Search

Flunssan aikana esiintyy usein lieviä sivuontelo-oireita, jotka paranevat itsestään. - Suuri osa äkillisistä ja pitkittyneistä sivuontelotulehduksista on lieväoireisia ja helpottuu nenän paikallishoidolla. - Lasten sivuontelot ovat pienet ja väljästi auki nenäkäytävään, joten äkillisiä bakteerien aiheuttamia tai pitkittyneitä sivuontelotulehduksia on heillä harvoin. - Pitkittyneissä sivuontelotulehduksissa itsehoito on tärkeää, ja potilasta tulee motivoida siihen. publishedVersion

English summary

Vertaisarvioitu Lasten ympäristömykobakteeri-infektiot ovat lisääntyneet yleisten calmetterokotusten (BCG) loputtua. Tauti ilmenee tyypillisesti pienen lapsen kaulan tai kasvojen alueen imusolmuketulehduksena. Diagnostiikan apuna voidaan käyttää kaikututkimusta ja immunologista verikoetta. Ympäristömykobakteerien aiheuttaman imusolmuketulehduksen hoidossa mikrobilääkkeistä ei ole hyötyä. Imusolmukkeen kirurgista poistoa voidaan harkita, mutta usein mitään hoitoa ei tarvita ja seuranta riittää.

Trakeostomia eli henkitorviavanteen teko on lapsella hengitystieongelmien hoidon äärimuoto. Sen tarve on harkittava tarkasti huomioiden lapsen sairaudet, kokonaistilanne ja mahdollisuus hoitoon ¬yksikössä, jossa hoidosta on tarpeeksi kokemusta. Toimenpiteen yleisimpiä syitä ovat kasvojen rakennepoikkeavuudet, hengitysteiden ahtaumat ja keuhkoputken vaikea pehmeys. Kotiin pyritään järjestämään hoitorinki ympärivuorokautisen hoidon varmistamiseksi.

Objective. To review the literature on progress regarding (1) effectiveness of vaccines for prevention of otitis media (OM) and (2) development of vaccine antigens for OM bacterial and viral pathogens. Data Sources. PubMed database of the National Library of Science. Review Methods. We performed literature searches in PubMed for OM pathogens and candidate vaccine antigens, and we restricted the searches to articles in English that were published between July 2011 and June 2015. Panel members reviewed literature in their area of expertise. Conclusions. Pneumococcal conjugate vaccines (PCVs) are somewhat effective for the prevention of pneumococcal OM, recurrent OM, OM visits, and tympanostomy tube insertions. Widespread use of PCVs has been associated with shifts in pneumococcal serotypes and bacterial pathogens associated with OM, diminishing PCV effectiveness against AOM. The 10-valent pneumococcal vaccine containing Haemophilus influenzae protein D (PHiD-CV) is effective for pneumococcal OM, but results from studies describing the potential impact on OM due to H influenzae have been inconsistent. Progress in vaccine development for H influenzae, Moraxella catarrhalis, and OM-associated respiratory viruses has been limited. Additional research is needed to extend vaccine protection to additional pneumococcal serotypes and other otopathogens. There are likely to be licensure challenges for protein-based vaccines, and data on correlates of protection for OM vaccine antigens are urgently needed. Implications for Practice. OM continues to be a significant health care burden globally. Prevention is preferable to treatment, and vaccine development remains an important goal. As a polymicrobial disease, OM poses significant but not insurmountable challenges for vaccine development.

Objective. To perform a comprehensive review of the literature from July 2011 until June 2015 on the virology and bacteriology of otitis media in children. Data Sources. PubMed database of the National Library of Medicine. Review Methods. Two subpanels comprising experts in the virology and bacteriology of otitis media were created. Each panel reviewed the relevant literature in the fields of virology and bacteriology and generated draft reviews. These initial reviews were distributed to all panel members prior to meeting together at the Post-symposium Research Conference of the 18th International Symposium on Recent Advances in Otitis Media, National Harbor, Maryland, in June 2015. A final draft was created, circulated, and approved by all panel members. Conclusions. Excellent progress has been made in the past 4 years in advancing our understanding of the microbiology of otitis media. Numerous advances were made in basic laboratory studies, in animal models of otitis media, in better understanding the epidemiology of disease, and in clinical practice. Implications for Practice. (1) Many viruses cause acute otitis media without bacterial coinfection, and such cases do not require antibiotic treatment. (2) When respiratory syncytial virus, metapneumovirus, and influenza virus peak in the community, practitioners can expect to see an increase in clinical otitis media cases. (3) Biomarkers that predict which children with upper respiratory tract infections will develop otitis media may be available in the future. (4) Compounds that target newly identified bacterial virulence determinants may be available as future treatment options for children with otitis media.

The purpose of the study was to investigate the presence of different viruses in middle ear fluids and nasopharyngeal aspirates in young children with acute otitis media. Two cohorts of children (N = 329 and 611) were followed from 2 to 24 months of age in Finland in two prospective studies (Finnish Otitis Media Cohort Study and Finnish Otitis Media Vaccine Trial). During the study period, nasopharyngeal and middle ear fluid specimens for each acute otitis media event were examined for eight (Cohort Study) or ten (Vaccine Trial) common respiratory viruses; adenoviruses, influenza viruses A and B, parainfluenza viruses 1, 2, and 3, respiratory syncytial virus (RSV), enteroviruses, parechoviruses, and rhinoviruses. Picornaviruses (rhinoviruses, enteroviruses, and parechoviruses) were determined by reverse transcription PCR while antigen detection was used for the other viruses. A virus was present in either nasopharyngeal or middle ear specimen in 54% of events in the first cohort and in 67% of events in the second. Rhinoviruses formed the most common virus group detected (41–32%), followed by enteroviruses (25%, sought in the second cohort only) and respiratory syncytial virus (RSV) (10%). All the other viruses represented jointly 8–10% of the events. In conclusion, using the methods described in this study, a specific virus infection was diagnosed in two thirds of all acute otitis media events in young children. Picornavirus RNA was detected in association with more than a half of all acute otitis media events. The use of PCR‐based methods for the other respiratory viruses might have increased further the overall virus detection rate in acute otitis media. J. Med. Virol. 72:241–248, 2004. © 2004 Wiley‐Liss, Inc.

Mykobakteerien aiheuttamat lasten kaulaimusolmukkeiden tulehdukset ovat odotetusti lisääntyneet sen jälkeen, kun kaikkien lasten BCG-rokotuksista siirryttiin vuonna 2006 riskiryhmien rokottamiseen. Koska nämä infektiot ovat olleet erittäin harvinaisia rokotetuilla lapsilla, nykyinen ongelma on uusi lääkäreille. Hyväkuntoisen lapsen kaulaan kasvaa vähitellen suureneva aristamaton patti. Iho alkaa kuukauden tai parin kuluttua sinertää. Kehittynyt paise puhkeaa, ja eritys jatkuu viikkoja. Viimeistään vuoden kuluttua paikalla on arpi. Parantava hoito on kokeneen korvalääkärin suorittama imusolmukkeen poisto. Mikäli poisto ei ole mahdollinen kasvohermon vaurioitumisen vaaran tai tulehtuneen alueen laajuuden vuoksi, voidaan tilannetta seurata ilman toimenpiteitä. Lääkehoidosta ei yleensä ole hyötyä. Tilanteen ja taudinkulun selittäminen vanhemmille on tärkeää.

Sleep-disordered breathing (SDB) constitutes the most common indication for tonsil surgery. For a long time, the only performed tonsil procedure was tonsillectomy (TE) which reserves relatively high morbidity, and many patients suffer from complications, most often postoperative haemorrhage. Hence, tonsillotomy (TT), the less invasive method of tonsil surgery, has gained popularity in recent years. However, Finnish studies on TT are still lacking. This thesis aimed to examine TT – its utility in children – and to discuss the potential benefits and disadvantages of TT compared to TE. The first study analysed the trends in tonsil surgery over a 10-year period and evaluated the effects of these changes on the incidence of tonsil surgery complications and specialist service costs. TTs were started at the Department of Otorhinolaryngology, Helsinki University Hospital, in 2009, and since 2011, TT has become a more common method in the treatment of SDB in children than TE. Consequently, the incidence of complications has decreased, thereby lowering hospital costs. In the second study, the postoperative recovery after TT and TE was evaluated and compared in a prospective cohort of children. All the recovery-related outcomes showed a tendency towards faster recovery after monopolar TT than TE; for children who had undergone TT, the need for analgesics was shorter, and they were able to return to normal activities earlier than children who had undergone TE. The third study examined the health-related quality of life (HRQoL) and the costs of use of health care in children operated with TT. The results of this study were compared to those of an earlier cohort of children operated on with TE. Both TT and TE improved HRQoL in children with SDB and reduced health care service needs and sick leave days. There was no difference in the mean total hospital costs between TT and TE in the one-year follow-up. The fourth study histologically evaluated the differences in tissue from children with re-hypertrophy of tonsils after TT and those with tonsillar hyperplasia without a history of earlier surgery. Also, the incidence of reoperations and potential predictive factors for tonsillar regrowth were assessed retrospectively. There was no evidence of severe chronic inflammation or scarring in the regrown tonsils. The incidence for resurgery was low (1.9%), and young age seemed to be a predictive factor for tonsillar regrowth. This study confirmed the superiority of TT over TE in several aspects: the recovery from surgery was faster and less painful after TT than after TE, and the rate of complication was lower. TT improved HRQoL and reduced visits of health care. The incidence of resurgery because of tonsillar regrowth was low. Nielurisojen liikakasvun aiheuttama kuorsaus ja hengityskatkokset ovat hyvin tyypillisiä oireita lapsilla. Aikaisemmin nielurisaleikkaukset tehtiin syystä riippumatta nielurisojen kokopoistoina, joka tarkoittaa nielurisojen poistamista kapseleineen lihaskerrokseen saakka. Kokopoistosta toipuminen on hidasta ja kivuliasta, lisäksi siihen liittyy riski jälkiverenvuodosta, joka voi olla vaarallinen erityisesti lapsille. Viime vuosina on otettu käyttöön nielurisojen osapoistoleikkaus, johon on kansainvälisissä tutkimuksissa osoitettu liittyvän pienempi jälkiverenvuotoriski sekä nopeampi toipuminen. Suomessa tehtyjä tutkimuksia aiheesta ei ole. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nielurisan osapoistoleikkausta, sen tehokkuutta ja turvallisuutta lapsilla, ja verrata edellä mainittuja tekijöitä nielurisan kokopoistoon. Ensimmäisessä osatyössä kartoitettiin nielurisakirurgian muutoksia 10 vuoden aikana HYKS Korva-, nenä- ja kurkkutautien -klinikalla ja selvitettiin muutosten vaikutuksia komplikaatioiden esiintyvyyteen ja erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Nielurisan osapoistoleikkaukset aloitettiin vuonna 2009, ja vuodesta 2011 osapoisto on ollut käytetympi menetelmä lasten suurentuneiden nielurisojen aiheuttamien oireiden hoidossa kuin kokopoisto. Muutoksen seurauksena todettiin lasten nielurisaleikkauksiin liittyvien komplikaatioiden vähentyneen merkittävästi. Myös osapoiston kustannusten todettiin olevan pienemmät verrattuna kokopoistoon. Toisessa osatyössä seurattiin lasten toipumista nielurisakirurgian jälkeen ja havaittiin, että diatermialaitteella tehdyn osapoiston jälkeen lapset toipuivat nopeammin, kärsivät vähemmän kivusta kuin lapset, joille oli tehty kokopoistoleikkaus. Kolmannessa osatyössä tutkittiin osapoiston vaikutusta lasten elämänlaatuun ja terveydenhuollon kustannuksiin sekä verrattiin tuloksia aikaisemmin kokopoistolla hoidettujen lapsien tuloksiin. Elämänlaatu parani yhtäläisesti molemmissa ryhmissä eikä vuoden seurannassa havaittu eroa kustannuksissa toimenpiteiden välillä. Neljännessä osatyössä selvitettiin, eroaako nielurisan osapoiston jälkeen uudelleen kasvaneen risan histologinen rakenne tavanomaisesta suurentuneesta nielurisasta. Lisäksi selvitettiin 11 vuoden aikana leikattujen lasten uusintaleikkausriskiä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Histologiset tutkimukset osoittivat, että uudelleen kasvaneissa nielurisoissa ei ollut merkkejä lisääntyneestä kroonisesta tulehduksesta tai arpimuodostuksesta. Riski uusintaleikkaukseen oli matala (1.9 %), nuori ikä leikkaushetkellä vaikutti olevan yhteydessä suurempaan uusintaleikkausriskiin. Tutkimuksemme osoitti, että kokopoistoon verrattuna nielurisan osapoisto on lapsen eduksi, leikkauksesta toipuu nopeammin ja kivut ovat vähäisempiä ja komplikaatioita esiintyy vähän. Toimenpiteen seurauksena lasten elämänlaatu parani ja terveydenhuollon käynnit nieluoireiden vuoksi vähenivät. Uusintaleikkauksen tarve nielurisojen uudiskasvun vuoksi oli pieni.