Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten koronarajoitukset ovat vaikuttaneet laitospäihdekuntoutujien päihdedesistanssin mahdollisuuksiin koronaviruspandemian aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kriminologian perinteestä tulevan desistanssiteorian ja psykologiasta tunnetun itseohjautuvuusteorian ympärille. Ongelmallisesta päihteidenkäytöstä ja päihteellisestä elämäntavasta irtaantumisesta käytetään tutkimuksessa käsitettä päihdedesistanssi. Desistanssiteoriat auttavat lisäämään ymmärrystä irtaantumisen ilmiöstä, kun taas itseohjautuvuusteorian psykologiset perustarpeet auttavat selittämään laitospäihdekuntoutujien kokemuksia. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta teemahaastatteluin toteutetusta fokusryhmähaastattelusta, joissa pandemian aikana laitospäihdekuntoutuksessa olleita kuntotutujia (N=19) haastateltiin etäyhteydellä. Tutkimus kiinnittyy tieteenfilosofialtaan objektiivisen hermeneutiikan perinteeseen ja aineisto on analysoitu teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin periaatteita noudattaen. Koronarajoitusten nähtiin vaikuttavan päihdedesistanssin prosessiin kauttaaltaan. Koronarajoitukset ovat vaikuttaneet kuntoutujien elämäntilanteen kriisiytymiseen ennen hoitoon hakeutumista. Laitospäihdekuntoutuksen aikana koronarajoitusten vaikutukset näkyvät kuntoutujien tarpeina saada vertaistukea kokeneemmilta ja omassa prosessissaan pidemmällä olevilta vertaisilta. Erilaisten aktiviteettien, harrastusmahdollisuuksien ja kotiharjoitteluiden rajoitukset näkyvät epävirallisen prosessuaalisen tuen puutteena erityisesti primaari- ja sekundaaridesistanssin välisessä siirtymässä. Tutkimustulosten perusteella etäyhteyksin toteutuneessa laitoskontekstin ulkopuolisessa sosiaalityössä ei ole onnistuttu kohtaamaan asiakkaita samalla tavalla kuin kasvotusten toteutuneessa sosiaalityössä. Tutkimus osoittaa, että koronarajoitukset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla kaikkien laitospäihdekuntoutujien sosiaalisiin olosuhteisiin. Se tekee samalla näkyväksi sosiaalisten olosuhteiden merkityksen ongelmallisesta päihteidenkäytöstä irtaantumisen prosessissa. Koronarajoitukset ovat muuttaneet sosiaalisen pääoman funktiota ja vaikeuttaneet sen hallintaa päihdedesistanssiprosessissa, mikä luo uusia edellytyksiä sen kontekstissa tehtävälle sosiaalityölle. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pandemian aikana laitospäihdekuntoutuksessa olleiden kuntoutujien kohdalla olisi erityisen tärkeää kiinnittää huomiota sosiaalisten olosuhteiden muutokseen laitospäihdekuntoutuksen ja kotiolojen välillä siten, että kuntoutujan toimintamahdollisuudet omassa sosiaalisessa ympäristössään ja sieltä saatu tuki säilyisivät mahdollisimman samankaltaisina. Koronarajoitusten vuoksi laitospäihdekuntoutuksessa saavutettujen tulosten vakiintumisen seurantaan tulisi kiinnittää jatkossa erityistä huomiota.