Search

Luontopohjaiset ratkaisut ovat monihyötyisiä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuja, jotka perustuvat luonnon prosessien luomiin mahdollisuuksiin ja ottavat mallia ekosysteemien toiminnasta. Ne vastaavat laaja-alaisiin, kytkeytyneisiin ongelmiin tarjoamalla tavanomaisille, teknistä näkökulmaa painottaville ratkaisuille vaihtoehdon, joka tähtää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviin ratkaisuihin. Tarkastelemme kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden kautta, miten luontopohjaisten ratkaisujen ideaa on käsitteellistetty erityisesti monihyötyisyyden näkökulmasta. Käsittelemme myös luontopohjaisten ratkaisujen toimeenpanon edistämiskeinoja Suomessa asiantuntijatyöpaja-aineiston kautta., Nature-based solutions are solutions to social problems that are based on opportunities created by nature and utilise ecosystem processes. They aim to solve large scale, interconnected problems with ecologically, socially and economically sustainable solutions and offer alternatives to conventional, technical solutions. Nature-based solutions have recently been emphasised by European commission, International Union for Conservation of Nature (IUCN), researchers, and several other actors. We review how nature-based solutions have been conceptualised in literature, especially from the point of view of the benefits they produce and their distribution. We also discuss measures to promote the implementation of nature-based solutions in Finland on the basis of material collected in an expert workshop.

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millaiset tekijät motivoivat peruskouluikäisiä oppilaita opiskelemaan saamen kieltä koulussa silloin, kun asutaan saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Oppimismotivaatioon keskeisesti vaikuttavia tekijöitä ovat yksilön näkemys omasta onnistumismahdollisuudesta, kokemus tehtävän merkityksellisyydestä sekä tehtävän onnistumiseen liitetyt vaatimukset. Motivaatiolla on vahva yhteys oppilaan käsitykseen itsestään oppijana. Tutkimuksen aineisto koostui 12 vapaamuotoisesta kirjoitelmasta, joiden tekijät olivat kirjoitushetkellä 6-14 vuotiaita. He opiskelivat pohjois-saamen kieltä perusopetusta täydentävänä opetuksena Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Tutkimuksessani en tarkastellut motivaatiota suhteessa oppijoiden ikään tai sukupuoleen, sillä ne eivät ole tutkimukseni kannalta olennaisia tekijöitä. Iän ja sukupuolen mukaan ottaminen olisi saattanut myös vaarantaa oppilaiden anonymiteetin, sillä saamenkielen opiskelijamäärät ovat melko pienet. Aineiston analyysi osoitti, että oppijoiden kirjoitelmista löytyi useita yhdistäviä pirteitä, joiden pohjalta oli luonteva muodostaa kuva tyypillisestä saamenkielen opiskelusta motivoituneesta peruskoululaisesta. Tutkimusaineiston perusteella yksilön oma uteliaisuus ja kiinnostus, myönteisten sosiaalisten kontaktien merkitys sekä kasvuympäristön ja perheen tarjoama tuki toimivat oppimismotivaatiota vahvistavina tekijöinä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on Steven Reissin motivaatioprofiili (RMP). Olen tarkastellut tutkimusaineistossani ilmeneviä Reissin motivaatioprofiilin mukaisia motiiveja ja niiden esiintymistä oppijoiden kokemuksissa kielen opiskelun mielekkyydestä. Hyväksynnän tarve, kunnian tarve, vahva uteliaisuusmotiivi, sosiaalisten kontaktien tarve, esteettisyyden arvostus sekä kilpailun ja voittamisen tarve olivat tutkimusaineistosta esiin nousseita motiiveja. Tutkimuksen tulokset antavat suuntaa siitä, että myönteinen oppimisilmapiiri ja oppijan positiivinen suhtautuminen saamen kieleen tukevat oppimismotivaation kehitystä.

Pro gradu-tutkielmani tavoitteena on selvittää miten nuoret kokevat työttömyyden ja aktivoinnin elämänkulussaan sekä mitkä ovat nuorten selviytymiskeinot työttömyydestä. Lisäksi kuvasin yksilön ja yhteiskunnan toiminnan tasojen yhteen kietoutumista nuorten elämänkulussa. Tutkimusote on laadullinen ja tutkimukseni viitekehys on fenomenologinen tutkimus. Aineisto koostuu kuuden nuoren teemahaastatteluista. Analyysi on teorialähtöinen sisällönanalyysi. Nuorten koulutukselliset siirtymät sisälsivät jojo-siirtymän piirteitä työttömyyden, aktivoinnin, koulutuksen ja työelämän vaihdellessa nuorten elämänkulussa yksilöllisesti. Siirtymät ovat osin lukkiutuneet paikoilleen ja nuoret tarvitsevat tukea sosiaaliselta verkostoltaan sekä viranomaisilta selviytyäkseen työttömyydestä. Vakituinen työ on kaikkien kuuden nuoren tulevaisuuden haave. Ammatillisen koulutuksen ja työelämäkokemuksen vajeet nousevat pääsyiksi työttömyydelle. Lisäksi terveydelliset syyt ja päihderiippuvuudet hidastavat työelämään siirtymistä. Deprivaatio- ja insentiiviteorian valossa nuoret asemoituvat lähelle selviytymisparadigmaa. Aktivointi lisää nuorten toiminnallisuutta ja hyvinvointia työttömyysaikana. Ammatilliseen koulutukseen panostaminen on tärkeää sekä yksilöllisesti että yhteiskunnallisesti. Työelämän on muuttumassa koko ajan vaativammaksi edellyttäen jatkuvaa sopeutumista, mikä tekee unelmatyön löytymisen haastavaksi. Elämänkulku edellyttää yksilöllistä kehittymistä ja elinikäistä oppimista. Nuorten työelämään ohjautumiseen vaikuttavat yksilölliset ja yhteiskunnalliset asiat. Opiskelu- ja työkuntoisuuden ylläpitäminen vaatii toiminnallisuutta ja hyvinvointiin panostamista. Perinteisistä elämänkuluistaan vapaat yksilöt ovat edelleen riippuvaisia institutionaalisista prosesseista. Haastateltujen nuorten heterogeeniset polut ovat johtaneet kolmeen eri aktiivisuustyyppiin, joissa nuoret tähtäsivät avoimille työmarkkinoille, palvelu-uralle tai työmarkkinoiden ulkopuoliseen toimintaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tutkimukseni nuoret pyrkivät sopeutumaan ympäröivään yhteiskuntaan ja työ on heille merkityksellinen asia. Nuorten selviytymiskeinoja työttömyydestä ovat realististen tavoitteiden laatiminen, kannustava sosiaalinen verkosto ja oman jaksamisen rajaaminen. Nuoret näkivät työn, koulutuksen ja aktivoinnin olevan keinoja selviytyä työttömyydestä ja tavoitteeseen pääsemisen vaativan innovatiivisia ja yksilöllisiä ratkaisuja elämänkulussa.

Smart metering is advancing rapidly and consumption feedback from smart meters is expected to help residents to reduce their energy and water consumption. In recent years, more critical views have been expressed based on theories of social practice, arguing that smart meter feedback ignores the role of various mundane practices where energy and water are consumed and instead targets individuals as active decision-makers. We present a review of qualitative studies on smart meter feedback and results of a survey to European smart metering projects. We argue that theories of social practice can be used to reframe the challenges and potentials of smart meter feedback that have been identified in the literature and our survey. This presents challenges of smart meter feedback as resulting from normalised resource intensive practices rather than from uninterested and comfort-loving individuals. Potentials of improving the effectiveness of smart meter feedback relate to supporting communities and peer-learning and combining smart meter feedback with micro-generation of renewable energy. This has implications for how domestic energy and water consumption is targeted by policy.

This publication was saved to HELDA-publications archive with the permission from The Ministry for Foreign Affairs of Finland (MFA) and United Nations Development Programme (UNDP) Myanmar.

Suomen ensimmäinen kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumisstrategia valmistui vuonna 2005 ja vastuu strategian toimeenpanosta annettiin kaikille hallinnonaloille. Ympäristöhallinnossa toimenpiteet kirjattiin ympäristöministeriön toimintaohjelmaan vuonna 2008 jota myöhemmin täydennettiin vuonna 2011. Toimintaohjelmat kattavat toimenpiteitä ympäristöhallinnon kaikilla vastuualueilla: luonnon monimuotoisuus, rakennettu ympäristö (alueidenkäyttö ja yhdyskunnat sekä rakennukset ja rakentaminen), ympäristönsuojelu sekä vesivarojen käyttö ja hoito. Selvityksessä on arvioitu ympäristöhallinnon sopeutumisen toimintaohjelman toteutuksen tilaa ja sen toimenpiteiden vaikutusta sopeutumiskykyyn ja haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle kullakin osa-alueella. Lisäksi on arvioitu toimenpiteiden mahdollisia sivuvaikutuksia, seurannan tarpeita sekä yhtymäkohtia muiden osa-alueiden ja hallinnonalojen sopeutumistoimenpiteisiin. Osa-alueiden yleistä sopeutumisen tilaa on arvioitu hyödyntämällä kansallisen sopeutumisstrategian arvioinnissa kehitettyä viisiportaista asteikkoa sopeutumisen ja sopeutumiskyvyn tasoista. Sopeutumisen toimintaohjelmassa käsitellyistä sektoreista sopeutumiskyky on kehittynein vesivarojen käytön ja hoidon ja rakennetun ympäristön alueella. Molemmilla alueilla yleinen tietoisuus on hyvällä tasolla ja toimenpiteisiin on ryhdytty. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja ympäristönsuojelun alueella konkreettisia toimenpiteitä sopeutumiskyvyn lisäämiseksi on toistaiseksi ollut vähän eivätkä sopeutuminen ja sopeutumiskyky ole juurikaan muuttuneet toimintaohjelman ansiosta. Selvityksen mukaan ympäristöhallinnon sopeutumisen toimintaohjelma edustaa pääosin sopeutumisen valtavirtaistamista hallinnonalan toimiin ja yksinomaan sopeutumista edistäviä toimenpiteitä on verrattain vähän. Tämä on useimmissa tapauksissa järkevää, mutta lisäksi olisi perusteltua laatia erillinen haavoittuvuus- ja riskitarkastelu, joka auttaisi tunnistamaan erityisten sopeutumistoimien tarpeita ja kohdentamaan voimavaroja esimerkiksi alue- ja paikallistason toiminnassa. Keskeistä olisi myös kehittää ilmastonäkökulman huomioonottamista eri seurantamekanismeissa. Yhdistämällä seuranta- ja tutkimustietoa skenaariotarkasteluihin on mahdollista arvioida toimenpiteiden riittävyyttä ja ajanmukaisuutta. Tämä on välttämätöntä tulevien toimenpiteiden suuntaamiseksi ja resurssien kohdentamiseksi oikein.