Search

Huumorilla on monia positiivisia vaikutuksia sekä yksilöön että yhteisöön. Yhteisöön kuuluminen on ihmisen keskeisiä tarpeita, ja huumori voi sekä yhdistää että erottaa yhteisön jäseniä. Tämä tutkimus kuvaa paljon huumoria tuottavien lasten eli hupailijoiden huumoria. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata paljon huumoria käyttävien lasten toimintaa varhaiskasvatusryhmän erilaisissa tilanteissa sekä sitä, miten huumori rakentuu ryhmässä muiden lasten ja aikuisten kanssa. Tutkimus on luonteeltaan etnografinen. Tutkimuksen aineisto koostuu 30 videotallenteesta, jotka on kuvattu viidessä eri lapsiryhmässä ja joissa yhdeksän hupailijaa tuottaa erilaisia huumoritilanteita. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että hupailijat ovat huumorin tuottajina erilaisia ja parhaimmillaan hupailija synnyttää positiivista ilmapiiriä yhteisöön, toimii huumorin käytön mallina muille sekä tukee muita lapsia huumorikokeiluissa. Huumorille on tilaa, kun aikuiset tunnistavat pedagogisesti huumoritilanteet, ymmärtävät huumorin vastavuoroisen luonteen ja antavat hupailijan tuottamalle huumorille mahdollisuuden.

Phonetic resources, like dialects and accents, are used in ethnic humour to build up a recognisable character that pokes fun at the stereotypes associated with a particular identity, sometimes with critical and political undertones. In this article, we examine the manipulation of one such resource, aspiration, used in performing and mocking one such clichéd character, called the fake Sámi. This character has a contested history in Finnish tourism and marketing practices, and is embedded in a long-standing debate about who can use emblems of Sámi identity for economic purposes. Adopting a sociophonetic language regard and folk linguistics approaches (Preston 2010; Niedzielski & Preston 2003) we explore how “fakeness” is constructed phonetically by the actors performing “Fake Sámi” in an indigenous Sámi television comedy show during a period of intense political debate in Finland over the legal definition of the category of indigenous Sámi. By analysing the use of hyperbolic aspiration of a prominent feature of Lappish Finnish dialect, the non-initial syllable /h/-sound, we show how the fakeness is performed by evoking linguistic stereotypes of a Finnish Lappish dialect and a Finnish English accent by a deliberate misuse of aspiration: aspirating when standard phonemes in speech should not be aspirated and not aspirating when phonemes should be aspirated. We argue that this kind of deliberate ambivalence and misuse of phonetic resources is a phonetic resource for reflexive postmodern identity performances.

Sanaleikkien monitulkintaisuus sekä kiinteä suhde kuhunkin kieleen ja kulttuuriin tekee niistä yhden vaikeimmista käännettävistä kielellisistä ominaisuuksista. Niillä on myös tärkeä humoristinen rooli ympäröivän maailman ja ympäristön kyseenalaistamisessa ja toisaalta toivotun tunnelman luomisessa. Alle kouluikäisille lapsille on tarjolla runsaasti erilaisia interaktiivisia eri muotoisia tai muotoihin leikattuja ääntä, sanoja ja kuvia sisältäviä kuvakirjoja, mistä syystä lasten kuvakirjojen voidaan sanoa elävän tänä päivänä kulta-aikaansa. Tutkielmassa tarkastellaan erisnimessä käytettyjen sanaleikkien käännösmenetelmiä kolmessa eri Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kuvakirjasarjan venäjännöksessä: Tatun ja Patun avaruusseikkailu (2011), Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen (2013) sekä Tatu ja Patu etsivinä – tapaus Puolittaja (2016). Venäjänkieliset teokset Tatu i Patu: kosmičeskoe priklûčenie (2020), Tatu i Patu: neveroâtnye izobreteniâ na vse vremena (2020) sekä Tatu i Patu – detektivy: delo o Polovinŝike (2019) on kääntänyt Anna Sidorova. Kuvakirjat edustavat postmodernia lastenkirjallisuutta, joiden leikkisä multimodaalinen luonne tavoittaa niin lapsi- kuin aikuislukijatkin. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineistopohjainen sisältötutkimus on toteutettu hyödyntämällä Excel-taulukkoa ja sen hakuominaisuuksia. Tutkimus nojautuu Riitta Oittisen (2000-2022) lastenkirjatutkimukseen sekä lastenkirjallisuuden adaptaation perinteeseen (Leden 2022). Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan huumorin syntymisen eri teorioita (Hietalahti 2018; Laakso 2022) sekä nonsensen roolia lastenkirjallisuudessa (Laakso 2014; Cross 2011). Erisnimien sanaleikkien tarkastelussa käytetään B. J. Epsteinin (2012) lastenkirjallisuuden ja ekspressiivisen kielen kääntämiseen tarkoitettua sanaleikkityyppi- sekä käännösstrategiajaottelua. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, kuinka kuvakirjojen suomenkieliset erisnimien sanaleikit poikkeavat niiden venäjänkielisistä vastineista sekä millä tavoin kuvakirjojen kuvitus on vaikuttanut kääntäjän käyttämiin käännösstrategioihin erisnimien sanaleikeissä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan erisnimissä esiintyvien sanaleikkien transkreatiivisia piirteitä. Yhteensä teoksissa oli 88 erisnimissä esiintyvää sanaleikkiä, joista tekstissä esiintyviä kirjan kuvituksen kanssa vuoropuhelua käyviä sanaleikkejä oli 30 ja grafiikan sisällä olevia sanaleikkejä oli 58. Useat tutkimuksessa tarkastelluista sanaleikeistä leikittelevät kuvituksen tai kielten välisillä ristiriidoilla, joihin lapsilukijan tietämys ei välttämättä ole riittävällä tasolla. Eniten erisnimien sanaleikeissä käytetty käännösstrategia oli säilyttäminen, toiseksi eniten korvaaminen. Vähiten aineiston käännösvastineissa esiintyi lisäyksiä. Lähtökohtaisesti suurin osa kääntäjän käyttämistä käännösstrategioista oli kohdekulttuuriin sopeuttavia, vaikkakin vierautta sisältäviä. Näin ollen tarkastelemani käännökset ovat 1980-luvun kehityksen mukaisesti pyrkineet säilyttämään teoksissa esiintyvät vieraat elementit tai korvaamaan ne kulttuurineutraaleilla käsitteillä. Vaikka kuvituksella on ollut vaikutusta erisnimien sanaleikkien käännösvastineiden muodostamisessa, esiintyi transkreatiivisia käännösmenetelmiä aineistossa maltillisesti.

Tutkielmassa analysoidaan puhetta huumorista loukkaantumisesta sekä muista epämukavista tunteista huumorin ympärillä. Aineistona on 8 Ylellä julkaistua radio- ja tv-ohjelmaa ja podcastia, joissa keskustellaan huumorin rajoista ja huumorista loukkaantumisesta. Työn lähtökohtana on, että epämukaviin tunteisiin keskittyminen auttaa paljastamaan jotain aiemmin piiloon jäänyttä ja hahmottamaan yhteiskunnallisia rakenteita huumorin taustalla. Tutkielmassa keskitytäänkin huumorin ja tunteiden yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja poliittisuuteen. Teoreettisena taustana on kriittisen huumorin teoria ja affektiteoria, ja analyysimenetelmänä diskurssianalyysi. Näitä tukevat feministisen metodologian työkalut kuten paikantuneen tiedon teoria ja intersektionaalisuus. Menetelmät ja teoria auttavat pohtimaan aihetta kriittisesti mutta laaja-alaisesti ilman, että tunteisiin tai selityksiin suhtaudutaan deterministisesti. Tuloksena on, että huumorin positiivisia vaikutuksia korostava puhetapa on hallitseva, mikä hankaloittaa epämukavista tunteista puhumista. Huumori luo yhteneväisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mikä on myös kääntöpuoli: epämukavien tunteiden esiin tuomisen katsotaan rikkovan tätä “mukavaa ilmapiiriä”. Loukkaantumista ja muita hankalia tunteita voidaan yrittää piilottaa tai vähätellä. Epämukavat tunteet voivat auttaa paikantamaan epäkohtia, kuten epätasa-arvoa tai yhteenkuuluvuuden tunteen rikkoutumista. Puheenvuoroissa näkyy myös toisin tekemisen mahdollisuuksia: diskursseissa on havaittavissa myös huumorin herättämien tunteiden kirjon arvostamista ja huumorin yhteiskunnallisen merkityksen arviointia laajempana kuin vain naurattamaan pyrkivänä asiana.

Tutkimus tarkastelee 6.-luokkalaisten näkemyksiä huumorista yleisesti, heidän opettajiensa käyttämästä huumorista sekä sen merkityksestä luokan ilmapiiriin. Huumori on kaikkiallisuutensa myötä läsnä elämän eri osa-alueilla, niin myös koulumaailmassa. Tutkimuksen kohteena toimi kolme 6. luokkaa. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista ja tutkimukseen osallistui 33 6.-luokkalaista. Tutkimus oli tapaustutkimus, joka oli pääasiassa luonteeltaan laadullinen, mutta tulosten esittämisessä hyödynnettiin myös määrällisiä keinoja. Tutkimusaineisto kerättiin joulukuun 2021 aikana. Aineistonkeruu toteutettiin sähköisen Microsoft Forms-kyselylomakkeen avulla. Osallistuin itse aineiston keräämiseen olemalla läsnä luokassa ja esittelin oppilaille aineiston keräämisen syyt sekä lomakkeen sisällön ja käytön. Aineistosta toteutettiin teoriaohjautuva analyysi ja lomakkeen eri kysymyksistä muodostettiin luokkia teemoittelemalla. Tutkimuksessa selvitettiin oppilaiden ymmärrystä huumorista käsitteenä elämismaailman kautta sekä millaisia asioita he liittivät siihen. Tutkimuskohteena oli myös oppilaiden kokemukset heidän opettajiensa käyttämästä huumorista ja miten se vaikuttaa luokan ilmapiiriin. 6.-luokkalaiset kuvailevat huumorin olevan muun muassa vitsejä, hauskuutta ja naurua. Oppilaiden mukaan opettajat vitsailevat, käyttävät helposti ymmärrettävää huumoria sekä tilannehuumoria. Opettajien huumorin käyttö oli merkittävä luokan ilmapiiriä ajatellen. Oppilaiden mukaan se on positiivinen tekijä, joka luo yhteisöllisyyttä sekä motivoi oppilaita. Pääasiassa oppilaat pitivät opettajiensa käyttämästä huumorista ja kokivat sen positiivisena. Opettajien kannattaa käyttää huumoria työssään, mutta tehdä se harkiten ja tilanteeseen sopivalla tavalla sekä yleisönsä tuntien.

Tämä tutkielma on laadullinen vertaileva tekstianalyysi, joka käsittelee huumorin kääntämistä multimodaalisessa verkkosivutekstissä. Tutkimuksessa käytetään huumorin kääntämisen tarkasteluun funktionaalista käännösteoriaa ja kääntämisen riskien teoriaa. Tutkimus koostuu siis kahdesta vaiheesta, joista molemmissa lähtö- ja kohdetekstejä vertaillaan. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Miten lähtötekstin humoristinen sisältö välittyy kohdetekstiin funktionaalisessa tarkastelussa? 2. Miten kääntäjä on onnistunut kääntämään tekstin kääntämisen riskien näkökulmasta? Käytin tutkimusmenetelmänä vertailevaa tekstianalyysiä sekä funktionaalisen tekstianalyysin että kääntämisen riskin analyysin avulla. Analysoin lähtö- ja kohdetekstejä ensin funktionaalisen käännösteorian näkökulmasta ja sitten kääntämisen riskin näkökulmasta. Tutkimuksen aineistona ovat suomalaisen audiotuotevalmistaja Valco Oy:n verkkosivut. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on funktionaalisen käännösteorian ja kääntämisen riskien teorian yhdistelmä. Funktionaalisen tarkastelun keskeisessä roolissa on Christiane Nordin funktionaalinen tekstianalyysimalli sekä Anthony Pymin artikkelit kääntämisen riskeistä. Markkinointiviestinnän ja sen kääntämisen keskeisiä teoksia ovat Pirjo Vuokon, Heli Isohookanan, ja Ira Torresin teokset. Huumorin tutkimuksen keskeisimpinä teoksina ovat Fred Beardin ja Jonathan Culpeperin artikkelit. Valitsin tutkimuksessani tarkastelun avuksi funktionaalisen käännösteorian ja kääntämisen riskin teorian. Teoriat valikoituivat tarkastelun tueksi sen vuoksi, että ne molemmat korostavat käännösprosessia ja sen aikana tehtyjä valintoja sekä tekstin funktiota. Käytännönläheiset, tekstin funktiota korostavat teoriat sopivat kahden julkaistun tekstin vertailevaan tekstianalyysiin. Tutkitun verkkosivun funktiona on kertoa potentiaalisille ja olemassa oleville asiakkaille ja yhteistyökumppaneille yrityksen toiminnasta huumorin keinoja käyttämällä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lähtötekstin kääntäjä on onnistunut tuottamaan kohdetekstin, johon välittyy lähtötekstin humoristinen sisältö, ja lisäksi funktiossa olennaisessa osassa oleva informatiivinen ulottuvuus toteutuu. Funktionaalisen tarkastelun lisäksi riskien näkökulmasta käännös on onnistunut. Kääntäjän onnistunut riskinhallinta näkyy kohdetekstin laadussa, ja tutkimuksessa tarkastellut riskit on selvitetty. Tutkimus tarjoaa hyvää aineistoa sekä tulevalle humoristisen markkinointiviestinnän tutkimukselle että markkinointitekstien kääntämisen tutkimukselle. Muun muassa tutkimuksen aineiston pääasiallisena huumorin keinona käytetyn leikillisen epäkohteliaisuuden käytöstä ja kääntämisestä tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa, jota käyttämällä olisi mahdollista toteuttaa jatkotutkimuksia aiheesta. Huumorin ja sen käytön ohelle tutkimuksessa käytetty aineisto toimii hyvänä mallina sille, missä määrin tekstissä kannattaa jättää käyttämättä huumoria, jotta tekstissä tärkeä informatiivinen ulottuvuus säilyy.

nonPeerReviewed

Tutkin klovneriaa autoetnografisella otteella erityisesti arjen vuorovaikutustilanteissa. Taustateoriana käytän Erwing Goffmanin vuorovaikutuksen sosiologian käsitteistä ja tutkimus pohjaa etnometodologiseen ajatteluun. Klovneriaa on tutkittu aiemmin antropologian puolella rituaaliklovnerian muodossa. Barnaby King ja Richard Talbot ovat soveltaneet klovneriaa etnografisessa tutkimuksessa artikkelissa Clown as an ethnographer, Myös tässä tutkimuksessa seikkailee ja kommentoi Ruuti-klovni, joka on ollut klovnihahmoni jo lähes kymmenen vuoden ajan. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten klovni vaikuttaa arkiseen sosiaalisen vuorovaikutusjärjestykseen? Minkälaisia tunteita nämä arjen vuorovaikutustilanteiden rikkomiset aiheuttavat klovneissa ja ihmisissä, joita he kohtaavat? Ja miten klovnerian tekeminen muuttaa itsensä esittämistä arjessa? Analysoin aineistoa laadullisella sisällönanalyysillä ja kategorisoin aineiston tutkimuskysymyksiäni mukaillen; klovneria vuorovaikutusjärjestystä muuttavana elementtinä, klovneria ja sisäiset tunteet sekä klovneria itsensä esittämisenä arjessa. Aineisto on kerätty kokemuksistani klovneriasta erilaisissa julkisissa - ja yksityisissä tiloissa, sekä Mahdollisuuksien Tilan klovniyhteisön tapaamisista kesältä 2021- kesälle 2022. Lisäksi tein yhden lyhyen nettikyselyn klovneriaa harjoittaville ihmisille ja haastattelin yhtä klovneriaa arjessaan ja työssään soveltavaa henkilöä. Taustoitan tutkimukseni esittelemällä klovnin erilaisia puolia ja siihen liittyvän tutkimuksen historiaa. Aineistostani nousee esiin klovnerian kasvojen esittämisestä vapauttava vaikutus. Ihminen vapautuu jossain määrin oman persoonansa roolista ja kasvoista, kun laittaa punaisen nenän päähän ja ottaa tilalle klovnin kasvot. Klovnerialla on, sen vapauttavasta luonteesta riippumatta, myös omat rajansa, jotka tulevat näkyviksi klovnerian harjoittamisen kautta. Klovnin lapsenkaltaisen ihmettelevän luonteen ja autenttisen hölmöyden kautta, voi olla helpompi tunnistaa omia tunteitaan. Rehellisen tunneilmaisun kautta myös vuorovaikutusjärjestyksen (Goffman) palauttaminen on mahdollista. Eli klovneria voi toimia myös vuorovaikutustilanteita ja niihin liittyviä haasteita eheyttävänä ja purkavana toimintana. Akateemisessa kontekstissa kuvailen klovneriaa ei tietämisen -tilana, joka vertautuu Theodor Adornon klovnin harjoittamisen tärkeyteen ei-identiteetin ymmärtämiseksi. Klovneria voi näin olla myös tärkeä työkalu tieteellisessä työssä. Ei tietämisen -tila tarkoittaa ihmettelevää, klovnimaista mielentilaa, joka ei ole niin mentaalinen, vaan enemmin tunteva, intuitiivinen, impulsiivinen ja auki improvisaatiolle vuorovaikutustilanteissa. Klovnerian harjoittaminen auttaa ihmistä käsittelemään yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa todellisuudessa ilmeneviä haastavia tilanteita ja edistää siten ihmisen hyvinvointia.

Urheilukentälle päässeet keski-ikäiset miehet kilpailevat ja kuittailevat. Ja nauttivat yhdessäolosta. nonPeerReviewed

Artikkelissa käsitellään varhaiskasvatusikäisten lasten huumoria aikuisten havainnoimana. Teoreettisesti huumori-ilmiötä lähestytään yhteisöllisyyttä ja leikillisyyttä tarkastelemalla. Huumoria on tutkittu yleisesti, mutta 1–6-vuotiaiden huumorin merkitystä kasvatuksessa on tutkittu vähemmän. Empiirinen aineisto perustuu kyselyaineistoon, joka kerättiin vuoden 2018 lopulla pienten lasten huumoritutkimuksen yhteydessä. Tutkimuksessa kysytään, mitä pienten lasten huumorin muotoja aikuiset tunnistavat ja miten aikuiset käyttävät huumoria pienten lasten kanssa. Menetelmällisesti tutkimusaineistoa analysoitiin sisällönanalyysilla. Tulokset osoittavat, että pienet lapset kutsuvat huumorillaan ympärillään olevia ihmisiä luokseen. Tämä avaa aikuisille mahdollisuuksia leikillisyyden kautta päästä mukaan yhteiseen hauskaan. Leikkisä ja iloinen, lapsia kuunteleva aikuinen luo myönteistä ilmapiiriä ja avaa näin oven yhteisiin ilon hetkiin, yhteisöllisyyteen., The article examines the children’s humour in the early years through adults’ observations. Theoretically the phenomenon of humour is approached by investigating communality and playfulness. Humour has been studied at a general level, but the meanings of 1-6-year-old children’s humour has been studied less. The empirical data is based on survey data, which were collected at the end of 2018 in connection with a study on young children’s humour. The study asks what forms of children´s humour adults identify, and how adults use humour with young children. The data was analysed using the method of content analysis. The study shows that young children use humour as an invitation to the people around them. Through playfulness, adults are provided opportunities to join in the shared fun. A playful and joyful adult who listens to children creates a positive atmosphere, and thus opens the door to shared moments of joy, to communality.

Digitalisaation edetessä internet kietoutuu yhä vahvemmin osaksi jokapäiväisiä käytäntöjämme. Internetin vaikutuksen lisääntymiseen liittyy kuitenkin myös ikäviä lieveilmiöitä, joista osa on ollut kiivaan jul kisen keskustelun aiheena. Digitaalisten meemien käyttö viestinnässä on internetin alakulttuureista valtavirtaan noussut ilmiö, johon säännöllisen netinkäyttäjän on vaikea olla törmäämättä. Usein meemejä nähdään perusvireeltään humoristisina ja kuvamuotoisina ja niitä myös varioidaan sekä imitoidaan. Meemit voidaan kuitenkin ymmärtää sosiaalisesti konstruoivina, intentionaalisenkin vaikuttamisen keinoina, minkä vuoksi niitä ei kannattaisi viestinnän tapana ohittaa pelkällä olankohautuksella. Poliittisilla meemeillä viitataan sellaisiin meemeihin, joilla pyritään ottamaan kantaa poliittisiin kysymyksiin ja aikaansaamaan poliittisia vaikutuksia. Ylilauta on suomalainen anonyymi keskustelualusta, joka pohjautuu kansainvälisiin esikuviin, kuten 4chaniin ja on tunnettu erityisesti löyhistä säännöistä sekä sisäpiirikulttuurista, jotka ovat aiemman tutkimuksen valossa osoittautuneet ongelmallisiksi yhteiskunnallisten normien suhteen. Ylilaudalla esiintyy runsaasti esimerkiksi naisvihamielisiä diskursseja, minkä lisäksi Ylilautaa ja sen kansainvälisiä esikuvia on pidetty myös internetin keskeisinä meemitehtaina. Tutkimuksessa tutkittiin sitä, miten suomalaisen politiikan yhtä keskeisimmistä kärkihahmoista käsitel lään meemeissä. Ylilauta vaikutti vahvan meemikulttuurinsa perusteella hyvältä kohteelta. Tutkimusmetodeina käytettiin laadullista sisällönanalyysia, virtuaalista etnografiaa sekä kuvantulkinnan keinoja. Ylilaudan keskusteluita tarkkailtiin yli vuoden ajan ja tämän perusteella aineistoksi valittiin tyypillisiä Ylilaudalla esiintyviä Sanna Mariniin liittyviä meemejä. Teoreettisena taustana tutkimuksessa käytettiin erityisesti meemien teoriaa, aiempaa tutkimusta Ylilaudasta sekä samankaltaisista alustoista, huumorin teoriaa ja tutkimusta naisten representaatioista. Analyysin perusteella havaittiin, että käsitellyistä meemeistä suurin osa kohdistui merkittävissä määrin Marinin henkilöön. Monissa meemeissä käsiteltiin myös naiseutta tavalla tai toisella. Useimmissa oli mukana jokin loukkaava elementti, joskin tämänkin aineiston perusteella kävi selväksi, että meemit ovat monimerkityksellisiä. Osa meemeistä oli Marinin suhteen kontingentteja, minkä lisäksi meemeissä oli mukana selvästi Marinia ihaileviakin merkityksiä. Osa meemeistä sisälsi selviä ja intentionaalisia poliittisia merkityksiä. Tutkimus tukee aiempia tutkimuksia, joiden perusteella Ylilaudalla esiintyy runsaasti naisia loukkaavaa sisältöä. Tulokset tukevat myös aiempaa teoriaa meemien luonteesta ja ominaisuuksista. Vaikka tutkimus käsitteli ammattipoliitikkoon ja pääministeriin liittyviä meemejä, niin merkittävä osa niistä käsitteli kuitenkin ensisijaisesti muita kuin päivänpoliittisia teemoja.

Kirjallinen opinnäyte käsittelee kirjoittajan kokemuksia, joissa hänelle heränneet vaikeuden, pelon ja häpeän tuntemukset ovat niihin syventyessä muuttuneet onnistumisen ja nautinnon tuntemuksiksi. Kirjoittaja kutsuu opinnäytteessä tätä kokemaansa ilmiötä vieraudeksi. Opin-näyte avaa kirjoittajan kokemaa vierautta, sen ymmärtämistä ja kirjoittajan löytämiä keinoja vierauden hyödyntämiseen näyttelijäntyössä. Kirjoittaja lähestyy vierautta vieraannuttamisen, reunatuntemuksen ja pervon käsitteiden kautta. Käsitteiden avulla kirjoittaja tarkentaa ja syventää muodostamaansa ymmärrystä vieraudesta sekä etsii keinoja sen jäsentämiseen ja hyödyntämiseen. Kirjoittaja avaa useita varhaisia vierauden kokemuksiaan ja syventyy tarkemmin showpainissa ja stand upissa kohtaamiinsa vierauden kokemuksiin. Opinnäytetyössä pureudutaan vuonna 2020 esitetyn Paskateoria-esityksen prosessiin, jossa kirjoittaja otti aktiiviseksi tavoitteekseen hakeutua tutkimaan vierailta tuntuvia asioita. Kirjoitta-ja taustoittaa nykyistä näyttelijäntyön hahmottamistaan, avaa hänelle merkittäviä harjoitteita produktion harjoituskaudelta sekä esittelee esityksen materiaalin luomisessa ja kohtausten harjoittelemisessa hyödyntämäänsä aggressiivisen tarjoamisen ajatusta. Kirjoittaja kuvailee näyttelemänsä roolihenkilön vierautta ja rakentumista sekä roolihenkilön lopullisen vieraan muodon sovittamista esitykseen. Kirjoittaja päättää Paskateoria-esityksen käsittelyn erittelemällä esityksiin muodostuneita virittäytymisiä sekä esitysten sisällä tapahtuneita oivalluksia. Opinnäyte päättyy kirjoittajan oppimisprosessin reflektointiin. Kirjoittaja avaa nykyistä ajatteluaan vieraudesta ja erittelee, miksi haluaa sisällyttää sitä näyttelijätyölliseen ja -taiteelliseen ajatteluun sekä työskentelyyn.

Tutkielman tavoitteena on selvittää koomisen kerronnan keinoja neuvostokirjailija Daniil Harmsin (1905–1942) novellistiikassa. Kohdetekstit ovat novelleja, jotka on julkaistu suomeksi kokoelmassa Sattumia (2015/1988). Valikoiman novellit tunnetaan absurdista huumoristaan ja fragmentaarisuudestaan, mutta niiden väkivalta on jäänyt vähälle käsittelylle siihen nähden, kuinka runsaasti sitä ilmenee kaikissa eri muodoissaan läpi kokoelman. Tässä työssä tarkastelen juuri väkivallan koomisuutta: tutkin, millaisten keinojen kautta koomisuus ilmenee teksteissä ja minkälaisen kuvan ne antavat teoksen väkivallasta. Siitä huolimatta, että Harmsista on tehty paljon tutkimusta, väkivaltaa ei ole aiemmin liitetty koomiseen tai ylipäätään osaksi huumoria. Työ rakentuu kolmen tutkimuskysymyksen varaan: 1) millaista väkivaltaa novelleissa representoidaan?, 2) millaiset keinot luovat väkivallan koomisuutta novelleissa? ja 3) kuinka koomisuus vaikuttaa väkivallan tulkintaan? Pyrin eri huumoriteorioita hyödyntämällä saamaan selville, mitkä ovat mahdollisia huumorin mekanismeja komiikan piirteen yhteydessä. Lähestyn koomisen käsitettä huumorintutkimuksen kautta. Koomisesta haastavan tekee etenkin sen kaikkiallisuus, joka viittaa koomisen kulttuurisidonnaisuuteen ja universaaliuteen: koomista on kaikkialla, ja se ilmenee kaikkialla eri tavoin. Käsitän koomisen työssäni huumorin alakäsitteenä, joka tarkoittaa tietynlaista, koomista huumoria, jolla on omat ominaispiirteensä. Teoriapohjani koostuu kolmesta tunnetusta huumoriteoriasta: ylemmyys-, huojennus- ja yhteensopimattomuus eli inkongruenssiteoriasta. Ammennan näistä teorioista ajatuksia liittyen siihen, mikä voisi selittää huumorin novelleissa. Teorioita ei nähdä toisiaan vastaan kilpailevina muotoiluina, vaan toisiaan tukevina tapoina hahmottaa huumorin perustaa. Koomisen, huumorin ja naurun määrittelyssä tukeudun etenkin Henri Bergsonin, Aarne Kinnusen, Jarno Hietalahden ja Maria Laakson huumoria käsittelevään tutkimukseen. Pidän väkivallan määritelmän työssäni laajana. Kategorisoin väkivaltaa tarkastelemalla fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Tarkastelen myös ritualistista väkivaltaa René Girardin syntipukki-käsitteen avulla. Fyysisen väkivallan kohdalla slapstick-komiikka nousee oleelliseksi käsitteeksi, sillä Harmsin novellit sisältävät samantyyppistä kaatuilua, kohellusta ja iskuja kuin slapstickista tunnetut mykkäelokuvat ja piirretyt. Otan huomioon lisäksi kertojan väkivallan tuottajana ja väkivaltaan reagoijana, sekä käsittelen hahmojen litteyttä Mark Lipovetskyn artikkeliin pohjaten. Hahmojen jättäminen vaille sisäistä elämää voi osin selittää niiden impulsiivisuutta ja matalaa kynnystä väkivaltaan – hahmoilta puuttuu moraalinen kompassi, eivätkä he tiedä, kuinka tulisi toimia. Toisaalta siitä huolimatta, että novellien väkivaltaa on pidetty motivoimattomana, Girardin teoria väkivallasta osana kulttuurista järjestystä tarjoaa uuden näkökulman siihen. Väkivalta löytää aina perusteensa ja aggressio purkautuu yhteiskunnassa ennemmin tai myöhemmin. Mikäli ”oikea” kohde pysyttelee piilossa, kelpaa uhriksi myös sijaisuhri.

Back in the late 1970s and early 1980s, during the embryonic era of computers, hackers, and all that digitalized punk jazz, who would have guessed that one of the period’s juvenile narrative arts—“interactive fiction” it was called at the time—would soon lead to a pop cultural revolution? A young scholar named Mary Ann Buckles did. Having spent years analyzing a piece of software that the present history knows as the most influential of all computerized text-based playthings, Adventure, in 1985, Buckles eventually completed her doctoral dissertation with a first-ever focus on something that had thus far been struggling to be taken seriously by cultural critics: storygames running on computers. [Excerpt], peer-reviewed

Pro gradu -tutkielmani kohdeaineistonani toimii kaksi suomalaista sarjakuvaa, joissa päähenkilöinä on kuvattu iäkkäitä naisia. Tarkastelemani sarjakuvat ovat Kaarina Goldbergin Senni ja Safira ja Anni Nykäsen Mummo. Aineistonani toimii molempien sarjakuvien kaksi ensimmäistä painettua sarjakuva-albumia. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia vanhuuden representaatioita sarjakuvissa esitetään, miten huumori rakentuu vanhuuden stereotypioiden ympärille ja rikkovatko vai toistavatko nämä representaatiot vanhuuteen yhdistettyjä oletuksia ja stereotypioita. Analysoin myös eroavatko sarjakuvissa esitetyt vanhuudenkuvaukset toisistaan. Teoreettinen pohja muodostuu tekstilähtöisestä sarjakuvatutkimuksesta, jota täydennän kulttuurintutkimuksellisen vanhuustutkimuksen eli kulttuurigerontologian ja huumoritutkimuksen avulla. Keskeisimmät käyttämäni käsitteet ovat vanhuusteko, huumorin inkongruenssiteoria ja representaatio. Tutkielmani keskeisin johtopäätös on, että molemmissa sarjakuvissa toistetaan hyvin pitkälti vanhuuteen yhdistettyjä stereotypioita. Stereotypiat ovat kuitenkin usein niin kärjistettyjä, että ne sitä kautta kumoavat vanhuuden stereotypioita. Vanhuutta on käsitelty molemmissa tarkastelemissani sarjakuvissa sekä kuvallisin että sanallisin keinoin. Kuvallisia keinoja hahmojen on kuvallinen esitys ja miljöön esittäminen. Sarjakuvissa sanallisia keinoja olivat hahmojen vanhahtava tai murteellinen puhe. Sarjakuvissa on osittain eroavaisuuksia sen suhteen mitä vanhuuden stereotypioita sarjakuvissa painotetaan. Mummossa korostuvat isoäiteyteen yhdistetyt stereotypiat, kun taas Sennissä ja Safirassa taas painotettiin vanhentumisen ruumiillisia muutoksia ja niiden vaikutuksia ihmiseen.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee transmediaalisen tarinamaailman rakentumista JP Ahosen Belzebubs-strippisarjakuvien varaan rakentuneessa monimediaalisessa ilmiössä. Sarjakuvien maailmassa yhdistyvät heavy metalin alalaji black metal sekä lämminhenkinen huumori. Sarjakuvat kertovat bändistä nimeltä Belzebubs, sekä arkisista sattumuksista bändi- ja perhepiirissä. Projektista on syntynyt myös reaalimaailman Belzebubs-yhtye, joka on levyttänyt musiikkia ja julkaissut musiikkivideoita. Sekä sarjakuvabändi että niin kutsuttu aktuaalisen maailman Belzebubs tuottavat kokonaisen kirjon tekstejä tiedotteista twiitteihin. Väitteeni onkin, että Belzebubsin transmediaalinen tarinamaailma rakentuu kaikista näistä teksteistä lajiin, mediumiin ja kanavaan katsomatta. Tutkimukseni perusosassa järjestän Belzebubs-tekstit kahteen pääkategoriaan. Ydinteksteihin olen luokitellut sellaiset tekstit, joita tuntematta lukijan käsitys ilmiöstä jää vaillinaiseksi. Näistä teksteistä tärkeimpiä ovat strippisarjakuvat, joita julkaistaan sekä sosiaalisessa mediassa että printtijulkaisuina. Ydintekstien kategoriaan kuuluvat lisäksi Pantheon of the Nightside Gods -musiikkialbumin lyriikkatekstit sekä animaatiomusiikkivideot. Sekundaariset tekstit, jotka jakautuvat haastattelu-, sosiaalisen median ja esinetekstien kategorioihin, täydentävät ja kommentoivat ydintekstejä. Valitusta mediumista riippuen tekstit rakentavat tarinamaailmaa kukin omalla tavallaan. Transmediaalinen tarinamaailma rakentuu kahden pääelementin, black metalin ja huumorin, varaan. Työni tutkii, esittelee ja hyödyntää black metalin klassikkotekstien konventioita ja kytkee ne kohdeaineiston avulla koomisuuteen. Huumoria käsittelen erityisesti inkongruenssiteorian ja sosiaalisen median aikakauden huumorin muotojen, kuten meemien, kautta. Black metalin ja huumorin avulla avaan myös tarinamaailman intertekstuaalista ja -mediaalista vivahteikkuutta. Tutkielmani toisen pääluvun fokuksena on tutkia, millaisia tekijyyksiä transmediaalinen tarinamaailma mahdollistaa. Nimeän kolme tekijäkategoriaa. Niin kutsutut perinteiset tekijät, kuten sarjakuvataiteilija JP Ahonen, osoittavat, kuinka aktuaalisen maailman ja tekstuaalisen aktuaalisen maailman välinen raja häilyy ja mahdollistaa tekijöiden liikkeen maailmasta toiseen. Fiktiiviset tekijät problematisoivat todellisuuden ja fiktion raja-aitaa entisestään: osoitan esimerkiksi, kuinka transfiktionaaliset sarjakuvahahmot voivat olla vuorovaikutuksessa todellisten fanien kanssa sosiaalisen median välityksellä. Lopuksi kysyn, riittääkö totunnainen käsityksemme tekijästä tällaisen aineiston käsittelyyn: myös Belzebubs-tekstien lukijat voidaan määritellä tekijöiksi. Koska tutkielmani kohdeaineistoa tuotetaan eri mediumeissa, olen hyödyntänyt analyysissani tarvittaessa eri taiteenalojen tutkimusta. Kokonaiskuvaa olen kuitenkin tarkastellut laajalinssisen transmediaalisuustutkimuksen ja erityisesti Marie-Laure Ryanin transmediaalisten tarinamaailmojen teorian avulla. Tutkielmani tekee työtä raskaan musiikin ja (kotimaisen) sarjakuvan tutkimuksen edistämiseksi ja avaa kysymyksiä transmediaalisuusteorian uusista sovellusalueista.

Artikkelissa selvitetään Henri Bergsonin nauruteoriaa teoksessa Nauru ja arvioidaan sen merkitystä osana Bergsonin filosofiaa yleisemmin. Lisäksi artikkelissa täydennetään Bergsonin nauruteoriaa Gilles Deleuzen, Baruch Spinozan ja Friedrich Nietzschen ajatusten pohjalta. Bergson analysoi teoksessa komiikan synnyttämää naurua ja näkee tämän elämän reaktiona sitä kangistavia taipumuksia vastaan. Elämän luovan mukautumisen ja sen kangistumisen välisestä jännitteestä käytetään artikkelissa nimitystä ”koominen jännite”. Nauru on Bergsonin mukaan olennaisesti inhimillinen ja yhteisöllinen ilmiö, joka huomauttaa jäsenilleen yhteisön elämän kannalta haitallisista poikkeamista. Komiikka on tämän korjaustoiminnon kehittyneempi muoto, ja artikkelissa esitelläänkin myös Bergsonin esteettistä teoriaa. Taiteen tehtävänä on Bergsonin mukaan avata välittömiä näkymiä todellisuuden piirteisiin, jotka jäävät arkisissa havainnoissamme huomaamatta. Komiikalla on myös tällainen paljastava luonne, mutta se on yhteisöllisen korjausliikkeen palveluksessa. Bergsonin nauruteorian omaperäisenä ansiona on sen dynaaminen lähestymistapa komiikkaan, joka tuo esiin naurun yhteisöllisen luonteen. Lähestymistapa on monipuolisempi ja kattavampi kuin useimmat filosofiset ja psykologiset teoriat naurusta ja komiikasta, jotka keskittyvät muodollisiin määritelmiin ja subjektiiviseen kokemukseen. Artikkelissa ehdotetaan kuitenkin kolmea korjausta Bergsonin teoriaan. Teoriaa pitää täydentää komiikan ajoituksen, laajemman naurukäsityksen ja koomisen jännitteen perustavamman merkityksen osalta. Nämä täydennykset pohjautuvat erityisesti Gilles Deleuzen ajatukseen huumorista intensiteettien taiteena. Lisäksi koomisen jännitteen tarkempaa luonnetta kartoitetaan Spinozan ja Nietzschen ajatusten kautta. Spinozan ajattelusta löytyy jäsennys naurun myönteiselle roolille. Nietzsche taas hahmottelee naurulle laajempaa merkitystä, jossa yhdistyvät Bergsonin esteettiset teemat sekä naurun suhde elinvoiman edistämiseen ja rajoittamiseen.

nonPeerReviewed

Humor has an essential role in our every-day communication. It has power to connect people, but it can also distance us from each other. By the means of humor we can identify ourselves with our audience, we can highlight our message, or we can emphasize the differences between issues or people. These functions make humor a risky medium. Research on humor has been conducted for example in linguistics, social sciences and health sciences. The use of humor is widely examined within the context of social and health care services. The interest has been focused especially on the importance of humor on health, impressiveness of services and on communication. So far, quite few of the studies has concentrated on the use of humor in the interaction of professionals and clients in the context of home visits. The use of humor by the professionals and clients during the home visits is being examined in this study. The goal of the study is to investigate the frequency of the use of humor but also the means to use it. The purpose of the study is to find out, who is the initiator in the use of humor and what kind of responses become apparent by the interlocutors in the situation. In addition, the goal is to survey the themes dealt through the humor. The research method in conversation analysis. The structure of humor within the interaction is composed by the rules of sequential organization. The research material is an excerpt of the material collected in the project Geographies of Home-based Service Interactions at the Margins of Welfare in Finland and Sweden, coordinated by MARGI Research Group of Tampere University. The material consists of audio recordings and their transcriptions. In total, 25 recordings were admitted to the use of this master’s thesis. From these recordings, 113 interaction sections, which included humor, were categorized. To identify the humor within the research material, a few scientifically acknowledged elements and features of humor were named. These markers: prosodic features, vocabulary, incongruities and laughter, were identified to enable the conversation analysis. All of the 113 sections were categorized by the initiator of the humor use but also by the theme that was apparent in the conversation. By means of this classification it was possible to quantify the frequency before the actual conversation analysis. Home visits have a nature of institutional interaction. The purpose of the interaction is to improve the goals determined by the institution but also by the client himself. When examining the use of humor during the home visits, it is possible to identify several functions for it. Humor also provokes various kinds of responses between the interlocutors of interaction. In most cases, humor is well understood and accepted by the recipient and it can be seen as a contributor to trust and mutual understanding. In typical situation, humor produces amusement in both interlocutors of the interaction. Still, there are sections when the humor is either misunderstood or does not get positive response. These situations were scarce and minor. The results of this study encourage the use of humor as a part of client professional interaction. As in several earlier conducted research, also in this one, it is justifiable to argue that humor offers a significant rhetoric tool for interactive institutional situations. Its use should be carefully considered in client-professional work, but it should not be afraid of since it is a natural part of human interaction. Humor also has remarkable effects on well-being and health. Home space as a place of institutional interaction offers a unique possibility to the use of humor and it may enrich the support given to the client during the home visit. Huumori on läsnä jokapäiväisessä vuorovaikutuksessamme. Sillä on voima yhdistää ihmisiä, mutta se pystyy myös etäännyttämään meitä toisistamme. Huumorin avulla saamme esimerkiksi kuulijamme samastumaan meihin, teemme ilmaisustamme mieleenpainuvan tai korostamme asioiden tai ihmisten erilaisuutta. Tämä tekee huumorin käytöstä riskialtista. Huumorintutkimusta on tehty niin lingvistiikan, yhteiskuntatieteiden kuin esimerkiksi terveystieteiden saralla. Huumorin käytön muotoja ja vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluissa on tutkittu laajasti. Tutkimuksen kohteina ovat olleet esimerkiksi huumorin merkitykset terveydelle, palvelujen vaikuttavuudelle ja vuorovaikutukselle. Toistaiseksi melko vähäiselle huomiolle on jäänyt huumorin rooli asiakkaan tai potilaan ja ammattilaisen välisessä vuorovaikutuksessa kotiin vietävien palvelujen kontekstissa. Tutkielma on keskustelunanalyyttinen tutkimus huumorin käytöstä ammattilaisen ja asiakkaan välisessä kotikäyntivuorovaikutuksessa. Tavoitteena on selvittää huumorin käytön yleisyyttä ja tapoja. Tarkoituksena on tutkia, kuka vuorovaikutustilanteessa on aloitteellinen huumorin käytössä sekä millaisia reaktioita huumori keskustelun rakenteessa saa aikaan. Lisäksi luodaan katsaus siihen, millaisia teemoja huumorin kautta kodeissa käsitellään. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi. Huumori rakentuu keskustelussa vuorotteluperiaatteella ja sen jäsentymistä voidaan tarkastella esimerkiksi sekvenssijäsennyksen kautta. Aineistona toimii Tampereen yliopiston MARGI tutkimusryhmän koordinoimassa Geokoti-hankkeessa kerätty, äänitallenteista ja niiden litteroinneista koostuva aineistokokonaisuus. Tutkielman käyttöön luovutettiin hankkeesta yhteensä 25 kotikäynnillä nauhoitettua äänitallennetta. Näistä tallenteista löytyi analysoitavaksi yhteensä 113 otetta, joissa tunnistettiin ammattilaisen ja asiakkaan välistä huumorin käyttöä. Huumorin keskustelunanalyyttisessa tarkastelussa hyödynnettiin yleisesti tieteellisessä tutkimuksessa tunnustettuja huumorin tunnusmerkkejä: prosodisia piirteitä, sanavalintoja, asioiden ristiriitaisuuksia sekä naurua. Kaikki otteet luokiteltiin sen perusteella, kuka vuorovaikutuksen osapuolista oli aloitteellinen huumorin käytössä. Lisäksi tehtiin huumoriotteiden teemoja erittelevä luokittelu. Näin aineisto-otteita kvantifioitiin huumorin käytön yleisyyden kuvaamiseksi ennen varsinaista keskustelunanalyyttista tarkastelua. Kotikäyntivuorovaikutuksella on institutionaalinen luonne. Sen tarkoituksena on edistää instituution ja toisaalta asiakkaan itsensä määrittelemiä tavoitteita. Tarkasteltaessa huumorin käytön vaikutuksia kotikäyntivuorovaikutuksessa, voidaan huumorilla todeta olevan tiettyjä funktioita. Useimmissa tapauksissa huumori saa kuulijaltaan hyvän vastaanoton ja se voidaan nähdä asiakassuhteen lujittajana ja yhteisymmärryksen edistäjänä. Se saa tyypillisesti aikaan huvittuneisuutta ja huumorin käyttöön osallistuvat sekä työntekijä että asiakas. On kuitenkin tilanteita, joissa humoristinen aloite ei saa vastakaikua tai tilannetta tulkitaan osapuolten kesken virheellisesti. Tällaisia tilanteita esiintyy aineistossa hyvin vähän. Tutkielman tulokset rohkaisevat ammattilaisen ja asiakkaan väliseen huumorin käyttöön. Kuten useissa aiemmissa huumorin käyttöä koskevissa tutkimuksissa, myös tässä tutkielmassa voidaan todeta, että huumori tarjoaa vuorovaikutustilanteisiin merkittävän retorisen työkalun. Sen käyttöä tulee asiakastyössä harkita asiakas- ja tilannekohtaisesti. Huumorin käyttöä ei kuitenkaan tule pelätä, sillä jo lähtökohtaisesti huumori kuuluu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sen hyödyt vuorovaikutukselle ja ihmisen hyvinvoinnille ovat merkittäviä. Koti institutionaalisen kohtaamisen paikkana tarjoaa ainutlaatuisen kontekstin huumorin käytölle ja kotikäyntivuorovaikutusta voidaan huumorin käytöllä rikastuttaa.

This article will analyse the preconditions of sense of humour for artificial intelligence. Can artificial intelligence have a sense of humour? Is there a difference between human and machine laughter? Some machines already fulfil certain conditions which are associated with the human sense of humour: on the most superficial level machines appear to laugh and produce jokes, and they recognize sarcasm and punchlines, and they can evaluate funniness. In short, artificial intelligence is already able to recognize humour, and reacts to it accordingly. Furthermore, people laugh with humorous machines. However, it is still uncertain whether artificial intelligence can have a sense of humour or not, at least in comparison to a human sense of humour. To build bridges between AI research and philosophy of humour, this article proposes that there are (at least) five notable philosophical issues to be addressed if we are to accept that machines can have a (humanlike) sense of humour. These principles are: 1) worldview, 2) self-consciousness, 3) self-reflection, 4) self-criticism, and 5) losing control.

Huumori ilmenee työelämän interpersonaalisessa vuorovaikutuksessa eri tavoin, ja sillä on monia merkittäviä vuorovaikutusfunktioita. Huumorin on havaittu muun muassa edistävän yhteistyöhalukkuutta ja avoimuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme työnohjaajan ja ohjattavan vuorovaikutuksessa ilmenevää huumoria. Tutkimusotteemme on laadullinen, ja menetelmänä käytämme vuorovaikutusanalyysia. Aineisto koostuu kolmesta työnohjaustapaamisesta. Tulokset osoittavat, että huumori auttaa työnohjaajaa ja ohjattavaa hallitsemaan ammatillisen vuorovaikutussuhteensa jännitteitä. Työnohjauksessa huumoria ilmaistaan usein vuorovaikutusosapuolia yhdistävällä tavalla, minkä voidaan ajatella tukevan työnohjaajan ja ohjattavan yhteistyötä. Huumorin avulla vuorovaikutusosapuolet pyrkivät hallitsemaan työnohjaustilanteen kuormittavuutta, joka liittyy muun muassa henkilökohtaisista ja arkaluontoisista asioista keskustelemiseen. Tulokset auttavat ymmärtämään yksilötyönohjauksen vuorovaikutusta ja siinä ilmenevän huumorin merkitystä erityisesti ohjaussuhteen ja työnohjauksen tavoitteiden kannalta. Humour can occur in interpersonal communication in multiple ways, and it serves severalcommunicative functions. Humour has been found to improve people’s willingness to co-operate and the openness of communication. This study examined humour inprofessional guidance by focusing on the styles and communicative functions of humour. The research was conducted qualitatively, and interaction analysis was used as the method. The data included three professional guidance meetings. According tothe results, humour seemed to improve social interaction during the sessions. Humour helped practitioners and clients to manage tensionsin their relationship. Humour was often expressed in an affiliative way, which seemed to improve cooperation betweenthe parties. Humour also seemed to help practitioners and clients manage stress. Overall, humour seemed to help the parties achieve the goals of the professional guidance. The results of our study help in understanding humour in professional guidance and its role in successful practice. peerReviewed

Arvio teoksesta Naarminen, Niina. Naurun voima. Muistitietotutkimus huumorin merkityksistä Tikkakosken tehtaan paikallisyhteisössä. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. 2018. 427 s. ISBN: 978-952-5976-63-2. nonPeerReviewed

peerReviewed

Aims: To apply the findings of neurolinguistic research to the practical technological artifact design, the cognitive mechanism of verbal humour is comprehensively investigated and designed with EEG-based Brain Computer interfaces and Mobile Health, under the guidance of technology design theory, to help with the adjustment of depressive mood. Application Base: The intervention effect of verbal humour on depressive mood is rooted in their cognitive mechanisms. The right hemisphere of the brain has a dominant effect on both verbal humour and depressive mood; some specific brain regions, such as amygdala, nucleus accumbens, hippocampus etc., are particularly activated during the processing of both verbal humour and depressive mood. The elicitation by verbal humour positively activate the brain regions related with depressive mood and even help to normalise them. In addition, the cognitive model of verbal humour processing greatly contributes to the transformation from the fixed and unchangeable mindset grounded in a depressive mood to the innovative and flexible way of thinking. Application Methods: To integrate humour intervention into a set of solutions to objectively monitor and effectively mediate mood problems under the premise of privacy protection, Life-Based Design theory, a multi-dimensional design theory putting emphasis on the significance of comprehensively understanding people's life, provides the basis of the solutions. Portable Brainimaging techniques are available to assist us in evaluating the real-time mood state. Mobile phone, as the most popular and indispensable Information Communication Technology device, allowing for bidirectional communication and on-demand access to resources with the precondition of privacy protection. Conclusion: The merger of Life-Based Design theory and EEG-based Brain Computer Interfaces, combined with Mobile Health, presents a creative way to apply the verbal humour research to the technology design, bridging the gap between the cognitive linguistic studies and practical applications. peerReviewed

This article brings Erich Fromm and Theodor W. Adorno back into dialogue by discussing the cultural phenomena of humor and laughter based on their theoretical writings. I argue that what is typically considered socially critical humor, like offensive jokes or harsh satire, often fails to meet the preconditions of criticism in the light of Adorno’s and Fromm’s thinking. Humor, to be socially critical, has to be life-affirmative and non-positional, and it has to challenge the limits of humor. It is also claimed that in this scope, humor cannot be instrumental.

Markku Soikkeli, Tieteiskirjallisuuden käsikirja. Helsinki, Avain 2015, 352 s.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

The cognitive processing mechanism of humor refers to how the system of neural circuitry and pathways in the brain deals with the incongruity in a humorous manner. The past research has revealed different stages and corresponding functional brain activities involved in humor-processing in terms of time and space dimensions, highlighting the effects of the time windows of about 400 ms, 600 ms, and 900 ms. However, much less is known about humor processing in light of the frequency dimension. A total of 36 Chinese participants were recruited in this experiment, with Chinese jokes, nonjokes, and nonsensical sentences used as the stimuli. The experimental results showed that there were significant differences among conditions in the P200 effect, which signified that the incongruity detection had already been integrated and perceived at about 200 ms, prior to the semantic integration at about 400 ms. This pre-processing is specific to Chinese verbal jokes due to the simultaneous involvement of both orthographic and phonologic parts in processing Chinese characters. The analysis on the frequency dimension indicated that beta’s power particularly reflected the characteristics of different stages in Chinese verbal humor processing. Jokes’ and nonsensical sentences’ relative power changes on the beta band ranked significantly higher than that of nonjokes at about 200 ms, which suggested the existence of more difficulties in meaning construction in pre-processing the incongruities. This indicated a continuity between the analysis of event related potential (ERP) components and neural oscillations and revealed the key role of the beta frequency band in Chinese verbal joke processing. peerReviewed

nonPeerReviewed

Huumori ympäristönsuojelussa on ensimmäinen yhteenveto, jossa esitellään kattavasti, monitieteisesti ja yleistajuisesti huumoritutkimuksen ja ympäristönsuojelun suhdetta. Teoksessa avataan huumorin ominaispiirteitä ja luodaan yleiskuva huumoritutkimuksen erilaisista lähestymistavoista sekä niiden linkeistä ympäristökysymyksiin. Teos käsittelee klassisia huumorin yhteensopimattomuus-, ylemmyys-, huojennusteorioita sekä sosiologista, lääketieteellistä ja evolutiivista huumoritutkimusta. Huumorin ilmenemistä tarkastellaan ympäristönsuojelun eri osa-alueilla, kuten luonnonsuojelussa, vesiensuojelussa ja ilmasto- ja energiakeskustelussa. Teos osoittaa, että huumori on eri muodoissaan läsnä ympäristönsuojelun kaikilla osa-alueilla, kaupunkiluonnosta luomuviljelyyn. Yhteiskunnallisen kiistelyn eri osapuolet hyödyntävät huumoria eri tavoin niin suurpedoista, vanhojen metsin suojelusta kuin vieraslajeistakin väiteltäessä. Teos perustuu laaja-alaiseen tutkimusten yhteenvetoon sekä koti- ja ulkomaisesta julkisesta keskustelusta poimittuihin esimerkkeihin. Teos pohtii erityisesti huumorin käyttöä asiantuntijatiedon rinnalla ja ehdottaa ekologista ironiaa ympäristönsuojelun ratkaisuksi. Humor i miljöskyddet är den första summeringen där man på ett omfattande, tvärvetenskapligt och lättfattligt sätt presenterar förhållandet mellan humorforskningen och miljöskyddet. Verket beskriver humorns särdrag och ger en översikt över de olika betraktelsesätten inom humorforskningen samt hur de länkas till miljöfrågor. I verket behandlas klassiska inkongruens-, överlägsenhets- och avlastningsteorier inom humorn samt den sociologiska, medicinska och evolutiva humorforskningen. Förekomsten av humor granskas inom olika delområden av miljöskyddet, såsom inom naturskyddet, vattenskyddet och i klimat- och energidebatten. Verket visar att humorn i sina olika former är närvarande inom samtliga delområden av naturskyddet, från stadsnatur till ekologisk odling. De olika parterna i samhällsdebatten använder sig av humor på olika sätt, oavsett om det handlar om stora rovdjur, skydd av gamla skogar eller debatt om främmande arter. Verket grundar sig på en omfattande sammanfattning av olika forskningar samt på exempel som plockats fram ur både den inhemska och den utländska offentliga debatten. Verket resonerar i synnerhet kring användning av humor vid sidan om expertinformation och föreslår ekologisk ironi som en lösning för miljöskyddet. Humour and environmental protection is the first comprehensive and interdisciplinary review focusing on the relationship between humour research and environmental protection, aimed at a wide audience. The book opens up the key characteristics of humour and creates an overall picture of the different humour theories and their links to environmental issues. The book summarises classic humour theories including incongruity, superiority and relief theory, as well as sociological, medical and evolutionary humour studies. Expressions of humour are analysed through different areas of environmental protection, including nature conservation, water protection and climate and energy debates. The book shows that different forms of humour are present in all areas of environmental protection, from urban nature to organic farming. Different parties of social debates utilise humour in various ways, as shown by debates over large carnivores, the protection of old forests and invasive species. The book is based on a summary of an extensive body of research and concrete examples from domestic and foreign environmental debates. In particular, the book examines how humour is utilised in parallel with expert knowledge and suggests that a solution to environmental problems may be found from ecological irony.

‘Rising China’ is a term that has come to refer to China’s march to being number one, the speed of its economic growth, and its investment around the world during last two decades. In Finland, government agencies have been established to promote investment, trade, and co-operation with China, while regional and local governments are also actively involved. Meanwhile, much of the world is now competing for the attention of China, so the power dynamic is tending to shift in favour of the Chinese. This developing context has been examined in previous studies primarily from the perspectives of politics, economics, and management studies. The overarching aim of this study is to investigate emerging power relations between Finns as sellers of investment opportunities and products and Chinese as investors, buyers, and partners. The study predominantly builds on Positioning Theory (Harré, 1991). It uses methodological tools of ethnographically framed in terviewing and observation. The study comprises five articles - empirical research reports exploring the major themes in data collected – adjustment of Finns to the Chinese, search of common ground with Chinese representatives, guest-host positioning during delegation visits, humor in negotiations, and the language aspect in co-operation. Five styles of positioning regarding power and common ground were found – adjustment, use of existing common ground, autonomy, ‘soft’ power, and pressure / hedging; the character this typology was found to correspond to phases of the five Chinese elements (Wu Xing). While the data suggest that both Finnish and Chinese representatives use all of these strategies, Finnish representatives tended to rely on active responses such as adjustment and pressure/hedging, while Chinese representatives more often resorted to a stance of autonomy. The dynamic among these phases is illustrated using the model of a rope, which suggests the integral nature of change from one style into another, as well as the ways power, common ground, and culture are all intertwined. A variety of external and internal factors that influence the positioning of Finnish and Chinese representatives could also be traced from the articles, such as organizational roles, meeting places, discourses about national characteristics, and considerations of ‘face’. This further reveals the complexity of positioning regarding power and common ground.

nonPeerReviewed