Search

Tutkimus käsittelee pienten lasten oppimista varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tutkimus pyrki selvittämään, missä määrin erityisesti sosiokulttuuriselle ja situatiiviselle oppimiskäsitykselle pohjautuva oppimisympäristömalli toteutuu valtakunnallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. Analysoinnin kohteena olivat neljä valtakunnallista varhaiskasvatussuunnitelmaa: suomalainen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet — Vasu (2005), ruotsalainen Läröplan för Förskolan — Lpfö 98/10, englantilainen Statutory Framework for the Early Years Foundation Stage — EYFS (2012) ja uusiseelantilainen Te Whāriki (1996). Tutkimuksessa käytetty oppimisympäristömalli on Ropon (2008) käsialaa ja se sisältää seuraavat näkökulmat: päämääräsuuntautuneisuus, kompleksisuus ja autenttisuus, vuorovaikutteisuus, eettinen ja moraalinen reflektointi sekä mahdollisuus arviointiin ja seurantaan. Kronqvist ja Kumpulainen (s. 50–51, 2011) ovat käyttäneet vastaavaa oppimisympäristömallia tarkastellessaan pienten lasten oppimista. Tässä tutkimuksessa fokusoiduttiin oppimisympäristömallin neljään näkökulmaan, jotka olivat päämääräsuuntautuneisuus, kompleksisuus ja autenttisuus, vuorovaikutteisuus sekä mahdollisuus arviointiin ja seurantaan. Syynä rajaukseen oli tarve mitoittaa tutkimus pro gradu -tutkielman puitteisiin. Tutkimus on laadullinen tutkimus ja se toteutettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä ja vertailevan tutkimuksen metodia apuna käyttäen. Varhaiskasvatussuunnitelma voidaan asiakirjamuodoltaan rinnastaa opetussuunnitelmaan, jonka juuret ovat opetussuunnitelmateoriassa. Opetussuunnitelmateoria tarjosi puitteet, jonka avulla oli mahdollista tulkita ja jäsentää varhaiskasvatussuunnitelmia erityisesti opetussuunnitelmatutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuksen peruslähtökohtana oli huomioida lapsilähtöisyys, siksi tutkimus painottui postmodernille käsitykselle lapsesta. Postmodernin lapsikäsityksen mukaan lapsi tulee nähdä aktiivisena toimijana (Rogers, 2009), oman elämänsä subjektina ja asiantuntijana (Clark & Moss, 2001). Sekä sosiokulttuurista että situatiivista oppimisteoriaa voidaan luonnehtia postmoderneiksi tavassaan tarkastella lasta. Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelmat ovat kulttuurisia asiakirjoja, joita on tutkimuksen uskottavuuden kannalta hyvä tarkastella kontekstissaan. Tutkimus sisältää lyhyen katsauksen suomalaisiin, ruotsalaisiin, englantilaisiin ja uusiseelantilaisiin varhaiskasvatuspalveluihin. Tutkimustulokset paljastivat Te Whāriki -varhaiskasvatussuunnitelman rakentuvan vahvasti sosiokulttuuriselle ja situatiiviselle oppimiskäsitykselle. Varhaiskasvatussuunnitelmassa huomioitiin laajasti tutkimuksen oppimisympäristölle asettamat vaatimukset kuten päämääräsuuntautuneisuus, kompleksisuus ja autenttisuus, vuorovaikutteisuus sekä mahdollisuus arviointiin ja seurantaan. Varhaiskasvatussuunnitelmista Vasu, Lpfö 98/10 ja Te Whāriki sisälsivät viittauksia konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen, jossa oppimisen lähtökohtana nähtiin olevan muun muassa lapsen aiemmat tiedot ja kokemukset sekä kiinnostuksenkohteet. Edellä mainituissa varhaiskasvatussuunnitelmissa myös vuorovaikutus oli tärkeässä osassa oppimisprosessia. Vuorovaikutuksen yhteydessä korostettiin vertaisryhmän merkitystä. Pienten lasten yhteistoiminnallisiin taitoihin viitattiin erityisesti Lpfö 98/10 ja Te Whāriki -varhaiskasvatussuunnitelmissa. EYFS (2012) -varhaiskasvatussuunnitelma poikkesi tutkimustuloksiltaan selkeästi muista varhaiskasvatussuunnitelmista. Varhaiskasvatussuunnitelmassa oli vain vähän yhtymäkohtia sosiokulttuurista ja situatiivista oppimiskäsitystä toteuttavaan oppimisympäristöön. Opetussuunnitelmateorian näkökulmasta Vasu, Lpfö 98/10 ja Te Whāriki edustivat avointa pedagogiikkaa ja EYFS (2012) suljettua pedagogiikkaa. Tutkimuksessa käytetyn oppimisympäristömallin tavoitteena on edistää lapsen yksilöllisen, sosiaalisen ja kulttuurisen identiteetin muodostumista. Sekä sosiokulttuurisessa että situatiivisessa oppimisteoriassa korostetaan lapsen oppivan osallistumalla yhteiseen toimintaan. Yhteisöön ja yhteiseen toimintaan osallistumisen nähdään muokkaavan lapsen identiteettiä. Tutkimuksen keskeiseksi teemaksi nousikin lopulta, miten tukea pienen lapsen identiteetin rakentumista uusissa oppimisympäristöissä.