Search

Tämä raportti esittelee lähestymistavan ja ohjeita DNSH-arviointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa ja mahdollisissa muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Euroopan unionin jäsenmaiden on laadittava jokaiselle elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteelle elvytystoimista mahdollisesti aiheutuvan haitan määrittelemiseksi ns. DNSH-arviointi (Do No Significant Harm). Elpymis- ja palautumissuunnitelmaan liittyy kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmia. DNSH-arvioinnissa rahoitusohjelmien vastuutahojen on varmistettava, että jokainen elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettava hanke on DNSH-periaatteen mukainen kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta: 1. ilmastonmuutoksen hillintä 2. ilmastonmuutokseen sopeutuminen 3. vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu 4. siirtyminen kiertotalouteen 5. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen 6. biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen. Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmista rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille. Arviointimenetelmien kehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti Suomen kestävän kasvun ohjelmassa tunnistettuihin teollisuuden investointihankkeisiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan soveltaen käyttää myös muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Kehitettävien arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

This report presents approaches and guidance for the DNSH assessment of projects in the Finnish recovery and resilience plan and other projects possibly requiring a DNSH assessment. Member States must provide a Do No Significant Harm (DNSH) assessment for each of the measures in their recovery and resilience plan. No action included in a recovery and resilience plan should cause significant harm to any of the six environmental objectives: 1. climate change mitigation 2. climate change adaptation 3. sustainable use and protection of water and marine resources 4. transition to a circular economy 5. prevention and control of air, water and soil pollution 6. protection and restoration of biodiversity and ecosystems. The Finnish Environment Institute, Syke, has developed guidance and methodologies for the DNSH assessment of funding applications under the Finnish program for sustainable growth. The developed methods and approaches are designed particularly for investment projects as well as research, development and innovation projects. To a large extent, the developed methodology can also be applied in the DNSH assessment of other types of projects. Users of the developed assessment methods are the bodies responsible for funding programs, especially, Business Finland, Academy of Finland, Ministry of the Environment, Ministry of Employment and the Economy, Centres for Economic Development, Transport and the Environment and those organizations applying for funding. Ei merkittävää haittaa -periaatteen (DNSH) soveltaminen Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa Tämä raportti esittelee lähestymistavan ja ohjeita DNSH-arviointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa ja mahdollisissa muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Euroopan unionin jäsenmaiden on laadittava jokaiselle elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteelle elvytystoimista mahdollisesti aiheutuvan haitan määrittelemiseksi ns. DNSH-arviointi (Do No Significant Harm). Elpymis- ja palautumissuunnitelmaan liittyy kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmia. DNSH-arvioinnissa rahoitusohjelmien vastuutahojen on varmistettava, että jokainen elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettava hanke on DNSH-periaatteen mukainen kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta: 1. ilmastonmuutoksen hillintä 2. ilmastonmuutokseen sopeutuminen 3. vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu 4. siirtyminen kiertotalouteen 5. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen 6. biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen. Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmista rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille. Arviointimenetelmien kehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti Suomen kestävän kasvun ohjelmassa tunnistettuihin teollisuuden investointihankkeisiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan soveltaen käyttää myös muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Kehitettävien arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

Luontopohjaiset ratkaisut ovat monihyötyisiä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuja, jotka perustuvat luonnon prosessien luomiin mahdollisuuksiin ja ottavat mallia ekosysteemien toiminnasta. Ne vastaavat laaja-alaisiin, kytkeytyneisiin ongelmiin tarjoamalla tavanomaisille, teknistä näkökulmaa painottaville ratkaisuille vaihtoehdon, joka tähtää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviin ratkaisuihin. Tarkastelemme kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden kautta, miten luontopohjaisten ratkaisujen ideaa on käsitteellistetty erityisesti monihyötyisyyden näkökulmasta. Käsittelemme myös luontopohjaisten ratkaisujen toimeenpanon edistämiskeinoja Suomessa asiantuntijatyöpaja-aineiston kautta., Nature-based solutions are solutions to social problems that are based on opportunities created by nature and utilise ecosystem processes. They aim to solve large scale, interconnected problems with ecologically, socially and economically sustainable solutions and offer alternatives to conventional, technical solutions. Nature-based solutions have recently been emphasised by European commission, International Union for Conservation of Nature (IUCN), researchers, and several other actors. We review how nature-based solutions have been conceptualised in literature, especially from the point of view of the benefits they produce and their distribution. We also discuss measures to promote the implementation of nature-based solutions in Finland on the basis of material collected in an expert workshop.

Monenlaiset luontopohjaiset ratkaisut ovat herättäneet viime vuosina kasvavaa kiinnostusta kansainvälisissä ja kansallisissa toimijoissa (Nature-based… 2018; Policy topics… 2018)...

Working with nature can help prevent the worst impacts of climate change, and biodiversity and ecosystem loss. Nature-based solutions offer ways to do this. Science and policy have begun to recognise their potential. The knowledge base is expanding rapidly, with gaps identified and plans to fill them. However, challenges for implementation remain at the local level, as demonstrated by the case studies in this report. Working with nature can help prevent the worst impacts of climate change, and biodiversity and ecosystem loss. Nature-based solutions offer ways to do this. Science and policy have begun to recognise their potential. The knowledge base is expanding rapidly, with gaps identified and plans to fill them. However, challenges for implementation remain at the local level, as demonstrated by the case studies in this report.

Tässä raportissa kuvataan luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan nykytila, strategiat, haasteet ja hyvät käytännöt Itämeren rantavaltioissa (Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia, Liettua). Raportissa esitettävät johtopäätelmät ja suositukset perustuvat maakohtaisen tarkastelun lisäksi muuhun aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Raportti on osa laajempaa Itämeriyhteistyöllä ilmastokestävyyttä – tulva- ja kuivuusriskien hallinta -hanketta, jossa kartoitettiin ilmastonmuutoksen aiheuttamien sään ääri-ilmiöihin sopeutumiseen tähtääviä suunnitelmia ja ratkaisuja Itämeren rantavaltioissa. Tulvat ovat yleisin ja vahingollisin luonnononnettomuus maailmassa ja ilmastonmuutoksen ennakoidaan lisäävän tulvariskiä. Tulvariskiä on myös kasvattanut Itämeren alueella ympäristön tulvavesien pidätyskykyä heikentävät tekijät, kuten kaupungistuminen, maatalouden tehostuminen ja metsätalouden muutokset. Luonnonmukaisella tulvariskien hallinnalla on pyritty muuttamaan näitä kehityssuuntia ja lisäämään luonnollisten, monihyötyisten ja kustannustehokkaiden menetelmien käyttöä. Menetelmiin kuuluvat muun muassa tulvavesiä pidättävät kosteikot, jokien luonnollisen mutkittelun ja tulvametsien palauttaminen, tulvaherkkien alueiden hyödyntäminen ja ennallistaminen, hulevesien imeytysalueet ja vettäläpäisevän pinnan käyttö asfaltin sijasta. Työssä keskityttiin pääasiassa laajoihin, ja ensisijaisesti tulvariskien hallinnan tarpeista toteutettuihin toimiin, jotka olisivat hyödynnettävissä muissa maissa tai alueilla. Helposti hyödynnettäviä ovat mm. toimenpiteiden suunnittelussa ja arvioinnissa käytetyt menetelmät, joskin niiden osalta tunnistettiin myös selkeitä kehitystarpeita esimerkiksi moninaisten hyötyjen huomioon ottamisessa. Selvityksen perusteella luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan toimia on toteutettu kaikissa Itämeren rantavaltioissa. Eniten kokemuksia luonnonmukaisesta tulvariskien hallinnasta on Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa. Erilaiset tulvatyypit on otettu huomioon, mutta pääsääntöisesti luonnonmukaiset toimet ovat keskittyneet pienialaisiin hulevesitulviin. Luonnonmukaisia toimia pitäisi toteuttaa laaja-alaisesti, jotta niillä olisi vaikutusta tulvariskien hallintaan. Toimivia keinoja luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan edistämiseksi valtiollisella tasolla ovat konkreettisia toimia sisältävät strategiat sekä rahoitusmahdollisuuksien järjestäminen. Toimenpidekohtaisesti hyviksi on koettu sidosryhmien varhainen osallistaminen ja laaja yhteistyö, moninaisten hyötyjen esiin tuominen erityisesti pitkällä aikajänteellä, laaja tietoisuuden lisääminen eri menetelmistä ja niiden hyödyistä, sekä seuranta ja dokumentointi tulevien hankkeiden tarpeisiin.

Tässä raportissa kuvataan ympäristöministeriön vuonna 2019 käynnistämän vesiensuojelun tehostamisohjelman vaikuttavuuden arvioinnin tukemiseksi tehdyn esiselvityksen tulokset. Esiselvityksessä tuotettiin viitekehys vaikuttavuuden arvioinnin seurantaohjelman laatimiseen ja tunnistettiin mahdollisia mittareita vaikuttavuustavoitteiden toteuttamiselle. Lisäksi arvioitiin erilaisia seurantaohjelmavaihtoehtoja ja kuvattiin mallien, kaukokartoituksen ja datafuusion hyödyntämismahdollisuuksia seurannan toteuttamisessa. Esiselvityksen toteutti Suomen ympäristökeskus ympäristöministeriön tilaamana tiiviissä yhteistyössä keskeisten sidosryhmien ja SYKEn tutkijoiden kanssa. Vaikuttavuuden arvioinnin haasteena on tehostamisohjelman moniulotteisuus, sillä sen kuuden teema-alueen puitteissa rahoitetaan useita hyvin erityyppisiä ja kokoisia hankkeita. Lisäksi hankkeiden vaikutukset voivat näkyä vasta vuosien päästä ja seurannan toteuttaja voi vaihdella. Esiselvityksen aluksi tunnistettiin hyvän seurantaohjelman ominaisuuksia sekä tavoitteita vaikuttavuuden arvioinnille ja seurantaan. Näiden perusteella laadittiin viitekehys ja mittaristoja tehostamisohjelman ja sen puitteissa rahoitettavien hankkeiden vaikuttavuuden arvioinnin ja seurannan toteuttamiseen. Seurantamittarit ryhmiteltiin hanketyypin mukaan seitsemään eri ryhmään: 1) ohjelman/hankkeen toteutus, 2) paineiden seuranta, 3) tilan ja käytön seuranta, 4) yhteistyön ja verkostojen vahvistuminen, 5) viestinnän ja koulutuksen edistäminen, 6) vesistökunnostustoiminnan edistäminen ja 7) menetelmien ja käytäntöjen kehittäminen. Kunkin ryhmän mittareiden soveltuvuutta arvioitiin muun muassa niiden tärkeyden ja kustannusten suhteen. Arvioinnissa hyödynnettiin kahdessa sidosryhmätyöpajassa ja erillisissä teemakohtaisissa työpajoissa saatuja ajatuksia hankkeiden ja tehostamisohjelman seurannasta. Mittarien tunnistamisen ja ryhmittelyn jälkeen tarkasteltiin, miten seuranta tulisi toteuttaa tehostamisohjelman eri teema-alueissa ottaen teema-alueen ominaispiirteet huomioon. Kullekin teema-alueelle ehdotettiin kaksi eri seurantaohjelmavaihtoehtoa (suppea ja laaja), joista suppea sisältää mittareita, joita tulisi seurata kaikissa hankkeissa ja laaja mittareita, joita olisi hyvä seurata, mikäli seuranta halutaan toteuttaa mahdollisimman laadukkaasti mutta silti kustannustehokkaasti. Lisäksi esitettiin yleisiä suosituksia seurannan toteuttamiseksi.

Raportissa kuvataan hyviä käytäntöjä parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) päästötasoja lievempien päästöraja-arvojen (ympäristönsuojelulain 78 §) hakemiseen ja arvioimiseen teollisuuspäästödirektiivin mukaisten ns. direktiivilaitosten (teollisuuspäästödirektiivi 2010/75/EU) ympäristölupaprosesseissa. Keskeiset suositukset hyviksi käytännöiksi ovat: 1) Päästöjen vähentämisen kustannukset (nettoarvo kokonaiskustannuksista eli pääoma- ja käyttökustannukset yhteensä) tulisi arvioida nykyarvona. 2) Ympäristöhyödyt tulisi arvioida rahamääräisesti silloin kun yleisesti hyväksyttyjä, tapaukseen soveltuvia menetelmiä on käytettävissä. Muussa tapauksessa ympäristöhyödyt arvioidaan laadullisesti. 3) Ilmapäästöjen menetettyjen ympäristöhyötyjen arvioinnissa suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti alueellisesti tarkennetun IHKU-mallin (Suomen oloihin laadittu ilmapäästöjen haittakustannusmalli) tuloksia. Niille ilman epäpuhtauksien päästöille, joille ei voida soveltaa IHKUmallia, voidaan käyttää Euroopan ympäristökeskuksen julkaisemia ympäristökustannuksia Suomen oloissa. 4) Vesipäästöjen aiheuttamien ympäristöhaittojen euromääräiseen arvottamiseen BAT-poikkeamien yhteydessä ei ole toistaiseksi käytettävissä EU-tasolla yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä tai lähestymistapoja. Vesipäästöjen osalta arvioidaan ensimmäisessä vaiheessa, syntyykö rahamääräisesti arvotettavissa olevaa ympäristöhaittaa. Jos tällaista ympäristöhaittaa arvioidaan syntyvän, sovelletaan tapauskohtaisesti Suomessa käytettyjä arvottamismenetelmiä ja yksikköhaittakustannuksia, esimerkiksi vesienhoidollisia kunnostuskustannuksia. Kaikissa tapauksissa rahamääräistä arvottamista ei kuitenkaan pystytä tekemään ja on tyydyttävä ympäristövaikutusten ja niistä aiheutuvien haittojen kuvaamiseen ilman arvottamista. 5) Jotta poikkeama voidaan myöntää, tulisi investoinnin kustannusten olla selvästi ympäristöhyötyjä suuremmat. BAT-poikkeuksen käsittelyn kokonaisharkinnassa lupaviranomainen voi ottaa huomioon myös muita näkökohtia kuten tasapuolisuus suhteessa muihin laitoksiin sekä tilan puutteen ja prosessin erityispiirteiden vaikutukset BAT-tekniikan käyttöönottoon. Joissakin tapauksissa laadulliset arviot ja tapauskohtainen harkinta voivat olla tarkoituksenmukaisin lähestymistapa kokonaisarvion tekemiseksi.

Alkuperäiseen julkaisuun on tehty korjauksia sivuille 12, 14, 15, 16 sekä taulukkoon sivuilla 38–40. (30.9.2020) Valtiolla on ollut keskeinen rooli lukuisten laajojen vesitaloushankkeiden toteutuksessa ja valtion vastuulla on edelleen hankkeisiin liittyviä tarkkailu-, hoito- ja kunnossapitovelvoitteita. Hankkeilla hoidetaan yhteiskunnan turvallisuudelle ja toiminnalle tärkeitä tehtäviä, kuten vesistöjen säännöstelyjä ja tulvariskien hallintaa sekä parannetaan olosuhteita virkistyskäytölle ja vesieliöstölle. Vesitaloushankkeisiin kohdistuu monenlaisia muutospaineita ilmasto- ja vesiolosuhteiden, lainsäädännön ja yhteiskunnan arvostusten muuttuessa. Tässä selvityksessä on muodostettu valtakunnallisesti yhdenmukainen ja kattava kokonaiskuva valtion omistamien ja ylläpitämien hankkeiden ajantasaisuudesta ja kehittämistarpeista. Selvitys toteutettiin SYKEn, ELY-keskusten ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistyönä. Selvityksessä arvioitiin 431 valtion vesitaloushankkeen ajantasaisuutta ja kehittämistarpeita. Taustalla on vajaassa puolessa (44 %) hankkeista uiton loppuminen ja siihen liittyvät toimenpiteet vesistössä. Kolmasosassa hankkeita alkuperäisenä tavoitteena on vesistön kunnostus ja neljäsosassa tulvasuojelu. Selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa valtion vesitaloushankkeista on ajantasaisia ja tarpeellisia, eikä niihin liittynyt merkittävää kehittämistarvetta. Hankkeita on myös aktiivisesti kehitetty vastaamaan ilmasto- ja vesiolojen sekä yhteiskunnan arvostusten muutoksia. 72 hankkeessa on muutettu rakenteita, velvoitteita tai lupaa ja muutoksia on käynnissä tai suunnitteilla yhteensä 65 hankkeessa. 17 %:ssa hankkeita on kuitenkin tarvetta ottaa paremmin huomioon vesistöjen käytössä, yhteiskunnan arvostuksissa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset. Useimmiten samaan hankkeeseen liittyi useita kehittämistarpeita. Ajantasaistamisen tarvetta liittyi hankkeen tavoitteisiin (37 hanketta), lupiin (27) tai sopimuksiin (21). Vain muutamassa hankkeessa velvoitteiden arvioitiin olevan vanhentuneita. Sen sijaan 29 hankkeessa voisi olla aihetta asettaa uusia tarkkailu-, kalatalous- tai teknisiä velvoitteita hankkeen haittojen kompensoimiseksi. Osassa hankkeita on tarvetta ottaa paremmin huomioon vesistöjen käytössä, yhteiskunnan arvostuksissa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset. Merkittävää kehittämistarvetta arvioitiin olevan yhteensä 89 hankkeessa. Muut merkittävät kehittämistarpeet liittyivät erityisesti rakenteiden kuntoon, mitoitukseen ja käyttöön (50 hanketta), kalankulun turvaamiseen (38) sekä säännöstelyn tai muun hydrologian kehittämiseen (30). Lisäksi virkistyskäytön lisääntymisestä aiheutuu vähäistä tai merkittävää kehittämispainetta lukuisille hankkeille. Tärkeimpiä kehittämispaineiden taustalla olevia tekijöitä olivat luvanhaltijan itse tunnistamat tarpeet, vesienhoidon tavoitteiden saavuttaminen, asukkaiden ja sidosryhmien tarpeet sekä kalatiestrategia tai muu kalatalouden kehittäminen. Merkittävässä osassa ajantasaistamista tai muuta kehittämistä edellyttävissä hankkeessa on kuitenkin jo käynnissä tai vireillä kehittämishanke. Selvitystyön perusteella on ehdotettu useita jatkotoimenpiteitä, jotka liittyvät muun muassa rakenteiden kunnossapidon määrärahoihin, kalojen kulun parantamiseen, säännöstelyjen kehittämiseen ja hankkeiden toimivuuden säännölliseen seurantaan.

Raportissa kuvataan SYKEn yhdessä ELY-keskusten kanssa toteuttaman vesistösäännöstelyjen haavoittuvuusanalyysin toteutus ja tulokset. Vesistösäännöstelyn suurimpia haasteita ovat poikkeukselliset vesitilanteet. Niissä pitäisi löytää vesistön eri osien ja eri käyttäjäryhmien kannalta siedettävät juoksutuskäytännöt. Jos poikkeukselliseen vesitilanteeseen osuu vielä muita häiriötilanteita, kuten laitteiden toimivuuteen tai säännöstelyä koskevaan päätöksentekoon liittyviä ongelmia, seurauksena voi olla huomattavia vahinkoja. Haavoittuvuusanalyysissä vesistöjen operatiivisen säännöstelyn päätösprosessi jaettiin kuuteen vaiheeseen. Ensimmäisenä prosessissa on vesistössä tehtävä havainto, joka kirjataan tietojärjestelmään. Tämän jälkeen tuotetaan vesistömallilla vedenkorkeusennuste, tehdään juoksutuspäätös ja säädetään patoluukut. Lopuksi vielä viestitään päätöksistä. Haavoittuvuusanalyysissä tunnistettiin järjestelmällisesti fyysisiin järjestelmiin, hydrologiseen tietoon, päätöksentekoon ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä uhkia säännöstelyn eri vaiheissa. Sen jälkeen analysoitiin, miten kuhunkin uhkaan voidaan varautua ja vaimentaa sen aiheuttaman häiriön vaikutuksia, sekä mitä häiriönhallinnasta voidaan oppia. Järjestelmällinen haavoittuvuustarkastelu on hyvä keino kokonaiskuvan muodostamiseen sekä kehittämiskohteiden tunnistamiseen ja priorisointiin. Toisaalta menetelmässä ei oteta kantaa esimerkiksi eri uhkien todennäköisyyteen, joten rinnalle tarvitaan myös perinteisiä riskianalyysin menetelmiä. Tarkastelu toteutettiin osana Strategisen tutkimuksen neuvoston Winland -hanketta, jossa tarkastellaan Suomen energia-, ruoka- ja vesiturvallisuutta monitieteisen ja tieteidenvälisen tutkimuksen avulla.

Maatalouden ravinnekierto on monimutkainen ongelmakokonaisuus, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan systeemistä näkökulmaa. Systeemianalyysi on yleiskäsite järjestelmälliselle lähestymistavalle, joka auttaa hahmottamaan systeemeissä olevia monimutkaisia syy–seuraussuhteita. Tarkastelun myötä saadaan jäsennelty kokonaiskuva systeemistä sekä voidaan paremmin ymmärtää vaikutusten välisiä mittasuhteita. Tässä esiselvityksessä tarkasteltiin, miten systeemianalyyttisiä menetelmiä on tarkoituksenmukaista soveltaa ravinteiden kierron eri ongelmakokonaisuuksien ratkaisemiseksi. Aluksi tunnistettiin maatalouden ravinteiden kiertoon liittyviä keskeisiä tutkimuskysymyksiä ja arvioitiin erityyppisten menetelmien hyödyntämismahdollisuuksia näiden ratkaisemisessa. Tarkastelun avulla menetelmien soveltajat voivat tunnistaa heidän käyttötarkoituksiinsa parhaiten soveltuvia menetelmiä. Tarkastelu voi antaa uusia ideoita ja näkökulmia myös henkilöille, joilla ei ole aiempaa kokemusta menetelmien soveltamisesta. Usein parhaat tulokset saavutetaan luomalla looginen menetelmäjatkumo, jossa tarkoituksenmukaisesti hyödynnetään eri menetelmien ominaispiirteitä. Menetelmiä testattiin kahden tapaustutkimuksen avulla. Ohjauskeinojen monitavoitearvioinnissa luotiin järjestelmällinen arviointikehikko, joka ottaa huomioon muun muassa epävarmuuden liittyen ohjauskei-nojen vaikutuksen realisoitumiseen. Toisessa tarkastelussa luotiin biomassojen käsittelylaitosten sijoittelulle optimointimalli, jossa samanaikaisesti optimoidaan biomassojen kuljetusmatkoja käsittelylaitokselle ja biomassojen käsittelylaitosten optimaalista sijoittelukombinaatiota. Hankkeessa ei suoritettu varsinaista mallin laskennallista optimointia, mutta sitä suositellaan tehtäväksi esimerkiksi pilottina käytännön hankkeessa hyödyntäen Biomassa-atlaksesta saatavaa paikkatietoa eri biomassoille. Esiselvityksen perusteella systeemianalyyttisiä menetelmiä on sovellettu ravinteiden kierron ongelmien tarkasteluun Suomessa jo melko laajalti, ja menetelmille on selvästi tarvetta. Suomessa on myös paljon menetelmiin liittyvää osaamista ja esimerkkejä onnistuneista käytännön sovelluksista sekä ravinteiden kierrossa että muilla aloilla. Menetelmäosaaminen hajaantuu kuitenkin monien eri tutkimuslaitosten ja yksikköjen alle. Sen vahvistamiseksi suositellaan tutkimuslaitosten eri yksiköiden menetelmäosaamisesta kartoituksia sekä menetelmiä hyödyntävien hankkeiden yhteisiä tapaamisia. On tärkeää, että substanssiin liittyvien tulosten lisäksi hankkeissa raportoidaan myös menetelmien soveltamiseen liittyviä kokemuksia ja hyviä käytäntöjä, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä menetelmien myöhemmän soveltamisen kannalta.

nonPeerReviewed

Tässä tutkimuksessa kuvataan, miten vesistöjen erityispiirteet, säännöstelyn tavoitteet sekä vesistösäännöstelijän henkilökohtaiset riskiasenteet ja mahdolliset ajattelun vinoumat vaikuttavat vesistöjen säännöstelyn toteuttamiseen. Tulokset pohjautuvat kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen ja 19 Suomessa tehtyyn vesistösäännöstelijän haastatteluun. Säännöstelyn suunnitteluun ja juoksutuspäätösten tekoon vaikuttavat etenkin säännöstelylupa sekä järven ja valuma-alueen koko. Säännöstelypäätösten teko poikkeaa myös eri organisaatioissa. Juoksutuspäätöksiin liittyviä riskejä voivat olla esimerkiksi luparajojen rikkomukset tai haitallisten vedenkorkeuksien ja virtaamien aiheuttaminen. Mitä vakavampia ovat päätösten mahdolliset seuraukset, sitä riskiä karttavampia säännöstelijät ovat päätöksenteossaan. Säännöstelijät tunnistivat toiminnassaan mahdollisia ajattelun vinoumia, etenkin taipumuksen painottaa vastikään koettuja vesitilanteita. Säännöstelyjen etäohjauksen lisääntymisen arvioitiin lisäävän säännöstelypäätösten tekoa liiaksi malleihin ja automaattihavaintoihin luottaen. Mahdollisten päätöksenteon vinoumien tunnistaminen edesauttaa päätöksenteon käytäntöjen kehittämistä.