Search

Analysoin artikkelissa yrittäjyyskasvatusta kansallisessa koulutuspoliittisessa diskurssissa seuraten Alasuutarin ja Qadirin kehittämää episteemisen hallinnan analytiikkaa. Analysoin koulutus- ja yhteiskuntapoliittisia dokumentteja yrittäjyyskasvatukseen liittyen. Ajallisesti analyysi keskittyy vuosiin 2003-2009, jolloin kansallisessa koulutuspolitiikassa suoritettiin merkittävimmät teot yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi. Artikkelin tuloksissa kuvataan kuinka 1) koulutuspoliittisten toimijoiden näkemys sosiaalisen maailman ontologiasta jatkuvana muutoksen tilana ja sopeutuvuudesta 2) koulutuspoliittisten toimijoiden näkemys subjektipositioista toisaalta sekä aktiivisina sekä itsenäisinä että adaptaviisina sopeutujina 3) koulutuspoliittisten toimijoiden näkemys yrittäjyyskasvatuksen normeista ja ideaaleina toivekuvina, jotka leviävät rajatusta ympäristöstään kaikille yhteiskunnan ja elämän osa-alueilla vaikuttivat siihen, että yrittäjyyskasvatuksesta muodostui 2000-luvun alusta alkaen niin vaikutusvaltainen koulutuspoliittinen reformi., In this article, I analyze the development of entrepreneurship education in a Finnish educational policy discourse by following the concept of an epistemic governance developed by Pertti Alasuutari & Ali Qadir. As a data I use political documents concerning entrepreneurship education between years 2003-2009. The results describe three themes which lead to entrepreneurship becoming such an influential and significant educational policy reform since the 21st century. First, educational policy actors saw the ontology of social world as a condition of constant change that requires adapting. Secondly, these actors saw subject positions at the same time as active/independent and adaptive/reactive. Thirdly, these actors saw entrepreneurship education as a kind of a hopeful illusion.

Elämänhallinta on suomalaisessa sosiaalityössä paljon käytetty käsite. Yksilön elämänhallinnan vahvistaminen on esimerkiksi laissa määritelty sosiaalisen kuntouksen tavoitteeksi. Vanhemman puutteet elämänhallinnassa on taas nähty mahdollisena lastensuojeluntarvetta synnyttävänä seikkana. Käsillä olevassa Pro Gradu opinnäytetyössä pyrin ymmärtämään sitä, miten puhe elämänhallinnasta on tullut mahdolliseksi sosiaalityössä ja erityisesti sitä, miten vanhemman elämänhallinta on määrittynyt lapsiperheiden parissa tehtävässä sosiaalityössä tiedon ja toimenpiteiden kohteeksi. Tarkastelen opinnäytetyössäni elämänhallintapuhetta sosiaalityön sellaisessa kontekstissa, jota voi kutsua valtiovallan toimeenpanemaksi ammatilliseksi toiminnaksi. Analyysini ensimmäisessä osassa tarkastelu keskittyy kuitenkin valtakunnan tason sosiaalipoliittisiin politiikkaohjelmiin. Tutkimusaineistonani on pääasiassa valtiohallinnon tuottamia julkisia asiakirjoja, hallintoa lähellä olevia selvitysluonteisia tutkimusraportteja sekä lapsiperheiden parissa tehtävän sosiaalityön asiakastyötä ohjaavia oppaita ja käsikirjoja. Tutkimuksen teoreettiset sitoumukset ovat foucault’laisessa hallinnan analytiikkana tunnetussa tutkimussuuntauksessa. Hallinnan analytiikan avulla pyrin rekonstruoimaan sellaista hallinnan ajatusta eli hallinnan rationaliteetettejä, joissa yksilöiden elämänhallinnasta on tullut tiedon ja toimenpiteiden kohde. Opinnäytetyö on tutkimusotteeltaan laadullinen. Tulkitsen kirjoitettuja tekstejä ja pyrin jäljittämään aineistosta niin kutsuttuja problematisointeja. Problematisoinnit ovat kohtia teksteissä, joissa todellisuus nähdään ongelmallisena ja esitetään tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä sen muuttamiseksi. Analyysini perusteella tulkitsen elämänhallintapuheen yleistymisen sosiaalityössä ja sosiaalipolitiikassa kytkeytyvän hallinnan ajattelun sellaiseen muutokseen, jota kuvastaa siirtyminen hyvinvointipolitiikasta riskipolitiikkaan. Riskipolitiikassa korostuu yksilöihin ja perheisiin kohdistuvat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen toimenpiteet, jotka taas linkittyvät muun muassa pyrkimyksiin saavuttaa kustannustehokkaampaa hallintaa. Opinnäytetyön kriittisen annin katson olevan siinä, että analyysini perusteella elämänhallinnan käsitteellä voi nähdä olevan merkittävä asema sellaisen hallinnan ajatuksen muotoilemisessa, jossa hallinnan tarkkailualalla on taipumus laajentua. Sinänsä hyvää tarkoittavat lapsiperhesosiaalityötä koskevat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen tavoitteet tekevät mahdolliseksi sen, että koko lapsiväestö vanhempineen asetetaan entistä huolellisemman tarkkailun alle ja aiempaa useampia asiakokonaisuuksia aletaan nähdä lapsen hyvinvointiin epäsuotuisasti vaikuttavina riskeinä.

AA (Alcoholics Anonymous, suom. Nimettömät alkoholistit) on ollut 1900-luvulla lääketieteen ohella merkittävin toimija addiktioiden hoidossa. AA:n luomaa 12 askeleen toipumisohjelmaa ja kollektiivista hoitojärjestelmää pidetään Yhdysvalloissa 1900-luvun merkittävimpänä hengellisenä innovaationa. Kriittisestä näkökulmasta tarkasteltuna AA voidaan nähdä dogmaattisena ja jäsenistönsä mieliä kolonialisoivana liikkeenä, joka ei salli sen ideologiasta poikkeavia vaihtoehtoisia tulkintoja. AA:n järjestelmässä omaehtoinen vapaa-ajattelu saatetaan kokea oireena syvemmällä piilevästä alkoholismisairaudesta. AA on siis merkittävä sosiaalinen innovaatio, mutta myös hyvin kiistanalainen ilmiö. Tässä tutkielmassa AA:n ideologiaa tarkastellaan kriittisestä näkökulmasta, jota ei aiemmin ole tehty suomalaisessa AA:ta koskevassa tutkimuksessa. Tutkielma asettuu hallinnan analytiikan tutkimuskentän kehykseen, joka nojaa Michel Foucault’n kehittämään genealogiseen metodologiaan. Siinä ihmistä tarkastellaan historiallisesti tiedon ja vallan muovaamana hahmona sekä prosessia, kuinka olemme rakentuneet oman tietomme objekteiksi. Tutkielman aineistona on viisi AA:n julkaisemaa teosta, jotka käsittelevät AA:n historiaa, sen perustajajäsenten elämää ja AA:n toipumisohjelmaa. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisten tapahtumien kautta AA:n eetos ilmaantuu AA:n teksteissä, millaisia ovat niiden sisältämät keksinnöt, ja millaisen totuuden kentän nämä muodostavat sekä millä tapaa AA toi muutoksen suhteessa aiempiin alkoholiongelman hallinnan teknologioihin. Tutkielman analyysimenetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielma sijoittuu foucaultlaisten genealogiatutkimuksen ja kriittisen AA:ta koskevan päihdetutkimuksen leikkauspisteeseen. Tulokset osoittavat, että historiallisesti alkoholiongelman hallinta on ollut lääketieteen ja uskontojen yhteisprojekti. Kieltolaki pyrki alkoholiongelman hallintaan kurivallan keinoin, joka objektivoi alkoholiongelman yksilöiden moraaliseksi ongelmaksi. Kieltolain epäonnistuminen loi osaltaan erityisen tarpeen alkoholiongelman ratkaisemiseen. AA:n eetoksen perustaksi ilmaantui lääketieteen piiristä kummunnut teoria, joka objektivoi alkoholismin osin yksilön biologiaan palautuvaksi ilmiöksi. Teoria mahdollisti keskeisesti AA:n piirissä vaikuttavan ei-lääketieteellisen sairauskäsityksen ja -puheen. AA:n ilmaantumisen taustalta hahmottuivat lääketieteen objektivoiva vaikutus ja psykouskontojen normalisoiva etiikka. Nämä yhdessä muodostivat uuden alkoholisteja objektivoivan hybridin. Merkittävä uusi tiedon ja vallan toimimisen alue muodostui, kun uudet krooniset alkoholistit ryhtyivät omaksumaan psykouskontojen tekniikoita ja käytäntöjä. Alkoholistit ryhtyivät toteuttamaan uutta totuuskäsitystä niistä johdettujen käsitteiden ja käytäntöjen avulla. Näihin käytäntöihin kuului mm. idea jatkuvasta sanomansaatosta, joka oivallettiin keskeiseksi raittiina säilymisen tekniikaksi. Tämä johti uuden vakuuttelutyylin keksimiseen, jossa keskeistä oli vetoaminen uuteen tietoon alkoholismisairauden luonteesta. Kun vakuuttelutyyli osoitti voimansa käytännössä, pidetään sitä nykyään AA:n virallisena syntyhetkenä. AA:n eetos painettiin Isoon Kirjaan, josta laadittiin koherentti kokonaisuus muokkaamalla uusien jäsenten kertomuksia sen uskomusjärjestelmän mukaiseksi. Uusi tieto alkoholismin ja alkoholistien laadusta, sekä AA-ryhmissä käydyt kamppailut vaikuttivat keskeisesti AA:n perinteiden ilmaantumiseen.

Tutkielma pyrkii selvittämään, kuinka teknologiat ja tiedon kerääminen toimivat ja mahdollistavat kanta-asiakasohjelmien toteuttaman kuluttajasubjektien hallinnan. Tätä kanta-asiakasohjelmiin liittyvää vallan ja hallinnan aspektia lähestytään hallinnan analytiikan kautta. Hyödyntämällä sen tarjoamia käsitetyökaluja pyritään vastaamaan kysymyksiin siitä, miten valta toimii kanta-asiakasohjelmissa, miten hallintaa toteutetaan, miten teknologioita käytetään sekä miten kuluttajasubjekteja hallitaan ja sitoutetaan kerätyn tiedon avulla. Tutkielma tuo osaltaan uutta hallinnan ja vallan näkökulmaa yritysten – ja tässä tapauksessa kanta-asiakasohjelmien – harjoittamaan tietojen keräämiseen.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa alueellista hallintaa Michel Foucault'n ajatteluun pohjautuvan valta-analyysin viitekehyksessä. Empiirisenä tutkimuskohteena on Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa Urban Zone -tutkimushankekokonaisuudessa kehitetty yhdyskuntarakenteen vyöhykemenetelmä, jossa Suomen 34 kaupunkiseutua on jaettu paikkatietoteknologian avulla jalankulku-, joukkoliikenne ja autovyöhykkeisiin. Tarkentavana teoreettisena taustakehyksenä käytän maantieteen ja foucault'n valta-ajattelua yhdistävän geogovernmentality-tutkimussuuntauksen lähtökohtia, jossa maantieteellisesti tuotettu tietous ja menetelmät ajatellaan biopoliittisen hallinnan mekanismeiksi. Yhdistän tarkasteluni tilalliseksi kehykseksi Henri Lefebvren tilan representaation kategorian, jonka kautta tarkastelen yhdyskuntarakenteen vyöhykemenetelmän tuottamaa tilakäsitystä abstraktina tilana. Tutkimuksen aineistona on Urban Zone -hankekokonaisuuteen liittyvää materiaalia: loppuraportteja ja liiteaineistoa. Tarkastelen aineistoa genealogisella tutkimusotteella, ja paikannan vyöhykemenetelmästä hallinnan käytäntöjä sekä niiden taustalla vaikuttavia ongelmallistamisia. Analysoin menetelmää erityisesti Foucault'n esittämien vallan dispositiivien näkökulmasta. Kohdistan huomion analyysissani erityisesti paikkatietoteknologiseen esitys- ja toteutustapaan, jonka kautta teen näkyväksi vyöhykemenetelmän hallinnan käytäntöjen polveutumisen hallinnan dispositiiveista, aina yksittäisestä paikkatietoruudusta lähtien vyöhykemenetelmän muodostaman ohjausjärjestelmän kokonaisuuden tasolle. Analyysissa sovellan lisäksi Foucault'n governmentality-konseptiin pohjautuvan hallinnan analytiikan tutkimussuuntauksen tarjoamia käsitteellisiä työkaluja. Vyöhykemenetelmä voidaan nähdä biopoliittisen hallinnan menetelmänä, ja siitä voidaan paikantaa sekä kurivallan että turvallisuuden dispositiivin mukaisia käytäntöjä. Paikkatietoteknologisen teknisen toteutustavan genealoginen analyysi paljastaa uudella tavalla menetelmän keskeisenä taustailmiönä olevan hajautumiseen ja tiivistämiseen liittyvän ongelmoinnin. Analyysissani tulee lisäksi näkyväksi institutionaalisen alueiden suunnittelun ja vyöhykemenetelmän jännitteinen suhde: vyöhykemenetelmä voidaan ymmärtää järjestelmien tasolla tapahtuvana käytäntöjen ohjailuna tai niin sanottuna etähallintana, joka pyrkii toteuttamaan alueen etäältä hallintaa institutionaalisten suunnittelujärjestelmien kautta. Tutkimukseni on yksi esimerkki foucaultlaisen näkökulman soveltamisesta alueellisen hallinnan ja ohjauksen järjestelmien viitekehyksessä. Se laajentaa Foucault'n valta-analyyttista lähestymistapaa alueelle, jossa sitä kotimaisessa tutkimuksessa on suhteellisen harvoin sovellettu. Pohdin tulosten pohjalta genealogisen menetelmän soveltamismahdollisuuksia ja uusia teoreettisia suuntautumisvaihtoehtoja alueellisen hallinnan tutkimuksessa.

Pro gradu-tutkielmassani tutkin, millaista vallankäyttöä mielenterveyskuntoutujat kohtaavat hoito- ja kuntoutusjärjestelmässä ja miten he suhtautuvat kohtaamaansa vallankäyttöön. Tavoitteena on tutkia hoito- ja kuntoutusjärjestelmässä tapahtuvaa vallankäyttöä kuntoutujien näkökulmasta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: Millaista biovaltaa mielenterveyskuntoutujat kohtaavat hoito- ja kuntoutusjärjestelmässä? Miten mielenterveyskuntoutujat suhtautuvat kohtaamaansa biovaltaan? Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on Michel Foucault n valtakäsitys ja tästä valtakäsityksestä johdettu hallinnan analytiikka, jonka keskeisiä tutkijoita ovat Nikolas Rose, Peter Miller ja Mitchell Dean. Tutkimusaineistonani on kuudentoista mielenterveyskuntoutujan litteroidut haastattelut, jotka on kerätty osana laajempaa tutkimusprojektia. Aineisto on valmis aineisto, jonka olen saanut käyttööni yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta alkuperäisten aineiston kerääjien luvalla. Aineiston analyysiin käytettyjä tutkimusmenetelmiä on kaksi. Mielenterveyskuntoutujien kohtaamaa biovaltaa olen luokitellut ja analysoinut sisällönanalyysin avulla, ja mielenterveyskuntoutujien suhtautumista kohtaamaansa biovaltaan olen analysoinut kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksessani olen luokitellut mielenterveyskuntoutujien kohtaaman biovallan kolmeen luokkaan: pakkovaltaan, päätös- ja ohjevaltaan ja hallinnallistavaan valtaan. Jokainen luokka sisältää useita alaluokkia, jotka osoittavat mielenterveyskuntoutujiin kohdistuvan biovallan monimuotoisuuden sekä ruumiillisen ja henkisen vallankäytön yhteen kietoutumisen. Mielenterveyskuntoutujien kohtaamastaan vallankäytöstä tuottamat diskurssit olen erotellut kolmeksi diskurssiksi: valta tukena ja turvana, valta kontrollina ja painostamisena sekä valta välttämättömänä osana elämää. Keskeisiä ovat diskurssien väliset erot suhtautumisessa hoidon aikana kohdattuun biovaltaan ja eri diskursseissa vallitsevat erilaiset käsitykset kuntoutujan omasta toimijuudesta. Tutkimukseni keskeinen tulos on, että mielenterveyskuntoutujiin kohdistuu hoito- ja kuntoutusjärjestelmässä monenlaista vallankäyttöä, mikä ei ole ongelmatonta ja ristiriidatonta kuntoutujan näkökulmasta. Toinen keskeinen tulos on se, että mielenterveyskuntoutujilla on erilaisia suhtautumistapoja kohtaamaansa vallankäyttöön, ja että nämä suhtautumistavat johtavat erilaiseen toimijuuteen hoitojärjestelmässä.

Tämä tutkimus selvittää, miten sektoritutkimus ja sektoritutkimuslaitokset aikanaan ilmestyivät osaksi tiedepoliittista problematiikkaa hallittavina ja tiedettävinä objekteina. Tutkimuksessa tarkastellaan sektoritutkimuksen institutionaalista ja käsitteellistä polveutumishistoriaa. Tutkimuksessa tätä historiaa lähdetään jäljittämään 1800-luvun jälkipuolella käydyistä keskusteluista, jotka koskivat ensimmäisiä valtion virastokoneistoon yhteyteen perustettuja tutkimusorganisaatioita. Tarkastelu päättyy sektoritutkimuksen syntymiseen 1900-luvun lopulla. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisen argumentoinnin myötä tutkimusorganisaatiot tuotiin osaksi kansallista poliittista keskustelua; miten muissa maissa aiemmin toteutetut institutionaaliset innovaatiot introdusoitiin kansalliseen keskusteluun, muotoiltiin kansallisesti relevanteiksi ja sidottiin kansallisiin ongelmanasetteluihin. Miten uudentyyppisten virastojen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä perusteltiin ja millaisia kiistoja niiden perustamisen ympärillä käytiin? Erityisesti huomiota kiinnitetään siihen, miten näissä keskusteluissa määriteltiin suhdetta valtion, hallinnan ja tutkimustiedon välillä. Tutkimuksen aineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista ja komiteanmietinnöistä vuodesta 1864 vuoteen 2010. Tarkastelun kohteena ovat yhtälailla toteutuneet kuin pelkän ajatuksen tasolle jääneet ehdotukset uusiksi tutkimusvirastoiksi ja -laitoksiksi. Lisäksi aineistoon kuuluu perustettujen laitosten reformeja koskevia asiakirjoja, lakeja ja asetuksia sekä keskeisiä tiedepoliittisia dokumentteja. Tutkimus ammentaa teoreettisesti ja metodologisesti ensisijaisesti kahdesta lähteestä. Yhtäältä se nojaa uusinstitutionaaliseen maailmanyhteiskunnan teoriaan ja sen perustalta kehitettyyn domestikaatiolähestymistapaan. Toisaalta se hyödyntää Michel Foucault’n genealogista menetelmää ja sen pohjalta kehitettyä hallinnan analyyttista tutkimusotetta. Tutkimuksessa esitellään kolme tapaa, joilla valtiollisten tutkimuslaitosten välttämättömyyttä perusteltiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ensimmäinen näistä nojasi tutkimustoiminnan taloudelliseen ja hallinnolliseen hyödyllisyyteen. Tutkimustoiminnan hyödyllisyys valtionhallinnon ja elinkeinoelämän kannalta oli 1800-luvun lopulla yhä kyseenalainen käsitys, jota pyrittiin tukemaan erilaisten vakuuttelujen avulla. Toiseksi tutkimuslaitosten perustamiseen liittyi myös voimakas kansallinen tematiikka. Tieteellinen toiminta jäsennettiin ylikansalliseksi hankkeeksi, mutta vastuun hankkeen toteuttamisesta katsottiin lankeavan kansakuntien harteille. Tieteen edistäminen oli sekä kollektiivinen kansainvälinen pyrkimys että kansakuntien välinen kilpailukenttä. Tieteen auktoriteetti nojasi sen universaaliin luonteeseen, mutta samalla koettiin tarpeelliseksi vertailla ja kilpailuttaa kansallista tiedetoimintaa kansakuntien keskuudessa. Kolmanneksi, keskeinen haaste laitoksia ajaneille tahoille oli perustella, miksi koelaitokset ja tieteelliset virastot tarjoaisivat paremman tavan organisoida tutkimustoimintaa suhteessa aiempiin järjestelyihin ja käytäntöihin. Tutkimuksessa osoitetaan, miten uudentyyppisten organisaatioiden tapa järjestää tutkimustoimintaa kyettiin esittämään toimivampana suhteessa vakiintuneisiin malleihin. Tutkimuksessa osoitetaan myös, miten määrätyssä historiallisessa vaiheessa onnistuttiin kokoamaan kirjava joukko tutkimustoimintaa suorittavia organisaatioita yhtenäisen kategorian alle valtion tutkimuslaitos -nimikkeen avulla. Tämä kategoria paitsi sitoi yhteen monia aiemmin täysin erillisinä pidettyjä laitoksia, se myös muodosti niistä yhtenäisen hallinnallisen ja tiedollisen objektin. Lopulta tutkimuksessa tarkastellaan, mitä tarkoitetaan sektoritutkimuksella ja miten tämä tutkimuslajeja koskeva kategorisointi aikanaan artikuloitiin valtion tutkimuslaitoksia koskevaan kategorisointiin. Tutkimuksessa osoitetaan, millaisten käsitteellisten rajanvetojen ja määrittelyiden kautta 1970- ja 1980-lukujen taitteen tiedepoliittisissa dokumenteissa muodostettiin ajatus YPP-tutkimuksesta yhtenäisenä hallinnan kohteena ja miten se linkitettiin valtion tutkimuslaitoksiin. Kategorisoinnin osoitetaan nojaavan vahvasti OECD:n ja NORDFORSK:in hyödyntämiin luokitteluihin sekä määrättyihin hallinnollisiin ideaaleihin. Samoin osoitetaan, miten tämän kategorisoinnin pohjalta muodostettiin ajatus sektoritutkimuksesta omana tutkimuslajinaan. Kyse ei ollut vain uudesta nimestä vanhalle kategorialle vaan laajemmasta uudelleen kategorisoinnista. Näiden teemojen kautta tutkimus pureutuu tutkimustoimintaa koskeviin kategorisointeihin ja tavoitteenasetteluihin sekä niiden institutionaalisiin vaikutuksiin. Kokonaisuudessaan valtion tutkimuslaitosten ja sektoritutkimuslaitosten ilmaantumista Suomeen voidaan pitää valaisevana esimerkkinä siitä, miten kansallisvaltioiden väliset institutionaaliset ratkaisut ja poliittiset keskustelut saavat yhdenmukaisia muotoja maailmakulttuuristen ideoiden ja mallien kansallisen hyödyntämisen kautta. The structural development of sectoral research has been one of the focus points of research policy in Finland during the last twenty years. Yet, the concepts of sectoral research and sectoral research institutes precede these deliberations only by a few years. They emerged as objects of research policy in the late eighties. My study looks at how they were introduced into the discourse of research policy as objects to be known and to be governed. It traces the conceptual and institutional genealogy of sectoral research from the establishment of the first governmental research institutes in the 19th century to the birth of sectoral research in the late 20th century. The study looks at how exogenous institutional models for organizing research were introduced into the field of national political debate and how they were made to appear as necessary tools for ensuring national prosperity and success. The study focuses on how the argumentation for and against these institutes was tied to definitions concerning the proper relationship between scientific research, good government and the nation-state. The data consists of relevant bills by the government and by individual members of the parliament, parliamentary transcripts, official committee reports, governmental decrees, laws and research policy documents from the period between 1864 and 2010. Theoretically and methodologically the study draws on Focauldian analytics of governmentality and on the neo-institutionalist world society theory. The study found that the discussions concerning the establishment of the first state research institutes (SRIs) in Finland followed a unified pattern regardless of the varied fields of research that the institutes were supposed to focus on. Argumentation for and against establishing new SRIs centered around three issues. The first one concerned the criteria for good and rational government of the state and of industrial activities. Establishing SRIs was not just about setting up novel organizations. It was also about justifying the need for a new kind of governmental knowledge and about inserting new type of epistemic authority within the state government. Secondly, debates concerning SRIs and scientific activity in general had a strong nationalistic emphasis. Participation in scientific activity and establishing research institutions were seen as ways to present a nation-state as a modern and civilized state. The study shows how it was possible to overcome the potential conflict between domesticating transnational models and highlighting national uniqueness. Thirdly, the proponents of SRIs had to convince the audience of the fact that the SRIs offered a best way to organize research compared to universities and other traditional research establishments. They introduced three principles which they felt should guide all scientific endeavors and which were best met by SRIs: stability, consistency and focus on the core activities. The study also shows how at a certain historical period various actors managed to formulate an idea of unified category which tied together a varied group of research organizations under a common title. The SRI-title offered a convenient way to group together several different research establishments and view them as a unified group, which should be governed and evaluated using a uniform set of precepts. Finally the study takes a look at the concept of sectoral research and how it was tied together with the categorization of SRIs. The study shows how boundary-work and various attempts to define the limits between different fields of research activity and governmental institutions were involved in bringing about the idea of sectoral research as a unified field of scientific activity and as a category that could align together several research organizations conducting research in very different fields during the 1980s. The study proposes that this categorization was born out of the definitions used by the OECD and the NORDFORSK at the time.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kunnan poliittisen johdon eli kunnanvaltuutettujen roolia aluekehitystyössä. Aluekehitysprosessia tarkasteltaessa voidaan todeta, että ohjelmaperusteisen aluepolitiikan kaudella kehittämistyön poliittinen ulottuvuus liittyy aluekehitystä ohjaavien strategioiden laatimisvaiheeseen. Strategiaprosessissa kansantahtoa edustavat kunnanvaltuutetut – näin ollen kuntapäättäjien roolia aluekehitystyössä tarkasteltaessa on mahdollista arvioida demokratian toteutumista siinä. Euroopan unionin jäsenyyden jälkeen suomalaisen aluekehitystyön perusta on ollut Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikka, jonka käytännöt ulottuvat aina kansallisvaltioiden alue- ja paikallistasolle. Euroopan komissio on käsitteellistänyt ja institutionalisoinut unionin tapoja hallita laatimalla Valkoisen kirjan eurooppalaisesta hallintotavasta. Asiakirjassa demokratialle annetaan uusia merkityksiä kehityksen suuntautuessa pois parlamentarismista ja edustuksellisen demokratian ihanteesta, kohti ”governanceksi” tutkimuksessani kutsumaa hallintatapaa. ”Governancelle” ominaiset deliberatiivisuus, verkostomaisuus ja konsensushakuisuus päätöksenteossa johtavat vastuutahon määrittämisen vaikeutumiseen sekä kansalaisten tasavertaisten mahdollisuuksien osallistua päätöksentekoon heikkenemiseen kuin myös asiantuntija- ja eliittivallan kasvuun. Tutkimuksessani lähestyn ”governancea” Michel Foucault’n hallinnan analytiikan näkökulmasta tarkastellen ”governancea” yhtenä hallintamentaliteetin muotona. Kuntapäättäjän roolin aluekehitysprosessissa luonnehtimisen jälkeen olen varsinaisen aineiston koostamiseksi haastatellut sähköpostitse Haapajärven kauden 2009–2012 kaupunginvaltuutettuja selvittääkseni heidän subjektiivisia kokemuksiaan todellisista mahdollisuuksistaan vaikuttaa aluekehitystyöhön sekä keskeisimpiä vallankäyttäjiä aluekehitystyössä. Aineistolähtöistä ja teorialähtöistä sisällönanalyysiä aineiston analyysissä hyödynnettyäni olen tehnyt kuntapäättäjän roolista aluekehitystyössä johtopäätöksiä todeten, että aluekehitysjärjestelmän nykyiset käytänteet tukevat ”governance”-hallintamentaliteettia. Governance-hallintamentaliteetin kriittisen tarkastelun myötä on todettavissa, että kansanvalta aluekehitystyössä ei tällä hetkellä toteudu.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkin pro gradu -tutkielmassani yhtäältä, sitä millä tavoin nuorille suunnattu ihmissuhdetaitokurssi rakentaa yksilölle tämän elämänhallintaa tukevia kompetensseja ja toisaalta sitä, miten nuoret jäsentävät omassa ajattelussaan heille suunnatun ihmissuhdetaitokurssin oppeja. Tarkastelen nuorille suunnatun sosioemotionaalisten taitojen kurssin ja sen käyneiden nuorten välille syntyvää vastavuoroista prosessia elämänhallinnan, psykologisen rationaliteetin ja kasvatuksen näkökulmista. Tutkimukseni kytkeytyy identiteettiä ja hallinnointia koskeviin sosiologisiin keskusteluihin. Teoreettisena viitekehyksenäni toimii hallinnan analyyttinen tarkastelunäkökulma, jota sovellan nykyhetken tutkimukseen historiallisen tarkastelun sijaan. Tärkeimpiä lähteitäni tutkimuksessani ovat muun muassa N. Rosen, M. Deanin, S. Hallin, J. Törrösen ja I. Helénin kirjoitukset. Nuiskun ja nuorten suhteen välisessä tarkastelussa keskiöön nousee liberalistisen yhteiskunnan tuottama ristiriita yhteenkuuluvuuden ja yksityisyyden tarpeiden välillä autonomisen yksilön elämässä. Ymmärrän elämän hallinnan osaltaan tarkoittavan onnistunutta tasapainoilua ristipaineiden keskellä. Empiirinen aineistoni koostuu Nuisku-kurssin kirjallisesta kurssimateriaalista ja kurssin käyneiden nuorten viidestä ryhmähaastattelusta, joita kumpaakin analysoin teksteinä semioottisen sosiologian menetelmin. Kysyn tutkimuksessani minkälaisia samaistumispositioita kurssi tarjoaa nuorille ja minkälaisiin diskursiivisiin käytänteisiin kurssin subjektiasemien hyvyys perustuu. Nuorten ryhmähaastatteluista nousevista neuvotteluista tulkitsen esiin sitä, miten nuoret identifioituvat kurssin tarjoamiin positioihin, millä tavalla he sijoittavat itsensä niihin ja millä tavalla muut kulttuuriset jäsennystavat vaikuttavat kurssin ehdottaman subjektiuden arvottamiseen. Analysoin tekstejä semioottisen sosiologian menetelmin. Analyysini keskeisiä tuloksia ovat Nuiskun neljä subjektipositiota, joiden avulla autonomisen subjektin sosioemotionaalista toimintakykyä vahvistetaan ja ohjeistetaan hieman eri painotuksin, kuitenkin niin, että subjekti pystyy asemoitumisten avulla tasapainottelemaan ihmissuhteessa omaa vapaudentilaansa menettämättä. Kurssin subjektipositiot tulkitsen rakentuvan humanistisen psykologian ihmiskäsityksen pohjalta. Nuorten kohdalla kurssin jäsennystavat hajaantuvat viuhkaksi erilaisia ja muuntuvia prosesseja kommentoiden positioiden minän vahvistamisen tapoja ja tilanteista käytettävyyttä sekä osaltaan erottautuen Nuiskun toimintamalleista. Analyysin myötä nousee esiin kysymys sosiaalisissa konteksteissa vallitsevasta luottamuksesta sen kytkeytymisestä psykososiaalisen elämänhallinnan edellytyksiin, joita kurssi pyrkii vahvistamaan.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielman aiheena on nuorten huumeiden käyttäjien puhuttelu, joka on huumausaineen käyttörikoksesta ensi kertaa kiinni jääneelle nuorelle järjestettävä keskustelutilaisuus. Nuoren lisäksi tilaisuuteen osallistuvat syyttäjä, poliisi, sosiaaliviranomaisten edustaja ja nuoren vanhemmat. Kyseessä on uusi rikosseuraamuksellinen käytäntö, jonka tavoitteena on saada nuori lopettamaan huumeiden käyttö. Puhuttelu on osa kriminaalipoliittisen ajattelun murrosta; erityisesti nuorten rikoksiin halutaan reagoida uusien keinojen avulla vaikuttavasti ja moniammatillisesti sekä painottaa vanhempien osallistumista prosessiin. Arvioin tutkielmassa näiden piirteiden osuutta puhuttelussa. Pohdin myös puhuttelua suhteessa laajempiin kriminaalipoliittisiin painopisteisiin. Aineistona on 12 nauhoitettua ja havainnoitua puhuttelua. Analyysin tukena ovat lisäksi kolmen nuoren ja kolmen syyttäjän haastattelut. Tarkastelen tutkielmassa puhuttelua sisällöllisesti ja hallinnan näkökulmasta. Varsinaiseen puhuttelupuheen analysoimisen lisäksi huomion kohteena ovat keskustelun temaattinen kulku, puheenvuorojen jakautuminen ja vuorovaikutus. Tutkin sitä, millaisin tekniikoin nuorta hallitaan puhuttelussa. Apuna tässä ovat hallinnan analyyttisen tutkimusohjelman käsitteellistykset edistyneen liberalismin hallinnan mekanismeista. Hallinnan analytiikka toimii tutkielman teoreettisena tulkintakehyksenä. Analyysissä viranomaisten puhuttelupuheesta löytyy neljä vahvaa diskurssia: valistus-, kasvatus, kontrolli- ja tukipuhe. Nuorten huumeiden käyttöä tarkastellaan käyttäytymisen haittojen ja riskien kautta. Käyttöä jäsennetään myös moraalisen vääryyden ja laittomuuden näkökulmista. Sanoman välittämisessä hallinnan tekniikkoina käytetään dramaattisia tarinoita, häpeän tuottamista ja juridis-teknistä kielenkäyttöä. Keskeisesti huumeiden käyttö on kuitenkin uhka nuoren kansalaisuudelle, sillä käytön myötä nuori on syrjäytymisvaarassa. Nuoren vähäinen vastapuhe painottaa kannabiksen käytön arkisuutta. Nuorta hallitaan valtaistamalla ja vastuullistamalla; tavoitteena on, että nuoresta tulisi aktiivinen kansalainen, joka osaisi auttaa itse itseään ja toimia vastuullisesti. Ennen kaikkea nuoren pitää alkaa hallita itse rikollista taipumustaan, ja vanhempien tulee tukea nuorta tässä pyrkimyksessä. Viranomaisten hallinta perustuu paitsi lakiin ja etiikkaan myös ammatilliseen asiantuntijatietoon; puhuttelujen sisällöt syntyvät siis paikallisesti. Puhutteluiden vuorovaikutus jää vähäiseksi; nuoret eivät juurikaan puhu oma-aloitteisesti.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksen ensisijainen tavoite on kartoittaa henkivakuutusteknologian tuottaman vakuutusajattelun historiallista muotoutumista. Keskeisin kysymys koskee sitä, minkälaista hyvinvoinnin eetosta henkivakuutus on eri aikoina tuottanut. Vakuutusta tarkastellaan yhtäältä tietynlaisten käytäntöjen ja toisaalta tietyn rationaliteetin muodostamana hallintana, joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajattelumalleihin. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden vuosina 1945-1989 yksityishenkilöille suunnatuista henki-, sairaus-, tapaturma ja säästöhenkivakuutusten mainosesitteistä. Analyysimenetelmänä on käytetty laadullista teema-analyysia yhdistettynä genealogiseen metodologiaan. Työn teoreettinen näkökulma perustuu foucault"laiseen hallinnan analytiikan perinteeseen ja genealogiaan. Työn keskeiset käsitteet ovat riski, vastuu ja solidaarisuus. Vakuutusyhtiöt muokkaavat käsityksiämme riskeistä sekä vastuullisuudesta suhteessa itseen ja toisiin. Yhtäältä riski, vastuu ja solidaarisuus ovat kokoavia käsitteitä, joiden alle tutkimuksen muut teemat asettuvat. Toisaalta nämä käsitteet ovat itse tutkimuskohteita. Vakuutusmainontaa tarkastelemalla tutkimuksessa kuvataan näiden käsitteiden määrittelyä ja muodonmuutoksia. Käsitteiden eksplisiittistä ja implisiittistä käyttöä lähestytään toimintana, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten ajattelutapoja ja käyttäytymistä. Tutkimuksen tärkein tulos on mainonnan tuottaman ja heijastaman hyvinvoinnin eetoksen muodonmuutosten kuvaaminen. Hyvinvointi tarkoitti vakuutusmainonnassa elämän hallintaa, jatkuvuutta ja taloudellista turvallisuutta, joiden saavuttaminen edellytti vastuullisuutta, yhtäältä yksilön vastuuta ja toisaalta yhteisvastuuta. Hyvinvoinnin eetos ilmeni eri aikoina eri tavoin nimenomaan suhteessa riskeihin ja niiden hallintaa edellyttävään vastuullisuuteen. Riskin ja vastuun käsitteiden muodonmuutokset olivat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Samalla kun yhteisvastuun korostamisesta siirryttiin yhä enemmän yksilön omaan vastuullisuuteen myös riskin käsite muuttui pelkästä uhkaavasta vaarasta myös lupaavaksi mahdollisuudeksi. Lisäksi tutkimus osoittaa, miten vapaaehtoinen henkivakuutus ja lakisääteinen sosiaalivakuutus ovat kietoutuneet toisiinsa. Molemmat pohjaavat samaan vakuutusteknologiaan, joka perustuu yhtäältä tilastotieteen ja todennäköisyyslaskennan mahdollistamaan riskiteknologiaan ja toisaalta vastuun kollektivointiin. Tutkimus osoittaa, että hyvinvoinnin edistäminen ei ole Suomessa rajoittunut vain hyvinvointivaltion toimintaan ja lainsäädäntöön, vaan se on ollut huomattavasti laaja-alaisempaa. Sosiaalivakuutuksen kehittyminen muodostaa tutkimuksessa keskeisen kontekstin yksityisen henkivakuutuksen tarkastelulle.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielman kohteena on vuosina 1967-1972 Suomessa toimineen Marraskuun liikkeen kontrollipoliittinen kritiikki. Sadankomitean hallituksen jäsenten ja työryhmän ympärille syntynyt Marraskuun liike kritisoi poikkeavien asemaa, yhteiskunnan harjoittamaa kontrollipolitiikkaa sekä pakkoon perustuvaa hoitoa ja hoitokäytäntöjä. Tutkielmassa Marraskuun liikettä tarkastellaan hallinnan kentällä toimivana liikkeenä. Marraskuun liikkeen esittämää kontrollipolitiikan kritiikkiä lähestytään Michel Foucault’n genealogisesta valta-analytiikasta nousevan hallinnan analytiikan avulla. Marraskuun liikkeen hallinnan luonteen analysoinnissa käytetään hallintarationaalisuuden käsitettä. Hallintarationaalisuus määritellään Mitchell Deania seuraten suhteellisen systemaattiseksi hallintaa koskevaksi ajattelutavaksi. Marraskuun liike toimi hallinnan kentällä virallisen vallan ulkopuolisena kriitikkona ja reformistina. Hallintarationaalisuuden eri ulottuvuuksia hyväksi käyttäen se rakensi kontrollipolitiikan kritiikilleen välttämättömän subjektin, poikkeavan. Marraskuun liikkeen konstruoima poikkeava subjekti muodostui oikeudellisesta, poliittisesta ja sosiaalisesta subjektista ja näiden yhteydestä. Poikkeava rakentui sosiaalisen kansalaisuuden silmikon läpi. Mobilisoidessaan ja suunnatessaan uudelleen hallinnallistuneita käytäntöjä, tekniikoita ja tietoa kritiikin ja toiminnan avulla Marraskuun liike toimi sosiaalisen kansalaisuuden strategina. Tutkielman toinen teoreettinen lähtökohta on T. H. Marshallilta lähtöisin oleva sosiaalisen kansalaisuuden teoria. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu Marraskuun liikkeen toimijoiden tuottamasta materiaalista. Mukana ovat Marraskuun liikkeen jäsentiedotteet, lehtiartikkeleita ja Pakkoauttajat-kirjan artikkeleita vuosilta 1965-1972. Aineiston analyyysi on laadullista ja jakautuu neljään lukuun: oikeudet, velvollisuudet, kontrolli ja hoito. Kategoriat on muodostettu sosiaaliseen kansalaisuuteen kuuluvien osa-alueiden avulla sekä kansalaisuus- ja pastoraalivallan käsitteisiin tukeutuen. Marraskuun liike rakensi poikkeavalle autonomisen subjektin. Siihen vedoten Marraskuun liike vaati siirtymistä sulkevasta, normatiivisesti integroivasta vallasta strategisesti integroivaan valtaan. Se esitti uusia hallinnan tekniikoita, joissa oleellisena muutoksena oli, etteivät ne koskeneet vain poikkeavia vaan ne kohdistuivat koko väestöön. Marraskuun liikkeen hallinta noudatti pastoraalivallan muotoa ja edusti hyvinvointivaltiollista rationaliteettia. Siinä poikkeava on yksilöllinen oikeuksien ja velvollisuuksien subjekti, jota samaan aikaan tuetaan ja kontrolloidaan valtion sosiaalipoliittisin toimenpitein. Marraskuun liikettä pidettiin aikanaan radikaalina liikkeenä. Sen rationaalisuuden tarkastelu kuitenkin osoittaa sen nojanneen toiminnassaan suomalaisten kansanliikkeiden perinteisiin. Se suuntautui valtioon, pyrki valistamaan sekä vaati kansan ja eliitin solidaarisuutta. Myöskään kaikki sen kontrollipoliittiset uudistusvaatimukset eivät olleet uusia. Niitä oli ehdottanut jo moni muu taho tai ne olivat kirjattuina lakiin. Uutta ja perinteestä eroavaa Marraskuun liikkeen rationaalisuudessa oli yksilön aseman nostaminen yhteiskunnan edun edelle sekä ajatus poikkeavista omana luokkanaan ja poliittisina toimijoina.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. 1990-luvun kuluessa tapahtui sosiaalipoliittisesti merkittävä käänne niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin; aktivoinnista, velvoittamisesta ja vastuullistamisesta tuli yhä keskeisempi osa viimesijaista toimeentuloturvaa. Käänne aktivointiin ja vastuullistamiseen pyrkii vastaamaan kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen ongelmaan pyrkien vähentämään riippuvuutta sosiaaliturvaetuuksista rohkaisemalla kaikkia työkykyisiä hakeutumaan ansiotyöhön. Yhdysvalloissa ja Britanniassa käännettä edustavat ”from welfare to workfare” ja ”welfare to work” -ohjelmat. Suomessa samasta asiasta on 1990-luvun kuluessa puhuttu ”aktiivisen sosiaalipolitiikan” ja ”työhön kannustamisen” termein. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 1998 pääministeri Paavo Lipposen toisen hallituksen tavoitteiden mukaisesti Aktiivinen sosiaalipolitiikka -työryhmän selvittämään mahdollisuuksia aktivoida ja kuntouttaa sosiaaliturvan pitkäaikaiset asiakkaat takaisin työmarkkinoille. Työryhmän toimenpide-ehdotus – kuntouttava työtoiminta, joka astui lakina voimaan 1.9.2001 – sisältää aktivoinnin, velvoittamisen ja viimesijaisen sosiaaliturvan vastikkeellistamisen elementtejä. Tutkielmassa tarkastellaan jälkifoucault’laisen hallinnan analytiikan näkökulmasta – lähinnä Nikolas Rosen ja Mitchell Deanin kirjoituksiin nojaten – pitkäaikaistyöttömyyden liberaalia hallintaa aktiivisen sosiaalipolitiikan ja kuntouttavan työtoiminnan kautta. Lakia kuntouttavasta työtoiminnasta voidaan tulkita liberaalin hallinnan käytännöksi, joka pyrkii pitkäaikaistyöttömien ja toimeentuloturvan pitkäaikaisten asiakkaiden käytöksen ohjaukseen ja muokkaukseen; työmarkkina-aseman ja elämänhallinnan parantamiseen. Mutta miten? Tutkielman tavoitteena on tarkastella, mitä aktiivisella sosiaalipolitiikalla viimekädessä pyritään hallinnoimaan, millä keinoin ja mihin hallinnoinnilla pyritään? Vastaamalla näihin kysymyksiin pyritään ymmärtämään ja tunnistamaan aktiivisen sosiaalipolitiikan taustalla olevia hallinnan rationaliteetteja. Aktiivisen sosiaalipolitiikan ja kuntouttavan työtoiminnan myötä voidaan suomalaisen sosiaalipolitiikan tulkita lähentyneen yleiseurooppalaista ja brittiläistä ”kolmannen tien” inklusiivista politiikkaa, joka pyrkii täystyöllisyyteen ja työetiikan vahvistamiseen yksilön elämänhallinnan lisäämisen, syrjäytymisen ehkäisyn ja sosiaalisen koheesion nimissä. Työttömän velvoittaminen palkkatyöhön tai palkkatyöhön pääsyä tukevaan toimintaan ja sosiaaliturvan vastikkeellistaminen oikeutetaan niinikään yksilön autonomian lisääntymisen nimissä.