Search

Tunnen tukijoita, jotka ovat hylänneet herkullisen tutkimusaiheen, koska heitä on pelottanut, että he joutuisivat kiistanalaisen aiheen tutkimisen takia vihamielisten tahojen tikun nokkaan. Heitäkin enemmän tunnen tutkijoita, jotka eivät suostu haastateltaviksi mediassa tai jotka eivät puhu julkisissa tilaisuuksissa tutkimuksensa tuloksista heihin kohdistuvien hyökkäysten pelossa.

Social media is an increasingly important tool for the dissemination of misogynistic, xenophobic, and nationalist radical-right messages. As injurious modes of communication spread on the internet and trickle into societal discussions, polarizing communication also becomes normalized in traditional media and everyday discussions. In this chapter, we trace how disgust becomes politicized in radical-right populist rhetoric online. The radical right movement’s affective discourse is used to arouse strong emotions in the followers. We are interested in how repulsion toward women, typical of texts published in many online environments, affectively intersects with repulsion towards (other) gendered, sexualized and racialized others. We analyse how disgust works performatively on a far-right online site Patriootti.com [Patriot]. This Finnish website is a part of a larger network of malicious far-right sites. It serves as an example of transnational affective rhetoric that fuels disgust, hatred, and violence against those constructed as others. Our analysis draws on research on populism and Sara Ahmed’s affect theory. We pay attention to how adversarial groups are constructed, helped by affective mobilization, and enquire who are the us and who are the others. Disgust as a moral emotion, we suggest, serves as an instrument for mobilizing people with populist rhetoric in promoting racist and even fascist politics. peerReviewed

Hankkeessa tutkittiin verkkovihan tuottajia ja levittäjiä määrällisesti (verkostoanalyysi, some-aineiston luokittelu) ja laadullisesti (teemat ja retoriikka). Heidän toimintatapojaan ja motiivejaan tarkasteltiin teemahaastatteluin, internet-etnografialla ja verkkokyselyllä. Tietoa tuotettiin myös rangaistavan vihapuheen tekijöistä ja heidän verkostoistaan. Viestinnän sisällön, toimintatapojen ja tapahtumapaikkojen tarkastelun perusteella tuottajat ja levittäjät luokiteltiin ideologisesti, affektiivisesti ja performatiivisesti motivoituneisiin vihapuhujiin. Limittäisillä ryhmillä on eri päämääriä ja viestit kohdistetaan eri yleisöille. Verkkovihaa tuotetaan sekä organisoidusti että spontaanisti. Organisoituneita tuottajia on vähän. Yleisö kierrättää viestejä moninkertaistaen niiden näkyvyyden. Anonyymeja tunnuksia luodaan kertakäyttöä varten. Viharikosten määrä on laskenut ja vihapuherikosten määrä kasvanut. Suurin osa rangaistavasta vihapuheesta on yksittäisten henkilöiden tekemää. Pieni osa on keskenään verkostoituneita äärioikeistolaisessa liikehdinnässä toimivia avainhenkilöitä. Vihapuheen kitkemiseen ehdotamme toimenpiteiksi tutkimustiedon tuottamista, verkkovihan tuottajien ja levittäjien tukimuotoja, tietoisuuden lisäämistä verkkovihan levittämisestä, verkkokeskustelujen seurantaa, some-alustojen vastuunkantoa, poliisin lisäresursseja ja vuoropuhelun edistämistä. Julkaisu on läpikäynyt ulkopuolisen tieteellisen arvioinnin.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on julkaissut blogiaan Scripta – kirjoituksia uppoavasta lännestä 2000-luvun alusta saakka. Blogi ja sen vieraskirjasta irrotettu Hommaforum on ollut merkittävässä roolissa kansallismielisen ja maahanmuutto-vastaisen liikehdinnän noustessa Suomessa. Tässä artikkelissa tarkastelemme suomalaisuuden ja kansallistunteen affektiivista performoimista blogissa. Luemme blogia retoris-performatiivisesti eli kiinnittäen huomiota tekstin retoriikkaan ja siihen, miten se tuottaa affektiivisia reaktioita. Tarkastelemme tekstien tapaa rakentaa populistiselle vastakkainasettelulle ominaisesti ”meidän” ja ”muiden” kategorioita, kaksoispuhetta strategiana sekä blogikirjoitusten tyyliä, erityisesti ironiaa tyylikeinona. Tarkastelemme myös blogissa lanseerattuja oikeistopopulistisia uudissanoja. Yhdistämällä oikeistopopulismin, nationalismin, affektiivisuuden ja retorisen tyylin tutkimisen osoitamme Halla-ahon Scripta-blogin hyödyntävän muun muassa ironiaa affektiivisena keinona, jolla tuotetaan kuviteltua suomalaista kansakuntaa. Isänmaan-rakkauden kaltaisten positiivisten tunteiden sijaan suomalaisuus rakentuu blogissa ulossulkevan nationalismin, kielteisiksi koettujen asioiden, kuten maahanmuuton vastustamisen ja viholliskuvien luomisen varaan.

Was wird unter Zugehörigkeit verstanden und welche Standpunkte finden sich hierzu? Welches Wissen und welche Wissensarten (EISNER 2008) erbringen künstlerische Praktiken? In unserem Beitrag beschäftigen wir uns mit diesen Fragen ausgehend von dem Projekt "Crossing Borders", in dem wir partizipative kunstbasierte Verfahren zur Erforschung von Zugehörigkeit nutzten. Wir luden Teilnehmer*innen ein, ihr Verständnis von Zugehörigkeit in drei parallelen Workshops zu explorieren entlang unterschiedlicher Zugangsweisen (Film, Schreiben, Bilder/Zeichnungen). Ziel war, dass für jede*n in jedem Workshop ein künstlerisches Produkt entstehen sollte, das von Zugehörigkeit handelte. Hiervon ausgehend haben wir vier mögliche Standpunkte mit Blick auf das Konzept der Zugehörigkeit eruiert und untersucht, in welcher Weise diese einen Ausdruck in den künstlerischen Produkten der Teilnehmenden fanden. Zusätzlich fassen wir die Ergebnisse aus den Workshop-Diskussionen und aus Einzelinterviews zusammen und zeigen konzeptuell und an Materialien, dass aus künstlerische Praktiken sehr feines und situiertes Wissen über Zugehörigkeit resultieren kann, und dass wechselnde Standpunkte hierzu in materiellen Ausdrucksformen verankert werden können. So können kunstbasierte Verfahren helfen, das fluide Konzept von Zugehörigkeit zu bestimmen und zu kontextualisieren., How do people understand belonging and what kinds of stances toward belonging do they take? What kind of knowledge or ways of knowing (EISNER, 2008) does artistic practice yield about belonging? We ask these questions in this article, which is based on the research project Crossing Borders, in which we used participatory arts-based methods to study belonging. We invited participants to explore the notion of belonging in three parallel workshops drawing on different art forms, film, writing and visual arts. The goal of the workshops was for each participant to produce an artwork that deals with belonging.In the article, we identify four stances that the participants expressed toward the concept of belonging and explore the ways in which their ideas were manifested in the artworks. We analyze the workshop discussions, the participants' interviews and the artworks, and demonstrate on both the conceptual and material level that artistic practice can provide extremely nuanced and situated knowledge, or ways of knowing, about belonging. We argue that the artworks anchor the ever-shifting stances into material forms and expressions. Artistic practice is thus one way of defining and contextualizing the fluid concept of belonging.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

peerReviewed

peerReviewed

peerReviewed

Various epistemological changes – such as the linguistic, narrative, and cultural turns that have influenced humanistic and social scientific studies since the 1980s – have contributed to the increased academic interest in politics, discourses, processes, and practices of belonging. During the recent decades, the idea of belonging or notbelonging have been discussed and theorized in various fields with diverse parallel and/or overlapping conceptualizations. These include, for example, identity, placemaking, displacement, and their representational, intersectional, and fluid nature. In recent years, several scholars have aimed to discuss the topics framed by the above mentioned concepts and points of view with a new conceptualization: ‘Belonging’ has been operationalized as a theoretical and analytical tool in the investigation of various contemporary forms of communal interaction. This paper explores ‘belonging’ as a scholarly concept with the method of concept analysis. By analysing a selection of recent academic publications in various fields we seek to answer the following questions: What does ‘belonging’ comprise? How is it used and defined in recent research? How does it relate to other similar concepts employed in the studies of belonging? What kind of added value does the concept bring to these studies? As a result, the paper presents tables and figures indicating the diversity in the notions of belonging and the links and relations between it and other related concepts. The paper concludes by discussing the problems and advantages of the concept of belonging in research. nonPeerReviewed

Omaelämäkertaa on alettu narratiivisen käänteen myötä tutkia monilla tieteenaloilla. Omaelämäkertatutkimuksesta on tullut tärkeä kulttuurintutkimuksenkin osa-alue. Se on rikas tutkimuskohde, sillä siinä kiteytyvät kysymykset esimerkiksi kokemuksesta, kielen performatiivisuudesta, subjektista, tekstuaalisuudesta ja toimijuudesta. Tässä kirjassa Tuija Saresma esittelee omaelämäkertatutkimuksen vaiheita, metodologiaa ja etiikkaa. Hän kehittelee dialogista ja empaattista omaelämäkertojen lukemisen tapaa. Kirjan empiirisenä lähtökohtana on taidekokemuksia kuvaavista omaelämäkerrallisista kirjoituksista tehty tutkimus. Teoreettisesti se pohjaa monitieteiseen omaelämäkertatutkimukseen, kulttuurintutkimukseen ja feministiseen tutkimukseen. Kirjoittaja käy keskustelua myös filosofien, folkloristien, kirjallisuudentutkijoiden, sosiaalipsykologien ja sosiologien kanssa, kaunokirjallisuutta unohtamatta. Omaelämäkerran tutkiminen tarkentuu kirjassa kuolemaan ja kirjoitukseen rajapintoina. Tuija Saresma tarkastelee kirjoittamista kautta kirjan, mutta näkökulmia vaihtaen: kirjoitus on feminiinistä ja feminististä toimintaa, tutkimuksen metodi ja tiedon tuottamisen keino sekä keino pysyä kiinni maailmassa. Kuoleman ja kärsimyksen teemat ovat läsnä pohdintoina kuoleman kohtaamisesta nykykulttuurissamme, suremisen politiikoista ja suremisen sukupuolesta. Suhteessa kuolemaan kirjoittaminen on aktiivista toimintaa, keino saavuttaa toimijuus kaikennielevän kärsimyksenkin jälkeen.