Search

Scientific knowledge shows compelling evidence of intensifying global environmental problems such as biodiversity loss and climate change. Unfortunately, this knowledge has not been directly translated into actions that would have reversed these worrying trends. The effectiveness of conservation, i.e. its ability to produce a desired result, is the outcome of interaction between knowledge and policy process. Efforts have recently been made to use existing scientific knowledge to combine current policy instruments and to develop new innovative approaches to conservation. In this PhD thesis I empirically study the perspectives of various actors and their roles in topical Finnish conservation efforts: green infrastructure, voluntary forest conservation and conflicting peatland policy. I examine how different knowledge types and policy instruments contribute to conservation effectiveness. The study utilizes an expert survey, focus groups, combining multiple methods using the case study approach, and integrating social and ecological data. The results illustrate how actors may interpret differently complex concepts, such as ecosystem services and ecological connectivity; the use of these concepts may even be politically coloured. Ambiguity concerning the definition of green infrastructure may create obstacles for practical implementation. In the peatland conservation policy case, where actors’ interests differed, implemented policy instruments did not match existing knowledge. The role of other knowledge types along with ecological knowledge may be more important when designing voluntary rather than compulsory instruments, because participation to voluntary actions needs to be attractive. The collaboration of actors is an integral part of increasing conservation efforts in the voluntary conservation. Interaction and valuation of various knowledge types may have a complicating effect on conservation practices, but different knowledge types can be integrated for more effective results. The study shows that policies should be designed in a way that allows the practical application of knowledge. The study elucidates what kind of challenges and opportunities for increasing effectiveness are faced in different phases of a policy process. I argue that the use of scientific evidence must be combined with the usage of other knowledge types and involvement of various actors. In addition, potential interest differences of actors should be considered when planning participation. In this way a combination of policy instruments can be developed, which simultaneously increases evidence uptake, acceptance and effectiveness leading to a more sustainable future. Vaikka tiede on osoittanut maailmanlaajuisten ympäristöongelmien, kuten monimuotoisuuskadon ja ilmastonmuutoksen pahenevan, tieto ei ole kuitenkaan johtanut riittävän vaikuttaviin tekoihin. Luonnonsuojelun tehokkuus, eli kyky tuottaa haluttu tulos, on tiedon ja politiikkaprosessien välisen vuorovaikutuksen tulos. Viime aikoina olemassa olevaa tietoa on pyritty hyödyntämään kehitettäessä erilaisten politiikkakeinojen yhdistelmiä sekä uusia luonnonsuojelun lähestymistapoja. Väitöskirjassa tutkin eri toimijoiden käsityksiä ja heidän roolejaan ajankohtaisissa suomalaisissa luonnonsuojelun tapauksissa: vihreän infrastruktuurin politiikassa, vapaaehtoisessa metsiensuojelussa ja konfliktisoituneessa suopolitiikassa. Tarkastelen myös, miten eri tiedon lajit ja politiikkakeinot edesauttavat luonnonsuojelua. Tutkimuksessa hyödynnetään asiantuntijakyselyä, ryhmäkeskusteluja, sosiaalisen ja ekologisen aineiston yhdistämistä sekä useita menetelmiä yhdistävää tapaustutkimusta. Väitöskirjan tulokset havainnollistavat, kuinka toimijat voivat tulkita monimutkaisia käsitteitä eri tavoilla, jopa poliittisesti värittyneesti. Tällaisia monitulkintaisia käsitteitä ovat esimerkiksi vihreä infrastruktuuri, ekologinen kytkeytyneisyys ja ekosysteemipalvelut. Vihreän infrastruktuurin monitulkintaisuus voi asettaa haasteita sen käytännön toimeenpanolle. Suopolitiikassa, jossa toimijoilla oli vahvoja intressiristiriitoja, toimeenpannut suojelukeinot olivat osin ristiriidassa ekologisen tiedon kanssa. Muunlaisen tiedon hyödyntäminen ekologisen tiedon lisäksi voi olla tärkeämpää vapaaehtoisten toimien suunnittelussa kuin sitovien lakisääteisten toimenpiteiden kohdalla, koska vapaaehtoisiin toimiin osallistumisen tulee olla houkuttelevaa. Myös eri toimijoiden yhteistyö on oleellinen osa vapaaehtoisen luonnonsuojelun edistämistä. Eri tiedon lajien (muun muassa luonnontieteellinen, yhteiskuntatieteellinen ja paikallinen tieto) vuorovaikutus ja arvottaminen voivat monimutkaistaa suojelun toimeenpanoa, mutta erilaisia tiedon lajeja voidaan yhdistää nykyistä tehokkaampien tulosten saamiseksi. Tutkimus osoittaa, että ympäristöpolitiikka tulee suunnitella niin, että tiedon soveltaminen paikallisissa oloissa on mahdollista. Tutkimukseni nostaa näkyviin, millaisia erilaisia haasteita ja mahdollisuuksia lisätä luonnonsuojelun tehokkuutta on politiikkaprosessin eri vaiheissa. Luonnontieteellisen tiedon hyödyntäminen ei yksin riitä. Väitän, että luonnontieteiden lisäksi tulee hyödyntää muita tiedon lajeja ja toimijoiden osallistamista. Lisäksi eri toimijoiden mahdolliset eriävät intressit tulee ottaa huomioon jo osallistumisen tapoja suunniteltaessa. Näin voidaan kehittää politiikkakeinojen yhdistelmiä, jotka samalla lisäävät tieteellisen tiedon käyttöä sekä luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä ja tehokkuutta johtaen nykyistä kestävämpään tulevaisuuteen.

Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä aikuissosiaalityöntekijän työn sisällöstä sekä sosiaalityön koulutuksen ja profession merkityksestä työnkuvan kehittämisessä aikuissosiaalityössä toteutetussa tehtävärakenneuudistuksessa, jossa kehitettiin sosiaalityönte-kijöiden, sosiaaliohjaajien ja etuuskäsittelijöiden tiimimuotoista työtapaa. Uudistusta taustoitetaan tarkastelemalla sosiaalityön historiallista kehitystä ja kunnallista sosi-aalipolitiikkaa. Kunnan sosiaalitoimen johtamisessa taloudelliset säästöpaineet ovat monesti ensisijaisia suhteessa sosiaalipoliittisiin kehittämistarpeisiin. Lisäksi sosiaalityön historia paikkaansa etsivänä tieteenä ja asiantuntemustaan perustelemaan joutuvana professiona asettaa sosiaalityöntekijät haasteelliseen asemaan tiukkoina taloudellisina aikoina. Tutkimuksen aineisto kerättiin muodollisesti pätevien sosiaalityöntekijöiden (N=6) kahdella fokusryhmähaastattelulla. Haastatteluaineisto analysoitiin pääosin sisällönanalyyttisesti, mutta tein myös diskursiivista analyysiä sosiaalityöntekijöiden tuottamasta vastapuheesta. Sosiaalityöntekijöiden mukaan sosiaalityön koulutus tuottaa analyyttistä ajattelun taitoa ja ky-kyä käsitteellistää ja luoda yhteyksiä yhteiskunnan ilmiöiden ja sosiaalityön asiakkaiden on-gelmien välille sekä kykyä ymmärtää vallitsevaa kuntapoliittista tilannetta. Aikuissosiaalityön-tekijän työnkuvassa korostui asiakkaan tilanteeseen perustuvan yksilöllisen harkinnan tärkeys sekä työntekijöiden mahdollisuus käyttää professionaalista harkintavaltaa kontrollitoimenpi-teiden osalta. Sosiaalityöntekijät näkivät ammatillisen eetoksen vastaiseksi kehittämisajatte-lussa painottuneen massa-diskurssin ja pelkäsivät heikompiosaisten asiakkaiden jäämistä sosi-aalityön palvelujen ulkopuolelle. Eri sosiaaliasemilla toimivien sosiaalityöntekijöiden koke-mukset tehtävänkuvien kehittämisestä poikkesivat toisistaan, mihin he näkivät syyksi kehittä-misen rakenteelliset ongelmat sekä johtamisen epäjohdonmukaisuuden. Sosiaalityöntekijöiden- ja sosiaaliohjaajien työnkuviin oli muodostettu eroja, mutta sosiaalityöntekijät näkivät oman työnkuvansa kehittämisen tavoitteiden jääneen puolitiehen.

Luonnon monimuotoisuuden vähenemistä ei ole saatu pysäytettyä kansainvälisistä sopimuksista huolimatta. Ekologinen kytkeytyneisyys on välttämätöntä, jotta monimuotoisuus voisi säilyä pitkällä aikavälillä. Tämä pro gradu tutkii luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien prosessien säilyttämistä edistäviä politiikkakeinoja kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1) Kuinka hyvin nykyiset luonnonsuojelupolitiikan keinot edistävät ekologista kytkeytyneisyyttä? 2) Miten luonnonsuojelupolitiikan keinot voisivat edistää ekologista kytkeytyneisyyttä paremmin? 3) Voiko vihreä infrastruktuuri -lähestymistapa auttaa luonnon monimuotoisuuden suojelussa? Ekologinen kytkeytyneisyys vaikuttaa erityisesti lajien leviämiseen ja sen kautta biodiversiteetin säilymiseen. Ihmisen ympäristön hyödyntämistä hallitaan erilaisten politiikkakeinojen kautta, jotka vaikuttavat myös ekologiseen kytkeytyneisyyteen. Vihreä infrastruktuuri on uusi politiikan lähestymistapa, joka korostaa kokonaisvaltaisuutta. Vihreällä infrastruktuurilla tarkoitetaan toisiinsa kytkeytyneitä viher- ja vesialueita, jotka tuottavat ihmisen tarvitsemia ekosysteemipalveluita. Tutkimuksen aineisto on SCALES-hankkeen kyselytutkimus Biodiversiteetin turvaamisesta monilla hallinnon tasoilla ja eri maantieteellisissä, ajallisissa ja ekologisissa mittakaavoissa. Kysely toteutettiin internetkyselynä. Linkki kyselyyn lähetettiin 214 suomalaiselle ekologiseen kytkeytyneisyyteen liittyvän politiikan asiantuntijalle, joista 47 vastasi. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Tilastoanalyysien päämenetelmät olivat toistomittaus ANOVA ja klusterianalyysi. Sanallisille aineistoille tehtiin sisällönanalyysi. Asiantuntijat pitivät kytkeytyneisyyden ekologista merkitystä suurempana, kuin mitä kytkeytyneisyyden käytännön toteutus on. Pinta-alaltaan suurialaisten politiikkakeinojen koettiin edistävän ekologista kytkeytyneisyyttä parhaiten ja pienialaisten ja urbaanien keinojen vähiten. Politiikkakeinoilla on suurempi potentiaali edistää ekologista kytkeytyneisyyttä, kuin mikä on niiden tämän hetken toteutuksen merkitys ekologiselle kytkeytyneisyydelle. Biodiversiteetin suojelun integrointi osaksi muita politiikkasektoreita koettiin tärkeäksi. Vihreän infrastruktuurin toteutuksessa perinteiseen luonnonsuojeluun liittyviä näkökohtia pidettiin tärkeämpänä kuin ekosysteemipalveluiden korostamista. Vihreän infrastruktuurin mahdollisuuksiin vaikuttaa positiivisesti luonnonsuojelupolitiikkaan uskottiin varovasti. We have not succeeded to halt biodiversity loss despite international agreements. Conserving ecological connectivity is crucial when conserving biodiversity in the long run. This thesis studies policy instruments that promote ecological connectivity and conserve ecological processes. The aim of this study is to find out how Finnish environmental policy should be developed in order to promote ecological connectivity and biodiversity conservation. The research questions are: 1) How current nature conservation policy instruments promote ecological connectivity? 2) How policy instruments could promote ecological connectivity better? 3) Could green infrastructure approach help to conserve biodiversity? Ecological connectivity affects the biodiversity especially trough species dispersal. The environment is governed by different policy instruments, which have various effects on ecological connectivity. The green infrastructure is a new policy approach that underlines holistic planning. The green infrastructure is ecologically connected network of green and blue spaces that produces ecosystem services. The data comes from a SCALES project survey on Securing the Conservation of Biodiversity Across Administrative Levels and Spatial, Ecological and Temporal Scales. A link to the web-based questionnaire was sent to 214 Finnish experts of ecological connectivity and 47 persons answered to the questions. The data was analysed quantitatively and qualitatively. The main analysis methods were repeated measures ANOVA and cluster analysis. Content analysis was done from qualitative data. The experts thought that ecological connectivity is more important than the current consideration shows. The policy instruments that promote ecological connectivity in the best way are the instruments, which have a wide spatial cover and urban and small-scale instruments are considered worse. The potential of policy instruments to promote ecological connectivity is higher than the current implementation demonstrates. The integration of biodiversity conservation to the other sector policies is considered important. Nature conservation was thought to be more important aspect than ecosystem services in implementation of green infrastructure. The respondent believed that green infrastructure has could have potential of enhancing nature conservation.