Search

Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella siirryttiin ilmiöpohjaiseen opetussuunnitelmaan syksyllä 2014. Samalla perusopetuksessa opettaviin monialaisiin opintoihin luotiin rakenne, jossa kullakin oppiaineella/oppiaineryhmällä on kaksi kurssia – ydinosa ja soveltava osa. Kurssien nimet kuvaavat sanan mukaisesti opintojaksojen tavoitteita. Ensimmäisessä osassa keskitytään oppiaineen opettamisen kannalta ydinasioiden opiskeluun, joita toisella opintojaksolla sovelletaan. Opetusohjelmauudistuksessa sovittiin myös siitä, että soveltavien opintojaksojen suorittaminen tapahtuu kahden aineen integraationa. Historian ja yhteiskuntaopin soveltava osa löi tässä uudistuksessa kättä katsomusaineiden kanssa ja ensimmäisen yhteinen kurssi aloitettiin marraskuussa 2015 lähes kolmelle sadalle luokanopettaja- ja erityisopettajaopiskelijalle. Neljän opintopisteen laajuisella kurssilla oli parisenkymmentä projektia, joissa opiskelijoilla oli mahdollisuus käytännössä harjoitella erityisesti tutkivan oppimisen näkökulmaa hyvin erilaisissa projekteissa. Lisäksi oli mahdollista luoda oma projekti, johon pari ryhmää tarttuikin. Koska projekteissa oltiin uuden äärellä, päätimme jo ennen kurssin alkua, että ryhmien loppuraportin muoto olisi artikkeli, sillä halusimme koota uudenlaiset kokeilut kansiin ja kiinnostuneille lukuun. Artikkeleissa on kuvattu projektin perusidea sekä tavoitteet ja niihin liittyvä toiminta. Useassa artikkelissa on myös kerätty kokeilusta aineisto, jonka avulla tarkastellaan tavoitteiden toteutumista. Mukana on monenlaista erityisoppilaille suunnatuista tutkivan oppimisen harjoituksista tulevaisuuden taitoihin keskittyviin ”escape roomeihin”.

Tutkimus selvittää musiikkileirille osallistumisen merkitystä soitto-opinnoista motivoitumiselle sekä tarkastelee musiikkileiriä oppimisympäristönä. Musiikkileiritoiminta on käynnistynyt Suomessa 1960-luvulla ja on vakiinnuttanut paikkansa osana maamme musiikinopetusjärjestelmää. Leiritoimintaa on kuitenkin tutkittu ja kehitetty valtakunnallisesti hyvin vähän. Tutkimus on aineistolähtöinen tapaustutkimus Keuruun musiikkileiristä. Tutkimusaineisto on kerätty sähköpostikyselyllä 11 leiriopettajalta helmi–maaliskuussa 2014 sekä haastattelemalla neljää leiriläistä musiikkileirin aikana kesällä 2013. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että musiikkileirille osallistuminen tukee musiikkiharrastusta paitsi lisäten ylimääräisen kesälukukauden pitkän kesätauon keskelle, myös tarjoten erilaisen ja innostavan, musiikin opiskelulle sopivan oppimisympäristön. Leiriopintojen intensiivisyys ja soiton suuren määrän aikaansaama kehittymisen näkyminen vahvistaa suoritus- ja saavutusmotiiveita. Monipuolinen ohjelma kursseineen ja konsertteineen tarjoaa polkuja musiikin kokonaisvaltaiseen kokemiseen ja siitä nauttimiseen ja ruokkii siten oppilaan musiikillista innostusta. Leiriympäristössä oman opettajan lisäksi mallia ja tukea ovat antamassa koko leiriperhe henkilökuntineen ja leiriläisineen. Leirikaverit tarjoavat vertaistukea ja yhdessä eläminen ja soittaminen tuo joskus yksinäiseltä vaikuttavaan harrastukseen vahvan yhteisöllisen puolen. Leiri mahdollistaa soitto-opinnoille tärkeiden motiivien vahvistamista ja taitojen oppimista niin aloittelijoiden, opinnoissaan pitkälle edenneiden soittajien, satunnaisten soittelijoiden kuin motivaatio-ongelmien kanssa painivien harrastajienkin kohdalla.

Tutkimuksen aiheena on maaseutuyhteisön sosiaalinen kenttä ja kontaktinmuodostus, jota tutkin kummi-, avioliitto- ja palkolliskontaktien kautta. Tutkimuskohteena on keskisuomalainen Vuorimäen tila vuosina 1807–1883. Tutkimuksessa käytän yhteisöelämänkerrallista tutkimusotetta, jonka avulla saadaan koottua pienistä yksittäisiä ihmisiä käsittelevistä tiedon rippeistä laaja kuva koko yhteisöstä ja sen rakenteista ja mentaliteeteista. Tärkeä tutkimusmetodi on ollut myös sosiaalisten kenttien luominen, jossa olen soveltanut Juhani U.E. Lehtosen avioliittokenttä mallia ja kartallistamista. Keskeisinä lähteinä käytän rippi- ja historiakirjoja, joiden avulla olen selvittänyt tilan asukkaiden avioliitot, keitä on pyydetty tilan lapsille kummeiksi, sekä minne vuorimäkeläisiä itseään pyydettiin kummeiksi. Rippi- ja historiakirjojen avulla selviävät myös palkolliskontaktit sekä tilan asukkaiden palvelussuhteet ympäristössä. Näiden tietojen pohjalta olen pyrkinyt rakentamaan kokonaiskuvan Vuorimäen tilan sosiaalisesta kentästä. Tilan sosiaalinen kenttä paljastui melko suppeaksi. Aktiivinen toimintakenttä rajoittui noin 10 kilometrin säteelle tilasta. Maksimietäisyys sosiaalisille kontakteille oli poikkeuksetta 30 kilometriä, eli noin päivämatkan kävelyn verran. Vuorimäen tila jäi hieman syrjään alueen keskuksista, mutta tilan ympärille kehittyi selkeä toiminta-alue, jonka alueella tilan asukkaat elämänsä viettivät.