Search

Dyslexia is a developmental learning disorder impacting cognitive performance and psychological well-being in multiple ways still in adulthood. Evidence-based means of support are needed, and particularly for adults, there are not enough such interventions. In the present thesis, the effectiveness of individual and group-based neuropsychological interventions in supporting young adults with dyslexia was evaluated using a randomized, controlled study design. First, the possible effects of the interventions on the participants’ subjective and objective cognitive performance were evaluated. Next, possible effects the interventions have on the participants’ psychological well-being were assessed. Finally, the attainment of personally set intervention goals was evaluated, as well as concrete behavioral changes made in participants’ study or working habits. Participants were 120 young adults with diagnosed dyslexia and aged between 18 to 35. They were randomly assigned into individual intervention, group intervention, or wait-list control group, which also received an intervention after the 5-month control period. The interventions consisted of 12 sessions over a 5-month period and used methodology known to be effective in neuropsychological rehabilitation. The assessments were performed at baseline and at 5 and 10 months. Long-term status was checked via a mailed inquiry 15 months post-intervention. Both interventions had a positive effect on processing speed compared to the control group. In the intervention groups, improvement also in self-evaluated cognitive performance and the experienced disadvantage dyslexia causes, was evident. In psychological well-being, a positive effect compared to the control group was evident in increasing self-evaluated success expectations and cognition-related quality of life. In the intervention groups, also self-evaluated task avoidance diminished, and assessments of self-esteem increased. Personal intervention goals were, on average, met. New strategies and methods to help cope with dyslexia, as well as dyslexia-related aids, were picked up for use during the interventions significantly more than during the wait-list control period. The adopted strategies seemed to assimilate into the lives of the participants, as over a year after the interventions, three-fourths of the participants reported still using the adopted strategies. Some differences in the intervention effects were found between the two intervention types, which might suggest that combining the two interventions could endorse the most positive changes. In the future, this would be beneficial to investigate. The studied neuropsychological interventions resulted in many positive and partly long-lasting changes. Support for dyslexia should be offered also to young adults in secondary and post-secondary education and in working life, as well as in pursuing education or employment. Means of support for adults with dyslexia are needed, and the investigated neuropsychological interventions seem offer one suitable solution. Dyslexia eli lukivaikeus on kehityksellinen neurobiologinen häiriö, joka koskettaa merkittävää osaa ihmisistä vielä aikuisenakin haitaten opinnoissa ja työssä suoriutumista sekä monen kohdalla myös psyykkistä hyvinvointia. Lukivaikeuden kuntoutukseen tarvitaan tutkimuksin toimiviksi osoitettuja tukimuotoja myös aikuisille. Tässä väitöskirjassa tutkittiin yksilö- ja ryhmämuotoisen neuropsykologisen kuntoutuksen vaikuttavuutta nuorten aikuisten lukivaikeuden tukemisessa hyödyntäen satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusasetelmaa. Ensimmäisessä osatyössä neuropsykologisen kuntoutuksen vaikutuksia arvioitiin objektiivisesti todettujen kognitiivisten vaikeuksien ja subjektiivisten oirekokemusten näkökulmasta. Toisessa osatyössä selvitettiin kuntoutuksen vaikutuksia osallistujien psyykkiseen hyvinvointiin. Kolmannessa osatyössä tutkittiin yksilöllisten kuntoutustavoitteiden saavuttamista sekä lukivaikeutta helpottavia arjen muutoksia, joita osallistujat raportoivat tehneensä. Tutkimukseen rekrytoitiin 120 iältään 18–35 -vuotiasta nuorta aikuista, joilla oli diagnosoitavissa oleva lukivaikeus. Heidät satunnaistettiin joko yksilökuntoutusta tai ryhmäkuntoutusta saavaan ryhmään tai kuntoutusta odottavaan kontrolliryhmään, joka sai vastaavan kuntoutuksen 5 kuukauden odotusajan jälkeen. Kuntoutus sisälsi 12 tapaamista 5 kuukauden ajalla ja painottui neuropsykologisessa kuntoutuksessa toimiviksi todettuihin sisältöihin. Vaikuttavuutta arvioitiin ennen kuntoutuksen tai odotusajan alkua, 5 ja 10 kuukauden kuluttua alkumittauksesta sekä postikyselynä 15 kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeen. Kognitiivisessa suoriutumisessa kuntoutukseen osallistuneilla todettiin kontrolliryhmään verrattuna prosessointinopeuden kohenemista. Lisäksi kuntoutusryhmien itsearvioiduissa kognitiivisissa oireissa ja lukivaikeuden aiheuttaman haitan kokemuksissa havaittiin lievittymistä. Psyykkisessä hyvinvoinnissa kuntoutukseen osallistuneilla havaittiin kontrolliryhmään verrattuna myönteistä muutosta itsearvioiduissa suoritustilanteisiin liittyvissä onnistumisen odotuksissa sekä kognitiivisiin toimintoihin liittyvän elämänlaadun kokemuksessa. Myös kuntoutusryhmien itsearvioitu tehtävien välttely väheni ja arviot itsetunnosta kohenivat. Kuntoutuksen alussa asetetut henkilökohtaiset kuntoutustavoitteet keskimäärin saavutettiin. Lukivaikeutta helpottavia oppimisen apuvälineitä sekä uusia strategioita ja menetelmiä opiskelu- ja työskentelytapoihin ilmoitettiin otetun käyttöön kuntoutusryhmissä kontrolliryhmää merkitsevästi enemmän. Kuntoutuksessa omaksutut uudet toimintatavat siirtyivät hyvin osallistujien arkeen, sillä vielä yli vuosi kuntoutuksen päättymisen jälkeen kolme neljäsosaa osallistujista raportoi edelleen käyttävänsä kuntoutuksessa omaksumiaan strategioita. Yksilö- ja ryhmäkuntoutuksen tuloksellisuudessa havaittiin joitakin eroja, mikä voi viitata siihen, että parhaat kuntoutustulokset voitaisiin saavuttaa yhdistämällä yksilö- ja ryhmämuotoista kuntoutusta. Tätä olisi hyödyllistä tulevaisuudessa tutkia. Tutkitut neuropsykologiset kuntoutusinterventiot johtivat moniin myönteisiin ja osin pitkäkestoisiin muutoksiin. Toimivia tukimuotoja lukivaikeuteen tarvitaan myös nuorille aikuisille niin peruskoulun jälkeisiin opintoihin ja työelämään kuin niihin pääsyn tukemiseen. Tämän tutkimuksen kohteena olleet neuropsykologiset kuntoutusinterventiot näyttäisivät olevan yksi toimiva vaihtoehto.

Individuals with significant speech impairments may face unique challenges in becoming understood in everyday life. This doctoral dissertation explores, within the framework of relevance theory, communicative interactions between children and adolescents who use augmentative and alternative communication (AAC) and their communication partners who use natural speech. The participating nonspeaking children and adolescents had severe motor and speech impairments and used aided communication – a form of external communication (e.g., spelling or graphic symbols displayed in communication books or speech-generating devices) – as their primary mode of communication. This study aimed to identify and describe strategies of the aided communicators and their speaking communication partners in co-constructing, negotiating, and interpreting meaning in interactions using aided communication. Through the framework of relevance theory, the focus was on extending understanding of the meaning construction and utterance interpretation of multidimensional and potentially ambiguous aided utterances. The data was drawn from a large international study project, Becoming an Aided Communicator (BAC). The data for the current study comprised transcribed video event descriptions from 48 participating aided communicators (aged 5–15) and their speaking communication partners. The context of the interactions was a task where the aided communicators conveyed information about video events to the communication partners who had not seen the event and had no prior clues regarding the context. The study applied qualitative analyses supported by quantitative measures. Each of the three original studies of this dissertation focused on different perspectives, varying regarding the number of dyads and the focus of the investigation. First, the study explored how the aided communicators construct messages with the communication means, how they attempt to overcome potential limitations in the available vocabulary, and what factors could affect their performance in conveying meaningful information. Second, the focus was on identifying and exploring strategies of the speaking communication partners in co-constructing, negotiating, and interpreting aided utterances. The findings of this study illustrate achievements and complexities in achieving an agreed-upon understanding within the multidimensional and multimodal aided interactions. The aided communicators used a range of linguistic and multimodal strategies in describing events unknown to their communication partners. These communicators portrayed creative and generative strategies in expressing meaning and overcoming potential limitations in their communication aids. The speaking communication partners utilized various strategies in negotiating and interpreting the meaning of aided utterances. Most strategies in negotiating for meaning were targeted at solving lexical and structural ambiguities. The speaking communication partners experienced challenges, particularly when the produced utterances were deemed imprecise, and the contextual information was sparse. The visual-graphic mode of communication and the potential for the ambiguity of graphic symbols decisively impacted the comprehensibility of messages. Relevance theory provided a framework to identify and explain how specific patterns in communicative interactions involving aided communication may (or may not) contribute to the understandability of aided utterances. Many of the communicative disruptions reflected the speaking communication partners’ challenges in constructing the gap between the aided communicators’ intended meaning and the explicit utterance meaning. In these instances, they appeared to balance the accuracy of resolutions and the efforts involved in processing potential interpretations. The study demonstrates that participants in aided interactions benefit from efficient strategies in negotiating for meaning and repairing communicative disruptions to achieve mutual understanding. The findings imply that the awareness of features of aided language, the comprehension of the potential for ambiguity, and the loose use of aided language can support successful meaning-making in aided conversations. The findings also led to implications for practice in supporting the communicative competence of aided communicators and their communication partners in various interaction contexts in everyday life. Jos ihmisellä on merkittäviä puheen tuottamisen vaikeuksia, hän saattaa kohdata moninaisia haasteita tullakseen ymmärretyksi arjen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Tämä väitöskirjatutkimus tarkastelee relevanssiteorian viitekehyksessä puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten ja nuorten sekä heidän puhuvien viestintäkumppaneidensa välisiä keskusteluja. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa ja kuvailla keinoja, joilla viestinnän apuvälinettä käyttävät lapset ja nuoret sekä heidän puhuvat viestintäkumppaninsa rakentavat ja neuvottelevat viestien merkityksistä yhdessä. Tavoitteena oli myös tunnistaa niitä tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa monimerkityksisten avusteisten viestien ymmärrettävyyteen ja avusteisten viestijöiden ymmärretyksi tulemiseen. Tämän väitöskirjatutkimuksen tutkimusaineisto on osa laajaa kansainvälistä tutkimushanketta Becoming an Aided Communicator (BAC). Tutkimusaineisto koostui 48:n 5–15-vuotiaan avusteista viestintää käyttävän lapsen ja nuoren sekä heidän puhuvien keskustelukumppaniensa videoiduista ja litteroiduista keskusteluista. Tutkimusaineistossa tutkittavat kertoivat näkemistään lyhyistä videoista keskustelukumppaneilleen, jotka eivät olleet nähneet videoita ja joilla ei ollut ennalta tietoa videoiden asiayhteydestä. Aineistoa analysoitiin pääosin laadullisin keinoin, mitä tuettiin määrällisillä analyyseilla. Tulokset ilmentävät niitä saavutuksia ja haasteita, joita keskustelukumppanit saattavat kohdata rakentaessaan viestien merkitystä avusteisissa keskusteluissa. Avusteiset viestijät käyttivät monenlaisia, kielellisiä, multimodaalisia ja ajoittain luoviakin keinoja tullakseen ymmärretyksi keskustelukumppaneilleen ja kompensoidakseen viestinnän apuvälineen puutteita. Puhuvat viestintäkumppanit käyttivät erilaisia keinoja rakentaessaan ja tulkitessaan avusteisten viestien merkityksiä. Suurin osa puhuvien viestintäkumppanien merkitysneuvotteluista keskittyi selvittämään sanaston ja lauserakenteiden monimerkityksisyyttä. Kumppanien oli toisinaan vaikea tulkita avusteisia viestejä tilanteissa, joissa tuotetut viestit olivat epätarkkoja ja asiayhteyteen liittyvä tieto oli niukkaa. Viestinnän visuaalinen muoto ja graafisten merkkien monimerkityksisyys vaikuttivat merkittävästi siihen, kuinka avusteiset viestijät tulivat ymmärretyksi puhuville viestintäkumppaneilleen. Tutkimus osoittaa, että avusteisissa keskusteluissa molemmat osapuolet tarvitsevat tietoisia keinoja, joiden avulla he voivat keskustella merkityksistä ja korjata viestinnän katkoksia, jotta yhteisen ymmärryksen saavuttaminen mahdollistuu. Havainnot viittaavat siihen, että onnistunutta merkityksen rakentamista voidaan tukea vahvistamalla ymmärrystä erityisesti luovan avusteisen kielen käytön piirteistä sekä tunnistamalla avusteisen kielen monimerkityksisyyttä. Havainnot tuottavat tietoa kliiniseen kuntoutukseen ja vahvistavat käsitystä siitä, että kuntoutuksella tulee pyrkiä tukemaan avusteisten viestijöiden ja heidän puhuvien kumppaniensa viestinnän taitojen kehittymistä arjen moninaisissa viestintätilanteissa.

Ellonen, Noora; Hautamäki, Sari; Mielityinen, Laura; Hakala, Venla; Laajasalo, Taina; Pekkarinen, Elina (2023)

This study examines the site managers’ daily work, collaboration in construction projects and the implementation of new tools. The theoretical framework of the study draws from the cultural-historical activ-ity theory and the theory of expansive learning. The activity theory provides an analytical model to study the elements of historically emerging activities and the tensions between the elements. The ethnographic methodology is applied for collecting and analysing the data of the first and second articles. The data were collected by shadowing site managers in their daily work and by observing the site meetings, where project participants collaboratively solved design-related open questions between 2011 and 2013. The model of expansive learning was applied in the analysis of the third article. The data were collected by interviewing and observing the implementation processes of the Last Planner method in three organisations between 2016 and 2017. The study shows that site managers’ daily work varies significantly between various managerial roles, but it is filled with collaboration, mobile, prone to disturbances, and many types of problem-solving situations. BIM is actively used in a site manager’s daily work. At the time of the study, however, using BIM appeared to be challenging in the construction site due to insufficient number of skillful users of BIM among employees, lack of mobile solutions to be fully exploited, and multiple issues to be developed in the design contents of BIM models from the perspective of site operations. Design-related open questions caused disturbances in site management activities: work was interrupted, and management had to spend time resolving various issues. Design-related open questions were discussed, and new design solutions were created during the site meetings. The issues were plentiful and handling them was multi-vocal. Design solutions comprised partially shared objects of activity that caused conventional boundaries of the division of labor to become blurred: different contractors, the project manager and the maintenance manager were active in developing new design solutions. The analysis of the site meetings demonstrated that multi-disciplinary competence and multiple perspectives were required in the creation of new design solutions. The examination of the implementation processes of Last Planner System revealed how the organizations were able to support the adoption of new methods in their activity. During the implementation, many challenges emerged having to do with e.g., motivation, meeting prerequisites and especially temporary project organizations. The critical stage for implementation was the end of the pilot phase. The project environment did not offer a stable organization for new methods to become consolidated. There is a risk of accumulated knowledge dispersion, when a project ends instead of transfer and consolidation of new knowledge and competences to other projects. Tutkimus tarkastelee rakennustyömaan työnjohdon työtä, hankkeissa tapahtuvaa yhteistyötä sekä uusien välineiden käyttöönottoa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja ekspansiivisen oppimisen teoria. Toiminnan teoria tarjoaa analyyttisen mallin historiallisesti kehittyvän toiminnan eri elementtien ja niiden välisten jännitteiden tarkasteluun. Ensimmäisen ja toisen artikkelin aineistonkeruuta ja analyysia ohjasi etnografinen metodologia. Aineisto on kerätty varjostamalla työnjohtajia heidän työssään sekä havainnoimalla työmaakokouksia, joissa eri hankeosapuolet ratkovat yhdessä suunnitteluun liittyviä avoimia kysymyksiä vuosina 2011–2013. Kolmannen tutkimuskysymyksen analyysissa hyödynnettiin ekspansiivisen oppimisen mallia ja aineistona toimi Last Planner -menetelmän käyttöönottoa koskeva haastattelu- ja havainnointiaineisto vuosilta 2016–2018. Tutkimus osoitti, että työnjohdon työpäivien sisältö vaihtelee suuresti työnjohtajan tehtävänimikkeen mukaan, mutta on erittäin vuorovaikutteista, liikkuvaa, keskeytyvää ja siihen liittyy paljon erilaisia ongelmanratkaisutilanteita. Tietomalleja hyödynnettiin aktiivisesti työmaan työnjohdon työssä. Tietomallien käytön haasteena oli kuitenkin se, että vain harvat henkilöt työmaalla osasivat käyttää niitä eikä hankkeessa ollut käytössä laitteita, joiden avulla niitä olisi voinut hyödyntää työmaalla. Lisäksi mallien tietosisällössä oli paljon kehitettävää. Suunnitteluun liittyvät avoimet kysymykset ja ristiriitaisuudet välittyivät häiriöinä työmaan työnjohdon toimintaan: rakennustyöt keskeytyivät ja työmaan työnjohdolta kului ylimääräistä aikaa erilaisten asioiden selvittelyyn. Suunnitteluun liittyviä avoimia kysymyksiä ratkottiin hankkeen työmaakokouk-sissa. Avoimia kysymyksiä oli paljon ja niiden käsittely oli erittäin moniäänistä. Suunnitteluratkaisuista muodostui toimijoille osittain jaettuja toiminnan kohteita, jossa perinteiset työnjaon rajat hämärtyivät: eri urakoitsijat, projektipäällikkö ja ylläpidosta vastaava taho osallistuivat suunnitteluratkaisujen kehittämiseen aktiivisesti. Suunnitteluratkaisujen luominen vaati moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Last Planner -menetelmän osalta tarkasteltiin sitä, miten yritykset pyrkivät ot-tamaan käyttöön ja vakiinnuttamaan uutta menetelmää omaan toimintaansa. Käyttöönotossa ilmeni monia haasteita liittyen mm. motivaatioon, käyttöönoton edellytyksiin ja projektitoiminnan väliaikaisiin organisaatioihin. Käyttöönoton kannalta kriittinen vaihe ajoittui pilotoinnin päättymishetkeen. Projektitoiminta ei tarjoa pysyvää organisaatiota, jossa menetelmän käyttö voisi vakiintua. Vaarana on, että pilotoinnissa syntynyt uusi osaaminen jää siirtymättä uusiin projekteihin, mutta samalla se ei myöskään vakiinnu yrityksen toimintatavaksi.

Verkko-oppimisympäristöjen suosio kasvaa kiihtyvällä tahdilla maailman laajuisesti ja samaan aikaan tarve uusille lähestymistavoille verkko-oppimisen ja -opetuksen kehittämisessä ja tutkimuksessa on kasvanut. Vaikka lokitiedot mahdollistavat verkkokäyttäytymisen tutkimisen, on tätä mahdollisuutta hyödynnetty verkko-oppimisen ja -opetuksen tutkimuskontekstissa verrattain vähän. Tutkimuksessa hyödynnettiin lokitietoja verkkokurssin arvioinnissa ja kehittämisessä MOOC-ympäristössä. Tässä artikkelissa kuvataan oppimisprosessia lokitietojen avulla sekä pohditaan sitä, minkälaista ymmärrystä oppimisesta lokitiedot voivat tuottaa ja miten tällaisen tiedon voisi tulevaisuudessa valjastaa oppimisen tueksi. Tutkimusaineisto koostui matematiikan opettajien (N=58) täydennyskoulutusverkkokurssin lokitiedoista. Tutkimustulokset osoittavat, että syvällisemmät tai enemmän aikaa vaativat aktiviteetit keskeyttävät yhtenäisen opiskelun herkemmin kuin esimerkiksi videoluennot. Lyhytkestoiset videot ja nopeasti vastattavat kyselyt sen sijaan sitouttavat osallistujia yhtenäiseen opiskeluun. Vaikka suoristustavoissa on yksilöllisiä eroja, verkkokurssin kehittämistarvetta on mahdollista arvioida lokitietojen avulla. Esitämme artikkelissa vision siitä, kuinka tulevaisuudessa lokitiedot voisivat automaattisesti analysoitua, järjestelmä tunnistaisi oppimisprofiileja ja verkko-oppimisympäristö muokkautuisi automaattisesti tunnistettujen opiskelutaipumusten mukaan. Kun prosessiin yhdistetään tekoäly myös profilointialgoritmi kehittyisi automaattisesti käyttäjädatan kasvun myötä. In English Web-based learning enviroments have become increasingly popular world-wide. At the same time, the need for new approaches to both supporting and investigating teaching and learning have emerged. Although log information enables research of online behavior, this opportunity is not used to its full potential in the context of web-based teaching and learning. This research utilized log information in the assessment of a MOOC course and its development. This article describes the learning process with the help of log information. It also envisions what kind of understanding of the learning process log information can provide and how this understanding may be harnessed to support learning in the future. The data consisted of the log information of mathematic teachers (N=58) participating in an online continuing training course. The results show that in-depth time-consuming activities interrupt studying more easily than video lectures for example. Short videos and quick queries engage the participant in more coherent study. Although there are individual differences in the studying, less well-functioning teaching content and tasks can be recognized through log information. We present a vision of how log information can be automatically analyzed; the system would recognize learning profiles and the online environment would automatically modify itself according to the profile. When AI (artificial intelligence) is utilized the profiling algorithm would develop automatically as user data accumulates. Fulltext in Finnish.

Vertaisarvioitu. Digitalisaation myötä terveydenhuollon toiminnot muuttuvat nopeasti, ja sähköiset työkalut sekä palvelut ovat jo arkipäivää. Vaikutukset näkyvät koulutustarpeena, koska terveydenhuollon ammattilaisten digiosaaminen tulee turvata. Lääkärien peruskoulutuksen tulisi sisältää etälääketiedettä ja sähköisen terveydenhuollon palveluja (e-health) koskevaa opetusta. Kansallisessa MEDigi-hankkeessa määriteltiin suomalaisen e-health-opetuksen aihealueet ja tehtiin niille ydinainesanalyysi. Työryhmän työn perusteella määräytyi kaksitoista e-health-opetukseen soveltuvaa aihealuetta lääketieteen ja hammaslääketieteen peruskoulutuksessa. Niiden sisältämien opetusaiheiden keskeisyys määriteltiin kolmiportaisesti. Tuloksia sovellettiin pilottina Oulun yliopistossa lääketieteen viidennen vuosikurssin opiskelijoille toteutettuun teemapäivään, jonka opetussisältö muokattiin vastaamaan ydinainesanalyysin tuloksia. Opetus toteutettiin koronapandemian takia kokonaan etäopetuksena. Jatkossa tavoitteena on kansallisesti integroida ydinainesanalyysiin perustuva e-health-opetus suomalaiseen lääkärikoulutukseen.

Vertaisarvioitu. English summary. Teema : psykoterapia lääketieteessä. JOHDANTO : Psykoterapia on keskeinen mielenterveyden häiriöiden hoitomuoto. Hoitoon pääsyn kestoa voidaan pitää yhtenä sen saatavuuden ja saavutettavuuden tärkeimmistä indikaattoreista. Aihetta koskeva tieto on kuitenkin hyvin puutteellista kotimaisten psykoterapiapalveluiden osalta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin HUS:n lyhyiden ostopalvelupsykoterapioiden odotusaikoja ja niihin liittyviä tekijöitä. MENETELMÄT : HUS Psykiatrian psykoterapian laaturekisterin aineistosta muodostettiin 819 potilaan aineisto. Analyyseissä käytettiin Kaplan-Meierin estimaattoria ja Coxin suhteellisen vaaran regressiomallia. TULOKSET : Mallin perusteella 20 % potilaista aloittaa psykoterapian noin kuukauden ja puolet noin kolmen kuukauden kuluessa lähetteestä. Perusterveydenhuollosta lähetetyt potilaat ja ne, joille on päädiagnoosin lisäksi kirjattu oheisdiagnoosi, pääsevät muita hitaammin hoitoon. PÄÄTELMÄT : Hoitoon pääsyä kolmen kuukauden kuluessa voidaan pitää kohtuullisena lyhyen ostopalvelupsykoterapian osalta. Vain noin puolet potilaista aloittaa hoidon tässä ajassa, mikä kertoo merkittävästä kehittämistarpeesta. Psykoterapiaan pääsyn seurantaa tulee kehittää valtakunnallisesti.

KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS (Tiivistelmä)