Search

This article provides insights from an empirical study on the meaning of social inclusion for Finnish athletes with intellectual disabilities (ID) who participate in Special Olympics (SO). A further objective was to explore the athletes’ perceptions of the role SO has played in their lives regarding their personal experiences of social inclusion. Data were transcripts of five focus group interviews carried out with a total of 31 participants during the last SO World Winter Games in 2017. The content was analysed with the aim of identifying the main themes in the athletes’ conversations about social inclusion. Three main themes were identified: inclusion as a contrast to past discrimination; inclusion as receiving and providing assistance; and inclusion as participation in teamwork. The results indicate that SO and arguably sport more generally can assist people with ID in moving forward on a path from being excluded toward social inclusion. peerReviewed

Opettajat tarvitsevat osaamista liikunnan kolmiportaiseen tukeen ja soveltamiseen erilaisille liikkujille. Koululiikuntaa kaikille -täydennyskoulutus tarjoaa opettajille keinoja toteuttaa soveltavaa liikuntaa. nonPeerReviewed

Adults with Down syndrome are an underserved population at high risk for a host of different pathologies from aging and lack of activity.PurposeTo examine the effects of a 10-week resistance training program on measures of motor behavior, cognitive function, mood, and physical fitness.MethodsParticipants (n = 11) were men and women clinically diagnosed with Down syndrome (age: 25.8 ± 6.4 years; height: 151.5 ± 8.3 cm; weight: 67.5 ± 13.0 kg; IQ: 58.3 ± 19.7 units). After familiarization of testing procedures, subjects performed The Arizona Cognitive Test Battery for Down Syndrome, TGMD-2, lower and upper body strength assessments, and body composition via DXA testing, while parental guardians completed cognitive and mood survey assessments (Cognitive Scale for Down Syndrome, Behavioral Rating Inventory of Executive Function, NiSonger Child Behavior Rating Form, Scales of Independent Behavior-Revised, Child Eating Behavior Questionnaire, Social Communication Questionnaire, and Mood and Feelings Questionnaire) at pre and post 10 weeks of periodized resistance training.ResultsSignificant (P ≤ 0.05) improvements in locomotor skills and object control skills were observed post-training. Both locomotor skills (e.g., sprint, gallop, leaping, broad jump) and object control skills (e.g., baseball catch, underhand roll, basketball dribble) were all significantly improved. Facets of cognitive performance significantly improved, specifically executive function and visuospatial working memory capacity, and frontal lobe activity. Mood disturbances significantly decrease. All aspects of physical strength and endurance were improved, i.e., leg press, bench press, sit-ups, push-ups, and chair sit-to-stand post-training. Lean tissue mass was significantly increased post-training.ConclusionThis study dramatically demonstrates that life enhancements for individuals with Down syndrome are achievable with a properly designed resistance training program.

nonPeerReviewed

Objective: The construct validity of the modified six-minute walk test (m6MWT) was examined by addressing the following questions: 1) do participants attain a steady state plateau in heart rate (HR) within the range of 110-150 beats per minute? 2) at what percentage of their predicted HR maximum were participants during each minute of the test? Material and Methods: Participants were 36 (male=56%) Special Olympics athletes aged 34.4 years (SD = 12.7). Following familiarization, participants completed the m6MWT while wearing a Polar Team 2 heart rate monitor. Results: By the end of the first minute, average heart rate was 120bpm, and a factorial repeated measures ANOVA revealed that steady state was achieved by minute three. Conclusion: The construct validity of the m6MWT was supported as two assumptions were met: that steady state HR was achieved and the work load was intense enough that steady state HR fell within the range of 110-150bpm. peerReviewed

Children with intellectual disability (ID) characteristically have motor problems. The purpose of this study was to compare differences in motor skills between Finnish children with and without ID, to compare the differences between children with ID with and without DS, and to systematically replicate Rintala & Loovis (2013). Twenty-five Finnish children (10 girls, 15 boys; M age = 8.7 yr.; SD 1.2) with ID were tested using the TGMD-3. Children with ID (including six children with DS) were matched according to age and gender with typically developing children in order to identify differences in motor skills. The findings revealed significant variability in the motor skills of children with ID as was seen in Rintala and Loovis (2013). The differences in the present study were more significant. Differences between children with ID with and without DS were also noteworthy. With the exception of gallop and catch, all remaining motor skills produced no significant difference in performance between children with DS and children with ID without DS. Overall, the lack of adequate motor skill development in individuals with ID may in the future be a further hindrance to their participation in physical activities and maintenance of active lifestyles for optimal health. peerReviewed

Suomalaisen soveltavan liikunnan juuret ulottuvat 1960-luvulle. Määrätietoisemman kehittämisen aika alkoi 1980-luvulla, jolloin asetetut suuntaviivat näkyvät yhä soveltavan liikunnan käytännöissä. Kesällä 2021 Suomi ja Jyväskylä pääsevät virtuaalisesti alan kansainväliseen valokeilaan. nonPeerReviewed

Vammaisista henkilöistä puhutaan usein yhtenäisenä ryhmänä ikään kuin vamma olisi kaikilla samanlainen tai sen vaikutukset toimintakykyyn samankaltaiset. Vaikka erilaisten vammojen ja pitkäaikaissairauksien tiedetään rajoittavan ihmisten tekemistä eri lailla, liikunta-aktiivisuutta mittaavissa tutkimuksissa tai tilastoinneissa niitä ei ole useinkaan eroteltu. Syinä ovat voineet olla esimerkiksi pienet tutkittavien määrät tai liian yleiset mittausmenetelmät. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella vuoden 2016 ”Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa” (LIITU) -tutkimuksen aineistossa toimintarajoitteisuutta, liikunta-aktiivisuutta, liikuntaseuraan kuulumista ja istumisen määrää ja verrata niitä vammattomiin nuoriin. LIITU-tutkimuksessa 11–15-vuotiaita nuoria (n=4724) pyydettiin raportoimaan kokemansa toimintarajoitteet (nähdä, kuulla, puhua sujuvasti, liikkua tai käsitellä esineitä, hengittää tai muistaa asioita/ keskittyä). Lisäksi selvitettiin toimintarajoitteisuuden yhteyksiä liikuntakäyttäytymiseen, urheiluseurassa harrastamiseen ja istumiseen. Noin 15 prosenttia nuorista raportoi kokemansa toimintarajoitteen, joka häiritsee heidän arkeaan. Erilaisista toimintarajoitteista liikkumisen vaikeudet vaikuttavat liikunta-aktiivisuuteen eniten. Erityisesti liikkumisen vaikeuksia kokevat nuoret raportoivat tilastollisesti merkitsevästi vähemmän reipasta/rasittavaa liikuntaa, vähemmän urheiluseura-aktiivisuutta ja enemmän istumista viikonloppuisin kuin ne nuoret, joilla ei ollut toimintarajoitteita. Liikkumisen vaikeuksia koke vat pojat harrastivat myös selvästi vähemmän reipasta liikuntaa verrattuna muihin toimintarajoitteita kokeviin nuoriin. Enemmän huomiota tulisi kiinnittää olosuhteiden ja palveluiden esteettömyyteen ja saavutettavuuteen, jotta kaikilla olisi mahdollisuus liikkua omien edellytystensä sallimissa rajoissa ja osallistua urheiluseuratoimintaan. Often people with disabilities are referred to as a heterogeneous group of people, with the same ability to function. Rather than use the term ‘disability’, it would be best to use terms that describe functional limitations, because functions can restrict performance in physical activity tasks. Many studies or statistics that measure physical activity do not distinguish various types of functional limitations, such as visual, hearing or moving impairments. Therefore, the purpose of this study was to explore differences in physical activity, sports club membership, and sitting time in adolescents with and without disabilities through the Finnish School-aged Physical Activity (SPA) study (in Finnish LIITU). All adolescents aged between 11–15 years old (n=4724) were asked to report levels of functional difficulties as indicators of disability and their physical in/activity behaviours during the spring of 2016. About 15 % of adolescents had one kind of functional limitation that affects their daily activities. More specifically adolescents with moving difficulties reported significantly less days of moderate to vigorous physical activities, fewer were sports club members, and sat for more hours during the weekend than adolescents without disabilities. Moreover, boys with moving difficulties clearly fell behind their peers with other functional limitations when examining their moderate to vigorous physical activities. More effort is needed to create accessible services and space needed to allow everybody to be active within their own capabilities, and to participate in physical activities, join sports clubs, and spend less time sitting. peerReviewed

nonPeerReviewed

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on vähäisempää kuin vammattomilla lapsilla ja nuorilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Valtti-ohjelman vaikutuksia 6–23-vuotiaiden erityislasten ja -nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja liikunnan harrastamiseen. Kaikkiaan 367 erityislasta ja -nuorta ympäri Suomea hakivat mukaan Valtti-ohjelmaan ja heistä 155 (68 % poikia, ikä ka 12.2 vuotta) osallistuivat tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuvat lapset ja nuoret saivat oman Valtti-henkilön, joka auttoi heitä etsimään soveltuvia harrastusmahdollisuuksia, teki harrastekokeilusuunnitelman sekä tuki ja kannusti harrastekokeilujen aikana. Valtti-ohjelma on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Valtti-ohjelman vuonna 2016 toteutettu pilottitutkimus osana kansainvälistä Sport Empowers Disabled Youth (SEDY) -hanketta. Osallistujien sosiodemografiset taustatiedot sekä fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan harrastamisen muutokset intervention aikana selvitettiin sähköisten kyselylomakkeiden avulla. Osallistujista 27 % ilmoitti käyttävänsä jotain liikkumisen apuvälinettä ja 85 % tarvitsevansa avustajaa harrastamisen tueksi. Lapset ja nuoret raportoivat kokevansa vaikeuksia näkemisessä (29.0 %), kuulemisessa (9.7 %), liikkumisessa (47.7 %), keskittymisessä (78.7 %), itsestä huolehtimisesta (81.9 %) ja kommunikoinnissa (69.7 %). Lähtötilanteessa 23 % osallistujista ilmoitti liikkuvansa intensiteetiltä keskiraskaasti ja 12 % raskaasti joka päivä tai lähes joka päivä. Valtti-ohjelman jälkeen keskiraskaan ja raskaan liikunnan frekvenssi lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi, sillä osallistujista 35 % ilmoitti liikkuvansa keskiraskaalla intensiteetillä (Cohenin kappa=0.211, p

Participation and activities are important for adolescents’ functioning and health. This is in line with the World Health Organisation’s International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF). Main areas of functioning include physical activities (PA) and participation in organised sport clubs. To ensure adolescents with long term illnesses or disabilities (LTID) can participate fully in society, functional abilities interact with contextual environmental and personal factors. Because habits and attitudes of adolescents can carry through to adulthood, it is important to assess the personal factors in relation to activities and participation. Therefore, the aims of this study were to describe PA trends and to determine the associations between physical activity and the ICF personal factors in adolescents with LTID. Finnish data, from a national representative sample from the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study, of 13 and 15 year olds in 2002 (n=3016), 2006 (n=2979), 2010 (n=3578), and 2014 (n=3250) were used in this study. With all data collections combined, 17% (n=2206, mean age=14.8 years, 55% girls) had self-reported LTID. When possible, descriptions of functional difficulties were included in analyses. All studies used the same HBSC protocol across the different data collection years with analysis of items that measured PA, sports club participation, psychological assets related to PA and educational aspirations. Descriptive statistics, mediation regression and binary logistic regression models were used to identify and report associations between PA and personal factors. Trend analysis was also performed. Younger (13 year old) boys were the most physically active and older (15 year old) girls the least. Moreover, there has been an increase from 11% to 21% of adolescents that reported daily PA from 2002 to 2014, with a twice likelihood from sports club members. Intentions for future PA was strongly associated with increased PA in both boys and girls. Furthermore, boys with high PA self-perceptions and aspirations not to general upper secondary schools were associated with daily PA. Global self-esteem was reported to be a significant mediator between perceived fitness and intentions for future PA in boys but this relationship was not found in girls. The results of this study connect with previous studies in that there are similar trends in PA in adolescents with and without LTID. It is important to take into account sports club membership when reporting amounts of physical activity of adolescents with LTID. There is almost one in six adolescents with LTID in general schools and realising this may influence the implementing of guides for inclusion in sport clubs at various levels. Finally, as PA are recommended to be part of daily routines, finding commonalities in personal factors can assist with future classifications of functioning, disability and health of adolescents with LTID.

Tämän liikuntakasvatuksen kenttään sijoittuvan laadullisen, etnografisen toiminnallisen tapaustutkimukseni tarkoituksena on lisätä ymmärrystä 1990-luvulla Suomeen levinneestä elämys- ja seikkailupedagogiikasta ja tutkia sen sovellusmahdollisuuksia opetuksessa opetussuunnitelmaa toteuttaen. Lisäksi tarkoituksena on tutkia menetelmän soveltuvuutta erilaisille oppijoille. Tutkimusongelmat tiivistän seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta soveltuu erilaisille opiskelijoille? 2) Mitä muutoksia vuoden aikana tapahtuu valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen ryhmän opiskelijoissa, ryhmässä ja organisaatiossa? 3) Miten elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta soveltuu opetussuunnitelman toteuttamiseen ja tavoitteisiin? Tutkimukseni teoreettisina lähtökohtina ovat suomalaiset ja kansainväliset elämys- ja seikkailupedagogiikan teoriat ja traditiot sekä kokonaisvaltaisen, reflektiivisen, kokemuksellisen ja konstruktivistisen oppimisen teoriat. Oppimisympäristönä elämys- ja seikkailupedagogiikassa on usein luonto ja siellä toimiminen. Luontoliikunnalla on tärkeä rooli tutkimuksessani. Tutkimuskohteenani oli erään ammatillisen oppilaitoksen valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen ryhmä. Ryhmään kuului kymmenen iältään 16–22-vuotiasta opiskelijaa. Ryhmän opetukseen sisällytettiin lukuvuonna 2012–2013 opettajatiimissä (ryhmää ohjaava erityisopettaja, -ohjaaja ja minä tutkija-opettajana) kehittämäämme tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen pohjautuvaa elämys- ja seikkailupedagogiikkaa erilaisissa ympäristöissä huomioiden opetussuunnitelman tavoitteet kokonaisvaltaisesti. Aineiston keräsin haastattelemalla (opiskelijat, kotiväki, rehtori, ammatillisen koulutuksen johtaja, erityisopettaja, -ohjaaja), havainnoimalla, valokuvaamalla, videoimalla ja tallentaen opiskelijoiden kirjoituksia ja kertomuksia. Pidin kenttä- ja tutkimuspäiväkirjaa sekä muistioita eri yhteistyötahojen kanssa käydyistä keskusteluista. Erityisopettajalle ja -ohjaajalle tein seurantakyselyn vuonna 2014. Keräsin lisäksi opetussuunnitelmia koskevaa materiaalia eri koulutusasteilta ja julkaisuja elämys- ja seikkailupedagogiikasta. Hyödynsin elämys- ja seikkailupedagogiikan asiantuntijoita tutkimuksessani peilaten keräämääni aineistoa heidän näkemyksiinsä. Analysoin aineiston käyttämällä tutkimusta varten räätälöimääni etnografiaan soveltuvaa aineistoa kunnioittavaa ja teoriatietoon linkittyvää analyysimenetelmää. Opiskelijoiden, opettajien ja vanhempien kokemukset olivat myönteisiä. Keskeiset tulokset näyttävät osoittavan, että elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta tuki yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita, kouluviihtyvyys parantui, poissaolot olivat vähäisiä ja liikunnan määrä lisääntyi. Menetelmä tuki oppimista opiskelijoiden itsensä ja kotiväen kertomana. Se näyttää sopivan opetussuunnitelmien toteuttamiseen eri koulutusasteilla ja erilaisille oppijoille. Myös aiempien tutkimusten mukaan elämys- ja seikkailupedagogiikalla on myönteisiä vaikutuksia muun muassa oppimiseen motivaation kautta ja yhteistyöhön. Koska tämä tutkimus on laadullinen, tuloksia ei voida yleistää. Kuitenkin tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia, ja tästä johtuen suosittelen, että menetelmää sisällytetään laajemmin osaksi opetussuunnitelmia eri koulutusasteilla.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten itsemäärääminen toteutuu lasten erityisliikuntaryhmissä. Tutkimus on Jyväskylässä toteutettu kokonaistutkimus kaupungin järjestämissä peruskouluikäisten lasten ja nuorten erityisliikunnan harrastajaryhmissä. Tutkimuksella on pyritty antamaan ääni erillisiin erityisliikuntaryhmiin osallistuville lapsille. Itsemäärääminen tutkimuskohteena antaa mahdollisuuden lähestyä lapsen kokemusta autonomian, pätevyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden toteutumisesta. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Ryanin ja Decin (1985) määrittelemää itsemääräämisteoriaa, jonka mukaan itsemääräämisen muodostuessa positiiviseksi voidaan lapsen olettaa osallistuvan ryhmän toimintaan vapaasta tahdostaan ja olevan motivoitunut toimintaan. Jos taas itsemäärääminen muodostuu negatiiviseksi, lapsi kokee toiminnan ulkoa ohjattuna ja osallistuu toimintaan palkkioiden toivossa tai rangaistusten pelossa. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkein ja teemahaastatteluin kevään 2013 aikana. Kyselylomakkeilla tavoitettiin 27 vastaajaa, mikä on 47% kokonaisjoukosta. Kyselylomakkeiden perusteella kuusi lasta valikoitiin teemahaastatteluihin. Itsemäärääminen lasten erityisliikuntaryhmissä muodostui ristiriitaiseksi. Autonomia ja pätevyys koettiin hyviksi, mutta sosiaalinen yhteenkuuluvuus riippui ryhmästä. Vaikka lapset ilmoittivat kavereiden merkityksen suureksi omassa ryhmässään, ei silti muiden lasten kanssa juuri oltu tekemisissä. Ristiriitaiseksi koettuun sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen saattavat vaikuttaa erityisliikunnan rakenteelliset tekijät, kuten avustajien suuri rooli erityisliikuntaryhmissä. Kun lapsi työskentelee avustaja parinaan, vuorovaikutus muiden lasten kanssa jää vähäiseksi. Tutkimuksessa haastateltavien vanhemmat nostivat esille vertaistuen merkityksen, jolle ei kuitenkaan aineistosta löytynyt tukea. Yhtenä tutkimuksen johtopäätöksenä nähdään, että vertaistuki saattaa olla tärkeämpää erityislapsen vanhemmalle kuin lapselle itselleen. Lasten sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja kokemusta vertaistuesta voisi olla mahdollista lisätä erityisliikuntaryhmien rakenteellisilla muutoksilla.

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia sitä, miten toimijuutta voidaan käsitteellistää soveltavan liikunnan kontekstissa. Tutkimustehtävääni kuvaa kysymys, miten soveltavan liikunnan osallistujat rakentavat puheensa ja kuvaustensa kautta toimijuuttaan. Lähestyin toimijuustutkimusta sosiaalitieteiden näkökulmasta. Tutkimukseni taustateoriana on Jyrki Jyrkämän kehittämä toimijuusanalyysi. Oma tieteellinen taustani on liikuntatieteissä. Tarkastelin toimijuuden ilmenemistä tilannekohtaisesti ja näkökulmanani oli liikuntaan osallistujan näkökulma. Viittaan soveltavalla liikunnalla julkisen sektorin tuottamaan yksittäiseen liikuntaryhmään. Tutkimukseni metodologisista lähtökohdista käsin tarkastelin myös omaa rooliani ja kysymyksiäni osana aineistoa. Tutkimukseni oli laadullinen ihmistieteellinen tutkimus. Tutkimusaineistoni koostui viidestä (n=5) haastattelusta. Tutkimukseen osallistujien rekrytoinnissa käytin eliitti- ja lumipallo-otantaa. Kolmessa haastatteluissa mukana oli haastateltavan lähi-ihminen. Toteutin haastattelut loppuvuodesta 2012 ja alkuvuodesta 2013. Aineistoni analyysissä oli yhtymäkohtia teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin, mutta myös fenomenologis- hermeneuttiseen analyysiin ja interaktioanalyysiin. Tarkastelin aineistoani tapauksen näkökulmasta. Haastateltavien puheessa heijastuivat erilaiset käsitykset oman toiminnan mahdollisuuksista ja rajoituksista liikuntaryhmässä. Kun yhdessä tilanteessa (esimerkiksi oppimiskykyä ja onnistumisen kokemusta) omaa toimijuuden tunnetta kuvattiin vahvana, toisessa tilanteessa haluamiset, voimiset ja täytymiset ja viimein myös tuntemiset määrittyivät niin sanotun hyvän käytöksen normin näkökulmasta. Pienen toimijuuden käsite sopii kuvaamaan tutkimukseni tuloksia. Pienelle toimijuudelle on tyypillistä muun muassa rutiininomaisuus ja vaatimattomuus, mikä tuli esiin myös haastateltavieni puheessa. Tähän liittyvissä kuvauksissa viitattiin esimerkiksi omaan käyttäytymiseen liikuntaryhmässä, cd-levyn viemiseen, sopeutumiseen liikuntaryhmän avustajiin ja ohjaajien rooliin liikuntaryhmän sisällön suunnittelijoina ja luotettavina aikuisina. Vaikka korkea toimijuuden tunne on yhdistetty hyvinvointiin, tulee olla varovainen, ettei korkea toimijuuden tunne peitä alleen yksilön osaamisia, haluamisia ja tuntemisia etenkin silloin, kun kyseessä on henkilö, jonka kyky ilmaista itseään ja ymmärtää puhetta on rajoittunut.

Background: The International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF) is recognised as the common language in disability research. However, personal factors in the ICF are not explicitly coded because of cultural differences that influence physical activity (PA) participation. The ICF suggests using fitness as a personal factor, as well as other psychological assets. Intentions may serve as such psychological assets and studies on the antecedents to intentions which prompts PA behaviours is lacking in adolescent long term illness or disability (LTID) populations. Objective: The purpose of this study was to report how ICF personal factors can influence participation in PA. Perceived fitness (FIT), global self-esteem (GSE), and PA intentions (INT) are hypothesised to positively predict PA behaviours among adolescents with LTID after controlling for age. Methods: The data from Finnish 13 and 15 years old adolescents from the self-reported Health Behaviour in School-aged Children study from 2002 and 2010 were pooled. Those with LTID as stated by a medical doctor were included (N = 1,059). Serial mediation with ordinary least squares path analysis was used. Boys and girls were separately analysed, FIT was the independent variable, GSE and INT as mediators, and age controlled moderate-to-vigorous PA (MVPA) the dependent variable. Bias-corrected bootstrap confidence intervals were used to test for significance of the direct and indirect paths. Results: FIT was positively related to GSE and INT for boys and girls. Furthermore, INT were positively related to MVPA for boys and girls. These relationships were statistically significant. Therefore, INT can be seen to mediate the relationship between FIT and MVPA after controlling for age. GSE also acted as a statistically significant mediator for boys, between FIT and INT. Therefore serial mediation was presented with boy's MVPA, whereas in the girl's model, only INT mediated FIT and MVPA. Conclusions: Personal factors influence PA participation in adolescents with LTID. Support for increasing self-esteem for boys seems to be important and it should be taken into account when different PA promotion strategies are planned for boys. Differences in PA between genders suggest overall more promotion of PA for girls is still needed. &nbsp