Search

Lähtiessämme hahmottamaan kaupunkipolitiikan kysymyksiä ja muutostekijöitä huomasimme, että kaupunkien fyysisessä ja sosiaalisessa rakenteessa on tapahtunut nopeita ja varsin huonosti tunnistettuja sekä kuvattuja muutoksia. Kaupunkien kasvu monikeskuksiksi sekä väestön sosiaalinen ja kulttuurinen moninaistuminen ovat näistä muutoksista ehkä selkeimmin tunnistettavia. Kaupungin muuntuminen yhä useampien ilmiöidensä osalta globaalien verkostojen ja kehityskulkujen osaksi (rahoitusmarkkinat, verkkokauppa, matkustelu) on vasta hahmottamassa muotoaan. Tältä pohjalta on kuitenkin syytä kysyä Mike Battyn tavoin “what then is a city if its wealth is generated globally?” (Batty 2020) – mikä sitten on kaupunki, jos sen vauraus tuotetaan pääosin globaalisti? Kaupunki ohjauksen, hallinnan tai politiikan kohteena, on nyt toinen kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Jotta kaupunkipolitiikalle voidaan määrittää merkityksellistä sisältöä, tulisi meidän aivan ensimmäiseksi tunnistaa ja sopia siitä mikä on kaupunki. Kuvaamme seuraavassa tiivistetysti kaupunkipolitiikan määrittämisen lähtökohdiksi tunnistamamme kehityksen. Esitämme tiivistetysti huomiomme kaupunkien muutoksesta fyysisenä (esikaupungistuminen, uudet optimaaliset sijainnit, asuntotuotanto) sosiaalisena (väestönkasvu, maahanmuutto, segregaatio) ja hallinnollisena entiteettinä (kaupunkilaitoksen katoaminen). Tämän jälkeen osoitamme, kuinka kaupunkien määre Suomen laissa on epämääräinen, oikeastaan olematon. Vahvasti kaupungistuvassa maailmassa ilmoittautumisperiaatteeseen nojautuva kaupunki -nimityksen käyttö ilman erityisiä oikeuksia tai velvollisuuksia herättää nähdäksemme lukuisia perustavanlaatuisia kysymyksiä. Työmme tulemana päädymme osoittamaan, kuinka kaupunki on kadonnut niin fyysisenä, sosiaalisena, hallinnollisena kuin lainsäädännön kohteena. Se jauhautui olemattomiin hyvinvointivaltion sektoripolitiikkojen ja sitä toteuttamaan luodun yhtenäisen kuntamuodon tunteettomissa rattaissa. Pyrkimys tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen häivytti elintärkeitä eroavuuksia, joihin paikallinen identiteetti ja arkinen elämäntapa kulminoituvat. Kaikki tämä on tapahtunut vuosikymmenten saatossa, erillisten tapahtumien jatkumona – vaivihkaa, kenties jopa vahingossa. Emme siis esitä abstraktia ja periaatteellista yhteistyötä, emme yhteistyöelimiä ja työryhmiä, emmekä kumppaneita tai kavereita. Esitämme, että kaupunkipolitiikassa palautetaan ihminen, ihanan kaupungin ominaisuudet, viranhaltijat, virkamiehet ja yhteiskunta osalliseksi omista päätöksistään ja velvollisiksi asetettujen tavoitteiden seurantaan. Jaetun ja empiirisesti analyyttisen kokonaiskuvan ja selkeiden tavoitteiden puuttumisen vuoksi kansallisessa kaupunkikeskustelussa ylikorostuvat hallinnolliset ja poliittiset jaot, joiden keskinäiset suhteet ovat epäselviä ja muodostavat mielekkään hahmon sijaan institutionaalisen hyhmän. Kaupungistumisen jatkuminen edellyttää kansallista kehitystä tukevaa kaupunkipolitiikkaa, joka tuo mukanaan keskeisenä vaateena yhteiskunnan muutoksen tunnistamisen, kaupunkien erityisyyden ymmärtämisen sekä institutionalisoituneen nykytilanteen arvion. Tältä pohjalta koko suomalaisen yhteiskunnan kehitys ja yhteiskuntapoliittinen perinne antaa nähdäksemme hyvät lähtökohdat myös merkityksellisen kaupunkipolitiikan rakentamiselle. Esitämme tämän työn lähtökohdaksi kolme teesiä ja seitsemän askelta. The secretariat of the Urban Policy Committee appointed by the Ministry of Economic Affairs and Employment asked a group of researchers to produce an unofficial discussion document to support urban policy development and to fuel public discussion. The purpose of this document is to act as an instigator for urban policy development and to raise questions regarding urban development. Another objective is to encourage new, frank dialogue on the direction and status of urban policy in Finland and on cities as an object of policy. The unofficial discussion document was prepared by Professor Mari Vaattovaara, Professor Anssi Joutsiniemi, Professor Markku Wilenius and university lecturer Jenni Airaksinen. The document focuses on the cornerstones of urban development: the conditions for urban policy-making over the longer term, the effects of the increasingly multidimensional urban development on policy requirements, and the new framework for urban policy development and implementation. The document contains three propositions and seven steps for urban policy development. The researchers emphasise that urban policy is a separate set of core policies. The relationship between the state and cities must be redefined in order to fully crystallise urban policy. Successful urban policy development requires an ability to create a shared vision of the future society, and new approaches to the roles and responsibilities of the state and cities. This work requires a national perspective and input from the cities. It is important that measures and instruments remain separate if we are to achieve our goals. In conclusion, the researchers point out that we need to raise the bar, and put people and cities centre stage. The unofficial discussion document will be used in ongoing processes, such as the development of the national urban strategy and partnership building between the state and cities, and in the implementation of the Regional Cities Programme.

Tämä raportti on julkinen puheenvuoro, joka kumpuaa eri alojen tutkijoiden havainnoista, että nykyinen energiapolitiikka ei palvele täysimääräisesti kansakunnan etua. Tässä raportissa esitelty uusi energiapoliittinen ajattelu johtaisi toteutuessaan talouden ja työpaikkojen määrän kasvuun ja moniin muihin myönteisiin ilmiöihin yhteiskunnassa. Uuden energiapolitiikan kautta ilmastonmuutoksen torjunnasta tulisi maallemme merkittävä mahdollisuus eikä uhka. Tekijät toivovat, että raportti käynnistää vilkkaan ja asiallisen julkisen keskustelun energiapolitiikan mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta ja tätä kautta energiapolitiikka saataisiin paremmin palvelemaan kansakunnan kokonaisetua. Raportti julkistetiin Aalto yliopiston Desing Factoryn tiloissa Otaniemessä 26.2.2014.

This report is a public speech, which springs from the observations of researchers of various fields, of the notion that the present energy policy does not serve the national benefit as a whole. The new energy policy thinking demonstrated in this report, when implemented, would lead to the economic and employment growth and to many other positive phenomena in the society. Through the new energy policy, preventing the climate change would become a great opportunity to our country instead of a threat.

This paper develops new perspectives of cross-disciplinary methods combining futures studies and urbanplanning to help imagine healthier futures for compact urban cores. Our empirical basis lies in research-based collaboration between 2016 and 2019 with the City of Turku, the former capital of Finland. The goal was the creation of an ambitious but realistic vision and strategic plan focused on liveability and wellbeing and addressing challenges posed by spatial fragmentation and lack of cohesion. Through the process, it was concluded that to create a positive transition, planning requires the adoption of a ‘greensight’ perspective as a point of departure. The basic argument was that in order to reach a new level of human-centredness andinterconnectedness, urban cores need to act as the strong support system for the healthier urban societies of the future. In this paper, we explain the lessons learned and provide an analysis of green areas in the context of Turku. We share wisdom on two key aspects: 1) the growing importance of human health for a more future-oriented approach to the planning of green areas and 2) the rising levels of urban complexity that make adequate distribution of green areas hard to achieve., SHAPING URBAN CHANGE – Livable City Regions for the 21st Century. Proceedings of REAL CORP 2020, 25th International Conference on Urban Development and Regional Planning in the Information Society, 1239-1249

In concert with the emergence of cross-disciplinary collaborative working practices, the demands of creativity and innovation in working life have increased. The problems of the 21st Century are inherently complex and require the creative contributions of multiple stakeholders to solve them. Furthermore, working life settings are often ad hoc and diverse in their nature, making collaboration challenging in terms of creative synergy. However, creativity has been predominantly studied from the individual perspective, meaning the research tradition is out of step with changes in working practices as it does not provide guidance for complex creative and interactional processes. Therefore, new approaches that account for the complexity of human interaction and collaboration need to be developed to better understand what creativity is and how it can emerge from synergy between people who are very different from each other. This is the focus of the dissertation. This dissertation argues that creative collaboration can be approached through the lens of the theories about complex systems. These theories conceptualize creative collaboration as an interactive and emergent phenomenon, in which creativity emerges continuously and unpredictably from the interactions of the actors and elements of the system. This argument is investigated in this study by developing a research framework based on the theories of complex systems and examining creative collaboration through empirical case studies that were conducted in the context of innovation camps. The proposed research framework emphasises three important points of attention when studying creative collaboration: temporal patterns, social mechanisms, and meanings and communication. The findings of the explorative research suggest several interesting research avenues. Firstly, the creative process seems to follow unanticipated temporal orders, including points of sudden discontinuities. This suggests that a creative process requires patience for an efficient working mode to emerge. Secondly, the mechanism of emergence describes how a system of contributors includes both individual and collective level knowledge, skills and memory. This suggests that the emergence of shared practices in a group setting requires a certain level of autonomy and self-direction. Thirdly, human creativity is a process of symbolic exchange and meaning-making. The acknowledgement of the constructive communicative nature of the creative process helps individuals involved in a creative collaborative process understand how different interpretative frames can contribute to a creative process, which stands in contrast to the information transmission-based understanding of communication and knowledge building. This dissertation incorporates two conceptual and three empirical articles that are further developed in the concluding article. Luovuuden ja innovatiivisuuden vaatimukset ovat lisääntyneet työelämässä, kun työnteko samanaikaisesti muuttuu yhä monialaisemmaksi ja yhteistyötä painottavaksi. Tämän ajan ongelmat ovat monimutkaisia ja niiden ratkaiseminen edellyttää useiden sidosryhmien luovaa panosta. Työnteosta on tullut myös tilannekohtaisiin ja nopeasti syttyviin tarpeisiin reagoimista, mikä tekee luovasta yhteistyöstä haasteellista. Tästä huolimatta luovuuden tutkimus on lähes yksinomaan painottanut luovaa yksilöä, mistä johtuen tutkimusperinne on jäänyt jälkeen työelämän muutoksista, eikä kykene tarjoamaan ymmärrystä nyt vaadittavan monitahoisen ja vuorovaikutteisen yhdessä luomisen tueksi. Yhteisöjen erilaisuudesta kumpuavan luovuuden ymmärtämiseksi ja tukemiseksi tarvitaan uutta näkökulmaa, joka huomio inhimillisen vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan ulottuvuudet. Tämä väitöskirjatutkimus keskittyy tähän aihepiiriin. Väitöskirjassa esitetään, että luovaa yhteistoimintaa voidaan ymmärtää kompleksisten systeemien teorioiden kautta. Tämän näkökulman avulla luova yhteistoiminta voidaan käsittää vuorovaikutteiseksi ja emergentiksi ilmiöksi, jossa luovuus ilmaantuu ennustamattomalla tavalla osallistujien vuorovaikutusprosesseista ja systeemin muista osista. Tätä väitettä tutkitaan kehittämällä kompleksisten systeemien teorioihin perustuva tutkimuksellinen viitekehys, jota sovelletaan innovaatioleireillä toteutettujen empiiristen tapaustutkimusten erittelyyn. Kolme keskeistä näkökulmaa ohjaavat viitekehyksen käyttöä: keskittyminen ajassa eteneviin vuorovaikutusprosesseihin, toimintaa tuottavien sosiaalisten mekanismien tunnistaminen ja viestinnän ymmärtäminen vuorovaikutteisena merkitysten rakentamisena. Tutkimus on luonteeltaan eksploratiivinen, ja sen löydökset viittaavat useisiin kiinnostaviin luovan prosessin piirteisiin. Ensinnäkin luova työprosessi vaikuttaisi noudattavan osin ennustamatonta ajallista dynamiikkaa sisältäen yhtäkkisiä epäjatkuvuuskohtia. Siksi luova työprosessi edellyttää kärsivällisyyttä tehokkaan työtavan löytymiseksi ja ylläpitämiseksi. Toiseksi luova yhteistoiminta on emergenttiä, mikä tarkoittaa sitä että sekä yksilö- että yhteisötasot ovat läsnä tiedon ja taitojen tuotannossa ja säilömisessä. Tämän perusteella voidaan päätellä, että ryhmän yhteisten työtapojen ilmaantuminen edellyttää jonkinasteista itseohjautuvuutta ja itsenäisyyttä päätöksenteossa. Kolmanneksi inhimillinen luova prosessi perustuu symboliseen merkitysten rakentamiseen. Konstruktiivisuuden tunnustaminen avaa luovaan yhteistoimintaan näkökulman, joka huomioi myös yksilöllisten tulkinnallisten kehysten arvon luovalle prosessille. Väitöskirja sisältää kaksi käsitteellistä ja kolme empiiristä tieteellistä artikkelia, joiden löydöksiä kootaan yhteen ja kehitetään edelleen väitöskirjan yhteenvetoluvussa.