Search

Ihmisen hyvinvointi on moniulotteinen ilmiö, joka ei ole pelkistettävissä yksilötasolle ja hyvän terveyden käsitteisiin. Liittyminen ja yhteenkuuluvuus toisiin on ihmisen keskeinen perustarve, ja tässä katsausartikkelissa jäsennämme niitä eri näkökulmia, joita eri tieteenalat ja tarkastelutavat tarjoavat sosiaalisen hyvinvoinnin ymmärtämiseksi. Sosiaalinen hyvinvointi rakentuu ja muovautuu koko elämän ajan yksilön vuorovaikutuksessa ryhmänsä, yhteisöjensä ja yhteiskunnan kanssa. Yksilöiden välisten erojen lisäksi myös yhteiskunnat eroavat keskimääräisestä hyvinvoinnistaan, samoin eri väestöryhmät ja yhteisöt yhteiskunnan sisällä. Sosiaalista hyvinvointia voidaankin arvioida myös globaalista näkökulmasta kansakunnan, etnisyyden ja väestön suhteellisena taloudellisena ja kulttuurisena asemana. Kuuluminen välittävään omaan ryhmään on ratkaiseva tekijä yksilön hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta. Sosiaalista hyvinvointia voidaan näin ollen ymmärtää kokonaisuutena vain monitieteisesti tarkastellen. Sosiaalinen hyvinvointi on yksilötasolla usein varsin pysyvää, myös kumulatiivisen luonteensa vuoksi; onnistunut psykososiaalinen kehitys mahdollistaa luottamuksen ja tukevat ihmissuhteet, jotka puolestaan tukevat edelleen hyvinvointia. Kriisissä sosiaalinen hyvinvointi voi kuitenkin yhtäkkiä muuttua, jos sen tärkeät tukirakenteet romahtavat. Pandemia-ajan tiukkojen rajoitusten seuraukset osoittavat, että sosiaalisen hyvinvoinnin on oltava ytimessä terveys- ja sosiaalipalveluja järjestettäessä. Kapealla ja lyhytnäköisellä sairauksien ehkäisyllä voikin olla vakavia kielteisiä vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin, mikä puolestaan heikentää terveyttä lisäten sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän taakkaa.

Tämän artikkelin tavoitteena on tuottaa kirjallisuuskatsauksen avulla sosiaalityön käytännön ja tutkimuksen kannalta merkityksellistä tietoa ikäihmisten itsemurhista. Millaisia iäkkäiden henkilöiden itsemurhan riskitekijöitä on löydetty aiemmissa sosiaalityön tutkimuksissa sekä millaisia sosiaalityön taitoja liitetään itsemurha-alttiin ikäihmisen kanssa työskentelyyn? Kirjallisuuskatsaus osoitti, että riskitekijöiksi voidaan nähdä ensinnäkin terveydentilaan liittyvät riskitekijät, toiseksi sukupuoleen ja perhetilanteeseen liittyvät riskitekijät ja kolmanneksi asumiseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvät riskitekijät. Itsemurha-alttiiden ikäihmisten kanssa työskentelyssä tarvittavat sosiaalityön taidot liittyvät itsemurhan riskitekijöiden tunnistamisen taitoihin, yhteistyötaitoihin, palvelujen tarjoamisen taitoihin sekä eettisiin taitoihin.

Artikkeli kohdentuu perheen ja läheisten antamaan vanhusten omaishoivaan liittäen sen vapaan sivistystyön keskusteluihin. Omaishoiva ja vapaa sivistystyö liittyvät korostuneesti naiskansalaisten elämänpiiriin ja haasteisiin muuttuvassa yhteiskunnassa. Aineisto koostuu omaishoivaa käsittelevistä mielipidekirjoituksista, joissa hoivan ja sivistyksen teemat risteilevät. Mielipidekirjoitukset ovat erilaisten sosiaalisten maailmojen, merkitysten ja toimijoiden kohtaamisia, puheavaruuksien rajapintaa. Rajapinnan käsitteellä tarkoitetaan sosiaalista yhteyttä tai kohtaamisia eri elämismaailmojen, sosiaalisten kenttien tai sosiaalisten organisaatioiden välillä. Rajapinnat ovat sosiaalisia epäjatkuvuuksia, jotka perustuvat toisistaan eroaviin ja kohtaaviin ristiriitaisiin arvoihin, intresseihin, tietoihin ja valtaan. (Long 2001.) Rajapinta on analyyttinen työkalu auttaen tunnistamaan sosiaalisten maailmojen välisiä yhteyksiä, kohtaamisia ja kitkatapahtumia. Tunnistimme aineistosta kolmen tason kitkatapahtumia. Yhteiskunnallisen tason kitkatapahtumassa käsitellään globaalia, kansallista tai paikallista vanhushoivan tilaa ja sen periaatteita. Instituutioita käsittelevissä kitkatapahtumissa rajapinnalla kamppaillaan esimerkiksi vanhainkodin tai sairaalan ja omaisen välisestä työnjaosta. Yksilötason kitkatapahtumissa kiistelevät omainen ja/ tai vanhus ja heihin kohdentuvat odotukset, heidän tekemisensä tai tekemättömyytensä. Kitkatapahtumien avulla auki kirjoitettu rajapinta tuottaa aineistolähtöisen kuvauksen puheavaruudesta, jonka nimesimme hoivasivistysdiskurssiksi.

Tutkimus tuottaa uutta yhteiskuntatieteellistä tietoa siitä, mitä sosiaalityön asiakkaan kansalaisuus on sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmien kohtaamisissa. Aihe on ajankohtainen, sillä kansalaisen äänen kuulemista on tärkeää tarkastella nykyisissä muutoksessa ja murroksessa olevissa palvelujärjestelmissä. 2000-luvulla sosiaali- ja terveyspoliittiset linjaukset ovat korostaneet kansalaisen vastuuta, aktiivisuutta ja oman elämän hallintaa. Julkisissa palveluissa on siirrytty kohti yksilölähtöisyyttä ja kuluttajuutta sekä on kehitetty markkinaperustaisia palveluita. Kaikki asiakkaina olevat kansalaiset eivät kykene tai halua toimia näiden odotusten mukaisesti. Tutkimusaineistona on ikääntyneiden ja lakia rikkoneiden ihmisten kommentointia kohtaamisista palvelujärjestelmien työntekijöiden kanssa. Aineisto koostuu vanhuspalveluissa, kriminaalihuollossa ja asuntoloissa kerätyistä haastatteluista sekä 75 vuotta täyttäneille, kotona asuville ikääntyneille suunnatun kyselyn avovastauksista. Palvelujärjestelmissä vanhusten ja lainrikkojien kansalaisuuden toteutumista määrittävät osallisuus (ja osallistumattomuus) sekä kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tutkimuksen perusteella asiakkaana olevan kansalaisen osallisuus muodostaa jatkumon, jonka toisessa päässä on kansalaisen vaativa ja hyvin aktiivinen toimintatapa ja toisessa päässä on palvelujärjestelmien ulkopuolelle ajautunut ja palvelujärjestelmistä irtisanoutunut toimintatapa. Näiden ääripäiden väliin sijoittuvat kansalaisuuden neuvotteleva ja yhteistyötä tekevä, palveluita käyttävä, alistuva sekä vetäytyvä ulottuvuus. Kansalaisuuteen liittyvät yhteiskunnallisesti määritellyt kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Asiakkaina kansalaiset neuvottelevat oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä tarpeenmukaisten palvelujen järjestämisestä ja niiden sisällöistä. Kohtaamistilanteissa kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet voivat olla tasapainossa, jolloin niistä ei tarvitse neuvotella erikseen. Argumentointi merkitsee sitä, että kansalainen arvioi, puntaroi ja keskustelee oikeuksista ja velvollisuuksista palvelujärjestelmän työntekijän kanssa. Irrallisuus kuvaa tilanteita, joissa oikeudet ja velvollisuudet eivät esiinny kommentoinnissa. Palvelujärjestelmien kentillä oikeudellinen sääntely ja lainopilliset perusteet ovat yhä tärkeämpiä. Sopimuksellisuus on osa tätä oikeudellistumiskehitystä, jossa sosiaalisiin tarpeisiin ja ongelmiin pyritään varautumaan ennakolta. Tämä kehitys merkitsee aktiivisten ja toimintakykyisten kansalaisten oikeuksien toteutumisen vahvistumista ja kääntöpuolena taas hiljaisten ja toimintakyvyltään heikkojen kansalaisten ääni jää helposti kuulumattomiin. Tutkimukseni tulosten perusteella osalla asiakkaista on potentiaalia neuvottelevaan ja sopimukselliseen kumppanuuteen palveluiden piirissä, mutta suuri osa jää tämän toimintatavan ulkopuolelle. Hiljainen sekä hyvin äänekäs toimintatapa johtavat heikkoon osallisuuteen ja kansalaisuuden toteutumiseen. Asiakkaat ja sosiaalityöntekijät eivät saa arkipäivän kohtaamisiinsa tukea alussa mainituista uusliberaalin ajattelumallin mukaisista doktriineista, vaan kuuntelevista ja aidosti kohtaavista vuorovaikutuskäytännöistä sekä vahvasta ammattietiikasta. Tämän toteuttaminen vaatii työkäytäntöjä sekä organisatorisia ja yhteiskunnallisia puitteita, joihin kansalaisen erilaiset tavat toimia mahtuvat. The dissertation Citizen as a Client comprises five separately published articles and a summary. The research presents new knowledge on the citizenship and participation of the individual in the position of a client in the social and health care systems, especially in the encounter between the social work professional and the client. The subject is topical, as it is important to pay heed to the voice of the client in the ongoing change and turning point at which the service systems now finds itself. The ideology of increasingly market-oriented service systems is characterised by an emphasis on the person in the role of client being active, making choices and being a consumer, but not all those who are clients are able, willing or in a position to act as expected. The research is in the field of social work, but it also draws on social policy, sociological and administrative elements. The study is concerned with how the participation of an aged or law-breaking individual can be realised as a client of social and health care services and poses a question about the nature of the citizenship of the individual in the position of client. Citizenship is scrutinised on the level of the daily life of the client. The research data comprises three sets of spoken and written data from elderly people and offenders in which users of services comment on their experiences of encounters with professionals of the service systems. The material includes interview data from two research and development projects which implemented case management and the responses to a questionnaire with open-ended questions to elderly people over the age of 75 living at home. In the article co-authored with Anna Kulmala and Anni Vanhala the research material comprises interviews conducted in a shelter for homeless and substance-abusing men and women. The analysis of the research data adheres to the phenomenographical research process and the research methods are classification and categorisation. Qualitative content analysis and Grounded Theory influenced the research methods. The methodological policy throughout the research has been to hear the informant s own voice. The voice of the informant is indeed interpreted in the research through the analysis and reporting of the researcher. Citizenship is the theoretical basis of the study and voice a methodological choice directing the progress of the analysis. In the summary the tool for the analysis of the findings of the respective articles is conceptual mapping, by means of which the knowledge yielded by the articles is tested in a new context and new conceptual analysis is constructed on the client s citizenship. In the research the context for the formation of the citizenship of elderly people and offenders are the encounters between clients and professionals in the fields of the service systems. What defines citizenship is participation (and non-participation) and the citizen s rights and obligations. The participatory nature of the individual in the position of client constitutes a continuum, at one extremity of which is demanding and very active citizenship and at the other citizenship, which has drifted out of the service systems and rejected them. Between these extremities are negotiating and collaborating citizenship, citizenship that avails itself of services, that submits and withdraws. Citizenship subsumes citizens rights and responsibilities prescribed by society. In the talk of elderly people and offenders the rights and responsibilities of citizens are most decidedly present. Commentaries make reference to carrying one s civic responsibilities and to the citizen s universal rights and those pertaining to the life situation in question. As citizens clients negotiate on their rights and the provision of necessary services and what these contain. In the encounter the citizen s rights and responsibilities may be in balance with regard to each other, when there is no need to negotiate on them separately. The argumentation describes how the citizen assesses, weighs up and discusses rights and responsibilities with the service system professional. There is a lack of cohesion in those situations in which rights and responsibilities do not occur in the commentaries. The new millennium has witnessed a drastic transformation in the service systems. Policy guidelines in social and health care have stressed the responsibility of individuals, their activity and mastery over their own lives. In public services there has been a shift towards individualism and consumerism and market-based services have been developed. This demand for an active citizen together with making the application for and granting of social and health care services a judicial and contractual issues mean that the realisation of the rights of active and able citizens will be stronger, the other side of the coin being that the voice of the weak, the quiet and the incapacitated citizens does not get a hearing. My research findings show that some elderly people and offenders have potential for negotiating and contractual partnership in relation to services, but a large proportion are excluded from this way of doing things. A quiet and (excessively) strong and loud mode of operation would appear to lead to poor realisation of participation and citizenship. Clients and social workers do not gain support for their routine encounters from those doctrines of neo-liberalism, but from courage to tell and sensitivity to listen to the minute details of each one s life situation and from sound professional ethics. The implementation of these demands work practices and organisational and societal conditions in which there is room for citizens diverse ways to act.