Search

This concluding chapter summarizes the key findings of the individual chapters. It recaps the diverse conceptualizations of civic space used, as well as the restrictions and civil society responses identified. The chapter concludes with reflections on other perspectives not elaborated in this particular volume and on potential agendas for future research.

This open access book contributes to thriving debates in academic as well as professional circles about the role of civil society in shrinking civic spaces, rising authoritarianism and right-wing populism, conflicts, fragile states, and most lately, the global COVID-19 pandemic. This is one of the first books to address the implications of changing civic spaces for civil society organizations worldwide. It offers a unique overview of how social movements and civil society groups in very different settings are responding to state-imposed restrictions of basic civic freedoms. The authors are all experts in the field, and their analyses are based on original and onsite research. This unique book also contributes to a better understanding of the conceptualizations and practices of civil society. It is of keen interest to academic scholars, students, civil society practitioners, and policy makers in the field of international development research and civil society action. peerReviewed

This introductory chapter contextualizes how the volume resonates to current global trends and research debates concerning democracy, civil society, and civic space. The chapter shows how the debates on the decline of democracy, civil society actors, and changing civil spaces underpin the book’s agenda of exploring civil society responses to civic space. The chapter argues in favour of contextual and relational analyses of how civil society actors and civic space are negotiated, in the context of historically formed governance systems. It also provides an overview of the chapters of the book underlying their original contributions to ongoing debates.

This chapter argues that civil society organizations (CSOs) engage in continuous legitimacy negotiations that both shape and are shaped by civic space. It focuses on President John Magufuli’s term in Tanzania, which was labelled as an authoritarian turn characterized by shrinking civic space. The chapter employs broad definitions: of civic space as an arena for action by formal CSOs as well as groups and individuals; of legitimacy as a continuous negotiation of appropriateness; and of democracy as a dynamic form of governance with different manifestations. Drawing on interviews with both professional urban NGOs and rural self-help groups, the chapter investigates restrictions experienced by CSOs, analyses the central themes negotiation over CSO legitimacy, and reflects on these vis-á-vis the evolution of democracy in Tanzania over time.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kiihdyttänyt vuonna 2014 alkaneita puheita uudesta kylmästä sodasta. Lännen ja Venäjän nykyinen vastakkainasettelu muistuttaa kylmää sotaa, mutta siinä on myös merkittäviä eroja. Kylmän sodan kokemukset osoittavat, että kulttuurisuhteet Venäjään lisäävät ihmisten ymmärrystä sodan todellisesta luonteesta ja tukevat hallinnonvastaista oppositiota, kirjoittaa Venäjän historian dosentti Simo Mikkonen. nonPeerReviewed

Italiassa syyskuun lopussa järjestetyt parlamenttivaalit voitti odotetusti oikeistokoalitio. Giorgia Melonin johtama Italian veljet vei suurimman puolueen paikan, ja Melonista tuli Italian pääministeri. Nyt hän haluaa viedä maan kohti presidenttijohtoista järjestelmää. nonPeerReviewed

Winston Churchillin kerrotaan sanoneen, että Venäjä on salaisuuden sisällä oleva mysteeriin kiedottu arvoitus. Martti J. Kari avaa Venäjän strategisen kulttuurin perusteita. nonPeerReviewed

This article addresses the controversial question of Theodor W. Adorno’s debt to right-wing Zivilisationskritik by a close reading of his essay “Spengler after the Decline” (1950). The article shows that despite Adorno’s harsh polemics against Oswald Spengler’s Decline of the West (1918, 1922), he sought to make Spengler’s analysis of Weimar Germany’s undemocratic tendencies—“Caesarism”—serve progressive ends. However, Adorno’s essay was not just an effort at “coming to terms with the past” in Adenauerian West Germany. Reading the essay’s original 1941 version together with Adorno’s correspondence with Max Horkheimer sheds light on Spengler as an overlooked key (next to Max Weber, Sigmund Freud, and Walter Benjamin) to their Dialectic of Enlightenment, written in 1941–44. Adorno’s daring effort to appropriate Spengler’s analysis of Caesarism makes Adorno’s critical theory an asset in understanding today’s authoritarian populism.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

The chapter tackles the complex, tension-ridden, and often paradoxical relationship between relativism and conservatism. We focus particularly on radical conservatism, an early twentieth-century German movement that arguably constitutes the climax of conservatism’s problematic relationship with relativism. We trace the shared genealogy of conservatism and historicism in nineteenth-century Counter-Enlightenment thought and interpret radical conservatism’s ambivalent relation to relativism as reflecting this heritage. Emphasizing national particularity, historical uniqueness, and global political plurality, Carl Schmitt and Hans Freyer moved in the tradition of historicism, stopping short of full relativism. Yet they utilized relativistic elements – such as seeing irrational decisions or the demands of “life” as the basis of politics – to discredit notions of universal political morality and law, thereby underpinning their authoritarian agendas. Oswald Spengler, by contrast, took the relativistic impulses to the extreme, interweaving his conservative authoritarianism and nationalism with full-fledged epistemic, moral, and political relativism. Martin Heidegger has recently been perceived as the key philosopher of radical conservatism, and his thought arguably channeled antimodern aspects of historicism into contemporary political thought. We conclude by analyzing how some radical conservative arguments involving cultural relativism and plurality still reverberate in contemporary theorists such as Samuel Huntington, Aleksandr Dugin, and Alain de Benoist. peerReviewed

After toppling the 61-year dominant Barisan Nasional through a historic election victory in May 2018, expectations are high for the new ruling government led by Mahathir Mohamad and the Pakatan Harapan to fulfil their promises for socio-economic reforms and regime change in Malaysia. But what have been the institutions of the prevailing regime that need to be reformed and changed? This article offers a critical review of the evolving development agendas since the 1990s of the successive governments of Mahathir Mohamad, Abdullah Badawi, and Najib Razak, each couched in different catchphrases: Wawasan 2020, Islam Hadhari, and 1Malaysia. A close reading of these programs suggests that their substance articulates two persistent logics: the ruling elite’s constant requirement for political stability enforced by a strong state; and, the need to adapt to the demands and opportunities of accumulation in specific phases of Malaysia’s capitalist development in the context of globalization. The analysis reveals the attempts at maintaining authoritarian neoliberalism, or a neoliberal economy embedded in an authoritarian polity, as the de facto social regime in contemporary Malaysia. By examining policy documents, speeches, and news reports, the article discloses how this regime had been enunciated or reified in public discourses, policies, and actions of the respective administrations., Austrian Journal of South-East Asian Studies, Vol 11 No 1 (2018): The Political Economy of New Authoritarianism

Tutkielmani on kasvatusfilosofinen analyysi indoktrinaatiosta, dialogisuudesta ja kommunikatiivisuudesta opetuksellisessa kontekstissa. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, onko dialogisesta ja kommunikatiivisesta opettamisesta estämään opetuksen indoktrinoivuutta. Indoktrinaatiota ja sen merkityksiä tarkastellessa on tarkoitus aikaansaada yleiskuva siitä, miksi indoktrinaation voi nähdä nimenomaan uhkana moraalisesti oikeutetulle ja asialliselle kasvatukselle ja opetukselle. Esitän dialogisuuden ja kommunikatiivisuuden ideaaleja ja periaatteita opetuksellisen toiminnan ihanteiksi ja toimintatavoiksi erityisesti silloin, kun indoktrinaatio nähdään perusteiltaan antidialogiseksi tai epäkommunikatiiviseksi toiminnaksi. Erittelen niin dialogista kuin kommunikatiivistakin toimintaa keskeisiksi näkemieni avainhenkilöiden ja teorioiden näkökulmasta. Tarkoituksenani on näin saada aikaan riittävä ymmärrys siitä, mitä dialogisuus ja kommunikatiivisuus tarkoittavat niin opetuksessa, kuin ihmisten välisissä suhteissa ja etenkin miksi kyseisiä toiminta- ja kanssaihmisiin suhtautumistapoja tulisi hyödyntää myös opetuksessa. Esitän myös kritiikkiä dialogi-opetusta ja kommunikatiivista pedagogiikkaa kohtaan ja pohdin onko kyseinen kritiikki oikeaan osunutta ja voidaanko kritiikistä päätellä, ettei dialogisuudesta ja kommunikatiivisuudesta ole varteenotettavaksi pedagogiseksi käytännöksi. Olen jäsentänyt tutkimukseni neljään osaan ja pyrkinyt pitämään pohdinnallisuutta mukana tekstin kulussa. Ensimmäinen kappale sisältää sekä indoktrinaation teorian esittelyn että indoktrinaation kriteerien kritiikkiä. Toisessa ja kolmannessa kappaleessa esittelen dialogisuuden ja kommunikatiivisuuden teoriat ja neljännessä kappaleessa esitän kyseisten teorioiden kritiikkiä, pohdintaani muun muassa tuon kritiikin paikkansapitävyydestä ja merkityksistä dialogi-opetuksen ja kommunikatiivisen opettamisen onnistumiselle käytännössä, sekä yhteenvedon tutkimukseni tuloksista. Esitän, että dialoginen ja kommunikatiivinen opettaminen ovat haasteellisuudestaan huolimatta tavoittelemisen arvoisia pedagogisia ja opetuksellisia toimintatapoja, joiden avulla indoktrinaation uhkaa voidaan pyrkiä minimoimaan, joskaan ei tyystin eliminoimaan.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa tarkastellaan pääkaupunkiseudun ammattioppilaitoksissa opiskelevien asennoitumista ulkomaalaisiin maahanmuuttajiin. Aineisto kerättiin 23.3-6.5.1993 kyselylomakkeella oppilaitoksissa valvottuna kyselynä. Otoskoko on 216 henkilöä. Tutkimuksessa selvitetään oppilaitoksissa ja vapaa-ajalla tapahtuvan kontaktin sekä autoritaarisuuden vaikutusta opiskelijoiden asennoitumisessa maahanmuuttajiin. Tutkimuksen teoriaosassa selvitetään tutkimuksen kannalta tärkeitä käsitteitä sekä pohjustetaan Suomen ulkomaalaistilannetta 1990-luvun alussa. Kvantitatiivisina analyysimenetelminä käytettiin suoria jakaumia, ristiintaulukointia, regressioanalyysiä, faktorianalyysiä ja summamuuttujia. Tutkimuksen kysymykset on laadittu Magdalena Jaakkolan vuonna 1987 suorittaman tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksen keskeinen tulos on, pääkaupunkiseudun ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat asennoituivat suurimmaksi osaksi negatiivisesti ulkomaalaisten maahanmuuttoon. Ulkomaalaisten läsnäolo koulussa lisäsi ulkomaalaisen tuntemisen mahdollisuutta, mutta kanssakäymissuhteiden syntymiseen samassa oppilaitoksessa opiskelemisella ei juuri ollut vaikutusta. Ulkomaalaisten maahanmuuttoon suhtautuivat selvästi myönteisemmin ne opiskelijat jotka tunsivat ulkomaalaisen henkilökohtaisesti, ja ne jotka olivat matkustelleet ulkomailla 6 kertaa tai useammin. Oppilaitoksen ulkomaalaiskontaktimahdollisuudella ei kuitenkaan näytä olevan vaikutusta ulkomaalaisten vastaanottohalukkuuteen. Ulkomaalaisasenteeseen positiivisimmin vaikuttaa ulkomaalaisen tunteminen työn kautta, seuraavaksi tunteminen naapurina ja ystävänä. Myönteisimpinä asenteet kohdistuvat ulkomaalaisia kohtaan turisteina, ottolapsina sekä opiskelijoina. Autoritaarisuus vaikutti jossain määrin negatiivisesti opiskelijoiden kanssakäymishalukkuuteen ulkomaalaisten kanssa ja halukkuuteen ottaa vastaan maahan tulevia pakolaisia. Tutkimuksessa tärkeimpinä lähteinä käytettiin Magdalena Jaakkolan 1995 kirjaa ”Suomalaisten kiristyvät ulkomaalaisasenteet”, Karmela Liebkindin 1994 kirjaa ”Maahanmuuttajat ja kulttuurien kohtaaminen” ja Miles Hewstonen & Rupert Brownin 1986 kirjaa ”Contact is not enough”.