Search

nonPeerReviewed

Tutkin gradussani sitä, millaisia metodeja dokumenttielokuvien ideointi-, kuvaus- ja leikkausvaiheen toteuttamisessa hyödynnetään ja vastaan tutkimuskysymykseen: kuinka tehdään Yle Perjantai -dokumentti. Määrittelen gradussani ensin aiemman tutkimuksen pohjalta, millaisia metodeja dokumenttien tuotantovaiheissa hyödynnetään yleisesti, jonka jälkeen syvennyn aineistoni pohjalta vastaamaan, millaisia taktiikoita juuri Perjantai-tekijät hyödyntävät eri tuotantovaiheiden toteutuksessa. Aineistoni koostuu Yle Perjantain tuottajan, ohjaajan, ohjaaja-kuvaaja-leikkaajan ja kahden leikkaajan teemahaastatteluista. Lopuksi puen tutkimustulokseni 15 ohjenuoran muotoon. Sen avulla tavoittelen gradustani mahdollisimman käytännönläheistä apuvälinettä, joka tarjoaa teoriassa ja käytännössä hyväksi havaittuja vinkkejä dokumenttielokuvien ideointi-, kuvaus- ja leikkausvaiheen toteuttamiseen. Perjantai-dokumentteja ideoidessa mietitään aiheita, jotka sisältävät kehittyvän ongelman, ennakkoluulon tai ristiriidan. Päähenkilöstä haetaan tuntumaa taustahaastattelemalla, minkä jälkeen tarinan juoni, eli ongelman tai tunteen kehittyminen hahmotellaan muutamaan lauseeseen. Haastatteluvaiheessa esitetään olennaisia, avoimia kysymyksiä, pidetään taukoa ja toistetaan. Kuvatessa suunnitellaan kuvakerrontaa ilman haastattelukuvaa ja tavoitellaan totuudenmukaisuutta, vaikkakin fiktiivisillä keinoilla: vahvistetaan ja rikotaan dokumentin ongelmaa tai teemaa visuaalisesti, mietitään siirtymiä sekä korostetaan tunnetta, joka dokumentilla halutaan välittää. Pyritään näkymättömyyteen kameran ollessa päällä, ja näkyvyyteen kameran ollessa kiinni. Leikkausvaiheessa dokumentille luodaan alkusysäys sekä juonellinen puherunko – alku, keskikohta ja loppu – jonka pohjalta audiovisuaalista kerrontaa rytmitellään kuva edellä, suvantoja ja siirtymiä väliin luoden. Lopuksi dokumentin tunnelmaa korostetaan tehosteilla, eikä noudateta mitään näistä metodeista, jos ne eivät tue dokumentin sisältöä.

Tutkimuksessa selvitetään 3- ja 6-vuotiaiden lasten kerrontataitoja ja kerronnan kielellisiä keinoja analysoimalla pääasiassa laadullisesti elisitointimenetelmällä kerättyjä, suullisesti tuotettuja semispontaaneja narratiiveja. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. miten hyvin 3- ja 6-vuotiaat lapset ymmärtävät kuvakirjan odotuksenmukaisen sammakkotarinan ja osaavat tuottaa siitä koherentin kertomuksen ja 2. millaisia kielellisiä kerronnan keinoja ja rakenteita 3- ja 6-vuotiaiden lasten kertomuksissa on. Tutkimusaineisto kattaa yhteensä 10 litteroitua sammakkotarinaa, jotka on kerätty viideltä 3-vuotiaalta ja viideltä 6-vuotiaalta lapselta, sekä lasten huoltajilta kerätyn tausta-aineiston. Tutkimus menetelmineen pohjautuu Ruth A. Bermanin ja Dan Isaac Slobinin vuosikymmenten sammakkotarinan tutkimukseen, jossa tarkastellaan kerronnan keinoja ja kerrontataitojen kehittymistä eri-ikäisillä tutkittavilla useilla kielialueilla. Tätä perinnettä mukaillen narratiiveja tarkastellaan tutkimalla ensin tiettyjä yleisyyden ja muodon määrällisiä piirteitä ja sitä, miten hyvin tutkittavat ymmärtävät sammakkotarinan, minkä jälkeen tarkennetaan laadullisen analyysin avulla muutamiin tutkimusryhmien välillä havaittuihin keskeisiin eroihin, kuten koherenssin keinoihin, narratiiviseen tyyliin ja narratiivien liikkumiseen puhutun ja kirjoitetun kielen välimaastossa. Kielellisiä piirteitä ja rakenteita tarkastellaan siitä näkökulmasta, miten ja millaisessa funktiossa ne palvelevat tarinankerrontaa. Eleet, ilmeet ja paralingvistiset keinot, kuten prosodia, jäävät tutkimuksen ulkopuolelle. 3-ja 6-vuotiaiden narratiivit eroavat toisistaan niin muodon kuin sisällönkin suhteen: tarinan rakenteen tasolla 3-vuotiaat eivät odotusten mukaisesti tuottaneet kertomuskieliopin mukaista sisältöä, kun taas 6-vuotiaat suoriutuivat tehtävästä odotusten mukaisesti ja tuottivat jo suurimman osan kertomuskieliopin mukaisista rakenteista. Siinä missä 6-vuotiaat tuottivat narratiivin melko itsenäisesti, useimmat 3-vuotiaat tarvitsivat tarinankerrontaan merkittävästi aikuisen tukea. Merkitsevillä lauseilla mitattuna 3-vuotiaiden narratiivit olivat lyhyempiä kuin 6-vuotiaiden narratiivit. Jotkin 3-vuotiaat käyttivät jo selkeästi tiettyä hallitsevaa aikamuotoa, kun taas toisilla aikamuoto horjui. 6-vuotiailla narratiivin aikamuoto oli jo pääasiassa vakiintunut. Sanaston ja narratiiveissa esiintyvien nk. kirjallisen tyylin piirteiden valossa jotkin 3-vuotiaat osoittivat jo alkavaa kehittyvää ymmärrystä tarinan kerronnan narratiivisesta tyylistä, mitä voidaan pitää uutena tutkimustuloksena. Tärkeä huomio liittyy valittuun tutkimusmenetelmään: litteraatit eivät välttämättä sovellu parhaalla mahdollisella tavalla 3-vuotiaiden tarinankerronnan tutkimiseen, koska deiktiset keinot, ilmeet, eleet ja prosodia jäävät tällöin huomiotta. Lisäksi 3-vuotiaita tutkittaessa tutkimustilanteen optimoiminen olisi erityisen tärkeää mahdollisimman yhtenäisen aineiston keräämiseksi. Näistä puutteista huolimatta tutkimus osoittaa, että myös suomenkielisten 3-vuotiaiden kerrontaa voi tutkia elisitoitujen kertomusten, kuten sammakkotarinan, avulla ja löytää narratiiveista kehittyvän kerronnan kompetenssin piirteitä.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kerrontaa ja sisäistekijää yhdysvaltalaisen toimittaja Hunter S. Thompsonin kahdessa artikkelissa, ”Kentucky Derby is Decadent and Depraved” ja ”Strange Rumblings in Aztlan”. Hunter S. Thompson (1937-2005) oli yhdysvaltalainen toimittaja, joka kirjoitti mm. New York Timesiin, Rolling Stoneen, Playboyhin sekä National Observeriin lehtitekstejä tyylillä, joka on ristitty gonzojournalismiksi. Gonzo on faktan ja fiktion sekä journalismin ja kaunokirjallisuuden välillä tasapainoileva,journalistisia intentioita sisältävä tekstityyppi, jota pidetään tyypillisesti Thompsonin kehittämänä. Thompsonin teksteissä on useita erillisiä kerronnan tasoja ja moniulotteinen tekijä-kertoja rakenne, jonka vuoksi sen tarkastelu on hedelmällistä ja mielekästä kommunikaatiomallin kautta. Tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisin tavoin kirjoituksien toimittaja-kertoja hyödyntää läsnäoloa ja fyysiseen kokemusmaailmaan palautettavia havaintoja todellisuuden tuottamisen keinona. Tarkastelun kohteena ovat ensisijaisesti sellaiset kerronnalliset valinnat, joissa kertoja korostaa omaa kokemustaan, tuntemuksiaan ja osallistumistaan kertomiinsa tapahtumiin. Tutkimuksessa tarkastellaan sellaisia tyypillisiä esittämisen muotoja, jotka ovat omaleimaisia juuri Thompsonin kehittämälle gonzo-journalismille.Toinen keskeinen tutkimuskohde on arvioida sitä, millaista sisäslukijaa tekstien sisäistekijä puhuttelee. Tutkimuksen teoriatausta nojaa retoriseen kertomusteoriaan, jossa hyödynnetään Wayne C. Boothin, Peter Rabinowitzin ja Seymour Chatmanin ajatuksia. Tutkimuksen keskeisinä käsitteinä ovat sisäistekijä ja sisäislukija, joita hyödynnetään tavalla, jolla Wayne C. Booth, Wolfgang Iser ja Shlomith Rimmon-Kenan ovat hahmotelleet omissa tutkimuksissaan. Kaunokirjallisen journalismin tarkastelussa hyödynnetään ajatuksia Maria Lassila-Merisalolta, Markku Juusolalta ja Markku Lehtimäeltä. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset ovat seuraavat. Thompsonin tekstejä lähestyvältä sisäislukijalta edellytetään melko yksityiskohtaisia tietoja Yhdysvaltojen kulttuuripolitikasta sekä antropologiasta, jotta tekstien ymmärtäminen olisi kokonaisvaltaista. Lisäksi Thompsonin tekstien sisäistekijä hyödyntää kohdeteksteissä usein satiiria ja pyrkii rikkomaan journalistisia konventioita, haastamaan rajoja sekä asettamaan auktoriteetteja kyseenalaiseksi. Sisäistekijän ja kertojan välisen vuoropuhelun tarkastelu avaa Thompsonin tekstien monitasoista kerrontaa ja antaa historialliselle lukijalle mahdollisuuden tulkita tekstejä kokonaisvaltaisemmin. Thompsonin tekstien kertojana toimiva hahmo ei asetu konventionaaliseen journalistiseen rooliin, vaan pyrkii vaikuttamaan lukijaan esittämällä vahvoja mielipiteitä ja siten poiketen journalismiin kuuluvasta objektiivisuuden ihanteesta.

Tämän artikkelin peruskysymys on: Mitä on kieli? Kysymystä ei jokapäiväisessä kielentutkimuksessa välttämättä ajatella, saati mahdollista vastausta problematisoida, sillä usein on helpompaa vain ottaa jokin valmis kielimääritelmä ja elää sen mukaan. Mutta kysymys ja sen aktiivinen pohdinta on tärkeää meille kaikille, jotka työskentelemme kielentutkimuksen alalla. Viime kädessä jopa ammattiylpeytemme vaatii, että osaamme vastata kysymykseen kielen olemuksesta jollakin suhteellisen yhtenäisellä ja ennen kaikkea todellisuutta vastaavalla tavalla. peerReviewed

В последние годы исследования инвалидности становятся всё более популярной областью академических исследований. Исследования инвалидности также распространились на литературные исследования. Инвалидность, её описания и значения в художественных произведениях изучаются всё больше и больше. В этой магистерской работе я сосредоточусь на русскоязычной подростковой литературе, которая ещё сравнительно мало изучена с инвалиднотематической точки зрения. Я подхожу к этой теме, изучая два романа подростковой русскоязычной литературы: Костя плюс Ника Тамары Крюковой и Класс коррекции Екатерины Мурашовой. В своей диссертации я стремлюсь ответить на следующие исследовательские вопросы: Каковы описания инвалидности в анализируемых нами романах? Как конструируются понятия инвалидности в нарративе романов? Кроме того, я спрашиваю, какое значение имеет гендер в описаниях инвалидности в романах. Отправной точкой исследования является предположение, что в романах можно найти описания инвалидности, которые в основном выкристаллизовываются в двух очень разных перспективах. Эта часть гипотезы основана на предположении, что в литературе тема инвалидности часто выступает инструментом диалога между двумя разными точками зрения. Между этими точками зрения или моделями часто возникает оппозиция. Я также предполагаю, что эти модели создаются в текстах через персонажей, через их повествование, и что женский гендер главных героев-инвалидов важен в создании описания инвалидности. В теоретической части я знакомлюсь с теориями инвалидности, рассказывая о том, что подразумевается под понятием инвалидность, как понимается инвалидность в российской культуре и обществе, а также о том, какие изменения произошли в области исследований инвалидности. Я также представляю теории подростковой литературы и инвалидности в целом как области литературы. В конце теоретического раздела я коснусь гендерных теорий, подчеркнув свой тезис о женском гендере и его исследованиях. Я искала ответы на свои вопросы с помощью нарративного анализа и медленного чтения. Медленное чтение предоставляет универсальные инструменты для анализа. Фокализация и нарратор как более точные субпонятия дают ключи к анализу нарратива. На основании проведенного исследования можно констатировать, что описания инвалидности можно встретить в русскоязычной подростковой литературе. Эти описания обычно делятся на две разные группы, которые находятся в диалоге друг с другом. При ближайшем рассмотрении и анализе видно, что перспективы создаются через повествование романов. В своих собственных повествованиях персонажи привносят в тексты описания инвалидности и точки зрения на саму инвалидность. Когда в самом повествовании помещаются несколько нарраторов, возникают диалоги между разными точками зрения, а вместе с тем и противостояние. Однако можно наблюдать и различия. Перспективы могут быть подчеркнуты по-разному между работами, одна перспектива доминирует в другой работе, чем при просмотре другой работы. Анализ также показывает, что гендер играет роль в создании описаний инвалидности. Делая главного героя с инвалидностью женщиной, можно подчеркнуть слабую позицию человека с инвалидностью и в то же время сильно повлиять на то, какой образ инвалида передается. Vammaistutkimuksesta on viime vuosina tullut yhä suositumpi akateeminen tutkimusala. Vammaistutkimus on levinnyt myös kirjallisuudentutkimuksen puolelle. Vammaisuutta, sen kuvauksia ja merkityksiä kaunokirjallisissa teoksissa tutkitaan yhä enemmän. Tässä pro gradu -tutkielmassa pureudun venäjänkieliseen nuortenkirjallisuuteen, jota on vammaistemaattisesta näkökulmasta tutkittu vielä verrattain vähän. Lähestyn aihetta tutkimalla kahta venäjänkielistä nuortenkirjallisuuden romaania, Tamara Krjukovan teosta Kostja plus Nika (Kostja ja Nika) sekä Ekaterina Murasovan teosta Klass korrektsii (Korjausluokka). Pyrin vastaamaan opinnäytetyössäni seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisia vammaisuuden kuvauksia analysoimani romaanit tarjoavat? Miten vammaisuus -käsite muodostuu romaanien kerronnoissa? Lisäksi kysyn, minkälainen merkitys sukupuolella on romaanien vammaisuuskuvauksissa. Tutkimuksen lähtökohtana toimii olettamus siitä, että romaaneista voidaan löytää vammaisuuden kuvauksia, jotka pääasiassa kiteytyvät kahteen hyvin erilaiseen näkökulmaan. Tämä hypoteesin osa perustuu siihen olettamukseen, että kirjallisuudessa vammaisuusteema toimii usein kahden eri näkökulman välisen dialogin välineenä. Oletan myös, että nämä näkökulmat syntyvät romaanien kerronnassa henkilöhahmojen kautta ja, että vammaisten päähenkilöiden naissukupuolella on merkitys vammaisuuden kuvauksessa. Teoriaosuudessa tutustun vammaisuuden teorioihin käymällä läpi mitä vammaisuus -käsitteellä tarkoitetaan, miten vammaisuus ymmärretään venäläisessä kulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä mitä vammaistutkimuksen saralla on tapahtunut. Esittelen myös nuortenkirjallisuuden teorioita, ja vammaisuutta yleisesti kirjallisuuden kentällä. Teoriaosuuden lopussa pureudun sukupuolenteorioihin painottaen opinnäytetyötäni naissukupuoleen ja sen tutkimukseen. Vastauksia asettamiini kysymyksiini etsin kerronnan analyysin sekä lähiluvun keinoin. Lähiluku antaa monipuoliset välineet analyysin tekemiselle. Fokalisaatio ja kertoja tarkempina alakäsitteinä antavat avaimet kerronnan analyysille. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että venäjänkielisestä nuortenkirjallisuudesta löytyy vammaisuuden kuvauksia. Nämä kuvaukset jakaantuvat pääsääntöisesti kahteen eri ryhmään, jotka ovat dialogissa keskenään. Tarkempi tutkiminen ja analysointi osoittaa, että näkökulmat syntyvät romaanien kerronnan kautta. Henkilöhahmot tuovat omalla kerronnallaan teksteihin vammaisuuden kuvauksia ja näkökulmia itse vammaisuuteen. Useamman kertojan asettuessa itse kerrontaan, syntyy dialogeja eri näkökulmien välille ja samalla myös vastakkainasettelua. Eroja voidaan kuitenkin myös havaita. Näkökulmat voivat painottua teosten välillä eri tavoin, toisen näkökulman ollessa vallitsevampi toisessa teoksessa kuin tarkasteltaessa toista teosta. Analyysi osoittaa myös, että sukupuolella on merkityksensä vammaisuuden kuvauksien synnyssä. Asettamalla vammainen päähenkilö naissukupuoliseksi, voidaan korostaa vammaisen heikkoa asemaa ja samalla vaikuttaa vahvasti siihen, minkälainen kuva vammaisuudesta välittyy.

Discussing two short stories by contemporary Scottish author Ali Smith, my article recommends a close reading of short prose narratives as potential examples of ungendered character-narration. I combine queer and unnatural narrative theory to consider how forms of telling contribute to gender ambiguity. Further, I advocate interpretative strategies that resist naturalization and causal explanations. Instead, a queer reading of Smith’s “erosive” (2003) and “The beholder” (2015) delights in their ambiguity, waywardness, and narrative inventiveness. The texts can be approached as exercises in unknowing. Keywords: queer narratology, unnatural narratology, ungendering, narrative voice, causality, Ali Smith Ruusuisia aikoja: sukupuolen monitulkintaisuus ja epäluonnollisuus kahdessa Ali Smithin novellissa Artikkeli käsittelee kahta skotlantilaisen nykykirjailija Ali Smithin novellia. Ehdotan lyhyiden proosatekstien lähilukua mahdollisina esimerkkeinä sukupuolittamattomista henkilökertojista. Yhdistelen queeriä ja epäluonnollista kertomusteoriaa osoittaakseni, kuinka kerrontaratkaisut vaikuttavat sukupuolen monitulkintaisuuteen. Artikkeli myös suosittelee tulkintastrategioita, jotka vastustavat luonnollistavia ja kausaalisia selityksiä. Näiden sijaan queer luenta Smithin novelleista ”erosive” (2003) ja ”The beholder” (2015) nauttii niiden ambiguiteetista, arvaamattomuudesta ja kerronnallisesta kekseliäisyydestä. Tekstejä voi tarkastella aktiivisen tietämättömyyden harjoituksina. Avainsanat: queer-narratologia, epäluonnollinen narratologia, sukupuolettomuus, kertoja, kausaalisuus, Ali Smith

This chapter explores the Finnish settler migration mythology through a selection of Finnish–American literature produced in the late 20th and early 21st centuries. The idea is to shed light on the ways in which these texts create, spread, and perpetuate the settler myths. A close reading of literary texts can offer the opportunity to refocus, reframe, and reconceptualize Finnish experiences in North America. The chapter demonstrates that these texts can be approached as reinforcing the Finnish–Indigenous myth. They feature perennial images and themes as well as familiar one dimensional and/or glamorizing and sugarcoating stereotypes, such as shared lore and mysticism, sauna–sweat lodge similarity, shared special affinity with nature and woods, and, all in all, Finnish uniqueness.

We present a framework of story beats, defined as microunits of dramatic action, as a tool for the ludonarrative analysis of videogames. First, we explain the Goal - Action - Reaction - Outcome model of the story beat. Then, we present six types of story beats, Action, Interaction, Inaction, Mental, Emotion, and Sensory, providing videogame examples for each category. In the second half of the paper, we contextualise this framework in the classic game studies theory of videogame narrative and player action: unit operations, gamic action, anatomy of choice, and game design patterns, wrapping it up in the most recent trends in cognitive narratology. Ultimately, we present the story beat as a ludonarrative unit, working simultaneously as a ‘unit operation’ in the study of games as systems, and as a microunit of character action in narrative analysis. The conclusion outlines prospective directions for using story beats in formal, experiential, and cultural game research.

•Yhteisvanhemmuudella tarkoitetaan kahden tai useamman aikuisen vastuunjakoa ja sitoutumista lapsen hoivaan ja kasvatukseen. •Eron jälkeistä yhteisvanhemmuutta on tutkittu toistaiseksi Suomessa vähän. •Tutkimus selvitti, millaisia toimijuuksia ja positioita vanhemmat ottavat puhuessaan yhteisvanhemmuudesta. Yhteistä kaikille oli puhe lapsen parhaasta sekä vanhemman ja lapsen suhteen tärkeydestä. •Yhteistyökykyisessä yhteisvanhemmuudessa korostuvat luottamus, kunnioitus ja toimiva ­vuorovaikutus sekä yhteinen ymmärrys lapsen edusta. •Tutkimuksen tulokset auttavat perheammattilaisia ymmärtämään yhteisvanhemmuuden esteitä ja mahdollisuuksia sekä löytämään perheiden tarpeista lähteviä tuen muotoja peerReviewed

Although Alva Noë’s Strange Tools: Art and Human Nature (2015) makes no direct reference to Philip Pullman’s His Dark Materials trilogy (1995–2000), these otherwise dissimilar works share an astonishingly similar and current view of the mind: both Noë and Pullman construe cognition as embodied action that extends and reflects on its own possibilities through various instruments and technologies. For Noë, the key technology aiding this reaching of the mind is art; making and engaging with art is a self-reflexive endeavor that makes our activities available for closer examination and evaluation. By extension, works of speculative fiction could be read as illustrations of or investigations into speculative, imaginative cognition. In case of Pullman’s trilogy, this is certainly true as it incorporates several explicit commentaries on John Keats’ notion of negative capability, which is closely linked to imagination and creative cognition. Moreover, Pullman illustrates his characters’ negative capabilities through very particular ”strange tools”: the Golden Compass, the Subtle Knife, and the Amber Spyglass. These imaginary instruments serve the dual purpose of, first, modifying affordances, i.e. the ways the characters can respond to their changing situations, and second, making these speculative cognitive processes more visible to the readers. Ultimately, the analysis of the trilogy suggests that skillful speculation entails at least two subskills: first, the ability to see as full a range of actionable possibilities as possible and, second, the ability to choose and act on the most suitable one. In the 4E framework, which views the mind as embodied, extended and action-oriented, speculation and imagination could thus be defined as especially extensive and flexible use of affordances. As such, speculation is something that always oveflows the limits of narrative. Like other forms of art, narrative is merely a tool for modifying and highlighting the affordances at its disposal. peerReviewed

Tutkielmassani perkaan dokumentaarisen elokuvan kerrontaa. Aineistona oleva elokuva edustaa sellaista dokumentaarisen elokuvan perinnettä, jossa tekijä ja elokuvan tekemisen prosessi on huolellisesti kätketty. Katsojalle luodaan vaikutelma siitä, että tekijä on suoraan tallentanut havainnoimaansa todellisuutta, eikä ole siihen vaikuttanut esimerkiksi ohjaamalla henkilöitä tai tapahtumia. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten fiktiivisen valtavirtaelokuvan kerronnan keinoja käytetään dokumentaarisessa elokuvassa toden vaikutelman luomiseen. Tutkielmani aineistona on Simon Lereng Wilmontin ohjaama ja vuonna 2017 valmistunut dokumentaarinen elokuva Oleg ja sodan äänet. Sen päähenkilöinä ovat 10-vuotias Oleg ja hänen isoäitinsä Alexandra, jotka elävät sotatoimialueella Hnutoven kylässä Mariupolin liepeillä itäisessä Ukrainassa. Elokuvan voi nähdä myös aikamme mediatodellisuudelle tyypillisenä yksilön kokemuskertomuksena. Lähestyn aineistoani kerronnallisen diskurssin viitekehyksestä käsin. Tämä käsite viittaa niihin kertomisen tapoihin, muotoihin ja välineisiin, joilla kertomuksia kerrotaan. Esimerkiksi erilaiset tyylit ja tavat rakentaa tapahtumakulku kuuluvat kerronnan välineistöön. Kertomus syntyy, kun jokin tapahtumakulku esitetään kerronnan avulla. Tutkielmani kohteena on siis kerronta, ei esimerkiksi itse tarinan merkitykset tai sen tulkinta. Analyysissä nojaudun myös audiovisuaalisen kerronnan teoriaan, jonka avulla teen havaintoja yhtäläisyyksistä klassisen fiktiivisen elokuvakerronnan ja aineistona oleva dokumentaarisen elokuvan kerronnan välillä. Tarkastelen elokuvaa lisäksi mediassa esiintyvien erilaisten kokemuskertomusten näkökulmasta. Analyysin valossa dokumentaarisen Oleg ja sodan äänet -elokuvan dramaturginen rakenne on fiktiivisten valtavirtaelokuvien kaltainen. Se rakentuu aristoteelisen draamaan kaaren mukaisesti alkuun, keskikohtaan ja loppuun. Nämä vaiheet ovat kestoltaan melko tarkkaan fiktioelokuvien käsikirjoitusoppaiden mittaisia ja kolmen näytöksen eri funktiot ovat elokuvassa selkeästi tunnistettavissa. Elokuva on humaani ja tunteita herättävä kokemuskertomus. Itse kerronnan käytäntö on kuitenkin sellainen, että se on hyödynnettävissä myös propagandistisiin tarkoituksiin, eikä vähiten siksi, että elokuvan representaatioluonne on yleisöltä kätketty.

Funding Information: Funding: This work was supported by the Academy of Finland [257811, 273469, 276643, 287474, 332309]; Jane and Aatos Erkko Foundation; Emil Aaltonen Foundation; Paulo Foundation and Russian Science Foundation grant [No: 22-48-08002]. Publisher Copyright: © 2022 by the authors. Licensee MDPI, Basel, Switzerland. Perception of the same narrative can vary between individuals depending on a listener’s previous experiences. We studied whether and how cultural family background may shape the processing of an audiobook in the human brain. During functional magnetic resonance imaging (fMRI), 48 healthy volunteers from two different cultural family backgrounds listened to an audiobook depicting the intercultural social life of young adults with the respective cultural backgrounds. Shared cultural family background increased inter-subject correlation of hemodynamic activity in the left-hemispheric Heschl’s gyrus, insula, superior temporal gyrus, lingual gyrus and middle temporal gyrus, in the right-hemispheric lateral occipital and posterior cingulate cortices as well as in the bilateral middle temporal gyrus, middle occipital gyrus and precuneus. Thus, cultural family background is reflected in multiple areas of speech processing in the brain and may also modulate visual imagery. After neuroimaging, the participants listenedto the narrative again and, after each passage, produced a list of words that had been on their minds when they heard the audiobook during neuroimaging. Cultural family background was reflected as semantic differences in these word lists as quantified by a word2vec-generated semantic model. Our findings may depict enhanced mutual understanding between persons who share similar cultural family backgrounds.

We seek to “bust out” ghost leaders, narrated leader(ship) characters manifesting leadership influence, to discuss the inherent challenges related to leaderless management. By taking the non-corporeal aspect of leadership into account, we challenge the notion of leaderless management—which we argue has turned out to be more of an inspiring and empowering idea rather than a standing practice. We illustrate, with a Finnish high-tech organization, how organizational members narrate leader characters into existence in the non-corporeal realm during an organizational change to fill the void of a corporeal leader. While organizations may declare themselves to be leaderless, they, in fact, are not as such. According to our findings, a certain kind of leader always exists—the non-corporeal ghost leader. Thus, leaderless management is a myth. peerReviewed

Monikielisten kielenkehityksen arviointia ja monikielisten lasten suoriutumista epäsanantoisto- ja kerrontatehtävissä suomen kielellä on tutkittu vasta vähän, eikä arviointiin ole vakiintunut yleistä käytäntöä. Kielenkehityksen arviointi on tärkeää, jotta voitaisiin ennaltaehkäistä ja vähentää kielenkehityksen viiveestä johtuvia pitkäaikaishaittoja sekä tukea lapsen osallisuutta ja ympäristöön integroitumista. Tässä pro gradu -tutkielmassa haluttiin selvittää, millaista on suomen lisäksi vähintään yhtä muuta kieltä puhuvien 5–6-vuotiaiden lasten suoriutuminen epäsanantoisto- ja kerrontatehtävistä suomen kielellä. Lisäksi tarkasteltiin, millaisia yhteyksiä suomen kielelle altistumisen kestolla oli suoriutumiseen kielellisistä tehtävistä. Tutkimukseen osallistui kuusi tutkittavaa. Epäsanantoistotaitojen arviointiin luotiin tätä tutkimusta varten epäsanantoistotehtävä, jossa käytettiin suomen kielen kielispesifiä lähestymistapaa ja PPC-pisteytystä (engl. phoneme percentage correct) foneemi-, tavu- ja sanatasolla. Kerrontataitoja arvioitiin Multilingual Assessment Instrument for Narratives -menetelmän avulla. Arvioitavia kerronnan piirteitä kahdessa eri kerrontatehtävätyypissä olivat kertomuksen ymmärtäminen sekä kertomuksen tuottaminen sisällön, episodirakenteen kompleksisuuden ja mielen tilan ilmauksien osalta. Kielelle altistumista ja taustatietoja kerättiin lasten huoltajilta Alberta Language and Development Questionnaire- ja Alberta Language Environment Questionnaire -kyselylomakkeita tukena käyttäen. Tutkimuskysymyksiin pyrittiin vastaamaan tarkastelemalla tunnuslukuja, prosenttiosuuksia, virheitä, suoriutumisprofiileita ja korrelaatiokertoimia. Sekä epäsanantoisto- että kerrontatehtävissä suoriutumisissa oli havaittavissa variaatiota. Erityisesti poikkeavia havaintoja ilmeni kahden tutkittavan suoriutumisissa, vaikka tunnuslukujen mukaan yleinen suoriutuminen mukaili aiempaa tutkimustaustaa niin epäsanantoistossa kuin kerronnassakin. Epäsanantoistossa parhaiten tutkittavat suoriutuivat vokaalipisteissä ja heikoiten kokonaissanapisteissä. Virheitä tarkasteltaessa huomattiin, että epäsanan tavumäärällä ei vaikuttaisi olevan vaikutusta suoriutumiseen ja virheiden määrät pysyivät maltillisina. Poikkeuksena aineistosta erottui yhden tutkittavan suoriutuminen niin virheiden kuin pisteiden osalta, ja saman tutkittavan suoriutuminen kerrontatehtävässäkin oli poikkeavaa, mikä saattaa johtua kielenkehityksen viiveestä ja kielellisistä haasteista. Aineistosta erottui myös toinen tutkittava, jonka suoriutuminen poikkesi joissakin osioissa muiden tutkittavien suoriutumisesta muun muassa puuttuvien suoriutumisten vuoksi. Kerrontatehtävässä vaikuttaisi yleisesti siltä, että ymmärtämisen osa-alueessa suoriutuminen on helpompaa verrattuna kertomusten tuottamiseen. Erityisen haastavaa tutkittaville oli tuottaa mielen tilan ilmauksia, joista lasketut tunnusluvut poikkesivatkin aiemmasta tutkimustaustasta. Kun tutkittiin suomen kielelle altistumisen keston ja kielellisten tehtävien välisiä yhteyksiä, korostui suomen kielelle altistumisen keston yhteys molemmissa kerrontatehtävätyypeissä sisällön ja kompleksisuuden osa-alueiden kanssa sekä tarinan luomisen tehtävässä ymmärtämisen osa-alueen kanssa. Hajontakuvioiden ja korrelaatiokertoimien mukaan yhteydet ovat kuitenkin negatiivisia eli altistumisen keston pidentyessä suoriutuminen kerrontatehtävissä heikkenee. Tulos on poikkeava aiempaan tutkimustaustaan verrattuna, ja selittynee osittain pienellä otoksella ja poikkeavilla havainnoilla. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat alustavasti, että menetelmät voisivat olla toimivia monikielisten kielenkehityksen kuvaamiseen ja arviointiin myös pelkällä suomen kielellä, vaikka variaatiota suoriutumisprofiileissa esiintyykin. Jatkotutkimuksissa isompi otos mahdollistaisi luotettavammat tulokset ja monipuolisempien tilastollisten analyysimenetelmien käytön. Tärkeää olisi myös tutkia eri ryhmiä niin ikätason kuin kielenkehityksen tasonkin puolesta, jolloin menetelmistä voisi saada tukea kliinisen työn kielihäiriödiagnostiikkaan.

In this article, I examine the phenomenon called Let’s Play (LP) and conduct a narrative analysis on two LPs made of Sierra Entertainment’s Phantasmagoria games. The LPs tell viewers a story different from the one told in the games, that is, they tell the story of the player rather than that of the game. In that story, the experience of playing a video game is revealed to the audience. This story would be hidden without the player-narrators know as LPs around the world. I conduct my analysis by describing seven different narrative elements that form the narration of a LP and explain how these elements together form this story of the player.

Michael Bambergin ehdottama kerronnallisen asemoinnin teoria ja siihen liittyvä ”pienten kertomusten” tutkimus kuuluvat viime vuosien tärkeimpiin avauksiin suullisten kertomusten tutkimuksessa. Lähestymistavan tarkoituksena on tarkastella kerronnallista identiteettiä ja itseyttä tavalla, joka mahdollistaa niiden vaihtelun herkän rekisteröinnin ja empiirisesti perustellun analyysin. Avaus on erityisen kiinnostava siksi, että se yhdistelee monitieteisen kerronnan tutkimuksen, keskustelunanalyysin, diskurssianalyysin ja jäsenkategoria-analyysin tulokulmia ja analyyttisia resursseja (Korobov 2001). Tässä artikkelissa esittelemme asemoinnin teoriaa ja arvioimme sen käytettävyyttä yhden Tervaskannot 90+ -hankkeessa tehdyn 91-vuotiaan naisen haastattelun analyysin avulla. Analyysi korostaa sitä, ettei kerrotun identiteetin kannalta ratkaisevaa ole vain kerrottu sisältö, kuten tähän saakka on usein ajateltu. Oleellista on myös läpi kerronnan tapahtuva asemointi – puhumisen ja toiminnan moraalisten oikeuksien ja velvollisuuksien jako – toimintana. Asemoinnin teorian avulla on mahdollista tehdä näkyväksi analyyttinen ero tilanteessa kerrottujen tarinoiden ja haastattelun pohjalta mahdollisesti hahmotettavissa olevan elämäkerrallisen kertomuksen välillä. Suomessa kerronnallisen asemoinnin malli on ollut vielä harvakseltaan käytössä (ks. Multanen & Siivonen 2016), eikä sitä ole laajasti esitelty tutkimuskirjallisuudessa.

This study investigated whether primary school-aged children born with fetal growth restriction (FGR) are at greater risk for poor communication, narrative skills, and reading and spelling skills than children born with appropriate for gestational age (AGA) growth. The participants belonged to a prospectively collected FGR cohort born in 1998−2001 at the Oulu University Hospital, Oulu, Finland. The mothers with placental insufficiency were recruited from the high-risk prenatal unit of the Oulu University Hospital, Oulu, Finland. This cohort of 73 FGR fetuses was followed-up prenatally until the deliveries at 24−40 gestational weeks. Gestational age was confirmed in all cases with ultrasound before 20 gestational weeks. Fetal growth restriction was defined as birth weight below the 10th percentile and/or significant placental insufficiency (umbilical artery pulsatility index > 2SD for gestational age). Neonates with chromosomal and structural anomalies were excluded. 36 AGA children (birth weight ≥ 10th percentile for gestational age) were selected for the control group and matched with gestational age and delivery within ± 2 weeks of the index FGR neonate. Children born with FGR had more difficulties with all the studied language-based skills than their gestational age and age-matched AGA peers. Children born with FGR were more likely to have problems in communication skills than their AGA peers. The general communication skills according to the CCC-2 questionnaire, which embodies communication skills as a whole and gives a profile on the weaknesses and strengths of a child’s communication, were poorer for the FGR group than the AGA group. Children in the FGR group produced less informative and shorter narratives with simpler utterances than the children in the AGA group. Significantly more children in the FGR group performed below the 10th percentile normal values in word reading skills than children in the AGA group. 9- to 10-year-old third graders in the FGR group performed less well in word reading and spelling skills, reading fluency and accuracy, as well as in reading comprehension tasks than the third graders in the AGA group. FGR was found to increase the risk for lower communication and narrative as well as reading and spelling skills at primary-school age. As language-based skills form a basis for learning abilities, the results of this study indicate a need for continuous linguistic evaluations of children born with FGR. Early identification of these problems is vital to providing preventive targeted support to children born with FGR to optimize their later academic performance. Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkasteltiin, eroaako lasten, joilla on todettu sikiöaikainen kasvunhidastuma (FGR, fetal growth restriction), kommunikoinnin, kerronnan ja lukemisen sekä kirjoittamisen taidot normaalisti kohdussa kasvaneiden lasten vastaavista taidoista alakouluiässä. Tutkimuslapset kuuluivat vuosien 1998─2001 aikana syntyneeseen Oulun yliopistollisen sairaalaan syntymäkohorttiin. Tutkimukseen kutsuttiin äidit, joilla todettiin istukan vajaatoiminta. Kasvultaan hidastuneiden sikiöiden (N=73) tilaa seurattiin 24–40 raskausviikoilla tapahtuneisiin synnytyksiin saakka. Raskauden kesto vahvistettiin ultraäänitutkimuksilla ennen 20. raskausviikkoa. Sikiöaikaisen kasvunhidastuman kriteerinä oli alle 10 persentiilin syntymäpaino raskauden kestoon suhteutettuna ja/tai merkittävä istukan toimintahäiriö (napavaltimon pulsatiliteetti-indeksi > 2SD raskauden kestoon suhteutettuna). Kaikki lapset, joilla todettiin kromosomi- ja/tai rakennepoikkeavuuksia suljettiin pois tutkimuksesta. Kohortin lapset kutsuttiin seurantatutkimukseen. Tutkimukseen osallistui 42 lasta, jotka tutkittiin vuosien 2007─2011 aikana Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) heidän ollessaan 8─10-vuotiaita. Kontrolliryhmänä toimivat saman ikäiset, raskauden keston ja syntymäajankohdan (±2 raskausviikkoa) suhteen kaltaistetut normaalipainoisina (syntymäpaino ≥ 10 persentiiliä suhteutettuna raskauden kestoon) syntyneet lapset (N=31). Lapsilta tutkittiin kommunikointitaidot vanhempien täyttämällä kyselyllä. Lisäksi arvioitiin kerronnan taidot sekä lukemisen ja kirjoittamisen taidot. Tuloksista kävi ilmi, että lapsilla, joilla oli todettu sikiöaikainen kasvunhidastuma, oli enemmän vaikeuksia kaikissa tutkituissa, kieleen perustuvissa taidoissa verrattuna normaalisti kasvaneiden kontrollilasten taitoihin. Arjen kommunikointitilanteet olivat heille haastavampia eivätkä mahdolliset vahvuudet riittäneet kompensoimaan kommunikoinnin eri osa-alueilla ilmeneviä haasteita. Lapset, joilla oli todettu sikiöaikainen kasvunhidastuma, käyttivät kuvasarjakerronnassa lyhyempiä ja yksinkertaisempia lauseita kuin kontrollilapset. Lisäksi heillä oli enemmän vaikeuksia ymmärtää kertomuksen sisältöä kuvissa näkyvien tietojen perusteella. Ryhmässä, jossa lapsilla oli todettu sikiöaikainen kasvunhidastuma, oli merkitsevästi enemmän oppilaita, jotka teknisen lukutaiton alueella kuuluivat alle 10 persentiilin heikompaan ryhmään. Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet ilmenivät erityisesti kolmosluokkalaisten lukemisen sujuvuudessa ja tarkkuudessa sekä luetun ymmärtämisessä. Yhteenvetona voidaan todeta, että sikiöaikainen kasvunhidastuma on yhteydessä varhaisessa kouluiässä olevien lasten kommunikoinnin, kerronnan ja lukemisen sekä kirjoittamisen vaikeuksiin. Tutkitut kieleen perustuvat taidot muodostavat pohjan oppimiselle, minkä vuoksi on tärkeä seurata lasten, joilla on sikiöaikainen kasvunhidastuma, kielellisten taitojen kehitystä varhaisesta lapsuudesta kouluikään. Näin voidaan varmistaa varhainen tuki näille lapsille, jotta oppimisen taidot olisivat mahdollisimman hyvät kouluiässä.

nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Zacharias Topeliuksen Lukemisia lapsille –satukokoelman (Läsning för barn, 1865–1896) ensimmäisen niteen kokemuksellisuutta ja satumaailman rakentumista. Teoreettinen viitekehys tutkimuksessa on kognitiivinen narratologia, josta analyysin tukena hyödynnän Monika Fludernikin (1996) teoriaa kokemuksen välittymisestä kognitiivisten kehysten kautta tajuntaan. Kertomuksen kerronnallisuus ilmenee välitettynä kokemuksellisuutena. Kertojan rooli kokemuksen tuottajana on vahva, sillä satujen alussa kerronnassa painottuu vuorovaikutuksellinen tilanne yleisön kanssa, mikä herättää lukijan mielenkiinnon. Kertoja myös esittää tapahtumat oman yksilöllisen kokemisensa kautta, jolloin kerrontaan rakentuu henkilökohtainen silminnäkijän aspekti. Analyysissani huomioni kiinnittyy kertojan luomaan kokemukselliseen tilaan sekä vuorovaikutteisuuteen yleisön kanssa. Satujen lopussa kertoja usein esittää loppuarvioinnin, joka painottaa kerronnan viestiä ja sanomaa. Toisena tutkimuksen tarkastelupisteenä toimii satumaailman rakentuminen, jonka teoreettisena pohjana on David Hermanin (2009) maailmanrakentumisen kategoriat. Satumaailman muodostumisessa merkittävä rooli on kerronnan outojen elementtien tulkinnalla, jonka toimii reaalimaailmasta peräisin olevien ymmärtämismallien kautta. Yksi keskeinen näkökulma satumaailman kokemuksellisuuteen on Marie-Laure Ryanin (2001) esittelemä immersio, joka tarkoittaa lukijan kokemuksellista heittäytymistä tarinamaailman tapahtumatasolle. Yhtäältä satumaailmassa ilmenee yhteys reaalimaailman tapahtumiin ja havaintoihin ja samalla mielikuvituksellinen seikkailu todellisen maailman ulkopuolelle muodostetussa fiktiivisessä kertomustasossa. Kokemuksen välittymisen tarkastelussa pyrin etsimään elementtejä, jotka kuljettavat merkityksiä kertomukselta vastaanottajalle ja mahdollistavat ”hermeneuttista seikkailua”. Tarinamaailman tasolla merkityksellinen hahmo saduissa on enkeliin viittaava Nukku-Matti, jolla on selkeä tehtävä kokemuksellisuuden ja tarinamaailman rakentumisen välittymisessä. Kertomusten kollektiivinen mieli ja allegorinen lukeminen toimivat myös näkökulmina Topeliuksen kokemuksellisuuden tarkasteluun. Kokemuksen kollektiivisuutta analysoin Alan Palmerin (2004) fiktiivisiä mieliä koskevan ajattelun avulla. Mielen narratiivi esitetään dynaamisena prosessina, jossa vuorovaikuttajina ovat kertoja, hahmo ja lukija, mutta kuitenkin tulkinnallisen merkituksen prosesille tuottaa lukija. Lukija myös täyttää kertojan tarinamaailmaan jättämät aukot niin, että kertomuksen kokonaisuudesta muodostuu ymmärrettävä kokonaisuus. Tarinamaailma pohjautuu reaalisen todellisuuden kokemuksiin, mutta sen ristiiriitaisuuksiisn lukija soveltaa valitsemaansa kehystä. Yksi tällainen tulkintakehys on Pirjo Lyytikäisen (2014) mukaan soveltamani allegorinen lukeminen, jota hyödynnän satujen allegorisen unimaailman, kollektiivisen kokemisen ja toposten välittämän temaattisuuden analyysissa. Kielikuvalliset ja temaattiset elementit vahvistavat ja visualisoivat satujen sanomaa. Huomioin toposten aseman kokemuksellisuuden kiintopisteenä ja satujen temaattisena tulkinta-avaimena. Kollektiivisen mielen tarkastelussa analysoin sadun yhteisön mielen kuvausta, jonka kautta kuulija ohjataan osaksi kollektiivista kokemista sekä vahvistetaan kerronnan sidosteisuutta. Kollektiivisessa tarkastelussa nousevat painotuksen ja toiston kautta kodin ja kristillisen ajattelun tematiikat osana kansallista identiteettiä. Intertekstuaalisuus eli tekstien välinen viittauksellisuus on tarkasteluni pohjalta myös yksi Lukemisia lapsille –saduissa kokemuksellisuutta lisäävä toisteinen tekijä. Esitänkin saduissa ilmenevien raamatullisen intertekstuaalisuuden kautta kokemuksellisuuden rikastamista luennassa rinnakkaisten kertomusten myötä. Satujen kokemustasojen ja tarinamaailman rakentumisen tarkastelun kautta avaan uusia näköaloja luennan mielikuvitukselliseen tilaan, immersion metodin käytettävyyteen sekä tutun kokemuselementin ja kollektiivisen mielen merkityksiin.

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia autismikirjon naisten ja miesten tavasta orientoitua sosiaalisiin tilanteisiin, tulkita niitä ja kertoa niistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme, kuinka autismikirjon naiset (n = 7) ja miehet (n = 24) ja verrokkiryhmän naiset (n = 11) ja miehet (n = 24) kuvaavat sosiopragmaattisesti monimutkaisissa videoleikkeissä esiintyvien henkilöiden tunteita. Tarkastelimme tutkittavien vapaata kerrontaa keskittyen siihen, kuinka paljon tutkittavat tuottivat suoria ja epäsuoria tunnekuvauksia sekä missä määrin he taustoittivat tunnekuvauksiaan. Tutkimuksessa havaittiin verrokkiryhmän naisten ja autismikirjon naisten tuottavan enemmän epäsuoria tunnekuvauksia kuin autismikirjon miesten. Lisäksi autismikirjon miesten, mutta ei naisten, havaittiin taustoittavan tunnekuvauksiaan vähemmän kuin verrokkiryhmän naisten ja verrokkiryhmän miesten. Verrokkiryhmän naiset ja verrokkiryhmän miehet eivät eronneet toisistaan suorien tai epäsuorien tunnekuvausten määrässä tai tunnekuvausten taustoittamisessa. Tulokset kannustavat kiinnittämään huomiota sukupuolierojen tarkasteluun, jotta autismikirjon naisia ja autismikirjon miehiä voidaan sekä tunnistaa paremmin että tukea kohdennetummin., Previous studies have reported mixed ndings about how females and males on the autism spectrum orient to social situations, interpret and tell narratives about them. is study examined how females (n = 7) and males (n = 24) on the autism spectrum and control females (n = 11) and males (n = 24) refer to the emotions of characters seen in socio-pragmatically complex videos. We investigated the amount of explicit and implicit references to emotions in the participants’ narratives and whether their references included contextual information. Results showed that both control females and females on the autism spectrum made more implicit references to emotions than males on the autism spectrum. Males, but not females, on the autism spectrum also provided less contextual information than control females and control males. ere were no observed di erences between control females and control males. ese ndings encourage paying attention to sex di erences in order to better identify females and males on the autism spectrum and to provide them with more targeted support.

This paper investigates, with the help of motion capture data processed on corpus principles, the characteristics of head and upper-torso movements in constructed action and regular narration (i.e., signing without constructed action) in FinSL. Specifically, the paper evaluates the validity of two arguments concerning constructed action: that constructed action forms a continuum with regular narration, and that constructed action divides into three subtypes (i.e., overt, reduced, and subtle). The results presented in the paper support the first argument but not directly the second one. Because of the ambiguous position of reduced constructed action in between subtle and overt constructed action, we argue in the paper that the present three-part typology of constructed action may need revising. As an alternative way of subcategorizing the phenomenon we propose a division between strong and weak constructed action.

The Gothic is an influential source for storytelling in a wide range of digital games. Thus far, interpreting it in games and how they are informed by Gothic ideology has been little studied. This study seeks to address this gap in research by investigating these issues in the narrative of the action role-playing game, Fallout 3. More specifically, through a close reading of the game narrative and by drawing on theories of the Gothic, ideological aspects of the Gothic are analyzed in detail with specific reference to non-player characters and their actions and dialogue along with elements of the mise-en-scéne, style, and simulation. Results show how classic Gothic ideology is reproduced in games by multimodal means and how, as in Gothic novels, their production and interpretation is linked to real-life contexts. The involvement of the player in these games means that a Gothic hero is not of necessity helpless, but instead bears a responsibility to make decisions in ideologically complex and ambivalent situations. peerReviewed

nonPeerReviewed

Taneli Viljasen romaani kutsuu tarkastelemaan itseään tekstitilana, jossa äänet kaikuvat. Teos hyödyntää tekstuaalisia strategioita, jotka tekevät ääniä yksilöivän paikantamisen ja kokemuksellisuuteen perustuvat tulkinnat lähes mahdottomiksi. Kertomuksen kehyksiin sekä aikaan, tilaan ja kausaalisuuteen liittyvät antimimeettiset ratkaisut toimivat siinä myös queeristi, rikkoen oletuksia sukupuolen luonnollisuudesta, pysyvyydestä ja helposta tulkittavuudesta. peerReviewed

Finnish writer Bo Carpelan (1926-2011) gained unparalleled recognition amongst Finland-Swedish readers at home and others worldwide for his work as a poet and novelist. Yet despite a good deal of his literary output having been translated into English, surprisingly little critical commentary exists for the English reader. This study seeks to fill that gap, discovering as it does the dialogic possibilities inherent in Carpelan's work. Eight scholars separately embarked on a common challenge: to use the critical methodology of Mikhail Bakhtin to read Carpelan's novel Urwind, which won the Finlandia Prize in 1993. The resulting discussions take on topics from art and music to time, to the borders between genres, as well as humanistic geography and the thematic of mid-life, many times stretching past Urwind to touch on other of Carpelan's texts. Bo Carpelan's richly textured novel, Urwind, and Mikhail Bakhtin's subtle theories of discourse are brought together in this stimulating and sophisticated collection of essays. The contributors approach Carpelan's work using all the ideas Bakhtin has placed at their disposal - dialogism, chronotope, carnival, polyphony, the unfinishedness of novels - but in an inquiring and open, rather than merely deferential, spirit. The result is one of the most interesting and subtle discussions of Bakhtin's relationship to modernist prose we have seen, a book that sheds light on Bakhtin's work as well Carpelan's.

nonPeerReviewed

Arvio teoksesta: Lassila-Merisalo, Maria (2020). Tarinallinen journalismi. Tampere: Vastapaino, 176 s.

The fourth chapter, “Alien Overtures: Speculating about Nonhuman Experiences with Comic Book Characters”, continues the experiential line of inquiry introduced in the previous chapter but recombines it with the multimodal storytelling of comics and the tricky, anthropomorphizing concept of the fictional character. More specifically, the article penned by Essi Varis explores – first theoretically and then through a cognitive analysis of Neil Gaiman and J. H. Williams III’s fantastical graphic novel The Sandman: Overture (2015) – whether markedly nonhuman comic book characters are able to convey, or at least gesture toward, nonhuman experiences. On the one hand, cognitive narrative theory has repeatedly underlined that the ways we think and speak about narratives in general – and characters in particular – are highly subjective and, thus, heavy with human bias. On the other hand, the interactions between reading minds and experimental or imaginative texts can make these limits of our human subjectivity more visible, and even counteract our automatic human-centric assumptions through different techniques of defamiliarization and speculation. The verbal-pictorial hybridity of comics, which enables displaying countless different amalgamations of human and nonhuman traits and viewpoints, is an especially flexible tool for such explorations. peerReviewed

peerReviewed

The section focusing on narrating and narrated animals opens with Mikko Keskinen’s chapter, which probes the narrational peculiarities of posthumous tales told by dogs. The primary target of Keskinen’s analysis is Charles Siebert’s novel Angus (2000), a first-person memoir of a dying Jack Russell terrier. The novel presents its canine protagonist Angus as having an outstanding command of the English language, whereby it is no surprise that his lineage turns out to be particularly literary. Yet there are curious idiosyncrasies in his parlance, which appear to suggest a uniquely cynomorphic language and worldview. Since Angus the dog resides on the border zone between human and nonhuman spheres of communication and knowledge, he is a hybrid creature: domesticated, yet wildly unfamiliar. A similar hybridity marks Angus the novel and the effects of its narration: backward narration may appear a “natural” analogy to canines’ ability to trail lingering scents, but it also results in unnatural and counterfactual effects and storylines. peerReviewed

This case study explores dialogicality in teaching process drama through the narratives and practices of three experienced drama teachers of the Open University. Dialogue is understood here in the context of ‘I-Thou’ attitude and as the phenomenon of heteroglossia. The analyses of the videotaped reflective interviews with the teachers and process dramas revealed a polyphonic picture of dialogicality in the teaching process, in which juxtapositions of communion and alterity are favoured. These findings may help drama teachers to become more conscious about the challenges and possibilities of generating a fluid and energised dialogicality in process drama. peerReviewed

Esittelyssä Voicing Bo Carpelan (toim. Brian Kennedy 2020)

Sukupuolistunut väkivalta Vares- ja Wallander-elokuvissaArtikkelissa tarkastellaan sukupuolistuneen väkivallan representaatioita ruotsalaisissa Wallander-elokuvissa (2005–2006) ja suomalaisissa Vares-elokuvissa (2004–2015). Huomion kohteena on, miten sukupuoli ja seksuaalisuus näyttäytyvät näiden pohjoismaisten rikoselokuvien kerronnassa osana väkivaltaan liitettyjä merkityksiä, selityksiä ja asenteita. Väkivallan kulttuurisia merkityksiä analysoidaan feministisen media- ja kulttuurintutkimuksen sekä feministisen väkivaltatutkimuksen näkökulmasta. Analyysi kohdistuu siihen, mitä ja millaista väkivaltaa Vareksissa ja Wallandereissa esitetään, mitä selityksiä väkivallalle tarjoutuu sekä millaisia väkivallantekijöitä ja uhreja koskevia käsittämisen mahdollisuuksia elokuvat avaavat suhteessa kulttuuriin ja kulttuurisiin viitekehyksiin.Vareksissa ja Wallandereissa on molemmissa tunnistettavissa Nordic noirille tyypillisiä piirteitä. Elokuvasarjat ovat myös tuotantotavaltaan ja kerronnaltaan sen kaltaisia, että niitä on mielekästä tarkastella yhdessä. Artikkelissa tuodaan esiin yksittäisiä henkilöhahmoja ja kohtauksia esimerkkeinä käyttäen, miten monitasoisia väkivallan, seksuaalisuuden ja sukupuolen kytkökset ovat elokuvien esityksissä. Analyysissä osoitetaan, kuinka Wallanderit ja Varekset avaavat väkivallan esityksissään sekä samankaltaisia että erilaisia tapoja käsittää ja kokea sukupuoli ja seksuaalisuus. Molemmat elokuvasarjat, vaikka osin eri tavoin, sekä haastavat että toistavat totuttuja esittämisen tapoja suhteessa genren konventioihin ja yhteiskunnassa hallitseviin käsityksiin sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja väkivallasta. Artikkeli virittää myös kysymyksen kansallisten erojen merkityksestä Vareksien ja Wallandereiden tavoissa esittää väkivaltaa. Molemmat elokuvasarjat mahdollistavat väkivaltaesityksissään myös väkivallan toistamisen toisin eli kritiikkinä väkivaltaa vastaan. Gendered Violence in the Vares and Wallander filmsThis article examines representations of gendered violence in the Swedish Wallander films (2005–2006) and the Finnish Vares films (2004–2015). Attention is paid to the manifestations of gender and sexuality in the narration of these Nordic crime films as part of the meanings, explanations, and attitudes connected to violence. The cultural meanings of violence are analysed from the perspectives of feminist media and cultural studies as well as feminist research on violence. The analysis is focused on what kind of violence is portrayed in the Vares and Wallander films, what are the explanations contributed to the violence, and how do the conceptions of perpetrators and victims in the films lend themselves to interpretation in relation to culture and cultural frames of reference.Characteristics typical for the Nordic noir genre can be recognised in both the Vares and the Wallander films. Due to their means of production and narration, it makes sense to examine the two film series together. By using individual characters and scenes as examples, the article brings forward the complexity of the connections between violence, sexuality, and gender in the films’ portrayals. The analysis indicates how Wallander and Vares films, in their own ways, expand understandings and experiences of gender and sexuality in their portrayals of violence. Both film series, albeit through partly different means, challenge as well as repeat the familiar representations in relation to the conventions of the genre as well as to the prevailing societal conceptions of gender, sexuality, and violence. The article also inspires the question of significance of national differences in portraying violence in the Vares and Wallander films. The portrayals of violence in both film series also enable a different kind of portrayal of violence, i.e. as critique against violence.

Koomikko ja käsikirjoittaja Jukka Lindströmin ideoimassa ja sarjakuvataiteilija Ville Rannan piirtämässä pilapiirroksessa nähdään kuvan etualalla tutunnäköinen mies hyppimässä vihaisena. Henkilön ulkonäölliset piirteet, kuten hiustyyli, silmälasit, kasvonpiirteet ja koko, viittaavat siihen, että kyseessä on Suomen ulkoministeri ja entinen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. FM Leena Romun Suomen kirjallisuuden väitöskirja Liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista – Kati Kovácsin sarjakuvateokset Vihreä rapsodia, Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? kertomuksina ruumiillisuudesta tarkastettiin Tampereen yliopistossa lauantaina 6.10.2018. Vastaväittäjänä toimi dosentti Kai Mikkonen Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimi Suomen kirjallisuuden professori Mari Hatavara Tampereen yliopistosta.

Sosiaalinen media on muuttanut tarinankerronnan retorisia mekanismeja ratkaisevasti. Juuri nyt liikuttava kokemuskertomus tuntuisi olevan tehokkain retorinen väline asiassa kuin asiassa. Tämä kirjoitus esittelee kertomuskriittisen näkökulman kerronnallisia ympäristöjämme hallitseviin kokemustotuuksiin sekä nykymedian ja -politiikan tapoihin välineellistää yksilökeskeinen kokemustarina. Tarinallisuus voi perustua hyviin aikomuksiin, mutta sosiaalisessa mediassa sinun tarinasi ei ole sinun. Artikkeli perustuu osaksi Tieteen päi­villä 11.1.2019 pidettyyn esitelmään.

Aikaisemmin ajateltiin, että lähinnä aivojen vasen kuorikerros vastaa kielellisistä toiminnoista, kuten sanahausta. Aivojen kuvantamistekniikan kehittymisen myötä on saatu selville, että kielellisen tiedon prosessoinnista vastaa laaja neuraaliverkosto, johon kuuluvat vasemman kuorikerroksen ohella myös oikea kuorikerros ja aivojen syvät alueet. Kielellisen hermoverkon vaurioitumisesta voi seurata afasia eli kielellisen tiedon käsittelyn häiriö. Aivovaurion yksi yleisimmistä aiheuttajista ovat aivoverenkierron häiriöt, joihin sairastuu Suomessa vuosittain noin 25 000 ihmistä. Afasian oirekuva ja vaikeusaste vaihtelevat vauriopaikan ja laajuuden mukaan. Yksi yleisimmistä afasian oireista on vaikeus löytää sanoja. Tampereen yliopiston logopedian oppiaineessa valmistui vuonna 2018 neljä kandidaatintutkielmaa afaattisten puhujien sanalöytämisvaikeuksista sarjakuvakerronnassa. Tutkielmissa tarkasteltiin aivojen vasemman kuorikerroksen, oikean kuorikerroksen ja syvien alueiden vaurion saaneiden sekä neurologisesti terveiden ikääntyneiden puhujien sarjakuvatehtävässä tuottamia kertomuksia. Tässä pro gradu -tutkielmassa koottiin yhteen näiden kandidaatintutkielmien tulokset ja vertailtiin, miten vaurion sijainti aivoissa vaikuttaa sananlöytämisvaikeuksien esiintymiseen lausetasoisessa puheessa. Afaattisten puhujien suoriutumista verrattiin neurologisesti terveisiin, ikääntyneisiin verrokkipuhujiin, jotta afasian aiheuttamat sananlöytämisvaikeudet voitiin erottaa tyypilliseen ikääntymiseen liittyvistä sanahaun pulmista. Sananlöytämisvaikeuden tutkimiseen lausetasoisesta puheesta ei ole olemassa vakiintunutta menetelmää. Tässä tutkielmassa sarjakuvakerronnan tehtävän avulla kerätystä lausetasoisesta, semispontaanista puheesta analysoitiin puhujien suoriutumista sarjakuvatehtävässä, sananlöytämisvaikeudesta kertovia sanahakujaksoja, laskettiin sanahakujaksoihin kuluneen ajan osuus sarjakuvatehtävään käytetystä kokonaisajasta sekä tarkasteltiin sanahakujaksojen onnistumista ja virheellisiä sanavalintoja, parafasioita. Tuloksena oli, että kaikissa afaattisten puhujien ryhmissä ilmeni sananlöytämisvaikeudesta kertovia piirteitä, eniten kuitenkin vasemman aivopuoliskon vaurion saaneilla. Oikean aivopuoliskon vaurion saaneiden puhujien kertomuksista nousivat esiin visuaalisen hahmottamisen ja koherentin kertomuksen tuottamisen vaikeudet, mutta kertomuksissa esiintyi jonkin verran myös sananlöytämisvaikeudesta kertovia piirteitä. Syvien alueiden vaurion saaneilla puhujilla ilmeni sananlöytämisvaikeudesta kertovia piirteitä enemmän kuin verrokkipuhujilla, mikä antaa viitteitä siitä, että myös syvien alueiden vaurio voi aiheuttaa sananlöytämisen vaikeutta. Verrokkipuhujien kertomuksissa esiintyi hieman sananlöytämisvaikeuteen viittaavia piirteitä, mutta kaikilla mittareilla mitattuna vähemmän kuin afaattisilla puhujilla. Tutkielmassa havaittiin, että sarjakuvakerronnan tehtävä toimii hyvin sananlöytämisvaikeuden tutkimiseen lausetasoisessa puheessa. Tutkielmassa tuli esiin, että vaikeistakin sananlöytämisen vaikeuksista huolimatta afaattiset puhujat voivat kyetä tuottamaan loogisesti etenevän ja informatiivisen kertomuksen. Tutkielmassa saatiin myös viitteitä siitä, että sarjakuvakerronnan tehtävä voi tuoda esiin sellaiset lievemmät sananlöytämisen vaikeudet, jotka ilmenevät vain kognitiivisesti haastavammissa sekä tarkkaavuutta enemmän kuormittavissa sanahaun tehtävissä.

In this article, I examine the phenomenon called Let’s Play (LP) and conduct a narrative analysis on two LPs made of Sierra Entertainment’s Phantasmagoria games. The LPs tell viewers a story different from the one told in the games, that is, they tell the story of the player rather than that of the game. In that story, the experience of playing a video game is revealed to the audience. This story would be hidden without the player-narrators know as LPs around the world. I conduct my analysis by describing seven different narrative elements that form the narration of a LP and explain how these elements together form this story of the player. peerReviewed

Artikkelissa tutkitaan sveitsiläisen kirjailijan Robert Walserin romaania Konttoristi René Girardin esittämän mimeettisen halun teorian, kaunasta virittyvän syntipukkimekanismin ja myös niistä erillisen mimetismin näkökulmista. Girardin teoriaan luodun katsauksen jälkeen eritellään konttoristina työskentelevän päähenkilön asemaa taloudellisen ja sosiaalisen kilpailun piirissä. Toisin kuin Girardin omissa analyyseissa, päähenkilö on pikemmin mimeettisen halun epävarma ja välillä vastahankainen tukija ja kosketuspinta kuin sen vallassa oleva toimija. Lisäksi käsitellään Walserin kertomatavan vaikutuksia sekä tarinan että kilpailevasta jäljittelystä poikkeavien imaginaaristen vastaavuuksien tasolla. Lopuksi arvioidaan myös Girardin teorian rajoja. peerReviewed