Search

Tämä raportti esittelee lähestymistavan ja ohjeita DNSH-arviointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa ja mahdollisissa muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Euroopan unionin jäsenmaiden on laadittava jokaiselle elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteelle elvytystoimista mahdollisesti aiheutuvan haitan määrittelemiseksi ns. DNSH-arviointi (Do No Significant Harm). Elpymis- ja palautumissuunnitelmaan liittyy kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmia. DNSH-arvioinnissa rahoitusohjelmien vastuutahojen on varmistettava, että jokainen elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettava hanke on DNSH-periaatteen mukainen kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta: 1. ilmastonmuutoksen hillintä 2. ilmastonmuutokseen sopeutuminen 3. vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu 4. siirtyminen kiertotalouteen 5. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen 6. biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen. Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmista rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille. Arviointimenetelmien kehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti Suomen kestävän kasvun ohjelmassa tunnistettuihin teollisuuden investointihankkeisiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan soveltaen käyttää myös muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Kehitettävien arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että muovituotteiden valmistamisessa tulee hyödyntää nykyistä enemmän uusiomuoviraaka-ainetta neitseellisen ensiömuoviraaka-aineen sijaan. Fossiilisiin luonnonvaroihin perustuvan muovintuotannon kasvua on kyettävä hillitsemään ja kääntämään se laskuun materiaalien elinkaarta pidentämällä. Tämä edellyttää, että muovijätteestä jalostetun uusioraaka-aineen markkinat toimivat tehokkaasti. Uusioraaka-aineelle on oltava kysyntää ensiömuovin korvaajana. Kysyntää taas ei synny ilman vakaata sekä hinnaltaan ja laadultaan kilpailukykyistä tarjontaa. Tämä raportti luo katsauksen muovien arvoverkkojen toimintaan Suomessa ja jäsentää uusiomuoviraaka-aineiden markkinoiden kehittämistä koskevia asiantuntijanäkemyksiä. Kaupan, muovialan järjestöjen, uusiomuoviraaka-ainetta valmistavan tai sitä käyttävän teollisuuden edustajien haastattelujen ja julkisten puheenvuorojen analyysi tuo esiin uusiomuovimarkkinoita koskevat määrittelykamppailut. Keskeisistä ongelmista ja niiden ratkaisumahdollisuudesta ei ole yksimielisyyttä, eikä edes yhtä yhtenäistä ”yritysmaailman” kantaa ole olemassa. Selvityksessä tunnistetut, haastatteluihin perustuvat muutosvisiot nostavat uusiomuovin tuotantoinvestoinnit markkinoiden kehittymisen avaintekijäksi. Visiot eroavat toinen toisistaan siinä, miten merkittäviä muutoksia katsotaan tarvittavan tuotesuunnitteluun sekä erilliskerätyn muovijätteen lajitteluun ja jalostukseen. Siihen, miten yksityisiä toimijoita kyettäisiin kannustamaan laadukkaan ja aiempaa laajemman uusiomuoviraaka-ainevalikoiman kehittämiseen tarjottiin niukasti konkreettisia ehdotuksia. Visioiden erittely paljastaa vastuun siirtelyn arvoverkoissa ja niiden rakentamisessa. Monisäikeisten verkostojen olosuhteissa toimijat ovat riippuvaisia toinen toistensa ratkaisuista. Tämä tekee edelläkävijöitten panostamisen vaikeaksi, mutta myös siitä pidättäytymisen helpoksi. Toimijat voivat helposti vedota siihen, että ensisijainen vastuu uusiomuovimarkkinoiden kehittymisestä lankeaa jollekin toiselle taholle. Hyvälaatuinen uusiomuoviraaka-aine voi korvata ensiömuovin käyttöä. Tällaiselle raaka-aineelle on kysyntää ja sen markkinat toimivat varsin hyvin. Raportti esittää suosituksia toimenpiteiksi, joilla uusiomuovimarkkinoiden toimintaa voidaan tästä näkökulmasta kehittää.

This report presents approaches and guidance for the DNSH assessment of projects in the Finnish recovery and resilience plan and other projects possibly requiring a DNSH assessment. Member States must provide a Do No Significant Harm (DNSH) assessment for each of the measures in their recovery and resilience plan. No action included in a recovery and resilience plan should cause significant harm to any of the six environmental objectives: 1. climate change mitigation 2. climate change adaptation 3. sustainable use and protection of water and marine resources 4. transition to a circular economy 5. prevention and control of air, water and soil pollution 6. protection and restoration of biodiversity and ecosystems. The Finnish Environment Institute, Syke, has developed guidance and methodologies for the DNSH assessment of funding applications under the Finnish program for sustainable growth. The developed methods and approaches are designed particularly for investment projects as well as research, development and innovation projects. To a large extent, the developed methodology can also be applied in the DNSH assessment of other types of projects. Users of the developed assessment methods are the bodies responsible for funding programs, especially, Business Finland, Academy of Finland, Ministry of the Environment, Ministry of Employment and the Economy, Centres for Economic Development, Transport and the Environment and those organizations applying for funding. Ei merkittävää haittaa -periaatteen (DNSH) soveltaminen Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa Tämä raportti esittelee lähestymistavan ja ohjeita DNSH-arviointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeissa ja mahdollisissa muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Euroopan unionin jäsenmaiden on laadittava jokaiselle elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteelle elvytystoimista mahdollisesti aiheutuvan haitan määrittelemiseksi ns. DNSH-arviointi (Do No Significant Harm). Elpymis- ja palautumissuunnitelmaan liittyy kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmia. DNSH-arvioinnissa rahoitusohjelmien vastuutahojen on varmistettava, että jokainen elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettava hanke on DNSH-periaatteen mukainen kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta: 1. ilmastonmuutoksen hillintä 2. ilmastonmuutokseen sopeutuminen 3. vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu 4. siirtyminen kiertotalouteen 5. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen 6. biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen. Suomen ympäristökeskus on kehittänyt DNSH-arviointien ohjeistusta ja arviointien toteutuskaavioita erilaisten kestävän kasvun investointi- ja rahoitusohjelmista rahoitettavien hankehakujen tueksi ja taustamateriaaliksi rahoitusohjelmien vastuutahoille. Arviointimenetelmien kehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti Suomen kestävän kasvun ohjelmassa tunnistettuihin teollisuuden investointihankkeisiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman hankkeiden lisäksi kehitettyjä arviointimenetelmiä voidaan soveltaen käyttää myös muissa DNSH-arviointeja edellyttävissä hankkeissa. Kehitettävien arviointimenetelmien käyttäjiä ovat rahoitusohjelmien vastuutahot, ensisijaisesti Business Finland, Suomen Akatemia, ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset sekä rahoitushakuja tekevien hankkeiden vastuutahot.

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta kokonaisvaltaiseen kestävyysmurrokseen. Kestävyysmurroksella tarkoitetaan yhteiskuntamme kaikkien järjestelmien ripeää sovittamista ympäristön kantokyvyn rajoihin. Vain näin pystymme torjumaan ilmastonmuutosta ja luontokatoa ja takaamaan hyvän tulevaisuuden tuleville sukupolville. Kestävyysmurroksen aikaansaamiseen tarvitaan kaikki mukaan. Muutoksen tulee perustua tutkittuun tietoon, ja se tulee toteuttaa reilusti.

It is time to move beyond solving environmental problems one by one, to systemic sustainability transformations. Sustainability transformations are about rapidly fitting societal systems to match the carrying capacity of ecosystems. This is paramount for combating climate change and biodiversity loss and for securing a good future for generations to come. Making sustainability transformation happen needs everyone to join these efforts. The change should be based on research and it should be carried through in a just manner.

A Europe-wide circular economy policy was launched in 2014 when the European Commission published the first strategic policy programme for circular economy. It was compiled to provide very comprehensive impacts and dimensions of sustainable development: sustainable growth and a climate neutral, resource efficient and competitive economy. The targets of a circular economy are that the value of products, materials and resources is maintained in the economy for as long as possible, economic growth is decoupled from resource use, generation of waste and environmental loads are minimised, and pressure on the Earth’s resources and biodiversity is minimised. The European Union is supporting the sustainability transition with research and development funding. In Finland, Circwaste – Towards Circular Economy is one of the biggest development projects accelerating the transition to a circular economy. During the period 2016–2020, the project has produced monitoring data on the development of circular economy and the sustainability of waste management, highlighted the circular economy concept, promoted stakeholder collaboration, supported strategic national processes, strengthened know-how and mainstreamed and concretised circular economy thinking. This interim report presents all the relevant results so far. It is crucial that data is produced from different angles on implementing the circular economy. More information is needed both to support decision making and on connections between and reflections on different factors. The key figures for Finland show quite clear coupling of the use of natural resources, waste amounts and economic growth. The circular material use rate is ca. 7%, which can be considered quite modest. Quantitative national targets for decreasing the use of natural resources are needed. Instead of country comparisons, the focus should be on trends in order to learn from the past and to identify the policy instruments needed to achieve the level aspired to. One of the key findings is the need for regional indicators and data for decisionmaking. The work done within Circwaste is the first effort towards a systematic monitoring scheme for monitoring circular economy regionally. The study showed that the production of regional waste data is challenging, that the estimated recycling rates have not increased adequately to reach the EU targets and that there could therefore be a need for municipallevel recycling targets. The transition to a circular economy also causes fundamental social changes in society. In the project, new indicators were developed for measuring social impacts: circular economy employment, education and employment for vulnerable groups, publicly shared resources, accessibility of recycling services and sustainable vehicle fuels. The first baseline data show advances towards the circular economy: the accessibility of waste management services has improved, the Finnish educational system has been able to respond quickly to the need for circular economy education, circular economy activities have potential for the employment of vulnerable groups and economic activities related to recycling, repair and reuse have grown. The regions and municipalities emerge as key actors in facilitating a socially just transition towards a circular economy. The study on innovative material processing technologies gathered data on technologies for elemental recycling, especially for plastic waste but also for making new fibres from textiles waste. Financial issues are key to the survival of these technologies and there is a need for governmental financial support. Public procurers can be considered key players in the circular economy, creating demand for more sustainable products and services. Implementing circular economy in municipalities requires commitment, financial planning, interaction with regional actors and inclusion of circular economy in financial rules. The construction sector is a major consumer of natural resources, but the municipalities can make construction more sustainable through public procurements and planning. As buyers, they can require the use of recycled raw materials and soils in construction projects. Obligations for ecological compensation and goals of no net loss of biodiversity would decrease the pressure on natural resources. To support municipalities in their work, a national organisation for providing municipal auditing, development, education and business support services could be established. Employing circular economy experts in each municipality to work as crossadministrative coordinators could enhance the transition. The project has created a lot of political, theoretical and practical content on the concept and field of circular economy. The next steps are to further develop and widen, as well as deepen, the results and to provide national support in searching for answers and solutions for decreasing the use of natural resources, achieving the MSW recycling targets and creating a more sustainable society.

As a new paradigm for economic development, the circular economy has significant environmental, economic and social benefits at the global scale. The circular economy concept highlights the notion of replacing the ‘end-of-life’ in current production and consumption practices by reducing, reusing, and recycling products and materials in production, distribution and consumption processes. Promoting circularity aims to accomplish sustainable development, and the circular economy has links to many of the 17 Sustainable Development Goals (SDGs) approved by the United Nations in 2015. This report is a background contribution asked by the Independent group of scientists writing the Global Sustainable Development Report (GSDR) 2019. The GSDR 2019 is the first in a series of comprehensive, in-depth Reports that will be produced every four years to inform the High-level Political Forum on Sustainable Development convened under the auspices of the General Assembly. Thus, this background report seeks to provide a condensed package on the circular economy; the concept, its history, potentials, business opportunities, management and measurement. Some of the key messages entail that moving towards a circular economy presents vast opportunities for businesses of various kind, and that increasing the material circularity of economy can also be a way to alleviate poverty. Yet, the systemic and disruptive changes required for a circular economy transition will not take place without significant changes to existing regulatory structures.

Luonnonvarojen yhä kiihtyvä käyttö on johtanut monenlaisiin ympäristöhaasteisiin. Tilanteen kärjistymisen syynä nähdään pitkälti vallalla oleva nykyinen ota, valmista, hävitä -talousjärjestelmä, joka perustuu helposti saatavilla olevien ja edullisten materiaalien ja energian mittavaan käyttöön. Poliittisessa ja tieteellisessä keskustelussa korostetaan tarvetta siirtyä kiertotalouteen, jossa raaka-aineita, materiaaleja ja tuotteita kierrätetään ja uudelleenkäytetään mahdollisimman kauan.Kiertotalouden taloudelliset ohjauskeinot (KIMAT) –hankkeessa on tarkasteltu, miten taloudellisin ohjauskeinoin voidaan edesauttaa kiertotalouden kehitystä Suomen kannalta keskeisessä arvoketjussa. Hankkeessa on kartoitettu mahdollisia taloudellisia ohjauskeinoja Suomesta ja kansainvälisesti, hankittu tietoa arvoketjujen kiertotalouspotentiaalista ja mahdollisista kiertotaloustoimista, kartoitettu ohjauskeinojen kehitystarpeita yrityshaastattelujen kautta ja mallinnettu arvoketjujen mahdollisuuksia Suomen kansantalouden tasolla.Kiertotalouden perittaatteita ja toimintatapoja on jo monelta osin toteutettu Suomessa. Kiertotaloudessa taloudellinen potentiaali jakautuu usein ohuisiin virtoihin ja varantoihin, ja ohjauksen haaste on löytää keinoja niiden hyödyntämiseen. Isot volyymit eivät yksinään riitä muodostamaan taloudellista potentiaalia. Tarvitaan myös lisäarvoa. Tähän voidaan vaikuttaa taloudellisin ohjauskeinoin. Nykyiset ohjauskeinot ovat monella alueella tehokkaita, mutta lisätoimia tarvittaisiin erityisesti tuotteiden pitämiseksi kierrossa mahdollisimman pitkään mm. ylläpidon, uudelleenkäytön ja uudelleenvalmistuksen keinoin. Lisäksi kiristyvät odotukset ja poliittiset tavoitteet haastavat kehittämään niitä uudelle tasolle. Taloudellisen ohjauksen rinnalla tarvitaan myös muunlaista ohjausta.

Kestävän kulutuksen ja tuotannon strategiatyötä on tehty Suomessa jo Kestävän kulutuksen ja tuotannon (KULTU) toimikunnan asettamisesta marraskuussa 2003 asti. Ohjelmia on ollut kaksi: Vähemmästä enemmän ja paremmin 2005, ja Vähemmästä viisaammin 2012. Ohjelmissa on esitetty lukuisia ohjauskeinoja ja muita toimia, joilla parannetaan kulutuksen ja tuotannon kestävyyttä sekä vähennetään yksityisen ja julkisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä sekä muita ympäristöhaittoja. Tämän jälkeen on kuitenkin tehty lukuisia politiikkasitoumuksia, joiden vuoksi kansallisia kestävän tuotannon ja kulutuksen politiikan tavoitteita ja toimenpiteitä oli perusteltua arvioida uudelleen. Näitä ovat muun muassa YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (eli Agenda 2030) ja Pariisin ilmastosopimus. Myös kiertotalous on noussut ympäristöpolitiikan keskiöön niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Julkisiin hankintoihin kiinnitetään paljon huomiota ja niiden kestävyydelle ja innovatiivisuudelle on asetettu tavoitteita, mutta tavoitteiden seuranta on osoittautunut haasteelliseksi. Tämän selvityksen tavoitteena oli arvioida Suomen lähitulevaisuuden painopisteitä kestävän kulutuksen ja tuotannon saralla, ja valmistella tulevia KULTU-toimenpiteitä lukuisten eri toimijoiden kanssa yhteiskehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Tavoitteena oli myös selvittää julkisten hankintojen kestävyyden tilanne ja tarvittavia jatkotoimia, ja tämä työ on yksityiskohtaisemmin raportoitu erillisessä julkaisussa. Tulosten perusteella KULTUlla on oma paikkansa ja tehtävänsä strategioiden ja ohjelmien kokonaisuudessa, ja eri toimijat ja sidosryhmät ovat kokeneet sen hyödylliseksi. Teemat, joissa KULTU voi luoda merkittävää lisäarvoa, koskevat rakennuksia ja asumista, liikkumista, ruokaa, vapaa-aikaa, ympäristöystävällistä kulutusta ja kiertotaloutta sekä julkisia hankintoja. KULTUlle ominaisia toimintamalleja ovat sektorit ylittävät tarkastelut ja sitä kautta synergioiden löytäminen sekä uusien asioiden vieminen eteenpäin kokeilujen kautta. KULTUn erityispiirre on, että huomiota kohdistetaan kulutuksen ja tuotannon rajapintaan, muun muassa edistämällä ’kuluttaja-cleantechia’, joka sitten vuorostaan tukee ekologisesti kestävien tuotteiden suunnittelua ja valmistusta. Työssä kehitettiin kaksitoista toimenpide-ehdotusta, joita olisi tärkeä viedä eteenpäin ilmasto- ja energia- ja kiertotalousstrategioiden yhteydessä sekä osana mahdollista uutta KULTU-ohjelmaa. Toi-menpiteiden jatkovalmistelu ja toteutus hyötyisi paljon niiden ympärille rakentu-vasta KULTU-ohjelmasta, ja ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien muodostamasta ohjausryhmästä, joka tukisi eri toimijoiden sitoutumista toimenpiteiden toteutukseen ja toisi esille niiden kokonaisvaikutuksia.

Environmental problems, combined with European Union environmental and energy policies shaped to address them, have created pressures for change. Some of these open significant opportunities to renew industries. This report delivers new understanding of the potential of circular economy for sustainable renewal of manufacturing in bio-based industries. With particular focus on novel value chains, it provides novel insights into the role of innovation policies in facilitating the shift towards sustainable, circular bioeconomy in Finland and Sweden. The textile and multi-storey wood construction sectors, and emergent biorefineries are utilised as case studies that deepen understanding of the circular bioeconomy, its opportunities, barriers, and impacts, and the policies that affect its emergence. Recent developments of bioeconomy and circular economy solutions and governance in the Netherlands are also summarised in order to deliver contrasting context to the Nordic focus countries. In this work, the bioeconomy is conceptualised as an economy where the basic building blocks for materials, chemicals and energy are derived from renewable biological resources, such as plant and animal biomass. The essence of the circular economy, that is used here, lies in maximisation of added value and in making the best use of any extracted raw material. This analysis shows that to date discussions and activities related to the promotion of bioeconomy and circular economy have largely been separate efforts, but there are signs that the discussions may converge. It finds that while the form of developments are similar in Finland and in Sweden in the case areas (i.e. textiles, wood construction and biorefineries), there are also clear differences in the strengths of the countries. Evidence is found that such strengths offer potential to develop world leadership in a circular bioeconomy. The report identifies policy recommendations to support renewal of manufacturing in the wood based industries towards a sustainable circular bioeconomy.

This is the 6th issue of the LIAISE ('Linking Impact Assessment Instruments to Sustainability Expertise') Innovation Report. The aim of this series is to shed light on the science-policy interface of policy Impact Assessment (IA). The application of analytical tools in policy IA is a means to include scientific knowledge in IA exercises and the policy process. Tools are used to capture the causal relationship between planned policies and its likely social, economic and environmental impacts and hence inform the analytical process of the assessment. The development of analytical tools which are readily applicable for IA is an emergent field of research. The European Commission, in its Framework Programmes (FP) on research funding, has also invested in research promoting those tools.

Raportissa tarkastellaan ja arvioidaan politiikkatoimien vaikutusten etukäteisarviointia ympäristöministeriössä neljän pilottihankkeen perusteella. Tavoitteena oli saada monipuolinen kuva käytännön valmistelutilanteista, minkä pohjalta voitaisiin tunnistaa vaikutusten arvioinnin kehittämistarpeita ja tuoda esille hyviä käytäntöjä. Toteutetut pilottihankkeet vahvistivat käsitystä siitä, että arvioinnin lähtökohdat ja haasteet vaihtelevat merkittävästi eri hankkeissa. Esimerkiksi arviointiin käytettävissä olevat ajalliset ja rahalliset resurssit ovat erilaiset, samoin arvioinnin kohde sekä saatavilla oleva olennainen selvitys- ja muu aineisto, johon vaikutusten arviointi perustetaan. Vaikutusten arviointi onkin aina räätälöitävä palvelemaan juuri käsillä olevan hankkeen tarpeita. Toisaalta voidaan kuitenkin samalla todeta, että arvioinnin keskeisimpien osatehtävien (arvioinnin organisointi ja suunnittelu, arvioinnin kohteen määrittäminen, vaikutusten tunnistaminen ja selvittäminen sekä vaikutustiedon dokumentointi ja hyödyntäminen) toteuttaminen ohjeistuksissa kerrotulla tavalla vie pitkälle hankkeessa kuin hankkeessa. Pilottihankkeiden pohjalta tunnistettiin joitakin sellaisia yleisesti sovellettavissa olevia uusia käytäntöjä liittyen muun ohella vaikutustiedon tuottamiseen ja dokumentointiin, joita voitiin hyödyntää valmisteilla olevassa tukiaineistossa.

Tieto erilaisista tarjolla olevista menetelmistä ja tietolähteistä auttaa tekemään valintoja vaikutusten arvioinnissa ja tukee politiikkatoimen valmistelua. Tässä julkaisussa esitellään menetelmiä ja tietolähteitä, joita voidaan hyödyntää politiikkatoimien vaikutuksia arvioitaessa. Julkaisu on laadittu osana ympäristöministeriön huhtikuussa 2011 käynnistämää ympäristöministeriön strategiaan 2020 sisältyvää hanketta säädösten, suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten etukäteisarvioinnin kehittämiseksi. Julkaisu sisältää kaksi päälukua ja on suunniteltu siten, että kukin menetelmä ja tietolähde on oma kokonaisuutensa.Osasta voi siten poimia sen hetkiseen arviointitilanteeseen soveltuvimpia menetelmiä tai tietolähteitä lukematta koko osaa. Kustakin menetelmästä ja tietolähteestä kerrotaan sen erityispiirteet sekä soveltuvuus vaikutusten arviointiin. Lisäksi tarjotaan linkkejä lisätiedon lähteille ja kerrotaan, kuinka menetelmää tai tietolähdettä on hyödynnetty vaikutusten arviointiin käytännössä aiemmin. Julkaisun ensimmäisessä pääluvussa esitellään vaikutusten arviointiin soveltuvia menetelmiä, joita valmistelija voi soveltaa itse. Toisessa pääluvussa esitellään pitemmälle kehitettyjä asiantuntija-apua vaativia vaikutusten arviointiin soveltuvia menetelmiä sekä lukuisia julkisten tutkimuslaitosten tarjoamia tietolähteitä eli malleja, tietojärjestelmiä ja aineistoja, joita voidaan soveltaa ympäristö-, taloudellisten tai muiden vaikutusten arviointiin.

Vaikuttavuusarvioinnin tavoitteena oli arvioida sitä, millaisia vaikutuksia mahdollisen ympäristövalvonnan maksullisuuden toteuttamisvaihtoehdoilla olisi jälkivalvonnan viranomaisresursseihin ja niiden turvaamiseen. Lisäksi arvioitiin maksullisuusvaihtoehtojen aiheuttamia vaikutuksia yritysten toimintaan ja ympäristön tilaan. Ympäristövalvonnassa valvontamaksuja olisi arvioinnin perusteella suositeltavinta periä lähinnä määräaikaistarkastuksista ja valvontaraporttien tarkastamisesta. Nämä valvontatehtävät näyttäisivät kattavan keskeisimmät ympäristövalvonnan tehtävät ja siten maksullisen ympäristövalvonnan kustannusvastaavuus muodostuisi kohtuullisen korkeaksi. Yleisesti sekä viranomaisasiantuntijat että toiminnanharjoittajien edustajat pitävät tärkeänä valvonnan resurssien turvaamista sekä sitä, että valvonnasta mahdollisesti kertyvät maksutulot päätyvät ympäristövalvonnan käyttöön valtion tai kuntien muiden toimintakustannusten sijaan. Tämän varmistamiseksi tulisi myös poliittisin päätöksin ohjata sitä, ettei valvontayksiköiden verovaroin katettua rahoitusosuutta myöskään vastaavasti pienennettäisi maksutulojen myötä.

Chemicals and textiles both arouse great interest and emotions. The risks from chemicals in textiles however have been paid little attention, both from the perspective of human health and even more with regard to the environment. The present case study analyzes risks as well as benefits and other impacts from chemicals associated with consumer textiles, as well as management and governance approaches to deal with the multi-faceted problems involved, in the broader context of product and chemicals control and environmental innovation, from national and EU to global levels. The report is written for all those interested in and charged with tasks in this and related fields, including a variety of actors beyond researchers and regulatory or technical experts.

Raportissa tarkastellaan ns. tuottajavastuujärjestelmiä suomen jätehuollossa. Tuottajavastuujärjestelmien toimivuuden kannalta keskeisiksi ongelmiksi arvioidaan mm. tuottajien keskinäisen vastuunjaon epätäsmällisyys sekä ns. vapaamatkustus. Raportissa ehdotetaan mm. lakiin perustuvan clearing house järjestelmän perustamista tuottajien keskinäisen vastuunjaon täsmentämiseksi. Vapaamatkustuksen vähentämiseksi ehdotetaan lisäksi hallinnollisen sanktiomaksun käyttöönottoa mm. tilanteissa, joissa tuottaja ei tee ilmoitusta tuottajarekisteriin tai antaa viranomaiselle virheellisiä tietoja.

Policy initiatives have highlighted the importance of environmental innovations as a solution to environmental problems, and looked into ways to promote them. Based on empirical cases in the Nordic pulp and paper industry, this report explores environmentally sounder technological innovations and their relation to societal and economic drivers. The cases studied include the use of production by-products for energy, new products in the core business areas and new product value chains. The report shows that public policy has directly influenced environmental innovation in the P&P industry through providing public R&D support, funding development projects and encouraging cooperation. It has also facilitated the crucial stage of demonstration by creating or enforcing markets for environmental innovations. The success of policy-created markets in supporting innovation is, however, crucially dependent on other market changes that push the development towards improved environmental performance. Environmental policies alone are seldom sufficient drivers for innovations.

New environmental product policy measures (RoHS, WEEE and EuP directives), targeted to the products of electrical and electronics industry, are entering into force during 2005-2007. This report raises key questions that companies have confronted in anticipating and interpreting these new requirements in their operations, focusing especially on changes needed in product development and supply chain management. The report reveals that the work needed in companies to comply with the new requirements may begin years before the requirements enter into force, and it may take different forms. Depending on the resources companies possess, this work can vary from influencing the actual contents of the new regulation being developed to adjusting to new requirements and incorporating them into different company operations (product development, manufacturing, sourcing etc.). Two Finnish company cases are reported. The first describes how Vaisala Oyj is implementing RoHS requirements together with its key suppliers. The second case assesses the Commission’s Integrated Product Policy pilot exercise on mobile phones, which was lead by Nokia Oyj during 2005. The report provides companies with useful information about practical experiences of proactive companies in environmental policy implementation, and policy makers with information for the assessment and future steering of environmental product policy in the European Union. This report is the final report of the YPSE research project, which was carried out during 2004-2005. It was financed by the Finnish Environment Cluster Program by the Ministry of the Environment and Technology Industries of Finland. The aim of the project was to assess how companies in the electrical and electronics industry “interpret” and negotiate with each other (and with environmental authorities) the contents of these new requirements, which are still to some extent unclear. It has been of interest what kinds of changes the new requirements create in products and what kinds of operational practices evolve in the industry, for example in the area of material data management.