Search

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää vuorovaikutteisuutta ja paikallisten ihmisten osallistamista maankäytön suunnittelussa. Kokemusperäisen paikallistiedon ja perinteisen tiedon tuominen osaksi suunnitteluprosesseja edistää vuorovaikutteisuutta ja parantaa osallistamista. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus edellyttää perinteisen tiedon huomioimista maankäytön suunnittelussa Suomen saamelaisalueella. Sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi Metsähallitus on ensimmäisenä maailmassa ottanut käyttöön vapaaehtoiset Akwé: Kon -ohjeet. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa Akwé: Kon -ohjeiden soveltamiseen liittyviä kokemuksia, sekä kartoitamme kokemusperäisen paikallisen ja perinteisen tiedon sisällyttämiseen maankäytön suunnittelussa liittyviä haasteita. Koska paikallista ja perinteistä tietoa enenevässä määrin kerätään paikkatietomenetelmiä käyttäen, pohdimme myös erityiskysymyksiä, joita osallistavien paikkatietomenetelmien käyttöön saamelaisalueella liittyy. Tutkimus pohjautuu vuosina 2016–2018 Enontekiöllä tehtyyn paikkatietokyselyyn sekä maankäytön parissa toimivien virkamiesten ja paikallisten saamelaisten poronhoitajien haastatteluihin. Paikallisen kokemusperäisen ja perinteisen tiedon sisällyttämiseen osaksi maankäytön suunnitteluprosesseja liittyy edelleen haasteita. Saamelaiset informantit toivat ilmi, että poronhoitolaki ei suojaa riittävästi saamelaista poronhoitoa ja siihen liittyvää ylisukupolvista tietoa. Metsähallituksen suunnittelijat toivat esiin paikallistiedon tarkan paikantamisen tarpeen sekä ongelmat, joita syntyy, kun kokemusperäistä paikallista ja perinteistä tietoa sisällytetään suunnittelujärjestelmiin. Osallistavat paikkatietomenetelmät voivat tarjota toimivan työkalun perinteisen tiedon dokumentointiin, mutta saamelaiseen kulttuuriperintöön ja nautinta-alueisiin liittyy sellaisia ratkaisemattomia kysymyksiä, jotka tekevät tiedon paikantamisen kartoille haasteelliseksi., Land Use and Building Act provides interaction and participation of local people in land use planning. Convention on Biological Diversity requires traditional and local knowledge to be taken into account in land use planning. In the Saami homeland of Finland Metsähallitus, first in the world, has applied the voluntary Akwé: Kon Guidelines to fulfill the requirements of the Convention. Here we study the experiences of applying Akwé: Kon Guidelines into land use planning, based on PPGIS (Public Participatory GIS) survey and interviews of officials and local Saami reindeer herders conducted in 2016–2018 in Enontekiö. The Saami informants reported that Reindeer Husbandry Act does not recognize and protect the Saami reindeer herding system and related knowledge, and this makes inclusion of traditional knowledge into land use planning very difficult. The planners of Metsähallitus brought out the need for exact localization of knowledge and problems related to the inclusion of experience-based knowledge into planning systems. Participatory GIS methods may offer a functional tool for documenting traditional knowledge, but unsolved questions related to the access to natural resources and Saami cultural heritage make knowledge localization on the maps challenging.

Additional file 1.

Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun perustana on tieto siitä, millä alueilla ilmasto muuttuu voimakkaimmin, mitkä suojelualueet, lajit ja lajipopulaatiot sekä luontotyypit ovat kaikkein alttiimpia muutokselle ja miten muutokseen sopeudutaan. SUMI-hankkeessa selvitettiin lämpösumman, tammikuun keskilämpötilan ja vuosittaisen vesitaseen muutosnopeutta ja pienilmastollisia muutoksia Suomen Natura 2000 -verkostossa. Lämpösumman ja tammikuun lämpötilan ennustetuissa muutosnopeuksissa on merkittäviä alueellisia eroja ja Natura-alueiden pienilmasto tulee muuttumaan huomattavasti. Avainasemassa on turvata lajit, joiden populaatioiden menestyminen liittyy nopeimmin muuttuviin ilmastotekijöihin. Suojelualuesuunnittelussa tulee painottaa suojelu- ja hoitotoimien joustavaa suunnittelua sekä varautua mittaviin olosuhteiden muutoksiin. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeitä keinoja lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien tilan parantamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Kohdentamalla ennallistamista ja luonnonhoitoa ilmastoviisaasti voidaan tukea lajien siirtymistä. Lajien ominaisuudet vaikuttavat niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin, erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Lajien ominaisuuksien perusteella tunnistettiin joukko ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia lajeja, joihin suojelutoimia kannattaa kohdentaa. Luontodirektiivilajien - ja etenkin saman lajin populaatioiden - välillä oli selviä eroja lajien altistumisessa lämpösumman ja tammikuun lämpötilan muutosnopeuteen, sekä esiintymien ympäristön haitallisen maankäytön määrässä. SUMI-hankkeessa tarkasteltiin suojelualueverkoston merkitystä maalinnustolle sekä havaittujen että ennustettujen levinneisyysmuutosten osalta. Suojelullisesti arvokkaiden suo- ja tunturilajien lajimäärä pieneni sekä suojelualueilla että suojelemattomilla alueilla, kun taas kosteikkolajien määrä kasvoi koko maassa. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia suojelullisesti merkittäville lajeille, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä niilläkin. Linnuston monimuotoisuuden kannalta suojelualueverkosto on perustettu ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikeansuuntaisesti, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien suojelualueverkosto on riittämätön turvaamaan lintulajiston monimuotoisuuden. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensisijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi on tunnistettu rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien luontaisten häiriöiden arvioidaan vaikuttavan positiivisesti metsien rakenteeseen lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Monimuotoiset metsät ovat avainasemassa metsien ekosysteemipalveluiden ja sopeutumiskyvyn turvaamisessa. SUMI-hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmää, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen tarkalla resoluutiolla. Alustavien mallinnustulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvoi sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa Evon alueella vuosina 2013–2099. Suojelumetsä sitoi hiiltä hitaammin kuin talousmetsä mutta säilyi hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan. Yhdistämällä hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin voidaan suojelualuesuunnittelussa priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaita kohteita.

We studied interannual variability and changes over time in selected climate indices in the reindeer management area (RMA) in northern Finland. We present together the knowledge possessed by reindeer herders with information from meteorological measurements over three decades. The practitioner knowledge was gathered via a survey questionnaire addressing herder observations of long-term changes (approximately during the past 30 years) in climatic conditions and their impacts on herding during the four seasons. A set of temperature-, precipitation- and snow-related indices relevant for herding within the RMA was derived from spatially interpolated daily meteorological data (1981–2010). Climatic changes detected based on the measurement data were mainly consistent with earlier studies, and practitioner knowledge was generally in line with the meteorological data. The herders had experienced the largest number of changes during the winter, and the smallest number of changes during the summer. The herders reported various impacts of changing seasonal weather on reindeer condition and behavior, and on herding practices. Adaptation to the changing conditions requires adoption of various coping strategies by the herders in their everyday work, continuous development of professional techniques and practices, as well as support received from the governance of reindeer management. We conclude that holistic understanding of the impacts of climate change and adaptation to changes in the future requires simultaneous analyses of data from different sources, more research co-defined with local practitioners, and co-planned governance solutions. The approach presented in this work can ease the dialogue between the local practitioners, researchers and policy makers. peerReviewed