Tämän tutkielman aiheena on suomalaisen lukiokoulutuksen tavoitteiden muutos aikavälillä 1985–2003, jolloin suomalainen yhteiskunta, politiikka ja koulutusjärjestelmä uudistuivat voimakkaasti. Suomi muuttui hyvinvointivaltiosta kilpailukykyvaltioksi. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, näkyykö Suomessa 1990-luvulla tapahtunut poliittinen suunnanmuutos lukion opetussuunnitelmien perusteissa määritellyissä tavoitteissa. Hypoteesinani oli, että poliittisen suunnanmuutoksen myötä myös lukiokoulutuksen tavoitteet ovat muuttuneet enemmän uusliberalistisen ideologian mukaiseksi, korostaen lukion välineellistä merkitystä työelämään valmentajana. Tutkielman aineiston muodostivat pääasiassa lukion opetussuunnitelman perustetekstit, joita on julkaistu tarkasteluaikavälillä kolme, vuosina 1985, 1994 ja 2003. Paikoin aineistona hyödynnettiin myös lukiolakia sekä siihen liittyviä asetuksia. Tutkimusmenetelminä toimivat laadullinen teorialähtöinen sisällönanalyysi ja diskurssianalyysi. Molempien menetelmien ensisijaisena tavoitteena oli erottaa perusteteksteissä toisistaan hyvinvointivaltiollinen ja kilpailukykyvaltiollinen tai uusliberalistinen puhetapa sen selvittämiseksi, onko jälkimmäinen lisääntynyt tarkasteluaikavälillä edellisen kustannuksella. Tutkimukseni lähestymistapa oli melko poikkitieteellinen, hyödyntäen historian ohella ainakin kasvatustieteen, sosiaalipolitiikan ja taloustieteen näkökulmia teoreettisen viitekehyksen muodostamisessa ja aineiston tulkinnassa. Tutkimustulokset tukivat hypoteesia vain osittain. Lukion välineellinen merkitys korostui sikäli, että valinnaisuus lisääntyi ja myös opetussuunnitelmien sisällöissä työelämänäkökulma sai enemmän näkyvyyttä. Keskimääräinen muutos tarkasteluaikavälillä näytti kuitenkin olevan melko vähäistä, eli ainakaan eksplisiittisiä tavoitteita tarkastellessa uusliberalistinen puhe ei ratkaisevasti lisääntynyt opetussuunnitelmien perusteissa. Etenkin opetussuunnitelmien arvomaailma oli kaikissa tarkastelluissa opetussuunnitelmissa suurelta osin hyvinvointivaltiollisen puhetavan mukainen. Yksityiskohtaisemmin tarkasteltuna aineiston valossa voidaan kuitenkin ensinnäkin todeta, että hypoteesia vastaavaa muutosta tapahtui, mutta se ei ollut suoraviivaista, vaan pikemminkin aaltomaista, edeten ensin yhteen (uusliberalistiseen) suuntaan ja sitten takaisin. Toiseksi muutoksen suunnassa oli epäjohdonmukaisuutta samassakin opetussuunnitelmassa esimerkiksi eri oppiaineiden välillä. Kolmanneksi uusliberalistinen puhetapa ei näyttänyt lisääntyneen hyvinvointivaltiollisen kustannuksella, vaan erilaisuudestaan huolimatta niiden molempien merkitys näytti vahvistuvan. Tulokset olivat melko hyvin linjassa aiemman, suurelta osin kasvatustieteellisen tutkimuksen kanssa, valottaen aihetta kuitenkin tarkemmin vähänlaisesti tutkitun lukiokoulutuksen osalta, aate-, talous- ja poliittisen historian näkökulmia hyödyntäen.