Search

Tämä raportti esittelee lähestymistavan ja ohjeita DNSH-arviointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa ja mahdollisissa muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Euroopan unionin jäsenmaiden on laadittava jokaiselle elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteelle elvytystoimista mahdollisesti aiheutuvan haitan määrittelemiseksi ns. DNSH-arviointi (Do No Significant Harm). Elpymis- ja palautumissuunnitelmaan liittyy kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmia. DNSH-arvioinnissa rahoitusohjelmien vastuutahojen on varmistettava, että jokainen elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettava hanke on DNSH-periaatteen mukainen kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta: 1. ilmastonmuutoksen hillintä 2. ilmastonmuutokseen sopeutuminen 3. vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu 4. siirtyminen kiertotalouteen 5. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen 6. biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen. Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmista rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille. Arviointimenetelmien kehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti Suomen kestävän kasvun ohjelmassa tunnistettuihin teollisuuden investointihankkeisiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan soveltaen käyttää myös muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Kehitettävien arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

This report presents approaches and guidance for the DNSH assessment of projects in the Finnish recovery and resilience plan and other projects possibly requiring a DNSH assessment. Member States must provide a Do No Significant Harm (DNSH) assessment for each of the measures in their recovery and resilience plan. No action included in a recovery and resilience plan should cause significant harm to any of the six environmental objectives: 1. climate change mitigation 2. climate change adaptation 3. sustainable use and protection of water and marine resources 4. transition to a circular economy 5. prevention and control of air, water and soil pollution 6. protection and restoration of biodiversity and ecosystems. The Finnish Environment Institute, Syke, has developed guidance and methodologies for the DNSH assessment of funding applications under the Finnish program for sustainable growth. The developed methods and approaches are designed particularly for investment projects as well as research, development and innovation projects. To a large extent, the developed methodology can also be applied in the DNSH assessment of other types of projects. Users of the developed assessment methods are the bodies responsible for funding programs, especially, Business Finland, Academy of Finland, Ministry of the Environment, Ministry of Employment and the Economy, Centres for Economic Development, Transport and the Environment and those organizations applying for funding. Ei merkittävää haittaa -periaatteen (DNSH) soveltaminen Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa Tämä raportti esittelee lähestymistavan ja ohjeita DNSH-arviointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa ja mahdollisissa muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Euroopan unionin jäsenmaiden on laadittava jokaiselle elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteelle elvytystoimista mahdollisesti aiheutuvan haitan määrittelemiseksi ns. DNSH-arviointi (Do No Significant Harm). Elpymis- ja palautumissuunnitelmaan liittyy kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmia. DNSH-arvioinnissa rahoitusohjelmien vastuutahojen on varmistettava, että jokainen elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettava hanke on DNSH-periaatteen mukainen kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta: 1. ilmastonmuutoksen hillintä 2. ilmastonmuutokseen sopeutuminen 3. vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu 4. siirtyminen kiertotalouteen 5. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen 6. biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen. Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmista rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille. Arviointimenetelmien kehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti Suomen kestävän kasvun ohjelmassa tunnistettuihin teollisuuden investointihankkeisiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan soveltaen käyttää myös muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Kehitettävien arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

Raportissa kuvataan hyviä käytäntöjä parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) päästötasoja lievempien päästöraja-arvojen (ympäristönsuojelulain 78 §) hakemiseen ja arvioimiseen teollisuuspäästödirektiivin mukaisten ns. direktiivilaitosten (teollisuuspäästödirektiivi 2010/75/EU) ympäristölupaprosesseissa. Keskeiset suositukset hyviksi käytännöiksi ovat: 1) Päästöjen vähentämisen kustannukset (nettoarvo kokonaiskustannuksista eli pääoma- ja käyttökustannukset yhteensä) tulisi arvioida nykyarvona. 2) Ympäristöhyödyt tulisi arvioida rahamääräisesti silloin kun yleisesti hyväksyttyjä, tapaukseen soveltuvia menetelmiä on käytettävissä. Muussa tapauksessa ympäristöhyödyt arvioidaan laadullisesti. 3) Ilmapäästöjen menetettyjen ympäristöhyötyjen arvioinnissa suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti alueellisesti tarkennetun IHKU-mallin (Suomen oloihin laadittu ilmapäästöjen haittakustannusmalli) tuloksia. Niille ilman epäpuhtauksien päästöille, joille ei voida soveltaa IHKUmallia, voidaan käyttää Euroopan ympäristökeskuksen julkaisemia ympäristökustannuksia Suomen oloissa. 4) Vesipäästöjen aiheuttamien ympäristöhaittojen euromääräiseen arvottamiseen BAT-poikkeamien yhteydessä ei ole toistaiseksi käytettävissä EU-tasolla yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä tai lähestymistapoja. Vesipäästöjen osalta arvioidaan ensimmäisessä vaiheessa, syntyykö rahamääräisesti arvotettavissa olevaa ympäristöhaittaa. Jos tällaista ympäristöhaittaa arvioidaan syntyvän, sovelletaan tapauskohtaisesti Suomessa käytettyjä arvottamismenetelmiä ja yksikköhaittakustannuksia, esimerkiksi vesienhoidollisia kunnostuskustannuksia. Kaikissa tapauksissa rahamääräistä arvottamista ei kuitenkaan pystytä tekemään ja on tyydyttävä ympäristövaikutusten ja niistä aiheutuvien haittojen kuvaamiseen ilman arvottamista. 5) Jotta poikkeama voidaan myöntää, tulisi investoinnin kustannusten olla selvästi ympäristöhyötyjä suuremmat. BAT-poikkeuksen käsittelyn kokonaisharkinnassa lupaviranomainen voi ottaa huomioon myös muita näkökohtia kuten tasapuolisuus suhteessa muihin laitoksiin sekä tilan puutteen ja prosessin erityispiirteiden vaikutukset BAT-tekniikan käyttöönottoon. Joissakin tapauksissa laadulliset arviot ja tapauskohtainen harkinta voivat olla tarkoituksenmukaisin lähestymistapa kokonaisarvion tekemiseksi.

Euroopan komissio antoi ehdotuksensa päästökattodirektiivin (NEC-direktiivi, 2001/81/EY) muuttamiseksi sekä direktiiviehdotuksen keskisuurten (1-50 MW) polttolaitosten päästöjen rajoittamiseksi osana ns. EU:n ilmansuojelupakettia. Säädösehdotusten tavoitteena on vähentää ilmaan joutuvia päästöjä siten, etteivät ne aiheuttaisi merkittäviä haitallisia vaikutuksia tai riskejä ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Päästökattodirektiiviehdotuksella säädettäisiin rikkidioksidin, typen oksidien, haihtuvien orgaanisten yh-disteiden, ammoniakin ja pienhiukkasten sekä metaanin maakohtaisista päästökatoista, päästöjen rapor-toinnista ja päästöjen vaikutusten seurannasta. Keskisuuria polttolaitoksia koskevalla direktiiviehdotuksella säädettäisiin energiantuotantoyksiköiden rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöistä. Selvityksessä tarkastellaan Suomelle esitettyjen päästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamista, tar-vittavia lisätoimenpiteitä ja niistä aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi tarkastellaan direktiiviehdotusten ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden vaikutuksia ympäristöön, terveyteen, innovaati-oihin sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan. Suomelle kaavailtu rikkidioksidin vähennystavoite näyttäisi toteutuvan tarkastelluissa vaihtoehtoisissa kehitysskenaarioissa. Muiden päästöjen osalta tilanne on haasteellisempi. Lisätoimia tarvittaisiin erityisesti maatalouden ammoniakkipäästöjen vähentämiseksi. Pienhiukkasten osalta tavoitteisiin pääsemiseen vaikuttavat olennaisesti turpeen käytön ja puun pienpolton kehitys. Keskisuurille energiantuotantoyksiköille ehdotettujen uusien päästömääräysten vuoksi savukaasupuh-distimien lisäinvestointeja tarvittaisiin alustavan arvion mukaan erityisesti pienissä kiinteitä polttoaineita käyttävissä polttolaitoksissa. Terveysvaikutusten vähentämisessä puun pienpoltosta ja liikenteestä aiheutuvat pienhiukkaspäästöt ovat keskeisessä asemassa Suomessa. Päästökattodirektiiviehdotus edellyttäisi kansallisen ilmansuojeluohjelman laatimista ja sen säännöllistä päivittämistä. Lisäksi sekä päästötietojen raportointiin että päästöjen vaikutusten seurantaan liittyvät velvoitteet lisääntyisivät nykytilanteeseen verrattuna.

Vesipolitiikan puitedirektiivissä vahvistetaan puitteet pinta- ja pohjavesien suojelulle ja asetetaan ympäristöpolitiikan tavoitteet, joihin kuuluvat hyvän kemiallisen ja ekologisen tilan saavuttaminen ja vesien tilan huonontumisen ehkäiseminen. Meristrategiadirektiivissä säädetään merenhoidon suunnittelusta ja hyvän tilan saavuttamisesta. Tämän julkaisun tarkoituksena on toimia ohjeena, hyvien menettelytapojen kuvauksena ja avata haitallisia aineita koskevia säädöksiä. Tavoitteena on yhdenmukaistaa koko maassa mm. haitallisia aineita koskevia lupamenettelyjä, vesien ja merenhoidon suunnittelua, kuormituksen seuranta- ja tarkkailusuunnitelmia sekä vesikemiallisia mittauksia ja analyysien laadunvarmennusta. Julkaisussa annetaan ohjeita mm. haitallisten aineiden kuormitusinventaarioiden laatimista, ympäristönlaatunormien soveltamista sekä tarkkailun ja seurannan järjestämistä varten.

Velvoitetarkkailuissa on toistaiseksi kiinnitetty varsin vähän huomiota jätevesien ja muun ihmistoiminnan vuoksi ympäristöön joutuviin haitallisiin yhdisteisiin ja niiden vaikutuksiin. Kemikaalien runsas ja monipuolinen käyttö tuotannossa ja kotitalouksissa sekä toisaalta kansainvälisestä ja kotimaisesta lainsäädännöstä johtuvat vaatimukset ovat lisänneet paineita liittää vierasaineita koskevia selvityksiä toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuihin. Esteenä on usein ollut epätietoisuus tarkkailtavien aineiden valinnasta, menetelmistä ja tarkkailuohjelmien muista yksityiskohdista. Tämä ohje on laadittu edistämään haitallisten aineiden tarkkailua sekä jätevesissä, pohjavesissä että pintavesissä. Se on tarkoitettu tarkkailua käsittelevien ja valvovien kuntien ja valtion viranomaisten, tarkkailua suorittavien laitosten ja tarkkailuvelvollisten toiminnanharjoittajien käyttöön. Julkaisu on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan asiaan liittyvää lainsäädäntöä, päästölähteitä, vesienhoitolain vaikutuksia tarkkailuun sekä kansainvälisiä käytäntöjä. Toisessa osassa esitetään suosituksia tarkkailujen järjestämiseksi ja havainnollistetaan suosituksia esimerkkitapauksilla. Haitallisten aineiden tarkkailun lisäksi julkaisussa kuvataan eräitä muitakin tarkkailuasioiden hoitoon yleisesti suositeltavia menettelytapoja, kuten tarkkailujen hyväksymiskäytäntöjä, raportointia ja laadunvarmistusta. Yhdenmukaisten menettelytapojen kuvaamista pidettiin tärkeänä, koska velvoitetarkkailuille annetut yleisohjeet ovat vuodelta 1992, eikä niitä ole uudistettu sen jälkeen. Haitallisten aineiden käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailujen tulee perustua riskiarviointiin ja uuden toiminnan kyseessä ollen myös riittäviin ennakkoselvityksiin. Tarvittaessa tarkkailuun tulisi kuulua syy-seuraussuhteita selvittäviä tutkinnallisia jaksoja, joiden tuottaman tiedon avulla tarkkailuista saattaa olla mahdollista karsia pois epäolennaisia osia ja keskittyä toimintaa herkimmin kuvaaviin muuttujiin. Julkaisussa korostetaan tarkkailujen kehittämistä sen mukaan, miten tietoa kertyy. Lisäksi on haluttu nostaa esiin biotestauksen mahdollisuuksia jätevesijakeiden ja kokonaisjätevesipäästöjen vaikutuksia selvitettäessä. Tarkkailun parhaita käytäntöjä ja suositeltavia valintoja on havainnollistettu muutamin kuvitteellisin esimerkkitapauksin.

Julkaisun 14.5.2007 päivitetty tarkistuslista (liite 1), seurausmatriisi (taulukko 2, sivulla 29) ja riskimatriisi (taulukko 3, sivulla 36) ovat erillisenä tiedostona. Häiriöpäästöjen hallinta on riskien hallintaa, jossa keskeinen hallinnan keino on riskianalyysi. Riskianalyysin avulla tunnistetaan ja arvioidaan riskit sekä niiden hallintaan tarvittavat toimenpiteet. Tässä raportissa tarkastellaan laitoskohtaista teollisen toiminnan häiriöpäästöjen ympäristöriskien arviointia. Hankkeessa laadittiin ns. YMPÄRI-suositukset hyvän ympäristöriskianalyysin sisällöstä ja terminologiasta sisältäen keskeiset häiriöpäästöjen ympäristöriskianalyysien tekemisen avuksi kehitetyt työkalut. Suomen ympäristökeskuksen, Turvatekniikan keskuksen ja VTT:n yhteistyö sekä haastattelut ja hankkeessa järjestetyt työpajat tarjosivat laajalle joukolle viranomaisia, konsultteja, johtamisjärjestelmäsertifioijia ja yritysedustajia mahdollisuuden kommentoida ja vaikuttaa ympäristöriskianalyysin sisällön määrittämiseen. YMPÄRI-suositusten avulla toimijat voivat varmistua siitä, että analyysi täyttää sekä ympäristö- että kemikaalivalvontaviranomaisten, kuin myös johtamisjärjestelmiä arvioivien sertifiointielimien vaatimukset. YMPÄRI-suosituksessa nojaudutaan vahvasti riskianalyysitekniikoiden hyödyntämiseen järjestelmällisessä riskien tunnistamisessa. Todennäköisyyden ja seurausten arvioimiseen annetaan selkeät ohjeet ja työkalut - ympäristöriskien seurausmatriisi ja arvottamismatriisi. Molemmat matriisit sisältävät jo valmiiksi näkemykset riskien hyväksyttävyydestä. Jatkohankkeessa on tarkoitus testata YMPÄRI-suosituksia muutamassa teollisuuslaitoksessa, tarvittaessa parantaa niitä ja laatia tietokonepohjainen ohjelma ympäristöriskianalyysien tekemisen avuksi.

Luku 1 on myös suomeksi (Chapter 1 is also available in Finnish).

Nykyisen ympäristönsuojelulain mukaisen velvoitetarkkailun vahvuutena on, että käytettävissä on toimiva tarkkailun suunnittelu- ja toteutuskehikko, johon haitallisten aineiden tarkkailu voidaan lisätä. Käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailut ovat perinteisten parametrien ja seurattavien tekijöiden osalta jo nykyisin varsin toimivia, ja mietintönsä syksyllä 2004 jättäneen tarkkailutyöryhmän ehdotusten perusteella niitä on mahdollista kehittää edelleen. Toinen merkittävä etu on, että ympäristönsuojelulaki ja –asetus kattavat jo nyt haitalliset aineet. Haitallisten aineiden tarkkailun kehittämisen ensisijainen tavoite onkin saada velvoitetarkkailu lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten vaatimusten mukaiselle tasolle. Haitallisten aineiden velvoitetarkkailu kattaa tällä hetkellä vain suppean joukon aineita. Uusien teollisuus- ja kuluttajakäytössä olevien aineiden käytöstä, päästöistä, ympäristöpitoisuuksista ja vaikutuksista on vielä hyvin puutteelliset tiedot. Tarkkailun kehittämisen keskeisenä lähtökohtana on lupaprosessin kehittäminen niin, että siinä tuotetaan tarkkailumääräysten asettamisen kannalta riittävät tiedot. Velvoitetarkkailussa sovelletaan riskiin (ympäristön pilaantumisen vaaraan) perustuvaa lähestymistapaa. Pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden tunnistamisen lähtökohtana on kemikaalien käyttömäärät ja -tavat sekä näiden pohjalta arvioidut päästökohteet ja –määrät. Käyttö- ja päästömääriin perustuvaa lähestymistapaa voidaan tukea ja täydentää havaittaviin ympäristövaikutuksiin perustuvalla lähestymistavalla. Velvoitetarkkailun kehittämisessä tulisi pyrkiä ympäristötiedon kokonaisvaltaiseen hankintaan, käsittelyyn, raportointiin ja arviointiin. Tarkkailun, seurannan ja tutkimuksen välistä rajaa tulisi madaltaa ja yrkiä muodostamaan laajempia tutkimuskokonaisuuksia. Tarkkailu tulisi toteuttaa kokonaisvaltaisesti yhdistämällä mm. kemikaalien käyttötietoja, päästöissä ja ympäristössä ääritettyjä haitta-ainepitoisuuksia, jätevesien ja ilmaan joutuvien päästöjen vaikutustutkimuksia ekä muita vaikutustutkimuksia.

This publication contains the Finnish implementation reports of the Recommendations adopted under the Technological Committee of the Baltic Marine Environment Protection Commission - the Helsinki Commission (HELCOM) as well as the implementation report of the EU water directives compiled in 2002 (covers the period of 1999-2001). Recommendations for different sectors to curb pollution from various sources have been adopted under the Technological Committee of the Helsinki Commission. The implementation of these HELCOM Recommendations are to be reported to HELCOM every three years. The requirements in the Recommendations include limit values for waste water discharges and air emissions as well as pollution control measures for different sectors. Notwithstanding the elaboration of the reporting since the previous reporting round there are still notable differences in the contents of the reports between the countries. Based on the reports the implementation of the HELCOM recommendations in Finland was on a fairly good level although some areas for further improvement were identified. The Finnish Environment Institute (SYKE) is responsible for the reporting of the implementation of the EU water directives in Finland. The data is collated in cooperation with the regional environmental centres (13) and other appropriate stakeholders. Much of the information is abstracted from the emission and water status data bases of the Finnish Environment Administration. This report covers the implementation of the water directives listed in annex I and II of the Reporting Directive 91/692/EEC. The Fish Water Directive (78/659/EEC) was reported for the first time in 2002, whereas for the other water directives, this was the second reporting round (first time reported in 1999).

Julkaisussa on kuvattu eri toiminnoista vesiin joutuvien päästöjen kehitystä 1990-luvulla ja arvioitu vuoteen 2005 ulottuvien vesiensuojelun tavoitteiden toteutumista vuoteen 2000 mennessä eli tavoiteohjelmakauden puolivälissä. Työssä tarkastellaan seuraavia toimintasektoreita: teollisuus, turvetuotanto, kalankasvatus, yhdyskunnat, haja- ja vapaa-ajanasutus, peltoviljely, puutarhatuotanto, kotieläintuotanto, turkistarhaus, metsätalous, liikenne sekä pohjavesiin kohdistuvat päästöt. Päähuomio kiinnitetään typpi- ja fosforikuormitukseen, mutta sen lisäksi on tarkasteltu myös orgaanisen aineen, kromin, kuparin, sinkin, nikkelin ja hiilivetyjen päästöjä vesiin. Teollisuuden, yhdyskuntien ja kalankasvatuksen kuormitusarviot perustuvat ympäristöhallinnon VAHTI-tietojärjestelmästä saatuihin tietoihin, joita on täydennetty erillisillä kyselyillä ja selvityksillä. Peltoviljelyn aiheuttama kuormitus on arvioitu maatalousvaltaisilta valuma-alueilta tehtyjen mittausten sekä huuhtoumamallien avulla. Eläintalouden, metsätalouden ja turvetuotannon vesistökuormituksen arviointi perustuu aktiviteettitietojen ja ominaiskuormitusten perusteella tehtyyn laskentaan tai huuhtoumamalleihin. Haja-asutuksen, turkistarhauksen ja liikenteen kuormituksen ja pohjavesien suojelun kehittymistä on tarkasteltu tehtyjen toimenpiteiden avulla. Vesiensuojelun tavoiteohjelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumisaste vaihtelee toimintasektoreittain ja päästösuureittain varsin paljon. Kuormittavista toiminnoista vain kalankasvatus on jo vuonna 2000 päässyt lähes täysin vuodelle 2005 asetettuihin kuormitustavoitteisiin. Sen sijaan muissa toiminnoissa vesiensuojelutoimenpiteitä joudutaan ainakin joiltakin osin tehostamaan tavoitteiden saavuttamiseksi.