Search

Artikkelimme tapaustutkimus tarkastelee, millaisia sosiaalisen kestävyyden käytäntöjä ruohonjuuritason toimijoilla on entiselle tehdasalueelle rakennettavan ekokaupunginosan kehittämisessä. Ruohonjuuritason toimijoilla on keskeinen rooli kaupunkien sosiaalisen kestävyyden vahvistamisessa. Nojaamme niin kutsuttuun tulkitsevaan näkökulmaan, jonka mukaan sosiaalisen kestävyyden ideasta ei vallitse yhteistä ymmärrystä kaupunkikehityksen eri toimijoiden kesken. Tutkimuksemme analysoi käytäntöteorian avulla ruohonjuuritason toimijoiden sosiaalisia käytäntöjä, joiden ajatellaan edistävän sosiaalista kestävyyttä. Aineisto koostuu paikallisten toimijoiden haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Aineistolähtöinen analyysi esittelee kolme sosiaalisen kestävyyden käytäntöjen kategoriaa: 1) yhteisöllisyyden käytännöt, 2) yhteiskunnallisen inkluusion käytännöt sekä 3) osallistuvan kaupunkikehittämisen käytännöt. Analyysimme osoittaa, että ruohonjuuritason toimijat tavoittelevat sosiaalista kestävyyttä laajemmassa merkityksessä, kuin mitä taloudellista kasvua tavoitteleva virallinen kaupunkikehitys heiltä odottaa. Ruohonjuuritason toimijoita toivotaan elävöittämään väliaikaista kaupunkitilaa, mutta rakentamisen alkaessa heillä ei välttämättä ole taloudellisia mahdollisuuksia tulla osaksi markkinahintaista ekokaupunginosaa. Esitämme, että sosiaalisesti kestävän kaupunkikehityksen tulee tunnustaa ruohonjuuritason toimijoiden kontribuutio sekä määritellä heidän asemansa ja oikeutensa osana kaupunkikehitystä., This article examines grassroots actors’ social sustainability practices in a brownfield renewal. Municipal authorities highlight grassroots actors’ role in cities’ social sustainability. We apply the interpretive approach, according to which different actors involved in urban development do not have a shared understanding of the content of social sustainability, and thus its meaning is politically contested. This research applies social practice theory to analyse the grassroots actors’ concrete social practices understood as promoting social sustainability. We apply inductive qualitative analysis for interviews and participant observation with local actors. Our research presents three categories of social sustainability practices: 1) community-building practices, 2) social inclusion practices, and 3) participatory urban development practices. We argue that grassroots actors pursue social sustainability more extensively than what financial growth-oriented urban authorities expect from them. The grassroots actors are very welcome to take part in the development, but they lack the financial means to become a permanent part of the market-priced renewed urban space. Thus, to commit to social sustainability, urban developers should recognise the contribution of grassroots actors and define their rights in urban development.

Kestävän kehityksen politiikka on nivoutunut vauhdilla osaksi suomalaista kaupunkikehittämistä. Pääsääntöisesti kaupunkien kestävyys- ja vihertämistoimia kannatetaan, mutta kansainvälinen kirjallisuus osoittaa, että niillä on myös ennakoimattomia ja joskus tietoisiakin epätasa-arvoistavia sosiaalisia vaikutuksia. Samaan aikaan kun kaupunkikehittämisen argumenttina käytetään ilmastonmuutoksen tuomien ongelmien ratkaisemista, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, kenelle kestävää kaupunkia tehdään. Vähähiilinen kaupunkikehitys voi tahattomasti luoda epätasa-arvoista asuntopolitiikkaa, ainakin kiihkeimmin kasvavilla kaupunkiseuduillamme. Analyysimme perustuu ekologisen gentrifikaation (ekogentrifikaatio) lähtökohtaan, joka tarkoittaa kaupungin vihertämis- ja kestävyystoimien aiheuttamaa asuinalueen tahatonta tai tahallista sosioekonomisen rakenteen muuttumista. Tarkastelemme kolmea Tampereen asuinaluetta, jotka ilmentävät erilaisia ekogentrifikaation muotoja. Näitä ovat 1) alueen täydennysrakentaminen, joka tuottaa alueelle lisää asukkaita, palveluja sekä ekotehokkuutta, 2) entisen teollisuusalueen puhdistaminen ja muuttaminen asuin- ja liikekäyttöön, sekä 3) asuinalueen arvostuksen korostuminen sen hyvin säilyneen viherympäristön ja historiallisen miljöön ansiosta. Pohdimme tekstissä, miten vihertämis- ja kestävyystoimet vaikuttavat suomalaisten asuinalueiden eriytymiseen kaupungin kasvaessa ja miten haasteellista asuinalueen sosiaalista sekoittamista on toteuttaa jälkeenpäin., The politics of sustainable development has integrated as a part of Finnish urban development. Sustainable urban development measures, such as brownfield regeneration, public transit investments, urban greening and environmental protection are widely supported. Yet, these efforts unintentionally or sometimes intentionally cause social implications. Sustainable urban development sometimes goes hand-in-hand with gentrification, and may thus result to a sustainable city in which only affluent people can afford to live in. We analyse eco-gentrification in the Finnish context. Eco-gentrification means spatial socio-economic enhancement that is intentionally or unintentionally carried out by symbolic and/or material ecological improvements. We focus on three different examples of eco-gentrification in Tampere: eco-friendly urban densification, brownfield regeneration and green and historical neighborhood. We illustrate how central location, wide range of services, good public transit and environmental and scenic amenities cause residential differentiation. This dynamic increases the uniform social structure of distinguished neighbourhoods and decreases opportunities for social diversification in urban planning.

Kaupungistuminen jatkuu ja kaupunkimaisen elämäntyylin suosio kasvaa edelleen. Taloudellisten kasvuvaatimusten lisäksi kaupungit yrittävät nyt pikaisesti vastata kestävän kehityksen vaatimuksiin. Käynnissä on kaupunkien kestävyysmurros, jota tehdään erilaisten kestävyystoimien avulla. Käyttämättömäksi jääneitä teollisuusalueita puhdistetaan ja muutetaan asuin- ja liikekäyttöön, puistoja ja viheralueita rakennetaan teollisen infrastruktuurin tilalle, kiinteistöihin tehdään energiaremontteja ja alueita valmistellaan kohtaamaan ilmastonmuutoksen seuraukset. Kaupunkien kestävyystoimet nostavat asumisen hintaa ja houkuttelevat hyvätuloisia ihmisiä ydinkaupunkiin palveluiden, liikenneyhteyksien ja puistojen äärelle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen ekogentrifikaatiota. Tutkimuskirjallisuuden pohjalta tekemäni määritelmän mukaan ekogentrifikaatio on symbolisten ja/tai materiaalisten ekologisten toimien avulla tahallisesti tai tahattomasti tuotettua alueen asukasrakenteen sosioekonomista muutosta varakkaiden alueeksi. Etsin tutkimuskirjallisuudesta vastausta kysymykseen, miten kaupunkien kestävyysmurros mahdollisesti vaikuttaa alueelliseen erilaistumiseen. Kysyn kirjallisuudelta, millaisia muotoja ekogentrifikaatiolla on, miten kestävyysmurros vaikuttaa alueellisen erilaistumisen dynamiikkaan ja mitä asialle pitäisi tehdä. Vastaavaa keskustelua ei olla Suomessa vielä juuri käyty. Tutkimus tuo lisää tietoa kestävyysmurroksen toisinaan yllättävistäkin sosiaalisista seurauksista. Ekohyvinvointivaltion kehittämisessä näihin tulee kiinnittää huomiota, mikä edellyttää empiirisen tutkimuksen kohdistamista kaupunkien kestävyystoimien moninaisiin vaikutuksiin., Cities try to create economic growth and now urgently meet the sustainable development goals. This urban sustainability transition is carried out through various sustainable urban development measures. Cities’ abandoned brownfields are cleaned up and redeveloped for residential and commercial use, new parks are found, old buildings and neighborhoods are renovated to become more energy-efficient and to face the consequences of climate change. Sustainable urban development also draws affluent people to the inner cities closer to commercial services, public transportation, and pleasant scenic and environmental amenities. This article reviews eco-gentrification research. It defines eco-gentrification as a neighborhood’s socio-economic change into an affluent neighborhood that is intentionally or unintentionally carried out by symbolic and/or material ecological improvements. This article looks at international research literature to seek answers to how the urban sustainability transition may affect residential differentiation and displacement. Analytical questions presented to the literature are what forms eco-gentrification may take, how the sustainability transition affects the dynamics of residential differentiation, and what should be done about it. The article provides an understanding of the unexpected social impacts of the sustainability transition. Critical empirical research should now be focused on sustainable urban development measures to develop socially fair and ecologically effective policies.

Erään suomalaisen kaupungin aukio alkaa yhdeksän aikaa aamulla täyttyä eläkeläismiehistä. Kello kymmeneltä heitä on jo kymmenittäin. Seurallisia ryhmiä on eri puolilla aukiota ja keskustelu käy vilkkaana. Kello kahdeltatoista lähes kaikki eläkeläismiehet ovat lähteneet. Tämän tutkielman aiheena on kaupunkiaukiolla porukoivat eläkeläismiehet. Suomalaisten kaupunkien julkisten tilojen merkitys tulee tulevaisuudessa kasvamaan, koska eläkeläisten osuus väestöstä lisääntyy. Aukio on fyysinen paikka sekä henkinen kokemus, mutta se on myös sosiaalinen tila. Tutkielmassa tarkastelen erityisesti julkiseen tilaan liittyviä sosiaalisia käytäntöjä. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti se, minkälaista tilaa eläkeläismiehet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tuottavat. Aineistoni olen kerännyt viettämällä aikaani miesten seurassa. Aineistoa keräsin osallistuvan havainnoinnin keinoin vajaan kahden kuukauden ajan touko-kesäkuussa 2011. Havainnoinnista pidin päiväkirjaa. Lisäksi tein seitsemän äänitettyä haastattelua, joista kolme oli ryhmähaastatteluja ja neljä yksilöhaastattelua. Litteroin aineistot ja analysoin tekstiä sisällönanalyysillä. Käsittelen tutkielmassa sosiologian suhdetta kaupunkiin ja urbaaniin elämään. Pääasiallisena teoreettisena työkaluna käytän Henri Lefebvren tilan tuottamisen teoriaa. Lisäksi olen sosiaalisen vuorovaikutuksen analysoinnissa hyödyntänyt Erving Goffmanin roolin käsitettä, sekä erityisesti Georg Simmelin ajatuksia seurallisuudesta. Eläkeläismiesten aukioon liittyvät tilalliset käytännöt ovat pitkälti rutinoituneita. Rutinoituneet käytännöt luovat turvallisuutta, minkä takia miesten on vaikea olla aukiolta pois. Miesten tilallisiin käytäntöihin vaikuttaa miten he käsittävät aukiolle esitetyn järjestyksen. Viinaa ei saa näkyvästi juoda, mutta silti siellä pullo kiertää. Paikoin eläkeläismiehet kokivat virkavallan valvonnan liialliseksi. Miehet kokoontuvat omaan porukkaansa vakiopaikalleen, mikä myös tuottaa aukion tilallista järjestystä. Aukio on sosiaalinen näyttämö, johon miehet kerääntyvät seuralliseen hetkeen edustamaan itseään ja ryhmäänsä. Miesten vuorovaikutuksessa tuotettu tunnelma, luo kokoontumisesta mieluisan eletyn kokemuksen. Silti vuorovaikutuksella on sääntönsä. Miehet haluavat pitää yllä ryhmän normien mittaista vaikutelmaa itsestään. Aukiolla on miehille huomattava sosiaalinen merkitys. Asiasanat:kaupunki, sosiaalinen tila, julkinen tila, eläkeläiset, osallistuva havainnointi