Search

Page 18 of the publication has been updated on 7th November 2022 Forests and forest products contribute to climate change mitigation by sequestering carbon into forests, storing part of the carbon in harvested wood products (HWPs) and by avoiding fossil-based greenhouse gas (GHG) emissions in substitution for alternative materials and energy. Often, there are trade-offs in sequestering carbon into forests and harvesting trees for substitution, which means that these two strategies cannot be optimized at the same time. Which strategy is the most effective depends on a number of assumptions including the time horizon, metrics to characterize the climate effects, the development of forest carbon stocks, the way harvested wood is processed and used, and the alternative products to be substituted. Assessing the climate effects of the use of wood, changes in carbon stocks in forests and HWPs, as well as changes in fossil carbon emissions should be considered coherently. To do that, two systems are compared; the one with the studied wood use, and its reference system without the wood use being studied. In this report, the focus was on assessing carbon stock changes in HWPs and fossil emission substitution due to using HWPs and wood-based fuels in place of non-wood materials and fuels. The key knowledge and challenges encountered in the assessment and characterization of carbon storage in harvested wood products, substitution effects and the effect of cascading use of wood on them were summarized and discussed. Finally, some practical guidelines to conduct an assessment on an annual basis at a multiproduct and company level and over the life cycle at the product level were provided. Metsien ja puun käytön avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä metsiin ja puutuotteisiin sekä välttämällä fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjä korvaamalla uusiutumattomia raaka-aineita puulla. Usein metsien hiilen sidonnan ja puunkäytön välillä on vaihtosuhde, eikä metsien hiilen sidontaa ja substituutiossa vältettäviä fossiilisia päästöjä saada optimoitua samanaikaisesti. Optimaalinen metsien käyttöstrategia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi riippuu useista oletuksista, muun muassa tarkastelujen aikajänteestä, ilmastovaikutusten määrittämisestä, metsien hiilivaraston kehityksestä, puun käyttötavoista ja vaihtoehtoisten tuotteiden korvaamisesta. Arvioitaessa puunkäytön ilmastovaikutuksia, tulee muutokset metsien hiilivarastossa, puutuotteiden hiilivarastossa ja fossiilisissa päästöissä huomioida johdonmukaisesti. Siihen tarvitaan vertailua, jossa tarkasteltavaa puunkäyttöjärjestelmää verrataan tilanteeseen, jossa sitä ei olisi. Tässä raportissa keskitytään tarkastelemaan puutuotteisiin sitoutuvaa hiiltä ja puun materiaali- ja energiakäytöllä vältettäviä fossiilisia päästöjä. Raportissa käydään läpi puutuotteiden hiilivaraston, puun käytön substituutiovaikutusten ja puun kaskadikäytön määrittämiseen liittyvät keskeiset haasteet. Lopuksi annetaan joitakin käytännön suosituksia siihen, miten näitä tekijöitä voi arvioida vuosittain monituotteisesti ja yritystasolla ja elinkaarisesti tuotetasolla.

Additional file 1: Table S1. Materials required (as tonnes) of major materials in the finished building alternatives from Tettey et al. [30]. Table S2. Materials required (kg/building) for alternative buildings obtained from Vares et al. (2017). Table S3. Materials required for alternative buildings (kg) per heated floor area obtained from Peñaloza et al. (2018). Table S4. Carbon footprints of wooden construction materials (kg CO2 eq./kg). Table S5. Carbon footprints of plastic construction materials (kg CO2 eq./kg). Table S6. Carbon footprints of other construction materials (kg CO2eq/kg). Table S7. Share of GHG energy emissions caused of the total carbon footprint of a construction material (Ecoinvent 3.0). Table S8. Assumptions behind recycling scenarios.

Julkaisuun on korjattu sivut 66 ja 67 (7.1.2022). Kuvassa 41 rahkasammaleen ja järviruo’on perustilanteen maankäytön päästöt ovat muuttuneet. Kuvassa 43 murukuivikkeen perustilanteen päästöt ovat muuttuneet. Turpeen kuivikekäytön ilmastovaikutukset eivät merkittävästi poikkea turpeen energiahyödyntämisen vaikutuksista, joten ilmastosyistä turpeen kuivikekäyttöä tulee vähentää ja tilalle tarvitaan pienemmän ilmastovaikutuksen omaavia tuotteita. Myös turpeen saatavuuden arvioidaan heikentyvän ja hinnan nousevan jo lähitulevaisuudessa energiaturpeen käytön vähenemisen seurauksena. Kotieläintilat tarvitsevat kuiviketurpeen tilalle nopeasti vaihtoehtoja. Ratkaisuja etsittiin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamassa Turvetta korvaavat uusiutuvat kuivikemateriaalit (TURVEKE 2019-2021) -hankkeessa, jossa tutkittiin turpeelle vaihtoehtoisten kuivikemateriaalien ominaisuuksia ja käytettävyyttä. Tilakokeisiin valittujen kuivikemateriaalien – turve, rahkasammal, järviruokosilppu, ruokohelpisilppu ja -pelletti, puupohjainen murukuivike ja tekstiilibriketti – tuotannolle laskettiin hiilijalanjälki. Hiilijalanjälkilaskennan rajaukset, käytetty tausta-aineisto ja tulokset on esitetty tässä raportissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lähes kaikkien tutkittujen materiaalien hiilijalanjälki oli turvetta pienempi, mutta huomattavaa vaihtelua esiintyi materiaalien tuotantotavasta ja käytetyistä laskentaoletuksista riippuen. Mitatun tutkimustiedon niukkuus ja erot raaka-aineiden lähteissä, ominaisuuksissa sekä tuotantotavoissa aiheuttivat tuloksiin epävarmuutta, jota on syytä vähentää jatkotutkimuksilla. Tutkituista kuivikemateriaaleista järviruokosilpun hiilijalanjäljen arvo oli negatiivinen, eli sen käytöllä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Myös tekstiilibriketin, kivennäismaalla viljellyn ruokohelven ja rahkasammaleen hiilijalanjäljet osoittautuivat turvetta pienemmiksi. Puupohjaisen murukuivikkeen hiilijalanjälki oli sen sijaan turvetta suurempi valitulla lähestymistavalla tarkasteltuna. Ruokohelven hiilijalanjälki puolestaan vaihtelee merkittävästi riippuen mm. pellon maalajista, satotasosta ja juurimassan osuudesta. Kun kuivikkeena käytetään uusiutuvaa biomassaa, aiheuttaa sen tuotanto, korjuu ja hyödyntäminen muutoksia ekosysteemien hiilitaseisiin sekä maaperäpäästöihin. Tätä kutsutaan maankäytön vaikutukseksi, ja sen merkitys on suuri näiden materiaalien tuotannossa. Maankäytön päästöjen arviointiin liittyy kuitenkin suurta vaihtelua sekä epävarmuuksia tutkimustiedon niukkuuden takia. Kuivikemateriaalien prosessointi ja kuljettaminen osoittautuivat kokonaisuudessa vaikutuksiltaan vähäisiksi. Näin ollen erityisesti kierrätysmateriaalien sekä erilaisten sivutuotteiden jalostaminen kuivikekäyttöön voisi olla ilmastovaikutusten kannalta kannattavaa. Jalostamisella voidaan myös parantaa materiaalien soveltuvuutta kuivikkeeksi sekä varmistaa niiden hygieenisyys ja turvallisuus. Kuivikemateriaalien ominaisuudet vaikuttavat käyttömäärien lisäksi myös esimerkiksi typen haihtumiseen ammoniakkina ja nesteen pidätyskykyyn. Myös lannasta muodostuvat metaanipäästöt voivat vaihdella kuivikelajin mukaan. Näitä ei laskennassa huomioitu tutkimustiedon puutteen vuoksi. Jotta turvetta korvaavilla materiaaleilla voidaan saavuttaa riittävät kuivikeominaisuudet ja taata niiden saatavuus, on selvää, että tarvitaan useita eri raaka-aineita sekä niiden seoksia. Uusien kuivikkeiden tulee myös mahdollistaa kuivikelannan ravinteiden hyödyntäminen. Uusien kuivikemateriaalien tuotanto aiheuttaa muutoksia raaka-aineiden hyödyntämisessä sekä vaikuttaa siten myös vallitseviin tuotantorakenteisiin. Siten hiilijalanjälki ei yksinään kuvaa tuotteen tuotannon ilmastovaikutuksia riittävästi, vaan tulisi arvioida myös, millaisia seurausvaikutuksia uusien materiaalien tuotanto ilmastolle aiheuttaa. Muut ympäristövaikutukset, kuten vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja vesistöihin, tulee myös sisällyttää arviointiin. Parhaimmillaan turvetta korvaavat kuivikemateriaalit voivat tuoda uusia työpaikkoja, tukea kiertotaloutta ja hillitä ilmastonmuutosta.

Julkaisu on ostettavissa painettuna SYKEn verkkokaupasta: syke.juvenesprint.fi Julkaisuun on tehty korjauksia 8.8.2019 sivuille: 1, 2, 33, 35, 61, 62 ja 65. Tämä raportti perustuu vuosina 2016–2019 toteutettuun ”Kohti vähähiilisiä kyliä” (KVK) -hankkeeseen, jossa käynnistettiin paikallisia kokeiluja ja kannustettiin kyliä ottamaan käyttöön hiiliviisaita eli hiilipäästöjä vähentäviä tai hiiltä varastoivia ratkaisuja. Hanketta toteutettiin 19 pohjoiskarjalaisella kylällä ja sitä rahoitti Manner-Suomen maaseutuohjelma. Raportissa esitellään Kohti vähähiilisiä kyliä hankkeessa ja jo aikaisemmin Pohjois-Karjalan maakunnan kylissä toteutettuja kokeiluja ja arvioidaan millaisia vaikutuksia niillä on ollut hiilipäästöjen vähenemisen kannalta. Lisäksi arvioidaan kokeilujen yhteisöllisiä vaikutuksia, sekä vaikutuksia sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen kylällä. Kokeilut liittyvät uusiutuvan energian käyttöön, energiatehokkuuden edistämiseen, kimppakyyteihin, jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen, lähiruokaan ja ruokahävikin välttämiseen sekä hiilensidontaan tähtääviin toimiin. Kokeilujen valinta tapahtui kyläsuunnitteluprosessin kautta. Kokeilujen ilmastovaikutukset arvioitiin elinkaariarviointimenetelmällä. Muiden yhteisöllisten vaikutusten arvioinnissa hyödynnettiin yhteisöjen toimintakykyä ja pääomia tarkastelevia arviointikehikkoja, joiden pohjalta arvioitiin lisäksi kokeilun positiiviset ja negatiiviset vaikutukset kyläyhteisön sosiaaliseen, inhimilliseen, kulttuuriseen, rakennettuun ja luonnon ympäristöön sekä poliittiseen pääomaan. Kehikkoa voidaan hyödyntää jatkossa yhteisö- ja kyläkohtaisten kokeilujen kokonaisvaltaiseen arviointiin ja suunnitteluun. Päästövähennyksiä saatiin aikaan erityisesti energiaratkaisuihin liittyvissä kokeiluissa. Uusiutuvilla aurinko- ja tuulienergialla voidaan korvata muuta energiantuotantoa, jonka kasvihuonekaasupäästöt ovat suuremmat. Vastaavasti liikkumiseen ja jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyvissä kokeiluissa positiiviset ympäristövaikutukset syntyvät vähentyneinä henkilö- tai jäteauton ajokilometreinä, kun erilaisia matkasuoritteita yhdistetään tai ihmiset käyttävät kimppakyytejä. Usean kokeilun osalta suorat ilmastopäästövähennykset jäivät vaatimattomiksi, mutta kun huomioidaan kokeilujen vaikutukset yhteisön toimintakykyyn, voivat vaatimattomammatkin kokeilut saada aikaan merkittäviä vaikutuksia ja positiivisen kehityskierteen. Yhteiset kokeilut tuovat konkretiaa abstraktiin ilmastokysymykseen ja keinoja, joiden kautta kaikki voivat osaltaan vaikuttaa. Parhaimmillaan pilottikohteet ja kokeilut voivat tarjota oppia myös muille ja innostaa kokeilemaan ja kehittämään toimia eteenpäin. Ympäristötoimilla voidaan edistää myös muita kyläyhteisölle tärkeitä asioita ja tukea kylän toimintakykyä. Erilaiset kimpparatkaisut toivat kustannussäästöjä esimerkiksi jätemaksuihin ja autoilun aiheuttamiin kuluihin. Suuremmissa energiainvestoinneissa kylälle saattoi koitua kokeilusta ylimääräisiä kuluja. Mikäli kokeilujen vaikutuksia arvioidaan laajemmin paikallistalouden näkökulmasta ja yhteisön taloudellisen pääoman näkökulmasta, on monen kokeilun saama Leader-tuki tarkoittanut suoraa tulonsiirtoa paikallistalouteen. Erilaisilla maisemanhoidollisilla sekä kylän yhteisiin rakennuksiin ja infrastruktuuriin liittyvillä toimenpiteillä voi olla positiivinen vaikutus rakennettuun ympäristöön kytkeytyvään pääomaan. Monissa kokeiluissa yhteisön kyky hyödyntää sosiaalista ja inhimillistä pääomaa olivat ratkaisevassa roolissa kokeilujen käynnistämiseen, mutta kokeilut myös paransivat yhteisön verkostoitumista ja osaamista.

Suomessa muodostuu merkittäviä määriä ravinnerikkaita biomassoja, joita voitaisiin hyödyntää entistä tehokkaammin lannoitteina. Erityisesti biokaasun tuotannon lisääminen edistäisi biomassojen hyödyntämistä. Suomen hallitusohjelman tavoitteena on lisätä kotieläintuotannon lannan ja yhdyskuntalietteiden prosessointia. Prosessoinnin myötä muodostuu uusia kierrätyslannoitteita. Jotta kierrätyslannoitteiden käyttö saadaan edistettyä, tulisi huomioida myös ruuantuottajien tarpeet ja näkemykset. Tämän selvityksen tavoitteena oli selventää ruuantuottajien näkemyksiä kierrätyslannoitteiden käytön mahdollisuuksista ja esteistä sekä kartoittaa kokemuksia niiden käytöstä. Selvityksiä, joissa tarkastellaan eurooppalaisten ruuantuottajien näkemyksiä kierrätyslannoitteiden käytöstä, on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vähän. Tässä selvityksessä laadittiin ruuantuottajille kysely, johon saatiin yhteensä 649 vastausta ympäri Suomea. Kyselyn tulosten perusteella ruuantuottajat suhtautuivat kierrätyslannoitteiden käyttöön myönteisesti, ja olisivat halukkaita lisäämään kierrätyslannoitteiden käyttöä. Lähes kolmannes vastaajista olisi valmis levittämään kierrätyslannoitteita koko peltoalalleen. Erityisesti luomutuottajat olivat kiinnostuneita kierrätyslannoitteiden käytön lisäämisestä. Kierrätyslannoitteiden käytön uskottiin parantavan maan laatua ja rakennetta väkilannoitteisiin verrattuna, ja edistävän maan kasvukuntoa ja sadontuottokykyä. Kierrätyslannoitteiden arvioitiin myös tukevan mineraalilannoitteiden käyttöä. Vastaajat mainitsivat kierrätyslannoitteiden hinnan olevan olennainen kierrätyslannoitteiden käyttöä edistävä tekijä. Lisäksi kierrätyslannoitteilta toivottiin hajuttomuutta ja helppoa levitettävyyttä. Kierrätyslannoitteissa ei saisi myöskään olla lääkejäämiä. Vaikka vastaajat suhtautuivat kierrätyslannoitteiden käyttöön myönteisesti, arvioitiin että kierrätyslannoitteista tarvitaan lisää sekä tutkimustietoa että kokemusperäistä tietoa esimerkiksi muilta viljelijöiltä. Ruuantuottajat vierastivat puhdistamo- ja ihmisperäisten raaka-aineiden käyttöä kierrätyslannoitteiden raaka-aineina, ja arvelivat myös asiakkaidensa suhtautumisen olevan kielteistä. Erityisen huolissaan oltiin lääkejäämistä ja hormoneista. Noin kolmannes vastaajista oli hyödyntänyt kierrätyslannoitteita, pääasiassa eläinten lantaa. Näiden vastaajien kokemukset olivat pääsääntöisesti positiivisia, ja he olivat kokonaisuudessaan tyytyväisiä kierrätyslannoitteiden käyttöön. Enemmistö vastaajista kertoi kierrätyslannoitteiden hankinnan, varastoinnin ja levityksen sujuneen ongelmitta, tai koki ongelmat vähäisiksi. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että viljelijän kierrätyslannoitteiden käyttöä tulisi tukea. Yli puolet vastaajista piti käyttöopastusta sopivana tukimuotona, mutta myös rahallista tukea kaipasi lähes puolet vastaajista. Avoimissa vastauksissa osa vastaajista totesi, että tukimuotoja ei tarvita lainkaan jos kierrätyslannoitteiden hinta saadaan kilpailukykyiseksi väkilannoitteiden kanssa. Kattavan ruuantuottajille suunnatun kyselyn tulosten perusteella kierrätyslannoitteisiin suhtaudutaan siis myönteisesti. Tämän kyselyn tulokset saattavat kuitenkin antaa todellisuutta myönteisemmän kuvan, sillä vastaajissa oli paljon luomutuotannon harjoittajia, joiden näkemykset kierrätyslannoitteiden käytöstä ovat myönteisempiä kuin tavanomaista tuotantoa harjoittavien näkemykset. Kierrätyslannoitteiden käytön esteenä ovat lähinnä niiden saatavuus (erityisesti prosessoitujen kierrätyslannoitteiden osalta) ja hinta. Vastaajat olivat huolissaan tiettyjen kierrätyslannoitteiden raaka-aineiden (erityisesti puhdistamolietteiden) käytöstä niihin liittyvien terveysriskien vuoksi. Myös lainsäädäntö voi tulevaisuudessa vaikuttaa kierrätyslannoitteiden käyttömahdollisuuksiin.

Pienet ja keskisuuret (pk) yritykset ovat avainasemassa vähähiilisen, kestävästi luonnonvaroja hyödyntävän ja resurssiviisaan yhteiskunnan saavuttamisessa. Erityisesti startup-yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ympäristövaikutuksiinsa jo toimintansa alkuvaiheessa. Pk-yritysten osaaminen, työkalut sekä ajalliset ja rahalliset resurssit toimintansa ympäristövaikutusten arvioimiseen ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hankkeen aikana testattiin ja edistettiin Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) kehitettyä elinkaariklinikka-toimintamallia. Elinkaariklinikka perustuu elinkaariarviointiin (Life Cycle Assessment, LCA) ja se toteutetaan asiantuntijatyönä tiiviissä yhteistyössä yrittäjän kanssa hyödyntäen elinkaariarviointiohjelmistoa ja elinkaaritietokantoja. Elinkaariklinikka koostuu neljästä vaiheesta. Valmistautumisvaiheessa elinkaariarvioinnista ja -klinikasta tarjotaan pohjatietoa yrittäjälle ja lisäksi kerätään arvioinnin kohteena olevan tuotteen tai palvelun tuotantoprosessin esi- ja materiaalitiedot. Elinkaariklinikkaistunnon aikana arvioitavan tuotteen tai palvelun tuotantoon liittyvät materiaalitiedot tarkistetaan yhdessä yrittäjän kanssa. Tämän jälkeen tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset mallinnetaan elinkaariohjelmiston avulla. Tulokset dokumentoidaan ja niiden pohjalta yrittäjälle laaditaan ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Elinkaariklinikasta laaditaan raportti yrityksen sisäiseen käyttöön ja tuotekehityksen tueksi. Toimintamallin kehitystyön aikana toteutettiin elinkaariklinikka 30:lle Pohjois-Karjalan alueella toimivalle pk-yritykselle. Arvioinneissa keskityttiin ilmastovaikutuksiin ja tulokset ilmoitettiin yhteismitallistettuna hiilidioksidiekvivalenttina (CO2-ekv.) sekä suhteutettuna henkilöauton päästöihin kilometriä kohden. Elinkaariklinikan avulla voidaan arvioida tuotantoprosessien ympäristövaikutuksia ja löytää keinoja edistää yritysten resurssitehokkuutta vähentäen samalla toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Elinkaariklinikka toimii hyvin etenkin suoraviivaisille, perusraaka-aineisiin perustuville tuotantoprosesseille. Joissakin tapauksissa elinkaaritietokantojen puutteet tai sopivien raaka-ainetietojen valinta useista eri vaihtoehdoista aiheuttaa haasteita arvioinnille vaatien elinkaariklinikan toteuttajalta materiaaliosaamista ja eri vaihtoehtojen herkkyystarkasteluja. Yrittäjät kokivat elinkaariklinikan mielenkiintoisena ja hyödyllisenä lähestymistapana, ja osa yrittäjistä sai elinkaariajattelusta aivan uuden näkökulman liiketoimintansa arvioinnille ja kehittämiselle. Tulosten esittämisen suhteutettuna henkilöautolla ajamisen päästöihin koettiin antavan konkreettisen käsityksen tulosten suuruusluokasta. Elinkaariklinikka-arviointiin toivottiin vertailuarvoja muihin toimijoihin nähden, jotta yrittäjät ymmärtäisivät paremmin oman tuotteensa tai toimintansa tilannetta kilpailijoihin verrattuna. Vertailu- ja markkinointitarkoituksia varten tulee kuitenkin teettää laajempi, ISO-standardeja 14040:2006 ja 144040:2006 noudattava elinkaariarviointi. Elinkaariklinikoita voidaan edelleen kehittää liittämällä arviointiin myös raaka-aineiden ja prosessivaihtoehtojen kustannusten laskentaa tai sisällyttämällä elinkaariklinikkaan usean eri ympäristövaikutusluokan arviointia. Riittävän alhainen hinta, erilaiset rahoitustukimuodot ja yhdistäminen muuhun selvitystyöhön voisivat kannustaa yrittäjiä hyödyntämään arviointia tuotekehityksessään.

Järviruoko on yleistynyt Suomessa siinä määrin, että tiheät kasvustot haittaavat rantojen virkistyskäyttöä. Tässä raportissa arvioitiin elinkaariarvioinnin avulla järviruo’on niiton, ja niittomassan hyödyntämisen ympäristövaikutuksia. Arvioidut hyödyntämisvaihdot olivat kuivikepelletit ja rakennuseriste. Tulosten perusteella järviruo’on niittäminen hillitsee ilmastonmuutosta vähentämällä ruovikon aiheuttamia metaanipäästöjä. Niittämisen hiilijalanjäljen arvioiminen oli kuitenkin erityisen haastavaa puutteellisen tutkimustiedon vuoksi. Lisäksi ruovikon mukana voidaan poistaa huomattavia määriä fosforia, mikä puolestaan hillitsee rehevöitymistä. Järviruo’on jatkojalostus lisäsi myönteisiä ympäristövaikutuksia, sillä järviruoko voi korvata turvetta kuivikekäytössä ja mineraalivillaa rakennusmateriaalina. Hankkeen aikana todettiin, että järviruo’on niittäminen on myös erittäin hyväksyttävää asiantuntijoiden näkökulmasta ja erityisesti jatkokäyttöä tulisi edistää. Suomessa järviruo’on hyödyntäminen ei kuitenkaan ole toistaiseksi taloudellisesti kannattavaa. Järviruokoyrittäjyys olisi kuitenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin kannattavaa.

Alueellisten materiaalivirtojen kartoittaminen ja resurssitehokkuuden määrittely on välttämätön lähtökohta ennen kuin voidaan muodostaa käytännön toimenpiteitä ja resurssitehokkuutta palvelevia toimintoja. Resurssitehokkuuden keinot ja toimenpiteet voidaan tiivistää 3 samanaikaiseen tavoitteeseen; vähennetään luonnonvarojen käyttöä, vähennetään muita ympäristövaikutuksia ja lisätään tuotteiden arvoa. Hankkeessa selvitettiin Pohjois-Karjalan talouden tuotos, resurssivirrat ja ympäristönäkökohdat. Tuotannosta ja kulutuksesta luodun kokonaiskuvan avulla pyrittiin tunnistamaan kriittisimmät resurssivirrat maakunnan tasolla sekä toimialoittain. Keinoina olivat panos-tuotosanalyysi sekä materiaalivirta-analyysi. Resurssitehokkuuden mittaamiseen käytettyjen materiaalivirtaindikaattoreiden lisäksi otettiin huomioon ympäristövaikutuksia kuvaavia ja hyvinvointia määritteleviä sosiaalis-kulttuurisia indikaattoreita. Pohjois-Karjalan raaka-aineiden käytön intensiteetit olivat koko maan keskimääräisiä intensiteettejä suuremmat jokaisessa loppukäytön ryhmässä. Ero oli suurin erityisesti investoinneissa. Pohjois-Karjalassa kaikissa loppukäytön ryhmissä euroa kohden kulutettiin enemmän raaka-aineita kuin koko maassa keskimäärin. Pohjois-Karjalan raaka-aineiden käytön intensiteetin voidaankin siten sanoa olevan korkeampaa kuin koko maassa keskimäärin. Suurimmat toimialat raaka-aineiden käytöltään olivat maa- ja vesirakentaminen, metsänhoito, muu kaivostoiminta ja louhinta sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistus. Oman raaka-aineoton osuus oli suuri rakennusmineraalien sekä puun osalta. Tuonnin käytetty otto muodostui metallien sekä fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Asukaslukuun suhteutettuna raaka-ainekäyttö oli noin 7 % koko Suomen keskimääräistä tuotantolähtöistä raaka-ainekäyttöä suurempi. Kulutuslähtöinen raaka-ainekäyttö oli Pohjois-Karjalassa asukaslukuun suhteutettuna 20 % suurempi kuin koko maassa. Pohjois-Karjalassa nousi erittäin tärkeäksi kiertotalous ja uudistuvan jätehuollon hierarkia etenkin maa-ainesten, tuotannon sivutuotteiden ja rakennus- ja purkujätteen hyödyntäminen. P-K:n KHK-päästöt ovat jo nyt asukaslukuun suhteutettuna noin puolet koko maan keskimääräisistä päästöistä. Maatalous ja energianhuolto tuottivat suurimmat suorat KHK-päästöt. Alueen omat loppukäytön KHK-päästöt olivat 63% ja viennistä johtuvat 37%. Hankkeessa testattiin alustavasti ns. resurssientehostamispolkua. Tämä osoitti, että raaka-aineiden kulutusta pienentämällä, käyttämällä uudelleen sekä korvaamalla vähemmän ympäristölle haitallisilla voidaan saada tuotosta paranemaan, raaka-aineiden käyttöä vähenemään sekä KHK-päästöjä pienenemään. Käytännön toteuttaminen vaatii kuitenkin eri toimijatasojen ratkaisuja lainsäädännön ja yhteiskunnan tuen lisäksi muun muassa kunnilta.

Järviruoko on rantojemme luontainen laji, jota ihminen on käyttänyt hyödykseen vuosisatojen ajan. Ilman ihmisen toimenpiteitä kasvava ja runsaan sadon tuottava kasvi kuulostaa hyödynnettävänä materiaalina hyvältä, mutta Pohjois-Karjalassa keskusteluissa on järviruo’on yhteydessä ollut lähinnä rantojen ruovikoituminen, sen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja haitta virkistyskäytölle. Hyvien jatkokäyttömuotojen löytäminen sekä jatkokäsittelyn kehittäminen järviruo’olle on ollut "Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ)"-hankkeen keskeinen tavoite. Kokeiluita on tehty ja käyttötapoja sekä menettelytapoja on haettu yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun sekä yritysten kanssa. Tavoitteena on ollut suunnitelmallisen, luonnon monimuotoisuuden huomioivan järviruo'on niiton sekä sedimentin poiston myötä parantaa vesistöjen ja ympäristön tilaa, ja synnyttää sekä kehittää järvien kunnostukseen ja ruo’on hyödyntämiseen perustuvaa yritystoimintaa erityisesti Pohjois-Karjalassa.

Tulevaisuuden talous on entistä riippuvaisempi uusiutuvien luonnonvarojen kestävästä käytöstä, ainakin jos näkymät biotalouden merkityksestä ja mahdollisuuksista toteutuvat käytännön toiminnaksi. Luonnonvarojen käytön kestävyyttä on aiemmin tarkasteltu etenkin ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Myös sosiaalista kestävyyttä on käsitelty useissa tutkimuksissa. Taloudellinen kestävyys on puolestaan edellytys liiketoiminnan syntymiselle ja kehittymiselle. Kulttuurillista kestävyyttä on käsitelty aiemmin vähän, koska sen määrittely ja rajaaminen on haasteellista. Kulttuurillisen kestävyyden tärkeyttä ei ole kuitenkaan vähätelty. Kun kehitetään luonnonvarojen kestävää käyttöä, kaikki neljä edellä mainittua kestävyyden ulottuvuutta ovat läsnä yhtä aikaa ja ne on pystyttävä huomioimaan päätöksenteossa. Tässä tutkimuksessa lähtökohta on, että uusiutuvia luonnonvaroja on käytettävä kestävästi ja että eri luonnonvarojen hyödyntämisen vaihtoehtoja on pystyttävä vertailemaan monipuolisesti kestävyyden näkökulmasta asettamatta mitään kestävyyden ulottuvuutta alisteiseksi toisille ulottuvuuksille. Tutkimuksessa tarkasteltiin neljää metsäbiomassan energiakäyttöön perustuvaa tuotantoketjua (1) paikallinen metsähakkeen käyttöön perustuva lämmöntuotanto, (2) yhdistetty lämmön- ja sähköntuotanto puulla ja turpeella, (3) puutuoteteollisuuden sivutuotteista jalostettavien pellettien valmistus ja (4) puu- ja turvebiomassasta valmistettava biodiesel. Eri kestävyyden ulottuvuuksien indikaattorit määriteltiin arvoketjuille asiantuntijahaastatteluin. Indikaattorien arvot määriteltiin kirjallisuuden ja haastattelujen avulla. Laskennallinen kestävyystarkastelu eri vaihtoehtojen välillä tehtiin monitavoitteisen päätöksenteon (MCDA) metodologiaan pohjautuen ja samalla kehitettiin tarkoitukseen sopiva laskennallinen työkalu. Jokaiselle kestävyyden ulottuvuudelle määrittyi 20 - 40 indikaattoria, joista valikoitui asiantuntijahaastattelujen ja -kyselyjen perustella 5 - 7 toisaalta tärkeydeltään suurta ja toisaalta mitattavissa olevaa indikaattoria varsinaiseen laskentaan. Sidosryhmähaastattelujen perusteella määritettiin laskennassa käytettävät painokertoimet eri ulottuvuuksille. Ketjujen rinnakkaistarkastelu tehtiin haastatteluissa määritettyjen painokerrointen lisäksi hyödyntäen erilaisia laskennallisia oletuksia kestävyyden ulottuvuuksien ja kestävyyttä mittaavien indikaattorien painotuksista. Tutkimus osoitti, että kestävyyden useiden ulottuvuuksien mittaaminen ja käsitteleminen osana päätöksentekoa on täysin mahdollista ja se avaa uusia näkökulmia päätöksenteon tueksi tehtäessä valintoja luonnonvarojen kestävän käytön suhteen. Toisaalta tutkimuksen empiiriset tulokset osoittivat, että tuotantoketjujen väliset kestävyyserot riippuvat keskeisesti tuotetusta vaikutusarviointitiedosta ja sen luotettavuudesta, sekä käytetyistä painotuksista kestävyyden indikaattoreiden ja kestävyyden eri ulottuvuuksien välillä. Mikään tarkastelun kohteena olevista tuotantoketjuista ei ollut kaikkia muita parempi riippumatta laskentamallin lähtötiedoista ja -oletuksista. Osana tutkimusta on myös uraauurtavasti tuotettu kulttuurillisen kestävyyden ongelmalähtöinen määritelmä ja määrittelyprosessi. Tämä mahdollistaa kulttuurisen ulottuvuuden konkreettisen arvioinnin ja luo pohjaa aihepiirin kehittämiselle jatkossa. Haasteen moniulotteisen kestävyyden mittaamisessa muodostaa mm. indikaattorien valinta ja laadullisten muuttujien käsittely. Kokonaiskestävyyttä tarkasteltaessa olisikin tärkeää pystyä määrittelemään mitattavissa olevat indikaattorit kaikille bioenergian tuotantoketjuille, koska muutoin ketjujen välisen kestävyyden luotettava vertailu on hankalaa. Jatkotutkimuksissa saattaisi olla myös aiheellista keskittyä tarkemmin kuhunkin tuotantoketjuun erikseen kaikki kestävyyden ulottuvuudet huomioon ottavan elinkaariarvioinnin muodossa.