Search

This book proposes a paradigm shift in how human and nonhuman well-being are perceived and approached. In response to years of accelerated decline in the health of ecosystems and their inhabitants, this edited collection presents planetary well-being as a new cross-disciplinary concept to foster global transformation towards a more equal and inclusive framing of well-being. Throughout this edited volume, researchers across the humanities, social sciences, and natural sciences apply and reflect on the concept of planetary well-being, showcasing its value as an interdisciplinary, cross-sectoral changemaker. The book explores the significance of planetary well-being as a theoretical and empirical concept in sustainability science and applies it to discipline-specific cases, including business, education, psychology, culture, and development. Interdisciplinary perspectives on topical global questions and processes underpin each chapter, from soil processes and ecosystem health to global inequalities and cultural transformation, in the framework of planetary well-being. The book will appeal to academics, researchers, and students in a broad range of disciplines including sustainability science, sustainable development, natural resources, and environmental humanities. Calling readers to assess, challenge, and rethink the dominant perceptions of well-being and societal activities, this rich resource that explores the interconnection between human and nonhuman well-being serves as a tool to foster transformative action towards a more sustainable society. peerReviewed

The historical approach to planetary well-being provides an understanding of how environmental problems and climate crises run over time, entangled with chronic social (mal)developments and path dependencies. As humans and the nonhuman world are entangled in larger webs of life, human political and economic action is deeply affected and is amplified by natural processes. Consequently, understanding well-being anthropocentrically has guided political decision-making in ways that have magnified the negative human impacts on eco- and climate systems. Environmental history invites us to ask how well-being has been defined in different historical contexts, on what grounds these definitions are made and who gets to define well-being in the first place. It enables an analysis of the social, cultural, and economic path dependencies that have retarded the realization of a less anthropocentric and more systems-oriented understanding of well-being. This chapter analyses the understanding of well-being in the European Union’s and the Finnish and German Green Parties’ conceptualizations of sustainable development. In the 1980s and 1990s, a more anthropocentric understanding of well-being replaced the previous holistic emphasis. This chapter sheds light on the different path dependencies and long-term incentives that have kept planetary well-being at bay in contexts of political action. peerReviewed

The aim of this chapter is to present how education can promote planetary well-being as well as what the adoption of the planetary well-being means for education. The main objective is to explore theoretical perspectives on the new concept education for planetary well-being by examining its underlying philosophical assumptions and by introducing related approaches in the field of education. There exist several initiatives and frameworks that have aimed to make education more sustainable and just, but many of these are based on the concept of sustainable development and have considerable limitations regarding their potential to address the ecological crisis and bring about urgently needed societal changes. Some of these frameworks, however, offer significant resources and are fruitful starting points for interrogating education for planetary well-being as a concept. Essential to education for planetary well-being is the concept of dialogue, which we examine both as an ontological principle and as a pedagogical practice. As a conclusion, education for planetary well-being is argued to be a pathway for replacing the traditional anthropocentric humanism with a wiser form of humanity. peerReviewed

This chapter gives an overview of the objectives of the book, presents its structure, and summarizes the content of each section and chapter. It introduces planetary well-being as a novel cross-disciplinary concept coined to foster global transformation to a more inclusive and equal expression of well-being for all. The chapter describes how researchers from different human, social, and natural sciences apply and reflect on the concept of planetary well-being in this book, demonstrating its value as an interdisciplinary and cross-cutting driver of change. The Introduction concludes that sustainability science and policy need a concept of well-being that is built on systemic and non-anthropocentric grounds. nonPeerReviewed

Culture covers myriad aspects of human life. Most often it is understood as intellectual or artistic practices, but in a broader view, culture covers the habits, lifestyles, traditions, beliefs, values, and worldviews that shape human lives and societies. Culture also undergoes continuous change and is affected by human actions. Current ecological and well-being crises caused by destructive cultural practices and actions pose an existential risk to both humans and nonhumans. This chapter argues that when challenging, preventing, and changing such destructive human practices and actions, the role of culture is indispensable. Building on and rethinking cultural sustainability, the chapter outlines how culture could be transformed into and regarded as planetary well-being—a process in which culture shifts towards more sustainable practices and actions that enable well-being for humans and nonhumans alike. The chapter focuses on the potential of contemporary art in fostering this kind of transformation. peerReviewed

This chapter discusses the relationship between critical development studies and planetary well-being, showing how the former can add insights to the latter to build a comprehensive theory. Critical development studies is introduced as a field of study, which provides tools to uncover hidden power dynamics and ecologically destructive patterns in contemporary development. Development is analysed as a particular model of the good life, a societal programme, an epistemological system of power, and a global governance system. Using insights from critical development studies, the chapter points out differences between sustainable development and planetary well-being, noting that sustainable development is committed to currently hegemonic ideas about development. Methodologically, the chapter combines a literature review with an illustrative case study of organic farmers in Ghana and how they see the changing natural environment and their role. peerReviewed

Sustainable development is included in curricula in many countries – from primary to tertiary education, as well as in teacher training. Its principles also encompass language teaching, e.g., through enhancing equality of languages, multilingualism and multiculturalism. Several ethical issues are linked to sustainable development goals, which can be considered part of language teaching and assessment. Based on questionnaire data, this article addresses language teachers’ views on sustainable development and its connection to assessment of language learning. The results show that language teachers (N=29) do not recognize the link between assessment and teaching practices that follow sustainable development principles. Engagement and peer assessment seemed to be a way to support sustainable development principles in language teaching. Further, the results indicate that language teachers need more information about the effects of ethical assessment on supporting language learning and social sustainability.

nonPeerReviewed

The natural environment and sustainability play an increasingly important role in social work as a discipline and profession. This is often described as the ecosocial paradigm. Even though the paradigm shares important ethical foundations with human rights–based social work, the connection between both is rarely examined in social work scholarship. This article addresses the gap by asking the following questions: How is the ecosocial paradigm linked to the human rights discourse in social work? What is the environmental dimension of human rights, and what implications does it have for social work? How can a human rights–based social work encompass the environmental dimension? In response, the article argues for the integration of new environmental perspectives into human rights–based social work. First, it shows that social work needs to refocus on collective human rights, such as the right to a healthy environment, recently recognized by the United Nations. Regarding the rights of children and youth, good examples of social work advocacy can already be found. Second, research knowledge and practice within the ecosocial paradigm are valuable resources for human rights–based social work, mainly regarding environmental justice and the principle of sustainability. Ultimately, it is only possible to strive for the realization of human rights, social change, and an inclusive and sustainable future if the natural environment is integrated as a social work concern.

The urgency for education to participate in the plan of action of the UN 2030 Agenda for Sustainable Development (SD) poses challenges to language education in university language centers. This paper discusses the potential of Higher Education (HE) language center courses to provide students with the knowledge and skills of inclusive, respectful, and equal communication needed in promoting SD and global citizenship. Education for sustainable development (ESD) in language teaching often focuses on integrating the content of SD topics into the language course. This paper focuses on the skills dimension and reports on a case study of a dialogue approach, a pedagogical method that could be central in ESD. A two-credit optional B2-C1 CEFR level university English course with the name Dialogue: Constructive Talk at Work is described to give a practical example of how to bring ethical thinking and interaction into an HE language classroom, by introducing the ethical concepts of Bohmian dialogue to students, and by creating a safe place for them to practice ethical dialogue through English as a lingua franca (ELF). The reflections of one group for this case study were analyzed to show how a dialogue approach to teaching ethical communication, interaction and collaboration can raise students’ awareness of using ELF in ethical dialogue and perhaps transform their ways of thinking and interacting. The student reflections showed that the pedagogical dialogue method has potential in developing abilities needed in ESD as well as in working life.

Considering the immense potential of sustainable business models in tackling the broader challenge of corporate sustainability, this paper integrates the literature streams on sustainability practices and organizational business models to analyze the performance implications of a firm's sustainable value proposition. Based on the analysis of a large panel dataset across different industries, consistent with the proposed theory, a sustainable value proposition has been found to have a positive impact on a firm's market-based financial performance (namely, Tobin's Q). Yet, this impact turns out to be highly context-dependent. In particular, the findings reveal that a firm's R&D capabilities improve the positive effect of a sustainable value proposition on a firm's financial performance. At the same time, the marketing communication capabilities and sustainable practices regarding employee relations reduce the sustainable value proposition's financial performance effect, arguably due to the costs associated with marketing and the loss in employee interest during the process of adopting the sustainable business model elements. peerReviewed

Sustainability transitions governance needs to be inclusive and participatory and the question of justice is crucial for making effective and acceptable changes possible. But how do we ensure adequate participation in governance processes and enable reconciliation between competing goals in relation to sustainability transitions? Transition management highlights the need for participatory and reflexive governance processes to enable sustainability transitions. However, due to participant selection and limitations in chosen approaches, deliberative and participatory forums may have difficulties ensuring justice and legitimacy. A systemic and practice-oriented perspective on deliberation points to the need to widen deliberative activities and analysis on multiple sites, but the connection to transition governance and justice remains weak. In the context of food systems, various movements and networks, such as alternative food networks, food-policy councils, and food-sovereignty movements, work to create a more just and sustainable food system. They form an interesting manifestation for participation in just food governance and can provide new ideas for the development of more equitable governance practices. We analyze studies on civil society participation in food-system transitions to develop understanding of how to improve just transition governance. Based on this investigation, more just sustainability transition governance requires systemic and reflexive deliberation that is also capable of accounting for the role of social movements. There furthermore is a need for institutional arrangements to support this kind of decision making. peerReviewed

Innovaatiopedagogiikka tukee opiskelijan kokonaisvaltaista kasvua työelämän asiantuntijaksi ja aktiiviseksi kansalaiseksi, jolla on tietoa, taitoa ja motivaatiota toimia yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. Sen toteutus vaatii aikaa, koko koulutusyhteisön osallistumista ja johdon sitoutumista. Innovaatiopedagogiikan käytäntöön vieminen ja kehittäminen on jatkuva prosessi, jolla vastataan kestävän tulevaisuuden haasteisiin.

Recent research has recognised cycling and walking (active transport) as substantial elements contributing to sustainable mobility and public health challenges. There is less knowledge available on the integrated contributions of local-level governance processes and practical implementation of active transport promotion activities. To illustrate comprehensively the contributions of local-level activities, we defined a framework presenting transformative capacity towards active sustainable transport. The framework presents the essential elements and criteria in assessing the level of contributions towards active and sustainable mobility. Previous literature and a case study in six Finnish municipalities comprising interviews and documentary analysis were our primary research data. The Finnish experience shows that local actors can have different, yet successful, approaches in building transformative capacity towards active and sustainable transport. peerReviewed

Artikkeli tarkastelee sekä yksilön että ryhmän näkökulmasta epävarmuuden kohtaamista, jonka oppimisen mahdollisuus taiteellisessa oppimisprosessissa liitetään osaksi yleissivistävän taidekasvatuksen tehtävää ekososiaalisten kriisien aikakaudella. Artikkelissa kehitellään moniäänisenä reflektiona taiteellisen oppimisprosessin teoriaa perustuen tutkimusryhmän omakohtaiseen kokemukseen tanssipedagogin suunnittelemassa tanssityöpajassa, jonka tavoitteena oli fasilitoida muiden taiteenlajien pedagogista asiantuntemusta edustavat tutkijat tarkastelemaan mahdollisesti havaitsemaansa ja kokemaansa epävarmuutta. Tutkijat pitivät päiväkirjaa, työpajat videoitiin, ja jokainen harjoitus kirjoitettiin auki. Harjoitukset ja tutkimusryhmän henkilökohtaiset havainnot analysoitiin kollektiivisesti. Epävarmuus paikantui käsitteiden ja aineistopohjaisten havaintojen kautta analysoitaessa yksilöllisten merkitysten monitulkintaisuuteen ja multimodaalisuuteen, prosessin keskeneräisyyteen, arvaamattomuuteen ja merkitysten jatkuvaan uusiutumiseen sekä rinnakkaisten merkitysten ja tulkintojen ristiriitaisuuteen ja keskinäiseen riippuvuuteen ryhmän jakamassa oppimiskokemuksessa. Epävarmuuden kokemukset ovat taiteellisessa oppimisessa merkityksellisiä kasvun ulottuvuuksia ja auttavat rakentamaan kestävää tulevaisuutta.

In recent sustainability transitions research, more attention has been called to dynamic relations between regimes and niches in complex processes of systemic change. In this paper, we provide the case of meat alternative markets, which have been expanding rapidly in Europe and in Northern America. During this expansion, animal-free alternatives are in a contradictory situation. In aiming to carve out market space for these products the aim is to be as similar to meat as possible. In this paper we study how, in Finland, the niche actors have situated themselves within the regime by detaching from the first generation of plant-based foods and attaching to shared rules, materialities and cultural meanings in the meat regime. We discuss how the concepts of detachment and attachment can help in understanding further the transitional pathways created as niches aim to fit-and-transform the rules of the market, and the regime. Highlights • Transition potential of meat alternatives in Finnish food markets is studied. • Detachment from niche products required for mainstreaming meat alternatives. • Attachment to values of meat in everyday food practices anchor the niches to regime. • Practices of de/attachment reconfigure the regime-niche relations in food markets.

Artikkelissa esitellään NomadTown, joka on hätätilojen ennakointiin, torjuntaan ja sopeutumiseen sekä myönteisten vaikutusten tuottamiseen toimintansa perustava “resilienssihubi”. Artikkelissa hahmotellaan NomadTowniin kehittyneen alakulttuurin koulutuksellista taustaa ja tehdään syvällinen kuvaus NomadTownia ympäröivästä yhteiskunnasta oppimisen paikkana. Tämä kontekstuaalisointi nojaa tietoisuuteen dispositiivista Foucault'n tarkoittamassa mielessä. Tekstissä arvioidaan yhdistysten yhteiskuntaekologian, jonka puitteisiin tämä resilienssikeskus on asettumassa, soveltuvuutta ilmastonmuutoksen torjunnan edellyttämään suureen yhteiskunnalliseen transitioon. Lisäksi arvioidaan kuinka verkostomainen organisaatioissa oppiminen NomadTownin puitteissa tapahtuu. Tällaiset toimivat yhteydet ilmentävät Nahradan maailmankylähypoteesiin kuuluvaa verkostoituneiden kylien käsitettä. Tutkimuksen loppupäätelmänä on, että toiminta yhdistyneiden verkoston kautta NomadTownin koulutusympäristössä on tehokas tapa muuttaa yhteisöä resilientimmäksi ilmastonmuutokseen valmistautuessa, joskin NomadTown tarvitsee parempia yhteyksiä liike-elämään ja hallintoon. NomadTown a resilience hub based on learning for emergency prevention, positive impact creation, and adaptation is presented. The educative background of the sub-culture found there are outlined. A thick description of the educational milieu NomadTown is situated in is given. A contextualization of this milieu is provided with a Foucauldian awareness of the dispositif (apparatus). Whether the social ecology of associations, this resilience hub is becoming embedded in, is a suitable way to make the great transition needed to deal with climate change; and how organizational learning, manifesting as network learning, is taking place are considered. Such functioning connections are embodying the networked village concept of Nahrada’s Global Village Hypothesis. I conclude that working through connected networks, in NomadTown’s educational milieu, is an effective way to make change for resilience in our human survival situation when faced with climate change. However, NomadTown needs better connections to industry and government. peerReviewed

Yksi YK:n Agenda 2030:n koulutukseen liittyvä tavoite on varmistaa vuoteen 2030 mennessä, että kaikki oppijat saavat kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat marraskuussa 2020 hyväksyneet yhteisen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman, jonka lähtökohtana ovat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Samaan aikaan myös yliopistot Suomessa julkaisivat yhteiset kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teesinsä. Ohjelmat ja teesit tähtäävät YK:n tavoitteiden täyttämiseen, mutta korkeakoulusektorit ovat toimissaan eri vaiheissa. Tässä artikkelissa analysoimme laadullisen aineiston pohjalta, miten neljä korkeakoulua kuvaavat kestävän kehityksen linjauksiaan sekä kertovat niiden toteutuksista. Tutkimusaineiston muodostavat korkeakoulujen strategiat, niiden kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmat ja teesit, sekä korkeakoulujen kestävää kehitystä käsittelevät verkkosivut. Artikkelissa tuomme esiin erityisesti korkeakoulujen tavoitteita, suunnitelmia ja toimenpiteitä muutoksessa kohti kestävää kehitystä. Tavoitteena on lisätä keskustelua korkeakoulutuksen roolista kestävän kehityksen edistämisessä ja tuoda esiin yhteisesti hyödynnettäviä tapoja edistää sitä. Tutkimustuloksista on todettavissa, että tapa, jolla korkeakoulut esittävät suhteensa kestävään kehitykseen ja sen edistämiseen, on osa sitä kuvaa, jonka korkeakoulut tuottavat itsestään vastuullisina kestävän kehityksen toimijoina. Miten hyvin korkeakoulujen toiminta käytännössä vastaa näitä kuvauksia - sitä ei voida tämän artikkelin aineiston perusteella kattavasti arvioida. Kestävässä korkeakoulussa kestävä kehitys kulkee juonteena läpi koko organisaation. Käytännössä se tarkoittaa holistista kehitysohjelmaa, jossa kestävyys on linkitetty kaikkeen organisaation toimintaan ja sitä myös arvioidaan säännöllisesti. Vielä on liian aikaista arvioida, kuinka korkeakoulut täyttävät sekä omat että kansainväliset kestävän kehityksen tavoitteensa., One of the UN Agenda 2030 goals related to education aims to ensure that all learners have the skills and knowledge needed for advancing sustainability. Finnish Universities of Applied Sciences have committed to their own sustainability and responsibility program aiming to fulfill those UN goals. Academic universities in Finland have a similar commitment with their sustainability and responsibility theses. Both of these commitments aim to achieve the UN sustainable development goals but single universities are at different stages in their sustainability action. In this article we use qualitative research methods to analyze how four different universities frame their sustainability action and how they fulfill those pledges. Universities’ strategies, sustainability programs and websites on sustainability were used as research material. In the article we present the universities’ goals, plans and actions which are part of the sustainability transition. The aim is to further the discussion on higher education’s role on sustainable development and bring forth ways to promote it. The research shows that the way universities present their sustainability action is part of a larger picture that universities try to create of themselves as sustainable and responsible actors. How well does the universities sustainability image then compare with their action - that cannot be reviewed on the basis of this research material. In a sustainable university sustainability is an integral part of every action in the organisation. In practice that means a holistic approach in which sustainability is linked to every action in university and it is reviewed on a regular basis. For now, it is too early to judge how universities fulfill their own and international sustainability goals.

Tarkastelemme ammattikorkeakoulusektorilla kestävän kehityksen (keke) teemojen näkyvyyttä niiden kirjallisissa tuotoksissa 2007-2021. Määrää peilataan kansallisiin ja kansainvälisiin ohjausdokumentteihin. Tuloksissa näkyy lisääntynyt keke-tavoitteiden suuntainen toiminta. Toisaalta dokumenttiohjauksen vaikuttavuus nähdään (taannehtivasti) vähäisenä. Theseus-tietokannan julkaisutuotannosta vielä pieni osa ilmentää tarttumista kestävyysilmiöön. Koska julkaisut ovat ammattikorkeakoulusta ulospäin suuntautuvaa korkeakoulutyötä, ne indikoivat ammattikorkeakoulusektorin yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Vaikuttavauudessa on varmasti eroavaisuuksia korkeakoulujen, opinnäytetöiden ja projektien osalta. Havaittu kehityskulku noudattaa kansainvälistä trendiä korkeakoulujen viriävää keke-aktiivisuutta. Viime vuosina amk-sektorilla on entisestään panostettu yhteisesti kekeä vahvistavaan työhön - tulevaisuus näyttää toiveikkaalta.

Sustainable development has been a growing topic of debate among researchers and practitioners. Companies in particular have been seen as playing an important role in addressing sustainability challenges. Both internal and external stakeholders are demanding companies to extend their commitment to sustainability beyond their own operations to the supply chain. As supplier selection plays a key role in the development of sustainable supply chain management, companies increasingly need to focus on assessing suppliers based on their environmental and social performance. In this research, the sustainable supplier assessment and selection is examined from the case company’s point of view. The purpose is to find out what the current status of the sustainable supplier assessment and selection process is in the case company, and how it could be developed in terms of environmental and social sustainability. It is also explored what kind of contribution an ethical organizational culture has on decision making in sustainable supplier assessment and selection. In this study, previous literature of sustainable supply chain management, corporate sustainability and ethical organizational culture is combined on which basis the theoretical framework is formed. This research follows the qualitative case study approach. The empirical research data consists of eight interviews conducted with nine interviewees, and case company’s public documentary materials. The data was analyzed by using theory-guided qualitative content analysis method with the support of analytical framework developed during the analysis process. The findings show that the sustainability issues are integrated into the case company’s supplier assessment and selection, but there is room for improvement. Challenges were seen mainly in the relation of sustainability criteria to traditional criteria in supplier assessment and selection, the limited tools and guidelines to assess and compare suppliers' sustainability performance, and the uncertainty in ethical decision making. Additionally, the findings show that ethical organizational culture has a significant contribution to decision making, and it can be promoted especially by top management. Based on the findings of the empirical study and previous research literature, three conclusions are formed. First, sustainable supplier assessment and selection process can be enhanced through continuous improvement of tools, clear guidelines, and compliance development. Secondly, an ethical organizational culture can significantly support decision making in sustainable supplier assessment and selection process. Thirdly, sustainable procurement can be defined as a process by which organizations meet their needs for goods and services in a way that provides value for money while minimizing harm to the environment and society. These conclusions are also the basis for the practical proposals presented to the case company to promote their transition to sustainable procurement activities. Kestävä kehitys on ollut kasvava keskustelunaihe niin tutkijoiden kuin yritysten keskuudessa. Erityisesti yrityksillä on nähty olevan tärkeä rooli kestävän kehityksen haasteisiin vastaamisessa. Sekä sisäiset että ulkoiset sidosryhmät vaativat yrityksiä laajentamaan sitoutumistaan kestävään kehitykseen oman toimintansa lisäksi myös toimitusketjuun. Koska toimittajan valinnalla on keskeinen rooli kestävän toimitusketjun hallinnan kehittämisessä, yritysten on yhä enemmän keskityttävä arvioimaan toimittajia niiden ympäristöllisen ja sosiaalisen suorituskyvyn perusteella. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kestävää toimittajan arviointia ja valintaa tapausyrityksen näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, mikä on kestävän toimittajan arvioinnin ja valinnan nykytila tapausyrityksessä ja miten sitä voitaisiin kehittää ympäristöllisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Lisäksi tutkitaan, millainen vaikutus eettisellä organisaatiokulttuurilla on päätöksentekoon kestävässä toimittajan arvioinnissa ja valinnassa. Tässä tutkimuksessa yhdistetään kestävää toimitusketjun hallintaa, yritysvastuuta ja eettistä organisaatiokulttuuria koskevaa aiempaa kirjallisuutta, jonka pohjalta muodostetaan teoreettinen viitekehys. Tämä tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta haastattelusta, joihin osallistui yhteensä yhdeksän haastateltavaa. Lisäksi aineistonkeruussa hyödynnettiin tapausyrityksen julkista dokumenttiaineistoa. Aineisto analysoitiin käyttämällä teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysimenetelmää analyysiprosessin aikana kehitetyn analyyttisen viitekehyksen tuella. Tutkimustulokset osoittavat, että kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset ovat sisällytetty tapausyrityksen toimittajan arviointiin ja valintaan, mutta siinä on parantamisen varaa. Haasteita nähtiin lähinnä kestävyyskriteerien ja perinteisten kriteerien välisessä suhteessa toimittajan arvioinnissa ja valinnassa, toimittajien kestävyyssuorituskyvyn arviointiin ja vertailuun tarkoitettujen ohjeiden ja välineiden rajallisuudessa sekä eettiseen päätöksentekoon liittyvässä epävarmuudessa. Lisäksi tulokset osoittavat, että eettisellä organisaatiokulttuurilla on merkittävä vaikutus päätöksentekoon, ja sen edistämistä voi tukea erityisesti ylin johto. Empiirisen tutkimuksen tulosten ja aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella esitetään kolme johtopäätöstä. Ensinnäkin kestävää toimittajan arviointia ja valintaa voidaan tehostaa parantamalla jatkuvasti työkaluja, selkeillä ohjeilla ja kehittämällä vaatimustenmukaisuutta. Toiseksi eettinen organisaatiokulttuuri voi merkittävästi tukea päätöksentekoa kestävässä toimittajan arviointi- ja valintaprosessissa. Kolmanneksi kestävä hankinta voidaan määritellä prosessiksi, jonka avulla organisaatiot tyydyttävät tavaroiden ja palvelujen tarpeensa siten, että ne saavat vastinetta rahalle ja minimoivat samalla ympäristölle ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Nämä johtopäätökset ovat myös perustana käytännön ehdotuksille, jotka on esitetty tapausyritykselle sen siirtymiseksi kestävimpiin hankintatoimiin.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Raportti käsittelee maisemaosallisuuden toteutumista kansallisissa ohjelmissa ja strategioissa sekä havainnollistaa ajankohtaista keskustelua kokemuksellisesta tiedosta neljän tapausesimerkin avulla. Selvitys nostaa esille neljä ajankohtaista kehittämiskohdetta Euroopan neuvoston maisemayleissopimuksen (Council of Europe Landscape Convention, CoELC) edistämiseksi ja samalla maisemademokratian ja kansalaisten osallistumisen turvaamiseksi: 1) Maisemakäsityksen ja maisematiedon laajentaminen ja kohdentaminen siten, että kokemuksellinen tieto integroituu ja käsitteellistyy ympäristösuunnittelun prosesseissa ja eri tietoarkkitehtuureissa, 2) arvoja törmäyttävien, kokemuksellista tietoa esille tuovien ja maisemademokratian toteutumisen kannalta oikea-aikaisten suunnittelu- ja osallisuuskäytäntöjen valtavirtaistaminen, 3) maisemapolitiikan hallinnon rakenteiden kehittäminen siten, että maisemademokratia sisältyy rakenteisiin läpileikkaavana teemana käytetyissä käsitteissä, suunnittelussa, seurannan kriteereissä, alueiden käytön ohjeissa, ympäristövaikutusten arvioinnissa ja muissa maisemaan liittyvissä prosesseissa sekä 4) maisemapolitiikkaa, maisemaa ja kulttuuriympäristöä tutkivien tieteen ja hallinnon alojen tutkimuksen, koulutuksen mallien ja rahoituksen kehittäminen. Maisemapoliittisen tarkastelun tavoitteena tulee olla entistä moniäänisempi, joustavampi ja kokemuslähtöisempi tapa hahmottaa maisemaa ja sen arvoja kaikilla maankäytön osa-alueilla. The report discusses the inclusion of landscape in national programmes and strategies and sums up the current discussion on experiential knowledge through four case examples. The report raises four topical development themes to promote the implementation of the Council of Europe Landscape Convention, CoELC while at the same time ensuring public participation and landscape democracy: 1) Expanding and targeting the conceptual framework on landscape understanding of landscape in such a way that experiential knowledge becomes adequately conceptualised and integrated in environmental planning processes and different information architectures, 2) mainstreaming of planning and inclusion practices to facilitate valuation processes, building on experiential knowledge and enhancing landscape democracy, 3) developing the governance structures of landscape policy in such a way that landscape democracy underpins them as cross-cutting theme, informing concepts used in planning, monitoring criteria, land use guidelines, environmental impact assessment and other processes related to landscape, and 4) developing research, education models and financing for relevant fields of research and governance dealing with landscape policy, landscape and cultural environment. The aim is set to be an increasingly polyphonic, flexible and experience-driven landscape policy, fully embracing landscape and its values in all land use sectors. nonPeerReviewed

Resilientti ruokajärjestelmä kykenee turvaamaan jatkuvasti ravitsemuksen siitä riippuvaisille ihmisille. Tarkastelemme tutkimuksessamme Suomen ruokajärjestelmän kehitysdynamiikkaa resilienssin näkökulmasta aikavälillä 1334–2022. Tunnistimme analyysissä kuusi regiimiä: laajentumisregiimi, edistysregiimi, karjatalousregiimi, esimoderni regiimi, modernisaatioregiimi ja globalisaatioregiimi. Regiimit ovat olleet polkuriippuvaisia ja vaihtuneet vain kriisien myötä, mutta samalla kriisit ovat johtaneet järjestelmän resilienssin menetykseen eri mittakaavoissa. Kussakin regiimissä ovat toistuneet uudelleenorganisoitumisen, kasvun, kangistumisen ja purkautumisen vaiheet. Kukin regiimi on vuorollaan ajautunut sisäisten kestävyysongelmien ajamana hauraaseen ja häiriöherkkään tilaan, jolloin ulkoiset tekijät ovat johtaneet regiimin luhistumiseen ja resilienssin menetykseen, mutta samalla mahdollistaneet järjestelmän suuntautumisen kokonaan uudelle polulle. Suurimmissa murroksissa tämä suunta on löytynyt edellisen regiimin kääntöpuolelta. Systeemisen muutoksen – kuten kestävyysmurroksen – hallitseminen siten, että järjestelmä kykenee myös murrosvaiheessa täyttämään tehtävänsä, on historian esimerkkien valossa haastava tehtävä. peerReviewed

nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kuntien kestävyyden edistämistä ja johtamista strategisen johtamisen näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten strategisen tason kestävyystavoitteet operationalisoidaan osaksi kunnan toimintaa. Tutkielma on toteutettu yhteistyössä Kestävän kuntatalouden tietopohja – nyt ja tulevaisuudessa -tutkimushankkeen kanssa. Tutkimuksen kohderyhmänä toimivat Suomen 25 suurimman kunnan joukkoon kuuluvien talous-, rahoitus- ja toimialajohtajat. Pro gradu -tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla osana Kestävän kuntatalouden tietopohja – nyt ja tulevaisuudessa -tutkimushankkeen kanssa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu kestävän kehityksen määrittelyn ja strategisen johtamisen tutkimuskirjallisuuden ympärille. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan erityisesti sitä, millainen keino strateginen johtaminen on kestävän kehityksen edistämisessä. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että kuntien kestävyyden edistämiseen ja johtamiseen vaikuttavat monenlaiset näkökulmat, kuten kunnan toimintaympäristö ja -kulttuuri, johdon ennakoiva ohjaus ja tavoitteenasettelu, talousarvion merkitys strategisten kestävyystavoitteiden toimeenpanijana, tieto pitkän ajan päätöksenteossa sekä kunnan sisäinen työnjako ja organisaatiorakenteet. Strategisten kestävyystavoitteiden operationalisoinnin osalta tutkimustuloksissa havaittiin, että kunnan strategian vaikutus strategisten kestävyystavoitteiden operationalisointiin riippuu suurelta osin siitä, onko strategia konkretisoitavissa erilaisiksi toimeenpano-ohjelmiksi. Keskeisinä johtopäätöksinä tutkimuksessa todetaan, että strategisen johtamisen näkökulma heijastuu kuntien kestävyyden edistämiseen ja johtamiseen toimintaympäristön pitkän aikavälin seuraamisen sekä tietoon perustuvan päätöksenteon kautta. Myös strategiaprosessiin liittyvä resurssien riittävyyden arviointi nousi tutkimuksessa esiin talousarvion roolin kautta. Lisäksi ylimmän johdon ohjaus ja sisäinen työnjako heijastaa strategisen johtamisen näkökulmaa strategian tulkitsijoista ja toteuttajista. Strategisten kestävyystavoitteiden operationalisoinnin osalta keskeiseksi nousi yhteisen ymmärryksen luominen strategiasta sekä strategian konkretisointi mittareiden ja ohjelmien kautta. Tuloksissa ilmeni yhtenäisyyttä aiempaan tutkimuskirjallisuuteen nähden, mutta ne toisaalta myös rikastuttivat olemassa olevaa tutkimustietoa. Tutkielmassa tunnistetaan myös erilaisia tarpeita jatkotutkimukselle.

In both the school environment and teacher education, sustainable development is usually linked to the natural and social sciences and is rarely incorporated into language education or encouraged as part of language teacher education. As more research is needed on the practical implementation of sustainable development in language teaching and language teacher education, this study elucidates Finnish pre-service language teachers’ perceptions of sustainability dimensions (i.e. ecological, economic, social, and cultural) and their role in language teaching. We used a questionnaire comprising open-ended and Likert-scale questions to examine pre-service language teachers’ perceptions of and attitudes towards themes under all sustainability dimensions, and their feeling about their ability to integrate them into their teaching. Pre-service teachers ( n = 26) recognized the importance of the social and cultural dimensions in language teaching and felt more capable of addressing personal environmental actions than global problems in the language classroom. Some pre-service teachers produced concrete practices linking sustainability issues with language teaching, but they were mostly teacher-centred. The pre-service teachers did not link equality as tightly to the cultural and social aspects of language teaching as they did in their personal lives. These findings help in developing language teaching and teacher education programmes toward the educational sustainable development goals. Moreover, the questionnaire can be used to analyse the consideration of sustainability themes in language teaching and language teacher education.

The study aimed to develop and test a simplified life cycle assessment (SLCA) based tool for evaluating decarbonization potential in circular economy value chains. Climate change mitigation is one of the sustainable development goals. Creating carbon sinks, where the once-emitted CO2 can be stored or absorbed, is one way to slow down the accumulation of CO2 in the atmosphere. Being able to quantify a company’s potential to create carbon sinks is crucial to meeting the EU and regional emission goals. There was no suitable tool available for the presented issue. The study was executed in two parts: first, the SLCA-based tool was developed and then the tool was tested with three circular economy value chains and their improvement scenarios in the Turku region. The development of the calculator started with a literature review of the value chain in question, then the most impactful flows were determined and after that, the data collection was done. Finally, the method was applied to a spreadsheet calculator, and the global warming potential and decarbonization potential results were analyzed and interpreted. The assessment system boundary was set to gate-to-gate and only the parts of the process that would be changing were assessed in the comparison study. Three case studies were assessed: municipal solid waste incineration (MSWI) with a monoethanolamine (MEA) carbon capture unit, a biogas plant with carbon capture from membrane separation, and a comparison of natural and recycled aggregate production. The recycled aggregate raw material was demolished concrete. For the MSWI and biogas case, the decarbonization potential scenarios were identified in collaboration with industry experts and for the aggregate case, both scenarios were already in use. The annual decarbonization potentials of the MSWI, biogas, and aggregate cases were 19.6 kt CO2-eq/a, 5.7 kt CO2-eq/a, and 9.97 kt CO2-eq/a respectively. When compared to Turku’s annual emissions the studied value chains would decrease the emissions by 3%, 0.8%, and 1.5% respectively. The analysis showed that the MSWI case had the greatest decarbonization potential, but the operational emission from the MEA unit was 171 kg CO2-eq/t CO2 captured. The biogas case resulted in less decarbonization potential but the operational emissions of only compressing the already very concentrated CO2 stream were only 8.4 kg CO2-eq/t CO2 captured. The aggregate case was more affected by the choice of renewable fuel than the replacing natural aggregate with recycled aggregate. The SLCA approach could be used in a circular economy context and the performance of different improvement scenarios could be compared. The method was sensitive to assumptions due to its simple functionality. For future studies, the simplified method should be compared to full LCA, and the captured CO2 management should be investigated in environmental assessment. The presented method was intended to be used in case-by-case comparison studies for a simple first calculation step to quantify the decarbonization potential. Applying the method requires still expertise to avoid misleading assumptions, but the method can present valuable knowledge when comparing different improvement scenarios. The decarbonization potential assessment showed, that the CE improvement scenarios can create a 5% decrease in the area’s emissions. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja testata yksinkertaistettuun elinkaariarviointiin (SLCA) perustuva työkalu, jolla voidaan tutkia potentiaalisia hiilinieluja kiertotalouden arvoketjuissa. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on yksi kestävän kehityksen tavoitteista ja hiilinielujen lisääminen on yksi tapa hidastaa hiilidioksidin kerääntymistä ilmakehään. Hiilinielu adsorboi tai pidättää hiilidioksidia, joka muuten päätyisi ilmakehään. Jotta yritykset voivat saavuttaa alueelliset ja EU:n hiilineutraaliustavoitteet, pitää potentiaalisten hiilinielujen laajuus määrittää. Määritykseen sopivaa työkalua ei ollut käytettävissä. Työ suoritettiin kahdessa vaiheessa: ensin kehitettiin SLCA metodiin perustuva työkalu ja toisessa vaiheessa työkalua pilotoitiin määrittämällä kolmen kiertotalouden arvoketjun hiilinielupotentiaali Turun alueella. Työkalun kehitys aloitettiin kirjallisuuskatsauksella tutkittavista arvoketjuista, seuraavaksi tunnistettiin vaikuttavimmat materiaalivirrat ja suoritettiin tutkimusaineiston kokoaminen. Aineiston avulla muodostettiin Excel-laskuri. Viimeiseksi ilmastovaiku-tus (GWP) ja hiilinielupotentiaali analysoitiin ja tulkittiin. Ilmastovaikutuksen arviointi rajattiin koskemaan vain tuotantoprosessia ja laskentaan otettiin mukaan vain yksikköprosessit, jotka muuttuivat kehitysskenaarion lisäämisen myötä. Työssä tutkittiin kolme arvoketjua: hiilidioksidin talteenotto hyötyvoimalaitoksen savukaa-suista monoetanoliamiinilla (MEA), hiilidioksidin talteenotto biokaasun membraaniprosessista kompressoimalla ja luonnonkivimurskeen sekä betonimurskeen tuotantoprosessien vertailu. Arvoketjujen mahdollisia parannuskohteita kehitettiin yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Hyötyvoimalaitoksen tapauksessa vuotuinen hiilinielupotentiaali oli 19,6 kt CO2-ekv/a. Biokaasulaitoksen tapauksessa vuotuinen hiilinielupotentiaali oli 5,7 kt CO2-ekv/a. Murskeiden tapauksessa varsinaista hiilinielua ei syntynyt, mutta vuotuinen päästövähennys oli 9,97 kt CO2-ekv/a. Tutkimuksesta kävi ilmi, että hyötyvoimalaitos voisi tuottaa suurimman nielun, mutta MEA prosessin operoinnin päästöt olivat suuret, 171 kg CO2-ekv/t CO2 talteenotettu. Biokaasulaitoksen tapauksessa hiilidioksidi saatiin helpommin talteen pelkästään kompressoimalla membraaniprosessin CO2-rikas poistokaasu ja talteenoton päästöt olivat vain 8,4 kg CO2-ekv/t CO2. Murskeiden tapauksessa huomattiin, että käyttämällä uusiutuvaa polttoainetta, saataisiin suurempi päästövähennys aikaan kuin vaihtamalla luonnonkivimurske betonimurskeeseen. Yksinkertaistettua elinkaariarviointia voitiin hyödyntää kiertotalouden prosessien arvioimisessa ja kehitysskenaarioiden tehokkuutta voitiin vertailla keskenään. Koska metodi oli hyvin yksinkertainen, tehdyt oletukset vaikuttivat helposti tuloksiin. Tulevissa tutkimuksissa yksinkertaistettua metodia tulisi verrata perusteelliseen elinkaariarviointiin ja talteen otetun hiilidioksidin vaatimien prosessien ympäristövaikutus tulisi ottaa mukaan tutkimukseen. Työssä esitetty metodi oli tarkoitettu käytettäväksi tapauskohtaisesti yksinkertaiseksi ensimmäiseksi askeleeksi hiilinielupotentiaalin määritykseen. Metodin käyttäminen vaatii silti ammattitaitoa, jotta harhaanjohtavilta oletuksilta vältytään. Kaiken kaikkiaan metodi tarjoaa arvokasta tietoa vaihtoehtoisista kehitysskenaarioista ja tutkituilla kiertotalouden prosessien kehittämisellä saataisiin 5 % vähennys Turun päästöihin.

How to secure a sustainable future is currently one of the key challenges across society. Bandura’s theory of human agency provides important insights into this question by recognising the role of individual, proxy and collective agency in initiating action and change. In this article, we conceptualise sustainability agency and discuss psychological features and competencies that are relevant for supporting agency in sustainability education. Agency may manifest in different forms and contexts: countless actions in individual lives, communities, and local, national and global scenes can contribute to sustainability. This range of opportunities to be engaged in sustainability transformations can be better acknowledged in sustainability education in formal, non-formal and informal learning settings by broadening and clarifying the targets and indicators of successful sustainability education. Consequently, sustainability education and related participation in advancing sustainability can become more inclusive and meaningful for actors with diverse backgrounds.

Workplace learning (WPL) is a complex phenomenon involving the intertwined processes of working and learning. Recent studies have shown the importance of sustainable perspectives in WPL situations. In the literature, sustainable development is still predominantly referred to environmental, economic and social sustainability. In this study, sustainable perspectives denote the widespread use of previous knowledge, the rapid application of new knowledge and the effects of this knowledge on well-being, thus leaning on human sustainability. The purpose of this study is to examine conceptions of WPL among Finnish police supervisors and to reveal whether sustainable learning perspectives manifest. Eight thematic interviews were analysed using phenomenographic and theory-driven content analyses. The analysis produced six main categories of WPL, and sustainable learning perspectives manifested in all categories. This study confirms previous findings regarding WPL and presents similarities in sustainable learning perspectives to those found in previous research. Learning outcomes can be improved by understanding WPL conceptions and sustainable learning perspectives; thus, the findings of this study can help organisations, supervisors and human resources better plan and implement sustainable WPL possibilities for employees and their careers.

The need to create more sustainable food systems calls for careful attention to justice in making the transition. However, to achieve a just transition and create policies to support the goal of developing sustainable food systems, we need more knowledge of the ways current policies tackle justice. This knowledge can reveal blind spots and development needs and increase the transparency of potentially conflicting goals, which is essential for designing just transition policies. From the normative perspective of food justice, a food system should produce three principal outcomes: food security and nutrition, livelihoods and fair income, and environmental sustainability. In this article, we take these outcomes as the starting point to study how they relate to the distributive, procedural, and recognitive aspects of food justice in the context of Finnish food policies. Our data consist of Finnish policy strategies relating to the national food system and data from interviews with experts involved in the policy processes. Our results suggest that food security and farmer livelihoods have dominated justice related considerations at the cost of environmental sustainability. Although these are important for distributive justice and for recognizing vulnerabilities, the current setting reveals risks regarding the possibilities of transitioning to a low-carbon food system. The invisibility of the often-invisible groups is also notable in the policy documents. To promote justice more broadly, there should be greater emphasis on environmental sustainability as well as procedural and recognitive justice and opportunities for diverse people to participate in food policymaking.

nonPeerReviewed

Rakennetun ympäristön suuren yhteiskunnallisen vaikutuksen takia rakentamis- ja kiinteistöalan vaikutusten hallitseminen on tärkeää koko yhteiskunnan näkökulmasta. Betoni on maailman yleisin rakennusmateriaali ja rakennusteollisuus yksi suurimmista teollisuuden sektoreista niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Betonin suurien käyttömäärien takia betoniteollisuuden kehitys on rakennetun ympäristön kehityksen kannalta merkitsevää. Vastuullinen toiminta yrityksissä vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn sekä yritysten kykyyn tunnistaa ja vastata sidosryhmiensä odotuksiin. Yritysten vastuullisuutta koskeva yritysvastuu perustuu kestävän kehityksen periaatteisiin. Yritysvastuun ulottuvuudet ovat ympäristö-, taloudellinen- ja sosiaalinen vastuu. Yritystenvastuullisuuden ohjaamisen ja kehityksen avainasemassa ovat yrityksen toimintaa ohjaavat johtamisjärjestelmät. Kansainväliset ISO 9001 laatu- , ISO 14001 ympäristö- ja ISO 45001 turvallisuusjärjestelmä standardit ovat menetelmiä, jotka auttavat yrityksiä kehittämään toimintansa vastuullisuutta sekä tarkastelemaan toimintaa kriittisesti. Tässä tutkimuksessa esitellään rakennushankkeen ja betonielementtitoimituksen vaiheet ja syvennytään vastuullisen liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen menetelmiin. Tutkimuksen tavoitteena on vastuullisen betonielementtiliiketoiminnan keinojen tutkiminen, kohdeyrityksen toiminnan kehityskeinojen kartoittaminen sekä kohdeyrityksen kehittämisprojektin käynnistäminen. YBT Oy:n vastuullisuuden kehittämiseksi tämän työn tuloksena muodostettiin kirjallisuuden avulla teoreettinen viitekehys betonielementtiliiketoiminnan vastuullisuudesta sekä vastuullisuuden johtamis- ja kehittämismenetelmistä. Teoreettisen viitekehyksen avulla työn lopussa käynnistetään kohdeyrityksen kehitysprojekti, jonka myötä yritykselle rakennetaan ISO9001 ja ISO14001 standardien vaatimukset täyttävä integroitujohtamisjärjestelmä sekä toimintaa ohjaavat työkalut.

nonPeerReviewed