Search

There are no doubts that artificial and human intelligence enhance and complement each other. They are stronger together as a team of Collective (Collaborative) Intelligence. Both require training for personal development and high performance. However, the approaches to training (human vs. machine learning) are traditionally very different. If one needs efficient hybrid collective intelligence team, e.g. for managing processes within the Industry 4.0, then all the team members have to learn together. In this paper we point out the need for bridging the gap between the human and machine learning, so that some approaches used in machine learning will be useful for humans and vice-versa, some knowledge from human pedagogy can be useful also for training the artificial intelligence. When this happens, we all will come closer to the ultimate goal of creating a University for Everything capable of educating human and digital “workers” for the Industry 4.0. The paper also considers several thoughts on training digital assistants of the humans together in a team. peerReviewed

Industry 4.0 is a trend related to smart factories, which are cyber-physical spaces populated and controlled by the collective intelligence for the autonomous and highly flexible manufacturing purposes. Artificial Intelligence (AI) embedded into various planning, production, and management processes in Industry 4.0 must take the initiative and responsibility for making necessary real-time decisions in many cases. In this paper, we suggest the Pi-Mind technology as a compromise between completely human-expert-driven decision-making and AI-driven decision-making. Pi-Mind enables capturing, cloning and patenting essential parameters of the decision models from a particular human expert making these models transparent, proactive and capable of autonomic and fast decision-making simultaneously in many places. The technology facilitates the human impact (due to ubiquitous presence) in smart manufacturing processes and enables human-AI shared responsibility for the consequences of the decisions made. It also benefits from capturing and utilization of the traditionally human creative cognitive capabilities (sometimes intuitive and emotional), which in many cases outperform the rational decision-making. Pi-Mind technology is a set of models, techniques, and tools built on principles of value-based biased decision-making and creative cognitive computing to augment the axioms of decision rationality in industry. peerReviewed

In this paper we address an exploratory search challenge by presenting a new (structure-driven) collaborative filtering technique. The aim is to increase search effectiveness by predicting implicit seeker’s intents at an early stage of the search process. This is achieved by uncovering behavioral patterns within large datasets of preserved collective search experience. We apply a specific tree-based data structure called a TB (There-and-Back) structure for compact storage of search history in the form of merged query trails – sequences of queries approaching iteratively a seeker’s goal. The organization of TB-structures allows inferring new implicit trails for the prediction of a seeker’s intents. We used experiments to demonstrate both: the storage compactness and inference potential of the proposed structure. peerReviewed

This thesis focuses on a systematic assessment of the feasibility and performance of situated crowdsourcing, as well as a basic understanding of the behaviours of its workers. While these aspects have been extensively studied for online and mobile crowdsourcing, this is not the case for situated crowdsourcing mainly due to its relative novelty. Such an assessment is crucial for the development of the crowdsourcing research agenda, so that task requesters and researchers alike can leverage, whenever appropriate, situated technologies for crowdsourcing efforts with more confidence. The key findings of this thesis illustrate how appropriately designed crowdsourcing tasks can perform well even in a complex deployment setting: situated technologies in public spaces. In the articles presented in this thesis, we empirically demonstrate that situated crowdsourcing performance can compete with other means of collecting crowd contributions. While situated technologies have been reported in the past to suffer from credibility and misappropriation issues, one should not forego the use of these technologies for crowdsourcing purposes assuming that the tasks are not haphazardly designed. The thesis also explores the behaviours of situated crowdsourcing workers through in-situ observations, video analysis and longitudinal individual tracking. Towards the end of the thesis, we revisit the research questions put forth in the thesis, and highlight how they were answered. We then discuss the benefits and drawbacks of situated crowdsourcing, and the differences between using non-personal and personal devices for this purpose. In both cases, the decisions made by the task requesters or researchers will ultimately depend on their goals and the task itself. We conclude the thesis by restating the thesis’ research agenda, reflecting on the challenges and opportunities of situated crowdsourcing, and our future work within this area. Tiivistelmä Tämä väitöskirja keskittyy paikkasidonnaisen joukkoälyn käyttökelpoisuuden sekä tehokkuuden järjestelmälliseen arviointiin. Väitöskirja pyrkii myös ymmärtämään joukkoälyjärjestelmien työntekijöiden käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä alustavalla tasolla. Paikkasidonnaisuus on tekijä, jota useimmiten verkossa tai mobiililaitteissa tehtävässä joukkotyötutkimuksessa ei ole mahdollista ymmärtää perusteellisesti. Paikkasidonnaisuus muodostaa kuitenkin elintärkeän osan joukkoälytutkimuksessa, ja sitä hyväksikäyttämällä sekä joukkotyön teettäjät että joukkoälytutkijat voivat soveltuvissa tilanteissa hyödyntää paikkasidonnaisia teknologioita luotettavamman joukkoälytiedon tuottamiseen. Väitöskirjan keskeisimmät löydökset osoittavat kuinka tarkoituksenmukaisesti toteutetut joukkoälytehtävät tuottavat luotettavaa tietoa, jopa monimutkaisissa käyttöympäristöissä kuten paikkasidonnaisia teknologioita hyödyntävissä julkisissa tiloissa. Väitöskirjan artikkelit osoittavat empiirisesti paikkasidoinnaisen joukkoälyn olevan kilpailukykyinen muiden joukkoälyteknologioiden kanssa, vaikka paikkasidonnaisten teknologioiden on aiemmin osoitettu kärsivän uskottavuuden puutteesta sekä väärinkäytöstä. Tämän väitöskirjan löydökset osoittavat, että oikein suunnitellut joukkoälytehtävät sopivat hyvin käytättäväksi kyseisten teknologioiden kautta. Suorituskyvyn sekä tehokkuuden lisäksi väitöskirjassa esitellään empiirisiin havaintoihin, videoanalyysiin, sekä yksilöiden pitkäkestoiseen tutkimukseen pohjautuvia löydöksiä joukkoälytyöntekijöiden käyttäytymismalleista. Väitöskirjan loppuosa käsittelee henkilökohtaisten ja julkisten laitteiden hyötyjä sekä haittapuolia suhteessa paikkasidonnaisten joukkoälyjärjestelmien käyttöön. Löydökset osoittavat, että kummassakin tapauksessa laitetyypin valintaa ohjaavat joukkoälytyön teettäjien tai tutkijoiden asettamat tavoitteet, sekä kyseessä olevat joukkoälytehtävät. Väitöskirjan päätteeksi palataan asetettuihin tutkimuskysymyksiin sekä vastaaviin löydöksiin, ja pohditaan paikkasidonnaisen joukkoälyn tuomia haasteita, mahdollisuuksia sekä tulevaisuuden visioita.

Internetin yleistymisen myötä sanonta ”joukossa on voimaa” on saanut suu- remman merkityksen kuin kukaan olisi koskaan osannut ennustaa: internetin yhdistämä ihmisjoukko tuottaa uskomattomat määrät kuvaa, ääntä, videota ja tekstiä ajassa jossa yksittäinen ihminen ei kerkeä tekemään käytännössä mitään. Tämän suuren joukon voimavarojen hyödyntämistä kutsutaan joukkoista- miseksi. Joukkoistaminen tarkoittaa organisaation ennen sisäisen toiminnon tai työn ulkoistamista internettiin määrittelemättömälle joukolle. Tässä kandidaa- tintutkielmassa perehdytään IT-alalla tapahtuvaan joukkoistamiseen ja jouk- koistamisen neljään eri muotoon, jotka ovat joukkotuotanto, joukkoarviointi, joukkoäly sekä joukkorahoitus. IT-alalla joukkoistamista voidaan hyödyntää esimerkiksi palveluiden sisällöntuotannossa, järjestelmäkehityksessä, tai jouk- koistamista voi käyttää esimerkiksi uuden tuotteen rahoittamiseen. Joukkois- tamiseen liittyviä haasteita ovat muun muassa käyttäjien haaliminen ja osallis- tuttaminen, joukon ohjaaminen, sekä joukon tuotosten arviointi ja hyödyntämi- nen. Since the birth of internet, the Finnish saying “there’s power in the crowd” has gained greater meaning than anyone dared to predict: today, millions of people form a crowd over the internet and this crowd is able to produce massive amounts of sound, pictures, video and text in a matter of seconds. Harnessing this power of the crowds is called crowdsourcing. Crowdsourcing means taking a task once performed inside the organization, and outsourcing it to the public over the internet. This Bachelor’s thesis focuses on crowdsourcing in the infor- mation technology (IT) industry and on the four different forms of crowdsourc- ing, which are crowd creation, crowd voting, crowd wisdom and crowdfunding. In the IT-industry crowdsourcing can be in content creation, system develop- ment or it can be also used to fund a new product. Challenges that may arise when trying to perform crowdsourcing are user acquisition and involvement, crowd guidance in addition with crowd’s creations evaluation and utilizing.

Tämä tutkimus tarkastelee joukkoälyn vaikutusta journalismiin. Tutkimuksen empiirisessä kontekstissa joukkoäly kanavoituu joukkoistamisen (englanniksi crowdsourcing), co-creationin ja joukkorahoituksen avulla journalismiin. Tutkimus esittää uutta avoimen journalismin paradigmaa, jossa journalismia tarkastellaan avointen journalististen käytäntöjen näyttämönä. Avoimet journalistiset käytänteet, kuten joukkoistaminen, mahdollistavat joukkoälyn käytön journalismissa. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan avointa journalismia kolmen viitekehyksen kautta: vallan, tiedonhaun ja arvon viitekehyksessä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 28 journalistisesta juttuprosessista, joissa ammattitoimittajat käyttävät avoimen journalismin käytänteitä tiedonhaussa. Juttuprosessit sijoittuvat Suomeen, Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin. Suomessa jutut julkaistiin Helsingin Sanomissa, Tiede-lehdessä, Kotiliedessä ja Olivia-lehdessä, Ruotsissa Svenska Dagbladetissa, Yhdysvalloissa New York Timesissa sekä useassa paikallisessa lehdessä. Prosesseissa journalistit pyysivät yleisöä osallistumaan lähettämällä tietoa jutun aiheeseen liittyen, vastaamaalla journalistin esittämiin kysymyksiin, vinkkaamalla lähteistä, lahjoittamalla rahaa ja tarkastamalla journalistien verkossa julkaisemia dokumentteja. Tutkimusaineistossa on 121 haastattelua 72 yksilön kanssa. 70 haastattelua tehtiin osallistujien ja 51 haastattelua journalistien kanssa. Aineistoa kerättiin myös netnografisen havainnoinnin avulla verkossa. Tutkimuksessa käy ilmi, että avoimen journalismin käytänteet tuovat hyödyllistä tietoa journalistiseen prosessiin. Tiedonhaku nopeutuu ja tiedon määrä lisääntyy, kun joukkoälyä kanavoidaan journalismiin ja tiedonhaku laajenee verkko-osallistujien tiedon naapurustoihin. Journalistit saavat tietoa, joka edistää juttuprosessia. Tieto johtaa skuuppeihin ja maanlaajuisiin julkisiin keskusteluihin tutkittavina olevista aiheista sekä muutoksiin yhteiskuntapolitiikassa. Näin joukkoälystä kanavoituna journalismiin tulee yhteiskuntaa muokkaava voima. Avoimet käytänteet tuovat myös tietoa, jota journalistit eivät osaa etsiä: täten tiedonhaku tavoittaa lähteitä, joita journalistien omat verkostot eivät olisi tunnistaneet. Täten joukkoälyn kaksi peruspilaria, joukon suuruus ja moninaisuus, hyödyttävät journalismin episteemistä funktiota. Ne auttavat saamaan laajemman kokonaiskuvan jutunaiheesta. Kokonaisuus koostuu suuren osallistujajoukon näkemyksistä ja tiedosta aiheeseen liittyen, ja kokonaisuus on sitä täydempi, mitä enemmän osallistujia on ja mitä moninaisimmasta kognitiivisista kehyksistä he tarkastelevat aihetta. Kokonaiskuva ei kuitenkaan koskaan ole täydellinen ja kattava, koska osallistujien määrä ja monipuolisuus on aina rajoitettu. Useassa tapauksessa avointen käytänteiden kautta kerätty tieto muuttaa alkuperäistä juttusuunnitelmaa; joko siksi, että tieto vastaa paremmin uutiskriteereitä kuin journalistin alun perin etsimä tieto; tai siksi, ettei joukko toimi oletetulla tavalla ja vastaa journalistin esittämään tehtävänantoon. Ensimmäinen tilanne on tyypillinen journalismissa: alun perin etsitty tieto osoittautuu toissijaiseksi, kun tiedonhaun aikana tuleekin arvokas vinkki. Jälkimmäisessä tapauksessa journalistit joutuvat joko muokkaamaan juttuprosessia niin, että osallistujien panoksesta on hyötyä jutussa tai hylkäämään osallistujien panoksen. Tutkimus tarkastelee avointen käytänteiden vaikutusta lukijasuhteeseen. Tulokset osoittavat, että dialoginen tiedonhaun keino, co-creation, vahvistaa lukijasuhdetta. Juttuprosessiin co-creationin kautta osallistuneet lukijat kokevat lehden läheiseksi. He kokevat olevansa osa juttua — ja jopa lehteä —, jonka tekemiseen ovat osallistuneet. Osallistuminen myös lisää kiinnostusta lukea valmis juttu. Prosessiin osallistuminen lahjoittamalla rahaa ei sen sijaan sido osallistujia juttuun tai julkaisuun. Osallistujien pääasiallinen motivaatio osallistua avoimeen journalismiin on halu vaikuttaa jakamalla tietoa. Osallistujat haluavat vaikuttaa yhteiskuntaan, erityisesti tutkivan journalismin kautta, tai, he haluavat vaikuttaa journalistiseen artikkeliin tai avoimen journalistisen prosessin ympärille syntyneeseen verkkoyhteisöön. Osallistujat haluavat jakaa tietoaan ja osaamistaan ja siten olla osa itseään suurempaa kokonaisuutta. Osallistujat kokevat tiedonjakamisen jopa velvollisuudekseen, eivätkä he odota rahallista korvausta osallistumisestaan. Täten tutkimuksen tulokset haastavat etenkin kriittisessä kulttuurintutkimuksessa esitetyn uus-marxilaisen viitekehyksen, jossa vapaaehtoista verkko-osallistumista tarkastellaan digitaalisen työn hyväksikäyttönä. Osallistujien kokemus avoimen journalismin prosesseista ei tue uus-marxilaisen viitekehyksen soveltuvuutta vapaaehtoiseen digitaaliseen osallistumiseen. Joukkoäly journalismissa vaikuttaa vallanjakautumiseen yhteiskunnassa ja synnyttää uuden valvontamekanismin, kun osallistujat valvovat vallankäyttäjä avoimen journalismin kautta. Journalistit aloittavat journalistisen prosessin, johon osallistujat liittyvät jakamalla tietoa journalistin tutkimasta ilmiöstä tai epäkohdasta ja tarkistamalla dokumentteja. Täten lukijat osallistuvat tutkimukseen ja siten valvovat yhteiskuntaa journalismien kanssa. Valvonta on monisuuntaista ja monikerroksista: lukijat valvovat myös journalisteja ja juttujen oikeellisuutta, kun he pystyvät tarkastelemaan juttujen pohjana olevia dokumentteja. Vallanpitäjät kuitenkin valvovat edelleen kansalaisia panoptikonismin mekanismin mukaisesti. Auktoriteetit pystyvät myös tarkkailemaan journalismia uudella tavalla, koska avoin journalismi edellyttää juttuprosessin tietynasteista julkisuutta. Tämä mahdollistaa sen, että tutkinnan kohteena olevat voivat piilottaa tekemisiään journalisteilta. Tämä monisuuntainen ja monikerroksinen valvontamekanismi synnyttää uudenlaisen monisuuntaisen panoptikonin (reciprocal panopticon), jossa kansalaiset voimaantuvat ja ovat aktiivisia toimijoita. Näin avoimesta journalismista tulee vastuullistava teknologia (accountability technology), kun journalistit vastuuttavat auktoriteetteja avoimen journalismin käytänteiden kautta. Avoin journalismi toimii myös deliberaation kenttänä, jossa osallistujat vaihtavat argumentteja, tietoa ja mielipiteitä osana avointa journalistista prosessia. Siten avoin journalismi toimii kansalaisuuden rakennusaineksena sekä osana hajautettua deliberatiivista järjestelmää yhteiskunnassa. Tämä valta ja voimaantuminen on kuitenkin rajallista, ja sitä määrittää journalistinen agenda. Journalistit päättävät, mitä avataan joukon osallistumiselle, milloin ja kuinka osallistujien panosta käytetään. Täten habermasilainen ihanne itsenäisestä kansalaisesta julkisessa sfäärissä ei toteudu, vaan journalismin normit, käytänteet ja ihanteet rajaavat kansalaisen toimijuutta. Joukkoälyn kaksi perusvoimaa, osallistujien määrä ja monipuolisuus, luovat myös komplikaatioita journalismiin. Kun osallistumisen määrä nousee kymmeniin tuhansiin, ei tiedon oikeellisuutta pystytä tarkistamaan. Käyttääkseen osallistujien jakamaa tietoa journalismin on tällöin hylättävä journalismin perinteinen tiedontarkistamisen ideaali, ja vastuu tietoon luottamisesta siirtyy osaltaan lukijoille. Näin joukkoäly synnyttää journalismiin uuden jaetun vastuun normin, joka tuottaa heikkouden journalismiin. Tämä normi kuvastaa avoimen journalismin luomaa paradoksaalista tilannetta: Tutkimus osoittaa, että avoimet käytänteet lisäävät journalismin uskottavuutta lukijoiden silmissä, mutta samalla avoin journalismi pakottaa hylkäämään tiedon tarkistamisen normin. Avoin journalismi tuottaa arvoa kolmella akselilla: journalistisena, taloudellisena ja yhteiskunnallisena arvona. Arvo syntyy perinteisen arvoketjuajattelun sijaan arvomuodostelmina, joissa arvo muodostuu vuorovaikutuksessa osallistujien, rajoitteiden ja arvontäydentäjien kanssa. Journalistinen arvo muodostuu tiedonhaun tehostumisesta, lukijasuhteen lähentymisestä ja lukijoiden tarpeiden löytämisestä avointen käytänteiden avulla. Taloudellinen arvo syntyy avoimen juttuprosessin saamasta julkisuudesta, kävijämäärästä verkkosivuilla, sitä kautta saatavista mainostuloista sekä tilaajatuloista lukijasuhteen lähentymisen ansiosta. Yhteiskunnallinen arvo koostuu journalismin vaikuttavuuden kasvamisesta tiedonhaun tehostumisen ansiosta, avoimen journalismin deliberatiivisesta ulottuvuudesta ja journalistisen prosessin avaamisesta laajalle joukolle, joka mahdollistaa kansalaisten voimaantumisen sekä myös sellaisten kansalaisten osallistumisen, jotka kenties muuten ovat usein yhteiskunnassa hiljaa. Joukkoälyn käytön kulut syntyvät avoimiin käytänteisiin tarvittavasta työvoimasta, joukon jakaman sisällön integraatiokustannuksista ja organisaation sopeutumiskustannuksista. Avoimen journalismin arvonmuodostuksessa on usein paradoksaalinen ulottuvuus: mitä laajempi prosessi, mitä enemmän osallistujia ja jaettua tietoa, sitä suurempi potentiaali arvonmuodostukseen, mutta sitä suuremmat kulut ovat. Tutkituissa tapauksissa avoimen journalismin kerrokset toteutuvat osittain. Journalistinen prosessi on avoin osallistujille paikoittain, ja journalistit tekevät ikään kuin vierailuja avoimen näyttämölle. Avoimuus rajoittuu tiedonhakuprosessiin, eikä tapauksissa käytetä esimerkiksi avoimia ohjelmointirajapintoja tai muita keinoja avointen käytänteiden avulla tuotetun sisällön kaupallistamiseen ja jakamiseen. Näin avoimessa journalismissa törmäävät ‘jaetun logiikka’, joka perustuu avoimuuteen, ja ‘korporatiivinen logiikka’, joka perustuu omistamiseen ja pääsyn kontrolloimiseen. Väitöskirja on omakustanne

Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella joukkoistamista ja sen erilaisia ilmenemismuotoja. Tämän lisäksi esiteltiin joukkoistamisen hyödyntämiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia sekä sitä vastaan esitettyä kritiikkiä. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Teknologinen ja viestinnällinen kehitys sekä yhteiskunnalliset ja asenteelliset muutokset ovat mahdollistaneet joukkoistamisen kehityksen. Internetin käytön arkipäiväistymisen sekä erilaisten tuotantovälineiden halpenemisen seurauksena entistä useammalle ihmiselle on tullut mahdollisuus osallistua luovaan tuotantoon. Näin heidän tiedoistaan, taidoistaan ja kyvyistään on tullut kiinnostavia ja käyttökelpoisia voimavaroja monille organisaatioille. Joukkoistamisessa näitä yleisön resursseja pyritään saamaan hyötykäyttöön. Joukkoistamista voidaan hyödyntää monilla aloilla, ja siitä voidaan havaita joukkoälyn, joukkotuotannon, joukkoarvioinnin ja joukkorahoituksen ilmenemismuodot. Sen lisäksi tämän tutkielman pohjalta selvisi, että joukkoistamisen hyödyntäminen ei suinkaan ole yksinkertainen ja helppo prosessi, vaan sen yhteydessä tulee ottaa lukuisia asioita huomioon. Yksittäisten ihmisten ja heidän muodostamiensa yhteisöjen kunnioittaminen ja arvostus ovat avainasemassa joukkoistamisen menestyksekkäälle käytölle. Myös yleisön palkitsemiseen liittyviin kysymyksiin on keskityttävä, sillä ilman sopivaa kannustinta yleisö menettää mielenkiintonsa varsin nopeasti.

Kuusi näkökulmaa Wikipediaan: Wikipedia monitieteisenä tutkimuskohteena (Bo-Christer Björk ja Mikko Välimäki); Lyhyt katsaus suomenkieliseen Wikipediaan (Joonas Lyytinen ja Timo Jyrinki); Wikipedia ja filosofit: huomioita wikipedioiden epistemologisesta potentiaalista (Tere Vadén); Wikipedia joukkoälyn muotona (Kari A. Hintikka); Wikipedia kaupallisen tietosanakirjan haastajana (Juha Honkala); Wikipedia, vapaus ja sensuuri (Teemu Mikkonen); Wikipedia ja yhteisön luoman sisällön tekijänoikeudelliset haasteet (Mikko Välimäki).