Search

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä rajojen ylittämisestä osana ekspansiivista oppimista. Tutkimme kolmea suomalaista asiantuntijaorganisaatiota: harjoittelukoulua, sairaalan lasten ja nuorten hoitoyksikköä ja yliopistojen yrittäjyysyhteisöä. Toteutimme näissä organisaatiossa Muutoslaboratorio-menetelmään perustuvat tutkimus- ja kehittämishankkeet, joissa kussakin oli kuusi kokousta. Analysoimme Muutoslaboratorioissa ilmeneviä rajoja ja niiden ylittämistä, joita suhteutamme ekspansiivisen oppimisen vaiheisiin. Tutkimustuloksiemme mukaan organisaatiorajat voivat toimia muutoksen ja yhteisöllisen oppimisen mahdollistajina riippumatta siitä, mikä konteksti on. Kaikissa kolmessa esimerkissä rajojen ylittäminen johti uuden toimintamallin luomiseen. Kyseinen seikka on erityisen tärkeää jatkuvan, työelämässä tapahtuvan oppimisen kannalta.

This paper takes a critical stand towards the Mode-2 thesis and the Triple-Helix model as schemes to describe the association of university research with applied motives and commercial and industrial actors. By drawing from a case study of a plant-biotechnology research group, which transformed into a start-up company, the paper suggests that using these models as conceptual frameworks in the empirical analysis may run the risk of glossing over some vital conceptual insights. The first instance where more focused attention should be given is the analytic distinction between theoretical, methodological and applied dimensions of a local research program. By appreciating it, a central source of dynamic that formed the ground for the commercialization of the group’s research results is preserved. The second deficiency is that neither the Mode 2 nor the Triple Helix pays close enough attention to the problems and contradictions that come into the world as university research results are commercialized. In this respect, three problem areas are addressed: 1) the ownership of intellectual property rights, 2) the industrial collaboration and the difficulties of transferring the research results to the market, and 3) the failed attempt of creating a hybrid community between the research group and the spin-off company. Also these should be given a more central role in the models since they seem to be vital challenges for researchers-entrepreneurs as they move from academic to industrial focus.

Mika Kiikeri ja Petri Ylikoski: Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen. Gaudeamus, Helsinki 2004. 247 sivua. Tieteentutkimus on nopeasti kehittyvä ja monitieteinen tutkimusala, joka on viime aikoina saanut yhä vahvempaa jalansijaa myös Suomessa. Opetusministeriön aloitteesta maahamme on perustettu kaksi tieteen- ja teknologiantutkimuksen yksikköä. Tämän lisäksi Suomessa on jo jonkin aikaa toiminut tieteen- ja teknologiantutkimuksen tohtorikoulu ja alan tieteellinen yhdistys Suomen tieteen- ja teknologiantutkimuksen seura, joka on jo lähes kahden vuosikymmenen ajan julkaissut kansainvälistä Science Studies -lehteä. On siksi luontevaa, että kaksi tieteentutkimusta Helsingin ja Tampereen yliopistoissa opettanutta filosofia on ottanut tehtäväkseen alan ensimmäisen suomenkielisen oppikirjan laatimisen. Näin syntynyt teos Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen palvelee tieteentutkimuksen vahvistumassa olevaa perusopetusta ja esittelee alaa laajemmallekin tieteestä kiinnostuneelle lukijakunnalle.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Väitöskirjassa analysoidaan erään Helsingin yliopistossa toimineen, kasvibiotekniikkaa käyttäneen tutkimusryhmän kymmenvuotinen elinkaari ryhmän perustamisesta vuonna 1990 siihen saakka, kun se muuttui tutkimuslähtöiseksi spin-off –yritykseksi vuonna 2000. Tutkimusaineisto koostuu 79 haastattelusta ja laajasta dokumenttiaineistosta, johon kuuluu muun muassa tieteellisiä julkaisuja, tutkimussuunnitelmia ja –raportteja sekä kirjeenvaihtoa. Aineiston laadullisessa analyysissä hyödynnetään useita teoreettisia lähestymistapoja, jotka ovat tarkastelleet tiedettä ja yliopistoja työkäytäntöjen näkökulmasta (esim. kulttuuri-historiallinen toiminnan teoria, etnometodologia ja symbolinen interaktionismi). Näin saatujen tulosten perusteella kommentoidaan joitain sellaisia teorioita, joiden mukaan tiede ja yliopistot olisivat viime aikoina radikaalisti muuttuneet. Väitöskirjan pääosan muodostaa neljä kansainvälisissä lehdissä julkaistua artikkelia, joista kussakin eritellään jotakin tutkimusryhmän elinkaaren vaihetta. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan ryhmän laboratoriotyötä ja sitä, kuinka sen käyttämät kokeelliset järjestelmät muuttuivat 1990-luvun alkuvuosina. Toisessa artikkelissa hyödynnetään symboliseen interaktionismiin pohjaavaa sosiaalisten maailmojen näkökulmaa (social world perspective) tieteenalojen välisten konfliktien analysoimiseksi siinä yliopiston laitoksessa, jossa tutkittu ryhmä työskenteli. Kolmannessa artikkelissa tutkitaan sitä, kuinka raja tutkimusryhmän perustaman biotekniikkayrityksen ja yliopistotoiminnan välillä tuotettiin ja kuinka sitä ylläpidettiin 1990-luvun lopussa. Neljäs artikkeli puolestaan kokoaa tutkimuksen empiiriset tulokset yhteen ja kritisoi tältä pohjalta ns. tiedontuotannon mallia 2 (Mode 2 knowledge production) and teesiä yliopistojen, teollisuuden ja valtiovallan kolmoiskierteestä (triple helix). Väitöskirjan mukaan tiede ja yliopisto tulee nähdä monimutkaisina ja sisäisesti ristiriitaisina kokonaisuuksina, joiden kehitykseen vaikuttavat monet historialliset, poliittiset ja kulttuuriset tekijät. Lisäksi väitöskirja osoittaa sen, mitä etua tieteellisten ja organisatoristen käytäntöjen tutkimuksesta on verrattuna sellaisiin geneerisiin malleihin, kuten vaikkapa tiedontuotannon malli 2, yliopistojen, teollisuuden ja valtiovallan kolmoiskierre, akateeminen kapitalismi (academic capitalism) tai yritysyliopisto (enterpreneurial university).

The focus of the present dissertation is on personal and collaborative expertise in fingerprint examination, and the carrying out of interventions supporting the organizational transformation of forensic practices of learning and working. The study took place in the context of the digital transformation of fingerprint examination that involved moving from individuals working with real physical samples and analogical documentation to collective processes of analyzing digital fingerprint data. Internal and external criticism is forcing forensic communities to make improvements in terms of further harmonizing criteria, processes and competence requirements. The aim is to improve the quality of forensic investigation at the Fingerprint Laboratory of the Finnish National Bureau of Investigation (NBI) by creating a culture of collectively sharing and enhancing professional knowledge and competence among investigators. A further aim is to deepen understanding of forensic expertise on the personal, collective and organizational level. The conceptual foundations of the research lie in sociocultural frameworks such as adaptive expertise, professional vision, and collective knowledge creation. The assessment of personal and collaborative expertise in fingerprint examination is based on multiple case studies and action-research methods. The dissertation comprises this summary and three sub-studies published as internationally refereed articles. The findings from the studies were as follows. First, the new training methods enabled the apprentices to acquire sophisticated professional competences although their personal ways of reflecting on evolving professional performance differed. Second, the discrepancy meetings revealed how the experienced examiners used partial and limited information in making reconstructive inferences justifying their diverging judgments about the poor-quality latents. The meetings helped with regard to working out more refined criteria for assessing challenging cases and ending up with more coherent decisions. Third, analyses of the developmental seminar discussions revealed that the fingerprint examiners collectively succeeded in verbalizing and constructing their perceptions and interpretations toward a more refined, joint understanding of the criteria of no-value fingerprints, criteria for color-coding and work-out procedures for dealing with discrepant cases, and documentation and other aspects of using the digital instruments. The results of the research were incorporated into some of the NBIFL operational guidelines and quality requirements, as well as guidelines on professional activity in the laboratory. Digitalisaatio on olennaisesti muuttanut sormenjälkitutkimuksen välineitä, prosesseja ja käytäntöjä. Samaan aikaan kritiikki rikostutkimusyhteisön sisältä ja ulkoa ovat pakottaneet forensiikan palveluiden tuottajat tavoittelemaan toimintansa harmonisoimiseksi yhtenäisiä kriteereitä, prosesseja ja osaamisen pätevyysvaatimuksia. Tämä väitöskirjan tavoitteena on tuottaa syvempää ymmärrystä sormenjälkitutkimuksen asiantuntijuuden kehittämisen haasteista yksilön, yhteisön ja organisaation tasoilla. Väitöstutkimus erittelee adaptiivisen asiantuntijuuden, oppimisen, ammatillisen näkemisen ja kollektiivisen tiedon luomisen käytänteitä sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja toimintatutkimus. Väitöskirjan kolmessa osatutkimuksessa kuvataan ja eritellään sormenjälkitutkimusten eritasoisia haasteita. Tulokset ohjaavat tarkastelemaan forensisen alueen haasteita, jotka liittyvät koulutukseen, sormenjälkitutkimusten tulkintaan ja päätöksentekoon, dokumentointiin, laatuun, jaettujen sääntöjen luomiseen ja myös eri työprosessien ja tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Tulokset osoittivat, että harjoittelijat saavuttivat ammatillisen pätevyyden ja heidän yksilöllisen tapansa reflektoida ammatillisesti. Toiseksi, tulokset osoittivat kuinka osallistujat käyttivät rajoittunutta tietoa arvioidessaan heikkolaatuisia sormenjälkiä. Kolmanneksi, tulokset osoittivat kuinka sormenjälkitutkijat tuottivat ja verbalisoivat kollektiivisesti tietoa ja kurottelivat oman pätevyytensä uudelle tasolle, tunnistivat kriittisiä käytänteitä ja löysivät tutkimuksille, prosesseille ja dokumentaatioihin liittyviä yhteisiä ratkaisuja kohti harmonisoidumpia tuloksia.