Search

1900-luvun alussa historioitsijat Martti Kovero ja J. R. Danielson-Kalmari kirjoittivat Savon ja Karjalan läänin viranomaisten vakavista väärinkäytöksistä 1800-luvun taitteessa. Läänin ylimmät virkamiehet olivat keränneet isojako- ja verollepanotoimitusten varjolla asukkailta kohtuuttoman suuria maksuja sekä kantaneet verotuloja itselleen. Seudun hallinto oli joutunut alennustilaan ja talouselämä vaikeuksiin. Sittemmin historian professori Matti Klinge on pitänyt edellä mainittuja kuvauksia liioiteltuina. Klingen mukaan alueen väärinkäytökset olivat oire yhteiskuntaa modernisoivien maanomistus- ja verouudistusten läpiviennin haasteista kaskiviljelysalueilla. Artikkeli analysoi oikeudenkäyntiaineistojen avulla tämän korruptioskandaalin taustoja ja selvitysprosessin etenemistä. Savon ja Karjalan läänin uudeksi maaherraksi vuonna 1803 nimitetty Olof Wibelius sai tehtäväkseen siivota läänin hallinto. Wibelius onnistui tehtävässään, vaikka väärinkäytöksiä selvittäneet syyttäjät, tuomarit ja itse maaherrakin joutuivat jatkuvan häirinnän kohteiksi. Syynä olivat omalaatuiset lojaaliussuhteet, joita erilaiset laittomat sopimukset olivat luoneet vanhan virkakunnan ja asukkaiden välille. Vaasan hovioikeus tuomitsi keväällä 1806 edellisen maaherran ja lääninhallituksen virastojen johtajat ankariin rangaistuksiin. Artikkeli luo aiempaa kokonaisvaltaisemman kuvan kustavilaisen ajan oikeuslaitoksen keinoista ja mahdollisuuksista puuttua läänin korkeiden virkamiesten vakaviin väärinkäytöksiin. Mittavan rikosvyyhden analyysi mahdollistaa kokonaistulkinnan siitä, kuinka aluehallintoon oli muodostunut virkamiesjohtoinen varjoyhteiskunta. Se oli pystynyt toimimaan vuosien ajan keskitetyn valtiovallan ulkopuolella ja noudattanut omia, lakiin perustumattomia sääntöjään. Tämä oli yksi seuraus keskushallinnon komentosuhteiden hämärtymisestä ja viranomaisten toiminnan keskitetyn valvonnan heikkenemisestä kustavilaisella ajalla.

Syksyllä 2018 ortodoksinen kirkko liitti Johannes Karhapään (1884–1918) pyhien joukkoon marttyyrina ja tunnustajana. Joulukuussa 2018 Joensuun ortodoksiselle seurakunnalle luovutettiin häneen liittyviä pöytäkirjoja, kirjeenvaihtoa ja asiakirjoja vuosilta 1908‒1918. Kokoelma kertoo Johannes Karhapään elämästä ja toiminnasta. Hänen vaikutuksestaan Sonkajanrannan kylälle perustettiin nuorisoseura, rakennettiin koulu, kirkko ja tie ja saatiin puhelin. Johannes toimi myös katekeettana ja kiertävänä uskonnonopettajana. Johannesta motivoi halu tehdä ortodoksista kasvatustyötä ja rohkaista vaikeassa tilanteessa eläviä ortodokseja. Hän ylläpiti suhteita kirkolliseen ja maalliseen esivaltaan, mikä herätti epäluuloja ja kateutta. Johannesta alettiin syyttämään tsaarin kätyriksi, vehkeilijäksi, rettelöitsijäksi, Pohjois-Karjalan pimeäksi voimaksi ja pyhän uskon pilkkaajaksi. Vastustajat vaativat ankaria toimenpiteitä. Johannes Karhapään kirkollisia ja kasvatuksellisia motiiveja ei osattu tai haluttu tulkita oikein. Hänen määrätietoisuutensa, ahkeruutensa ja periksi antamattomuutensa luultavasti kasvattivat vastustusta, mutta pontimeksi tarvittiin ortodoksien vaikea asema itsenäistyvässä Suomessa. Painostus yltyi – kuten Johannes kuvaa – vainoksi. Vastustajien joukkoon liittyivät alueen ortodoksit ja kirkollinen esivalta. Johannes itse koki, ettei saanut vastustajistaan rauhaa ”työssäni jota tunnen kutsumuksesta”. Tilanne kärjistyi teloitukseen Joensuun Siilaisilla kevättalvella 1918., In November 2018, the Finnish catechist and teacher of religion Johannes Karhapää (1884‒1918) was included in the martyrs and confessors of the Orthodox Church. Shortly thereafter, a collection of various documents related to Karhapää between 1910‒1918 was delivered to the Orthodox parish of Joensuu. This article examines the ecclesiastical and social activity of Johannes Karhapää in the light of the newest sources. First, Karhapää had an impact on the development of the village of Sonkajanranta. Later, he served in the office of the itinerant teacher of religion in the province of Kuopio. A youth association, a school, a church, and a road were built on his initiative in Sonkajanranta. His activity raised public opposition in the local village meetings and even in the newspapers nationwide, as he had sought and received support from the Russian ecclesiastical and secular authorities. He was claimed to be the henchmen of the tsar and the dark power of North Karelia. Harsh measures were demanded. As a result of the intolerance, Johannes Karhapää was executed in Joensuu during the Finnish Civil War (1918) together with some ‘red’ prisoners. The sources indicate that Karhapää took care of the everyday needs and administrative duties of the youth assosiation and the school of Sonkajaranta but also of his teacher office. The documents highlight Karhapää’s own voice and diligence. Karhapää was determined, hard-working, aware of his calling, and therefore, uncompromising. In a letter dated to October 1917, Karhapää confessed that he understood the seriousness of his situation, yet, without compromising, he noted that he had only tried to fulfil his calling.

Kestävän liiketoiminnan edistäminen Pohjois-Karjalan kiertobiotaloudessa (KELIPK) -hanke toteutettiin vuosien 2018 – 2020 aikana. Kestävien liiketoimintamallien kehittämistä edistettiin muun muassa suorin yrityskontaktein, joissa tarjottiin sekä apua ympäristöviestintään että ympäristöjalanjälkilaskentaa. Lisäksi vastattiin yritysten esittämiin kysymyksiin toimintansa ympäristövaikutuksista. Kohderyhmänä olivat pk-yritykset. Hankkeessa pilotoitiin ympäristökädenjälkijärjestelmää yritysten ympäristötyön tueksi. Järjestelmällä on kolme tasoa: 1) Ympäristövaikutusten ja tekojen tunnistaminen, 2) kehittämistavoitteiden asettaminen ja 3) tavoitteiden seuranta, toteuttaminen ja uusien tavoitteiden asettaminen. Yrityksille luovutettiin viestinnän välineeksi kädenjälkimerkki, ja toimet ja tavoitteet ilmoitettiin avoimesti järjestelmän internetsivuilla. Osalle mukaan lähteneistä yrityksistä toteutettiin myös tarkempaa elinkaarilaskentaa niin sanotun elinkaariklinikan kautta. Elinkaariklinikassa tehdään tietyiltä osin suoraviivaistettu elinkaariarviointi (life cycle assessment, LCA), jossa on keskitytty ilmastovaikutuksiin. Laskenta kiinnosti erityisesti kansainvälisesti toimivia yrityksiä, vaikkei kyse olekaan kolmannen osapuolen varmistamasta LCA-arviosta. Hankkeen aikana järjestettiin muutamia omia ja muiden hankkeiden kanssa toteutettuja yhteistapahtumia. Tapahtumien teemoina olivat muun muassa ympäristövaikutusten laskenta ja siihen tarkoitetut laskentatyökalut sekä vastuullisuusmarkkinointi ja niin sanottu viherpesu. Hanke toimi yhteistyössä esimerkiksi Ilmastokorttelit- ja Kohti vähähiilistä rakentamista -hankkeiden kanssa ja osallistui osaajayhteisöihin kuten Green HUB:iin. Palaute hankkeesta kerättiin kevään 2020 aikana, ja sen mukaan toiminnasta oli yrityksille hyötyä. Se innosti, oli riittävän kevyt, lisäsi tietoisuutta ja antoi yritykselle tukiresurssin toiminnan kehittämiseen. Kehityskohteet olivat erityisesti viestinnässä, johon toivottiin tulevaisuudessa sosiaalisen median hyödyntämistä sekä selkeyttä hyvästä kädenjälkimerkin käyttötavasta.

nonPeerReviewed

Nykyisen Kuhmon alueelle Katerman Tikkalaan nro 19 asettui 1700-luvun alkupuoliskolla kotivävyksi Paavo Immonen (taulu 1), joka oli lähtöisin todennäköisesti Nurmeksen Ylikylästä vanhempinaan Lauri Immonen ja Valpuri Ikonen. Edeltävänä aikana 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa Immosia oli asunut eritoten Savossa. Tarkastelussa olevan sukuhaaran vanhin edustaja Nurmeksessa on Lauri Immonen, joka ensi kerran mainitaan 1666 Saramojärven kylässä talollisena ja joka oli luultavasti Paavon isänisä. Paavo Immosella varttui aikuisikään harvinaisen suuri määrä lapsia, ainakin kahdeksan. Hänen jälkeensäkin suvun jäsenet liikkuivat lääninrajan yli Pohjois-Karjalan pohjoisosan ja Kainuun kesken tuon tuosta. Erkki Paavonpoika Immosen (taulu 2) pojista Juuso muutti kruununtalolliseksi Karhunpäähän nykyisen Valtimon alueelle ja Matti (taulu 3) puolestaan Saramojärvelle, suvun vanhaan asuinkylään. Kuhmon ja Nurmeksen Immoset olivat arvostettuja ja hyvin toimeentulevia jäseniä yhteisössään. Sosioekonomisesti vakaa asema näkyi muun muassa paikallisyhteisön eri luottamustehtävinä. Saramojärven sukuhaara Nurmeksessa kohtasi 1800-luvun puolivälissä pahoja vastoinkäymisiä, kun parhaassa iässään ollut isäntä Erkki Erkinpoika Immonen (taulu 5) kuoli 1850 vain 43-vuotiaana ja hänen asumansa tila päätyi myyntiin kohta seuraavana vuonna. Erkin jälkeläiset asuivat sen jälkeen pienemmillä tiloilla, ja monet heistä päätyivät lopulta tilattoman väestön joukkoon. Paavo Immosta ja hänen jälkeläisiään seitsemän sukupolven ajalta tarkastellaan tässä monipuolisesti eri viranomaisten tuottamien asiakirjalähteiden kautta. Kuopion lääninhallituksen arkistossa olevat kruununtilojen asiakirjat tarjoavat hyvin yksityiskohtaisen ja mielenkiintoisen lähdekokonaisuuden Ruotsin ajan lopun ja autonomian ajan talonpoikaiseen asumiseen ja maatalouteen. Niihin sisältyy myös ainutlaatuista tietoa kruununtilan hallintaoikeuden siirtymisestä henkilöltä toiselle.

Varpasalon Hirvosten kantaisä Pentti Hirvonen (1709–1785) muutti 1730-luvun lopulla Varpasalon saareen Rääkkylässä. Tuomiokirjojen avulla hänen isäkseen on selvinnyt 20 kilometrin päässä Liperin Roukalahdella asunut Heikki Heikinpoika Hirvonen, jonka isä Heikki Hirvonen mainitaan asuneen Roukalahdella ainakin vuodesta 1681. Vanhemman Heikki Hirvosen syntyperää ei ole asiakirjalähteiden perusteella pystytty selvittämään. Lähdetietojen perusteella Pentti Hirvonen on ollut karjalainen kauppamies, joka on maanviljelyksen lisäksi hankkinut tuloja välittämällä kauppatavaroita. Taloudellinen aktiivisuus periytyi hänen jälkeläisilleen, jotka pystyivät kasvattamaan varallisuuttaan ja hankkimaan 1800-luvun alusta alkaen taloja mm. Jaaman, Niemisen, Oravisalon ja Rääkkylän kylistä sekä Pyhäselän Mulosta. Maakaupan vapautumisen myötä Pentti ja Elias Hirvonen saivat vuonna 1861 luvat perustaa maakaupat Rääkkylän kirkonkylään. Kaksi Juhana Hirvosta ja Simo Hirvonen taas toimivat kauppiaina Joensuussa. Aktiivisuus ilmeni sosiaalisen aseman nousuna, mikä näkyi suvun jäsenten toiminnassa seurakunnan ja kunnan luottamustehtävissä. Luonteenomainen piirre Varpasalon Hirvosen suvulle on ollut laaja verkottuminen avioliittojen kautta sekä suvun jäsenten kesken ja vastaavien muiden karjalaisten sukujen kanssa. Kantaisä Pentin kaikki kolme aikuisikään varttunutta lasta avioituvat kolmen onkamolaisen Mikko Simosen lapsen kanssa. Simosen liikemiessuvun kautta Varpasalon Hirvoset liittyivät laajaan Tohmajärvelle ja Kiihtelysvaaraan ulottuvaan sukulaisverkostoon. Suvun jäsenistä voidaan mainita mm. serkukset Pentti Heikinpoika Hirvonen (1764–1839) ja Pentti Pentinpoika Hirvonen (1766–1838) Varpasalosta, jotka saivat vuonna 1805 Suomen Talousseuran palkinnon taloissa tehdystä kiitettävästä työstä. Juhana Hirvonen (1798–1878) Varpasalosta sai vuonna 1854 ansioistaan Talousseuran suuren mitalin. Luottamustehtävissä toimi Jaaman Mikko Hirvonen (1810–1896), joka oli Rääkkylän kunnallislautakunnan ensimmäinen esimies. Kauppias Elias Hirvonen (1827–1910) Rääkkylän kirkonkylästä oli talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustaja v. 1883. ”Kauppa-Pentti” Hirvonen (1826–1877) tuli puolestaan tunnetuksi talonpoikaisrunoilijana. Elinkeinoelämään jättivät merkittävät jäljet raatimies Simo Hirvonen (1839–1901) Joensuusta, joka keräsi mittavan omaisuuden sekä Johannes Wilhelm Hirvonen (1850–1883), joka oli Aamulehti-yhtiön ensimmäinen johtokunnan puheenjohtaja.

Pienet ja keskisuuret (pk) yritykset ovat avainasemassa vähähiilisen, kestävästi luonnonvaroja hyödyntävän ja resurssiviisaan yhteiskunnan saavuttamisessa. Erityisesti startup-yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ympäristövaikutuksiinsa jo toimintansa alkuvaiheessa. Pk-yritysten osaaminen, työkalut sekä ajalliset ja rahalliset resurssit toimintansa ympäristövaikutusten arvioimiseen ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hankkeen aikana testattiin ja edistettiin Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) kehitettyä elinkaariklinikka-toimintamallia. Elinkaariklinikka perustuu elinkaariarviointiin (Life Cycle Assessment, LCA) ja se toteutetaan asiantuntijatyönä tiiviissä yhteistyössä yrittäjän kanssa hyödyntäen elinkaariarviointiohjelmistoa ja elinkaaritietokantoja. Elinkaariklinikka koostuu neljästä vaiheesta. Valmistautumisvaiheessa elinkaariarvioinnista ja -klinikasta tarjotaan pohjatietoa yrittäjälle ja lisäksi kerätään arvioinnin kohteena olevan tuotteen tai palvelun tuotantoprosessin esi- ja materiaalitiedot. Elinkaariklinikkaistunnon aikana arvioitavan tuotteen tai palvelun tuotantoon liittyvät materiaalitiedot tarkistetaan yhdessä yrittäjän kanssa. Tämän jälkeen tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset mallinnetaan elinkaariohjelmiston avulla. Tulokset dokumentoidaan ja niiden pohjalta yrittäjälle laaditaan ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Elinkaariklinikasta laaditaan raportti yrityksen sisäiseen käyttöön ja tuotekehityksen tueksi. Toimintamallin kehitystyön aikana toteutettiin elinkaariklinikka 30:lle Pohjois-Karjalan alueella toimivalle pk-yritykselle. Arvioinneissa keskityttiin ilmastovaikutuksiin ja tulokset ilmoitettiin yhteismitallistettuna hiilidioksidiekvivalenttina (CO2-ekv.) sekä suhteutettuna henkilöauton päästöihin kilometriä kohden. Elinkaariklinikan avulla voidaan arvioida tuotantoprosessien ympäristövaikutuksia ja löytää keinoja edistää yritysten resurssitehokkuutta vähentäen samalla toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Elinkaariklinikka toimii hyvin etenkin suoraviivaisille, perusraaka-aineisiin perustuville tuotantoprosesseille. Joissakin tapauksissa elinkaaritietokantojen puutteet tai sopivien raaka-ainetietojen valinta useista eri vaihtoehdoista aiheuttaa haasteita arvioinnille vaatien elinkaariklinikan toteuttajalta materiaaliosaamista ja eri vaihtoehtojen herkkyystarkasteluja. Yrittäjät kokivat elinkaariklinikan mielenkiintoisena ja hyödyllisenä lähestymistapana, ja osa yrittäjistä sai elinkaariajattelusta aivan uuden näkökulman liiketoimintansa arvioinnille ja kehittämiselle. Tulosten esittämisen suhteutettuna henkilöautolla ajamisen päästöihin koettiin antavan konkreettisen käsityksen tulosten suuruusluokasta. Elinkaariklinikka-arviointiin toivottiin vertailuarvoja muihin toimijoihin nähden, jotta yrittäjät ymmärtäisivät paremmin oman tuotteensa tai toimintansa tilannetta kilpailijoihin verrattuna. Vertailu- ja markkinointitarkoituksia varten tulee kuitenkin teettää laajempi, ISO-standardeja 14040:2006 ja 144040:2006 noudattava elinkaariarviointi. Elinkaariklinikoita voidaan edelleen kehittää liittämällä arviointiin myös raaka-aineiden ja prosessivaihtoehtojen kustannusten laskentaa tai sisällyttämällä elinkaariklinikkaan usean eri ympäristövaikutusluokan arviointia. Riittävän alhainen hinta, erilaiset rahoitustukimuodot ja yhdistäminen muuhun selvitystyöhön voisivat kannustaa yrittäjiä hyödyntämään arviointia tuotekehityksessään.

Pohjois-Karjala koostuu kolmesta seutukunnasta ja 13 kunnasta. Se on vajaan 165 000 asukkaan maakunta. Pohjois-Karjalaa on luonnehdittu omaleimaiseksi ja vetovoimaiseksi maakunnaksi. Tämän pro gradu -tutkielman päätehtävänä on tutkia Pohjois-Karjalan aikuisväestön liikunnan harrastamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Päätehtävä jäsentyy osakysymyksiksi, joiden avulla tarkastellaan muun muassa pohjoiskarjalaisten kunto- ja arkiliikunnan harrastamista, suosituimpia liikuntamuotoja ja liikuntapaikkojen käyttöä. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin 1500 Pohjois-Karjalan maakunnan asukkaalle vuosina 2005 ja 2015. Tutkimus rajattiin koskemaan aikuisväestöä. Vuoden 2005 aineiston otoksen määräksi täsmentyi 1439 henkilöä, kun taas vuoden 2015 otoksesta 1468 henkilöä oli aikuisia. Vuonna 2005 vastausprosentti oli 61 ja vuonna 2015 vastausprosentti oli 54. Vuoden 2005 ja 2015 aineistojen tietoja on verrattu tutkimuksessa keskenään. Lisäksi vuoden 2015 aineiston tuloksia arkiliikunnan ja kuntoliikunnan harrastamisesta sekä liikkumisen esteistä on verrattu keskeisimpien taustamuuttujien suhteen. Näitä taustamuuttujia ovat sosioekonomiset selitystekijät ja asuinolosuhteet. Suosituimpia arkiliikunnan muotoja olivat vuonna 2005 ja 2015 kotityöt, kaupassa käynti ja postin haku. Kävelylenkkeily ja pyöräily olivat liikuntamuodoista suosituimpia. Lisäksi hiihto oli suosittua syksy-/talviaikaan. Kevyen liikenteen väylät oli liikuntapaikoista selvästi suosituin. Pohjois-Karjalan liikuntakulttuurin muutoslinjana näkyy liikuntapaikkojen käytön kasvaminen vuosien 2005 ja 2015 välillä. Sisäliikuntapaikkojen käyttö lisääntyi merkittävästi kymmenessä vuodessa. Lisäksi kuntosalin suosio kasvoi huomattavasti, mikä on näkyvä merkki kuntosalibuumista. Erityisesti työttömät harrastivat niukasti kuntoliikuntaa. Merkittävin liikkumisen este oli ajanpuute. Se oli merkittävämpi liikkumisen este ansiotyössä käyvien ja opiskelijoiden/koululaisten keskuudessa kuin eläkeläisillä ja työttömillä. Liikuntaharrastuksen hinta oli työttömillä ja vähiten tienaavien ryhmässä merkittävin liikkumisen este. Perinteisemmät liikuntamuodot ovat tutkimusajanjaksossa menettäneet hieman suosiotaan. Nykyisessä liikuntakulttuurissa liikuntamuotojen kirjo on entistä suurempi. North Karelia consists of three regional municipalities and thirteen municipalities. It is a region of nearly 165 000 inhabitants. North Karelia has been described as a characterful and attractive region. The main aim of this master’s thesis is to explore the physical activity of the adult population of North Karelia and the factors influencing it. The main task is organized into research questions with the help of which keep-fit exercise, everyday physical activity, the most popular forms of physical activity and the use of sport facilities are explored among other things. The survey was conducted as a questionnaire. The survey was sent to 1 500 inhabitants of North Karelia in 2005 and 2015. The thesis focuses on the adult population. The sample of 2005 was made up of 1 439 adults and the sample of 2015, 1 468 adults. In 2005 the response rate was 61 per cent and in 2015 it was 54 per cent. The data from 2005 and 2015 were compared. The results of the data from 2015 of doing keep-fit exercise and everyday physical activity along with barriers to physical activity were compared with respect to the most essential background variables. These background variables are socio-economic explanatory factors and living conditions. The most popular forms of everyday physical activity in 2005 and 2015 were housework, visiting shops and retrieving post. Walking and cycling were the most popular forms of physical activity. In addition, cross-country skiing was popular during autumn and winter. Pavements were clearly the most popular sports facility. In North Karelia the use of sports facilities has increased between 2005 and 2015. The use of indoor sports facilities increased significantly in the ten years. In addition, the popularity of going to the gym increased considerably which is a noticeable sign of a fitness boom. The unemployed in particular did little keep-fit exercising. The most significant barrier to doing physical activity was the lack of time. It was a more significant barrier to doing physical activity among workers and students/schoolchildren compared to pensioners and the unemployed. The cost of physical activity was the most significant barrier to doing physical activity for the unemployed and for those who earn the least. The more traditional forms of physical activity became a little less popular during the research period. In the sports culture of today the variety of the forms of physical activity is bigger and bigger.

Esipuhe 1. Johdanto 8 2. Sosiaalinen hyväksyttävyys ja sosiaalinen toimilupa 23 3. Aineisto, menetelmät ja analyysi 39 4. Kaivannaistoiminnan hyväksyttävyys 65 5. Kaivannaistoiminnan hyväksyttävyys omassa asuinkunnassa taustamuuttujittain tarkasteltuna 79 6. Kaivannaishyväksynnän yhteys kaivostietämykseen, kaivosalan tuntemiseen, ympäristöasenteisiin ja kaivosnäkemyksiin 98 7. Luottamus lainsäädäntöön ja viranomaisiin sekä eri toimijoihin kaivostoiminnan asiantuntijoina 115 8. Maakunnittaiset erot luottamisessa eri toimijoihin asiantuntijoina 132 9. Luottamus ympäristölainsäädäntöön sekä viranomaisiin ja kaivannaistoiminnan hyväksyttävyys 140 10. Päätöksenteko ja kaivostoiminta 144 11. Resurssinationalismi 160 12. Ulkomaisten kaivosyhtiöiden Suomessa harjoittaman kaivostoiminnan hyväksyttävyys taustamuuttujittain 167 13. Ulkomaisten kaivosyhtiöiden Suomessa harjoittaman kaivostoiminnan hyväksyttävyys ja kaivannaistoiminnan hyväksyminen 177 14. Tulokset ja yhteenveto 182 15. Diskussio 202 Lähteet 210 Liitteet 224

Tässä tutkielmassa kuvataan Y-sukupolveen lukeutuvia yrittäjiä ja vertaillaan heidän yrittäjämäisen minäpystyvyytensä voimakkuutta muita sukupolvia vasten Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Tutkimusaiheen valintaan vaikuttivat Uusyrityskeskusten edustajien kanssa käydyt keskustelut, jotka nostivat esiin tarpeen ymmärtää Y-sukupolvea ja sen jäsenien toimintaa paremmin erityisesti yrittäjyyden kontekstissa. Tutkimuksen aihetta lähestytään teoreettisesti monitieteellisestä näkökulmasta, tarkastellen Y-sukupolveen kuuluvien yrittäjien ominaisuuksia sosiologian, psykologian ja taloustieteiden tieteenalojen kautta. Tämän vuoksi tutkielma sisältää myös varsin laajan teoreettisen aineiston jolla pyritään lähestymään Y-sukupolvea ja siihen liittyvää tutkimustehtävää eri lähtökohdista. Tutkimuksen empiirinen osio on luonteeltaan kvantitatiivinen kyselytutkimus ja se toteutettiin yhteistyössä Tuhansien Järvien uusyrityskeskuksen ja Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskuksen kanssa, joiden toimialueen yrittäjiin tutkimus kohdentuu. Kahden uusyrityskeskusten tietokannasta valituille asiakkaille toteutettiin internet-pohjainen kyselytutkimus kesällä 2013. Tutkimuksen tulokset kuvailevat Y-sukupolven yrittäjien psykologisia piirtei-tä. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia Y-sukupolven yrittäjät ovat, miten he menestyvät muihin sukupolviin kuuluvia yrittäjiä vasten tarkasteltuna ja mil-lainen on Y-sukupolven yrittäjien koettu minäpystyvyys verrattuna toisiin sukupolviin. Tulosten pohjalta voidaan paremmin lähestyä Y-sukupolven yrittäjien kohtaamia haasteita ja ymmärtää laaja-alaisemmin uuden sukupolven vaikutusta Suomalaiselle työelämälle. Lisäksi siitä on hyötyä Uusyrityskeskuksille näiden päivittäisessä työssä. This thesis describes the entrepreneurs belonging to Generation Y and com-pares them in entrepreneurial self-efficacy scale against other generations in Central Finland and North Karelia. Theme of the thesis was affected by the discussions carried out with the Finnish Enterprise Agencies, which highlighted the need to understand Generation Y and its members better in entrepreneurial context. Research topic is searched with multi scientific approach, examining Generation Y entrepreneurs through the viewpoints inspired by sociology, psychology and economics. Because of this the thesis includes rather broad theoretical literature which aims to approach Generation Y and its research assignment from various premises. Empirical section of the research is quantitative survey which was executed in co-operation with Finnish Enterprise Agencies operating in Central Finland and North Karelia. Research focuses on the clients selected from the database of these two agencies, which received an internet-based questionnaire during the summer 2013. Results of this research describe Generation Y entrepreneurs and their psycho-logical traits. Furthermore, this research examines what it means to be an entrepreneur belonging to Gen Y and how they succeed compared to the other generations. Research also measures, in what level entrepreneurial self-efficacy is among the Generation Y compared to other generations. Results of this research make it easier to approach various challenges confronted by the Gen Y and understand more extensively the effect of new generation on the Finnish economy. It also helps Finnish Enterprise Agencies in their daily work.

Tässä alueellisessa inventoinnissa on selvitetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti merkittävät kallioalueet Pohjois-Karjalassa. Tutkimusalueelta inventoitiin yhteensä 123 kallioaluetta. Valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavia, arvoluokkiin 1–4 kuuluvia kallioalueita on Pohjois-Karjalassa yhteensä 63 kappaletta. Ne kuvataan karttarajauksineen raportissa lyhyesti. Paikallisesti ja vähemmän merkittävät kallioalueet esitetään luettelona. Inventoinnissa on käytetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiden kallioalueiden tutkimusmenetelmää ja arvoluokitusta, joka on tarkemmin kuvattu Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarjassa nro 351. Alueiden suojeluarvoa määritettäessä on arvioinnin päätekijöinä käytetty geologis-geomorfologista, ekologis-biologista ja maisemallista arvoa. Kallioalueeseen liittyviä muita arvoja ovat kulttuurihistorialliset ja arkeologiset arvot, monikäyttöarvot, lähiympäristön arvot ja alueen luonnontilaisuus. Tämä selvitys palvelee ennen muuta alueiden käytön suunnittelua ja maa-aineslain tarkoittamia lupaviranomaisia, mutta ylipäätään ympäristönsuojelun eri tahoja, luonnontieteellisiä museoita sekä luonnosta kiinnostuneita kansalaisia.

I analysed Finnish parties’ policies for developing sources of livelihood in Northern and Eastern Finland in 1951–1970. I used the minutes of the main organs of four parties — the Agrarian League/Centre Party, the Coalition Party, SKDL and SDP — as source material. Parliamentary documents were another important source. After World War II, Finnish society had to adapt to peacetime demands. To quickly provide productive work for people and to achieve self-sufficiency in food production as soon as possible, industrial policy embraced expansion of agriculture. As the 1950s arrived it was noticed that the new small farms were unable to support the growing rural population. Thus, an attempt was made to diversify rural sources of livelihood. At the same time, the parties competed earnestly for rural votes, turning this into a very political question. With the exception of the Agrarian League, the parties put forth new programmes in preparing for the 1958 election, which formed a turning point. After the election, a coalition cabinet — Fagerholm’s Cabinet III — was formed; it then had to resign due to foreign political pressure. After the so-called yöpakkaset crisis, the most important criterion of cabinet eligibility in Finnish government politics was that the party had to have the approval of the Soviet Union. Thereafter the parties were no longer able to cooperate in developing rural areas. The parties were in agreement that rural sources of livelihood had to be developed in order to employ Finland’s growing population. They were unable to agree on how this should happen in practice. The Agrarian League sought to develop rural areas through agriculture, small industry and the wood processing industry. SDP raised industrialisation as the main employment alternative. Un-fortunately, because of questions concerning persons, the party split into two competing camps. SKDL supported increasing state-run industry and foreign trade with the Soviet Union. The Coalition Party was for entrepreneurship and trade connections with the West. Regional development policy measures started up in the 1960s were already long overdue. Despite various regional policy measures, Finland was not able to employ the rural population, and Finns moved to Sweden to find work. This can be considered an indication that the implemented policy was not successful. Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa käsittelen suomalaisten puolueiden Pohjois- ja Itä-Suomen elinkeinojen kehittämispolitiikkaa vuosina 1951–1970. Lähteinä ovat olleet neljän suurimman puolueen eli Maalaisliitto-Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen, Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) keskeisten toimielinten pöytäkirjat. Toisena keskeisenä lähdeaineistona ovat olleet valtiopäiväasiakirjat. Suomalainen yhteiskunta oli toisen maailmansodan jälkeen sopeutettava rauhanajan vaatimuksiin. Elinkeinopolitiikassa valittiin ratkaisuksi maatalouden laajentaminen, jotta kansa saataisiin nopeasti tuottavaan työhön ja saavutettaisiin elintarvikeomavaraisuus mahdollisimman nopeasti. 1950-luvulle tultaessa huomattiin, etteivät uudet pienviljelmät pystyneet elättämään maaseudun kasvavaa väestöä. Näin ollen maaseudun elinkeinojen kehittämistarve oli mitä ilmeisin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Samalla puolueet kävivät kovaa kilpailua maaseudun äänestäjistä, joten kysymys politisoitui voimakkaasti. Käännekohdaksi muodostuivat vuoden 1958 vaalit, joihin puolueet valmistautuivat, maalaisliittoa lukuun ottamatta, uusilla ohjelmilla. Vaalien jälkeen muodostettiin laajapohjainen Fagerholmin III hallitus, joka joutui eroamaan ulko-poliittisen painostuksen jälkeen. Niin sanotun yöpakkaskriisin jälkeen suomalaisessa hallituspolitiikassa tärkeimmäksi hallituskelpoisuuden kriteeriksi muodostui se, että puolueella täytyi olla Neuvostoliiton hyväksyntä. Tämän jälkeen puolueet eivät enää pystyneet yhteistyöhön maaseudun kehittämistyössä. Puolueiden välillä vallitsi yksimielisyys siitä, että maaseudun elinkeinoja oli kehitettävä, jotta Suomen kasvava väestö saataisiin työllistettyä. Siitä ei päästy yksimielisyyteen, miten työllistäminen käytännössä tapahtuisi. Maalaisliitto pyrki maaseudun kehittämiseen maatalouden, pienteollisuuden ja puunjalostusteollisuuden avulla. SDP nosti teollistamispolitiikan keskeiseksi työllistämisvaihtoehdoksi. Valitettavasti puolue hajosi henkilökysymysten takia kahteen kilpailevaan leiriin. SKDL kannatti valtiojohtoisen teollisuuden lisäämistä ja ulkomaankauppaa Neuvostoliiton kanssa. Kokoomus oli yksityisyrittäjyyden ja läntisten kauppayhteyksien kannalla. 1960-luvulla aloitetut kehitysaluepoliittiset toimet olivat jo pahasti myöhässä. Erilaisista aluepoliittisista toimista huolimatta maaseudun väestöä ei pystytty työllistämään Suomessa, vaan suomalaiset muuttivat töiden perässä Ruotsiin. Tätä voidaan pitää osoituksena harjoitetun politiikan epäonnistumisesta.

Pohjois-Karjalan vesihuollon yleissuunnitelma on laadittu edellisen kerran kymmenen vuotta sitten. Suunnitelman päivittäminen on ollut tarpeen mm. muuttuneen lainsäädännön (vesihuoltolaki, ympäristönsuojelulaki) takia. Julkaisussa on koottu yhteen kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien keskeiset asiat, sekä otettu huomioon myös uudet em. suunnitelmien jälkeen esille nousseet vesihuollon kehittämishankkeet. Maakunnan vesihuoltohankkeet on ryhmitelty eri toteutusaikatauluihin sekä kiireellisyysluokkiin vuoteen 2020 asti kestävällä suunnittelukaudella. Valmistunut suunnitelma toimii työkaluna mm. vesihuoltohankkeiden valtion rahoitustuen kohdentamisen suunnittelussa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella hallinto kohtasi länsimaissa merkittäviä, sen toiminnan tehostamiseen tähtääviä uudistuksia. Strategioiden laatiminen ja toimeenpano tulivat näiden uudistusten myötä ajankohtaisiksi. Strategioiden toimeenpanovaihetta tarkasteleva implementaatiotutkimus antaa hallinnon tehostamispyrkimysten kannalta ristiriitaisen käsityksen strategiatyön tehokkuudesta. Implementaatiotutkimus on osoittanut, että strategioiden toimeenpanoon liittyy erilaisia toimeenpanoa hidastavia ja vaikeuttavia tekijöitä. Tutkielmassa tarkastellaan kansallisen laajakaistastrategian alueellista implementaatiota kahdessa maakunnassa. Teoreettisen taustan tutkielmalle muodostaa implementaatiotutkimus käsitteineen ja viitekehyksineen. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat ohjausjärjestelmä, ohjaus ja implementaatio. Tutkielman tehtävänä on selvittää strategian implementaatioon ja sen tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä näiden tekijöiden keskinäistä painoarvoa. Implementaatiotutkimusta on usein kritisoitu siitä, että se on tuottanut listoja toimeenpanoon vaikuttavista tekijöistä selvittämättä tarkemmin tekijöiden keskinäisiä voimasuhteita. Tutkielma on vertaileva tapaustutkimus, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti kahden maakunnan laajakaistastrategiaprosessia näitä vertaillen. Kahden maakunnan valinta perustuu kaikki maakunnat kattavaan luokitteluun laajakaistastrategian toimeenpanon kannalta keskeisten sosio-ekonomisten tekijöiden suhteen. Tällaisia tekijöitä ovat maakunnan taloudellinen tilanne, väestön ikärakenne ja asukastiheys. Tutkielman varsinainen tutkimusaineisto kerättiin kahden maakunnan osalta puolistrukturoiduin teemahaastatteluin. Strategian toimeenpanon tehokkuutta määrittelee ennen muuta sitä toimeenpanevan organisaation hallinnollinen järjestelmä. Hallinnollisella järjestelmällä on keskeinen merkitys implementaatioprosessiin osallistuvien tahojen ja henkilöiden sitoutumisen asteeseen, yhteistyön, kumppanuuden ja yhteisten visioiden syntymiseen sekä keskusteluyhteyden luomiseen. Tutkimuksessa on hahmoteltu idea kollegiaalisesta hallinnollisesta järjestelmästä, joka perustuu kumppanuuteen ja alueellisten toimijoiden vahvaan keskinäiseen integraatioon järjestelmän puitteissa. Kollegiaalinen hallinnollinen järjestelmä on sellainen järjestelmä, joka mahdollistaa edellä mainittujen toimeenpanoa helpottavien ja tehostavien tekijöiden syntymisen.