Search

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli kehittää kriittisiä mediakuvanlukutaitoja koulukontekstissa, erityisesti yläasteen kuvataidetunneilla. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten kriittisyys ilmeni oppilaiden vastauksissa projektin aikana, millaisia kriittisyyden teemoja oppilaat käsittelivät tutkimusprojektin aikana, ja lisäsikö projekti oppilaiden kriittisiä mediakuvanlukutaitoja. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui Puolimatkan realistisesta kasvatuksen mallista, sekä mediatodellisuuden konstruktivistisesta luonteesta, Giroux’n ja Freiren kriittisen kasvatuksen suuntauksista, Suorannan taistelevasta tutkimuksesta sekä taideperustaisesta tutkimuksesta. Lisäksi kriittisen mediakuvanlukutaidon käsitettä hahmoteltiin mediakasvatuksen, kriittisen kasvatuksen, kuvataidekasvatuksen sekä lukutaitoteorioiden kautta. Kyseessä oli toimintatutkimuksellinen tapaustutkimus, johon osallistui 34 kahdeksasluokkalaista nuorta. Aineistona käytettiin kyselylomakkeiden sanallisia ilmauksia sekä oppilaiden tuottamia kuvataidetöitä. Aineistoanalyysi toteutettiin teorialähtöisellä sisällönanalyysilla sekä semioottisella kuva-analyysilla. Tulokset osoittivat, että oppilaat käsittelivät kriittisiä teemoja varsin monipuolisesti. Yhteensä 24 teemaa sisältyi viiteen pääluokkaan, jotka käsittelivät identiteetinrakennusta, totuudellisuutta, kyseenalaistamista, yhteiskunnallisuutta sekä luokkaa Muut. Lisäksi vastauksista kävi ilmi, että noin puolet tutkimukseen osallistuneista oppilaista kehittyivät kriittisen ajattelun taidoissaan: heistä suurin osa koki kriittisen ajattelun uutena oivalluksena. Noin puolella oli entuudestaan hyvät kriittiset taidot, ja muutaman oppilaan kriittinen ajattelu ei herännyt projektin aikana. Johtopäätöksinä voidaan sanoa, että lyhytaikaisellakin projektilla on mahdollisuuksia avartaa oppilaiden ajattelua, kuten tarjota uusia näkökulmia sekä antaa tilaa oivalluksille ja ajattelun syvenemiselle. Lisäksi kuvataide oppiaineena antaa muista aineista poikkeavan mahdollisuuden kuvallisen median käsittelyyn kuvien tuottamisen kautta mediakuvien syvällisempään ymmärrykseen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miesluokanopettajien kokemuksia heidän omasta opettajuudestaan sekä heihin kohdistuvista odotuksista naisenemmistöisellä alalla. Tarkemmin sanottuna halusimme tutkia, millaisia rooliodotuksia miesluokanopettajat kokevat naisenemmistöisessä luokanopettajan ammatissa heihin kohdistuvan. Halusimme myös selvittää, onko miesluokanopettajien kokemus omasta opettajuudestaan jollain tavalla ristiriidassa heihin kohdistettujen rooliodotusten kanssa. Koimme aiheen tutkimuksellisesti tärkeäksi, koska ammattien jakautuminen sukupuolten mukaan on yleistä Suomessa. Sukupuolelleen epätyypillisen ammatin valitsevat yksilöt ovat työssään ainokaisia ja saattavat siksi kokea stereotyyppistä kohtelua. Koska tarkoituksenamme oli saada esiin tutkittavien kokemuksia, koimme laadullisen tutkimusotteen parhaiten tavoitteeseemme soveltuvaksi. Tutkimus toteutettiin yksilöhaastattelun avulla, ja haastateltavinamme oli kahdeksan miesluokanopettajaa useista eri kouluista. Haastattelurunko oli jaettu valmiisiin teemoihin, joiden järjestys pysyi haastatteluissa samana, mutta niiden laajuus vaihteli. Haastattelut toteutettiin vuoden 2014 loka- ja marraskuun aikana. Kerätty aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulosten mukaan miesluokanopettajat kokevat oman opettajuutensa yhdistelmänä omaa persoonallista opetustyyliä ja vahvaa ammattiosaamista. Tämän lisäksi heidän miessukupuolensa näkyy heidän opettajuudessaan muun muassa miehen mallina toimimisena. Miesluokanopettajiin kohdistuu rooliodotuksia niin työyhteisön sisä- kuin ulkopuoleltakin. Vaikka he työskentelevätkin naisenemmistöisellä alalla, kohdistuvat nämä odotukset enemmän heidän ammattiosaamiseensa kuin sukupuoleen. Miesluokanopettajien kokemus omasta opettajuudestaan näyttää olevan suurimmalta osin yhtenevä heihin kohdistettujen rooliodotusten kanssa, vaikka myös joitain ristiriitaisuuksia löytyy. Tutkittavat miesluokanopettajat ovat sukupuolensa perusteella ainokaisia työyhteisössään, mutta vahvasti sukupuolistereotyyppistä kohtelua ei ainakaan tämän tutkimuksen puitteissa ole nähtävissä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia opiskelusta elämänvaiheena. Erityisesti tässä työssä kiinnitettiin huomiota opiskelun ja opiskeluajan merkityksellisyyteen sekä niihin liittyviin tekijöihin. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja analyysimenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Tutkimusaineisto koostui kymmenestä haastattelusta, joihin opiskelijat valikoitiin tutkijoiden toimesta eliittiotannalla. Eliittiotannan myötä saavutet-tiin heterogeeninen informanttijoukko, jossa haastateltavia oli erilaisista elämäntilanteista sekä eri vaiheista opiskelua. Tutkimuksen teoriaosuus rakentui yliopisto-opiskelun sekä koulutuksen ja yhteiskunnan suhteeseen liittyvien teemojen pohjalle aiemman tutkimuskirjallisuuden ohjaamana sekä aineiston analyysin kohdentamana. Keskiöön nousivat yliopisto-opiskeluun vaikuttavat motivaatio- ja orientaatiotekijät, opiskelukokemuksiin vaikuttavat muuttujat sekä yh-teiskunnan vaikutus korkeakoulutukselle. Tutkimuksen perusteella luokanopettajaopiskelijat viihtyvät hyvin Tampereen yliopistossa. Opiskelun ja opiskeluajan he kokevat merkitykselliseksi. Erityisesti valmistuminen sekä pätevyyden hankkiminen motivoivat laajalti opiskelijoita opintojensa vaiheesta riippumatta. Käytännölliseen opettajantyöhön orientoituneet luokanopettajaopiskelijat vierastavat akateemista tieteellisyyttä kasvatustieteiden opinnoissa etenkin opintojen edetessä. Opiskeluyhteisöllä nähtiin olevan iso rooli opiskeluajalle, kun taas juhlapuheiden yhteistä tiedeyhteisöä ei tunnistettu juuri lainkaan. Huomionarvoista on, että opiske-lijan kokemuksiin opiskeluajasta vaikuttaa huomattavasti yliopistosta riippumattomat taustatekijät. Elämäntilanne, ikä sekä kotipaikka ohjailevat voimakkaasti opiskeluaikaa sekä sen merkityksiä ja siitä saatavia kokemuksia. Vastoin aikaisempia tutkimuksia koulutuksen reproduktiivisuus sekä opettajan professioalaisuus eivät näyttäytyneet tässä tutkimuksessa, vaan esimerkiksi sattumalla nähtiin olevan suuri rooli koulutukseen päätymisessä. Luokanopettajakoulutuksen olemassa olevat voimavarat tulisi organisoida uudelleen. Käytäntöä ja teoriaa tulisi saada enemmän nivottua yhteen koko opiskelun ajaksi. Tieteellisyyttä ei tulisi nähdä vain välttämättömänä pahana osana koulutusta, vaan pikemminkin voimavarana.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin ja kehitettiin uutta pedagogiikkaa kouluopetusta varten. Pedagogiikan nimesimme eläinpedagogiikaksi, koska se ammentaa inspiraationsa eläinmaailmasta. Tälle pedagogiikalle on tunnusomaista liikuntatunneilla tehtävät eläinliikkeet, kuten mittarimato, krokotiili, aasinpotku tai karhukävely. Innostus uuden pedagogiikan kehittämiseen on noussut tarpeesta kehittää liikunnanopetusta niin, että saataisiin myös liikkumattomille oppilaille liikunnan riemua ja onnistumisen kokemuksia. Yhtälailla toivomme tämän myös innostavan lahjakkaita ja liikunnassa jo pärjääviä oppilaita. Eläinpedagogiikka on rakennettu teorialähtöisestä lähestymiskulmasta. Pedagogiikan teoria rakentuu neljän pääteeman varaan. Nämä teemat ovat itsemääräämisteoria, oppiaineiden integrointi, motivaatioilmasto sekä taidon oppiminen. Keskeisimmäksi näistä lähteistä nousee Deci:n ja Ryan:n itsemääräämisteoriaa käsittelevät julkaisut. Eläinpedagogiikassa pyrkimyksenä on tarjota oppilaille itsemääräämisteorian tavoin autonomian, pätevyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Pedagogiikkaan kuuluu olennaisesti myös oppiaineiden integroimista ja luoda sitä kautta oppiainerajoja ylittäviä kokonaisuuksia. Edellä mainituilla asioilla pyrimme luomaan positiivisen motivaatioilmaston, jotta taitojen oppiminen voisi alkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Eläinpedagogiikkaan pohjautuvaa opetusta tutkittiin yhteistyössä erään Tampereen alakoulun neljännen luokan kanssa. Opetusta sisältävä aineistonkeruujakso kesti viisi viikkoa, jonka aikana tutkijat opettivat luokkaa viikoittain neljä tuntia. Jokainen viikko sisälsi kaksi liikuntatuntia, sekä kaksi tuntia muuta opetettavaa ainetta; ympäristöoppia, musiikkia ja äidinkieltä. Tutkijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä toimivat luokan oma opettaja sekä alakoulun liikunnanopettaja, joka opetti kyseiselle luokalle liikuntaa. Opetusta sisältävä jakso sisälsi kaksi suurempaa projektiluontoista harjoitusta, joiden suunnitteluun oppilaat saivat vaikuttaa suuresti: eläintanssiesitys sekä temppurata. Tutkimusaineisto koostuu itse projektista sekä haastatteluista. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat täyttivät sekä lomakekyselyn että osallistuivat ryhmähaastatteluihin jakson jälkeen. Opettajia haastateltiin sekä ennen ja jälkeen jakson. Opetusjakson liikuntatunteja kuvattiin myös videolle ja teimme omia havaintojamme tunneista. Kuvatuista tunneista kokosimme videon, jonka näytimme oppilaille haastattelun yhteydessä virkistämään muistia, mitä jakson aikana teimme. Tutkimus on teorialähtöinen ja aineiston analyysi pohjautuu teoriasta nousevaan neljään teemaan. Aineiston analyysi suoritettiin näiden teemojen kautta, jotka myös toistuvat tuloksissa samanlaisena jakona. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että eläinpedagogiikkaan pohjautuva opetusjakso kykeni tarjoamaan oppilaille autonomian, pätevyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Oppiaineiden integrointi innosti oppilaita ja lopputuloksena syntyi oppilaille ennestään uudenlaisia oppitunteja. Nämä kaksi osa-aluetta loivat hyvän motivaatioilmaston oppitunneille ja taidonoppimistakin tapahtui. Taitojen oppiminen tosin näkyi enemmän sosiaalisina taitojana, kuten vertaisopettamisena, yhteistyötaitoina ja esittämisenä. Liikunnalliset taidot jäivät jakson aikana hieman taka-alalle, joka nähdään selvänä kehittämisen kohteena.

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella luokanopettajakoulutuksen antamia valmiuksia toimia integroidun oppilaan opettajana. Tutkimus fokusoituu Tampereen yliopiston luokanopettajakoulutukseen ja sen antamiin valmiuksiin integroidun oppilaan opettajana toimimiseen. Lisäksi tutkin työyhteisön merkitystä integroidun oppilaan opettajan näkökulmasta ja työpaikan tarjoamia lisäkoulutusmahdollisuuksia integraatioon liittyen. Kyseessä on laadullinen tutkimus. Tutkimus on tieteenfilosofiselta näkökulmaltaan fenomenografinen ja tutkimuksen tavoitteena on tarkastella tutkittavien käsityksiä kyseessä olevasta ilmiöstä. Teoriaosiossa avataan tutkimuksen kannalta keskeiset käsitteet, joita ovat integraatio, inkluusio, segregaatio, kolmiportaisen tuen malli, lähikouluperiaate ja työyhteisön tuki. Lisäksi esitellään tutkimustehtävään liittyvää viimeaikaista tutkimusta. Aineisto on kerätty sähköisesti avoimilla haastattelulomakkeilla. Haastateltuna on kahdeksan Tampereen yliopistosta 2012 2013 valmistunutta luokanopettajaa. Kaikilla haastatelluilla on luokassaan vähintään yksi integroitu oppilas. Haastattelut toteutettiin loppuvuodesta 2014 ja alkuvuodesta 2015. Tutkimuksen tuloksissa selviää, että luokanopettajakoulutuksen antamat valmiudet toimia integroidun oppilaan opettajana koetaan hyvin vähäisiksi. Valmiuksia oli saatu lähinnä teoriatietoon liittyen, mutta käytännön työtä palvelevat valmiudet oli jäänyt saamatta. Erityispedagogisia opintoja toivotaan pakollisiksi luokanopettajakoulutukseen, jotta kaikilla luokanopettajilla olisi valmiuksia toimia integroitujen oppilaiden opettajina. Näistä opinnoista toivotaan käytännönläheisempiä. Työyhteisöllä on erittäin suuri merkitys integroidun oppilaan opettajana toimimisessa. Työyhteisön koetaan tukevan, neuvovan ja auttavan jaksamaan integraatio-oppilaan kanssa. Erityisesti kokeneempien kollegoiden tuki ja erityisopettajan kanssa tehty yhteistyö korostuvat. Lisäkoulutusmahdollisuudet tutkimuksen mukaan ovat heikot, mihin vaikuttaa työsuhteiden määräaikaisuus. Lisäkoulutus koetaan tärkeäksi ja sitä toivotaan, jotta olisi mahdollisuus kehittää omaa osaamista integroitujen oppilaiden opettajina.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa kyselylomaketutkimuksella opettajien tarpeita leirikoulutoimintaan liittyen ja toteuttaa näiden tarpeiden pohjalta opettajille suunnattu verkkosivusto. Tavoitteena oli, että opettajille tuotettu sivusto palvelisi heitä mahdollisimman hyvin ja lisäisi siten leirikoulutoimintaa Suomessa. Tutkielma toteutettiin osana Suomen Leirikouluyhdistyksen Leirikoululähettiläs -hanketta. Tutkielmamme toteutettiin produktiivisena toimintatutkimuksena. Tutkielmamme produktiona syntyi leirikoululahettilas.fi -sivusto. Lähtökohtanamme tutkimuksessa oli leirikoulutoiminnan ymmärtäminen opetussuunnitelmaan perustuvana toimintana, joka korostaa lapsen aktiivista toimijuutta. Tutkimuksen keskeisin tutkimuskysymys oli, millaista tietoa opettajat leirikoulutoimintaan liittyen kaipaavat. Lisäksi olimme kiinnostuneita tietämään, mistä opettajat etsivät tietoa leirikoulutoimintaan liittyen ja mitkä asiat he kokevat suurimmiksi esteiksi leirikouluun lähtemiselle. Vastausten löytäminen tutkimuskysymyksiin muodosti pohjan verkkosivuston toteutukselle. Tutkimuskysymyksiin haimme vastauksia opettajille suunnatulla sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2013 lähettämällä tutkimuspyyntö useiden eri koulujen rehtoreille. Saimme vastauksia yhteensä sadalta opettajalta eri puolilta Suomea. Analysoimme vastaukset SPSS-ohjelmalla, jonka jälkeen tuotimme leirikoululahettilas.fi -sivuston esille nousseiden tutkimustulosten pohjalta. Analysoinnissa hyödynsimme sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia keinoja. Tuotettuamme sivuston keräsimme sivustosta vielä suullista palautetta Suomen leirikouluyhdistyksen järjestämässä kevätkokouksessa. Palautteen pohjalta kehitimme sivustoa edelleen. Tutkimuksemme mukaan opettajat kaipaavat tietoa leirikoulutoimintaan liittyen erityisesti vastuu- ja valvontakysymyksistä, leirikouluaktiviteeteista sekä leirikoulukeskuksista ja tahoista. Selvittäessämme opettajien syitä olla lähtemättä leirikouluun, nousi suurimmaksi huolenaiheeksi jälleen vastuu- ja valvontakysymykset. Tutkimuksemme antaakin viitteitä siitä, että juuri vastuuseen ja valvontaan liittyvät asiat huolettavat opettajia. Myös varainkeruun työläys ja hankaluus nähtiin asiana, jonka vuoksi leirikouluun ei haluta lähteä. Tästä huolimatta suurin osa opettajista kertoi järjestäneensä leirikoulun ainakin joskus oppilailleen ja tätäkin suurempi osa opettajista voisi kuvitella järjestävänsä leirikoulun nykyiselle luokalleen.

Tutkimuksemme tarkoituksena on avata auktoriteetti-käsitettä yleisellä tasolla. Tutkimuksessamme on lähdetty liikkeelle sanan etymologiasta ja jatkettu siitä, miten opettajan auktoriteetti on muuttunut 1960-luvulta tähän päivään koulukontekstissa. Tutkimuksemme on myös tietynlainen historiakatsaus koko koululaitoksen ja opettajuuden muutoksesta. Muutosta on lähdetty tarkastelemaan opettajan auktoriteetin näkökulmasta siirtymänä modernista kulttuurista postmoderniin. Tutkimuksemme ei pohjaudu mihinkään yksittäiseen teoriaan, vaan olemme koostaneet sen useista eri teoriakokonaisuuksista ja aihekokonaisuuksista. Näitä aihekokonaisuuksia ovat muun muassa opettajakuvat, kuri, opettajankoulutus ja opetussuunnitelmat. Pyrimme tutkimuksemme alussa avaamaan auktoriteetti-sanan alkuperää sekä käsittelemään sen suhdetta lähikäsitteisiin, kuten valta, johtajuus ja kuri. Auktoriteetista puhuttaessa lähdemme liikkeelle sen vapaaehtoisuudesta: auktoriteettia ei voi olla olemassa ilman vapautta. Kun vapaus puuttuu, puhutaan pakkovallasta. Tiedostettava on myös, että auktoriteetille ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää, vaan sen luonne vaihtelee vahvasti asiayhteyksittäin. Tutkimus painottuu pitkälti laajaan käsiteanalyysiin. Emme pyrkineet tuottamaan yleistettävää tietoa, vaan enemmänkin pohtimaan auktoriteetin muutosta ja sen luonnetta postmodernilla aikakaudella. Aineistona käytimme kolmea yksilöhaastattelua, jotka keräsimme eri työelämävaiheessa olevilta opettajilta, aikaisempaa Janne Säntin tutkimusta, sekä videoaineistoa ohjelmasta Kuritus Pohjolassa vuodelta 1966. Päädyimme tämän kaltaiseen triangulaatioon siksi, että halusimme saada aiheesta mahdollisimman kattavan kuvan usealta eri aikakaudelta. Tarkastelemme aineistoa postmodernien ja modernien teorioiden valossa ja pyrimme kytkemään sen laajempaan kontekstiin. Tutkimuksessa ilmeni, että opettajan auktoriteetti pohjautuu vahvasti persoonallisiin ominaisuuksiin ja vuorovaikutustaitoihin. Opettajan ei myöskään nähty enää tarpeellisena olla varsinainen mallikansalainen, vaan tämä nähtiin jonkinlaisena yli-inhimillisenä piirteenä. Modernissa ajassa opettaja saattoi turvautua ruumiilliseen kuritukseen ja joidenkin mielestä opettaja oli entisaikoina ehdoton auktoriteetti. Tämän tutkimuksen valossa haluammekin kyseenalaistaa mielikuvan opettajasta modernin ajan suurena auktoriteettina. Tuohon aikaan opettajan auktoriteetti saattoikin olla enemmänkin rangaistuksen uhkaan perustuvaa pakkovaltaa. Postmodernissa ajassa auktoriteetti on dynaaminen ominaisuus, joka elää tilanteen mukaan ja jonka eteen opettajan on tehtävä jatkuvaa työtä. Tutkimme myös opettajankoulutuksen ja opetussuunnitelmien vaikutusta opettajan auktoriteettiin ja sen rakentumiseen. Näiden vaikutus auktoriteettiin näyttäytyi tutkimuksemme pohjalta varsin välillisenä. Opettajankoulutusta kritisoitiin siitä, ettei se valmista opettajaa arkitodellisuuteen ja sen tuottamiin haasteisiin.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia mielen hyvinvoinnin edistämiseen pyrkivän intervention merkitystä viidesluokkalaisten oppilaiden kokemuksiin heidän pärjäävyydestään elämän haastavissa tilanteissa. Tutkimusinterventiona käytettiin australialaisen Paula Barrettin kehittelemää australialaista Friends-ohjelmaa, joka on lasten ja nuorten mielen hyvinvointia tukeva sekä ahdistusta ja masennusta ennaltaehkäisevä ohjelma. Tutkimus on tärkeä, sillä nykyajan lapset näyttävät opettajien kokemusten ja tilastojen perusteella voivan henkisesti yhä huonommin. Koulun tehtävänä on opetussuunnitelmankin mukaan tukea oppilaiden kokonaisvaltaista hyvinvointi, jonka yksi osa mielen hyvinvointikin on. Tutkimus perustui Friends-ohjelmaan, jonka taustalla näyttäisi vaikuttavan funktionaalisen mielen hyvinvoinnin teoria, josta vielä tarkemmin eroteltuna positiivisen psykologian suuntaus. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena toimintatutkimuksena. Aineisto kerättiin oppilaille ja opettajalle tehdyillä puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla sekä tutkijan tutkimuspäiväkirjalla. Tutkimuksessa tehtiin interventio erääseen pirkanmaalaisen alakoulun viidenteen luokkaan. Tutkimukseen osallistui 14 oppilasta, joista viisi (5) oli tyttöjä ja yhdeksän (9) poikia. Tutkimusaineisto analysoitiin teemoittelemalla litteroitujen haastattelujen ja tutkimuspäiväkirjani asiasisällöt nimenomaan oppilaiden vaikeista tilanteista selviytymisen näkökulmasta Oppilaat kokivat kurssin hyödylliseksi erityisesti sen tarjoamien käytännön toimintakeinojen vuoksi. Oppilaat kokivat kurssin antaneet heille käytännön keinoja selviytyä elämän haastavista tilanteista, sekä valmiuksia toimia sosiaalisissa suhteissa aiempaa mielekkäämmin. Näyttää siltä, että kyseisellä interventiolla saattaa olla positiivisia vaikutuksia oppilaiden kokemuksiin heidän pärjäävyydestään elämän haastavissa tilanteissa. Kyseisen intervention vaikutuksiin ei kuitenkaan näyttänyt tässä tapauksessa vaikuttavan osallistujan mielen hyvinvoinnin eri tekijöiden, esimerkiksi itsevarmuuden, lähtötilanne. Kurssin lyhyt kesto ja irrallisuus koulumaailmasta näyttivät heikentävän sen vaikutusta. Intervention aihepiirit ja sen avulla opittavat elämäntaidot, kuten sosiaaliset taidot ja ongelmanratkaisukeinot, ovat kouluikäisille tärkeitä ja niitä tulisi opetussuunnitelmankin mukaan tarjota oppilaille. Friends-kurssi saattaisi olla toimivimmillaan upotettuna osaksi perusopetusta ja koulun arkea, eikä niinkään erillisenä interventiona toteutettuna.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä oppilailla oli yhteiskuntaan, työelämään ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista ennen osallistumista Yrityskylä-oppimiskokonaisuuteen sekä sen jälkeen. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli se, miten oppilaat itse kuvailivat oppimistaan. Tutkimuksessa haluttiin siis kartoittaa oppilaiden oppimista Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyi yrittäjyyskasvatukseen, aktiiviseen kansalaisuuteen, aktiivisuusteoriaan ja oppimisen kolmeen metaforatasoon. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tapauksena toimi Yrityskylä. Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus, jossa käsitellään yhteiskuntaan, työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä sisältöjä. Siihen kuuluu kymmenen koulussa pidettävää oppituntia ja vierailu fyysiseen Yrityskylä-oppimisympäristöön. Yrityskylässä oppilaat pääsevät toiminnallisesti kokeilemaan työntekijän, kuluttajan ja kansalaisen roolia. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta Yrityskylään osallistunutta oppilasta kaksi kertaa, ennen oppimiskokonaisuutta ja sen jälkeen. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Aineiston analyysissä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia ja ilmauksia luokiteltiin teemojen mukaan ala-, ylä- ja pääluokiksi. Pääluokiksi muodostuivat käsitykset taloudesta, käsitykset kansalaisuudesta, käsitykset työelämästä, käsitykset yrittäjyydestä sekä oppimiskokemukset. Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden aikana opittiin talouteen, kansalaisuuteen, työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä käsitteitä ja tietoja. Käsitykset työelämästä muuttuivat positiivisemmiksi, kun taas mielikuvat yrittäjän työstä eivät muuttuneet. Ulkoinen yrittäjyys nähtiin raskaana ja haastavana eikä sitä koettu mielekkäänä uravaihtoehtona itselle. Oppimiskokonaisuuden aikana, etenkin Yrityskylä-vierailussa, opittiin muun muassa työntekoa, yhteistyötaitoja, vastuunottamista, riskinottamista, neuvottelutaitoja, luovuutta, toiminnan katalysoimista, oma-aloitteellisuutta ja yritteliäisyyttä. Yrityskylä koettiin positiiviseksi, opettavaiseksi ja hyödylliseksi oppimisympäristöksi. Parhaimmiksi asioiksi koettiin työnteko ja yhteistyö Yrityskylä-vierailussa. Oppimiskokonaisuuden aikana opittiin sisäiseen yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen liittyviä tietoja, taitoja sekä asenteita ja oppimista tapahtui kaikilla kolmella oppimisen metaforatasolla. Tämän tutkimuksen antina voidaan pitää sitä, että se valaisee oppilaiden oppimista Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden aikana. Yleistyksiä tämän perusteella ei voida tehdä, sillä tutkimusjoukko oli pieni. Tutkimustulokset antavat kuitenkin hyvän pohjan lähteä tutkimaan oppimista kvantitatiivisesti isommalla tutkimusjoukolla, kvalitatiivisesti paneutuen tarkemmin tiettyihin aspekteihin tai menetelmätriangulaation keinoin yhdistellen näkökulmia. Olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin esimerkiksi erilaisia konfliktitilanteita Yrityskylä-vierailun aikana, sillä ne näyttivät olevan hedelmällisiä oppimistilanteita. Myös koulumenestyksen yhteydet Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden aikana tapahtuvaan oppimiseen ja toimintaan voisi olla yksi kiinnostava jatkotutkimusaihe.

Tutkimuksen teoreettinen tarkoitus on avata lyhyesti koulukäsityöhön liittyviä keskeisiä käsitteitä sekä kuvailla koulukäsityön historiallisia taustoja ja tarkastella peruskoulun opetussuunnitelmia tekstiilityön kehityksen valossa. Tutkimuksen empiirinen tarkoitus on selvittää miten tekstiilityön opettajat perustelevat käsityön opetuksen tärkeyttä sekä kuvailla kuinka tekstiilityön opetussuunnitelma ja käytäntö keskustelevat ja ovat vuorovaikutuksessa opettajien puheessa. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jonka tieteenfilosofisena lähestymistapana pyrkii lähestymään fenomenologis-hermeneuttista tutkimusperinnettä. Tutkimus kohdistui tekstiilityön aineenopettajiin, jotka opettivat joko ala- tai yläkoulussa tai molemmissa. Aineisto koostuu viidestä tekstiilityön opettajan teemahaastattelusta ja kolmesta kouluyhteisössä suoritetusta tekstiilityön opettajan työn havainnoinnista. Tutkimusaineiston keräsin talvella 2014 2015 ja sen tarkastelussa on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustulosten perusteella tekstiilityön opettajien kolme keskeisintä käsityölle antamaa merkitystä kouluopetuksessa ovat: perusteknikoiden osaaminen, kognitiivisten taitojen kehittyminen ja työn tekemisen opettaminen. Opettajien taustapuheesta nousevat esille käsityön historialliset vaikutukset, jotka edelleen vaikuttavat käsityön opetuksen taustalla. Tulosten perusteella voi myös sanoa, että käsityön opetussuunnitelmien vaikutus tuntien toteutuksessa oli vähäinen. Opettajien oppisisältöjen valintaan vaikuttaa enemmän opettajien omat kokemukset, heidän oma näkemyksensä opetuksen sisällöstä ja tuoteperusteisuus. Tutkimuksessa nousi esille, että yksi suurimmista tekstiilityön toteutukseen liittyvistä ongelmista oli ajanpuute. Käsityön opetussuunnitelman tavoitteet koettiin liian laajoiksi käytettävään tuntimäärään nähden. Samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu aiemminkin muun muassa Antti Hilmolan (2009) väitöskirjassa, joka koski teknisen työn opetusta. Ajan puutteella opettajat myös perustelivat muun muassa vähäisen kokonaisen käsityöprosessin toteuttamisen tekstiilityössä. Aineiston perusteella voi sanoa, että tekstiilityön opettajat ovat vahvoja ja itsenäisiä toimijoita ja heillä on selkeä näkemys tekstiilityön opetuksen sisällöstä. He tulkitsevat opetussuunnitelmaa rohkeasti ja seisovat valintojensa takana. Tekstiilityön opetuksen haasteet voidaan tämän tutkimuksen perusteella jakaa kahteen osaan. Haasteet näkyvät toisaalta opetussuunnitelmien toteutumisessa, sen tavoitteissa ja sisällössä. Toisaalta käsityön oppiaineen merkitys on muuttumassa uuden opetussuunnitelman myöstä vuonna 2015. Käsityön opettajien koulutus, ulkoiset resurssit ja tuntijako eivät ole kulkeneet käsi kädessä opetussuunnitelman tavoitteiden kanssa. Opettajissa on tunnistettavissa muutosvastarintaa, mutta edellä mainitut epäkohdat vaikuttavat merkittävästi muutoksen hitauteen.

Tutkimus käsittelee tyttöjen kauneuteen ja ulkonäköön liittyviä käsityksiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kauneusihanteita alakouluikäisillä tytöillä on ja mihin nämä ihanteet pohjautuvat. Vertailimme myös näitä eri-ikäisten tyttöjen ihanteita keskenään. Lisäksi tutkimme, millaisia vaikutuksia näillä kauneusihanteilla on tyttöjen itsetuntoon. Tämä laadullinen tutkimus toteutettiin kahdella aineistonkeruumenetelmällä: eläytymismenetelmällä ja puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimuskohteena toimivat ala-kouluikäiset, 1.-, 3.- ja 6.-luokkalaiset, tytöt kahdesta pirkanmaalaisesta alakoulusta. Hankitut aineistot analysoitiin aineistolähtöisellä otteella sisällönanalyysia, teemoittelua ja tyypittelyä hyödyntäen. Tutkimustulosten perusteella aineistossamme korostui neljä teemaa: 1) yksilön pysyvät ulkoiset ominaisuudet, 2) yksilön muuttuvat ulkoiset ominaisuudet, 3) itsetunto ja suhde itseen sekä 4) sosiaalinen ympäristö kauneusihanteiden rakentajana ja muokkaajana. Siinä missä kolmas- ja kuudesluokkalaisten ihanteiden todettiin olevan melko yhteneviä, poikkesivat ykkösluokkalaiset tästä lapsenomaisuudellaan. Vaatteet, kasvonpiirteet ja hiukset osoittautuivat kaikille ikäryhmille tärkeiksi tekijöiksi sekä omassa että toisten ulkonäössä. Sosiaalisen ympäristön vaikutus ihanteiden muotoutumiseen ja itsetunnon rakentumiseen näyttäytyi merkittävänä. Media muodosti yhden sosiaalisen todellisuuden, jonka vaikutus ihanteisiin ja sen myötä minäkäsitykseen oli huomionarvoinen. Aiemmin toteutetuissa saman aihepiirin tutkimuksissa ulkonäön ja erityisesti painoon liittyvien kysymysten on todettu olevan merkittävässä roolissa nuorten tyttöjen elämässä. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat ulkonäön kuuluvan olennaisena osana alakouluikäisten tyttöjen arkeen, mutta aiemmista tutkimuksista poiketen erilaisin painotuksin. Erityistä tässä tutkimuksessa on kauneusihanteiden kartoittaminen hyvin nuorilla tytöillä sekä tulosten keskinäinen vertailu.

Kasvatustieteen pro gradu -tutkielmani käsittelee bikinifitness -kilpailijoiden narratiivisten elämäntarinoiden kautta heidän antamiaan merkityksiä kasvulle lajin myötä ja lajin sisällä. Tutkittavien kertomuksessa toistuivat merkitykset ja kuvailut siitä, miten bikini fitness -lajina ja sen parissa kilpaileminen olivat aiheuttaneet tutkittavissa koettua positiivista henkisten voimavarojen vahvistumista ja kasvua niin lajissa tarvittavien psyykkisten ominaisuuksien, itsesäätelyn, kuin muilla elämän osa-alueilla tarvittavien ominaisuuksien, parissa. Bikinifitnesskilpailijoiden kasvutarinoista löydettyjen henkisen kasvun ja voimaantumisen luovat vaikutukset, olivat mielestäni mielenkiintoinen lähestymistapa lajiin, jota on omakohtaisen kokemukseni perusteella viime aikoina käsitelty mediassa sen harrastamisen vaarallisuuden kautta. Aihe on myös relevantti ja kiinnostava tutkia tässä ajassa ja paikassa, sillä fitnesslajien suosio on kasvanut ja tämä näkyy niin fitnesstapahtumien yleisömäärän, kuin kilpailijamäärienkin ja kilpailijalisenssin lunastaneiden määrän nousussa. Tässä tutkimuksessa lähdetäänkin liikkeelle nimenomaan lajin nykyisten kilpailijoiden omakohtaisista kokemuksista ja kertomuksista sekä annetaan kilpailijoiden itse kertoa omakohtaiset kokemuksensa lajiin kasvamisesta, kun taas mediassa äänessä on ollut paljon terveys- ja lääketieteiden alan ihmisiä sekä entisiä kilpailijoita, ei niinkään lajin nykyisiä urheilijoita. Suomessa on aikaisemmin tutkittu Taina Kinnusen toimesta suomalaista kehonrakennuskulttuuria, mutta Kinnusen väitöskirja on julkaistu 2001 ennen bikinifitness -lajin olemassaoloa ja se käsittelee pääasiassa mieskehonrakentajia, jolloin laji oli selvästi marginaalisemman ihmisryhmän laji, kuin bikinifitness tänä päivänä. Lisäksi Kinnusen väitöskirja oli vahvasti sosiologinen ja antropologinen tutkimus, joka lähestyi kehonrakennuskulttuuria uskonnon, ruumiinkulttuurin ja yhteisön kautta. Oman tutkimukseni paino on kasvatustieteissä ja yksilön henkilökohtaisesti kokemassa kasvuprojektissa, henkisessä kasvussa ja merkityksissä, joita tutkittava sille itse antaa narratiivisissa kasvutarinoissaan.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää multisemioottisen lähestymistavan toimivuutta kertolaskujakson opetuksessa ja tutkia oppilaiden ja opettajan näkökulmia työtavan käytettävyyteen. Tutkimus toteutettiin eräässä Pirkanmaalaisessa alakoulussa projektiopintojen yhteydessä. Tutkimuskohteena oli koulun kolmas luokka, jossa oli 12 oppilasta. Jakson pedagogisena pohjana oli multisemioottinen lähestymistapa, jossa keskeistä on monipuolinen eri kielien käyttäminen opetuksessa, tehtävien tekemisessä ja matemaattisen ajattelun ilmaisussa. Jakson rungon muodostivat koodinvaihtoa eli kielestä toiseen vaihtamista harjoittavat tehtävät sekä multisemioottiset tehtävät. Tutkimuksen aineisto koostui oppilaiden puolistrukturoiduista haastatteluista, multisemioottisista tehtävistä, jotka oppilaat olivat tehneet, opettajan havainnoista sekä kertokäsitettä mittaavista testeistä. Tutkimus oli pääosin kvalitatiivinen ja aineiston analysointi oli aineistolähtöistä teemoittelua tutkimuskysymysten pohjalta. Tutkimuksen pienen kvantitatiivisen aineiston muodostivat kertokäsitteen ymmärtämistä mittaavat alku- ja lopputestit, jotka analysoitiin epäparametrisella Wilcoxonin testillä aineiston pienen koon vuoksi. Oppilaiden haastatteluiden analysoinnissa nousi esille, että oppilaat pääosin pitivät multisemioottisesta työskentelytavasta, vaikka kirjoittaminen koettiinkin välillä vaikeana. Kaikki oppilaat kokivat kuviokielen käytöstä olleen ainakin välillä apua matematiikan tehtävien ratkaisemisessa. Opettajan näkökulmasta multisemioottinen työskentelytapa toi oppilaan ajattelun näkyville, jolloin mahdolliset ongelmakohdatkin olivat selkeämmin esillä. Luonnollisen kielen, kuviokielen ja matematiikan symbolikielen käyttäminen rinnakkain vaatii oppilaan ajattelulta yhtenäisyyttä, joten esiintyvät ristiriidat ovat helposti esillä. Tutkimuksen pienen näytteen takia, kvantitatiiviselle aineistolle ei pystytty tekemään monia tilastollisia testejä vaan pääpaino on määrällisen aineiston kuvailussa. Kertokäsitteen ymmärrystä mittaavien testien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, mutta havaittavissa oli pieni oireellinen ero. Kuitenkin yhdeksän oppilasta kahdestatoista paransi suoritustaan tai suoriutui edelleen virheettömästi lopputestistä. Tutkimuksen pohjalta multisemioottinen lähestymistapa saattoi auttaa oppilaita hahmottamaan kertokäsitteen paremmin. Oppilaat kokivat piirtämisen ja kirjoittamisen matematiikan tehtävien yhteydessä joka tapauksessa mukavaksi ja erityisesti heikompia oppilaita työskentelytapa tuntui tukevan. Opettajalle multisemioottinen lähestymistapa antoi mahdollisuuden hahmottaa oppilaan ajatuksia paremmin. Koulumaailmaan multisemioottinen lähestymistapa toisi kaivattua vaihtelua oppikirjojen pelkistettyihin tehtäviin, samalla se tarjoaisi luontevan keinon eriyttämiseen oppilaiden välillä.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen opettajan oletetaan olevan opettajien itsensä näkökulmasta. Tulkitsemalla näitä oletuksia voidaan saada käsitystä siitä, millainen nykypäivän opettajan pitäisi olla tai halutaan olevan. Valitsin tämän tutkimusaiheekseni, koska viimeisimmät opettajuuden tutkimukset on tehty noin kymmenen vuotta sitten ja kyseistä aihetta olisi hyvä päivittää muuttuvat yhteiskunnan mukana. Maailman ja yhteiskunnan muutoksen mukana, myös koulutuksen ja opettajuuden on kehityttävä. Koulutuksen ja opettajuuden kehitys lähtee opettajankoulutuksesta, jossa tällä hetkellä kasvatetaan tulevaisuuden opettajia. Tutkimukseni voi auttaa myös opettajan-koulutusta kehittymään. Tutkimukseni on laadullinen empiirinen tutkimus, jonka tutkimusotteessa on piirteitä fenomenologiasta, fenomenografiasta ja narratiivisuudesta. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu opettajuuden ja opettajan työn tarkastelusta erilaisten käsitteiden kautta. Käsittelen teoriassa myös opettajankoulutuksen tavoitteita, opettajan työtä ja opettajan työssä tarvittavia ominaisuuksia sekä opettajuuden tulevaisuuden näkymiä. Tutkimukseni aineiston keräsin aineenopettajilta, luokanopettajilta ja rehtoreilta Päijät-Hämeen alueelta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 53 tutkittavaa, joista 25 luokanopettajia, 24 aineenopettajia ja neljä rehtoreita. Käytin aineistonkeruumenetelmänä eläytymismenetelmäkirjoitelmaa, jonka keräsin e-lomakkeella. Kirjoitelmissa käytin kahta eri kehyskertomusta, jotka jaoin tasaisesti tutkittavien kesken. Analyysivaiheessa käytin temaattista luentaa ja teemoittelin vastaukset neljään aihealueeseen. Vastauksissa käsiteltiin opettajan henkilökohtaista elämää, opettajan kvalifikaatiota, opettajan kompetenssia ja ominaisuuksia sekä opettajan työtä ja sen seurauksia. Vaikka kyseessä on laadullinen tutkimus, käytin teemoittelun ja tyypittelyn apuna kvantifiointia, eli määrällistä laskentaa, löytääkseni eniten käsitellyt teemat ja niiden keskeisimmät tekijät. Teemat ja keskeisimmät tekijät on taulukoitu ja ne löytyvät tutkimuksen tuloksista luvusta 4. Eniten vastauksissa kuvailtiin opettajan työtä ja arkea koulussa sekä opettajan ominaisuuksia ja kompetenssia. Opettajan tärkeimpiä ominaisuuksia mainintojen määrän mukaan ovat innostuneisuus, joustavuus, tunnollisuus ja tiukkuus/vaativuus. Vastausten mukaan opettajan tulee ottaa oppilaat huomioon ja välittää heistä aidosti. Opettajan työ on myös usein kutsumusammatti. Opettajan työssä eniten mainitut tekijät olivat erilaisten opetus- ja työskentelymenetelmien käyttäminen, suunnittelu, oppilaiden oppiminen tai oppimisen vaikeudet sekä yhteys huoltajiin. Kehyskertomuksesta ja ammattinimikkeestä riippumatta vastauksissa käsiteltiin tasaisesti myös opettajan työn varjopuolia, kiirettä ja siitä seuraavaa väsymystä tai pahimmillaan työuupumusta.

Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä opettajien kokemista haasteista ammatilliseen kehitykseen liittyen käytettäessä mobiililaitteita opetuksessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli Koehlerin ja Mishran kehittämä TPACK-malli. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja aineistonanalyysi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Sisällönanalyysin tukena käytettiin lukumääriä. Aineisto kerättiin avoimella kyselylomakkeella kymmeneltä luokanopettajalta, jotka olivat mukana Tampereen kaupungin eVarikon järjestämässä Digikirja-hankkeessa. Avoimessa kyselylomakkeessa hyödynnettiin tulevaisuuden muistelu -menetelmää. Täydentävänä aineistona käytettiin Digikirja-hankkeessa mukana olevien opettajien kokoamaa taulukkoa, johon on koottu keinoja uuden opetussuunnitelman teknologiaan liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset olivat, että hyödyntäessään mobiililaitteita opetuksessa opettajat kokevat haasteiksi ammatillisen kehittymisen kannalta teknologisten perustaitojen kehittämisen, opettajan ja oppilaiden roolien sekä ryhmädynamiikan muuttumisen, teknologian tuomisen osaksi arkipäivää sekä eriyttämisen. Lisäksi tutkimuskysymysten ulkopuolelta havaittiin, että monet opettajista eivät kokeneet sisällöllistä osaamista merkittäväksi tekijäksi onnistuneen teknologian opetuskäytön kannalta.

Luokanopettajakoulutus näyttäytyy suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä ja muiden Euroopan maiden opettajankoulutuksiin verrattuna poikkeuksellisen suosittuna hakukohteena vuodesta toiseen: hakijoita on moninkertainen määrä aloituspaikkoihin nähden ja vain noin joka kymmenes tulee valituksi. Hakijoiden runsaus aiheuttaa painetta myös opiskelijavalintamenettelyille. Luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalintaa toteutetaan soveltuvuusarviointiin perustuen, jossa arvioijina toimivat opettajankouluttajat pyrkivät soveltuvuuskokeen avulla rekrytoimaan koulutukseen parhaiten soveltuvia sekä motivoituneita opiskelijoita, jotka tulevat suoriutumaan ja viihtymään hyvin opinnoissa kuin myös aikanaan alansa työtehtävissä. Opettajankouluttajien subjektiivisten soveltuvuuskäsitysten perusteella muotoutuvat opiskelijavalintakriteerit ovat kuitenkin jääneet puutteellisesti selvitetyiksi ja tiedotetuiksi, mikä haittaa koko opiskelijavalinnan uskottavuutta, luotettavuutta ja legitimiteettiä. Implisiittisiksi jääneet valintakriteerit aiheuttavat myös sen, ettei hakijoilla ole mahdollisuuksia tehdä johtopäätöksiä opiskelijavalinnan ratkaisseista tekijöistä, mikä aiheuttaa erityisesti luokanopettajakoulutuksen kohdalla näkyvän lieveilmiön toistuvan uudelleenhakeutumisen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalintaa suorittavien opettajankouluttajien käsityksiä opettajankoulutukseen ja opettajan työhön soveltuvuudesta sekä kuvata niiden pohjalta muodostuvia opiskelijavalintakriteereitä. Erityisenä tavoitteena olikin tarkastella sitä, millä kriteereillä hakijoita opettajankoulutukseen valitaan, koska tällä hetkellä valinnan ei ole todettu perustuvan tutkimukselliseen tai tieteelliseen pohjaan. Koska tutkimuksen kohteena olivat opiskelijavalintaa suorittavien käsitykset, joista oli olemassa vähäisesti tutkimustietoa, valittiin tutkimusotteeksi kuvailevaan ja kartoittavaan tutkimukseen soveltuva fenomenografia. Fenomenografiassa keskitytään toisistaan poikkeavien ja dynaamisten tutkimusilmiötä koskevien käsitysten laadullisten eroavaisuuksia tarkasteluun. Tutkimukseen osallistui kahdeksan tutkimuskeväänä opiskelijavalintaa suorittamassa ollutta opettajankouluttajaa, joilta kerätty empiirinen haastatteluaineisto analysoitiin nelivaiheisella fenomenografisella analyysillä. Analyysin myötä tutkimuksen tulokset jäsentyivät kuvauskategoriajärjestelmäksi, joka sisältää luokiteltua ja tiivistettyä tietoa opettajankouluttajien soveltuvuuskäsityksistä. Tutkimuksessa havaittiin, että luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnassa pyritään arvioimaan hakijan opettajuuden nykytilaa, johon sisältyvät ihmissuhdeosaamisen, opettajan työn ja siihen liittyvän epävarmuuden sietämisen sekä taidollisen erityisosaamisen näkökulmat. Tämän lisäksi tavoitteena on arvioida hakijan koulutettavuutta ja ammatillista kehittymispotentiaalia sekä motivaatiota opettajan työhön. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa valintakriteereiden polarisoituminen, jonka voidaan nähdä haittaavan opiskelijavalinnan validia, luotettavaa ja tasa-arvoista toteuttamista. Tutkimustulokset tarjoavat kuitenkin oivan lähtökohdan opettajankoulutuksen sisältä nousevalle keskustelulle ja valintakriteereiden uudelleenarvioinnille opiskelijavalinnan kehittämiseksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajaoppilaiden tuen tarvetta perusopetuksessa ja sen toteutumista. Tarkoituksena oli pohtia, mitkä olisivat niitä keinoja opetuksessa, joiden avulla maahanmuuttajaoppilaat voivat saavuttaa mahdollisimman hyvät edellytykset menestyä koulussa. Lisäksi pohdittiin niitä tekijöitä, jotka vaikeuttavat ja häiritsevät maahanmuuttajaoppilaiden oppimisprosesseja. Tutkimuksen tavoitteena on herättää ajatuksia sekä antaa vihjeitä, kuinka maahanmuuttajaoppilaiden opetusta tulisi kehittää. Tutkimuksessa aihetta pyrittiin lähestymään maahanmuuttajan näkökulmasta. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa aihetta tarkastellaan maahanmuuttajan näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä kahden eri kehyskertomuksen avulla. Ensimmäisessä kehyskertomuksessa koulu onnistui tarjoamaan oikeanlaista tukea ja toisessa tuen antaminen epäonnistui. Tutkimukseen kertomuksen kirjoitti 19 tutkittavaa keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa musliminuorten kokoontumisen yhteydessä joulukuussa 2014. Vastaajat olivat kaikki yli 18 vuotiaita, mutta alle kolmekymmentä vuotiaita. Kaikkien vastaajien äidinkieli oli jokin muu kuin suomi ja heidän kulttuuritaustansa vaihteli. Kertomukset analysoitiin hermeneuttisesti sisältöanalyysin menetelmin. Maahanmuuttajien tarinoiden perusteella suomalaisessa koulussa on käytössä hyvin toimivia tukikeinoja. Suurimmaksi haasteeksi ei noussut itse oppiminen vaan kieli, koulun ja kodin yhteistyö, kiusaaminen, opettaja ja masennus. Oppimisvaikeuksien kohdalla kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka haastavaa sen tunnistaminen on maahanmuuttajaoppilaalla. Oppilaiden motivaatioon nähtiin tulevan oppilaan sisältä, mutta opettajien ja vanhempien roolia kannustajina korostettiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että maahanmuuttajaoppilaat tarvitsevat koulun tukea hyvien oppimistulosten saavuttamiseksi. Sen lisäksi on tärkeää saada koti mukaan oppimisen tukemiseen. Yhteiskunnan tasolla on tärkeää kiinnittää huomiota koko perheen kotoutumisprosessiin.

Tutkimus on kehittämistutkimuksellisella otteella toteutettu laadullinen tapaustutkimus, jonka tarkoituksena oli tuottaa geometrisen käsitejärjestelmän hallitsemista vahvistava oppimateriaali toiselle luokalle geometrian opetukseen, sekä samalla selvittää miten toisluokkalaiset oppivat totuttua haastavampia abstrakteja käsitteitä ja käsitejärjestelmää. Opetusjakso toteutettiin Hämeenlinnan Normaalikoulussa syventävinä projektiopintoina keväällä 2012. Jakson aikana oppilaille opetettiin geometrian peruskäsitteistön käsitejärjestelmä sisäisine suhteineen, mahdollisimman tarkkaa käsitteenmäärittelyä toteuttaen. Tutkimusaineistona toimii tutkijaopettajien havaintopäiväkirja opetusjakson ajalta, jakso- ja tuntisuunnitelmat, oppilaiden valmistamat geometrian kansiot, oppilaiden tekemät alku- ja loppukokeet, sekä täydentävät videohaastattelut. Tutkimuksessa tarkastellaan toisluokkalaisten muodostamaa käsitteellistä ymmärrystä sekä oppimateriaalin käyttökelpoisuutta tämän kerätyn empiirisen aineiston avulla. Lähtökohtana tutkimukselle oli geometrian käsitteistön heikko hallinta ylemmillä luokilla sekä spiraaliperiaatteen mukaisen opetuksen soveltuvuuden kyseenalaistaminen tämän tyyppiseen sisältöön. Opetusmateriaalin runkona toimi Kalle Väisälän (1959) perusteos Geometria, jossa määritellään geometrisen käsitejärjestelmän suhteet seikkaperäisesti mutta selkeästi. Valitun peruskäsitteistön osalta teoreettinen osuus seuraa sanatarkasti Väisälää, jonka pohjalta tutkijaopettajat ovat luoneet toisluokkalaisten oppimista tukemaan pyrkivän materiaalin. Väisälän mallin mukaisesti oppisisällössä aloitetaan pienimmästä mahdollisesta yksiköstä ja rakennettaan järjestelmää lisäämällä määritelmiä portaittain. Käytännössä toisluokkalaisille opetettiin kaksiulotteisen geometrian peruskäsitteet ympyrään ja ympyrän osiin asti. Elliptisiä muotoja tai käyriä ei opiskeltu syvemmin johtuen näiden määritelmien laskennallisesta luonteesta. Minkäänlaisia lukuarvoja saavia käsitteitä ei pyritty opettamaan, eli numeeriset menetelmät jätettiin materiaalin ulkopuolelle. Tutkimuksen perusteella huomattavasti opetussuunnitelman sisältöä haastavamman teoreettisen aineksen opettaminen jo toisluokkalaisille on tuloksellista. Tutkimustulokset kertovat kuitenkin myös, että tiettyjen abstraktien sisältöjen oppiminen on toisluokkalaiselle huomattavan haastavaa, ja että kokonaisuutena ajattelutaidot eivät ole vielä niin harjaantuneita, että käsitejärjestelmän sisäisten suhteiden ymmärrys rakentuisi välttämättä pysyvälle tasolle. Kokonaisuus kuitenkin antaa viitteitä siitä, että oikein toteutettuna teoreettista oppisisältöä voidaan syventää tietyin varauksin huomattavasti nykyistä aiemmin. Tutkimuksemme perusteella ei voida todentaa, olisiko tällaisella mallilla mahdollista kuitenkaan kehittää näiden sisältöjen myöhempää hallintaa. Tutkimuksessa tuotettu oppimateriaali itsessään on käyttökelpoinen työväline luokanopettajille, jotka haluavat haastaa itseään ja oppilaita. Tämän tutkimuksen tuottama teoreettinen tieto kuitenkaan ei itsessään ole tutkimuksen merkittävin sisältö, vaikka esimerkiksi oppimateriaalin suunnittelussa ja kehittämisessä sitä voidaankin hyödyntää, vaan tutkimus ennen kaikkea nostaa esille kysymyksiä opetussuunnitelman laatimisen perusteista ja ajattelutaitojen opettamisen tärkeydestä. Tutkimuksen voidaankin arvioida ennemmin olevan hyvä kysymys, kuin eksakti vastaus - kehittämistutkimuksen periaatetta toteuttaen.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia nuorten käsityksiä kuluttamisen vaikutuksista ympäristöön. Nykypäivän nuoret ovat eläneet koko ikänsä yhteiskunnassa, jossa kuluttaminen on arkipäivää. Nuorilla on yhä enemmän rahaa käytettävissään ja päätäntävaltaa vanhempiensa kulutuspäätöksiin. Samaan aikaan meille kerrotaan useammalta taholta luonnonvarojen liikakäytöstä, ympäristöongelmista, hikipajoista, sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja monista muista kuluttamisen aiheuttamista ongelmista. Kuluttamista ja sen vaikutuksia käsitellään myös koulussa ja eettisesti ja ekologisesti kestävä kulutus näkyy myös opetussuunnitelman tavoitteissa. Jokaisella peruskoulunsa päättävällä tulisikin opetussuunnitelman tavoitteiden mukaan olla jo kyky luoda sekä toimia kestävän kuluttamisen edellyttämillä tavoilla. Tutkimuksen aineisto kerättiin kolmelta pirkanmaalaiselta koululta keväällä 2014. Aineisto muodostui oppilaiden kirjoittamista kuluttamisen vaikutuksia tarkastelevista kirjoitelmista. Kirjoitelmaa varten oppilaille jaettiin kirjoitelmapohja, jossa kerrottiin oppilaille mitä heidän toivottiin kirjoitelmassaan käsittelevän sekä esitettiin joitakin apukysymyksiä kirjoitelmaa varten. Kirjoitelman kirjoitti yhteensä 73 oppilasta. Tutkimuksessa hyödynnettiin fenomenografista lähestymistapaa, jolla tutkitaan tietyn joukon käsityksiä ilmiöstä. Tutkimus avaa nuorten käsityksiä siitä, miten kuluttaminen heidän mielestään vaikuttaa heitä ympäröivään maailmaan. Tulokset eivät siis kuvasta yhden tietyn yksilön käsityksiä ilmiöstä, vaan tarkastelevat käsitysten variaatiota ja eri käsitysten suhteita toisiinsa, luoden näin kuvan siitä, millaisia erilaisia tapoja käsittää kuluttamisen vaikutukset nuorilla voi olla. Tutkimuksen aineistosta löytyi satoja erilaisia kuluttamisen vaikutuksia koskevia käsityksiä, jotka muodostivat 43 käsitysryhmää aiheensa perusteella. Tutkimuksen tuloksina syntyi neljä kuvauskategoriaa, jotka ilmentävät nuorten erilaisia mahdollisia tapoja käsittää kuluttamisen vaikutukset (Kuluttaminen on maailmaa muokkaava voima, Kuluttaminen on ympäristöä vahingoittavaa toimintaa, Kuluttaminen on ihmistä vahingoittavaa toimintaa ja Kuluttaminen on hyvinvointia luovaa toimintaa). Kuvauskategorioiden perusteella nuoret käsittivät kuluttamisen positiiviseksi ja negatiiviseksi vaikutuksiltaan, mutta myös sekä voimana, johon on hankala vaikuttaa, että toimintana, johon jokainen yksilönä voi vaikuttaa. Tutkimuksessa selvisi, että nuorten käsitykset kuluttamisen vaikutuksista ovat hyvin moniäänisiä ja yhdenkin yksilön käsityksissä voi olla puolia, jotka ovat ristiriidassa tai vastakkaisia keskenään. Koulun asennekasvatus ympäristökysymyksissä näyttää toteutuneen, sillä suurin osa nuorista on huolissaan kuluttamisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Tutkimuksen tulokset kuitenkin uusintavat aiempia tuloksia siitä, että nuorten positiivinen asenne ympäristön puolesta toimimisessa ei kuitenkaan välity tekoihin. Nuorille toimiva tapa olla ympäristöystävällinen on helppoa, valmiiksi ajateltua ja rutiineihin nivoutunutta. Positiivinen asenne ympäristöasioissa jää helposti toiminnassa taka-alalle, jos sen kanssa ristiriidassa olevat nuoren omat arvot, kuten muodin mukana pysyminen. Opetussuunnitelman tavoitteet toteutuvat osittain, sillä enemmistö nuorista pystyy muodostamaan käsityksen kuluttamisen vaikutuksista ympäristöön sekä arvioimaan eri kulutusvalintojen mahdollisia positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia. Toisaalta osa nuorista ei osaa muodostaa kuin yksinkertaisia fraaseja tai hyvin mutkia oikovia syy-seuraussuhteita sisältäviä käsityksiä, mikä ilmentää tiedollisten tavoitteiden vajaiksi jäämistä. Toimivaa ympäristökasvatusta tulisikin kehittää suuntaan, joka rohkaisee kestävään kuluttamiseen pyrkivän kuluttajuuden siirtymistä asenteiden tasolta myös toimintaan.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten sukupuolten tasa-arvo toteutuu peruskoulun viidennen luokan historian oppikirjojen kuvissa ja teksteissä. Peruskoulun opetussuunnitelman joulukuussa 2014 valmistuneet perusteet korostavat sukupuolten tasa-arvoa tavoitteena. Paikalliset uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön syksyllä 2016. Silloin käytössä olevien oppimateriaalien pitäisi olla uusien opetussuunnitelmien mukaisia. Nykyisiä oppikirjoja käytetään vielä useita vuosia koulujen rajallisten hankintamäärärahojen vuoksi. Oppikirja on oppilaan tärkein opiskeluväline, koska sitä käytetään oppitunneilla ja oppilas vie sen kotiin tehdäkseen sen avulla kotitehtävänsä ja valmistautuakseen kokeisiin. Opettaja on oppilaalle auktoriteetti ja antaessaan läksyä kirjasta opettaja osoittaa hyväksyvänsä oppikirjan tiedot ja sisällön oikeiksi. Näin oppikirjakin saa auktoriteettiaseman oppilaaseen nähden eikä oppikirjan tietoja tai sen välittämiä asenteita kyseenalaisteta. Tutkittavaksi otettiin historian oppikirjoista oppilaan ensimmäisenä historianopiskeluvuotenaan käyttämät oppikirjat: Edita Prima Oy:ltä Matkalippu historiaan, Otavalta Historian tuulet sekä Sanoma Pro:n kustantamat Historia kertoo ja Kauan sitten. Kirjoista etsittiin ja laskettiin kaikki sukupuolittavat ihmistä tarkoittavat sanat sekä kaikki kuvissa olevat ihmishahmot. Sanat lajiteltiin kahteen pääkategoriaan, mies- ja naispuolisiin. Alakategoriat muotoutuivat aineiston mukaan kuvaamaan ihmisten yhteiskunnallista asemaa tai ammattia. Aineistosta nousi vertailukohtia sukupuolen esiintymisen erojen tutkimiseksi ja tulkitsemiseksi. Kuvat jaettiin kolmeen pääkategoriaan, miespuolisiin, naispuolisiin ja neutreihin. Neutriksi tulkittiin ihmishahmo, jonka sukupuolta ei voinut kuvasta määrittää. Kuvat eroteltiin vielä näkyvyyden ja tärkeyden perusteella suurikokoisiin ja pienikokoisiin. Lisäksi patsaat eroteltiin aineistosta erikseen tutkittaviksi. Kuvien ja sanojen luokittelu edellytti sukupuolen ja sukupuolittamisen pohtimista lapsen ja koulumaailman kannalta. Eri tutkimuksiin tutustumalla hankittiin tietoa sukupuolesta, seksuaalisuudesta sekä koulun ja muun yhteiskunnan sukupuolittavista käytänteistä. Lapsen identiteetin rakentumista koulumaailmassa piti tutkia, jotta voitiin arvioida, miten lapsi sukupuolittaisi näkemänsä kuvat tai miten hän tulkitsisi sukupuolittavia sanoja. Kirjoissa havaittiin selvä lukumääräinen ero mies- ja naissanojen määrässä. Miessanoja oli noin viisinkertainen määrä naissanoihin nähden. Kuvissa mieshahmoja oli nelinkertainen määrä naisiin verraten. Lisäksi miehet esitettiin yleisemmin hallitsevissa rooleissa ja aktiivisina yhteiskunnan toimijoina kun taas naiset esitettiin usein miehen kautta ja passiivisemmissa rooleissa. Yhtään heteronormatiivisesta mallista poikkeavaa ihmistä ei löytynyt eikä sukupuoleltaan dikotomiseen käsitykseen sopimattomia henkilöitä esitetty. Vaikka kirjoissa oli havaittavissa pyrkimyksiä pois mieskeskeisestä historian kuvauksesta, kirjat näyttivät tarjoavan lapsille perinteisen heteronormatiivisen mieslähtöisen yhteiskuntakäsityksen. Oppikirjojen tekijöiden olisi hyvä pohtia keinoja historian esittämiseksi niin, että kirjat tarjoaisivat monenlaisia samaistumismalleja kaikille lapsille sukupuolesta riippumatta.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen muutos sukupuolten ja sukupuoliroolien kuvaamisessa on tapahtunut aapisissa 1950-luvulta 2000-luvulle. Keskeisiä tarkastelun kohteita tutkimuksessa olivat perheen malli, isän ja äidin roolit, tytön ja pojan roolien eroavuudet sekä sukupuolijärjestysten yleinen esittäminen. Tutkimuksen avulla selvitettiin, miten edellä mainitut seikat muuttuivat vuosikymmenten aikana. Tutkimuksen teemaksi valittiin aapisten kuvitus, sillä kuvituksella on erityisen suuri merkitys alakoulun ensimmäisten vuosiluokkien oppikirjoissa. Kuvan merkitys ja viesti korostuvat silloin, kun oppilaan lukutaito on heikkoa. Tutkimuksen aineisto rajattiin kahteentoista aapiseen, kahteen kultakin vuosikymmeneltä. Aineiston valintaan vaikutti myös sen saatavuus. Tutkimuksessa ei analysoitu kaikkia valittujen aapisten kuvia, vaan analysoitavat kuvat valittiin siten, että ne antavat vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen menetelmällisenä pohjana toimii hermeneutiikka, diskurssianalyysi sekä sisällönanalyysi. Teoreettinen tausta tutkimuksessa koostuu kriittisestä teoriasta, erityisesti feministisestä tutkimuksesta. Kuvien analysoinnin apuna käytettiin semiotiikkaa sekä erityisesti C.S. Peircen merkkiteoriaa. Näiden tutkimusmenetelmien avulla pyrittiin nostamaan esiin aapisten kuvituksessa esiintyvien sukupuolijärjestysten epäkohtia. Tutkimuksen avulla selvisi, että 1950-luvulta 1970-luvulle asti aapisissa vallitsivat maaseudun idyllisyys sekä perinteisinä nähdyt sukupuoliroolit. Tämä näkyi muun muassa naisten ja miesten elämän piirin erilaisuudessa. Naiset kuvatattiin kodin piirissä, miehet puolestaan määriteltiin kodin ulkopuolisen tekemisen kautta. Aineiston analyysissä esille nousi tasa-arvolain vaikutus ja sen myötä pyrkimys sukupuolisensitiivisyyteen aapisten kuvituksessa. 1980-luvulla aapisissa näkyi naisten elämän piirin laajentuminen, mutta miehiä kuvattiin edelleen enemmän kodin ulkopuolella. Tyttöjä ja poikia esitetiin aiempaa enemmän yhteisen tekemisen äärellä. 1990-luvulta lähtien edellä mainitut asiat vahvistuivat ja perinteisinä nähtyjä sukupuolirooleja rikottiin. Eniten vuosikymmenten aikana on muuttunut aapisten tapa kuvata tytön ja pojan toimintaa japersoonallisuutta. 1950-luvulta 1970-luvulle pojat esitettiin tyttöjä aktiivisemmassa roolissa. Poikien tyypillisimmät piirteet olivat fyysisyys, aktiivisuus sekä leikkisyys. Tytöt puolestaan kuvattiin rauhallisempina sivusta seuraajina. 1970- luvulla aapisten miljöö kaupungistui ja tämä toi mukanaan uudenlaisen elämäntavan. 1980-luvulla tyttöjen ja poikien roolit olivat edelleen erotettavissa toisistaan, mutta yleinen linjaus kuvituksessa pyrki selvästi tasa-arvoisempaan esittämiseen. 1990-luvulta eteenpäin kuvituksessa vakiintui runsas eläinhahmojen käyttö, joiden myötä pyrittiin sukupuolisensitiivisempään suuntaan. 2000-luvulla tytöt ja pojat ovat aapisissa esitetty pääsääntöisesti hyvin tasavertaisina. Lasten käyttäytyminen ja toiminta kuvataan aapisissa samanlaisena sukupuoleen katsomatta. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että yhteiskunnan rakenteen muutos kuvataan aapisissa ajalleen tyypillisesti. Elämäntavan ja ympäristön muutokset näkyvät aapisissa yhteiskunnan sisällä vallitsevien mallien ja normien muutoksia nopeammin. Sukupuoliroolien muuttuminen on viimeisimpien vuosikymmenien aapisissa jo selkeästi näkyvissä, näkymättömissä sen sijaan ovat edelleen erilaiset vähemmistöryhmät sekä perhemallit.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisena puheviestintäopetus näyttäytyy luokanopettajien puheessa ja arkipäivän luokkahuoneopetuksessa. Puheviestintätaidot esiintyivät vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa vuorovaikutus -käsitteen alla, ja vuoden 2014 perusteissa puheviestintätaidot näyttäytyivät laajemmin. Suomessa aihetta on tutkittu vähäisesti erityisesti alakoulun osalta. Taustana tutkimukselle oli käsitys puheviestinnästä koulussa opetettavana verbaalisena ja nonverbaalisena taitona ja luokkahuonevuorovaikutuksen osana. Tutkimus oli laadullinen ja sen empiirinen aineisto hankittiin kahden tutkimusmenetelmän avulla. Tutkimuksessa haastateltiin viittä luokanopettajaa, ja lisäksi havainnoitiin alakoulun kahden luokkahuoneen opetusta yhteensä 18 oppitunnin ajan. Sekä teemahaastattelut että havainnointimuistiinpanot analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla teemoittelemalla ja tyypittelemällä aineistot. Lisäksi havainnointiaineisto jäsennettiin määrällisesti. Aineistoa lähestyttiin aineistolähtöisesti, joskin joiltakin osin analyysi oli myös teoriasidonnaista. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että puheviestintäopetus on aineistojen perusteella laaja-alaista, koska opetusta esiintyy useissa oppiaineissa ja myös oppiaineiden ulkopuolisissa tilanteissa. Aihepiiri on kuitenkin luokanopettajien mukaan haasteellista rajata ja määritellä. Haastatteluiden perusteella opettajan merkitys puheviestintäopetuksen toteutumisessa onkin suuri. Luokanopettajat pitivät kuitenkin puheviestintää merkityksellisenä opetettavana aiheena. Puheviestintäopetuksen tehtäviksi voitiin haastatteluaineiston perusteella määritellä kasvattaminen, arjen taitojen sekä yhteiskuntataitojen opettaminen ja tasa-arvoisuuden sekä itsetunnon tukeminen. Sekä haastattelu- että havainnointiaineiston perusteella voidaan sanoa, että puheviestintäopetus toteutuu koulussa suunniteltuina opetuskäytänteinä sekä suunnittelemattomina, vapaina tilanteina. Puheviestintäopetuksen nähdäänkin olevan alakoulun opetuksessa sekä opetuksen ja oppimisen väline että kohde. Taidot, joita alakoulun puheviestintäopetuksessa harjoitellaan liittyvät sekä haastattelu- että havainnointiaineiston perusteella itseilmaisuun, mutta myös vahvasti vuorovaikutukseen. Erityisesti kuuntelemisen taito korostui molemmissa aineistoissa. Puheviestintäopetuksen palaute ja arviointi on tulosten mukaan pääosin jatkuvaa, toiminnan ohessa annettavaa arviointia ja luonteeltaan suopeaa. Luokanopettajat kokivat puheviestinnän arvioinnin kuitenkin ongelmalliseksi alueeksi, koska heidän mukaansa sen toteuttamiseen ei saada riittävästi ohjeistusta. Tämän tutkimuksen perusteella puheviestintäopetus on tärkeässä asemassa alakoulussa, ja se nähdään yhtenä alakoulun tehtävänä. Toteutukseen kaivataan kuitenkin enemmän ohjeita. Alakoulun puheviestintä- ja vuorovaikutusopetuksen tutkimusta tarvitaan lisää opetuksen käytänteiden kehittämiseksi ja täsmällisempien tavoitteiden asettamiseksi sekä arviointikriteerien muodostamiseksi.

Tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä ymmärtämään noviisiopettajien induktiovaiheen ongelmia ja pohtia yhden ratkaisumallin, resurssiopettajana työskentelyn toimivuutta. On osoitettu, että nuoret vastavalmistuneet opettajat kokevat työnsä liian raskaaksi ja vaihtavat ensimmäisen työvuotensa jälkeen jopa alaa. Tässä tutkimuksessa perehdymme resurssiopettajan työnkuvan kautta kyseisiin ongelmiin. Tutkimme myös koulutuksesta saadun osaamisen kautta luokanopettajan ja resurssiopettajan työn eroavaisuuksia. Tutkimuksemme on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Valitsimme laadullisen menetelmän, koska se mahdollistaa erilaisuuden ja monentyyppiset ratkaisut. Toteutimme tutkimuksen teemahaastattelulla haastattelemalla neljää resurssiopettajaa, jotka ovat valmistuneet viiden vuoden sisällä. Lisäksi käytimme kandidaatintutkielmassa keräämäämme tutkimusjoukkoa, johon kuului neljä noviisiopettajaa, jotka olivat valmistuneet vuosina 2011 2012. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Tutkimuksemme tulkinnallisen otteen vuoksi analysoimme haastateltavien kokemuksia. Emme kuitenkaan sulkeudu vain yhden analyysimenetelmän taakse, vaan käytämme useampia analysointitapoja. Teorian punainen lanka etenee kronologisesti ammatillisen identiteetin rakentumisen kautta opiskelujen alkuvaiheista aina ensimmäisiin työvuosiin saakka. Ammatillinen identiteetti lähtee rakentumaan kun opiskelija aloittaa opinnot yliopistossa ja se jatkuu koko työuran ajan. Yliopistossa opiskelijalle annetaan muodollinen osaaminen. Opettaja kehittyy koko työuransa ajan, mutta erityisesti noviisina, jolloin muodollisen osaamisen lisäksi noviisin on otettava täysi vastuu työstään. Vuorovaikutus oppilaisiin, kollegoihin ja oppilaiden vanhempiin alkaa ja pedagogiset käytännöt alkavat muodostua. Tässä vaiheessa opettajat kokevat usein riittämättömyyden tunnetta, jolloin ammatillinen identiteetti ja osaaminen kehittyvät siis johonkin suuntaan. Tutkimuksemme mukaan resurssiopettajan työnkuva on melko samanlainen luokanopettajan työn kanssa, mutta resurssiopettajalla vastuu oppilaista ja opetuksen ulkopuolisesta työstä on huomattavasti vähäisempi. Luokanopettajan työtä kuormittaa opetuksen ulkopuolinen työ vanhempineen, mutta resurssiopettajia kuormittivat työssään erilaiset tekijät: omasta toiminnasta riippumattomat muuttuvat tilanteet, muuttuvista tilanteista johtuvat suunnittelemattomat oppitunnit sekä oppilaiden suuri vaihtuvuus. Koulutus vastaa molempiin työnkuviin melko hyvin, mutta molemmat tutkimusjoukot toivoivat koulutukselta eväitä arviointiin, sekä pidempiä harjoitteluita. Resurssiopettajat eivät kokeneet työtään raskaaksi ja kokivat, että se toimii loistavasti opettajan nivelvaiheen ensimmäisenä työpaikkana. Ratkaisuehdotuksena ehdotamme uudenlaista opetusharjoittelua joka yhdistäisi opettajaopiskelijan tutkielmaopinnot ja syventävät projektiopinnot mielekkääksi kokonaisuudeksi, joka antaisi riittävästi eväitä tulevaisuutta ajatellen. Jatkotutkimusaiheiksi ehdotammekin ratkaisuehdotuksen mukaisen mallin toteuttamisen tutkimista tarkemmin.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä sija lastenkirjallisuudella on lapsen sosiaalisten taitojen kehittymisen tukemisessa tilanteessa, jossa lukemiskokemuksen pohjalta syntyneisiin filosofisiin pohdintoihin ja kysymyksiin tartutaan yhdessä keskustellen. Kenttätutkimuksellisen projektini keskeinen ohjaava tutkimuskysymys on: Millaiset mahdollisuudet Keinulauta-saturomaanilla on toimia koulutyössä kasvatuksen ja sosiaalisten taitojen kehittämisen tukena, kun sitä lähestytään lapsilähtöisen filosofian näkökulmasta ja luovin pedagogisin menetelmin? Tutkimus on kvalitatiivinen ja siihen on sovellettu sekä aineistolähtöistä sisällönanalyysia että hermeneuttis-fenomenologista tutkimusotetta ja analyysia. Tutkimuksen lähtökohtana on hermeneuttisen suuntauksen mukaan tehty tulkinta ja analyysi Timo Parvelan lastenkirjasta Keinulauta sekä hermeneuttis-fenomenologisen suuntauksen mukaan narratiivisesti aukikirjoitettu analyysi videoiduista ja litteroiduista luku- ja keskustelutuokioista kolmasluokkalaisten oppilaiden kanssa. Tutkimuksen yhteydessä keräsin aineistoa empiirisesti avoimen ryhmähaastattelunomaisilla keskustelutuokioilla lasten kanssa. Toteutin tutkimuksen eräällä Hämeenlinnalaisen peruskoulun kolmannella luokalla syksyllä 2010. Tutkimuksen toteutukseen vaikuttivat paljon sen toteuttaminen osana syventäviä projektiopintoja, pakollista opintoihin kuuluvaa harjoittelua, ja sen myötä harjoitteluun ja koulun opetussuunnitelmaan sisältyvät rajoitteet. Keinulauta-kirjan sekä ryhmähaastattelun analyysissa esiinnousseita näkökulmia peilataan teoriaan lapsen sosiaalisuuteen kasvamisesta, lapsista ja filosofiasta ja lastenkirjallisuuden merkityksestä lapsen kasvulle sekä aikuisen, tämän tutkimuksen kontekstissa opettajan, rooliin tässä filosofisessa ja kasvatuksellisessa dialogissa. Tutkimuksen perusteella lastenkirjallisuudella on ainakin teoriassa merkittävä mahdollisuus tukea lapsen sosiaalista kasvua. Yhteisessä lukukokemuksessa olennaista on tunne siitä, että lasta ja hänen ajatuksiaan arvostetaan. Sadun arkitodellisuuden rajat ylittävä maailma tarjoaa tarttumapintaa kipeidenkin asioiden käsittelyyn. Avoin ja välitön keskustelu auttaa mielensisäisten asioiden tunnistamista ja reflektoimista, jolloin lapsen on mahdollista saada tukea kasvuunsa sosiaaliseksi, niin itsensä kuin toiset hyväksyväksi yksilöksi. Kolmasluokkalaisten oppilaiden kanssa käymissäni ryhmähaastattelunomaisissa luku- ja keskustelutilanteissa nousi esiin erilaisia ajatuksia, kuin mitä olin itse analyysissani havainnoinut, mutta keskustelu oli kuitenkin rikasta ja uusia ajatuspolkuja avaavaa, lasten elämänpiiristä kumpuavaa. Kaikkien oppilaiden ääni ei tullut tasapuolisesti kuuluviin, mutta mielestäni se on erittäin ymmärrettävää ja realistista, kun huomioidaan aika, jonka luokassa vietin, oppilaiden suuri määrä sekä tutkimuksen toteuttamista rajanneet muut seikat. Jatkotutkimusideana voisi olla tutkimuksen empiirisen osuuden toteuttaminen harkitummin ja käytännön toteutuksen kannalta väljemmässä kontekstissa, jolloin tutkijalla olisi vapaammat kädet päättää toteutuksen aikataulusta, intensiivisyydestä sekä ryhmäkoosta. Joka tapauksessa opettajalla on merkittävä rooli tutkimuksen keskustelutilanteen alulle laittajana ja eteenpäin viejänä. Oleellista on pyrkimys aitoon dialogiin ja vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen lasten kanssa.

Tässä kasvatustieteen pro gradu -tutkimuksessa tutkittiin sitä, miten tulevat luokanopettajat näkevät draamakasvatuksen peruskoulun opetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä tietoa tulevien luokanopettajien suhtautumisesta draamakasvatuksen asemaan perusopetuksessa liittyen perusopetuksen opetussuunnitelmauudistukseen, joka on astumassa voimaan vuonna 2016 ja jossa draamaa on lisätty opetusmenetelmäksi. Tutkimus sisälsi toimintatutkimuksen piirteitä ja sen interventiovaihe toteutettiin keväällä 2013 Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijoille suunnatulla draamakurssilla. Tutkimuksen interventiona luokanopettajaopiskelijoille järjestettiin kokemuksellinen menetelmäkoulutus draamakasvatuksellisesta prosessidraama -menetelmästä. Tutkimusaineiston muodosti luokanopettajaopiskelijoilta kerätyt oppimispäiväkirjat, jotka sisälsivät heidän näkemyksiään prosessidraamasta opetusmenetelmänä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 48 luokanopettajaopiskelijaa. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja aineistosta eriteltiin tyyppikompositiota. Analyysin tuloksia peilattiin sekä aiempaan tietoon draamakasvatuksen hyödyistä ja haasteista opetuksessa että koulukulttuurin muutokseen yleisellä tasolla. Tulosten perusteella luokanopettajaopiskelijat näkivät draamakasvatukselle olevan tilaa ja tarvetta peruskoulun opetuksessa. Tuleville luokanopettajille kehittyi kokemuksellisen menetelmäkoulutuksen myötä prosessidraama -menetelmästä toimiva kuva opetusmenetelmänä ja suuri osa koulutukseen osallistuneista sanoi tulevansa mahdollisesti myös käyttämään menetelmää tulevaisuudessa. Tutkimuksen avulla saavutettua tietoa voidaan pitää käyttökelpoisena pohjana tuleville tutkimuksille koskien draamakasvatuksen asemaa ja siihen liittyviä asenteita suomalaisen peruskoulun opettajiston keskuudessa. Keskeisin jatkotoimenpide draamakasvatuksen aseman kehittämiseksi suomalaisessa peruskoulussa on opettajien kouluttaminen draamakasvatuksen menetelmien käyttöön sekä draamakasvatuksen opettajanoppaiden kehittely ja testaaminen.

Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä asiat peruskoulun oppimisympäristöissä tuottavat iloa eri-ikäisille, eri sukupuolta oleville, opintomenestykseltään erilaisille, ja eri paikoissa sijaitsevissa ja erikokoisissa kouluissa oleville lapsille. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2013 siten, että neljäs- ja kuudesluokkalaiset lapset (N=54) valokuvasivat kouluympäristöään. Kukin lapsi valikoi lopulta kuusi itse ottamaansa valokuvaa ja kirjoitti jokaisen valokuvan yhteyteen kuvatekstin, jossa hän selitti kuvaan liittämiään merkityksiä. Aineisto koostuu kaiken kaikkiaan 324 valokuvasta, joista 162 valokuvaa kertoo oppimisen iloa tuottavista asioista ja 162 valokuvassa kuvataan mielekkäitä paikkoja oppia. Aineiston analyysissa yhdistyy sekä kuva- että tekstiaineiston analyysi, jossa on hyödynnetty sekä kvalitatiivista- että kvantitatiivista aineiston käsittelyä. Valokuvien ja niitä koskevien kuvatekstien tulkinnassa on käytetty apuna NVivo-ohjelmaa, joka on mahdollistanut järjestelmällisen aineiston jäsentelyn myös eri muuttujien, kuten iän, sukupuolen, koulumenestyksen sekä koulun koon ja sijainnin, välillä. Metodologisesti tutkimus pohjautuu grounded theory- menetelmään ja merkityksiä lähestytään sosiaalisen konstruktivismin, fenomenologian, hermeneutiikan ja lapsilähtöisyyden kautta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin perusteella lapsille iloa tuottavat peruskoulun oppimisympäristöissä: 1) osallisuus, 2) sosiaaliset suhteet, 3) turvallisuus, 4) esteettinen ja toimiva tila, 5) salliva ilmapiiri ja valinnan mahdollisuudet sekä 6) henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet. Nämä tulokset osoittavat, että lasten mukaan koulujen oppimisympäristöjen tulisi olla osallistavia, sosiaalisuuteen mahdollistavia turvallisia ympäristöjä, jotka antavat tilaa erilaisuudelle. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia iloa tuottavista oppimisympäristötekijöistä lapsen iän, sukupuolen, opintomenestyksen ja koulun koon suhteen. Tulokset ovat sovellettavissa viihtyisämmän kouluympäristön kehittämistyöhön.

Tässä pro gradu- tutkielmassa tarkastellaan erään alakoulun saksan kielen opiskelijoiden ulkoista ja sisäistä motivaatiota ja sen yhteyttä koulumenestykseen kielten opetuksessa. Tutkielman aineisto on kerätty pääkaupunkiseudulla sijaitsevan ala-asteen oppilaiden antamista vastauksista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuka vaikuttaa oppilaiden kielivalintoihin peruskoulussa ja miten paljon oppilaiden oma halu vaikuttaa valintaan. Toisena tavoitteena oli selvittää miten ulkoinen ja sisäisen motivaatio vaikuttaa kielten opiskeluun. Tutkimus edustaa määrällistä tapaustutkimusta, jonka aineistokeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Kysely toteutettiin Likert-asteikollisella e-kyselylomakkeella ja kysymyksiin vastasi yhteensä 55 saksankielenopiskelijaa 4., 5. ja 6 luokalta Tulosten perusteella voidaan todeta, että tässä tutkimuksessa ulkoiset motivaationtekijät vaikuttavat oppilaiden kielivalintoihin saksan kielen kohdalla. Suurin vaikuttava taho on vanhemmat ja sen jälkeen tulee opettaja. Mitä nuorempi oppilas on, sitä suurempi on ulkoisten tekijöiden vaikutus. Lisäksi tulokset osoittavat, että eri sukupuolet reagoivat eri tavoin kielivalintoihin. Tyttöjen valintoihin vaikuttivat selkeästi muut ulkoiset tekijät, kuten vanhemmat, opettaja ja saksankieliset kaverit, kun taas poikien kohdalla näin vahvaa tendenssiä ei saatu näkyviin.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajaopiskelijaksi pyrkivien syitä luokanopet-tajakoulutukseen hakeutumiselle, käsityksiä hyvän opettajan ominaisuuksista ja käsityksiä valta-kunnallisesta kasvatusalan valintakokeesta Vakavasta. Tutkimustyypiltään työ on laadullinen tutkimus, jossa olen hyödyntänyt fenomenografista tutki-mussuuntausta. Fenomenografisen tutkimussuuntauksen tavoitteena on kuvailla, analysoida ja ymmärtää erilaisia käsityksiä ilmiöistä ja käsityksien välisiä suhteita (Huusko & Paloniemi 2006, 163). Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselylomakkeella. Kyselyn palautti 59 kesällä 2014 Tampereen luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeisiin osallistunutta hakijaa. Kyselyyn osallistujat valikoituivat osallistujiksi sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin niin, että jokainen heistä oli osallistumassa luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeisiin. Aineiston käsittelyssä olen hyödyntänyt Huuskon ja Paloniemen (2006, 167) fenomenografisen tutkimuksen analysointimallia. Aineistosta etsitään merkitysyksiköitä, jotka jaotellaan kategorioihin ja joita vertaillaan keskenään. Kyseiseen analysointimallin lisäksi olen hyödyntänyt Eskolan (2007, 160, 167- 179) tyypittely analysointimallia. Luokanopettajakoulutukseen hakeutumisen syinä yli puolet mainitsivat halun lasten kanssa työskentelemiseen ja halukkuuden työskennellä ihmisläheisellä alalla. Mainitsemista syistä hakeutua luokanopettajakoulutukseen sain muodostettua viisi kategoriaa: kiinnostavuus, olen sopiva opetta-jaksi, ura, tärkeä ammatti ja oma asuinympäristö. Vastaajien käsitykset hyvän opettajan ominai-suuksista ovat hyvin samankaltaisia aikaisempien tutkimustuloksien kanssa. Aineistoni perusteella yleisesti tyypiteltynä hyvän opettajan ominaisuudet ovat empaattisuus, ammattitaitoisuus, kärsi-vällisyys ja rauhallisuus. Luokanopettajaksi pyrkivien käsitykset valtakunnallisesta kasvatusalan valintakokeesta Vakavasta, jakautuivat kahteen kategoriaan. Ensimmäisen kategorian mukaan koe oli käsitysten mukainen. Perusteluina oli, että edellisvuosien kokeisiin oli tutustuttu ja kokeeseen oli valmistauduttu huolellisesti. Toisen kategorian mukaan koe ei ollut odotusten mukainen, mitä perusteltiin liiallisella soveltuvuudella ja epäselvyyksillä. Tämän fenomenografisen tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla, analysoida ja ymmärtää käsityksiä tutkittavista ilmiöstä ja käsityksien välisiä suhteita. (Huusko & Paloniemi 2006, 162.) Tutkimuksen luotettavuutta lisää se, että analysointivaihe on pyritty kirjoittamaan tarkasti näkyviin. Avainsanat: luokanopettaja, Vakava-koe, käsitys, ominaisuus, valmennuskurssi

Tutkimuksen kohteena ovat peruskoulun opettajien käsitykset yksilöllisestä oppimisesta ja kokemukset yksilöllisten opetuskeinojen käytöstä, sekä niiden vertailu lukion opettaja Pekka Peuran kehittämän yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmän käytänteisiin ja hänen ajatuksiinsa kyseisestä ilmiöstä. Käytän tutkimuksessani opettajien opetustavoista nimitystä yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmä, mutta kenenkään opettajan opetustapa ei ole suora kopio Peuran menetelmästä. Tutkimusaineisto koostuu Pekka Peuran, sekä kolmen alakoulun ja kolmen yläkoulun opettajan haastatteluista. Aineisto on kerätty haastattelemalla opettajia yhtä henkilöä lukuun ottamatta kesällä 2014, mutta tiettyjä teemoja on tarkennettu haastateltavien kanssa vielä keväällä 2015, jolloin myös toteutin yhden opettajan haastattelun. Aineisto on käsitelty ja analysoitu yhtenä kokonaisuutena. Tutkimuksessa on hyödynnetty laadullista fenomenografista tutkimusotetta, koska sen kiinnostuksen kohteena ovat ihmisten erilaiset käsitykset kulloinkin tutkittavasta ilmiöstä. Haastatteluaineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Tämän empiirisen tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen koululaitoksen historian kuvaaminen, kuinka on tultu nykyhetkeen ja vaihtoehtoiseen tapaan järjestää opetus, sekä avaan myös oppimiskäsitysten kehitystä ja motivaatiota. Yhdessä näiden kanssa Peuran yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmän käytänteet muodostavat tutkimuksen teoriaosuuden. Tutkimustulokset osoittavat, että opettajat käsittävät yksilöllisen oppimisen hyvin samalla tavalla kuin Pekka Peura. Opettajien käyttämät yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmät sopivat heidän mielestään lähtökohtaisesti jokaiselle oppilaalle. Haastattelujen perusteella opettajien yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmät eroavat opettajajohtoisesta opetusmenetelmästä muun muassa siinä, että oppilaiden annettaan edetä oppiaineksen parissa omaan tahtiinsa, sekä heidän annetaan arvioida oppimissuorituksiaan hyvin paljon itsenäisesti. Myös arviointikeskusteluja käytetään yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmissä arvioinnin tukena. Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) mainitaan, että opetusta voidaan peruskoulussa yksilöllistää muun muassa vuosiluokkiin sitomattomalla opiskelulla, ja osa haastattelemistani opettajista on ainakin teorian tasolla mahdollistanut kyseisen menettelytavan opetuksessaan. Tutkimus kokosi Pekka Peuran lisäksi kuuden peruskoulun opettajan henkilökohtaiset kokemukset käyttämistään yksilöllisistä opetuskeinoista ja tutkimusaineiston pohjalta voidaan todeta, että oppilaiden kannalta olisi suotuisaa antaa heidän edetä oppiaineksen parissa omaan luontaiseen tahtiinsa, koska jokainen oppilas oppii eri tavalla. Opettajan aikatauluttama opetus pitää lahjakkaat oppilaat paikoillaan ja tylsistyttää heidät, kun taas heikommat kaipaisivat lisätukea. Jos oppilasjoukkoa yritetään viedä yhtenä rintamana eteenpäin, heikot tai lahjakkaat, tai he molemmat kärsivät.

Tietotekniikka on tullut pysyväksi osaksi lasten elämää ja koulumaailmaa. Oppilaiden elämään kuuluvat kiinteästi etenkin heidän mukanaan kulkevat älypuhelimet. Yhteiskunnan teknologinen kehitys ja toisaalta oppimiskäsityksen muutos näkyvät koulussa ja vaativat koulun reagointia. Uusia oppimisen välineitä ja menetelmiä on otettava käyttöön. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää älypuhelimen opetuskäytön mahdollisuuksia alakoulussa. Tutkimuksessa kartoitettiin älypuhelimen hyödyntämisen eri tapoja ja opettajien kokemuksia älypuhelimen opetuskäytöstä. Kiinnostuksen kohteena olivat älypuhelimen opetuskäytöllä saavutettavat hyödyt ja siihen liittyvät haasteet. Tutkimus on toteutettu laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimuksen aineisto on kerätty keväällä 2014 sähköisen kyselyn avulla. Avoimeen kyselyyn vastasi 22 älypuhelinta opetuskäytössä hyödyntänyttä opettajaa. Vastaajat työskentelivät alakouluissa eri puolilla Suomea. Tutkimuksen mukaan älypuhelinta voidaan hyödyntää opetuksessa monella tapaa. Tiedonhaku ja kuvaaminen ovat helppoja toteuttaa älypuhelimen avulla. Älypuhelinta voidaan käyttää oppimiseen esimerkiksi pelien tai erilaisten kyselyiden avulla. Opettajat kokivat älypuhelimen eduksi sen vaivattomuuden ja helppokäyttöisyyden. Opettajien kokemuksen mukaan älypuhelimien hyödyntäminen innosti oppilaita ja nosti oppimismotivaatiota. Älypuhelimen opetuskäytön haasteita olivat työrauhahäiriöt ja oppilaiden puutteelliset tietotekniset taidot. Osa opettajista hyödynsi oppilaiden älypuhelimia opetuksessa siksi, että koululla ei ollut tarjota tarpeeksi laitteita oppimisen tarpeisiin. Opettajat toivoivat, että koululla olisi enemmän laitteita, koska he näkivät oppilaiden laitteiden hyödyntämisessä riskinä eriarvoistumisen. Osa opettajista oli omaksunut uuden oppimisen periaatteita ja näki älypuhelimien hyödyntämisen olevan tulevaisuutta. Heidän mielestään oppilaiden laitteiden erilaisuus on henkilökohtaiseen oppimisympäristöön luontaisesti kuuluva asia. Opettajien kokemuksen mukaan muut opettajat ja oppilaiden vanhemmat suhtautuivat älypuhelimien hyödyntämiseen vaihtelevasti. Osa opettajista sai älypuhelimien hyödyntämiseen tukea kollegoilta. Osa taas joutui perustelemaan älypuhelimien opetuskäyttöä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä ja kokemuksia ulkomaista syntyperää olevilla täydennyskoulutettavilla opettajilla on Suomen koulujärjestelmästä. Erityisesti meitä kiinnosti kuulla opettajien käsityksiä monikulttuurisuuden huomioimisesta. Maahanmuuttajaopettajat pystyvät tarkkailemaan Suomen koululaitosta ikään kuin ulkopuolisin silmin, joten heillä voi olla koulun kehittämisen kannalta arvokkaita ajatuksia. Tutkielman teoreettinen tausta kytkeytyy koulun ja opettajuuden muutokseen. Tarkastelun kohteina ovat muutoksen luonne, ajan saatossa tapahtuneet muutosprosessit ja se, millaisia haasteita nykyhetkessä ja tulevaisuudessa on erityisesti monikulttuurisuuden kohtaamisen suhteen. Monikulttuurisuutta lähestytään opetussuunnitelman ja interkulttuurisen kasvatuksen näkökulmista. Monikulttuurisuuden käsite ymmärretään laajasti koskien yhteiskunnan eri mikrokulttuureja. Suoritettu pro gradu -tutkielma oli luonteeltaan kvalitatiivinen kasvatustieteellinen tutkimus. Tutkimuksen informantteina olivat 17 ulkomaista syntyperää olevaa täydennyskoulutettavaa opettajaa, jotka täyttivät avoimista kysymyksistä koostuvan kyselylomakkeen ja osallistuivat kaikki myöhemmin myös pienryhmäkeskusteluihin. Analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimustulokset osoittivat, että maahanmuuttajaopettajilla oli pääasiassa positiivisia käsityksiä ja kokemuksia Suomen koulujärjestelmästä. Monet kuvasivat koulua inhimilliseksi ja toimivaksi. Opettajan rooli nähtiin luotettavana ja vuorovaikutus oppilaan ja opettajan välillä koettiin usein avoimeksi ja läheiseksi. Tutkittavat tekivät paljon vertailua Suomen koulujärjestelmän ja lähtömaidensa vastaavien kesken. Monien kokemuksissa Suomen koululaitos näyttäytyi usein parempana muihin maihin verrattuna, eikä ongelmakohtia tuotu juurikaan esille, paitsi monikulttuurisuuden huomioimisen suhteen. On mahdollista, että ulkomaista syntyperää olevat opettajat ovat halunneet osoittaa kiitollisuuttaan ja arvostustaan Suomen koulutusjärjestelmää kohtaan, tai pelänneet oman asemansa vaarantumista negatiivisia mielipiteitä esittämällä. Maahanmuuttajaopettajat esittivät jonkun verran positiivisia ajatuksia monikulttuurisuuden huomioimisesta koulussa, mutta kehityskohteitakin nähtiin. Interkulttuurisen koulun kehittämiseksi asenteet monikulttuurisuutta kohtaan nousivat keskiöön. Opettajat korostivat koulun henkilökunnan asenteiden vaikutusta siihen, kuinka monikulttuurisuutta tosiasiassa kohdataan. Monikulttuurisuuden huomioiminen näyttäytyi tutkittavien kokemuksissa hyvin vaihtelevana. Moni opettajista ajatteli, että monikulttuurisuutta huomioidaan liikaa, mikä voidaan kokea jopa syrjiväksi.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa toiminnallisten harjoitteiden käyttömahdollisuuksia lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen tukena. Toiminnallisuuden avulla pyrittiin tukemaan oppilaiden fonologista tietoisuutta tarjoamalla mielekkäitä oppimiskokemuksia vuorovaikutuksellisissa tilanteissa liikunnan ja äidinkielen tunneilla. Tutkimus on lähestymistavaltaan toimintatutkimus, jonka yhteydessä toteutettiin toiminnallisten harjoitteiden interventio eräässä länsisuomalaisessa ensimmäisessä luokassa. Interventio kohdentui sekä pienryhmäopetukseen että koko luokan tunteihin. Tutkimusaineisto koostuu intervention aikana tehdyistä havainnoista sekä tutkimukseen osallistuneiden haastatteluista. Teemahaastattelun avulla pyrittiin tuomaan esiin kyseisen luokan oppilaiden ja opettajan sekä koulun erityisopettajan ajatuksia toiminnallisista harjoitteista. Pienryhmän ja koko luokan opetuksen toiminnallisten harjoitteiden interventiokuvaus muodostaa tutkimuksen keskeisen tuloksen. Kasvatus- ja opetusalalla työskentelevät voivat hyödyntää tutkimuksessa esitettyjä harjoitteita, joiden käytöstä interventio tuotti kokemusta sekä useita parannusehdotuksia ja variaatioita. Oppilaiden ja opettajien ajatukset ilmentävät toiminnallisten harjoitteiden keskeisiä piirteitä. Oppilaat osallistuivat harjoitteisiin innokkaasti kokien sekä iloisia onnistumisia että epäonnistumisia yksilöinä ja ryhmässä. Yhteistyötaitojen merkitys korostui etenkin koko luokan harjoitteissa. Luokanopettaja näki toiminnallisten harjoitteiden etuna niissä vaadittavan pohdinnan ja ongelmanratkaisun. Myös oppilaat pitivät haastavista tehtävistä, jotka edellyttivät sekä motorisia että fonologisia ponnisteluja. Erityisopettajan puheessa korostuivat pienryhmässä toiminnallisuutta rajoittavat tila- ja aikatekijät. Toiminnalliset harjoitteet mahdollistavat lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa keskeisten taitojen lisäksi motoristen, sosiaalis-emotionaalisten ja metakognitiivisten taitojen oppimista. Tutkimuksen perusteella toiminnalliset harjoitteet sopivat erityisen hyvin toteutettavaksi koko luokan liikuntatunneilla, joilla fonologisen tietoisuuden taitoja voidaan harjoitella luontevana osana liikunnan tavoitteita ja tuntien rakennetta. Toiminnallisia harjoitteita voidaan käyttää oppiaineita yhdistelevästi myös äidinkielen tunneilla, jolloin tilan rajallisuuden vuoksi voidaan harjoitella erityisesti hieno- ja havaintomotorisia taitoja.

Tutkimuksemme tarkoituksena oli syventää ymmärrystä taidekasvatuksen paikasta kasvatuksen kentällä. Tutkimus on tehty laadullisin menetelmin. Tutkimuksen teoriapohja kartoittaa kasvatuksen ja taidekasvatuksen määritelmiä sekä niille asetettuja tehtäviä ja tavoitteita. Tutkimuksen em-piirinen osuus pyrkii selvittämään luokanopettajien käsityksiä laadukkaasta taideaineiden opetuksesta sekä heidän omia kokemuksiaan taideaineiden opettamisesta. Aineisto on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomake sisälsi perustietoja kartoittavia kysymyksiä ja avoimia kysymyksiä tai-deaineisiin liittyen. Tutkimukseen osallistui 24 luokanopettajaa. Aineiston analyysissä on sovellettu sekä fenomenografisia että fenomenologisia metodeja. Tutkimuksessa selvisi, että laadukas taideaineiden opetus on luokanopettajien mukaan monipuolista, hyvin suunniteltua, oppilaslähtöistä, osallistavaa, inspiroivaa, kannustavaa ja prosessiin keskittyvää. Valtaosa vastaajista kertoo suhtautuvansa positiivisesti taideaineiden opettamiseen. Taide-aineita pidetään tärkeinä ja niitä arvostetaan. Luokanopettajien mukaan taideaineiden avulla voi syventää oppilaantuntemusta sekä tukea oppilaan monipuolista kehitystä ja luovuutta. Luokanopettajien kokemukset omasta taideaineiden opetuksesta vastaavat monilta osin heidän käsityksiään laadukkaasta taideaineiden opetuksesta. Kuvataiteen opettamiseen suhtaudutaan positiivisemmin kuin musiikin opettamiseen. Musiikin opettamisessa oma hyvä taitotaso ja harrastuneisuus koetaan merkittäväksi tekijäksi opetuksen onnistumisen kannalta. Kuvataiteen opettaminen puolestaan sujuu vastaajien mukaan oman innostuksen ja motivaation voimalla. Suuri osa vastaajista kertoo käyttävänsä taiteellisia menetelmiä myös muiden aineiden tunneilla. Analyysivaiheen vastausvariaatioiden taidekasvatuskuvauksista etsittiin yhtymäkohtia kasvatuksen päätehtävien toteuttamiseen. Tulosten perusteella pääteltiin, että luokanopettajat toteuttavat taideaineiden opetuksessaan kasvatuksen sivistys-, sosialisaatio- ja identiteettitehtäviä. Tutkimuksen perusteella taidekasvatuksen asema kasvatuksen kentällä on perusteltu ja merkittävä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, millaisia erilaisia merkityksiä lastentarhanopettajat ja luokanopettajat antavat musiikille lapsen kehityksen ja kasvun mahdollistajana. Tutkimuksella ei ole tarkoitus antaa yleistettävää tietoa tutkittavasta aiheesta, vaan pikemminkin antaa näkökulmia siihen, minkälaisena musiikin merkitys lapsen kehityksessä ja kasvussa lastentarhanopettajien ja luokanopettajien omissa käsityksissä ilmenee sekä millä tavalla musiikki on heidän opetuksessaan läsnä. Informanttien puhetta tarkastellaan tässä tutkimuksessa lisäksi näkökulmasta, miten informantit kuvaavat roolinottoaan musiikkia työssään käyttävinä ammattilaisina - millaisten perspektiivien kautta he puhuvat valinnanmahdollisuuksistaan ja samalla myös omasta toimijuudestaan. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla ja haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina. Tutkimuksen kohdejoukoksi valikoitui kolme lastentarhanopettajaa ja neljä luokanopettajaa. Aineiston analyysi on toteutettu kaksivaiheisena. Analyysin ensimmäinen vaihe on toteutettu sisällönanalyysinä ja toinen vaihe toimijuusanalyysiä soveltaen. Tutkimusaihetta taustoitetaan teoreettisesti lapsen kehityksessä ja kasvussa yksilön kehityksen varhaisimmista vaiheista lähtien, aina varhaisiän kasvatuksesta perusopetusikään saakka. Teoriaosuudessa tarkastellaan lisäksi musiikin merkitystä lapsen eri toiminnan tasoilla, opetuksessa ja arjessa läsnä olevina monipuolisina musiikkikokemuksina. Musiikki on rakentamassa persoonallisuutta samalla kun lapsi on sekä musiikkikokemusten vastaanottajana että käsittelijänä kuin musiikin tekijänäkin. Tutkimustuloksissa tulee selvästi esiin musiikin monimuotoinen vaikutus lapsen kehitykseen ja kasvuun. Tutkimukseeni osallistuneilla lastentarhanopettajilla ja luokanopettajilla oli monimuotoinen käsitys musiikin merkityksestä sekä paljon myös yhteneviä ajatuksia musiikin merkityksestä lapsen kehityksessä ja kasvussa. Tulosten mukaan lastentarhanopettajien ja luokanopettajien antamissa merkityksissä ilmenee kuitenkin eroavaisuuksia. Luokanopettajat liittävät musiikin merkityksen vahvasti konkreettisten asioiden oppimiseen sekä lapsen itseilmaisun kehittymiseen. Lastentarhanopettajien käsityksissä painottuu puolestaan musiikin merkitys itsetunnon kasvussa ja sosiaalisten taitojen kehittymisessä, positiivista vuorovaikutusta lisäävänä ja oppijaryhmän yhteishenkeä rakentavana elementtinä. Pienimuotoisen ja kokeilevan toimijuusanalyysini perusteella syntyy kiinnostava kuva lastentarhanopettajista vahvoina toimijoina, joiden osaaminen sekä motivoitunut ja tavoitteellinen musiikin käyttö yhdistyy mahdollisuuksiin, joita kulloinenkin opetustilanne ja arkihetki lasten ja musiikin parissa tuottavat ja avaavat. Haastateltujen luokanopettajien toimijuus näyttäytyy analyysissäni musiikin käyttöön liittyen paljon säädellympänä ja kapeampana kuin haastatelluilla lastentarhanopettajilla.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laadullisin menetelmin eri-ikäisten peruskoulun oppilaiden äidinkielen kieliopin käsitteiden osaamista. Tutkittaviksi käsitteiksi valittiin subjekti ja predikaatti. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten oppilaat määrittelivät näitä käsitteitä ja millaisia ongelmia niiden osaamiseen liittyi. Lisäksi oppilaiden osaaminen sijoitettiin käsitteiden osaamista luokittelevaan taksonomiaan. Tutkimusaineisto kerättiin kahdessa eteläsuomalaisessa koulussa, 6. ja 9. luokassa marraskuussa 2014. Tutkimuksen aineistonhankintamenetelmänä käytettiin lauseenjäsennystehtäviä, joita vastaajat ratkaisivat ensin itsenäisesti ja sen jälkeen neljän hengen ryhmissä, joihin molemmilta luokilta valittiin kahdeksan oppilasta. Tutkimusta varten ryhmätilanteet videoitiin, ja saatu materiaali litteroitiin, jotta sitä voitiin käyttää kirjallisten vastausten tapaan analyysissa. Tehtävien tarkoituksena oli saada oppilaat kielentämään omaa ajatteluaan ja ymmärrystään käsitteiden luonteesta monipuolisesti. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui kieliopin kouluopetuksen, käsitteenoppimisen ja osaamisen sekä Bloomin taksonomian ympärille. Tutkimusta varten muodostettiin Bloomin taksonomiaa soveltaen neliportainen käsitteiden osaamisen taksonomia (muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, eritteleminen), joka sopii äidinkielen kielioppikäsitteiden osaamisen tutkimiseen. Aineistonkeruutehtävät suunniteltiin tätä sovellusta noudatellen. Aineistoa analysoitiin sekä aineistolähtöisen että teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Aineiston avulla tarkasteltiin vastaajien tapoja määritellä subjektia ja predikaattia sekä luokiteltiin ongelmia, joita vastaajilla oli käsitteisiin liittyvässä osaamisessa. Subjektin ja predikaatin määrittelyyn oppilaat käyttivät viittä erilaista määritelmäkategoriaa: lauserakenteeseen (syntaktinen), kysymyksiin (interrogatiivinen) ja lauseenjäsenen merkitykseen (semanttinen), muotoon (morfologinen) tai sanaluokkaan perustuvia määritelmäkategorioita. Lisäksi vastauksista ilmeni muutamia määritelmiä, joita ei ollut epäselvän ilmaisunsa vuoksi mahdollista sijoittaa mihinkään edellä mainittuun kategoriaan, jolloin ne muodostivat vielä kuudennen, epäselvien määritelmien kategorian. Aineistosta löytyneet osaamisen ongelmat voidaan vastaavasti jakaa neljään eri kategoriaan: ongelmat käsitteiden nimiin, niiden määrittelyyn, käyttämiseen ja analyysiin liittyvässä osaamisessa. Kun oppilaiden osaaminen sijoitettiin taksonomian tasoille, suurin osa kummankin luokka-asteen oppilaista jäi taksonomian ulkopuolelle yltämättä vastauksissaan edes alimmalle, muistamisen, tasolle. Toisaalta molemmilla luokka-asteilla oli yhdestä kahteen oppilasta, jotka ylsivät käsitteen osaamisen taksonomian ylimmälle, erittelemisen, tasolle. Ryhmäosuudessa kummankin luokka-asteen ryhmät pärjäsivät keskimääräisesti paremmin kuin ryhmän jäsenet itsenäisissä suorituksissaan. Kaikkien ryhmien kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt, vaan ryhmän suoritukseen vaikutti muun muassa se, tarkasteltiinko käsitteitä merkityksineen useista näkökulmista vai hyväksyttiinkö jokin ryhmän jäsenen ehdottama vastaus ilman kritiikkiä ja muiden vaihtoehtojen tarkastelua. SUMMARY: Mastery of grammatical concepts : the definitions of subject and predicate, the problems and the levels concept of mastery of sixth- and ninth-graders The purpose of the master’s thesis was to study the mastery of grammatical concepts of different-aged comprehensive school students. The ways they defined these concepts, subject and predicate, and the different problems of their concept mastery were studied. Students’ accomplishments were also classified by using a specific taxonomy of mastery of concepts. The research material was gathered with a set of sentence analysis exercises from sixth- and ninth-graders in Southern Finland in October of 2014. Students solved these exercises first individually, and afterwards eight students from both grades were randomly selected to solve similar exercises in four-person groups. The group discussion was recorded, and the gathered material was transcribed and used in analysis with the individual answers. The aim of the exercises was to get the students to language their thinking and understanding of the concepts’ characteristics. The theoretical framework of the thesis includes i.a. the grammar teaching in school, the acquirement of concepts and the Bloom’s taxonomy. A four level taxonomy of mastery of concepts (remembering, understanding, application, analysing) based on the cognitive domain of Bloom’s taxonomy of educational objectives was formed by the researchers. This application of the Bloom’s taxonomy is suitable for studying the topic, and the exercises used to gather the research material were designed by following the structure of this application. The research data was analysed by using qualitative content analysis. The definition and problem categories introduced later in the thesis derived inductively from the research data. The students’ levels of concept mastery were defined with directed content analysis. The definitions of subject and predicate given by the students were divided to five different categories: sentence structure (syntactic), question (interrogative) or sentence constituent’s meaning (semantic), word form (morphological), or lexical category based definitions. Students also gave some vague definitions, which could not be classified in the definition categories above, but which formed a sixth category, equivocal definitions. Problems appeared with concepts were divided into four categories: problems with mastering the name, definition, usage, and analysis of the concept. The majority of the students did not answer the requirements of any level of the taxonomy. On the other hand there were one or two students in both grades who reached the highest level (analysing) of the four level taxonomy. In general, the groups reached higher levels of the taxonomy than its members individually. This was not the case with every group, however, but the group performance was impacted by the way the group members worked together: if the concepts were studied from various perspectives by taking their meaning in consideration or if the group accepted the first suggestion as an answer without critique and considering another possible solutions.

This study explores primary school curriculum development in Tanzania. Curriculum development is part of a wider socio-political discussion within a society, and has powerful implications in overall educational planning. Therefore, the actors and influences that have the power in curriculum development should be approached critically. With the help of the case study of Tanzania, national curriculum theorising is situated in a transnational and global discussion. Two predominant Western curriculum traditions, the Anglo-American curriculum and the European-Scandinavian Bildung-Didaktik, are used to test the theories of curriculum development in Tanzania. The aspects of curriculum politicisation and the decentralisation process in education are used to help to identify who holds curricular power in the national curriculum development process in Tanzania. The study is based on a case study methodology as it aims to build a holistic picture of the Tanzanian curriculum development process and uses Tanzania as a specific case. The case study methodology draws on general qualitative research and the data is gathered and analysed with methods used in many qualitative research projects. The primary data was gathered during fieldwork in Tanzania. The primary data includes fifteen interviews that were conducted with stakeholders in Tanzanian curriculum development. Simultaneously, the study encompasses features from theoretical research, as it incorporates the curriculum theories into the analyses. The reason for this lies in the opportunity to analyse the questions of curricular power on a general level, and to distinct certain transnational features in Tanzanian curriculum planning. The Tanzanian curriculum development process is currently marked by the lack of access to the curriculum document and the overall lack of knowledge about the curriculum development process. The curriculum is developed at a central level while there is a rising need to involve teachers and other local stakeholders in the development process. The findings of the research demonstrate that curriculum development in Tanzania is strongly influenced by international forces. The international influences guide the curriculum to follow transnational and global curriculum traditions that draw deeply on the Anglo-American curriculum. Simultaneously, due to strong post-independent self-reliance policies, a strong need for a national curriculum can be distinguished in Tanzanian curriculum theorising. This calls for strong local involvement in the curriculum in order to maintain a self-reliant Tanzania, in which education serves the nation and its population. With reference to the theoretical analysis, the findings demonstrate that traces from both of the two transnational curriculum traditions can be distinguished in the Tanzanian curriculum theorising. The presence of these transnational features should not guide the interpretations of the Tanzanian curriculum development process towards a narrow global interpretation of curriculum development. Rather, the findings show that Tanzanian national curriculum development can be situated into a larger global discussion of curriculum, in order to identify the actors and forces that eventually are influential in curriculum theorising. TIIVISTELMÄ Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä Tansanian perusopetuksen opetussuunnitelman suunnitteluun. Opetussuunnitelman suunnittelu on osa laajempaa sosiopoliittista keskustelua ja sillä on suuret vaikutukset yhteiskunnan opetusjärjestelmään. Tämän vuoksi opetussuunnitelman suunnitteluun vaikuttavien tahojen ja toimijoiden valtaa tulee lähestyä kriittisesti. Tansania tapaustutkimuksenaan, tämä tutkimus tarkastelee valtiollista opetussuunnitelma teoretisointia suhteessa ylikansalliseen ja globaaliin keskusteluun. Länsimaisessa opetussuunnitelmateoriassa vaikuttaa vahvasti kaksi opetussuunnitelma traditiota, angloamerikkalainen opetussuunnitelma ja eurooppa-skandinaavinen Bildung-didaktik traditio, joiden ilmenemistä ja vaikutteita tarkastellaan Tansanian opetussuunnitelman yhteydessä. Tansanian opetussuunnitelman suunnittelun valtaa pitävät tahot pyritään selvittämään opetussuunnitelman politisoinnin ja desentralisaatio prosessin avulla. Tutkimus perustuu tapaustutkimuksen metodologiaan ja sen tavoitteena on muodostaa holistinen kuva Tansanian opetussuunnitelman suunnittelusta ja käyttää Tansaniaa tapaustutkimuksena. Tapaustutkimuksen metodologia perustuu laadullisen tutkimuksen pohjalle ja tutkimuksen aineisto on kerätty ja analysoitu laadullisen tutkimuksen metodien avulla. Aineisto kerättiin tutkimusmatkan aikana Tansaniasta. Tämä aineisto sisälsi viisitoista haastattelua eri sidosryhmän jäsenten kanssa. Samanaikaisesti tutkimus muodostuu osittain teoreettisen tutkimuksen muotoon, sillä aineistonanalyysi yhdistää Tansanian tapaustutkimuksen aineiston ja opetussuunnitelmateorian teoreettista kirjallisuutta. Tutkimustulokset mahdollistavat sekä yleisemmän opetussuunnitelman tarkastelun että Tansanian opetussuunnitelman suunnittelun tarkastelun suhteessa ylikansalliseen opetussuunnitelmateoriaan. Tämän hetkistä Tansanian opetussuunnitelman suunnittelua hankaloittaa se, että opetussuunnitelma ei ole saatavilla. Lisäksi tietämys opetussuunnitelman suunnittelusta on vähäistä. Opetussuunnitelman suunnittelu on keskitettyä, vaikka tarve sisällyttää opettajat ja paikallisia sidosryhmiä suunnitteluprosessiin on vahva. Tulokset osoittavat, että Tansanian opetussuunnitelman suunnitteluun vaikuttaa kansainväliset virtaukset. Tansanian opetussuunnitelma seuraa ylikansallisia ja globaaleja malleja, jotka pohjautuvat angloamerikkalaiseen opetussuunnitelma traditioon. Samanaikaisesti itsenäistymisen jälkeen omaksutut self-reliance ohjelmat vaikuttavat yhä Tansanian koulutussuunnittelussa ja vaativat kansallista opetussuunnitelmaa. Tästä johtuen opetussuunnitelma suunnitteluun kaivataan myös vahvaa paikallista osaamista, joka mahdollistaa Tansanian omavaraisuuden koulutussuunnitellussa ja edesauttaa koko yhteiskunnan osaamista ja hyvinvointia. Ylikansallisten virtausten näkymisen Tansanian opetussuunnitelman suunnittelussa ei tule johdattaa tulkintoja kohti kapeakatseista opetussuunnitelman suunnittelua. Sen sijaan tulokset osoittavat, että ylikansallisia piirteitä voidaan havaita myös Tansanian opetussuunnitelman suunnittelusta ja tätä tietoa voidaan hyödyntää, kun pyritään selvittämään mitkä tahot ja toimijat ovat oikeasti vallassa opetussuunnitelman teoretisoinnissa.

Tämän fenomenologisen tutkimuksen tavoitteena on ollut luoda ymmärrys naisopettajien pukeutumisen merkityksestä heidän työssään ja koulumaailmassa yleisesti valmistuneiden opettajien, luokanopettajaksi opiskelevien ja kuudesluokkalaisten oppilaiden näkökulmista. Työssä tutkittiin, miten tutkimuksen osallistujajoukot kokevat opettajan ulkoisen olemuksen ja samalla vertailtiin näiden osallistujajoukkojen näkemysten eroja ja yhtäläisyyksiä. Aineistoa kerättiin hyödyntäen puolistrukturoitua teemahaastattelua kaikissa tutkimuksen kohderyhmissä. Lisäksi oppilailta kerättiin aineistoa myös kirjoitelmien ja kuvallisten tuotosten muodossa. Tutkimukseen osallistui kaksi naisluokanopettajaa, kaksi luokanopettajaksi opiskelevaa naista ja 23 kuudesluokkalaista oppilasta. Oppilaista 21 oli tyttöjä ja kaksi poikia. Koska tutkimukseen osallistuneet olivat lähes kokonaan naisia ja tyttöjä, on aihetta tutkittu erityisesti naisnäkökulmasta. Opettajan ulkoisella olemuksella on koettu olevan selkeä merkitys oppimisympäristöön ja esikuvan antamiseen. Pukeutuminen on ulkoisen olemuksen yksi osatekijä ja merkittävä osa ensivaikutelman luomisessa. Opettajaopiskelijat kokivat sen tärkeänä jopa opettajankoulutuksen pääsykokeissa, vaikka sen ei toivottukaan vaikuttavan tuloksiin. Tutkimuksen perusteella ulkoista olemusta pidetään hyvin tärkeänä osana myös opettajan työssä. Opettaja on tärkeä esimerkki kasvaville lapsille ja nuorille. Hän ilmentää omaa esimerkillisyyttään jatkuvasti myös omalla ulkoisella olemuksellaan. Persoona ja oma identiteetti ovat tärkeitä työkaluja opettajan jokapäiväisessä työssä. Pukeutumisellaan opettaja voikin tuoda omaa persoonallisuuttaan ja identiteettiään halutulla tavalla esiin, korostaa tai häivyttää sitä. Opettaja ei kuitenkaan voi pukeutua aivan kuten haluaa vaan opettajan pukeutumiseen kohdistuu paljon odotuksia ja paineita yhteiskunnalta, kollegoilta ja oppilailta. Opettajien, opiskelijoiden ja oppilaiden näkemykset opettajan ulkoisesta olemuksesta olivat pääosiltaan hyvin samankaltaisia. Kaikki ryhmät korostivat opettajien ulkoisen olemuksen tärkeyttä, eikä sitä pidetty yhdentekevänä asiana. Kaikki tutkimuksen osallistujaryhmät nostivat vahvasti esiin esimerkillisyyden osana opettajan ulkoista olemusta. Ulkoisesta olemuksesta nostettiin muutoinkin esiin samanlaisia tärkeinä koettuja teemoja, kuten siisteys ja tietynlainen tyylikkyys. He myös arvottivat osa-alueita hyvin samaan tapaan. Eri osallistujaryhmiltä kerätyissä aineistoista oli kuitenkin havaittavissa myös selkeitä näkemyseroja useammassa eri aihealueessa, joita olivat erityisesti värien käyttö sekä auktoriteetin ja ulkoisen olemuksen yhteys. Tutkimustulokset olivat hyvin yhdenmukaiset aiemmin tehtyjen tutkimusten kanssa erityisesti siltä osin, miten opettaja kokee oman ja kollegoiden pukeutumisen työssään. Myös opiskelijoiden näkemykset vastasivat aiempien tutkimusten tuloksia.

Tutkimuksen tarkoitus on tukea nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta, parantaa yhteisön hyvinvointia sekä tarjota yhteisön jäsenille uusi elämys. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja tutkimusasetelma rakentui toimintatutkimuksen periaatteiden mukaan. Kohderyhmänä tutkimuksessa oli tamperelainen 5. luokka, joka osallistui kolme viikkoa kestävään yhteisöllisyyttä tukevaan sarjakuvaprojektiin. Toimintatutkimuksen tapaan tutkijat olivat sarjakuvaprojektin ajan kohdeluokan opettajia, mutta myös oppilaiden toimintaa observoivia tutkijoita. Oppilaiden työskentelyprosesseja havainnoimalla etsittiin vastausta siihen, millaisia vaikutuksia projektilla oli kohdeluokan yhteisöllisyyden rakentumiseen ja muuttumiseen. Tutkimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi hyödynnettiin taidekasvatuksen laajaa toimintakenttää, jonka yhtenä pyrkimyksenä oli saada nuori työskentelemään avoimempana vuorovaikutussuhteissa. Sarjakuvaprojektissa käytettiin sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti ryhmää tukevia ja vahvistavia didaktisia työtapoja. Taiteen tekeminen ja tekemisen tutkiminen olivat keskeisessä asemassa, sillä tutkimuksessa pohditaan millaisia mahdollisuuksia taiteen läsnäolo antoi yhteisöllisyyden rakentumiselle. Sarjakuvaprojektista kertyneen havaintoaineiston tulkinta vaati yhteistä ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Tämän takia jäsentelimme havaintoaineistoa yhteisen taiteellisen työskentelyn avulla, josta reflektiomme prosessoitui taideteokseksi - sarjakuvaksi. Tutkimuksen aineisto koostui tutkijaparin havainnoista koostetusta sarjakuvasta, taideprojektin aikana otetuista valokuvista sekä oppilaiden antamista kirjallisista loppupalautteista. Tutkimuksessa käytettiin taiteellisen tutkimuksen viitekehystä havaintojen, aineiston jäsentelyn sekä tulkinnan apuna. Taiteellisessa tutkimuksessa taiteen tekeminen nähdään arvokkaana tiedon tuottamisen keinona. Oppilaiden työskentelystä oli havaittavissa, että oppilasryhmien prosessit noudattivat monin osin perinteisiä ryhmän kehitysvaiheita. Ohjaajien rooli oli tukea oppilaista muodostettuja pienryhmiä niiden eri vaiheissa, sekä auttaa oppilaita ymmärtämään ja hyödyntämään ryhmän tarjoama potentiaali. Oppilaiden yhteisöllinen työskentely kehittyi sarjakuvaprojektin aikana. Monet ryhmät, joissa oli aluksi ilmennyt työskentelyä haittaavia estoja, pääsivät projektin aikana niiden yli. Taiteellinen prosessi osoittautui merkittäväksi tekijäksi luokan yhteisöllisyyden rakentumiselle ja kehittymiselle. Projektin myötä oppilaat ymmärsivät, että heidän tulee tukea toisiaan sekä kuunnella ja arvostaa toistensa mielipiteitä. Taiteen välittämä kehollisuus ja aistillisuus avasivat oppilaiden välille dialogisen tilan, jossa yhteisen taiteen tekeminen saattoi ryhmien jäsenet keskustelemaan, kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisiaan. Taiteen tekeminen ja myöhemmin valmiit taideteokset avasivat väylän oppilaiden väliseen kommunikaatioon, kohtaamiseen sekä yhteisten merkitysten luomiseen.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella yhteisöllisyyden ja yhteistyön merkitystä kouluissa opettajien näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, mistä tekijöistä yhteisöllinen ilmapiiri opettajien kokemusten mukaan koostuu ja miten aidosti yhteisöllinen ilmapiiri voidaan saavuttaa. Yhteisöllisyyden merkitystä kouluarjessa tarkasteltiin erityisesti yhteisön uuden tulokkaan, uraansa aloittelevan opettajan kokemuksen kautta. Tuloksissa kuitenkin huomioitiin myös kokeneempien yhteisön jäsenten näkökulma. Varsinainen aineisto kerättiin kyselylomakkeilla sekä haastattelemalla. Lisätietoa tutkittavasta ilmiöstä toi erilaisten koulukulttuurien havainnointi. Tutkimuksen kohteena oli opettajia erilaisista lähtökohdista. Suurin osa opettajista toimi luokanopettajan tehtävissä, mutta mukana tutkimuksessa oli myös aineenopettajia, erityisopettajia ja myös osin rehtorin tehtävissä toimivia opettajia. Kaiken kaikkiaan avoimiin kyselylomakkeisiin vastasi 16 opettajaa. Haastatteluihin osallistui 7 opettajaa. Opettajat toimivat kouluissa eri puolilla Hämettä ja Pirkanmaata. Tarkoituksena aineiston keruussa olikin kerätä tietoa erilaisista kouluista. Yhteisöllinen työilmapiiri ja yhteistyön tekeminen motivoi ja kannustaa opettajia jaksamaan ajoittain haastavaa ja stressaavaakin työarkea. Yhteisöllisen koulukulttuurin piirteitä ovat yhteisön keskinäinen luottamus ja avoimuus, yhteisön vuorovaikutuksellisuus, rehtorin kollegiaalisuuteen kannustava esimerkki sekä työyhteisön yleinen yhteisöllisyysmyönteinen suhtautuminen. Nämä yhteisöllisyyden piirteet ja kollegiaalisuutta edistävät tekijät vaikuttavat kehämäisesti toisiinsa kun yksi piirre puuttuu, on yhteisöllisyyden muitakin piirteitä vaikea ylläpitää. Aito yhteisöllinen ilmapiiri koostuukin kaikista näistä piirteistä. Hidasteina yhteisöllisen työkulttuurin muodostumiselle opettajayhteisössä ovat epäkollegiaaliset työkulttuurit, joissa esiintyy esimerkiksi juoruja ja ennakkoluuloja sekä selvittämättömiä ongelmia yhteisön sisällä. Opettajan arkea määrittävä kiire sekä huonot työolosuhteet luovat myös oman haasteensa yhteisöllisyyden rakentumiselle. Opettajan tulisi saada kokea olevansa merkityksellinen ja arvostettu työyhteisössään. Tämänkaltaisella kokemuksella on suuri merkitys, kun tarkastellaan opettajan työssä jaksamista. Parhaassa tapauksessa opettajat toimivat niin sanottuina työkumppaneina, mikä ilmenee tasa-arvoisena asemana ja keskinäisenä kunnioituksena yhteistyötä tehdessä. Työkumppanuuden tulisi ilmetä myös työkavereiden keskinäisenä henkisenä tukena ja kannustamisena. Erityisesti yhteisön uudelle tulokkaalle yhteisön tuki on tärkeä tekijä jaksamisen ja työarjesta selviytymisen näkökulmasta tarkasteltaessa. Myös kollegiaalinen työkulttuuri edistää opettajan jaksamista ja työssä viihtymistä. Esimerkiksi töiden jakaminen ja ideoiden vaihtaminen työtovereiden kesken säästää opettajan aikaa ja energiaa, sekä lisää motivaatiota. Aidon yhteisöllisyyden mukanaan tuoma opettajien välinen yhteistyö on usein seurausta yhteisistä päämääristä. Yhteiseen hyvään tähtääminen yhteisönä motivoi opettajia jakamaan omaa osaamistaan. Tämä saa aikaan niin sanottua luonnollista, opettajista itsestään kumpuavaa, yhteistyötä. Tämänkaltainen yhteistyö voidaan nähdä tulevaisuudessa ratkaisuna työviihtyvyysongelmiin kouluissa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää esimiestehtävissä olevien poliisien ja peruskoulujen rehtoreiden käsityksiä ja kokemuksia koulun ja poliisin yhteistyöstä sekä kokemuksille annettuja merkityksiä. Tämä tutkimus on rajattu vain kouluissa esiintyvän epäsuotuisan käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn - ei poliisin peruskouluissa suorittamiin hälytystehtäviin. Tutkimus pyrki kuvaamaan ja ymmärtämään, millaisia ovat peruskoulun ja poliisin tekemä turvallisuus- ja kasvatusyhteistyö. Lisäksi tutkimus selvitti, millaisia haasteita peruskoulun ja poliisin yhteistyöllä on ja miten sitä voitaisiin kehittää. Tutkimuksen viitekehyksenä toimivat poliisien ja opettajien työnkuvassa tapahtuneet muutokset, teoriat turvallisuudesta, moniammatillisesta yhteistyöstä sekä kasvatuksesta. Tutkimusta viitoittavana tekijänä toimivat myös edellä mainittuihin ilmiöihin liittyvät lait ja asetukset sekä muu yhteiskunnallinen ohjaus. Tutkimus eteni laadulliselle tutkimukselle tyypillisin piirtein. Aineistonhankintamenetelmänä käytin teemahaastattelua. Teemahaastatteluihin osallistui kaksi alakoulun rehtoria ja yksi poliisipäällystön edustaja Kanta-Hämeestä sekä yksi yläkoulun näkökulmaa edustava rehtori, yksi esimiestehtävissä toimiva poliisimiehistön edustaja ja yksi poliisipäällystön edustaja Keski-Uudeltamaalta. Kaikki haastatellut olivat kokeneita omassa työssään ja sen lisäksi myös tehneet käytännössä poliisin ja koulun yhteistyötä. Haastattelemalla koottu aineisto litteroitiin ja järjestettiin uudelleen tutkimuksen teemojen mukaan. Teemoittelun avulla esiin nostetut kokemukset olivat osittain päällekkäisiä ja tästä syystä tutkimusongelmat täsmentyivät vasta aineiston analyysivaiheessa. Pääteemoiksi nousivat peruskoulun turvallisuus- ja kasvatusyhteistyö. Haastatteluissa esille nousi laajasti poliisien ja opettajien näkemyksiä ja kokemuksia yhteistyöstä ja myös pohdintaa siitä, miten yhteistyötä tulisi kehittää. Aineiston analyysi pohjautui haastateltavien puheen sisällön analyysiin. Tätä sisältöä tarkastelin teoriaohjaavasti, yksilöiden näkemyseroja huomioiden. Tutkimustulosten mukaan peruskoulu koetaan turvalliseksi, vaikka yhteiskunnan sekä lasten ja heidän perheidensä ongelmat näyttävätkin lisääntyneen. Turvallisuuden nähdään olevan keskeinen osa koulujen toimintaa ja siihen halutaan panostaa. Turvallisuussuunnittelulla halutaan lisätä koulujen turvallisuutta, mutta turvallisuussuunnitelmiin kirjatut asiat koetaan etäisiksi käytännön työtä tekeville. Peruskoulujen turvallisuuteen tähtäävät toiminnat riippuvat sekä koulun että poliisin työntekijöiden aktiivisuudesta. Peruskouluihin kaivataan lisää yhteisöllisyyttä, johon kaikki peruskouluun liittyvät toimijat olisivat sitoutuneet. Myös poliisin osallistuminen peruskoulujen kasvatustehtävään nähtiin myönteisenä. Yhteistyön avulla saadaan siirrettyä sellaista tietoa oppilaasta tai ilmiöstä, jonka avulla varhainen puuttuminen on mahdollista. Myös molempien osapuolten työmäärä vähenee pidemmällä aikavälillä. Opettajat kokivat myös tärkeäksi poliisin antaman asiantuntija-avun silloin, kun koulun omat kasvatuskeinot eivät riitä ongelman tai asian ratkaisemiseksi. Poliisilla koetaan olevan sellainen auktoriteettiasema lapseen ja nuoreen, että hänen puhettaan uskotaan, olipa kyse oppilashuollollisesta asiasta tai laillisuuskasvatusoppitunnista. Yhteistyön kehittämiseksi toivotut toimenpiteet noudattelevat Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämiä suosituksia koulujen turvallisuustilanteen parantamiseksi. Peruskoulun ja poliisin yhteistyö halutaan muuttaa yhteiskunnallisen ohjauksen avulla suosituksesta velvoitteeksi. Tätä kautta toiminnasta tulee tehdä entistä tavoitteellisempaa ja sen vaikutuksia tulee arvioida. Heikko taloudellinen tilanne koetaan estävän yhteistyön tekemistä, mutta toisaalta yhteistyön nähdään olevan myös resursseja säästävää. Viranomaisten tekemään päällekkäistä työtä voidaan vähentää toimivan yhteistyön avulla.

Vanhempien, sisarusten sekä kavereiden liikunnan harrastamisella on todettu aiemmissa tutkimuk-sissa olevan yhteyttä lasten liikunta-aktiivisuuteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ala-koulun viides- ja kuudesluokkalaisten lasten vapaa-ajan liikuntaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten liikunnan määrää ja useutta, heidän harrastamiaan liikuntalajeja sekä urheiluseurojen ja koulujen liikuntakerhoihin osallistumista. Tutkimuksessa selvitettiin eroavatko tyttöjen ja poikien liikunta-tottumukset toisistaan. Tutkimustehtävänä oli myös selvittää, onko lasten liikunta-aktiivisuudella ja kotioloilla yhteyttä toisiinsa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat kahden alakoulun viidensien ja kuudensien luokkien oppilaat Päijät-Hämeessä. Tutkimukseen osallistui 127 oppilasta, joista 67 oli tyttöjä ja 60 poikia. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta ja saadut vastaukset analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin PASW Statistics 19-ohjelmalla. Tulokset osoittivat, että hieman alle puolet lapsista harrastaa liikuntaa päivittäin ja lähes kaksi vii-desosaa 2-6 kertaa viikossa. Noin 50 % lapsista liikkuu fyysisen aktiivisuuden perussuositusten mukaisesti vähintään 1-2 tuntia päivässä. Lapsia, jotka eivät liiku ollenkaan on 6 % vastaajista. Ur-heiluseuran harjoituksiin osallistui noin 40 % lapsista. Tytöt harrastivat eniten ratsastusta ja tanssia, pojat harrastivat erityisesti salibandya, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Vanhemmista fyysisesti aktiivisen isän roolimallilla näyttäisi olevan vaikutusta lapsen liikunta-aktiivisuuteen. Äidin liikunta-aktiivisuudella ei havaittu olevan vaikutusta lapsen liikkumiseen. Sisarusten liikunta-aktiivisuus näyttäisi olevan positiivisessa yhteydessä lapsen liikunta-aktiivisuuteen. Samansuuntaisia olivat tulokset verrattaessa kavereiden liikunnan harrastamisen yhteyttä lapsen omaan liikkumiseen. Vä-hän liikuntaa harrastavilla lapsilla oli useammin muita lapsia vähemmän liikuntaa harrastavia kave-reita. Suurin osa lapsista piti asuinympäristönsä liikuntamahdollisuuksia vähintään hyvinä. Tutki-muksen lapsista noin puolet ei saavuta liikuntasuosituksia ikäkautena, jolloin fyysinen aktiivisuus on tutkitusti korkeimmillaan. Miten heidät saisi innostumaan liikunnasta enemmän, jotta liikunnan terveyttä edistävät vaikutukset saavutettaisiin nyt ja tulevaisuudessa? Tätä olisi hyvä tutkia jatkossa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää uskonnon oppikirjojen välittämiä perhekuvia sekä niiden suhdetta yhteiskunnallisiin muutoksiin. Analysoimme kirjojen tekstejä, kuvia, keskustelunaiheita ja tehtäviä tarkastellen sitä, miten perhe kuvataan niissä ja minkälaisia arvoja sekä ihanteita kuvauksiin liittyy. Olennaiseksi tarkastelussa nousi perherakenne, perheenjäsenten roolit ja toimintamallit. Analyysilla pyrittiin selvittämään, millaisia perhekuvia uskonnon oppikirjoissa esiintyy, miten ne muuttuvat eri vuosikymmeninä sekä miten yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat oppikirjojen perhekuviin. Tutkimuksen aineistoksi valikoitui yhteensä 22 vuosien 1950 2013 välillä julkaistua alkuopetuksen uskonnon oppikirjaa. Tutkimuksessa päädyttiin tarkasteleman uskonnon oppikirjoja, sillä evankelisluterilaisen uskonnon oppiaineen opetussuunnitelman keskeisissä sisällöissä mainitaan perheen ja suvun arvot sekä perinteet. Tutkimus oli laadullinen ja sen la?hto?kohtana oli hermeneuttinen la?hestymistapa. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Alkuopetuksen oppikirjat sisältävät paljon kuvia, joten kuva-analyysilla oli merkittävä rooli tutkimuksessa. Jotta tutkimustulokset olisivat mahdollisimman kattavia sekä monipuolisia, tutkimuksessa edettiin vuorovaikutteisella otteella huomioiden teoreettinen viitekehys jatkuvasti analyysin pohjalla. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä pyrittiin käsittelemään laajasti perhettä, siihen liittyviä käsityksiä ja arvoja sekä perheeseen liittyviä yhteiskunnallisia muutoksia. Aluksi selvitettiin, miten perinteisestä perhemallista on siirrytty postmoderniin perheeseen. Tämän lisäksi pohdittiin, mitkä arvot vaikuttavat perheen ilmiöiden taustalla ja miten niiden pohjalta on tehty ja toteutettu yhteiskunnallisia muutoksia. Koska aineistona toimii uskonnon oppikirjat, oli olennaista tarkastella perheen teemaa evankelisluterilaisen uskonnon kautta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsiteltiin myös uskonnonopetuksen luonnetta ja historiaa, jotta uskonnon oppikirjojen perhekuvia voitiin tarkastella myös tämä konteksti huomioonottaen. Aineiston analyysi tehtiin vuosikymmen kerrallaan, nostaen aina ajalle tyypillinen perhekuva esille sekä samalla tarkasteltiin sitä, miten yhteiskunnalliset muutokset tulevat näkyviin tutkimusaineistossa. Kokonaisuudessaan perheeseen liittyvät yhteiskunnalliset muutokset voitiin havaita myös oppikirjoissa, mutta usein vuosikymmenten viiveellä. Johtopäätöksiin löydettiin kolme merkittävää perhekuvassa tapahtunutta muutosta; perheenjäsenten roolit tasa-arvoistuivat, perherakenteet moninaistuivat sekä yksilöllistyminen lisääntyi. Tasa-arvoistuminen näkyi muun muassa siinä, että äidin ja isän roolit ovat tulleet lähemmäksi toisiaan. Tosin perhettä ei oltu uusimmissa oppikirjoissa aina esitetty perinteisen ydinperheen mallin kautta, vaan perherakenteiden moninaistuminen näkyi esimerkiksi perhekuvien tulkinnanvaraiseksi jättämisellä ja erilaisuuden korostamisella. Näin ollen roolien väliset suhteetkin jäivät uusimmissa oppikirjoissa enemmän avoimiksi. Samalla yksilöllistyminen oli noussut yhä voimakkaammin pinnalle, joka osaltaan vaikutti esimerkiksi lapsen yhä vahvempaan autonomiseen rooliin sekä siihen, että erilaisuutta ja tämän kautta suvaitsevaisuutta korostettiin.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella Vihreän lipun ympäristökasvatusohjelmaa ja sen toteutumista eri ikäisten lasten ja nuorten ympäristökasvatuksessa. Vihreä lippu on päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille sekä vapaa-ajan toimijoille tarkoitettu kestävän kehityksen ohjelma. Se on osa kansainvälistä Eco Schools -ohjelmaa, jonka on kehittänyt ympäristökasvatusjärjestö Foundation for Enviromental Education (FEE). Eco Schools -ohjelmassa ovat mukana mm. lähes kaikki EU-maat, ja siihen osallistui vuonna 2011 yli 35 000 koulua yli 50 maassa. Ohjelmaa toteuttaa ja koordinoi Suomessa Suomen Ympäristökasvatuksen Seura. Vihreän lipun perusperiaatteet ovat ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatuksen integrointi opetukseen ja toimintakulttuuriin, lasten ja nuorten osallisuus sekä yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tutkielma oli jatkoa aiemmalle kandidaatintutkielmalle, joka tarkasteli Vihreän lipun ohjelmaa erityisesti sen vaikuttavuuden ja sen tuottaman osallisuuden näkökulmista peruskouluissa. Tämä tutkielma laajensi näkökulman myös päiväkotien ja toisen asteen oppilaitosten tarkasteluun. Tutkielman tavoitteena oli selvittää ja vertailla, millasiin ympäristökasvatuksellisiin tavoitteisiin ohjelman avulla on päästy, miten hyvin se toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelman ja peruskoulun ja toisen asteen opetussuunnitelmien perusteita ympäristökasvatuksen ja aktiivisen kansalaisuuden osalta, ja millaista osallisuutta ohjelma tuottaa. Tutkimusaineistona oli yhteensä 61 kappaletta päiväkotien, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten anomusta kestävälle Vihreä lippu -tasolle siirtymisestä vuosilta 2011?2013. Kestävän tason anomuksen voi tehdä, kun on ollut hyväksytysti mukana vähintään kolmessa Vihreän lipun teemaprojektissa. Kestävän tason lippua anoessa tulee monipuolisesti arvioida omaa Vihreän lipun toimintaa ja arvioida saavutuksia, joihin eri teemaprojektien kuluessa on päästy. Tutkimusmenetelmä tutkielmassa oli laadullinen tutkimus ja käytetty tutkimusmetodi sisällönanalyysi. Keskeisimmät tutkimustulokset aineiston perusteella olivat, että Vihreä lippu lisää ympäristötietoisuutta, parantaa ympäristökasvatuksen laatua ja vähentää siinä mukana olevien toimijoiden ympäristökuormitusta. Lisäksi tutkimus osoitti, että ohjelma tuottaa monipuolisia yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia sekä innostaa ympäristön puolesta toimimiseen. Vihreän lipun ohjelma on vaikuttanut lasten ja nuorten ympäristökäyttäytymiseen myönteisesti muuttamalla toimintatapoja. Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä, että eri kouluasteiden opetussuunnitelmien perusteissa mainitut ympäristökasvatuksen ja aktiivisen kansalaisuuden aihekokonaisuudet toteutuvat Vihreä lippu -ohjelman avulla hyvin. Vihreä lippu -toiminnan lopullinen arviointi sen vaikuttavuuden suhteen on haasteellista. Vaikka yleisiä johtopäätöksiä Vihreä lippu -kokemusten ja toiminnan tulosten pohjalta voidaankin tehdä, varsinaisia yleistyksiä on hankalampi johtaa. Lopullisesti ohjelman vaikuttavuus voi näkyä vasta paljon myöhemmin lapsen ja nuoren elämässä, siinä toimiiko hän tulevaisuudessa vastuullisella, ympäristön huomioon ottavalla tavalla ja miten hän omalla toiminnallaan osallistuu ja pyrkii vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, miten edeltävien vuosikymmenten aikana väitetyksi valtaideologiaksi noussut uusliberalismi esiintyy nykyään opetustoimen kanteluissa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen sisällönanalyysi, jossa tärkeimpinä lähteinä toimivat koulutuspolitiikan ja kasvatustieteiden asiantuntijoiden kirjoitukset sekä tutkimusaineistona Etelä-Suomen aluehallintovirastoon tehdyt opetustoimen kantelut vuosilta 2011 - 2012. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle käymällä läpi uusliberalismin ideologinen kehitys, suosion nousu ja vaikutuksen ulottuminen taloustieteistä muihin yhteiskunnan osa-alueisiin ja tieteen suuntiin, aina kasvatustiedettä myöten. Tarkastelu osoittaa miten uusliberalismi on levinnyt liike-elämästä julkiseen hallintoon ja miten uusi julkisjohtaminen on osaltaan edesauttanut tämän suuntaista kehitystä. Lisäksi tutkimuksessa käydään läpi käsitteitä, jotka oleellisesti liittyvät uusliberalismiin, kuten tasa-arvo, kilpailukyky ja globalisaatio. Tämän jälkeen paneudutaan peruskoulun keskeisiin toimijoihin, joiksi tässä tutkimuksessa on rajattu oppilas, koulu ja opettaja, sekä seurauksiin, mitä uusliberalismin on esitetty aiheuttavan mainituille tekijöille. Viimeisten vuosikymmenien aikana on mainituista teemoista kirjoitettu paljon ja tutkijat itseään ja toisiaan toistaen, mutta lopulta varsin vähän on keskustelu saanut uusia sisältöjä. Peruskoulun keskeisten toimijoiden ohella käsittelen lyhyesti suomalaisen peruskoulun nykytilaa tukeutuen yhä asiantuntijoiden mielipiteisiin, mutta vain niihin, jotka he ovat esittäneet valtamedian välittämänä. Lisäksi kirjoitan Suomen PISA-historian merkityksestä ja vaikutuksista vallitsevaan koulutuspoliittiseen keskusteluun. Opetustoimen kanteluita käsittelevässä kokonaisuudessa on muista osioista poiketen mukana kvantitatiiviselle tutkimukselle tyypillisiä piirteitä, koska lukumäärät ja numeerinen vertailu olivat paikallaan kyseisessä pääluvussa käsiteltävien asioiden onnistuneelle kuvaamiselle ja vertailulle. Kanteluista käsitellään tyypilliset kantelun kohteet, kantelijat, niissä edellytetyt toimenpiteet ja toistuvia kanteluista esiin nousevia teemoja. Tutkimustulos on tutkimuksessa varsin selvä. Uusliberalismin on muiden tutkijoiden toimesta sanottu olevan aikamme valtaideologia ja sen on tulkittu jo vaikuttaneen peruskoulun keskeisiin toimijoihin. Kuitenkin tutustuessani opetustoimen kanteluihin, tulin siihen johtopäätökseen, ettei niiden taustalla ollut kantelijan uusliberalistiset tai niistä vaikutuksia saaneet mielipiteet. Tutkimuksen lopussa otan myös itse kantaa uusliberalismista esitettyihin kirjoituksiin sekä pohdin peruskoulun nykytilaa.