Search

Background Falls are a major health burden for older adults with Parkinson’s disease (PD), but there is currently no reliable questionnaire to capture the circumstances and consequences of falls in older adults with PD. This study aimed to develop a PD-specific falls questionnaire and to evaluate its test-retest reliability in older adults with PD. Methods A novel PD-specific falls questionnaire (PDF-Q) was developed in two modes (online and paper-based version) and used to assess falls and near-falls events over the past 12-months. Questions were agreed upon by an expert group, with the domains based on previous falls-related questionnaires. The questions included the number and circumstances (activities, location and direction) of falls and near-falls, and consequences (injuries and medical treatment) of falls. The PDF-Q was distributed to 46 older adults with PD (online n = 30, paper n = 16), who completed the questionnaire twice, 4 weeks apart. Kappa (κ) statistics were used to establish test-retest reliability of the questionnaire items. Results Pooled results from both questionnaires for all participants were used to assess the overall test-retest reliability of the questionnaire. Questions assessing the number of falls (κ = 0.41) and the number of near-falls (κ = 0.51) in the previous 12-months demonstrated weak agreement, while questions on the location of falls (κ = 0.89) and near-falls (κ = 1.0) demonstrated strong to almost perfect agreement. Questions on the number of indoor (κ = 0.86) and outdoor (κ = 0.75) falls demonstrated moderate to strong agreement, though questions related to the number of indoor (κ = 0.47) and outdoor (κ = 0.56) near-falls demonstrated weak agreement. Moderate to strong agreement scores were observed for the most recent fall and near-fall in terms of the direction (indoor fall κ = 0.80; outdoor fall κ = 0.81; near-fall κ = 0.54), activity (indoor fall κ = 0.70; outdoor fall κ = 0.82; near-fall κ = 0.65) and cause (indoor fall κ = 0.75; outdoor fall κ = 0.62; near-fall κ = 0.56). Conclusions The new PDF-Q developed in this study was found to be reliable for capturing the circumstances and consequences of recent falls and near-falls in older adults with PD.

Background Good sit-to-stand (STS) performance is an important factor in maintaining functional independence. This study investigated whether free-living STS transition volume and intensity, assessed by a thigh-worn accelerometer, is associated with characteristics related to functional independence. Methods Free-living thigh-worn accelerometry was recorded continuously for 3–7 days in a population-based sample of 75-, 80-, and 85-year-old community-dwelling people (479 participants; women n = 287, men n = 192). The records were used to evaluate the number and intensity (angular velocity of the STS phase) of STS transitions. Associations with short physical performance battery (SPPB), 5-times-sit-to-stand test (5×STS), isometric knee extension force, self-reported fear of falls, and self-reported difficulty in negotiating stairs were also assessed. Results The number of STS transitions, mean and maximal angular velocity were lower in older age groups (p < .05). All variables were higher in men than in women (p < .001) and were positively associated with SPPB total points, knee extension force (r ranged from 0.18 to 0.39, all p < .001) and negatively associated with 5×STS (r = −0.13 – −0.24, all p < .05), lower extremity functional limitations (p < .01), fear of falls (p < .01), and stair negotiation difficulties (p < .01). Conclusions Free-living STS characteristics were related to lower-extremity performance, lower extremity functional limitations, self-reported fear of falls, and stair negotiation difficulties, which can be a sensitive indicator of impending functional decline. Moreover, STS transitions may provide an indicator of adequacy of lower-limb muscle strength among older individuals.

Osteoporosis significantly increases the risk of bone fracture. Falls are the leading cause of osteoporotic fracture among elderly people. The incidence of low-energy acetabular fracture among the elderly population has been increasing in developed countries in recent decades. Low-energy acetabular fractures mostly happen due to falling from a standing height. While the mechanism of proximal femur fracture due to low-energy falls has been investigated widely owing to higher incidence and the associated morbidities and mortalities, the biomechanical mechanism responsible for acetabular fracture has remained underexplored. Through developing comprehensive finite element models as a reliable and cost-effective method of study, this thesis aims to evaluate the effects of various biomechanical factors contributing to the occurrence, severity, and type of acetabular fracture during low-energy sideways falls. The finite element models were based on abdominal computed tomography (CT) images of a median male without acetabular fracture history, retrieved from a large clinical dataset. While the bony parts and trochanteric soft tissue were reconstructed directly from the CT images, cartilages and ligaments were added manually according to anatomy and literature. The material models able to simulate the behavior of tissues during the impact loading condition were considered. Initial/boundary conditions, loads, contacts, interactions, and controlling parameters were applied according to the literature. By varying the corresponding variables in the model, the effects of body configuration, impact velocity, flooring material, trochanteric soft tissue stiffness, and bone loss on the risk the acetabular fracture were investigated. Results of the current study showed that the effects of body configuration, impact velocity, and bone loss on the risk of acetabular fracture are substantial. However, the effects of flooring material and trochanteric soft tissue stiffness remained marginal. This study suggests a horizontal trunk and femur at the impact, the impact velocity higher than 3.17 m/s, and severe bone loss increase the risk of acetabular fracture considerably. In conclusion, it appears that among studied biomechanical factors, those related to the bone quality and kinematics of the fall have a significant effect on the risk of acetabular fracture. Tiivistelmä Luukato eli osteoporoosi lisää merkittävästi luunmurtuman riskiä. Kaatuminen on tärkein osteoporoottisten murtumien syy ikääntyvillä. Matalaenergisten lonkkamaljan murtumien esiintyvyys on kasvanut kehittyneissä maissa viime vuosikymmeninä. Useimmiten matalaenergiset lonkkamaljan murtumat ovat seurausta kaatumisesta. Kaatumisen aiheuttamien lonkkamurtumien mekamismia on tutkittu runsaasti, koska niitä esiintyy enemmän ja niihin liittyy korkea sairastavuus ja kuolleisuus. Sen sijaan lonkkamaljan biomekaanista mekanismia on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli arvioida erilaisten biomekaanisten tekijöiden vaikutusta matalaenergisen kaatumisen aiheuttaman lonkkamaljan murtuman esiintymiseen, vakavuuteen ja murtumatyyppiin, kehittäen siihen soveltuvia luotettavia, kustannustehokkaita elementtimalleja. Elementtimallit perustuivat tietokonetomografiakuviin (TT), jotka oli valikoitu laajasta kliinisestä aineistosta edustamaan sellaisten miesten mediaania, joilla ei ole lonkkamaljan murtumaa. Luut ja pehmytkudos rekonstruoitiin suoraan TT-kuvista. Rustokudos ja nivelsiteet lisättiin manuaalisesti niiden anatomian ja kirjallisuuden perusteella. Materiaalimallit valittiin niin, että niillä voidaan simuloida kudosten käyttäytymistä törmäyskuormitustilanteessa. Alku- ja reunaehdot, kuormitukset, rajakontaktit, vuorovaikutukset ja säätöparametrit valittiin kirjallisuuden perusteella. Kehon asennon, törmäysnopeuden, lattiamateriaalin, pehmytkudoksen jäykkyyden ja luukadon vaikutusta lonkkamaljan murtumariskiin tutkittiin vaihtelemalla kyseisiä muuttujia. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kehon asento, törmäysnopeus ja luukato vaikuttavat oleellisesti lonkkamaljan murtumariskiin. Sen sijaan lattiamateriaalin ja pehmytkudoksen jäykkyyden vaikutus jäi vähäiseksi. Tutkimuksen perusteella törmäyshetkellä vaakasuorassa olevat vartalo ja reisi, yli 3,17 m/s törmäysnopeus sekä merkittävä luukato lisäävät huomattavasti lonkkamaljan murtumariskiä. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että tutkituista suureista niillä, jotka liittyvät luun laatuun sekä kaatumistapahtuman kinematiikkaan, on merkittävä vaikutus riskiin saada lonkkamaljan murtuma.

Background The aim of this study is to investigate whether combined cognitive and physical training provides additional benefits to fall prevention when compared with physical training (PT) alone in older adults. Methods This is a prespecified secondary analysis of a single-blind, randomized controlled trial involving community-dwelling men and women aged 70–85 years who did not meet the physical activity guidelines. The participants were randomized into combined physical and cognitive training (PTCT, n = 155) and PT (n = 159) groups. PT included supervised and home-based physical exercises following the physical activity recommendations. PTCT included PT and computer-based cognitive training. The outcome was the rate of falls over the 12-month intervention (PTCT, n = 151 and PT, n = 155) and 12-month postintervention follow-up (PTCT, n = 143 and PT, n = 148). Falls were ascertained from monthly diaries. Exploratory outcomes included the rate of injurious falls, faller/recurrent faller/fall-related fracture status, and concern about falling. Results Estimated incidence rates of falls per person-year were 0.8 (95% confidence interval [CI] 0.7–1.1) in the PTCT and 1.1 (95% CI 0.9–1.3) in the PT during the intervention and 0.8 (95% CI 0.7–1.0) versus 1.0 (95% CI 0.8–1.1), respectively, during the postintervention follow-up. There was no significant difference in the rate of falls during the intervention (incidence rate ratio [IRR] = 0.78; 95% CI 0.56–1.10, p = .152) or in the follow-up (IRR = 0.83; 95% CI 0.59–1.15, p = .263). No significant between-group differences were observed in any exploratory outcomes. Conclusion A yearlong PTCT intervention did not result in a significantly lower rate of falls or concern about falling than PT alone in older community-dwelling adults. Clinical Trial Registration ISRCTN52388040

Physical loading makes bones stronger through structural adaptation. Finding effective modes of exercise to improve proximal femur strength has the potential to decrease hip fracture risk. Previous proximal femur finite element (FE) modeling studies have indicated that the loading history comprising impact exercises is associated with substantially higher fracture load. However, those results were limited only to one specified fall direction. It remains thus unclear whether exercise-induced higher fracture load depends on the fall direction. To address this, using magnetic resonance images of proximal femora from 91 female athletes (mean age 24.7 years with >8 years competitive career) and their 20 non-athletic but physically active controls (mean age 23.7 years), proximal femur FE models were created in 12 different sideways fall configurations. The athletes were divided into five groups by typical loading patterns of their sports: high-impact (H-I: 9 triple- and 10 high-jumpers), odd-impact (O-I: 9 soccer and 10 squash players), high-magnitude (H-M: 17 powerlifters), repetitive-impact (R-I: 18 endurance runners), and repetitive non-impact (R-NI: 18 swimmers). Compared to the controls, the FE models showed that the Hsingle bondI and R-I groups had significantly (p

OBJECTIVES Neuroticism predicts falls in older people. In addition, concern about falling and depressive symptoms are associated with fall risk. This study examined whether concern about falling and depressive symptoms mediate the association between neuroticism and falls. METHOD Cross-sectional data on 314 community-dwelling people aged 70–85 years were utilized. Neuroticism was assessed with a short modified form of the Eysenck Personality Inventory. Indoor and outdoor falls during the past year were self-reported. Concern about falling was assessed with the Falls Efficacy Scale-International and depressive symptoms with the Geriatric Depression Scale-15. Path modeling was used to examine the associations between variables. RESULTS Mediating pathways linking neuroticism and falls were found: neuroticism was positively associated with concern about falling, which was subsequently linked to indoor falls (indirect effect β = 0.34, p = 0.002) and recurrent outdoor falls (β = 0.19, p = 0.045). Moreover, a pathway from neuroticism to indoor falls through depressive symptoms was also found (β = 0.21, p = 0.054). In other words, higher neuroticism was associated with higher concern about falling and depressive symptoms, both of which were linked to falls. The associations were independent of age, sex, use of psychotropic, chronic diseases, persistent pain, physical performance, physical activity, and executive functioning that are known risk factors for falls. DISCUSSION The results indicate that concern about falling and depressive symptoms mediate the association between neuroticism and falling. Longitudinal studies are needed to confirm the causality of the findings and to examine the potential to reduce falls by targeting concern about falling and depressive symptoms among older adults higher in neuroticism. peerReviewed

Aims Individuals with developmental coordination disorder (DCD) and low motor competence (LMC) may be at increased risk of low bone health due to their lifetime physical activity patterns. Impaired bone health increases an individual’s risk of osteoporosis and fracture; therefore, it is necessary to determine whether a bone health detriment is present in this group. Accordingly, this systematic review explores the association between DCD/LMC and bone health. Methods and Procedures Studies were included with assessment of bone health in a DCD/LMC population. Study bias was assessed using the JBI critical appraisal checklist. Due to heterogeneity, meta-analysis was not possible and narrative synthesis was performed with effect size and direction assessed via harvest plots. Outcomes and Results A total of 16 (15 paediatric/adolescent) studies were included. Deficits in bone measures were reported for the DCD/LMC group and were more frequent in weight-bearing sites. Critical appraisal indicated very low confidence in the results, with issues relating to indirectness and imprecision relating to comorbidities. Conclusions and Implications Individuals with DCD or LMC are at increased risk of bone health deficits. Bone impairment locations indicate insufficient loading via physical activity as a potential cause of bone deficits. Results indicate a potential for earlier osteoporosis onset. peerReviewed

IntroductionThe most promising way to promote active life years in old age is to promote regular participation in physical activity (PA). Maintaining lower extremity muscle function with good balance has been associated with fewer falls and the need of help from others. This article describes the design and intervention of a randomised controlled trial (RCT) investigating the effectiveness of a health and PA counselling programme on life-space mobility and falls rates in community-dwelling older adults at the Health Kiosk and/or Service Centre.Methods and analysisCommunity-dwelling men and women (n=450) aged 65 years and over with early phase mobility limitation will be recruited to a 24-month RCT with a 24-month follow-up. Participants will be randomly allocated into either a health and PA counselling group (intervention) or relaxation group (control intervention). All participants will receive five group specific face-to-face counselling sessions and 11 phone calls. The counselling intervention will include individualised health counselling, strength and balance training, and guidance to regular PA. The control group will receive relaxation exercises. Outcomes will be assessed at baseline, 12, 24 and 48 months. Primary outcomes are average life-space mobility score and falls rates. Life-space mobility will be assessed by a validated questionnaire. Falls rates will be recorded from fall diaries. Secondary outcomes are data on fall-induced injuries and living arrangements, number of fallers, fracture risk, mean level of PA, physical performance, quality of life, mood, cognition, balance confidence and fear of falling. Data will be analysed using the intention-to-treat principle. Cost-effectiveness of the programme will be analysed. Ancillary analyses are planned in participants with greater adherence.Ethics and disseminationEthical approval was obtained from the Ethics Committee of the Tampere University Hospital (R15160). Outcomes will be disseminated through publication in peer-reviewed journals and presentations at international conferences.Trial registrationISRCTN65406039; Pre-results.

Objective: This study compared occurrence of falls, cognitive function, and balance profiles across participants in elderly age categories, investigating associations between the 3 aspects in a sample of Singapore’s elderly population. Method: Community-dwelling elderly individuals (N = 385) were randomly recruited and grouped into “young-old (65-74 years),” “medium-old (75-84 years),” and “oldest-old (above 85 years)” groups. The Fallproof Health and Activity questionnaire, adapted Mini-Mental State Examination (MMSE), and Berg Balance Scale (BBS) tests were used to survey information related to falls, cognition, and balance profiles. Results: Findings revealed significant differences in MMSE and BBS scores across the age groups. Participants with mild cognitive impairment (odds ratio [OR] = 1.87, 95% confidence interval [CI] = 1.08-3.25) and BBS score ≤40 (OR = 0.25, 95% CI = 0.14-0.46) were at the highest risk of falling. Conclusion: Community-dwelling elderly individuals with subtle cognitive impairment and BBS scores ≤40 displayed an increased risk of falling.

Falls and injurious falls affect one third of the older people. Those experiencing a fall might be unable to call for help remaining unattended for a long time. Pain, hypothermia and dehydration are common consequences. Additionally, ensuing fear of falling may reduce physical activity leading to functional decline and possibly institutionalization. Monitoring fall events the CONFIDENCE system could summon emergency assistance automatically thus reducing the negative consequences of falls. This thesis is part of the European FP7 project “Ubiquitous care system to support independent living” (CONFIDENCE) which developed a fall monitoring system based on three-dimensional (3D) localization of bodily worn radio frequency (RF) tags. Usability and acceptability are factors influencing the possible market success of technological innovations such as CONFIDENCE. The purpose of this study was to research the usability and acceptability of this system among 24 older people. Participants filled in the WHOQOL-BREF, Falls Efficacy Scale International, mobile phone expertise, usability and acceptability questionnaires. They interacted with the system wearing and removing the RF tags, and initiating and dismissing user-initiated- and system-detected-alarms through a smartphone interface. Data were analyzed with the SPSS software. Performance time differences were subjected to ANOVA and t-tests. Associations among variables were studied with Spearman Rho (ρ) correlation tests. Performance time in the alarm tasks was similar when performed with the dominant and non-dominant hands. There were no errors in task-goal achievement. Task performance did not differ when comparing two versions of the user interfaces. Performance and usability questionnaire reports indicated good usability of the system. The results suggest that the acceptability of the prototype was high and significantly (all ps < .05) associated with age (advantages-age ρ = .43, disadvantages-age ρ = -.46), FES-I (ρ = -.43), and the WHOQOL-BREF environment domain (ρ = .41). In real-life conditions, future prospective research should focus on the usability and acceptability of this or comparable systems, and whether these influence fear of falling and quality of life of faller vs. non-faller older adults.

Ikääntyneiden henkilöiden kaatumisalttius lisääntyy, kun liikkumiskyky heikkenee. Yli 65-vuotiaista yli kolmannes kaatuu vuosittain ja heistä puolet vuoden sisällä uudelleen. Kaatumiset aikaansaavat usein toimintakyvyn heikkenemisen kierteen, johon kuuluu myös liikunta-aktiivisuuden vähentymistä ja kaatumispelon esiintymistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys päivittäisellä kävelyn kilometrimäärällä ja vähintään puolen tunnin yhtäjaksoisten liikuntaharjoittelukertojen useudella on ikääntyneiden henkilöiden kokemaan kaatumispelkoon. Tämän poikkileikkaustutkimuksen aineistona on käytetty KaatumisSeula-hankkeen yhteydessä Seinäjoella kerättyä väestöotoskyselyä (n = 762). Kyselyyn osallistuvat olivat iältään 65–100-vuotiaita. Kyselyllä selvitettiin tutkittavien kaatumisiin ja kaatumisten ehkäisyyn liittyviä tausta- ja vaaratekijöitä. Analyyseissä tarkasteltiin erilaisin menetelmin liikunta-aktiivisuuden yhteyttä kaatumispelkoon. Liikunta-aktiivisuutta on kysytty päivittäisellä kävelyn määrällä ja vähintään puolen tunnin mittaisella viikoittaisella liikunnan harrastamisella. Kaatumispelkoa on mitattu kaatumishuolestuneisuuskyselyllä (FES-I). Naisten ja miesten välisiä eroja tarkasteltiin χ2-testillä ja Mann-Whitney U-testillä. Kaatumispelkoon ja liikunta-aktiivisuuden vähentymiseen liittyvien muuttujien välisiä korrelaatioita tarkasteltiin Spearmanin järjestyskorrelaatiolla. Kaatumispelon vaihtelua liikunta-aktiivisuuden mukaan analysoitiin ordinaalisella regressioanalyysillä ja kaatu-mispelon keskiarvojen suhdetta tarkasteltiin kaatumispelkoon yhteydessä olevien tekijöiden mu-kaan gammaregressioanalyyseillä. Sekoittavina tekijöinä tehdyissä gammaregressioanalyyseissä huomioitiin sukupuoli, ikä, sivilisääty, kaatumisten lukumäärä, apuvälineiden käyttö sekä itsear-vioitu terveydentila ja toimintakyky. Analyysit tehtiin SPSS Statistics 22 –ohjelmalla. Vähän kävelevillä oli yli 11-kertainen (95 % CI 7.24–17.12) riski ja vähän liikuntaa harrastavilla yli 4-kertainen (2.99–5.92) riski merkittävään kaatumispelkoon, kun heitä verrattiin paljon käve-leviin tai paljon liikuntaa harrastaviin. Kävelyn määrä ja liikunnan harrastaminen olivat myös yhteydessä kaatumispelon summapistemäärän keskiarvon suuruuteen tilastollisesti merkitsevästi. Kaatumispelon summapistemäärän keskiarvo oli kohtuullisesti päivittäin kävelevillä 0.91-kertainen (0.86–0.95) ja paljon kävelevillä 0.90-kertainen (0.85–0.96) verrattuna vähän kävele-viin riippumatta iästä, sukupuolesta, toimintakyvystä, apuvälineiden käytöstä ja kaatumisten lukumäärästä. Viikoittain paljon liikuntaa harrastavilla kaatumispelon summapistemäärän kes-kiarvo oli 0.94-kertainen (0.90–0.99) verrattuna vähän liikuntaa harrastaviin. Lisäksi havaittiin, että toimintakyvyltään heikoilla oli enemmän kaatumispelkoa, yli 85-vuotiaat pelkäsivät kaatu-mista enemmän kuin tätä nuoremmat, jatkuvasti apuvälineitä käyttävät pelkäsivät kaatumista enemmän kuin satunnaisesti tai ei ollenkaan apuvälineitä käyttävät, naiset pelkäsivät kaatumisia enemmän kuin miehet ja aiempien kaatumisten lukumäärä oli yhteydessä kaatumispelkoon tilas-tollisesti merkitsevästi (p

TIIVISTELMÄ Mari Vartiainen (2016). Kotona asuvien ikääntyvien naisten päivittäisistä toiminnoista suo-riutumisen yhteys kaatumisiin. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologia ja kansanterveys pro gradu -tutkielma, 48 s. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää kotona asuvien 63–76-vuotiaiden naisten päi-vittäisistä toiminnoista suoriutumisen yhteyttä kaatumisiin. Yli 65-vuotiaista joka kolmas kaatuu vuosittain ja puolet heistä kaatuu toistuvasti. Iäkkäiden määrän lisääntyessä toistu-vasti kaatuvien ihmisten osuus kasvaa ja kaatumisvammoja tapahtuu entistä enemmän. Kaa-tumisten seuraukset voivat olla vakavia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Kaatumisten eh-käisyohjelmien käyttöönotto on jäänyt liian vähäiseksi. Yksi keino kaatumisten ehkäise-miseksi olisi pystyä tunnistamaan ne kaatumisvaaraa lisäävät tekijät, jotka ovat yhteydessä vaikeuksiin suorittaa päivittäisiä toimintoja. Jo yksikin vaikeus päivittäisissä perustoimin-noissa tai asioimiseen liittyvissä toiminnoissa lisää kaatumisvaaraa. Lisää tutkimusta tarvi-taan päivittäisten toimintojen ja asioimistoimintojen suorittamisen vaikeustasoista, joiden avulla voitaisiin luotettavasti tunnistaa kaatumisvaarassa olevat ikäihmiset. Tutkielmassa käytettiin FITSA-tutkimuksen vuosien 2000–2001 aineistoa (N=434), joka sisälsi toimintakyvyltään hyväkuntoisia 63–76-vuotiaita naisia, joilta oli toimintakykymit-tausten lisäksi kerätty vuoden kaatumisseuranta. Kaatumisia seurattiin kaatumiskalenterilla, jota tutkittavat täyttivät kuukausittain. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumista selvitettiin kyselylomakkeella, joka sisälsi 9 kysymystä päivittäisistä perustoiminnoista ja 8 kysymystä asioimiseen liittyvistä toiminnoista. Analyyseja varten tutkittavat jaettiin kaatuneiden ja ei-kaatuneiden ryhmiin. Ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testillä ja χ2-testillä. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen yhteyttä kaatumisiin tutkittiin logis-tisella regressioanalyysillä. Malli vakioitiin kaatumishistorialla ja iällä. Kaatuneiden ja ei-kaatuneiden ryhmät erosivat toisistaan kaatumishistorian (p= 0.014), pai-non (p= 0.029) ja painoindeksin (p= 0.012) osalta. Naiset, jotka eivät olleet kaatuneet seu-rannan aikana, suoriutuivat kaatuneita paremmin varpaan kynsien leikkaamisesta (p= 0.003) ja siirtymisestä vuoteeseen ja vuoteesta pois (p= 0.015). Vaikeudet varpaan kynsien leik-kaamisessa lisäsivät todennäköisyyttä kaatua 1.8 kertaisesti (OR 1.8; 95 % LV 1.20–2.71) ja vaikeudet siirtymisissä vuoteeseen ja vuoteesta pois 2.5 kertaisesti (OR 2.5; 95 % LV 1.19–5.38). Yhteyksien todennäköisyys kaatumisiin säilyi, kun mallit vakioitiin kaatumishistori-alla ja iällä. Johtopäätös: Vaikeudet varpaan kynsien leikkaamisessa sekä siirtymisessä vuoteeseen ja vuoteesta pois ovat yhteydessä kotona asuvien 63–76-vuotiaiden naisten kaatumisiin. ABSTRACT Mari Vartiainen (2016). Association between ability to carry out the activities of daily living and falls among community- dwelling elderly women. Department of health science. Uni-versity of Jyväskylä, gerontology and public health Master´s thesis, 48 pp. The aim of this study was to examine association between ability to carry out the activities of daily living and falls among community living 63–76 years old women. Every year one in three adults aged 65 and older falls over and half of them frequently. As the population ages, the number of frequent fallers and fall related injuries continues to increase. Consequences of falls may be serious both for an individual and for society. The implementation of fall prevention programs in clinical practice are too low. One possibility to prevent falls is to identify factors related to the ability of carry out the activities of daily living that might pre-dict falls. Difficulties in at least one of ADL or IADL increase the risk of falling. Further studies are needed to reliably identify those who are at risk for falls and their ADL and IADL levels. This study was based on Finnish Twin Study on Aging (FITSA). Analyses were drawn from the first FITSA data collection in 2000–2001. The study population consisted of 434 com-munity-living, high functioning 63–76-year-old women. The incidence of falls was prospec-tively followed up with fall calendars during 12 months. Information on difficulties in activ-ities of daily living (ADL) and instrumental ADL (IADL) was collected with questionnaires. For the data analyses, participants were divided into two separate groups: fallers and non-fallers. Mean differences between the groups were analysed with independent samples t-test and χ2-test. Association between falls and carrying out the activities of daily living were analysed with binary logistic regression analyses adjusted by age and fall history. Fallers and non-fallers differed from each other by fall history (p= 0.014), weight (p= 0.029) and body mass index (p= 0.012). Non-fallers performed better in clipping toe-nails (p= 0.003) and getting into and out of bed (p= 0.015) compared with fallers. Those with difficul-ties in clipping toe-nails (OR 1.8; 95 % IC 1.20–2.71) and getting into and out of bed (OR 2.5; 95 % IC 1.19–5.38) had 1.8 and 2.5 times higher risk for falls than those without the aforementioned difficulties. Odds ratios did not changed after adjustment by fall history and age. Conclusion: Difficulties in clipping toe-nails and getting into and out of bed predicted falls among 63–76-year-old women.

Seija Uusihannu (2015). Kotona asuvien ikääntyneiden ihmisten koettu turvattomuus. Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta, terveystieteiden laitos, gerontologian ja kansanterveystieteen pro gradu -tulkielma, 59 sivua. Turvattomuuden tunne on yleistä ikääntyneillä ihmisillä. Se on yksilöllinen tunnetila, joka horjuttaa sisäistä hyvää oloa ja elämänhallintaa aiheuttaen pelkoja, psykosomaattista oirehdintaa ja huolestuneisuutta. Turvattomuuden tunne on monimutkainen kokonaisuus liittyen mm. yksilölliseen haavoittuvuuteen, terveyteen ja toimintakykyyn, sosiaaliseen turvallisuuteen ja lähiympäristön esteellisyyteen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää kotona asuvien ikääntyneiden ihmisten koettuun turvattomuuteen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimus on osa ”Life-Space Mobility in Old Age” (LISPE) tutkimushanketta. Tutkimukseen osallistui 846 Jyväskylän ja Muuramen alueella kotona itsenäisesti asuvaa 75-90-vuotiasta henkilöä. Koettua turvattomuutta tutkittiin kysymyksellä: ”Kuinka turvalliseksi tunnette olonne päivittäisessä elämässä?”. Vastausvaihtoehdot olivat 5-portaisella asteikolla 1 = ei lainkaan turvallinen - 5 = erittäin turvallinen ja luokiteltiin analyyseja varten kaksiluokkaiseksi muuttujaksi 1-3 = koki turvattomuutta, 4-5 = ei kokenut turvattomuutta. Aineistoa tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla, χ2-testillä, Kolmogorov Smirnov -testillä ja riippumattomien otosten Mann-Whitneyn U-testillä. Logistisella regressioanalyysilla selvitettiin yksilöllisen haavoittuvuuden, terveyden ja toimintakyvyn, sosiaalisen turvallisuuden ja lähiympäristön esteellisyyden yhteyttä turvattomuuden tunteeseen. Ikääntyneistä ihmisistä lähes joka kolmas (30 %) koki turvattomuutta. Mitä vanhempia vastaajat olivat, sitä useampi heistä koki turvattomuutta (p < .001). Kolme neljästä usein yksinäisyyttä kokevista ikäihmisistä tunsi turvattomuutta. Joka toinen masentunut, terveytensä huonoksi kokeva, heikon liikkumiskyvyn omaava, usein huimausta tunteva, ympäristön pimeyden esteellisenä kokeva (kaikkien edellä mainittujen p < .001) tai rikoksen uhriksi joutumista pelkäävä henkilö (p = .001) koki turvattomuutta. Myös heikko taloudellinen tilanne, ystävien tai tuttavien tapaaminen harvemmin kuin kerran kuukaudessa sekä katujen liukkaus olivat tilastollisesti merkittävästi yhteydessä koettuun turvattomuuteen. Sen sijaan yhdessä asuminen suojasi turvattomuuden tunteelta (p < .001). Voimakkaimmin turvattomuuden tunnetta selittivät usein koettu yksinäisyys ja heikoksi koettu taloudellinen tilanne, jotka 3.5-kertaistivat kotonaan itsenäisesti asuvan ikääntyneen ihmisen riskin turvattomuuden tunteelle. Tuttavien tapaaminen kerran kuukaudessa tai harvemmin, ympäristön pimeys, masentuneisuus tai 85-89 vuoden ikä kaksinkertaistivat ikäihmisen riskin turvattomuuden tunteelle. Myös keskinkertaiseksi tai huonoksi koettu terveys, heikentynyt liikkumiskyky sekä naissukupuoli selittivät koettua turvattomuutta. Tämän tutkimuksen mukaan koettu turvattomuus on moniulotteista. Erityisesti heikoksi koettu taloudellinen tilanne ja yksinäisyys luovat turvattomuutta. Koetun turvattomuuden valtakunnallinen esiintyvyys sekä sen alueelliset erot esiintyvyydessä ja riskitekijöissä tulisikin selvittää turvattomuutta kokevien ikäihmisten yhteiskunnasta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Avainsanat: ikääntyminen, ikäihmiset, turvattomuuden/turvallisuuden tunne, haavoittuvuus, kaatumisen pelko, sosiaalinen verkosto, lähiympäristö, rikollisuuden pelko Seija Uusihannu (2015). Feelings of Insecurity among Community-Dwelling Older People. University of Jyväskylä, Faculty of Sport Sciences, Department of Health Sciences, Master’s Thesis of Gerontology and Public Health, 59 pages. Feelings of insecurity are common in old age. It is an individual emotional state that shakes one’s inner well-being and life control causing fear, psychosomatic symptoms and anxiety. The feeling of insecurity is a complex phenomenon that has to do with i.a. vulnerability, health, functioning, social security and environmental barriers in one’s neighborhood. The feeling of insecurity increases with age and restricts one’s life. The aim of this master's thesis is to examine factors associated with the feelings of insecurity of community-dwelling older people. The study is a part of the "Life-Space Mobility in Old Age" (LISPE) research project. 846 community-dwelling older people, aged 75 to 90, living independently in the municipalities of Muurame and Jyväskylä participated in the study. Perceived insecurity was studied with the question “How safe do you feel in your daily life?”. The response options were in 5-point scale from 1 = not at all to 5 = extremely and were categorized for analyses as 1-3 = felt insecure, 4-5 = didn’t feel insecure. The study material was examined by cross tabulation, χ2-test, Kolmogorov Smirnov test and Mann-Whitney U-test. Logistic regression analysis was used to study the association between individual vulnerability, health and functioning, social security, environmental barriers in one’s neighborhood and feelings of insecurity. Almost one third (30 %) of the older people felt unsafe. The older the respondents were, the higher the number of people who experienced feelings of insecurity was (p

Kati Korhonen (2015). Seerumin D-vitamiinipitoisuuden yhteys tasapainon varmuuteen, tasapainoon, liikkumiskykyyn ja kaatumisiin lonkkamurtumasta toipuvilla henkilöillä. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologian ja kansanterveyden pro gradu-tutkielma, 47 s. Lonkkamurtuma on yleisin iäkkäille henkilöille tapahtuva vakava tapaturma. Lonkkamurtu-mapotilailla on usein matala seerumin D-vitamiinipitoisuus, jonka on todettu olevan kaatumisen riskitekijä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko seerumin D-vitamiinipitoisuus yhteydessä tasapainon varmuuteen, tasapainoon, liikkumiskykyyn ja kaatumisiin lonkkamurtumasta toipuvilla henkilöillä. Tutkielmassa käytettiin Promotion of mobility after hip fracture (ProMo)-kokeellisen tutkimuksen aineistoa. D-vitamiinin ja vastemuuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin sekä poikkileikkaus- että pitkittäisasetelmissa. Pitkittäisanalyysiä varten ProMo -tutkimuksen koe- ja kontrolliryhmät yhdistettiin. Tämän tutkielman aineiston muodostavat ne 68 kotona asuvaa yli 60-vuotiasta lonkkamurtumasta toipuvaa miestä (n=14) ja naista (n=54), joiden seerumin D-vitamiinipitoisuus oli määritetty. D-vitamiinipitoisuus mitattiin alkumittausten yhteydessä, keskimäärin 9 viikkoa murtuman jälkeen. Tasapainon varmuutta mitattiin koetun tasapainon varmuus (ABC) -testillä, tasapainoa Bergin tasapainotestillä (BBS), liikkumiskykyä Timed Up and Go (TUG)-testillä ja lyhyellä fyysisen suorituskyvyn testistöllä (SPPB) keskimäärin 9 viikkoa murtuman jälkeen ja vuoden kuluttua murtumasta. Kaatumisten lukumäärä murtumaa edeltävän vuoden ajalta selvitettiin kyselylomakkeella. D-vitamiinin yhteyttä muuttujiin selvitettiin lineaarisella regressioanalyysilla. Miehillä D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä tasapainon varmuuteen (ABC β=.725, p=.003), tasapainoon (BBS β=.647, p=.012) ja liikkumiskykyä kuvaavaan TUG-testiin (TUG β=-.592, p=.026), mutta ei SPPB-testiin (SPPB β=.414, p=.141) poikkileikkausanalyysissa. Kun mallit vakioitiin iällä ja rasvaprosentilla, miehillä yhteydet säilyivät vahvoina, mutta eivät tilastollisesti merkitsevinä (ABC β=728, p=.064; BBS β=.328, p=.147; TUG β=-.428, p=.291; SPPB β=.078, p=131). Pitkittäisanalyysissa D-vitamiinipitoisuus oli miehillä yhteydessä tasapainon varmuuteen (ABC β=.843, p=

Periproteettinen murtuma on tekonivelkirurgiaan liittyvä harvinainen komplikaatio. Tällaisten murtumien hoito on usein vaikeaa ja siihen liittyy paljon komplikaatioita ja korkea kuolleisuus. Kuitenkin periproteettisten murtumien riskitekijöiden tuntemus on niukkaa. On mahdollista, että lonkkamurtumien ja kaatumisten riskitekijät kohtaavat periproteettisten murtumien riskitekijöiden kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää näiden riskitekijöiden esiintyvyyttä lonkan periproteettisten murtumien yhteydessä. Tutkimuspopulaatio koostui 154 potilaasta, joiden 156 periproteettista murtumaa hoidettiin Tampereella vuosina 2002-2010. Tutkimuksessa ovat mukana vain lonkan periproteettiset murtumat reisiluun puolelta. Tutkimuksemme osoittaa, että erityisesti hyvin myöhäiset murtumat (yli 8 vuotta edellisen leikkauksen jälkeen ilmenneet) liittyvät vanhuuteen, kroonisiin sairauksiin ja heikentyneeseen toimintakykyyn, kun taas varhaiset murtumat (alle vuosi edellisen leikkauksen jälkeen ilmenneet) liittyvät usein sementittömiin lonkkaproteeseihin. Tutkimuksen tulosten perusteella on mahdollista tunnistaa aiempaa paremmin korkeamman riskin potilaat, ja kohdistaa heihin interventioita periproteettisten murtumien ehkäisemiseksi.

Ikääntyneiden määrän kasvun myötä ikääntyneiden kaatumistapaturmat lisääntyvät. Kaatumistapaturman yksi vakavimmista seurauksista on lonkkamurtuma, myös niiden määrä lisääntyy. Lääkkeiden käytön tiedetään olevan yhteydessä ikääntyneiden kaatumistapaturmiin. Ikääntyneiden lääkkeiden käyttö on kasvussa. Osa ikääntyneiden käyttämistä lääkkeistä on vaikutuksiltaan rauhoittavia. Lääkkeen rauhoittava vaikutus voi olla lääkkeen varsinainen käyttöaihe tai se voi olla haitta- tai sivuvaikutus. Tässä pro gradu-tutkielmassa selvitetään onko lääkkeiden rauhoittavalla kokonaiskuormalla yhteyttä yli 60-vuotiaiden kotona asuvien lonkkamurtumasta toipuvien henkilöiden kaatumistapaturmiin. Tutkimukseen osallistui Keski-Suomen keskussairaalassa 1.3.2008–31.12.2010 välisenä aikana leikatut lonkkamurtumapotilaat. Tutkimuksen sisäänottokriteereinä oli asuminen Jyväskylässä tai Jyväskylän lähikunnassa, yli 60 vuoden ikä, asuminen kotona tai palvelutalossa ilman yövalvontaa ja itsenäinen liikkuminen. Alkumittauksiin kutsuttiin 136 henkilöä. Tutkimuksesta suljettiin pois 55 henkilöä. Kaiken kaikkiaan tutkimukseen otettiin mukaan 81 henkilöä. Tutkittavilta kerättiin lääkitystiedot kyselylomakkeella. Lääkkeiden käyttö varmistettiin terveydenhoitajan ja tarvittaessa lääkärintarkastuksen yhteydessä. Lääkkeet koodattiin sen mukaan onko niillä rauhoittavaa vaikutusta. Koodien avulla laskettiin henkilön käyttämien lääkkeiden rauhoittava kokonaiskuorma. Kaatumisia sisätiloissa ja kaatumisia ulkona seurattiin kyselylomakkeella kolmen kuukauden ajalta alkumittausten jälkeen. Lääkkeiden rauhoittavan kokonaiskuorman ja kaatumisten välistä suhdetta arvioitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Kaatuneiden ryhmä ei eronnut käytettyjen lääkkeiden rauhoittavan kokonaiskuorman suhteen ei-kaatuneiden henkilöiden ryhmästä. Sisällä kaatuneiden ryhmä erosi tilastollisesti merkitsevästi käytettyjen lääkkeiden rauhoittavan kuorman suhteen ei- sisällä kaatuneiden ryhmästä. Logistisessa regressioanalyysissä rauhoittavien lääkkeiden käyttö ei ollut yhteydessä kaatumisiin silloin, kun yhteyttä tarkasteltiin kaikkien kaatumisten osalta. Rauhoittavien lääkkeiden käyttö sen sijaan lisäsi sisällä kaatumisen riskin yli kolmenkertaiseksi verrattuna niihin, joilla ei ollut käytössä rauhoittavaa lääkettä. Kaatumisten ja lääkkeiden rauhoittavan kuorman yhteyttä olisi jatkossa hyvä tutkia lisää suuremmalla tutkimusjoukolla. With the number of elderly people growing also the number of falling accidents occurring among the elderly will grow. Hip fracture is one of the most serious consequences of falls. The use of medication is known to be associated with the falls of elderly people. And the use of medication is increasing among elderly people. Some of the medicines used by older people have sedative effects. These effects may be the main reason for the use of the medication or it may also just be a side effect. The objective of this thesis was to find out whether there is an association between the use of medication with sedative effects (sedative load) and the accidental falls of over 60-year-old people living at home and recovering from a fall- related hip fracture. Participants of the study were hip fracture patients operated on at the Central Finland Central Hospital in 1.3.2008 – 31.12.2010. The inclusion criteria included living in the city of Jyväskylä or its neighbouring municipalities, over 60 years of age, living at home or in a sheltered home without night-time surveillance and independent mobility. 136 participants were invited for initial measurements and 81 were accepted into the study after checking the exclusion criteria. The use of medications was mapped by asking participants to fill in a questionnaire. The information was confirmed by a nurse and when necessary during a medical examination. All medicines were coded according to whether they have a sedative effect. The codes were then used to calculate the total sedative load of the medicines used by a person. Falls indoors and outdoors were followed by a questionnaire covering three months after the initial measurements. The connection between the sedative load of the medication used and the falls was evaluated by using a logistic regression analysis. The group of fallers did not differ in terms of sedative load from the non-fallers group. The sedative load of the group of indoor fallers did differ with a statistically significant amount from that of the non-indoor fallers. In the logistic regression analysis the use of medication with sedative effects was not connected to falls when the connection was looked at on a total falls level. However, the use of medication with sedative effects more than tripled the risk of indoor falls compared to those who were not using medication with sedative effects. The connection between accidental falls and the use of medication with sedative effects should be explored more in the future with a larger study population.

Iäkkäiden tapaturmat yleistyvät demografisten ja elämäntapamuutosten myötä, ja asiakkailla on lisääntyviä odotuksia ikääntyneille tarjottavien palvelujen turvallisuuden suhteen. IKATek-projektissa selvitettiin teknologioiden ja tuotteiden mahdollisuuksia parantaa iäkkäiden turvallisuutta ja ehkäistä tapaturmia. Projektissa kerättiin tietoa olemassa olevista teknologioista, niiden käytöstä, käytön esteistä ja edellytyksistä sekä käyttöä edistävistä tekijöistä. Tässä julkaisussa tarkastellaan iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisyä erityisesti koti- ja kodinomaisissa asumisympäristöissä sekä hoivapalveluissa. Tavoitteena on tapauksia ja ilmiöitä analysoimalla selvittää iäkkäiden tapaturmien ehkäisyyn liittyvät haasteet.

Kaatumiset ovat ikääntyneiden yleisin tapaturmatyyppi. Kaatumisten määrä lisääntyy iän kasvaessa ja toimintakyvyn heikentyessä. Kaatumisten yksi vakavimpia seurauksia on lonkkamurtuma, joka vaikuttaa ikääntyneen elämään heikentäen toimintakykyä ja elämänlaatua. Lonkkamurtuman hoito aiheuttaa myös yhteiskunnalle vuosittain merkittäviä kustannuksia. Lonkkamurtumapotilaat kärsivät tapaturmaisen kaatumisen vuoksi kaatumisen pelosta. Kaatumisen pelosta seuraa usein aktiivisuuden rajoittamista, mikä puolestaan heikentää liikkumiskykyä ja lisää riskiä uusiin kaatumisiin. Tämän pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksilöllisen ja tehostetun avokuntoutusohjelman vaikutusta kaatumisen pelkoon yli 60-vuotiailla lonkkamurtumasta toipuvilla miehillä ja naisilla. Tutkimus oli satunnaistettu ja kontrolloitu koe. Tutkittavat olivat Keski-Suomen keskussairaalassa vuosina 2008–2010 lonkkamurtuman takia operoituja, yli 60-vuotiaita, itsenäisesti liikkuvia, Jyväskylän seudulla ja kotona tai ilman yövalvontaa olevassa palvelutalossa asuvia. Alkumittauksiin osallistui 136 tutkittavaa ja poissulkukriteerien jälkeen 81 tutkittavaa satunnaistettiin interventioryhmään (n=40) ja verrokkiryhmään (n=41). Interventioryhmä harjoitteli kotona vuoden ajan tehostetun ja yksilöllisen avokuntoutusohjelman mukaisesti, joka sisälsi voima-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia sekä toiminnallisia harjoituksia. Verrokkiryhmä noudatti vallitsevaa hoitokäytäntöä. Kaatumisen pelkoa mitattiin tutkimuksen alussa, 3kk, 6kk ja 12kk kohdalla Activies-spesific Balance Confidence Scale (ABC) -kyselyllä, joka selvittää henkilön tasapainonvarmuutta suoriutua arjen toiminnoista ilman kaatumista tai horjahtamista. Analyysimenetelminä käytettiin Kolmogorov Smirnov- testiä, riippumattomien otosten t-testiä, χ2-testiä ja toistettujen mittausten varianssianalyysia (GLM). Vuoden kestävä yksilöllinen ja tehostettu avokuntoutusohjelma ei vaikuttanut tutkittavien kaatumisen pelkoon tilastollisesti merkitsevästi. Molempien ryhmien ABC-yhteispisteet paranivat ajassa, mutta ero ryhmien välillä ajassa ei ollut tilastollisesti merkitsevä Intention-to-treat-analyysin (p=0.805) eikä protokollan mukaisen analyysin mukaan (p=0.781). Jatkossa tarvitaan lisää erilaisia riittävän suurella tutkimusjoukolla toteutettuja satunnaistettuja ja kontrolloituja kokeita interventioiden vaikutuksesta lonkkamurtumasta toipuvien kaatumisen pelkoon. Mielenkiintoista olisi toteuttaa interventio, jossa olisi fyysisen toimintakyvyn parantamisen lisäksi otettu huomioon myös kaatumisen pelon psykologinen puoli. Falls are the most common cause of injury in older people. The risk of falling increases with age and with functional decline. Hip fracture is one of the most serious consequences of falls, which affects to the life of the elderly by weakening the quality of life and the functional capacity. Hip fractures cause significant costs to the society in each year. Cause of the accidental fall the hip fracture patients may suffer from a fear of falling. The fear of falling often leads to the activity restriction, which declines the functional capacity and increases the risk of new accidental fall. The purpose of this study was to find out how an enhanced and individual training program affects the fear of falling among over 60-year-old men and women recovering from a hip fracture. The research was a randomized controlled trial. Participants were over 60-year-old, ambulatory and community-dwelling older people, living in the city of Jyväskylä or in neighboring municipalities and who had been operated in the Central Finland Central Hospital in 2008–2010. There were 136 participants in baseline measurements and after exclusionary criteria there were 81 participants who were randomized into an intervention group (n=40) or a control group (n=41). The intervention group exercised according to an individually tailored exercise program taking place at participants’ homes during 12 months. The program comprises strengthening exercises, balance training, walking exercises and stretching. Controls had Standard Care. The fear of falling was measured in the beginning of the research, after 3, 6, and 12 months with the Activities-specific Balance Confidence Scale (ABC) which measures the balance confidence in performing various ambulatory activities without falling. Statistical methods used were Kolmogorov Smirnov-test, independent samples t-test, χ2-test and generalized linear model (GLM) with repeated measures. The enhanced and individual training program didn’t affect statistically significantly the fear of falling. The score of ABC increased in both study groups during the time, but there were no statistically significant effect with Intention-to-treat -analysis (p=0.805) nor with the analysis in accordance with protocol (p=0.781). There is a call for randomized controlled trials with effective enough research design to study the effects of interventions on the fear of falling in older hip fracture patients. It would be interesting to carry out an intervention, in which the psychological side of the fear of falling would be taken into account in addition to improving the function.

Iäkkäiden tapaturmat yleistyvät demografisten ja elämäntapamuutosten myötä, ja asiakkailla on lisääntyviä odotuksia ikääntyneille tarjottavien palvelujen turvallisuuden suhteen. IKATek-projektissa selvitettiin teknologioiden ja tuotteiden mahdollisuuksia parantaa iäkkäiden turvallisuutta ja ehkäistä tapaturmia. Projektissa kerättiin tietoa olemassa olevista teknologioista, niiden käytöstä, käytön esteistä ja edellytyksistä sekä käyttöä edistävistä tekijöistä. Tässä julkaisussa tarkastellaan iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisyä erityisesti koti- ja kodinomaisissa asumisympäristöissä sekä hoivapalveluissa. Tavoitteena on tapauksia ja ilmiöitä analysoimalla selvittää iäkkäiden tapaturmien ehkäisyyn liittyvät haasteet.

Mobility is important for community independence. With increasing age, underlying pathologies, genetic vulnerabilities, physiological and sensory impairments, and environmental barriers increase the risk for mobility decline. Understanding how mobility declines is paramount to finding ways to promote mobility in old age. peerReviewed

In older people’s falls often lead to hospitalisation and lengthy recovery in health care institutions and this may be conducive to financial strain on health care systems. The propensity or risk of falling rises as the individual gets older and frailer. Fear of falling, previous history of falling, poor mobility, limitations in Activities of Daily Living (ADL), side effects of medications, hazardous environment, poor vision and hearing, poor postural balance and gaits impairment are among the frequent factors that give rise to falls amongst older people. However, studies focused on obesity as a risk factor for falls are rarer. The aim of this study was to find out whether obesity increases the risk of falls among older women. The association between indoor and outdoor falls and obesity among older women was examined. The data for this study were obtained from the Finnish Twin Study on Ageing (FITSA). A total of 434 women aged 63 to 76 years old took part in the studies. The women were twins but their data were analyzed as individuals. Information on falls was recorded for 12 months of follow-up using a fall calendar. The study design was prospective. 129 women had BMI ≥ 30 kg/m² at baseline and were categorised as obese. Altogether 199 participants reported 434 falls. Fifty-seven participants experienced 81 indoor falls and 132 participants experienced 213 outdoor falls. Obesity increased the incidence of falls among older women. Among the obese group, half of them had reported at least one fall and one quarter reported recurrent falls. The obese group had more indoor falls than the non-obese group (24% vs. 9%). Women with indoor falls were over three times more likely to be obese as compared to women who did not fall indoors. Outdoor falls did not correlate with obesity. This study showed that obesity is a forecaster for falls among older women. Women with indoor falls were over three times more likely to be obese as compared to women who did not fall indoors. The results of this study enhance the etiology and relative importance of risk factors for falls, obesity, indoor and outdoor falls.

About one third of home-dwelling older people suffer a fall ech year. The most consuming falls occur when the person is alone and unable to get up, resulting in long lies which are associated with institutionalisation and high morbidity-mortality rate. Even though personal emergency response systems provide applications to call for help, older people are not always able or willing to activate them. Hence, an automatic fall detection system is an important setting. Even though pilot applications and commercial fall detection systems exist, the real-life validation of these systems is scant. The aim of this study was to develop a validated acceleration-based method for fall detection to be adapted for real-life applications among older people. Methods capable of discriminating between falls and activities of daily living (ADL) were determined based on laboratory tests. The threshold-based algorithms were validated with intentional falls in 20 middle-aged test persons and ADL in 20 middle-aged and 21 older people. The algorithm for the waist with impact and end posture detection was able to discriminate falls from ADL with 97% sensitivity and 100% specificity. In order to validate the fall detection system, a field test was performed with 16 residents in elderly care units wearing a wireless sensor. During the 6-month test period, acceleration data from five real-life falls were collected. One of the falls resulted in a hip fracture. These falls showed similar features as intentional falls. However, high pre impact velocity was detected in the case with a fracture, but not in all falls with preventative actions. The system had a fall detection sensitivity of 71.4% with a false alarm rate of 1.1 alarms over a 24-hour time period in this real-life pilot test. The data from real-life falls provide important material for further development of fall detection and studies on fall mechanism and fall prevention. Tiivistelmä Kotona asuvista yli 65-vuotiaista kaatuu vuosittain kolmannes. Mikäli kaatunut ei kykene nousemaan omin neuvoin, avun saaminen saattaa viivästyä. Tämä suurentaa sekä laitoshoitoon joutumisen todennäköisyyttä että kuoleman riskiä. Erilaisia hälytysjärjestelmiä on kyllä saatavilla, mutta ikääntyneet eivät aina kykene käyttämään niitä tai eivät jostain syystä halua tehdä hälytystä. Tämän vuoksi automaattiselle kaatumishälyttimelle on tarvetta. Tässä tutkimuksessa kehitettiin ja testattiin ikääntyneiden tarpeisiin soveltuva kiihtyvyysanturiin perustuva kaatumisen tunnistumenetelmä. Aineisto koottiin laboratorio-olosuhteissa kokeilla, joihin osallistui sekä nuoria että keski-ikäisiä. Raja-arvoon perustuvia tunnistusalgoritmeja testattiin 20 keski-ikäisen ohjeistettujen testikaatumisten sekä 20 keski-ikäisen ja 21 ikääntyneen arkisten askareiden tuottamalla datalla. Kaatumistapahtuman impaktin ja loppuasennon tunnistaminen vyötäröltä mitatuista kiihtyvyysarvoista erotteli kaatumisen muusta liikkeestä 95 % sensitiivisyydellä ja 100 % spesifisyydellä. Tunnistusmenetelmää testattiin kenttäkokeessa, jossa 16 ikääntynyttä hoitokodin asukasta piti vyötäröllään mittauslaitetta. Kuuden kuukauden aikana kiihtyvyyssignaali saatiin viidestä kaatumisesta. Yksi niistä aiheutti lonkkamurtuman. Analyysin mukaan näiden todellisten kaatumisten kiihtyvyyssignaalit muistuttivat testikaatumisia. Lonkkamurtumatapauksessa ennen impaktia mitattu nopeus oli erittäin korkea. Vastaavaa ei havaittu tapauksissa, joissa oli merkkejä siitä, että kaatumista oli yritetty estää. Kenttäkokeessa kaatumishälytysjärjestelmän sensitiivisyys oli 71.4 % ja vääriä hälytyksiä oli 1.1 vuorokaudessa. Tutkimuksessa saatua tietoa tosielämän kaatumistapahtumista voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä kaatumisten ehkäisyä, niiden mekanismin tutkimista sekä kaatumisen tunnistusta kiihtyvyysanturien avulla.

This study was conducted to assess the contribution of genetic and non-genetic influences to postural balance while standing and walking under single and dual task conditions. Furthermore, the role of familial and non-familial influences in susceptibility to falls was examined. In addition, the validity of force platform balance tests as predictors of falls was elucidated.The present study was part of the Finnish Twin Study on Aging (FITSA). A population based sample of this study consisted of 206 monozygotic and 228 dizygotic female twins aged 63-76 years. Postural balance was assessed with force platform stance tests and walking tests. The balance tests were carried out as single tasks and while simultaneously performing motor, verbal or arithmetic tasks. After the balance testing, 12-month fall surveillance was carried out. A quantitative genetic method was used to obtain estimates of genetic and non-genetic sources of variability.Genetic influences accounted for 14 to 35% of the individual differences in postural balance while standing and while walking with higher proportions accounting for variation in dual task tests than in single task tests. Familial factors, consisting of genetic and shared environmental influences explained 35% of the variability in the susceptibility to experience at least one fall during the follow-up year and 45% of the variability in the risk for recurrent falls. Susceptibility to injurious falls was entirely due to non-familial factors. Poor performance in the force platform balance tests predicted risk for indoor falls in older community-dwelling people who had no evident balance impairment. This finding supports the validity of the force platform method and highlights the necessity to assess postural balance with methods that accurately detect small balance deficits. The dual task tests did not add to the prediction of falls among the older participants of the present study.This is the first attempt to provide estimates of the relative role of genetic and non-genetic influences in explaining individual differences in balance and falls, using accurate and valid methods among a population-based sample of older people. Relatively low genetic contribution to balance and falls was observed and thus, phenotypic identification of people with balance deficits or apparent risk factors for falls remains the best way to target and plan efficient prevention. However, tendency of falls to occur among members of a family should be added to fall risk screening of older people. The results of this study enhances understanding the etiology, interrelationship and relative importance of the systems involved in balance control and risk factors for falls. Hyvä tasapaino on turvallisen liikkumisen ja toimintakyvyn perusedellytys ja heikentynyt tasapaino yksi keskeinen iäkkäiden ihmisten kaatumisten riskitekijä. Noin joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain ja seurauksena on usein terveyden ja toimintakyvyn heikkeneminen. Vaikka iäkkäiden ihmisten tasapainokyvystä ja kaatumisten riskitekijöistä on runsaasti tutkimuksia, ei periytyvyyden merkityksestä niihin ole juurikaan tietoa. Satu Pajalan väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että perimä selittää noin kolmanneksen iäkkäiden naisten tasapainokyvyn ja kaatumisalttiuden yksilöiden välisestä vaihtelusta.Pajalan tutkimuksen osana oli mittava, vuoden kestänyt kaatumisten seuranta, jonka aikana puolet tutkittavista kaatui vähintään kerran ja yli puolet kaatuneista sai jonkin vamman. Kaatumisia sattui paljon, vaikka osallistujat olivat vielä suhteellisen hyväkuntoisia ja terveitä. Suurin osa kaatumisten seurauksena syntyneistä vammoista oli pieniä, ja vakavia vammoja esiintyi varsin vähän. Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että pienenkin vamman aiheuttanut kaatuminen altistaa uusille, vakavampia vammoja aiheuttaville kaatumisille.Tasapainon säätely on monen elinjärjestelmän, kuten näön, tuntoaistin, lihasjärjestelmän ja keskushermoston yhteistoimintaa. Koska geneettisillä tekijöillä on osuutta näiden järjestelmien rakenteen tai toiminnan määrittäjinä, on todennäköistä, että tasapainoon vaikuttavat geneettiset tekijät ovat ainakin osin samoja kuin tasapainon säätelyjärjestelmiin vaikuttavat tekijät.Pajalan tutkimus on ensimmäinen, jossa selvitettiin perimän merkitystä luotettavin ja monipuolisin mittarein mitatun tasapainokyvyn ja kaatumisalttiuden vaihtelun selittäjänä iäkkäillä naisilla. Tulokset ovat merkittävä päänavaus jatkotutkimuksille.Tässä tutkimuksessa saatu tieto auttaa ymmärtämään eri järjestelmien tai riskitekijöiden keskinäisiä suhteita ja merkitystä tasapainon säätelyssä. Koska tasapainokyky ja kaatumiset ovat monitekijäisiä ilmiöitä, on molekyyligeneettisten menetelmien antamista mahdollisuuksista huolimatta epätodennäköistä, että geenikartoituksella olisi mahdollista tai edes tarkoituksenmukaista paikantaa näitä ominaisuuksia määrittäviä yksittäisiä geenejä.