Search

Tiivistelmä Tässä julkaisussa esitetään, miten lasketaan metsien ekologinen kompensaatio tieteellisesti uskottavalla tavalla. Tapausesimerkkinä toimii Jyväskylän Kauramäkeen rakennettava pientaloalue, jonka tieltä tuhoutuu ja heikentyy kivennäismaan metsiä. Tässä esimerkissä pientaloalue hyvitetään suojelemalla kivennäismaan metsiä muualla. Kun metsiä hyvitetään suojelemalla, kannattaa suojella ekologiselta tilaltaan mahdollisimman korkealaatuisia eli käytännössä uudistuskypsiä tai sitä vanhempia metsiä, joissa on jo luonnontilaisen metsän piirteitä, kuten lahopuuta ja kerroksellisuutta. Kauramäen tapauksessa varttuneen kasvatusmetsän suojelu kasvattaa hyvityspinta-alan 1,6-kertaiseksi verrattuna uudistuskypsään metsään. Nuoren kasvatusmetsän hyvityspinta-ala on 3-kertainen ja taimikon noin 9-kertainen verrattuna uudistuskypsään metsään. Tämä johtuu kolmesta tekijästä. Mitä nuorempaa suojeltava metsä ensinnäkin on, sitä kauemmin kestää, että se kehittyy vanhaksi, runsaasti luontoarvoja sisältäväksi metsäksi. Toiseksi vanhoissa ja varttuneissa metsissä hakkuupaine on suurempaa kuin nuoremmissa. Mitä nuorempaa metsä on, sitä pidempään se on joka tapauksessa turvassa päätehakkuulta, joka taas on metsäluonnon kannalta kaikkein eniten metsän ekologista tilaa heikentävä toimi. Kolmanneksi nuoren metsän kohdalla hyvityksen epäonnistumisen riski on suurempi kuin vanhemmassa metsässä, sillä mitä kauempana tulevaisuudessa metsän ekologisen tilan ennustetaan nousevan korkeaksi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jokin menee pieleen. Voi esimerkiksi olla, että jotkin vanhaa metsää elinympäristökseen vaativat lajit ehtivät kadota maisemasta. Nämä kolme tekijää johtavat siihen, että jos suojellaan nuoria metsiä, on hyvityksen pinta-alaa on kasvatettava, jotta hyvittämällä olisi mahdollisuus tuottaa keskimääräinen kokonaisheikentymättömyys ekologisen kompensaation vaatimassa 30 vuoden aikaikkunassa. Jotta hyvityksestä saadaan muodostettua hallinnollisesti käytännöllinen ja ekologisesti yhtenäinen kokonaisuus, voi olla välttämätöntä sisällyttää siihen myös sellaisia luontotyyppikuvioita, joita ei yksittäisinä kuvioina kannattaisi ottaa hyvitykseen mukaan. Kauramäen tapauksessa hyvityksen sijoittamiseen vaikuttavat metsälakikohteiden sijainti, virkistysarvot sekä olemassa olevien ja tulevien kaavojen vaatimukset. Käytännössä törmättäneenkin melko usein tilanteeseen, jossa hyvityksen pinta-alaa on kasvatettava siksi, että eri maankäytön arvoja ja näkökulmia joudutaan sovittamaan yhteen. Tässä julkaisussa esitetty laskelma vahvistaa nyrkkisäännön, jonka mukaan rakentaminen kannattaa aina pyrkiä sijoittamaan alueille, joilla luonto on jo valmiiksi tuntuvasti heikentynyttä, ja että eritoten suojeluhyvitys kannattaa tehdä alueilla, joilla luonnon ekologinen tila on valmiiksi melko korkea. Näillä keinoilla luonnon tila todennäköisimmin säilyy kokonaisheikentymättömänä ja hyvityksen pinta-ala pysyy mahdollisimman pienenä. Tämä säästää paitsi luontoa, myös kompensaation kustannuksia. On huomattava, että laskelma on tehty sellaisilla kompensaatiolaskennan työkaluilla, joita kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä ne vaativat käyttäjältään runsaasti huolellisuutta ja työkaluja tullaankin päivittämään käyttöliittymältään selkeämmiksi. Lisäksi laskureiden tieteellistä sisältöä tullaan päivittämään tarkemmaksi: esimerkiksi ennallistamisvasteita korjataan sitä mukaa, kun empiiristä aineistoa ennallistamisesta kertyy. On myös huomattava, että tässä laskelmassa luontotyyppien ekologista tilaa ei ole määritetty tuoreiden ekologisen tilan mittaristojen avulla (BOOST & SYKE 2023), koska mittareita tai niiden vaatimaa maastokartoitusta ei ollut käytettävissä tätä laskelmaa tehtäessä. Kauramäen heikennysalueella ja suunnitellulla hyvitysalueella tehdään syksyn 2023 aikana maastokartoitus, jossa metsien ekologinen tila määritetään ko. mittaristoja käyttäen. Päivitysten ja maastokartoituksen myötä tässä julkaisussa esitettyihin lukuihin tullee muutoksia. Joka tapauksessa julkaisussa esitetty tapa käyttää kompensaatiolaskureita ja itse laskurit esittelevät tieteellisesti uskottavan kompensaatiolaskennan osa-alueita. Laskentatapaa ja laskureita saakin hyödyntää vapaasti.

Publisher Copyright: Copyright: © 2022 Virtanen et al. This is an open access article distributed under the terms of the Creative Commons Attribution License, which permits unrestricted use, distribution, and reproduction in any medium, provided the original author and source are credited. Conservation planning addresses the development and expansion of protected areas and requires data on for instance species, habitats, and biodiversity. Data on threats is often minimal, although necessary in conservation planning. In principle, threats should guide which conservation actions to take and where, and how to allocate resources. The lack of threat information may also limit the validity of areas to be conserved, if the condition of areas is degraded by threats unknown. The protocol described here outlines the methodology for a systematic review to explore how threats are theoretically and methodologically understood and used in conservation plans across freshwater, marine and terrestrial environments. Our primary research question is: how have threats informed conservation planning? Studies will be categorized according to the types of threats and conservation features used, theoretical and methodological approaches applied, geographical context, and biome. The results are expected to increase our understanding about how threats can and should be addressed in conservation planning.