Search

Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit -hankkeessa on koottu mahdollisimman kattava tietopohja uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä maakunnan luonnon kestävämmän hyödyntämisen sekä luontoviisaiden ratkaisujen edistämiseksi. Hankkeessa selvitettiin Pirkanmaalla esiintyvien uhanalaisten lajien ja luontotyyppien esiintymien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia sekä annettiin toimenpide-ehdotuksia uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tilan parantamiseksi. Koottujen aineistojen perusteella Pirkanmaalla esiintyy 16 äärimmäisen uhanalaista (CR), 115 erittäin uhanalaista (EN), yli 190 vaarantunutta (VU) ja noin 370 silmälläpidettävää (NT) lajia. Kymmenkunnalla lajilla on nykyisin Suomessa tunnettuja esiintymiä ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Hankkeessa määriteltiin maakunnallisten vastuulajien kriteerit ja valittiin Pirkanmaalle vastuulajit, joiden säilymisen kannalta pirkanmaalaiset esiintymät ovat erityisen merkittäviä. Vastuulajeja nimettiin yhteensä 113 ja erityisesti näiden lajien esiintymien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia kuvataan raportissa. Hankkeessa selvitettiin myös Pirkanmaalla esiintyviä uhanalaisia luontotyyppejä ja koottiin eri organisaatioissa hajallaan olleet luontotyyppiaineistot yhtenäisiksi paikkatietoaineistoiksi. Tarkastelujen perusteella Pirkanmaalla esiintyy yli 180 luontotyyppiä, joista noin 110 (60 %) on arvioitu uhanalaisiksi Etelä-Suomessa. Uhanalaisten luontotyyppien osuus Pirkanmaalla vastaa uhanalaisten luontotyyppien osuutta koko Etelä-Suomessa (59 %). Valtaosalla Pirkanmaan luontotyypeistä esiintymien nykytila on tarkastelujen perusteella varsin samankaltainen kuin luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin perusteella Etelä-Suomessa keskimäärin. Merkittävimmin Pirkanmaan vastuulajeihin ja uhanalaisiin luontotyyppeihin vaikuttavat tulevaisuudessa metsätalouteen liittyvät toimet. Vastuulajien kannalta tärkeitä uhkatekijöitä ovat myös avoimien alueiden umpeenkasvu etenkin perinnebiotoopeilla ja niiden lajeilla, mutta myös rannoilla ja harjumetsissä. Uhanalaisilla luontotyypeillä merkittäviä uhkia ovat edellisten ohella rakentaminen ja soiden ojitus. Vaikka uudisojituksia ei nykyisin enää tehdä, ovat kunnostusojitukset sekä vanhojen ojitusten kuivattava vaikutus edelleen merkittäviä. Uhkatekijöitä sekä vastuulajien että uhanalaisten luontotyyppien kannalta ovat myös vesien rehevöityminen ja likaantuminen, vesirakentaminen sekä vesien säännöstely. Hankkeessa tuotettiin Pirkanmaan luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ekologisen tiedon pohjalta laadittuja toimenpide-ehdotuksia, jotka käsittelevät eri luontotyyppien ja lajien uhkien vähentämisen keinoja ja hoidon ja ennallistamisen kohdentamista sekä luontotiedon parantamista. Hanke on toteutettu yhteistyössä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Pirkanmaan liiton ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kesken. Kootut aineistot, tehdyt tarkastelut sekä ehdotukset tarvittavista jatkotoimenpiteistä ovat tärkeää taustatietoa, kun Pirkanmaalle laaditaan vuonna 2021 alueellinen biodiversiteettiohjelma Suomen ensimmäisenä maakuntana. Tuloksia tullaan hyödyntämään myös tulevassa maakuntakaavaprosessissa.

Luontokadon hillitsemiseksi eliölajien ja luontotyyppien uhanalaistumiskehitys on saatava pysäytettyä. Vastuuta luonnon monimuotoisuutta heikentävien toimien lieventämisestä ja korjaamisesta ollaan enenevässä määrin siirtämässä heikennysten aiheuttajille. Ekologinen kompensaatio voi tukea luontokadon hillitsemisen tavoitetta. Kompensaatiossa esimerkiksi rakentamis- tai kaivoshankeen aiheuttama luontoarvojen heikennys hyvitetään lisäämällä luonnon monimuotoisuutta muualla. Tähän julkaisuun on koottu luonnonsuojelulain uudistustyön tueksi kootun asiantuntijaryhmän ehdotuksia siitä, mitä ekologisen kompensaation toteutuksessa tulee ottaa huomioon, jotta se tukisi monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista ja vähentäisi lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista. Asiantuntijaryhmän ehdotukset perustuvat ekologisiin ja luonnonsuojelubiologisiin lähtökohtiin. Raportissa käydään läpi ehdotuksia siitä, mitä luontoarvoja kompensaatio voisi koskea, miten heikennyksen ja hyvityksen luontoarvovastaavuutta tulisi arvioida, miten hyvitys tulisi tuottaa sekä miten hyvityksen tulisi sijoittua paikallisesti ja ajallisesti suhteessa menetettyihin luontoarvoihin. Lisäksi annetaan suosituksia Suomessa toteutettavien ekologisten kompensaatioiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Selvityksessä käsitellään, miten alueidenkäytön suunnittelun tai muunlaisin erityisesti maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) kytkeytyvin keinoin olisi mahdollista nykyistä paremmin edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja vahvistamista ja luonnonarvojen säilyttämistä sekä vesien- ja merenhoidon ympäristötavoitteita. Selvityksessä annetaan suosituksia MRL:n kokonaisuudistusta varten. MRL on maankäytön suunnittelua ja rakentamista koskeva yleislaki, jonka tavoitteena on erilaisten maankäyttömuotojen yhteensovittaminen. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on pitkällä tähtäimellä edellytys monien muiden tavoitteiden (ekosysteemipalvelut, terveys, viihtyvyys) saavuttamiselle, minkä vuoksi se tulisi ottaa huomioon MRL:n prosesseissa. Käytännössä maankäyttöratkaisuilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, joten MRL:n tulisi sisältää konkreettisia velvoitteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja vahvistamiseksi. Velvoitteita voitaisiin selvityksen mukaan vahvistaa esimerkiksi tarkentamalla kaavojen laadullisia vaatimuksia ja viheryhteyksien osoittamista. Lisäksi on tarpeen kehittää kaavaselvityksiä, -merkintöjä ja -määräyksien sekä uudenlaisia keinoja, kuten ekologista kompensaatiota ja luontopohjaisia ratkaisuja. Vesien- ja merenhoidon tavoitteiden edistäminen on ollut tähän asti vaihtelevaa MRL:n keinovalikoiman puitteissa. Niiden käsittely MRL:n yhteydessä on koettu hieman vieraaksi, minkä voi osaksi tulkita johtuvan siitä, että MRL:ssa ei merialuesuunnittelua koskevien säännösten lisäksi suoraan säännellä vesien- ja merenhoidon tavoitteiden edistämisestä. Vesien- ja merenhoidon tavoitteita voitaisiin edistää MRL:ssa sisällyttämällä niitä kaavojen laadullisiin vaatimuksiin ja valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin sekä sääntelemällä yhteydestä lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä. Lisäksi tavoitteita voitaisiin edistää kehittämällä kaavaselvityksiä sekä kaavamerkintöjä ja -määräyksiä. ELY-keskuksien valitusoikeuden poistamisen paikallisissa asioissa on koettu heikentäneen niin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kuin vesien- ja merenhoidon tavoitteiden huomioon ottamista alueidenkäytön suunnittelussa. Tästä syystä lakia tulisi muuttaa niin, että ELY-keskuksen tehtävät ulotetaan jälleen koskemaan myös muita kuin valtakunnallisia ja merkittäviä maakunnallisia asioita. MRL:lla voidaan usein vaikuttaa erilaisiin substanssilainsäädännön tavoitteisiin, vaikka MRL mielletäänkin usein yleiseksi suunnittelulaiksi. Sisällyttämällä luonnon monimuotoisuutta sekä vesien- ja merenhoitoa koskevia säännöksiä MRL:in edistetään päätöksenteon ennakoitavuutta ja lainsäädäntö-kokonaisuuksien välistä koherenssia. Lisäksi MRL:n soveltamiskäytännöillä voidaan merkittävästi edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja vahvistamista sekä vesien- ja merenhoidon ympäristötavoitteita.

Julkaisuun liitetyn PDF:n saavutettavuutta korjattu 1/2022. Tässä selvityksessä tarkastellaan luonnonsuojelulain toimivuutta aiemman, vuonna 2010 tehdyn luonnonsuojelulain toimivuusarvioinnin jälkeen. Selvitys tarkastelee itse lain toimivuutta, mutta luonnonsuojelulaki ei toimi tyhjiössä, vaan sen toimeenpanoon liittyvät käytännöt ja resurssit ovat keskeisiä lain toimivuuden kannalta. Vuoden 2010 jälkeen toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Elinympäristöjen ja lajien uhanalaisuudesta on saatu uutta tietoa, ymmärrys ilmastonmuutoksen merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle on lisääntynyt, ja muu lainsäädäntö, ohjauskeinot ja hallinto ovat muuttuneet. Luonnonsuojelulain keinovalikoima on sidottu lain nykyiseen rakenteeseen. Luonnonsuojelulaki on erityislaki, jolla on suojeltu erityisen arvokkaita luontokohteita ja rauhoitettu eliölajeja. Vaikka suojelualueilla on olennainen asema luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, luonnon monimuotoisuutta ja merkittäviä luontoarvoja on olemassa myös suojelualueiden ulkopuolella. Lain edellisessä toimivuusarvioinnissa esitettiin perustellusti, että luonnonsuojelun keinovalikoimaa tulisi laajentaa. Erityisesti arvokkaiden luontokohteiden kytkeytyvyys, niiden ulkopuolisten alueiden maankäyttö ja metsien käsittely ja muu luonnonvarojen käytön ohjaus kaipaa uusia ja vahvempia keinoja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja ekologisten prosessien turvaamiseksi. Selvitykseen sisältyy 65 johtopäätöstä tai toimenpide-ehdotusta luonnonsuojelulain tai muun lainsäädännön ja ohjauskeinojen kehittämiseksi tehostamaan luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Selvitys on tehty pääosin dokumenttianalyysinä.

Suomen ilmasto tulee muuttumaan jo lähivuosikymmeninä. Vuotuisen sademäärän on ennustettu lisääntyvän Suomessa 8 - 20 % ja lämpötilojen nousevan Suomessa 1,5 - 2 kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, eli 2 - 6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Ilmastonmuutoksella ennakoidaan olevan merkittävä vaikutus suojelualueverkoston kykyyn turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnonsuojelu onkin huomattavien haasteiden edessä, sillä suojelualuesuunnittelussa ei ole yleensä varauduttu voimakkaisiin muutoksiin. Näiden haasteiden hallintaa vaikeuttaa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamiseen liittyvät epävarmuudet. Suojelualueverkoston riittävyyttä ja kykyä säilyttää luonnon monimuotoisuus muuttuvassa ilmastossa voidaan arvioida eliölajiston, luontotyyppien ja ekosysteemien levinneisyyden ja ekologisten piirteiden, sekä ilmaston-muutoksen voimakkuuden alueellisten erojen ja suojelualueiden biogeofysikaalisten tekijöiden avulla. Tietoa tarvitaan erityisesti lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle. Maisematason arvioinneissa voidaan käyttää yleisluonteisia kriteereitä kuten suojelualueiden määrä ja puskurialueiden laajuus, ekologisten käytävien esiintyminen ja maisemamatriisin soveltuvuus lajien leviämiseen. Itse suojelualueita voidaan arvioida niiden koon, maanpinnan muotojen ja elinympäristöjen monipuolisuuden, pienilmastollisten refugioiden esiintymisen sekä paikallisen ilmastonmuutoksen voimakkuuden perusteella. Suojelualueverkoston arvioinnissa tulee huomioida myös verkoston ulkopuolisen maankäytön vaikutuksia, sillä suojelualueiden ulkopuolella monimuotoisuutta turvaavilla toimilla voidaan edistää verkoston sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät toimet (esimerkiksi talousmetsissä) ja muu maankäyttö voivat toisaalta johtaa luonnon monimuotoisuudelle haitallisiin vaikutuksiin suojelualueverkoston sisällä ja laajemminkin. Toimivien ekologisten yhteyksien säilyttäminen on keskeistä muuttuvassa ilmastossa. Suomen lajistoon tulee täydennystä valtion rajojen ulkopuolelta. Siksi olisi tärkeää selvittää, kuinka hyvin erilaiset rajat ylittävät ekologiset käytävät, kuten Fennoskandian vihreä vyöhyke, toimivat lajien liikkumisreitteinä muuttuvassa ilmastossa. Luonnonsuojelualueverkosto on merkittävä ekosysteemipalvelujen tuottaja muuttuvassa ilmastossa. Yksi tärkeä suojelualueiden tuottama ekosysteemipalvelu on toimiminen hiilivarastona ja hiilinieluna. Siten suojelualueverkostolla on merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa, mutta tätä asiaa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa.

Tutkielmassani tarkastelen sitä, millaisia merkityksiä koulupuvun käytöllä on ollut niitä käyttävien yksilöiden elämässä, miten koulupuku on heidän mielestään vaikuttanut heidän asemaansa osana yhteisöä sekä millaisia uudenlaisia merkityksiä japanilainen koulupuku on saanut. Pukeutumista tutkimalla on mahdollista tutkia monia erilaisia kulttuuriin kuuluvia piirteitä, ja olen halunnut työssäni tuoda esille sen, mitä koulupuvun käyttäminen ja siihen liitetyt merkitykset kertovat japanilaisesta kulttuurista. Tutkielmassani olen halunnut painottaa haastateltavieni omaa kokemusta asiasta. Tutkimusaineistoni olen kerännyt teemahaastattelujen avulla. Tutkielmaani varten olen haastatellut viittä japanilaistaustaista henkilöä, jotka ovat käyneet koulunsa Japanissa ja käyttäneet koulupukua vaihtelevasti eri kouluasteilla. Haastateltavani olivat haastattelujen aikaan jo koulunsa päättäneitä, joten haastatteluaineistoni pohjautuu heidän muistoihinsa ja kokemuksiinsa omilta kouluajoiltaan. Haastateltavieni kokemuksen mukaan koulupuvun käyttöön liittyi pääosin positiivisia tai neutraaleja mielikuvia, vaikka joitakin negatiivisiakin puolia haastatteluissa nousi esille. Pääsääntöisesti haastateltavani katsoivat, että koulupuvun käyttö on lähinnä japanilaiseen koulukulttuuriin kuuluva asia, jonka käytön syvempiä merkityksiä he eivät kouluaikanaan juuri pohtineet tai kyseenalaistaneet. Koulupuvun merkitys korostui kuitenkin esimerkiksi yliopistoaikana, jolloin he eivät enää sitä käyttäneet. Japanilaisessa kulttuurissa koulumaailman katsotaan olevan sellainen ympäristö, jossa yksilö oppii japanilaiseen kulttuuriin kuuluvia taitoja, kuten asettamaan yhteisön edun oman henkilökohtaisen etunsa edelle. Tämän takia haastateltavani eivät pitäneet esimerkiksi koulupuvun käyttämiseen, kuten vaikkapa asusteisiin ja hiusten leikkaamiseen ja värjäämiseen liittyviä sääntöjä omaa elämäänsä rajoittavana tekijänä, sillä se ikään kuin kuului osaksi koulun pukeutumissääntöjä. Aineistoni perusteella japanilaisessa koulussa yksilöityminen tai ryhmäytyminen tapahtuu kuitenkin lähinnä muunlaisten seikkojen kuin pukeutumisen avulla. Tutkielmassani tarkastelen myös japanilaisen koulupuvun muutosta ja sitä, mitä nämä muutokset kertovat japanilaisen kulttuurin muutoksesta yleensä. Yksi tällainen tästä kertova seikka on koulupuvun sukupuolittuneisuus, sillä tytöt käyttävät niiden kanssa automaattisesti hametta, pojat housuja. Erityisesti naispuoliset haastateltavani suhtautuivat tähän jakoon kriittisesti ja pitivät tapaa vanhanaikaisena. Koulupuku on Japanissa kiinteä osa myös populaarikulttuuria, sillä sitä kuluttavat erityisesti nuoret. Populaarikulttuurin sekä sen leviämisen mukana japanilainen koulupuku on saanut myös uudenlaisia merkityksiä esimerkiksi pornografiassa sekä Japanin ulkopuolellakin suositun cosplay-harrastuksen myötä. Tällaisiin muutoksiin haastateltavani suhtautuivat toisaalta ymmärtäväisesti, sillä he kokivat luonnolliseksi sen, että koulupuku esiintyy nuorisolle suunnatussa materiaalissa, mutta toisaalta taas koulupuvun saamat uudenlaiset merkitykset saavat ihmiset helposti unohtamaan, että koululaisille koulupuvun merkitys on hyvin arkinen.

Julkaisu tarjoaa tietoa uhanalaisten luontotyyppien suojelusta ja sen kehittämistarpeista lainsäädännön keinoin. Selvitys keskittyy nykyiseen lainsäädäntöön, etenkin luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilakeihin, joiden nojalla on säilytettävä tiettyjä laeissa lueteltuja luontotyyppejä. Lisäksi on tarkastelu joitakin muita luontotyyppien turvaamiskeinoja kuten Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO). Julkaisussa on kuvattu lakisääteisen luontotyyppisuojelun nykytilanne. Luonnonsuojelulain 29 §:n luontotyyppien rajauspäätöksiä on tehty n. 2 100 hehtaarille. Metsälain 10 §:n erityisen tärkeitä elinympäristöjä on löydetty n. 160 600 ha. Lisäksi METSO-ohjelmassa on rauhoitettu vajaat 13 700 ha puustoisia elinympäristöjä ja tehty ympäristötukisopimuksia n. 7 500 ha:lle. Vastaavaa pinta-alatietoa ei ole saatavissa vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltavista pienvesityypeistä. Julkaisussa on tarkasteltu em. säädösten vaikuttavuutta luontotyyppien suojelussa. Tähän perustuen on tehty sekä luontotyyppikohtaisia että yleisempiä kehittämisehdotuksia säädösten ekologisen vaikuttavuuden parantamiseksi. Useiden luonnonsuojelulain luontotyyppien ja metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen määritelmiin on ehdotettu muutoksia ja täsmennyksiä. Selvityksen perusteella luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilain turvattaviin elinympäristöihin ehdotetaan lisättäväksi yhteensä 15 uhanalaista kallioiden, metsien, soiden, tunturien ja Itämeren luontotyyppiä. Julkaisussa on tarkasteltu myös joitakin luontotyyppejä, joiden turvaaminen on kiireellistä, mutta jotka eivät laajuutensa, uhkiensa moninaisuuden tai muun syyn vuoksi sovellu nykyisen kaltaisen lakisääteisen luontotyyppisuojelun kohteiksi. Näiden luontotyyppien tilan parantamiseksi on ehdotettu useita toisiaan täydentäviä keinoja. Uhanalaisten luontotyyppien yleistä painoarvoa lisäävänä keinona on tuotu esiin niiden kirjaaminen luonnonsuojelulakiin ja -asetukseen vastaavalla tavalla kuin uhanalaiset lajit. Julkaisussa käsitellyistä luontotyypeistä on esitetty runsaasti luonnontieteellistä taustatietoa niiden tilasta, ominaispiirteistä ja esiintymisestä Suomessa.

Ilman vuoden 1996 luonnonsuojelulakiuudistusta Suomen luonnon monimuotoisuuden tila olisi todennäköisesti nykyistä heikompi. Luonnonsuojelulainsäädännön uudistukset eivät kuitenkaan yksin eivätkä yhdessä muiden lainsäädäntömuutosten kanssa ole kyenneet estämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Tarve sääntelyn kehittämiselle on säilynyt, ja sitä lisäävät luonnon monimuotoisuuden uusiin kansainvälisiin tavoitteisiin vastaaminen ja yleisen ohjauskeinopolitiikan kehittäminen. Luonnonsuojelulain nojalla suojeltavien luontotyyppien luetteloa ja rajaamisperusteita on tarpeen kehittää, mutta tärkeää on myös etsiä uusia tapoja säilyttää laaja-alaisia ja hoitoa tarvitsevia luontotyyppejä. Erämaiden suojelua tulisi vahvistaa sekä tutkia keinoja porojen laidunnuspaineen vähentämiseksi nykyisestä. Lainsäädäntöä tulisi kehittää siten, että jokamiehenoikeuksiin pohjautuvaa elinkeinotoimintaa voidaan erämaa-alueilla säädellä. Lainsäädäntöä olisi perusteltua tarkentaa myös tiettyjen EU-sääntelystä johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi. Nämä velvoitteet koskevat mm. luonto- ja lintudirektiivien mukaisten suojelualueiden muodostamista, luontodirektiivin heikentämiskiellon täytäntöönpanoa sekä luontoarvojen heikentymistä korvaavien toimenpiteiden sääntelyä. Luonnonsuojelulain keinovalikoimaa on tarpeen edelleen kehittää, selvittää vapaaehtoisen suojelun vaikuttavuutta sekä luoda vapaaehtoisen suojelun mahdollisuuksia myös muihin kuin metsäisiin ympäristöihin. Tulevaisuudessa tarvitaan myös uudenlaisia keinoja laaja-alaisten luontokokonaisuuksien säilyttämiseen, luonnonalueiden kytkeytyneisyyden parantamiseen, ekosysteemipalvelujen ylläpitoon ja luonnonalueiden hoitoon.

nonPeerReviewed