Search

Musiikki-lehden vuosikertaa 46 hallinnut laaja yhteiskuntateema alkaa olla lopuillaan, mutta vain toistaiseksi. Aihepiiri tullee jatkossakin olemaan läsnä keskustelussa, sen parissa riittää sanottavaa ja kirjoitettavaa. Aiemmissa teemanumeroissa on tarkasteltu muun muassa, kuinka musiikki ja yhteiskunta kohtaavat muusikon työssä, psykiatrisessa musiikkiterapiassa, jääkiekko-otteluiden kansallishenkisyydessä, satuelokuvassa ja eräällä musiikkifestivaalilla. Näin itsenäisyyden satavuotisjuhlan aattona tarkastelu on keskittynyt suomalaiseen yhteiskuntaan.

Musiikintutkimuksen julkaisumäärät ovat kasvaneet, oli kyse sitten kotimaisesta tai globaalista mittakaavasta. Suomalaiset arvostavat humanistista tutkimusta ja pitävät sitä yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeänä (Heikkilä ja Niiniluoto 2016), eikä tämä ole ainoastaan oppialan oma näkemys. Tiedebarometrin (2016, 44) mukaan yliopistojen ja korkeakoulujen humanistiseen alaan luotetaan enemmän (89 prosentilla luottamus hyvin tai melko suurta) kuin esimerkiksi teknis-luonnontieteellisen alaan (76 %) tai sosiaali- ja terveysalaan (80 %). Humanistisista ja yhteiskuntatieteistä uskotaan myös olevan paljon hyötyä yhteiskunnan kehittämisessä (63 %). Vain viidesosa edellyttää humanistisilta tieteiltä käytännön hyötyä, jotta niitä pitäisi tukea (sama, 70).

Vuoden 2018 toinen päivä herätti maamme tutkijayhteisöt ja tiedeorganisaatiot kiivailemaan tieteellisen tutkimuksen kielestä Suomessa. Unilukkarina toimi Helsingin Sanomien kolumnisti, nykyisin Edinburghissa professuuria hoitava Jaakko Hämeen-Anttila. Hänen mielestään tieteen maailmassa on vaikea nähdä, mitä mielekkyyttä on − kansallisia aloja lukuun ottamatta − julkaista tutkimusta suomeksi tai ruotsiksi, "kielillä, joita 99 % alan tutkijoista ei ymmärrä". Kyseenalaistaminen ei jäänyt tähän, vaan virkkeen jälkiosa ja jatkolause provosoivat lisää: "[s]uomenkielistä tieteelliseksi itseään nimittävää julkaisua lukiessaan jää ihmettelemään, miksi tekijä ei halunnut tiedemaailman näkevän työtään. Ehkä hän oli liian tietoinen siitä, että julkaisussa ei ollut mitään oikeasti uutta eikä artikkeli olisi kelvannut kansainväliseen sarjaan". (Hämeen-Anttila 2.1.2018a.)

In this article we present ludomusicological research associated with the development of the video game Otogarden. Players of Otogarden are able to repeat short musical phrases through the use of a loop mechanic, juxtaposing sounds extemporaneously. By using the methodology of research through design, Otogarden addresses aesthetic and design issues related to musical participation in video games. Specifically, this article argues that video games, a contemporary venue for technologically augmented musicking, can allow access to novel forms of musical improvisation. In fact, while video games afford a remarkable variety of musicking, examples related to musical improvisation remain underexplored, with popular games favoring score-based interactions, as established by titles such as Guitar Hero or Rock Band. In similar examples, music is presented as a task to be completed, mediated by prerecorded compositions and simplified notations. Notable exceptions, such as the experimental game Electroplankton, have been criticized specifically for their lack of composition-oriented functionalities, seemingly neglecting the inherent value of improvisatory musical practices in video games., Otogarden challenges this understanding of a “music game” by focusing on the largely untapped potential of musical improvisation, “an activity of enormous complexity and sophistication, or the simplest and most direct expression.”1 In order to gain feedback on Otogarden’s special characteristics, we held a playtesting session with a sample of university students (N=21) with a special interest in music and music education. We collected research data from this session in the form of a survey. Analysis reveals different manifested perspectives, offering players novel creative opportunities. In addition, the game has surprising potential as a music-education tool. We conclude that it is possible to deliberately stimulate players’ perspective on the game in an improvisatory musical direction, making evident the extemporaneous musical possibilities connected with digital game engagement., peer-reviewed

Suomalaisuutta on luotu kirjoittamalla kansallista historiaa, vaalimalla kulttuuriperintöä ja pitämällä esillä erilaisia isänmaallisia tunnuksia. Erityisesti 1800-luvun loppupuolelta alkaen kansallista identiteettiä rakennettiin myös suurmiesten ympärille. Myyttisten sankarien ja historiallisten henkilöiden kunnioittaminen palautuu romantiikan ajan sankarinpalvontaan, ja suurmieskultti sai ilmiasun erilaisten patsashankkeiden ja syntymäpäivien juhlintaan liitettyjen perinteiden avulla.

Second, updated edition only in digital format In modern jazz improvisation, violinists frequently employ only a limited part of the fingerboard. This often results in performances in which most of the wider, more expressive violin range remains unemployed. Among the key issues of left-hand violin technique are fingering, shifting, and position playing. These are infrequently discussed in the pedagogical literature for jazz violin. This study presents a fingering strategy that focuses on these technical matters. The strategy is targeted to formulaic modern jazz improvisation and is communicated through applications of idiomatic musical patterns. The strategy excludes the use of open strings and relies instead on schematic fingering. This fingering approach reflects well, for example, the tactile and kinesthetic aspects of violin playing and with it idiomatic patterns can be effectively performed in all keys and violin positions. In support of the strategy, related approaches from the pedagogical literature of classical and jazz violin are examined. Relevant guitar and mandolin methods are discussed in detail as well. In Part I, the research method resembles comparative research, however also essentially including some elements of practice-based research. Part II presents the fingering strategy mostly in terms of practicebased information. This strategy draws from the author’s wide experience in and knowledge of jazz violin performance and pedagogy. The strategy appears to provide a significant alternative fingering approach through which modern jazz can be effectively improvised across the entire violin fingerboard. This study proposes that a particular approach to the application of schematic fingering may be ideal for jazz violin improvisation.

Julkaisukentällämme on käynnissä suuria muutoksia, kuten Musiikin esipuheessa (vsk 44 nro 1–2) vuosi sitten avattiin. Tutkijan verkkoläsnäoloon kuuluu oleellisesti julkaisujen näkyvyys, ja lehden ja sitä julkaisevan seuran kannalta on jo välttämätöntä, että musiikintutkimus on tavoitettavissa tietoverkoissa. Yliopistot osin kehottavat, osin velvoittavat rinnakkaisjulkaisemiseen, ja rahoittajat suosittavat – perustellusti – avointa julkaisemista. Samaan aikaan monet tieteelliset seurat ovat taloudellisessa ahdingossa kustannusten noustessa ja tukien vähetessä, sillä seurojen on kannettava vastuu toimintaedellytystensä turvaamisesta tulevaisuudessa, mikä edellyttää aktiivista, kriittisen massan ylittävää jäsenistöä ja tilaajia.

This study explores a fresh approach to instrumental popular music pedagogy that aims to integrate the advantages of student-centeredness and pedagogues’ musical expertise. To that end, I introduce the Student-Centered Musical Expertise (SCME) design. In contrast with many student-centered views, where the pedagogue only plays the role of a facilitator, this design emphasizes the pedagogue’s role as a professional musician but also combines it with empathy by applying the students’ favorite music as learning material. To deepen the current theoretical understanding of why student-centeredness is beneficial in popular music pedagogy, I apply psychodynamic theories in order to study the meaning of learning music through student-selected repertoire. This perspective emphasizes that a learner has subliminally ascribed emotional meanings to his or her favorite music through prolonged engagement with that music as a listener. For a practical and musically detailed implementation of this design, I present a pioneering study on the musical phenomenon called groove in the genre hard rock. Within popular music instrumental learning, this study thus suggests the SCME approach as a solution to a common problem in the field of education, that student-centered pedagogy remains poorly actualized. Methodologically, this study is founded on Design-Based Research, however it is also a multi-disciplinary study that combines critical examinations of music analysis, music pedagogy, the learning sciences, and psychodynamic psychology. The main research materials are approximately 45 hours of video-documented individual lessons with nine (9) electric guitar students. I apply the Video-Stimulated Recall method in order to access the students’ subjective views of their learning with the SCME approach. I study hard rock groove mainly through spectral analysis of recordings of the band AC/DC. I research the recordings to the millisecond. This illuminates musical aspects that have been previously considered somewhat mysterious. My main finding is that an essential characteristic of hard rock groove is a phrasing of eighth notes that is almost imperceptibly swinging – although it appears to be even. I term this effect Implied Moderate Swing Phrasing. Consequently, I apply my analysis of groove to musical exercises in instrumental pedagogy and I also develop novel practices. By applying these exercises to student-selected repertoire, I study how groove can be taught in a student-centered way. Additionally, I briefly explore how the SCME approach can be applied to teaching musical fundamentals, improvisation, technical instrumental skills, and stylistic versatility. The results of this study suggest the importance of utilizing certain instrumental exercises that are, on the one hand, exacting and thus effective, and on the other hand applicable to various student-selected repertoires. This study showed that the research participants’ skills, for example in groove, developed considerably through challenging work, and at the same time the music that they practiced felt personally meaningful. Thus, the integration of student-centeredness and a pedagogue’s musical expertise both promoted musically ambitious learning outcomes and supported the students’ good relationships with music – not one or the other. The SCME design suggests that a pedagogue’s highly advanced musical knowledge does not necessarily impel an authoritarian, teacher-directed pedagogy. Therefore, this study contributes to dismantling the dichotomy between the master-apprentice tradition and student-centered learning. Tutkin tuoretta lähestymistapaa populaarimusiikin instrumenttiopetukseen, joka pyrkii yhdistämään opiskelijalähtöisen pedagogiikan ja opettajan musiikillisen asiantuntijuuden edut. Esittelen kehittämäni pedagogisen mallin Opiskelijalähtöinen musiikillinen asiantuntijuus (Student-Centered Musical Expertise, lyh. SCME). Malli korostaa pedagogin ammattimuusikkoutta, mutta yhdistää sen empatiaan, jota opettaja osoittaa käyttämällä oppilaan lempimusiikkia oppimateriaalina. Opettajan aktiivinen rooli tässä mallissa on siten erilainen kuin monissa opiskelijalähtöisissä suuntauksissa, joissa ohjaajan rooli oppimisen mahdollistajana on passiivisempi. Syventääkseni teoreettista ymmärrystä siitä, miksi opiskelijalähtöisyys on tarpeellista erityisesti populaarimusiikin opetuksessa, tutkin psykodynaamisesta näkökulmasta, minkälainen on hyvä musiikkisuhde. Tämä näkökulma korostaa, että jo ennen soitonopiskelua, pitkän kuunteluhistorian kautta, oppija on myös tiedostamattaan antanut tunnepitoisia merkityksiä lempimusiikilleen. SCME-mallin musiikillista soveltamista varten tutkin groove -ilmiötä (so. svengi, rytminen imu) hard rock -musiikkigenressä, mitä ei ole aiemmin tutkittu akateemisesti. Sovellan kriittisen groove -analyysin tuloksia musiikillisesti kunnianhimoisten oppimistavoitteiden asettamiseen. Populaarimusiikin saralla tutkimukseni esittää SCME-mallia ratkaisuksi siihen ongelmaan, että opiskelijalähtöinen pedagogiikka toteutuu heikosti käytännössä. Metodologisesti työni on kehittämistutkimus sekä monitieteellinen tutkimus, joka yhdistää musiikkianalyysin, musiikkipedagogiikan, kasvatustieteen ja psykodynaamisen psykologian. Tutkimusaineistona on n.45 tuntia videoituja sähkökitaransoiton oppitunteja yhdeksän (9) oppilaan yksilöllisistä opinnoista. Käytän stimuloitua haastattelumenetelmää (Video-Stimulated Recall) tutkiakseni opiskelijoiden kokemuksia omasta oppimisestaan SCME-mallin soveltamisen jälkeen. Tutkin groove -ilmiötä pääasiassa spektrianalyysin avulla ja analysoin AC/DC-yhtyeen levytysten mikrorytmiikkaa millisekunnin tarkkuudella. Tärkein löydökseni on, että keskeinen piirre hard rockin groovessa on fraseeraus, joka onkin hyvin lievästi kolmimuunteista – vaikka se mielletään tasajakoiseksi. Annan tällä ilmiölle nimen Vihjaus lievästä kolmimuunteisuudesta (Implied Moderate Swing Phrasing). Hyödynnän tätä analyysia instrumenttiopetuksen harjoitteissa ja niiden kehittämisessä. Erityisesti tutkin, miten groovea voidaan opettaa opiskelijalähtöisesti, kun näitä harjoituksia sovelletaan opiskelijoiden valitsemiin ohjelmistoihin. Lisäksi tutkin lyhyesti, miten SCME-lähestymistapaa voidaan käyttää muiden musiikillisten valmiuksien, kuten improvisoinnin, teknisten instrumenttitaitojen ja tyylillisen monipuolisuuden opetuksessa. Tulokset osoittavat, että pedagogisesti arvokkaat harjoitteet ovat yhtäältä täsmällisiä ja siten tehokkaita, ja toisaalta niitä on mahdollista soveltaa vaihteleviin opiskelijalähtöisiin ohjelmistoihin. Tutkittavien oppilaiden musiikkitaidot, esimerkiksi groovessa, kehittyivät huomattavasti vaativan harjoittelun avulla. Samalla musiikki, jota he harjoittelivat, tuntui heistä henkilökohtaisesti merkitykselliseltä. Täten opiskelijalähtöisyyden ja opettajan musiikillisen asiantuntijuuden integrointi sekä edisti musiikillisesti kunnianhimoisia oppimistuloksia että tuki oppilaiden hyviä musiikkisuhteita – ei ainoastaan jompaakumpaa. SCME-malli osoittaa, että soitonopettajan pitkälle erikoistuneen ammattimuusikkouden ei tarvitse johtaa autoritääriseen, opettajalähtöiseen pedagogiikkaan. Näin tutkimukseni purkaa vastakkainasettelua mestari-kisälli-perinteen ja opiskelijalähtöisyyden välillä.