Search

Käsittelemme kirjoituksessamme Turun yliopiston tiloissa toimivan Latina- ja kreikkakerhon toimintaa sekä sen hyödyllisyyttä kielten ja kulttuurien opiskeluun liittyen. Näkemyksemme on yhteydessä kielellis-kulttuurisen kompetenssin ajatukseen (ks. Guilherme 2013 ja Risager 2013), jonka ymmärrämme kattavan ne alati kehittyvät kielelliset ja kulttuuriset kyvyt ja taidot, joita tarvitaan muun muassa historiallisten tekstien sekä aiempien ja nykyisten kulttuurien ymmärtämiseen. Tuomme samalla näkökulman harrastustoiminnan avulla tapahtuvaan vapaamuotoisempaan kielten ja kulttuurien opiskeluun. nonPeerReviewed

Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisena lasten yhteenkuuluvuuden tunne näyttäytyy kerhotoiminnassa. Tutkimusaihetta lähestyttiin kolmiportaisen lähestymistavan kautta tarkastellen kerhotoiminnan institutionaalisia rakenteita sekä kasvattajien käytänteitä ja ohjauksen keinoja lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumiselle sekä lasten tapoja tuottaa yhteenkuuluvuuden tunnetta omassa vertaiskulttuurissaan. Kerhotoiminta on yksi Suomessa järjestettävistä varhaiskasvatuksen muodoista. Tutkimuksessa hyödynnettiin etnografistyyppistä lähestymistapaa. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla yhtä kerhoryhmää sekä haastattelemalla ryhmän kasvattajia. Tutkimuksen kohderyhmä muodostui 15 lapsesta ja kahdesta kasvattajasta sekä muista ryhmän toiminnassa mukana olevista aikuisista. Kerhotoimintaa järjestettiin kaksi kertaa viikossa aina kolme tuntia kerrallaan. Tutkimusaineistoksi muodostuivat havainnoinnista tehdyt kenttämuistiinpanot, kasvattajilta kerätty haastatteluaineisto sekä koko aineistonkeruusta kirjoitettu kenttäpäiväkirja. Sen lisäksi toissijaisena aineistona hyödynnettiin organisaation tuottamaa dokumenttia, avointa varhaiskasvatussuunnitelmaa. Aineiston analyysissä hyödynnettiin sisällönanalyysin yleisiä periaatteita. Tutkimuksen tulosten perusteella kerhotoiminnan rakenteet, kuten toiminnan tavoitteet, aikarajoitukset, päiväjärjestys, ikärakenne sekä fyysiset tilat ja materiaalit tarjoavat tietyt ehdot lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumiselle. Kerhon fyysinen ympäristö muodostui erilaisista tiloista, huoneista ja tavaroista, joiden käyttö oli edelleen sidoksissa kasvattajien tekemiin ratkaisuihin. Fyysiseen ympäristöön, kuten esineisiin ja tiloihin sekä aikaan liittyvillä ratkaisuilla kasvattajat vaikuttivat lasten yhteenkuuluvuuteen tai kuulumattomuuteen, esimerkiksi leikin jakotilanteissa. Tulosten perusteella lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumisen kannalta merkittävänä nähtiin lisäksi kasvattajien tavat tukea lasten vertaissuhteita sekä päiväjärjestykseen sisältyvät käytännöt. Myös lapset rakensivat tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tunnetta monin tavoin. Lapset tuottivat ja ylläpitivät yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisellä toiminnalla ja niiden neuvotteluilla, osoittamalla fyysistä läheisyyttä ja erityistä huomiota toisiaan kohtaan. He leikittelivät ja hassuttelivat toistensa kanssa osoittaakseen, ylläpitääkseen ja rakentaakseen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Myös ystävyyssuhteet, niiden luominen ja ylläpitäminen näyttäytyivät merkittävänä yhteenkuuluvuuden tunnetta rakentavana tekijänä. Tuloksista voidaan päätellä, että kerhotoiminnassa lasten yhteenkuuluvuuden tunteen rakentuminen on sidoksissa niin toiminnan kontekstiin, kasvattajien käytänteisiin kuin lasten ja aikuisten keskinäisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Yhteenkuuluvuuden tunne näyttäytyy kokonaisvaltaisena ja muuttuvana ilmiönä. Toiminta ja vuorovaikutus ovat jatkuvassa liikkeessä, jossa yhä uudelleen neuvotellaan siitä, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan tai ollaan toimimatta. Merkityksellistä on se, millaiset kehykset niin instituution rakenteet kuin kasvattajien tekemät ratkaisut tarjoavat lasten toiminnalle. Vastaavasti lapset yhä uudelleen neuvottelevat esimerkiksi yhteisestä toiminnasta ja siihen liittymisestä vertaistensa kanssa.

Peruskoulun kerhotoimintaa on kehitetty runsaasti tutkimusta edeltävän kymmenen vuoden aikana. Viime vuosien hankkeet ja suositukset kohdistavat muutospaineita koulun toiminnalle koko koulupäivän rakenteen tasolla. Tutkimuksessa lähestyttiin koulun kerhotoimintaa erityisesti opetussuunnitelman, joustavan koulupäivän ja kerhotoiminnan laatukriteerien kautta. Lisäksi käsiteltiin kerhotoiminnan yhteyttä oppimiseen, kouluviihtyvyyden parantamiseen ja lasten hyvinvointiin. Opettajan toimiminen kerhonohjaajana oli myös yksi näkökulma kerhotoimintaan. Tämän mixed methods -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvata, millaisena peruskoulun kerhotoiminta näyttäytyy kerhoa ohjanneille peruskoulun opettajille. Tämän lisäksi selvitettiin ja kuvattiin, miten ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden peruskoulun kerhotoimintaa koskevat näkemykset eroavat kerhoa ohjanneiden peruskoulun opettajien näkemyksistä. Kerhonohjaajina toimineilta opettajilta aineistoa kerättiin kyselylomakkeella, johon saatiin 36 analysoitavaa vastausta. Lisäksi neljää kyselylomakkeeseen vastannutta opettajaa haastateltiin tutkimustulosten laajentamiseksi ja syventämiseksi. Eri aineistojen käyttäminen paransi myös tutkimuksen luotettavuutta. Ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoilta (n=61) kerättiin aineisto samalla kyselylomakkeella kuin opettajiltakin. Tutkimuksessa käytetty kyselylomake sisälsi suljettuja ja avoimia osioita. Näin ollen jo kyselylomakkeesta saatiin sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Likert-asteikolliset väittämät luokiteltiin analyysivaiheessa osioihin, joissa oli samaa aihepiiriä koskevia väittämiä. Väittämistä laskettiin keskiarvoja ja -hajontoja, minkä lisäksi tarkasteltiin vastausten jakaumia. Avointen osioiden vastauksia analysoitiin etsimällä vastauksista teemoja ja luokittelemalla vastaukset teemojen mukaan. Eri teemoihin asettuneiden vastausten lukumääriä laskettiin. Opettajien ja opiskelijoiden vastausten jakaumia verrattiin ristiintaulukoimalla, ja erojen tilastollinen merkitsevyys varmistettiin Mann Whitney U -testillä. Opettajien haastattelut litteroitiin ja teemoiteltiin. Haastattelut jakautuivat viiteen luokkaan, joilla kaikilla oli myös väitemuotoista yläluokkaansa eritteleviä ja tarkentavia alaluokkia. Tutkimuksessa saatiin selville, että kerhoa ohjanneet opettajat näkevät kerhotoiminnan hyvin myönteisessä valossa niin lasten, koulun kuin itsensäkin kannalta. Opettajien mielikuvissa kerhotoiminta vastasi sille perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa (OPH 2004; OPH 2014) asetettuja tavoitteita ja tehtäviä erityisesti harrastuneisuuden osalta. Harrastamisen mahdollisuuden opettajat liittivät tasa-arvon lisäämiseen. Opettajille kerhot näyttäytyivät lisäksi paikkana, jossa lapsi saa onnistumisen elämyksiä ja siten paremman itsetunnon ja apua koulunkäyntiin. Opettajat kokivat kerhotoiminnan myös lisäävän lasten kuulumista koulun yhteisöön. Opettajien mielestä kerho on paikka sosiaalisten suhteiden hankkimiselle ja kehittämiselle. Onnistunut kerhotoiminta on opettajien mielestä osallistavaa. Kerhoa ohjanneiden opettajien mielestä opettaja on hyvä kerhonohjaaja, vaikka koulutus ei annakaan kovin paljoa eväitä kerhonohjaajana toimimiseen. Kerhoista opettaja saa itselleen oppilaantuntemusta, nautintoa ja välineitä oman työnsä kehittämiseen. Opiskelijoiden käsitykset kerhotoiminnasta eivät vastanneet täysin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden määritelmää kerhotoiminnasta. Vastauksista heijastui myös opiskelijoiden epävarmuus: kerhotoiminta, opettajan työ ja koulun arki ovat opiskelijoille vielä vieraita. Opiskelijoiden ja opettajien näkemykset erosivat toisistaan erityisesti muutamassa kohdassa. Opiskelijat eivät kokeneet kerhotoiminnan kuuluvan kovin vahvasti koulun tehtäviin. Lisäksi opiskelijat kokivat, että opettaja ei ole kovin hyvä kerhonohjaaja. Opiskelijat pitivät tärkeänä, että kerhotoiminta on turvallista, ja pitivät onnistunutta kerhotoimintaa jopa ei-tavoitteellisena toimintana. Jatkossa olisi tarpeen keskittyä siihen, että kerhotoiminta oikeasti osallistaa lapsia. Kerhotoiminnan vapaaehtoisuudesta tulee pitää huolta myös joustavan koulupäivän yhteydessä. Opettajien koulutus ei juurikaan valmista kerhon ohjaamiseen. Opettajien näkemyksiä heidän kasvatuksellisesta tehtävästään tulee laajentaa vastaamaan muuttuvaa koulupäivää ja kehittyvää koulun tehtävää.

TIIVISTELMÄ Hukkanen, Sara. 2017. Koulun kerhotoiminta edistämässä valmistavan luokan oppilaiden integroitumista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 55 sivua. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää valmistavan luokan oppilaiden integroitumista perusopetuksen ryhmään yhteistoiminnallista oppimista ja kerhotoimintaa hyödyntäen. Tutkimus on laadullinen toimintatutkimus, joka toteutettiin Yhteisöllisyyttä kouluihin yhteisötaiteen keinoin -hankkeessa. Tutkimuksen tarkoituksena on edistää alakouluikäisten osallisuutta kouluyhteisössään. Tutkimuksen aineisto kerättiin osallistuvan havainnoinnin ja kerhonohjaajien (n=4) haastattelujen keinoin. Aineistoa tarkasteltiin teoriaohjaavan analyysin kautta. Tämän toimintatutkimuksen tulokset osoittivat, että kehollisuudella ja yh- teistoiminnallisella oppimisella oli merkittävä rooli integroitumisen kannalta. Myös aikuisen rooli tilanteiden mahdollistajana ja integraation edistäjänä tuli tässä tutkimuksessa vahvasti esille. Integraatiota hidastavina tekijöinä nähtiin aikuisen rooli spontaanien tilanteiden keskeyttäjänä, yhteisen kielen puuttuminen sekä ajallisesti liian tiukat resurssit. Tulosten mukaan integroitumista tässä tutkimuksessa voitiin edistää nimenomaan liikunnallisen kerhotoiminnan avulla. Liikunnan merkityksen tunnistaminen valmistavan luokan oppilaiden integroitumiseen liittyvässä prosessissa on merkittävää sen sosiaalisen luonteen vuoksi. Tämän tutkimuksen tulokset voivat toimia ajatusten vahvistajana sekä tietynlaisena mallina integraation edistämisen kannalta.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia palvelukokonaisuuksia esiopetusikäisten opetuksen ja hoidon järjestelyt Suomessa muodostavat sekä tarkastella niitä lasten hyvinvoinnin sekä keskinäisen yhdenvertaisuuden näkökulmista. Hyvinvoinnin kuvaajina käytettiin vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä sekä opetuksen ja hoidon pysyvyyttä. Tutkimus toteutettiin osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa CHILDCARE-hanketta. Aineisto koostui kymmenestä varhaiskasvatuksen esimiehen puhelinhaastattelusta, joissa saatiin tietoa yhteensä kahdentoista kunnan esiopetuksen ja hoidon järjestelyistä. Aineistoa analysoitiin sisällönanalyyttisin menetelmin. Tutkimus osoitti, että kunnissa oli käytössä suuri määrä erilaisia esiopetusikäisten opetuksen ja hoidon palvelukokonaisuuksia. Palvelukokonaisuudet erosivat toisistaan lasten hyvinvoinnin näkökulmasta erityisesti yksittäisen lapsen opetuksen ja hoidon pysyvyyden osalta: esiopetus ja sitä täydentävä hoito voitiin järjestää yhdessä, kahdessa tai jopa kolmessa eri ryhmässä. Ryhmät saatettiin järjestää myös eri paikoissa. Lisäksi eroja löydettiin vuorovaikutussuhteisiin vaikuttavissa tekijöissä. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että esiopetusvuoden palvelujen järjestämiseen ei ole tällä hetkellä Suomessa yhtä vakiintunutta tapaa, vaan vaihtelut ovat suuria sekä kuntien välillä että niiden sisällä. Tämän vuoksi myös esiopetusikäisten lasten yhdenvertaisuus hyvinvoinnin ja koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmista voi olla vaarassa.

Kerho-opas on tarkoitettu toisaalta toimimaan materiaalina luonnontieteiden kerho-ohjaajakoulutuksessa mutta toisaalta se toimii hyvin myös kerho-ohjaajan käsikirjana.

Many countries have begun to adopt computer science (CS) and computational thinking (CT) into national curricula of compulsory education and upper secondary education. It is argued that learning rigorous CS concepts not only secures a workforce for the future’s digital industries but also benefits all students by improving their problem-solving and logical reasoning skills. However, the popularity of CS as a university major declined in the beginning of the 21st century, resulting in the development of a range of student outreach activities to engage young students in the study of computing. This thesis originated from this need to attract and retain students in the CS field. The focus of this research is in understanding how the outreach impacts student’s development of an interest in computer science and engineering studies. The impact is considered from both long-term (from 3 months to 3–5 years) and short-term (ca. 1 week) perspectives. There were two contexts in this study: game programming workshops organized during summer holidays, and technology and programming club events. This dissertation comprises six articles that consider the impact using mixed methods: while qualitative methods were dominant, quantitative methods were also used. The impact of outreach seems to be two-fold. On one hand, this study indicates that the outreach indeed impacts positively on students’ interest towards computer science and engineering studies from the long-term perspective. This positive impact was either “confirmatory” (confirms earlier career aspirations) or “emergent” (individual interest emerges due to participation). On the other hand, there were students whose plans were not affected by the outreach, or, moreover, were disengaged from CS due to the workshop. This latter finding can also be seen as a positive result as the students can make better informed choices due to these experiences. The results suggest that to be able to affect student interest in pursuing CS degrees, it is important to expose students to rigorous CS concepts in a hands-on manner. It is also important for the content to be engaging but at the same time comprehensible to all students. The results also call for more long-term evaluation of student outreach impact on interest development.

Anttilainen, J. 2015. Lasten ja nuorten kerhotoimintaan liittyvä yhteistyö eri toimijoiden kuvaamana. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, terveyskasvatuksen pro gradu-tutkielma, 59s., 2 liitettä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta edistävää yhteistyötä toteutetaan ja millaisia kehittämishaasteita yhteistyön toteuttamiseen liittyy. Tutkielman pohjana on käytetty Van Ackerin ym. (2011) yhteistyön teoreettista mallia oppituntien ulkopuolisten liikuntamahdollisuuksien tarjoamiseksi. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingissä vuoden 2013 touko-syyskuun aikana käyttäen menetelmänä teemahaastattelua. Haastateltavia oli yhteensä kolmetoista: kolme rehtoria, kolme urheiluseurojen edustajaa, kolme nuoriso-ohjaajaa, kaksi seurakunnan työntekijää, yksi liikunnanopettaja ja yksi Koululiikuntaliiton edustaja. Nuoriso-ohjaajien haastattelu tapahtui ryhmähaastatteluna. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Yleisesti yhteistyötä pidettiin tärkeänä. Koulut olivat yhteistyön keskiössä ja useimmiten yhteistyön kuvattiin liittyvän koulujen kerhotoimintaan. Kerhotoiminnan toteuttajana toimi yleensä urheiluseura. Urheiluseurojen keskinäinen yhteistyö ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa oli tiivistä. Seurojen yhteistyö liittyi usein kerhotoiminnan lisäksi harjoitusolosuhteisiin. Nuorisotoimi teki myös tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa, mutta oli muutoin hyvin itsenäinen toimija. Seurakunnat järjestivät aktiivisesti kerhotoimintaa, mutta niiden tekemä liikuntaan liittyvä yhteistyö liittyi yleensä koulujen liikuntasalien lainaukseen. Koululiikuntaliitto on jäänyt kouluille etäiseksi ja muille toimijoille täysin vieraaksi. Yhtenä suurimpana haasteista yhteistyön kuvauksissa korostui yhteistyön henkilösidonnaisuus. Rehtorit olivat merkittävässä asemassa onnistuneen yhteistyön kannalta. Myös lasten ja nuorten omien toiveiden kuuntelu ja osallistaminen takasi onnistuneen yhteistyön. Urheiluseurat painivat myös olosuhteisiin liittyvien haasteiden kanssa koulujen liikuntasalien käytön aiheuttaessa suurimmat kustannukset. Yhteistyön lisäämiselle oltiin avoimia. Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta, että koulut ovat lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden edistämisessä avainasemassa. Lapset ja nuoret on helposti tavoitettavissa ja koulujen sijainti on usein keskeinen. Koulujen arki on kuitenkin hektistä ja siksi liikunnallisten toimintojen toteuttajia kaivataan muualta. Yhteistyössä koulujen kanssa järjestetään paljon kerhotoimintaa ja liikunnallisia kerhoja toivotaan myös lisää. Iltapäiväkerhotoiminta ei kuitenkaan ainakaan nykymuodossaan toimi urheiluseuroille, joissa ei ole päätoimisia työntekijöitä. Urheiluseurat tekevät keskenään yhteistyötä parhaan mahdollisuutensa mukaan, mutta ovat hyvin riippuvaisia muista toimijoista muun muassa harjoitusolosuhteiden osalta ja erityisesti kunnallisesta päätöksenteosta. Seuroissa toivotaan lisää vaikuttamismahdollisuuksia. Yhteistyötä toivotaan lisää myös muun muassa nuorisotoimen kanssa. Seurakuntien kanssa yhteistyötä tehdään vähän, mutta ne järjestävät aktiivisesti kerhotoimintaa. Seurakuntien mahdollisuudet lasten ja nuorten liikunnan edistäjinä tulisikin tulevaisuudessa ottaa paremmin huomioon. Tämän tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittämisessä. Asiasanat: yhteistyö, fyysinen aktiivisuus, kouluikäiset, paikallisyhteistyö, sisällönanalyysi Anttilainen, J. 2015. Collaboration in children´s and adolescents´ club activity described by different actors. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Master´s thesis of health education, 59p., 2 appendices. The aim of this study was to find out how is the collaboration to promote the physical activity of children and adolescents implemented and what kind of development challenges there are. This thesis is based on the theoretical framework by Van Acker et. al. (2011) of collaboration to promote extracurricular physical activity opportunities. The study material was collected in Helsinki during May-September 2013 by using theme interview as a method. There was altogether thirteen interviewees: three principals, three officials from sports clubs, three youth instructors, two workers from congregations, one teacher of physical education and one official from School Sports´ Association. The interview of youth officials was done as a group interview. Analysis of the research material was done by using content analysis as a method. Collaboration in general was considered important. The schools were in the core of the collaboration and most often the collaboration was associated with club activities in schools. Usually sports club was the executor of the club activities. The collaboration between sports clubs and their collaboration with other actors was active. The collaboration between sports clubs was usually related to exercise circumstances on top of club activities. Youth work service did active collaboration with associations but was otherwise very independent actor. Congregations arranged actively club activities but the sports related collaboration was usually based on borrowing sport facilities from schools. School Sports´ Association has remained distant to schools and was completely unknown for other actors. One of the biggest challenges highlighted in collaboration descriptions was person dependency. The principals were in significant position in successful collaboration. Also listening to children´s and adolescents´ own wishes and their inclusion secured successful collaboration. The sports clubs also struggle with exercise facilities related challenges when using schools´ gymnasiums causes their biggest costs. There was openness for more collaboration. Based on this thesis, it can be said that schools are in key position in promoting children´s and adolescents´ physical activity. Children and adolescents are easily reachable and the location of schools is often central. However, ordinary days at schools are hectic and that is why sporting activity executors are needed from elsewhere. Plenty of club activities are arranged in collaboration with schools and these clubs are also wished more. Afternoon club activity does not however work for sports clubs that doesn´t have full-time workers, at least not in the form they are arranged today. Sports clubs collaborate with one another within their best possibilities, but they are very dependent of other actors regarding exercise facilities and especially decision making of municipality. Sports clubs wish to have more influence in decision making. More collaboration is wished also with Youth work service. Collaboration with congregations is done little but they arrange actively club activities. Congregations´ possibilities in promoting children´s and adolescents´ physical activity should be taken into consideration more in the future. The results of this study can be utilized in developing collaboration between different kinds of actors. Keywords: collaboration, school aged, community-based collaboration, content analysis

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin naisille suunnattu SPR:n kerhotoiminta on tärkeää turvapaikanhakijanaisille varhaisen kotoutumisen näkökulmasta. Aihetta lähestytään kielenoppimisen, kulttuurintuntemuksen ja sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mitä asioita turvapaikanhakijanaiset nostavat esille puhuttaessa suomen kielen oppimisen vaikutuksista heidän elämäänsä? Mitä asioita turvapaikanhakijanaiset nostavat esille puhuttaessa suomalaisen kulttuurin tuntemuksen ja verkostoitumisen vaikutuksesta heidän elämäänsä? Mitä merkitystä naisille on sillä, että kerhotoiminta on naisille suunnattua? Millaista tukea tutkijan havainnot antavat edellisiin asioihin? Tutkimus asettuu fenomenologis-hermeneuttisen tutkimusperinteen alueelle, jossa ihminen tutkii ihmistä -tyyppinen ajattelu on keskiössä. Tutkimukseen osallistui kaksi pohjoissuomalaisen vastaanottokeskuksen naisasiakasta, jotka ovat säännöllisesti olleet mukana kerhojen toiminnassa. Aineisto kerättiin avoimessa ryhmähaastattelussa. Tutkimuksen haastatteluaineistoa tukevat tutkijan havainnot kerhotoiminnasta. Analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tulosten perusteella kerhotoiminnalla on suuri merkitys naisten varhaiselle kotoutumiselle, sillä kerhotoiminta tukee voimakkaasti sosiaalisten verkostojen muodostumista maahanmuuttajien ja kantaväestön vä- lille. Suhteet suomalaisiin vaikuttavat olevan merkittäviä kulttuurisesti, koska tapakulttuuri välittyy tutkimushenkilöiden mielestä sosiaalisissa kontakteissa. Kielenoppimisen kannalta kerhot ovat hyvä paikka edetä maahanmuuttajien kulloistenkin kielenoppimistarpeiden mukaan, koska epävirallisena oppimispaikkana kerho pystyy nopeasti reagoimaan oppijoiden tarpeisiin. Naisille on tärkeää myös kerhojen suuntaaminen pelkästään heille, koska he kokevat pystyvänsä vapautumaan ja toimimaan rennommin naisseurassa. Jatkossa olisi hyödyllistä tutkia suuremmassa mittakaavassa varhaisen kotouttamisen merkitystä ja siihen parhaiten soveltuvia keinoja. Kattava katsaus eri vastaanottokeskuksien yhteydessä toimivista kerhoista olisi hyödyllinen. Tämän tyyppinen tutkimus olisi myös keino saattaa toimintaa yhdenmukaisemmaksi ja tukea eri paikkakuntien kerhotoimintaa.

Selvitystyön tehtävänä oli koota tutkimukseen ja toimiviin käytänteisiin perustuvaa tietoa joustavan koulupäivän hyvinvointivaikutuksista sekä tehdä kehittämisehdotuksia siitä, miten joustava koulupäivä on tarkoituksenmukaista rakentaa kytkien kokonaisuuteen myös aamu- ja iltapäivätoiminnan. Selvitystyö on johtanut havaintoon vahvasta koulupäivän muutospaineesta. Painetta tulee (1) YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksesta, joka korostaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoamista kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajan toimintoihin, (2) Euroopan komission suosituksesta investoida lapsiin heidän hyvinvointinsa edistämiseksi, (3) Euroopan muissa maissa tapahtuneesta kehityksestä, (4) Suomen hallituksen tavoitteista antaa oppilaalle mahdollisuus harrastuksiin koulupäivän yhteydessä, (5) uudistetuista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista, (6) innostuksesta, jolla kerhotoiminnan lisääminen ja koulupäivän rakenteen muutoskokeilut on otettu vastaan koulujen ja vanhempien keskuudessa ja (7) yhteistyökumppaneiden halukkuudesta osallistua kerhotoiminnan järjestämiseen. Tutkimustulokset koulussa järjestetyn oppiaineiden ulkopuolisen toiminnan merkityksestä oppilaiden hyvinvoinnille ovat varauksetta positiivisia koulumenestyksen, oppilaan persoonallisen kehityksen ja yhteisön kannalta. Uudistuksen voidaan ennustaa parantavan oppilaiden kiinnittymistä ja samalla tyytyväisyyttä kouluun, millä on myönteinen yhteys koulumenestykseen. Suomalaisten oppilaiden tyytyväisyys kouluun on kansainvälistä tasoa heikompaa ja koulumenestyksessä on laskusuunta. Koulupäivään tarvitaan kannustavia lähi-ihmissuhteita ja monipuolista toimintaa oppilaiden innostuksen virittämiseksi oppimiseen ja halukkuuteen osallistua oman tulevaisuuden rakentamiseen. nonPeerReviewed

Suomessa varhaiskasvatustyötä tekevät valtion, kuntien ja yksityisten palvelujentarjoajien lisäksi myös seurakunnat. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toteuttamaa varhaiskasvatustoimintaa on tutkittu Suomessa jonkun verran, mutta Suomen toisen valtionkirkon, Suomen ortodoksisen kirkon varhaiskasvatustoiminnasta on tehty hyvin vähän tutkimusta. Ortodoksisten seurakuntien varhaiskasvatustoiminnan keskeisin muoto on lapsille suunnattu kerhotoiminta. Tutkimukseni tarkoitus oli tutkia ortodoksisten seurakuntien 3–6 –vuotiaille suunnattua kerhotoimintaa sekä kerho-ohjaajien ja kerholasten vanhempien välistä kasvatusyhteistyötä. Tutkimukseni ote oli fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2013 käyttäen aineistonkeruumenetelmänä puolistrukturoitua teemahaastattelua ja kyselylomaketta. Tutkimukseeni osallistui kuusi kerho-ohjaajaa sekä kolmetoista kerholasten vanhempaa eri puolella Suomea sijaitsevista ortodoksisista seurakunnista. Aineisto analysoitiin osittain teoria-ohjaavaa ja osittain aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen. Tutkimustulosten mukaan seurakunnissa toteutettava kerhotoiminta perustui kristillisiin arvoihin sekä lapsilähtöisyyteen. Kerhovuoden aikana tutustuttiin muun muassa kirkkovuoden juhliin sekä uskontoon liittyviin tapoihin ja perinteisiin. Kerhotoiminta pyrki antamaan lapsille tietoa omasta uskonnosta sekä tarjoamaan mahdollisuuden oppia uusia taitoja sekä päästä viettämään aikaa samanikäisten ortodoksilasten kanssa. Kerhotoiminta nähtiin myös mahdollisuutena saada koko lapsen perhe mukaan seurakuntien toimintaan. Kerholasten vanhemmat olivat tyytyväisiä kerhotoimintaan ja sen tiimoilta toteutettavaan kasvatusyhteistyöhön. Vanhemmat toivat lapsen kerhoon tarjotakseen heille mahdollisuuden oppia kirkkoon ja uskontoon liittyvistä asioista yhdessä vertaisten kanssa. Kerho-ohjaaja ja vanhemmat tapasivat lähinnä lasten tuonti- ja hakutilanteissa, minkä suurin osa vanhemmista koki riittäväksi. Kuitenkin osa vanhemmista koki, että esimerkiksi kasvatuskeskustelut kerho-ohjaajan kanssa silloin tällöin olisivat hyvä lisä kasvatusyhteistyölle.