Search

Yhteiskunnan varjoissa elää alisteisessa asemassa olevia ryhmiä, joiden ääni pääsee mediajulkisuudessa harvoin kuuluville. Eräs tällainen ryhmä on asunnottomuutta kokevat ihmiset, ja heidän joukossaan erityisesti asunnottomuutta kokevat naiset. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, millaisia diskursseja suomalainen media luo asunnottomuutta kokevista naisista. Tutkimukseni aineisto koostuu 19:stä suomalaisen median tuottamasta artikkelista, jotka käsittelevät asunnottomuutta kokevia naisia. Aineisto jakautuu seitsemän eri median artikkeleihin: Aamulehti, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Kaleva, MTV Uutiset ja Yleisradio. Tutkimuksen aineisto jakautuu ajallisella perusteella yhdeksän artikkelin pääaineistoon ja 10 artikkelin seuranta-aineistoon. Perusaineiston artikkelit ovat julkaistu lokakuussa 2019 naisten asunnottomuus -teemaisen asunnottomien yön yhteydessä. Loput 10 artikkelia ovat lokakuun 2019 jälkeen julkaistua seuranta-aineistoa. Niiden tarkoituksena on selvittää, miten diskurssit asunnottomuutta kokevista naisista ovat muuttuneet lokakuun 2019 jälkeen. Tutkimusmenetelmänä toimii kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla aineistosta paljastuu neljä päädiskurssia, joita suomalainen media tuottaa asunnottomuutta kokevista naisista: Turvattomuusdiskurssi, päihdediskurssi, talousdiskurssi ja äitiysdiskurssi. Tutkimukseni perusteella isoimmat erot asunnottomuutta kokevien naisten diskursseissa verrattuna asunnottomuutta kokevien miesten diskursseihin ilmenevät turvallisuusdiskurssin ja äitiysdiskurssin sisältä. Naisten kokemaan asunnottomuuteen liittyvät leimallisesti seksuaalisen väkivallan uhka ja äitiys. Aineistosta paljastuu myös pienempiä diskursseja. Tutkimukseni osoittaa, että naisten kokeman asunnottomuuden diskursseihin liittyvät vahvasti myös kiertolaisuus, mielenterveyshaasteet ja häpeän kokemukset sekä toisaalta myös arkipäiväinen tavallisuus.

Tässä pro gradu tutkielmassa tarkastellaan asunnottomien asumisyksikön asukkaiden kokemuksia toipumisorientaation näkökulmasta. Toipumisorientaatio on teoriakehikko, jossa painottuvat voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja positiivinen mielenterveys (Nordling 2018). Toipumista voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta: kliininen toipuminen, toipuminen palveluiden ja organisaation näkökulmasta sekä henkilökohtainen toipuminen (Le Boutillier ym. 2015.) Tässä tutkimuksessa kiinnitän erityisesti huomiota asumisyksikön asiakkaiden henkilökohtaiseen toipumisen kokemuksiin ja liitän ne kokemukset osaksi laajempia instituution rakenteita. Tässä tutkimuksessa hallinnan suhteiden käsite auttaa jäljittämään, mitä arjen kokemusten taustalla on ja minkälaiset tekijät niitä ohjaavat. Tutkimuksen teoreettismetodologinen viitekehys on institutionaalinen etnografia, jonka avulla on mahdollista tarkastella yksilön ja yhteiskunnan välisiä suhteita. Tutkimus on toteutettu seuraamalla viiden päivän ajan asumisyksikössä tehtävää työtä, tämän lisäksi tutkimukseen on haastateltu viittä asumisyksikön työntekijää. Tutkimusaineiston muodostavat asumisyksikön arjen tilanteet, työntekijöiden haastattelut sekä kirjalliset työtä ohjaavat dokumentit ja muistiot. Aineiston analyysissa käytän tiheää kuvausta, tiheässä kuvauksessa yhdistyy asumisyksikön rakenteet, käytännöt ja toiminnot. Analyysivaiheessa laitan vuoropuheluun kerätyn aineisto, aiemman tutkimuksen sekä itseni niin tutkijana kuin tutkittavana. Tutkimuksen tulokset kuvaavat asumisyksikön asiakkaiden kokemuksien taustalla olevia institutionaalisia hallinnan suhteita, jotka realisoituvat arjessa yhteisön ja yhteisöllisyyden; sääntöjen ja sanktioiden; kohtaamisen sekä siirtyminä asumispolulla. Johtopäätöksenä esitetään, että asumisyksikön toiminnan kehittämiseen on hyvä ottaa mukaan toipumisen näkökulma, jotta turhista institutionaalisista valta-asetelmista voidaan luopua. Henkilökohtaisen toipumisen näkökulma edellyttää muutosta instituution ja sen toimijoidenasenteissa, ajattelutavassa ja konkreettisessa toiminnassa. Palvelujen tuottamisessa tulee ottaa vahvemmin esille asiakkaan toivon vahvistaminen, positiivisen minäkuva löytäminen sekä elämän merkityksellisyyden ja voimaantumisen vahvistaminen osallisuuden kautta. This master's thesis examines the experiences of homeless residents of the Housing Unit from the perspective of recovery orientation. Recovery orientation is a theoretical framework with an emphasis on resources, inclusion, hope, relevance, and positive mental health (Nordling 2018). Recovery can be viewed from three perspectives: clinical recovery, recovery from a service and organizational perspective, and personal recovery (Le Boutillier et al.2015). In this study, the concept of management relationships helps to trace what underlies everyday experiences and what factors guide them. The theoretical methodological framework of the study is institutional ethnography, which makes it possible to examine the relationships between the individual and society. The study has been carried out by monitoring every day in the housing unit for five days, in addition to this, five employees of the housing unit have been interviewed for the study. The research material consists of the Housing Unit's everyday situations, employee interviews and written documents and notes guiding the work. In the analysis of the material, I use a thick description, the thick description combines the structures, practices and functions of the Housing Unit, and in the analysis phase I put the material collected in the dialogue, the previous research and myself as a researcher. The results of the study describe the institutional management relationships underlying the experiences of the housing unit's clients, which are realized in the everyday life of the community and communality; rules and sanctions; encounters as well as transitions along the housing path. In conclusion, it is proposed that a recovery perspective be included in the development of the Housing Unit's operations in order to relinquish unnecessary institutional power. The perspective of personal recovery requires a change in the attitudes, mindset and concrete actions of the institution. In the provision of services, the strengthening of the client's hope, finding a positive self-image and strengthening the significance and empowerment of life through inclusion must be emphasized more strongly.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella ihmisarvoon liittyvää eriarvoisuutta ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta huono-osaisessa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta, missä hyödynnetään erityisesti Axel Honnethin tunnustussuhdeteoriaa. Tutkielman ensimmäisenä tutkimustehtävänä on tutkia sitä, missä määrin ja millä tavoin huono-osaisessa asemassa olevat ihmiset tulevat tunnustetuiksi persoonina, ja arvioida sen valossa yhteiskunnan ja sen käytäntöjen oikeudenmukaisuutta. Toisena tutkimustehtävänä on selittää havaittuja ilmiöitä ja löytää mahdollisia mekanismeja ja rakenteita huono-osaisessa asemassa oleville ihmisille myönnetyn tunnustuksen takana. Metateoreettisena lähestymistapana tutkielmassa on kriittinen realismi. Tutkimusaihetta analysoidaan tunnustussuhdeteorian ohella Beverley Skeggsin luokkateorian viitekehyksestä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, ja aineistona on 11 asunnottomuutta kokeneen ihmisen kertomushaastattelut. Analyysimetodina hyödynnetään grounded theoryyn nojaavaa abduktiivista päättelyä. Tulokset piirtävät kuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta eriarvoisena ja kerrostuneena. Huono-osainen asema näyttäytyy yhteiskuntaluokkana, joka asettaa ehtoja arjen toiminnallisille mahdollisuuksille ja haastaa ihmisarvoisen elämän edellytyksiä. Monet yhteiskunnalliset käytännöt, instituutiot ja rakenteet näyttäytyvät ongelmallisina, sillä ne eivät mahdollista huono-osaisessa asemassa oleville ihmisille täysiä vastavuoroisia tunnustussuhteita. Vaikka aineistossa on jonkin verran kuvauksia myös vahvoista tunnustussuhteista, haastateltavia yhdistävät monenlaiset tunnustusvajeet. Ne tulevat aineistossa esiin esimerkiksi perusoikeuksien toteutumattomuutena, tarpeiden tunnistamattomuutena tai niiden ohittamisena, hyötymisenä ja hyväksikäyttönä sekä poissulkemisena ja häätämisenä. Tunnustusvajeet on tunnistettavissa myös erivertaisuuden, kelpaamattomuuden ja hyödyttömyyden kokemuksina sekä arvottomuuden ja häpeän tunteina. Äärimmäistä huono-osaisuutta ja siihen usein kytkeytyviä ongelmia ei aina tunnisteta eikä tunnusteta ihmisarvoisen elämän edellytyksiä haastavana hätänä tai puutteena. Yhteiskunnallista asemaa ja tunnustussuhteita selittävä mekanismi paikantuu persoonan tunnistamisen, luokan ja itsesuhteiden väliseen jännitteeseen. Tunnustussuhde edellyttää tunnistamista, jota kuitenkin ohjaavat keskiluokkaiseen kokemukseen perustuva ideaaliminuuden normi sekä luokkaan kytkeytyvät resurssit, jotka asettavat ehtoja sille, missä määrin normatiivista minuutta on mahdollista ilmentää. Tunnustussuhteet ovat perusta positiivisten itsesuhteiden kehittymiselle ja yhteiskunnalliselle toimijuudelle, ja ne vaikuttavat ihmisten kykyyn osallistua tunnustuskamppailuihin ja yhteiskunnan normien muotoiluun. Huono-osaisessa asemassa olevilla ihmisillä näyttäisi olevan vain vähäiset mahdollisuudet esittää tunnustusvaatimuksia ja osallistua kamppailuihin tunnustuksesta. Aineisto antaa viitteitä siitä, että huono-osaisessa asemassa olevien ihmisten arkinen todellisuus ja sen toiminnalliset haasteet ja loukut eivät välity hyväosaisen enemmistön tietoon, vaan jäävät siltä sekä yksilöllisinä että rakenteellisina ongelmina piiloon. Huono-osaisimmilla ihmisillä ei näytä juuri olevan tosiasiallisia mahdollisuuksia olla vaikuttamassa yhteiskunnan kehitykseen ja heitä koskeviin päätöksentekoon, mikä herättää huolen suomalaisen demokratian tilasta. Johtopäätöksinä esitetään, että sosiaalityön luontevaksi rooliksi asettuu tunnustuksen vajeisiin suoran vastaamisen ohella julkinen edunvalvontatyö ja tunnustuskamppailuihin liittyminen erityisesti niiden ihmisten ja ryhmien rinnalle, joilla on kamppailuihin yksin heikosti mahdollisuuksia. Luokan merkitystä ja sen tekemisen käytäntöjä on tärkeää tehdä näkyviksi, ja keskiluokkaiseen kokemukseen perustuvaa ideaalia on syytä problematisoida. Sosiaalisen kärsimyksen kohtaaminen asiakastyön arkisissa käytännöissä tuo sosiaalityölle velvoitteen ottaa yhteiskunnassa aktiivinen, sosiaalisia vääryyksiä esiin tuova, niitä kritisoiva ja niiden ratkaisuehdotuksista keskusteleva rooli. Tähän tehtävään tunnustussuhdeteoria tarjoaa hyödyllisen työkalun ja sanaston. This Master’s thesis examines the inequality of human dignity and social justice from the perspective of marginalized and deprived people, relying particularly on Axel Honneth’s recognition theory. The first aim of this thesis is to examine the extent to which and in what ways marginalized people are recognized as persons and to assess the equity of society and its practices in the light of that. The second aim is to explain the observed phenomena and to find possible mechanisms and structures behind the recognition given to the marginalized people. The metateorethical foundations of the thesis are based on critical realism. Alongside Honneths recognition theory the research topic is analyzed from the framework of Beverly Skeggs’ theory of class. The thesis is based on qualitative research methods and the data con-sists of narrative interviews of 11 people who have experienced homelessness. The data analysis employs grounded theory based abductive reasoning. The findings paint a picture of the Finnish society as unequal and stratified. Marginal status appears as a class that sets obstacles and hindrances for daily capabilities and challenges the prerequisites of a dignified life. Many societal practices, institutions and structures appear problematic because they do not enable mutual recognition for marginalized people. Although there are some descriptions of strong intersubjective recognition in the data, all research participants share a variety of misrecognition. They appear in the data, for example, as unfulfilled fundamental rights, unidentification or dismissal of needs, exploitation or abuse and exclusion and eviction. Violation of recognition can also be identified in the data as experiences of inequality as well as feelings of worthlessness and shame. Extreme deprivation and the problems often associated with it are not always identified or recognized as a threat or shortcoming that challenges the prerequisites of a dignified life. The mechanism that explains social status and recognition relations is located in the tension between class, identification of persons and self-realization. Intersubjective recognition requires identification, which is nevertheless governed by the normative ideal of self based on middle-class experiences. At the same time it is guided by resources tied in with the class, which set the prerequisites for the extent to which the normative self can be expressed and embodied. Intersubjective recognition is the foundation for developing positive self-realization and societal agency, and it affects people’s ability to participate in struggles for recognition and in forming societal norms. It appears that marginalized people seem to have only limited possibilities to claim recognition and participate in these struggles. The data suggest that the everyday reality of marginalized people and its functional challenges and pitfalls are not communicated to the prosperous majority but remain hidden from it both as individual and structural problems. The most deprived people do not seem to have real opportunities to influence the development of society and decisionmaking concerning themselves, which raises concerns for the state of the Finnish democracy. The conclusion of this Master’s thesis is that the well suited role for social work is not only to directly respond to the violations of recognition but also to public advocate for and join in on the struggles for recognition, especially alongside people and groups who have little opportunity to struggle on their own. It is imperative to make class, its influence and classmaking visible, and to problematize the ideal of self based on the middle-class experience. Encountering social suffering in the social work practice obliges social work to take an active role in society, highlighting social injustices, criticizing them and examining their solutions. Recognition theory provides a useful tool and vocabulary for this task.

Artikkelissa tarkastellaan asunnottomien itäsuomalaisten nuorten elämismaailmaa. Tutkimus perustuu etnografiseen tutkimusotteeseen, ja sen aineisto on koottu haastatteluin ja osallistuvan havainnoinnin menetelmin. Tutkimukseen osallistuneille seitsemälle alle 25-vuotialle nuorelle – informanteille – asunnottomuus ei ole ollut vapaaehtoinen valinta vaan elämäntilanne, johon he ovat ajautuneet eri syistä. Nuorten kokemusmaailmaa on tarkasteltu nostamalla aineistosta suurennuslasin alle erityisesti asunnottomuuden synnyttämiä tuntemuksia. Aineiston analyysi on toteutettu narratiivisuuden ja fenomenologian periaatteita noudattaen, dialogisen tematisoinnin menetelmiä käyttäen. Tutkimusaineistossa vahvimmaksi asunnottoman nuoren arkea sävyttäväksi tunnekokemukseksi nousee pelko. Äärimmillään se näyttäytyy asunnottomien nuorten kokemuksissa konkreettisena kuolemanpelkona, mutta samanaikaisesti se on myös heitä elämässä eteenpäin puskeva ja hengissä pitävä voima.

Työssä kootaan yhteen asunnottomuutta käsittelevien erilaisten julkaisujen sisältöä ja tuloksia. Tarkoituksena on lisätä ymmärrystä asunnottomuudesta ja asunnottomuuden taustalla olevista tekijöistä sekä siitä, mitkä tekijät asunnottomuudessa ovat eri aikoina nousseet keskeisiksi. Koonnissa esitetään otteita reilun 60 asunnottomuutta käsittelevän julkaisun/artikkelin sisällöstä. Kiinnostuksen kohteena on asunnottomuus ihmisen elämänkulun ja polun näkökulmasta sekä erityisesti asunnottomuuden taustalla olevat tekijät, asunnottomuuden vaikutukset ja asunnottomana elä- minen. Koonnin sisältö ja otteet on valittu tältä pohjalta. Muut teemat jäävät vähemmälle tarkastelulle. Laajemman ja tarkemman kuvan saaminen edellyttää omaa perehtymistä kuhunkin julkaisuun. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat: Varhainen välittäminen, osallistuus ja asumisen tuki "AKU-hanke".

Ammatillisessa lisensiaatintutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen, miten sosiaalitoimessa työskennellään lapsiperheiden asumisen ongelmissa. Tutkimuksessa selvitetään, mitä työmenetelmiä ja orientaatioita sosiaalitoimen työntekijöillä on käytössään lapsiperheiden asumisen ongelmissa ja miten näitä työmenetelmiä ja orientaatioita työssä on käytetty. Tutkimusaineistona ovat 18 kriisiasunnossa asuneen lapsiperheen asiakasasiakirjat. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään asunnottomuuden ja sosiaalityön suhdetta sekä sosiaalityön työmenetelmiä ja orientaatioita. Tutkimuksen pääkäsitteinä ovat kunnallinen sosiaalitoimi, asunnottomuus, aikuissosiaalityö, lastensuojelu, toimeentulotuki ja asiakasasiakirjat. Tutkimustulosten perusteella kunnallisen sosiaalitoimen aikuissosiaalityön ja lastensuojelun asiakastyön työmenetelmät ovat lakisidonnaisia. Lähes kaikki aikuissosiaalityön työmenetelmät olivat kytköksissä taloudelliseen apuun. Aikuissosiaalityön keskiössä oli taloudellisen avun ohella pyrkimys asiakasperheiden vuokranmaksujen kontrollointiin. Asiakastyön työmenetelmät näyttäytyivät yksipuolisina. Perustoimeentulotuen Kelaan siirtyminen 1.1.2017 antanee aikuissosiaalityölle mahdollisuuden kehittää ja monipuolistaa työmenetelmiään. Tutkimuspaikkakunnalla ainoastaan lastensuojelun työntekijöillä oli oikeus asuttaa lapsiperheitä tilapäismajoitukseen. Lastensuojelulla oli tutkimustulosten mukaan suuri merkitys perheiden asumisen ongelmatilanteissa. Lastensuojelun asiakastyön työmenetelmät olivat aikuissosiaalityön tavoin lakisidonnaisia. Työmenetelmät olivat vaihtoehdottomia, koska lastensuojelun työntekijöillä ei ollut perheiden akuuteissa asumistilanteissa muita mahdollisuuksia kuin turvata lapsiperheiden asuminen. Lastensuojelussa perheitä autettiin asumisen turvaamisen ohella myös uusien asuntojen hakemisessa kriisiasuntojen tilalle. Tutkimuksen perusteella sekä aikuissosiaalityön ja lastensuojelun orientaatiot olivat palvelujärjestelmäkeskeisiä ja lakiperusteisia. Työskentelyorientaatiossa oli eniten aineksia Paynen (2002) kuvailemasta individualistis-reformistisesta ja Raunion (2009) palvelujärjestelmäkeskeisestä orientaatiosta. Juhila (2006) on tarkastellut sosiaalityötä sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamisina, suhteina ja rooleina. Sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamisista muodostui aineistossa liittämis-, kontrolli- ja huolenpitosuhteita.

Tämän kandidaattityön tarkoituksena on selvittää, millainen Homma himaan –palvelun nykyinen prosessi on ja millaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat toimivan sosiaalipalvelun sisältöalueisiin, Homma himaan -palvelun nykyisestä prosessista voidaan löytää? Aineistona toimi itse keräämäni kysely- ja haastatteluaineisto, johon vastasivat asukkaat, organisaation jäsenet ja yhteistyökumppanit. Aineistoa analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Analyysissäni etsin nykyisestä prosessista asioita, joilla voidaan nähdä olevan vaikutusta Virtasen ja Stenvallin toimivan sosiaalipalvelun sisältöalueisiin, jotka linkittyvät palvelun saatavuuteen, laadukkaaseen kokemukseen, kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen sekä vaikuttavuuteen. Tuloksista ilmeni, nykyisen prosessin mallintamisen jälkeen, että prosessista löytyi useita kohtia, jotka vaikuttivat sisältöalueisiin joko niitä tukien tai haitaten. Kysynnän ja tarjonnan kohtaamista tuki se, että nuorten asunnottomien määrä on pääkaupunkiseudulla suuri ja lisäksi yhteistyökumppanit, että asukkaat uskoivat asumismuodolle olevan kysyntää. Työn ja asumisen prosessissa ongelmaksi nousi työtehtävien hakuun liittyvä, työn kysynnän vähyys, mikä heijastui työtuntien täyttämisen vaikeuteen. Saatavuutta ja saavutettavuutta tuki se, että palvelun piiriin hakeutui oikeanlaisia nuoria, sosiaalisesti tai taloudellisesti syrjiviä tekijöitä palvelun piiriin hakemiselle ei löytynyt ja asukkaat kokivat palvelun piiriin hakemisen vaivattomaksi prosessiksi. Saatavuutta tai saavutettavuutta vähensi se, että palvelu on vielä suhteellisen marginaalinen tekijä kentällä, määrällisesti kohderyhmää ei ole vielä saavutettu ja sopimuksellisista sekä veroteknisistä asioista tuli ristiriitaisia arvioita. Laadukasta kokemusta tukivat palvelun piiriin hakemisen helppous, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunne ja, että työ antaa mahdollisuuden tehdä monenlaista. Työnkuvan muodostamisessa ja työn jatkuvuuden takaamisessa, kaivattiin enemmän tukea organisaatiolta. Vaikuttavuuden osalta voidaan todeta, että palvelu on vaikuttanut asukkaiden elämäntilanteeseen myönteisesti ja merkittävä asiakasmuutos on havaittavissa yksilön asunnottomuuden poistumisessa ja sillä on ollut myönteinen vaikutus nuorten sosiaalisen osallisuuden kokemukseen. Strategian puutteella voidaan nähdä olevan negatiivinen vaikutus vaikuttavuuteen. Johtopäätöksenä summattiin palvelun kehittämisen kohteita, joiden avulla Homma himaan –palvelun olisi mahdollista päästä yhä lähemmäs toimivan sosiaalipalvelun ideaalia. Mahdollisia kehityskohteita olivat: esimerkki-työnkuvien listaaminen sekä niiden, että koko konseptin jatkuva esille tuominen asuintaloissa, yhteydenpidon vakiinnuttaminen organisaation ja asukkaiden välillä, toiminnan laillisuuteen sekä verotukseen liittyviin kysymyksien ratkaiseminen, osittain sähköisen rekrytointiprosessin luominen, viestinnän kehittäminen, selkeän strategian luominen sekä digitaalisen alustan mahdollisuuksien pohtiminen.

Summary The study asks what kinds of interpretative repertoires do social welfare workers use and produce when describing their work, and how is the practitioner–client relationship described in the different repertoires? Social welfare work is approached through a single organization targeted for homeless women. The research data consist of a free-form diary kept by the workers. The analysis shows that the workers construct six different interpretative repertoires: repertoire of care, repertoire of assessment, repertoire of control, repertoire of therapy, repertoire of service provision and repertoire of fellowship. The repertoires are not anchored to given workers or homeless women. Individual workers adopt different repertoires, and a single homeless woman may be encountered in several ways. The variation in the repertoires and the movement between them make the work flexible. The quantitatively most frequent repertoire is the repertoire of care based on the ethics of care. As a carrying principle of the daily work, it may create a climate of trust and confidence which makes the other repertoires possible. Due to its variation and commitment to long-term care, the work with homeless women can be said to challenge predominant policies that emphasize the citizen’s own responsibility and the managerialist mode of operation.

Kokoteksti julkaistu Rikosseuraamuslaitoksen julkaisusarjassa: http://rikosseuraamus.fi/fi/index/ajankohtaista/julkaisut/risenjulkaisusarja.html

KOKEMUKSIA ASUNNOTTOMUUDESTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Monika Kankaanpää Sosiaalityö Pro gradu-tutkielma Jyväskylän yliopisto / Kokkolan Yliopistokeskus Chydenius Ohjaaja: Tuomo Kokkonen Syksy 2016 Sivumäärä:105 _________________________________________________________________________ Tämän sosiaalityön pro gradun -tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia asunnottomien kokemuksia siitä, miten asunnottomat ovat selviytyneet asunnottomina ja minkälaisia kokemuksia heillä on asunnottomana olemisesta. Tutkimus tarkastelee millaisissa olosuhteissa asunnottomat ovat eläneet ja millaisia ongelmia asunnottomilla esiintyy. Tutkimusaihetta lähestyn syrjäytymisen käsitteen kautta, koska asunnottomana ihminen on syrjäytynyt tavanomaisesta elämästä, kuten omasta asunnosta ja sitä kautta muista omassa asunnossa asumisen tuomista arjen asioista. Asunnottomuus voi esiintyä erilaisten elämässä koettujen kriisien yhteydessä. Asunnottomuuteen johtavia syitä on monenlaisia. Tässä tutkimuksessa syrjäytymistä lähestytään asunnottomuuden näkökulmasta asunnottomien itsensä esille tuomiin kokemuksiin perustuen. Aineistonkeruu tehtiin kahdessa osassa, jossa ensimmäisessä osassa tutkimusta tein havaintoja tutustumiskäynnillä Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiloissa Vepassa, jossa vietin aikaa asunnottomien ja Vepan ohjaajien kanssa. Toisen osan aineistonkeruusta tein Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiloissa Vepassa, sekä heidän kesäasunnollaan saaressa. Aineistonkeruu toteutui teemahaastatteluna, johon osallistui kahdeksan haasteltavaa, jotka olivat kokeneet asunnottomuuden. Haastateltavat olivat iältään 26–68 -vuotiaita. Tutkimusote on fenomenologis-hermeneuttinen. Tämä tarkoittaa sitä, että asunnottomien henkilökohtaiset kokemukset esiintyvät tutkimuksessa sellaisena, kun ne haastateltavien puheissa tulivat esille heidän itsensä kokemana. Tutkimuksessa esiintyy myös jonkin verran etnografisia piirteitä. Etnografisessa tutkimuksessa tavoitteena on kuvata ja selittää ihmisten toimintaa heidän omassa ympäristössä. Tutkimuksessa ilmeni, että asunnottomien ihmisten elämässä on paljon haasteita, epäinhimillisissä oloissa elämistä ja päivästä toiseen pärjäämistä, sekä erilaisten selviytymiskeinojen löytämistä. Asunnottomuuteen johtaneita syitä olivat esimerkiksi päihteidenkäyttö, työttömyyden aiheuttama köyhyys ja parisuhdeongelmat. Haasteltavat olivat olleet asunnottomana eripituisia aikoja, jossa elämänhallinta oli ollut koetuksella, jolliakin elämänhallinta oli mennyt. Muita syitä asunnottomuuteen olivat sosiaalisten ongelmien kasaantuminen ja vankilasta vapautumisen mukanaan tuomat haasteet sekä muut kriisitilanteet. Vaikka haasteltavat olivat eläneet hyvin epäinhimillisissä olosuhteissa, olivat he löytäneet ratkaisuja selviytyä päivästä toiseen. Asunnottomuutta ei ratkaista vain rakentamalla asuntoja, vaan pitkään jatkunut asunnottomuus ja syrjäytyneisyys yhteiskunnan valtavirrasta vaativat yhteiskunnalta eri toimijoiden yhdistymistä, lisäämällä selviytymismahdollisuuksia ja huolenpitoa yhteiskuntamme arjessa.

Lapsiperheiden asunnottomuudesta ei ole juurikaan kotimaista tutkimustietoa, vaikka ky-seessä on suurten kaupunkien kasvava ongelma. Asunnottomuudesta aiheutuu perheille usein paljon ongelmia, ja toisaalta myös perheiden asunnottomuuden taustalla vaikuttaa monia ongelmia. Lapsuudessa koetulla asunnottomuudella voi olla kauaskantoisia seurauksia myöhempään elämään. Tutkin tässä laadullisessa Pro gradu -tutkimuksessani lapsiperheiden kokemuksia asunnottomuudesta, sen taustalla vaikuttavia syitä ja seurauksia sekä perheiden saamaa tukea. Keskeisenä tutkimuksessa on asiakkaan äänen esille nostaminen ja lapsiperheiden asunnottomuuden ilmiön tutummaksi tekeminen. Tutkimustietoa lisäämällä voidaan ennaltaehkäistä perheiden asunnottomuutta ja kehittää palveluita pitkällä täh-täimellä. Tutkimus nojaa teoreettisesti ymmärrykseen marginaalista ja osallisuudesta, joihin perheet ovat vääjämättä jossain suhteessa ollessaan asunnottomia. Tutkimuksen aineiston olen kerännyt narratiivisten teemahaastatteluiden avulla, joista yhden toteutin ryh-mähaastatteluna ja kolme yksilöhaastatteluina. Aineisto koostuu erään eteläsuomalaisen suuren kaupungin sosiaalihuollon asiakkaana olevasta neljästä asunnottomasta, tai asunnot-tomuuden kokeneesta perheestä, joiden neljää vanhempaa ja kahta nuorta olen haastatellut. Tutkimusaineiston olen analysoinut sisällönanalyysin avulla. Tutkimustulosten perusteella perheiden asunnottomuuden taustalla ilmenee usein moniongelmaisuutta, joka voi aiheutua sekä yhteiskunnan rakenteellisista, että perheiden yksilöllisistä ongelmista. Asunnottomia perheitä ei kuitenkaan voida yleistää yhtenäiseksi ryhmäksi, ja perheet tarvitsevat yksilöllisiä tukimuotoja. Asunnottomuudesta voi aiheutua perheille henkistä kuormitusta, kuten turvattomuutta, toivottomuutta ja epävarmuutta. Asunnottomuus voi myös pitkittyä ja uusiutua osalla perheistä. Lasten osalta asun-nottomuudella on henkisen kuormituksen lisäksi kielteisiä vaikutuksia lasten sosiaalisiin suhteisiin ja koulunkäyntiin. Asunnottomien perheiden väliaikaismajoittaminen näyttäytyy paikoin ongelmalliselta esimerkiksi majoituksen pitkittymisen, levottoman ympäristön, hei-kon laadun sekä pienen koon vuoksi. Asunnottomuus ja siihen liittyvät ongelmat kasvattavat perheiden riskiä ajautua yhteiskunnan marginaaliin, ja vähentävät perheiden osallisuuden toteutumista aiheuttaen myös toiseuden kokemuksia. Asunnottomuus ei kuitenkaan automaattisesti aiheuta marginaaliin ajautumista, ja perheitä kannattelevina voimavaroina näyttäytyvät esimerkiksi perheen yhtenäisyys, lapset sekä läheisiltä ja yhteiskunnalta saatu tuki. Asunnottomien perheiden auttaminen ja ongelmien ennaltaehkäiseminen ovat tärkeitä niin inhimillisistä kuin kansantaloudellisistakin syistä. Perheiden asunnottomuuteen puuttumisessa olennaiseksi nousee asunnottomuuden ennaltaehkäiseminen, sen taustalla vaikuttavien syiden selvittäminen sekä toimivan tukijärjestelmän ja lapsiperheille soveltuvan väliaikaismajoituksen tarjoaminen. Sosiaalityöllä, moniammatillisella yhteistyöllä ja ennen kaikkea luottamuksellisella ja osallistavalla asiakassuhteella on merkittävä rooli asunnottomien perheiden auttamisessa. Lasten aseman huomioiminen asunnottomien perheiden parissa työskenneltäessä on erityisen tärkeää.

Arvioinnin kohteena oli vuosien 2008–2011 ja 2012–2015 aikana toteutettu pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmakokonaisuus, Paavo I ja Paavo II. Arvioinnissa keskityttiin ohjelmakokonaisuuteen ja sen eri osa-alueisiin näkökulmana asunto ensin -mallin toteuttaminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Arviointiraportissa on kuvattu Iso-Britannian, Ruotsin ja USA:n asunnottomuustyötä keskittyen erityisesti toimintakäytäntöihin, joita voidaan mahdollisesti hyödyntää suomalaisessa asunnottomuustyössä. Arviointi perustuu arviointiryhmää varten koottuun taustaaineistoon sekä kahteen kenttävierailuun Helsingissä (28.–30.4. ja 15.–18.9.2014). Tämän lisäksi tutkijat ovat hyödyntäneet kukin oman maansa asunnottomuuteen liittyviä aineistoja sekä kansainvälistä asunnottomuustutkimusta. Yleisarviona todetaan, että ohjelman päätavoite, pitkäaikaisasunnottomuuden pysyvä väheneminen kansallisella tasolla, on saavutettu huolellisesti suunnitellun ja kattavan yhteistyöstrategian avulla. Asunto ensin -periaatteen mukainen ohjelmatyö on osoitus siitä, että myös kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville pitkäaikaisasunnottomille pystytään turvaamaan pysyvä asuminen riittävän ja oikein kohdennetun tuen avulla. Valtion, kuntien ja järjestöjen ohjelmaan kohdentama merkittävä taloudellinen panostus sekä valtakunnallisen ja paikallisen yhteistyön pitkäjänteisyys ja laajaalaisuus on mahdollistanut asumisen ja palvelujen kehittämisen integroinnin niin yleisellä tasolla kuin eri kohderyhmien tarpeet huomioon ottaen. Ohjelmatoiminnan onnistuneisuudesta huolimatta on syytä muistaa, että asunnottomuuden väheneminen tai lisääntyminen on sidoksissa paitsi asunnottomuuspolitiikkaan myös muihin yhteiskuntapolitiikassa tapahtuviin muutoksiin ja kehityskulkuihin. Lisäksi asunnottomuus on alati muuttuva ilmiö, mistä ajankohtaisena haasteena voi mainita maahanmuuttajataustaisten asunnottomien määrän huomattavan kasvun. Asunnottomuustyö, niin asuntojen tarjonnan kuin asumiseen ja asunnottomuuden ennalta ehkäisyyn kohdentuvan tuen osalta, on jatkuvaa kehittämistä vaativa yhteiskuntapolitiikan osa-alue. The review covered the whole of the programme to reduce long-term homelessness implemented during 2008–2011 and 2012–2015, Paavo I and Paavo II. The review focused on the programme as a whole as well as its different aspects from the point of view of implementing the Housing First model in Finnish society. The review report described work on homelessness done in the United Kingdom, Sweden and the USA, focusing particularly on operating practices that could be used in work on homelessness in Finland. The review is based on the background materials collected for the evaluation team as well as two field visits in Helsinki (28–30 April and 15–18 September 2014). In addition to this, the researchers have each utilised materials related to homelessness in their own country as well as international research on homelessness. As an overall assessment, it can be stated that the main goal of the programme, the permanent reduction of longterm homelessness on a national level, has been reached with the help of a carefully planned, comprehensive cooperation strategy. Programme work in accordance with the Housing First principle is proof of the fact that with sufficient and correctly allocated support, permanent housing can be guaranteed even for the long-term homeless in the most difficult position. The significant financial investment allocated to the programme by municipalities, organisations and the state as well as the extensive, long-term national and local cooperation have made it possible to integrate the development of housing and services both on a general level and also by taking the needs of different target groups into account. However, despite the success of the programme’s activities, it should not be forgotten that any increase or decrease in homelessness is tied not only to homelessness policy, but also to other changes and developments in social policy. In addition to this, homelessness is a constantly changing phenomenon; one topical challenge that could be mentioned is the significant increase in homeless people with an immigrant background. Work on homelessness is a field of social policy that requires constant development, concerning both the supply of housing as well as the support focused on preventing homelessness.

Helsinkiläisten asunnottomuuspolut -tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa eri väestöryhmille ominaisia asunnottomuuspolkuja: mistä asunnottomaksi päädytään, missä asunnottomuuden aikana majoitutaan ja miten sen päättävä asuminen lopulta järjestyy. Tutkimuksessa kartoitettiin asumista asunnottomuutta ennen, jälkeen ja sen aikana, sekä asunnottomuuteen johtaneita elämäntilanteita ja siitä poistumiseen vaikuttaneita tekijöitä postikyselyn avulla. Kysely suunnattiin helsinkiläisille, jotka olivat olleet väestötietojärjestelmässä kirjautuneina vailla vakinaista asuntoa oleviksi, mutta joiden VVA-oleskelu oli päättynyt. Kyselyn vastausprosentti jäi alhaiseksi (17 %), mutta vastaajien jakaumat useimpien taustatekijöiden, erityisesti iän, suhteen vastasivat melko hyvin perusjoukkoa. Vastanneista 76,5 %:lla VVA-kirjauksen syynä oli asunnottomuus ja asunnon saamisen vaikeus, kun taas 23,5 % oli kirjautunut VVA:ksi muusta syystä. Asunnottomuuteen johtavia yleisimpiä syitä ovat elämäntilanteen muutokset, kuten erot, muutto toiselle paikkakunnalle ja vuokrasopimusten päättyminen itsestä riippumattomista syistä. Erityisesti nuorilla myös liian suuret asumiskustannukset ja lapsuudenkodista itsenäistymiseen liittyvät ongelmat johtavat asunnottomuuteen. Elämäntilanteiden taustalla osalla on myös talousvaikeuksia ja työttömyyttä. Uuden asunnon saamisen yleisimpiä esteitä ovat mm. korkea hintataso, häiriömerkinnät luottotiedoissa ja vuokratakuut. Suurin osa saa jakson ajaksi majapaikan ystävien ja sukulaisten luota, vain pieni osa turvautuu asunnottomien palveluihin. Kokemukset ulkona ja julkisissa tiloissa, autossa ja leirintäalueella majoittumisesta olivat kuitenkin kyselyn mukaan melko yleisiä. Klusterianalyysin avulla tyypiteltiin kyselyyn vastanneiden asunnottomuuspolkuja. Sen tuloksena löytyi 8 klusteria, toisistaan poikkeavaa asunnottomuuspolkua. Analyysin tuloksena saadut asunnottomuuspolut luokiteltiin 3 ryhmään: kitka-asunnottomiin, joilla asunnottomuus ratkesi sukulaisten ja ystävien luona vietetyn jakson jälkeen sopivan omistus- tai vuokra-asunnon löydyttyä (40 %); huono-osaisiin, usein pitkäaikaisasunnottomiin, jotka joutuivat turvautumaan asunnottomien palveluihin päättääkseen asunnottomuutensa (19 %); sekä tähän väliin sijoittuviin epävarmempien asumisurien ryhmään (41 %). Nuorilla jakaumat painottuivat selvästi parempiin klustereihin: nuorista puolet kuului kitka-asunnottomien ryhmään, 41 % epävarman asumisuran ryhmään ja vain 7 % huono-osaisimpien asunnottomien klustereihin. Todennäköisyyttä kuulua heikoimpiin klustereihin, joissa oli jouduttu turvautumaan asunnottomien palveluihin, kasvatti alhaiset, alle 1500 euron ja erityisesti alle 500 euron, kuukausitulot ja vähensi alle 30 v. ikä. Miehillä heikompien polkujen todennäköisyys oli jossain määrin yleisempää. Todennäköisyyttä kasvattivat opintojen keskeytyminen, läheisen kuolema, jossain määrin mielenterveysongelmat, luottotietomerkinnät, vuokravelat ja se, ettei elämäntavan tms. syyn takia ollut lainkaan etsinyt asuntoa. Niillä, jotka katsoivat VVA-kirjauksensa olevan jatkumoa lapsuudesta asti kasautuneille vaikeuksille, oli suurempi todennäköisyys kuulua heikompiin klustereihin.

Helsingin kaupunki on sitoutunut valtakunnalliseen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaan ja laatinut toimeenpanosuunnitelman pitkäaikaisasunnottomuuden vä- hentämiseksi vuonna 2008. Helsinki lakkautti keskitetyt asunnottomien palvelut sulkemalla Asunnottomien sosiaalipalvelutoimiston vuonna 2009. Tämän seurauksena nykyisistä asunnottomista tai heidän asunnottomuutensa syistä ei ole saatavilla kattavaa tietoa. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää Survey-tutkimuksen avulla, onko asunnottomuudessa tapahtunut muutoksia viimeisten vuosien aikana. Tutkimuksen hypoteesina oli, että asunnottomuuden problematiikka on muuttunut Helsingissä pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman seurauksena. Tarkastelen asunnottomuutta yksilö- ja rakennetasolla Antonio Tosin (2005) esimerkin mukaan. Aineistona on asunnottomille helsinkiläisille laadittu lomakekysely, sekä asunnottomien helsinkiläisten kanssa työskenteleville työntekijöille lähetetty sähköinen kysely. Analysoitavia vastauksia palautui yhteensä 215 kappaletta. Tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tuottaa puhtaasti kvantitatiivista tietoa asunnottomuudesta Helsingissä. Sanallisten vastausten runsauden vuoksi päädyin integroimaan tutkimukseeni kvalitatiivista sisällön analyysiä ja tutkimuksestani muodostui monimenetelmätutkimus. Tutkimuksessani havaitsin, että pitkäaikaisasunnottomien rinnalle on muodostunut kaksi asunnottomien joukkoa Helsingissä. Ensimmäinen joukko muodostuu henkilöistä, jotka ovat tulleet Helsinkiin valmiiksi ilman asuntoa ja toinen taas henkilöistä, jotka ovat olleet helsinkiläisiä pitkään tai syntyneet Helsingissä, mutta he ovat olleet lyhyen aikaa asunnottomina. Tulokset osoittavat, että Helsingistä puuttuvat edelleen kohtuuhintaiset vuokra-asunnot. Myös Sosiaali- ja terveysviraston linjausten muutokset ovat vä- hentäneet tai poistaneet kokonaan tiettyjä asunnottomille suunnattuja palveluita. Tämä tutkimuksen tarkoituksena ei ole vähentää asunnottomuutta Helsingistä, mutta sen tuottaman tiedon avulla asunnottomien tilannetta voidaan tarkastella laajemmin. Tutkimukseni keskeinen viesti on, että asunnottomuus on yhteiskunnalle monisärmäinen haaste, johon pystytään vastaamaan löytämällä yhteisymmärrys asunnottomuuskeskustelussa yksilö- ja rakenteellisen tason välille.

Asunto ensin –periaate tarkoittaa pelkistetysti sitä, että sosiaalisista ja terveydellisistä ongelmista kärsivä pitkäaikaisasunnoton saa asunnon ilman että hänen täytyy ratkaista ongelmiaan sitä ennen, vaan asunto on perusedellytys taustalla olevien ongelmien ratkaisemiksi. Tämä toteuttaa ajatusta asunnosta kaikille kuuluvana perusoikeutena. Yhdysvalloissa vuonna 1992 syntyneen mallin suomalainen sovellus asumisyksiköineen ei vastaa täysin yhdysvaltalaista hajasijoitukseen perustuvaa esikuvaansa. Asunto ensin –periaatteesta tehdään tutkimuksia yhä enemmän, mutta asukkaiden kokemuksia on tutkittu vähemmän. Tässä tutkielmassa kuvaan Yhdysvalloissa kehitetyn järjestelmän soveltamisen suomalaisessa kontekstissa asukkaiden näkökulmassa. Tarkastelen erityisesti hallinnallisuuden ja kontrollin ja asukkaiden omaehtoisen toimijuuden välistä jännitettä. Asukkaiden kokemusten kartoittamiseksi olen kerännyt aineiston kahdesta asumisyksiköstä puolistrukturoidulla haastatteluilla ja osallistuvalla havainnoinnilla huhti- ja toukokuussa 2014. Haastatteluja on kertynyt yhteensä 21 kappaletta ja havainnointimuistiinpanoja 90 sivua. Aineisto analyysissä toimii teoreettisena pohjana Peter Millerin ja Nikolas Rosen edelleen kehittämä hallinnan analytiikan tutkimussuuntaus. Tutkimuksen perusteella Asunto ensin –periaatteen parissa asuvat ovat taustoiltaan hyvin heterogeenisia, eivätkä samat hallinnan mekanismit ja asukkaiden osallistuttaminen sovellu samalla tavoin kaikille. Osalla päihde- ja elämänhallinta ongelmat ovat jatkuneet kauan, joillakin takana voi olla inhimillinen tragedia. Moni asukkaista hyötyy heihin kohdistuvista tukitoimista, mutta joillekin yhteinen tekeminen itsessään saattaa olla negatiivinen asia ja he välttävät asukkaisiin kohdistetun kuntouttavan toiminnan ja yhteisöllisyyden. Tutkimuksen mukaan Asunto ensin –periaatteen suomalainen sovellus poikkeaa amerikkalaisesta hajasijoitukseen perustuvasta esikuvastaan ja yhteisöasumisessa integroituminen paikallisyhteisöön vaikuttaa haastavalta. Asuminen asumisyksikössä ei ole asukkaille päämäärä, toisin kuin alkuperäisessä yhdysvaltalaisessa hajasijoitukseen perustuvassa mallissa. Se ei myöskään vastaa asukkaiden käsitystä ”normaalista” asumisesta. Toisaalta malli onnistuu hyvin itse pääperiaatteessaan eli asumisen mahdollistamisesta pitkäaikaisasunnottomille pitkäasunnottomuuden kääntyessä laskuun. Avainsanoja: osallistuva havainnointi, asunnottomuus, asunto ensin, päihteet, hallinta, vastarinta, solidaarisuus.

Tämän pro gradu – tutkielman tavoitteena on löytää uusia menetelmiä vuokra-asumisen ongelmien ennaltaehkäisyyn vuokranantajien ja sosiaalityöntekijöiden käyttöön. Samalla tutkielmassa etsitään uusia näkökulmia siihen, miten ja missä vaiheessa vuokra-asumisen ongelmiin tulisi puuttua, jotta niiden syntyminen voitaisiin ehkäistä. Tutkielman teoreettinen pohja muodostuu Urie Bronfenbrennerin (1979) ekologisesta systeemiteoriasta, joka perustuu yksilöön ja mikro-, meso-, ekso-, makro- ja kronosysteemiin sekä niiden keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tutkimuskohdetta tarkastellaan mesosysteemin toimijoiden eli vuokranantajien ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksessa sovelletaan kvalitatiivisia menetelmiä ja se toteutetaan tapaustutkimuksena. Tapaustutkimuksen kohteena on vuokra-asuminen Raahessa ja tutkimusympäristön muodostavat Raahen kaupunki ja siellä vaikuttavat kaksi julkista vuokranantajaa sekä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän aikuissosiaalityö. Tapausta kuvaavat aineistot muodostuvat tutkimusympäristön, sen toimintaa ohjaavan lainsäädännön ja asunnon vuokraukseen liittyvien käsitteiden kuvauksesta sekä aiemmista tutkimuksista, joita vuokra-asumisen ongelmista on tehty. Tutkimusaineisto muodostuu kahdelle vuokranantajia edustavalle ryhmälle sekä yhdelle aikuissosiaalityöntekijöistä koostuneelle ryhmälle tehdyistä ryhmäteemahaastatteluista. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vuokra-asumisessa esiintyvät ongelmat ovat Raahessa samankaltaisia kuin esim. pääkaupunkiseudulla lukuun ottamatta asunnottomuutta, joka ei Raahessa näyttäydy yhtä laajana ongelmana. Ongelmia ehkäisevinä keinoina vahvimmin nousivat esiin verkostoyhteistyön kehittäminen ja laajentaminen sekä asumisneuvonta. Ekologista systeemiteoriaa soveltaen vuokra-asumisen ongelmien ennaltaehkäisyssä on kysymys yksilön eli vuokralaisen ja hänen mikrosysteeminsä asumisen turvaamisesta. Mesosysteemin järjestelmien eli vuokranantajien ja sosiaalityöntekijöiden tavoitteena on eksosysteemin järjestelmien antamin valtuuksin tuottaa toimintoja, joiden avulla vuokra-asumisessa ilmeneviä ongelmia voidaan ennaltaehkäistä. Makrosysteemin järjestelmät ja kronosysteemi antavat yhteiskunnallisen ja ajallisen merkityksen muiden systeemien toiminnalle. Ekologisen systeemiteorian järjestelmät toimivat toisiinsa suhteessa, jossa jokainen systeemi tarvitsee muita systeemejä voidakseen toteuttaa omaa tehtäväänsä.

Tutkimuksessa tarkastelen tukiasumisen saamia merkityksiä asunnottomuuden kohdanneiden miesten elämässä. Tutkimukseni paikantuu palvelujärjestelmän viimesijaisten auttamispaikkojen käytäntöjen ja asiakkuuksien tutkimisen kentälle. Tukiasumisen saamien merkitysten lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan asukkaille avautuvia subjektipositioita erilaisissa tukiasumisen merkitystä kuvaavissa tulkintarepertuaareissa sekä tukiasumisen saamien merkitysten rakentamaa moraalista järjestystä. Aineisto koostuu seitsemän (7) tukiasunnossa asuvan miehen kerronnallisesta teemahaastattelusta. Tutkimukseni metodologiset sitoumukset sekä kiinnostukseni merkitysten rakentumisen sosiaalisuuteen haastatteluvuorovaikutuksessa kiinnittävät tutkimukseni analyyttisesti diskursiivisen tutkimuksen kentällä diskursiiviseen psykologiaan. Tutkimukseni analyyttisten käsitteiden (tulkintarepertuaari ja subjektipositio) avulla suuntaan aineiston analysoinnissa huomiota haastateltavien vaihtelevien sanastojen rooliin merkitysten konstruoimisessa sekä asukkaiden toiminnan mahdollisuuksiin ja rajoituksiin. Haastateltavat miehet tulkitsevat tukiasumiskokemuksiaan ja tukiasumisen saamia merkityksiä nykyisessä elämäntilanteessansa viiden erilaisen repertuaarin kautta: 1) "Tasapainoisen arjen" -repertuaari, 2) "Yhteisösuhteiden" -repertuaari, 3) "Yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden" -repertuaari, 4) "Institutionaalisen sääntelyn" -repertuaari sekä 5) "Poikkeavuuden ja eriarvoisuuden" -repertuaari. Haastattelupuheessa esiintyvät viisi erilaista tulkintarepertuaaria havainnollistavat tukiasumisen saamien merkitysten moninaisuutta ja ristiriitaisuutta miesten elämässä. Asukkaille avautuu vuorovaikutuksen kulussa eri repertuaareissa vaihtelevia positioita, jolloin myös asukkaiden suhde tukiasumistyön sisältöihin rakentuu eri tavoin. Asukkaiden haastattelupuheessa rakentuu kaksi paikallista moraalista järjestystä, joissa toisessa tukiasuminen näyttäytyy asukkaiden nykyisen elämäntilanteen kiinnekohtana ja toisessa välitilana. Kahden erilaisen moraalijärjestyksen valossa edellytykset tukiasumistyön toteuttamiselle ja sisällön muotoutumiselle näyttäytyvät toisistaan poikkeavina. Tällöin esimerkiksi asiakassuhde, asukkaiden suhde työskentelyn päämääriin ja palvelujärjestelmään sekä edellytykset kodin tunteen rakentumiselle tukiasunnossa asuttaessa merkityksellistyvät eri tavoin. Ammatillisten käytäntöjen kannalta tutkimustulokseni tuovat esille muun muassa asiakkaan ja työntekijän välisen luottamuksellisen suhteen merkityksen asukkaiden psykososiaalisen tuen mahdollistamiseksi. Tukiasumistyön käytännöissä on muutoksen ja kuntoutumisen tavoittelemisen rinnalla hyväksyttävä asiakkaiden tilanteiden muuttumattomuus. Tällöin olisi pohdittava, millaista on asukkaiden lähtökohdista toteutettava "riittävän hyvä" tukiasuminen, joka sallii asukkaiden kiinnittyä tukiasumisyhteisöön myös ajoittaisen psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn heiketessä. ABSTRACT Life at the edge of the Helping Systems - The meanings of supported accommodation and construct of the moral order in residents' speech

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten tilat ja niihin liitetyt identiteetit rakentuvat asunnottomuutta koskevissa Helsingin Sanomien artikkeleissa ja mielipidekirjoituksissa 1.1.2010 ja 15.4.2013 välisellä ajalla. Koska asunnottomuutta luokitellaan sen perusteella, millaisessa fyysisessä ympäristössä asunnoton yönsä viettää, kiinnostuksen kohteena on, millaisiin ympäristöihin asunnottomuus Helsingin Sanomissa asettuu ja paikallistuu. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Fyysiseen ympäristöön liittyvien määritelmien lisäksi tarkoituksena on hahmottaa paikkoihin ja identiteetteihin liittyvää diskursiivista todellisuutta, jolloin mielenkiinto kohdistuu niihin tapoihin, joilla erilaisia paikkoja kuvataan, ja millaisia identiteettejä näissä paikoissa oleville ihmisille tuotetaan. Tila ja paikka tutkielmassa ymmärretään diskursiivisesti rakennetuiksi, mutta myös sosio-spatiaalisena ulottuvuutena, jolloin tilaa voidaan määritellä myös muilla kuin puhtaasti fyysisillä ominaisuuksilla. Aineiston analyysi osoitti, että asunnottomuuden paikat sijoittuvat pääsääntöisesti kadulle, satunnaisiin suojiin, tuttavien luokse, asuntolaan, tukiasuntoon tai Forenom -nimiseltä yritykseltä ostettuun hätämajoitukseen. Tukiasumista lukuun ottamatta paikat määrittyvät kylmyyden, puutteen, väkivallan uhan ja ei-pysyvyyden kautta. Tukiasumiseen siirtyminen merkitsee oman ja yksityisen tilan saavuttamista. Vaihtoehdoton ja ei-toivottu identiteetti muuttuu uudenlaiseksi ihmisen omaa toimijuutta korostavaksi identiteetiksi. Asunnottomuuteen liittyvät poissulkevat tilat ilmenevät asunnottomien ajamisena pois julkisesta tilasta ja ennakkoluuloina uusia asumisyksiköitä kohtaan. Asunnottomat määrittyvät ei-toivotuiksi naapureiksi, joiden on myös todisteltava omaa kyvykkyyttään asujina tietyssä elinympäristössä.

Selvityksessä kartoitettiin, millä tavoin ARAn asuntomarkkinakyselyssä ilmoitetut tiedot pitkäaikaisasunnottomuudesta on määritelty ja tilastoitu, sekä tutkittiin, millaisia tuki- ja palveluasumisen määritelmiä ja tuen muotoja kaupunkien asunnottomuuslaskennoissa olevissa yksiköissä on käytössä. Raportissa esitetään suosituksia pitkäaikaisasunnottomuuden määritelmän täsmentämiseen ja keinoja, joilla asuntomarkkinakatsauksessa esitettävien asunnottomuus- ja pitkäaikaisasunnottomuustietojen yhdenmukaisuutta ja luotettavuutta voitaisiin parantaa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkastellaan Herttoniemen asuntolan miesten sosiaalisen tilanteen ja tuen tarpeiden rakentumista heidän asunnottomuushistoriansa ja nykyisen asunnottomuustilanteensa, taloudellisen tilanteensa ja päihteidenkäytön näkökulmasta. Miesten sosiaalisen tilanteen tarkastelussa huomio kiinnittyy myös miesten tuen tarpeisiin ja palvelujärjestelmän toimivuuteen. Tutkielmassa laadullisen tutkimusaineiston muodostaa 12 Herttoniemen asuntolan miehen puolistrukturoitua haastattelua. Sekundaariaineisto sisältää asiakastietojärjestelmään (ATJ) kirjattuja rekisteritietoja ja asuntolassa tehtyjä havaintoja. Tutkimusaineisto on osa laajempaa pääkaupunkiseudun Sosiaalialan osaamiskeskus SOCCAn Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hankkeessa vuosina 2007-2008 kerättyä selvitysaineistoa. Aineisto on kerätty yhdessä lääketieteen lisensiaatti Agnes Stenius-Ayoaden kanssa. Aineistosta julkaistiin lokakuussa 2009 selvitys 'Asunnottomuus vastaanottoyksiköissä. Asunnottomien vastaanottoyksiköiden asiakkaiden sosiaalinen tilanne ja terveydentila pääkaupunkiseudulla'. Tutkielmassa pyritään syventämään ja täydentämään pääkaupunkiseudun vastaanottoyksiköiden asunnottomien sosiaalista tilannetta ja terveydentilaa koskevan selvityksen tuloksia. Herttoniemen miesten asuntolassa majailevien miesten sosiaalisen tilanteen rakentumista tarkastellaan tutkielmassa sekä yksilöiden psykososiaaliseen tilanteeseen ja tarpeisiin kiinnittyvästä että rakenteellisesta näkökulmasta. Aineistoa lähestytään sen luennassa faktanäkökulmasta. Tällöin aineistoa luetaan Pertti Alasuutarin määritelmin aineiston ulkopuolista todellisuutta heijastavana tai siitä jotakin väittävänä. Tutkielmassa Herttoniemen asuntolan miesten sosiaalinen tilanne rakentuu kuvaukseksi miesten asuntolassa kokemasta turvattomuudesta ja turvattomien asuntola olosuhteiden päihteiden käyttöä ylläpitävästä kulttuurista. Asuntolan olosuhteet ja päihteiden käyttö olivat myös suurimmat miesten arkeen vaikuttavat tekijät lähes kaikkien elämän alueiden, kuten hygienian hoidon, ruokailun, sosiaalisten suhteiden ja asioiden hoidon suhteen. Asuntolassa asumiseen ja päihteiden käyttöön liittyi monella vaikeudet huolehtia omasta taloudesta, varkauksien ja väkivallan kohteeksi joutuminen, yksinäisyys ja luottamuksellisten ihmissuhteiden puute. Turvattoman asuntolan olosuhteissa miesten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti muodostuvan pullo ja puhdas selviytymisen pakko. Toisaalta asuntola näyttäytyi miehille tilana, jossa edes jonkinlainen hyväksytyksi tuleminen oli mahdollista suhteessa asuntolan ulkopuoliseen maailmaan. Siten irtautuminen asuntolan kiinnipitävästä sosiaalisesta ympäristöstä ja suhteista oli heille vaikeaa. Tutkielman kannalta keskeisen kirjallisuuden muodostaa Lasse Murron (1978) väitöskirja 'Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet', Jouni Kylmälän lisensiaatintyö (1991) 'Asunnottomien alkoholistien elämää yhteiskunnan ja valtion reunalla. Helsingin pultsareiden maailmaa etsimässä' sekä Matti Kortteisen ja Hannu Tuomikosken (1998) tutkimus Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömän selviytymisestä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkastellaan asunnottoman ihmisen elämänkaarta asunnottoman itsensä näkökulmasta ja hänen itsensä sanoin. Tutkimustavoitteena oli päihdeongelmaisen asunnottoman miehen elämänkulkuun vaikuttaneiden asioiden selvittäminen. Teoreettisia avainkäsitteitä ovat olleet miestutkimus, biograafinen tutkimus, identiteetin rakentuminen ja asunnottomuus. Tutkielmaa varten on kerätty 11 asunnottoman helsinkiläisen miehen elämäkertaa. Asunnottomat miehet on tavoitettu kahdesta helsinkiläisestä hoitokodista. Aineisto muodostui tutkittavien itse kirjoittamista omaelämäkerroista. Analyysin olen tehnyt nostamalla aineistosta esiin keskeisiä teemoja. Tutkittujen ikäjakauma oli 24 - 59 vuotta. Elämäkertojen painopisteet elämänalueilla painottuivat lapsuudenkokemuksiin, päihteisiin, asunnottomuuteen, psyykkisestä voinnista kuvaaviin kertomuksiin sekä avun hakemiseen. Tutkimuksen kautta nousi esille kuva asunnottoman miehen elämätarinaa muovaavista asioista, joista ensisijaisena olivat mieskuvan rakentuminen ja varhaislapsuuden kokemusten merkitys identiteetin rakentumiselle. Kirjoitusten taustalta välittyi huono minäkuva, johon liittyy identiteetin, huonon itsetunnon ja vääristyneen minäkuvan problematiikkaa. Yhteiskunnan taholta tuleva miesten pärjäävyyden odotus aiheutti muun muassa sen, että avun hakeminen viivästyi. Kirjoittajien asunnottomuus nivoutui yhteen muiden elämässä olevien ongelmien kanssa. Päihteet, työttömyys, irralliset ihmissuhteet ja satunnaiset työsuhteet sekä mielenterveysongelmat lomittuivat ihmisten elämässä ongelmavyyhdiksi. Lisäksi esille nousi yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamia syrjäytymistä lisäävien tapahtumien vaikutus kirjoittajien elämässä. Tärkeimpinä lähteinä tutkielmassa on käytetty Riitta Granfeltin (1998) tutkimusta Kertomuksia naisten kodittomuudesta, Anni Vilkon (1997) tutkimusta Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta, Vilma Hännisen (2000) tutkimusta Sisäinen tarina, elämä ja muutos sekä Saara Karppisen (2002) selvitystä Erilaisuuden ja samanlaisuuden tarinat.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Viime aikaisissa sosiaalityön tutkimuksissa asunnottomuutta on tarkasteltu ensisijaisesti yksilökohtaisesta näkökulmasta. Tutkimuksissa ovat korostuneet asunnottomien psykososiaaliset ongelmat ja niihin liittyvät asumisjärjestelmän puutteet kuten riittämättömät tukipalvelut. Tutkimuksissa on myös osoitettu, että tietylle erityisen vaikeista psykososiaalisista ongelmista kärsiville asunnottomille ei ole riittävästi heille soveltuvia asumispalveluita.Pitkäaikaisasunnottomuuden on osoitettu olevan sidoksissa asunnottomien elinolosuhteisiin. Toimiessani Pääkaupunkiseudun sosiaalialan kehittämisyksikön asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö-hankkeessa tutkijasosiaalityöntekijänä (2006-2007) minua alkoi kiinnostaa, miksi asunnottomuus joidenkin henkilöiden kohdalla jatkuu vuodesta toiseen,vaikka he ovat sosiaalityön asiakkaina ja asumispalvelujärjestelmän piirissä. Tutkimukseni kuuluu marginalisaatiokysymysten alaan eli laajemmin köyhyys- ja syrjäytymistutkimuksiin.Tutkimuksessa selvitetään pitkäaikaisasunnottomien,asumisyksiköissä ja sosiaalipalvelutoimistoissa asuttamistyötä tekevien työntekijöiden näkemyksiä pitkäaikaisasunnottomuutta ylläpitävistä tekijöistä ensisijassa laadullisen tutkimusotteen avulla. Tutkimustehtävään haetaan vastausta kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1. Millaista on eläminen asunnottomana? (asunnottomien näkökulma) 2. Mitkä tekijät vaikeuttavat asuttamistyötä? (työntekijöiden näkökulma). 3. Millainen pääkaupunkiseudun asumisjärjestelmä (asuntolat ja asumispalvelut) on pitkäaikaisasunnottomien kannalta? Tutkimusaineiston muodostavat pitkäaikaisasunnottomien ryhmähaastattelut (13 ryhmähaastattelua,53 osallistujaa), asuttamistyöntekijöiden yksilöhaastattelut (15 kpl) sekä internetpohjainen kysely ja tutustumiskäynnit asumisyksiköihin. Kuvaan ensin asunnottomien elinolosuhteita pitkäaikaisasunnottomien näkökulmasta. Sen jälkeen asuttamistyötä ja asuttamista vaikeuttavia tekijöitä sosiaalipalvelutoimistoissa ja asumisyksiköissä työskentelevien näkökulmasta ja viimeiseksi kuvaan asumisjärjestelmää kyselyyn ja tutustumiskäynteihin pohjautuen.Tutkimustehtävä on rajattu koskemaan vain vaikeasti asutettaviksi määriteltyjen asuttamiseen liittyviä kysymyksiä.Ensimmäisessä ja toisessa tutkimuskysymyksessä olen käyttänyt Ference Martonin fenomenografista lähestymistapaa soveltuvin osin.Kolmannen tutkimuskysymyksen kohdalla metodinen väline analyysissa on ollut taulukointi, joka on havainnollinen ja kuvaava pieniä aineistoja käsiteltäessä.Tutustumiskäynneillä tekemäni havainnot täydentävät kyselyä. Tutkimukseni perusteella pitkäaikaisasunnottomuutta ylläpitävät sekä yksilökohtaiset että rakenteelliset tekijät. Köyhyydestä johtuva alhainen elintaso, psykososiaaliset ongelmat, erityisesti hallitsematon päihteiden käyttö seurauksineen sekä nykyisen asumisjärjestelmän puutteet ylläpitävät asunnottomuuskierrettä. Nämä tekijät sijoittuvat yhteiskunnan mikro- ja makrotasolle. Pitkittynyt asunnottomuus on yhteiskuntapoliittinen kysymys.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten asunnottomuutta Helsingissä. Teoreettinen viitekehys rakentuu nuoruudesta ja asunnottomuudesta. Nuoruus on elämänvaihe, johon kuuluu itsenäistymistä ja kotoa irtautumista. Joillakin nuorilla tähän elämänvaiheeseen liittyy tilapäisesti asunnottomuutta. Tyypillistä nuorten asunnottomuudelle on sen näkymättömyys. Nuoret tapaavat majailla asuntola-asumisen sijaan sukulaisten ja tuttavien luona. Tutkimusjoukko muodostuu seitsemästäkymmenestä helsinkiläisestä 18-25-vuotiaasta nuoresta, jotka asuvat tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata näiden nuorten tyypillisiä piirteitä, asunnottomuuteen johtaneita tekijöitä sekä muodostaa aineiston perusteella yleinen tyyppinuori. Tutkimuksessa selvitetään nuorten demografisia tietoja, terveydentilaa ja toimintakykyä, päihteidenkäyttöä, työ- ja asumishistoriaa sekä lastensuojelu- ja rikostaustaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvantitatiivista ja kvalitatiivista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin sosiaaliviraston asiakastietojärjestelmästä. Asiakastietojärjestelmästä saatujen tietojen perusteella voidaan yhteenvetona todeta asunnon puutteen vuoksi sukulaisissa ja tuttavissa asuvien helsinkiläisten toimeentulotukinuorten olevan pääasiassa miehiä. Naisia on vajaa viidennes, samoin ulkomaalaisia. Asunnottomina he ovat olleet keskimäärin puolitoista vuotta. Nuoret asunnottomat ovat pääasiassa naimattomia ja perheettömiä. Viidesosalla heistä on omia lapsia, jotka on sijoitettu jo varhaisessa vaiheessa perhehoitoon tai laitokseen. Perheellisistä nuorista suurin osa on miehiä. Koulutustaso on nuorilla alhainen. Suurimmalla osalla koulutustaustana on vain peruskoulu. Useat nuoret ovat aloittaneet jonkin ammatillisen koulutuksen, mutta jättäneet sen kesken. Työttömyys yhdistää nuoria, samoin toimeentulotuen tarve. Nuorista yli 80 prosenttia on työttömänä ja jatkuvan toimeentulotuen tarpeessa. Päihteitä käyttävät säännöllisesti puolet nuorista. Päihdehoitoon on turvautunut 30 prosenttia nuorista ja lähes kaikki päihdehoito on ollut huumehoitoa. Lastensuojelutausta näyttäytyy nuorilla vahvana. Lastensuojelun asiakkaana on ollut peräti 60 prosenttia nuorista. Lastensuojelun tarve syntyy nuorten rikollisesta käyttäytymisestä. Jopa 76 prosentilla lastensuojelunuorista on taustalla ollut rikoksia, kuten varkauksia, huumausainerikoksia, pahoinpitelyjä ja ajoneuvon luvatonta käyttöönottoa. Lähes puolet on ollut sijoitettuna laitokseen tai perhehoitoon. Sijoituksen taustalla on ollut vanhempien tai nuoren päihteidenkäyttö, koulunkäyntivaikeudet ja rikokset. Nuorten kotoa irtautuminen on tapahtunut tyypillisimmin muuttamalla lapsuudenkodista kavereille asumaan. Harva nuori on turvautunut asuntola-asumiseen. Reilu puolet nuorista on asunut omassa vuokra-asunnossa joko välittömästi kotoa poismuuton jälkeen tai myöhemmässä vaiheessa. Sen sijaan vajaalla puolella nuorista ei ollut kokemusta omassa vuokra-asunnossa asumisesta. He olivat asuneet joko vapaaehtoisesti tai olosuhteiden pakosta sukulaisten tai kavereiden luona. Tärkeimpinä lähteinä ovat Dragana Avramovin (1998) Youth homelessness in the European Union, Susan Hutsonin ja Mark Liddiardin (1994) Youth Homelessness.

Tämä tutkimus perustuu Espoon Diakoniasäätiön tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Lähtökohtana oli havainto siitä, että asunnottomuuden taustalla ovat yhä useammin sopivien asuntojen puutteen lisäksi puutteet asumisen taidoissa erityisesti syrjäytymisvaarassa olevilla ryhmillä. Säätiöllä on tukiasuntoja sekä asumisyhteisöjä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Hankkeen aikana kehitettiin asumisen tukipalvelumalli TUPA, jonka avulla tukea voidaan viedä mihin tahansa asuntoon. Lisäksi tutkimus tarjoaa uutta tietoa asunnottomuuden luonteesta sekä tuetun asumisen tilasta ja tarpeista.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa konstruoidaan asunnottomien alkoholistien arkea (syntyä, kokemuksia, kuolemaa) Helsingissä vuosina 1967-1972. Pääaineistona on kadunmiehen, asunnottoman alkoholistin J.K Harjun kirjoittama SKS:ssä säilytettävä asunnottomuutta koskeva mikroaineisto, jonka avulla tutkimusta tehdään päihdeongelmaisten asunnottomien näkökulmasta ja kokemuksista käsin. Asunnottomien näkökulmasta lähestytään myös asunnottomuutta koskevaa aikalaisviranomais- ja yleisaikakauslehtien kirjoittelua sekä myöhempää tutkimuskirjallisuutta, jolloin hahmottuu eri osapuolten näkökulmat asunnottomuuden ongelmaan sekä asunnottomuus osana yhteiskunnallisia, historiallisia konteksteja ja kerrostumia. Asunnottomat olivat lähtöisin maaseudun köyhistä oloista. Kiihtyvä muuttoliike toi erityisen paljon nuoria pääkaupunkiseudulle, jossa kohtaloksi monelle koitui vaikeudet työ- ja asuntomarkkinoilla. Kireän alkoholipolitiikan ja edullisten korvikemarkkinoiden kaudella lohdutusta haettiin erityisesti talouspriistä, jolloin seurauksena oli ajallisesti nopea kurjistuminen ja vaikeudet saada apua. Viranomaisilla oli ongelmia asunnottomuuden ilmiökentän hahmottamisessa, jolloin asunnottomat jätettiin pitkälti kolmannen sektorin joukkomajoitustilojen varaan. Kireän ovipolitiikan, ankarien järjestäytymissääntöjen, asuntoloiden kyseenalaisten toimintamotiivien ja huonojen puitteiden vuoksi monet suodattuivat lopulta myös joukkomajoitustilojen avustusjärjestelmästä. Ulkona ja jatkuvassa kierteessä eläminen olivat äärimmäisen vaikeaa, jossa sillanaluselämän ohella nälän, kylmyyden kokemukset kuuluivat arkipäivään. Koska apua oli vaikea saada, menetyksiä kompensoitiin päivästä toiseen selviytymisstrategioilla – roskalaatikkojen antimilla ja erityisesti päihteillä. Asunnottomuus oli hyvin yksinäistä, kun osakulttuurikin oli lähinnä keino saada päihteitä. Luottamusta ei pystynyt syntymään äärirajoilla elävien keskuudessa, ja laaja-alainen turvattomuus ja puutteelliset elinolosuhteet heijastuivat asunnottomien keskuudessa varasteluna ja väkivaltana. Turvattomuuden suhteen asunnottomien naisten eli kassimummojen asema oli haavoittuvainen. Asunnottomia naisia ei julkisuudessa tunnustettu, mutta he elivät hiljaa miesten maailmassa, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä. Kun arki oli hyvin kuormittuvaa ja riskialtista, pakkas- ja nälkäkuolemilta ei voitu välttyä. Kuolemien todellisista lukumääristä vaiettiin asunnottomien mielestä, joka herätti heissä katkeruutta. Kuolemat olivat osoituksena, ettei asunnottomia oltu kuunneltu. Asunnottomuuden yksioikoiset näkökulmat olivat tämän vuoksi helposti saaneet kantimensa, jolloin apuakaan ei oltu kohdennettu oikein. Asunnottomien aseman kärjistyminen tutkimusajanjaksolla oli myös yleisestikin osoituksena siitä, että yksinäisillä oli heikko asema muodostuvassa hyvinvointivaltiossa.

Suomessa käynnistettiin vuonna 2001 osana Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmaa ja asuntopoliittista strategiaa valtakunnallinen asunnottomuuden vähentämisen toimenpideohjelma. Ohjelma laadittiin vuoksi 2001-2003, jonka jälkeen sitä jatkettiin Vanhasen hallituksen ohjelman mukaisesti vuoteen 2005 asti. Pääministerin aloitteesta valtiovallan sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat käynnistivät vuosina 2002-2005 toimineen pääkaupunkiseudun asunnottomuuden vähentämisohjelman. Ohjelma on onnistunut tavoitteessaan saada pysäytetyksi asunnottomuuden kasvuvauhti eikä asunnottomuus ole lisääntynyt ennakoidulla tavalla, vaan se on vähentynyt. Ohjelma on estänyt asunnottomuuden kasvua kasvukeskuspaikkakunnilla, joilla asukasmäärän lisääntymisen myötä olisi ollut odotettavissa myös asunnottomuuden yleistymistä. Osan asunnottomuuden vähentymisestä voi arvioida tapahtuneen ohjelmassa toteutettujen toimien vaikutuksesta, mutta myös muilla asunto- ja yhteiskuntapoliittisilla tekijöillä on ollut vaikutusta tapahtuneeseen muutokseen. Arviointiraportissa esitetään 13 suositusta edellytysten luomiseksi asunnottomuuden vähentämiseksi. Sosiaalista vuokra asuntokantaa ehdotetaan lisättäväksi. Asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi suositellaan kunnallisen ja seutukunnallisen yhteistyön tehostamista ja syventämistä. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi ehdotetaan käynnistettäväksi erityinen ohjelma vuosina 2007-2011.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa tarkastellaan asunnottomien maahanmuuttajamiesten elämää, arjessa selviytymistä sekä tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia. Teoreettisia avainkäsitteitä ovat asunnottomuus, maahanmuuttajat, huono-osaisuus, syrjäytyminen ja integraatio. Tutkimusta varten on haastateltu seitsemää helsinkiläistä miestä. Kohderyhmä on valikoitunut siten, että osa miehistä asui asuntolassa ja osa tuttavien luona. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata asunnottomien maahanmuuttajamiesten arkea ja polkua asunnottomuuteen. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia selviytymiskeinoja, voimavaroja ja resursseja miehillä on käytössään. Lisäksi olen selvittänyt asunnottomien maahanmuuttajamiesten tulevaisuuden odotuksia ja suunnitelmia. Miesten Suomeen tulon yhteisenä nimittäjänä voidaan pitää haavetta uudesta ja paremmasta elämästä. Elämä Suomessa ei ole kuitenkaan vastannut miesten kuvitelmia ja odotuksia. Keskimääräinen haastateltujen Suomessa asumisaika on noin kaksitoista vuotta. Suurin osa on kotoisin Afrikasta. Haastateltujen Suomeen tulon syyt vaihtelivat. Kolme miestä oli tullut Suomeen etsimään työtä, kaksi oli tullut turvapaikanhakijoina, yksi avioliiton takia ja yksi haastateltu oli tullut Suomeen inkerinsuomalaisena paluumuuttajana. Asunnottomuutta oli useimmiten kestänyt muutaman kuukauden. Miehet olivat menettäneet asuntonsa eri syistä. Muutama oli saanut häädön vuokravelkojen takia. Muita syitä asunnottomuuteen oli ollut avoero ja muutto Helsinkiin muualta maasta. Tutkimukseen osallistuneet miehet tekivät selvän eron itsensä ja muiden asunnottomien välille. Haastatellut korostivat muiden asunnottomien päihde- ja mielenterveysongelmia korostaen samalla omaa päihteettömyyttään ja terveyttään. Keskeiseksi aineistossa nousevat eri muodoissaan syrjintä ja arkipäivän rasismi. Miehet olivat joutuneet kokemaan Suomessa asuessaan työsyrjintää, nimittelyä ja fyysistä väkivaltaa. Pettymys elämään Suomessa korostuu monien miesten kertomuksissa. Miesten kokemukset asunnottomuudestaan ja omasta elämästään olivatkin pääsääntöisesti melko raskaita, eivätkä he kokeneet oloaan Suomessa tervetulleiksi. Miehet saivat voimia syrjintänsä vastustamiseen ja arjessa selviytymiseen sosiaalisista verkostoistaan, uskonnon- ja kulttuurin ylläpitämisestä. Miesten työuria Suomessa leimasi koulutusta vastaamattoman työn tekeminen ja työttömyys. Haastateltavat olivat hakeneet työtä aktiivisesti ja liittivät työn itsearvostukseen. Miehet halusivat tulla omillaan toimeen. Sosiaalitoimiston asiakkuutta ja toimeentulotuen saamista pidettiin nolona asiana. Aineistossa korostui miesten suuri halu pärjätä elämässään. Miehet uskoivat saavansa vuokra-asunnon Helsingin kaupungilta, vaikka olivat tietoisia pitkästä asuntojonosta. Haastateltujen asunnonhakua muilta asuntomarkkinoilta haittasi heikko toimeentulotaso ja yksityisten vuokranantajien vaatimat korkeat vuokrat ja takuuvuokrat. Haastateltuja on vaikea määritellä syrjäytyneiksi. Miesten asunnottomuus ja työttömyys eivät olleet kestäneet kuin muutamia kuukausia, eikä heillä ollut alkoholin väärinkäyttöä tai vakavia perheongelmia. Yhdelläkään miehellä ei ole suurta riskiä syrjäytyä pysyvästi yhteiskunnallisesta toiminnasta. Haastatellut eivät olleet yhteiskunnan ulkopuolella, vaan sen liepeillä, reunalla. Miehet eivät suunnitelleet tulevaisuuttaan kovin pitkälle. Ainoastaan yksi mies oli tehnyt päätöksen jäädä loppuelämänsä ajaksi Suomeen. Muiden haastateltujen tulevaisuutta koskevat suunnitelmat olivat epävarmuuden sävyttämiä ja tulevaisuus oli avoinna. Miehillä ei juuri ollut varsinaisia unelmia. Asunto ja työ olivat kaikkien toiveena.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Avsikten med denna avhandling är att undersöka bilden av bostadslösheten i finländsk press, närmare bestämt den bild som förmedlas av de två morgontidningarna Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet. Undersökningen utgår från att tidningarnas rapportering är en av många faktorer som påverkar vår uppfattning och vår bild av det samhälle vi lever i. Avhandlingen kritiserar myterna om bostadslösheten som självvald eller enbart självförvållad och visar på hur strukturella faktorer ofta utgör den grundläggande orsaken till bostadslösheten. I avhandlingen diskuteras också hur vår bild av bostadslösheten påverkar arbetet för att minska densamma. Bilden kan antas påverka såväl politiska beslut som den enskilde myndighetspersonens, till exempel socialarbetarens, handlande. Miss­upp­fatt­ningar och felaktiga antaganden kan därför få ödesdigra följder. Den empiriska analysen bygger på de artiklar om bostadslöshet som publicerats i Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet mellan åren 1990 och 2001. Undersökningen visar på en stor bredd i tidningarnas rapportering. Båda tidningarna ger också såväl strukturella som individcentrerade förklaringar till bostadslösheten. Fördelningen mellan strukturell respektive individcentrerad problembild är ganska jämn om man ser till antalet artiklar. Däremot syns en skillnad i den grafiska utformningen av de olika artiklarna. Artiklar med individcentrerad problembild får ofta mera utrymme, innehåller fler bilder och ser rent layoutmässigt mera "spännande" ut än artiklar som behandlar bostadslösheten ur ett mera samhällsinriktat perspektiv. Det är alltså möjligt att en läsare som inte är specifikt intresserad av ämnet i högre grad väljer att läsa artiklarna med individcentrerade problembilder. I förlängningen kan det betyda att medelläsarens bild av bostadslösheten snedvrids och att de individcentrerade faktorerna lyfts i förgrunden, medan de strukturella faktorerna hamnar i skymundan. Den empiriska delen omfattar också en genomgång av vem det är som får komma till tals i tidningarna och ge sin syn på bostadslösheten. Det visar sig att bostadslösa och statliga och kommunala tjänstemän är de som oftast kommer till tals. Däremot lyser politikerna med sin frånvaro, vilket är en tydlig skillnad mot resultaten av en liknande undersökning av pressens rapportering kring välfärdsservicen i allmänhet.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on vuokra-asumisen uudenlainen tukimuoto, asumisneuvonta. Vuosituhannen taitteesta lähtien Suomessa on käynnistynyt enenevässä määrin erilaisia asumisneuvontahankkeita, joista osa on vakinaistettu pysyväksi toiminnaksi. Asumisneuvonnassa mukana olevat tahot toimivat kuitenkin toisistaan erillään, ja eri hankkeista ja niiden eroista ja yhtäläisyyksistä on saatavilla vain vähän tietoa ja tutkimusta ei lainkaan. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena onkin ensi kertaa kartoittaa ja esitellä asumisneuvonta-nimistä uutta työmuotoa keräämällä kokemuksia eri hankkeista yhteen ja pohtimalla niiden perusteella, millaista asumisneuvontatyö on ja onko kyseessä yhtenäinen ammattikunta. Lisäksi tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, millaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen asumisneuvonnan synty liittyy ja miksi sitä tarvitaan juuri nyt. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselyin asumisneuvonnan parissa työskenteleviltä henkilöiltä, sillä tutkimuksessa haluttiin kerätä tietoa yhteen mahdollisimman laajasti. Vastauksia tuli kaikkiaan 29 ja kyselyn vastausprosentti oli 48 %. Aineiston analyysi etenee aineiston yksityiskohtaisesta esittelystä kohti merkitystulkintoja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat funktionalistiset ja yhteiskuntakohtaiset professionaalistumisteoriat. Funktionalistiset professionaalistumisteoriat kuvaavat ammatillistumiskehityksen eri vaiheita ja niiden avulla on mahdollista ”mitata” ammattien professionaalistumisen astetta. Teoriasuuntauksen avulla pohditaan tässä pro gradussa asumisneuvojien ammattikunnan ammatillistumisen astetta ja sitä, onko kyseessä ylipäätään oma ammattikuntansa. Yhteiskuntakohtaiset professionaalistumisteoriat taas kiinnittävät huomionsa niihin ympäröivän yhteiskunnan muutoksiin, joiden puitteissa ammattikunta saa alkunsa ja kehittyy. Yhteiskuntakohtaisten professionaalistumisteorioiden avulla asumisneuvonta kytketään yhteiskunnalliseen kontekstiinsa ja pohditaan sen syntyyn ja tarpeeseen johtaneita syitä. Työn keskeinen tutkimustulos on, että asumisneuvonta on uudenlainen ammattikunta, jonka tavoitteena on erilaisten asumisongelmien (kuten vuokravelkojen, häiritsevän elämän, huoneiston huonon hoidon) ratkaiseminen tukemalla, neuvomalla ja ohjaamalla asukasta tämän tarvitsemien palveluiden piiriin sekä kokoamalla palveluverkoston toimijoita yhteen. Asumisneuvojien ammattikunta on kuitenkin hyvin hajanainen ja työtä tehdäänkin useasta eri organisaatiosta ja hyvin vaihtelevilla koulutustaustoilla. Asumisneuvojien ammatillistumiskehitys on vasta alkuvaiheessaan, minkä vuoksi ammatti-identiteetti on hauras. Tutkimus myös osoittaa, että asumisneuvojan kohtaamien asumisongelmien taustalla on monenlaisia sosiaalisia ongelmia, joiden lisääntyminen on luonut kysynnän asumisneuvonnan kaltaiselle uudelle palvelulle. Asumisneuvonnan tarve liittyykin 1990-luvun laman seurauksena toteutettuihin palvelujärjestelmän uudistuksiin, joiden myötä julkisen sektorin terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuus on heikentynyt ja erityisesti kaupunkimaisten kuntien edellytykset tuottaa hyvinvointia ovat pienentyneet. Sosiaalipoliittinen palvelujärjestelmä ei enää tavoita kaikkia avuntarvitsijoita, ja juuri nämä väestöryhmät (tyypillisesti mielenterveys- ja päihdeongelmaiset sekä vanhukset ja maahanmuuttajat) muodostavat valtaosaltaan asumisneuvojan asiakaskunnan. Asumisneuvonta ilmentää 2000-luvulle tyypillistä uudenlaista palveluajattelua, jossa yhdistyvät monisektorinen yhteistyö, taloudellinen kannattavuus ja alueellinen toimintatapa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkastellaan 2000 -luvun köyhäläisyyttä vauraassa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa leipäjonot paikkaavat perusturvan puutteita, asunnottomuus lisääntyy, tuloerot kasvavat ja absoluuttinen köyhyys on sekä todellisuutta että uusi haaste yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Lähtöoletusteni mukaan asunnottomuudessa on kyse köyhyydestä, joka on tutkielman keskeisin käsite. Lähtökohtana ovat asunnottomuuteen liittyvät kokemukset ajallisesti, paikallisesti ja sosiaalisesti rajatussa tilanteessa - köyhyyden kokee ja köyhyyttä elää aina joku. Taustalla vaikuttaa ajatus, että yksilön kokemuksella on laajempaakin merkitystä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu pääasiallisesti nauhoitetuista narratiivisista sosiaalipoliittisista teemahaastatteluista (22) ja yökahvilaetnografiasta sekä toissijaisesti keskusteluista asunnottomien kanssa työskentelevien ja muutamien virkamiesten kanssa. Luvussa 3 esitellään Helsingin sosiaaliviraston alaisessa, ulkona asuneille miehille tarkoitetussa tukikodissa kerätty haastatteluaineisto, jossa entiset asunnottomat ja maastossa asuneet miehet muistelevat elämää asunnottomana ja selviytymisstrategioitaan. Tukikotiasukasaineiston rinnalle on kerätty etnografinen osuus (luku 4)asunnottomien yökahvila Kalkkersissa (ylläpitäjä Vailla vakinaista asuntoa ry, VVA) Helsingin Sörnäisissä, jossa osallistuvan havainnoinnin keinoin sekä kahvila-asiakkaita haastattelemalla rakennettiin kuvaa asunnottoman sosiaalisesta todellisuudesta, vallitsevista elinolosuhteista ja elämäntavasta. Yökahvila sosiaalisena palvelupisteenä oli keskeisesti mukana kysymyksenasetteluissa sekä asiakkaiden kokemukset asuntoloista ja ensisuojasta. Kalkkersin toimintaa tarkasteltiin innovatiivisena ruohonjuuritason hankkeena myös ekososiaalisesta teoreettisesta viitekehyksestä. Varsinainen kenttämateriaali haastatteluineen on kerätty vuoden 1999 helmi-, maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuussa, mutta kentällä on oltu paljon pidempään. Vuonna 1996 olin harjoittelijana Erityissosiaalitoimistossa, joka palvelee asunnottomia, yksinäisiä helsinkiläisiä. Tukikodissa vierailin haastattelujen tekemisen jälkeenkin, viimeisen kerran vuoden 2000 lopussa. Koijamiesten kokemuksia ja Kalkkersin asiakkaiden edustamaa ns. katuasunnottomuutta yhdistää teoreettinen kehikko, jota on jäsennetty luvussa 2. Köyhyyttä tarkastellaan taloutena, valtana, kulttuurina ja toimintana - lähtien rakenteista ja päätyen toimintaan, jonka jälkeen siirrytään empiirisiin osiin. Tutkimusongelmaa perustelee koko työ. Taustalla on sosiaalipoliittinen, toimintateoreettinen ote ja etnografinen tutkimustapa. Kaunokirjallinen ja historiallinen lähestymistapa täydentää teoreettista viitekehystä ja metodia. Keskeisimpiä lähteitä ovat etnografiset, suomalaiset asunnottomuustutkimukset ja ulkomaalaiset antropologian klassikot sekä köyhyyteen liittyvät tutkimukset sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Anderson, Nels (1988) Kulkumiehet - hobojen elämää 20-luvun Amerikassa. Granfelt, Riitta (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta. Kylmälä, Jouni (1991) Asunnottomien alkoholistien elämää yhteiskunnan ja valtion reunalla. Helsingin pultsareiden maailmaa etsimässä. Murto, Lasse (1978) Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet. Tampereella vuosina 1970-1975 suoritettu tutkimus. Reijonen, Merja (1987) Taivas kattona. Raportti ulkona asumisesta alkutalven pakkasilla 1987. Tapanainen, Erkki (1989) Metsien asukkaat, tutkimus vuosina 1985-1986 Helsingissä ulkona asuneista miehistä ja naisista.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa perehdytään noin kolmekymmentävuotiaiden helsinkiläisten asunnottomien juoppojen elämään heidän omien kertomustensa pohjalta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää miestä päihdehoitolaitoksessa, jossa miehet olivat olleet pari viikkoa. Haastattelut tehtiin vuoden 1998 keväällä. Kertomukset olivat avoimia, tiukkoja teemakysymyksiä ei esitetty. Miehet kertoivat nykyisestä elämästään, arvioivat menneisyyttään ja toivat esiin tulevaisuudenhaaveitaan. Päihdehoidollinen ilmapiiri vaikutti siihen, että elämää jäsennettiin päihteidenkäytön ja hoitojaksojen kautta. Saatu aineisto analysoitiin grounded theoryyn perustuvin keinoin. Tutkimuksessa haetaan vastausta siihen, millaista on asunnottoman, alkoholisoituneen kolmikymppisen miehen elämä. Tutkimusongelmaksi muotoutui analyysin kuluessa Alasuutarin "Työmiehen elämää ja alkoholismi" pohjalta: millainen logiikka jäsentää sellaisten miesten elämää, jotka ovat vailla työtä ja asuntoa ja jotka ovat pitkälle alkoholisoituneita. Mikä pitää nämä miehet katuelämässä. Vastausta tutkimuskysymykseen etsitään tarkastelemalla mitä miesten kertomukset ilmentävät alkoholin paikasta heidän elämässään toimeentulon, asumisen ja sosiaalisten suhteiden alueilla sekä kuinka miehet selittävät juoppouden osaksi identiteettiään. Tutkimuksen viitekehyksenä on lähinnä aikaisempi suomalainen juoppotutkimus. Teoreettisessa osassa tarkastelen lisäksi käsitteitä, joita voidaan soveltaa tutkimusryhmäni miesten ja yhteiskunnan marginaaliryhmien kuvaamisessa; elämänhallintaa päihteidenkäytön näkökulmasta, poikkeavuutta ja sitä ilmentävää addiktiota sekä syrjäytymisestä käytyä keskustelua. Tutkimuksen taustaoletuksena oli, että miesten elämä on poikkeavaksi luokiteltua. Päihdehoitolaitoksessa tehdyissä haastatteluissa tulevaisuutta koskevat ajatukset ovat kuitenkin hyvinkin tavanomaisia: haaveillaan asunnosta, työpaikasta ja perheestä. Toiveet poikkeavat suuresti nykyisen elämän todellisuudesta. Haastattelemani miehet ovat alkoholisoituneet jo nuorina. Tähän mennessä he ovat ehtineet menettää useimmat tavallisessa elämässä kantavina pidetyt asiat. Jossain elämän vaiheessa miehillä on ollut parisuhde, ystäviä, asunto, koulutus- tai työpaikka. Nämä kaikki ovat kuitenkin menneet juomisen vuoksi tai niistä on juomalla irtauduttu. Alasuutari (1986) nimeää alkoholistin identiteetin muodon vapauden logiikaksi. Tässä tutkimuksessa juopon identiteetin muoto voidaan nimetä äärimmäisen vapauden logiikaksi. Juominen ylläpitää vapauden illuusiota.

nonPeerReviewed