Search

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Elokapina-liikkeen toiminnan oikeutuksen ja vastustuksen rakentumista ja perustelua kirjoitetuissa teksteissä. Tutkielman tavoitteena on tutkia, millaisilla diskursseilla Elokapina-liikkeen toimintaa oikeutetaan ja vastustetaan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa. Tutkielman tavoitteena on myös tutkia, miten näitä diskursseja perustellaan kyseisissä mielipidekirjoituksissa. Tutkielman laajempana teoreettisena viitekehyksenä toimii nuorten poliittisen osallistumisen konteksti, joka on ajankohtainen, mutta myös kiistelty aihe julkisessa keskustelussa ja politiikassa. Tutkielma on toteutettu diskurssianalyyttisesti. Tutkielma perustuu sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen, jossa kieli on sosiaalista toimintaa ja se rakentaa sosiaalista todellisuutta. Sosiaalinen todellisuuden tarkastelu kytkeytyy tässä tutkielmassa joko liikkeen toiminnan oikeutukseen tai vastustukseen. Tutkielman menetelminä hyödynnetään diskurssianalyysia ja retorista diskurssianalyysia. Liikkeen oikeutukseen ja vastustukseen liittyvien diskurssien perusteluja tarkastellaan tutkimalla argumentaatiota retoristen keinojen avulla. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksastatoista Helsingin Sanomien verkkopohjaisesta mielipidekirjoituksesta vuosilta 2020–2022. Analysoinnista saatiin kahdeksan diskurssia, joista neljä on liikkeen oikeutukseen ja neljä vastustukseen liittyviä. Elokapinan toiminnan oikeutukseen liittyvät diskurssit ovat ”oikeus osallistua ja vaikuttaa”, ”faktatiedolla oikeuttaminen”, ”moraalilla oikeuttaminen” ja ”tarkoitus pyhittää keinot”. Toiminnan vastustukseen liittyvät diskurssit ovat puolestaan ”toiminnan heikko vaikuttavuus”, ”toiminnan ongelmalliset seuraukset”, ”toimintaan osallistuvien toiseuttaminen” ja ”Elokapinan toimijat kuriin”. Näitä diskursseja oli perusteltu retorisilla keinoilla, joita ovat vasta-argumenttiin varautuminen, kategoriat, konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen, retorinen kysymys, ironia, numeerinen ja ei-numeerinen kvantifiointi, vaihtoehdottomuuspuhe, liittoutumisasteen säätely, ääri-ilmaisut, metaforat ja etäännyttäminen omista intresseistä tai niiden esiintuominen. Tutkielmassa on nähtävissä yhteneväisyyksiä aiempien tutkimusten ja niistä saatujen tulosten kanssa. Tutkielmasta voidaan nähdä ambivalenttia suhtautumista nuorten poliittiseen osallistumiseen, sillä siihen kannustetaan, mutta toisaalta sitä vähätellään ja kritisoidaan. Ongelmaksi nousee myös nuorten poliittisten osallistumistapojen monimuotoisuuden tunnistamattomuus. Tutkielman pohjalta voidaan ehdottaa nuorten poliittiseen osallistumiseen liittyvien käsitysten ja ymmärryksen laajentamista, jotta ne koskisivat poliittisen osallistumisen kaikkia muotoja.

Katsausteksti tarkastelee kansalaisrohkeutta ja kansalaistottelemattomuutta useista eri näkökulmista käsin, pohtien muun muassa yksilön ja kollektiivien organisoitumista epäoikeudenmukaisuuden ja epätasa-arvon vastustamiseksi, kansalaisuuteen liittyviä jännitteitä, erilaisia demokratiakäsityksiä, tutkijoiden yhteiskunnallista roolia ja vastuuta sekä kriittisen akateemisen tiedontuotannon merkitystä., The article explores civic courage and civic disobedience from various perspectives, including individual and collective organising in struggles against injustice and inequality, tensions regarding the essence of citizenship, different conceptualisations of democracy, the societal role and responsibility of researchers, and the significance of critical academic knowledge production.

Kansalaistottelemattomuus ei ole vain aktivistien strategia, jolla pyritään saamaan julkisuutta kulloinkin tärkeäksi koetulle asialle. Käsitteen historiasta käy ilmi, että kansalaistottelemattomuus on keino herättää keskustelua julkisen vallan ja sen oikeuttamisen perusteista. nonPeerReviewed

Katsausteksti tarkastelee kansalaisrohkeutta ja kansalaistottelemattomuutta useista eri näkökulmista käsin, pohtien muun muassa yksilön ja kollektiivien organisoitumista epäoikeudenmukaisuuden ja epätasa-arvon vastustamiseksi, kansalaisuuteen liittyviä jännitteitä, erilaisia demokratiakäsityksiä, tutkijoiden yhteiskunnallista roolia ja vastuuta sekä kriittisen akateemisen tiedontuotannon merkitystä.

Kun 18. syyskuuta 2013 Greenpeacen aktivistit nousivat Pohjois-Venäjällä energiayhtiö Gazpromin öljynporauslautalle, iskua ja sen jälkipyykkiä käsiteltiin mediassa erittäin tiiviisti. Erityisesti suomalainen aktivisti Sini Saarela päätyi valokeilaan. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten Greenpeacen isku näyttäytyi suomalaisessa sanomalehdistössä syksyn 2013 aikana. Analyysin kohteena ovat kahdessa valtakunnallisessa sanomalehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa, julkaistut uutisjutut. Laadullisen diskurssianalyysin avulla osoitan, missä diskursseissa isku sekä siihen osallistuneet aktivistit lehdistössä esitettiin. Määrällisessä analyysissä taas kartoitan, mitkä toimijat pääsivät määrittelemään iskua julkisuudessa ja mitkä taas jäivät itse puheen kohteeksi. Syksyn iskuun osallistuneet aktivistit luokiteltiin tutkimukseni perusteella diskursseissa useimmiten selkeästi joko rikollisen tai sankarin rooliin. Positiivisesti iskuun suhtautuivat erityisesti aktivistit itse, Greenpeacen edustajat sekä monet kansalaisjärjestöt. Iskun tuomitsijoita olivat taas useimmiten lakia edustavat tahot, kuten poliisi ja oikeuslaitos. Vaikka poliitikkojen mielipiteet olivat aineistossa kovin kirjavia, poliittisen päätäntävallan kärkeä edustaneet henkilöt (mm. presidentit ja ministerit) sekä näiden ohella myös tutkijat ja virkamiehet, eivät suostuneet ottamaan myönteistä tai kielteistä kantaa iskuun julkisuudessa. Useimmiten he käsittelivät aihetta mieluummin ulkopoliittisesta kuin moraalin näkökulmasta. Määrällisestä tarkastelusta tuli esille se, että uutistoimistoilla - sekä suomalaisilla että kansainvälisillä - oli tärkeä vaikutusvalta aineistossa. Koska isku tapahtui Venäjällä, oli uutistoimistojen materiaalilla erityisen suuri merkitys suomalaiselle medialle. Lehdistössä esillä olleista puhujista selkeästi vahvin rooli oli Greenpeacen edustajilla, sillä aktivistit itse jäivät mediahiljaisuuteen viikkoja kestäneen tutkintovankeusajan vuoksi. Greenpeacen ohella myös poliitikkojen näkökulma oli vahvasti esillä julkisuudessa. Yllättävää oli se, kuinka näkymättömään rooliin öljyteollisuuden edustajat jäivät aineistossa. Öljyteollisuus odotettavasti vältteli julkisuutta, sillä iskun taustalla olivat kuitenkin arktisen öljynporauksen vaarat. Greenpeacen tapaus tukee aiempaa kansalaisaktivismista tehtyä tutkimusta, jossa on osoitettu tiedotusvälineiden olevan kiinnostuneempia varsinaisesta toiminnasta ja siihen liittyvistä radikaaleista keinoista kuin niistä asioista, joihin aktivistien teot pohjautuvat. Tämä tutkimus haastaakin toimittajia pohtimaan, mikä on oikeasti uutisoinnissa merkityksellisintä: tapahtuneet asiat vai niiden taustavaikuttajat.

Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa mielenosoituksilla ja kansannousuilla on pitkät perinteet. Ne ovat olleet keino osoittaa ruohonjuuritasolta lähtevää tyytymättömyyttä joko hallintoa tai sen harjoittamaa politiikkaa vastaan. Useimmiten kansannousujen taustalla olevat syyt ovat yhdistettävissä kansalaisten kokemaan inhimilliseen turvattomuuteen. Yhteiskuntatieteilijöille nämä syyt eivät ole tuntemattomia. Sen sijaan kansannousuja laukaisevia yksittäisiä tapahtumia ei ole mahdollista ennakoida tutkimuksen keinoin

nonPeerReviewed