Search

The United Nations’ Sustainable Development Goals (SDGs) are based on the Agenda 2030 according to which ‘no one is left behind’, highlighting the need for inclusive citizenship at all levels. This article examines self-help groups in rural Tanzania as potential arenas for inclusive citizenship, which is defined as bottom-up practices of membership, participation, and livelihood enhancement. However, inclusive citizenship is also characterised by exclusions. Therefore, while acknowledging the important contribution of self-help groups for development, this article scrutinises the question of patterns of exclusion, first, in practices of self-help groups, and second, in the relationships between self-help groups and their wider environments. Based on participant observation, individual interviews, and focus groups discussions in three villages in Mpwapwa District in Tanzania, we found exclusions in the process of establishing groups, while participating in the groups, and in relation to the community and the wider socio-economic system. The findings show how less privileged members of a community are easily excluded from the groups based on criteria related to wealth and perceived trustworthiness, and how the improvements in livelihoods, capacities, and collective action remain local, and do not expand to engagement in wider decision-making nor to addressing the root causes of poverty. peerReviewed

Itsensä kehittäminen on inhimillinen ja yleismaailmallinen tarve, mutta lähtökohdat ja valmiudet sen toteuttamiseksi ovat erilaisia. Yksi itsensä kehittämisen mahdollisuuksiin vaikuttavista tekijöistä on köyhyys. Sekä itsensä kehittämistä että köyhyyttä säännellään oikeusnormein, ja samanaikaisesti ne ovat eettisiä ja poliittisia, sosiaalisia ja yksilöllisiä kysymyksiä. Väitöstutkimuksen tutkimuskysymys on, mitä ja miten yhtäläinen mahdollisuus kehittää itseään, eli itsensäkehittämisoikeus, varattomuuden sitä estämättä on. Sen turvaaminen on julkisen vallan tehtävä, ja siitä säädetään perustuslain 16.2 §:ssä. Tutkimuksen tavoite on analysoida itsensäkehittämisoikeuden sisältöä ja ymmärtää sen merkitystä köyhien näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan valtiosääntöoikeudellista perusoikeustutkimusta, mutta se on toteutustavaltaan monialainen. Tutkimusta kuvaa teoreettinen ja menetelmällinen pluralismi. Tutkimuskysymystä lähestytään ensin historiallisella otteella ja sitten soveltaen teoriaa oikeuden kolmiulotteisuudesta, jonka mukaan oikeus koostuu arvoista, normeista ja todellisuudesta. Itsensäkehittämisoikeuden arvoulottuvuuteen sisältyvät oikeudenmukaisuus ja perustarpeet, joita ihmisarvo sitoo yhteen ehdottomana ja loukkaamattomana arvona. Itsensäkehittämisoikeuden arvot kiinnittyvät arvoulottuvuuden syvärakenteen eudaimonisen hyvän elämän käsitykseen. Itsensäkehittämisperiaate muodostuu arvoulottuvuuden pohjalta, ja käsittää sisällöllisesti vapauden, elinikäisyyden ja yhden- vertaisuuden, johon erityisenä piirteenä liittyy varattomuuden esteiden poistaminen. Normiulottuvuuden näkökulmasta itsensäkehittämisoikeus on risteämäoikeus, jonka olisi toteuduttava sekä sivistyksellisiä että sosiaalisia oikeuksia konkretisoivan lainsäädännön avulla. Itsensäkehittämisoikeus tunnistetaan heikosti sitä toteuttavan tavallisen lain tasoisen sääntelyn taustalla: itsensä kehittämisen palveluita koskevassa lainsäädännössä on vain vähän julkista valtaa suoraan velvoittavaa tai yksilölle oikeuksia luovaa sääntelyä, jolloin itsensäkehittämisoikeuden tosiasiallinen toteutuminen on pitkälti sosiaaliturvaa koskevan sääntelyn varassa. Todellisuusulottuvuudessa materiaalinen itsensä kehittäminen viittaa konkreettisiin itsensä kehittämisen tapoihin ja muotoihin, jotka voivat olla esimerkiksi kulttuuriin osallistumista, liikunnan harrastamista tai median käyttämistä. Immateriaalinen itsensä kehittäminen on puolestaan psyykkistä ja henkistä kehittymistä. Myös köyhyys ilmenee materiaalisella ja immateriaalisella tasolla. Materiaalisella tasolla köyhyys on taloudellisten resurssien vähäisyyttä tai puutetta, kun taas immateriaalisella tasolla köyhyys ilmenee yksilön mielessä kokemuksena köyhyydestä. Materiaalisen tason köyhyys ja puutteet itsensä kehittämisessä heijastuvat lopulta immateriaaliseen itsensä kehittämiseen. Historiallisesti tarkastellen näyttää siltä, että kehitystä on tapahtunut vain vähän. Sekä menneisyydessä että nykyisyydessä itsensä kehittämistä leimaa eriarvoisuus, joka palautuu sosioekonomiseen asemaan. Köyhiä tuetaan riittävissä määrin siten, että pysyvämpiä ratkaisuja köyhyyden kitkemiseksi ei ole tarpeen tehdä. Itsensä kehittämiseen ja köyhyyteen kohdistuu hallintaa ja kontrollointia, joita harjoitetaan hyvän ihmisyyden tavoittelun varjolla. Voidakseen toteutua itsensäkehittämisoikeus tarvitsisi kokonaisvaltaisempaa uudistusta sen arvoulottuvuutta kunnioittaen ja todellisuusulottuvuus tuntien. Julkisen vallan velvollisuus on turvata se, että yksilöiden kyvyt pääsevät köyhyydestä huolimatta konkretisoitumaan. Pohjimmiltaan itsensä kehittäminen on henkinen prosessi, omaksi itsekseen muotoutumista olemisen tilassa tekemisen kautta. Sen myötä yksilö voi kukoistaa ja elää ihmisarvoista, hyvää elämää. Self-improvement is a human and universal need but individuals’ starting points and capabilities to implement it differ. Poverty is one of the factors influencing opportunities to self-improvement. Both self-improvement and poverty are regulated by legal norms, and at the same time they are ethical and political, social and individual issues. This dissertation examines what and how equal opportunity to develop oneself, i.e., right to self-improvement, is without being prevented by economic hardship. According to the section 16.2 of the Constitution of Finland, the public authorities shall guarantee the right for everyone. The aim of the dissertation is to analyze the content of right to self-improvement and to understand its significance from the perspective of the poor. The dissertation is based on constitutional rights research, but it is carried out in a multidisciplinary way. Theoretical and methodological pluralism describes the research. The research question is analyzed both from historical perspective and by applying the three-dimensional theory of law. These dimensions consist of values, norms and reality. The value dimension of the right to self-improvement includes justice and basic needs. They are bound together by human dignity which is an absolute and inviolable value. The values are attached to the eudaimonic life that lies in the deep structure of the value dimension. The self-improvement principle is formed on the basis of the value dimension and it includes freedom, life-long learning and equality, with the specific feature of removing obstacles to poverty. From the norm dimension’s point of view, the right to self-improvement is an intersectional right. It should be realized through legislation that concretizes both cultural and social rights. Still, the right to self-improvement is weakly identified behind the regulation that implements it: legislation on self-improvement services has little regulation directly obligating public authorities or creating rights for the individual and, in consequence, the actual realization of the right to self- improvement is largely dependent on social security legislation. In the reality dimension, material self-improvement refers to concrete ways and forms of developing oneself, which can be for example participation in culture, exercising or using the media, while immaterial self-improvement indicates psychological and mental development. Poverty manifests itself on a material and immaterial level as well. On the material level, poverty means the scarcity or lack of economic resources, while on the immaterial level poverty exists in individual's mind as an experience of poverty. In the end, poverty and deficiencies in self-improvement affect immaterial self-improvement. Historically, it seems that little progress has been achieved. Both in the past and in the present, self-improvement is marked by inequality which derives from socio- economic status. The poor are supported on a sufficient level so that there is no need for more permanent solutions to eradicate poverty. Self-improvement and poverty are subject to control exercised under the guise of the pursuit of good humanity. To materialize, the right to self-improvement would need a more comprehensive reform, respecting the value dimension and knowing the reality dimension. Public authorities are obliged to guarantee that the capabilities of individuals can concretize despite poverty. Essentially, self-improvement is a spiritual process, transformation through doing in a state of being. In consequence, the individual can flourish and live a decent, good life.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella energiaköyhyyttä yhteiskunnallisena ilmiönä, keskittyen ihmisten subjektiivisiin energiaköyhyyden kokemuksiin Suomessa talvella 2023. Energiaköyhyys nousi yhteiskunnalliseen keskusteluun energiakriisin ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena, vaikka energiaköyhyyttä on ollut Suomessa jo ennen tätä. Energiaköyhyyttä ei ole kuitenkaan riittävästi tutkittu tai tunnistettu, energiaköyhyydelle ei ole Suomessa vielä virallista määritelmää, eikä siihen liittyen ole asetettu kansallisia tavoitteita. Tässä tutkielmassa energiaköyhyydellä tarkoitettiin tilannetta, jossa kotitalous ei pysty saavuttamaan sosiaalisesti ja materiaalisesti välttämätöntä energiapalveluiden tason kotona. Tutkimuskysymyksenä oli: miten energiaköyhyys näyttäytyy ihmisten subjektiivisena kokemuksena? Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkasteltiin ensiksi koettua köyhyyttä yleisesti ja sitten energiaköyhyyttä lähtien liikkeelle energiaköyhyyden käsitteen määrittelystä sekä energiaköyhyyden kuvaamisesta yhteiskunnallisena ilmiönä. Tämän jälkeen tarkasteltiin energiaköyhyyttä Suomessa, energiaköyhyyden subjektiivisten kokemusten tutkimista sekä energiaköyhyyden kokemukseen liittyviä seurauksia. Tutkimus on laadullinen ja siinä käytetty aineisto kerättiin helmi-maaliskuussa 2023 avoimella kirjoituspyynnöllä eri sosiaalisen median kanavissa ja Suomen köyhyyden vastaisen verkoston kautta. Kirjoituspyyntö oli suunnattu iästä ja asuinpaikasta riippumatta kaikille, joiden elämään energian hintojen nousu tai mahdollinen energiaköyhyys oli vaikuttanut. Aineisto koostui 60 kirjoituksesta, joita analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulosten perusteella energiaköyhyyden kokemus liittyi ihmisten heikentyneeseen taloudelliseen tilanteeseen, psyykkiseen terveyteen, fyysiseen terveyteen ja vapaa-aikaan. Taloudelliseen tilanteeseen liittyvät ongelmat olivat aineistossa yleisimpiä ja näkyivät esimerkiksi maksuvaikeuksina, lisätöinä, sosiaaliturvan hakemisena, muuttona tai sen harkitsemisena, autoilun hankaloitumisena ja kulutuksesta ja energiasta säästämisenä. Psyykkisen terveyteen liittyvät kokemukset näkyivät voimavarojen ehtymisenä, stressinä, ahdistuksena, pelkona, murehtimisena sekä epätoivona. Fyysisen terveyden osalta kokemukset liittyivät ravitsemuksen heikentymiseen, terveyden laiminlyömiseen, valvomiseen ja kylmyyteen. Harrastusten vähentäminen, matkustamisen vähentäminen ja sosiaalisten suhteiden heikentyminen olivat vapaa-ajan osalta ilmeneviä kokemuksia. Tutkimuksen tulokset tukevat aiemmissa tutkimuksissa esitettyä havaintoa siitä, että energiaköyhyys on kokonaisvaltainen, moniin ihmisen elämän osa-alueisiin vaikuttava kokemus, joka liittyy taloudellisten ongelmien lisäksi hyvinvointiin ja terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja vapaa-aikaan eri tavoin. Tutkimuksen perusteella erityisesti pienituloiset, opiskelijat, eläkeläiset, yksinhuoltajat ja yksinasuvat olivat kokeneet energiaköyhyyttä. Tutkimuksen mukaan energiaköyhyyttä eivät ole kuitenkaan kokeneet vain pienituloiset, vaan energiaköyhyys on energiakriisin myötä koskettanut yhä laajempia ihmisryhmiä, kuten työssäkäyviä. Energiaköyhyys eroaakin tutkimuksen perusteella köyhyydestä siten, että energiaköyhyys voi olla väliaikaisempaa, mutta myös moninaisempia ihmisryhmiä koskettavaa. Tutkimuksessa havaittiin, että osa vastaajista on kärsinyt mahdollisesti jo pidempään energiaköyhyydestä, kun taas osan kokemus viittaa ennemminkin energiahaavoittuvuuteen, eli energian ja muiden hintojen yhtäaikainen nousu on aiheuttanut heille tähän tiettyyn tilanteeseen liittyvää energiaköyhyyttä.

This article examines whether economic inequality intensified the adverse effects of harvest, price, and income shocks during a famine. Using a parish-level longitudinal dataset from the Finnish famine of the 1860s, it shows that a substantial proportion of the excess mortality experienced during the famine resulted from a decline in agricultural production, a decline in incomes, and a surge in food prices. The findings indicate that the adverse effects of food output fluctuations were intensified by increasing income inequality and decreasing average income, while the market-transmitted shocks were weakened by a contraction of disposable income. The results are corroborated with multiple alternative estimation techniques, including the introduction of spatial spill-overs. The results show that even a pre-industrial famine affecting an impoverished society was meaningfully defined by the distribution of incomes. peerReviewed

Väitöskirja koostuu johdantoluvusta ja kolmesta empiirisestä esseestä julkistaloustieteen ja työn taloustieteen aloilta. Johdantoluvussa tarkastellaan pohjoismaisen mallin paradoksia. Voi vaikuttaa paradoksaaliselta, miten Pohjoismaat ovat yhdistäneet tasa-arvon ja korkean verotuksen kilpailukykyisiin talouksiin. Perinteisesti taloustieteessä on ajateltu, että tasa-arvolla ja taloudellisella tehokkuudella on vaihtosuhde, mutta Pohjoismaiden menestys ei ole ollut sattumaa. Tasa-arvo, taloudellinen turva ja dynaamiset taloudet voivat täydentää toisiaan. Väitöskirjassa tutkitaan köyhyyden kehitystä ja sosiaaliturvajärjestelmien vaikutusta tulojen uudelleenjakooon ja työllisyyteen Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Pohjoismaisen mallin toimivuuden kannalta työtätekevien köyhyys on ongelmallista. Ensimmäisessä esseessä tutkitaan työtätekevien köyhyyden kehitystä Suomessa vuosina 1990–2010. Esseessä tarkastellaan, miten köyhyyden kuva muuttuu eri mittareilla, köyhyyden taustatekijöitä eri väestöryhmissä ja köyhien tuloliikkuvuutta. Tulosten mukaan työssäkäyvien köyhyysriski kasvoi 1990-luvun laman jälkeen, mutta on pysynyt alhaisella tasolla. Nuorten 18–24-vuotiaiden köyhyysriski kasvoi eniten, neljästä kuuteentoista prosenttiin. Kotitalouskohtaisesti työntekijöiden toimeentulo edellyttää aiempaa useammin kahta ansaitsijaa. Tässä kehityksessä yksinhuoltajataloudet olivat heikoimmassa asemassa. Riskiryhmien köyhyysriskin kasvusta huolimatta köyhyysriski on pysynyt alhaisena. Tulonsiirrot vähensivät merkittävästi työssäkäyvien köyhyyttä. Toisessa esseessä arvioidaan toimeentulotuen suojaosan työllisyysvaikutuksia ero- eroissa -menetelmän ja CEM-kaltaistamisen avulla. Suojaosa otettiin käyttöön aluksi kokeiluna vuonna 2002, ja siitä tuli pysyvä osa lainsäädäntöä vuonna 2015. Suojaosa mahdollisti toimeentulotukiasiakkaiden kuukausittaisen ansiotulojen huomioimatta jättämisen 100 euroon asti, ja enimmäismäärä korotettiin 150 euroon vuonna 2005. Esseessä arvioidaan suojaosan työllisyysvaikutuksia kokeilujaksolta vuosilta 2002–2007, jolloin suojaosaa sovellettiin kotitalouskohtaisesti. Toimeentulotuen kotitalouskohtaisuus pyrittiin huomioimaan usealla tavalla. Koska työmarkkinatukea saava kontrolliryhmä ei saanut toimeentulotukea vuoteen, kontrolliryhmä muodostui laajassa määrin koti- talouksista, jotka eivät olleet oikeutettuja tukeen tai eivät hakeneet sitä. Robustisuustarkasteluina estimoinnit tehdään omistusasujista koostuvalla kontrolliryhmällä ja ilman kontrolliryhmään kuuluvia puolisoja. Koska suojaosa lisäsi toimeentulotukeen oikeutettuja, kaltaistamisen tehdään ennen toimenpideperiodia vuonna 2001. Tulosten mukaan suojaosalla ei ollut keskimäärin työllisyysvaikutuksia, mutta esseessä esitetään jotain evidenssiä työllisyysvaikutuksista naisille. Kolmannessa esseessä tutkitaan politiikkatoimien vaikutusta tuloeroihin, köyhyyteen ja työllisyyteen Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa EUROMOD-mikrosimulaatiomallilla. Pisin tarkasteltuperiodi kattaa vuodet 2006–2017. Lisäksi tarkastellaan moniulotteista köyhyyttä Alkiren ja Fosterin AF-menetelmällä. Ruotsin tuloerojen ja suhteellisen köyhyyden kehitys on ollut poikkeavaa, ja Eurostatin mukaan köyhyysriski on kasvanut EU- tasolle. Ruotsi on pyrkinyt tehostamaan työmarkkinoitaan tasa-arvon kustannuksella. Keskustaoikeistolaisen hallituksen vuosina 2007-2014 harjoittama työlinja pyrki kasvattamaan työn tarjontaa esimerkiksi työtulovähennyksillä, alentamalla etuustasoa ja aktivointitoimilla. Toimet lisäsivät työnteon kannustimia, mutta ne kasvattivat kuilua työmarkkinoiden sisä- ja ulkopuolisten välillä. Tulosten mukaan työlinja kasvatti köyhyysriskiä yhdellä prosenttiyksiköllä ja Giniä 0,4 yksiköllä. Työttömien köyhyysriski kasvoi merkittävästi, 1,6 prosenttiyksiköllä. Viimeaikainen luonnollisiin koeasetelmiin perustuva kirjallisuus osallistumisjoustoista ei viittaa merkittäviin työllisyysvaikutuksiin Ruotsissa. Kuitenkin käytettävissä olevat tulot nousivat myös alimmissa desiileissä, ja Ruotsi pärjäsi hyvin moniulotteisessa köyhyydessä. Tulosten mukaan tuloerot ja suhteellinen köyhyys kasvoivat pääosin muista syistä kuin vero- ja etuusjärjestelmässä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Työlinjan kanssa samanaikaisesti köyhyysriski kasvoi 5,1 prosenttiyksiköllä ja Gini 3,5 yksiköllä. Ruotsin muista Pohjoismaista poikkeava maahanmuutto on voinut vaikuttaa kasvaneeseen köyhyysriskiin, mutta esseessä ei pystytä eristämään maahanmuuton vaikutusta. Tanskan flexicurity-malli on Ruotsia paremmin toteuttanut Pohjoismaisen mallin tavoitteita. Tanskan malli osoittaa, että korkeat etuudet voidaan yhdistää korkeaan työllisyyteen ja verotukseen. Työllistymisveroasteet olivat 13,6 prosenttiyksikköä Ruotsia suuremmat ja osa-aikaisille 24,2 prosenttiyksikköä suuremmat. Myös Tanskassa tuloerot ovat kasvaneet, ja politiikkatoimet lisäsivät Giniä 0,8 yksiköllä, mutta ne vähensivät köyhyysriskiä. Suomessa politiikkatoimet olivat eniten tuloja uudelleenjakavia, mutta Suomi pärjäsi heikoiten moniulotteisessa köyhyydessä ja työllisyyskehitys on ollut vertailumaita heikompaa. This thesis consists of an introductory chapter and three empirical essays on public economics and labour economics. The introductory chapter examines the paradox of the Nordic model. It may seem paradoxical how the Nordic countries have combined equality and high taxation with competitive economies. Conventionally, economists have thought that there is a trade-off between equality and efficiency, but the success of the Nordic countries has not been a coincidence. Equality, financial security and dynamic economies can be complementary. The essays examine the evolution of poverty and the effects of social protection systems on income redistribution and employment in Finland and other Nordic countries. In-work poverty is problematic for the functioning of the Nordic model. The first essay examines the evolution of in-work poverty in Finland between 1990 and 2010. This essay examines in-work poverty with multiple indicators, socio-economic factors behind poverty and income mobility of the poor. The results show that in-work poverty trended upwards but remained at a moderate level. Although poverty risk remained low, poverty risks among risk groups increased substantially. The poverty risk among young persons aged 18–24 increased the most, from four to sixteen percent. Subsistence is more likely to require two earners than before. In this development, single parents were in the weakest position. Social transfers substantially reduced in-work poverty in Finland. The second essay evaluates the employment effects of a Finnish earnings disregard experiment for social assistance clients using difference-in-differences and coarsened exact matching (CEM). The earnings disregard was introduced as an experiment in 2002, but it became a permanent part of the legislation in 2015. It allowed for earnings disregards up to 100€, and the monthly amount was increased to 150€ in 2005. The earnings disregard is evaluated in an experiment period 2002-2007 when it was applied at the household level. Because the control receiving labour market subsidy did not receive social assistance for one year, the treatment group is to a large extent formed of households that did not receive social assistance for predominantly exogenous reasons or did not apply for it. As robustness checks, the results are estimated without spouses who belong to the control group and using homeowners as a control group. Because the earnings disregard increased eligibility for social assistance, the treatment variable is defined solely on a prereatment period in 2001. On average, the results show no employment effects, but there is some evidence of positive employment effects on women. The third essay studies the longer-term evolution of key policy outcomes associated with the Nordic model. Based on simulated counterfactuals using EUROMOD, the essay examines the effects of tax-benefit changes on poverty, inequality and employment in Denmark, Finland and Sweden. The Static EUROMOD model is extended to take into account the behavioural effects on employment. The longest examined period covers 2006-2017. The simulated risk-of-poverty rates are supplemented with multidimensional Alkire-Foster (AF) poverty indices. Sweden is expectational among the Nordic countries as both income inequality and relative poverty have increased significantly. According to Eurostat, the poverty risk has reached the EU level. Swedish labour market policies have aimed at efficiency at the cost of equality. The centre-right government’s work line policy 2007-2004 aimed at increasing labour supply with policies such as earned income tax credits, lower benefits and active labour market policies. These policies increased incentives to work, but they widened the gap between labour market insiders and outsiders. The results show that the work-line policy increased poverty risk by one percentage point and Gini by 0.4 point. The poverty risk of the unemployed increased substantially, by 1.6 percentage points. Recent participation elasticity literature implies modest employment effects in Sweden. Still, disposable incomes also increased in the lowest deciles, and Sweden fared well in multidimensional poverty. The results show that inequality and relative poverty increased mainly for reasons other than tax-benefit changes. 1e poverty risk increased by 5.1 percentage points and Gini by 3.5 points during the work-line policy. It is possible that immigration has increased the poverty risk in particular, but the effects of immigration are not isolated in the essay. Compared to Sweden, the Danish flexicurity model has better fulfilled the goals of the Nordic model. The Danish model shows that high benefits can be combined with high taxes and employment. The participation tax rates were 13.6 percentage points and for part-time workers 24.2 points higher in Denmark than in Sweden. Inequality has risen also in Denmark, and policy changes increased Gini by 0.8 point, but they decreased the poverty risk. Finland had the most redistributive policy changes, but it fared least well in multidimensional poverty.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella matalasti koulutettujen köyhyyskirjoituksissa ilmenevää eriarvoisuutta. Eriarvoisuus rakentuu sosiaalisesti loukaten ihmisten tasavertaisuuden normia ja sulkien osan ihmisistä kehityksen avaamien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Tarkastelun kohteena on, minkä suhteen eriarvoisuutta kirjoituksissa esiintyy ja miten eriarvoisuus ilmenee yksilön toimintamahdollisuuksia rajoittavana tekijänä köyhyydessä selviytymisen ja köyhyydestä poispyrkimisen näkökulmasta. Tutkielmassa eriarvoisuutta lähestytään elämänehtojen eriarvoisuuden, eksistentiaalisen eriarvoisuuden ja resurssien eriarvoisuuden ulottuvuuksien kautta. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä yhteen kietoutuvat köyhyyden, eriarvoisuuden, koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman teemat. Lisäksi taustoitan tutkimusongelmaani kuvaamalla muutoksia, joita sekä hyvinvointivaltio että työmarkkinat ovat viime vuosikymmeninä läpikäyneet. Tutkimusaineisto koostuu 30 kirjoitelmasta, jotka on lähetetty vuonna 2019 pidettyyn Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuun. Rajasin aineiston koskemaan matalasti koulutettujen kirjoituksia, koska koulutuksen on todettu määrittävän keskeisellä tavalla yksilön yhteiskunnallista ja sosioekonomista asemaa vaikuttaen näin myös yksilön toimintamahdollisuuksiin. Aineiston analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen analyysin apuna Amartya Senin toimintamahdollisuuksien viitekehystä. Tutkielman toteutusta viitoittavana metateoriana toimii kriittisen realismi, joka kohdistaa huomion yksilön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen. Tutkimuksen perusteella köyhyydessä elävien matalasti koulutettujen toimintamahdollisuudet ovat monin tavoin yhteiskunnassa vallitsevan eriarvoisuuden rajoittamia. Elämänehtojen eriarvoisuus ilmenee suhteessa perhetaustaan ja terveyteen. Köyhyyttä lapsuudessa kokeneet ovat eriarvoisessa asemassa muihin ihmisiin nähden puutteellisten kasvuolosuhteiden, lapsuudessa omaksuttujen ajatusmallien sekä tosiasiallisten koulutusmahdollisuuksien kautta. Sairastuminen puolestaan keskeyttää normaaliksi katsotun elämänkulun, työllistymismahdollisuudet ovat sairauden rajoittamia ja sairastuminen aiheuttaa toimeentulolle haasteita, joita terveet eivät joudu kohtaamaan. Eksistentiaalinen eriarvoisuus ilmenee köyhyydessä elävien arvottomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksina suhteessa valtaväestöön. Yhteiskunnassa vallitsevat yksilöä tilanteestaan syyllistävät ja leimaavat köyhyyskäsitykset synnyttävät huonommuuden tunteita ja omasta tilanteesta koetaan häpeää. Eri tuloluokkiin kuuluvien todellisuudet näyttäytyvät toisistaan eriytyneinä, mikä näkyy kohdatun ymmärryksen puutteena. Osana yhteisöjä ja yhteiskuntaa koetaan kuulumattomuuden ja merkityksettömyyden tunteita. Resurssien eriarvoisuus ilmenee suhteessa koulutukseen, rahaan ja valtaan. Työllistymismahdollisuudet kaventuvat ja työllistyminen vaikeutuu, kun hankittu koulutus ei vastaa työmarkkinoiden kysyntää. Taloudellisten resurssien eriarvoisuus ilmenee sosiaaliturvan varassa elävien riittämättömänä ja toimintamahdollisuuksia rajoittavana toimeentulon tasona. Elämä köyhyydessä on taloudellisten huolien kuormittamaa, rahan puute rajoittaa valinnanmahdollisuuksia ja selviytymisessä ollaan riippuvaisia kolmannen sektorin ja läheisten taloudellisesta tuesta. Vallan resurssin eriarvoisuus ilmenee jäykän ja ennakoimattoman sosiaaliturvajärjestelmän ehdoilla elämisenä ja aktivoivan työvoimapolitiikan kaventamana toimijuutena. Eriarvoiset valtaresurssit rajoittavat köyhyydessä elävien mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Koettu vaikutusmahdollisuuksien puute synnyttää toivottomuutta. Kun toivo elämän kääntymisestä parempaan menetetään, tilanteeseen sopeudutaan eikä köyhyydestä poispääsyä enää aktiivisesti tavoitella. Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että köyhyydessä elävien toimintamahdollisuuksien lisäämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, mikäli aidosti halutaan puuttua köyhyyden ja toimeentulotukiasiakkuuksien pitkittymiseen Suomessa. Sosiaalipalveluiden ja sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla asiakkaiden toimintamahdollisuuksia vahvistavia ja sosiaalityössä huomiota tulisi kohdistaa yksilöstä laajemmin tätä ympäröivään sosiokulttuuriseen kontekstiin elämäntilanteiden taustalla vaikuttavana tekijänä. Sosiaalialan ammattilaisten tulisi osallistua nykyistä enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun tuoden esille järjestelmän ongelmia ja ajaen yhteiskunnallista muutosta.

Köyhyys on yksi keskeisimmistä sosiaalipoliittisista ilmiöistä ja koskettaa tuhansia suomalaisia joka päivä. Tämän vuoksi sen tarkastelu ja ymmärryksen syventäminen köyhyyden syistä ja seurauksista on ensiarvoisen tärkeää. Köyhyysriskiin joutumiselle altistavat monet erilaiset tekijät ja suomalaisten köyhien joukko muodostuukin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa elävistä ihmisistä. Köyhyydessä elävät kärsivät usein myös ongelmien kasaantumisesta. Köyhyyttä kokeville köyhyys näyttäytyy usein paljon niukkoja taloudellisia resursseja kokonaisvaltaisempana elämäntilanteena. Köyhyyden moninaisuudesta huolimatta köyhyystutkimus on usein supistunut tilastojen tarkasteluksi, jolloin köyhien oma ääni ei tule kuuluviin. Jotta köyhyyttä olisi mahdollista todella ymmärtää, tulee köyhyydessä elävien omille kertomuksille arjestaan antaa tilaa. Tässä tutkielmassa tutkimuskohteena on köyhien kokemus siitä, kuinka köyhyys vaikuttaa heidän arjessaan. Arkisten vaikutusten lisäksi tutkielmani tarkastelun kohteena ovat köyhyyden kerrotut vaikutukset perhe-elämään ja sosiaalisiin suhteisiin. Tarkastelun kohteena onkin, millaisena köyhyys näyttäytyy köyhyydessä elävien silmin ja kuinka he itse sanoittavat kokemuksiaan. Tutkielmani teoreettiset lähtökohdat ovat köyhyystutkimuksessa sekä arjen tutkimuksessa. Esittelen laajasti köyhyydestä tehtyä tutkimusta, jonka avulla muodostan kattavan kuvan suomalaisesta köyhyydestä. Tutkielmani metodina toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka avulla pyrin muodostamaan syvällisen ymmärryksen suomalaisten köyhien arjesta heidän omiin kertomuksiinsa perustuen. Tutkielman aineistona on 25 Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä 2019-kirjoituskilpailuun lähetettyä kirjoitusta. Analyysin tulokset on jaoteltu kolmeen kategoriaan: köyhyyden herättämät tunteet, köyhyyden vaikutukset arjessa sekä köyhyyden vaikutukset perhe-elämään. Köyhyyden kerrottiin herättävän paljon erilaisia tunteita, kuten häpeää, arvottomuutta sekä toivottomuutta. Kaikkia näitä tunteita yhdisti negatiivinen sävy sekä kirjoittajien kokemus tunteiden vahvuudesta. Häpeä sai kirjoittajat eristäytymään muista ja toivottomuus kuoleman näyttäytymään lohdullisena ajatuksena. Arjessa köyhyyden kerrottiin näkyvän monin tavoin. Köyhyydessä eläminen vaikutti kirjoittajien ruokavalioon, kuluttamiseen sekä ihmissuhteiden ylläpitoon. Kirjoittajat kertoivat kokevansa elämän olevan päivästä toiseen selviytymistä eikä tavalliseen arkeen koettu olevan varaa. Köyhyydellä kerrottiin olevan myös hyvin moninaisia vaikutuksia perhe-elämään. Kirjoituksissa kerrottiin huolen läsnäolosta perheen arjessa, lasten jäämisestä ulkopuolelle ikätovereiden seurassa sekä lasten tulevaisuuden puolesta pelkäämisestä. Tutkielmani tuloksena muodostui kattava, vaikkakin lohduton kuva suomalaisten köyhien kokemuksista. Köyhyys nosti esiin paljon negatiivisia tunteita sekä vaikeutti arkista elämää tavoilla, joita köyhyyttä kokemattoman voi olla mahdotonta ymmärtää. Lohduttomuudestaan huolimatta tutkielmani tulokset tarjoavat tärkeän näköalapaikan köyhien arkeen ja herättävät kysymään, kuinka tällaiset kokemukset ovat mahdollisia suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Lisäksi tulokset tarjoavat viitteitä siitä, millaiset yhteiskunnalliset toimet köyhät itse kokisivat toimiviksi keinoiksi helpottaa heidän tilannettaan. Tällainen tieto ja köyhien itsensä kuuleminen ovat ensiarvoisen tärkeitä esimerkiksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tutkielmani tulokset tarjoavat myös oivallisia paikkoja jatkotutkimukselle esimerkiksi köyhien selviytymisestä ruoan nousevien hintojen kanssa.

Kirja-arvostelu teoksesta Douglas Stuart: Shuggie Bain, suom. Laura Jänisniemi, WSOY, 2022, s.496. nonPeerReviewed

In Africa’s towns and cities more than those on any other continent, governments seem unable to ensure security for their citizens. The majority of urban residents find themselves ‘entangled within power dynamics that position them at the city’s margins, literally and figuratively’ (Myers 2011) . Although urban informality is defined by its ‘illegality’ from the perspective of regulatory elites (Potts 2007) , some informal activities are viewed as predatory or harmful by the urban residents who must deal with them in their everyday lives. These include bribery by officials and service providers, dispossession of inheritance by relatives, brokerage fraud, extortion by local government officials, and the harassment carried out by security guards against street vendors. Taken together, these practices constitute both obstacles to accessing resources by the poor and impediments to residents’ abilities to keep their hard-won resources. In the city I studied – Dar es Salaam –... peerReviewed

This article explores how being a citizen is inexorably bound up with the resources individuals own and deploy to support livelihoods in the rural locations of postcolonial states. Drawing on the works of Kabeer (2006) and Baglioni (2016), the article zooms in on how citizenship is manifestly and inescapably material in the Busoga subregion of eastern Uganda. Data for the article were collected using qualitative methods among beneficiaries of antipoverty programmes implemented by Action for Development (ACFODE), a national non-governmental organization (NGO). Findings show that, locally, citizenship is understood as obutyamye, connoting an (un)equal experience of being in, for and with the community based on what one owns. ACFODE interventions that resonate with and address the material needs of the community have crucial implications for the localised practice of citizenship. What obutyamye portends for community belonging is discussed with a focus on how NGO antipoverty initiatives both challenge and reproduce local power asymmetries related to gender and resource ownership. In conclusion, the article highlights the crucial role NGOs’ antipoverty efforts play in strengthening people’s material well-being and, potentially, their citizenship status and agency at the small scale. peerReviewed

Sosiaalinen kestävyys on hyvinvoinnin, mahdollisuuksien ja resurssien oikeudenmukaista jakautumista sukupolvien sisällä ja niiden välillä. Sosiaalisen kestävyyden edistämisen kannalta on merkityksellistä, miten suuria empatiakuiluja yhteiskunnassa vallitsee ja missä määrin heikossa asemassa olevat nähdään apua ansaitsevina. Kielteiset käsitykset avunsaajien ansaitsevuudesta heikentävät eriarvoisuutta purkavan politiikan sosiaalista legitimiteettiä. Yhteiskunnissa, joissa sekä ekologinen että sosiaalinen kestävyys ovat koetuksella, on aiheen etsiä ratkaisuja, jotka voisivat samaan aikaan edistää kestävyyttä molemmilla osa-alueilla: materialistisuuden vähentäminen on tutkitusti keino edistää ekologista kestävyyttä, mutta voisiko sillä poistaa esteitä myös sosiaalisen kestävyyden tieltä? Tutkimukseni kytkeytyy yleistymässä olevaan ekososiaalipolitiikan tutkimusperinteeseen, jonka piirissä haetaan synergiaa ekologisten ja sosiaalisten päämäärien tavoittelussa. Tutkielmassani selvitin, onko vastaajan materialistisuus tekijä, joka on yhteydessä heikossa asemassa olevien ansaitsevuutta koskeviin käsityksiin: vähentääkö materialistisuus todennäköisyyttä välittää huono-osaisten väestöryhmien hyvinvoinnista ja nähdä viimesijaisen toimeentuloturvan varassa elävät apua ansaitsevina? Lisäksi tutkin, missä määrin yhteydet säilyvät demografisten, sosioekonomisten, poliittisten ja elämänkokemuksia mittaavien yksilötason tekijöiden vakioimisen jälkeen. Materialismin määrittelyssä nojasin materialismitutkija Tim Kasseriin (2016), jonka mukaan materialistisuus kattaa sisälleen joukon erilaisia vaurauteen, omistamiseen, imagoon ja statukseen yhdistyviä ulkoisia elämänarvoja ja tavoitteita. Tutkimusaineistona käytin vuonna 2012 kerättyä Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa -aineistoa (N=1883), joka sisälsi Kasserin (2004) kehittelemän Material Desires Scale’n. Se mittaa kymmenen kysymysväittämän avulla, kuinka vahvoja materialistisia haluja vastaajilla on. Painokertoimia käyttämällä aineiston pohjalta saadut tulokset materialistisuuden yhteydestä huono-osaisten ansaitsevana pitämiseen ovat yleistettävissä 20–64-vuotiaaseen manner-Suomessa asuvaan suomenkieliseen väestöön. Tutkimuksessani käytin kaikkiaan kahdeksaa vastemuuttujaa heikossa asemassa olevien ansaitsevuuden mittaamiseksi. Niistä neljä mittasivat huono-osaisia väestöryhmiä kohtaan koettua empatiaa. Huono-osaiset väestöryhmät olivat tutkimuksessani mielenterveysongelmaiset, asunnottomat ja päihdeongelmaiset, maahanmuuttajat sekä köyhät ja ylivelkaantuneet. Empatiaa mitattiin kysymällä, kuinka paljon vastaaja välittää kunkin ryhmän hyvinvoinnista. Loput neljä vastemuuttujaa mittasivat CARIN-teorian mukaisesti suomalaisten asennoitumista toimeentulotuen saajien ansaitsevuuteen. Kysymykset käsittelivät vastaajien mielipidettä siitä, ovatko toimeentulotuen saajat laiskoja ja aloitekyvyttömiä (ansaitsevuuden kriteerinä kontrolli), uskotaanko toimeentulotuen saajien maksavan tai joskus maksaneen saamansa avun takaisin yhteiskunnalle (vastavuoroisuuskriteeri), uskotaanko toimeentulotukea haettavan todelliseen tarpeeseen (tarvekriteeri) ja voivatko vastaajat kuvitella itse joskus joutuvansa toimeentulotukiasiakkaan asemaan (identiteettikriteeri). CARIN-teorian mukaan ihmiset käyttävät näitä kriteereitä arvioidessaan ansaitsevatko toimeentulotuen saajat tulla autetuiksi. Tavallista useamman vastemuuttujan käyttäminen oli perusteltua, sillä materialistisuuden yhteydestä empatiakuiluihin ja ansaitsevuuskäsityksiin ei löytynyt aikaisempaa tutkimusta. Ristiintaulukoinnin perusteella materialistisuus oli tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä mielenterveysongelmaisista välittämiseen sekä toimeentulotuen saajien ansaitsevuutta määrittäviin tarve- ja kontrollikriteereihin. Toisin sanoen materialistit kertoivat muita harvemmin välittävänsä mielenterveysongelmaisten hyvinvoinnista ja uskovansa toimeentulotuen saajien tarvitsevan saamansa tuen ja he ilmaisivat muita useammin pitävänsä toimeentulotuen saajia laiskoina. Regressioanalyysissa yhteyksien vakioimisen jälkeen tilastollinen yhteys säilyi ainoastaan vain toimeentulotuen saajia koskevan tarvekriteerin kohdalla. Tutkimustulokset antoivat lieviä viitteitä siitä, että materialistisuus on Suomessa este ekologisen kestävyyden ohella myös sosiaaliselle kestävyydelle. Poikkileikkausaineistoon pohjaavan korrelaatiotutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan tehdä johtopäätöstä yhteyden kausaalisuudesta. Jatkotutkimuksessa olisi syytä tutkia tarkemmin, miksi ihmiset, joilla itsellään on vahvoja materian hankkimiseen kohdistuvia haluja, epäilevät viimesijaisen toimeentuloturvan varassa elävien taloudellisten tarpeiden todellisuutta.

Suomessa jopa joka neljäs apua tarvitsevista ikääntyneistä jää vaille riittävää ja asianmukaista apua. Hoivaköyhyys on yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ilmentymä, johon liittyy usein niin sosiaalista kuin taloudellista huono-osaisuutta. nonPeerReviewed

As increasing numbers of Africans live in cities, their strategies for living and surviving challenge prevailing theories and models of urban development. Scholars of poverty and development have given more attention to rural areas than to urban ones, yet urban lifeways need more study because people’s material lives in the city differ significantly from those in rural areas. Urban residents are exposed to more ethnic, religious, and socio-economic diversity than rural residents (Jha et al. 2005) . Urban areas are also highly monetized, and the lives of especially the poorest residents are determined almost entirely by market forces. Money thus becomes the focus of city dwellers’ attention: the means by which relationships are negotiated, the measure of success, and a necessary condition for well-being. This volume defines ‘urban’ as residential aggregations in which the majority of residents work in non-agricultural activities, which generally means they are... peerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan työssäkäyvien köyhien osallisuutta. Työssäkäyvien köyhien ilmiö on mielenkiintoinen, koska yhteiskunnassamme ei olla totuttu ajattelemaan työssäkäyvän voivan olla myös köyhä. Työssäkäyvien köyhien voidaan ajatella olevan haavoittuvassa asemassa, koska työssäkäyvien köyhyys osoittaa, ettei työ suojaa köyhyydeltä. Tutkielmassa työssäkäyvien köyhyyttä tarkastellaan osallisuuden, köyhyyden ja prekarisaation viitekehyksessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vahvistavat ja heikentävät työssäkäyvien köyhien osallisuutta. Tutkielman aineistona on Töissä ja köyhä! -kirjoitusaineisto vuodelta 2015. Aineisto on kerätty kirjoituspyyntönä, johon on pyydetty vapaamuotoisia kirjoituksia työssäkäyviltä köyhiltä. Alkuperäinen aineisto on rajattu vastaamaan tutkielman kannalta oleelliseen tutkimuskysymykseen. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tulosten mukaan työssäkäyvien köyhien osallisuutta vahvistavat toimiviin ja merkityksellisiin yhteisöihin kuuluminen, sosiaaliset suhteet sekä mielekäs tekeminen. Työssäkäyvien köyhien osallisuutta heikentäviä tekijöitä ovat epävarmuus, omien valintojen vähäisyys ja köyhyys. Työssäkäyvät köyhät ovat vastentahtoisesti epävarmassa elämäntilanteessa. Köyhyys rajoittaa työssäkäyvien köyhien toimintamahdollisuuksia, jolloin osallisuus yhteiskunnan normeina pidettyihin asioihin on rajoitettu. Työssäkäyvien köyhien osallisuutta edistäisi köyhyydestä pois pääseminen ja päätäntävalta omasta elämästä. Lisäksi työssäkäyvien köyhien osallisuutta voitaisiin lisätä parantamalla työssäkäyvien köyhien elämän ennakoitavuutta. Työssäkäyvien köyhien kokemustiedon hyödyntäminen voisi toimia arvokkaana apuna myös sosiaaliturvajärjestelmän kehittämisessä, jotta voitaisiin parantaa työn ja sosiaaliturvaetuuksien yhteensovittamista.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee yksinhuoltajaperheiden taloudellisia selviytymiskeinoja ja epävarman taloudellisen tilanteen aiheuttamia tunteita koronapandemian aikana. Tutkielma kytkeytyy keskusteluun perheiden eriarvoisuudesta sekä aiempaan tutkimukseen laman aiheuttamista sosiaali- ja talouspoliittisista vaikutuksista. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii taloudellisten selviytymiskeinojen käsite sekä Jinin ym. integrated crisis mapping -teoria kriisien aiheuttamista kollektiivisista tunteista. Viitekehystä täydentää teoria tunteiden valenssi–virittävyys-jatkumosta. Tutkielman aineisto on kerätty osana Lastensuojelun Keskusliiton keväällä 2020 keräämää verkkokyselyä koronakriisin vaikutuksista lapsiperheiden hyvinvointiin. Aineisto koostuu perheen toimeentuloa käsittelevään kysymykseen tulleesta 271 avoimesta vastauksesta. Aineiston vastaajat olivat ilmoittaneet kyselyn esitiedoissa olevansa perheen ainoita vanhempia. Aineisto on analysoitu hyödyntäen tutkimusmenetelmänä laadullista sisällönanalyysia. Yksinhuoltajat hyödyntävät taloudellisina selviytymiskeinoina aineistossa säästämistä, laskujen maksujärjestelyjä sekä läheisten tukea. Lisäksi he täydentävät toimeentuloaan erilaisilla etuuksilla ja aiemmilla säästöillä. Taloudellinen epävarmuus poikkeusaikana aiheuttaa vastaajissa huolestuneisuutta, vihaa ja pelkoa. Käytetyt selviytymiskeinot ja vanhempien kokemat tunteet taloudellisen epävarmuuden aikana muistuttavat perheiden kokemuksia 1990-luvun laman aikana. Analyysin perusteella riski lapsiperheiden palvelutarpeiden kasvuun ja lapsiköyhyyden lisääntymiseen tulevina vuosina on kohonnut.

Tämä tutkielma tutkii työttömyyttä arjen näkökulmasta. Työttömyys on palkkatyöyhteiskunnan yksi haasteista, ja tämä tutkielma avaa sitä, mitä haasteita se tuo esiin yksilön arjessa ja millaisena arki esiintyy, kun se ei rakennu tahtomatta palkkatyön ympärille. Tutkielma on saanut innostusta Anna-Mari Isolan, Meri Larivaaran ja Juha Mikkosen toimittamasta kirjasta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä (2007). Samaan sävyyn tutkielma nostaa esiin työttömien äänen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle kerätyssä aineistosta, jossa työttömille suunnattuun vapaaehtoiseen toimintaan osallistuvat henkilöt puhuvat arkisista teemoista. Aineisto koostuu ryhmähaastatteluista. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla on mahdollista vastata tutkimuskysymykseeni: miten työttömyys määrittää työttömän arkea? Työttömyydellä on lukuisia haitallisia vaikutuksia niin yhteiskunnallisella kuin yksilöllisellä tasolla, mutta miksi näin on? Keskeisin tulos tutkielmassani on se, että työttömän arki rakentuu tavanomaisista asioista, kuten kodista, sohvasta ja julkisista tiloista, mutta nämä asiat saavat työttömyyden myötä uusia merkityksiä, jotka aiheuttavat negatiivisia kokemuksia arjesta. Muiden oletetut ja tiedetyt asenteet ja resurssien puutteet rakentavat kokemuksia arjesta ja arkisista asioista. Kotisohvasta voi muodostua syrjäytymisen symboli, koska sellaista todellisuutta rakennetaan keskustelussa. Sohvan pakoilu, yksinäiset kahvihetket ja uimahallit kuormittavat työttömän hyvinvointia saadessaan uusia merkityksiä arjessa tavoilla, joita ei ole ennen sanoitettu.

Mobile money provides a tool for survival, particularly in urban conditions shaped by city regulations that make microvending difficult for the poor. An analysis of 165 interviews conducted in two low-income neighborhoods in Dar es Salaam, Tanzania over 8 years demonstrates how interlocked layers of technology and interaction make mobile money services semiformal. I introduce two mobile money-enabled survival strategies: intrahousehold transfers for day-to-day survival (transfers within the same city) and resource safeguarding through kin remittances of start-up capital (home-based subsistence business capital stored for kin access in emergencies). The recent tightening of mobile phone regulations in the global South has disrupted users’ multilevel and formal/informal-hybrid infrastructures of money movement in these communities. Such tougher regulations could result in a new digital divide that hinders rather than facilitates the financial inclusion of the poor.

Köyhyys vaikuttaa moniulotteisesti lasten ja nuorten elämään köyhyyttä kokevien elämänlaatua, osallisuutta ja tulevaisuudenuskoa heikentäen. Tällä hetkellä maailmanlaajuisen koronavirus-pandemian aiheuttamat työpaikkojen menetykset ja kuntien kiristynyt taloudellinen tilanne aiheuttaa monille lapsiperheille taloudellisia menetyksiä jopa köyhyyteen asti. Tässä pro gradu- tutkielmassa tarkastellaan köyhyydestä selviytymistä lapsena ja nuorena köyhyyttä kokeneiden henkilöiden itse tuottamiensa kertomusten kautta. Tutkimukseni kohdistuu siihen, millaisia kertomuskulkuja ja merkityksiä lapsena ja nuorena köyhyyttä kokeneet tuottavat liittyen köyhyydestä selviytymiseen. Tutkielman teoriaosuus painottuu kotimaisiin ja ulkomaisiin köyhyystutkimuksiin, köyhyyden teorioihin sekä kuluttamista, lapsuutta ja nuoruutta sekä yksilön selviytymistä käsittelevään tutkimustietoon. Selviytymistä tarkastellaan erityisesti osallisuuden ja voimaantumisen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu vuosina 2006 ja 2012 valtakunnallisesti järjestetyistä Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä-kirjoituskilpailujen kertomuksista. Vuoden 2012 kertomukset ovat vuoden 2006-kirjoituskilpailun seuranta-aineisto. Aineisto löytyy kokonaisuudessaan sähköisessä muodossa, jota hallinnoi Tietoarkisto. Kirjoituksia on yhteensä yli 800 ja ne edustavat yksilön köyhyydestä sekä siitä selviytymisestä tai selviytymättömyydestä kertovaa tarinaa. Tämän tutkimuksen aineistoksi on edellä mainituista kirjoituksista valikoitunut ne 60 tekstiä, joissa kirjoittajat ovat kuvanneet omakohtaista kokemusta köyhästä lapsuudestaan tai nuoruudestaan. Tämä kvalitatiivinen tutkimus on toteutettu narratiivisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä on käytetty induktiivista narratiivista sisällönanalyysia. Aineiston selkiyttämiseksi on aluksi käytetty apuna temaattista luentaa. Analyysissa ilmenee toistuvia teemoja, jotka näkyvät köyhyydestä selviytymisen kerronnassa kertomuskulkuina. Narratiivisessa analyysissa on myös tarkasteltu kirjoittajien tapoja määritellä ja merkityksellistää köyhyydestä selviytymistä. Tutkimuksen tulosten perusteella kertomuksissa kertojat jäsentävät ja merkityksellistävät köyhyydestä selviytymistä suhteessa seuraaviin tekijöihin: elämänasenne, läheiset, itsensä toteuttaminen ja luovuus, työnteko sekä uskonto ja hengellisyys. Tämän tutkimuksen aineistolähtöisen analyysin perusteella syntyneet johtopäätökset ovat linjassa aiempien yleisesti selviytymistä ja köyhyyden kokemuksia käsittelevien tutkimustulosten kanssa lukuun ottamatta uskonnon ja hengellisyyden teemaa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on selvittää, miten lapsuudenaikainen köyhyys vaikuttaa aikuisuuden hyvinvointiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat köyhyys, ylisukupolvisuus, huono-osaisuus ja hyvinvointi. Lisäksi tutkielmassa esitellään lapsuudenaikaiselta köyhyydeltä suojaavia tekijöitä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kuvailevaa kirjallisuuskatsausta ja tutkimusaineisto koostuu 19 suomalaisesta tutkimuksesta, jotka on julkaistu vuosina 2000–2020. Aineiston keruu tehtiin elektronisiin tietokantoihin systemaattisella tiedonhaulla. Tutkimusaineistossa hyvinvointia tutkittiin yksilön sosioekonomisen aseman, terveyden sekä sosiaalisen pääoman kautta. Tarkasteltujen tutkimusten perusteella lapsuudenaikaisella köyhyydellä ja siihen liitettävillä ilmiöillä kuten vanhempien matalalla koulutustasolla, toimeentulotuen asiakkuudella sekä työttömyydellä on yhteys jälkeläisten aikuisiän työttömyyteen ja osassa tutkimuksista toimeentulotuen asiakkuuteen. Vanhempien matalan koulutustaustan havaittiin olevan yhteydessä jälkeläisten koulupudokkuuteen ja matalaan kouluttautumiseen. Tämän tutkimuksen aineiston perusteella lapsuudenkodin toimeentulo-ongelmat lisäävät todennäköisyyttä kokea köyhyyttä myöhemmin elämässä. Tarkasteltujen tutkimusten mukaan lapsuudenaikaisella köyhyydellä on jossain määrin kielteisiä vaikutuksia yksilön myöhempään fyysiseen terveyteen, psyykkiseen terveyteen ja kuolleisuuteen. Lisäksi lapsuudenaikaisen köyhyyden on havaittu aiheuttavan yksilöille myöhemmin vaikeutta kokea onnellisuutta. Tutkimustulosten mukaan lapsuudenaikainen köyhyys lisää myös riskiä lapsen huostaanottoon. Tutkimustulokset eivät olleet täysin yhdenmukaisia kuolleisuuden, päihteiden käytön, fyysisen terveyden ja rikollisuuden suhteen. Huono-osaisuuden on havaittu siirtyvän sukupolvelta toiselle esimerkiksi vanhemmilta omaksuttujen asenteiden kautta. Sosiaalisen huono-osaisuuden tai sosiaaliluokan periytyminen ei ollut kuitenkaan kiistatonta tutkimusaineistomme perusteella. Erilaisten suojaavien tekijöiden kuten kodin ulkopuolisten merkityksellisten aikuisten, hyvien vanhempi-lapsisuhteiden sekä yksilön tiettyjen persoonallisuuden piirteiden kuten positiivisen minäkäsityksen on havaittu suojaavan yksilöä epäsuotuisalta kehitykseltä kielteisistä lapsuudenkokemuksista huolimatta. Lisäksi köyhyyden ja huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen ja heikossa asemassa olevien yksilöiden tukemiseen voidaan vaikuttaa moniammatillisella yhteistyöllä sekä yhteiskunnan tarjoamilla oikea-aikaisilla ja oikein kohdennetuilla palveluilla. Poliittisissa toimenpiteissä tulisi keskittyä köyhyyden syiden tunnistamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn jo ongelmien varhaisessa vaiheessa.

This edited collection provides the first comprehensive study of the rise of food charity across Europe. This concluding chapter pulls together the findings of all the individual case studies to analyse what comparisons can be drawn regarding the growth of this type of charitable provision across the continent over the last few decades. The aim of this book is to use food charity as a lens through which to examine changing responses to poverty in the context of shifting social policies, and the data provided by the case studies have demonstrated just how important a lens food charity is in.. [continues] peerReviewed

This chapter forms the land case study for Finland. As with all empirical chapters it explores several key themes in relation to food charity in Finland: • the history of food charity in the national context and the relationship between the welfare state and charities; • the nature of and drivers behind contemporary food charity provision; • key changes in social policy and their impact on rising charitable food provision; • and the social justice implications of increasing need for charitable assistance with food. The chapter concludes with critical reflections on the future direction of food charity provision in Finland and the implications of this.

Tutkielmassani tarkastelen kansanedustajien täysistuntopuheen kautta sitä, millaisina kansanedustajat näkevät ylivelkaantuneet henkilöt ja millaisia taustasyitä he näkevät ylivelkaantumiselle. Suomalaisten ylivelkaantuminen on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Kansanedustajat taas käyttävät suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää valtaa ja heidän puheellaan ja asenteillaan voidaan sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti katsoa olevan vaikutusta siihen, millaiset puhetavat ja aiheet ovat vallassa suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja millaisia rooleja puheen kohteena oleville ihmisryhmille annetaan. Siksi on tärkeää tutkia, millaista puhetta he ylivelkaantumisesta ja sen taustasyistä tuottavat. Tutkimusaineistonani on kolme eduskunnan täysistunnon pöytäkirjaa vuosilta 2018-2020. Näistä kaksi on ollut lähetekeskusteluja ja yksi ajankohtaiskeskustelu. Olen käyttänyt aineistoni analyysimenetelmänä diskurssianalyysiä. Analyysissäni aineistosta muotoutui neljä erilaista ylivelkaantumisen diskurssia: kohtalodiskurssi, vastuullisuusdiskurssi, hallitsemattomuuden diskurssi ja vastuuttamisdiskurssi. Näiden diskurssien sisällä rakentui seitsemän erilaista ylivelkaantuneen henkilön identiteettiä. Hieman muita vahvemmaksi diskurssiksi analyysissä nousi kohtalodiskurssi, jossa velkaantunut asemoitiin passiiviseksi kohtalon uhriksi, joka ei juurikaan voi tehdä itse mitään asemansa parantamiseksi. Ylivelkaantuminen ja köyhyys linkittyvät kiinteästi toisiinsa. Tutkielmassani hyödynsin köyhyyden selitysmalleja, joiden avulla pystyin luokittelemaan kansanedustajien puheista esille nousseita ylivelkaantumisen syitä ja linkittämään niitä analyysissä muodostuneisiin ylivelkaantuneiden identiteetteihin. Identiteetit ja köyhyyden selitysmallit eivät kohdanneet toisiaan täysin suoraviivaisesti, vaan kaikkiin identiteetteihin liittyi kolmesta neljään erilaista mallia selittää ylivelkaantumisen taustasyitä. Jotkut identiteetit linkittyivät kuitenkin vahvemmin tiettyihin ylivelkaantumisen selitystapoihin. Kokonaisuudessaan yhteiskunnallisen syytöksen luokka painottui vahvasti kansanedustajien taustaselityksissä, mikä on linjassa sen kanssa, mitä aiemmissa tutkimuksissa on selvitetty pohjoismaalaisten köyhyyden selitysmalleista. Syyn ylivelkaantumiseen nähtiin siis olevan ensisijassa yhteiskunnallisissa rakenteissa. Kansanedustajien puhe ylivelkaantuneista oli monimuotoista ja vaihtelevaa ja ylivelkaantunut sai puheessa monenlaisia rooleja. Myös ylivelkaantumisen taustasyitä nousi esille monipuolisesti. Ylivelkaantumisen taustasyistä jäi kuitenkin puuttumaan sellaisia taustaselityksiä, jotka aiempi ylivelkaantumisen tutkimus on tunnistanut: kansanedustajat eivät puhuneet mielenterveysongelmista eivätkä yksinhuoltajuudesta ylivelkaantumiseen liittyvinä ja sen taustalla vaikuttavina tekijöinä. Myös köyhyys jäi vähälle huomiolle. Näihin kolmeen ilmiöön olisikin tärkeää kiinnittää huomiota tulevissa ylivelkaantumista ja sen ehkäisemistä koskevissa keskusteluissa. Koska ylivelkaantumisen taustasyyt ovat moninaisia ja liittyvät usein toisiinsa, ylivelkaantumisen hoitamisessa olisi tärkeää hyödyntää myös sosiaalityön osaamista, joka on erikoistunut juuri tällaisten monimutkaisten elämäntilanteiden kanssa työskentelemiseen.

nonPeerReviewed

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää miten köyhyys merkityksellistyy internetin keskustelupalstoilla ja miten lapsiperheiden köyhyyteen suhtaudutaan verkkokeskusteluissa. Tutkimus on laadullinen ja paikantuu sosiaalisen konstruktionismin mukaiseen viitekehykseen. Tutkimuksen aineisto sisältää 35 kommenttia, jotka on valittu kahden perhelehden nettikeskustelupalstan neljästä eri keskusteluketjusta, joissa on käsitelty lapsiperheköyhyyttä. Aihetta käsitellään pääasiassa vanhempien näkökulmasta. Verkkokeskustelut ovat kasvattaneet suosiotaan aineistona, mutta lapsiperheköyhyyttä niiden kautta ei ole juurikaan tutkittu. Tarkoituksenani on tarkastella millaisia argumentoinnin retorisia keinoja verkkokeskusteluissa käytetään keskustelukumppaneiden vakuuttamiseksi omista näkemyksistä. Olen käyttänyt retoriikan analyysissä apuna Arja Jokisen erittelemiä vakuuttavan ja suostuttelevan retoriikan keinoja. Tutkimuksessani on vaikutteita myös laadullisesta asennetutkimuksesta. Köyhyyttä kokevilla perheillä on erilaisia taustoja ja elämäntilanteita. On vanhempia, jotka opiskelevat, ovat työkyvyttömyyseläkkeellä, työttöminä tai käyvät pienipalkkaisessa tai osa-aikaisessa työssä. Perhekoolla on toisinaan myös vaikutusta taloudelliseen hyvinvointiin. Köyhyys jakautuu absoluuttiseen ja suhteelliseen köyhyyteen ja tutkimuksessani esiin tulleet kokemukset painottuvat vahvasti suhteellisen köyhyyteen. Köyhyyteen liittyen eriarvoistuminen on haaste myös Suomessa. Yhteiskunnan poliittisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa eriarvoistumisen kehitykseen. Näin vaikutetaan lisäksi yksilöiden omaan elämäntyytyväisyyteen. Tässä tutkimuksessa taloudellinen eriarvoisuus näyttäytyy osallistumisen esteinä, välttämättömyyksistä tinkimisenä ja kykenemättömyytenä kuluttaa kuten muut. Toisaalta osa kokee elämänsä myös riittävän hyvänä vähävaraisuudesta huolimatta. Tutkimustulosten perusteella voidaan nähdä, että köyhyys on muutakin kuin fyysisten asioiden puutetta. Köyhyydestä keskusteltaessa mielipiteet jakautuvat useisiin eri näkemyksiin, kuten köyhyyteen empaattisesti ja puolustavasti suhtautuviin sekä välinpitämättömästi ja negatiivisesti köyhyyteen asennoituviin. Sanallisesti useat kirjoittajat nostivat esiin, että vähävaraisen täytyy yksinkertaisesti suhteuttaa kulunsa käytössä oleviin tuloihinsa. Tästä puhuivat sekä pienituloiset itse omien kokemustensa perusteella, että köyhien toimintatapoja kritisoivat kirjoittajat. Kirjoituksissa käytetään monipuolisesti erilaisia retorisen vakuuttamisen keinoja argumentaation vahvistamiseen. Aineistossani yleisimmin käytetyt retoriset keinot ovat omista intresseistä etäännyttäminen, metaforat, yksityiskohdat ja narratiivit, puhujakategorialla oikeuttaminen sekä ääri-ilmaisut. Sosiaalityöntekijän on tärkeä ymmärtää köyhyys ilmiönä, että hän osaa työssään suhtautua siihen ja vähävaraisiin asianmukaisesti ottaen huomioon köyhyyden laaja-alaiset ja pitkäkestoiset seuraukset.

nonPeerReviewed

This paper brings new insight to poverty and social exclusion through an analysis of how poverty-related issues are commented on in the largest online discussion forum in Finland: Suomi24 (‘Finland24’). For data, we use 32,407 posts published in the forum in 2014 that contain the word köyhä (‘poor’) or a predefined semantically similar word. We apply the Corpus-Assisted Discourse Studies (CADS) method, which combines quantitative methods and qualitative discourse analysis. This methodological solution allows us to analyse both large-scale tendencies and detailed expressions and nuances on how poverty is discussed. The quantitative analysis is conducted with topic modelling, an unsupervised machine learning method used to examine large volumes of unlabelled text. Our results show that discussions concerning poverty are multifaceted and can be broken down into several categories, including politics; money, income and spending; and unequal access to goods. This suggests that poverty affects the lives of people with low income in a comprehensive way. Furthermore, it is shown that the posts include self-expression that displays both the juxtaposition of social groups, e.g., between the rich and the poor, and between politicians and citizens, as well as peer support and giving advice. peerReviewed

Kirja-arvostelu teoksesta Clarice Lispector: Tähden hetki, suom. Tarja Härkönen, Teos 2020. nonPeerReviewed

Using the method of third-person elicitation and 171 interviews in Dar es Salaam, Tanzania, I examine one form of forced marriage, ‘marriage on the mat’ (ndoa ya mkeka). In it, girls’ parents use the normative pressure of Islamic norms to circumvent the groom’s lack of consent to the marriage and promote their daughter’s future economic security. Premarital sex and forced marriage, rarely examined together, are often causally linked and provide strong motives for parents to resort to ndoa ya mkeka. In an urban context where girls’ and women’s income-earning possibilities are limited to transactional sex, marriage at a young age is often the only way to embody the culturally approved behaviours of both economic self-sufficiency and sexual modesty. Findings indicate that coercive practices do not necessarily rule out the agency of those coerced; similarly in forced marriage parents are not always oppressors and daughters are not always the victims. peerReviewed

Tutkielmani Mukuloita pirtti täynnä ja uutta pukkaa – sisällönanalyysi köyhiin lapsiperheisiin kohdistuvista käsityksistä verkkokeskustelussa tavoitteena on selvittää, millaisia käsityksiä köyhiin lapsiperheisiin liittyy verkkokeskusteluissa. Tutkielmani tieteenfilosofinen viitekehys on fenomenografia. Ymmärrän tutkielmassani tutkimani käsitykset siten, että ne ovat ajassa eläviä yksittäisen ihmisen käsityksiä yhdestä todellisuudesta. Aineistoni olen kerännyt Vauva-lehden keskustelufoorumilta. Aineistoni käsittää 255 sivua ja 88505 sanaa eri keskusteluita, joissa aiheena on köyhät lapsiperheet. Analyysimenetelmänä käytän laadullista sisällönanalyysia. Analyysin tukena käytän kvantifiointia, eli esitän myös määrällistä tietoa siitä, miten usein eri luokat aineistossa esiintyvät. Tutkimusetiikasta pidän huolen kohtelemalla sekä keskustelijoita että keskustelun kohteena olevia henkilöitä kunnioittavasti ja säilytän aineistoni asianmukaisesti. Tutkielmassani luokittelen köyhyyskäsitykset lapsen oikeuksien näkökulmaan, elämänhallinnan ja kyvyttömyyden näkökulmaan, vastuullisen taloudenpidon näkökulmaan, pienituloisen työssäkäyvän näkökulmaan, nöyrän ja oikean köyhän näkökulmaan, erilaisten lähtökohtien näkökulmaan ja kokemuksen kautta syntyvän ymmärryksen näkökulmaan. Kvantifioinnissa köyhyyden selittäminen yksilöllisen syytöksen kautta nousee ylivoimaisesti yleisimmäksi tavaksi käsittää köyhyyttä. Erityisesti vastuullisen taloudenpidon ja elämänhallinnan ja kyvyttömyyden käsitykset ovat hallitsevia. Toisaalta aineistossani ilmenee myös empatian osoituksia ja koskettavia omakohtaisia köyhyyskokemuksia. Tutkielmassani ilmenee, että vaikka aineisto sisältääkin varsin monipuolisen kattauksen erilaisia käsityksiä lapsiperheiden köyhyydestä, saavat köyhyyttä yksilöllisen syytöksen kautta käsittävät kirjoittajat viesteihinsä eniten positiivisia reaktioita.

nonPeerReviewed

The Millennium Development Goals were effective from 2000 to 2015. Statistics show that most of the goals were met, and particularly success in the goal of reducing extreme poverty (MDG1) gained wide recognition. Despite the strong ethical language related to poverty reduction, there has been little analysis of the ethical significance of the MDG achievements. Since statistical and ethical definitions and representations of poverty never completely overlap, conclusions concerning ethical progress are not directly available from the statistics. This article shows how this ethical significance can be analysed and what kinds of controversies and uncertainties relate to the issue. As part of this analysis, utilitarian issues, population ethics, and the social aspect of poverty are discussed. Keywords: poverty, Millennium Development Goals, statistics, ethics, poverty line

The nineteenth century in Finland was characterized by significant societal changes. Since 1809 a Grand Duchy of imperial Russia, Finland began to transform from an early modern society of estates to a modern civic society. The end of the nineteenth century was characterized by significant economic growth. Despite this general development, for many people this era signaled impoverishment and downward mobility that affected even the next generations. A fresh look at the economic threats on various societal layers is called for. In this theme issue we are concerned with socially varying dimensions of destitution, its manifestations, and the ways in which it was experienced and repelled. We explore the manifold and fruitful sources available, some of which are as yet little explored, while others afford novel approaches to the history of poverty.

This article analyses rural livelihood diversification through a longitudinal follow‐up survey, that targets former collective farm workers in Estonia, Latvia and Lithuania. It argues, that between 1995 and 2010 the former collective farm workers employed three distinct livelihood diversification strategies in order to create their living. A wage‐based livelihood diversification strategy, which does not include any agricultural practices, was more common among the better‐off households. A farm‐based livelihood diversification strategy, which does not rely on salaries, was more often employed by the poor. A mixed strategy, that combines both wage income and farm activities, was used by both better‐off (above the poverty line) and poor households (below the poverty line). The paper also finds that livelihood diversification and poverty among the researched households have country specific patterns, which coincide with the general rural development in Baltic states. peerReviewed

Kirja-arvostelu teoksesta Édouard Louis, Ei enää Eddy. (En finir avec Eddy Bellegueule) Tammi 2019, s. 184, suom. Lotta Toivanen. nonPeerReviewed

Tutkin sairauspäivärahakauden enimmäisajan ylittäneitä henkilöitä. Kyseessä on spesifi ryhmä, josta ei ole olemassa aiemman tutkimuksen perusteella selkeää kuvaa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, keitä tähän ryhmään kuuluu. Lisäksi tavoitteenani on tarkastella heidän kokemiaan toimeentulo-ongelmia. Kolmas tavoitteeni on sairauspäivärahan enimmäisajan ylittäneiden henkilöiden kokemuksien vertailu koko väestön kokemuksiin. Köyhyyden ja sairauden välillä on havaittu aiemmassa tutkimuksessa yhteyksiä eli terveysongelmista kärsivillä on muuta väestöä korkeampi köyhyysriski. Lisäksi toimeentuloturvajärjestelmän toimivuus on kyseenalaistettu erityisesti niiden henkilöiden kohdalla, jotka jäävät niin sanotuiksi väliinputoajiksi eivätkä kuulu minkään etuuden piiriin, vaikka eivät pysty turvaamaan työnteolla toimeentuloaan. Näistä syistä sairauspäivärahan enimmäisajan ylittäneet ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde. Aineistonani on kaksi otosta Kelan keräämästä Toimeentuloturvan toimivuus – kansalaisten kokemukset ja odotukset -aineistosta. Sairauspäivärahan enimmäisajan ylittäneitä kuvaavan otoksen lisäksi hyödynnän koko väestöä kuvaavaa otosta. Molemmissa otoksissa on käytetty samaa kysymyslomaketta. Tutkimukseni teoreettisena pohjana on Peter Townsendin suhteellisen deprivaation näkökulma köyhyystutkimukseen. Köyhyyden suhteellisuus näkyy vahvasti myös omassa tutkimuksessani, vaikka lähestymistapa on erilainen kuin Townsendillä. Tutkin ihmisten kokemuksia heidän subjektiivisten arvioidensa kautta. Suhteellisuus näkyy erityisesti siinä, että vastatessaan kysymyksiin omasta terveydentilastaan, toimeentulostaan tai kokemiensa toimeentulo-ongelmien yleisyydestä, vastaajat pohtivat tilannettaan suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Lisäksi vertaan sairauspäivärahan enimmäisajan ylittäneitä koko väestöön, mikä antaa käsityksen heidän tilanteestaan suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Tutkimukseni tuloksissa nousi esille, että sairauspäivärahan saajista suuri osa on lähellä eläkeikää, matalasti koulutettuja ja asuvat yhden tai kahden hengen kotitalouksissa. Monet vastaajista määrittelivät edelleen itsensä sairaaksi, mutta eivät olleet eläkkeen tai muun etuuden piirissä. Kolmannes oli eläkkeellä. Kaikkein eniten toimeentulo-ongelmia kokivat ne sairauspäivärahan enimmäisajan ylittäneet, jotka olivat 40-49-vuotiaita ja asuivat joko yhden hengen tai kolmen tai useamman hengen kotitalouksissa. Sairauspäivärahan enimmäisajan ylittäneet kokivat kaikenlaisia toimeentuloon liittyviä ongelmia muuta väestöä enemmän. He myös kokivat terveydentilansa ja toimeentulonsa riittävyyden muuta väestöä heikommaksi.

[Johdanto] Sosiaalityössä on pitkä perinne ja kokemus köyhyyden vastaisesta toiminnasta ja työskentelystä pienituloisten parissa (Birkenmaier 2012; Wolfsohn & Michaeli 2014, 6). Sosiaalityöntekijöitä voidaan pitää avaintoimijoina ruohonjuuritasolla, kun halutaan tavoittaa taloudellisesti haavoittuvassa asemassa eläviä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että toimeentulovaikeudet olisivat ensisijainen ongelma, jota sosiaalityössä käsitellään. Toisin päin katsottuna tilapäinen taloudellisen avun tarve ei sekään automaattisesti liity sosiaalityön tuen tarpeeseen. Sosiaalityön tuen tarve tulee ajankohtaiseksi tilanteissa, joissa ihminen ei yrityksistään huolimatta pysty ratkaisemaan vaikeuksia elämäntilanteessaan (Kangas 2011, 30). Nämä ovat usein syy siihen, että ihminen kääntyy tai häntä neuvotaan kääntymään sosiaalityöntekijän puoleen (Waldegrave 2005). Vaikka toimeentulon vaikeudet, köyhyys sekä taloudellisten resurssien ja voimavarojen puute ovat sosiaalityössä tuttuja, niihin liittyy haasteensa sosiaalityön käytännöissä (ks. Krumer-Nevo, Monnickendam & Weiss-Gal 2009; Stuart 2013). Kunnissa tehtävä sosiaalityö, erityisesti aikuisten parissa, on Suomessa keskittynyt tyypillisesti toimeentulotukeen ja työllistymistä edistävään aktivointiin. Vaikka aktivointi ja rahansiirtoina toteutettava tuki on tärkeää, asiakkaita sopeuttava sekä rakenteita ja käytäntöjä ylläpitävä suunta on liiaksi painottunut ja sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä kapeutunut ja asema heikentynyt. (Blomgren ym. 2016.) Syrjinnän ja sorron poistaminen sekä sosiaalityön pyrkimys edistää oikeudenmukaisuutta ja ihmisten tasa-arvoa ovat jääneet varjoon. Toimiminen yhteiskunnallisten epäkohtien ehkäisemiseksi niin asiakkaiden kuin laajemmin heikossa asemassa olevien tilanteen parantamiseksi on sosiaalityön ydintä (IFSW 2016). Tästä lähtökohdasta olen ottanut tehtäväkseni esitellä talouden ja toimeentulon kysymyksiä sosiaalityössä paneutumalla siihen, miten sosiaalityöllä pyritään vahvistamaan taloudellista toimintakykyä ja tukemaan ihmisten elämäntilannetta. Olen väitöskirjassani perehtynyt muun muassa Yhdysvalloissa kehitettyyn uuteen taloussosiaalityön orientaatioon (financial social work, Viitasalo 2018). Keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä toimii tutkimustraditio, joka tunnetaan toimintakykyteoriana tai teoriana toimintamahdollisuuksista (capability- tai capability approach -tutkimustraditio). Lähden liikkeelle tähän pohjautuvasta taloudellisen toimintakyvyn käsitteestä. Esittelen taloussosiaalityötä, jolla pyritään ”haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, perheiden ja yhteisöjen taloudellisen vakauden ja hyvinvoinnin edistämiseen” (University of Maryland 2010). Taloudellisesta avustamisesta piirtyy tämän myötä toimintaa, joka perustuu kokonaisvaltaiseen taloudellisten ongelmien käsittelyyn. nonPeerReviewed

Tässä tutkimuksessa selvitetään mielenterveyden häiriöön sairastuneiden vanhempien kokemuksia toimeentulo-ongelmista. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on köyhyystutkimus. Tutkimuksen aineisto koostuu länsisuomalaisen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelujen yksikön kahdeksan potilaan haastatteluista. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluna. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Koska tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä kokemuksia ja miten haastateltavat tuovat esille, kiinnittyy tutkimus sosiaalisen konstruktionismin teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimuskysymyksinä tutkimuksessa ovat: Mitä ja miten mielenterveyden häiriöön sairastuneet vanhemmat kertovat toimeentulo-ongelmiin liittyvistä kokemuksistaan? Millaisia vanhemmuuden kategorioita he puhuessaan rakentavat? Aineisto on analysoitu kategoria-analyysin avulla. Aineistosta nousee kuusi vanhemmuuden kategoriaa: 1) tilanteen uhriksi joutunut vanhempi, 2) avun saamisesta neuvotteleva vanhempi, 3) vastuullinen, lapsen turvallisen arjen mahdollistava vanhempi, 4) avun hakemisessa torjuttu vanhempi, 5) häpeää ja arvottomuutta kokeva vanhempi ja 6) otteensa menettävä vanhempi. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että vastuullisen, lapsen turvallisen arjen mahdollistavan vanhemman kategoriajäsenyys tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden toimijuuden ylläpitämiselle sekä jatkuvuuden tunteen rakentamiselle ja ylläpitämiselle. Merkille pantavaa on kuitenkin myös esille nousevien häpeän ja arvottomuuden tunteiden vahva läsnäolo vanhempien kokemuksissa. Otteensa menettävän vanhemman kategoriassa esille nousevat myös luovuttamista kuvaavat ajatukset. Nämä ovat kuvauksia tilanteista, joissa yksilön resilienssi voi pettää. Mielenterveyden häiriön ja köyhyyden negatiivinen vuorovaikutuksen kehä on selkeästi havaittavissa vanhempien kertomuksissa. Vanhemmat näyttäisivät kuitenkin jäävän usein yksin köyhyyden aiheuttaman tunnekuorman, erityisesti häpeän ja arvottomuuden tunteiden kanssa. Vanhempien puheissa toimeentulo-ongelmiin apua tarjoavat viranomaistahot näyttäytyvät usein sellaisina, etteivät ne kykene luomaan yhteyttä vanhempien maailmaan tilanteessa, jossa toimintakyky on mielenterveyden häiriön ja taloushuolien vuoksi alentunut. Vanhemmat tuovat esille halukkuuttaan ymmärtää auttamisjärjestelmän todellisuutta ja osoittavat näin kykynsä tulla sitä vastaan. Heidän puheissaan nousee kuitenkin vahvasti esille se, ettei heillä ole välttämättä käytössään areenoita, joissa he saisivat riittävässä laajuudessa kuvattua tilannettaan sosiaalityön ammattilaisille.

In recent decades, charitable food assistance has grown into a prevalent way to respond to hunger as a manifestation of severe or absolute poverty that persists even in the affluent European Welfare States. By severe poverty we refer to an economic condition of life, which leaves an individual or family not only physically hungry but also in a situation where the basic need for nutritious healthy food is unmet to such a degree that it seriously violates the chance of sustaining socially accepted membership of society. Throughout Europe, nongovernmental organizations, and faith-based actors in particular, have taken up the task of alleviating the immediate food needs of the most deprived people by delivering food stuffs that originate to a great extent from food markets as surplus donated by food corporations and retailers. As an affluent Nordic Welfare State with more than two decades of history in this modern food charity, Finland provides an illustrative context to explore faith-based organizations as actors in the charity economy which is an alternative distribution system where unwanted consumer goods are redistributed from those who have a surplus to those who are in need. peerReviewed

nonPeerReviewed

This title is published in Open Access with the support of the University of Helsinki. In comparison to other social groups, India’s rural poor – and particularly Adivasis and Dalits - have seen little benefit from the country’s economic growth over the last three decades. Though economists and statisticians are able to model the form and extent of this inequality, their work is rarely concerned with identifying possible causes. Employment, Poverty and Rights in India analyses unemployment in India and explains why the issues of employment and unemployment should be the appropriate prism to understand the status of wellbeing in India. The author provides a historical analysis of policy interventions on behalf of the colonial and postcolonial state with regard to the alleviation of unemployment and poverty in India and in West Bengal in particular. Arguing that, as long as poverty - either as a concept or as an empirical condition - remains as a technical issue to be managed by governmental technologies, the ‘poor’ will be held responsible for their own fate and the extent of poverty will continue to increase. The book contends that rural unemployment in India is not just an economic issue but a political process that has consistently been shaped by various socio-economic, political and cultural factors since the colonial period. The analysis which depends mainly on ethnography extends to the implementation of the ‘New Rights Agenda’, such as the MGNREGA, at the rural margin. Challenging the dominant approach to poverty, this book will be of interest to scholars working in the fields of South Asian studies, Indian Political Economy, contemporary political theories, poverty studies, neo-liberalism, sociology and social anthropology as well as development studies.

Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu jatkaa kasvamistaan. Samalla köyhyyden maantiede muuttaa muotoaan: Pohjoisen ja Etelän maiden välinen vastakkainasettelu on pikku hiljaa muuttumassa eriarvoisuudeksi kaikkialla. Kehitysyhteistyötä motivoinut köyhyyden vähentäminen on tässä todellisuudessa varsin hampaaton poliittinen väline, sillä sen avulla ei voida puuttua suurimpaan ongelmaan – äärimmäiseen rikkauteen. nonPeerReviewed

Tämän sosiaalityön pro gradu -tutkielman aiheena ovat elämänkulun aikana kohdatut ja omaan taloudelliseen tilanteeseen heijastuneet muutokset suuriin ikäluokkiin kuuluvien naisten ja miesten köyhyysaiheisissa omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa. Tutkielma on laadullinen ja aineistoa lähestytään narratiivisesti. Tutkimuskysymykset ovat 1) Millaisia tarinoita elämästä ennen ja jälkeen muutoksen kerrotaan sekä 2) Eroavatko elämänmuutosta kuvaavat tarinat toisistaan jollain olennaisella tavalla? Tutkielman aineistona on kahdeksantoista Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuun vuonna 2006 lähetettyä kirjoitusta. Aineisto on valikoitu kirjoittajien iän perusteella siten, että kirjoittajat ovat syntyneet 1945–50 ja kirjoituksia tarkastellaan suhteessa tutkimustietoon suurten ikäluokkien elämänkulusta. Tutkielman tuloksena muodostetaan kaksi tarinatyyppiä elämästä käännekohdan jälkeen. Tarinatyypeiksi rakentuvat 1) lukkiutunut tarina, jossa ei-toivotun, äkillisen ja ennakoimattoman muutoksen jälkeen huomio kiinnittyy ja toiminta suuntautuu selityksen hakemiseen ja elämän palauttamiseen entiselleen, vaikka muuttuneet olosuhteet tekisivät sen mahdottomaksi sekä 2) uusien mahdollisuuksien tarina, jossa elämä kuvautuu muutoksen jälkeenkin mielekkäänä, vaikka ei enää samanlaisena kuin ennen. Tarinan lukkiutumista edesauttaa muutoksen ennakoimattomuus ja vaikeudet muodostaa tapahtuneelle riittävää, mielekästä selitystä. Uusien mahdollisuuksien tarinassa puolestaan on joko löydetty muutokselle tyydyttävä selitys tai luovuttu selityksen hakemisesta. Tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että elämän käännekohdat ovat paitsi uhka hyvinvoinnille, myös mahdollisuus uuden elämänorientaation omaksumiselle. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää erityisesti odottamattomia ja ei-toivottuja käänteitä elämässään kokeneiden ja niistä selviytymisessä tukea tarvitsevien ihmisten kohtaamisessa ammatillisen auttamistyön areenoilla.