuuteen nähden. Suhteessa toimintatapoihinsa ihminen pysyy Agambenin mukaan aina potentiaalisena, koska mikään ihmisen toimintatapa ei ole synnynnäinen, eikä geeneihin kirjoitettu . Ihmisellä on kyky oppia toimintatapoja niitä jäljittelemällä. Toimintatapoja käyttäessään ihminen tulee niiden subjektiksi, mutta ei koskaan tyhjene niihin täysin, vaan kokee niitä käyttäessään oman potentiaalisuutensa eli kykenevyytensä ja voimansa käyttää toimintatapoja ja konstituoitua itsekseen niiden käytössä. Potentiaalisuutensa ihminen voi tavoittaa tapoja kantavissa eleissä, joissa hän tulee ainutkertaisella tyylillään tapojen käyttämäksi. Jos ele käsitetään toiminnaksi, jossa ilmenee ja tulee todistetuksi kunkin ihmisyksilön ainutkertainen tyyli olla toimintatapojen mediumissa, ja jos ajatellaan, että ihmisellä ei ole mitään muuta synnynnäistä kykyä kuin kyky omaksua erilaisia toimintatapoja ja toteutua niiden mediumissa, niin tällöin ele voidaan käsittää elämäksi, jota ei voi erottaa sen muodosta.

peerReviewed

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia opettajan kielitietoisuutta suomalaisissa alakouluissa. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka luokanopettajat toteuttavat kielitietoisuutta työssään ja miten he käsitteellistävät kielitietoisuuden käsitteen. Tutkimukseen osallistui kolme luokanopettajaa kahdesta eri koulusta keskisuomalaisessa kaupungissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin videoimalla ja observoimalla tutkimukseen osallistuvien opettajien opetusta yhden päivän ajan sekä haastattelemalla heitä yksitellen. Aineisto analysoitiin käyttäen temaattista analyysimenetelmää, jota sovellettiin aineistolähtöisesti ja teorian ohjaamana. Aineisto pohjalta muodostui kolme teemaa: opettaja kielellisenä mallina, opettaja oppiaineen kielen opettajana sekä minkälaisia kielitietoisuutta tukevia pedagogisia käytänteitä opettajat käyttävät opetuksessaan. Tutkimus osoitti, että luokanopettajien päivittäiset pedagogiset valinnat voidaan nähdä kielitietoisuutta tukevina. Tutkimuksen mukaan kielitietoisuus-käsite kaipaa täsmennystä kouluissa, vaikka luokanopettajat tekevätkin kielitietoisia valintoja. Opettajan kielitietoisuus näkyy luokassa eri tavoin, esimerkiksi opettajan persoonan, kokemuksen ja asenteiden välityksellä. Oppilaantuntemus on yksi avaintekijöistä kielitietoisessa opetuksessa. Aiempien tutkimusten mukaan kielitietoisesta opettamisesta hyötyy kaikki oppilaat. Tämä tutkimus pyrkii luomaan tietä tulevaisuuden tutkimukselle opettajan kielitietoisuudesta sekä kielitietoisesta opettamisesta ja oppimisesta The aim of the research was to study teacher language awareness in Finnish primary schools. In addition, the goal was to find out how classroom teachers practice language awareness in their profession and how they conceptualise the term ‘language awareness’. Three classroom teachers from two different schools in Central Finland participated in the study. To collect the data, three different methods were used: video recordings, observations and interviews. Thematic analysis method was used to find the three main themes. The dataset was analysed using a content-based and a theory-driven analysis methods. Through the data three main themes were constructed: teacher as a model for language, teacher as a language teacher of a subject and the pedagogical actions teachers take that support language awareness. The study revealed that the everyday pedagogical choices that classroom teachers take, can be seen supporting language awareness. It was also found that although the classroom teachers make language aware choices, the term ‘language awareness’ is rather unfamiliar in schools. The teacher language awareness is mediated, for example, through teacher’s personality, experience and attitude towards language awareness. Teacher knowing his/her pupils is one of the key factors in language aware teaching. According to previous studies, language aware teaching benefits all pupils. This research aims to create a path for future study of teacher language awareness and language aware teaching and learning.