Tutkimus käsittelee Venäjän politiikkaa vuosina 1994-2003 ja erityisesti julkista poliittista argumentaatiota. Tutkimus lisää tietämystämme venäläisistä puolueista ja niiden johtavista poliitikoista sekä venäläisestä geopoliittisesta ajattelusta. Työssä tutkitaan ns. vallan puolueiden (partiia vlasti), demokraattisen ja kommunistisen opposition poliitikkojen julkisia argumentteja Tshetsheniaa ja NATOa koskien vuosina 1994-2003. Venäläisistä puolueista Nash Dom Rossiia (Kotimme on Venäjä), Edinstvo (Yhtenäisyys) ja Otechestvo (Isänmaa) edustavat vallan puolueita, Iabloko demokraattista ja Kommunisticheskaia partiia Rossiiskoi Federatsii (Venäjän federaation kommunistinen puolue) kommunistista oppositiota. Tshetshenia-argumentaatio, erityisesti separatismia ja terrorismia koskien, voidaan ymmärtää esimerkkinä Venäjän sisäistä uhkaa koskevasta keskustelusta ja NATO-argumentaatio, erityisesti itälaajentumista ja Kosovo-operaatiota koskien, esimerkkinä ulkoista uhkaa koskevasta keskustelusta. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on myös, mitä näitä kahta tapausta koskevien argumenttien perusteella voidaan kertoa tutkittavien puolueiden geopoliittisista visioista (missä Venäjän paikka on maailmassa, ketkä/mitkä ovat sen ystäviä ja vihollisia, mikä on Venäjän tehtävä maailmassa ja mikä on malli, jota sen tulisi seurata). Primaariaineisto koostuu tutkittavien puolueiden poliitikkojen kirjoittamista venäläisistä sanomalehtiartikkeleista, poliitikkojen sanomalehti- ja radiohaastatteluista, sekä puolueohjelmista. Analyyttisina työkaluina käytetään Gearóid Ó Tuathailin käsitettä geopolitical storyline (geopoliittinen kertomuslinja) sekä yksityiskohtaisempaan rakenteelliseen ja sisällölliseen vertailuun Stephen Toulminin argumenttimallia. Sekä lähtöoletuksena että loppuargumenttina on se, että puolueet eroavat toisistaan niin tapauskohtaista argumentaatiota kuin yleisempää geopoliittista visiota tarkastellessa. Eroja löytyy niin puolueiden väliltä kuin niiden sisältäkin. Esimerkiksi Tshetshenia-argumentaatiossa erot ovat selviä väitteissä siitä, ovatko hallituksen käyttämät keinot oikeutettuja tai onko demokratian säilyttäminen/luominen tärkeämpää kuin Venäjän yhtenäisyyden säilyttäminen/luominen tai NATO-argumentaatiossa siitä, onko Nato Venäjälle todellinen uhka ja miten Naton laajentumiseen tulisi suhtautua. Sen lisäksi että tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, ettei ole mitään yhtä yhtenäistä Venäjän tai venäläistä näkemystä esimerkiksi tutkittavaa kahta tapausta koskien, tutkimus osoittaa myös, ettei ole olemassa myöskään mitään yhtä yhtenäistä oppositiota. Oppositioasema ei myöskään ole pysyvä, vaan se vaihtelee tapauksesta ja kontekstista toiseen. Jos vertaamme vallan puolueita ja oppositiopuolueita toisiinsa, huomaamme, että suurin ero löytyy sisäistä uhkaa koskevasta argumentaatiosta; sen sijaan ulkoista uhkaa koskeva argumentaatio on osittain samankaltaista. Vallan puolueiden ja oppositiopuolueiden erona voidaan pitää myös sitä, etteivät vallan puolueiden edustajat (tämä koskee erityisesti Edinstvo-puoluetta) välttämättä ole halukkaita esittämään argumentaatiotutkimuksessa kokonaiseksi ymmärrettäviä argumentteja eli perustelemaan väitteitään. Lisäksi voimme todeta, että oppositiopuolueiden - Iablokon ja kommunistipuolueen - esittämät väitteiden oikeutukset (millä tavalla vedotaan esim. kansan tahtoon, yleiseen mielipiteeseen, historiaan tai kokemukseen, auktoriteetteihin) ja ongelmanratkaisut eroavat toisistaan suuresti. Tutkimuksessa todetaan myös, että vaikka argumentit muuttuvat tapauksesta ja kontekstista toiseen, voidaan niiden pohjalta rakentaa pysyvämpiä geopoliittisia visioita. Esimerkkinä geopoliittisista visioista voidaan mainita, että Kotimme on Venäjä (90-luvun puolessavälissä) ja Iabloko (koko tarkasteluajan) korostavat demokratian ja oikeusvaltion olevan sekä malli, jota Venäjän tulee seurata (kuitenkin ovat eri mieltä siitä onko Venäjä demokratia) että missio, jonka sen tulee toteuttaa. Sen sijaan kommunistiselle puolueelle neuvostoaika (ml. suurvalta-asema ja vahva valtio, joita myös Edinstvo pitää malleinaan), sosialismi ja euraasialainen ajattelu edustavat mallia ja missiota. Vastaavasti vihollisia kommunisteille ovat Venäjän omat johtajat (kuten myös Iablokolle), globalisaatio ja uusi maailmanjärjestys, Kotimme on Venäjälle ja Iablokolle vihollisia ovat ne, jotka eivät kunnioita demokratian ja oikeusvaltion periaatteita. Mikä yhdistää kaikkia tutkittavia puolueita, on Venäjän suvereniteetin ja tasavertaisen aseman puolesta puhuminen ja Lännen syyttäminen kaksinaismoralismista. This study deals with the field of Russian politics and, in particular, Russian political argumentation. It contributes to the knowledge of political parties and politicians, and to the discussions of geopolitics in the Russian context. The principal question asked is what is the content and structure of the public arguments expressed by the leading politicians of the parties of power (partiia vlasti), the democratic and the communist opposition on Chechnia and NATO in 1994-2003? Nash Dom Rossiia (Our Home is Russia), Edinstvo (Unity) and Otechestvo (Fatherland) represent the parties of power, Iabloko the democratic opposition and Kommunisticheskaia Partiia Rossiiskoi Federatsii (the Communist Party of the Russian Federation) the communist opposition. Chechnia, especially separatism understood as an internal threat, and NATO, especially the eastward enlargement as an external threat, are focal points. Moreover, the interest lies in what we can say - based on these arguments - about the geopolitical visions of the political parties and about Russian political parties in general. The primary data comprise Russian newspaper articles written by the politicians of the examined parties, their interviews, and party programmes. The data are analysed first using Gearóid Ó Tuathail s narrative tool called geopolitical storyline, then by Stephen Toulmin s model of argument and finally, by using the concept of a geopolitical vision (Gertjan Dijkink). The main argument is that there are varying views on the argumentation level and on the geopolitical vision level. These variations do not exist only between the political parties, but also within the parties. In addition to proving that there is no single Russian view concerning these two cases, it also shows that there is no single opposition in Russia and that the opposition is not a permanent position, but that it varies from one case and context to another. For example, we find that if we compare the parties of power with the opposition parties, there are significant differences in argumentation concerning the internal threat, but not as many differences in argumentation concerning the external threat. In addition, we have found that the justification for the claims and the solutions offered are very far from each other in the democratic and in the communist opposition. We can also argue that even though arguments change from one context to another, we can find traces of more permanent geopolitical visions, which can be constructed on the basis of public arguments. A common factor to all the political parties examined here is that all of them emphasize and speak for Russia s sovereignty and equal position in the world, and accuse the West of having double standards.