Search

This report presents an overview of the current status of carbon capture, utilisation and storage (CCUS) and carbon dioxide removal (CDR), in terms of and main technologies, markets and policies, especially from the perspective of Finland. CDR refers to technologies and practices, which can remove carbon dioxide (CO2) from the atmosphere and store it in a manner intended to be permanent. CCUS refers to permanent storage of captured CO2 or to the utilisation of captured CO2 as a feedstock for different products which also form short- or long-term storage over their life cycle. The products can range from fuels (short lifetime) to performance polymers (long lifetime) and to mineral products (often permanent storage).The market assessment included also quantitative and qualitative estimates for future development in size and growing CCUS and CDR solutions. Finland’s export potential in the technologies and products was also investigated. The policy environment of the technologies was assessed in terms of greenhouse gas accounting and reporting rules under the UNFCC and EU legal frameworks. Moreover, an international benchmarking of national policies was carried out to survey good practices in peer jurisdictions. Taking note of the assessed main technology options, the policy overview was used to identify policy development needs and to provide recommendations accordingly.

Osana Pariisin ilmastosopimukselle antamaa sitoumusta Euroopan unioni on asettanut jäsenmailleen sitovat velvoitteet maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorille (ns. LULUCF-sektori) kausille 2021–2025 ja 2026–2030. Osana LULUCF-asetusta on Suomelle määritelty hoidetun metsämaan (mukaan lukien puutuotteet) vertailutasoksi -29,4 Mt CO2-ekv. vuodessa kaudelle 2021–2025. Metsien vertailutaso kuitenkin muuttuu, kun kasvihuonekaasuinventaariossa käytettäviä menetelmiä muutetaan vastaamaan kulloinkin käytössä olevaa parasta tietoa, eli vertailutasoon tehtävien niin sanottujen teknisten korjausten seurauksena. Tässä raportissa tarkastellaan metsien ja puutuotteiden kasvihuonekaasutaseiden kehitystä Suomessa tilastohistorian aikana vuosina 1990–2021, sekä arvioidaan, miten taseet kehittyvät vuosina 2021–2025, miten Suomen metsien vertailutaso voi muuttua teknisten korjausten seurauksena, ja millaisiksi voivat Suomen laskennalliset hoidetun metsämaan tilinpitoluokan kasvihuonekaasutaseet vuosina 2021–2025 muodostua. Lisäksi raportissa on koostettu julkisuudessa ja kirjallisuudessa esitettyjä ohjauskeinoja metsien hiilinielun vahvistamiseksi Suomessa ja analysoitu niiden kustannustehokkuutta, hyväksyttävyyttä, luotettavuutta sekä tulonsiirtovaikutuksia. Metsät ovat Suomessa olleet nettohiilinielu koko kasvihuonekaasujen tilastohistorian (1990–2021) ajan. Metsien hiilinielu on kuitenkin alentunut 1990- ja 2000-lukujen tasosta selvästi 2010-luvulla. Syynä tähän ovat olleet erityisesti puuston tilavuuskasvun pieneneminen ja hakkuiden lisääntyminen, joka on todennäköisesti myös osittain pienentänyt puuston tilavuuskasvua. Lisäksi orgaanisten metsämaiden maaperäpäästöt ovat uusimman arvion mukaan kasvaneet, erityisesti 2010-luvulla. Tällä hetkellä ei ole käytössä ohjauskeinoja, joilla varmistettaisiin hoidetun metsämaan nielun olevan riittävän suuri velvoitteiden saavuttamiseksi. Tässä raportissa arvioidulla puuston kasvun ja hakkuukertymän kehityksellä on olemassa merkittävä riski, että Suomi jää vertailutasosta ja LULUCF-velvoitteista jopa useilla kymmenillä miljoonilla hiilidioksidiekvivalenttitonneilla kaudella 2021–2025. Tämän alijäämän paikkaaminen lisäpäästövähennyksillä taakanjakosektorilla tai ostamalla nieluyksiköitä muilta jäsenmailta voi tulla hyvin kalliiksi. Ohjauskeinokategorioita ovat normiohjaus, taloudelliset ohjauskeinot sekä informaatio-ohjaus. Normiohjaukseen liittyy laaja kattavuus, edullisuus valtiolle ja toteutuksen suoraviivaisuus. Normien tiukkuus on yhteydessä niiden vaikuttavuuteen ja toisaalta hyväksyttävyyteen. Taloudellisten ohjauskeinojen vahvuutena voidaan pitää niiden kustannustehokkuutta. Ne perustuvat tulonsiirtoihin, joilla on vaikutus ohjauskeinon hyväksyttävyyteen, ja jotka voivat vahvistaa tai heikentää valtiontaloutta. Informaatio-ohjauksen vahvuuksina voidaan pitää sen edullisuutta valtiolle ja korkeaa hyväksyttävyyttä toimijoiden keskuudessa ja haasteena vaikeutta ennakoida ohjauksen vaikuttavuutta. Ohjauskeinovalinnasta riippumatta on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota ohjauskeinon käyttöönottotapaan ja käytännön toteutukseen muun muassa toimijoiden sopeutumis¬mahdollisuuksien parantamiseksi, epätoivotun ennakoivan käyttäytymisen ja hiilivuodon ehkäisemiseksi sekä hallinnointikulujen hillitsemiseksi. Abstract Development trends of forest carbon sinks in 2021-2025 and how they relate to EU obligations, as well as policy instruments for strengthening the sinks As part of its commitment made to the Paris Climate Agreement, the European Union has set binding obligations for its member states in the land use, land use change, and forestry sector (the so-called LULUCF sector) for the 2021–2025 and 2026–2030 periods. Finland's reference level for managed forest land (including wood products) was -29.4 Mt of CO2-eq. a year for 2021–2025. However, the reference level for forests changes when the methods used in the greenhouse gas inventory is altered to correspond to the best knowledge available at any given time – that is, as a result of technical corrections to the reference level. This report examines the development of the greenhouse gas balances of forests in Finland and harvested wood products during the statistical history in 1990–2021 and evaluates the development of the balances in 2021–2025, how the forest reference level of Finland can change as a result of technical corrections, and how Finland's calculated greenhouse gas balances in the accounting category for managed forest land develop in 2021–2025. In addition, the report compiles policy options that aim to strengthen the carbon sinks of forests in Finland and analyses their cost-efficiency, acceptability, reliability, and income transfer effects. Forests in Finland have been a net carbon sink as long as greenhouse gas statistics have been kept (1990–2021). However, in the 2010s the forest carbon sink has declined considerably from the levels of the 1990s and 2000s. The main reason for this has been the decline in the growth of the wood volume of the trees, as well as increased felling, which has probably also contributed to the decline in the growth in wood volume. In addition, the emissions from the soil of organic land have grown, according to the latest estimate, especially in the 2010s. At present there are no policy instruments in use that would ensure that the carbon sink effect of managed forest land would be adequate for the fulfilment of the requirements. The development estimated in this report on how the growth of trees and total felling develop includes a significant risk that Finland will fall behind the reference level and the LULUCF obligations by tens of millions of tonnes of CO2-eq. in the 2021–2025 period. Fixing this deficit through further reductions in emissions in the effort sharing sector, or by buying sink units from other member states could prove very costly. Policy instrument categories are regulation, economic instruments and informational instruments. Regulation entails broad coverage, low costs for the state and straightforward implementation. The strictness of the regulation has implications for its effectiveness and acceptability. Economic instruments are cost-efficient. They are based on income transfers which affect their acceptability and can have positive or negative effects to the state budget. Informational instruments bear low costs for the state and enjoy high acceptance. Their effectiveness is, however, difficult to predict beforehand. Special attention needs to be paid to the way that the policy instruments are taken into use, and to their practical implementation, to reduce undesirable proactive behaviour and carbon leakage, to limit the governance costs, and to give actors the possibility to adapt to the change in the operating environment. Sammandrag Skogssänkornas utvecklingstrender 2021–2025 och förhållande till EU-förpliktelser samt styrmedel för att förbättra sänkorna Som en del av åtagandet för klimatavtalet från Paris har Europeiska unionen ålagt sina medlemsländer bindande skyldigheter för sektorn för markanvändning, förändrad markanvändning och skogsbruk (den s.k. LULUCF-sektorn) för perioden 2021–2025 och 2026–2030. Referensnivån för skogsmark som brukas i Finland (inklusive träprodukter) är -29,4 Mt CO2-ekv. per år för perioden 2021–2025. Skogarnas referensnivå ändras dock när metoderna som används i inventariet av växthusgas ändras så att de motsvarar den bästa tillgängliga informationen, det vill säga till följd av så kallade tekniska korrigeringar som görs i referensnivån. I denna rapport granskas utvecklingen av balansen för växthusgas för Finlands skogar och träprodukter under statistikhistorien åren 1990–2021. I rapporten bedömer vi även hur balansräkningarna utvecklas åren 2021–2025, hur referensnivån för Finlands skogar kan ändra till följd av tekniska korrigeringar och hur Finlands kalkylmässiga växthusgasbalanser i markbokföringskategorin för brukad skogsmark kan bildas åren 2021–2025. Dessutom har man i rapporten sammanställt styrmedel för att förbättra kolsänkan i skogarna i Finland, och analyserat deras kostnadseffektivitet, acceptabilitet, tillförlitlighet och inverkan på inkomstöverföringar. Skogarna i Finland har varit en nettokolsänka under hela den tid som växthusgaserna har statistikförts (1990–2021). Skogarnas kolsänka har dock tydligt minskat på 2010-talet jämfört med nivån på 1990- och 2000-talen. Orsaken till detta har i synnerhet varit att trädbeståndets volymtillväxt har minskat och avverkningen ökat, vilket sannolikt också delvis har minskat trädbeståndets volymtillväxt. Dessutom har de organiska markernas utsläpp från marken ökat enligt den senaste bedömningen, särskilt på 2010-talet. För närvarande finns det inga styrmedel för att säkerställa att den vårdade skogsmarkens sänka är tillräckligt stor för att uppfylla skyldigheterna. Den uppskattade utvecklingen av trädbeståndets tillväxt och avverkningsmängden i denna rapport medför en betydande risk för att Finland inte når referensnivån och LULUCF-förpliktelserna. Enligt uppskattningen skulle Finland ligga under referensnivån och efter i förpliktelserna med upp till flera tiotals miljoner ton koldioxidekvivalenter under perioden 2021–2025. Det kan bli mycket dyrt att korrigera detta underskott med ytterligare utsläppsminskningar inom ansvarsfördelningssektorn eller genom att köpa sänkkrediter från andra medlemsländer. Styrmedelskategorierna är normstyrning, ekonomiska styrmedel och informationsstyrning. Normstyrningen har en bred täckning, en rak implementation och låga kostnader för staten. Normernas strikthet är relaterad till deras effektivitet och acceptabilitet. De ekonomiska styrmedlen är kostnadseffektiva. De bygger på inkomstöverföringar som påverkar acceptabiliteten och som kan förstärka eller försvaga statsbudgeten. Informationsstyrningen har låga kostnader för staten och en hög acceptabilitet, men det är svårt att förutsäga styrningens effektivitet. Särskild uppmärksamhet ska fästas vid hur styrmedlen tas i bruk och hur de genomförs i praktiken för att minska oönskat förutseende beteende och koldioxidläckage, begränsa förvaltningskostnader, och ge aktörerna möjlighet att anpassa sig till förändringar i verksamhetsmiljön.

Page 18 of the publication has been updated on 7th November 2022 Forests and forest products contribute to climate change mitigation by sequestering carbon into forests, storing part of the carbon in harvested wood products (HWPs) and by avoiding fossil-based greenhouse gas (GHG) emissions in substitution for alternative materials and energy. Often, there are trade-offs in sequestering carbon into forests and harvesting trees for substitution, which means that these two strategies cannot be optimized at the same time. Which strategy is the most effective depends on a number of assumptions including the time horizon, metrics to characterize the climate effects, the development of forest carbon stocks, the way harvested wood is processed and used, and the alternative products to be substituted. Assessing the climate effects of the use of wood, changes in carbon stocks in forests and HWPs, as well as changes in fossil carbon emissions should be considered coherently. To do that, two systems are compared; the one with the studied wood use, and its reference system without the wood use being studied. In this report, the focus was on assessing carbon stock changes in HWPs and fossil emission substitution due to using HWPs and wood-based fuels in place of non-wood materials and fuels. The key knowledge and challenges encountered in the assessment and characterization of carbon storage in harvested wood products, substitution effects and the effect of cascading use of wood on them were summarized and discussed. Finally, some practical guidelines to conduct an assessment on an annual basis at a multiproduct and company level and over the life cycle at the product level were provided. Metsien ja puun käytön avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä metsiin ja puutuotteisiin sekä välttämällä fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjä korvaamalla uusiutumattomia raaka-aineita puulla. Usein metsien hiilen sidonnan ja puunkäytön välillä on vaihtosuhde, eikä metsien hiilen sidontaa ja substituutiossa vältettäviä fossiilisia päästöjä saada optimoitua samanaikaisesti. Optimaalinen metsien käyttöstrategia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi riippuu useista oletuksista, muun muassa tarkastelujen aikajänteestä, ilmastovaikutusten määrittämisestä, metsien hiilivaraston kehityksestä, puun käyttötavoista ja vaihtoehtoisten tuotteiden korvaamisesta. Arvioitaessa puunkäytön ilmastovaikutuksia, tulee muutokset metsien hiilivarastossa, puutuotteiden hiilivarastossa ja fossiilisissa päästöissä huomioida johdonmukaisesti. Siihen tarvitaan vertailua, jossa tarkasteltavaa puunkäyttöjärjestelmää verrataan tilanteeseen, jossa sitä ei olisi. Tässä raportissa keskitytään tarkastelemaan puutuotteisiin sitoutuvaa hiiltä ja puun materiaali- ja energiakäytöllä vältettäviä fossiilisia päästöjä. Raportissa käydään läpi puutuotteiden hiilivaraston, puun käytön substituutiovaikutusten ja puun kaskadikäytön määrittämiseen liittyvät keskeiset haasteet. Lopuksi annetaan joitakin käytännön suosituksia siihen, miten näitä tekijöitä voi arvioida vuosittain monituotteisesti ja yritystasolla ja elinkaarisesti tuotetasolla.

We assess the potential impact of the EU carbon border adjustment mechanism (CBAM) based on the European Commission's proposal presented in 2021. The CBAM products are divided into four categories: cement, fertilizers, iron and steel products, and aluminium products. In terms of production and the value of foreign trade, iron and steel products are by far the largest category, followed by aluminum products. Based on econometric gravity modelling of trade, the impact on EU imports of products covered by the CBAM would be significant. In normal economic conditions, Finland's extra-EU imports of the products would decrease by a total of around a quarter with the proposed CBAM specifications and current carbon pricing. Based on general equilibrium modelling, the effects of the CBAM would be very small for the Finnish aggregate economy. In Finland and other EU countries, the CBAM would benefit directly or indirectly sectors that manufacture products subject to the mechanism. Other industrial sectors, on the other hand, would suffer slightly from the CBAM. The report assesses implications of different ways to implement the CBAM.

The scientific literature contains contrasting findings about the climate effects of forest bioenergy, partly due to the wide diversity of bioenergy systems and associated contexts, but also due to differences in assessment methods. The climate effects of bioenergy must be accurately assessed to inform policy‐making, but the complexity of bioenergy systems and associated land, industry and energy systems raises challenges for assessment. We examine misconceptions about climate effects of forest bioenergy and discuss important considerations in assessing these effects and devising measures to incentivize sustainable bioenergy as a component of climate policy. The temporal and spatial system boundary and the reference (counterfactual) scenarios are key methodology choices that strongly influence results. Focussing on carbon balances of individual forest stands and comparing emissions at the point of combustion neglect system‐level interactions that influence the climate effects of forest bioenergy. We highlight the need for a systems approach, in assessing options and developing policy for forest bioenergy that: (1) considers the whole life cycle of bioenergy systems, including effects of the associated forest management and harvesting on landscape carbon balances; (2) identifies how forest bioenergy can best be deployed to support energy system transformation required to achieve climate goals; and (3) incentivizes those forest bioenergy systems that augment the mitigation value of the forest sector as a whole. Emphasis on short‐term emissions reduction targets can lead to decisions that make medium‐ to long‐term climate goals more difficult to achieve. The most important climate change mitigation measure is the transformation of energy, industry and transport systems so that fossil carbon remains underground. Narrow perspectives obscure the significant role that bioenergy can play by displacing fossil fuels now, and supporting energy system transition. Greater transparency and consistency is needed in greenhouse gas reporting and accounting related to bioenergy.

Raportti julkaistaan 12/2021. Sanna Marinin hallituksen ohjelman (Valtioneuvosto 2019) tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Yhtenä keskeisenä keinoja Marinin hallituksen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden saavuttamiseksi on esitetty puun käytön lisäämistä rakentamisessa. Puurakentamisen ilmastovaikutuksiin ja niiden arviointiin liittyy erilaisia näkökulmia ja käsitteitä. Nämä näkökulmat ja käsitteet menevät usein julkisessa keskustelussa sekaisin ja niitä saatetaan siten käsitellä epäjohdonmukaisesti. Tässä raportissa selvennetään sitä, miten puutuotteet erityisesti rakentamisessa toimivat hiilivarastona ja miten puun hiileen liittyvät taseet lasketaan ja raportoidaan kansainvälisissä sopimuksissa. Raportissa selvennetään myös metsien ja puutuotteiden hiilitaseen laskentaa puurakentamisen kokonaisilmastovaikutusten arvioinnin kannalta. Lisäksi raportissa luodaan kokonaiskuva Suomen rakennuskannan kasvihuonekaasupäästöistä ja puurakentamisen kasvupotentiaalista sekä sen mahdollisuuksista auttaa fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja vaikutuksista Suomen kasvihuonekaasutaseisiin vuoteen 2035 mennessä. Puurakentamisen lisääminen vaikuttaa kasvihuonekaasujen nettopäästöihin metsien nettohiilinielun ja puutuotteiden hiilen poistumien sekä vaihtoehtoisten materiaalien tuotannossa syntyvien päästöjen kautta. Nämä vaikutukset ja niiden kohdentuminen Suomeen ja Suomen rajojen ulkopuolelle riippuvat monista eri tekijöistä. Skenaariotarkasteluissa puurakentamisen lisäämisen vaikutus Suomen nettopäästöihin vuonna 2035 vaihteli 1,4 Mt CO2-ekv. vähennyksestä 0,5 Mt CO2-ekv. lisäykseen. Vaihteluväli oli seurausta siitä, saatiinko puurakentamisen lisäämiseksi tarvittava puu kotimaisten hakkuiden lisäyksellä, sahatavaran vientiä vähentämällä, vai laajentamalla raaka-ainepohjaa pikkutukkeihin ja parantamalla tuotannon resurssitehokkuutta. Nettopäästöt vähenivät skenaarioissa, joissa tarvittava puumateriaalien lisäys saatiin vientiä vähentämällä tai laajentamalla raaka-ainepohjaa pikkutukkeihin ja parantamalla tuotannon resurssitehokkuutta ja puolestaan kasvoivat skenaarioissa, joissa lisäys saatiin kotimaisia hakkuita lisäämällä. Skenaariotarkasteluihin liittyy useita oletuksia, jotka vaikuttavat tuloksiin. Kaikkien oletusten vaikutusta ei tarkasteltu laskennallisesti. Sekä päästöillä että nieluilla on merkitystä ilmastopolitiikassa. Fossiilisten päästöjen vähentämisen ja nielujen kasvattamisen merkitys taloudellisille toimijoille riippuu siitä, minkälaista sääntelyä päästöihin ja nieluihin tullaan soveltamaan ja miten se vaikuttaa päästöjen ja nielujen kehittymiseen ja taloudelliseen arvoon.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan 10.12.2019 on kirjattu "Hallitus toimii tavalla, jonka seurauksena Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen. Tämä tehdään nopeuttamalla päästövähennystoimia ja vahvistamalla hiilinieluja." Hallitusohjelmassa ei täsmennetä hiilineutraaliuden määritelmää eikä sitä, miten se tulisi saavuttaa. Suomen osalta keskeinen kysymys hiilineutraaliustavoitteeseen liittyen on paitsi tavoitteen aikataulu ja siihen liittyvä kasvihuonekaasujen (KHK) päästövähennyspolku myös maankäytön nettonielujen kehitys vuoteen 2050. Tässä raportissa on esitetty hiilineutraalisuustavoitteen vaikutuksia Suomen KHK-päästöihin ja -poistumiin, energia- ja kansantalouteen sekä keskeisiin ympäristövaikutuksiin ja riskeihin. Laskennalliset ja laadulliset analyysit pohjautuvat helmikuussa 2019 julkaistuihin arvioihin Suomen pitkän aikavälin kokonaispäästökehityksestä (PITKO-hanke) sekä maatalouden ja maankäyttösektorin päästökehityksistä (MALULU-hanke), jotka toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. PITKO- ja MALULU- selvitysten keskeinen tulos oli, että Suomi voisi saavuttaa hiilineutraaliuden 2040-luvulla, joten tulos ei ollut linjassa nykyisen hallitusohjelman ilmastotavoitteen kanssa. Tässä raportissa on esitetty VTT:n koordinoiman PITKO-jatko -hankkeen ja Luken toteuttaman MALUSEPOhankkeen keskeiset tulokset ja skenaariolaskelmien lähtökohdat siltä osin, kun ne ovat muuttuneet verrattuna helmikuussa 2019 valmistuneihin VN-TEAS-raportteihin. PITKOjatko -hanke toteutettiin työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta ja sen toteutukseen osallistuivat VTT:n lisäksi Syke ja Merit Economics. MALUSEPO-hanke toteutettiin maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta.PITKO-hankkeessa kokonaispäästötarkastelut perustuivat vertailuskenaarion (WEM) ja neljän vaihtoehtoisen vähäpäästöskenaarion (Jatkuva kasvu, Säästö, Muutos ja Pysähdys) laskennallisiin ja laadullisiin analyyseihin. PITKO-jatko- ja MALUSEPOhankkeissa tarkastelut rajattiin WEM-, Jatkuva kasvu - ja Säästö-skenaarioiden päivittämiseen siten, että laskelmissa on hyödynnetty uusinta tilastollista ja muuta tietoa. Esimerkiksi LULUCF-sektorin metsänielujen laskennassa Luke on käyttänyt tuoreempaa valtakunnan metsien inventointitietoa (VMI11/12), joka on vuosilta 2013–2017, kun taas MALULU:ssa käytetty inventointitieto oli peräisin vuosilta 2009–2013. Laskelmien mukaan nykyisillä toimilla hiilineutraalisuutta ei saavuteta ennen vuotta 2050 ja silloinkin ainoastaan, jos maankäytön nettonielut ovat noin 30 Mt CO2 ekv. -tasolla. Jatkuva kasvu- ja Säästö-skenaarioissa hiilineutraalisuus sen sijaan saavutetaan vuonna 2035, mutta se edellyttää merkittävää KHK-päästöjenvähentämistä erityisesti jaksolla 2030−2035 sekä lisäksi sitä, että maankäytönnettonielut kehittyisivät laskelmien mukaisesti.

Selvitys pyrkii antamaan lukijalle yleiskuvan lentoalasta ja sen vaikutuksista, esittämään mitä tekijöitä huomioidaan kun päästöjä arvioidaan ja lasketaan eri tarkoituksia varten, ja miten suuria lentomatkustuksen päästöt ovat. Lisäksi tarkastellaan erilaisia päästöjen vähentämisen keinoja keskittyen erityisesti teknisiin ja säädöksellisiin toimiin. Selvityksen kohteina ovat myös erilaiset päästöskenaariot sekä muita lentämiseen liittyviä seikkoja kuten lentovero, päästölaskurit, hiilineutraalius, matkustuskäyttäytymisen mahdolliset muutokset ja kuluttajan henkilökohtainen hiilibudjetti. Globaalisti lentoliikenteen osuus on noin 2–3 prosenttia ihmisen toiminnan aiheuttamista suorista hiilidioksidipäästöistä. Lentoala kuitenkin kasvaa nopeasti ja lentomatkustajien määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Lentoliikenteen aiheuttamia melu- ja kasvihuonekaasupäästöjä on jo vähennetty erilaisin teknisin ja operatiivisin keinoin. Standardien ja teknisen kehityksen avulla rajoitetaan lentokoneiden moottori- ja melupäästöjä sekä parannetaan koneiden tehokkuutta. Päästöjä on vähennetty myös tehostamalla lentämistä yhteisten ilmatilasopimusten, lentojen reitityksen ja lennonohjauksen avulla. Fossiilisten lentopolttoaineiden korvaaminen uusiutuvista raaka-aineista kestävästi tuotetuilla vaihtoehtoisilla polttoaineilla on olennaista päästöjen rajoittamiseksi. Raaka-aineiden ja tuotannon kalleus sekä vähäinen tuotantokapasiteetti ovat toistaiseksi olleet suurimpia esteitä vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön yleistymiselle. Sähkön avulla tuotettuja polttoaineita ja sähkölentokoneita kehitetään myös parhaillaan. Euroopan talousalueen sisäiset lennot ovat kuuluneet päästökaupan piiriin vuodesta 2012 lähtien ja kansainvälisesti valtiot ovat sitoutuneet lentoalan hiilineutraaliin kasvuun vuoden 2020 jälkeen. Hiilineutraalius perustuu päästöjen kasvun kompensointiin ICAOn päästöhyvitysjärjestelmä CORSIAn avulla. Päästöjen laskennassa lentoliikenne jaetaan kotimaan ja ulkomaan liikenteeseen. Erottelu perustuu myydyn lentopolttoaineen määrään. Tilastot eivät anna selvää kuvaa eri kansallisuuksiin kuuluvien matkustajien jakautumisesta lentoliikenteessä: Ulkomaalaisen lentämä matka Suomessa vaikuttaa Suomen lentoliikenteen päästöihin, mutta suomalaisten lentomatkat ulkomaisten valtioiden välillä tai ulkomailta Suomeen eivät puolestaan vaikuta Suomen lentoliikennepäästöihin. Vaikka lentojen keskimääräinen merkitys kasvihuonekaasupäästöissä onkin vielä pienehkö, kuluttajan henkilökohtaisessa hiilibudjetissa jo yksittäinen lentomatka voi olla suuressa roolissa. Kuluttaja voi vähentää lentomatkustuksensa päästöjä omien valintojensa avulla, esimerkiksi vaihtamalla matkakohdetta tai kulkutapaa ja jättämällä lentomatkan tekemättä. Päästöjä voi myös kompensoida. Lentoliikenne on kansainvälistä ja säädeltyä toimintaa, joka kietoutuu yhteen eri toimialojen kanssa. Lentoliikenteen kasvuun tulevaisuudessa vaikuttavat useat eri tekijät kuten yleinen talous- ja liike-elämän kasvu, tekninen kehitys, sääntelyjärjestelmät, polttoaineiden ja lentolippujen hinnat sekä niiden kysyntä. Vaihtoehtoisten liikkumistapojen saatavuus ja hinta vaikuttavat niiden kilpailukykyyn lentämiseen verrattuna, samoin kuin ihmisten odotukset matkoille. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa tarvitaan edelleen kestävämpien ratkaisujen kehittämiseksi. Lentämisen verotus ja toimet vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisäämiseksi voivat olla merkittäviä ohjauskeinoja tulevaisuudessa. Sääntelyn uudistaminen ja yhtenäistäminen globaalisti tai vähintään Euroopan laajuisesti mahdollistaa tasaisemman kilpailuasetelman lentoyhtiöiden ja -asemien välillä. Samaan aikaan kansalliset kokeilut ja uudistukset voivat omalta osaltaan kehittää myös kansainvälistä sääntelyä. Esimerkiksi muutamien valtioiden käyttöön ottamat lentoliikenteen verot herättävät keskustelua myös muissa valtioissa. Lentoliikenteen ennakoitu voimakas kasvu ja kasvun hiilineutraaliuden saavuttaminen kompensoimalla ovat todennäköisesti jatkossakin kriittisen tarkastelun kohteina, kun kansainvälisin ja kansallisin sopimuksin pyritään saavuttamaan kansainvälisen ilmastopaneelin määrittämä ilmaston lämpenemisen kasvun rajoittaminen 1,5 tai 2 asteeseen.

Kestävä energia- ja ilmastopolitiikka ja uusiutuvien rooli Suomessa (KEIJU) -hankkeen tavoitteena oli tarkastella laaja-alaisesti energia- ja ilmastopolitiikan kokonaisuutta. Hankkeessa tehtiin kokonaisvaltainen selvitys Suomen mahdollisuuksista saavuttaa kustannustehokkaasti ja johdonmukaisesti hallitusohjelman ja Euroopan Unionin asettamat energia- ja ilmastotavoitteet. Hanke toteutettiin yhteistyössä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n, Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Luonnonvarakeskuksen (Luke), Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ja Helsingin yliopiston (HY) kanssa. Kokonaisuudesta vastasi VTT. Tässä raportissa esitetään Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) vaikutusarviot, joita on tarkennettu ja laajennettu taakanjakosektorin toimien osalta VNK raportissa 21/2017 aiemmin julkaistusta Energia- ja ilmastostrategian vaikutusten arvioinnista. Energiajärjestelmän mallitarkastelujen (TIMES) mukaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen teknistaloudellinen kokonaispotentiaali vuonna 2030 olisi perusuraan (WEM-skenaarioon) verrattuna 5,1–6,8 Mt CO2 ekv. Suurimmat päästövähennyspotentiaalit ovat liikenteessä, mutta toisaalta liikenteen päästöjen vähentämiseen sekä siitä aiheutuviin kustannuksiin ja ympäristövaikutuksiin liittyvät myös merkittävimmät epävarmuudet. Lisäpäästövähennyksiä on mahdollista saavuttaa erityisesti vähentämällä mineraaliöljyn käyttöä rakennusten lämmityksessä ja työkoneiden polttoainekäytössä. Biopolttoaineiden käytön lisäys sekoitevelvoitteiden avulla liikenteessä, rakennusten lämmityksessä ja työkoneissa on merkittävin yksittäinen toimi. Kokonaisuudessaan KAISU:n toimilla on kansantaloudellisten vaikutusten arvioinnin tulosten perusteella hyvin vähäinen vaikutus kansantuotteen kasvuun. Yhdessä muiden politiikkatoimien kanssa KAISU:n toimet vaikuttavat ympäristöön, ihmisten terveyteen ja elinoloihin monin eri tavoin. Vaikutusten suuruus riippuu monista tekijöistä, minkä vuoksi vaikutusten ennakointiin liittyy monia epävarmuustekijöitä. Vaikutusten seuranta on siten tärkeää tavoitteiden saavuttamisen ja seurausten todentamiseksi.

18.7.2016 julkaistu versio korvaa 15.7.2016 julkaistun version.

Forests are a significant pool of terrestrial carbon. A key feature related to forest biomass harvesting and use is the typical time difference between carbon release into and sequestration from the atmosphere. Traditionally, the use of sustainably grown biomass has been considered as carbon neutral in life cycle assessment (LCA) studies. However, various approaches to account for greenhouse gas (GHG) emissions and sinks of forest biomass acquisition and use have also been developed and applied, resulting in different conclusions on climate impacts of forest products. The aim of this study is to summarize, clarify, and assess the suitability of these approaches for LCA. A literature review is carried out, and the results are analyzed through an assessment framework. The different approaches are reviewed through their approach to the definition of reference land‐use situation, consideration of time frame and timing of carbon emissions and sequestration, substitution credits, and indicators applied to measure climate impacts. On the basis of the review, it is concluded that, to account for GHG emissions and the related climate impacts objectively, biomass carbon stored in the products and the timing of sinks and emissions should be taken into account in LCA. The reference situation for forest land use has to be defined appropriately, describing the development in the absence of the studied system. We suggest the use of some climate impact indicator that takes the timing of the emissions and sinks into consideration and enables the use of different time frames. If substitution credits are considered, they need to be transparently presented in the results. Instead of carbon stock values taken from the literature, the use of dynamic forest models is recommended.

Elinkaarimetodiikkojen foorumi yritysten päätöksenteon tueksi (FINLCA) -hankkeen tavoitteena on ollut parantaa suomalaisten yritysten ympäristöasioiden elinkaarihallinnan osaamista. Hankkeessa on tuotettu tietoa ja esimerkkejä elinkaariajattelun soveltamisesta ja elinkaarimenetelmien käytöstä, jotta suomalaisilla yrityksillä olisi paremmat valmiudet käyttää elinkaarimenetelmiä erityisesti yrityksen strategisten päätösten tukena.Hankkeessa läpikäytiin erilaisia elinkaariajatteluun perustuvia menetelmiä, joista elinkaariarviointi (LCA) on tieteellisin ja se myös mahdollistaa kattavimmin erilaisten vaikutusten huomioon ottamisen. Täydellinen elinkaariarviointi ei ole välttämättä käyttökelpoinen kaikissa yrityksissä ja tilanteissa, vaan yksinkertaistettu elinkaariarviointi tai muut elinkaarimenetelmät kuten hiilijalanjälki, vesijalanjälki, ekologinen jalanjälki, materiaalivirta-analyysi ja sen sovellutus MIPS-menetelmä, ainevirta-analyysi sekä termodynaamiset menetelmät voivat tulla kysymykseen tietyissä tapauksissa. Lisäksi on kehitetty erilaisia yhdennettyjä menetelmiä, kuten ympäristölaajennettu panos-tuotosmalli. Näiden muiden menetelmien käyttö edellyttää kuitenkin ymmärrystä niiden rajoitteista ja tulosten käyttömahdollisuuksista.FINLCA-hankkeessa perehdyttiin tarkemmin ympäristöongelmiin, joiden arviointiin liittyviä menetelmällisiä valmiuksia tulee vielä kehittää ja joiden painoarvon uskotaan kasvavan lähitulevaisuudessa. Näitä olivat muun muassa luonnonvarojen ehtymisen, maankäytön muutosten, nanomateriaalien sekä toksisuuden arvioinnin näkökulmat. Lisäksi havainnollistettiin prosessiteknisten menetelmien käyttö- mahdollisuuksia ja epävarmuuden käsittelyä elinkaaritarkasteluissa.Hankkeessa tuotettiin kokonaiskuva siitä, kuinka elinkaarimenetelmiä voidaan käyttää toiminnan pitkän aikavälin suuntaamisen apuvälineenä, ts. strategian määrittämisessä ja operatiivisen toiminnan tukemisessa. Jotta tuotteiden ja palveluiden elinkaarihallinta otettaisiin läpäisy- periaatteella huomioon koko yhteiskunnassa, tulisi elinkaarimenetelmät nähdä yhä useammassa yrityksessä tuotesuunnittelun ja strategisen päätöksenteon tukivälineenä.Elinkaarimenetelmien käyttöä havainnollistettiin käytännön esimerkkien avulla erilaisissa kysymyksenasetteluissa. Esimerkit käsittelivät uusia metallimateriaaleja, jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntämistä teollisen ekologian näkökulmasta, biomateriaalien maankäyttövaikutuksia, rakentamisen elinkaarihallintaa ja maaliteollisuuden ympäristöhaasteita.Lopuksi on esitetty joukko suosituksia siitä, kuinka elinkaariarviointi- menetelmiä tulisi käyttää ja mitä tekijöitä tulisi ottaa huomioon, jotta elinkaariosaaminen pystytään jalkauttamaan laajalla rintamalla suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskeinen viesti on, että varsinaista elinkaariarviointia tulee käyttää tuotteiden ja palveluiden ympäristö- vaikutusten arvioinnin perustyövälineenä. Osaamisen levittäminen edellyttää yritysten ja tutkimusmaailman välillä uudenlaista verkottumista ja yhteistoimintaa, jossa erilaiset yhteiset tutkimus- ohjelmat ja kokeilut näyttelevät keskeistä osaa.

The indirect effects of bioenergy and transport biofuels with a special focus on indirect land use changes (ILUC) and indirect impacts on resource use was studied. Three case studies were examined. First, a literature review of Brazilian sugarcane ethanol production is presented. Second, it was assessed how the increase in liquid biofuel production alters the allocation of land use patterns and other sources of non-CO2 greenhouse gas emissions in Finland by using general equilibrium (CGE) modeling. Third, the influence of forest-based transportation biofuel production on the resource use in energy system and carbon stocks of forests in Finland was assessed by using partial equilibrium (PE) modeling. A variety of definitions, identification and quantification methods related to indirect effects presented in literature were compiled. However, in practice, it is often difficult to recognize the type of the effect in question, and what is the actual driver behind the change. The methods to assess the significance of ILUC were also reviewed. The monitoring data alone cannot be used to distinguish direct and indirect land use change emissions from each other, but it serve as a basis for various scenarios and assumptions on expected future development trends. To conclude, main problem in ILUC is the fact that deforestation mainly takes place in countries that are currently not committed to the binding targets for GHG emission limitations or reductions. Furthermore, ILUC is mainly promoted by increasing global demand and trade of agricultural products. Without effective policy measures there is a significant risk that the current biofuel promotion policies will increase ILUC and respective negative impacts. Both methodology to identify and quantify ILUC and management and policy approaches to mitigate negative LUC and ILUC impacts need to be further developed. System-level modeling can provide useful information on potential impacts of various policies and measures but probably too many uncertainties and inaccuracies are included in such modeling to be used to quantify the impacts in practice.

Ambitious climate change mitigation requires the implementation of effective and equitable climate policy and GHG emission reduction measures. The objective of this study was to explore the significance of the uncertainties related to GHG emission reduction measures and policies by providing viewpoints on biofuels production, grid electricity consumption and differentiation of emission reduction commitments between countries and country groups. Life cycle assessment (LCA) and macro-level scenario analysis through top-down and bottom-up modelling and cost-effectiveness analysis (CEA) were used as methods. The uncertainties were propagated in a statistical way through parameter variation, scenario analysis and stochastic modelling. This study showed that, in determining GHG emissions at product or process level, there are significant uncertainties due to parameters such as nitrous oxide emissions from soil, soil carbon changes and emissions from electricity production; and due to methodological choices related to the spatial and temporal system boundary setting and selection of allocation methods. Furthermore, the uncertainties due to modelling may be of central importance. For example, when accounting for biomass-based carbon emissions to and sequestration from the atmosphere, consideration of the temporal dimension is critical. The outcomes in differentiation of GHG emission reduction commitments between countries and country groups are critically influenced by the quality of data and criteria applied. In both LCA and effort sharing, the major issues are equitable attribution of emissions and emission allowances on the one hand and capturing consequences of measures and policies on the other. As LCA and system level top-down and bottom-up modelling results are increasingly used to justify various decisions by different stakeholders such as policy-makers and consumers, harmonization of practices, transparency and the handling of uncertainties related to methodological choices, parameters and modelling must be improved in order to avoid conscious misuse and unintentional misunderstanding.

Tietoja ilmastopolitiikkatoimien vaikuttavuudesta tarvitaan toimenpiteiden suunnitteluun, seurantaan ja edelleen kehittämiseen, mutta myös raportointiin EU:lle ja YK:n ilmastosopimukselle. Tässä hankkeessa kehitettiin menetelmiä ilmastopolitiikan vaikuttavuuden arvioitiin ja sovellettiin niitä metsähakkeen, tuulivoiman, biokaasureaktorien ja liikenteen biopolttoaineiden tarkasteluissa. Uusiutuvan energian käyttöä tukevilla politiikkatoimilla pyritään saavuttamaan EU:n uusiutuvan energian tavoite, mutta niillä on myös muita vaikutuksia. Tässä hankkeessa tarkasteltiin vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin, työllisyyteen, suoriin kustannuksiin valtiolle ja kansantalouteen Suomessa. Arviot tehtiin suhteellisen yksinkertaisilla menetelmillä ja laskentamalleilla. Metsähakkeen käytön lisäämisellä saavutettaisiin suurimmat vuosittaiset päästövähennykset: 4,0-4,7 MtCO2 vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tuulivoimalla saavutettava vastaava vuosittainen lisäpäästövähennys olisi arviolta 1,1-1,7 MtCO2 ja biokaasureaktoreilla 0,06-0,20 MtCO2 ekv. Liikenteen biopolttoaineiden lisäkäytöllä saavutettaisiin Suomen liikennesektorilla 1,1 MtCO2:n vuosittainen vähennys vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mutta niiden tuotantoketjussa vapautuisi arviosta riippuen päästöjä 0,05-0,4 MtCO2 ekvSuomessa ja 0,2-0,7 MtCO2 ekv ulkomailla. Metsähakkeen lisäkäytön suora työllisyyslisäys vuonna 2020 olisi arviolta vajaa 3 000 htv/vuosi vuoden 2010 tasoon verrattuna. Toiseksi suurin suora työllisyysvaikutus arvioitiin tuulivoimalle (n. 1 300 htv/vuosi vuonna 2020), mutta osa voimaloista ja niiden komponenteista valmistetaan ulkomailla ja työllisyyslisäys Suomessa jäänee jonkin verran arvioitua pienemmäksi. Biokaasureaktorien työllisyysvaikutus on suhteellisen pieni (100-150 htv/vuosi vuonna 2020) ja liikenteen biopolttoaineista arvioitiin vain metsätähdedieselin vaikutusta (500-850 htv/vuosi vuonna 2020), mikä saattaa olla osittain päällekkäinen metsähakkeen työllisyysvaikutuksen kanssa. Malliarvion mukaan kokonaisvaikutus työllisyyteen olisi yhteensä noin 3000 htv/vuosi vuonna 2020. Valtio myönsi tukia tarkastelluille uusiutuvan energian muodoille noin 150 M vuonna 2010, ja vuoteen 2020 mennessä tukien arvioidaan nousevan 350 M tasolle. Metsähake on pelkkiä valtion kustannuksia tarkasteltalessa tehokkain tapa lisätä uusiutuvan energian määrää ja vähentää päästöjä. Metsähakkeen käyttötavoite on kuitenkin lähellä suurinta kustannustehokasta käyttömäärää. Valtion kustannusten kannalta tuulivoima on biokaasureaktoreita edullisempi molemmilla käytetyillä tarkastelutavoilla (uusiutuvan energian lisäys Euroa/GWh ja päästöjen vähennys Euroa/tCO2). Valtion näkökulmasta liikenteen biopolttoaineille asetettu jakeluvelvoite ja valmisteveroalennus ovat suhteellisen edullinen tapa lisätä uusiutuvan energian käyttöä, mutta kotimaisen liikenteen biopolttoaineiden tuotannon edistäminen saattaa edellyttää myös muiden tukimekanismien, kuten investointitukien käyttöä, joita ei huomioitu tässä selvityksessä. Tarkasteltujen uusiutuvan energian politiikkatoimien yhteisvaikutuksesta kansantuote olisi malliarvion perusteella vuonna 2020 noin 0,2 % vertailuskenaariota korkeammalla tasolla ja investointivaiheen jälkeen kansantuote jäisi noin 0,1 % vertailuskenaariota korkeammalle tasolle. Jos energiateknologian vienti lähtisi kasvavien kotimarkkinoiden ansiosta kasvuun, positiiviset vaikutukset kansantuotteeseen olisivat suurempia.

As human population is continuously increasing, productive land is becoming even more limited resource for biomass production. Land use and land use change cause various environmental impacts. At the moment the focus is on land use related greenhouse gas emissions, but changes in carbon cycles and storages, soil quality and soil net productivity, and loss of biodiversity are growing in importance. Additionally, changes in land use and land cover also affect water quality and availability. Currently, land use related terminology is diverse, and the methodologies to assess the impacts of land use and land use change are still partly under development. The aim of this study was to discuss how land use induced environmental impacts can be taken into consideration in the life cycle assessment (LCA). This report summarises the results of the FINLCA project’s (Life Cycle Assessment Framework and Tools for Finnish Companies) two tasks (WP 2.1 land use and WP 5.2 biomaterials). The study was conducted in co-operation with the Finnish Environment Institute (SYKE) and VTT Technical Research Centre of Finland. As a result, we show that it is possible to make land use impact assessment with LCA. Indicators are available for climate impacts and for all the other identified land use impact categories (resource depletion, soil quality, and biodiversity). However, limited land use related data reduces the reliability of the results. Most widely used life cycle impact assessment (LCIA) methods (e.g. ReCiPe, CML or EI99) cover only one aspect of land use induced environmental impacts. Additionally, some of the land use indicator results are difficult to understand and communicate. From the company perspective, we considered that accounting of land occupation (m2a) and transformation (m2 from and to) is a good starting point together with the relatively simple ecological footprint indicator for productive land occupation (resource depletion). A more comprehensive and challenging approach to land use impact assessment in LCA is to include all three impact categories and add the SOC/SOM indicator for soil quality impacts and EDP or PDF indicator for biodiversity. In case no quantitative assessment can be done, we propose that companies would map their raw materials’ origins. Even a qualitative assessment related to products’ life cycles would help to identify if there are any potential land use or direct and indirect land use change risks.